Poka mietiskelee.
Placebo leivän päällä edistää terveyttä. Mutta mistä sitä saa ja paljonko se maksaa? Hyviä uutisia on nyt tarjolla: placebo on ilmaista. Sitä voi ammentaa itsestään, ystävistään, lääkäreiltä, hoitajilta, luonnosta ja kaikkialta ympäristöstä. Vain mielikuvitus on rajana.
No niin, ja nyt asiaan. Placebo- termiä käytetään lääketieteessä kuvaamaan placebo- eli lumevaikutusta. Se on ”potilaan odotuksiin ja muihin psykologisiin tekijöihin perustuva lumelääkkeen tai muun sinänsä tehottoman hoidon vaikutus”, kuten Lääketieteen termit –teos (Duodecim 2002) asian ilmaisee.
Lume on monimutkainen ilmiö ja sitä on kaikessa hoitamisessa, myös tieteelliseen näyttöön perustuvien hoitojen yhteydessä. Lume on hyödyllistä ja sitä on kaikkialla. Ongelma siitä tulee vain silloin, kun sitä käytetään väärin.
Lääketutkimuksessa ja -teollisuudessa lumevaikutuksen tunnistaminen ja sen ottaminen huomioon käyttämällä kaksoissokkokokeita on johtanut entistä parempien ja tehokkaampien lääkkeiden kehittämiseen. Hyvä juttu siis. Mutta asialla on toinenkin puoli.
Kaksinkertaisesti sokea
Kaksoissokkojärjestely on tieteellinen koeasetelma, jossa potilaat jaetaan hoito- ka kontrolliryhmään eivätkä kummankaan ryhmän jäsenet tutkimuksessa tiedä, saavatko vaikuttavaa hoitoa (yleensä lääkettä) vai vaikuttamattomia lumepillereitä. Näin ollen ”usko” ei voisi olla yhteydessä hoitotulokseen. Kaksoissokko-sana tulee siitä, että myöskään hoitava henkilö (yleensä lääkäri) ei tutkimustilanteessa tiedä, kumpaa – vaikuttavaa ainetta sisältävää vai lumelääkettä – hän potilaalle antaa. Sekä potilas että lääkäri ovat tutkimuksessa ”sokkoina”. Tällä järjestelyllä halutaan poistaa kaikessa hoidossa oleva lumevaikutus, jota on nimitetty myös tunnelma- tai mielikuvaefektiksi. Tutkimuksissahan käy tavanomaisesti niin, että osalla niistäkin potilaista, jotka saavat tehotonta lumelääkettä, oireet helpottuvat tai ihminen jopa parantuu (koska kaikessa hoitomisessa on pleceboa, lumetta). Tutkittavan lääkkeen tehoksi määrittyy sitten erotus tutkittavan ja lumelääkkeen tehon välillä
Placebo/lume tieteellisen tutkimuksen apuvälineenä ja käytännön elämässä ovat kaksi eri asiaa. Siis lääketieteellinen tutkimus ja hoitaminen ovat eri asioita. Tutkimuksen pitää palvella käytännön elämää, ja tarjota uusia ja parempia tapoja hoitaa terveyttä ja auttaa sairauksien parantamisessa. Lääkärien, sairaanhoitajien ja muun hoitohenkilökunnan toiminta ei kuitenkaan perustu kaksoissokkokokeisiin, vaan useimmiten kokemusnäyttöön. Suuri osa hoitamisesta on sellaisia, jota ei ole tutkittu tieteellisesti. Tällaisia hoitomenetelmiä nimitetään ”näkemykseen perustuviksi hoidoiksi” erotuksena tieteellisen tutkimuksen tuloksiin nojaavista ”näyttöön perustuvasta lääketieteestä”. Kokemuseräiseen tietoon ja traditioon perustuvat hoidot ovat yleisiä.
Asian toinen puoli on siinä, että nykyterveydenhuollossa satunnaistetusta kaksoissokkotutkimuksesta on tullut opinkappale, joka kanonisoi hyvän hoitamisen mekanistisen tiedekäsityksen mukaisesti. Ongelma tulee siitä, että sellaisia hoitomuotoja, joita ei pystytä standardisoimaan ja satunnaistamaan, ei tutkita ollenkaan tai tutkimus on hyvin vähäistä. Ja koska niitä ei tutkita, niitä pidetään tehottomina (koska ei ole tutkittu).
Mikä ongelma tässä nyt olikaan? Ei mitään silloin, kun kyseessä on selkeä tai suhteellisen yksinkertainen hoitotoimenpide. Kun umpisuoli tulehtuu, se yleensä poistetaan, bakteeritulehduksia hoidetaan antibiooteilla, syöpäkasvaimia poistetaan kirurgisesti ja luunmurtumia parannetaan leikkauksilla jne. Pulmia syntyy silloin, kun ihmisen vaiva on luonteeltaan fyysinen, mutta samanaikaisesti myös psyykkinen, johon vielä liittyy sosiaalista huolta tai jopa hengellistä ahdistusta. Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on aika avuton tällaisissa tapauksissa. Kuten on kaksoissokkokoekin, sillä sitä ei voi soveltaa ihmisen omaa mieltä tai toista ihmistä hoitoinstrumenttina käyttävien auttamismuotojen tutkimuksessa.
Kokemuksesta ja vähäisen tieteellisen tutkimuksenkin perusteella tiedetään, että usko auttaa ja kosketus ja myötätunto parantavat siten, että kun ihminen alkaa luottaa sisäiseen eheyteensä ja/tai hänessä itsessään oleviin parantaviin voimiin (psyykkisiin, fyysisiin tai spirituaalisiin energioihin), ihminen kokee hyvinvointinsa lisääntyvän. Tätä ilmiötä kaksoissokko-tiede-uskovaiset pitävät lumeena, epämääräisenä ylijäämänä, harmillisena seuralaisena, jonka vaikutus pyritään tutkimusasetelmin eliminoimaan.
Mieli ja tunteet marssivat esiin
Mieli ja tunteet ovat kuitenkin pikku hiljaa marssimassa näkyvästi esiin terveydenhuollossa. Psykoterapiapalvelujen kysyntä ja tarjonta kasvavat koko ajan. Keho-mieli –hoitoja on runsaasti tarjolla ja useimmat täydentävät hoidot nojaavat juuri mielen, tunteiden ja kehon yhteistoimintaan ihmisen omien parantavien voimien vahvistamisessa. Tietoisuus, tuntemukset, mieliala ja henkiset olotilat ovat olennaisia hoidettaessa myös fyysisiä vaivoja. Teknistynyt terveysajattelu todellakin kaipaa laajentumista, syventymistä, monipuolistumista ja ennen kaikkea ihmisten, asiakkaiden ja potilaiden kuuntelemista. Yliteknistynyt lääketiede on juuri psykosomaattisissa kysymyksissä haasteen edessä juuri siksi, että sairauksien taustalla ovat tunnetekijät, jotka ovat monella tavoin yhteydessä ihmisen fyysiseenkin terveyteen.
Amerikkalainen lääkäri David H Newman toteaa kirjassaan ”Hippocrates´ shadow”, että jossain kohtaa lääketieteen polulla lääketieteen isän, Hippokrateen ajoista tähän päivään tultaessa on jouduttu tilanteeseen, jossa lääkärit ja potilaat ovat erkaantuneet toisistaan. ”Matkustamme eri teitä ja elämme eri maailmaa, ja päämäärämmekin ovat erilaiset. Potilaat tulevat lääketieteen taloon (House of Medicine), jotta heitä kuultaisiin, kosketettaisiin ja ymmärrettäisiin ja jotta he hyötyisivät modernin tieten tarjoamista mahdollisuuksista. Lääkärit sen sijaan pyrkivät etsimään patologisia muutoksia, diagnosoimaan tauteja ja tarjoaman vastaavia tieteellisiä hyötyjä. Kumpikin ryhmä on tyytymätön. Potilastutkimukset ovat osoittaneet, että sairaat tarvitsevat enemmän aikaa, keskustelua ja todellista kontaktia lääkärin kanssa. Lääkäritutkimukset osittavat, että lääkärit tuntevat kasvavaa etäisyyttä potilaistaan. Kumpikin haluasi enemmän toisiltaan, mutta epäluottamus ja vieraantuminen, joka syntyy salailusta, jakaa meidät.”
Newman jatkaa lääkärin salaisuuksista: ”Tietomme on paljon rajallisempaa kuin monet uskovat; me edistämme ja käytämme sellaisia interventioita, joista emme tiedä, toimivatko ne; olemme eri mieltä ilmeisen perustavista tieteellisistä tosiasioista; järjestelmätasolla emme piittaa juurikaan kommunikaation tärkeydestä; käytämme mieluummin teknologiaa kuin kosketusta; uhmaamme avoimesti näyttöjä; kiellämme ja tuomitsemme lumevaikutuksen samalla kun hiljaisesti hyväksymme ja käytämme sitä; ja me useimmiten tiedämme kuinka todennäköisesti kukin potilas voi hyötyä jostakin interventiosta, mutta me emme kerro sitä hänelle.” Väitteillään Newman ei syytä yksittäisiä lääkäreitä, vaan yleistä ajattelutapaa terveydenhuollossa.
Lääkäri joutuu työssään eräänlaiseen ristiriitaan. Tiedetään, että kaikella mitä hän sanoo potilaalle on vaikutusta ja että asenteellaan, olemuksellaan ja ilmeillään hän viestittää parantumisuskoa potilaalleen. Hän voi siis käyttää lumevaikutusta paranemisen edistämiseksi ja kirjoittamiensa lääkkeiden tueksi. Tämä onkin tarpeen, jos noudatetaan sitä periaatetta että potilasta on hoidettava mahdollisimman tehokkaasti. Toinen lääkärin työn periaate on kuitenkin se, että potilaalle ei saa kertoa valheita. Jos lääkäri suhtautuu placeboon vähätellen ja pitää sitä turhana uskon asiana, hän voi tyynesti ja hyvällä omalla tunnolla sivuttaa mielialatekijät ja keskittyä lääkinnän tekniseen puoleen.
Ben Coldacre kirjassaan ”Bad Science” pohtii tätä ristiriitaa. Mutta hän joutuu itse umpikujaan syyttäessään täydentäviä hoitoja siitä, että ne nojaavat placeboon. Samalla hän on tuohtunut siitä, että näiden hoitojen tarjoajat vetoavat tekotieteellisyyteen ja käyttävät muinaisaikojen lääkäreiden paternalistista uskonvahvistusta sokeuttamalla ihmisiä tieteellä. Onkohan todella näin?
En tue Coldacren täydentävien hoitojen vastustamista ainakaan niissä tapauksissa, joissa terveydenhuollon koulutuksen saanut ammattihenkilö on oman tietonsa, harkintansa ja kokemuksensa mukaan valinnut tapansa auttaa asiakkaitaan. Minusta hoidot ovat monille hyödyllisiä ja tarpeellisia, sillä ei ihmisten auttamisessa ja hoitamisessa voi eikä saa olla vain yhtä totuutta. Yhden totuuden maailmassa on ajojahdin makua ja fasistisia piirteitä.
Placebosta on kirjoitettu maailmassa hyvin paljon. Kiinnostava kommentti löytyy esimerkiksi The Apostate Scientist –blogista, jonka kirjoittaja Coldacren kirjan luettuaan kehottaa miettimään tätä (vapaasti suomentamani):
” Fraasin ´placebo-vaikutus´ loitsunomainen käyttö on materialististen fundamentalistien ritualistinen manööveri kun he haluavat vastustaa sellaisten interventioiden julkisesti hyväksi osoittautuneita terveyshyötyjä, joita ei voi sijoittaa selittävään, kausaaliketjun mukaiseen objektiiviseen ja mekanistiseen vaikutussuhteeseen. Tällä manööverillä gettoistetaan (ajetaan marginaaliin) kaikki, mitä ei pystytä mekanistisesti selittämään, jotta tämä ei millään tavalla tahraisi mekanistispohjaista selitysjärjestelmää ja sen luomia käytäntöjä.”
”Nämä ihmiset eivät epäile yhtään enempää käyttäessään ´placebo´-termiä kuin jotkut New Age –puoskarit (materialististen fundamentalistien nimittämät) käyttävät termiä ´energia` . ´Energia´-sanaa käyttävät kaikki mahdolliset ihmiset kaikilla mahdollisilla tavoilla eikä minulla ole mitään sen käyttöä vastaan (paitsi että saatan vastustaa niitä, jotka julistavat itselleen yksinoikeuden käyttää sitä). Sen sijaan suhtaudun varauksella termin ´placebovaikutus´ käyttöön.”
Johtopäätökseni on, että placeboa/lumetta tarvitaan. Sitä pitäisi käyttää viisaasti ihmisten auttamiseen. Vaikka jotkut kovasti vastustavat täydentäviä hoitoja ja pitävät niitä huijauksena, näyttää siltä, että niiden suosio jatkaa kasvuaan, koska niille on tilausta. Ihmiset tarvitsevat viileän asiallisten terveyspalvelujen rinnalle ja lisäksi jotakin muuta, ihmisläheisempää ja lämpimämpää.
Kaikki me kaipaamme lämpöä, pehmeyttä, aikaa ja ymmärrystä, erityisesti tarvitsemme niitä silloin, kun olemme sairaana tai muutoin pulassa, silloinkin kun voimme turvautua huipputeknologialla tuotettuihin julkisiin tai yksityisiin lääkintäpalveluihin.
Lopuksi lainaus Burroughsilta ”Tarkkanäköisyyteen tietyissä asioissa liittyy sokeita kohtia jossain toisessa” (Burroughs 2012, 141)
Kirjallisuutta
Newman DH. 2007. Hippocrates´ shadow
Coldacre B. 2009. Bad Science.
Burroughs WS. (2012) Koulutukseni – Unien kirja.
The Apostate Scientist Blog 2012. Day 264: Let them eat placebo http://apostatescientist.wordpress.com/2012/04/06/day-264-let-them-eat-placebo/
©Liina Keskimäki