Arkistot

Potilaatko barrikadeille? Kuka välittää lääkäreiden ja hoitajien terveydestä?


Tarvitaan valankumouksellinen muutos myötätuntoisen ja potilaskeskeisen ja samalla ammattitaitoisen, turvallisen ja ystävällisen hoitamisen puolesta, sanoo lääketieteen professori Victor Montori kirjassaan  Why we revolt: A patient revolution for careful and kind care (Montori 2017).

Valitsin vallankumouskirjasta muutamia mielestäni tärkeitä teemoja, joita nyt esittelen. Ajatukset alla ovat Victor Montorin, ellen erikseen toisin kerro.

Perussa syntynyt, Yhdysvalloissa asuva ja työskentelevä tutkija ajaa potilaskeskeistä hoitamista. Se on apua hakevan ihmisen tukemista ja kannustamista kaikin tavoin ja henkilön ohjaamista hänen yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti kohti terveyttä edistäviä ratkaisuja ja elämäntapaa.

Vallankumoukseksi kutsuminen voi tuntua oudolta ammattilaisesta, joka pitää hyvää hoitosuhdetta ja myötätuntoista keskustelua potilaan kanssa itsestään selvänä, keskeisenä osana hoitoa. Jos uskoo rakkauteen ja solidaarisuuteen ja niihin sisältyvään inhimilliseen kykyyn välittää ja huolehtia toisistamme, miksi puhua vallankumouksesta?

Tässä ei ole  mitään outoa eikä ristiriitaista. Vallankumous merkitsee käännettä: kansalaisten ja potilaiden tulee johtaa teollisen terveydenhuollon muutosta inhimilliseksi. Sitä ei saavuteta kilpailua painottamalla ja valitsemalla taloudellisen hyödyn tavoittelu johtavaksi arvoksi.

Potilaiden vallankumous ruokkii keskustelua, jossa voimme löytää uusia ideoita kehittää potilaskeskeistä ja ystävällistä hoitoa. Tämän ei tarvitse olla edes kallista.

Kansalaiset johtamaan muutosliikettä

Victor Montori puhuu vallankumouksesta, sillä hänen mielestään reformi, uudistaminen ei ole riittävä. Kansalaisten, terveiden ihmisten ja potilaiden, jotka eivät ole liian sairaita toimimaan täytyy johtaa muutosliikettä.

Lääkärit, hoitajat, terapeutit, muut auttajat ja opiskelijat voivat seurata myöhemmin, kunhan vapauttavat itsensä korporaatioiden kahleista, rakentavat uudelleen omaa kohtaloaan ja alkavat uskoa vallankumouksen menestykseen – muutoksen mahdollisuuteen.Victor Montori ei usko, että muutoksen ensimmäinen kipinä tulee terveydenhuoltojärjestelmän sisältä, vaan hän veikkaa, että se tulee kansalaisten taholta.

Kirjoittaja katsoo, että tällainen potilaskeskeinen näkemys resonoi myös monissa henkilöissä, joilla on valtaa muuttaa terveydenhuoltojärjestelmää.  Vallasta puhuessaan hän kiinnittää huomiota kielen käyttöön, sanoihin, joilla luodaan merkityksiä. Yleisiä sanoja terveydenhuollon uudistuksista keskusteltaessa ovat ”palvelujen saatavuus”, ”tehokkuus”, ”taloudellinen arvo”, ”luotettavuus” ja ”tuottavuus”.

Nämä käsitteet ovat hyödyllisiä, kun johdetaan yritystoimintaa, mutta niiden täytyy jäädä alisteiseksi tavoitteelle turvallisen, ystävällisen ja myötätuntoisen hoidon ja hoivan puolesta.

Hoitamisen tanssia – myötätuntoista, ammattitaitoista ja turvallista

Hoitaja ja potilas luovat yhdessä hoitoprosessin. Victor Montori vertaa sitä tanssiin. Kahden tanssijan kehot reagoivat toisiinsa ja musiikkiin, jonka tahdissa liikutaan – vastavuoroisesti ja joustavasti. Hoitokohtaaminen on herkkä ja intiimi tilanne. ”Se on kaunista, koska se auttaa kärsijää.”

Mutta jos potilas ja auttaja eivät itse voikaan valita ”tanssinsa musiikkia”, vaan sen valitsee jokin nimetön ulkopuolinen, niin hoitoprosessi menettää autenttisuuttaan.

Kirjoittaja kysyy, miksi potilaskeskeinen ja ystävällinen hoito on usein sattumanvaraista, mutta aina tervetullutta.

Hän kytkee kysymyksensä terveydenhuollon arvoihin ja rakenteisin:  ”Samalla kun terveydenhuolto käänsi hoivamissionsa päälaelleen ja teki hoitamisesta tavan saavuttaa yrityksen tulostavoitteita, se myös muutti raportointitavat”.

Koska terveyspalvelujen tuottaminen on otettu yrityskäyttöön ja koska sen avulla luodaan taloudellista arvoa, raportoinnin on palveltava tätä päämäärää.  Kliinikoita ohjeistetaan  siitä, millaisia hoitoja he saavat antaa tai suositella.  Potilaskertomuksissa sitten raportoidaan erilaisia hoitotapahtumia ja kuvataan, kuinka asiat ovat edenneet ja millaisia palveluja asiakkaille on kulloinkin tarjottu.

Potilas raportoi lääkärille, lääkäri managerille, manageri yritysjohdolle, johto rahoittajille

Organisaation johto puolestaan raportoi ylemmälle tasolle hoitolaitoksen tulostavoitteista. Potilasmääriä, hoitotoimenpiteitä, hoitopäiviä, ostettujen lääkkeiden, leikkauksien ja terapioiden lukumääriä jne. listataan.  Raportoinnin ideana on osoittaa kunkin hoitoyksikön taloudellinen tehokkuus.

Taloudellinen ajattelu on niukkojen resurssien tilanteessa totta kai välttämätöntä. Kuitenkin voiton tavoittelussa se voi johtaa siihen, että potilaatkin joutuvat ikään kuin raportoijan asemaan. He raportoivat kliinikolle, joka raportoi edelleen ylemmälle johdolle.  Jotkut potilaat tosin lopettavat hoidon kesken tai eivät tule ollenkaan vastaanotolle, välttääkseen raportoinnin eli esimerkiksi välttääkseen kertomasta ja selittelemästä sitä, että eivät ole toimineet kliinikon antamien ohjeiden mukaisesti.

Tällaisessa järjestelmässä informaation virta kulkee alhaalta ylöspäin, potilaalta parantajalle, klinikalta yritysjohtoon ja sieltä edelleen maksajille, yksityisille tai yhteiskunnan organisaatioille.

Saattaa näyttää siltä, että potilas muka olisi järjestelmän keskiössä, mutta näin ei ole. Tällaisen talousajattelun toteuttaminen ei ole potilaskeskeistä hoitamista, vaan mieluumminkin hoitoteollisuuden tuottama paketti, jossa potilaat ja kliinikot tulevat yhdessä luoneeksi tuotteen, joka vaihtaa omistajaa eli jota myydään ja ostetaan.

Tässä tehtaassa kliinikot menettävät oman työnsä kontrollin ja samalla he luopuvat vastuullisuudesta potilaille ja yhteiskunnalle, jonka oikeastaan pitäisi olla ammattilaisuuden yksi tärkeimpiä tunnusmerkkejä.

Pahimmassa tapauksessa potilaat ja hoitohenkilökunta muuttuvat kumpikin systeemin instrumenteiksi, joilla on vähänlaisesti valtaa päättää hoitonsa ja työnsä ehdoista. Siitä seuraa, että hoitohenkilökunta ei pysty vastaamaan potilaiden odotuksiin ammattitaitoisesta ja myötätuntoisesta hoitamisesta.

Selviytymisstrategioita

Epämukavuudesta yritetään sitten selviytyä eri tavoin.

Jotkut lääkärit esimerkiksi voivat ryhtyä asennoitumaan potilastyöhön akateemisena projektina ja keskittyvät tutkimukseen, toiset tuottavat minimimäärän vaadittuja palveluja ja kolmannet näkevät työnsä mahdollisuutena hankkia hyvät tulot. Epäpätevät, vaurioituneet, jopa kierot yksilöt voivat tällaisessa järjestelmässä pukeutua valkoiseen takkiin ja toimia kenenkään havaitsematta systeemin sisällä.

Victor Montori kuitenkin muistuttaa olevansa samaa mieltä kuin useimmat potilaat ovat siitä, että ammattilaiset useimmiten välittävät potilaistaan. Tietoiset väärinkäytökset ovat poikkeuksia.

Suurissa liikelaitoksissa jotkut kliinikot yrittävät toimia hallinnossa korporaation voimaa vastaan. Jotkut pakenevat epämukavaa tilannetta viettämällä mahdollisimman vähän aikaa potilaiden kanssa. On myös niitä, jotka oppivat arvostamaan työtään seuraamalla tarkasti käypä hoito -suosituksia ja toteuttamalla niitä ilman mitään poikkeuksia.

Moni kuitenkin huomaa, että tällainen tekninen lähestymistapa ei tyydytä, ja se voi johtaa hoidon epäonnistumisiinkin. Siksi nämä ihmiset saattavat tuntea itsensä toivottomiksi ja avuttomiksi, kun heidän on sopeuduttava tilanteeseen, jota eivät oikeastaan haluaisi hyväksyä.

”Mitä me tässä voimme tehdä?”, moni kysyy avuttomana. Victor Montorin mukaan ikävissä tapauksissa  voi käydä niin, että hyväksi käytetyt valkotakkiset saattavat muuttua itse hyväksikäyttäjiksi. He saatavat ahdistavalla tavalla painostaa potilaita hoitoihin, joista jotkut toimivat ja toiset eivät.

Kirjoittaja pohdiskelee lääkärin tukalaa tilannetta. Jos lääkäri poikkeaa käypä hoito -suosituksista, hän voi vaarantaa siinä oman uransa. Lääkärin pitää naputella tietokoneelle perustelut, miksi hän on rikkonut hoitoprotokollaa ja selittää miksi tietty suositusten mukainen ”laadukas” hoito on jäänyt toteuttamatta.

Hänen pitää selitellä, miksi hänellä ei ole ollut enemmän potilaita tai miksi hän on viettänyt liian paljon aikaa potilaittensa kanssa. Hallintoihmiset järjestelmän sisällä sitten käyttävät  näitä raportteja laskutusperusteina. Toisaalta raportit voivat toimia ”porkkana ja keppi” -periaatteella joko kannustimina tai rangaistuksina pyrittäessä varmistamaan, että  poikkeamia hoitokäytännöistä ei enää tapahdu.

Mutta tanssijat välittävät toisistaan

Näin tehdas toimii. Koneet pyörivät ja tuotantopaineet kasvavat. Samaan aikaan on mahdollista, että  ”kaksi tanssijaa” tanssivat protokollan vastaisesti. Nämä ovat niitä, jotka välittävät hyvästä hoidosta, kirjoittaa Victor Montori.

Hän kysyy: ”Jos koko järjestelmä perustuisi potilaskeskeiseen hoivaan ja hoitamiseen, olisiko silloin mahdollista, että raportointi tapahtuu vain yhteen suuntaan eli organisaation johdolle? Mitä jos sen sijaan systeemi asettaisikin potilaan hierarkian ylimmälle portaalle?  Mitä jos kliinikko olisikin raportointivastuussa potilaalle? Mitä jos johtajat ja heidän pomonsa tai organisaation hallitus tai kuka tahansa vastuussa oleva olisikin raportointivelvollinen potilaalle – ja näin toimien työskentelisi joka päivä parantaakseen potilaan tilannetta?”

Victor Monitorin mielestä muutos voi tapahtua vain siten, että teollisen terveydenhuollon malli käännetään nurin niskoin. Muutos voi tapahtua ainoastaan potilaiden vallankumouksen kautta.

Jaettu päätöksenteko ja poikkeusten salliminen

Kirjoittaja ajaa hoitosuhteen jaettua päätöksentekoa eli sitä, että hoidosta sovitaan aidosti yhdessä potilaan kanssa. Tutkittuaan useita vuosia lääkärin ja potilaan välistä kohtaamista ja kommunikaatiota hän havaitsi, että monesti hyvä hoito tapahtuu ikään kuin sattumalta, eli juuri silloin kun joku tekee poikkeuksen protokollasta.

Hän väittää, että jos tällaisia poikkeuksia ei tapahdu eikä niitä sallita, terveydenhoitoteollisuus pystyy tekemään haittaa olemalla julma tahtomattaan.

Keskittyminen spesifin sairauden tehokkaasti ohjeistettuun hoitamiseen voi johtaa potilaan inhimillisen puolen unohtamiseen tai sivuuttamiseen. Teollisuustuotannon tapaan toimiva järjestelmä on potilaille haitaksi, mutta se tuhoaa myös parantajan sielun. Painottamalla tuotannon tehokkuutta se latistaa lääkäreiden ja muiden hoitajien ammatillisuutta.

Merkityksellisyyden kokemus syntyy kohtaamisista

Tehokkuuspaineiden alla terveydenhuoltohenkilöstön on vaikea kokea tekevänsä merkityksellistä työtä. Työ tuntuu muuttuvan potilasvirtojen valumiseksi vastaanottohuoneeseen ja sieltä ulos. Ammattilaiset tuntevat itsensä hyväksikäytetyiksi, rakkaudettomiksi ja kyvyttömiksi itse rakastaa, Victor Montori sanoo.

Uupumus, avioerot ja itsemurhat koskevat terveydenhuoltohenkilöstöäkin. Ne ovat nykyajan parantajan kirous. Teollinen terveydenhuolto on vienyt hoivan sekä potilailta että kliinikoilta.

Mutta jos hoitaja päättääkin ottaa huomioon potilaan kokonaistilanteen – mikä vaikuttaisi itsestään selvältä ja yksinkertaiselta, mutta ei sitä aina ole – ja toimii sen mukaisesti, niin hoiva ja kohtaaminen toteutuvat. Ja ammattilainen kokee työssään merkityksellisyyttä.

Näin se, mitä hän havaitsee potilaan todellisesta elämäntilanteessa, ohjaa hänen työtään. Tällainen suhtautuminen ja työote johtavat siihen, että autettava mitä todennäköisimmin saa sellaista hoivaa, joka on viisasta monella tasolla. Se on järkevää niin älyllisesti, emotionaalisesti kuin käytännöllisestikin. Se on hoitoa ja hoivaa, joka vastaa potilaan tarpeita ja sopii hänen maailmankuvaansa.

Robotit ja ohjelmoidut viestit?

Mutta eikö terveydenhuoltoa voisi parhaiten parantaa teknologiaa kehittämällä? Victor Montori pohtiikin, voisiko terveydenhuollon tekninen edistys olla ratkaisu?  Olisiko ehkä tekniikan kehitys avain muutokseen?

Oletetaan että diagnostisten algoritmien ja lääketieteellisten robottien tekninen tehokkuus on niin suurta, että luotamme niihin samaan aikaan kuin luotamme täydellisesti ohjelmoituihin, huolellisesti laadittuihin empaattisiin viesteihin, joita virtuaalihahmot, avatarit, meille jakavat.

Voisivatko potilaat näiden hahmojen maagisen voiman seurauksena  kokea samanlaista rakkautta ja solidaarisuutta jota lajitoverimme, ihmiset, voivat välittää? Todennäköisesti eivät, kirjoittaja vastaa omaan retoriseen kysymykseensä. Ehkä luottamus robottien ja huipputekniikan voimaan ruokkii laajalle levinnyttä uskonomaista käsitystä, että ”enemmän terveydenhuoltoa ja enemmän hienostuneita ja teknologisesti kehittyneempiä hoitomenetelmiä on parempi”.

Kuitenkin monia näistä kehityksen saavutuksista on tarjottu potilaille jo ennen kuin niiden hyödyistä on minkäänlaista tutkimusnäyttöä. Kun edetään tekniikka edellä, näyttöjen osoittaminen voi unohtua.  (Tässä tulee mieleeni vanhusten kotihoito, jossa vaikeasti liikkuvalle vanhalle ihmiselle tietokonenäyttö sanoo määräajoin  ”Hei” ja ilmoittaa ”Otapa nyt, Ritva/Kalle, ne lääkkeet”. Tällaisen sanotaan vapauttavan hoitajien aikaa asiakkaiden kohtaamiseen. Hmm..mm…)

Hoiva on kykyä kohdata myös hiljaisuus

Hoiva on perustaltaan inhimillistä toimintaa. Siinä manifestoituu, näkyy ja ilmenee hoitosuhteen monimuotoinen tanssi.  Se on kykyä tietää, mitä sanoa missäkin tilanteessa ja kuinka sanoa se. Se on kykyä luoda hedelmällistä keskustelua auttajan ja autettavan välille. Se on kykyä kohdata myös hiljaisuus.

Vuorovaikutuksessa hoitohenkilökunta pyrkii ymmärtämään inhimillisiä tilanteita eli  asioita, joita kärsivät potilaat tuovat hoitosuhteeseen. Hoitokeskustelussa ammattilainen osoittaa kompetenssinsa ja  myötätuntonsa siten, että potilas tuntee tulevansa ymmärretyksi ja tuntee saavansa ammattitaitoista apua ja kokee parannusta ja eheytymistä (healing).

Potilaskeskeinen hoitovallankumous edistää ja vahvistaa kuuntelun ja keskustelun voimaa. Kyse on myös kyvystä kohdata elämän epävarmuutta ja sitä, että kaikkia sairauksia ja vaivoja ei mikään terveydenhuoltojärjestelmä pysty hallitsemaan.

Miten Suomessa?

Tuskinpa potilaat Suomessa sentään barrikadeille nousevat. Sairastaessaan ihminen sitä paitsi on sen verran heikossa kunnossa, että ei jaksa ryhtyä ponnekkaasti puolustamaan oikeuksiaan.

Useimmat suomalaiset ovat tutkimusten mukaan tyytyväisiä terveyspalvelujen laatuun.  Niistäkin, jotka ovat kokeneet tulleensa huonosti kohdelluiksi tai hoidetuiksi, moni pyrkii unohtamaan ikävät asiat kiitollisena siitä, että on ylipäänsä selviytynyt.

Arvelen, että terveydenhuollon asiat Suomessa ovat sote-myllerryksestä huolimatta aika paljon paremmalla tolalla kuin Yhdysvalloissa. Siellähän koko järjestelmä on tunnetusti epätasa-arvoisempi ja paljon kalliimpi kuin monissa muissa läntisissä teollisuusmaissa, kuten Suomessa. Eikä se kalleudestaan huolimatta tuota sen enempää terveyttä kuin halvemmalla toimivat systeemitkään.

Victor Montorin kirja kuvaa yhdysvaltalaista terveydenhuoltoa, mutta antaa silti ajattelemisen aihetta. Hän on tutkijaryhmänsä kanssa vastikään julkaissut myös mielipidekirjoituksen Towards regeneration: the evolution of medicine from fighting to building BMJ:ssä (British Medical Journal). Siinä painotetaan, että lääketiede on muuttumassa sairauksia vastaan taistelusta inhimillisen elämän rakentamiseksi ja tukemiseksi.

Patient Revolution -liikkeellä on fb-sivut. https://www.facebook.com/PatientRev/

Mielenkiintoista on, että jo ennen kuin tiesimme Viktor Montorin kirjasta, me seitsemän ”rakkauden soturisiskoa” valitsimme  ensi syksynä ilmestyvän kirjamme nimeksi Inhimillisyyden vallankumous – iloa ja toivoa terveydenhoitoon.  Kirjasta tulee tietoja Iloa & toivoa -sivuille.

35884775_1691773467600408_8438743947815157760_n

Kuva ei ole (välttämättä) tulevan kirjan kansi. Se on rakkauden soturisisko Kati Sarvelan  kuvallinen tulkinta inhimillisyyden vallankumouksesta. Kustantaja Basam Books on suunnittelemassa kantta. 

Viitteet

Montori Victor. Why we revolt: A patient revolution for careful and kind care. The Patient Revolution, Rochester: Kinde Edition; 2017

Hargraves IG, Behfar A, Foxen JL, Montori VM, Terzic A. Towards regeneration: the evolution of medicine from fighting to building. BMJ. 2018 Apr 17;361:k1586. doi: 10.1136/bmj.k1586

Vastaus Kati Myllymäelle, Aamulehdelle ja Turun Sanomille

Tässä on vastaukseni Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäelle sekä Aamulehden ja Turun Sanomien päätoimittajalle ja toimituspäällikölle. Vastaus liittyy kummankin lehden 5.6. 2018 julkaisemaan Kati Myllymäen haastatteluun.(1)

Kukaan ei vastaustani ole pyytänyt. Annan sen oma-aloitteisesti. Pidän tärkeänä, että kansalaisille annetaan julkisuudessa tutkimuksiin ja faktatietoihin nojaavaa informaatiota terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelle jäävistä hoidon ja terveyden edistämisen muodoista.

Hienoa, että Suomessa on sanan vapaus.

Täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja (Complementary and Alternative Medicine CAM) käyttää 26 prosenttia Euroopan(2) ja noin joka kolmas Yhdysvaltain(3) aikuisväestöstä. CAM on kansainvälisen tiedeyhteisön omaksuma termi.  Käytän jatkossa täydentävät hoidot -termiä CAM-hoidoille synonyyminä, koska tutkimusten mukaan näihin hoitomuotoihin turvaudutaan yleisimmin juuri täydentämään tavanomaisia terveyspalveluja. Ne eivät ole lääketieteellisten hoitojen vaihtoehto.  Niitä käytetään yleisesti myös terveyden edistämiseksi.

Kansainvälisesti täydentäviksi hoidoiksi luokitellaan monimuotoinen, terveydenhoitojärjestelmän ulkopuolelle jäävä joukko erilaisia hoitomuotoja(4). Luokitukset vaihtelevat eri kulttuuripiireissä. Intiassa auyrveda-lääkintä ja Kiinassa perinteinen kiinalainen lääketiede ovat kulttuurisesti hyväksytympiä kuin Euroopassa.(5). Erilaisia CAM-hoitoja on arvioitu olevan jopa 200.(6).

Yhdysvaltain kansallinen terveysinstituutti NIH, joka vastaa Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta, käyttää termiä täydentävät ja integroivat terveysnäkemykset. NIH jakaa nämä menetelmät ja hoitomuodot kolmeen pääryhmään:

1) luontaistuotteet (natural products), joihin kuuluvat yritit, vitamiinit, mineraalit ja probiootit, joita markkinoidaan usein ravintolisinä

2) kehomielihoidot (mind and body practices), joita tarjoavat koulutetut hoitajat; NIH mainitsee seuraavat: jooga, kiropraktinen ja osteopaattinen manipulaatiohoito, meditaatio, hieronta, akupunktio,rentoutustekniikat (esimerkiksi hengitys- ja mielikuva- ja lihasrentoutusharjoitukset), tai chi, qi gong, parantava kosketus, hypnoterapia ja liiketerapiat (Feldenkrais-metodi, Alexander-tekniikka, pilates, Rolfing-rakenneintegraatio ja Trager-psykofyysinen integraatio)

3) muut täydentävät terveysnäkemykset (other complementary health approaches)  joissa on piirteitä kahdesta edellä mainitusta ryhmästä, mutta jotka eivät sellaisinaan luokitu yksittäisiksi hoitomuodoiksi. Näitä ovat esimerkiksi kokonaiset hoitojärjestelmät, kuten perinnehoitajat, auyrvedinen, kiinalainen ja antroposofinen lääkintä sekä homeopatia ja naturopatia (luontaislääkintä).

Tutkimusta on runsaasti akupunktiosta, joogasta, selän manipulaatiohoidoista ja meditaatiosta. Muista sitä on vähemmän. (7)

Tutkimusta tehdään eri tieteenaloilla, kuten lääketieteen, hoitotieteen, lääketieteellisen antropologian, terveyspsykologian, terveyssosiologian ja muiden terveystieteiden alalla sekä tieteen tutkimuksessa. Täydentävien hoitojen suosio sekä käyttäjien niistä saama apu ja hyöty näyttäisivät perustuvan suurelta osin potilaskeskisyyteen ja hyvään ja inhimilliseen hoitosuhteeseen. (8)

Kati Myllymäki ei kerro haastattelussaan, mitä hoitomuotoja hän katsoo kuuluvan  ”uskomushoitoihin”. Ei siis ole tietoa, millaisten hoitomuotojen ja terveyden edistämisen menetelmien käyttöä lääkäreiden ammattiliitto haluaisi Suomen eduskunnan rajoittavan lailla.  Siksi en voi ottaa lakiasiaan mitään kantaa. En usko, että kansanedustajatkaan voivat näin yleiseen Lääkäriliiton toiveeseen mitenkään reagoida,   varsinkaan, kun kansalaisten näkemyksiä heitä itseään koskevasta asiasta ei ole selvitetty.

Uskomushoito-käsitteestä olen kirjoittanut Bioetiikan instituutin blogiin otsikolla Karhun nimi ja uskomushoidot: Pohdintoja Lääkäriliiton uskomushoitosuosituksesta.

Päivitys 7.6.2018: CAM-hoitojen käytön yleisyyttä kuvaava luku koskien Eurooppaa on korjattu kirjoituksen toisessa kappaleessa. Kemppaisen  ym. (2017) tutkimuksessa täsmällinen luku on 25.9% (aikaisemmin sanottu ”joka kolmas”). Tutkimuksen mukaan Suomessa CAM-hoitojen käytön yleisyys on 35.3% aikuisväestöstä. 

Lähteet

[1] “Uskomushoidot kiellettävä lapsilta”. Toiminnanjohtaja Kati Myllymäen haastattelu. Aamulehti 5.6.2018.

[2] Kemppainen L, Kemppainen T, Salmenniemi S, ym. Use of complementary and alternative medicine in Europe: Health-related and sociodemographic determinants. Scand Pub Health.2017. doi: 10.1177/1403494817733869

[3] National Center for Complementary and Integrative Health. Types of Complementary Health Approaches 2018. Katsottu 5.6.2018. https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types

[4] Wieland LS, Manheimer E, Berman B. Development and classification of an operational definition of complementary and alternative medicine for the Cochrane collaboration. Altern Ther Health Med 2011;17:50-59.

[5] World Health Organization. Traditional medicine strategy 2014-2023. Geneva: World Health Organization; 2013 . Luettu 5.6.2018.  Traditional Medicine Strategy 2014-2023.

[6] Sosiaali- ja terveysministeriö. Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti 2009. Luettu 5.6.2018. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-2810-7

[7]  National Center for Complementary and Integrative Health. Types of Complementary Health Approaches 2018. Katsottu 5.6.2018. https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types

[8] Brosnan G, Danell Brodin J-A, Vuolanto P (toim.). Complementary and Alternative Medicine. Knowledge Production and Social Transformation. Palgrave Macmillan. Springer 2018.

Miksi lääketiede tarvitsee tutkivaa journalismia?

Toimittaja Deborah Cohen Helsingissä 17.5.2018 esittelemässä tutkivan journalistin työtään.

Kuuntelin eilen 17.5.2018 tiedetoimittajan, tai paremminkin tutkivan toimittajan,  Deborah Cohenin värikästä kertomusta työstään. Hän piti Metsätalolla Helsingissä yleisöluennon. Tänä  aamuna hän esiintyi Tiedetoimittajat ry:n järjestämässä aamukahvitilaisuudessa.

Deborah Cohenin hengästyttävä kertomus muistutti siitä, kuinka rakenteellinen huijaaminen ja tutkimustulosten vääristäminen on mahdollista, jos taloudellisen hyödyn tavoittelu ylittää potilaan edun yrityksen toimintaa ohjavana arvona  ja jos viranomaiset, tutkijayhteisö ja media  ovat kovin sidoksissa lääketeollisuuteen ja sen bisnekseen. 

Eettisesti erittäin hankalaksi tällaisen linkittymisen tekee se, että tavallinen ihminen, terveyspalvelujen käyttäjä ja niihin luottava ei voi millään muotoa edes kuvitella tulleensa huijatuksi, koska saa samansuuntaista viestiä kaikkialta: tutkimuksesta, viranomaisilta ja mediasta.  Sama pätee tavalliseen lääkäriin, joka luottaa viranomaisten ratkaisuihin, joihin tietysti pitäisikin voida luottaa.

Totuus ei aina ole sitä miltä näyttää.  Deborah Cohenin paljastuksissa ei ole kysymys salaliitto- tai olkinukketeorioista lääketeollisuuden panettelemiseksi, vaan pelkistä faktoista, karuista tosiasioista.  Suoraselkäinen tutkiva toimittaja on  paljastanut rakenteellisia ja systemaattisia, tiettyjen lääketuottajien pyrkimyksiä julkistaa ”vaihtoehtoisia tutkimustuloksia”, jotta tuotteiden myynti sujuisi. Tutkimuksilla kun yleensä perustellaan lääkkeiden ja teknologisten laitteiden käytön tarvetta. Deborah Cohenin esimerkit ovat surullista kuultavaa ja luettavaa.  

Jos koko järjestelmä on tavalla tai toisella sen päättäjien tietämättä tai tietäen mukana tällaisessa,  yksittäisellä ihmisellä, potilaalla ja asiakkaalle ei ole muuta turvaa kuin tutkiva journalismi.

Suomessakin on  rohkeita ja auktoriteetteja pokkuroimattomia toimittajia. Heidän taloudelliset työskentelymahdollisuutensa taitavat kuitenkin olla heikommat kuin Deborah Cohenin. Suomessa piirit ovat pienemmät. 

Tiedetoimittaja Jani Kaaron  kirjoituksesta saat tietoa tamiflu-tapauksesta sekä verenohennuslääkkeitä koskevasta tutkimusjupakasta, jotka  Deborah Cohen on paljastanut.  Toivotan kaikille muillekin rohkeille ja pelottomille toimittajille menestystä! 

Helsingissä pidetään 15.-17.8.2018  Too much medicine -symposiumi, jossa keskustellaan muun muassa nykymuotoisen lääketieteen ei-niin-toivottavista sivuvaikutuksista yhteiskunnassa sekä journalismin suhteesta lääketieteeseen.  

 

 

Eurooppalaiset lääkärit puolesta ja vastaan

Lääkäreiden mielipiteet ja asenteet täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja kohtaan vaihtelevat. Osa vastustaa, osa kannattaa ja suuri osa häilyy välimaastossa eli toisaalta vastustaa, toisaalta kannattaa.

Euroopan lääkäreiden pysyvä komitea (CPME, Comité Permanent Des Médicins Européens) vastustaa täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Saman linjan on omaksunut lääkäreiden ammattiliitto Suomessa, vaikka liitto suositteleekin jäseniään välttämään uskomushoitoja, mitä termiä CPME ei käytä CPME Position paper on complementary and alternative medicine. Kannanotossa tuodaan julki huoli potilasturvallisuudesta ja sekä puutteellisesta lainsäädännöstä.

CAM-hoitoja kannattavien lääkärijärjestöjen kannanotto  Response to CPME position paper on CAM  tuo esiin CAM (Complementary and Alternative Medicine) -hoitojen hyötyjä sekä CAM-hoitamista koskevien pätevyysvaatimusten sääntelyn tarpeen.

Alla on vapaasti suomennettuna ensin vastustava (CPME), jonka jälkeen sitä kommentoiva, CAM-hoitoja kannattava kannanotto.  Kummassakin on painavaa aisaa sekä lääkäreille että potilaille.  Dokumentit havainnollistavat vastustamisen ja kannattamisen syitä ja perusteluja. Tasapuolisen kuvan saamiseksi on hyvä lukea molemmat. Käännösvirheitä voi olla. Voit tarkistaa epäselvät kohdat linkitetyistä alkuperäsidokumenteista.

VASTUSTAA

Comité Permanent Des Médicins Européens (CPME)

Euroopan lääkäreiden pysyvä komitea (CPME) vahvisti 23.5.2015 kannanottonsa täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin.

CPME:n kannanotto täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin

Modernin lääketieteen kehitys 1900-luvulta lähtien on mahdollistanut sen, että potilaat voivat saada tehokasta näyttöön perustuvaa hoitoa, joka on tuotettu lääketieteellisin tutkimuksin käyttäen yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä menetelmiä. Tästä huolimatta monet potilaat hakevat apua perinteisistä, vaihtoehtoisista ja täydentävistä hoidoista sekä parannuskeinoista.

Mikä tahansa hoito voi hyötyä plasebovaikutuksesta; CAM-hoidot, joissa ei käytetä tehokkaita lääkkeitä tai niiden toimintatapojen vaikuttavuutta ei ole tieteellisesti todistettu, hyötyvät tästä vaikutuksesta.

Kohdatessaan potilaita, jotka käyttävät tai ovat aikeissa käyttää epätavanomaisia hoitotuotteita tai CAM-hoitoja, lääkäreiden tulisi aina kertoa heille hoitomahdollisuuksista, jotka tuottavat parhaimman kliinisen lopputuloksen sekä riskeistä, joita liittyy perinteisiin, täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitokäytäntöihin.

Samalla kun lääketieteen harjoittaminen EU:n jäsenmaissa on turvattu osittain terveydenhoitoammattilaisia, lääkkeitä, lääketieteellisiä laitteita ja terveydenhoitotuotteita koskevalla lainsäädännöllä, niin monissa EU:n jäsenmaissa suurin osa perinteisistä, täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoitokäytännöistä on sääntelemätöntä ja voi muodostaa merkittävän riskin potilaiden terveydelle ja turvallisuudelle. Vaihtoehtoiset ammatinharjoittajat ja vaihtoehtoisten tuotteiden mainostajat usein väittävät parantavansa tiettyjä sairauksia ja terveydentiloja, vaikka heillä ei ole tieteellistä tai lääketieteellistä näyttöä väitteensä tueksi. Potilaat saatetaan johdattaa valitsemaan perinteinen, vaihtoehtoinen tai täydentävä hoitokäytäntö lääketieteellisen hoidon sijaan, mikä voi mahdollisesti viivästyttää asianmukaisen lääketieteellisen diagnoosin saamista ja päästää heidän tilansa pahenemaan sekä joissakin tapauksissa johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.

Lainsäädäntötoimet ovat tarpeen, jotta estettäisiin täydentävien hoitomuotojen ja terapioiden tuottajia antamasta katteettomia lupauksia ja käyttämästä harhaanjohtavaa mainontaa. Potilaille ja kansalaisille pitäisi aktiivisesti tiedottaa mahdollisista haittavaikutuksista, joita voi aiheutua heidän lääkäriensä määräämien lääketieteellisten hoitojen keskeyttämisestä ja niiden korvaamisesta muilla menetelmillä, joita ei ole todistettu tehokkaiksi lääketieteellisessä tutkimuksessa ja käytännöissä. Lisäksi potilaiden tulisi olla selvillä siitä, että minkä tahansa lääketieteellisen hoidon viivästyminen korvaamalla se vaihtoehtoisella hoitokäytännöllä saattaa pitkällä aikavälillä johtaa pahempaan lopputulokseen.

CPME on organisaatio, joka pyrkii takaamaan lääketieteellisen toiminnan korkeimmat standardit ja edistämään lääketieteellisen hoidon korkeinta laatua ja potilasturvallisuutta. Kun käytetään täydentäviä hoitoja ja tuotteita, CPME:n mielipide on että:

  • Jokainen potilas ansaitsee parasta mahdollista tieteelliseen näyttöön perustuvaa hoitoa.
  • Kaikkien olemassa olevien hoitojen tehokkuutta ja turvallisuutta täytyy säännöllisesti arvioida uudelleen. Kaikki uudet diagnostiset ja hoidolliset menetelmät täytyy testata tieteellisten menetelmien ja eettisten periaatteiden mukaisesti (sellaisten kuin Maailman Lääkäriliiton Helsingin julistus – WMA Declaration of Helsinki).
  • Potilaille, jotka ilmoittavat lääkäreilleen etsivänsä vaihtoehtoja lääketieteelle, täytyy välittää puolueetonta tietoa tällaisten hoitojen luonteesta. Lääkäreiden tulisi olla tietoisia, että jotkut potilasryhmät, kuten potilaat, joilla on syöpä, psykiatrinen häiriö tai vakava krooninen sairaus sekä lapset, ovat erityisen alttiita vaihtoehtoisiin hoitokäytäntöihin liittyville riskeille. Kun sellaisia tilanteita ilmenee, lääkäreiden tulisi keskustella potilaidensa kanssa, milloin käyttää CAM-hoitoa heidän voimassaolevan lääketieteellisen hoitonsa rinnalla.
  • Lääkärien tulisi aina etsiä käyttämiensä hoitotapojen ja menetelmien tieteellinen perusta ja näyttö.
  • Julkiselle yleisölle pitäisi tiedottaa, että perinteiset, vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitokäytännöt eivät ole lääketieteen erityishaara, minkä vuoksi näiden alueiden sertifioitu koulutus ei vastaa lääketieteen ammattilaisen koulutusta.

CPME on vakavasti huolissaan laaja-alaisesta puuttuvasta sääntelystä, joka takaisi potilasturvallisuuden niille, jotka päättävät ensisijaisesti hakea perinteisiä, vaihtoehtoisia tai täydentäviä hoitoja. Tässä asiayhteydessä CPME:n mielipide on että:

  • EU:n tulisi vaatia yksittäisiä jäsenmaitaan luomaan tiukempia säännöksiä taatakseen potilasturvan niille, joita hoidetaan monenlaisten tarjoajien käyttämillä perinteisillä, täydentävillä tai vaihtoehtoisilla menetelmillä. Silloin kun haittaa ilmenee, kansanterveyden suojelemiseksi pitäisi olla mekanismi, joka pysäyttäisi tai merkittävästi rajoittaisi minkä tahansa täydentävän ja vaihtoehtoisen hoidon käytön.  EU:n ja kansallisten lainsäätäjien pitäisi sisäisen toimivaltansa puitteissa varmistaa, että potilaiden ja kansalaisten luottamusta ei käytetä väärin sallimalla harhaanjohtavaa tietoa konventionaalisen lääketieteen hoidon vaikutuksesta tai täydentävien tai vaihtoehtoisten hoitojen vaikutuksista.
  • Julkisissa terveydenhuollon budjeteissa pitäisi tukea ainoastaan sellaisia hoitoja, jotka on osoitettu vaikuttaviksi ja turvallisiksi.

KANNATTAA

Vastaus Euroopan lääkärien pysyvän komitean (CPME) kannanottoon täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista

CAMDOC Alliance, joka yhdistää neljä Euroopan täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja (CAM) edustavaa lääkäreiden kattojärjestöä, on huomioinut CPME:n kannanoton täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin. Me arvostamme sitä, että CPME on ottanut kantaa CAM:iin, koska CAM on kasvava yhteiskunnallinen ilmiö, mikä on johtanut siihen, että tällä hetkellä Euroopan Unionissa on arviolta 145 000 lääkäriä ja noin 160 000 muuta ammattilaista, jotka harjoittavat erilaisia CAM-hoitomuotoja[1], ja EU:n kansalaisista puolet käyttää CAM-hoitoja[2] Lääkärit, joilla on lisäpätevyys jossain erityisessä CAM-hoitomuodossa, kaikki CPME:n alaisten kansallisten lääkäriyhdistysten jäsenet, ovat toimivaltaisia ja päteviä päättämään sopivimmasta hoidosta: joko konventionaalinen tai CAM tai molemmat.

Kannanotossa on useita näkemyksiä, joihin voimme yhtyä, mutta myös sellaisia seikkoja, joista olemme eri mieltä.

Annamme mielellämme tukemme seuraaville seikoille (ja olemme lisänneet joitain selityksiä niihin kohtiin, joissa ne ovat tarpeen):
1. Lukuisissa EU: jäsenmaissa CAM-hoitojen harjoittaminen ja -tuotteet ovat sääntelemättömiä ja saattavat muodostaa riskin potilaiden terveydelle ja turvallisuudelle.
Olemme samaa mieltä tämän päätelmän kanssa ja siksi kannustamme EU:n jäsenmaita luomaan pikimmiten CAM-ammattikuntaa koskevia säännöksiä perustuen selkeästi määriteltyihin pätevyysvaatimuksiin ja toimivaltaan.
2. Jokainen potilas ansaitsee parasta mahdollista tieteelliseen näyttöön perustuvaa hoitoa.
3. Lääkärien tulisi aina etsiä käyttämiensä hoitotapojen ja menetelmien tieteellinen perusta ja näyttö.
4. Kaikkien olemassa olevien hoitojen tehokkuutta ja turvallisuutta täytyy säännöllisesti arvioida uudelleen. Kaikki uudet diagnostiset ja hoidolliset menetelmät täytyy testata tieteellisten menetelmien ja eettisten periaatteiden mukaisesti (sellaisten kuin Maailman Lääkäriliiton Helsingin julistus – WMA Declaration of Helsinki).
Olemme samaa mieltä tämän ideaalin tilanteen kanssa kuitenkin samalla todeten, että tutkijayhteisöllä on yhä edessään laaja työsarka sekä konventionaalisten että CAM-hoitojen parissa (ks. seuraava kohta).
5. Mikä tahansa hoito voi hyötyä plasebovaikutuksesta.
Tieteellinen tutkimus osoittaa, että tämä pätee sekä konventionaalisen lääketieteen hoitoihin että CAM-hoitoihin.
6. Potilaille, jotka ilmoittavat lääkäreilleen etsivänsä vaihtoehtoja konventionaalisille hoidoille, täytyy välittää puolueetonta tietoa tällaisten hoitojen luonteesta.
Olemme täysin samaa mieltä ja siksi kannustamme lääketieteellisiä tiedekuntia järjestämään tutustumiskursseja CAM-hoitoihin kaikille lääketieteen opiskelijoille ja ottamaan opetukseen mukaan CAM-ammattilaisia.
7. Etenkin vakavasti sairaiden potilaiden tapauksissa on elintärkeää, että lääkäreiden pitäisi keskustella CAM-hoitojen ja vallitsevan konventionaalisen lääketieteen hoitojen yhdistelmästä.
On selvää, että tehdäkseen tämän tosiasiallisesti ja vastuullisesti konventionaalisilla lääkäreillä täytyy olla jotain tietoa täydentävistä hoidoista.
8. EU:n ja kansallisten lainsäätäjien pitäisi sisäisen toimivaltansa puitteissa varmistaa, että potilaiden ja kansalaisten luottamusta ei käytetä väärin sallimalla harhaanjohtavaa tietoa konventionaalisen lääketieteen hoidon vaikutuksesta tai täydentävien tai vaihtoehtoisten hoitojen vaikutuksista.
9. Julkisissa terveydenhuollon budjeteissa pitäisi tukea ainoastaan sellaisia hoitoja, jotka on osoitettu vaikuttaviksi ja turvallisiksi.
On selviää, että tämä koskee sekä konventionaaliseen hoitoon että CAM-hoitoihin.

Olemme eri mieltä seuraavista seikoista:

  1. CPME:n kannanotto antaa ymmärtää, että CAM-hoidoissa ”ei käytetä tehokkaita lääkkeitä tai niiden toimintatapojen vaikuttavuutta ei ole tieteellisesti todistettu”. Olemme hämmästyneitä ja pettyneitä todetessamme, että olemassa olevaa tieteellistä näyttöä CAM-hoitojen vaikuttavuudesta ei ole tarkasteltu asianmukaisesti.

Tästä asiasta käytävää keskustelua sekoitetaan usein käyttämällä näyttöön perustuvan lääketieteen (evidence-based medicine – EBM) erilaisia määritelmiä. EBM:n oppi-isänä pidetyn David Suckettin mukaan se perustuu kolmeen tukipylvääseen, nimittäin
– ulkoinen näyttö – external evidence (tieteellinen tutkimus sisältäen satunnaistetut kontrolloidut kokeet, RCT:t)
– sisäinen näyttö – internal evidence (lääkäreiden asiantuntijuus)
– potilaiden preferenssit – patients’ preferences.
Vaikka toinen ja kolmas tukipylväs ovat yhtä tärkeitä kuin ensimmäinen, EBM on usein rajattu kapeasti ainoastaan ulkoiseksi näytöksi ja vielä erityisesti RCT:ksi.

Cochrane Collaboration on kansainvälinen ponnistus tuottaa tietoa moninaisten lääketieteellisten hoitojen näyttöön perustuvuudesta – sekä konventionaalisten hoitojen että CAM-hoitojen. Tarkastellessamme ainoastaan ulkoista näyttöä voimme todeta, että Cochrane Collaboration listaa sähköisessä kirjastossaan yli 4000 RCT:tä erilaisista CAM-hoidoista. [3] Lisäksi lukuisissa arvioinneissa, joita Cochrane Collaboration on tehnyt kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta, on tunnistettu mahdollisia CAM:in hyötyjä ja on havaittu yhteyksiä eri menettelytapojen/tuotteiden ja  lukuisten kroonisten sairaustilojen välillä.  Kun tarkasteltiin 145:ttä CAM:ista tehdyn RCT:n Cochrane-arviota käyttäen vuoden 2004 tietokantaa, kävi ilmi,  että 24,8 %:ssa arvioista pääteltiin CAM:illa olevan positiivinen vaikutus, 12,4 %:lla mahdollisesti positiivinen vaikutus, 4,8 %:lla ei mitään vaikutusta ja 0,69 %:lla vahingollinen vaikutus; 56,6 % :n kohdalla tultiin johtopäätökseen, että näyttö on puutteellista.[4]

Nuo luvut ovat samankaltaisia kuin ne, joita saatiin analysoitaessa 1016 systemaattista katsausta  RCT-tutkimuksista  käyttäen vuoden 2004 tietokantaa: 44,4 % arvioista teki päätelmän, että tutkitut intervention olivat todennäköisesti edullisia (positiivisia), 7 %:ssa pääteltiin toimenpiteiden olleen todennäköisesti haitallisia (negatiivisia) ja 47,8 %:n kohdalla raportoitiin, että näyttö ei tukenut etua eikä haittaa (ei voida tehdä johtopäätöstä).[5]  Kaksi muuta viimeaikaista esimerkkiä kertovat samankaltaista tarinaa. Poonachan & Gon tutkimuksessa “The level of scientific evidence underlying recommendations arising from the National Comprehensive Cancer Network clinical practice guidelines” (2011)[6]  tullaan päätelmään, että 10:stä suosituksesta (guidelines) löydetyistä 1023 ohjeistuksesta (recommendations) vain 6 %:lla on korkeatasoista näyttöä (high level of evidence), kuten RCT.  Tricocin & kumppaneiden tutkimuksessa “Scientific evidence underlying the ACC/AHA clinical practice guidelines” (2009)[7] tullaan päätelmään, että 2711:stä  tämänhetkisestä ohjeistuksesta ainoastaan 11 %:lla on korkeatasoista näyttöä, kuten RCT.

Edellisestä voimme päätellä, että konventionaalisen lääketieteen näyttöön perustuvuuden määrää on yleisesti yliarvioitu, kun taas CAM-hoitojen näyttöön perustuvuutta on aliarvioitu.

Kun käytetään EBM:n täyttä määritelmää sisällyttäen siihen kliinisen asiantuntijuuden ja potilaiden preferenssit, kuva muuttuu radikaalisti. Suurin osa hoitoihin liittyvistä päätöksistä on yhä kliinikoiden ja potilaiden yksilöllisen arvioinnin varassa. Vaikka täsmällisempää ulkoista näyttöä tarvitaan sekä konventionaalisissa että CAM-hoidoissa, voimme olla vain tyytyväisiä siitä, että potilaat voivat hyötyä lääkäreidensä kliinisestä asiantuntemuksesta.

  1. CPME:n  kannanotossa väitetään, että ”potilaat saatetaan johdattaa valitsemaan perinteinen, vaihtoehtoinen tai täydentävä hoitokäytäntö lääketieteellisen hoidon sijaan, mikä voi mahdollisesti viivästyttää asianmukaisen lääketieteellisen diagnoosin saamista ja päästää heidän tilansa pahenemaan sekä joissakin tapauksissa johtaa ennenaikaiseen kuolemaan”. WHO[8] ottaa asiaan sellaisen kannan, että CAM-hoidot ovat suhteellisen turvallisia, mutta ”onnettomuuksia voi joskus tapahtua esimerkiksi, kun CAM-ammatinharjoittajat eivät ole kunnolla koulutettuja, kun ammatinharjoittajat eivät noudata ammattikunnan eettistä säännöstöä tai kun hoitoa ei ole sopeutettu ja muunnettu potilaan kunnon tai terveydentilan mukaiseksi. Kaikkialta maailmasta on raportoitu haitallisia tapauksia, joita on seurannut CAM-lääkityksen käyttämisestä tai huonotasoisista ammattikäytännöistä tai epäpätevän ammatinharjoittajan CAM:in väärinkäytöstä. Lisäksi potilaille voi muodostua riski, jos he käyttävät CAM-lääkintätuotteita yhdistettynä konventionaaliseen lääkintään”.

Tämä on juuri se syy, miksi kannustamme EU:n jäsenmaita luomaan pikimmiten CAM-ammattikuntaa koskevia säännöksiä perustuen selkeästi määriteltyihin pätevyysvaatimuksiin ja toimivaltaan.

Kun tarkastellaan yllä esitettyä todellisessa elämässä, niin konventionaalisella lääketieteellä on paljon suurempi riskiprofiili. ”European Network of Centres for Pharmacoepidemiology and Pharmacovigilance ENCePP”:n mukaan arviolta 197 000 potilasta kuolee vuosittain EU:ssa konventionaalisesta lääkehoidosta johtuviin haitallisiin lääkevaikutuksiin (adverse drug reactions, ADRs),[9] 5 % kaikista sairaalaan otoista oli ADR-tapauksia, 5 % kaikista sairaalan potilaista kärsii ADR:stä, ADR on viidenneksi yleisin syy sairaalakuolemiin ja ADR:n yhteiskunnalliset kustannukset kohoavat 79 miljardiin euroon vuosittain.

Meidän näkökantamme mukaan ennen mitään hoitoa, konventionaalista tai CAM:ia, täytyy tehdä lääketieteellinen diagnoosi ja potilaalle täytyy kertoa kattavasti konventionaalisen lääketieteen hoitojen ja CAM-hoitojen mahdollisista eduista ja haitoista.

Me kiirehdimme tasapuolista ja täysipainoista lähestymistä CAM-hoitoihin siinä ongelmakontekstissa, jonka Euroopan terveydenhoito 2000-luvulla kohtaa ottaen huomioon seuraavat tekijät:

  • Monisairauksisuus (multimorbidity) ja vaikeasti määriteltävät ja monimuotoiset sairaudet (complex illness) ovat hyvin tavallisia Euroopassa. Lancetissa julkaistu laaja tutkimus osoitti, että yksi kolmasosa Skotlannin väestöstä on monisairaita. Osuus on todennäköisesti samankaltainen muissa Euroopan maissa.[10]
  • Monisairaalloisuus ja vaikeaselkoiset sairaudet liittyvät läheisesti monilääkitykseen (polypharmacy), esimerkiksi yli 50 % eurooppalaisten hoitokotien asukkaista ottaa kuutta tai enempää määrättyä lääkettä päivittäin.[11] Monilääkitys on vahvasti yhteydessä haitallisiin lääkevaikutuksiin (ADR), varsinkin vanhuksilla,[12] sekä tiloissa, joissa on kyse bakteerien vastustuskyvystä antibiooteille, jotka ovat maailmanlaajuinen ongelma.[13] Näyttö ja ohjeistukset perustuvat yleisesti yksittäiseen taudinkuvaan eivätkä ota huomioon monisairastavuutta ja vaikeaselkoisia sairauksia, mistä syystä tuollaisten ohjeistusten harkitsematon soveltaminen voi johtaa useiden lääkkeiden määräämiseen ja mahdollisiin yhteisvaikutuksiin.
  • Näyttöön perustuvaa lääketiedettä viedään usein eteenpäin lääkekokeilla, joita sponsoroivat kaupalliset tahot omaten kyseessä olevan lääkkeen intellektuaaliset omistusoikeudet. Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen intellektuaalista omistusta ei tavallisesti pystytä suojaamaan.
  • Monet potilaat ja kuluttajat valitsevat täydentävän ja vaihtoehtoisen hoidon johtuen heidän oikeutetusta huolestaan haittavaikutusten vuoksi ja heidän myös oikeutetusta käsityksestään, että täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot ovat turvallisempia.

Maailman terveysjärjestön Perinteisten ja täydentävien hoitojen strategia 2014 – 2023 (Traditional and Complementary Medicine Strategy 2014 – 2023) toteaa, että “T&CM (perinteiset ja täydentävät hoidot) on tärkeä ja usein aliarvioitu osa terveydenhuoltoa. T&CM:ä löytyy melkein maailman jokaisesta maasta ja sen palvelujen kysyntä on kasvavaa. Todistetusti laadukas, turvallinen ja vaikuttava TM tukee tavoitetta, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus saada hoitoa. Monet maat tunnistavat nyt tarpeen kehittää yhtenäinen ja yhdistävä lähestymistapa terveydenhuoltoon, joka sallii hallitusten, terveydenhuollon ammattilaisten ja, mikä tärkeintä, terveydenhoitopalveluja käyttävien kansalaisten, käyttää T&CM:iä turvallisella, kunnioittavalla, kustannustehokkaalla ja vaikuttavalla tavalla.[14]

Täydentävillä ja vaihtoehtoisilla hoidoilla, silloin kun ne ovat asianmukaisesti säännelty, integroitu ja tutkittu, on tärkeä anti eurooppalaiselle terveydenhuollolle. Me toivomme, että CPME:n ja CAMDOC Alliancen tämänhetkiset erilaiset näkemykset asettuvat aikanaan niin, että kaikki Euroopan kansalaiset voivat hyötyä siitä, mitä lääketieteellä on tarjottavana, sisältäen sekä konventionaalisen että CAM-menettelytavan.

Yhteistyöhön perustuva lähestymistapa on edennyt huomattavasti USA:ssa ja alkanut Euroopassakin. The Academic Consortium for Integrative Medicine & Health[15] on yhteenliittymä, joka painottaa yhteistyöhön perustuvaa lähestymistapaa potilashuollon erilaisten koulukuntien ammatinharjoittajien keskuudessa ja kannustaa harjoittamaan sellaista konventionaalista, täydentävää ja vaihtoehtoista terveydenhuoltoa, joka on näyttöön perustuvaa.

Yhteenliittymän jäsenenä on tällä hetkellä yli 60 arvostettua akateemista lääketieteen keskusta USA:ssa, kuten Harvardin lääketieteellinen koulu, Yalen yliopisto, Stanfordin yliopisto, Mayo-klinikka, Johns Hopkinsin yliopisto jne.

Yhteenliittymän mukaan jokaisella yksilöllä on oikeus terveydenhoitoon joka:

  • tarjotaan arvokkaasti ja asiakasta kunnioittaen
  • sisältää hoivaavan/välittävän hoitosuhteen (a caring relationship)
  • pitää arvossa koko persoonaa – mieltä, kehoa ja henkeä (spirit)
  • tiedostaa sisäisen parantamiskyvyn
  • tarjoaa valinnan mahdollisuuksia täydentävistä ja konventionaalisista hoidoista.

CAMDOC Alliance antaa täysin tukensa tälle lausunnolle ja toivoo CPME:n tekevän samoin.

ECH, ECPM, ICMART ja  IVAA ovat yhdistyneet  CAMDOC Allianssiksi
Sihteeristö:  Rue du Trône 194, 1050 Brussels, Belgium
URL: http://www.camdoc.eu
Email: info@camdoc.eu

European Committee for Homeopathy (ECH)
Noorwegenstraat 49, 9940 Evergem (Haven 8008X), Belgium
URL: www.homeopathyeurope.org

European Council of Doctors for Plurality in Medicine (ECPM)
Brombacherstrasse 5, 4057 Basel, Switzerland
URL: www.ecpm-europe.ch

International Council of Medical Acupuncture and Related Techniques (ICMART)
Rue de l’Amazone 62, 1060 Brussels, Belgium
URL: www.icmart.org

International Federation of Anthroposophic Medical Associations (IVAA)
Rue du Trône 194, 1050 Brussels, Belgium
URL: www.ivaa.info

Viitteet

[1] Von Ammon K et al (2012). Health Technology Assessment (HTA) and a map of CAM provision in the EU. Final Report of CAMbrella Work Package 5. Available at https://phaidra.univie.ac.at/detail_object/o:300096

[2] http://cordis.europa.eu/news/rcn/35388_en.html. Accessed 30/05/15

[3] http://community.cochrane.org/news/blog/topic-list-cochrane-complementary-medicine-field-relatedreviews-cochraneorg

[4] Committee on the Use of Complementary and Alternative Medicine by the American Public (2005). 5 State of Emerging Evidence on CAM: Cochrane Review Evidence for CAM. Complementary and Alternative Medicine in the United States. Washington DC: The National Academies Press. pp. 135–136. ISBN 978-0-309-09270-8.

[5] El Dib RP, Atallah AN, Andriolo RB (2007). Mapping the Cochrane evidence for decision making in health care. Journal of Evaluation in Clinical Practice, 13:689–692

[6] Poonacha TK, Go RS (2011). Level of scientific evidence underlying recommendations arising from the National Comprehensive Cancer Network clinical practice guidelines. Journal of Clinical Oncology, 29(2):186-191.

[7] Tricoci P et al (2009) Scientific evidence underlying the ACC/AHA clinical practice guidelines. Journal of the American Medical Association (JAMA), 301(8):831-41. [ACC/AHA are the American College of Cardiology and the American Heart Association resp.]

[8] 8 WHO guidelines on developing consumer information on proper use of traditional, complementary and alternative medicine (WHO, Geneva, 2004).

[9] http://www.encepp.eu/publications/documents/NewlegislationonPharmacovigilance.pdf. Accessed 27/05/2015.

[10] Barnett K et al (2012). Epidemiology of multimorbidity and implications for health care, research, and medical education: a cross-sectional study. Lancet, 380 (9836):37-43

[11] Fialova D et al (2005). Potentially inappropriate medication use among elderly home care patients in Europe. JAMA, 293:1348–58.

[12] Nobili N et al (2011). Multiple diseases and polypharmacy in the elderly: challenges for the internist of the third millennium. Journal of Comorbidity, 1(1):28–44.

[13] Llor C, Bjerrum L. (2014). Antimicrobial resistance: risk associated with antibiotic overuse and initiatives to reduce the problem. Therapeutic advances in drug safety, 5(6): 229–241.

[14]  http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf?ua=1

[15] http://www.imconsortium.org. Accessed 27/05/2015.

Jäsenkorjauksesta eduskunnassa

Perinnehoitojen tutkimusta käsittelevä seminaari pidetiin Pikkuparlamentissa Kalevalan päivänä 28.2.2018. Tilaisuuden järjesti Tutkas eli kansanedustajien ja tutkijoiden seura, joka toimii keskustelufoorumina eduskunnassa. Puheenjohtajana toimi kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk). Hän kirjoitti siitä blogissaan.

Avausesitelmässään kansanedustaja, syöpätautien erikoislääkäri Sari Raassina (kok), avasi perinnehoitojen merkitystä terveydenhoidossa.

– Kansanperinteestä on ollut hyötyä modernin lääketieteen kehittymisessä. Esimerkiksi marjakuusen nilan on jo muinoin tiedetty tuhoavan soluja. Tänä päivänä meillä on käytössä marjakuusen nilasta valmistettua syöpälääkettä, hän sanoi.

Sari Raassina esitti huolensa mediassa esiintyvistä vaikeasti tulkittavista terveystiedoista.

– Ihmiset ovat mediamaailman ja verkkojulkaisujen ympäröimänä tiedon tarjonnan suhteen ristiriitaisen tiedon varassa. Tutkimustiedon laatu ja luotettavuus eivät avaudu ihan helposti maallikolle. Tutkimustietoon perustuvaa näyttöä saatetaan korvata yksittäisillä esimerkkitapauksilla tai epäasiallisella tutkimustiedolla.

– Onkin tärkeää, että kansanlääkintään ja perinnehoitoihin liittyvässä tutkimuksessa käytetään niitä tutkimusmetodeja, jotka ovat tiedeyhteisön yhteisesti hyväksymiä. Tiedän, että tämä on haasteellista johtuen heterogeenisesta potilasaineistosta ja siitä, että potilasmäärät saattavat jäädä pieniksi. Silti toivoin, että asiaan sitoutuneet tutkijat jatkavat työtä, josta tässäkin seminaarissa on esimerkkejä.

Puhuja toi esiin tarpeen keskustelun ja vuorovaikutuksen parantamiseen asiakkaiden ja hoitajien sekä  erilaisten hoitotahojen välillä. Hänen mielestään on ilmeistä, että kaikki, jotka toimivat terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä tehtävissä, haluavat aidosti ihmisten parasta.

– Kyse on siis näkökulmista. Kyse on siitä, että me emme kykene riittävään vuorovaikutukseen. On arvioitu, että koululääketieteen ongelma onkin  puuttuva vuorovaikutus. On valitettu sitä, että lääkärit eivät kuuntele potilasta. Monta kertaa vaihtoehtohoitoihin hakeutuneet ilmoittavat, että he ovat kokeneet tulleensa kuulluiksi. Jokainen ymmärtää, että ihminen joka tulee kuulluksi, rakentaa nopeasti luottamuksen siihen tahoon, joka häntä kuuntelee.

– Siksi on tärkeää lisätä vuorovaikutusta paitsi koululääketieteen sisällä ja eri erikoisalojen kesken, myös terveydehuollon yhteisön ja kansanlääkintää ja parantamista harjoittavien tahojen kesken, kunhan  keskustelu pysyy järkevyyden rajoissa. Ennen muuta on tärkeää lisätä asiallista keskustelua ja vuorovaikutusta potilaiden ja kansalaisten kanssa. Luottamukseen perustuu myös tieteellinen tutkimus, Sari Raassina totesi.

Terveyden hoidon tukipilareita

Kansanedustaja, professori Pekka Puska (kesk) valaisi videoesityksessään tieteellisesti tutkittujen perinnehoitojen merkitystä. Hän viittasi terveydenhoidon neljään tukipilariin.

– Ensiksikin, itse hoito, omahoito on merkittävää, sillä ihmiset hoitavat hyvin paljon terveyttään ja vaivojaan oma-aloitteisesti. Toiseksi, omaisten hoito esimerkiksi  vanhusten hoidossa on hyvin tärkeää ja yleistä. Kolmantena tulee julkinen terveydenhuoltojärjestelmämme ja neljäntenä on kansanlääkintä, perinteinen lääketiede ja perinnehoidot.

– Aihe on meillä ja maailmanlaajuisesti tärkeitä. Sadat miljoonat ihmiset maailmassa käyttävät erilaista traditionaalista lääketiedettä. Mutta myöskin julkinen mielenkiinto on kovasti viime vuosina kasvanut. Se johtuu monesta seikasta. Kroonisten tautien, erityisesti tuki- ja liikuntaelinten sairauksien yleistyminen on tähän vaikuttanut, koska niihinhän ei ole nopeaa paranemista. Myöskin yleinen kinostus luonnonmukaisuuteen on lisääntynyt.

Miksi ihmiset käyttävät näitä hoitomuotoja?

Pekka Puskan mukaan perinnehoitojen käyttöön – maailmanlaajuisesti –  on ainakin kolme syytä:

1)      Hyvin monessa osassa maapalloa ei ole muuta terveydenhuoltoa käytettävissä. (kuten kehitysmaissa).

2)      Hoidot ovat usein osa paikallista kulttuuria.

3)      Perinteinen lääketiede, kansanlääkintä täydentää julkista terveydenhuoltoa (kuten läntisissä maissa).

– Näin ollen on ymmärrettävää, että Maailman terveysjärjestö WHO on kiinnittänyt asiaan paljon huomiota. WHO:n yleiskokouksissa on annettu useita kannanottoja alkaen vuodesta 1997 ja viimeinen vuonna 2014.  WHO on laatinut traditionaalista lääketiedettä koskevan globaalin strategian vuosille 2014-2023. WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023

Tässä strategiassa  ja WHO:n kannanotossa jäsenmaita nimenomaan kehotetaan laatimaan kansallisen traditionaalisen lääketieteen strategian niin, että traditionaaliset hoidot nivelletään julkiseen terveydenhuoltoon, hyvin paljon juuri perusterveydenhuoltoon.

– Näissä kannanotoissa WHO:n sihteeristöä Genevessä kehotetaan tukemaan jäsenmaita tässä asiassa ja seuraamaan kehitystä, Pekka Puska sanoi.

WHO:n tietojen mukaan tällainen strategia on jo 70 maassa ja joka kolmannessa maassa maapallolla on alan yliopistollista opetusta.

– Mistä näissä hoidoissa on kysymys? Hyvin monenlaisista hoidoista, kuten akupunktiosta, jäsenkorjauksesta, yrttikasveista jne., Puska sanoi.  Tällaiset hoitomuodot ovat yleisiä eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Kiinassa. Sveitsissä on tutkimusta, että jopa puolet ihmisistä on käyttänyt näitä. Joissakin maissa myös sairausvakuutus korvaa soveltuvia hoitoja, Puska totesi. (Katso myös  Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu)

WHO kiinnittää tässä asiassa huomiota ensinäkin tutkimuksilla osoitettuihin vaikutuksiin, hoitojen turvallisuuteen, taloudellisuuteen, koulutuksen ja tutkimuksen lisäämiseen sekä yhteistyöhön terveydenhuollon kanssa.

Entä sitten Suomi?

Pekka Puska totesi, että perinnehoidoilla, kansanlääkinnällä on maassamme pitkä ja kunniakas tausta.

–  Tutkimusta on tehty. Esimerkiksi professori Tuula Vaskilampi Itä-Suomen yliopistosta on tutkinut aihetta paljon. Tällaisten hoitomuotojen käyttö on todettu varsin yleiseksi.

– Tutkimus ja vakava suhtautuminen on lisääntynyt, mm. Kalevalainen kansanparannussäätiö ja Perinnehoitojen neuvottelukunta tekevät hyvää työtä, Puska sanoi.

– Kalevalaista jäsenkorjausta on tutkittu jo 1980-luvulta alkaen ja tutkimustietoa on kertynyt. Kroonisille  selkäkipupotilaille siitä on ollut tutkitusti hyötyä. Tuloksia on julkaistu useissa kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä. Tutkimustietoa kansanlääkinnästä, perinnehoidoista on kertynyt hyvin paljon.

Sote ja perinnehoitostrategia  

Pekka Puskan mielestä olisi hyödyllistä, että Suomessakin laadittaisiin kansanlääkinnän ja perinnehoitojen strategia ja nimenomaan niin, että se pohjautuu WHO:n globaaliin strategiaan. Olisi myös tärkeää, että sote-uudistuksen yhteydessä pohdittaisiin WHO:n suosituksia ja sitä, kuinka soveltuvia kansanparannuksen muotoja voitaisiin liittää sote-uudistukseen nimenomaan peruspalvelujen osalta.

– Tähän tarjonnee mallin se, että sote-uudistuksessa suunnitellaan asiakasseteliä niin, että maakunta voisi tiettyjen auktorisoitujen tuottajien kanssa sopia asiasta, jotta tällä asiakassetelillä myös tällaisia palveluja voitaisiin käyttää, Pekka Puska totesi.

Perinnehoidoilla on merkitystä nykyisinkin

Tämän seminaarin perusteella kalevalainen jäsenkorjaus näyttää nyt olevan jonkinasteisessa poliittisessa suojeluksessa. Jää nähtäväksi, onko sillä vaikutusta jatkossa terveydenhuollon palvelurakennetta uudistettaessa ja erilaisten hoitomuotojen  arvonlisäverojärjestelyissä. Koulutetut jäsenkorjaajat saattavat joutua  maksamaan 24 % alv:tä tarjoamistaan palveluista (jolleivat tarjoa niitä jonkin muun hankkimansa, Valviran hyväksymän ammattinimikkeen, alla). Monille muille hoitoalan ammattilaisille alv on 0%.

Tämän seminaarin ja tieteellisten tutkimusten (esimerkkejä alla) perusteella yliopiston lääketieteellisille tiedekunnille voisi suositella lääkärikoulutuksen tehostamista tässä asiassa. Lääkäriliiton selvityksen mukaan nimittäin noin kolmannes lääkäreistä on sitä mieltä, että jäsenkorjaus on ”Sairaiden ihmisten pettämistä, pitäisi kieltää”. Neljännes ei  osaa ottaa asiaan kantaa (Ruskoaho ja Vuorenkosti 2016). Lääkäriliittokin varmaan voisi vaikutta tutkimustiedon lisäämiseksi jäsenkunnassaan.

Kuva: Kalevalaisen jäsenkorjaushoidon tehon arviointi asiakaskyselyn avulla. Eri hoitomuotojen tehon arviointi (asteikolla –1-+10) – yli 500 palautettua lomaketta. Kuopion yliopiston tutkimus 2003-2005. (Zaproudina 2006)

Aineetonta perintöä

Vuoden 2017 lopulla perinnehoidot kirjattiin Museoviraston aineettoman perinnön luetteloon ja Euroopan unionissa vuosi 2018 on nimetty Kulttuuriperinnön eurooppalaiseksi teemavuodeksi. Elävää kulttuuriperintöämme tallennetaan osana Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimusta. Hankkeesta vastaa Museovirasto. https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/

Lähteet:

Tieteellisesti tutkitut perinnehoidot -seminaarin esitelmät. Pikkuparlamentti 28.2.2018.

Hemmilä HM. Bone setting for prolonged neck pain: a randomized clinical trial. J Manipulative Physiol Ther 2005;28:508-15.

Ruskoaho J, Vuorenkoski L 2016. Lääkärit suhtautuvat kriittisesti uskomushoitoihin. Suomen Lääkärilehti 9/2016 vsk 71, s. 2446 – 2448.

Vertanen P, Hänninen O, Piippo S, ym. Perinnehoitojen verhottu tieto. Kalevalainen kansanparannus –säätiö; 2017.

Zaproudina N. Jäsenkorjaajien työmenetelmien ja annetun hoidon tuloksellisuuden selvittäminen. Tutkimusraportti 4.5.2006. Kuopion yliopisto.

Zaproudina N, Hänninen O, Airaksinen O. Effectiveness of traditional bone setting in chronic neck pain: Randomized clinical trial. J Manipulat Physiol Therap 2007;30:432-437.

Tiede, käytäntö ja politiikka

KukkoNyt on sote kovasti esillä. Minäkin viittaan siihen, vaikka kirjoitukseni koskeekin tutkimusta ja sen suhdetta terveyspolitiikkaan, erityistapauksena muut kuin tavanomaiset hoitomuodot.

Usein kuulee väitettävän, että heti kun jokin muu kuin terveydenhuollon työkalupakissa nykyisin oleva hoitomuoto  on osoitettu tieteellisin menetelmin tehokkaaksi ja turvalliseksi, lääketiede ottaa kyllä sen käyttöön.

Tällaisia, ”jos olisi tutkimusnäyttöä, niin lääketiede omaksuisi” -hoitomuotoja ovat esimerkiksi perinnehoidot, yrttilääkintä ja monet muut  täydentäviksi luokiteltavat, terveyssysteemimme ulkopuolella tai sen marginaalissa toimivat  hoitomuodot. Väitteen mukaan ”käyttöön oton jälkeen” ne eivät sitten olisikaan enää ”täydentäviä”, vaan tavanomaisia, lääketieteellisiä ja siten hyväksyttyjä, koska niistä on tutkimusnäyttöä. Olen kirjoittanut tästä ajattelusta aikaisemminkin, esimerkiksi  yli kolme vuotta sitten:  Tiede, hoitaminen, usko ja huuhaa

Äkkiseltään väite tutkimuksen edellyttämisestä jonkin hoidon hyväksymiselle kuulostaa loogiselta. Argumenttia on käytetty ahkerasti,  ja se on saanut julkisuutta niin, että  se ymmärretään jo melkein faktaksi,  johon valtaosa ihmisistä uskoo. Väite perustukiin yleiskuvaukseen tieteen luonteesta eli siihen, että tiede koko ajan korjaa itse itseään.

Mutta asiassa on eri puolia. Väitteen oikeaksi todistamisessa on nimittäin haasteita.

Neljä haastetta

Ensinnäkin väite, että lääketiede ylipäänsä voisi ottaa jonkin hoitomuodon käyttöön ei kestä tarkempaa tarkastelua, sillä lääketiede ei ole terveydenhuollon käytäntöä, vaan tiedettä. No, voidaan toki ajatella, että sanalla ”lääketiede” on kaksoismerkitys. Toinen viittaa tieteeseen ja toinen käytäntöön. Koska kaksoisviittaus väistämättä sekoittaa pakkaa, niin sekavuuden välttämiseksi käsite pitäisi aina erikseen tarkentaa, kun puhutaan tieteestä tai kun puhutaan käytännöstä. Jos näin ei tehdä, niin ”lääketiede ottaa käyttöön” -lauseen merkityskin jää epäselväksi.

Väitteessä oikeasti viitataankin terveydenhuoltojärjestelmään (se ottaa käyttöön) eikä lääketieteeseen (joka ei voi ottaa käyttöön hoitomuotoja). Käytännön elämässä lääkärin työ ei ole sama asia kuin lääketiede. Psykologin työ ei ole psykologian tutkimusta. Sairaanhoitaja ei ole hoitotieteen tutkija. Kaikki he ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä.  Toisin sanoen lääketiede (sen kummemmin kuin psykologia, hoitotiede tai mikä muu tieteenala tahansa) ei ota käyttöön yhtään mitään, ei hoitomuotoja eikä lääkkeitä. Se tutkii niitä ja tutkijat kirjoittavat löydöksistään tutkimusraportteja.

Näitä tutkimusraportteja, jotka tavallisesti julkaistaan vertaisarvioiduissa tiedelehdissä, hoitohenkilöstö sitten soveltaa omassa työssään. Terveyspolitiikasta päättävät hyödyntävät niitä rakentaessaan terveydenhuoltojärjestelmää. Tällaisesta prosessista on kyse myös meneillään olevassa suomalaisessa sote-uudistuksessa. Parhaillaan on nähtävissä, kuinka kovaa ja rankkaa terveyspoliittista kädenvääntöä käydään  eri intressiryhmien  (poliittisten ja ammatillisten) kesken.

Toiseksi sote-kamppailu osoittaa, että julkiseen terveydenhuoltoon sisällytettäviä palveluja ei määritä yksin tiede ja tutkimus. Kyse on rahasta ja siten politiikasta, terveyspolitiikasta. Terveydenhuollon organisointia, hallintoa ja rahoitusta ohjaavat tieteellisen tutkimuksen ohella käytännön kokemukset (ammattilaisten ja asiakkaiden) sekä erityisesti poliittiset ja ammatilliset intressit. Erilaiset eturyhmittymät voivat vaikuttaa paljon enemmän kuin tutkimusraportit konsanaan.

Vaikka siis jonkin  hoitomuodon hyödyistä olisikin kiistatonta tutkimusnäyttöä, se ei automaattisesti johda hoitomuodon käyttöön ottoon julkisessa terveydenhuollossa (katso myös neljäs haaste alla).

Kolmanneksi, tutkimusmetodologiaa voidaan käyttää ohjaamaan käsitystä siitä, millainen tutkimus on hyvää.  Tämä tarkoittaa sitä, että ennakkoon määritellään, millaisin tutkimusottein ja menetelmin on tuotettava riittävä ja pätevä tutkimusnäyttö. . Tutkimusmetodologiaa (=teoriat ja menetelmät) voidaan siis käyttää keinona ohjata poliittista päätöksentekoa.

Esimerkiksi jos terveydenhuollon palvelujen käyttöön ottamiseksi tai laadun arvioimiseksi tärkeimpänä tieteellisenä näyttönä pidetään lääketieteen kultaista standardia, plasebokontrolloitua satunnaistettua kliinistä koetta, suuri osa terveystutkimuksesta jää ”vähemmän arvokkaan tutkimuksen luokkaan”. EBM pyramidi1

EBM (evidence based medicine) -pyramidi kuvaa nykyisin vallalla olevaa terveystutkimuksen paradigmaa, jonka mukaan korkein ja siis parhain näyttö saadaan satunnaistettujen (usein vielä plasebo)kontrolloitujen kliinisten tutkimusten perusteella laadituista meta-analyyseista tai systemaattisista katsauksista. Malli on hyvä, mutta se ei sovellu läheskään kaikkeen terveyspalveluiden vaikuttavuuden tai tehokkuuden tutkimukseen. Pyramideja tai kolmioita on julkaistu monenlaisia. Peursperiaate on, että pyramidin kärjessä on se parhain näyttö.

EBM pyramidi2

Kuitenkaan esimerkiksi terveyden edistämistoiminnan (kuten lainsäädäntö, hintapolitiikka, rajoitukset ja terveyskasvatus ja valistus) tai palvelujärjestelmän tehokkuuden tutkimuksessa ei voida käyttää tuota biolääketieteen kultaisen standardin tutkimusotetta.

THL Terveyden edistäminen 1paranneltuhttps://www.slideshare.net/THLfi/terveyden-edistmisen-mittaaminen-ja-kustannusvaikuttavuusTHL Terveyden edistäminen 2Silti terveyttä edistävää politiikkaa pitää voida perustella tutkimuksilla, joita tehdään esimerkiksi yhteiskunta-, talous-  ja käyttäytymistieteiden metodeilla.  Toisin sanoen, hoitomuodot, jotka eivät ole biolääketieteen teorian mukaisia, vaan jotka sijoittuvat hoitamisen ja terveyden edistämisen rajamaastoon, saattavat virheellisesti tulla luokitelluiksi tehottomiksi tai tutkimattomiksi. Jos tutkimusmetodi on jotakin muuta kuin lääketieteen ”kultainen standardi” eikä ole käytössä laajoja meta-analyysejä, voidaan joskus tehdä epäasiallinen päätelmä, että laadukasta tutkimusta ei ole tai että tehoa ei ole osoitettu.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että terveydenhuollossa ja lääkäreiden käytössä olevista hoitomuodoista vain osa on tutkittu tuolla ”kultaisen standardin” metodilla. Lisäksi plaseboja käytetään varsin laajasti. Plasebovaikutuksen hyödyistä onkin paljon tutkimusnäyttöä, mutta sen käytössä on joskus eettisiä haasteita.

Neljänneksi, terveydenhuollon käytännöt muuttuvat ilman tutkimustietoakin ja joskus myös tutkimustiedon vastaisesti. Parhaillaan julkisuudessa Ylen sivuilla 2.3.2018 on juttua siitä, että lääkärit kirjoittavat antibiootteja ehkä liikaa ja että sekä lääkäreillä että potilailla on oikeastaan oikeus kyseenalaistaa tällainen käytäntö.

Ylen jutussa haastatellut lääkärit perustelevat tätä sillä, että vaikka aiheesta (eli siitä, että syödäänkö antibiootteja liikaa) ei olekaan tutkimustietoa (sitä onkin mahdotonta tutkia kontrolloiduin kliinisin kokein), niin aiheesta on kuitenkin ollut jonkin verran kirjoituksia lääketieteellisissä julkaisuissa ja haastatelluilla on käytännön tuntuma asiaan. Ja heillä näyttää olevan mitä ilmeisimmin halu muuttaa käytäntöjä.

Toisaalta masennuslääkkeiden runsas käyttö lievien ja keskivaikeiden masennusten hoidossa on ristiriidassa tutkimusnäytön kanssa. Tutkimukset osoittavat psykoterapian vähintään yhtä tehokkaaksi kuin lääkkeet ovat. On myös julkaistu useita laajoja ja toistettuja tutkimuksia, joissa masennuslääkkeiden hyöty on kyseenalaistettu.

Nämä tutkimustulokset eivät kovin hyvin näy mediassa eikä käytännön terveydenhuollossa – ainakaan vielä. Yhtä kaikki liiallinen lääkkeiden syöminen aletaan pikku hiljaa ymmärtää yhteiskunnalliseksi  ongelmaksi. Toisin sanoen hyvillä ja ihmishenkiä pelastavilla lääkkeillä on toinenkin, se synkempi puolensa. Tätä on tutkinut kansainvälisesti arvostettu professori Peter Götzsche, katso esimerkiksi Kriisin tynkää psyiatriassa  ja  Liika on liikaa

Tiede, käytäntö ja politiikka nivoutuvat terveyspalveluja kehitettäessä ja uudistettaessa läheisesti toisiinsa. Terveystutkimusta taas ohjaa tiedepolitiikka, jonka siivilän läpi määräytyy se, mitä kussakin yhteiskunnassa ja kunakin historiallisena aikana tutkitaan. Toisin sanoen tiedepolitiikka vaikuttaa huomattavasti siihen, millaisista terveyspalveluista ylipäänsä voi kertyä tutkimusta. Tutkimusta kun kun ei voi tehdä ilman taloudellisia resursseja.

Perinteisiä ja uusia hoitoja tulee näyttämölle

Koko ajan tulee käyttöön uusia tapoja hoitaa ja edistää terveyttä, parantaa sairauksia ja lievittää kärsimystä. Eri hoito- ja lääkintäjärjestelmien välillä on aina ollut kärhämää. Keskiajalla kirkko määritteli, miten ja kuka sai hoitaa ihmisiä. Nyt määrittelyvalta on pitkälti biolääketieteellisellä yhteisöllä. Valta ei tosin ole ehdotonta.

Ihmiset  ovat aikaisemmin valinneet ja valitsevat edelleen eri hoitofilosofioista kumpuvia avun muotoja. He käyttävät erilaisia hoito- terveydenedistämistapoja hybridimäisesti: rinnakkain ja samanaikaisesti eikä heille tällaisessa toiminnassa välttämättä ole mitään ristiriitaa.  Eri hoitomuotojen arvostus ja hyväksyttävyys vaihtelevat eri yhteiskunnissa. Valinnat nojaavat tieteeseen, käytäntöön ja politiikkaan.

Lääkäriliitto ajaa puoskari/uskomushoitolakia, josta olen jo aikaisemmin kirjoittanut Uskomaton uskomushoitolaki ja samanaikaisesti monet muut toimijat pyrkivät vaikuttamaan päättäjiin oman hoitosuuntauksensa integroimiseksi julkiseen terveydenhuoltoon. Liikettä on moneen suuntaan.

Kiropraktikot ja naprapaatit pyrkivät vaikuttamaan poliitikkoihin asemansa parantamiseksi terveydenhuollossa. Kummastakin hoitomuodosta on olemassa tutkimusnäyttöä. Kumpikaan hoitomuoto ei Suomessa ole sairausvakuutuksesta korvattava, mutta hoitajat ovat Valviran hyväksymiä ammattilaisia. Manipulaatiohoidoista kirjoitin äskettäin.

Kiinalaista lääketiedettä harjoitetaan maailmalla laajasti, myös Suomessa. Siitä on erittäin runsaasti kansainvälistä tutkimusta. Myös intialaista Ayurvedaa tutkitaan.  Sveitsissä pakollinen sairausvakuutus korvaa lääkärin tarjoamia, Suomessa  täydentäviksi (”uskomushoidoiksi”) luokittuvia hoitomuotoja.

Suomessakin on paljon lääkäreitä  ja muita terveydenhuollon ammattihenkilöitä, jotka ovat päätyneet käyttämään ”ulkolääketieteellisiä” eli muita kuin nykyjärjestelmän työkalupakkiin kuuluvia hoitomuotoja joko itselleen, potilailleen tai molemmille. He ovat havainneet ne hyödyllisiksi kokemuksesta tai tutkimusjulkaisuja lukemalla. Rohkeimpien ääni alkaa pikku hiljaa kuulua yhteiskunnassamme, mistä esimerkkeinä ovat nuo antibioottikriittiset lääkärit.

Toistan tässä lopuksi ajatuksen, jonka olen esittänyt jo  aikaisemmin: Jos keskustelu eri hoitonäkemyksistä ymmärretään kahden tai useamman  erilaisen ja toisiaan täydentävän näkemyksen vuorovaikutukseksi, niin näennäisestä ristiriidasta tai paradoksista voi tulla muutosagentti. Silloin jännite eri hoitonäkemysten välillä voikin ohjata uuteen ymmärrykseen ja luoviin ratkaisuihin.

Seuraavassa kirjoituksessa jatkan tätä teemaa konkreettisella esimerkillä. Kirjoitan kalevalaisesta jäsenkorjauksesta ja sen terveyspoliittisesta polusta. Aiheesta keskusteltiin eduskunnassa viime keskiviikkona, Kalevalan päivänä järjestetyssä seminaarissa Tieteellisesti tutkitut perinnehoidot, josta tilaisuuden puheenjohtajana toiminut kansanedustaja  Eeva-Maria Maijala on kirjoittanut blogijutun.