Tag Archive | puoskarilaki

Puoskarikuoro vahvistuu, mutta moniäänisyyttä näkyvissä

Aamulehti ja Maikkari yhtyivät yksiääniseen puoskarilakikuoroon. Luultavasti monet muutkin tiedotusvälineet ovat nyt äänessä. Muita sävyjä yksiäänisyyteen toi  ainoastaan Helsingin Sanomat (katso edellinen kirjoitukseni). Tässä AL 25.1.2018 Juhani Knuutin haastattelu. MTV:n juttu oli vain lyhyt siteeraus Päivi Räsäsen uskomushoitopuheista. Aamulehden Puoskarilaki-juttua en löytänyt nettilehdestä. Tässä se kännykällä valokuvattuna:

Puoskarilaki AL 25.1.2018

Aamulehti 25.1.2018 B6.

Yksiäänisyys, monotonia,  on sykähdyttävää ja kiinnostavaa. Maikkarin ja Aamulehden  kirjoituksia lukiessa tulee mieleen, että kyseessä on voimakas, uskonomainen näkemys siitä, mikä on oikeaa ja hyvää hoitamista ja mikä on turhaa, mutta samalla vaarallista.

Tässä kirjoituksessa pyrin ymmärtämään tätä hoitosinfonian monotoniaa. Tutkijana ja kansalaisena arvostan polyfoniaa, moniäänisyyttä. Siksi kirjoitankin.

Aamulehti ilmoittaa kantanaan, että Puoskarilailla on jo kiire (mielipidekirjoituksen alla ei ole kirjoittajan nimeä, joten on pääteltävä että kanta on Aamulehden oma). Se  paheksuu Lääkäriliiton ja hoitajajärjestöjen saamattomuutta puoskarien eli laitonta lääkärintointa harjoittavien ihmisten kitkemiseksi. Seuraavalla aukeamalla professori Juhani Knuuti, blogissaan huuhaahoitoja vastaan käyvä taistelija, kertoo, että ”Akupunktion hyödyt ovat pääasiassa lumetta” ja että vyöhyketerapiasta eli refleksologiasta ei voi luvata, että se hävittäisi vakavan sairauden.  Knuuti ei tutkijana käytä sanoja puoskari tai uskomushoito, vaan puhuu akupunktiosta akupunktiona ja vyöhyketerapiasta vyöhyketerapiana. Kirjoitus on – päinvastoin kuin yllä kopioitu paatos  – asiallinen.  Mikä tässä siis on mielenkiintoista?

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen ilmiötä eli epävirallista hoitamista jo kauan seuranneena ja tutkineena, puoskarinvastustuskuoron voimallinen esiinmarssi kaikissa päämedioissa herättää muutaman kysymyksen.

Miksi valistuskampanja ei pure?

Ensiksikin, kuinka voi olla mahdollista, että näin valtaisa valistuskampanja, jota on käyty jo useita vuosia ilman merkittäviä kriittisiä ääniä, ei ole johtanut siihen, että kansalaiset lopettavat muiden kuin virallisten hoitojen käytön tai edes vähentäisivät käyttöä. (Kemppainen ym 2017, Lindeman 2011).  Ymmärtääkseni ”uskomushoito”, ”puoskarointi”/laiton lääkärintoimen harjoittaminen -termit  viittaavat terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella tarjottaviin epävirallisiin hoitomuotoihin. Niitä siis halutaan kitkeä. Tosin tiedotusvälineet eivät – Knuutin Aamulehdessä ulostuloa lukuun ottamatta – juurikaan ole täsmentäneet, mitä kaikkea ne vastustavat.

Akupunktiota ja vyöhyketerapiaa ilmoitti Suomen Apteekkariliiton, Lääketietokeskus Oy:n ja Suomen Lääkäriliiton kymmenen vuotta sitten Taloustutkimus Oy:llä teettämän väestökyselyn mukaan käyttäneensä tai kokeilleensa (itse tai perheenjäsen) joskus 25 % (akupunktio) ja 21 % (vyöhyketerapia). Noin 50 %  haastatelluista ilmoitti saaneensa sekä akupunktiosta että vyöhyketerapiasta apua paljon tai erittäin paljon.  Ei lainkaan tai vain vähän apua saaneita oli oman ilmoituksensa mukaan 24 % (akupunktio) ja 29 % (vyöhyketerapia). Kyselyn tuloksia ei ole julkaistu tieteellisessä tai muussakaan lehdessä. Tuoreempia tutkimuksia (ainakaan julkisia ) ei ole. (Taloustutkimus 2008)

Onko ajateltava, että kansalaiset ovat typeriä, kun Knuutin tapaisesta valistuksesta huolimatta edelleen käyttävät näitä hoitomuotoja?  Vai vastustavatko he periaatteellisista syistä eliitin ja valtavirran terveysnäkemyksiä? Mainostetaanko epävirallisia hoitoja niin massiivisesti ja turhilla lupauksilla, että mainonnan viestit ylittävät virallisen valistuksen jollaista viime viikkoina on nähty? Vai onko niin, että asiakkaat saavat oikeasti jotakin hyötyä tällaisesta hoidosta? Jos, niin miksi?

Lääketieteen alan professorina Juhani Knuutin kuuluukin taistella sellaisia epävirallisia hoitoja vastaan, joista ei ole biolääketieteellistä tutkimusnäyttöä. Minä puolestani yhteiskuntatieteilijänä ja terveystutkijana yritän ymmärtää, miksi ihmiset niitä käyttävät ja miksi eliitti vastustaa. Kummallakin, niin Juhani Knuutilla kuin minullakin,  on haastava tehtävä. Ehkä jossain vaiheessa voimme tehdä yhteistyötä, ehkä sitten kun löytyy riittävästi yhteistä tarttumapintaa näihin ilmiöihin. Tavoite kummallakin lienee sama, eli että kansalaiset saisivat mahdollisimman hyviksi osoitettuja, käyttäjille hyödyllisiä ja taloudellisesti tehokkaita sote-palveluja. Näkökulmamme asiaan vain vaihtelevat. Ymmärrän sen rikkaudeksi, en ristiriidaksi.

Vaikea hyväksyä erilaisuutta

Toinen kiinnostava kysymys on, missä ovat muut terveystutkijat, sosiologit  ja tutkivat journalistit, jotka edes yrittäisivät selvittää tätä peruskysymystä eli  miksi kansalaiset kokevat saavansa hyötyä hoidoista, jotka eliitti tyrmää ja miksi eliitti tyrmää?

Yksi selitys tyrmäykselle saattaa ehkä olla se, että maailmankuvamme eli käsityksemme todellisuuden luonteesta on melko puhtaasti luonnontieteellinen. Sen selitysmalli ihmisestä ja hänen terveydestään on niin vallitseva erityisesti lääketieteessä, että se on ottanut paikkansa muuallakin, kuten journalismissa, hoitotieteessä ja muissakin terveystietreissä sekä sote-politiikassa. Kun vallitseva ajattelumalli ulottaa vaikutusvaltansa lähes kaikkialle, se muuttuu ehdottomaksi. Se muuttuu dogmiksi, jonka perusteista ei sovi edes keskustella. Silloin kaikenlaista siitä poikkeamista oudoksutaan. Vallitsevaa näkemystä ei siten voi kyseenalaistaa leimautumatta omituiseksi ja saamatta stigmaa otsansa. (No, keskustelenhan  minä tässä.)

Tästä on esimerkkejä satojen vuosien takaa. Käsitykset ihmisestä ja parantamisesta vaihtelevat aikojen saatossa. Keskiajalla sairautta pidettiin jumalan tuomiona ja sairauksia saivat hoitaa vain papit kirkon piirissä. Muilta parantaminen oli kiellettyä. No, kuitenkin tuonakin aikana oli lääkäreitä, jotka hoitivat kansalaisia maallisesti – salaa.

Valistus aina 1600-luvun lopulta lähtien johti nykyiseen käsityksen ihmisestä eli siihen että ihminen on pääasiassa biologinen olento ja jos hänellä jonkinlainen henkinen ulottuvuus onkin, niin se jätetään kirkon vaikutusvaltaan. Fyysinen keho on ikään kuin biolääketieteen ”omaisuutta”, sitä kuuluu hoitaa vain ja ainoastaan biolääketieteellisesti.

Tämä on nähdäkseni yleisesti  hyväksytty käsitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös koulutusjärjestelmä tukee tätä. Viime aikojen uskomushoitokeskustelukin viittaa siihen, että eliitti median tukemana pitää luonnontieteellistä materialistista maailmankuvaa ainoana mahdollisena (myös uskovainen Päivi Räsänen). Se olettaa (hieman yksinkertaistetusti ilmaistuna), että tietoisuus juontuu vain  ja ainoastaan fyysisestä kehosta.  Jos hoitaminen jostain syystä vaikuttaakin tunteiden, mielen ja kokemuksen kautta, niin sitä pidetään vähäpätöisempänä ja plasebona/lumeena verrattuna oikeaan kemiallis-fysiologis-biologiseen hoitoon. Mielen, ajatusten ja tietoisuuden tässä vallitsevassa ideologiassa ajatellaan emergoituvan eli kehkeytyvän fyysisestä materiasta,  ihmisen tapauksessa biologisesta kehosta. Kuitenkin se (mieli) jätetään vähän kuin hoitamisen ulkopuolella. Mukana se on mielenterveysasioissa, mutta ei niinkään puhuttaessa fyysisistä sairauksista.

Samaan aikaan luterilainen kirkko opettaa uskoa Jumalaan ja pyhään henkeen, joilla puolestaan ei ole fyysistä olemusta. Nämä kaksi institutionaalista todellisuuskäsitystä eli biologinen ruumis, jota edustaa lääketiede ja jumalallinen henki, jota edustaa luterilainen kirkkomme, ovat suomalaisessa yhteiskunnassa kaksi tärkeintä todellisuuden tulkintatapaa.

Näiden välinen jännite aiheuttaa epävarmuuden tunteita puolin ja toisin.  Uskomushoitokeskustelu ja Päivi Räsäsen rooli siinä kuvaat hyvin tätä ilmiötä. Ei oikein tiedetä – ja siksi ei kerrota ääneen, mitä vastustetaan ja miksi. Psykiatrian hoitokäytännöissä ja mielenterveyspalveluissa on myös nähtävissä hämmennystä siitä, miten ihmisten ongelmiin pitäisi vastata. Paljon kyllä keskustellaan.

Nämä kaksi instituutiota ovat statukseltaan hyvin vahvoja ja näiden ohjaamat tulkintamallit todellisuudesta  ikään kuin oikeuttavat, legitimoivat hyväksymään tai halveksimaan muita  sosiaalisen järjestyksen osia. Tutkijat  Kaarina Koski ja Juuso Järvenpää puhuvat aiheesta  artikkelissaan Kummien kokemusten tulkinta  Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken toimittamassa kirjassa Mielen rajoilla (2017) toteamalla, että Suomessa tieteellisellä maailmankuvalla ja luterilaisella kirkolla on kummallakin vakaa auktoriteettiasema todellisuuden ja sen outojenkin ulottuvuuksien selittämisessä. Tällainen tieteellinen tutkimus, jota nimitän materialistisen reduktionismin hengessä toteutetuksi tutkimukseksi, on nykyisin ehkä merkittävin todellisuutta legitimoiva tulkintakehys sille, mitä pidetään tosiasioina hoitamisessa, parantumisessa ja terveyden edistämisessä.

Sairauden ja terveyden yhteydessä lääketiede ymmärretäänkin useimmiten lähinnä kemiaan ja fysiikkaan nojaavaksi ihmisbiologiaksi, mikä tulee ilmi Juhani Knuutinkin kommentista ”Eihän meridiaanikanaviakaan ole olemassa.” Jos niitä ei biologian, fysiikan ja kemian avulla näy, niin tämän logiikan mukaan niitä ei voi olla olemassa. Niitä ei todellakaan voi todistaa biolääketieteen keinoin. Jännite piilee siinä, että tästä huolimatta ihmiset saavat parannusta ja apua perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä, joka soveltaa muun ohella meridiaaniajattelua – joskaan ei länsimaisen lääketieteen teorian pohjalta. Perinteistä kiinalaista lääketiedettä on tutkittu ja tutkitaan koko ajan hyvin paljon.

Ihmiset hyötyvät myös plasebosta

Kolmas pohdituttava asia on plasebo eli lume. Se tarkoittaa, että periaatteessa eli ennakko-odotusten mukaisesti vaikuttamaton aine tai muu interventio vaikuttaakin.

Selitykseksi vyöhyketerapiasta tai akupunktiosta potilaiden saamaan hyötyyn ei riitä tavanomainen biolääketieteellisen katsannon mukainen vastaus: ”Vaikutus on pelkkä lumetta, plaseboa”. Nimittäin jos näin on, niin silloin on selvitettävä, kuinka tätä lääkkeetöntä, luontoa suojelevaa ja asiakkaalle haitatonta  auttamismenetelmää voidaan hyödyntää nykyistä paremmin ja taloudellisemmin. Plasebon  tiedetään vaikuttavan oikeasti. Siinä on siis todellista ja mitattavaa vaikutusta.

Kuvaava esimerkki tähän liittyen tuli esiin plasebotutkijoiden kongressissaa Hollannissa viime keväänä. Kongressin  avausesitelmässä ”Things Not Usually Said: Unorthodox Views about Placebo” (Asioita, joista ei yleensä puhuta: epäortodoksisia näkemyksiä plasebosta) professori Ted Kaptchuk Harvardin yliopistosta muistutti, että plasebon eli lumeen fysiologista vaikutusmekanismia ei tunneta.

Joissakin tapauksissa – erityisesti kivunlievityksessä – plasebo on osoittautunut varsin tehokkaaksi. Syytä tähän ei kuitenkaan tiedetä. Kaptchuk tähdensi toivon ja potilaskeskeisen hoidon tärkeyttä kaikessa parannustyössä. Hänen mielestään toivon merkitystä käytännön hoitamisessa ei pidä vähätellä tieteeseen vedoten, vaikka kyse olisikin plasebovaikutuksesta.

Kun vielä tiedetään, että jopa avoin plasebo (potilaalle kerrotaan, että hän saa nyt plaseboa) voi vaikuttaa myönteisesti, koko vaikuttamisen ajatus saa uudenlaisen hahmon. Tutkija Claudia Carvalho Lissabonin yliopistosta on ryhmineen julkaissut ensimmäisen satunnaistetun kliinisen koetutkimuksen, joka osoittaa avoimen plasebon mahdolliset kliinisesti merkittävät hyödyt alaselkäkipujen hoidossa. Olen kirjoittanut Sosiaalilääketieteelliseen Aikakauslehteen (6/2017) raportin plasebotutkijoiden kongressista.LamppuNeljänneksi esiin nousee kysymys, onko epävirallisessa hoitamisessa (esimerkiksi vyöhyketerapiassa ja akupunktiohoidossa) ehkä jotakin sellaista, joka tuottaa plasebovaikutusta ja auttaa sitä kautta potilaita. Entäpä jos kysymys onkin jostakin aivan muusta vaikuttavasta hoidosta kuin mekaanisesta jalkapohjan painelemisesta sormella tai neulan pistämisestä ihon läpi?  Jos kyse on plasebon tuottamisesta, niin mitä asioita siihen liittyy?  Tutkijoiden on kyllä mahdollista (ja tätä on jonkin verran kansainvälisessä tutkimuksessa tehtykin) tutkia ja arvioida KOKO HOITOPROSESSIA ja hoitamisen vaikutuksia ihmiseen hänen todellisessa  hoito- ja elinympäristössään, jossa on ”mukana elämän maku” – kokemukset, tunteet, hoitosuhde auttajaan jne. Tämä on tärkeää, jotta ymmärrettäisiin,  miksi potilaat kokevat saavansa epävirallisista, eliitin tyrmäämistä hoidoista apua vaivoihinsa.

Samaa tutkimusmallia voidaan soveltaa myös virallisen järjestelmän hoitamisen tutkimukseen, erityisesti perusterveydenhuollossa.

Kaikki hyvä, jonka hyödyistä ja avusta ihmisille on näyttöä oli se plaseboa tai ei, kannattaa tutkimuksen näkökulmasta hyväksyä. Miksi hyödyllistä pitäisi vastustaa? Uskoisin, että terveyspoliittisille päättäjillekin on tärkeää löytää edullisia ja vaarattomia avun muotoja täydentämään lääke- ja leikkaushoitoja. Täydentävät hoitomuodot, kuten lukuisissa tutkimuksissa ympäri maailmaa, myös Suomessa, on osoitettu, eivät näet yleensä ole vaihtoehto lääkärin tai ylipäänsä virallisen järjestelmän hoidolle. Niitä käytetään enimmäkseen lisänä tavanomaiselle hoidolle tai terveyden edistämiseksi tai kuntoutumisen tehostamiseksi.

Aamulehti ei vastaa yllä kopioimassani jutussa,  kenen muun kuin Päivi Räsäsen mielestä täydentävien  ja vaihtoehtoisten hoitajien (joihin lehti ymmärtääkseni viittaa puhuessaan puoskareista eli laittoman lääkärintoimen harjoittajista, vaikka ei sitä avoimesti kerro) toiminnan rajoittaminen lailla on kiireellistä? Kuka sellaista lakia ajaa? Ovatko kansalaiset, hoitojen käyttäjät tätä mieltä?  Kymmenen vuotta sitten tehdyn selvityksen mukaan eivät olleet. Pitäisikö nyt asia tutkia uudestaan?  Muutoinhan ei ole mitään faktapohjaa lainsäädännölle.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Hienoa olla mukana seuraamassa, mikä muuttuu tiedemaailmassa ja mikä käytännön arjessa. Ja journalismissa. Ja mihin suuntaan.

Viitteitä
Aarva P 2017. Plaseboa tutkitaan monitieteisesti – plasebotutkijoiden konferenssi Leidenissa 2.–4.4.2017. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2017: 54: 365–36. https://journal.fi/sla/article/view/67768

Koski K ja Järvenpää 2017. J Kumma, tulkinnat ja sosiaaliset liikkeet. Kirjassa Mielen rajoilla. Arjen kummat kokemukset. Toim. Honkasalo M-L ja Koski K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017, 271-318

Lindeman M 2011.Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382.

Kemppainen ym. 2017. Use of complementary and alternative medicine in Europe: Health-related and sociodemographic determinants. Scandinavian Journal of Public
Health. DOI: 10.1177/1403494817733869

Taloustutkimus 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

Yle yhtyi puoskarilakikuoroon. Lue ”uskomushoitolain” kiinnostavia taustoja. Määrittelykamppailua?

201801 Lue, ihmettele ja tee omat johtopäätöksesi. Valotan tässä kirjoituksessa taustoja viime aikojen keskustelulle ”uskomushoitolaista” ja ”puoskarilaista”.

Taustoitan Päivi Räsäsen näkemyksiä HS 15.1.2018, Heli Saavalaisen  juttua 15.1.2018  ja Epäeettiset toimijat pitäisi karsia lailla -mielipidekirjoitusta HS 21.1.2018  sekä omaa aiheeseen liittyvä kommenttiani HS 19.1.2018

Esitän  faktatietoa tästä paljon puhutusta ”puoskarilaista”.

Jälleen kerran myös Yle on yhtynyt puoskareilla pelottelun kuoroon 23.1.2018 nettiuutisessaan. Yle viittaa Suomen Lääkäriliiton vuoden takaiseen blogikirjoitukseen, joka liittyi vuosi sitten toteutettuun vastaavaan puoskarijahtiin. Yle väittää: ”Niin sanottua puoskarilakia on valmisteltu useamman sosiaali- ja terveysministeriön kaudella, mutta hanke ei ole edennyt.” En tiedä, millaisia lähteitä toimittaja on käyttänyt, mutta väite ei pidä paikkaansa. Selitän asian alla kohdassa ”Ministerien pöydällä”. Toimittaja on varmaan kiireessä sotkenut ministerin ja  ministeriön. Jälkimmäiset eivät vaihdu kovin tiheään  kuten edelliset.

-Vähintäänkin lailla pitäisi suojata haavoittuvia ihmisryhmiä, kuten vanhuksia ja lapsia tai henkilöitä, jotka eivät itse ole kykeneväisiä arvioimaan hoidon sisältöä, toteaa ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen Valvirasta. ”Suurin vaara on, että vaihtoehtohoidot aiheuttavat potilaalle vahinkoa tai syrjäyttävät sairauden tehokkaan hoidon.” Kirsi Liukkoselta on nyt kysyttävä, kuinka suuresta vaarasta on kyse? Miten vaara suhteutuu muihin näitä väestöryhmiä uhkaaviin vaaroihin sote-järjestelmässä? Miten laki käytännössä voi suojata potilasta? Mitä ”vaarallisia vaihtoehtohoitoja” laki koskisi?

Puoskarilla tarkoitetaan laitonta lääkärintoimen harjoittamista. Uutisessa Yle yhdistää luonnon keskellä järjestetyt hiljentymisretriitit laittomaan lääkärintoimintaan. Vaikuttaa erikoiselta. Ylen logiikan mukaan laittomaksi lääkärintoimen harjoittamiseksi olisi samalla tavoin nimettävä  myös mindfulness-meditaatiohetket ja joogatunnit. Niissä tavoitteena on retriittien tavoin kehomielen hyvinvointi, johon pyritään vaikuttamalla sekä kehoon että mieleen. Enkeli, tuo vuosituhansia vanha kulttuurinen konstruktio, jota Ylen juttu päivittelee, on mielen tuote. Enkeli ei ole materiaalinen lääke. Se ei kilpaile lääkärin kanssa.

Saat valaistusta tähän kiinnostavaan median puoskariretoriikkaan tutustumalla Jonimatti Joutsijärven tutkielmaan, joka koski vaihtoehtohoitojen sääntelyä pohtineen valtioneuvoston asettaman työryhmän työtä. Se on todella mielenkiintoinen. Suosittelen sitä kaikille puoskaritoimittajillekin. Ja muillekin.

Juuri tuon työryhmän dokumentteihin koko julkinen puoskarilakikeskustelu on jo vuosia nojannut. Se on sikäli hämmästyttävää, että keskustelussa on systemaattisesti unohdettu, ohitettu tai tietoisesti sivutettu faktoja, jotka eivät tue vallitsevaa Ylen (ja pitkälti muidenkin päämedioiden) puoskarilakiretoriikkaa. Tämä panee miettimään nykyistä terveysjournalismin tasoa ja laatua.

Mitä on puoskarilain ja uskomushoitolain taustalla?

Julkista keskustelua täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista ja niiden sääntelyn tarpeesta on käyty jo ainakin 30 vuotta, mutta lainsäädännön muutoksia ei ole tullut. Aihepiiristä on tosin kiistelty paljon aikaisemminkin, jo 1900-luvun alkupuolella, jolloin  kiistakumppaneita olivat lääkärit ja kansanparantajat.

Nykyisin kiistaa voisi nimittää terveydenhuollon virallisesti rekisteröityjen ammattilaisten (Valviran rekisterissä) ja muiden hoitajien (epävirallisten, enemmän tai vähemmän koulutettujen) väliseksi kädenväännöksi. Kuitenkaan kiistojen rajapinta ei läheskään aina määrity vain näiden kahden ryhmän mukaan. Kenttä on monimuotoisempi ja sekoittunut.

Mediakeskustelussa sekoittuvat lisäksi termit uskomushoito, tieteelliseen näyttöön perustuva hoito, täydentävä hoito, vaihtoehtohoito,  luontaishoito ja virallinen ja  epävirallinen hoito. Käytännössä, todellisessa elämässä näitä kaikkia ”hoitamisen lajeja” on sekä terveydenhuollon sisällä että sen ulkopuolella.

Ministerien pöydällä

Julkisuudessa on jo vuosien ajan aina silloin tällöin väitetty, että vaihtoehtohoitojen rajoituksia koskeva lakiesitys on  valmiina sosiaali- ja terveysministeriössä odottamassa parlamentaarista käsittelyä. (esim. Aamulehti 24.2.2017)  ja että tällainen laki pitäisi säätää (esim. Yle 23.1.2018,  HS uutinen ja Päivi Räsäsen mielipidekirjoitus 15.1.2018).

Asiaa ovat pitäneet mediassa vireillä ”uskomushoitolakia”, toiselta nimitykseltään ”puoskarilakia”, lobbaavat tahot, lähinnä lääkärikunnan edustajat.

He ovat kertoneet ”faktatietona” toimittajille ja sitä kautta kansalaisille, että sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asiantuntijatyöryhmä on jo vuonna 2009 esittänyt tällaista lakia. On päivitelty ministerien haluttomuutta viedä lakiluonnosta eteen päin ja hienovaraisesti vihjattu, että ministerit ovat vellihousuja, kun eivät uskalla lähteä ajamaan hyvää asiaa.

Tavallista kansalaista varmasti myös ihmetyttää, miksi mitään ei tapahdu, vaikka asiasta kovasti puhtaan.  Miksi mitään ei ole tapahtunut yhdeksään vuoteen? Miksi lakiluonnos makaa STM:ssä vuodesta 2009?

Erimielinen asiantuntijaraportti

Tunteita nostattava lakiluonnos, jossa ehdotetaan rajoituksia vaihtoehtohoitajien toiminnalle, todellakin sisältyy STM:n julkaisuun vuodelta 2009. Kannattaa lukea sekä julkaisu että itse lakiluonnos, jos haluaa ymmärtää jupakan taustaa.

Miksi asiaa ei siis ole viety eteenpäin? Siksi, että on jotakin, mistä sensaatiohakuisissa mediateksteissä on vaiettu. Ei ole kerrottu yhtä olennaisen tärkeää asiaa.

On unohtunut kertoa, että asiantuntijatyöryhmä oli erimielinen. Osa ryhmän jäsenistä ja osa 149 organisaatiosta, joilta oli pyydetty lausunto lakiluonnoksesta, vastustivat ryhmän enemmistön raporttiin kirjoittamaa versiota ehdotetuksi laiksi. Työryhmässä ei rakentunut yhteistä käsitystä, konsensusta tästä kiistanalaisesta asiasta eri toimijoiden välille. Lakiluonnos on luettavissa raportin sivulla 84. Raportista voi myös lukea perustelut eriäville mielipiteille.

Demokraattisessa maassa valtioneuvoston asettamissa työryhmissä, kuten STM:n ryhmässäkin oli, on aina useita eri aloja ja suuntauksia edustavia asiantuntijoita sekä eri intressiryhmien edustajia. Näin demokratia toimii.

Jos asiantuntijatyöryhmä sekä lisäksi osa lausunnon antajista ovat voimakkaasti erimielisiä, poliitikkojen on hankalaa ottaa ryhmän raporttia niin vakavasti, että he lähtevät viemään asiaa eduskunnan käsittelyyn.  Politiikka on konsensuksen hakemista, sopivien ja mahdollisimman monille hyväksyttävien ratkaisujen tekoa ja neuvottelutuloksen etsimistä. Todennäköisesti tämän takia erimielisen työryhmän lakiluonnosta ei ole otettu lain valmisteluun. Näin politiikka toimii.

Aiheesta kirjoittaneet journalistit ovat purematta nielaisseet ”uskomushoitolain” lobbareiden esittämät mielipiteet tosiasioina.  Jopa itse STM:n työryhmän kokoonpanoa on jälkikäteen karkeasanaisesti paneteltu. Yle jopa julkaisi STM:n työryhmästä tällaisen mielipiteen ”uutisessaan” noin kaksi vuotta sitten:

Työryhmän tarkoitus oli suitsia puoskarointia – ja mukana oli puoskareita, mikä on käsittämätöntä. Sama asia kuin jos puuhattaisiin lakia järjestäytyneestä rikollisuudesta ja paikalla olisi liivijengiä.”

Yle siis rinnasti yhden ihmisryhmän – eli terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella toimivat hoitajat –  järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja liivijengeihin.

Nykyisin tällaista ei onneksi enää pääse tapahtumaan. Toivon niin.  Toimittajat ovat valveutuneempia. Journalismi, joka ei edes kysy solvatun väestöryhmän kantaa, on mielestäni kyvytön vastustamaan kaikenlaista lobbausta. Lobbaus voi nimittäin  verhouta asiantuntijuuden kaapuun. Tällaisen terveysjournalismin aika on ohi niin pian kuin tietämys hoitamisen kentällä käytävistä kiistoista lisääntyy.

Tietämys lisääntyy, kun tutkijat ja tutkivat journalistit ovat töissä avoimin silmin ja mielin.

Ikkuna

Miten valtioneuvoston asettama  vaihtoehtohoitojen työryhmä toimi?

Tätä asiaa tutki Jonimatti Joutsijärvi pro gradu tutkielmassa TERVEYSKULTTUURIN MÄÄRITTELEMÄTÖN TOISEUS. Epävirallisen terveydenhoidon määrittelykamppailu suomalaisessa lakisääntelytarvekeskustelussa. (Turun yliopisto 2014).

Hän selvitti STM:n työryhmän sisäistä määrittelykamppailua. Sillä hän tarkoitti  hoitamiseen liittyvää valtataistelua, jota käydään määritelmien, termien ja sanojen avulla:  miten ja kenellä on valta määritellä epävirallisen terveydenhoidon luonne, asema ja oikeutus Suomessa. Hän kävi läpi työryhmäraportin valmistelun asiakirjoja, joita olivat ministeriölle lähetetyt eri intressiryhmien kannanotot, muistiot ja lausunnot vuosina 2008-2009 sekä itse raportti. Metodi oli diskurssianalyysi.

Määrittelykamppailun Joutsijärvi ymmärsi osaksi terveyskulttuurin muutosprosessia, joka on parhaillaan käynnissä. Kysymys oli myös maailmakuvien välisistä kiistoista.

Seuraavassa tiivistän Jonimatti Joutsijärjen kiinnostavan, taustoja valaisevan tutkielman tuloksia ja johtopäätöksiä. Tiivistäminen on aina tiivistäjän eli tässä tapauksessa minun tulkintaani ja valintaani, joten kannattaa itse lukea tutkielma  Turun yliopiston kirjaston nettisivuilla.

Kuka puhuu ja kuinka argumentoi?

Miten eri intressiryhmät puhuivat lausunnoissaan ja kannanotoissaan  vaihtoehtohoidoista?

Vastustajat argumentoivat hoitojen riskeistä ja muista haitoista tavoitteenaan hoitojen käytön ja tarjonnan rajoittaminen. Argumenteissa ei vedottu hoitojen vaaroista todistaviin tutkimuksiin, vaan yksittäistapauksiin väärinkäytöksistä.

Puolustajat todistelivat hoitojen riskittömyyttä ja hyötyjä vetoamalla hoitomuotoja ( kuten kalevalaista jäsenkorjausta, kiropraktiikka ja homeopatiaa) koskeviin tutkimuksiin. Niillä haluttiin osoittaa, että puheena oleva hoitomuoto on tieteellisen näytön nojalla virallistettavissa. Strategian logiikka oli, että näyttöön perustuvan hoitomuodon on saatava samanlainen tai samanarvoinen yhteiskunnallinen ja laillinen asema kuin nykyisillä terveydenhuollon hoidoilla on. Puolustuspuhe vetosi tällä tavoin ulkopuoliseen tieteelliseen asiantuntijuuteen ja näin pyrki määrittelemään uudelleen virallisuuden rajoja olettaen, että virallinen taho eli STM ja koko työryhmä joutuisivat  reagoimaan tieteellisiin tutkimuksiin myöntämällä niiden totuudellisuus tai kumoamalla ne.

Näin ei tapahtunut. Joutsijärven mukaan ministeriö (STM) lausuntojen vastaanottajana ja teknisenä sihteerinä  ei ottanut lähetettyjä tutkimusaineistoja huomioon loppuraportissa tai lakiehdotuksessa, eikä niitä referoitu raporttia edeltävien lausuntojen yhteenvedossa tai raporttia kommentoivien lausuntojen tiivistelmissä.

(Liina: Minusta tämä tuntuu hämmentävältä… voiko näin olla?)

Näyttöä voi vastustaa kumoamalla lähteiden todistusvoima ”vahvemmilla” tutkimuksilla tai kovakorvaisesti, kuten ministeriö teki eli vaikenemalla ja sivuuttamalla ne. Näin tieteellisen argumentaation velvoittavuus voitiin kiertää. Joutsijärvi toteaa, että muilta osin lausunnon antajien mielipiteet on työryhmän loppuraportissa otettu huomioon melko kattavasti.

Lääketieteen ja politiikan käytännöt näyttävät Joutsijärven mukaan samojenkin tahojen lausunnoissa suhtautuvan päinvastaisin tavoin näyttöön potilasturvariskeistä. Näyttöön perustuvan politiikan periaatteen mukaisesti potilasturvariskit tulisi osoittaa tutkimustiedolla. Kuitenkaan epävirallisten hoitojen potilasturvariskeistä Suomessa ei ole tieteellisiä tutkimuksia eikä siten näyttöä. Vaatimus hoitojen käytön rajoittamisesta ei siis perustukaan näyttöön.

Joutsijärvi kysyykin, onko kyse vain lääketieteen sosiaalisen aseman pönkittämisestä asenteellisella puheella, jota laajan todistusaineiston puuttuessa perustellaan yleistyksillä ja anekdooteilla?

(Liina: Ohhoh, onpa kova kysymys.)

Työryhmäraportin, siinä olevan eriävän mielipiteen ja lausuntojen  argumentaation perusteella Joutsijärvi päättelee, että ryhmä ei onnistunut nostamaan esiin koko keskustelua, joka epävirallisen terveydenhoidon roolista Suomessa oli käynnissä.

Keskustelu olisi kuitenkin tarpeellista, jotta useimpia osapuolia tyydyttävää lainsäädäntöä tai muita virallisia päätöksiä ja toimia voitaisiin tehdä.

Kuinka vakavia potilasturvaongelmat ovat?

-Potilasturvaongelmat, joita ratkomaan työryhmä perustettiin, ovat oletettavasti pysyneet samoina, koska konkreettisia ratkaisuita ongelmiin ei tähän mennessä ole tehty, pohtii Joutsijärvi vuonna 2014. Hän kysyykin, kuinka vakavia ongelmat mahtavat olla, kun niitä esiin nostaneet tahot eivät ole näkyvällä tavalla puuttuneet prosessin hidastumiseen.

(Liina: Vuonna 2018 sääntelyprosessi on edelleen kesken. Vain ”vanhan” eli vuoden 2009 ”erimielisen” lakiluonnoksen lobbarit ovat saaneet äänensä julkisuuteen. Muita ääniä ei juuri ole kuulunut. Miksi?  Miksi STM kaikkia kansalaisia edustavana terveysasioista päättävänä elimenä ei  tee  mitään konsensuksen löytämiseksi eri intressiryhmien välillä? Jos potilasturvallisuus todella huolestuttaa, ratkaisua on ryhdyttävä etsimään potilaiden turvaksi?  On mahdollista luonnostella parempi, kansalaisten ja eri intressipiirien hyväksyttävissä oleva lakiehdotus demokratian periaatteiden mukaisesti. Sitä paitsi laki ei ole ainoa keino ratkaista ongelmia. Mikähän tämän pysähtyneisyyden eli jumin taustalla on?)

Työryhmä näytti suoriutuvan tehtävästään epätyydyttävästi. Se selvitti vaihtoehtohoitojen nykytilaa puutteellisesti. Löydökset potilasturvariskeistä eivät tue lakiesityksen kaltaisen sääntelyn hyödyllisyyttä.

Entä kansalaiset-käyttäjät? Terveyttä edistävät vaikutuksetkin kaipaavat selvitystä

Potilasturvallisuusongelmat ovat tärkeä, mutta yksinään ne ovat riittämätön näkökulma epävirallisen terveydenhoidon sääntelyyn ja hyödyntämiseen nyky-yhteiskunnassa. Myös hoitomuotojen terveyttä edistävät sekä sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset tulisi selvittää. Kuluttajien/potilaiden näkökulmaa työryhmän työskentelyssä ei otettu ollenkaan huomioon.

Potilasturvaongelmien ratkaisun ei pitäisi vaikeuttaa terveydelle hyödyllistä tai neutraalia toimintaa. Tämä ei ole suotavaa myöskään ammatinharjoittamisen vapauden nimissä.

Joutsijärven päätelmien mukaan luonnontieteelliselle tutkimukselle vieraisiin maailmankuviin perustuvien ammattien harjoittaminen on useimmiten uskonnonvapauden alainen oikeus sikäli, kuin ne eivät riko lakia. Kun käyttäjien tiedetään pitävän vaihtoehtohoitoja lääketiedettä täydentävinä, Joutsijärvi kysyykin, miksei tätä oteta käyttäjien elämään vaikuttavan lainsäädännön lähtökohdaksi. Ja miksi ylipäänsä katsotaan tarpeelliseksi nähdä hoidot vaihtoehtoisina.

Käytäntö ja käyttötutkimuksetkaan eivät tue tällaista vaihtoehtoisuuden näkemystä.

Patsas muodostunut metsästä rajattu vaaka

Tutkimustietoa vaihtoehtohoitojen haitoista ja hyödyistä tarvitaan

Helsingin Sanomat julkaisi tänään 19.1.2018  kommenttini Päivi Räsäsen  mielipidekirjoitukseen HS 15.1.2018.  Teemaa käsitteli myös HS:n uutinen 15.1.2018, jossa Lääkäriliitto otti asiaan kantaa Räsästä tukien.

Yksityiskohtaisemmin tarkastelen mielipidekirjoituksen ja uutisen sisältöä jutussani Uskomaton uskomushoitolaki ja kirjoituksessa, jossa koskettelen myös Ruotsin potilasturvallisuuslakia ja Ruotsin hallituksen meneillään olevaa selvitystä siitä, kuinka  potilaiden lisääntynyt osallistuminen ja potilasturvallisuus voidaan taata muussa kuin vakiintuneessa hoidossa.

Suomessakin saattaisi olla hyödyllistä  ottaa viralliseen kielenkäyttöön neutraali termi ”muu kuin vakiintunut hoito” vaihtoehtohoidon sijaan? Vaikuttaisi järkevältä, sillä käyttäjätutkimusten mukaan näitä ”muita” ei yleensä käytetä vaihtoehtona ”vakiintuneelle”, vaan niiden ohella ja lisänä.

Kommenttini HS 19.1.2018:

Tutkimustietoa vaihtoehtohoitojen haitoista ja hyödyistä tarvitaan

Ruotsissa ei ole uskomushoitolakia.

Julkaistu: 19.1. 2:00          

Lääkäri ja kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) kirjoitti (HS 15.1.), että ”sairaita tulee suojata uskomushoitojen haitoilta esimerkiksi Ruotsin mallin mukaisesti”.

Ruotsissa ei ole uskomushoitolakia. Termi ”uskomushoito” on vieras tieteellisessä kirjallisuudessa ja lakiteksteissä. Se on epäselvä eikä kerro, että uskomushoitamista eli tieteellisesti tutkimattomia käytäntöjä on ­sekä terveydenhuollon sisällä että sen ulkopuolella. Termi on vakiintunut mielipidekirjoituksissa.

Ruotsin potilasturvallisuus­laki säätää terveydenhuollossa ja sen ulkopuolella toimivien henkilöiden ammattityöstä, ei hoitomuodoista, aineista tai vanhempien vastuista. Se ei voi ratkaista hopeavesiongelmaa ja rokotusvastaisuutta. Ratkaisuvinkkejä saattaa tulla Tampereen ja Turun yliopistoissa aloitetusta tutkimuksesta Vaihto­ehtohoitoihin ja rokotteisiin liittyvä lääketiedekriittisyys 1900-luvun alusta nykypäivään.

Ruotsin hallitus on asettanut komitean selvittämään kevääseen 2019 mennessä, kuinka potilaiden lisääntynyt osallistuminen ja potilasturvallisuus voidaan taata muussa kuin vakiintuneessa hoidossa.

Aihe on tärkeä meilläkin. Kolmannes aikuisista käyttää täydentäviä hoitoja vakiintuneen hoidon ohella ja lisänä. Tutkimustietoa haitoista ja hyödyistä tarvitaan, myös lainvalmistelua varten.

”Uskomushoidon” ja ”tieteellisen hoidon” vastakkainasettelu kuvaa huonosti hoitamisen monimuotoista kenttää. Tarvitsemme asiallista ja tieteellistä keskustelua.

Pauliina Aarva

yhteiskuntatieteiden tohtori,

dosentti, terveystutkija, Tampere

  

 

Ruotsissa ei ole uskomushoitolakia

Korakrit Arunanondchai20180106_133249 (7)

Osa Korakrit Arunanondchain teoksesta Kiasmassa 6.1.2018

Hesari ei julkaissut kommenttiani Päivi Räsäsen uskomushoitoajatelmiin (HS 15.1.2018). Soitin tänään 18.1.2018 toimitukseen ja sain vastauksen, että juttuni oli liian pitkä. Lyhensin sen suunnilleen puoleen alkuperäisestä, ja lähetin uudestaan. Julkaisen pitkän version nyt tässä.  Olen kopioinut Räsäsen koko kirjoituksen alle, jotta  kommenttivastaukseni  tulee ymmärretyksi asiayhteydessään ja jotta nekin, jotka eivät ehkä saa HS:n nettiversiota auki, voivat tutustua tekstiin.  Lyhennetyn version julki tuloa Hesarissa jään odottelemaan. Ehkäpä huomenna. 

Pyrkimykseni on tuoda esiin tutkimustietoon perustuvia toisenlaisiakin näkemyksiä kuin ”uskomushoitojen vaarallisuutta” julistavat kirjoittajat ovat systemaattisesti esittäneet jo ainakin parikymmentä vuotta Hesarissa, Ylessä, Aamulehdessä, Turun Sanomissa ja muissakin päälehdissä lähes puhdaslinjaisesti. En ole kertomassa ns. ”vaihtoehtoisia faktoja” eli valheellista tietoa,  vaan faktoihin perustuvia näkemyksiä, jotka ovat saaneet valtavirtamediassa kovin vähän ja monesti vinoutunutta huomiota. Räsäsen teksti on räikeä esimerkki terveysviestinnän vinoumasta. 

Ei minulla ole harhakuvitelmia vallastani vaikuttaa keskustelukulttuuriin ja tiedotusvälineiden sisältöön. Teen vain sen, minkä älyllinen ja sydämeni rehellisyys edellyttää. Toimin niillä resursseilla ja niissä kanavissa, jotka minulle avautuvat.  Se ei ole paljon valtaisassa median sekä terveys- ja tiedeyhteisön koneistossa, mutta olen kiitollinen vähästäkin.   

Päivi Räsäsen kirjoitus

Päivi Räsänen HS:n mielipide­­palstalla: Ihmisiä pitää suojata lailla uskomus­hoitojen haitoilta

Kun kyseessä on hengenvaarallinen sairaus, lainsäädännön tulee sallia vain vaikuttaviksi ja riittävän turvallisiksi osoitetut hoitomuodot.

Ihminen on kokonaisuus. Jo huomioiduksi tulemisen kokemus lisää hyvinvointia.

Ongelma syntyy, kun hoito aiheuttaa vakavia terveyshaittoja, tai kun hyödytön hoito viivästyttää vaikuttavan hoidon saamista. Suomessakin on ollut tilanteita, joissa uskomushoidosta on koitunut vakavaa terveysvaaraa. Kuluttajansuojan kannalta on kestämätöntä, jos lupaukset hoidon vaikuttavuudesta osoittautuvat katteettomiksi.

Etenkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on levinnyt villitys markkinoida hopeavettä terveystuotteena ehkäisemään bakteerien ja virusten leviämistä. Sitä mainostetaan käytettäväksi myös lapsille ja raskauden aikana.

Äiti kertoi Ylen Spotlight-ohjelmassa panevansa hopeavettä lapsensa tuttipulloon. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan, ­onko äiti syyllistynyt lapsensa pahoinpitelyyn. Ei ole osoitettu, että hopeavedellä olisi minkäänlaisia terveyshyötyjä. Jo muutaman ruokalusikallisen annos voi johtaa myrkytykseen. Se kertyy elimistöön, esimerkiksi aivoihin, ja suoraan istukan läpi ­sikiöön.

Uskomushoitoihin kytkeytyy myös ideologinen rokotusten vastustaminen. Rokotukset ovat lääketieteen historian kustannustehokkaimpia ja merkittävimpiä terveysinvestointeja. Niiden avulla on voitettu tappavia tauteja, ja ne estävät vuosittain 2–3 miljoonan lapsen kuoleman.

Rokotteen ottaminen suojaa rokotettua, mutta se on myös vastuullista lähimmäisyyttä niitä kohtaan, joiden puolustus­kyky on heikko.

Vanhuksille, syöpäpotilaille tai pikkulapsille influenssa voi olla hengenvaarallinen, ja rokotteella voi estää itseään tartuttamasta heitä.

Mitä laajemmin väestöä rokotetaan, sitä heikompi on epidemia ja sitä paremmin puolustuskyvyltään heikot selviytyvät. Laumasuoja pelätyn tuhkarokon leviämistä vastaan syntyy, kun 96–99 prosenttia väestöstä on rokotettu.

Rokote annetaan vasta yli vuoden iässä, jota ennen lapsi on laumasuojan varassa. Terveydenhoitohenkilöstön oman rokottautumisen tulisi olla itsestäänselvyys.

Tarvitsemme uskomushoitoja koskevan lainsäädännön. Sairaita tulee suojata uskomushoitojen haitoilta esimerkiksi Ruotsin mallin mukaisesti. Ruotsin mallissa syöpäsairaita, raskaana olevia tai alle 8-vuotiaita lapsia ei voi hoitaa kuin henkilö, jolla on lainmukainen terveydenhoidon koulutus.

Kun kyseessä on hengenvaarallinen sairaus, lainsäädännön tulee sallia vain vaikuttaviksi ja riittävän turvallisiksi osoitetut hoitomuodot.

Terveydenhuollon tarjoamien hoitojen ja uskomushoitojen tulee erottua toisistaan selkeästi markkinoinnissa, terveysneuvonnassa ja hoitoon hakeuduttaessa.Päivi Räsänen, kansanedustaja (kd), lääketieteen lisensiaatti, Riihimäki

Hesariin lähetetty kommenttini, joka on julkaistu lehdessä lyhyemmässä muodossa 19.1.2018

Ruotsissa ei ole uskomushoitolakia

Kansanedustaja Päivi Räsänen vaatii (HS 15.1.2018) Suomeen uskomushoitoja koskevaa lainsäädäntöä Ruotsin mallin mukaan. Ruotsissa sellaista ei ole.  Siellä on potilasturvallisuuslaki (Patientsäkerhetslag 2010:659).

Tieteellisessä kirjallisuudessa termiä ”uskomushoito” ei käytetä. Se ei sovi lakiteksteihinkään, koska se on epäselvä. Se ei kerro mitään siitä, kuinka uskominen, luottamus ja kohdatuksi tuleminen ovat osa kaikkea hoitamista. Uskomushoitoa on sekä terveydenhuoltojärjestelmän sisällä että sen ulkopuolella. Termi on vakiintunut vain Suomessa mielipidekirjoituksissa ja tunteisiin vetoavassa puheessa.  

Ruotsin potilasturvallisuuslaki säätää terveydenhuollossa ja sen ulkopuolella toimivien henkilöiden ammatillisesta toiminnasta. Ruotsissa muu kuin virallinen terveydenhuoltohenkilöstö ei saa ammattimaisesti diagnosoida tai hoitaa kenenkään sairautta tai tilaa, joka on syöpä, diabetes, epilepsia, raskaus tai synnytys, ei saa käyttää nukutusta, hypnoosia tai radiologisia menetelmiä, antaa kirjallisia ohjeita ilman potilasta tutkineen ja hoitaneen henkilön tutkimusta, ei saa hoitaa alle 8-vuotiaita eikä saa sovittaa piilolinssejä.

Laki ei puutu siihen, mitä vanhemmat pistävät lastensa suuhun, ei myöskään myytäviin tuotteisiin. Ruotsin esimerkki on sopimaton Päivi Räsäsen esille nostamien hopeavesiongelman ja rokotusvastaisuuden ratkaisemiseksi.  

Vinkkejä saattaa tulla vastikään käynnistyneestä Tampereen ja Turun yliopistojen yhteisestä tutkimuksesta ”Vaihtoehtohoitoihin ja rokotteisiin liittyvä lääketiedekriittisyys 1900-luvun alusta nykypäivään”.   

Ruotsissa työskentelee parhaillaan hallituksen nimeämä komitea tekemässä selvitystä ja ehdotuksia siitä, kuinka ”potilaiden lisääntynyt osallistuminen ja potilasturvallisuus muussa kuin vakiintuneessa hoidossa” toteutuu ja turvataan Ruotsissa. Työ valmistuu keväällä 2019.  http://www.regeringen.se/rattsdokument/kommittedirektiv/2017/04/dir.201743/.

Aihe on tärkeä Suomessakin. Kolmannes aikuisista käyttää täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja eli muuta kuin vakiintunutta hoitoa.  Osuus on hieman suurempi kuin Euroopassa keskimäärin. Vaikka näitä  hoitomuotoja käytetään lähes aina vakiintuneen hoidon tukena ja lisänä, esimerkiksi osana kuntoutusta ja terveyden edistämiseksi, tutkimustietoa tarvitaan yleisimpien hoitomuotojen hyvinvointivaikutuksista (haitoista ja hyödyistä) yksittäisille kansalaisille ja koko kansanterveydelle. Tieto on välttämätöntä myös lainvalmistelussa.  

Tieteellisesti tutkitun ja tutkimattoman hoitamisen kenttä on paljon vivahteikkaampi ja monimutkaisempi kuin Päivi Räsäsen esittämä yksinkertaistettu vastakkainasettelu ”uskomushoito” vs. ”tieteellinen hoito” antaa ymmärtää. Vastakkainasettelun sijaan tarvitsemme avointa, asiallista ja tieteellistä keskustelua.

Pauliina Aarva, yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti, terveystutkija, Tampere

Yksityiskohtaisempi Päivi Räsäsen kirjoituksen tarkastelu on edellisessä blogikirjoituksessani Uskomaton uskomushoitolaki

Lopuksi

Koska eri tahoilla tunteet tässä ”uskomus-, vaihtoehto- tai täydentävä hoito” -kysymyksessä  käyvät kuumina, muistutan jälleen kerran, että vastustan pseudotieteellistä puhetta kaiken hoitamisen, parantamisen ja lääkitsemisen yhteydessä. Ollakseen rehellinen jokaisen tiedekortilla ratsastajan on hyvä muistaa, että läheskään kaikki, mitä kutsutaan hoitamiseksi, parantamiseksi tai lääkitsemiseksi niin virallisella kuin  epävirallisellakin terveyden ja sairauksien hoidon kentällä, ei ole tieteellisin menetelmin tehokkaaksi todistettua. Tästä seikasta ei vain kovin paljon puhuta.

En ole ajamassa minkään tuotteen, hoitomuodon tai hoitajaryhmän etua tai asiaa. Vastustan kaikkia ihmisille vaarallisia aineita, menetelmiä ja toimenpiteitä sekä huijausta ja valehtelua sekä kaikenlaista hoitamiseen liittyvää manipulointia, kuten myös manipuloivaa ja yksipuolista terveysiestintää. 

Kiinnostukseni täydentäviä hoitomuotoja kohtaan heräsi kymmenisen vuotta sitten suuresta ihmetyksestä. Tarkkaillessani parantamisen ja terveyden edistämisen maailmaa ympärilläni mieleen nousi voimakkaana kysymys: ”Kuinka voi olla mahdollista, että fiksut ihmiset käyttävät hoitomuotoja, joita eräät Suomen johtavat terveysalan vaikuttajat nimittävät puoskaroinniksi, uskomushoidoiksi ja vaaralliseksi huuhaaksi?” Vastauksia olen jo löytänytkin, mutta kysyttävää on edelleen.  Aihe on kiehtova. Julkisesta keskustelusta ja yksityisesti saamistani reaktioista päätellen myös erittäin tärkeä.

Pyrkimykseni on lisätä tutkimustietoon nojaavaa, avointa ja asiallista keskustelua ilmiön ”täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot” monimuotoisuudesta. Tavoitteeni on, että tiede- ja sote-ammattilaisten yhteisöissä tätä ilmiötä sen eri ulottuvuukissa (merkitys yksilöille ja kansanterveydelle, haitat, hyödyt, laajuus, yhtymäkohdat ja eroavuudet virralliseen systeemiin verrattuna, taloudellisuus, ammatillisuus, itsehoito jne.) pystyttäisiin  tarkastelemaan kiihkottomasti ja puolueettomasti virallisen ja epävirallisen terveydenhoidon muodostaman kokonaisuuden osana. Täydentävistä hoidoista on haittoja, mutta niistä on tutkitusti myös hyötyjä. Kokonaiskuva ei siis ole polarisoitunut, mustavalkoinen, vaan vivahteikas. Tämä kuva kiinnostaa minua.

Terveyden edistämisen tutkijana en voi ummistaa silmiäni siltä tutkitulta faktalta, että kansainvälisten vertailujen mukaan kohtuullisen hyvin toimivan virallisen terveydenhuoltojärjestelmämme ulkopuolellakin tarjotaan avun muotoja, joista ihmiset todellisessa, arkisessa elämässään oikeasti hyötyvät. He saavat tutkitusti tukea parantumiseensa ja terveytensä hoitoon.  Joskus tuntuu, että tämä hyötyasia on sen luontoinen tabu, että siitä ei saisi lainkaan puhua julkisesti joutumatta epäilyttävän ihmisen maineeseen. Puhun silti. Minusta on valheellista,  että haitoista revitetään säännöllisin väliajoin monen palstan juttuja käyttäen joka kerran yhtä ja samaa, nyt  26 vuotta vanhaa kuolemaesimerkkiä (ks. edellinen kirjoitukseni Uskomaton uskomushoitolaki). Minusta tällainen on vinoa ja journalistisesti laiskaa toimintaa. Siksi puhun.  

Aiheeseen liittyy vahvoja hoitoideologisia näkemyksiä niin Lääkäriliiton ja yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien  kuin täydentävien hoitojen organisaatioidenkin (kuten eri hoitomuotoja edustavat yhdistykset) sisällä. Mutta ideologiat eivät ole ehdottomia ja täysin polarisoituneita. Niiden rajat eivät ole tarkkaan määrittyneitä, yksiselitteisiä ja muuttumattomia. Terveys- ja hoitokäsitysten liikettä tapahtuu eri suuntiin.  Maailma muuttuu koko ajan.  Tämäkin on kiinnostavaa.

Kirjoitusta on päivitetty 19.1. 2018: lisätty linkki 19.1.2018.

Uskomaton uskomushoitolaki

Lääkäriliitto on jälleen aloittanut mainoskampanjan uskomushoitolain puolesta HS 16.1.2018.  Nyt tukena on kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsänen HS 15.1.2018. Jo  kymmenisen vuotta liitto sidosryhmineen on ajanut lakia, jota aikaisemmin kutsuttiin puoskarilaiksi HS 19.6.2008  ja  HS. 8.5.2008.

Lain tarvetta perustellaan potilasturvallisuudella ja malliesimerkkinä käytetään Ruotsia. Lakiehdotus, jota en ole nähnyt, mutta jos se noudattaa Ruotsin mallia, niin se liittyy siihen, kenellä on oikeus hoitaa ketäkin ja missä tilanteessa. Katso  Patientsäkerhetslag 2010:659 ja sen 5 kap. Begränsningar i rätten för andra än hälso- och sjukvårdspersonal att vidta vissa hälso- och sjukvårdande åtgärder

Mistä on kysymys?

Lainsäädännöllä määritellään kuka saa hoitaa ketäkin ja kenen tarjoamien hoitojen kustannuksiin yhteiskunta eli veronmaksajat osallistuvat pakollisen sairausvakuutuksen välityksellä. Sillä määritellään myös, mitä tuotteita ja palveluja ihmisille saa laillisesti myydä.

Lakiehdotuksia tekevät eri tahot ja niitä on koko ajan ehkä kymmeniäkin eri pöydillä. Erilaiset intressiryhmät tehtailevat omia lakiehdotuksiaan toivoen, että ne joskus menisivät ministeriöissä läpi ja päätyisivät eduskuntakäsittelyyn.

Lääkäriliiton lisäksi erilaiset koulutettujen hoitajien ryhmät ovat myös tehneet lakiehdotuksiaan muun muassa sen puolesta, että heidän antamansa hoito hyväksyttäisiin viralliseksi tai että se kuuluisi pakollisesta sairausvakuutuksesta korvausta saavien ryhmään. Sote-uudistus tuo todennäköisesti mukanaan uudistuksia myös korvausjärjestelmään.

Mitä on uskomushoito? Vaihtoehtohoito?

Se on Lääkäriseura Duodecimin käyttöön ottama termi. Seura päätti vuonna 1995 äänestyksen tuloksena, että Complementary and Alternative Medicine (lyhenne CAM) on suomeksi uskomushoito, joka siis määriteltiin käännökseksi vastaamaan oikeaa suomennosta täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. Katso tarkemmin.

Päivi Räsänen (HS 15.1.2918) määrittelee: ”Uskomushoitomuotoja yhdistää se, että niiden hyödyistä ja haitoista ei ole tieteellistä tutkimusnäyttöä.”

HS-uutinen 16.1.2018 kertoo, että uskomus- ja vaihtoehtohoitojen tehoa ja vaikuttavuutta ei ole pystytty kiistattomasti osoittamaan, mutta hoidoista voi olla jopa vakavaa terveydellistä haittaa, ja siksi ne halutaan sääntelyn piiriin.

Käsitesekamelska

On ymmärrettävä, että mielipidekirjoituksissa esitetään uskomuksia, kuten Päivi Räsänen tekee,  mutta harmillista on, että toimittaja Heli Saavalainen ei ole tehnyt taustatutkimusta näin vaikeasta ja kiistanalaisesta aiheesta. Suuri osa kirjoituksien väitteistä on nimittäin virheellisiä, eivätkä ne vastaa tieteellisen tutkimuksen tuloksia.Käsitteitä käytetään sekavasti ja ristiriitaisesti.

Ensiksikin, HS:n kirjoituksissa käsitteet ovat niin epäselvät, että on vaikea hahmottaa mistä oikein puhutaan. Jos uskomushoito lähtökohtaisesti määritellään hoidoksi, josta ei ole tieteellisen tutkimuksen osoittamaa kiistatonta näyttöä tehosta ja vaikuttavuudesta (kuten kummassakin kirjoituksessa lääkäreiden sanomana todetaan), niin vaihtoehtohoito ei kuulu uskomushoito-kategoriaan, jos siitä on kiistatonta näyttöä. Esimerkiksi mindfulnessin ja akupunktion ja monien muidenkin hoitomuotojen hyödyistä on kiistatonta näyttöä ja ne sijoittuvat niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin luokittelussa ja käytännössä CAM-hoitojen piiriin.

Kirjoituksista ei käy ilmi, kuuluisivatko mindfulness ja akupunktio hoitoina uskomushoitolain piiriin ja olisivatko siis mindfulness-ohjaajat ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen lääkärit  lain tarkoittamia terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolisia hoitajia.

Toiseksi,  ne hoitomuodot, joita käytetään joko ainoastaan tai enimmäkseen tavanomaisen lääketieteeseen nojaavan hoidon tukena ja lisänä ja joista on tutkimusnäyttöä, eivät kuuluisi kumpaankaan luokkaan (uskomushoito ja vaihtoehtohoito). Tällaisia hoitomuotoja ovat esimerkiksi jooga kuntoutumisen tukena käytettäessä ja erilaiset taideterapiat, joista kaikista on tehty tutkimuksia.

Kolmanneksi,  vakavan haitan uhka terveydenhuollon ulkopuolisissa hoidossa on joissakin tapauksissa varmasti todellinen. Ennen kuin rajoittamistoimenpiteitä on järkevää ehdottaa, on selvitettävä, kuinka suuri ja kuinka todellinen haitta on ja missä suhteessa vaara on muihin hoitamisen vaaroihin. Jutuissa annetaan esimerkkejä vaaroista:

  • vuonna 1991 sattunut surullinen diabeteslapsen kuolema. Se tosin ei johtunut itse ”hoidosta” eli Kuhne-kylvystä, vaan siitä, että hoitaja manipuloi lapsen vanhemmat välttämään lääkäriin menoa. Tätä tarinaa on kerrottu Helsingin Sanomien ja muidenkin lehtien sivuilla ja Yle:ssä toistamiseen 1990-luvulta alkaen. Tapaus on karmiva esimerkki, mutta sitä ei voi pitää tyypillisenä tapauksena virallisen järjestelmän ulkopuolella toimivista hoitajista. Järjestelmän sisälläkin tapahtuu kuolemantapauksia, sairaaloissa kuolee vuosittain noin 1500 ihmistä tiloihin, jotka eivät ole johtuneet itse sairaudesta.
  • äiti, joka juottaa vaarallista hopeavettä lapselleen
  • rokottamattomuus
  • ”on ollut vakavien haittojen tilanteita”

Neljänneksi, kun otetaan huomioon, että terveydenhuollon sisälläkin  käytetään uskomuksiin nojaavia hoitokeinoja, niin käsite uskomushoito muuttuu entistä omituisemmaksi. Esimerkiksi eräät masennuslääkkeet ovat sellaisia, joiden hyötyjen on osoitettu olevan mitättömät, mutta haitoista on näyttöä. Silti niitä käytetään jonkin verran. Voisi siis loogisuuden nimissä puhua uskomushoidoista (vaikka näistä tutkimuksia on tehtykin), koska niitä käytetään uskonvaraisesti vastoin tutkimusevidenssiä.

Tiivistetysti, käsitesekamelska on suuri. Kun toimittaja ei sitä edes yritä selvittää, juttukin jää sekavaksi.

”Minä suojelen sinua kaikelta…”

Siksi nämä HS:n kaksi tuoretta kirjoitusta antavat erittäin ristiriitaisen ja epämääräisen  kuvan koko uskomushoitolain ehdotelmasta. Jos tällaista esitetään sosiaali- ja terveysministeriössä tai eduskunnassa, ei ole ollenkaan yllättävää, että haluttomuus käsitellä ehdotusta on suuri.

Kun Lääkäriliitto ja HS eivät avoimesti kerro, mitä hoitomuotoja uskomushoidoilla tarkoitetaan, lukija, ministeriön virkamies tai kansanedustaja  ei voi mitenkään tietää, millaisilta hoitajilta ja hoidoilta häntä ja muita ihmisiä halutaan suojella, jos sattuu sairastumaan syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen.

Lisäksi lehtijuttujen ehdotuksissa oletetaan, että henkilö ei pysty itse päättämään itsestään eikä valitsemaan auttajiaan esimerkiksi syöpään tai masennukseen sairastuessaan. Tämä oletus sotii ainakin minun käsitystäni vastaan siitä, mikä on potilaan itsemäärämisoikeus ja valinnanvapaus.

Olisiko rehellisemää puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Potilasturvallisuutta voidaan kehittää monin muinkin tavoin kuin rajoituksilla. Esitän tässä muutamia mahdollisia vaihtoehtoja:

  • 1) asiallisen ja tutkimuksiin nojaavan tiedon jakaminen kansalaisille CAM-hoitojen vaikutuksista (hyödyistä ja haitoista); tätä varten pitää koota tutkimustietoa tietopankiksi, tätä on esittänyt jo kymmenen vuotta sitten sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä pohtiesssaa vaihtoehtohoitojen säntelyn tarvetta
  • 2) lääkäreiden ja muun terveydenhuoltohenkilökunnan kouluttaminen CAM-hoidoista, niitä koskevasta kansavainvälisestä tutkimuksesta ja niiden tuloksista, ks kohta 1
  • 3) niiden CAM-hoitajien rekisteröinnin ja valvonnan järjestämien, jotka edustavat hoitomuotoja, joista on olemassa tutkimusnäyttöä hyödyistä ja jotka hoitajat ovat riittävästi kouluttautuneet; tämä ohjaisi asiakkaita sertifioitujen ja valvottujen ammattilaisten luo ja kouluttamattomia ehkä käytettäisiin vähemmän
  • 4) yhteistyön käynnistäminen terveydenhuollon ammattilaisten ja yleisimmin Suomessa käytettyjä hoitomuotoja tarjoavien, koulutettujen hoitajien kanssa; tämä takaisi sen, että tieto CAM-hoitojen hyödyistä ja haitoista leviää, koska potilaatkin silloin uskaltaisivat kertoa käyttämistään CAM-hoidoista lääkärilleen
  • 5) kunnollinen tutkimus siitä, mitä haittoja CAM-hoidoista on potilaille

Jos paljon julkisuudessa rummutetun lakiehdotuksen tavoite on potilasturvallisuus, niin yllä esitetyt vinkit olisi hyvä ottaa huomioon mahdollisesta laista keskusteltaessa.

Jos taas lakiehdotuksen tavoite on, kuten se minusta näyttää olevan, Ruotsin potilasturvallisuuslain mukaisesti rajoittaa muiden kuin terveydenhuollon ammattilaisiksi rekisteröityjen henkilöiden oikeutta  hoitaa tiettyjä potilasryhmiä, niin rehellisempää olisi puhua juuri tästä asiasta – ilman eufemismejä eli kiertoilmauksia.

Nyt HS:n jutuissa vain vihjataan eri ammattiryhmiin ja heidän intresseihinsä. Huomio keskitetään hopeaveteen, rokotusvastaisuuteen ja kuolleeseen diabeteslapseen. Vaikuttaa siltä, että näitä käytetään keppihevosena.

On myös hyvää pitää mielessä, että Ruotsin laki ei kiellä erilaisten hoitojen käyttämistä kuntoutuksen ja hoidon tukena ja terveyden edistämiseksi. Niinhän valtaosaa CAM-hoidoista käytetään nykyisin ja käytettiin ennenkin. On epäselvää, mitä vaikutuksia Ruotsin lailla on ollut käytännössä potilasturvallisuuteen.

Ruotsissa on parhaillaan  hallituksen toimeksiannosta tekeillä selvitys potilaiden lisääntyneestä osallistumisesta ja potilasturvallisuudesta muussa kuin vakiintuneessa hoidossa. Selvitys valmistuu keväällä 2019.

Keppihevosella voi huristaa kovaakin vauhtia

Keppihevosella tarkoitetaan asiaa tai esinettä, joka edustaa jotakin muuta kuin itseään. Poliittisessa retoriikassa se on metaforinen työkalu, jota sovelletaan retorisena perusteluna ajettaessa jotakin muuta asiaa tai näkemystä kuin mitä itse työkalu kuvaa.

Päivi Räsäsen kirjoitus HS 15.1.2018  onnistuu tehtävässä niin hyvin, että vaatii tarkkaavaisuutta huomata, mitä keppihevosen taakse kätkeytyykään. Tämän päivän lehdessä HS 16.1.2018 toimittaja  Heli Saavalainen myötäilee Räsäsen linjaa.

Räsänen vetoaa lukijan kuolemanpelkoon ja turvallisuuden kaipuuseen puhumalla ihmisten suojelusta. Kirjoituksen kakkosotsikossa vihjataan, että uskomushoitojen haitat ovat suuria hengenvaarallisten sairauksien hoidossa. Tämä on oivallinen keppihevonen, kun jätetään kertomatta, minkä kokoisesta ja laajuisesta ongelmasta todellisuudessa on kysymys ja  että lakiehdotus itse asiassa  koskee ammattien harjoittamista.

Uskomushoidot rinnastetaan vaihtoehtohoitoihin. Ristiriitaista viestiä tulee, kun kirjoittaja toteaa, että osa kokee saavansa hyötyä näistä hoidoista, joita siis nyt ollaan rajoittamassa. Ihmetyttää. Mistä Päivi Räsänen on saanut tiedon, että osa saa hyötyä?  Tutkimusnäyttö se ei voi olla, koska uskomushoitojen hyödyistä ja haitoistahan ei hänen oman sanomansa  mukaan ole  tutkimusnäyttöä!

Tämä on selkeästi itsensä kanssa ristiriitainen toteamus,  mutta toimii retorisena keinona hyvin, jos lukija ei satu huomaamaan hämäystä.

Haittoja ei ole tutkittu

Mitään ongelmaa Räsäsen mielestä ei olisi, jos näistä hoidoista ei olisi haittaa. Mutta kun hänen mukaansa ne aiheuttavat jopa vakavia terveyshaittoja ja voivat viivästyttää vaikuttavan hoidon saamista. Jälleen ihmetyttää, mistä Räsänen tällaisen tiedon on saanut, kun tutkimuksia kerran ei ole.  Perusteluksi väitteelle hän antaa vihjeen, että on ollut ”vakavien haittojen tilanteita”. Toistuvasti, sekä nyt että  viimeksi viime syksynä Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki viittaa vuodelta 1991 diabeteslapsen kuolemantapaukseen.

Päivi Räsäsen kirjoitus lähenee kliimaksia nostamalla esiin hopeavedellä myrkytettävän lapsen. Tämä karmea tapaus ei jätä ketään kylmäksi. Viattoman lapsen kaltoinkohtelu on tuomittavaa. Esimerkki sopii keppihevoseksi hyvin, vaikka se ei liitykään itse lakiehdotukseen. Näin päästiin tekemään linkki vaarallisten, tutkimattomien uskomushoitojen ja todellisen elämän välille.

Maaperä on luotu varsinaiselle sanomalle.

Sanoma on, että ”uskomushoitolaki” on välttämätön kansalaisten suojelemiseksi, koska se rajoittaisi sitä, kuka saa hoitaa lapsia, syöpäsairaita, psyykkisesti sairaita, dementoituneita ja muita haavoittuvassa tilassa olevia. Hoito-oikeus jäisi yksinoikeudella virallisesti rekisteröidyille terveydenhuollon ammattilaisille.

Tämän erikoislaatuisen logiikan mukaan näin suojeltaisiin kasalaisia sellaisten hoitomuotojen  vaaroilta, joista ei ole olemassa tutkimustietoa sen kummemmin hyödyistä kuin haitoistakaan!

Ei tiedetä, miltä ihmisiä suojellaan

Kuinka siis voidaan tietää, miltä ihmisiä suojellaan? Jos ei ole tutkimustietoa, niin  mihin tietoon lainsäätäjä voi nojata? Käsittääkseni on olemassa kovasti yksinkertaistaen kaksi pääasiallista tiedon muotoa: kokemustieto ja tutkimustieto, joka voi olla koottu lukuisin eri metodein ja se voi sisältää myös kokemustietoa, kun se on koottu, analysoitu ja raportoitua tieteelliset kriteerit täyttävällä tavalla.

Kokemustieto on tärkeää, mutta silloin, lakiehdotusta tehtäessä,  pitää selkeästi kuvata, kenen kokemuksista on kyse, minkä intressiryhmän raportoimana ja millä tavoin koottuna.

Jos tutkimustietoon vedotaan, kuten tässä uskomushoitolain markkinkoinnissa vedotaan, niin en mitenkään ymmärrä logiikkaa. Miten on mahdollita ajaa lakia, jonka säätämälle asialle (uskomushoitojen vaaroihin vetoavalle potilasturvallisuudelle)  ei ole mitään  tutkimuksellista eikä edes laajalla väestöpohjalla koottua kokemuksellista pohjaa.  Äiti, joka on kertonut antavansa lapselleen hopeavettä, ei voi olla perustelu lainsäädännölle, jonka tarkoitus on rajoittaa monien ammattiryhmien elinkeinon harjoittamista.

Lakien laatiminen edellyttää, että määritellään, miten vaikuttavuuden ja turvallisuuden arviot tehdään ja että kaikki käytettävissä olevat hoitomuodot arvioidaan samoin, eri intressiryhmien ja tutkijoiden yhdessä sopimin  kriteerein. Jos tutkimustietoa ei ole, sitä on hankittava, varsinkin jos julkisesti ilmoitetaan, että tutkimusta pidetään tärkeänä ja että lain mukaan luvallisen hoitomuodon pitää olla tutkitusti hyödyllinen ja turvallinen.

Tieteen ja tutkimuksen käyttäminen keppihevosena on surullista.

Tällainen journalismi myös surettaa. Edes toimittajan kirjoittamasta jutusta ei jää mitään käteen. Siinä ei mainita yhtään konkreettista ”uskomushoitoa”,  jolta potilaita tulevalla lailla haluttaisiin suojella (hopeavettä lukuun ottamatta, mutta toisaalta se ei ole ammatti, joita lakiehdotus koskee).

Koska uskomushoitoja ei kirjoittajien oman määrittelyn ja ilmoituksen mukaan ole tutkittu, niin ei voida millään keinoin luotettavasti tietää, mitä ne edes ovat ja mitkä näistä tuntemattomista hoitomuodoista mahdollisesti ovat haitallisia.

Lainsäätäjällä on mahdoton tehtävä

Lainsäätäjällä on mahdoton tehtävä sellaiselta suojelemiseksi, josta ei edes tiedetä mitä se on.  Ei ole ihme, että ei mene eduskunnan käsittelyyn.

Stairway to...

Stairway to…

 

Karnevaalit jatkuvat: Kirjeenvaihtoa Ylen kanssa

”Lääketieteen hegemoniasta käsin määräytyy todennäköisesti myös se, minkälaisen aseman CAM-hoidot julkisessa terveydenhuollossa  tulevat saamaan” (Yle Akuutti-ohjelman tuottajan kannanotto). MakaronejaMuuan tutkija päätti ottaa selvää, mitä parin viikon takaisen, erittäin yksisarvisen Akuutti-ohjelman takana on. Kyse on täydentäviä hoitoja koskevasta pätkästä 1.2.2016, josta olen kirjoittanut jo aikaisemminkin. https://liinanblogi.com/2016/02/07/enkelikiista-akuutissa/ ja https://liinanblogi.com/2016/02/01/akuutisti-akuutista/.

Sain tutkijan ja Ylen välisen kirjeenvaihdon tiedokseni, koska olin yksi tämän onnettoman ohjelman haastatelluista. Ylen antamat vastaukset tutkijalle paljastavat tärkeitä  seikkoja.

Aihe kiinnostaa kansalaisia laajasti ja Yle on verovaroin rahoitettu yhtiö. Siksi julkaisen tässä otteita kirjeenvaihdosta. Käytän vapaan blogitoimittajan oikeuttani rajata aiheen käsittelyä koskemaan yleisesti kiinnostavimpia kirjeenvaihdon kohtia. Olen jättänyt räikeimmät henkilöitä koskevat luonnehdinnat pois, koska ne eivät liity pääasiaan eli Akuutin toimituspolitiikkaan, jota terveystutkijan kritiikki ennen muuta koski.

Muutoin tekstiä ei ole editoitu. Poistettujen kohtien paikat on merkitty pisteillä  ”….. (poistettu) ….”. Olen korostanut mielestäni olennaisia asioita lihavoinnilla.

OSA 1: Tutkija XX:n kirje Ylelle 11.2.2016 – Vastakohtaisuutta luotiin sukupuoliroolien avulla.

Arvoisat Yleisradion Akuutti-ohjelmasta vastaavat henkilöt

Olen terveysalan ammattilaisena ja tutkijana huolissani Yleisradion terveysohjelma Akuutin tasosta. Julkisin varoin rahoitetun television katsojana toivon, että ohjelman sisällöstä ja toteutuksesta päättäjät jatkossa varmistavat, että Akuutin kaltaisen asiaohjelman sanoma tuo esiin tutkittua tietoa (jos sellaista on olemassa), ei pelkkiä mielipiteitä. Ikävänä esimerkkinä manipuloivasta journalismista on maanantaina Yle TV 1:n Akuutti-ohjelmassa 1.2.2016 esitetty täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja käsitellyt ohjelmapätkä Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot – huuhaata vai vaikuttavaa hoitoa?

Esitän seuraavassa perusteluni sille, miksi katson ohjelmajakson vääristäneen todellisuutta ja jopa esittäneen kyseenalaista tietoa.

Ohjelmassa toimittaja Lasse Tuorilan leikkaamista haastatteluista oli kokoonpantu kuva-pamfletti eli tarkoitushakuinen pilkkakirjoitus. Ohjelmaa katsoessa kävi heti ilmi, että otsikon kysymysmerkki ei tarkoita asiasisältöön viittaavaa oikeaa kysymystä, vaan niin sanottua retorista kysymystä johon ei odotetakaan vastausta, koska kysyjällä on jo etukäteen päätetty oman ennakkokäsityksen vahvistava vastaus. Tässä tapauksessa pyrkimys leimata täydentävät hoidot huuhaaksi.

Samaa tarkoitushakuista retoriikkaa oli ohjelman jatkokin.  Siinä rakennettiin irrationaalisen hömpän ja rationaalisen tieteellisyyden vastakohtaisuutta käyttäen tehosteena sukupuolieroja.

…. (Henkilöitä koskevat luonnehdinnat on poistettu)….

Täydentävien hoitomuotojen määrittely on monikulttuurisuuden ja institutionaalisen sääntelyn puutteen vuoksi luonnollisestikin vaikeaa. Käytännössä voidaan tehdä ainoastaan rajaus, että kaikki viralliseen terveydenhuoltoon kuulumattomat hoidot voivat periaatteessa olla vaihtoehtoisia tai täydentäviä.

Ohjelmassa ei kuultu lainkaan EU:n alueella käytetyimmistä ja tutkituimmista CAM (Complementary and Alternative Medicine) -hoidoista, joita ovat esim. akupunktio (laajemmin: perinteinen kiinalainen lääketiede), yrttilääkintä, homeopatia, antroposofisen lääketieteen lääkkeet ja terapiat, erilaiset keho-mieli-terapiat, sekä Suomessa Jäsenkorjaus.  Asiallista tutkimustietoa olisi olut luettavissa EU:n rahoittaman CAMbrella – projektin raportista (CAMbrella – A pan-European research network for Complementary and Alternative Medicine)       http/www.cordis.europa.eu/project/rcn/92501_en.html

Akuutin ohjelmassa sekoitettiin puurot ja vellit käyttämällä yhteismitattomien käsitteiden vertailua lauseessa: ”siinä missä koululääketiede viljelee tutkittuja sanoja ja oppeja, keskittyy vaihtoehtohoito muutamaan perustermiin (kokonaisvaltaisuus, luonnonmukaisuus, pehmeys), joilla katetaan koko ala”.

Kokonaisvaltaisuus ja luonnonmukaisuus ovat esimerkkejä, jotka eri tavoin terapiamuodosta riippuen luonnehtivat näiden hoitojen keskeisiä taustafilosofisia lähtökohtia, eikä niitä voida rinnastaa biolääketieteen kokeellisen tutkimuksen tuloksena syntyneisiin teoreettisiin käsitteisiin tai metodologisiin termeihin.

Tässä yhteydessä käsiteanalyyttisesti vertailukelpoinen vastakohtatermi kokonaisvaltaisuudelle olisi biolääketieteen kapea-alaisuus, eli reduktionismi. Biolääketiedekin perustuu siis tieteenfilosofisiin taustaoletuksiin, jotka eivät ole sen tutkimusmenetelmien tuloksia, vaan sen historialliseen traditioon kuuluvia käsityksiä todellisuuden luonteesta. Biolääketieteen ja CAM-hoitojen taustafilosofisten perusoletusten erot ovat varsin mielenkiintoisia ja ohjelma niistä voisikin avata sekä koululääketieteen että täydentävien hoitojen luonnetta syvällisemmin

Pauliina Aarvan, hiljan ilmestyneen kirjan runsaaseen tieteellisen asiatietoon tutustuneena, hämmennyin pahemman kerran häneen liimatusta ”enkelihörhön” roolista.  Eikö hän haastattelussa todellakaan puhunut mitään kasvavasta kansainvälisestä tutkimusnäytöstä? Tuntuu epätodennäköiseltä, sillä kirjassaan hän puhuu juuri tästä.   Onkohan toimittaja Tuorila mahdollisesti leikannut tieteellistä tietoa pois hänen haastattelustaan?  Pidän tärkeänä, että tutkittua tietoa, kuten Ylen muissakin asiaohjelmissa, tuotaisiin esille myös täydentävistä hoidoista keskusteltaessa.

….(Henkilöitä koskevia luonnehdintoja poistettu)…..

Toimittaja Tuorilan rakentama ohjelman strategia oli asenteellista ja kertoo enemmän ohjelman tekijän omista arvoista ja vaikuttimista, kuin itse ohjelman asiasta. Soisin TV1 toimituksen harkitsevan minkälaista ammattietiikkaa se edellyttää ohjelmiaan tekeviltä toimittajilta.   ….. (Poistettu Tuorilaa kohtaan esitetty rajuhko arvostelu) ….

Pyydän ystävällisesti saada vastaukset kysymyksiini.

Ystävällisin terveisin, XX, Terveystieteiden tohtori, tutkija

OSA 2: Ylen vastaus tutkija XX:lle 11.2. 2016  – Määrääkö lääketieteen hegemonia tulevaisuuden?

Viittaan 11.2.2016 päivättyyn kirjeeseen  “Arvoisat Yleisradion Akuutti-ohjelmasta vastaavat henkilöt”

Esitätte kritiikkiä Akuutti ohjelmassa 1.2.2016  esitetystä insertistä, joka käsitteli vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitoja. Katsotte ohjelman muun muassa väärentäneen todellisuutta ja esittäneen kyseenalaista tietoa.

Kritiikkinne kärki kohdistui muun muassa kuvatarinaan,  ohjelman retoriikkaan sekä siihen, että jutussa “rakennettiin irrationaalisen hömpän ja rationaalisen tieteellisyyden vastakohtaisuutta käyttäen tehosteena sukupuolieroja

Jutussa nostettiin esille koululääketieteen ja täydentävän hoitotavan syvä kuilu ja esitettiin kysymys, voisivatko nämä hoitomuodot jollakin tavalla lähestyä toisiaan, tai olisiko siihen mitään tarvetta?

….(Poistettu pitkä pätkä tekstiä, jossa monisanaisesti selostettu, mitä haastatellut ohjelmassa sanoivat)…..

Sen sijaan olen samaa mieltä siitä, että koululääketieteen ja täydentävien hoitojen keskeiset taustafilosofiset lähtökohdat ovat erilaiset. Tämä on fakta ja se oli syytä tuoda esille myös tässä jutussa. Lääketieteellinen  tulkintakehys  kun määrittää edelleen vaihtoehtohoidoista käytyä yhteiskunnallista keskustelua, halutaan sitä tai ei. Lääketieteen hegemoniasta käsin määräytyy todennäköisesti myös se, minkälaisen aseman CAM-hoidot julkisessa terveydenhuollossa  tulevat saamaan ( vrt. ns. Puoskarilaki).

Mainittakoon, että näiden kahden erilaisen taustafilosofian esille nostamisesta olemme saaneet myös  kritiikkiä. Ei ole nähty hyvänä, että “enkeliterapeutit ja luontaishoitajat nostetaan samalle tasolle lääketieteellisten asiantuntijoiden kanssa.”

Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että molempien näkökulmat tulivat jutussa esille vaikka hyvin rajallisenkin ohjelma-ajan puitteissa. Akuutissa on tämän tästä nostettu esille erilaisia vaihtoehtoisia hoitomuotoja, näistä mainittakoon esimerkiksi naurujooga, erilaiset mindfulness-terapiat, kuppaus, akupunktio,  osteopatia ja kalevalainen jäsenkorjaus. Yhdessä ohjelmassa näiden käsitteleminen on mahdotonta.

….(Poistettu pitkä jakso, jossa on käsitelty yhtä ohjelmassa esiintynyttä haastateltua sekä  enkeleitä, enkeliterapioita ja a.o. haastatellun mahdollista uskoa enkeleihin ja tähän liittyvää julkista keskustelua lehdissä ja netissä)…..

Nähtyä ja kuultua tulkitaan varsin usein omien silmälasien ja näkemyksen läpi. Niin näyttää käyneen myös tässä  asiassa. Olemme saaneet monenlaista  palautetta, niin puolesta  kuin vastaan.

…. (poistettu tekstiä, jossa on viitattu Ylen muihin ohjelmiin ja niistä käytyihin keskusteluihin) ….

Lainaan tässä yhteydessä jutussa haastateltua johtaja, LT, Juha Teperiä Tampereen yliopiston terveystieteiden yksiköstä:

”Tiedeyliopiston tehtävä on seurata yhteiskunnan kehitystä. Meillä kun puhutaan vaihtoehtoisista ja täydentävistä hoitomuodoista, puhutaan miljoonista käyttäjistä pelkästään Suomessa. Iso taloudellinen, yhteiskunnallinen ilmiö.”

Myös journalistiseen työhön kuuluu ottaa selvää merkittävistä ihmisiä koskettavista asioista  ja ilmiöistä.

Tätä kautta asia nousee julkiseen keskusteluun ja se  on journalistisen työn perustehtävä. Keskustelu täydentävistä hoidoista siis jatkukoon.

Ystävällisesti, XX, YLE Asia

OSA 3: Tutkijan vastaus Ylelle 15.2.2016 – Tarkoitus on sairaan ja kärsivän auttaminen.

Arvoisa tuottaja XX

Kiitos vastauksista osaan kysymyksistäni, jotka koskivat 1.2.2016 lähetettyä Akuutti-ohjelman vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitomuotoja koskevaa jaksoa. Vastauksistanne käykin hyvin ilmi ohjelmienne politiikka.

Olette aivan oikeassa siinä, että sukupuolierojen ei mitenkään tarvitsisi saattaa katsojaa negatiiviseen käsitykseen jonkin Tv-ohjelman sisällöstä, eikä naisen argumentointi ole tietenkään väheksyttävämpää kuin miehen. Siitä muun muassa kritiikissäni onkin kyse. Naisten ei annettu kyseisessä ohjelmassa argumentoida juuri ollenkaan. Kumpikaan haastateltava ei mainitsemastanne asiantuntijaroolistaan huolimatta saanut julkituoda mitään asiatietoa.  Asiatiedon salliminen CAM-hoitojen tutkimuksesta olisi palvellut arviointia siitä, voisivatko koululääketiede ja täydentävä hoidot lähentyä toisiaan. Se, että CAM-tutkimusta on vähän suhteessa lääketieteelliseen, lähinnä lääketeollisuuden sponsoroimaan lääketutkimukseen, ei ole riittävä syy jättää CAM-tutkimus ohjelmassa huomioimatta, pikemminkin päinvastoin!

Kirjoitatte että ”lääketieteellinen tulkintakehys kun määrittää edelleen vaihtoehtohoidoista käytyä yhteiskunnallista keskustelua, halutaan sitä tai ei” ja että ”lääketieteen hegemoniasta käsin määräytyy todennäköisesti se minkälaisen aseman CAM­hoidot julkisessa terveydenhuollossa tulevat saamaan (vrt. ns. Puoskarilaki)”.

Aivan oikein!

Täydentäviä hoitoja koskeva ohjelmanne juuri pönkitti biologiseen reduktionismiin nojaavaa lääketieteellistä ideologiaa. Se todellakin on hegemoninen terveydenhuollossamme ja myös mainitussa ohjelmassanne.   Katson, että edustamanne journalismi, sellaisena kuin se tässä toimittaja Tuorilan retoriikan mukaisiin valintoihin perustuen toteutettiin, on asettunut merkittävästi kyseistä hegemoniaa tukemaan.

Näkemykseni mukaan ei kuitenkaan ole olemassa täysin aukotonta lääketieteen hegemoniaa. Mikään hegemoniahan ei historian saatossa ole ollut aukoton eikä lopullinen. Uskon että suurin osa terveydenhoidon ammattilaisista ei pidä lääketieteen ja hoidon perimmäisenä tarkoituksena hegemonian eli valta-aseman pönkittämistä, vaan sairaan ja kärsivän ihmisen auttamista.

Puheita ns. puoskarilaista pidän puskista huuteluna (negatiivista retoriikkaa sekin). Ei ole olemassa mitään ehdotusta ”puoskarilaiksi”, eikä myöskään Ruotsissa tai Norjassa ole nykyään sen nimistä lakia. Sosiaali- ja terveysministeriön v. 2008–2009 asettaman työryhmän raportissa puhutaan vaihtoehtohoitojen ”suppeasta ja laajasta sääntelystä”.

Vaihtoehtohoitojen sääntelytarve. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:17”

TV 1 Akuutissa esitetyn ohjelman leimaava retoriikka näyttää selkeästi, että yliopistolliselle tutkimukselle on huutavaa tarvetta.  Suomessa oletettavasti yli miljoona kansalaista käyttää CAM-hoitoja jossain muodossa, eivätkä ihmiset uskalla kertoa niistä hoitavalle lääkärille vähättelyn, uhkailun tai kieltämisen pelossa. Toiveeni on, että todennäköisenä pitämänne lääketieteen hegemonia ei määräisi edelleen näiden kansalaisten kohtalosta CAM-hoitojen käyttäjinä. Kansalaisten edun mukaisesti tarvitsemme erillisen CAM-hoitajien toimintaa määrittelevän lain, josta on jo alustava ehdotus ns. ”laaja sääntelyvaihtoehto” STM:n raportissa.

Kiitos valaisevasta kirjeenvaihdosta

Ystävällisin terveisin,  TtT, XX

 

 

 

Ylen Puoskariprojekti ja Pojat

Tays magneettikuvauslaite kuva 4Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat viikon verran olleet yleisradion suosikkiteema. Voisi jopa ajatella, että kyseessä oli Puoskariprojekti, jolla on tavoite, resurssit, erikseen suunniteltu alku ja loppu, kuten projekteilla yleensä on.

(On valitettu, että tällä alustalla teksti näkyy joillekin lukijoille huonosti. Voit lukea saman kirjoituksen myös blogista https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/02/06/ylen-puoskariprojekti-ja-pojat/)

Puoskariprojektin suunnitteluvaihe on alkanut jo viime vuoden puolella. Hanke tuli toteutusvaiheeseen 30.1.2016. Se on edelleen meneillään. Sen tavoitteena on valistaa kansaa vaaroista, joita epävirallisista eli terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella käytettävistä täydentävistä hoitomuodoista ihmisille on. Kansanvalistuksella on kylläkin myös terveyspoliittinen tavoite, jota en tässä lähde avaamaan. Käytän tässä kirjoituksessa jatkossa täydentävästä ja vaihtoehtoisesta hoitomuodosta lyhennystä TVH tilan säästämiseksi.

TVH:n ongelmat, joista kansaa nähdään tarpeelliseksi valistaa, on Projektissa määritelty seuraavasti:

  1. Vaikuttava hoito viivästyy, jos käyttää TVH:ta, se on ongelma vakavissa sairauksissa
  2. Potilaat korvaavat lääketieteellisen hoidon TVH:lla, mikä on vaarallista
  3. TVH on huijausta, ihmiset menettävät rahansa
  4. TVH on tiedevastaisena haitallista, koska kaikki virallinen hoitaminen perustuu tieteeseen
  5. TVH:n hoitovaikutus on pelkkää plaseboa

Vaikuttaa monen mielestä tärkeältä ja kannatettavalta hankkeelta, vaikka yksikään yllä olevista kohdista ei pidä paikkaansa. Tutkimustiedot eivät tue noita väitteitä. Mutta ei se mitään, tehdään silti Projekti!

Kuvaan tässä jutussa tuon parhaillaan jatkuvan Projektin kulkua, jonka tuloksena pitäisi olla kansalaisten tietojen ja ymmärryksen lisääntyminen siitä, että TVH vaikuttaa ihmisiin haitallisesti (kohdat 1-3) ja se on epätieteellistä ja tehotonta (kohdat 4 ja 5). Tuloksia voidaan arvioida mittaamalla, ovatko kansalaisten tiedot TVH:n vaaroista ja niiden tehottomuudesta projektin tuloksena lisääntyneet.

Muistutan, että tässä on nyt kyseessä teoreettinen hahmotelma Projektin kulusta, ei tosiasioiden kuvaus.  Olen itse ollut mukana tässä hankkeessa statistina, jolle Projekti teoriani mukaan määritteli ennakkoon paikan näytelmässä. Minulla ei ole konkreettisia todisteita mistään, enkä niitä tarvitsekaan, koska esitän teorian.

Kuka on projektin omistaja?

Tämä on hankala kysymys. Sitä on vaikea yksiselitteisesti määritellä muiden kuin projektisuunnittelun ydinryhmässä olevien. Mutta voi olla, että omistaja ei ole edes konkreettinen ihminen tai organisaatio. On nimittäin vaikea kuvitella että se olisi Yle, koska eihän sen leipä riipu siitä, miten ihmiset terveyttään hoitavat. Sehän vain tiedottaa toimittajiensa avulla. Toimittajien taas kuuluu eettisten sääntöjensä mukaan toimia puolueettomasti, erityisesti kun kyseessä on kiistanalainen aihe.

Hankkeen työvälineiden (journalististen tuotteiden) perusteella voisi loogisesti päätellä, että Projektilla ei ole konkreettisesti määriteltyä johtoryhmää. ”Johtoryhmäksi” on muotoutunut Ylen sisällä vallitseva vanhahko ja hieman luutunut asenneilmasto, jossa heijastuu positiivisen mielenkiinnon puute täydentäviin terveysnäkemyksiin, jotka ovat nouseva teema kansainvälisessä keskustelussa (Esim Yhdysvaltain Kansallisessa terveysinstituutissa, aiheesta enemmän kirjassa Aarva 2015, jonka tiedot alla).

Asenneilmastoon pyrkivät vaikuttamaan erilaiset yhteiskunnalliset toimijat, kuten poliitikot, teollisuus ja yrittäjät, tutkijat, ammattilitot ja muut eturyhmät. Projektin taustalla on supervahvaa lääketiedeinstituutiota edustavan pienen ryhmän (mukana mm. Hannu Lauerma, Markku Myllykangas, Simo Räisönen) epämääräinen hätä ja ahdistus maailman ja tässä erityistapauksessa terveydenhuollon muuttumisesta hallitsemattomaksi. On sotet ja kilpailutukset. Ja kaikenlaista uudistusta ja uusia oivalluksia tieteessäkin. Ammatit muuttuvat yhteiskunnan muutosvirrassa.

Käynnistäjinä Lauerma ja Räisänen

Projekti käynnistyi 30.1.2016, jolloin Yle uutisten nettisivut julkaisee Satu Miettisen toimittamat kaksi juttua: Yle uutiset Analyysi: Miksi uskomushoitoja ei valvota – Puoskarilaki jäänyt jo neljän ministerin kaappiin ja Yle uutiset. Kaksi syöpää selättänyt tiedemies Simon Flint käy ristiretkelle homeopatiaa vastaan. 30.1.2016.

Niissä tiivistyy Projektin sanoma: TVHt ovat vaarallisia ja tehottomia, joten niiden käyttöä on rajoitettava haavoittuvilta ihmisryhmiltä.

A-Talkin viime torstain (4.2.2016) keskusteluohjelma oli osa tätä Projektia, jonka prosessimallin esitän alla. Joku voi nyt todeta, että ajatteluni on eriskummallinen. Voi olla. Tämä onkin vain teoreettinen malli, jonka totuudellisuutta voisi testata tutkimalla A-Talkiin johtanutta journalistista prosessia Ylessä ja kumppaneiden yhteisöissä ja selvittämällä mitä tapahtui ja ketkä olivat vaikuttavia toimijoita prosessin eri vaiheissa. Ehkä joku ryhtyykin tähän. Teoria ainakin on kiinnostava ja looginen. Siinä on seitsemän kohtaa.

    1. Ongelman luonti. Luontaishoidot-aiheen ympärille kehitetään ongelma, joksi tiivistyy asiantuntijoita kuulemalla ja toimitusprosessissa ”puoskarilain puute”. Tätä kautta voidaan nostaa julkisuuteen TVHn ongelmat (kohdat 1-5 tämän jutun alussa). Puhutaan edelleen uskomushoidoista, vaikka termiin ei taida enää uskoa kukaan. Luodaan julkisuutta todistamaan, että aihe on ajankohtainen.
    2. Valmistelu.  Tehdään ”analyysi” puoskarilain makaamisesta vuosia ministeriön pöydällä. Viitataan ”tappajapotilaisiin”, jotka murhaavat koska syövät yrttivalmisteita eivätkä mene hoitoon. https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/01/31/tappajapotilailla-ajetaan-puoskarilakia/
    3. Varmennus.”Analyysiä” tukemaan otetaan biolääketieteilijä Simo Räisäsen perjantaina (5.2.2016) ilmestynyt kirja “Nykyajan poppamiehet”, ja julkaistaan siitä ja Räisäsestä 30.1.2016 laaja kuvakertomus Ylen sivuilla. Siellä Räisänen puhuu yksisarvishoidoista, jotka sitten, kas kummaa, ovat mukana myös torstain A-Talkissa”! Mietin itsekseni, että mitähän tuollaiset ”hoidot” oikein ovat, en ole koskaan ennen kuullutkaan sellaisista.
    4.  Tieteellinen varmistus. Samaan aikaan, aivan kuin sattumalta Akuutissa julkaistaan ”asiaohjelma” vaihtoehtohoidoista (1.2.2016), jossa kiviterapian ja kuolleitten henkien ei mitenkään voitu katsoa lähtökohtaisestikaan kuuluvan lääketieteeseen. Yksi tutkijanainen oli jo ohjelmaa suunniteltaessa roolitettu enkelihörhön asemaan ja näin saatiin alan tutkimuskin näyttämään huuhaalta. Ohjelma esitetään uusintana sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15. Kannattaa katsoa tätä Projektisilmälasein, niin silloin ymmärtää, miksi sen asiasisältö on surkea.
    5. Luodun ongelman uudelleen löytäminen. Sitten vaan odotetaan julkista debattia lehdissä ja muualla mediassa. Harmillista, sitä ei tulekaan. No ei sen niin väliä. Onhan tässä kuitenkin ollut monta ohjelmaa uskomushoidoista, joten on tullut tarve ottaa puoskarilaki-aihe A-Talkiin. Ylen itsensä synnyttämä ongelma muuttuukin tärkeäksi yhteiskunnalliseksi aiheeksi! ”Näi se käy”, sanoisi tähän Kurt Vonnegut.
    6. Ongelmasta keskustelu. Tehdään siis A-Talk, koska ”julkisuudessa näistä uskomushoidoista on ollut niin paljon keskustelua viime aikoina”!
    7. Ratkaisuyritys. Tarina ei pääty torstain keskusteluun eikä sunnuntain Akuutti-ohjelman uusintaan, vaan sitä yritetään vatvoa vielä netissä, jonka jälkeen näyttämölle saapuu mitä todennäköisimmin Pelastaja-Sankari. Hän tai he esittävät ratkaisun TVH:n vaarallisuusongelmaan. Ongelmahan se on, koska siitä on ollut niin paljon julkisuutta! Pelastaja-Sankari on ehkä joku viranomainen tai muuten virallista pelastuslinjaa edustava ihminen tai organisaatio, joka kertoo, miten näihin hoitomuotoihin pitää suhtauta ja kuka tietää ”totuuden”. Mielenkiintoista katsoa kuka tai keitä he ovat.
Oma roolini tässä näytelmässä

Akuutti 1.2.2016. Minua pyydettiin tammikuun alkupuolella Akuutin ohjelmaan vaihtoehtohoidoista haastateltavaksi. En vielä silloin ymmärtänyt, että osallistun Projektiin tietyssä, ennalta määrätyssä roolissa. Pitkästä haastattelustani toimittaja Lasse Tuorila poimii kaikkein typerimmät palat. Mitään TVHjen tutkimukseen liittyvää haastattelustani ei tule ohjelmaan. Muut kaksi haastateltua on asetettu fiksun rooleihin ja he puhuvat tutkimuksesta. Linkki ohjelmaan: http://areena.yle.fi/1-314211.

Toinen heistä esitetään biolääketieteilijän prototyyppinä. Hän aloitta. Heti ohjelman alussa hän määrittelee, mikä ei missään nimessä voi olla lääketiedettä. No, useimmat TVHt eivät tietenkään ole lääketiedettä, joten bio-miehen argumentoiti asiasta on turhaa, mutta luomalla vastakkainasettelua TVHt voidaan jälleen kerran retorisesti osoittaa huuhaaksi. ”Näin se käy”, sanoisi taas Kurt Vonnegut.

Bio-mies siis aloittaa ohjelman ja määrittelee sen arvot. Hän myös lopettaa pätkän esimerkillä, joka vahvistaa biologisen lääketieteen mainetta ja samalla leimaa TVHt ”kuolleitten hengiksi” tai muuksi hölynpölyksi.

Näin on luotu tieteen lippulaivaa ohjaava Prinssi (bio-mies) ja enkeliterapioihin hurahtanut Roisto (naishörhö)!

Akuutti-ohjelmaa seuraavana aamuna (2.2.2016) puhelimeni soi ja minua pyydettiin A-Talkiin (4.2.2016), jossa oli tarkoitus keskustella puoskarilaista.

A-Talk. Minua pyydettiin siis asiantuntijaksi keskusteluohjelmaan. Kerroin, että en tiedä sellaista puoskarilakiluonnosta olevan olemassakaan ja että en muutenkaan tunne lainsäädäntöasioita hyvin. Olen tutkija ja olen selvittänyt, miten täydentäviä hoitoja käytetään meillä ja maailmalla ja mitä hyötyä ihmiset ovat niistä saaneet yms. Pyytäkää jotakuta muuta, sanoin.

Sovittiin, että mietitään ja palataan asiaan, jos on tarvetta. Iltapäivällä 2.2.2016 puhelin taas soi. Nyt Talkin aihe ei enää ollutkaan niin paljon lainsäädäntö, vaan ilmiö yleensä ja keskustelu näiden hoitojen käytöstä. Toimittaja Jan Andersson sai puhutuksi minut mukaan, kun antoi ymmärtää, että ohjelmassa on tarkoitus keskustella asiallisesti, mutta kriittisesti TVH:sta, niiden luonteesta ja hieman sääntelyn tarpeestakin. Mukaan oli tarkoitus tulla joku Lääkäriliitosta tai joku lääketieteilijä joka vastustaa täydentäviä hoitoja. Tai siis näin minä asian ymmärsin. Minusta se oli hyvä idea. Lääkäriliittohan on näkyvin TVH:n vastustaja. Tulisi asiallista keskustelua, ajattelin.

Tiesin kyllä, että sosiologi Markku Myllykangas on myös mukana, mutta ajattelin, että jos toinen vastustaja on terveysalan ammattilainen, joka tietää asiasta jotakin, niin ehkä voidaan keskustellakin.

Illalla minulle ilmoitettiin, että ohjelmaan tulee minun ja Markun lisäksi Jani Kokki, syöpäänsä myös lääkkeettömästi hoitanut tanssija sekä lähihoitaja Teemu Hiilinen.

Ihmettelin Anderssonille tätä seurakuntaa. Kysyin, kuka näistä tuntee täydentävien hoitojen käyttöä, yleisyyttä, vaikutuksia ja lainsäädäntöä, josta keskustella. Ei vastausta. Tiedän, että itseni lisäksi ei kukaan näistä.

Mutta ajatuspa olikin kuulemma muuttunut. Kokki ja Hiilinen olisivat ”enemmän tavallisen kokija roolissa. Ei ole tarkoitus mennä (hoitajien) pätevyysvaatimuksiin ja lainsäädäntöön niin paljon, että osallistujia pitäisi valita sen perusteella”, toimittaja kirjoitti tekstiviestissään.

Ehdotin vielä kertaalleen, että ottaisivat jonkun Lääkäriliitosta, joka tietää näistä asioista, Pohdin, että Kokin syöpäsairauden hoidosta ja Kokin kokemuksista keskustelemassa olisi hyvä olla myös lääkäri, vaikkapa Hannu Lauerma. Lauerma ei kuulemma päässyt. Lopulta ehdotukseni ei sopinut toimituksen kaavailuihin. Keskustelijoiden roolit oli näemmä määritelty jo ennakkoon. Ei sinne ollut suunniteltukaan ketään oikeasti asiasta tietävää. Idea oli kai saada aikaan pöhinää ja tunteiden paloa.

A-Talkin tarkoitus

Kun kysyin toimittajalta, mihin ohjelmalla pyritään, hän ei sanonut, että tuomaan uusia näkemyksiä siitä, mikä voisi olla  täydentävien hoitojen paikka ihmisten terveydenhoidossa tilanteessa, jossa suuri osa ihmisiä joka tapauksessa käyttää niitä, sanoi Lääkäriliitto ja sosiologi mitä tahansa. Ei, vaan toimittaja sanoi, että ohjelma pyrkii ”keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta”.  Siis keskustelemaan aiheesta, jonka Yle itse oli tehnyt ajankohtaiseksi. Ja vahvistamaan mielikuvaa TVH:n huuhaa-luonteesta. Niinkö?

Tässä tarkoituksessa Myllykangas ja Hiilinen olivatkin avainhenkilöitä, joista kumpaakaan ei mitenkään voinut korvata järkevillä asiantuntijoilla. Myllykangas ainakin on tunnettu ikävän ilmapiirin luoja loukkaavilla, tökeröillä ja toista ihmistä halveksivilla sanoillaan. Hiilinen taas pyrkii politiikkaan, joten mikä tahansa julkisuus on tärkeää.

Kun tämän ymmärsin viime tiistain kääntyessä iltaan, päätin olla menemättä mukaan ohjelmaan. Ei ole minun asiani rähjätä Myllykankaan kanssa, varsinkin kun tiedän, että hän on ainakin kolmessa sanomalehdessä (Hesari, Aamulehti ja Kuopion kaupunkilehti) haukkunut minut todella törkeästi ja valehdellen siitä, mitä ajattelen ja mitä olen kirjoittanut. Annan hänelle anteeksi, koska eihän ihminen typerälle käytökselleen mitään voi, jos ei itse halua. Hän ei ilmeisesti ymmärrä haluta.

Totta vai valetta?

Ohjelman otsikko oli  Vaihtoehtohoitoa vai valetta? Vieraina lääkäri ja homeopaatti Liisa Sulkakoski, Hunks-tanssija Jani Kokki, dosentti Markku Myllykangas ja lähihoitaja Teemu Hiilinen. Sitä mainostettiin ennakkoon teemalla ”Pitäisikö uskomushoitoja säädellä nykyistä tarkemmin?”

Valitettavaa on, että A-talkin tavoite ei alun perinkään ollut avoin, kriittinen, mutta asiallinen keskustelu, vaan pöhinän luominen. Myllykangashan ei keskustele, ei argumentoi, vaan käyttää yksinkertaisia ja karkeita retorisia keinoja toisten mustamaalaamiseen. Jos ohjelma olisi halunnut levittää TVH:sta asiatietoa, keskusteluryhmässä olisi ollut TVH:sta jotakin tietäviä räksyttävien Myllykankaan ja Hiilisen tilalla.

Mukaan ei otettu ehdotuksestani huolimatta Suomessa alan lainsäädäntöä ja sen kehittämistä parhaiten tuntevaa Irene Äyräväistä, joka on luontaishoitoalan keskusjärjestön puheenjohtaja ja parhaillaan valmistelee ryhmänsä kanssa alaa koskevaa lakiluonnosta. Mukaan suostunut Liisa Sulkakoski esiintyi hyvin ja asiallisesti sitä huolimatta, että lääketieteen lippua heiluttelevat partiopojat suorastaan halvensivat tämän ammattitaitoisen lääkärin pätevyyttä. Myös  Jani Kokki oli positiivinen esimerkki rohkeasta, itsenäisestä ja valoisasta ihmisestä.

Jan Andersson veti minusta ohjelman hyvin. Hän antoi kaikkien sanoa sanottavansa. Ei se hänen vikansa ollut, että kunnollista keskustelua ei tullut. Näillä eväillä ei voinutkaan tulla. Mutta jokainen katsoja kyllä pystyi ihan itse päättelemään, mitä kunkin osallistujan väittämistä uskoo ja mitä ei.

Samantapaisesta asiasta on kysymys myös siinä, saako ihminen itse valita hoitomuotonsa vai ei, ja kuka rajoittaa mitäkin tässä yhteiskunnassa.

Laajakatseisuutta on, mutta piilossa

Selvää lienee, että biolääketieteen elähdyttämän lääkärikunnan taholta Liisaa tullaan mollaamaan sanomistensa vuoksi. Sama kohtalo olisi ollut minulla, jos olisin ohjelmaan mennyt. Myllykangas on tosin pitänyt tästä asiasta huolen jo syksystä 2015 lähtien.

Terveydenhuoltohenkilökunnassa on paljon laajakatseisia ihmisiä, jotka eivät lokeroi lääketieteeseen nojaavia ja muita vaikuttaviksi todettuja hoitamisen tapoja sen perusteella, nojaavatko ne fysikaalis-biologiseen ihmiskäsitykseen.

He ymmärtävät mielen, tunteiden ja tietoisuuden valtavan voiman kaikessa paranemisessa. He tajuavat, että keho ja mieli ovat samaa kokonaisuutta ja hyväksyvät lääketieteen epävarmuuden (mikään tieteellinen ”totuus” ei ole aivan varmaa) ja siksi myös mahdollisuuden, että toisenlaisiin teorioihin nojaavista hoitotavoista voi potilaalle myös olla hyötyä. Mutta nämä ihmiset joutuvat nyt vaikenemaan panettelun ja ehkä jopa työpaikan menettämisen pelossa. Sen verran vahva lääkäreiden ammattiliiton ja  lääketiedeinstituution yhdistynyt valta on. Se pyrkii  määrittelemään mikä on parantamisen tiedettä ja millaiseen tutkimukseen hoitaminen maassamme saa nojata. Ajatuksen ja sanan vapaus ei tässä kohtaa ehkä ole aukoton.

Vastustaako arkkiatri täydentävää hoitamista?

Missähän ihmeen murroksessa tässä ollaan, kun A-Talkin mielenkiintoa herätettiin asettamalla klipeissä vastakkain arkkiatri Risto Pelkonen ja yksittäinen vyöhyketerapeutti? Arkkiatri, joka edustaa lääkärikunnan ylintä ja arvostetuinta kaartia ja vaarallisen outohoitajan rooliin asetettu vyöhyketerapeutti, joka edusta hoitamisen marginaaliryhmää. Jälleen turhaa ja tavallisen ihmisen kannalta haitallista vastakkainasettelua.

Pelkonen esitti haastattelussa samat asiat, joita Lauerma, ”puhtaan lääketieteen puolesta” taistelija on luetellut julkisuudessa vuodesta 2008 lähtien (jolloin STM:n TVH-sääntelyä koskeva erimielinen mietintö julkistettiin. Pelkosen avulla Projektille saatiin korkeimman tahon tuki huolimatta siitä, että yli puolet lääkärikunnastakin hyväksyy TVHt ja enemmistö kansaa ei kannata  rajoituksia.

Minä en tältä istumalta usko, että jos arkkiatri tietäisi tosiasiat yleisimmin käytetyistä TVHsta (haitattomuus, ihmisten kokemat hyödyt ja sen, että hoitoja käytetään tukihoitoina) hän lähtisi rajoituslinjalle. Ei lähtisi. Tiedon myötä hän ymmärtäisi, että joistakin hoitomuodoista saattaa olla suurta apua monille potilasryhmille  myös silloin, kun hoitoja käyttävät Pelkosen mainitsemat mielenterveyspotilaat ja diabeetikot. Tästä on olemassa tutkimuksiakin, joista muutamia on esitelty kirjassani (Aarva 2015).  (Suomessa on muuten meneillään tutkimus joogan, joka on TVH, hyödyistä diabeetikoille!).

Uskon, että arkkiatri ei tiedä kaikkia TVHta koskevia tosiasioita eikä tieteellistä tutkimusta, koska eihän niistä Suomessa kerrota julkisuudessa  – kärjistetysti sanoen muualla kuin kirjassani Parantavat energiat ja sosiaalisessa mediassa. Ei voida olettaa, että Pelkonen itse lähtisi Medline-tietokannasta tätä asiaa varta vasten tutkimaan. Kyllä hänelle vaarallisuuskäsitykset on ujutettu niiden taholta, jotka ajavat TVH:n rajoittamislakia. Valtavirtamediakin näyttää ajavan sitä, vaikka pikkuisen yrittääkin kuulla toisenlaisia näkemyksiä – noin muodon vuoksi.

Ei vastakkainasettelua, vaan kunnioittavasti yhdessä

Muistan Risto Pelkosen kymmenien vuosien takaa, jolloin hän työskenteli sisätautilääkärinä HUSissa ja tein hänestä jutun Syöpäjärjestöjen lehteen. Myöhemminkin olen ollut häneen yhteydessä. Pelkonen on mukava ja ihmisläheinen mies. Hän on sanonut, että ei lääketieteeseen nojaavassa hoitamisessa voi olla absoluuttisia totuuksia: ”Kaikki me olemme oman aikamme lapsia – ja aina vähän likinäköisiä.”

Tällä hän viittaa parantamisen historiaan. Aikanaan nykyisille virallisille ja ainoiksi oikeiksi julistetuille hoitomenetelmillemme tullaan nauramaan samaan tapaan kuin nykyään nauretaan muinaisille menetelmille. Käsitys ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta on aina ollut sidottu historiaansa. Silti parantamisen perusta, sen humanistinen ydin, johon on viitattu jo Hippokrateen ohjeissa hyvään pyrkimisestä ja vahingon välttämisestä hoitamisessa, pysyy edelleen samana. Periaate koskee niin virallista kuin epävirallistakin hoitamista.

Yhteistyötä virallisen systeemin ja TVH-alan kanssa voi syntyä vasta sitten, kun heitetään sivuun kiistely siitä, kenen hoitoideologia on oikea. Kysymyshän on kahdesta aivan eri asiasta. Akuuttiin oli otettu haastattelustani yksi ainoa järkevästi ohjelmaan leikattu kommentti. Se oli vertaus polkupyörästä ja lentokoneesta. Kumpikin ovat kulkuvälineitä, mutta ei kukaan lentokonetta käyttävä kritisoi, että polkupyörien käyttöä on rajoitettava, koska ne eivät lennä. Tai että puhuminen pyöräilyn luonnonmukaisuudesta ihmiselle on tyhjää puhetta. Että pyöräilyn vaikutusta liikenneturvallisuuteen ei ole riittävästi tutkittu, joten se pitää kieltää.

TVH on kuin pyörä ja teknomedisiina kuin lentokone.

Huomenna, sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15 Akuutti-ohjelma tulee TV1:ssä uusintana ja maanantaina 8.2. 2016 klo 8.00 TV Finlandissa. Katsokaa! Käyttäkää Projektisilmälaseja! Kommentoikaa. Tässä linkki tekstiversioon http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/29/akuutissa-maanantaina-miljoonia-kayttajia-millainen-rooli-vaihtoehtohoidoille

Julkaisen huomenna ohjelman katseluohjeet, jotka avaavat journalistisen kerronnan taustaa ja retorisia keinoja, joilla toimittaja Lasse Tuorila ohjelmansa avulla yrittää lytätä täydentävät hoitomuodot ja minut. Ainoa vaikutusmahdollisuus katsojilla on esittää kannanottonsa ohjelmasta sen nettisivuilla.

Pelastaja-Sankari tuli!

Juuri, kun olin painamassa nappia tämän jutun julkaisemiseksi, huomasin, että prosessimallini Pelastaja-Sankari on ilmaantunut. Arvatkaa kuka. Se on Lääkäriliitto!

http://www.laakariliitto.fi/uutiset/blogi/vaihtoehtohoidot-ja-laakari/#.VrTAbLTXCnY.facebook

Lääkäriliiton linkin takaa löytyvää Pelastaja-Sankarin (Heikki Pälve) sanomaa tukee erinomaisesti Akuutin ohjelma, joka tulee huomenna ulos.

Nyt ymmärrän koko jutun. Ja sen, että Lääkäriliiton edustaja ei tietenkään voinut tulla A-Talkiin, koska hänelle oli varattu Pelastaja-Sankarin rooli.

Taiten suunniteltua viestintää! Kun Projektilla on kunnolla resursseja käytössä, niin tulosta tulee. Nyt vaan hankkeen pitäisi vielä saada ihmiset uskomaan. Mutta kun he eivät millään usko. Käyttävät aina vaan TVHta terveytensä edistämiseen ja oireittensa lievittämiseen.

Mitenkähän tämä draama vielä jatkuu? Ei se ainakaan Pälven kommenttiin pääty.

Projekti jatkuu…

Päivitys 8.2.2016.

Kaikki viittaisi nyt siihen, että teoriani ennakkoon, ja joidenkin Ylen ulkopuolisten henkilöiden tuella ja avustuksella, suunnitellusta Puoskariprojektista näyttäisi oikealta.

Lääkäriliitto  tuli esiin Pelastaja-Sankarina 6.2. kertomalla kantansa 4.2. A-Talk-ohjelmasta. http://www.laakariliitto.fi/uutiset/blogi/vaihtoehtohoidot-ja-laakari/#.VrTAbLTXCnY.facebookP

Toiminnanjohtajansa Pälven kirjoituksessa Lääkäriliitto pitää kollega Liisa Sulkakosken esiintymistä ohjelmassa pöyristyttävänä. Sulkakoski on lääkäri ja homeopaatti. Myllykankaan karkea, sivistymätön ja toisia halveksiva esiintyminen ei Lääkäriliittoa pöyristytä!

Liiton turvallisessa suojassa räksyttävät sosiologi Myllykangas ja lähihoitaja Hiilinen jäävät Pälven kommentissa mainitsematta.  Onko tästä pääteltävä, että Lääkäriliitto hyväksyy  sivistymättömät, hyökkäävät ja valheelliset väitteet ja raakalaismaisen puhetavan?  Näin on pääteltävä, jos liitto ei ollenkaan asiaan puutu.  Tämä on surullista ja nakertaa lääkärien ammattikunnan arvovaltaa ja saa ammattiliiton  toiminnan näyttämään rakkikoirien touhuilulta.

Kiinnostavaa on myös se, että kumpikaan räksyttäjistä ei ole itse lääkäreitä. Niin,  heitähän A-Talk-ohjelmassa ei tarvittu, koska tälle Lääkäriliitolle oli suuressa Projektissa, josta esitin teorian,  varattu juuri Pelastaja-Sankarin paikka.

Kuten arvioin aikaisemmin, Projekti jatkuu. Tänään toimittaja Sanna Ukkola julkaisi  sensaatiohakuisen tekstin Käärmeöljyllä syövän kimppuun. http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_kaarmeoljylla_syovan_kimppuun/8655279

Jutussa kehutaan toimittajatoverin Satu Miettisen tarinaa 30.1., jossa oli esillä täsmälleen samat väitteet kuin tässä Ukkolan jutussa. Henkilötkin ovat samoja!.

Ovatko yksisarviset ja käärmeöljy lääkärikunnan pahimmat viholliset? Siltä Projektia seuratessa tuntuu.

Taas Lauerman tappajapotilaat esillä

Kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran esitetty, tuulesta temmattu Lauerman väite esitetään taas kerran tässä Ukkolan jutussa: ”Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut, koska psykoosipotilaita on hoidettu yrteillä tai homeopatialla. Harhojen vallassa eräs potilas oli surmannut jopa oman äitinsä.”  Tästä kirjoitin 31.1. Linkki kirjoitukseen Tappajapotilailla ajetaan puoskarilakia on projektiteorian kohdassa 2 ylhäällä ja tässä vielä uudestaan https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/01/31/tappajapotilailla-ajetaan-puoskarilakia/

Käärmeöljy-teema on todennäköisesti Poikien lukemasta kirjasta Bausell, R. B. (2007) Snake oil science. The Truth About Complementary and Alternative Medicine. Oxford University Press. New York.

Voi Pyhä Yksinkertaisuus.

Heikosti tai ei ollenkaan asiaan perehtyneenä Ukkola toistelee jutussaan samoja asioita kuin Satu Miettinen 30.1 kirjoituksessaan sekä lisää omaan tarinaansa maustetta viime torstain A-Talkin hurjimmista lausumista. Myllykankaalle hän antaa mahdollisuuden verrata täydentäviä hoitajia järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja liivijengeihin. Mitä tämä on muuta kuin VIHAPUHETTA?  Olen mykistynyt.

En tiedä, mitä sanoisin Ylen ristiriitoja lietsovasta ja kansalaisia vähättelevästä tyylistä. Miksi kukaan toimittaja ei kysy mitään ihmisiltä, jotka ovat saaneet apua täydentävistä hoidoista? Siksi, että se ei kuulu Projektiin. Sehän ei aja kansalaisten etua, vaan ammattikunnan omia etuja. Jos olisi potilaan asialla, Projekti tiedottaisi totuudellisesti, nojaisi faktoihin ja tutkimuksiin ihmisten kokemuksista ja hoitojen yleisyydestä,   hyödyistä ja haitoista.

Voihan olla, että kohtapuolin otetaan joku kansalainen, jota on kohdeltu todella kaltoin. Kyllä sellainen varmaan jostain löytyy.

Kyllä  pykälä löytyy, onhan jo ihminen, totesi Stalinin aikainen tuomari, kun kaveri ihmetteli, että kuinka Nikolai Nikolajevitshia voidaan syyttää, kun hän ei ole tehnyt mitään.”

Katsotaan nyt, miten tämä Projekti jatkuu edelleen.

Mietin tässä, miksi koko täydentävien hoitojen käyttäjäkunta ja hoitajien järjestöt ovat niin hampaattomia, että sietävät tämän? Katsovat tyynesti vierestä, kun heitä nuijitaan maan rakoon. No, ymmärrän kyllä, että valtarakenteet eivät oikein suosi täydentävien hoitajien asiallista ja ystävällistä esille tuloa.

Ehkäpä moni ajattelee, että ”kun näet tyhmän edessäsi, vaikene”. Se on usein viisas asenne. Minä en kylläkään tutkijana ja kirjoittajana pysty vaikenemaan. Kirjoitan tätä blogia, vaikka odotettavissa saattaa olla uusi hyökkäys (Akuutin lisäksi) minua vastaan. Yritän pysyä pystyssä, vaikka tuule aika kovaa.

Ehdotin Ylen Satu Miettiselle viime viikolla, että hän voisi tehdä asiallisen ja faktoihin pohjaavan jutun Suomessa yleisimmin käytetyistä hoitomuodoista, tulisin mielelläni haastateltavaksi. Olenhan kirjoittanut äskettäin aihetta käsittelevän tietokirjan. Ei kiinnostanut. Kerroin, että dosentteja tässä ollaan kuten täydentäviä terveysnäkemyksiä intohimoisesti vastustava Simo Räisänenkin, josta ja jonka kirjasta oli  30.1. laaja kuvakertomus (eli mainos) Ylen sivuilla. Miettinen vastasi, että ”Palaan asiaan, kun pöly on laskeutunut”. Ei kuitenkaan lähiviikkoina.

Näin se käy, sanoisi Kurt Vonnegut taas.

Blogin suuri lukijamäärä ja kannustavat kommentit antavat voimia.

Kiitos niistä.

Kirja:  Aarva Pauliina (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Tallinna.