Arkistot

Kieli muovaa käsityksiä ja uskomuksia

äLampaat NarvassaMaamme kaksi suurinta päivälehteä kirjoituksissaan  HS19.9.2017  ”Käytetyn kielen valinta on tasa-arvoteko” ja  AL 16.9.2017  ”Aamulehti ottaa käyttöön supuolineutraalit tittelit” ottivat kantaa sukupuolittuneisiin sanontoihin ja neutraaliin kielenkäyttöön.  Sukupuolen näkökulmasta harhaanjohtava ammattinimike lakimies on lehtiteksteissä jatkossa juristi ja eduskunnan puhemies on puheenjohtaja.

Sama neutraaliuden logiikkaa on syytä soveltaa entistä laajemmin  myös erilaisista hoitoalan ammateista ja hoitomuodoista kirjoitettaessa.

Kieli on mahtava voima

Se ei ainoastaan kuvaile ja jäsennä todellisuutta, vaan se myös luo sitä. Journalistisilla sanavalinnoilla on vaikutusta, kuten HS pääkirjoituksessaan tänään toteaa.

Sukupuolittuneet ammattinimikkeet ovat hyvin vanhaa perua, joten on ymmärrettävää, että jotkut ihmiset haluavat pitää niistä kiinni. Toisaalta yhteiskunnan, arvojen ja ihmisten elämismaailman muutos johtaa väistämättä siihen, että kielikin muuttuu. Puhumme nykyisin aivan eri tavalla kuin puhuimme muinoin.

Tietoista mielipiteen muokkausta

Kielen avulla pyritään myös tietoisesti muokkaamaan ihmisten käsityksiä. Politiikan ja mainonnan retoriikka on juuri kielellä vaikuttamista. (Kuvatkin voidaan ymmärtää ”kieleksi” eli tietynlaisiksi tavoiksi viestiä, siis viestinnän muodoiksi).

Osuva esimerkki kielen muokkaavasta vaikutuksesta on termi ”uskomushoito”. Se näkyy edelleen silloin tällöin julkisuudessa.  Sana on negatiivisesti latautunut ja sillä viitataan huuhaaseen eli hölynpölyyn, tehottomiin, mutta samanaikaisesti myös potentiaalisesti vaarallisiin, kavahdettaviin hoitomuotoihin. Sanaa on perusteltu sillä, että uskomushoitojen tehoa ja turvallisuutta ei ole varmistettu tieteellisin menetelmin.

Tässä yhteydessä tieteellinen yhdistetään biolääketieteeseen ja uskomushoidot määrittyvät kielenkäytössä kaikeksi sellaiseksi hoitamiseksi, joka ei sisälly nykyiseen viralliseen terveydenhuoltojärjestelmään.  Tässä ajattelussa lähtöoletus on, että terveydenhuollossa  virallisesti käytettävät hoidot muka olisivat kaikki tieteellisesti tutkittuja ja näin ne siis erottuisivat selkeästi vain uskomuksiin nojaavista ja/tai tehottomista hoidoista. Tällainen oletus on kyllä mahdollinen, mutta tutkimusnäyttö ja käytäntö eivät sitä tue.

Uskomushoito-termiä ei käytetä tieteellisessä tutkimuksessa juuri sen huonon erottelukyvyn ja epämääräisyyden vuoksi. Nimittäin jos kaikki sellaiset nykyisin käytössä olevat hoitomuodot, joista ei ole biolääketietellisin sokkoistetuin kliinisin kokein tuotettua tutkimusnäyttöä tehosta, luettaisiin uskomushoitoihin, sinne päätyisi suuri joukko terveyskeskuksissa, lääkärikeskuksissa ja sairaaloissa käytettäviä hoitomuotoja.

Moni ei tule tätä ajatelleeksi vedotessaan tieteellisen näytön puutteeseen osoittaessaan sormella terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolisia auttamisen muotoja. Lisäsekoituksen keskusteluun tuo se, että  terveydenhuolto, joka on käytännöllistä ja poliittista toimintaa, usein  samastetaan lääketieteeseen, mikä on tieteellistä toimintaa.

Olen kirjoittanut uskomushoito-käsitteestä aikaisemminkin tässä blogissa. Hakusanalla ”uskomushoidot” löytyy artikkeleita. Pitkän tutkiskelun ja pohdinnan jälkeen minusta näyttää siltä, että ”uskomushoito” on professiopoliittinen termi, ei eri hoitomuotoja pätevästi erotteleva, puhumattakaan että itse käsite olisi tieteeseen nojaava eli tieteellisesti perusteltavissa.

Uudistaako Duodecim sanastoaan?

Aamulehden ja Helsingin Sanomien  ulostulon tapaan on odotettavissa, että  uudistuvan terveydenhoidon myötä myös Lääkäriseura Duodecim ajantasaistaa sanastolautakuntansa sanavalintaa harhaanjohtavasta neutraaliksi ja vastaamaan nykytodellisuutta tutkimusnäytön suhteen. Duodecim-seura päätti vuonna 1995, että englanninkielinen  termi complementary and alternative medicine CAM kääntyy suomen kielellä termiksi uskomushoito. Oikeasti CAM on suomeksi täydentävä ja vaihtoehtoinen hoito (tai lääketiede). Minusta ”hoito” on osuvampi ja jos tieteestä puhutaan, niin puhuttakoon täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen tutkimuksesta tai CAM-tieteestä.

Käytännön arkikielessä paras sana on täydentävät hoidot, koska se kuvaa erinomaisesti sitä, millä tavoin kansalaiset hoitomuotoja, jotka toimivat suurimmaksi osaksi (mutta ei kokonaan)  terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella, käyttävät. Osasta hoitomuodoista on paljon tutkimusnäyttöä, joten tutkimusnäytön olemassa olo tai sen puute ei erottele pätevästi epävirallisia hoitoja virallisista. Monista hoidoista ei ole tutkimuksia ollenkaan, joten niiden tehosta ei voida sanoa yhtään mitään. Ne voivat olla tehokkaita tai tehottomia.

Neutraali kielenkäyttö arvostaa kansalaisia. On hyvä muistaa, että vähintään kolmannes suomalaisista käyttää täydentäviä hoitomuotoja  muun hoidon tukena ja lisänä tai terveytensä edistämiseksi.

Ammattitaitoiset tiede- ja terveystoimittajat eivät enää suosikaan sävyttynyttä ja harhaanjohtavaa uskomushoito-sanaa, vaan puhuvat joko täydentävistä hoidoista tai täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista.

Uusi (Suomessa, muualla jo yleinen) termi on yhdistävä lääketiede/yhdistävä terveydenhoito (intergative medicine/integrative health care). Hammaslääkäri Kati Sarvela kirjoitti vuosi sitten siitä Uudistuva terveydenhoito -blogissa Mikä ihmeen integratiivinen lääketiede.

Monta lääketiedettä, monta hoitoa

viljapeltoYksi vai monta lääketiedettä?  Terveydenhuollossa dualistinen ihmiskäsitys näyttää olevan muuttumassa. Lääketiede ja sen myötä terveyden- ja sairaanhoito monimuotoistuu.

Muutos voi olla hämmentävää, kun vanha jako kehoon ja mieleen ei enää pädekään samalla tavoin kuin aikaisemmin.

Tätä hämmennystä kuvaa hyvin tuore uutisointi. Yksi uutinen kertoo, että Valvira pyrkii panemaan kuriin tavanomaisesta poikkeavia hoitomuotoja kokeilevaa lääkäriä. Toinen uutinen kuvaa kuinka uusi, myös tavanomaisesta poikkeava kanadalainen hoitomuoto otetaan ilolla vastaan.

Lääkäri Olli Polo, aikaisemmin professorinakin työskennellyt, on jo yli kymmenen vuotta yrittänyt auttaa –  ja monien potilaiden oman kokemuksen mukaan auttanutkin –  väsymysoireyhtymän kanssa kamppailevia. Hän  näyttää joutuneen  jäykän evidence based -ajattelun uhriksi. Valvira on rajoittanut hänen lääkärinoikeuksiaan.   http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709042200370930_u0.shtml

Rajoittamisen perusteita ei ole kerrottu julkisuuteen. Itse Olli Polo katsoo tekevänsä pioneerityötä CFS-potilaiden auttamiseksi. CFS, Chronic Fatigue Syndrom eli krooninen väsymysoireyhtymä on lääketieteellisesti määritelty toiminnalliseksi häiriöksi. CFS:n hoitoon, kuten yleensäkään toiminnallisiin häiriöihin, ei ole olemassa tutkimusnäyttöön perustuvaa (evidence based) lääketieteellistä parannusmenetelmää.

Lääkärit eivät tiedä, miten potilaita parhaiten autettaisiin. Polo on käytännössä ryhtynyt kokeilemaan uusia keinoja, joista todellakaan ei ole vielä tutkimusnäyttöä.

Samaan aikaan uutisoidaan kanadalaismenetelmästä yliherkkyysoireilun hoidossa. Siinä mielen avulla ohjelmoidaan kehoa reagoimaan vähemmän ”herkästi” yleisesti käytettyihin kemikaaleihin ja sisäilmaongelmiin. Annie Hopperin kehittämä menetelmä on osoittautunut käytännössä tehokkaaksi. Siitäkään ei ole vielä vakavia tieteellisiä tutkimuksia.

Dualismista kokonaisvaltaisuuteen

On alettu ymmärtää, että toiminnallisista oireista kärsiviä potilaita on kohdattava kokonaisina, kokevina ja elämismaailmaan reagoivina ihmisinä, ei vain yksittäisen, erillisenä ymmärretyn sairauden kantajina.

Aiheesta HS 5.9.2017 Markku Sainon haastattelu:

”Työterveyslaitoksen ylilääkäri Markku Sainio  on hiljan kirjoittanut ympäristöherkkyydestä Duodecim-lehdessä http://www.duodecimlehti.fi/duo13835ja Potilaan lääkärilehdessähttp://www.potilaanlaakarilehti.fi/site/assets/files/0/11/06/299/sll132017-848.pdf. Hänkin pitää ongelman ytimenä sitä, ettei ihmistä hoideta kokonaisvaltaisesti. Lääkärinkoulutuksessa ei paneuduta riittävästi kehon ja mielen vuorovaikutukseen.” ”Vikaa etsitään elimistöstä, ja ellei sitä löydy, emme osaa kunnolla selittää, mistä oireet johtuvat”, sanoo Markku Sainio HS:n haastattelussa.   http://www.hs.fi/tiede/art-2000005353335.html

Samassa kirjoituksessa viitataan kaksijakoisen (dualistisen) ajattelun ongelmallisuuteen:

”Ongelma on tämä dualistinen ajattelu, että jompi kumpi on oltava”, sanoo neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri Risto Vataja  HUSista. Dualismilla hän tarkoittaa länsimaiseen ajatteluun syvälle juurtunutta ihmiskuvaa, jossa ihmisellä on erikseen henki ja ruumis.” ”Oikeasti me olemme kokonaisuus”, Vataja sanoo. (HS 5.9.2017)

Hämmennys on hyvä asia

Hämmennys on hyvä asia, kun se johtaa uuteen ajatteluun ja uudenlaisiin hoitokäytäntöihin. Kun ihmiskäsitys muuttuu kokonaisvaltaisemmaksi, monet nykyisin terveydenhuoltojärjestelmän tarjoaminen palvelujen ulkopuolella jäävät kokonaisvaltaiset kehomieli-hoidot saavat aivan uuden merkityksen hoitamisen ja parantamisen kokonaisuudessa.

Tätä ei nyt pidä ymmärtää ”vaihtoehtohoitojen” villiksi liputukseksi tai lääketiedekritiikiksi. Minulla ei ole syytä eikä halua minkään tieteenalan arvosteluun. Tässä kysymys on potilaista, kärsivistä ihmisistä. Kysymys on myös terveydenhuollon käytännöistä eli siitä, miten yhteiskunta katsoo hyväksi ja oikeaksi auttaa ihmisiä, kuka saa auttaa ja miten saa auttaa.

Lääketiede tieteenä on eri asia kuin terveydenhuolto käytäntönä. Hoitaminen on käytäntöä, ei tiedettä. Terveydenhuollon käytäntöihin vaikuttavat muutkin tieteenalat kuin lääketiede, kuten psykologia, kansanterveystiede, terveystaloustiede, terveyssosiologia, liikuntatiede jne. Ennen muuta terveyspalveluihin vaikuttaa poliittinen päätöksenteko, joka nojaa erilaisiin yhteiskunnallisten ryhmien  intresseihin.

Tiukka biolääketieteeseen nojaava katsanto eli se, että keho nähdään omana biologisena yksikkönään ja biolääketieteellisen hoidon kohteena ja mieli siitä ikään kuin erillään ja omanaan, ei ole enää riittävä. Tarvitaan laaja-alaisempaa ja ihmisen kokonaisuutena kohtaavaa hoitoajattelua ja -tapoja.

Potilaat mukaan

Risto Vataja vetää Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisten sairaaloiden kliinkoilta koottua lääketieteen eri alojen työryhmää (HS 5.9.2017). Se valmistelee  toiminnallisten häiriöiden hoitoketjun parantamista, jotta potilaiden ei tarvitsisi juosta erikoislääkäriltä toiselle, joilla kaikilla voi olla  eri käsitys siitä, mistä on kysymys. Hyvä.

Tuli mieleeni, että pitäisiköhän työryhmässä olla myös perusterveydenhuollon ammattilaisia, kuten terveyskeskuslääkäreitä, hoitajia, psykologeja ja fysioterapeutteja, jotka ensimmäisinä kohtaavat näitä potilaita. Entäs potilaiden edustajat? Olisiko heistä apua hoitoketjuongelman ratkaisussa?

Ilman syvällisiä filosofisia tai teoreettisia pohdintojakin on selvää, että ihmisen hoitamisen kuuluu olla kokonaisvaltaista aina kun se on tarpeen ja mahdollista. Erityisesti silloin,  kun kyse on potilaista, joilla on toiminnallisia vaivoja eli juuri noita lääketieteellisesti epämääräisiä ja  vaikeasti diagnosoitavia vaivoja, monia samanaikaisia hyvinvointiongelmia ja kroonisia  sairauksia.

Kärsivän ihmisen kohtaaminen psyko-fyysis-sosiaalisena ja joskus spirtuaalisenakin ihmisenä on tärkeää unohtamatta kaikkeen hoitamiseen kuuluvaa, parantavaa myötätuntoa, empatiaa.

Kaikki apu on arvokasta

Usein kuulee väitettävän:  ”On olemassa vain yksi lääketiede, sille ei voi olla vaihtoehtoja tai täydennyksiä, sillä tiedekin on vain yksi”.

Lääketiede ymmärrettynä puhtaasti biotieteeksi sijoittuu luonnontieteellisen tiedeparadigman sisään ja on kiinnostunut tutkimaan ihmistä lähinnä biologisena olentona, joka voidaan redusoida eli jakaa lukusiin pienempiin osasiin. Tästä näkökulmasta lääketiede on vain yksi.

Jos taas lääketiede nähdään osana yksilön ja yhteisöjen  kokonaishyvinvoinnin tutkimusta, se sijoittuu ihmis-, käyttäytymis- kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden alueelle. Siellä ihmistä ei redusoida biologisiin osiinsa.

Tämä on tietysti karrikoitu jako. Se ei elä todellisessa elämässä tällaisenaan, mutta esitän sen havainnollistaakseni syitä keskustelun vaikeuteen eri tiedenäkemysten välillä silloin kun puhutaan terveydestä, parantamisesta tai tutkituista, näyttöön perustuvista ja ”oikeista” tavoista hoitaa, auttaa ja tukea ihmisiä heidän terveyspulmissaan.

Viime kädessä ei ole merkitystä, miten mitäkin ihmisen parantamisen ja auttamisen muotoa ja menetelmää kutsutaan. Kaikki auttamisen muodot ovat arvokkaita. Kun ihminen sairastuu tai hänellä on elämässään ongelmia, hän harvoin miettii, löytyykö ongelmaan tieteellinen ratkaisu. Tärkeintä on löytää ylipäänsä ratkaisu ja paras mahdollinen sellainen.

Terveysongelmissa useimmat parantavat ratkaisut ovat aivan muita kuin lääketieteellisiä. Tämä johtuu siitä, että ongelmat, sairaudet, vaivat tai oireet eivät useinkaan ole selitettävissä nykyisen biolääketieteellisen teorian mukaisesti. Tällaiset ongelmat eivät näet ole biolääketieteellisiä.

On ymmärrettävää, että ihmiset hakevat apua sieltä mistä uskovat sitä saavansa. Jos sitä ei tunnu saavan lääkäriltä, psyko- tai fysioterapeutilta, sosiaalityöntekijältä tai papilta, sitä haetaan muualta: täydentäviltä hoitajilta (jotkut puhuvat vaihtoehtohoidoista).

Tiede hankkii tietoja

Tiede on tapa hankkia tietoa siitä mitä pidämme maailmana ja todellisuutena. Jos jotakin asiaa ei pidetä edes periaatteessa mahdollisena, sitä ei tutkita.

Tieteellinen tiedonhankinta on periaatteessa samanlaista kuin tavallisen arkielämän tiedon hankintakin eli kerätään havaintoja ja tosiasioita ja näiden perusteella tehdään erilaisten taustakäsitysten ja perustelujen nojalla päätelmiä todellisuudesta. Kun näin saadut faktat ja lisäksi taustakäsitykset eli tieteelliset teoriat ja tutkimuksen perustelut esitetään julkisesti tiedeyhteisön kommentoitaviksi, niistä syntyy tutkimustietoa.  Se ei enää ole arkitietoa, vaan tieteellisesti perusteltua tietoa.

Tieteellinen tieto todellisuudestamme perustuu siis empiirisiin havaintoihin, johonkin teoriaan ja julkiseen keskusteluun tällaisesta tiedonmuodostuksesta. Keskustelua käydään tiedeyhteisössä kunkin tieteenalan sopiviksi katsomin keinoin. Keskustelua käydään myös tiedeyhteisön ulkopuolella.

Tieteellistä tietoa tuotetaan monella tavoin.  Eri tieteenaloilla käytetään erilaisia teorioita ja metodeja varmistamaan, että tutkimustulokset ovat oikeita, mahdollisimman varmoja ja totuudellisia.

Miten tämä tieteen periaate näkyy parantamista ja hoitamista koskevissa tieteissä?

Länsimainen lääketiede nykyisessä valtavirtamuodossaan nojaa ennen muuta Vatajan mainitsemaan dualistiseen teoriaan ihmisestä. Tässä katsannossa naturalistinen, materialistis-reduktionistinen käsitys maailmasta ja ihmisestä sen osana, ja tämän seurauksena myös käsitys sairauksista ja parantamisesta edustaa dualismin kehollista puolta. Mielen puoli liittyy mielenterveystyöhön, psykiatriaan ja psykologiaan. Kehon ja mielen kokonaisuus kehomieli on kuitenkin elävän ihmisen koettua todellisuutta. Sen tutkimus odottaa vielä valtavirtaistumistaan. Tässä terveystieteillä on positiivista haastetta.

Erilaisia lääketieteitä

Lääketieteitä on erilaisia. On bio-, käyttäytymis–, liikunta-, elämäntapa- ja musiikkilääketiedettä yms. Lisäksi on lukuisia muita lääketieteen suuntauksia, kuten yhdistävä (integrative)  laajennettu (extended), funktionaalinen (functional) lääketiede,  yrttilääketiede (herbal medicine), kiinalainen ja antroposofinen lääketiede. Uusin tulokas lienee narratiivinen lääketiede, jolla on jo omia koulutusohjelmiaan ainakin USA:ssa http://sps.columbia.edu/certificates/narrative-medicine-certificate

Ruotsin lääketieteellisissä tiedekunnissa elämätapalääketiede on virallinen oppiaine. Tuoreen tutkimuksen mukaan se on kuitenkin viiden tarttumattoman taudin hoitoa opetettaessa aliarvostettua ruotsalaisessa lääkärikoulutuksessa. (Krachler ym 2017)

Eri lääketieteen alat lukuun ottamatta ehkä biolääketiedettä sekoittuvat muihin terveystieteisiin. Niitä ovat esimerkiksi psykologian, sosiologian ja antropologian eri haarat, hoito-, ravitsemus-, liikunta- ja kansanterveystiede. Ne tutkivat terveyden edistämistä, hoitamista ja parantamista, kansanterveyden tilaa ja terveyspolitiikkaa oman teoriataustansa ja viitekehyksensä kannalta.

Nykypäivän terveyden ja sairauden hoito tarkoittaa siirtymistä kohti erilaisten, ristiriitaisiltakin vaikuttavien, mutta samanaikaisten, rinnakkaisten ja päällekkäisten hoitonäkemysten ja -käytäntöjen hyväksymistä. Ne ovat komplementaarisia, toisiaan täydentäviä. Ne takaavat hoidon monimuotoisuutta. Näin mahdollisimman moni potilas löytää itselleen sopivia vaihtoehtoja.

Mikä hoitomuoto on ”oikea”? Mikä ammattiryhmä saa päättää hoidosta? Kiistelyn korvaa tulevaisuuden terveydenhuollossa aito yhteistyö, jossa potilas ja hänen tilanteensa on keskiössä ja hänen kokemuksensa otetaan huomioon kaikessa hoitamista koskevassa päätöksenteossa. Parantamisesta tulee  ammatilliset rajat ylittävää kokonaisvaltaista ja asiakaskeskeistä toimintaa. Sote-uudistuksella on paljon päätettävää.

Parantamisen ja terveyden edistämisen ”totuus” ei ole yksi eikä kaksi, vaan se on monta.

Artikkeli

Krachler, B, Jerdén L, Lindén C 2017. Written Examinations in Swedish Medical Schools: Minds Molded to Medicate. American Journal of Lifestyle Medicine. First Published August 18, 2017. http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/1559827617724338

Antroposofisessa sairaalassa

Mistelipensaita Havenhöhen sairaalan pihapuissa.

Kävin antroposofisessa sairaalassa Berliinissä – vieraana, en potilaana. Mitä näin? En kovin paljon, mutta sitäkin kiinnostavampaa. Osallistuin toukokuun alussa tutkijatapaamiseen World Congress – Integrative Medicine and Health 2017 Berliinissä 3.-5.5.2017. Muutaman tunnin vierailu Havenhöhen antroposofiseen klinikkaan toteutettiin pre-conference -ohjelmana eli konferenssin esiohjelmana halukkaille.  

Antropo-sofia on suomeksi ihmis-viisaus. Mutta mitä on antroposofinen lääketiede? Ennen sairaalavierailua tutustuin hieman antroposofiseen terveysnäkemykseen.  Luin aluksi tutkija ja yliopistonopettaja, LKT Raimo Puustisen artikkelin “From physical bodies to astral bodies – theoretical problems in anthroposophic medicine” http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/fct.12094/abstract

Voi kauhistus, tämmöiseenkö olen sotkeutunut!  Kirjoituksessaan Puustinen suhtautuu hyvin kielteisesti Rudolf Steinerin aloitteesta kehitettyyn antroposofiseen lääketieteeseen ja pukee negatiivisen asenteensa suosituksen muotoon: “Politicians making decisions on spending public money on anthroposophic medicine should be fully aware of its theoretical basis,which is incompatible with contemporary scientific thinking.” Julkisen terveydenhuollon rahoituksesta päättävien poliitikkojen pitäisi siis hänen mukaansa resursseja jaellessaan olla tietoisia siitä, että antroposofisen lääketieteen teoreettinen pohja on yhteensopimaton nykyisen tieteellisen ajattelun kanssa.

Nykyinen valtavirtalääketiede nojaakin ajatteluun,  jossa fysiikasta, kemiasta ja biologiasta saatava tieto on parasta ja oikeastaan ainoaa todellista ja oikeaa. Tästä seuraa, että ihminen nähdään lähinnä biologisena koneena ja lääketieteellinen hoito koneen korjaamisena. Tämä mielessäni ja Puustisen tieteellisessä lehdessä julkaistu teksti laukussani köröttelen bussissa  puolisen tuntia  ja astun ennakko-odotuksia täynnä Havenhöhen pihamaalle.

No jopas jotakin! Ensimmäiseksi silmiini osuu mistelipensaita, jotka kasvavat puiden oksilla pallomaisina muodostelmina. Nuohan ovat juuri niitä, joista saatavaa ainetta antroposofisessa lääketieteessä käytetään. http://www.antroposofinenlaaketiede.fi/Mistelihoito/kaytto.html

Entisiä natsien rakennuksia

Jännittää. Nousemme 1930-luvulla valmistuneeseen hallintorakennukseen.  Havenhöhen laaja sairaala-alue ja sen rakennukset olivat 1930-40 -luvulla natsiarmeijan käytössä. Nyt jo hirvittää.

Sitten muistan oman maani sotahistorian pian itsenäistymisen jälkeen vuonna 1918 ja jatkosodan v. 1942-44 Neuvostoliittoa vastaan yhdessä Saksan kanssa! Tiedä vaikka täälläkin olisi marssinut suomalaisia.  Jokaisen maan ja kansan on myönnettävä oman historiansa tosiasiat, ja elettävä eteenpäin uusin periaattein, annettava anteeksi, opittava historiastaan ja muutettava toimintaansa paremmaksi.   

Puustinen antaa artikkelissaan kuvan, että antroposofinen terveysajattelu olisi nykyään täsmälleen samaa kuin sen kehittäjän Rudolf Steinerin aikoihin 1920-luvulla.  Pitäisikö minun nyt siis odottaa astuvani natsiajan sairaalaan ja vielä sitäkin varhaisemmalle ajalle, 1920-luvun steinerilaiseen maailmaan? En ajattele niin.  Jos ajattelisin, voisin  yhtä hyvin kysyä, että onko nykypsykiatria lääketieteeseen soveltumatonta sen vuoksi, että psykiatrit tekivät jokunen vuosikymmen sitten lobotomialeikkauksia potilaittensa auttamiseksi. Haluan tietää, mitä antroposofinen lääketiedenäkemys tarkoittaa käytännön elämässä nykyisin. 

En ole antroposofi, enkä tunne sen filosofiaa riittäväksi ottaakseni kantaa sen tieto-oppiin. Mutta nyt avaan silmäni ja korvani ottamaan vastaan käytännön tietoa ja kokemuksia Havenhöhen klinikan nykypäivästä.  

Professori Harald Matthes pitää sairaalan esittelyluennon. Havenhöhen antroposofinen hoitofilosofia tiivistyy siihe, että täällä  sovelletaan sekä tavanomaista biolääketietellistä hoitoa että sen lisänä ja täydennyksenä (ei siis vaihtoehtona)  antroposofiseen maailmankuvaan liittyviä hoitomuotoja. Niissä mieli, spirituaalisuus ja kokemuksellisuus nähdään tärkeiksi. Ymmärrän sen hoitosuuntaukseksi, joka käyttää koululääketieteen ulkopuolellakin olevia hoitomuotoja. Koululääketiede = tavanomainen länsimainen biolääketieteeseen nojaava hoitoajattelu, joka hallitsee lääketieteen opetusta yliopistoissa, mm. Suomessa.

Otan luentodioista kuvia, mutta ne jäävät huoneen valaistusolosuhteiden, ehkä kuvaustaitojenikin vuoksi hieman harmaiksi ja epäselviksi. Harmi.  Minulla on kyllä käytössäni kännykkäkameraa parempi,  hyvin zuumaava ja harrastajakuvaajan näkökulmasta laadukas Lumix-kamera. Kamera-katastrofista lisää kirjoituksen loppupuolella.

Antroposofisen lääketieteen ihmiskäsitys ja siinä käytettävät termit.

Antroposofian käyttämien käsitteiden selitykset eli antroposofisen lääketieteen mukainen lähestymistapa ihmisen hoitamiseen.

Kuvissa yllä esitetyt antroposofiset käsitteet voisi ehkä suomentaa näin (nämä ovat omia käännöksiäni,  antroposofit itse  saattavat tulkita ne toisin):

Physical body – fyysinen keho eli konkreettinen lihallinen ruumis; Life functionelinvoima- ja toiminnot eli kasvu ja kehon itseparanemiskyky; Soul – sielu eli psyyke, joka sisältää tietoisuuden, tuntemukset, halut, vaistot ja pyrkimykset; Spirit  henki eli itsetietoisuus, rationaalinen ajattelu, vapaa tahto, ”minä”, itsekontrolli,  moraali, selviytyminen, merkitykset ja spirituaalisuus.

Sairaala kuuluu viralliseen terveydenhuoltojärjestelmään Saksassa ja se saa julkista, yhteiskunnan rahoitusta verovaroista sekä  pakollisesta sairausvakuutuksesta kuten muutkin maan sairaalat. Noin 15 % Saksan sairaaloista tarjoaa potilailleen täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja eli CAM-hoitoja. CAM=Complementary and Alternative Medicine.  (kuvat alla). 

Antroposofisella lääketieteellä on omat erityiset lääkkeelliset ja ei-lääkkeelliset hoitonsa tavanomaisten, virallisen nykyterveydenhuollon tarjoaminen hoitotapojen lisänä. Havenhöhen sairaalan kotisivut http://www.havelhoehe.de/startseite.html

Harald Matthes.

Harald Matthesin  luennon jälkeen esittäytyy kokki, joka vastaa siitä, että potilaille tarjotut ateria ovat ravitsevia. Ruokaa pidetään täällä yhtenä hoitomuotona. Noin puolet keittiön käyttämistä ruoka-aineista on biologisesti viljeltyjä. Lihan käyttöä on vähennetty. Nyt sitä tarjotaan noin kolme kertaa viikossa, mikä saksalaisessa ruokakulttuurissa vaikuttaa melko vähäiseltä.

Sairaalassa on useita osastoja, kuten kardiologinen (sydänsairaudet) osasto, syöpäosasto ja psykofyysisten sairauksien osasto. Me vieraat saimme valita, mihin halusimme tutustua. Valitsin jälkimmäisen.

Kävelen psykofyysiseen taloon

Kävelemme rauhallisesti kymmenisen minuuttia vehreää puistotietä useiden rakennusten ohi psykofyysisen osaston taloon. Saamme kuulla, että  siellä hoidetaan muun muassa kipupotilaita, mielenterveyspotilaita ja narkomaaneja (joita varten on oma erillinen yksikkönsä). Lapsille on myös oma yksikkönsä. Hoitohenkilökuntaan kuuluu lääkäreitä, sairaanhoitajia,  psykoterapeutteja ja muita koulutetuja terapeutteja (fysio, taide, musiikki, eurytmia =antroposofinen liike/tanssiterapian muoto).

Asiakkaat viipyvät klinikalla yleensä kahdesta viikosta kuukauteen ja heitä hoidetaan ”multimodaalisesti” eli monin menetelmin. Jotkut käyvät useammankin hoitojakson.  Kokemukselliset hoidot (esim. musiikki ryhmässä) yhdistetään tarvittaessa lääke- ja muihin tavanomaisiin hoitomuotoihin.  Potilailla on myös mahdollisuus olla eläinten kanssa. Niillä on oma aitauksensa ja tilansa sairaala-alueella. Aromaterapia erilaisin eteerisin öljyin (esim. laventeli, rosmariin) kylpyinä tai hierontoina kuuluvat myös hoitorepertuaariin, samoin kuin hengitys- ja erilaiset lihasrentoutusharjoitukset, terveyskasvatus, selkäkoulu, mindfulness-harjoitukset ym.

Ajatuksena on, että vaivoista vapautuakseen potilaan on tarpeen rauhoittaa ja tasapainottaa kehoa ja mieltään. Traumat, stressi ja hektinen elämäntapa altistavat psykosomaattiselle oireilulle.  Apu suunnitellaan asiakaslähtöisesti ja yksilöllisesti. ”Yhden koon sukkahousut” – mallia ei käytetä, koska ihmiset, asiakkaat ovat niin erilaisia – yksilöitä. Käytännössä monipuolisuus on järjestetty niin, että osastolla on viikko-ohjelma, jossa on aikataulu erilaisille  ryhmämuotoisille hoitotavoille. Lisäksi yksilöterapiat suunnitellaan erikseen.

Käymme katsomassa aromaterapia-huonetta, jossa hoidettava makaa ammeessa (nyt ei ollut potilasta), johon valutetaan tarkasti annosteltu määrä jotakin eteeristä öljyä. Hoitokokemuksesta keskusteleminen on osa hoitoprosessia. 

Tulee mieleen, että Havenhöhen klinikka on tavallisen sairaalan ja sanatorion/parantola-kylpylän luovalla tavalla toteutettu yhdistelmä.

Musiikkia mielelle

Tutustumme musiikkiterapiahuoneeseen ja terapeuttiin, Stefan Kühneen. 

Musiikkiterapeutti Stefan Kühne.

Kymmenien instrumenttien keskellä viihtyisässä musisointitilassa  musiikkiterapeutti  kertoo, kuinka asiakkaiden ajattelu- ja reagointitavassa tapahtuu terapian edetessä pikku hiljaa muutoksia.

Musiikin avulla ihminen voi löytää uusia sisäisiä puolia itsestään. Hän eheytyy ja vahvistuu ja alkaa paremmin tajuta omaa elämäänsä ympäröivän elämiskirjon joukossa. Mekin soitamme hiukan ryhmässä. Virkistävää.

Havenhöhe soittimia 3

Havenhöhe soittimia 2

Ollaan jo poistumassa rakennuksesta, kun yhtäkkiä huomaan unohtaneeni muistivihkoni musiikkihuoneeseen. Palaan hakemaan sitä, ja ajattelen reippaasti juoksemalla saavani vierailuryhmän kiinni. Mutta ulos päästyäni huomaan porukan hävinneen, enkä tiedä mihin suuntaan tästä lähetä.

Heitän mielessäni arpaa kulkusuunnasta, mutta jään haahuilemaan pihamaalle  (parempi olisi keskittyä). Hermostun (ihan turhaan). ”Ne ei varmaankaan odota, vaan bussi lähtee heti takaisin”, ajattelen (eikä lähde). ”Nyt pitää kiireesti päästä päärakennukselle” (miksi kiirehtiä?). Pysäytän eteen tupsahtaneen taksikuskin ja kysyn voisiko hän ajaa määränpäähän (ei voi, ei puhu englantia). Hermostun lisää (?). Sitten melko uusi, hieno kamerani tipahtaa katukiveykselle (turhaa hätiköintiä). Suutun itselleni (aika vaativaa! parempi vain tarkkailla tilannetta tyynesti). Raivostun kokeiltuni kameraani – se on mennyt täysin mykäksi, ei suostu edes käynnistymään (rauhallisesti, hyvä nainen). Kiukuttaa,  kun mietin etten tulevassa kongressissakaan voi ottaa kuvia (höh, onhan kännykkä). Huokaan syvään ja sanon ”Danke und Auf Wiedersehen” eli ”Kiitos ja Näkemiin” (pettymystä ilmassa). Pyörin harmissani pihalla ja ajattelen palata takaisiin psykofyysiseen taloon pyytämään apua (luovu jo itseriittoisuudesta). Silloin huomaan siinä lähellä metsikön reunassa kolme nuorta miestä (toivo herää).

Kysyn heiltä, mihin suuntaan pitää lähteä. Yksi tarjoutuu saattamaan ja toinenkin tulee sitten kaveriksi. Oikaisemme kapeaa mutkaista metsäpolkua ja siinä matkalla jaamme kokemuksiamme toisen saattajan kanssa. Hän on klinikalla alkoholiongelman vuoksi, ja kertoo saaneensa paljon apua ja jatkaa pian kotiin päästyään yksilöllistä psykoterapiaa. Kiitän saattomiehiä ja toivotan paranemista. Kuvaa en auttavaisesta kaverista voinut ottaa muistoksi, kun se hieno Lumixini oli juuri sanonut sopimuksen irti. 

Taisinpa tutustua antroposofisen sairaalaan lisäksi myös omiin reaktiohini.  Opettavaista.

Vierailu tarjosi valaisevan aloituksen kansainväliselle tutkijakongressille, jonka teema oli erilaisten, monista perinteistä ja terveydenhuoltojärjestelmistä juontuvien auttamisen muotojen yhdistelmäkäyttö ja sen vaikutukset.  Suomeksi voitaisiin puhua yhdistelmälääketieteestä tai yhdistävästä lääketieteestä. Kongressin sivut https://www.ecim-iccmr.org/2017/.

Ps. Kamera on nyt (13.5.2017) Puolassa korjattavana. Palannee sieltä entistä ehompana. Ei löytynyt Suomesta korjaajaa.

Syntytieto hoitamisen viisautena

 

Moderneissa länsimaisissa elämämuodoissa kaivattaisiin tietoa, joka mahdollistaisi ekologisesti kestävän elämän. Näin kirjoittaa Tere Vadén ”Alkuperäiskansaistuminen ja syntytieto” –artikkelissaan Elonkehä-lehdessä.

Tiedolla Vadén viittaa sellaiseen tietämiseen, joka liittyy käytännön elämään ja konkreettiseen toimintaan, ei vain teoriaan, kirjoituksiin ja juhlapuheisiin. Jälkimmäinen on Vadénin ajattelua vapaasti tulkiten nykyajan luonnontiedettä eli sitä, että asiat teoretisoidaan, mitataan ja matematisoidaan. Näin ne etäännytetään objektiivisuuden nimissä kohteestaan. Esimerkiksi sairaus siirtyy ikään kuin pois kantajastaan, ihmisestä, laboratoriotuloksiin, hoitosuosituksiin ja lääkeresepteihin. Parantamista tutkitaan keinotekoisissa olosuhteissa, ei siellä missä ihminen elää arkeaan.

Syntytieto sen sijaan ei ole tieteellistä, vaan erittäin käytännöllistä. Vadénin tekstissä vilahtavat sanat ekologinen ja kestävyys sekä henkinen itsenäistyminen, jotka yhdistyvät ”tien tuntemisessa” eli  länsimaalaisilta ihmisiltä puuttuvassa tiedon lajissa.

”Synnyt” Kalevalassa

Sen sijaan kalevalaisessa kansanrunoudessa tätä tiedonlajia esiintyy ja sitä kutsutaan nimellä ”synnyt”. Se on tietoa perinteestä ja yhteisöllisen elämisen ehdoista. Nämä eivät ole tiukkoja sääntöjä, vaan ne ovat hengittäviä: ne pysyvät ja muuttuvat yhtä aikaa, toistuvat rytmillisesti uudistuen. Siis eräänlaista musiikkia, elämän sinfoniaa.

Syntytieto koskee erityisesti peruskysymyksiä. Mitä elämä on? Miksi ylipäätään elämme? Näihin ei ole tieteellisesti todistettavia vastauksia, vaan tieto ilmenee tekoina, esimerkkeinä, lauluna (muinaisajan viihdettä, psykoterapiaa ja tiedonvälitystä!) ja arkisena elämänä.  Syntytietoa ei voi esittää erillisinä faktoina. Siinä käytännön ja teorian, uskomusten ja toiminnan välillä ei ole eroa.

Vadénilla  on kiinnostava näkemys tietämiseen.

Minut, kuten moni muukin tiedeyliopiston kasvatti, on opetettu luottamaan vain ja ainoastaan faktoihin, erityisesti numeroin esitettyihin materiaalisiin tosiasioihin. Erityisesti nyt kun puhutaan ”totuuden jälkeisestä ajasta” ja valemedian levittämistä ”vaihtoehtoisista faktoista”,  elämän rakentaminen faktatietojen pohjalle nähdään usein parhaaksi, jopa ainoaksi oikeaksi ja tieteellisesti todistetuksi tavaksi hankkia ja käyttää tietoa.

Tosiasiat, faktat, ovat ehdottoman tärkeitä. Ilman niitä ei voi syntyä kestäviä ratkaisuja maailman kipeisiin, vielä ratkaisemattomiin ongelmiin (ilmaston lämpeneminen, köyhyys, sairaudet, sodat). Silti on hyvä muistaa, että ihmisyyteen liittyvä inhimillisyysongelma syntyy, jos  numerofaktoja aletaankin jonkin ideologian nimissä pitää absoluuttisesti totuudellisempana kuin ihmisyksilön koettua elämää.

Terveyenhuollossa numeroharha voi johtaa potilaan kannalta hankaliin tilanteisiin.

Sopusointua ja yhteisymmärrystä

Ristiriita faktatiedon (tieteellisen tiedon) ja kokemustiedon välillä voi näyttää sovittamattomalta. Otan esimerkin: Henkilön X arvioidaan olevan terve kaikilla käytettävissä olevilla lääketieteellisillä mittareilla mitaten  eli ”tutkimuksissa ja testeissä ei ole mitään normaalista poikkeavaa”, mutta X tuntee silti olevansa todella kipeä, sairas ja vaivainen. Kumpikin tiedon muoto on omassa kategoriassaan oikeaa ja soveliasta. Kumpikin voivat olla yhtä aikaa voimassa. Sovittamatonta ristiriitaa ei ole.

X:n tapauksia terveydenhuollossa on todella paljon. Kyse voi olla MUI (Medically Unexplained Illnes) tai MUS (Medically Unexplained Symptoms) -tapauksista. Nämä ihmiset kärsivät epämääräisistä vaivoista, muun muassa monikemikaalikerkkyydestä, fibromyalgiasta, väsymysoireyhtymästa tai ärtyneestä suolesta tai kroonisten sairauksien tuottamista vaivoista.  Heillä on yksi tai useampia sairautta kuvaava oire. Joillekin vaivoille pystytään osoittamaan biologisia piirteitä, vaikka niitä ei osata lääketieteellisesti selittää eikä vaivojen syytä tunneta. Vastaavasti selkeää lääketieteellistä hoitotoimenpidettäkään ei ole. Jotkut tapaukset sen sijaan eivät mahdu ollenkaan diagnostiseen kriteeristöön.  On arvioitu, että noin joka kolmas perusterveydenhuollon käynti ei johda diagnoosiin (Rosendahl et al 2017).

Noin joka kuudennella potilaalla on arvioitu olevan MUS eli lääketieteellisesti selittämättömiä  oireita, joita  suomeksi nimitetään toiminnallisiksi häiriöiksi.  Jennifer Harsh tutkijoineen (2016) mainitsevat, että tällaisista vaivoista kärsiviä olisi 20-50 % perusterveydenhuollon potilaista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kyseessä olisi yleisimmin valitetut vaivat perusterveydenhuollossa.  Tehy kirjoitti asiasta noin kuukausi sitten (Tehy 2017).

Jos ammattiauttaja joutuu virkansa puolesta turvautumaan vain tieteellisesti, ulkoisin mittarein tehokkaiksi todettuihin parannuskeinoihin, syntyy näyttöön perustuvuuden pattitilanne. Kun  parannettavaksi osuukin tapaus, joka ”ei kuulu joukkoon” eli joka ei mahdu diagnoosiraameihin eli tietyn kriteeristön sisään, häntä ei voi hoitaa tieteelliseen näyttöön perustuen.

Kun käytännön elämä (sairaan kärsimys) on liian kaukana tieteellisistä tutkimuksista (vertailevien kliinisten kokeiden numeerisista tuloksista) syntyy kohtaamattomuusongelma. Auttaja ja autettava ovat liian kaukana toisistaan. Tästä kärsii kumpikin, mutta eniten autettava, potilas.

Miten tämä nyt liittyy Tere Vadénin mainitsemaan syntytietoon?

Sillä tavalla, että pattitilannetta voidaan lievittää soveltamalla näyttöön perustuvan lääketieteen tuloksia, laajempaa – syntytietoakin sisältävää – katsantoa ja erilaisia hoitoideologioita samanaikaisesti.  Kun vältetään dogmaattisuutta eli kiinnittymistä vain yhteen ainoaan hoitonäkemykseen,  auttamisen mahdollisuudet lisääntyvät.

Pattitilanne laukeaa, kun suunnataan katse syntytietoon, aletaan ajatella sekä-että –tyylillä ja lähdetään siitä, että tärkeintä on potilaan etu ja hänen saamansa apu. Käytetään apuna erilaisia tiedon lajeja. Auttamisessa vaalitaan sopusointua ja yhteisymmärrystä.

Nykyjärjestelmässä (ainakin julkilausuttu) periaate on, että hoidon tulee, jos mahdollista, nojata tieteelliseen näyttöön. Mutta jos ei pystytä edes määrittelemään, mikä potilasta vaivaa,  sitä on vaikea edes yrittää hoitaa ”tieteellisesti”.  Silloin pitää auttaa muulla tavoin.  Tässä tarvitaan myötätuntoa, sydämen lämpöä, ihmisviisautta ja myös syntytietoa.

Sopivia, tehokkaitakin avun muotoja löytyy, kun luovutaan ajatuksesta, että kaikkia terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita voidaan mitata biolääketieteen keinoin. Luovutaan uskosta yhteen ainoaan eli länsimaiseen biolääketieteeseen. Vaihdetaan joko-tai -ajattelu (tiede – huuhaa) sekä-että -ajatteluksi (biolääketiede ja kokemusnäyttö). Suhtaudutaan avoimesti myös biolääketieteellisen katsannon ulkopuolelle jääviin terveysnäkemyksiin. Tämä koskee erityisesti perusterveydenhuoltoa.

Monia vaivoja on mahdollista hoitaa myös perinteisen, syntytietoon nojaavan viisauden perusteella. Tällaiset hoitomuodot (esim. suomalainen jäsenkorjaus, sauna, metsä ja jotkut yrtit) on jo sukupolvien takaa todettu tietyissä vaivoissa hyödyllisiksi. Ne ovat myös ekologisia, ne tukevat kestävän terveydenhoidon kehittämistä. Joidenkin (jäsenkorjauksen) hyödyistä on myös tavanomaisen RCT (Randomized Controlled Trial) -mallin mukaista näyttöä.

Sote-uudistuksessa, ainakaan julkisuudessa,  näitä ei pohdita, mutta monet terveydenhuollon ammattilaiset ja erityisesti palvelujen  käyttäjät kyllä pohtivat.

Viitteet

Tere Vaden 2016. Alkuperäiskansaistuminen ja syntytieto. Elonkehä 1/2016. https://www.scribd.com/doc/307188227/Alkuperaiskansaistuminen-ja-syntytieto

Marianne Rosendal, Tim C Olde Hartman, Aase Aamland, Henriette van der Horst, Peter Lucassen, Anna Budtz-Lilly and Christopher Burton 2017.   “Medically unexplained” symptoms and symptom disorders in primary care: prognosis-based recognition and classification. BMC Family Practice BMC series – open, inclusive and trusted 201718:18 DOI: 10.1186/s12875-017-0592-6. Published: 7 February 2017

Jennifer Harsh, Jennifer Hodgson, Mark B. White,  Angela L. Lamson and Thomas G. Irons 2016. Medical Residents’ Experiences With Medically Unexplained Illness and Medically Unexplained Symptoms. Qualitative Health Research 2016, Vol. 26(8) 1091 –1101.

Tehy 15.3.2017. Usko jo, kehoa ja mieltä ei voi erottaa. https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/usko-jo-kehoa-ja-mielta-ei-voi-erottaa

Fyysikot puhuvat ihmisestä ja parantamisesta

 

20170320_135000

Kuusella on lumipallopää. Ylläksen metsässä maaliskuussa 2017.

Saako fyysikko puhua terveydestä, parantamisesta  ja hoitamisesta? Tietysti saa, koska elämme demokraattisessa maassa, jossa mielipiteitään voi ilmaista joltisenkin vapaasti.  Mutta onko hänellä riittävästi kompetenssia, pätevyyttä? En tiedä, mutta joka tapauksessa fyysikot puhuvat – ja vieläpä julkisesti.

Fyysikot Tarja Kallio-Tamminen ja Johanna Blomqvist tarkastelevat terveyttä ja sairautta ”uuden fysiikan ikkunasta”. Tai oikeastaan kyse ei ole uudesta, vaan newtonilaiseen fysiikkaan perustuvan terveysajattelun ylittävästä näkemyksestä hoitamiseen.  Tarja on kirjoittanut väitöskirjansa kvanttifysiikan filosofiasta ja Johanna polyestereiden atomistisista simulaatioista ja niissä käytetyn klassisen mallin luotettavuudesta.

Naisten todellisuuskäsitystä voisi filosofi Thomas Nageliin viitaten nimittää mieli-naturalistiseksi.  Termi ei olen Nagelin, vaan hänen teksteihinsä nojaava, oma tulkintani.

Tunnetuista fyysikoistamme kosmologit Kari Enqvist ja Syksy Räsänen puolestaan pitäytyvät puhtaaseen naturalismiin eli näkemykseen, että vain fyysinen luonto on todellista, joten vain sen tutkiminen antaa oikeaa tietoa. Tämän seurauksena he skeptikkoväen tapaan pitävät biolääketieteeseen perustuvaa hoitamista tieteellisenä ja leimaavat muut lähestymistavat ihmiseen ja hoitamiseen pseudotieteellisiksi. Skeptikoiden ”varmuus” jonkin hoitomuodon (yleensä he vastustavat täydentäviä hoitoja) turhuudesta näyttäisi perustuvan uskoon, että jos hoitomuodon fysikaalis-kemiallista, naturalistisesti kuvattavaa vaikutusmekanismia ei tunneta ja jos hoitomuotoa ei ole tutkittu biolääketieteellisin  menetelmin – sen täytyy olla huuhaata.

Kari ja Syksy ovat saaneet runsaasti mediatilaa näkemystensä esiin tuomiseen niin sähköisissä kuin printtiviestimissäkin. Tämä on ymmärrettävää, sillä yhteiskuntamme – koko akateemista yhteisöä  myöten – on opetettu sisäistämään naturalismi ”ainoaksi oikeaksi” todellisuuskäsitykseksi. Kannattajat nimittävät sitä jostain syystä, mielestäni virheellisesti, tieteelliseksi maailmankuvaksi. Oikea adjektiivi on naturalistinen. Se ei ole tieteellisen synonyymi.

Käsitys todellisuuden luonteesta = maailmakuva

Todellisuuskäsitys (maailmankuva) on ontologinen oletus maailman rakentumisesta ja järjestymisestä sekä tiedosta. Tätä, tieteellistä ajattelua, teorianmuodostusta ja käytäntöjä ohjaavaa maailmankuvaa itseään ei voi todistaa empiirisin menetelmin oikeaksi tai vääräksi (ainakaan tähän mennessä ei ole todistettu).

Tarja ja Johanna ovat hoitoajattelussaan mielestäni Karia ja Syksyä laajakatseisempia.  Heidän perustellut näkemyksensä ihmisestä ja hoitamisesta sopivat paremmin elävän organismin tarkasteluun kuin Karin ja Syksyn naturalistiset oletukset. Naisten ymmärryksessä henki (mieli) on yhtä tärkeää kuin aine (ruumis/keho).  Ei tässä tietenkään ole kysymys nainen-mies -vastakkainasettelusta, eikä vastakkainasettelusta ollenkaan, vaan kahdesta erilaisesta tavasta hahmottaa  todellisuutta ja ymmärtää tiede ja sen toimintatavat.

Koska Kari ja Syksy ovat saaneet näkemyksilleen paljon julkisuutta ja ne tunnetaan yleisesti, katson oikeudenmukaiseksi, että tässä annan tilaa Tarjalle ja Johannalle. He eivät ole keikkuneet televisio-ohjelmissa ja päälehtien sivuilla, mikä on ymmärrettävissä samoista syistä, joista Kari ja Syksy siellä keikkuvat. Vallitsevasta paradigmasta poikkeavat näkemykset kun jäävät aina syrjään joksikin aikaa. Niiden aika tulee kyllä. Näin uskoo Thomas Nagel ja monet muutkin, jotka pitävät naturalismia (materialismia) liian kapeana maailmankuvana.

Johannalta ilmestyi viime vuoden lopulla  kirja Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Siinä hän kuvaa prosessia, jonka aikana hänen ajattelunsa muuttui. Hän oli moneen kertaan joutunut toteamaan, miten vähän oikeasti tiedämme itsestämme ja ylipäänsä maailmasta ja miten vähän ymmärrämme ihmisen paranemismekanismeja. Hylkäämme paljon asioita suoraan, saman tien, vain sen vuoksi, että pidämme niitä mahdottomina, jos ne eivät näppärästi istu vallitsevaan, naturalistiseen  ymmärrykseen maailmankaikkeuden rakenteesta.

Skeptistä asennetta

– Mitä tahansa aihetta pitäisi kuitenkin pystyä lähestymään ”tutkijan asenteella” avoimena ja skeptisenä hakien sitä, mitä siitä voimme oppia ilman ennakko-oletuksia, Johanna toteaa.

Johannan kirja haastaa niitä ennakkokäsityksiä, joita meillä kullakin on elämästä, maailmasta ja meistä itsestämme. Hänen mielestään elämässä, myös sairauksien ja vaivojen hoidossa on paljon sellaista mitä emme vielä ymmärrä. Kirjoittaja pohtii energiahoitamista ja sen toimintamekanismeja fyysikon ja hoitajan näkökulmasta.

Ennakkoluuloton ja rohkea nainen on tarttunut aiheeseen, joka on vahvasti stigmatisoitu (häpeäleimalla leimattu) huuhaaksi  virallisessa terveydenhuollossamme. Tämä on tehty lähinnä fyysikoiden, vahvan biolääketiedeinstituution ja lääkäreiden ammattiliiton toimesta. Tukijoina ovat olleet lääketeollisuus (tutkimusrahoituksen kautta), skeptikkoliike, joka ei ole ollenkaan skeptinen hallitsevan tiedeparadigman suhteen, ja media.

Monimuotoinen energia

Ajattelen käsitteestä ”energia” ihmisen yhteydessä puhuttaessa hieman eri tavalla kuin Johanna, jolle se näyttää olevan enemmän materiaalinen asia kuin minulle, joka tulkitsen ihmiseen liittyvän energian psyko-fyysis-sosiaalisen ja spirituaalisen voiman kokonaisuudeksi, en nykyfysiikan määrittelemäksi ilmiöksi.

Pian tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen Johanna kommentoi minulle yllä esittämääni väitettä. Hän muistutti, että hän todellakin kertoo kirjassaan energiasta eri näkökulmista, ja selittää, miten nykyfysiikassa energia määritellään. Fysiikan energia-termillä kuvataan materian käyttäytymistä, mutta esim. energiahoidoissa käsitellään mielen tason energiaa, eli kyseessä ei ole samanlainen energia. Tässä yhteydessä Johanna puhuisi oikeastaan mieluummin informaatiosta kuin energiasta.

Hän siis kuitenkin ajattelee energiasta ihmisen yhteydessä hyvin samoin kuin minä. Ehkäpä olin lukenut kirjaa hieman huolettomasti ja siksi tein pikaisen ja puutteellisen tulkinnan. Kiitos Johannalle tarkennuksesta.

Kannattaa siis itse lukea Johannan kuvaus energiasta sekä hänen  mielenkiintoinen ja lukijaystävällinen katsauksensa kvanttifysiikasta, yhdestä  luonnontieteiden mystisimmistä alueista. Sitä kautta  on mahdollista ymmärtää hänen enrgiahoito-ajatteluaankin.

Jonkun mielestä kirjoittaja saattaa tehdä liian pitkälle meneviä tulkintoja energia-ilmiöstä hoitamisen yhteydessä, kuten mielen ja materian keskinäissuhteista ja etähoitamisesta. Niin tai näin, joka tapauksessa kirja on peloton tiedenaisen avaus hoitaviin energioihin. Kirjoittaja viittaa tutkimuksiin ja mainitsee selkeästi, että alan tutkimusta on vielä tehty niin vähän, että vahvoja päätelmiä eri hoitomuotojen tehosta on mahdoton tehdä. Tutkimus kuitenkin jatkuu eri puolilla maailmaa siitä huolimatta, että valtavirtaterveystutkimus ei naturalistisista lähtöoletuksistaan johtuen ole edes kiinnostunut aiheesta, joten tutkimusrahoitusta on hankala saada.

Tarja on kirjoittanut Uudistuva terveydenhoito -verkoston blogiin kaksi tärkeää artikkelia terveydenhuollosta ja todellisuuskäsityksistä. Niillä on nimittäin syvällinen vaikutus sekä tutkimukseen että terveysjärjestelmään ja ylipäänsä siihen, kuinka terveys, sairaus ja hoitaminen yhteiskunnassamme mielletään. Linkit kirjoituksiin ovat alla. UT-verkoston facebook-sivut.

Toisiaan täydentäviä

Tarjan ja Johannan jakamaa mieli-naturalistista (termi on oma luomukseni, ei kummankaan heidän käyttämä) todellisuuskäsitystä ei voi pitää biolääketieteelle vastakkaisena tai vaihtoehtoisena. Kysymys on komplementaarisuudesta. Kahteen erilaiseen todellisuuskäsitykseen perustuvat terveystutkimukset voivat toisiaan täydentämällä rikastaa ymmärrystämme elämästä, ihmisestä, terveydestä ja hoitamisesta. Näennäisesti ristiriitaisilta vaikuttavat katsannot voivat avata  uudenlaista ajattelua ja tuoda tuoreita ratkaisumalleja tutkimuskysymyksiin.

Biolääketieteellisellä tutkimuksella on ja sillä pitääkin olla tärkeä paikka terveystutkimuksessa ja terveydenhuollossa. Silti tämä hallitseva paradigma voi tarjota ei-hallitseville näkemyksille  aitoja mahdollisuuksia ylittää naturalistisen hoitotutkimuksen rajoitteet.  Terveysajattelua on avarrettava ja laajennettava siihen suuntaan, jossa aiempaa selkeämmin tarkastellaan mieltä, kokemusta ja hoitoympäristöjä osana kaikkia parannusprosesseja.

Tähän suuntaan ollaan menossa myös Suomessa. Lääkäri Anu Raevuori tutkimusryhmineen on ryhtynyt tukimaan mieltä hoitamisessa eli mindfulnessin hyötyjä erikoissairaanhoidossa.

Jos mieli ymmärrettäisiin laajemminkin  luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi, se muuttaisi vallitsevaa maailmankuvaa ja sitä myötä myös terveystutkimusta ja hoitokäytäntöjä.  Tietoisuus nähtäisiin  – kuten mieli-naturalistinen todellisuuskäsitys sen näkeekin  –  jossakin mielessä biologiseksi ja se määrittyisi maailmankuvassamme yhdeksi olemisemme perustaksi. Historian linssin läpi katsoen vaikuttaa  siltä, että muinaiset idän filosofiat ovat tulkinneet  kaikkeuden juuri tähän tapaan. Tämä on myös kvanttifysiikan yksi perusoletuksia. Ihmismäistä, eikö vain.

Mieli-naturalistinen katsanto pitää siis mieltä, kokemuksia ja tunteita luonnonjärjestyksen keskeisenä osana eikä vain fysikaalisesta todellisuudesta emergoituneena (kehkeytyneenä) sivutuotteena, jonkinlaisena ylijäämänä.

Jos olet kiinnostunut mielen ja kehon yhteydestä eli kehomieli-ajattelusta sekä todellisuuskäsityksestä, jossa tietoisuutta ei eroteta aineesta, tutustu Johannan ja Tarjan teksteihin.

Monistinen materialismi naturalismin muodossa on nykyisin vallitseva paradigma, ”tieteelliseksi” nimetty perusoletus kaikkeudesta.  Sen nojalla myös ihmistä ja hoitamista koskeva tutkimus keskittyy käyttämään  reduktiivisen (tutkittava kokonaisuus jaetaan osasiinsa) tiedekäsityksen menetelmiä.

Naturalismista on terveystieteissä, varsinkin lääketieteessä tullut niin ”pyhä” asia, että harva tutkija uskaltaa – tai taloudellisista syistä voi – lähteä tutkimaan hoitamisen todellisuutta toisenlaisista perusoletuksista.  Anu Raevuori on ottanut tien halkojan tehtävän. Se on mahdollista nykytieteen kentällä osittain siksi, että mindfulnessin vaikutukset on pystytty osoittamaan aivokuvissa aivojen tilojen muutoksina, vaikka varsinaista biologista vaikutusmekanismia ei tunnetakaan.

Mielenkiintoista tässä on, että meditaation (tässä tapauksessa mindfulness-muotoisen) hyödyt on tutkitusti, ihmisten kokemina tiedetty jo vuosikymmeniä, mutta naturalismiin nojaavassa biolääketieteelisessä ajattelussa ne on ”otettu todesta” vasta, kun jotakin näkyy aivokuvissa!

Naturalismi on nykyisin niin vahva dogmi, että muut näkemykset joutuvat monesti – ja aiheetta – huuhaan luokaan ja sitä kautta stigmatisoituvat. Tämä on harmillista. Lohdullista on,  että kaikki on muuttuvaista. Paradigmatkin.

Viitteet

Blomqvist, Johanna 2016. Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen. Viisas Elämä, 2016.

Enqvist, Kari. 2013. Ei toivoa, ei toivottomuutta. Teoksessa Pelkonen, R., Huttunen, M. O. & Saarelma, K. (toim.) Sairaus ja toivo. Kustannus Oy Duodecim. Bookwell Oy. Porvoo. 207-212

Enqvist, Kari. Simppeli mutta sumea universumi. Tiede 12/2014.

Nagel, Thomas. 2012. Mind & Cosmos. Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press. New York.

Nagel, Thomas, 2014 Mieli ja Kosmos. Miksi materialists-darwinistinen luontokästys on lähes varmasti epätosi. Basam Books. Tallinna.

Kallio-Tamminen Tarja 2017  Maailmankuvan muutos uudistaa terveysajattelua, osa 1 ja Maailmankuvan muutos uudistaa terveysajattelua, osa 2

Kallio-Tamminen, Tarja 2006. Kvanttilainen todellisuus. Fysiikka ja filosofia maailmankuvan muovaajina. Yliopistopaino. Helsinki

Raevuori Anu.2016  Mindfulnessin terveysvaikutukset – mitä lääkärin on hyvä tietää?  Duodecim 132:1890–7.

Hyvä Suomi! Avoimen dialogin malli maailmalla

Suomessa on tehty jo vuosikymmeniä arvokasta mielenterveyshoidon tutkimus- ja kehitystyötä. Yksi esimerkki on Torniossa kehitetty Avoimen dialogin -hoitomalli.

En ole ottanut selvää,  miten mallia sovelletaan nykyisin Torniossa, ja kuinka se on levinnyt muualle Suomeen, mutta maailmalla se jo tunnetaan.

Mad in America -yhteisö on alkanut järjestää nettikoulutusta Avoimen dialogin mallista. Koulutusmateriaaleissa mainitaan Tornio ja professori Jaakko Seikkulan arvokas työ. Hyvä Suomi!

Mad in America -yhteisö ajaa monipuolisen ja monimetodisen auttamisen yleistymistä psyykkisten ongelmien hoidossa. Tutkimustietoon nojaten se pitää tärkeänä lääkehoidon pitämistä niin vähäisenä kuin mahdollista.

Äskettäin se järjesti aiheesta netissä koulutuswebinaarin.  8.3.2017 pidetyn webinaarin esittelysivuun tutustumien  on maksutonta http://education.madinamerica.com/p/collaborative-pathway.

Maksoin kurssivideosta 20  USD+alv. Kopioin aineistosta yhden kurssidian, joka esittelee tiivistetysti Avoimen dialogin idean mielenterveyspotilaan hoidossa

Tällaisen mallin käyttöön ottaminen Suomessa laajemmin edellyttää radikaaleja muutoksia koko terveysajattelussa eli käsityksissä siitä, mikä on mielen sairaus, mistä kaikista asioista se johtuu, ja miten ihminen nähdään sairauden ”kohteena” tai ”kantajana” ja mitä asioita hoidetaan ja miten. Muutoksia tarvitaan myös terveyspolitiikassa ja rahoitusjärjestelmässä, kuten sairausvakuutuksen korvausmekanismeissa.

Kuten diasta näkyy mallissa ihminen otetaan hoidon piiriin mahdollisimman nopeasti ja jos mahdollista omassa elinympäristössään. Yhdessä potilaan, hoitotiimin ja perheen kanssa katsotaan,  miten auttamisessa olisi parasta edetä. Asiantuntijoiden laatimat käypä hoito -suositukset eivät ohjaa hoitoa, vaan avainasemassa on potilas itse ja hänen läheisensä. Mielialalääkkeitä käytetään, mutta niin vähän kuin  vain mahdollista.

Eikö ole hienoa, että tällainen hoitomalli meillä Suomessa on kehitetty.

On täällä upeita ammattilaisia ja tutkijoita. Kiitokset heille.

 

Jupakka jatkuu…”Näitä tulee aina parin kolmen vuoden välein”

 

Pian lumi sulaa.

Pian lumi sulaa.

Eilen illalla TVssä keskusteltiin masennuksesta. Toimittaja Tapio Suominen kertoi mielenterveyden sairastumis- ja selviytymistarinansa.

On hyvä asia,  että mielen järkkymisestä kerrotaan julkisuudessa avoimesti. Se vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, oudoksi leimaamista. Suominen käytti mielialalääkkeitä, toinen ohjelman kokemusasiantuntija Jenni Rotonen ei niitä käyttänyt. Kumpikin selvisi masennuksestaan. Arvostan molempia ja kaikkia muitakin, jotka tulevat ”kaapista ulos” aitoina oikeina, haavoittuvina ja tuntevina ihmisinä.

Näin se on. Me ihmiset olemme erilaisia. Meillä on yksilöllisisä ongelmia ja niihin vaihtelevia, omanlaisiamme ratkaisutapoja.

Jälleen kaksi kantaa

Huomioni kiinnittyi siihen, että masennuslääketutkimuksista myös tässä ohjelmassa esitettiin kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä:

–          masennuslääkkeistä on hyötyä potilaille

–          masennuslääkkeiden hyödyt ovat kyseenalaisia suhteessa plaseboon, ajan kanssa paranemiseen tai  muihin avun muotoihin

Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola liputti lääkkeiden puolesta ja Mehiläisestä jokunen vuosi sitten lääkekriittisten kannanottojensa vuoksi potkut saanut psykologi Aku Kopakkala niitä vastaan.

Tässä on sama asetelma kuin Erkki Isometsä masennuslääkkeiden puolesta – Peter Götzsche niitä vastaan, josta eilen kirjoitin.

Luettuani Götzschen kaksi kirjaa, Kopakkalan kirjan Masennus ja tutustuttuani tuoreisiin tutkimusartikkeleihin, mm. Lancetissa (viitteet alla) kallistun kannattamaan linjaa Götzsche, Kopakkala ja muut lääkekriitikot. En ole lääkekielteinen enkä vastusta mielialalääkkeiden käyttöä, vaan suhtaudun kriittisesti niiden turhaan, liialliseen ja haittavaikutuksia aiheuttavaan käyttöön. Aihe on sekä kansanterveyden, talouden että yksittäisen masennuspotilaan kannalta tärkeä.

Suomalaistutkijat yhteisönä samoin kuin terveydenhuoltojärjestelmä instituutiona seuraavat Pirkola-Isometsä -näkemyksiä, jotka heijastuvat myös käypä hoito -suosituksissa. Ei tämäkään katsanto tietenkään kannata liikalääkitystä, mutta se ei aseta – tai ainakaan julkisuudessa ei ole asettanut – suoraelkäisesti kyseenalaiseksi lääketeollisuuden rahoittaman tutkimustoiminnan luotettavuutta ja vääristymiä. Ei se myöskään nosta näkyvästi esiin masennuslääkkeiden haitallisuutta. Juuri nämä professori Peter Götzsche ryhmineen on vuosikymmenien sitkeän tutkimustyön tuloksena karulla tavalla avannut.

Retorinen veto

Tätä taustaa vasten Sami Pirkolan toteamus eilisessä TV-keskustelussa (suunnilleen näin hänen lausumansa meni): – Keskustelu lääkekritiikistä ei oikein johda mihinkään. Näitä kannanottoja tulee aika ajoin, parin kolmen vuoden välein  on valaiseva. Tällä yksinkertaisella retorisella keinolla hän ikään kuin osoitti, että masennuslääkekritiikissä on  muka kyse ohimenevästä ja jatkuvasti historiassa toistuvasta ilmiöstä, josta vakavan tiedemiehen ja näin myöskään tieteeseen luottavan kansalaisen ei pidä välittää. Ylen ohjelma Masennus pe 10.3.2017 on Yle Areenassa (ainakin äsken 11.3. klo 12.50 oli).

Tällainen retorinen keino on käytössä yleensä niillä, jotka edustavat valtavirtanäkemyksiä. Näin  masennuslääkekritiikki, vaikka se perustuisi kuinka vankkoihin tutkimustuloksin, saadaan näyttämään ohimenevältä sivuvierteeltä ja siten vähäpätöiseltä ilmiöltä. Masennuslääkkeiden haittavaikutuksista, kuten seksuaalisista ongelmista, tunteiden vääristymisestä ja vieroittumisen vaikeuksista kärsivien kannalta ongelma ei ole vähäpätöinen, vaan suuri.

Kysymykseni, retorinen tosin, koska en tiedä, kenelle sen osoittaisin, kuuluu: Miksi tällaista kritiikkiä ylipäänsä tulee? Minulla on käsitys, että vasta viime vuosina Suomen valtavirtajulkisuudessa on alettu nostaa esiin masennuslääkkeiden hyötyjen lisäksi myös niiden haitat. Voin tietysti olla väärässäkin. Onko minulta ehkä jäänyt julkisessa keskustelussa jotakin huomaamatta?

Ajattelen myös niin, että kritiikkiä tulee, koska kertyy uutta tutkimustietoa, kuten Peter Götzschen raportti, jonka Lääkärilehti päätti olla julkaisematta Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhan ja väkivallan riskiä kaikenikäisillä. Raportti alkaa näin: ”Lääkeviranomaiset varoittavat käyttämästä masennuslääkkeitä lapsilla ja teini-ikäisillä, koska ne lisäävät itsemurhariskiä”. Se kuvaa lyhyesti tutkimusta, jossa Götzschen ryhmä selvitti SSRI-lääkkeiden yhteyttä itsemurhan ja väkivaltaisuuden riskiin. Sitaatti raportista: ”Koska tieteellisiä väärinkäytöksiä esiintyy julkaistuissa lääketutkimuksissa laajalti, etsimme tietoa muualta, ja hankimme 64 381 sivua kliinisiä tutkimusraportteja Euroopan ja Iso-Britannian lääkeviranomaisilta. Tammikuussa 2016 osoitimme, ensimmäistä kertaa, että SSRI:t lisäävät aggressiota lapsilla ja nuorilla, ristitulosuhde (odds ratio) 2,79 (95%:n luottamusväli (LV) 1,62-4,81) (7). Tämä on tärkeä tulos huomioon ottaen monet kouluampumiset, joissa tappajilla oli SSRI-lääkitys. Lokakuussa osoitimme, että masennuslääkkeet kaksinkertaistavat terveillä vapaaehtoisilla aikuisilla itsemurhaan ja väkivaltaan mahdollisesti johtavien tapahtumien lukumäärän, ristitulosuhde 1,85 (95%:n LV 1,11-3,08) (8).” Sulkeissa olevat numerot viittaavat raportissa mainittuihin lähteisiin.

Kirjoitus loppuu näin: Meidän pitäisi tehdä kaikkemme välttääksemme masennuslääkkeiden aloittamista ja auttaaksemme niitä käyttäviä lopettamaan ne pienentämällä annoksia hitaasti ja tarkassa valvonnassa. Masennuksesta kärsivien tulisi saada psykoterapiaa ja psykososiaalista tukea, ei lääkkeitä.

Tässä  linkki koko tekstiin, jonka Lääkärilehti hylkäsi Masennuslääkkeet

Tässä vielä linkki Suomen psykiatriyhdistyksen blogiin, jossa Erkki Isometsä kertoo mielipiteensä Peter Götzschestä

Punnittua tietoa ja avointa keskustelua

Isometsän blogikirjoituksessa sanotaan ”Tarvitsemme rauhallista ja kiihkotonta, punnittuun tietoon pohjautuvaa keskustelua eri hoitomenetelmistä. Psykiatrian piirissä sitä kyllä käydään jatkuvasti.” Tämä hieno asia.

Jospa vielä samaa keskustelua masennuslääkkeiden hyötyjen ja haittojen välisestä suhteesta, masennuksen hoitosuuntauksista sekä lääketutkimusten laadusta voitaisiin käydä psykiatrian piirin ulkopuolellakin, kuten psykoterapeuttien, yleislääkärien, sairaanhoitajien ja eritysesti potilaiden keskuudessa. Näitähän masennuslääkeasia nimenomaan koskettaa. Minusta viime torstain Götzsche-luennolla käytiin juuri tällaista rauhallista, mutta ei toki samanmielistä ja samanhenkisten välistä keskustelua, vaan erilaisten näkemysten vaihtoa (kiitos siitä kuuluu erityisesti pkykiatrian professori Jesper Ekelundille, joka rohkeni tulla mukaan). Keskustelu oli sitä, mitä Isometsä peräänkuuluttaa. Harmi että hän ei ollut mukana.

Götzschen esittämä tutkimustieto näyttää erittäin punnitulta, vaikka se ei olekaan masennuslääkkeille myönteistä.

Monipuolinen, rauhallinen ja avoin keskustelu jatkukoon. Kun pidetään mielessä että potilas, asiakas, kärsivä ihminen ja hänen auttamisensa on tärkein asia, tieteelliset kiistat näyttäytyvät uudessa valossa.

Noitavainojen aika – ohi olkoon

Toivoisin, että Suomessa ei käynnisty samanlainen typerä noitavaino kuin Tanskassa vuonna 2014. Tuolloin paikallinen psykiatriyhdistys hyökkäsi Götzscheä vastaan ja vetosi muun muassa Cochrane-tutkijayhteisöön. Toimittajat saivat vettä myllyynsä ja viestit vääristyivät niin, että Götzsche itse kuvaa aikaa tanskalaisena noitavainona kirjassaan ( Götzsche 2016, 256-261). Erkki Isometsäkin vihjaa tekstissään Cochrane yhteisöön ikään kuin sekin paheksuisi tätä ”noitaa”.

Todellisuudessa Cochrane-yhteisö ei  ole ottanut kantaa puolesta eikä vastaan Götzschen tutkimustuloksistaan esittämiin päätelmiin, vaan todennut että ”Cochrane-verkostossa on tällä hetkellä lähes 34 000 jäsentä yli sadassa maassa. Jokaisella jäsenellä, myös professori Götzschellä, on oikeus ilmaista henkilökohtainen mielipiteensä ja tehdä Cochrane-verkostosta riippumatonta työtä” (Götzsche 2016, 260)

Masennuslääkejupakkaa miettiessäni tuli mieleen sanonta: ”Ensin ne vaikenevat, sitten ne hyökkäävät, viimein ne herjaavat ja lopulta myöntäen toteavat, että mehän ollaan aina oikeastaan ajateltu juuri näin.”

Viitteet

Peter C Götzsche. Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska. 2014

Peter C Götzsche. Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska. 2016

Peter Götzsche. Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhan ja väkivallan riskiä kaikenikäisillä. Suomeksi https://www.madinamerica.com/wp-content/uploads/2017/02/Gøtzsche-Masennuslääkkeet.pdf.

Jon Jureidini. Antidepressants fail, but no cause for therapeutic gloom. Lancet 388(10047): 844-845, 27 August -2 September, 2016.  http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(16)30585-2/abstract

Andrea Cipriani, Xinyu Zhou, Cinzia Del Giovane, Sarah E Hetrick, Bin Qin, Craig Whittington, David Coghill, Yuqing Zhang, Philip Hazell, Stefan Leucht, Pim Cuijpers, Juncai Pu, David Cohen, Arun V Ravindran, Yiyun Liu, Kurt D Michael, Lining Yang, Lanxiang Liu, Peng Xie.  Comparative efficacy and tolerability of antidepressants for major depressive disorder in children and  adolescents: a network meta-analysis, Lancet 388 (10047):881-891, 27 August – 2 September 2016. http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)30385-3

Aku Kopakkala Masennus.Suuri serotoniinihuijaus. Basam Books. 2015