Tag Archive | lume

Uskomushoito voi parantaa

Mielen vaikutus kehoon on tieteellisesti todistettu fakta. Uskon ja kokemuksen vaikutukset on ymmärretty jo vuosisatoja. Nyt niiden tehosta on biolääketieteellistäkin näyttöä. National Geographyn (NG) joulukuun (13/2016) jutussa  Henki voittaa aineen haastatellaan useita tutkijoita  (mm. Ted Kaptcukia, josta kerroin Lumoava plasebo -kirjoituksessani) sekä kansanparantajia ja potilaita.

usko-voi-parantaaUskomushoidon elementtejä on kaikissa hoitomuodoissa, joilla autetaan elävää, tietoista ihmistä. Uskomushoito-termi kattaa siis käytännössä kaikki virallisessa järjestelmässä ja sen ulkopuolella olevat hoitomuodot, paitsi kun hoidetaan tajuttomia potilaita.

Oikeanlainen usko ja oikeanlainen kokemus tukevat toisiaan”, sanoo yksi haastateltu, Tor Wager, joka toimii nykyisin Coloradon yliopiston professorina ja Boulderin kampuksen aivotutkimuslaboratoion johtajana. ”Siinä se resepti on” (NG 13/2016, 48).

Plaseboa ja kokemusta koskevan tutkimusnäytön perusteella on selvää, että uskomushoidot voivat parantaa monia kipu- ja sairaustiloja. NG:n haastattelema parkinsonpotilas Mike Pauletichin arkiliikkumista rajoittavat oireet helpottuivat merkittävästi, vaikka hän oli tutkimusohjelmassa saanut vain lumehoitoa. ”Minulle on aivan sama, saako tämän aikaan plasebo vai jokin lääke”, Pauletich sanoo (NG 13/2016, 35)

Uskon, odotusten, kokemuksen tai kosketuksen elementtejä on leikkauksissa, lääkehoidoissa ja  CAM-hoidoissa.  Ne ovat juuri sitä, mitä ennen kutsuttiin plaseboksi. CAM=Complementary and Alternative Medicine=Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot.

NG 13/2016 selvittää hyvän journalismin tapaan ymmärrettävästi ja havainnollisesi, mistä fysiologisesti uskossa, luottamuksessa ja kannustavassa hoitosuhteessa oikein on kysymys. Juttu kertoo myös, kuinka perinnehoidoissa tätä piirrettä on jo muinoin osattu käyttää sairaiden auttamisessa ja kuinka moderni länsimainen lääketiede on vasta 2000-luvulla havahtunut huomaamaan, että naturalistinen biolääketieteellinen tutkimus ei enää riitä hoitotutkimuksissa. Plaseboa ei enää voi pitää vain jonakin, joka häiritsee tutkimusta ja jonka vaikutus pitäisi minimoida tutkimusasetelmissa.

Mieli on marssinut peruuttamattomasti näyttämölle.

Kiinnostavaa tässä on se, että vasta sitten, kun pystyttiin aivokuvantamisen avulla osoittamaan fysiologisesti, että plaseboksi määritellyt asiat (esim. odotukset, kannustava hoitosuhde ja rituaalit) näkyvät konkreettisina aivotilojen muutoksina, alettiin myöntää, että hoitotilanteella, kontekstilla ja mielialatekijöillä on todellista ja suurta merkitystä. Sillä on merkitystä sekä paranemiseen että ihmisen selviytymiseen ja toimeentulemiseen sairauksiensa ja vaivojensa kanssa.

Vieläkään tämä ei näy käytännössä siellä, missä sen erityisesti pitäisi näkyä eli perusterveydenhuollon palveluissa.  Kroonikot, mielenterveysongelmaiset,  epämääräisistä ja vaikeasti diagnosoitavista vaivoista kärsivät, moniongelmaiset ja kaikki, joita on vaikeaa tai mahdotonta auttaa nykylääketieteen näyttöön perustuvin keinoin, kärsivät tästä. Perusterveydenhuollossa on tarjolla erittäin niukasti kehomieliajatteluun ja asiakkaan aitoon ja ajan kanssa tapahtuvaan kohtaamiseen nojaavia hoitomuotoja.

Ääriesimerkki liian teknistyvästä hoitamisesta on vanhusten kotihoito. Lääkäri saattaa olla vanhukselle tavoitettavissa videoneuvottelun kautta (vaikka asiakas ei edes osaisi käyttää tietokonetta)! Kotihoidossa  hoitajalla voi olla kaksikymmentäkin vanhusasiakasta päivässä, jotka tarvitsevat mm. apua peseytymisessä ja lääkkeiden ottamisessa. (Näin kertoi eräs tuntemani hoitaja, joka uupui tuossa työssä sekä fyysisesti että erityisesti henkisesti). Ei siinä ehdi olla toiselle läsnä ja tarjota hyvää tekevää plaseboa!

Viisaus palaa takaisin – konemetafora ei riitä

Nyt muinainen viisaus on palannut takaisin – laboratorioiden kautta. Vanhoissa lääketieteen linjoissa (esim. kiinalainen ja ayurvedinen) ja perinnehoidoissa tunteiden, rituaalinen ja hoitotilanteen merkitys on tiedetty jo hyvin kauan. Siitä on kertynyt runsaasti kokemusnäyttöä jo silloin, kun laboratorioita ei vielä ollut edes olemassa.

Parisataavuotinen moderni länsimainen teknistynyt lääketiede kulkee edelleen ansaittua voittokulkuaan, mutta se ammentaa parantamisviisautta myös konemetaforan (korjataan ihmislaite teknisesti ja sitten se taas toimii…) ulkopuolelta –  sieltä missä on henki, mieli, tunteet ja usko.

On upeaa, että uudet biolääketieteelliset tutkimukset vihdoin todistavat, että plasebovaikutus on kovaa faktaa, todellista ja potilasta parantavaa.

Enää ei tarvitse kinata, kumpi on tärkeämpää: biologia vai psykologia, keho vai mieli. Nehän ovat teoreettisesti ja käytännöllisestikin samaa asiaa eli kehomieltä. Kumpikin ihmisyyden osa vaikuttaa toiseensa kokonaisessa henkilössä.

Pitkälle kehitettyä mediteknologiaa ja lääkäreiden huippuosaamista ja näiden tutkimusta tarvitaan ehdottomasti, mutta niin tarvitaan myös sellaisia hoitomuotoja ja niiden tutkimusta, jotka nojaavat ihmisen mielen ja kehomielen ”ihmeitä” tekevään voimaan. Nämä eivät ole vastakkaisia ja toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan täydentäviä – ihmisen parhaaksi.

Moni biolääketieteeseen vihkiytynyt toteaa ehkä tässä yhteydessä, että kyllä meille on jo lääkärikoulutuksessa opetettu plasebovaikutus ja se kyllä tunnetaan hyvin. Näin varmaan on, mutta pulma onkin siinä, että tätä tietoa ei ole vielä positiivisella tavalla sovellettu terveyspalvelujen kehittämisessä. Tietoa ei ole implementoitu käytäntöön. Mistähän se johtuu?  Osittain  varmaan siitä, että plasebo on ollut lääkäreiden työssä melko vaiettu, mutta kuitenkin julkinen salaisuus. Plasebotutkimusten myötä tilanne tulee muuttumaan. Näin arvelen.

Suomessa plaseboa ei myöskään empiirisesti tutkita. Vai tietääkö joku jonkun, joka tekee kliinistä plasebotutkimusta Suomessa? Tarkoitan itsensä plasebon tutkimista, en sen käyttöä tutkimuksen apuna.  Tekeekö joku kliinistä CAM-tutkimusta Suomessa?  (Jos tiedät, voit lähettää yksityisviestiäkin  pauliina.aarva@uta.fi. Kiitos.)

Lääketieteellisen (ja myös psykologian) tutkimuksen vahvasta naturalistisesta dominanssista yhteiskunnassamme kertoo se, että edes omien  suomalaisten perinnehoitojemme merkitystä parantumisessa ja laajemmin kansalaisten terveyden edistämisessä ei myöskään tutkita. Miksi ei?

Mielen ja kehon välinen liitto on silti pysyvä, vahva ja tieteellisesti todistettu, mikä nähdäkseni jossakin vaiheessa tulee vaikuttamaan koko terveystieteiden teorioihin ja tutkimuskäytöntöihin. Sitä myötä se (kehomieli-ajattelu) voi vähitellen alkaa näkyä hoitokäytännöissäkin. Tästä antaa viitteitä erilaisten meditaation muotojen siirtyminen terveydenhuollon valtavirtaan Kati Sarvela mediaatiosta.

Yleinen nykykäsitys jonkun hoitomuodon tehottomuudesta (”vaikutus ei ylitä plasebovaikutuksen tasoa”) muuttuu, koska nykytiedon mukaan on aina otettava huomioon plasebon osuus, ei vain tutkimuksissa vertailuryhmänä, vaan elävässä elämässä todellisena parantavana hoidon osana.

Paradigman muutos tulossa?

Tämä muuttanee vallitsevaa ajattelutapaa, paradigmaa, niin tutkimuksessa kuin käytännössäkin. Näkökulmaani selventääkseni lainaan tutkija Asta RaamiaVäitöstutkimuksensa pohjalta hän on kirjoittanut erinomaisen kirjan Älykäs intuitio (Kustantamo S&S 2016). Alla oleva kuvio, jossa havainnollistuu se, mitä tarkoitan vallitsevan paradigman muutoksella, on otettu Asta Raamin kirjasta. Hän on osannut kuvata asian hyvin piirroksen avulla.

paradigma

Kuviossa alavasemmalla näkyvä sykkyrä symboloi ratkaisua kaipaava ongelmaa (esim. kroonikkojen oireiden lievitys, vaikeasti diagnosoitavat vaivat jne.). Jos vallitseva ajattelu- ja toimintatapa ei tarjoa hyviä ratkaisuja, niitä on haettava rohkeasti kuvan mustan pallukan ulkopuolelta. (Asta Raami 2016, Älykäs intuitio, s. 56, kuvateksti minun.)

Ongelmiin eli tässä tapauksessa vaivoihin, joihin moderniin länsimaiseen lääketieteeseen nojaavat hoitomuodot eivät ole riittäviä, on ryhdyttävä etsimään muita näkökulmia. Niitä löytyy, kun ruvetaan rohkeasti rikkomaan ajatustottumusten kahleita ja rajoja. Mitään pelättävää ei ole.

Erityistieteiden rajoja voidaan ylittää turvallisesti ja yhteistyössä, kunhan on riittävästi tahtoa ja halukkuutta. Vastakkainasettelu voi olla hidaste, mutta este se ei toki ole. Kaikki on muuttuvaista. Hyväksi koettu entinen ja toimiva nykyinen säilyvät, mutta saavat ajattelussa ja käytännössä uusia asioita rinnalleen.

Skeptikkoliike voi mainiosti edistää ja uudistaa terveystutkimusta ja terveydenhuollon käytäntöjä ryhtymällä tieteellisen skeptisismin periaatteita noudattaen pohtimaan nykyisen vallitsevan terveystiedeparadigman perusteita.

Ollaan vaan rohkeasti rajalla!

ilotulitusta-7

Suuret kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille kuluneesta vuodesta.

Toivotan HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2017!

Lumoava plasebo: hyödyistä on tutkimusnäyttöä

Plasebohoito voi olla joskus parempaa kuin tavanomainen hoito. Lumeen vaikutuksia on paljon ja monenlaisia ja niitä on kaikessa hoitamisessa. Laajoja meta-analyyseja plasebon hyödyistä ei ole tehty, koska sen eri muotojen tutkiminen on vasta alussa. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että plasebo olisi tehotonta, vain ”plaseboa”.

talvimarja

On hyvin tiedossa, että potilaan parantumista auttavat anatomiaan, fysiologiaan ja molekyylibiologiaan nojaavat lääketieteen keinot. Lisäksi potilaan mieli, tunteet ja uskomukset myös vaikuttavat keskeisesti kaikessa hoitamisessa, kuten on osoitettu useissa biolääketieteellisissä tutkimuksissa, esimerkiksi psykosomatiikan ja psykoneuroimmunologian alalla (Benedetti 2014).

Plasebo eli lume tarkoittaa tavallisesti vaikuttamatonta lääkettä tai hoitotoimenpidettä. Käsite on jo lähtökohtaisesti ristiriitainen, sillä on vaikea kuvitella, kuinka vaikuttamaton periaatteessakaan voisi vaikuttaa?

Lume tieteellisen tutkimuksen apuvälineenä ja käytännön elämässä ovatkin kaksi eri asiaa. Pekka Louhiala ja Eija Kalso pitävät termiä osittain harhaanjohtavana. Sen taustalla kun on silmänlume, joka viittaa hämäykseen tai petokseen. Siitähän ei hoitamisessa yleensä ole kysymys, koska itse hoitotapahtumaan, potilaan ja lääkärin tai hoitajan kohtaamiseen liittyvä, toivottu tai ei-toivottu vaikutus on todellinen ilmiö eikä silmänlumetta.

Plaseboon liittyy kielteisiä ja väheksyviä sävyjä, jotka ovat siirtyneet myös plasebovaikutuksen käsitteeseen. Esimerkiksi ilmaisu ”vain plasebovaikutus” on tavallinen, kun viitataan jonkin hoitomenetelmän myönteiseen vaikutukseen silloin, kun puhuja ei pidä sitä teoreettisesti uskottavana. (Louhiala ja Kalso 2014) CAM-hoitojen kritiikissä tämä on yleistä.

Ristiriitaa on pyritty ratkaisemaan erottamalla plasebo ja plasebovaikutus (placebo effect). Aiheesta on kirjoitettu satoja tieteellisiä ja ammatillisia julkaisuja, joista tunnettuja ovat ainakin Fabrizio Benedettin, Daniel Moermanin, Ted Kaptchukin ja Irving Kirschin tutkimukset ja kirjoitukset. Suomessa aihetta ovat pohtineet erityisesti Pekka Louhiala, Raimo Puustinen ja Eija Kalso. Näiden teksteihin tämä kirjoitus pääasiassa nojaa. Kirjoitus ei ole kattava katsaus plasebotutkimuksen, vaan yksi näkökulma.

Plasebokirurgiasta tuloksia

Kuten Moerman (2011) toteaa, monissa tutkimuksissa on osoitettu, että tehottomaksi oletettu hoito onkin aiheuttanut samanlaisia vaikutuksia kuin vaikuttavaksi oletettu ”aktiivihoito”. Esimerkkejä on muun muassa kirurgian, psykiatrian ja kivun hoidon alalta. Plasebolla on myös alennettu verenpainetta ja kolesterolitasoja, vaikutettu hormonitasapainoon sekä lievitetty masennusta ja ahdistusta.

Subjektiivisiin ja toiminnallisiin vaivoihin Moermanin (2011) mukaan potilaskeskeinen lähestymistapa on hyödyllinen. Näitä ovat esimerkiksi migreeni, skitsofrenia, selkäkipu, masennus, astma, post-traumaattinen stressihäiriö, neurologiset häiriöt, kuten Parkinsonin tauti, tulehduksellinen suolistosairaus ja monet muut autoimmuunisairaudet ja mitkä tahansa ilman tunnettua syytä alkaneet vaivat. Potilaskeskeisyys edellyttää, että potilaan kokema hoitotulos on merkittävämpi kuin lääkärin arvio.

Edellä mainituissa tilanteissa ”vaikuttamaton” pilleri voi siis olla yhtä hyödyllinen kuin ”oikea”. Moerman toteaa, että plasebokontrolloiduissa hoitotutkimuksissa yleensä pyritään vakuuttamaan lääkärit, vaikka tämä tieteellinen vakuuttelu olisi potilaille oikeastaan merkityksetön.  Usein oletus siitä, että olisi olemassa oikeanlainen plasebokontrollointi, on virheellinen. Tällä väitteellään Moerman (2011) viittaa artikkelissaan mainitsemaansa Morrisin huomioon, että useimpien käytännössä lääkärintyötä tekevien mielestä tällaisessa oletuksessa on yhtä paljon järkeä kuin siinä, että bensasäiliöön tankataan Earl Gray teetä.

Merkitysvaikutus

Moermanin (2011, 2013) mukaan plasebovaikutus on merkitysvaikutus (meaning effect). Jokainen lääketieteellinen toimenpide (aktiivinen ja ”vaikuttamaton”/inert) sisältää merkityksiä potilaalle. Tämä merkitys nimenomaan on vaikutusta. ”Lääkärin pukeutuminen univormuun eli valkoiseen takkiin luo merkityksiä voimasta ja vallasta. Käytetään kalliita koneita, joilla voidaan katsoa sydämeen ja aivoihin. Kaikki tämä sekä komea sairaalarakennus, sen sisustus, leikkaussalin valot, tietokoneet, maaginen respetinkirjoitusalusta sekä hoivaava sairaanhoitaja lisäävät tehokkuuden tuntua ja merkitystä aivan riippumatta siitä, mitä lääkeitä tai laitteita käytetään.”(Moerman 2011)

Nämä merkitykset luovat odotuksia, jotka voivat dramaattisesti muuttaa hoidon oletettua tehokkuutta. Odotukset heijastuvat mm. opioidien vaikutuksissa sekä potilaan odotuksiin yhteydessä olevissa aivotilojen muutoksissa, jotka näkyvät toiminnallisissa  magneettikuvauksissa (fMRI). Moerman kysyy retorisesti: ”Tarkoittaako tämä sitä, että voisimme kaksinkertaistaa yhdellä tankilla ennen ajamamme mailimäärään pelkästään haluamalla tarpeeksi voimakkaasti? No ei. Mutta ihmiset eivät ole koneita, ja meidän ei pitäisi kohdella heitä sellaisina. Tarvitseeko meidän kontrolloida kaikkia hoitoja osoittaaksemme, että ne ovat spesifisti vaikuttavia. Ehkä riittäisi yksinkertaisesti sen osoittaminen, että hoito tuo merkittävää parannusta potilaan elämään kohtuullisin kustannuksin ja että hoidosta ei ole lyhyellä tai pitkällä aikavälillä kielteisiä vaikutuksia.  Tämä on lopultakin lääketieteen ensimmäinen periaate: ”Älä vahingoita!” (Moerman 2011)

Moerman (2013):  ”People don’t respond to placebos. They respond to what placebos, drugs, clinicians, and others mean and when there are no placebos in the study, they respond to the person who brings it to them. People respond to what we know, think, and feel. . . People respond to what we are told, believe and know. . . People respond to their various cultural backgrounds. . . They respond to language, to caring, to culture, to community, to history. In a word, they respond to meaningful phenomena.”

Plasebon käsite onkin muuttumassa tai oikeastaan on jo muuttunut. Nyt kirjallisuudessa erotetaan selkeästi itse plasebo (ns. vaikuttamaton hoito) ja plasebovaikutus, josta Moerman käyttää tuota nimitystä merkitysvaikutus.

Hoivavaikutus

Pekka Louhiala ja Raimo Puustinen (2014) ehdottavat käytettäväksi termiä hoivavaikutus. Tähän he päätyivät analysoituaan plasebon eri merkityksiä. He kuvaavat eri tapoja ymmärtää plasebo. Vanhin lienee harhautus, huijaus tai petos, joksi se edelleenkin joskus tulkitaan. Ajattelu nojaa siihen perusolettamuksen, että joku todella tietää totuuden jonkin hoitomuodon hyödyttömyydestä ja kun hän silti käyttää tai suosittelee sitä potilaalle, hän huijaa tahallisesti. Toinen tapa soveltaa lumetta hoidossa on, että potilaalle kerrotaan avoimesti, että tämä lääke on tehoton, mutta että voi se silti ehkä auttaa. 

Kolmanneksi, plaseboa voi olla hyvä usko. Sekä hoitajat että hoidettavat uskovat yhdessä johonkin. Esimerkiksi yskänlääkkeiden tehottomuudesta on vahvaa kliinistä näyttöä, mutta niitä myydään silti paljon. Sama alkaa pikkuhiljaa paljastua masennuslääkkeistä. Niiden kliininen näyttö on osoittautunut vaatimattomaksi, mutta niitä myydään paljon. (Gøtzsche 2014)

Neljäs tapa käyttää lumetta on jo historiaa, mutta RCT-kokeiden alkuvuosikymmeninä tutkimukseen osallistuville potilaille valehdeltiin, että he saavat vaikuttavaa lääkettä, vaikka todellisuudessa heille annettiin tutkimustarkoituksessa vaikuttamatonta ainetta. Nykyisin tutkimuksiin osallistuville potilaille kerrotaan, että he saattavat joutua kumpaan tahansa tutkimusryhmään joko oikeaa lääkettä saavaan tai lumeryhmään.  Tämä, tietoon perustuvan suostumuksen merkitys plasebolla on nykyään tutkimuksissa.

Plasebovaikutusta on siis monenlaista.  Lääketieteellisessä kirjallisuudessa puhutaan myös hoitotilanteen vaikutuksesta (conditioning). Eräät tutkijat ovat käyttäneet termiä muistettu hyvinvointi, koska plasebovaikutus johtuu keskushermoston tilasta, joka on tulosta aikaisemmista hyvinvoinnin tuntemuksista.

Plasebo-käsitteen käyttötapojen analyysinsä perusteella Louhiala ja Puustinen ehdottavatkin, että plasebo jätettäisiin puhtaasti tutkimuksen käyttöön ja hoidon yhteydessä puhuttaisiin hoivavaikutuksesta (care effect). Se sisältää ne ilmiöt, jotka hoitotilanteessa osoittautuvat hyödyllisiksi, vaikka itse hoidolla ei ole suoraa todettua syy-yhteyttä paranemiseen. Toisin sanoen, hoivavaikutus on varsinaisen lääketieteellisen tai muun erityisen hoitotoimenpiteen ohella, vieressä tai ulkopuolella tapahtuvaa vaikutusta.

Ehdotus vaikuttaa järkevältä ensiksikin, koska plasebovaikutus on ristiriitainen termi.

Toiseksi, kaikessa hoidossa on hoivavaikutusta, ellei potilas ole tajuton. Tajuttomana hän ei tietenkään tunne eikä tunnista hoivaa eikä muutakaan ympärillään. Hoivavaikutus koskee kaikkea hoitamista, niin lääkäreiden, sairaanhoitajien, terapeuttien, täydentävien hoitajien, sosiaalityöntekijöiden kuin sukulaisten, ystävien ja läheistenkin hoitotoimintaa.

Kolmanneksi, plasebo-termiä käytetään mielivaltaisesti ja manipulatiivisesti esimerkiksi juuri täydentävien hoitojen yhteydessä silloin, kun puhuja ei pidä jotakin hoitoa teoreettisesti vakuuttavan tuntuisena. ”Sehän perustuu plasebovaikutukseen” kuulostaa aivan erilaiselta kuin ”Sehän perustuu hoivavaikutukseen”.

Vaihdetaan sana – vaihtuu merkitys

Kun vaihdetaan sana, vaihtuu merkityskin. Louhiala ja Puustinen arvelevat, että hoiva on neutraalimpi kuin plasebo, koska ei sisällä yllä esitettyjä ristiriitaisia merkityksiä ja kaiken kaikkiaan on vapaa konnotaatioista, sivumerkityksistä. Minun mielestäni sillä on positiivinen konnotaatio. Hoiva tuntuu hyvältä, plasebo ikävältä.

Hoivavaikutus (tai miksi tuota ei-spesifiä hoidon osuutta halutaankaan kutsua) voi olla suuri, pieni tai negatiivinen (nosebovaikutus, pahentava vaikutus) sen mukaan, millainen on hoitotilanne, hoitohistoria, hoitosuhde, millainen hoitajan asenne ja intentio eli tahdonsuunta, mutta sitä ei voi poistaa hoitosuhteesta.

Sitä on kliinisissä kokeissakin, mutta siellä plasebokontrolloiduissa kokeissa, se nähdään häiriötekijäksi päinvastoin kuin käytännön elämän hoitotilanteissa, jossa se on nähtävä auttajaksi.

Kokemusvaikutus

Ehdottaisin pohdittavaksi myös kokemusvaikutus-termin käyttöön ottoa, sillä se kattaa sekä hoitotilanteen, odotukset, hoivakokemukset että muut tunnelmavaikutukset. Tosin termiä on hankala kääntää englanniksi. Ei se kai oikein voi olla experience effect?

Tutkimuksen tehtävä on selvittää, millaista ja minkä asteista ”plasebovaikutus” ja sen tulokset ovat erilaisissa hoitamisen tavoissa: a) virallisissa ja epävirallisissa, b) yhtä erillistä sairautta tai koko ihmistä hoidettaessa ja c) yksilöä tai ryhmää tai yhteisöä hoidettaessa. Jos tutkimuksissa osoittautuu, että se (hoiva) on myös lääkkeettömien hoitojen (esimerkiksi CAM-hoitojen) yhteydessä hyödyllistä, olisi loogista ja inhimillistä käyttää hoivaa nykyistä tehokkaammin ”lääkkeenä” terveydenhuollossa ja sen ulkopuolella aina kun se suinkin on mahdollista.

Irving Kirsch (2013) kehottaakin terveydenhuoltoa tehostamaan plasebovaikutuksen soveltamista käytännön hoitamisessa.

Plasebon vaikutusmekanismit

Plasebon koko vaikutuskirjoa ei tunneta, mutta tiedetään että mekanismeja on useita. Runsas tutkimuskirjallisuus osoittaa, että plasebovaikutus on psykobiologinen tapahtuma. Se on siis kehomielellinen ilmiö. Lumeen mekanismeiksi on esitetty psykologisia mekanismeja kuten a) potilaan odotukset, b) tilannetekijät, c) aikaisemmat kokemukset, oppiminen, sosiaalinen havainnointi sekä neurobiologisia mekanismeja, kuten erilaisten välittäjäaineiden ja neuromodulaattoreiden vapautuminen.(Finniss ym. 2010)

Avoin plasebo

Plasebon on todettu vaikuttavan alaselkäkipua parantavasti myös silloin kun tutkimuksessa potilaille on kerrottu, että he saavat tavanomaisen hoidon lisäksi lumepillereitä.  Carvalhon ja hänen ryhmänsä työ (2016) on ensimmäinen RCT-tutkimus joka osoittaa avoimen plasebon mahdolliset kliinisesti merkittävät hyödyt alaselkäkipujen hoidossa.  Kiinnostavaa oli, että kun tavanomaisen hoidon ryhmä tutkimuksen loppuvaiheessa siirtyi avoimen plasebon hoitoa saavaksi, niin tässä ryhmässä sekä kivut vähenivät että koettu toimintakyky parantui.

Tutkimuksen tulkinnan rajoituksia ovat pieni tutkittavien ryhmä. Subjektiivisten arviointimittarien käyttöä voidaan myös biolääketieteen näkökulmasta pitää rajoittavana tekijänä. Tutkijat perustelevat valintaa kuitenkin näin: Furthermore, despite not having objective markers of changes in any pathophysiology, our results are supported by more than 40 neuroimaging studies of pain conditions that suggests that placebo analgesia is, in fact, correlated with objective changes in quantifiable and specific areas of the brain and relevant neurotransmitters. (Carvalho et al 2016)

Rajoituksistaan huolimatta tutkimus on uudenlainen avaus kehon ja mielen yhteisvaikutusten tutkimukseen. On jo kauan – aina Beecherin kipututkimuksista lähtien tiedetty, että mielellä yhdistettynä  tilannetekijöihin on hoitavaa vaikutusta. Tässä se on osoitettu RCT-kokeessa, jossa on verrattu tavanomaista hoitoa ja avointa plaseboa.

Mitä mieltä kansa on?

Meille kansalaisille on annettu terveysinstituutioiden kautta plasebosta kuva että se on jotakin pahaa ja kielteistä, koska se ei ole oikeaa hoitamista, vaan valetta. Tämä juontaa aikaan jolloin plasebohoitoa pidetiin puoskarointina.

Anne Harrington on tutkinut plasebon historiaa. Hän mainitsee professori Richard Cabotin, joka Harringtonin tavoin toimi aikanaan Harvardin yliopistossa ja kirjoitti, että kaikki plasebo on valhetta ja että pitkällä aikavälillä valhe paljastuu. Harrington toteaa, että Cabotille plasebo on saattanut olla puoskarointia, mutta useimmat lääkärit pitävät sitä yhä edelleen liian hyödyllisenä sivuutettavaksi.  (Harrington 2008) https://liinanblogi.com/2014/11/05/plasebo-flipperissa-nakyy-kaksoissidos/

Hyvä niin, sillä potilaatkaan eivät pelkää plaseboa.

Potilaat eivät vastusta plasebohoitojen käyttöä BMJ:ssä julkaistun kyselytutkimuksen tulosten mukaan.  Kaksi kolmesta kyselyyn osallistuneesta olisi valmis ottamaan vastaan plasebohoitoa kohtalaiseen vatsakipuun, jos tietäisi, että lääkäri sitä suosittelee. (Hull et al 2013) Plasebo näyttää siis olevan kansan keskuudessa varsin hyväksytty asia. Kyselyn mukaan valtaosa vastaajista kyllä tiesi, mitä plasebo tarkoittaa (tätä kysyttiin heiltä erikseen, joten he eivät kuvitelleet plaseboa joksikin vaikuttavaksi lääkkeeksi).

Olisiko ehkä niin, että ihmiset hahmottavat hoitamisen paljon muuksikin kuin tieteellisen näytön tarvitsevaksi lääkkeeksi tai toimenpiteeksi.

Kaksoissokkoistus

Plasebovaikutuksen vuoksi plasebokontrolloiduissa lääketutkimuksissa potilas ei tiedä, mitä lääkettä (oikeaa vai lumetta) hän saa. Kaksoissokkoistuksella myös lääkärin ja hoitajan vaikutusta kontrolloidaan eli pyritään erottamaan se oletetusta, lääkkeen omasta, itsenäisestä vaikutuksesta. Malli perustuu siihen, että lääkeaineella ajatellaan olevat erillinen mieliala- ja tilannetekijöistä irrallinen ja erikseen mitattava vaikutus ihmiskehossa. Tässä ajattelussa kaksoissokkokoe sopii hyvin juuri lääketutkimuksiin, mutta ei ole sielläkään aivan ongelmaton.

Psykoterapioiden ja kehomielihoitojen tutkimukseen tällainen ajattelu sopii harvoin, koska hoidettavan kokemuksia ja tunnetekijöitä sekä mielensisäisiä asioita, kuten mielen avulla hoitamista, pidetään niissä yleensä tärkeinä. Niissä vertailun kohteena ovat yleensä jokin toinen hoito tai hoitamattomuus ei jonotuslistalla olevien potilaiden kokemukset ja niiden muutokset tietyllä aikajaksolla.

Sokkoistusta (eli että potilas ei tiedä mitä hoitoa saa) on joskus hankala tehdä. Esimerkiksi ihminen ei voi meditoida tietämättä meditoiko vai ei. On vaikea myös kuvitella, mitä olisi lumemeditaatio. Joissakin täydentävissä kehomielihoidoissa myös hoitoon olennaisesti liittyvien rituaalien, hoitotilan ja hoitosuhteen sokkoistaminen on mahdotonta.

Lääkärit ja plasebo

”Lääkärintyössä plasebovaikutukset liittyvät paljolti luottamukselliseen potilas-lääkärisuhteeseen. Sen toteutuminen vaatii lääkäriltä ammattitaitoa (tietää antamiensa hoitojen olevan tehokkaita), potilaan ymmärtämistä (empaattisuutta) ja hyvää kommunikaatiotaitoa. Terveydenhuollon järjestelmän tulisi mahdollistaa tämän tärkeän lääkärin työvälineen käyttö.” (Louhiala ja Kalso 2014)

CAM ja plasebo

CAM-tutkimus on osoittanut, että monista hoitomuodoista on hyötyä: oireet lievittyvät ja olotila kohentuu. Joissakin tutkimuksissa on osoitettu hoitojen plasebotasoinen vaikutus, toisissa sen ylittävä. Laajoja meta-analyysejä on vähän samasta syystä kuin plasebotutkimuksessakin: tutkimuksia ylipäänsä on tehty paljon vähemmän kuin lääketieteen alalla. Tästä, meta-analyysien vähäisyydestä huolimatta ei voida päätellä, että CAM yleensä olisi tehotonta, ”vain plaseboa”.

Finniss ym (2010) ovat pohtineet mahdollisuutta, että CAM voisi olla vaikuttavaa juuri plasebovaikutuksen vuoksi , koska moniin hoitoihin liittyy rituaaleja, tietynlainen hoitoympäristö, erityinen hoitosuhde ja yleensä pitkähkö vastaanottoaika verrattuna esimerkiksi lääkärissä käyntiin.  Uskon, toivon ja luottamuksen ilmapiiri voi myös saada aikaan vaikutuksia.

Tutkijat mainitsevat laajan RCT-tutkimusten sarjan, jossa vertailtiin akupunktion, valeakupunktion, hoitamattomuuden ja tavanomaisen hoidon välisiä eroja erilaisten kiputilojen hoidossa. Näissä kokeissa oikeaa akupunktiota saaneiden ja valeakupunktiota saaneiden  tulosmuuttujat eivät juuri poikenneet toisistaan. Se sijaan kummassakin  ryhmässä hoitotulos oli parempi kuin hoitamattomien ja tavanomaista hoitoa saaneiden ryhmässä. Tulosten perusteella tutkijat  (Linde ym, lähde Finniss ym. 2010 artikkelissa) päättelivät, että potilaiden odotukset kivun lievityksestä olivat kaikkein selkein vaikutuksen ennustaja riippumatta siitä kummassa ryhmässä (oikeassa vai valeakupunktioryhmässä) henkilö oli. Positiivisen odotuksen vaikutus kesti yhden vuoden.

Tästä heräsi kysymys, voidaanko plasebohoitoa suositella terveydenhuollossa ilman että huijataan ja kuitenkaan vähättelemättä sen mahdollista terapeuttista vaikutusta. Edellä kuvattuun akupunktioesimerkkiin viitaten lääkäri voisi vastata:

Suosittelen sinua kokeilemaan akupunktiota. Useta laajat tutkimukset ovat osoittaneet että perinteinen akupunktio ei ole tehokkaampaa kuin valeakupunktio, mutta molemmat näistä ovat tuottaneet alaselkäkipuun parempia tuloksia kivun lievityksessä kuin hoidotta jääminen tai tavanomainen hoito. Vaikka erityinen neulojen käyttö ei näyttäisi olevan merkittävää oireiden lievityksessä, niin on mahdollista että akupunktio toimii psykologisella mekanismilla, joka edistää itseparantumista, mikä tunnetaan plasebovaikutuksena. Tällainen selostus vaikuttaisi rehelliseltä. (Finniss ym 2010)

Kaptchukin ja Millerin (2015) näkökulma-artikkelin mukaan näyttää siltä, että plasebo voi merkittävästi lievittää oireita ja tuoda helpotusta potilaan elämään, mutta se ei paranna spesifiä sairautta. Se on kirjoittajien mielestä tärkeä hoidon osa ja tähän mennessä toteutettuja tutkimuksia pitäisi laajentaa, jotta ymmärrettäisiin paremmin plasebovaikutuksen mekanismeja. Kirjoitus päättyy toteamukseen että plasebo on tärkeä osa parantamista/healing:

In other words  research on placebo effects can help explain mechanistically how clinicians can be therapeutic agents in the ways they relate to their patients in connection with, and separate from, providing effective treatment interventions. Of course, placebo effects are modest as compared with the impressive results achieved by lifesaving surgery and powerful, well-targeted medications. Yet we believe such effects are at the core of what makes medicine a healing profession.”

CAM on suosittua useimmissa länsimaissa. Onko CAM ollut vastaus tähän healing-haasteeseen?

Lähteet

Benedetti, Fabrizio. 2014. Placebo Effects (Kindle Locations 69-70). OUP Oxford. Kindle Edition.)

Finniss, Damien G,  Kaptchuk, Ted J, Miller, Franklin, Benedetti, Fabrizio. 2010. Biological, clinical, and ethical advances of placebo effects. Lancet 2010; 375: 686–95.http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(09)61706-2/abstract

Gøtzsche, P. C. (2014) Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska.

Harrington A. 2008. The Cure Within. A History of Mind-Body Medicine. WW.Norton & Company. New York.

Kaptchuk  Ted J and Miller Franklin G 2015.  Placebo Effects in Medicine. The New England Journal of Medicine. 373;1 July 2, 2015 http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMp1504023#t=article

Louhiala, P., Puustinen, R. (2008) Rethinking the placebo effect. J Med Ethics;Medical Humanities, 34:107–109.

Louhiala Pekka, Kalso Eija.2014. Plasebon monet kasvot. Lääkärilehti 45/2014 vsk 69, s. 2979 – 2982.

Hull SC ym. 2013. Patients’attitudes about the use of placebo treatments: telephone survey. BMJ 2013;347:f3757 . http://www.bmj.com/content/347/bmj.f3757

Carvalho C, Caetano JM, Cunha L, Rebouta P, Kaptchuk TJ, Kirsch I. 2016.Open-label placebo treatment in chronic low back pain: a randomized controlled trial Pain 2016;157(12):2766-2772 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27755279

Kirsch Irving 2013. The placebo effect revisited: Lessons learned to date. Complementary Therapies in Medicine (2013) 21, 102—104.

Moerman, Daniel E. 2011. Meaningful Placebos — Controlling the Uncontrollable. The New England Journal of Medicine 365;2

Moerman, Daniel E. 2013 Against the ‘‘placebo effect’’: A personal point of view. Complementary Therapies in Medicine (2013) 21, 125—130

 

 

 

Plasebo-flipperissä näkyy kaksoissidos

P1020193

Hesari julkaisi tänään (5.11.2014) asiallisen kirjoituksen Lumeen arvoitus, mutta lopussa toimittaja Anne Karuvuori  ja haastateltava, integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson sotkeutuivat käyttämiinsä käsitteisiin.

Jutun loppupuolella sanotaan: ”Lumevaikutusta tulisi Karlsonin mielestä hyödyntää hoidossa ehdottomasti nykyistä enemmän. Tässä hän tekee selvän pesäeron uskomushoitoihin. Potilasta ei saa huijata. Siksi myös lumelääkkeen käyttö on epäeettistä.”

Ups! Siis, että plasebovaikutusta pitäisi käyttää enemmän, mutta plasebolääkettä ei. Plasebovaikutus perustuu uskoon, luottamukseen ja toivoon, kuten jutussakin todetaan. Sen fysiologista vaikutusmekanismia ei kuitenkaan vielä tunneta. Ei tiedetä, mistä lume tietää, kuinka vaikuttaa juuri tiettyyn sairaaseen kehon tai mielen osaan.

Plasebovaikutus ilmiönä on mielentila, mielen tuote, tunne ja tahdon suunta. Sitä ei tuota aine, esim. lääke tai kirurginen operaatio, vaan mieli. Tai oikeammin kehomieli, koska keho ja mieli vuorovaikututtavat koko ajan toisiinsa. Ne ovat samaa ihmistä.

Plasebotutkimukset ovat jo sata vuotta sitten osoittaneet, että mieli vaikuttaa kehon reaktioihin.

Professori Richard Cabot Harvard Medical Schoolista kirjoitti vuonna 1903: ”Kaikki plasebo on valhetta, ja pitkällä aikavälillä valhe paljastuu. Me annamme plaseboa tarkoittamalla yhtä; potilas saa sitä ymmärtämällä jotakin muuta. Me tarkoitamme hänen olettavan, että lääke vaikuttaa suoraan hänen kehoonsa, ei hänen mielensä kautta… Jos potilas huomaa mitä olemme tekemässä, hän nauraa sille tai on oikeutetusti vihainen meille. … Plasebon antaminen on puoskarointia.” (Harrington 2009)

Anne Harrington, Harvardin yliopiston tieteiden historian professori toteaa, että Cabotille se on saattanut olla puoskarointia, mutta useimmat lääkärit nykyisinkin pitävät sitä liian hyödyllisenä puoskarointina sivuutettavaksi parantamistyössä kokonaan. Plasebo on erittäin tärkeää kaikessa hoitamisessa.

Tähän viittaa Hesarin juttukin. Yllä lainamaani sitaattia lukiessani jäin pohtimaan mitä tarkoittaa ”pesäero uskomushoitoihin”. Uskomushoitohan perustuu jo määritelmällisesti uskoon. Se taas on plasebon perusta. Miten se pesäero on oikein mahdollinen, jos kerran plaseboa kuitenkin pitäisi hyödyntää enemmän, kuten Karlsson esittää? En ihan ymmärrä.

Kuten edellisessä jutussa kerroin, BMJ:n analyysien mukaan yli puolet terveydenhuollon käyttämistä hoitomuodoista ei perustu tutkimusnäyttöön. Jos uskomushoito – kuten nykyään on tapana ajatella -tarkoittaa sitä, että sillä ei ole tutkimuksin osoitettua näyttöä, selvä pesäero pitäisi kai näin ollen tehdä yli puoleen käytössä olevista ns. lääketieteellisistä hoitomuodoista.

Ei kuullosta järkevältä.

Ehkä tässä on kyse jostakin muusta. Olisiko ehkä siitä, että toimittaja ja haastateltava jakavat yhteisen merkityskokonaisuuden eli että uskomushoito on heidän mielestään sama kuin huijaushoito. Usko ei kuitenkaan ole sama asia kuin huijaus. Uskoahan on kaikessa hoitamisessa plasebon kautta, mutta jos kyseessä on huijaaminen, niin ei kai sitä voi pitää hoitamisena ollenkaan, vaan valehtelemisena. Kansalaisten olisi hyvä tietää, mitä sellaisia hoitomuotoja on, joissa vain valehdellaan. Valepukit on syytä saattaa käpälälautaan!

Räplätään lumeella

Plasebo on monivivahteinen asia. Hesarin jutusta muistuu mieleen flipperipeli, jossa räplätään ohjaimia ja yritetään saada pelialustalla metallikuulat liikkumaan sinne minne halutaan. Joskus liikkuvat, toisinaan eivät.

Plaseboflipperi vertautuu psykologi-filosofi Alan Wattsin nimeämään kaksoissidos –ilmiöön. ”Pelin osanottajien on pelattava ikään kuin he olisivat riippumattomia, itsenäisiä tekijöitä, mutta heidän ei pidä tietää että he ovat vain pelaavinaan ikään kuin. Säännöissä on selvästi ilmaistu, että yksilö määrää itse itsestään, mutta epäsuorasti niihin sisältyy edellytys, että yksilöllä on itsemäärämisoikeus vain sääntöjen sisällä ja ansiosta.” (Watts 1977)

Nyt siis professori toimittajan mukaan julistaa, että plaseboa pitäisi käyttää enemmän, mutta samalla hän edellyttää, että tehdään pesäero uskomushoitoihin, joita yli puolet terveydenhuollon yksittäisestä tutkitusta 3000:sta hoitomuodosta BMJ:n analyysin mukaan juuri on (=eivät perustu tieteelliseen näyttöön)

Onko niin, että terveydenhuollossa, erityisesti perusterveydenhuollossa, joka koskettaa suurinta osa väestöstä,  ollaan olevinaan käyttämättä plaseboa, ja samalla hoitohenkilökunnan ei pidä tietää, että sitä koko ajan käytetään. Ollaan ikään kuin käyttämättä sitä.

Samalla voidaan kauhistella ulkopuolisia uskomushoitoja, jotka perustuvat vain plaseboon ja huijaavat ihmisiä.

Aikamoista peliä. Moni perusterveydenhuollon paineessa ei oikein jaksaisi enää pelata sitä. Moni ammattilainen haluaisi hoitaa enemmän parantavalla plasebolla eli haluaisi valaa uskoa ja luottamusta, kuunnella, antaa enemmän aikaa, ymmärtämystä ja inhimillistä myötätuntoa potilaille, kanssaihmisilleen. Varsinkin nyt, kun tutkimuskin osoittaa lumeen tehokkaaksi. Usko, toivo ja luottamus ovat hyvää hoitoa.

Kun tämä plaseboflipperi avataan aidosti ja kokonaan, saattaa olla, että terveydenhuoltojärjestelmää ohjaava tiedeparadigma kohtaa suuria muutospaineita. Vaikutustutkimuksen periaatteidenkin on uudistuttava ja koko parantamista ja hoitamista määritelevän ajattelutavan muututtava. Sitä myötä muuttuvat hoitokäytännötkin ja ihmisen mieli, kokemukset, tunteet ja hoitosuhde tulevat ammattilaisten, lääkkeiden ja toimenpiteiden rinnalle tasaveroisiksi hoitokumppaneiksi.

Tilanteissa, joilla lääketiede ei löydä tieteellisesti hyväksi todistettua hoitotapaa, tarvitsemme lisää paranemisuskoa, toimivaa plaseboa ja toivoa. Niilläkin voi parantaa.

Matka on pitkä, mutta polku on jo avattu Suomessakin.

Kirjoja

Watts, A. 1977. Psykoterapiaa idästä ja lännestä. Otava. Helsinki.

Harrington A. 2008. The Cure Within. A History of Mind-Body Medicine. WW.Norton & Company. New York.

Keisarin Uudet Lääkkeet

 

Lintuparvi ja purjevene

Lintuparvi ja purjevene

Ahdistuksen aikakausi, Yle Teeman eilinen tiededokumentti kuvaa amerikkalaista ahdistusta ja sen hoitoa.  Nykyarvioiden mukaan  USA:ssa puolet  aikuisista (yli 32-vuotiaista) täyttää ahdistuneisuushäiriön kriteerit. Tämä on iso luku.

Ohjelma muistutti äskeisen Kalifornian reissuni viimeisestä päivästä. Leppoisan tuttavaperheen luona oli mukavaa. Lähtöpäivänä lueskelin viihtyisässä olohuoneessa tuoretta Time-lehteä, kun vieressä M luki Suomesta hänelle tuomaani kirjaa. Lapset puuhasivat siinä omiaan. Heillä oli alkanut kevätloma.

Time-lehdessä oli kahden sivun ilmoitus lääkkeestä, jota suositeltiin käytettäväksi lisälääkkeenä (add-on-medicine), jos masennuslääke ei ole auttanut kuuteen viikkoon. Mainoksen loppuosassa listattiin tihkupetiitillä sivun verran erilaisia, aika karmeitakin sivu- ja haittaoireita. Mutta julkaisun pääajatus oli, että jos sinulla esiintyy huolestuneisuutta, ahdistuneisuutta, pelokkuutta, unettomuutta, mielialan vaihteluita, kärsimättömyyttä, keskittymiskyvyn puutetta jne., niin saatat hyötyä uudesta lääkkeestä. Tunnistan itsessäni näitä oireita. Ilmeisesti kuulun siihen joukkoon, johon ahdistuneisuushäiriön tunnusmerkit soveltuvat.

Mainitsin asiasta M:lle. Hän totesi, että USA:ssa TV esittää jatkuvasti mainoksia, joissa apaattisen ja surullisen näköinen (yleensä) nainen aluksi vaeltaa uupuneena elämän ryteikössä. Sitten hän nappaa suuhunsa mielialapillerin, ja heti hänen maailmansa muuttuu iloiseksi, sosiaaliseksi ja onnelliseksi. Mainokset uskottelevat, että onnellisuus saavutetaan pillereillä.

Tuntuu suomalaisittain ajatellen vieraalta. Ei meillä olla aivan näin lääkekeskeisiä. Onneksi. Tosin minullekin psykiatri tarjoili vuosia sitten tuhtia lääkekokonaisuutta uupumukseeni, vaikka kuinka vastustelin. Hän totesi vain, että ei psykoterapiaan pääse ennen kuin on kokeiltu tehoavatko lääkkeet. ”Tule sitten kuukauden päästä, niin katsotaan miten nämä ovat vaikuttaneet.” Hoitosuhde tämän henkilön kanssa loppui yhteen keskusteluun. Avun sain psykoterapiasta ja täydentävistä hoidoista.

Kiire ja onnistumisen pakko stressaavat

Mainosten lupaukset eivät tietenkään vastaa todellisuutta. Jos ihmisen ympäristöolosuhteet ja/tai hänen oma asenne- ja ajatusmaailmansa eivät muutu, pilleri voi tuoda vain lyhytaikaisen helpotuksen ahdistuneeseen olotilaan, jos sen aiheuttaja on esimerkiksi elämäntilanne. Lääkkeen avulla ehkä jaksaa pahimman yli, mutta elämäntilannetta se ei korjaa.

Voi olla, että ankarassa kilpailuyhteiskunnassa ei voikaan  elää mieleltään täysin terveenä ja tasapainoisena, koska jatkuvan tuottavuuden arvomaailma sotii inhimillisen onnellisuuden arvoja vastaan. Kaikki eivät jaksa, pysty tai halua vain porskuttaa. Ymmärtääkseni tämän vuoksi onkin syntynyt vastakulttuureita. Ihmiset alkavat omalla elämällään vastustaa älyttömyyksiä.

Masentuneisuutta, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriöitä on monenlaisia ja monen tasoisia. Mielenterveysalan pätevät ammattilaiset pystyvät useimmiten koulutuksensa ja kokemuksensa avulla tunnistamaan, milloin kysymys on vakavasta, patologisesta tilasta ja milloin lievemmästä tilasta.  Useimmiten he pystyvät auttamaan kärsivää asiakasta.

Ongelma Yle Teeman ohjelman mukaan onkin siinä, että mielenterveyden pulmia medikalisoidaan eli lääketieteellistetään liikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että elämisen vaikeuksia, ihmissuhdeongelmia, riippuvuuksia sekä vastoinkäymisten ja onnettomuuksien aiheuttamaa surua ja masennusta ryhdytään hoitamaan yksinomaan lääkkeillä. Lääketeollisuudelle suuntaus on tietenkin suotuisa. Näin pillereiden käyttäjiksi löydetään aina uusia ja uusia ihmisryhmiä. Ja myynti kasvaa.

Nykypsykiatrian suuntaus pilkkoa ihmisen kokema kärsimys erillisiksi, pienemmiksi osasiksi johtaa lisääntyviin tautiluokkiin. Niiden perusteella sitten syntyy ikään kuin tyhjästä uusia tauteja, kun ihmiselämään väistämättä kuuluvia ongelmia diagnosoidaan uuden tautiluokitusjärjestelmän mukaisesti.  Teeman dokumentissa esimerkkinä mainitaan juuri ahdistuneisuuden eri lajit (sosiaalinen, yleistynyt, sekamuotoinen jne.). Ohjelma viittaa amerikkalaiseen psykiatristen sairauksien tautiluokitukseen DSM (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders),  joka on vaikuttanut siihen, että ahdistuneisuus- ja masennusdiagnoosit ovat maailmanlaajuisesti lisääntyneet.

Useiden tutkimusten mukaan masennuslääkkeiden kliinisesti merkittävä teho on lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa vain hivenen parempi kuin plasebo (lumelääke). Lääkkeiden syönti voisi  olla paikallaan, ellei niillä olisi ikäviä sivuvaikutuksia. Ne saattavat viivästyttää normaaliin elämään paluun, koska synnyttävät joskus lääkeriippuvuuden, josta irti pääseminen on sitten oma ongelmansa.

Lääkärit pimennossa

Miten on tultu tilanteeseen, jossa masennus- ja ahdistuslääkkeiden käyttö kasvaa koko ajan? Suomessakin niiden käyttäjiä on paljon. Miksi haitallisista sivuvaikutuksista puhutaan niin vähän? Näihin kysymyksiin antaa vastauksen Irvin Kirsch, joka on useita vuosia tutkinut asiaa. Hän kollegoineen on julkaissut tutkimuksia tieteellisissä lehdissä sekä kirjoittanut kirjoja. Mainitsin lyhyesti Kirschin jo aikaisemmassa mielialalääkkeitä koskevassa  jutussani Rankkaa puhetta psykiatriasta.

The Emporor´s New Drugs  (Keisarin Uudet Lääkkeet) -kirjassa Kirsch selostaa seikkaperäisesti kaksi meta-analyysiä, jotka hänen tutkimusryhmänsä on tehnyt masennuslääkkeiden todellisesta tehosta. Tulos on karmaiseva. Lievissä ja keskivaikeissa tapauksissa lääkkeet ovat nippa nappa sokeripilleriä tehokkaammat kliinisesti merkittävää tehoa mitattaessa, mutta aiheuttavat verrattomasti enemmän sivuvaikutuksia kuin plasebo (sokeripillerit), joka sekin voi niitä aiheuttaa, koska mieli ja uskomukset ovat aina mukana, kun mitä tahansa lääkettä otetaan tai hoitoa saadaan.

Tässä ei ole kysymys siitä, että lääkkeet eivät auttaisi. Ne kyllä auttavat. Mutta niin auttavat plasebolääkkeetkin. Samoin auttavat muutkin tukimuodot, kuten psykoterapia, muut terapiamuodot, keskustelu empaattisten ystävien kanssa, elämäntapojen muutos, taide, henkiset harrastukset, liikunta ym. Myös aika parantaa. Näitä Kirsch ei tutkinut. Hän keskittyi masennuslääkkeisiin ja plaseboon.

Kirsch tutki Yhdysvaltain Ruoka- ja lääkehallinnon (FDA, Food and Drug Administration) lääketutkimusraporttien perusteella masennuslääkkeiden tehoa. FDA hyväksyy uudet lääkkeet juuri esitettyjen tutkimustuloksien perusteella. FDA:n luvalla hän kävi läpi lukuisan joukon tutkimuksia ja laati niistä meta-analyysin eli koosteen useista tutkimuksista.  Hätkähdyttävien tulosten perusteella Kirsch väittää, että sekä tutkimuksia rahoittaneet lääketehtaat että hallintovirkamiehet kyllä tiesivät, että lääkkeet hyväksyttiin yleiseen käyttöön aika kevyin perustein. ”The Dirty Little Secret” (pieni likainen salaisuus) peittyi sekä lääkeyhtiöiden voitontavoittelun että aivokemiaan uskovan masennushoitoajattelun alle.

Kirschin mukaan lääkäreille tutkimustuloksista ei tiedotettu totuudellisesti, koska lääkäreiden ”jatkokoulutuksesta” vastaavat pitkälti juuri lääkefirmat. Niiden etu on, että myydään mahdollisimman paljon masennuslääkkeitä. Tässä lääkärit ovat hyvä välikäsi.

Näin lääkärit hyväuskoisuudessaan ja tieteen totuudellisuuteen luottaen kirjoittelevat potilailleen masennuslääkereseptejä silloinkin, kun muut keinot saattaisivat tehota paremmin. Kirjoittavat, koska eihän heillä oikein ole muutakaan apuvälinettä. Heidäthän on kasvatettu ja koulutettu näkemään, että masennus on pääasiassa aivosairaus, johon SSRI- lääkkeiden aiheuttama aivojen serotoniinin tason nousu on tepsivä lääke. Psykoterapiaakaan kun ei ole mahdollista tarjota kaikille. Lääkäri tietysti tekee parhaansa oman käsitemaailmansa rajoissa.

– Hänet on opetettu ymmärtämään masennus aivotoiminnan häiriönä, arvioi tutkija Irvin Kirsch.

Psykiatrian ongelma on juuri siinä, että nykyisin yleisesti käytettyjen SSRI-lääkkeiden biologista vaikutusmekanismia aivoissa ei tunneta. Neurotieteellinen tutkimus kyllä satsaa miljoonia euroja siinä toivossa, että läpimurto aivojen masennusmekanismin ymmärtämiseksi löytyisi. Ei ole vielä löytynyt.

Kansalaiset tosin usein luulevat, että psykiatreilla on tietoa siitä, miten lääkkeet vaikuttavat aivoihin ja yleensä elimistöön. Tosiasiassa heillä on vain se tieto, jonka tutkimukset antavat ja ne antavat tietoa vain potilaiden kokemuksista (mikä toki on tärkeää). Näihin taas vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin itse lääke. Kokemuksissa ovat aina mukana ympäristö, plasebo, lääkärin persoona ja omat ennakkoasenteet. Lisäksi vaikutukset ovat yksilöllisiä. Joku hyötyy lääkkeistä, toinen ei. Joku ei koe mitään sivuvaikutuksia, toinen kärsii niistä todella paljon.  Syitä vaihteluun ei tiedetä. Juuri tämän vuoksi lääkettä sitten vaihdetaan ja kokeillaan uutta, jos edellinen ei ole vaikuttanut toivotulla tavalla.

On todella hienoa, että lääketeollisuus ja kehittänyt lääkkeitä auttamaan ahdistuksen ja masennuksen hoidossa. Lääkkeet eivät kuitenkaan ole vain siunaus. Niillä on aina sivuvaikutuksia. Siksi potilaille olisi hyvä ehdottaa myös lääkkeettömiä vaihtoehtoja esimerkiksi täydentävinä hoitomuotoina lääkkeiden ohella.  Varmaan moni lääkäri näin toimiikin.

Vaikka lääkäri ei niitä ehdottaisikaan, ihminen voi itse hakeutua lääkkeettömien hoitojen pariin. Tanssiterapiasta, hypnoterapiasta tai muista keho-mieli -terapioista tosin ei saa Suomessa Kela-korvauksia. Lääkkeistä saa, samoin kuin psykoterapiasta, jos se on lääkärin määräämä. Monesti psykiatri suosittelee ensin syötäväksi mielialalääkkeitä jonkin aikaa, ennen kuin ohjaa terapeutille. Muut terapiat ja täydentävät hoidot jäävät kokonaan potilaan itse maksettaviksi.

Äskettäin sain Liinan sähköpostiin tiedon, että viime vuoden marraskuussa on julkaistu kriittinen kirja masennuksen lääkityksestä. Tilasin kustantajalta teoksen Nermes, Maarit. Näyttöön perustuvaa masennuksen lumehoitoa.  Miten depressiosta tuli lääketeollisuuden huippubisnestä?   Nomerta Kustannus Oy. Turku 2013.  

En ole nähnyt missään tästä kirja-arviota. Kunhan teos tipahtaa postiluukustani, kirjoitan siitä. Vaikuttaa siltä, että kirja liittyisi tämän jutun aihepiiriin.

Jos olet lukenut sen, kerro mielipiteesi meille muillekin.

Lähteet

Yle Teema 10.4.2014 Tiededokumentti  Ahdistuksen aikakausi on katsottavissa Yle Areenassa 9.5.2014 saakka.

Irving Kirsch. The Emperor´s New Drugs. Exploding the Antidepressant Myth. Basic Books. New York. 2010.

Peurat puun alla Petalumassa, Kaliforniassa.

Peurat puun alla Petalumassa, Kaliforniassa.

Uutta toivoa masennuksen hoitoon

Jäätävä tuuli saa huurtumaan puut.

Jäätävä tuuli saa huurtumaan puut.

-Masennuslääkkeitä käytetään väärin, lataa neurobiologi Eero Castrén STT:n tiedotteessa, joka tupsahti äsken sähköpostiini.

Castrénin saama suuri EU-tutkimusapuraha antaa toivoa muutoksesta.  Terveydenhuollossa aletaan pikku hiljaa oivaltaa, että masennus on psyko-fyysis-ympäristöllis-spirituaalinen kysymys.  Pillerihän ei esimerkiksi kaltoin kohtelua poista.

Masentunut tarvitsee useimmiten muuta kuin mielialalääkkeitä: psykoterapiaa, täydentäviä hoitoja, rentoutusta,  keskusteluapua, ystäviä ja mielen hiljentämistä. Hän tarvitsee merkityksellisiä asioita, joista oikeasti pitää. Hän hyötyy vaikkapa  joogasta ja  shamaanistisista mielen matkoista.

Nämä vahvistavat ihmisen omaa  minuutta, hänen ydintään. Nekään eivät poista kaltoin kohtelua, mutta lisäävät vastustuskykyä sille. Ne  virittävät muuttamaan vanhoja tuntemis-, ajattelu- ja reagointitapoja ja johdattavat löytämään oman, oikean itsensä. Sen, joka ei tarvtse masennusta.

Hienoa, että nyt on tieteen keinoinkin osoitettu se, minkä monet ovat tienneet jo kokemuksestaan: Masennuslääkkeitä syödään liikaa siksi, että nykyinen hoitoideologia suosii niitä ja hyljeksii muita vaihtoehtoja.

Psykoterapian ja joogan tehosta on jo tutkimusnäyttöä. Myös ammattitaitoinen, empaattinen ja viisas vyöhyketerapeutti, energiahoitaja tai muu täydentäviä hoitoja antava ihminen saatta auttaa pilleriä monin verroin paremmin. Tästä ei kuitenkaan vielä ole tieteellistä todistetta, koska ei ole tutkimustakaan.

Umpiskeptikko väittää  täydentävien hoitojen vaikutuksia placeboksi, lumeeksi. Jos näin todella on, niin siinä tapauksessa placebo pitää nostaa kunniaan. Tärkeintähän on, että ihminen tulee autetuksi. Eräiden arvioiden mukaan masennuslääkkeiden tehosta 80 prosenttia olisi lumetta. Silti niitä käytetään yleisesti. Miksi siis ei voitaisi käyttää lääkkeetöntä lumetta?

Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin.  Jutut löytyvät kategoriasta ”Uupumus, masennus, ahdistus”.

Ilahduttaa kovasti tuo Castrénin saama apuraha.

Lisää asiasta:

STT:n tiedote https://www.sttinfo.fi/release?0&releaseId=3022078

Anna meille meidän jokapäiväinen Placebomme

Poka mietiskelee.

Placebo leivän päällä edistää terveyttä. Mutta mistä sitä saa ja paljonko se maksaa?  Hyviä uutisia on nyt tarjolla: placebo on ilmaista.  Sitä voi ammentaa itsestään, ystävistään, lääkäreiltä, hoitajilta, luonnosta ja kaikkialta ympäristöstä. Vain mielikuvitus on rajana.

No niin, ja nyt asiaan.  Placebo- termiä käytetään lääketieteessä kuvaamaan placebo- eli lumevaikutusta. Se on ”potilaan odotuksiin ja muihin psykologisiin tekijöihin perustuva lumelääkkeen tai muun sinänsä tehottoman hoidon vaikutus”, kuten Lääketieteen termit –teos (Duodecim 2002) asian ilmaisee.

Lume on monimutkainen ilmiö ja sitä on kaikessa hoitamisessa, myös tieteelliseen näyttöön perustuvien hoitojen yhteydessä. Lume on hyödyllistä ja sitä on kaikkialla. Ongelma siitä tulee vain silloin, kun sitä käytetään väärin.

Lääketutkimuksessa ja -teollisuudessa lumevaikutuksen tunnistaminen ja sen ottaminen huomioon käyttämällä kaksoissokkokokeita on johtanut entistä parempien ja tehokkaampien lääkkeiden kehittämiseen. Hyvä juttu siis.  Mutta asialla on toinenkin puoli.

Kaksinkertaisesti sokea

Kaksoissokkojärjestely on tieteellinen koeasetelma, jossa potilaat jaetaan hoito- ka kontrolliryhmään eivätkä  kummankaan ryhmän jäsenet tutkimuksessa tiedä, saavatko vaikuttavaa hoitoa (yleensä lääkettä) vai vaikuttamattomia lumepillereitä.  Näin ollen ”usko” ei voisi olla yhteydessä hoitotulokseen. Kaksoissokko-sana tulee siitä, että myöskään hoitava henkilö (yleensä lääkäri) ei tutkimustilanteessa tiedä, kumpaa –  vaikuttavaa ainetta sisältävää vai lumelääkettä  –   hän potilaalle antaa. Sekä potilas että lääkäri ovat tutkimuksessa ”sokkoina”. Tällä järjestelyllä halutaan poistaa kaikessa hoidossa oleva lumevaikutus, jota on nimitetty myös tunnelma- tai mielikuvaefektiksi. Tutkimuksissahan käy tavanomaisesti niin, että osalla niistäkin potilaista, jotka saavat tehotonta lumelääkettä, oireet helpottuvat tai ihminen jopa parantuu (koska kaikessa hoitomisessa on pleceboa, lumetta). Tutkittavan lääkkeen tehoksi määrittyy sitten erotus tutkittavan ja lumelääkkeen tehon välillä

Placebo/lume tieteellisen tutkimuksen apuvälineenä ja käytännön elämässä ovat kaksi eri asiaa. Siis lääketieteellinen tutkimus ja hoitaminen ovat eri asioita.  Tutkimuksen pitää palvella käytännön elämää, ja tarjota uusia ja parempia tapoja hoitaa terveyttä ja auttaa sairauksien parantamisessa. Lääkärien, sairaanhoitajien ja muun hoitohenkilökunnan toiminta ei kuitenkaan perustu kaksoissokkokokeisiin, vaan useimmiten  kokemusnäyttöön.  Suuri osa hoitamisesta on sellaisia, jota ei ole tutkittu tieteellisesti. Tällaisia hoitomenetelmiä nimitetään ”näkemykseen perustuviksi hoidoiksi” erotuksena tieteellisen tutkimuksen tuloksiin nojaavista ”näyttöön perustuvasta lääketieteestä”. Kokemuseräiseen tietoon ja traditioon perustuvat hoidot ovat yleisiä.

Asian toinen puoli on siinä, että nykyterveydenhuollossa satunnaistetusta kaksoissokkotutkimuksesta on tullut opinkappale, joka kanonisoi hyvän hoitamisen mekanistisen tiedekäsityksen mukaisesti. Ongelma tulee siitä, että sellaisia hoitomuotoja, joita ei pystytä standardisoimaan ja satunnaistamaan, ei tutkita ollenkaan tai tutkimus on hyvin vähäistä. Ja koska niitä ei tutkita, niitä pidetään tehottomina (koska ei ole tutkittu).

Mikä ongelma tässä nyt olikaan? Ei mitään silloin, kun kyseessä on selkeä tai suhteellisen yksinkertainen hoitotoimenpide. Kun umpisuoli tulehtuu, se yleensä poistetaan, bakteeritulehduksia hoidetaan antibiooteilla, syöpäkasvaimia poistetaan kirurgisesti ja luunmurtumia parannetaan leikkauksilla jne. Pulmia syntyy silloin, kun ihmisen vaiva on luonteeltaan fyysinen, mutta samanaikaisesti myös psyykkinen, johon vielä liittyy sosiaalista huolta tai jopa hengellistä ahdistusta. Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on aika avuton tällaisissa tapauksissa. Kuten on kaksoissokkokoekin, sillä sitä ei voi soveltaa ihmisen omaa mieltä tai toista ihmistä hoitoinstrumenttina käyttävien auttamismuotojen tutkimuksessa.

Kokemuksesta ja vähäisen tieteellisen tutkimuksenkin perusteella tiedetään, että usko auttaa ja kosketus ja myötätunto parantavat siten, että kun ihminen alkaa luottaa sisäiseen eheyteensä ja/tai hänessä itsessään oleviin parantaviin voimiin (psyykkisiin, fyysisiin tai spirituaalisiin energioihin), ihminen kokee hyvinvointinsa lisääntyvän. Tätä ilmiötä kaksoissokko-tiede-uskovaiset pitävät lumeena, epämääräisenä ylijäämänä, harmillisena seuralaisena, jonka vaikutus pyritään tutkimusasetelmin eliminoimaan.

Mieli ja tunteet marssivat esiin

Mieli ja tunteet ovat kuitenkin pikku hiljaa marssimassa näkyvästi esiin terveydenhuollossa. Psykoterapiapalvelujen kysyntä ja tarjonta kasvavat koko ajan. Keho-mieli –hoitoja on runsaasti tarjolla ja useimmat täydentävät hoidot nojaavat juuri mielen, tunteiden ja kehon yhteistoimintaan ihmisen omien parantavien voimien vahvistamisessa. Tietoisuus, tuntemukset, mieliala ja henkiset olotilat ovat olennaisia hoidettaessa myös fyysisiä vaivoja. Teknistynyt terveysajattelu todellakin kaipaa laajentumista, syventymistä, monipuolistumista ja ennen kaikkea ihmisten, asiakkaiden ja potilaiden kuuntelemista. Yliteknistynyt lääketiede on juuri psykosomaattisissa kysymyksissä haasteen edessä juuri siksi, että sairauksien taustalla ovat tunnetekijät, jotka ovat monella tavoin yhteydessä ihmisen fyysiseenkin terveyteen.

Amerikkalainen lääkäri David H Newman  toteaa kirjassaan ”Hippocrates´ shadow”, että jossain kohtaa lääketieteen polulla lääketieteen isän, Hippokrateen ajoista tähän päivään tultaessa on jouduttu tilanteeseen, jossa lääkärit ja potilaat ovat erkaantuneet toisistaan. ”Matkustamme eri teitä ja elämme eri maailmaa, ja päämäärämmekin ovat erilaiset. Potilaat tulevat lääketieteen taloon (House of Medicine), jotta heitä kuultaisiin, kosketettaisiin ja ymmärrettäisiin ja jotta he hyötyisivät modernin tieten tarjoamista mahdollisuuksista. Lääkärit sen sijaan pyrkivät etsimään patologisia muutoksia, diagnosoimaan tauteja ja tarjoaman vastaavia tieteellisiä hyötyjä. Kumpikin ryhmä on tyytymätön. Potilastutkimukset ovat osoittaneet, että sairaat tarvitsevat enemmän aikaa, keskustelua ja todellista kontaktia lääkärin kanssa. Lääkäritutkimukset osittavat, että lääkärit tuntevat kasvavaa etäisyyttä potilaistaan. Kumpikin haluasi enemmän toisiltaan, mutta epäluottamus ja vieraantuminen, joka syntyy salailusta, jakaa meidät.”

Newman jatkaa lääkärin salaisuuksista: ”Tietomme on paljon rajallisempaa kuin monet uskovat; me edistämme ja käytämme sellaisia interventioita, joista emme tiedä, toimivatko ne; olemme eri mieltä ilmeisen perustavista tieteellisistä tosiasioista; järjestelmätasolla emme piittaa juurikaan kommunikaation tärkeydestä;  käytämme mieluummin teknologiaa kuin kosketusta; uhmaamme avoimesti näyttöjä; kiellämme ja tuomitsemme lumevaikutuksen samalla kun hiljaisesti hyväksymme ja käytämme sitä; ja me useimmiten tiedämme kuinka todennäköisesti kukin potilas voi hyötyä jostakin interventiosta, mutta me emme kerro sitä hänelle.” Väitteillään Newman ei syytä yksittäisiä lääkäreitä, vaan yleistä ajattelutapaa terveydenhuollossa.

Lääkäri joutuu työssään eräänlaiseen ristiriitaan. Tiedetään, että kaikella mitä hän sanoo potilaalle on vaikutusta ja että asenteellaan, olemuksellaan ja ilmeillään hän viestittää parantumisuskoa potilaalleen. Hän voi siis käyttää lumevaikutusta paranemisen edistämiseksi ja kirjoittamiensa lääkkeiden tueksi. Tämä onkin tarpeen, jos noudatetaan sitä periaatetta että potilasta on hoidettava mahdollisimman tehokkaasti. Toinen lääkärin työn periaate on kuitenkin se, että potilaalle ei saa kertoa valheita.  Jos lääkäri suhtautuu placeboon vähätellen ja pitää sitä turhana uskon asiana, hän voi tyynesti ja hyvällä omalla tunnolla sivuttaa mielialatekijät  ja keskittyä lääkinnän tekniseen puoleen.

Ben Coldacre kirjassaan ”Bad Science” pohtii tätä ristiriitaa. Mutta hän joutuu itse umpikujaan syyttäessään täydentäviä hoitoja siitä, että ne nojaavat placeboon. Samalla hän on tuohtunut siitä, että näiden hoitojen tarjoajat vetoavat tekotieteellisyyteen ja käyttävät muinaisaikojen lääkäreiden paternalistista uskonvahvistusta sokeuttamalla ihmisiä tieteellä. Onkohan todella näin?

En tue Coldacren täydentävien hoitojen vastustamista ainakaan niissä tapauksissa, joissa terveydenhuollon koulutuksen saanut ammattihenkilö on oman tietonsa, harkintansa ja kokemuksensa mukaan valinnut tapansa auttaa asiakkaitaan.  Minusta hoidot ovat monille hyödyllisiä ja tarpeellisia, sillä ei ihmisten auttamisessa ja hoitamisessa voi eikä saa olla vain yhtä totuutta. Yhden totuuden maailmassa on ajojahdin makua ja fasistisia piirteitä.

Placebosta on kirjoitettu maailmassa hyvin paljon. Kiinnostava kommentti löytyy esimerkiksi The Apostate Scientist –blogista, jonka kirjoittaja Coldacren kirjan luettuaan kehottaa miettimään tätä (vapaasti suomentamani):

” Fraasin ´placebo-vaikutus´ loitsunomainen käyttö on materialististen fundamentalistien ritualistinen manööveri kun  he haluavat vastustaa sellaisten interventioiden julkisesti hyväksi osoittautuneita terveyshyötyjä, joita ei voi sijoittaa selittävään, kausaaliketjun mukaiseen objektiiviseen ja mekanistiseen vaikutussuhteeseen. Tällä manööverillä gettoistetaan (ajetaan marginaaliin) kaikki, mitä ei pystytä mekanistisesti selittämään, jotta tämä ei millään tavalla tahraisi  mekanistispohjaista selitysjärjestelmää ja sen luomia käytäntöjä.”

”Nämä ihmiset eivät epäile yhtään enempää käyttäessään ´placebo´-termiä kuin jotkut New Age –puoskarit (materialististen fundamentalistien nimittämät) käyttävät termiä ´energia` .  ´Energia´-sanaa käyttävät kaikki mahdolliset ihmiset kaikilla mahdollisilla tavoilla eikä minulla ole mitään sen käyttöä vastaan (paitsi että saatan vastustaa niitä, jotka julistavat itselleen yksinoikeuden käyttää sitä). Sen sijaan suhtaudun varauksella termin ´placebovaikutus´ käyttöön.”

Johtopäätökseni on, että placeboa/lumetta tarvitaan. Sitä pitäisi käyttää viisaasti ihmisten auttamiseen. Vaikka jotkut kovasti vastustavat täydentäviä hoitoja ja pitävät niitä huijauksena, näyttää siltä, että niiden suosio jatkaa kasvuaan, koska niille on tilausta. Ihmiset tarvitsevat viileän asiallisten terveyspalvelujen rinnalle ja lisäksi jotakin muuta, ihmisläheisempää ja lämpimämpää.

Kaikki me kaipaamme lämpöä, pehmeyttä, aikaa ja ymmärrystä, erityisesti tarvitsemme niitä silloin, kun olemme sairaana tai muutoin pulassa, silloinkin kun voimme turvautua huipputeknologialla tuotettuihin julkisiin tai yksityisiin lääkintäpalveluihin.

Lopuksi lainaus Burroughsilta ”Tarkkanäköisyyteen tietyissä asioissa liittyy sokeita kohtia jossain toisessa” (Burroughs 2012, 141)

Kirjallisuutta

Newman DH. 2007.   Hippocrates´ shadow

Coldacre B. 2009.  Bad Science.

Burroughs WS. (2012) Koulutukseni – Unien kirja.

The Apostate Scientist Blog 2012. Day 264: Let them eat placebo http://apostatescientist.wordpress.com/2012/04/06/day-264-let-them-eat-placebo/

©Liina Keskimäki

Masennuslääkkeistä maikkarilla

Eilen illalla MTV:n kymppiuutiset kertoi asiasta, josta minäkin olen aikaisemmin kirjoittanut. Masennuslääkkeet  eivät ole ongelmattomia. Niihin pitää suhtautua varoen. Toisin sanoen on syytä pohtia tarkkaan niistä itselle saatava hyöty ja mukana mahdollisesti tulevat haitat.

Näin raportoitiin MTV-uutisissa:

”Yli 80 prosenttia depressiolääkkeiden tehosta perustuu lumevaikutukseen, väittää Mehiläisen johtava psykologi Aku Kopakkala.

Hän kritisoi rajusti masennushoidon nykytuloksia ja arvioi, että masennuslääkkeillä on taipumus altistaa uusille masennusjaksoille. Psykiatrian erikoislääkäri tukee Kopakkalan rankkoja väitteitä.

– Esimerkiksi depressiolääkkeissä valtaosa on lumevaikutusta. Kenelläkään tutkijalla ei ole epäselvyyttä, että 80 prosenttia vähintään on lumevaikutusta. Kovaa keskustelua käydään siitä, että onko se kokonaan lumevaikutusta, Kopakkala sanoo.”

Uutislähetys löytyy täältä: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1578721/psykologi-suurin-osa-depressiolaakkeiden-tehosta-perustuu-lumevaikutukseen.

Toivoa on aina

Mielestäni masennuslääkkeillä on paikkansa ihmisen auttamisessa, mutta niitä käytetään nykyisin aivan liikaa ainakin lievissä masennuksissa tai epämääräisissä mielen ongelmaoireissa, joita ei oikein voi luokitella mitenkään tai joihin ei oikein löydy varsinaista syytä. Psykoterapian  eri muodot (lyhyet ja pitkä terapiat, ryhmä- ja yksilöterapiat) sekä monet täydentävät hoitomuodot (ammattitaitoisten ja vuosien kokemusta omaavien hoitajien antamana) sopivat erinomaisesti auttamaan ihmisiä elämän vastoinkäymisten kohtaamisessa, kestämisessä ja ylittämisessä. Vastoinkäymisiksi luen myös oman vääristyneen tulkinnan itsestä ja maailmasta, jonka korjaamiseen on  jokaisella mahdollisuus.

Yksin kukaan masentunut ei saisi jäädä. On vaikea pärjätä ja löytää elämäänsä uudenlaista pohjaa vain omiin voimiinsa luottaen. On haettava ulkopuolista apua, vaikka se tuntuisi kuinka hankalalta  ja vieraalta. Muista ihmisistä kyllä löytyy tukea, kun uskaltaa sitä hakea ja avata itseään niin, että ”oikea minä” tulee esiin. Juuri se oikea, joka kaipaa apua ja avun saatuaan muuttuu. Voi muuttua valoksi itselleen ja muille.

Placebosta kirjoitan vielä erikseen myöhemmin.

Nyt riennän Pyynikin metsään poistamaan alakuloa ja hengittämään puiden voimaa. Hengitän sitä sinullekin.