Tag Archive | stressi

Paranemisen avain

touko6

Nousemme lentoon.Voimme nousta lentoon, aloittaa uuden elämän. Ahdistava arki kääntyy silloin keveäksi. Mieli ei ole enää juuttunut vanhoihin kaavoihin tai surkeuteen, jonka ennen koimme ympärillämme. Tuntuu kuin tapahtuisi ihmeitä.

Miia Huitti, työurallaan hienosti menestynyt kauppatieteiden maisteri ja entinen pankinjohtaja, selviytyi elämänkriisistään yksinkertaiselta vaikuttavan keskittymismenetelmän ”Paranemisen avain” avulla ja soveltaa nyt tätä menetelmää valmentaessaan muita.

Miian elämä tuntui olevan poissa raitelitaan muutama vuosi sitten, kun hän stressaantui ja uupui perhehuolien keskellä. Paljon sairastelevien kolmen alle kaksivuotiaan lapsen  ja selkärankareumaan sairastuneen puolison hoitajana hän yritti pitää yllä ”täydellisen” perheenäidin roolia. Sairautensa vuoksi mies ei pystynyt auttamaan, vaan oli itsekin autettava. Kaiken kukkuraksi koti osoittautui hometaloksi.

– Romahdin täysin. En jaksanut enää välittää oikein mistään. Halusin vain ulos tilanteesta. Harkitsin avioeroa ja mietin jopa  itsemurhaa, Miia kertoo.

Lääkäriltä hän sai rauhoittavia lääkkeitä, nukahtamis-, uni- ja masennuslääkkeitä, joita ei kuitenkaan syönyt, koska halusi olla skarppina lasten herätessä yöllä. Univaje oli valtava. Hän ei pystynyt nukkumaan edes niinä hetkinä, jolloin siihen olisi ollut tilaisuus. Uupumus ja masennus tuntuivat toivottomilta. Elämä oli umpikujassa.

Ystävän luona hän huomasi Kirjan ”Paranemisen avain”, mutta totesi, että ”ei tässä mitään kirjoja jaksa lukea, hyvä kun jaksaa hengittää”. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin hankki kirjan ja luki sen vauvoja syöttäessään, pyllyjä pyyhkiessään ja pesukonetta täyttäessään. Sitten hän päätti noudattaa kirjan ohjeita. Hän ryhtyi tekemään sen esittämiä harjoitteita.

Ensimmäinen hyvä vaikutus oli unen määrän ja laadun lisääntyminen. Hän jatkoi harjoitteiden tekoa ja pikku hiljaa elämä selkeytyi. Ilo palasi ja  itseltään liikaa vaatiminen väheni. Elämä alkoi helpottua, vaikka ulkoiset olosuhteet eivät muuttuneet. Miia muuttui itse. Elämä onnellistui.

Myös aviomies alkoi tehdä harjoituksia ja hänkin tunsi olonsa kohenevan.

Perhe-elämä tasaantui ja pikku hiljaa Miia alkoi pohtia paluuta työelämään. Hän oivalsi, että oma paikka ei olekaan pankkimaailmassa, vaan ihmisten auttamisessa. Niin hänestä tuli valmentaja  Alexander Loydin USA:ssa olevan koulutusorganisaation kouluttamana, ensimmäisenä Suomessa.

Mistä ”avaimessa” on kysymys?

Amerikkalainen psykologian tohtori Alexaner Loyd kehitti ”kuuden minuutin” keinon lievittää stressiä. Aika erikoista, mietin ensi kertaa asiasta kuultuani. Arvelin myös, että tällaisen keinon täytyy olla hokkuspokkuskeino tietämättömälle kansalle eli huuhaata.

Kirjan luettuani tuumasin, että  menetelmästä saattaa joku saada apua, jos uskoo siihen. Kirjan alkupuoli käsittelee yleisesti ihmisen psykofyysisitä hyvinvointia ja uskon merkitystä. Itse menetelmään päästään kirjan loppupuolella.  Idea on siinä, että ensin ihminen tunnistaa ongelmansa, johon haluaa saada parannusta. Ongelma voi olla sairaus, hankala elämäntilanne tai mikä muu vaikea asia tahansa.

Avain paranemiseen on usko ja luottamus sekä keskittyminen muutaman kerran päivässä vähintään kuudeksi minuutiksi tekemään yksinkertaista harjoitusta. Sormenpäät asetetaan tiettyihin kohtiin kasvoja, ohimoita ja leukaa ja sitten keskitytään tunnistamaan ongelma ja siihen liittyvä tunne/muisto/kuva. Sen jälkeen lausutaan paranemispyyntö/paranemisrukous, jonka tarkoituksena on kertoa keholle, että tuo muisto, jota ajattelin, on nyt se, mitä tässä hoidetaan. Sen jälkeen otetaan harjoituksen ajaksi mieleen jokin rakkaudellinen muisto, tai esimerkiksi totuuslause (affirmaation tyylinen), joka vahvistaa paranemista. Harjoituksen aikana voi myös vain keskittyä hengittämiseen ja mielen tyhjentämiseen.

Sen avulla muutetaan ongelmaan liittyviä pinttyneitä mielikuvia.  Kun ne muuttuvat, myös asenteet, reagointi ja toiminta uudistuvat, ja koko kehossa tapahtuu positiivisia muutoksia.

Harjoitteella kasvatetaan myötätuntoa ja rakkautta itseä ja maailmaa kohtaan, rauhoitetaan mieltä sekä lisätään myönteistä asennoitumista. Kuuden minuutin harjoituksia on tarkoitus tehdä monta kertaa päivässä.

En ole itse vielä kokeillut tätä mielikuvaharjoitusta, mutta Miian kokemusten perusteella uskon, että siitä voi olla apua ihmiselle, joka todella haluaa löytää sisältään ratkaisuja ratkaisemattomilta näyttäviin ongelmiinsa.

Paranemisen avain on itsehoitomenetelmä eikä se korvaa lääketieteellisiä tai psykoterapeuttisia hoitomuotoja. Sen teho perustuu rauhoittumiseen, uskoon ja ajattelun muutokseen.

Minulla oli ilo tavata valoisa ja viehättävä Miia muutama viikko sitten. Toivotan hänelle onnea ja menestystä perheenäitinä sekä uudessa työssä elämäntaitovalmentajana.

Vappupäivänä 2015 Miia esiintyi Inhimillisessä tekijässä.

Kirja

Alexander Loyd & Ben Johnson. Paranemisen avain. Basam Books 2013.

Tangoterapiaa

Huh20

Argentiinalaisen tangon tanssiminen on tutkimuksissa todettu hyväksi stressin, ahdistuksen ja masennuksen lievittäjäksi. Tangosta on sanottu, että jokainen joka osaa kävellä, oppii tanssimaan tangoa.

Voi olla noinkin, mutta kun olen katsonut  ”Tanssii tähtien kanssa” -veivaamista televisiossa, niin tuntuu, että en voi mitenkään taipua kaikkiin tangon manöövereihin. Toisaalta, onhan olemassa suomalainen tanssilavatango, jossa edetään verkkaisemmin mutta kuitenkin tangomaisesti. Keskitytään musiikin ohella sekä partnerin että omiin liikkeisiin ja tunnetaan partnerin keho. Joskus siinä tuntuu mielikin.

Tanssikengät.

Tanssikengät.

Terveystutkimuksista tiedetään, että musiikki – itse tuotettuna tai kuunneltuna –  auttaa masennuksen hoidossa. Myös melankolinen musiikki voi olla hyvin terapeuttista.

Tanssi taas parantaa mm. motorisia taitoja, sosiaalisia suhteita ja itsarvostusta. Sitä käytetään terapiamuotonakin (katso esim. Hyvä Terveys 5/2014).

Australialais-kanadalainen satunnaistettu, kontrolloitu koe (Pinniger ym. 2012) selvitti, onko argentiinalainen tango yhtä tehokasta stressin, ahdistuksen ja masennuksen lievittäjänä kuin mindfulness-meditaatio. Tutkimus, jossa oli kaksi, kuusi viikkoa harjoitellutta koeryhmää sekä vertailuryhmä, joka ei tanssinut eikä meditoinut, toteutettiin Sydneysssä, Australiassa.

Tulosten mukaan kummassakin koeryhmässä masennustasot alenivat, mutta stressioireet vähenivät merkittävästi enemmän tangoryhmässä. Yllättävää oli, että tanssijoiden tietoisuustaidotkin (mindfulness) lisääntyivät. Tätä mitattiin tutkimusryhmissä 15-luokkaisella Mindful Attention Awareness Scale –asteikolla, mitä käytetään mittaamaan, kuinka usein ihminen kokee ”meditatiivisia” hetkiä/tiloja arkipäivässään.

Kuinka mahtaa olla suomalaisen tangon laita? Edistääkö sekin terveyttä? Tätä ei ole tutkittu. Mutta kannattaisi, ottaen huomioon kansakuntamme masentuneen tilan.

Suomessa tango on ainakin ennen ollut hyvin suosittu tanssimuoto.  Edelleenkin valitaan vuosittain tangokuninkaalliset.  Heitä voisi luonnehtia tanssiterapeuteiksi – ainakin, mikäli ihmiset tosiaan tanssivat näiden kuninkaallisten tahdittamana.

Lähteet

Pinniger R, Brown R.F. Thorsteinsson E.B, McKinley P. 2012. Argentine tango dance compared to mindfulness meditation and a waiting-list control: A randomized trial for treating depression. Complementary Therapies in Medicine (2012) 20, 377—384

Helena Hietamies. Häpeäni kesyyntyi tanssien. Toteutin haaveeni ja aloin opiskella Tanssi-Liiketerapiaa, vihdoinkin. Hyvä Terveys 5/2014, s. 39-41.

Kuva Maija Pyykkönen.

 

Ahdistuksen aika

Hel3
Vaaleanpunainen taivas pusikon takana.

Vaaleanpunainen taivas pusikon takana.

Joulukuiseen  ”Kirjoita masennuksesta” – pyyntöön vastasi 22 ihmistä. Jotkut kirjoittivat pitkän tarinan, toiset lyhyen kommentin. Yhteistä näissä on se, että kaikki olivat löytäneet yhden tai useita keinoja auttaa itseään. Selviytymistarinoissa kerrotaan kipeitäkin asioita, mutta niissä on paljon myös valoa.

Teen koosteen kirjoituksista maaliskuussa. Yhden tarinan, sen tekijän (Evi Excell) luvalla, julkaisen piakkoin  kokonaan.

Tietokirjoittaja Scott Stosselilta on vastikään ilmestynyt kirja My Age of Anxiety. Se kertoo monimuotoisesta ahdistuksesta, josta hän itse on kärsinyt lähes koko ikänsä. Hän on syönyt hyvin paljon lääkkeitä, käynyt psykoterapiassa koko aikuisikänsä ja etsinyt tietoa ahdistuksensa voittamiseksi. Näistä syntyi tietokirja, joka on hyvin henkilökohtainen.

Kirjan alaotsikko  Huoli, toivo, pelko ja mielen rauhan etsiminen johdattaa tukevaan, 400-sivuiseen  tietopakettiin. 38-vuotias kirjoittaja on kahlannut läpi tutkimuksia ja julkaisuja ahdistuksen lääketieteellisistä ja psykologisista syistä, oireista ja hoidoista. Faktatiedon ohella hän kuvaa yksityiskohtaisesti omia kokemuksiaan, historiaansa, traumojaan,  lääkitystään, terapiaansa ja muita tapoja selviytyä ongelmansa kanssa.

Kirja valaa lukijaan toivoa.

Teoksen lopussa kirjoittaja käy keskustelua pitkäaikaisen psykoterapeuttinsa kanssa. Kirjailija yrittää siinä vähätellä itseään ja paisutella ahdistuksensa määrää. Terapeutti muistuttaa, että Scott Stossel on oireista huolimatta selviytynyt loistavasti. Hän on elänyt perhe-elämää, kasvattanut lapsiaan ja ollut töissä aikakauslehden vastaavana toimittajana ja kirjoittanut kaksi kirjaa.

”Sinun kannattaisi arvostaa itseäsi enemmän”, terapeutti sanoo.  Lopuksi Stossel totea:

”Ehkäpä tämän kirjan kirjoittaminen ja julkaiseminen ja – no niin, häpeäni ja pelkoni näyttäminen maailmalle – vahvistavat minua ja ahdistus vähenee.  Uskon, että pääsen siitä vielä kokonaan eroon.”

Ahdistuksen tulkinnat

Kirjan johdantoluvussa kuvataan, kuinka ahdistusta on historian kuluessa ymmärretty. Onko se lääketieteellinen sairaus, kuten Hippokrates, Aristoteles ja nykyajan farmakologinen katsanto sen määrittelevät? Onko se filosofinen kysymys kuten Platon, Spinoza ja kognitiivis-käyttäytymistieteelliset terapeutit hahmottavat? Onko se psykologinen ongelma, joka juontuu lapsuuden traumoihin ja seksuaalisuuteen Freudin ja hänen seuraajiensa mukaisesti? Vai onko se spirituaalinen (henkis-hengellinen) tila, kuten Kierkegaard ja hänen eksistentialistiset seuraajansa väittävät.  Tai ehkä se on kulttuurinen kysymys eli kunkin yhteiskunnan ja aikakauden tuote kuten esimerkiksi Erich Fromm ja Albert Camus ja eräät nykykommentaattorit julistavat?

Tietokonetermejä käyttäen Stossel päättelee, että se on sekä tietokoneohjemia (software) että itse koneen rautaa (hardware). Ihminen voi käyttää väärää logiikkaa sisältäviä mielensä ohjelmia, jotka tuottavat ahdistavia ajatuksia. Kysymys voi myös olla genetiikasta.

Totuus lienee, että ahdistusoireet  ovat monen asian summa. Ne liittyvät biologiaan ja filosofiaan, mieleen ja kehoon, vaistoon ja järkeen, yksiöön ja kulttuuriin. Vaikka ahdistus koetaan spirituaalisella ja psykologisella tasolla, se on mitattavissa tieteellisesti fysiologisella, molekyylienkin tasolla. Se liittyy sekä perinnöllisyyteen että ympäristötekijöihin. Tämän Stosselin ajatuksen jakavat monet psykiatrit ja psykoterapeutit nykyään.

Scott Stosselin lapsuus oli sekavaa isän alkoholiongelmien ja äidin ylihuolehtivaisuuden ja ajoittaisen vainoharhaisuuden vuoksi. Lisäksi ylisukupolviset mielenterveysongelmat ovat saattaneet heijastua myös Scottin elämään. Sekä isän että äidin puolen suvuissa on ollut mm. ahdistuneisuutta ja riippuvuusoireita ja sairaalahoitojaksoja.

Oman taustansa ja oireidensa myöntäminen ei ollut kirjoittajalle helppoa, mutta kun hän hyväksyi tilansa, tervehtymisprosessille ilmaantui mahdollisuus. Vaikka kirjoittaja yritti kaikin keinoin varjella omia lapsiaan niiltä lapsuuden turvattomuuden kokemuksilta, joita itse oli kohdannut, hänen oma 8-vuotias tyttärensä alkoi oirehtia samalla tavoin kuin hän itse pikku poikana. Scott pohtii, onko kyse geneettisestä ilmiöstä vai kulttuurisesta, sukupolvien yli käyvästä ajatus- ja käyttäytymistottumusten siirtymisestä. Oli miten oli, oireet eivät välttämättä tarkoita, että tyttärestä tulisi ahdistunut aikuinen.

Suojaavia tekijöitä

Ahdistustutkimus on perinteisesti keskittynyt selvittämään, mitä vikaa on patologisesti ahdistuneissa ihmisissä. Nykyisin onneksi tutkitaan yhä enemmän myös syitä, jotka tekevät terveet ihmiset ahdistusoireyhtymälle vastustuskykyisiksi. On tutkittu esimerkiksi Vietnamin sodan aikana vankilassa viruneita sotilaita jotka EIVÄT kärsineet post-traumaattisista stressioireista, vaikka olivat kokeneet kovia.

Tutkijat löysivät kaksi seikkaa, jotka ehkäisevät ahdistuneisuutta: oman tilansa hyväksyminen (acceptance)  ja joustavuus (resilience) eli kyky palautua, tuntea itsensä melko nopeasti paremmaksi  epämiellyttävän tilanteen, shokin, trauman ym. jälkeen.

Joustavuuden (palautumiskyvyn)  psykologisia ominaisuuksia ovat

  • optimismi
  • altruisimi
  • sisäiset moraaliset ohjeet tai uskomusjärjestelmä jota ei voi murentaa (kuten usko ja spirituaalisuus)
  • huumori
  • että ihmisellä on jokin roolimalli
  • sosiaalinen tuki
  • pelon kohtaaminen (eli kyky ja halu mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle)
  • että ihminen kokee, että hänellä on joku elämäntehtävä tai elämän tarkoitus
  • toiminta eli se, että ihminen käytännössä toimii kohdatakseen haasteita ja selviytyäkseen niistä.

Scott Stossel kertoo, että joissakin tutkimuksissa on väitetty joustavuuden liittyvän aivokemiallisen neuropeptidi Y:n runsauteen, mutta ei ole selvää, miten syysuhde toimii eli että tuottaako joustava temperamentti tätä neuropeptidiä aivoissa vai tuottaako kemiallinen aine  joustavaa persoonallisuutta vai onko se näiden yhdistelmä. Todennäköisesti se on yhdistelmää.

Ahdistunut pystyy joka tapauksessa kohentamaan tilaansa. Scott Stossel on siitä hyvä esimerkki.

Tämä kirja olisi tarpeen julkaista myös suomeksi.

Kirja

Scott Stossel. My Age of Anxiety. Fear, Hope, Dread and the Search for Peace of Mind. William Heinemann: London. 2014.

Mindfulness on nyt muotia

Mar7

Abstrakti 1

Tietoisuustaidoilla (mindfulness) on nyt kysyntää. Sitä käytetään erityisesti stressin hallinnassa. Yritysvalmennuksessakin sovelletaan mindfulnessin periaatteita. Koulutusta järjestetään nykyisin runsaasti eri puolilla Suomea.

Mindfulness tarkoittaa meditaatiota. Se voidaan suomentaa tietoiseksi hyväksyväksi läsnäoloksi. Käsitteen otti käyttöön amerikkalainen psykologi Jon Kabat-Zinn, joka jalosti 1980-luvun alussa mindfulness-psykologian muinaisista buddhalaisista käytännöistä. Vanhoista itämaisista traditioista saatiin siis nykymaailmaan soveltuva meditaatiotekniikka.

Liikunnan filosofi, dosentti Timo Klemolan tuore kirja Mindfulness (2013) suhtautuu jonkin verran kriittisesti koulutukseen ja valmennukseen, jolla pyritään nopeisiin tuloksiin ja suoraan hyödyntämään tietoisuustaitoja esimerkiksi työelämässä. Muutoksia ei tule jonkin kurssin tuloksena, vaan siiten, että meditaatioharjoitukset sulautetaan jokapäiväiseen elämään, tavalliseen arkeen.

Kehomieli

Suomen kielessä ei ole sanaa kuvaamaan ei-dualistista (ei-kaksijakoista) ymmärrystä ihmisestä. Yleisesti ajatellaan, että keho on keho ja mieli on mieli. Ne ovat erillään ja eri asioita.

Klemolan mielestä mindfulnessissa on kysymys kehomielestä, jonka harjoittaminen tarkoittaa kehomielen erilaisten prosessien hidastamista niin, että syntyy aikaa tulla tietoiseksi itsestään, kehomielestään ja ympäristöstään. Se on kehollista meditaatiota, jota on harjoitettava säännöllisesti ja pitkän aikaa, jotta muutoksia ilmaantuu.

Kehomieli-meditaatiolla on vuosituhantiset perinteet. Kabat-Zinn ei todellakaan keksinyt sitä, vaan se juontuu muinaiseen idän joogafilosofiaan ja buddhalaiseen käsityksen ihmisen ja maailman ykseydestä. Samoista asioista kertovat muinaiset shamanistiset perinteet.

Ihmisen kahtiajako ruumiiseen ja sieluun tehtiin paljon myöhemmin, antiikin aikana, jolloin filosofi Platon kirjoitti tästä. Myöhemmin 1600-1700 -luvuilla Descartesin filosofian ja valistuksen nousun myötä dualistinen ajattelu edelleen vahvistui. Meidän maailmamme jatkaa samalla linjalla. Nykyisin uskotaan laajasti, että tietoisuus asustaa aivoissa.

Klemola kyseenalaistaa tämän länsimaisen ajattelutavan ja käyttää kehomieli-termiä kuvaamaan ihmiskäsitystä, jossa kehoa ja mieltä/ruumista ja henkeä ei eroteta toisistaan.  Kulttuuriimme juurtunutta dualismia on kuitenkin vaikea ylittää, koska se vaikuttaa kaikessa: niin kielessä, tieteiden jaossa kuin esimerkiksi ihmisen hoitamisessakin.

Mindfulness on siis kehomielen harjoittamista. Siinä on tärkeää suunnata huomio hengitykseen ja sen synnyttämään liikkeeseen kehossa. Hengityksen avulla ja kautta voidaan siirtyä kohti sisäistä maailmaa, kohti tietoisuutta.

Kuusi aistia

Ihmisellä sanotaan olevan viisi aistia: näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Niiden avulla ihminen elää ja suunnistaa ympäristössään. Intuitiota tai vaistoa pidetään monesti kuudentena aistina. Mindfulness-kontekstissa eli niissä yhteyksissä joissa puhutaan tietoisuustaidoista, kuudes aisti on mieli (jonka osa intuitio on).

Kaikkien aistien avulla voidaan tarkastella tietoisuuden laajaa kenttää. Siihen kuuluvat näkötietoisuus, kuulotietoisuus, hajutietoisuus jne. Tietoisuus ei siis asustakaan vain aivoissa, vaan muuallakin kehossa, juuri siinä kehomielessä, josta Klemola puhuu.

Kehomielen harjoittamisessa pyritään löytämään kokemuksellinen yhteys maailman ja ”minun” välillä. Harjoitus onkin itse asiassa ykseyskokemuksen tietoista viljelyä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ole sitä, koska emme ole tottuneet olemaan kehollamme tietoisia. Elämme näet dualistisessa perinteessä: henkisissä asioissa arvostetaan ja kehitetään puhdasta päänsisäistä mieltä. Keho puolestaan saa erityishuomiota fyysisessä toiminnassa, kuten urheilussa.

Huomion harjoitus

Mindfulness on lähellä buddhalaista psykologiaa, jossa yksi tärkeä näkökulma on huomion suuntaamisen taito. Läntisessä psykologiassa ja terapiakeskustelussa siihen on alettu kiinnittää vakavaa huomiota vasta muutaman viime vuosikymmenen aikana.

Huomion kiinnittäminen on tavallisen ihmisen kielellä sitä, että asia, johon kiinnität huomiosi muuttuu sinulle tärkeäksi. Jos esimerkiksi pidät vuosikausia tiukasti kiinni menneiden vastoinkäymisten ja surujen tuottamasta tuskasta (siis kiinnität niihin koko ajan huomiota), tuskasi suurenee. Jos suuntaat huomion myönteisiin asioihin elämässäsi, niistä alkaa tulla tärkeitä. Elämäsi myönteistyy.

Buddhnalaisesssa ajattelussa negatiivisia juttuja ei kielletä, mutta niiden ei anneta hallita elämää.

Mielen harjoittamisessa ydinasia on juuri huomion suuntaamisen opettelu.

Harjoituksessa ei kuitenkaan edetä niin yksinkertaisesti ja mekanistisesti, että valittaisiin jokin positiivinen kohde ja keskityttäisiin vain siihen.

Perusperiaate mindfulnessissa on, että keskittymällä tähän hetkeen ilman arviointia ja arvostelua tullaan tietoisemmaksi juuri nyt olevasta itsen tilasta. Silloin sisäiset mielen liikkeet ja tunteet alkavat nousta pintaan. Niiden tarkastelu puhtaina, paljaina ilman arviointia laajentaa ajattelua ja avartaa näkökulmaa.

Klemola painottaa kehomielen harjoituksessa huomion kiinnittämistä kuuden aistin kautta saatavaan kokemukseen itsestä ja maailmasta. Harjaantumaton mieli vaeltelee minne sattuu, hyppelehtii kuin jänis pakkashangella. Harjoitus avartaa tietoisuutta.

”Harjoitus tekee meidät tietoisemmaksi kahdesta maailmasta, siitä maailmasta mikä on niin kuin se on ja siitä maailmasta, jonka mieli kuvittelee. Mieli kuvittelee jatkuvasti oman maailmansa, joka usein vastaa huonosti sitä maailmaa, jossa elämme ja tämä ristiriita on monen pahan olon (kärsimys, tyytymättömyys) taustalla”, Klemola kirjoittaa.

Stressin poisto

Mindfulness-pikakurssit eivät ehkä auta kovin paljon mielenterveyden kohentamisessa, mutta voivat antaa kimmokkeen jatkaa meditaatioharrastusta. Meditaation vaikutuksista stressioireisiin on runsaasti tutkimuksia. Sen on todettu pienentävän veren stressihormonien, adrenaliinin ja kortisolin tasoja. Myös itsetuntemus, luovuus, muisti ja oppimiskyky paranevat. Meditaatio vaikuttaa monella tavalla myös aivojen toimintaan.

Kuitenkaan lyhytkurssia onneen, terveyteen ja menestykseen ei ole olemassa. Mutta hyvältä kurssilta voi joskus saada virikkeen opetella takastelemaan ja havaitsemaan maailmaa uudella, laajemmalla tavalla.  Tämä saattaa onnellistuttaa.

Kirjat

Klemola Timo (2013) Mindfulness. Tietoisuuden harjoittamisen taito. Decendo Oy. Saarijärven Offset.

Kabat-Zinn Jon (2008) Kehon ja mielen viisaus. Tietoisen läsnäolon parantava voima. Cosmoprint . Basam Books.

Williams M and Penman D  2011. Mindfulness. A Practical Guide to Finding Peace in A Frantic World. London.

Abstrakti 6 pyramidi

Mielen mahti ja solidaarisuuden voima

syys18
Pyynikin vaahteroita.

Pyynikin vaahteroita.

Fyysinen kunto ilman henkistä hyvinvointia  –  se on vain kuori.  Keho voi olla näyttävä, trimmattu, notkea ja toimia täydellisesti, mutta jos yhteys ja tasapaino mielen ja kehon väliltä puuttuvat, ihminen ei voi hyvin. Tämän tietää moni omasta kokemuksesta.

Sama pätee terveydenhuoltojärjestelmäänkin. Vaikka käytössä olisivat hienoimmat mahdolliset laitteet ja korkeasti koulutetut ammattilaiset, systeemi ei toimi kuten pitäisi, jos siitä puuttuu oikeanlainen henki ja asenne. Tämänkin tietää moni omasta kokemuksesta.

Lissa Rankin, amerikkalainen lääkäri koki nämä molemmat: oman turhautumisen ja uupumisen sekä USA:n terveydenhuoltojärjestelmän puutteet.  Lääkärin tyttäreen oli juurrutettu usko näyttöön perustuvan lääketieteen (evidence based medicine) dogmaattisiin oppeihin. Hän ei luottanut mihinkään, mitä ei voitu osoittaa päteväksi satunnaistetuilla kontrolloiduilla kliinisillä kokeilla. Asennetta vahvisti läääkäri-isän yliolkainen ja kyyninen suhtautuminen kaikkeen vaihtoehtoiseen ja täydentävään terveydenhoitoon, mikä välittyi esimerkin kautta tyttärellekin.

Lissan lääkärikoulutuksessa ei puhuttu mitään siitä, että ihminen voisi ajattelullaan ja asennoitumisellaan vaikuttaa sairastumiseensa tai parantumiseensa. Vallitseva biomedisiininen suuntaus pitää ihmistä pääasiassa lihasten, luiden, verisuoniston ja hermoverkkojen muodostamana koneena, jolla on kyllä mieli, mutta sitä varten on olemassa omat spesialistilääkärinsä. Mieli ja tunteet sivuutetaan, koska ne eivät ikään kuin kuulu asiaan (paitsi psykiatriassa). Tällainen asennoituminen taitaa olla aika yleistä suomalaisessakin terveydenhuollossa.

Lissan suhtautuminen lääkärin työhön ja potilaisiin alkoi muuttua, kun hän ryhtyi aprikoimaan potilaan roolia paranemisprosessissa. Muutosta edelsi hämmennys ja ahdistus. Hän oivalsi työnsä kolkon rutiinimaisuuden. Yhdelle potilaalle oli aikaa alle kymmenen minuuttia. Liukuhihnatyössä ei mitenkään ehdi kuulla aidosti ihmistä, potilasta ja hänen huoliaan. Ei siinä myöskään ehdi ymmärtää, kun potilas kontrollikäynnillä kertoo itse hoitaneensa itsensä muuttamalla ajattelutapaansa. Siinä kohtaa entinen Lissa hymähti alentuvasti. Uusi ei enää hymähdellyt, vaan kuunteli kiinnostuneena.

Hän kirjoitti kokemuksistaan ja muutoksestaan kirjan Mind over Medicine.

Muutoksen paine johti hänet perehtymään kirjallisuuteen mielen vaikutuksesta fyysisten sairauksien paranemisessa. Hän luki plasebo-tutkimuksia ja pohti omaa tehtäväänsä auttajana ja parantajana. Kiinnostus laajeni yhteisöihin ja niiden merkitykseen sairastumisessa.

Kirjassaan hän mainitsee jo 1960-luvulla julkaistun kuuluisan Roseto-tutkimuksen italialais-amerikkalaisten elintavoista ja terveydestä. Se osoitti hyvin toimivan asuinalueen ja sosiaalisen tuen ennustavan paremmin sydänterveyttä kuin kolesteroliarvot tai tupakointi (Wolf 1966).

Myöhemmin tehtiin vielä seurantatutkimus Rosetossa. Se vahvisti aikaisemmat tulokset. Yhteisöllisyys ja suurempi solidaarisuus ihmisten kesken edistää merkittävästi terveyttä. Se näkyy jopa sydäntautikuolleisuudessa. Roseton italialaiskylän vähittäinen amerikkalaistuminen hävitti perinteisen yhteisöllisen elämäntavan. Se näkyi myöhemmin myös kuolleisuustilastoissa. (Egolf ym 1992)

Jatkuva stressi sairastuttaa

Henkisyyteen ei rutiinilääkärin työssä kiinnitetä mitään huomiota, mutta Lissa Rankin vakuuttui myös spirituaalisuuden, taiteen ja transsendenssin merkityksestä hyvinvoinnille. Ennen kaikkea stressin vähentämisestä tuli hänelle yksi tärkeimmistä terveyden edistämisen tavoista. Säännöllinen meditaation harjoittaminen, vaikka vain kymmenen minuuttia päivässä voi auttaa fyysisissäkin ongelmissa, hän kirjoittaa.

Tämä perustuu siihen, että rentoutuminen ja hyvä mieli vähentävät stressaantumista ja vaikuttavat hermojärjestelmän välityksellä koko kehon immuunipuolustusta vahvistavasti.

Lissa Rankin muistuttaa, että huonot ihmissuhteet, yksinäisyys, työstressi, rahahuolet ahdistus ja masennus synnyttävät stressiä. Kaikkiin asioihin emme voi itse vaikuttaa, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudumme. Ikävien asioiden ajattelu ja niiden mukana tulevat ahdistavat tunteet ikään kuin automatisoituvat. Silloin ihminen on depression kierteessä.  Mieli ehkä tunnistaa, että kyseessä ovat ”vain tunteet”, mutta ns. ”liskoaivot”, jotka vastaavat biologisesta eloonjäämisestämme, tulkitsevat, että ihminen on hengenvaarassa, jolloin on oltava puolustuskannalla.

Siitä seuraa, että hermojärjestelmä alkaa vauhdittaa elimistön stressihormonien tuotanta ja niin keho stressaantuu ja lopulta sairastuu. Kyseessä on fysiologinen reaktio. Verenkierto vilkastuu, vatsahappojen eritys kiihtyy, lihakset ovat ”taisteluvalmiudessa”, uni ei tule eikä ihminen pysty rentoutumaan. Vähitellen keho ei kestä jatkuvaa stressitilaa, vaan kehittää taudin, jolloin ihmisen on pakko levähtää.

Kehoa on siis varjeltava pitkäaikaiselta stressiltä. Lyhytaikainen stressitila ei ole vaarallista. Sehän on tarpeen, jotta selviytyisimme vaativista tilanteista.

Kirjassaan Lissa Rankin tarjoaa tiiviin paketin käytännön terveysohjeita stressaantumisen vähentämiseksi. Hänen itselleen kirjoittamansa resepti sisältää konkreettisia juuri hänelle tarpeellisia tekoja. Sellaisia ovat mm. avun vastaanottaminen toisilta ihmisiltä, mm. täydentäviltä hoitajilta, sisäisen pilotin kuunteleminen, panostaminen tyydyttäviin ihmissuhteisiin, huomion kiinnittäminen omaan luovuuteen, henkisyyteen, seksuaalisuuteen ja ympäristöön.

Lähteet

Egolf B, Lasker J, Wolf S, Potvin L A  1992. Roseto Effect: A 50-year comparison of mortality rates. American Journal of Public Health Aug 1992, Vol. 82 Issue 8, p1089-1089.

Rankin L 2013. Mind over Medicine. Hey House. New York City.

Wolf S 1966. Mortality from myocardial infarction in Roseto. JAMA Vol. 195, Issue: 2, Date 1966 Jan 10.

Lissa Rankin Mind over Medicine

Runo tyhjentää turhaa päänsisäistä pölinää

Maa10
Tuoli. Taviunilla, suruissaan vai väsynyt?

Tuoli. Taviunilla, suruissaan vai väsynyt?

Kilpaurheilutermiä käyttääkseni runo on hyvää tyhjennysharjoitusta, jopa tehokkaampaa kuin liikunta.  Mieli tyhjenee ajatuspuurosta.

Hyvä runo on uskomattoman tehokas. Se lataa havaintoja, mielikuvia, mielentiloja ja tunteita tiivistetyssä muodossa. Sillä on runon logiikka, ei yleistä ja yhtäläistä tulkintamallia. Se tulkkiutuu yksilöllisesti, henkilökohtaisesti. Siksi se samanaikaisesti tyhjentää ja täyttää. Tuo uutta vanhojen merkitysten tilalle.

Aika ajoin itseään toistava päänsisäinen puhe käy hermoille.

Joku paasaa siellä ja kommentoi. Rationalisoi ja analysoi. Päivittelee vanhoja tai vatvoo tulevaa. Syö psyykkistä energiaa. Ajatukset kiertävät kehää. Kun on stressiä, painetta töissä, harrastuksissa, arjessa yleensä, niin on myös sisäinen kiire.  Ei saa rauhaa omilta ajatuksiltaan.  Ne vaan junnaavat jonkun ratkaisemattoman ongelman kanssa.

Silloin on syytä katkaista kierre.

Päätä voi lepuuttaa kuuntelemalla musiikkia, tuijottamalla jotakin yksinkertaista televisiosarjaa tai liikkumalla. Olen kokeillut kaikkia.  Liikunta on tehokasta, koska se rentouttaa myös kehoa. Pitää vaan muistaa liikkua elimistöään kunnioittaen, itselleen lempeästi ja arvostavasti. Jooga toimii hyvin. Niin myös monet täydentävät hoidot. Niistä saa mielen rauhoitusta ja samalla kehokin voi hetken levähtää.

Mutta runo on paras.  Se rikkoo jumittunutta sieluntilaa. Sellaista, joka on jämähtänyt paikalleen. Sisäistä epämukavuutta, jopa kärsimystä aiheuttaviin ajatustottumusten kahleisiin kannattaa ottaa runo-lääkettä.

Esimerkiksi Aila Meriluodon runot ovat hyvää mielen hoitoa. Tässä näyte:

Miksi minä teen tällaista?
Tutkimusretkiä itseeni.
Olenhan minä toki lähin viidakko,
vai kaukaisin?
Liaanit kietoutuvat kurkkuni ympäri
tai kuvastuvat etäällä taivasta vasten.
Olen astunut syvemmälle.
Mikroskooppi vai kaukoputki?
Nyt se löytyi paljain silmin:
taivaan syvyys pitkin matalaa maanpintaa.

Taivasten valtakunta on siellä, missä on matalaa, elämän makua ja pintaa jalkapohjien koskettaa. Sitä kautta voimme kohdata pyhyyttä ja ylevyyttä.

Kirja

Meriluoto,  Aila. 2011. Tämä täyteys, tämä paino. WSOY. Helsinki.

Lumikoivikko sinisenä hetkenä.

Lumipuut sinisenä hetkenä.

Ikkuna iloon ja ihmeeseen

Mar4

Uutuuskirjassaan Uralilainen ikkuna esseisti Ville Ropponen kertoo pienten kansojen osasta nykymaailmassa. Hän puhuu myös masennuksesta. Sekä omastaan että kansakuntien.

Terveellinen masennus vahvistaa.  Väite voi tuntua yliampuvalta ihmisestä joka parhaillaan käy läpi stressiä, uupumusta, tyhjyyden tunnetta tai elämäntuskaa. Moni masennusmyllystä selviytynyt kuitenkin  tunnistaa siinä jotakin itsestään.

Otsikon ikkuna-vertauksen otin Ropposen vastikään ilmestyneestä esikoisteoksesta. Siinä hän kysyy, olemmeko me suomalaiset  eurooppalaisia vai sittenkin uralilaisia. Ropponen, 35 v.,  on Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas 2012.

Ropponen kirjoittaa tutkimusmatkoistaan uralilaiskansojen seuduille ja  tarkastelee virkistävästi eurooppalaisuutta vähemmistöjen ja pienten kansojen ikkunaperspektiivistä. Uralilaisen kielikunnan yli 20 eri kieltä yhdistää kielisukulaisuus, toisin sanoen ne palautuvat yhteiseen uralilaiseen kantakieleen, joka on ollut olemassa 6000 vuotta sitten. Meillä on paljon yhteistä udmurttien, komilaisten, selkuppien ja mordvalaisten kanssa. Muistuu mieleen tarinatuokio mordvalaisen taksikuskin kanssa Moskovassa alkusksystä.  https://liinanblogi.wordpress.com/2012/09/05/punainen-tori/

Uralilaisia kieliä puhuvia kansoja.

Ostin Ropposen kirjan kiinnostuksestani Siperiaan.  Se vastasikin odotuksiani. Hän väittää, että uralilaisuus on suomalaisen kulttuurin piilevä, käyttämättä jäänyt mahdollisuus. Kiehtovaa!

Kun pääsin sivulle 156, suorastaan innostuin. Ropponen alkaa kertoa suomalais-ugrilaisten kansojen asemasta Venäjällä ja entisessä Neuvostoliitossa.  Siitä, kuinka näillä kansoilla on enemmän masennusoireita kuin muilla.  Siitä, että masennuksessa ei ole kysymys ohimenevästä mielipahasta, vaan pitkäaikaisesta vireestä, joka voi kestää viikkoja, kuukausia, vuosia – tai kokonaisten kansojen kohdalla jopa vuosikymmeniä tai vuosisatoja.

Sitten hän kertoo omasta masennuksestaan, joka liittyi merkillisesti uralilaisiin kansoihin,  mutta ei tietenkään väitä että nämä olivat  sairastumisen syy.  ”Kenties samaistuin alitajuisesti uralilaisiin kansoihin, koska tunsin itseni poikkeavaksi”.  Vaihto-opiskelijana Tallinnassa  masennus alkoi kielettömyyden tunteesta, kun opiskelija ei enää pystynyt ajattelemaan tai ainakaan ilmaisemaan ajatuksiaan. ”Nimettöminä asiat tuntuivat latteilta ja oma minä lähes persoonattomalta.”

Shamanistista ilmausta käyttäen Ropposen ”sielu oli kateissa”.  Oireita olivat jyrkästi vaihtelevat mielialat, ahdistus, syyllisyydentunne, univaikeudet,  keskittymiskyvyn puute, psykosomaattiset kivut, väsymys ja itsetunnon romahdus.  Oli vastenmielistä olla oma itsensä ja outo haurauden tunne kummitteli mielessä.

Kansantautimme

Masennus  on Suomessa kansantauti.  Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan masennus on lisääntynyt.  Jotkut tosin väittävät, että se ei ole lisääntynyt, vaan nykyisin masentuneet tunnistetaan terveydenhuollossa  paremmin.  Aikaisemmin osa masennustapauksista olisi siis jäänyt diagnosoimatta ja hoitamatta.  Joka tapauksessa ongelma on nyt suurempi kuin koskaan.

Nykyisin sairautta hoidetaan pääasiassa lääkkeillä, vaikka parempia paranemistuloksia saataisiin psykoterapian ja lääkehoidon yhdistelmällä.  Kelan tilastojen mukaan vuonna 2011 kaikkiaan 502 233 henkilöä sai lääkekorvauksia masennuslääkkeistä ja keskushermostoa stimuloivista lääkkeistä.   Vuodesta 2004 lähtien sekä masennuslääkkeistä korvausta saaneiden että harkinnanvaraista psykoterapiaa saaneiden osuus on lisääntynyt joka vuosi.

Masennuslääkkeitä syövistä vain vajaa kymmenen prosenttia saa tai haluaa psykoterapiaa. Monesti lääkäri ei edes keskustele terapian mahdollisuudesta, koska Suomessa näkyy olevan vallalla pilleriusko.  Tuntuu epätodennäköiseltä, että puolella miljoonalla suomalaisella olisi masennus, joka todella tarvitsee lääkehoitoa.  Lämmin, myötätuntoinen ja  asiakkaan itsensä löytämiseen opastava ihminen olisi useimmille  masentuneille varmaankin moninkertaisesti pilleriä parempi vaihtoehto.  Se avaa  tien uudenlaiseen elämänsä tulkitsemiseen ja ymmärtämiseen.

Vastarintamasennus

Ropponen ei kirjassaan kerro yksityiskohtaisesti, miten hän parantui masennuksestaan. Söikö lääkkeitä, kävikö psykoterapiassa tai turvautuiko täydentäviin hoitoihin.   Sen sijaan hän antaa tuoreen ja ajatuksia virittävän tulkinnan tästä kansansairaudesta: masennus on vastarintaa.

Ihmisten yhteisöissä hyväksytään tavallisesti vain kiltisti ja järkevästi käyttäytyvät ja poikkeavat syrjäytetään ja stigmatisoidaan. Psyykkisesti sairaat vertautuvat tavallaan melko helposti alkuperäsinkansoihin, päihdeongelmaisiin, vammaisiin ja muihin ”tuottamattomiin” olioihin, mukaan lukien eläimet.

Ja kuitenkin masennuksen voi nähdä myös vastarintana, kaikessa kivuliaisuudessaan ja haitallisuudessaan tavallaan terveenä kieltäytymisenä suostua sellaisen yhteiskunnan ja kulttuurin  vaatimuksiin, jotka aiheuttavat ahdistusta ja jotka tuntuvat pohjimmiltaan vääriltä.

Vertailua voidan jälleen tehdä uralilaisiin kansoihin. Kenties depression avulla uralilainen säilyttää mahdollisuuden  henkiseen itsenäisyyteen, sekä ei-venäläiseen että ei-eurooppalaiseen perinteen uusintamiseen?

Jotakin omaa

Vetäytymällä masennukseen ihminen tekee siis  jotakin omaa. Ei mene valtavirran, hallitsevan ajattelutavan kaavojen mukaan esimerkiksi talouskasvun kirittäjäksi.  Enemmistö tosin katsoo luuserin epäonnistuvan. Mitta  missä hän oikeastaan epäonnistuu? Alistumisessa, muistuttaa Ropponen.  Vähemmistökansoihin viitaten hän toteaa:  Ja kenties taantuminen masennukseen, päihteisiin ja itsetuhoon avaa reitin myös alitajuntaan, pakotien regressioon? Ihminen lakkaa pyrkimästä todellisuuden hallintaan ja hänestä tulee osa maailmaa.  Hän ikään kuin päästää erämaan itseensä, palaa valtakulttuurin määrittämän identiteetin tuolle puolen.

Ajatus on haastava ja herättää monta kysymystä. Mihin tällainen vastarinta johtaa? Olla osa maailmaa, omassa aarniometsässään, hallitsevan käden ulottumattomissa. Onkohan siellä yksinäistä, vaikka olisikin vapaata? Vai onko niin, että tällainen depressiota ”lääkkeenä” käyttäen saavutettu olotila on askel uudenlaiseen  maailmasuhteeseen, jossa vanha tulkinta itsestä  saa vaihtua ja oma toiminta suhteessa ympäristöönkin muuttuu.  Kysymys voi olla  tuskallisesta masennuksen kiirastulen läpi käyvästä vapautumisesta ja luovasta ongelmien kääntämisestä päälaelleen. Ihminen kuoriutuu munasta. Tuoreena tapauksena. Uudistuneena ihmisenä. Samana kuin ennen, mutta kuitenkin toisenlaisena.

Tähän viittaisi Ropposen maininta siitä, että depressiovastarinta voi jäädä passiiviseksi, elinikäiseksi jarruksi, kun taas aktiivinen vastarinta tukee minuuden vahvistamista ja omaehtoista ajattelua. Alkuperäiskansojen suhteen tämä on etnofuturismia, jota hän kirjassaan kuvaa.

Yksityisen ihmisen näkökulmasta se voisi olla ilon ja ihmeen ikkuna. Masentunut pudottaa pikku hiljaa liiat ympäristön paineet harteiltaan, ja alkaa tuntea omat tarpeensa, omat tunteensa ja oppii valitsemaan oikein.  Alkaa rakastaa ja arvostaa itseään. Katsoo maailmaa persoonallisesta ikkunastaan.

Tämä ikkuna on avoin meille kaikille.  Niin enemmän tai vähemmän masentuneille kuin ei-masentuneillekin. Ropposen kuten monien muidenkin esimerkki osoittaa, että masennuksesta, uupumuksesta ja väsymyksestä voi toipua. Toipumisen jälkeen tulee uudistunut olo.

Vihjeeksi ja ohjeeksi masentuneelle antaisin: Etsi ihmisiä, sinulle lempeitä ja ymmärtäväisiä. Etsi, kunnes löydät sopivan auttajan. Sellainen kyllä löytyy. Pyydä apua. Ihmiset eivät tiedä eivätkä osaa tarjota apua, jos et pyydä etkä ilmaise miltä tuntuu.  Puhu, kirjoita, maalaa, tanssi, tee käsilläsi, laula, näyttele tai lue….

Yritä jollakin tavalla ilmaista pahaa oloasi. Sillä tavoin se voi tulla ulos. Sillä tavoin vapaudut siitä  pikku hiljaa. Ja löydät ikioman itsesi. Näet vähitellen ilon ja ihmeen ikkunan edessäsi.

Sinä itse olet ihme. Ja hyvä juuri sellaisena kuin olet.

Omaksi itsekseen tuleminen vapauttaa. Ja auttaa hyväksymään omaa mysteeriään  https://liinanblogi.com/2012/10/04/matkalla-minuun-omaksi-itseksi-tulemisen-mysteeri/

Kirja ja linkkejä

Ropponen V (2012) Uralilainen Ikkuna.  Savukeidas.  AS Pakett. Tallinna.

Kelan tilastoja:  http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/alias/kelasto_sislue#Sairastaminen

Terveyden ja hyvinvoinnn laitoksen tilastoja: http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu/hakusivu

Tietoa suomalais-ugrilaisista http://www.ugri.net/002/htm/index.htm

©Liina Keskimäki