Arkistot

Monta lääketiedettä, monta hoitoa

syys5

viljapeltoYksi vai monta lääketiedettä?  Terveydenhuollossa dualistinen ihmiskäsitys näyttää olevan muuttumassa. Lääketiede ja sen myötä terveyden- ja sairaanhoito monimuotoistuu.

Muutos voi olla hämmentävää, kun vanha jako kehoon ja mieleen ei enää pädekään samalla tavoin kuin aikaisemmin.

Tätä hämmennystä kuvaa hyvin tuore uutisointi. Yksi uutinen kertoo, että Valvira pyrkii panemaan kuriin tavanomaisesta poikkeavia hoitomuotoja kokeilevaa lääkäriä. Toinen uutinen kuvaa kuinka uusi, myös tavanomaisesta poikkeava kanadalainen hoitomuoto otetaan ilolla vastaan.

Lääkäri Olli Polo, aikaisemmin professorinakin työskennellyt, on jo yli kymmenen vuotta yrittänyt auttaa –  ja monien potilaiden oman kokemuksen mukaan auttanutkin –  väsymysoireyhtymän kanssa kamppailevia. Hän  näyttää joutuneen  jäykän evidence based -ajattelun uhriksi. Valvira on rajoittanut hänen lääkärinoikeuksiaan.   http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709042200370930_u0.shtml

Rajoittamisen perusteita ei ole kerrottu julkisuuteen. Itse Olli Polo katsoo tekevänsä pioneerityötä CFS-potilaiden auttamiseksi. CFS, Chronic Fatigue Syndrom eli krooninen väsymysoireyhtymä on lääketieteellisesti määritelty toiminnalliseksi häiriöksi. CFS:n hoitoon, kuten yleensäkään toiminnallisiin häiriöihin, ei ole olemassa tutkimusnäyttöön perustuvaa (evidence based) lääketieteellistä parannusmenetelmää.

Lääkärit eivät tiedä, miten potilaita parhaiten autettaisiin. Polo on käytännössä ryhtynyt kokeilemaan uusia keinoja, joista todellakaan ei ole vielä tutkimusnäyttöä.

Samaan aikaan uutisoidaan kanadalaismenetelmästä yliherkkyysoireilun hoidossa. Siinä mielen avulla ohjelmoidaan kehoa reagoimaan vähemmän ”herkästi” yleisesti käytettyihin kemikaaleihin ja sisäilmaongelmiin. Annie Hopperin kehittämä menetelmä on osoittautunut käytännössä tehokkaaksi. Siitäkään ei ole vielä vakavia tieteellisiä tutkimuksia.

Dualismista kokonaisvaltaisuuteen

On alettu ymmärtää, että toiminnallisista oireista kärsiviä potilaita on kohdattava kokonaisina, kokevina ja elämismaailmaan reagoivina ihmisinä, ei vain yksittäisen, erillisenä ymmärretyn sairauden kantajina.

Aiheesta HS 5.9.2017 Markku Sainon haastattelu:

”Työterveyslaitoksen ylilääkäri Markku Sainio  on hiljan kirjoittanut ympäristöherkkyydestä Duodecim-lehdessä http://www.duodecimlehti.fi/duo13835ja Potilaan lääkärilehdessähttp://www.potilaanlaakarilehti.fi/site/assets/files/0/11/06/299/sll132017-848.pdf. Hänkin pitää ongelman ytimenä sitä, ettei ihmistä hoideta kokonaisvaltaisesti. Lääkärinkoulutuksessa ei paneuduta riittävästi kehon ja mielen vuorovaikutukseen.” ”Vikaa etsitään elimistöstä, ja ellei sitä löydy, emme osaa kunnolla selittää, mistä oireet johtuvat”, sanoo Markku Sainio HS:n haastattelussa.   http://www.hs.fi/tiede/art-2000005353335.html

Samassa kirjoituksessa viitataan kaksijakoisen (dualistisen) ajattelun ongelmallisuuteen:

”Ongelma on tämä dualistinen ajattelu, että jompi kumpi on oltava”, sanoo neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri Risto Vataja  HUSista. Dualismilla hän tarkoittaa länsimaiseen ajatteluun syvälle juurtunutta ihmiskuvaa, jossa ihmisellä on erikseen henki ja ruumis.” ”Oikeasti me olemme kokonaisuus”, Vataja sanoo. (HS 5.9.2017)

Hämmennys on hyvä asia

Hämmennys on hyvä asia, kun se johtaa uuteen ajatteluun ja uudenlaisiin hoitokäytäntöihin. Kun ihmiskäsitys muuttuu kokonaisvaltaisemmaksi, monet nykyisin terveydenhuoltojärjestelmän tarjoaminen palvelujen ulkopuolella jäävät kokonaisvaltaiset kehomieli-hoidot saavat aivan uuden merkityksen hoitamisen ja parantamisen kokonaisuudessa.

Tätä ei nyt pidä ymmärtää ”vaihtoehtohoitojen” villiksi liputukseksi tai lääketiedekritiikiksi. Minulla ei ole syytä eikä halua minkään tieteenalan arvosteluun. Tässä kysymys on potilaista, kärsivistä ihmisistä. Kysymys on myös terveydenhuollon käytännöistä eli siitä, miten yhteiskunta katsoo hyväksi ja oikeaksi auttaa ihmisiä, kuka saa auttaa ja miten saa auttaa.

Lääketiede tieteenä on eri asia kuin terveydenhuolto käytäntönä. Hoitaminen on käytäntöä, ei tiedettä. Terveydenhuollon käytäntöihin vaikuttavat muutkin tieteenalat kuin lääketiede, kuten psykologia, kansanterveystiede, terveystaloustiede, terveyssosiologia, liikuntatiede jne. Ennen muuta terveyspalveluihin vaikuttaa poliittinen päätöksenteko, joka nojaa erilaisiin yhteiskunnallisten ryhmien  intresseihin.

Tiukka biolääketieteeseen nojaava katsanto eli se, että keho nähdään omana biologisena yksikkönään ja biolääketieteellisen hoidon kohteena ja mieli siitä ikään kuin erillään ja omanaan, ei ole enää riittävä. Tarvitaan laaja-alaisempaa ja ihmisen kokonaisuutena kohtaavaa hoitoajattelua ja -tapoja.

Potilaat mukaan

Risto Vataja vetää Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisten sairaaloiden kliinkoilta koottua lääketieteen eri alojen työryhmää (HS 5.9.2017). Se valmistelee  toiminnallisten häiriöiden hoitoketjun parantamista, jotta potilaiden ei tarvitsisi juosta erikoislääkäriltä toiselle, joilla kaikilla voi olla  eri käsitys siitä, mistä on kysymys. Hyvä.

Tuli mieleeni, että pitäisiköhän työryhmässä olla myös perusterveydenhuollon ammattilaisia, kuten terveyskeskuslääkäreitä, hoitajia, psykologeja ja fysioterapeutteja, jotka ensimmäisinä kohtaavat näitä potilaita. Entäs potilaiden edustajat? Olisiko heistä apua hoitoketjuongelman ratkaisussa?

Ilman syvällisiä filosofisia tai teoreettisia pohdintojakin on selvää, että ihmisen hoitamisen kuuluu olla kokonaisvaltaista aina kun se on tarpeen ja mahdollista. Erityisesti silloin,  kun kyse on potilaista, joilla on toiminnallisia vaivoja eli juuri noita lääketieteellisesti epämääräisiä ja  vaikeasti diagnosoitavia vaivoja, monia samanaikaisia hyvinvointiongelmia ja kroonisia  sairauksia.

Kärsivän ihmisen kohtaaminen psyko-fyysis-sosiaalisena ja joskus spirtuaalisenakin ihmisenä on tärkeää unohtamatta kaikkeen hoitamiseen kuuluvaa, parantavaa myötätuntoa, empatiaa.

Kaikki apu on arvokasta

Usein kuulee väitettävän:  ”On olemassa vain yksi lääketiede, sille ei voi olla vaihtoehtoja tai täydennyksiä, sillä tiedekin on vain yksi”.

Lääketiede ymmärrettynä puhtaasti biotieteeksi sijoittuu luonnontieteellisen tiedeparadigman sisään ja on kiinnostunut tutkimaan ihmistä lähinnä biologisena olentona, joka voidaan redusoida eli jakaa lukusiin pienempiin osasiin. Tästä näkökulmasta lääketiede on vain yksi.

Jos taas lääketiede nähdään osana yksilön ja yhteisöjen  kokonaishyvinvoinnin tutkimusta, se sijoittuu ihmis-, käyttäytymis- kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden alueelle. Siellä ihmistä ei redusoida biologisiin osiinsa.

Tämä on tietysti karrikoitu jako. Se ei elä todellisessa elämässä tällaisenaan, mutta esitän sen havainnollistaakseni syitä keskustelun vaikeuteen eri tiedenäkemysten välillä silloin kun puhutaan terveydestä, parantamisesta tai tutkituista, näyttöön perustuvista ja ”oikeista” tavoista hoitaa, auttaa ja tukea ihmisiä heidän terveyspulmissaan.

Viime kädessä ei ole merkitystä, miten mitäkin ihmisen parantamisen ja auttamisen muotoa ja menetelmää kutsutaan. Kaikki auttamisen muodot ovat arvokkaita. Kun ihminen sairastuu tai hänellä on elämässään ongelmia, hän harvoin miettii, löytyykö ongelmaan tieteellinen ratkaisu. Tärkeintä on löytää ylipäänsä ratkaisu ja paras mahdollinen sellainen.

Terveysongelmissa useimmat parantavat ratkaisut ovat aivan muita kuin lääketieteellisiä. Tämä johtuu siitä, että ongelmat, sairaudet, vaivat tai oireet eivät useinkaan ole selitettävissä nykyisen biolääketieteellisen teorian mukaisesti. Tällaiset ongelmat eivät näet ole biolääketieteellisiä.

On ymmärrettävää, että ihmiset hakevat apua sieltä mistä uskovat sitä saavansa. Jos sitä ei tunnu saavan lääkäriltä, psyko- tai fysioterapeutilta, sosiaalityöntekijältä tai papilta, sitä haetaan muualta: täydentäviltä hoitajilta (jotkut puhuvat vaihtoehtohoidoista).

Tiede hankkii tietoja

Tiede on tapa hankkia tietoa siitä mitä pidämme maailmana ja todellisuutena. Jos jotakin asiaa ei pidetä edes periaatteessa mahdollisena, sitä ei tutkita.

Tieteellinen tiedonhankinta on periaatteessa samanlaista kuin tavallisen arkielämän tiedon hankintakin eli kerätään havaintoja ja tosiasioita ja näiden perusteella tehdään erilaisten taustakäsitysten ja perustelujen nojalla päätelmiä todellisuudesta. Kun näin saadut faktat ja lisäksi taustakäsitykset eli tieteelliset teoriat ja tutkimuksen perustelut esitetään julkisesti tiedeyhteisön kommentoitaviksi, niistä syntyy tutkimustietoa.  Se ei enää ole arkitietoa, vaan tieteellisesti perusteltua tietoa.

Tieteellinen tieto todellisuudestamme perustuu siis empiirisiin havaintoihin, johonkin teoriaan ja julkiseen keskusteluun tällaisesta tiedonmuodostuksesta. Keskustelua käydään tiedeyhteisössä kunkin tieteenalan sopiviksi katsomin keinoin. Keskustelua käydään myös tiedeyhteisön ulkopuolella.

Tieteellistä tietoa tuotetaan monella tavoin.  Eri tieteenaloilla käytetään erilaisia teorioita ja metodeja varmistamaan, että tutkimustulokset ovat oikeita, mahdollisimman varmoja ja totuudellisia.

Miten tämä tieteen periaate näkyy parantamista ja hoitamista koskevissa tieteissä?

Länsimainen lääketiede nykyisessä valtavirtamuodossaan nojaa ennen muuta Vatajan mainitsemaan dualistiseen teoriaan ihmisestä. Tässä katsannossa naturalistinen, materialistis-reduktionistinen käsitys maailmasta ja ihmisestä sen osana, ja tämän seurauksena myös käsitys sairauksista ja parantamisesta edustaa dualismin kehollista puolta. Mielen puoli liittyy mielenterveystyöhön, psykiatriaan ja psykologiaan. Kehon ja mielen kokonaisuus kehomieli on kuitenkin elävän ihmisen koettua todellisuutta. Sen tutkimus odottaa vielä valtavirtaistumistaan. Tässä terveystieteillä on positiivista haastetta.

Erilaisia lääketieteitä

Lääketieteitä on erilaisia. On bio-, käyttäytymis–, liikunta-, elämäntapa- ja musiikkilääketiedettä yms. Lisäksi on lukuisia muita lääketieteen suuntauksia, kuten yhdistävä (integrative)  laajennettu (extended), funktionaalinen (functional) lääketiede,  yrttilääketiede (herbal medicine), kiinalainen ja antroposofinen lääketiede. Uusin tulokas lienee narratiivinen lääketiede, jolla on jo omia koulutusohjelmiaan ainakin USA:ssa http://sps.columbia.edu/certificates/narrative-medicine-certificate

Ruotsin lääketieteellisissä tiedekunnissa elämätapalääketiede on virallinen oppiaine. Tuoreen tutkimuksen mukaan se on kuitenkin viiden tarttumattoman taudin hoitoa opetettaessa aliarvostettua ruotsalaisessa lääkärikoulutuksessa. (Krachler ym 2017)

Eri lääketieteen alat lukuun ottamatta ehkä biolääketiedettä sekoittuvat muihin terveystieteisiin. Niitä ovat esimerkiksi psykologian, sosiologian ja antropologian eri haarat, hoito-, ravitsemus-, liikunta- ja kansanterveystiede. Ne tutkivat terveyden edistämistä, hoitamista ja parantamista, kansanterveyden tilaa ja terveyspolitiikkaa oman teoriataustansa ja viitekehyksensä kannalta.

Nykypäivän terveyden ja sairauden hoito tarkoittaa siirtymistä kohti erilaisten, ristiriitaisiltakin vaikuttavien, mutta samanaikaisten, rinnakkaisten ja päällekkäisten hoitonäkemysten ja -käytäntöjen hyväksymistä. Ne ovat komplementaarisia, toisiaan täydentäviä. Ne takaavat hoidon monimuotoisuutta. Näin mahdollisimman moni potilas löytää itselleen sopivia vaihtoehtoja.

Mikä hoitomuoto on ”oikea”? Mikä ammattiryhmä saa päättää hoidosta? Kiistelyn korvaa tulevaisuuden terveydenhuollossa aito yhteistyö, jossa potilas ja hänen tilanteensa on keskiössä ja hänen kokemuksensa otetaan huomioon kaikessa hoitamista koskevassa päätöksenteossa. Parantamisesta tulee  ammatilliset rajat ylittävää kokonaisvaltaista ja asiakaskeskeistä toimintaa. Sote-uudistuksella on paljon päätettävää.

Parantamisen ja terveyden edistämisen ”totuus” ei ole yksi eikä kaksi, vaan se on monta.

Artikkeli

Krachler, B, Jerdén L, Lindén C 2017. Written Examinations in Swedish Medical Schools: Minds Molded to Medicate. American Journal of Lifestyle Medicine. First Published August 18, 2017. http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/1559827617724338

Luuloja ja tosiasioita

Elo28

Kukkia ikkunalla (2)

Täydentävistä hoidoista liikkuu runsaasti harhaluuloja ja väärää tietoa. Niitä käytetään sekä hoitojen puolustamiseen että vastustamiseen. Tässä kirjoituksessa kerron julkisuudessa esitetyistä luuloista ja uskomuksista.

Tiivistän yleiset harhaluulot taulukkoon, jonka olen rakentanut Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) artikkelin ja muun, mm. Suomea koskevan tutkimus- ja faktatiedon pohjalta. Taulukossa alla on myös pari  mielipidettäni, jotka koskevat täydentäviä hoitoja puolustavien vääristyneitä  käsityksiä. Esitän ne  sarakkeessa ”Tosiasia” numerot 1 ja 3.

Jos jostakin hoitomuodosta ei ole saatavilla ollenkaan tutkimustietoa, sen vaikutuksista ei voi sanoa mitään. Mediassa kylläkin sanotaan. Jopa laatujournalismia edustavissa lehdissä sekä TV- ja radio-ohjelmissa väitetään  asioita, jotka eivät nojaa faktoihin.

Väittäjä on useimmiten jonkun muun kuin täydentävien hoitojen tutkimuksen asiantuntija tai muista syistä auktoriteetiksi valittu henkilö. Jälkimmäinen voi olla  vaikutusvaltaisen ammattiliiton edustaja, jolla jo asemansa puolesta on valmiiksi negatiivinen ennakkoasenne näitä hoitomuotoja kohtaan. On luonnollista, että jokainen ammattikunta  puolustaa oman ryhmänsä erityisyyttä. Ammattiyhdistystoimintaa ei mielestäni kuitenkaan pidä verrata tutkimukseen tai tutkimustuloksiin.  Näyttää siltä että terveys- ja hyvinvointipalveluista (Mikä on hyvää hoitoa ja terveyden edistämistä ja kuka sen määrittää?)  käydään jatkuvaa julkisuuskamppailua. Tässä ”sodassa” faktat tuntuvat usein unohtuvan.

Vastustajien tutkimustietoon nojaamattomia väitteitä julkaisee valtamedia, ja puolustajien tuulesta temmatut ”tutkimustiedot” saavat julkisuutta somessa ja tuote- ja palvelumainoksissa. Journalismi käsittelee yllättävän vähän täydentäviä hoitoja, joiden hyödyistä on olemassa kiistatonta tutkimusnäyttöä ja joita ihmiset eniten käyttävät. Tämäkin lienee tuon tiedotuskamppailun tulosta.

Suomalaisista vähintään noin kolmannes käyttää tai on kokeillut näitä hoitoja – yleensä tavanomaisen lääketieteellisen hoidon tukena tai terveyden edistämiseksi. Lukuisista a) luontaistuotteista ja -lääkkeistä, b) kehomielihoidoista ja c) kokonaisista hoitojärjestelmistä on olemassa tutkimustietoa ainakin yleisimmin käytettyjen hoitomuotojen osalta.

Suomessa suosituimpia ovat luontaistuotteet ja ravintolisät, kiropraktiikka, akupunktio, vyöhyketerapia ja kansanparannus (tiedot ovat vuodelta 2008 Taloustutkimuksen selvityksestä, ks. tarkemmin Aarva 2015) Saattaa olla, että mindfulness ja joogaa, jotka kumpikin ovat täydentäviä hoitoja mm. USA:n kansanterveysinstituutin luokituksen mukaan, kuuluisivat nykyisin suosituimpien joukkoon. En ole löytänyt tutkimuksia näiden käytön yleisyydestä Suomessa.

Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) termin CAM (Complementary and Alternative Medicine) olen muuttanut  täydentäviksi hoidoiksi, koska tämä termi kuvaa parhaiten näiden  hoitojen asemaa osana terveyspalvelujen käyttöä Suomessa. Sama pätee useimpiin muihinkin läntisiin teollisuusmaihin. Erilaisia termejä olen avannut edellisessä kirjoituksessani Uskomushoito – mitä sen on?

Taulukko. Luuloja, joita käytetään täydentävien hoitojen vastustamiseen tai  puolustamiseen ja luuloja vastaavat tosiasiat. 

Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja vastustetaan Tosiasia
1. Vain harvat käyttävät täydentäviä hoitoja. 1. Noin 30 prosenttia aikuisväestöstä käyttää täydentäviä hoitoja Suomessa.
2. ”Minun potilaani eivät käytä täydentäviä hoitoja, koska he eivät ole maininneet siitä.” 2. Suuri osa potilaista ei kerro lääkärille täydentävien hoitojen käytöstä.
3. Täydentävien hoitojen käyttäjät ovat heikosti koulutettuja ja helposti manipuloitavia. 3. Käyttäjät ovat enemmän koulutusta saaneita kuin väestö keskimäärin.
4. Täydentäviä hoitoja käytetään korvaamaan tavanomainen lääketieteellinen hoito. 4. Täydentäviä hoitoja ei yleensä käytetä korvaamaan tavanomaista hoitoa vaan joko sen lisänä tai terveyden edistämiseksi.
5. Täydentäviä hoitoja käytetään negatiivisin perustein: vastustamaan tavanomaista lääketiedettä. 5. Täydentäviä hoitoja käytetään parantumiseksi ja terveyden edistämiseksi sekä hyvän asiakas-hoitajasuhteen vuoksi. Lääketieteellisen hoidon haitat ja pettymys hoitotuloksiin voivat myös olla käytön syy.
6. Hoitovaikutus on pelkkää plaseboa. 6. Useiden täydentävien hoitomuotojen vaikutukset tutkitusti ylittävät plasebotason.
7. Täydentävät hoidot ja näyttöön perustuva lääketiede ovat yhteen sovittamattomat. 7. Täydentäviä hoitoja voidaan käyttää näyttöön perustuvan lääketieteen periaatteita noudattaen ja tavanomaista hoitoa tukien.
8. Arvovaltaiset instituutiot eivät kannata täydentäviä hoitoja. 8. WHO ja EU kannustavat integroimaan tehokkaita perinteisiä ja täydentäviä hoitomuotoja viralliseen terveydenhuoltoon. Yhdysvaltain hallitus rahoittaa kansallista tutkimuskeskusta  NCCIH:ta. Sveitsissä tietyistä hoidoista saa sairausvakuutuskorvausta. Monissa maissa niitä on sairaaloiden hoitovalikoimassa. (ks. Uskomushoito – mitä se on?)
9. Täydentävät hoitajat ovat tiedevastaisia. 9. Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että hoitajat olisivat muuta väestöä enemmän tieteenvastaisia tai tiedemyönteisiä.
10. Hoitajien joukossa on paljon huijareita, jotka toimivat vain omaksi taloudelliseksi edukseen. 10. Ei ole näyttöä siitä, että hoitajien joukossa olisi enemmän huijareita kuin muissa ammattiryhmissä.
Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja puolustetaan Tosiasia
1. ”Täydentävien hoitojen vaikutuksia ei tarvitse tutkia, koska tiedän, että hoito toimii käytännössä.” 1. Tutkimusta tarvitaan, jotta ymmärretään, miksi hoidot koetaan hyödyllisiksi ja mitkä ovat niiden vaikuttavia tekijöitä. On pyrittävä ymmärtämään plasebovaikutus ja hoitosuhteen positiivinen/negatiivinen merkitys. (Mielipiteeni)
2. Täydentävät hoidot eivät sovellu tutkimuksen kohteeksi, koska ne poikkeavat lääketieteen teorioista ja esioletuksista. 2. Tieteellisiä metodeja voidaan soveltaa kaikenlaisten ilmiöiden tutkimiseen. Olennaista on valita sopiva tutkimusote ja -metodit.
3. Hoitaja ei tarvitse terveydenhuollon koulutusta, koska ei hoida lääketieteellisesti. 3. Mitä tahansa hoitotyötä tekevän on tunnettava oman hoito-osaamisensa lisäksi anatomian, fysiologian, psykologian ja terveydenhuoltojärjestelmän toiminnan perusteet. (Mielipiteeni)
4. Hoitajan kyky parantaa on lahja, eikä ulkopuolista valvontaa tarvita. 4. Kaikki hoitajat ovat inhimillisiä. Eettiset ohjeet ja valvonta ovat välttämättömiä asiakkaiden oikeuksien varmistamiseksi.

Kirjallisuutta

Hoenders HJR, Appelo MT, van den Brink EH, Hartogs BMA, de Jong, JTVM (2011) The Dutch Complementary and Alternative Medicine (CAM) Protocol: To Ensure the Safe and Effective Use of Complementary and Alternative Medicine Within Dutch Mental Health Care. The Journal of Alternative and Compementary Medicine, 17(12):1197–1201.

Maailman terveysjärjestön (WHO) strategiadokumentti, jossa tehdään perinteistä lääketiedettä ja täydentäviä hoitoja koskevia suosituksia jäsenmaille vuosiksi 2014–2023.  WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023  http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf (Katsottu 28.8.2017)

EU:n CAM (Complementary and Alternative Medicine) -politiikka  EU policy on CAM http://www.efcam.eu/cam-regulation/eu-policy-on-cam/ (Katsottu 28.8.2017)

Aarva P. (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki.

Päivitetty 29.8.2017. Kirjoituksen toista ja neljättä kappaletta on täsmennetty.

 

 

 

Uskomushoito – mitä se on?

Elo22

”Uskomushoidot” ja ”vaihtoehtohoidot” ja niiden haitat (todelliset ja arveluihin perustuvat) ovat olleet viime aikoina näkyvästi esille mediassa. HS väitti uutisessaan 14.8.2017 että vaihtoehtohoitoihin turvautuminen syövän hoidossa voi olla kohtalokasta ja että  kuolleisuus olisi moninkertainen. Tätä kommentoin edellisessä  Olkinukke-kirjoituksessa. 

Yle haastatteli 17.8.2017 Lääkäriliiton pian eläköityvää toiminnanjohtajaa,  Heikki Pälveä vaihtoehtohoidoista taustanaan Padma Vuorenmaan kertomus burn outista selviytymisestä ja lopulta psykoterapiaan ohjautumisesta. https://yle.fi/uutiset/3-9777013. Turun Sanomien professori-blogisti Juhani Knuuti  kertoi 20.8. 2017 käsityksensä yllä mainitusta HS:n uutisoimasta syöpätutkimuksesta ja lopuksi mielipiteensä ”uskomushoidoista” http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/uskomushoidettu-syopa-tappaa-useammin/.

Näissä jutuissa on yksi yhteinen piirre. Ne lähtevät perusolettamuksesta, että kaikki muut kuin virallisessa terveydenhuollossa Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat hoitamisen tavat, ovat pääasiassa tehottomia, jopa haitallisia ja vaarallisia. Näissä kirjoituksissa tuodaan julki käsitys, että VAIN lääketieteelliset hoidot ovat päteviä, tehokkaita ja ylipäätään mahdollisia eli terveydenhuoltomme pitäisi tukeutua ainoastaan lääketieteellisin tutkimuksin tehokkaiksi osoitettuihin hoitomuotoihin.

Mistä tässä on kysymys?

Varmaankaan ei yhdestä ainoasta asiasta, vaan monesta. Terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa on paljon liikkuvia osia, jotka vaikuttavat koko ajan toinen toisiinsa. On erilaisia näkemyksiä

–         tieteellisen näytön vaatimuksista eli siitä, millainen tutkimustieto katsotaan luotettavaksi

–         potilaiden kokemusten merkityksestä hoidossa

–         ihmiskäsityksistä

–         hoitomuotojen tausta-ajattelun luonteesta ja hyväksyttävyydestä

–         professionaalisista eli ammatteihin liittyvistä eduista ja oikeuksista.

Kysymys voi olla siitäkin, että ei tunneta peruskäsitteitä eikä ylipäätään koko CAM (complementary and alternative medicine) – ilmiötä. Siksi syntyy tiukkoja puolesta- ja vastaan-asenteita, joita toisaalta saatetaan ihan tieten tahtoen lietsoakin.

Viime aikojen yksipuoliset mielipiteenilmaukset ja ristiriitaiset näkemykset julkisuudessa viittaavat siihen, että nyt tarvitaan peruspaketti faktatietoa. Sitä tässä kirjoituksessa tarjoan. Valaisen terminologian moninaisuutta ja selvitän, millaisia käsitteitä laajasta CAM-hoitamisen kokonaisuudesta on tutkimuskirjallisuudessa käytetty. Tavoitteeni on tarjota työkaluja löytää yhteistä kieltä keskusteluun ilmiöstä, joka synnyttää hyvin erilaisia, voimakkaitakin mielipiteitä ja joka koskettaa noin 30-50 prosenttia suomalaisväestöstä. (Käytön yleisyydestä Suomessa ja muualla ks. Aarva 2015).

Avaan aluksi käsitteitä, joita kirjallisuudessa ja merkittävimmissä kansainvälisissä instituutioissa on käytetty kuvamaan sellaisia epävirallisiksi luonnehdittuja hoitomuotoja, joita on tarjolla pääasiassa terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella, mutta jonkin verran myös terveydenhuollossa.

Sen jälkeen analysoin suomalaisen erikoisuuden, ”uskomushoito”-termin taustaa ja käyttöä.

Käsitteet kuvaavat ilmiötä ja muokkaavat ajattelua

”Vaihtoehtohoitoa” käytetään kuvaamaan tavanomaisesta lääketieteellisestä hoitoajattelusta poikkeavaa tapaa hoitaa vaivoja ja edistää terveyttä. Kuitenkin tavanomaisenkin hoitamisen viitekehyksessä on lähes aina useita vaihtoehtoja, joten termi on epätarkka. Toisaalta hoitomuotoa pidetään vaihtoehtoisena, jos sillä korvataan tavanomainen, virallisesti hyväksytty hoito (usein lääke tai leikkaus).

Vakavien sairauksien hoidossa korvaaminen on äärimmäisen harvinaista. Kroonisten vaivojen ja sairauksien oireiden lievityksessä muitakin kuin tavanomaisia terveydenhuollon tarjoamia hoitoja käytetään kaikkialla maailmassa hyvin paljon, nimen omaan  hoitamisen lisänä ja tukena sekä terveyden edistämiseksi.

Kansainvälisissä tieteellisissä ja ammattijulkaisuissa alan yleisin termi on  täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede (Complementary and Alternative Medicine (CAM), joka suomentuu myös muotoon täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. Tämä termi on yleinen EU:ssa. Kirjallisuudessa yleistyy niin ikään täydentävä lääketiede/ täydentävät hoidot (complementary medicine CM). (NCCIH 2017, Dubois et al 2017)

Maailman terveysjärjestö puhuu perinteisestä ja täydentävästä lääketieteestä. (WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023)

Yhdysvaltain kansallinen täydentävän ja yhdistävän terveyden keskus – National Center for Complementary and Integrative Health (NCCIH)  https://nccih.nih.gov/ toimii osana kansallista terveysinstituuttia (NIH), joka vastaa Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL). Aikaisemmin NCCIH puhui täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista (CAM) ja sen nimikin oli sen mukainen. Nimi ja termipolitiikkaa muuttuivat, kun havaittiin, että näitä pitkälti virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella toimivia hoitomuotoja käytetään lähes aina täydennyksenä ja lisänä tavanomaiselle hoidolle, ei sen vaihtoehtona.

Integroivalla terveydenhuollolla (integrative health care) tarkoitetaan yhdistelmää, jossa sovelletaan biolääketieteellisten hoitomuotojen, kuten lääkkeiden ja leikkausten, ohella myös täydentäviä hoitamisen ja terveyden edistämisen lähestymistapoja. (Andermo 2017, Lim et al 2017)

Mielestäni suomenkielinen termi täydentävät hoidot kuvaa parhaiten sitä, miten näitä hoitomuotoja käytetään arkielämässä: kansalaiset hyödyntävät niitä muun hoidon täydennyksenä sekä terveytensä edistämisessä. Tätä tukee vahva tutkimusnäyttö. Samaan suuntaan terminologia on kehittymässä myös kansainvälisesti.

Terveydenhuoltojärjestelmien tasolla monimuotoisen hoitamisen arvoja ja käytäntöjä noudattava järjestelmä on mielestäni  integroivaa eli yhdistävää terveydenhuoltoa.

NCCIH jakaa hoidot, joita se nykyisin nimittää täydentäviksi ja yhdistäviksi (integroiviksi) terveysnäkemyksiksi (Complemenyary and Integrative Health Approaches)  kahteen pääryhmään: luontaistuotteisiin ja kehomieliterapioihin. https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types

Täydentävien hoitojen asema kansallisissa terveysjärjestelmissä vaihtelee eri maissa (Ks. edellinen blogikirjoitukseni  https://liinanblogi.com/2017/08/15/olkinukke-hyvaa-ja-huonoa-tutkimusta/).  Nämä osittain terveydenhuoltojärjestelmien sisällä ja osittain ulkopuolella toimivat hoitomuodot voidaan edellä esitettyyn perustuen jakaa kolmeen kokonaisuuteen:

1)  Erilaiset luontaistuotteet, kuten rohdokset, yrtit, vitamiinit, mineraalit, probiootit. Niitä myydään usein ravintolisinä.

2) Kehomielihoidot, kuten akupunktio, jooga, kalevalainen jäsenkorjaus, naprapatia, osteopatia,  kiropraktiikka, vyöhyketerapia, aromaterapia, erilaiset hieronnat, rentoutustekniikat, meditaatio, hypnoosi, luonto-  ja taideterapiat, parantava kosketus, tai chi, qi gong, Alexander-tekniikka, pilates, Trager ym.

3) Kokonaiset hoitojärjestelmät, kuten perinteinen kiinalainen ja intialainen (Ayerveda) lääketiede, antroposofinen lääketiede, homeopatia ja jotkut perinneparannusjärjestelmät. Ne poikkeavat modernista biolääketieteestä teorioiltaan ja hoitotavoiltaan ja pyrkivät tasapainottamaan kehoa ja mieltä erilaisin kehomieli-menetelmin sekä yrttien, valmisteiden ja ruokavalion avulla.

Käsitteiden määrittelyn hankaluus, tutkimus ja media

Käsitteiden määrittely on tärkeää, jotta asioista voidaan keskustella. Tutkimuksessa käsitteiden mahdollisimman selkeä ja täsmällinen käyttö on välttämätöntä, jotta tutkimuksia ylipäänsä voidaan vertaisarvioida ja niistä voidaan vaihtaa näkemyksiä.

Hyvä ja selkeä käsite on sellainen, joka a) rajaa ilmiön niin että voidaan ymmärtää, mikä kuuluu käsitteen (esimerkiksi CAM) ulkopuolelle ja mikä sen sisäpuolelle. Esimerkiksi virallisuus (eli kuuluminen terveydenhuoltojärjestelmään) versus epävirallisuus eivät muodosta selkeää rajaa, koska täydentäviä hoitoja tarjotaan myös osana monien maiden virallista terveydenhuoltoa (esim. Sveitsi, Saksa, USA, Australia ja Suomi). Tutkimuksin osoitettu näyttö tehosta versus sen puute eivät myöskään rajaa, koska sekä täydentävien hoitojen alalla että virallisissa terveydenhuoltojärjestelmissä käytetään sekä näyttöön perustuvia että näyttöön perustumattomia hoitoja.

Toinen hyvän käsitteen piirre on, että se b) selittää asiaa eli auttaa ymmärtämään missä, kuinka, miksi ja miten ilmiö esiintyy eli tässä tapauksessa missä, kuinka, miksi ja miten täydentäviä hoitoja käytetään.

Kolmas hyvä ominaisuus on c) käsitteen ”kyky” ohjata tutkimusta potentiaalisesti järkevään ja merkittävään suuntaan eli tässä tapauksessa sinne, mistä voidaan löytää uutta ja ihmisten hoitamisen kannalta hyödyllistä tutkimustietoa. Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan esittää järkeviä ja oletettavasti käytännön kannalta hyödyllisiä tutkimuskysymyksiä.  Voidaan esimerkiksi kysyä, mitä hyötyjä täydentävien hoitojen käyttö voisi tuoda terveydenhuollon säästötalkoissa?  Miten jooga, mindfulness tai muut täydentävät kehomielihoidot edistävät suomalaisten terveyttä 2010-luvun lopulla?  Kuinka paljon ja millaista haittaa joidenkin erityisten hoitomuotojen tai  täydentävien hoitomuotojen käytöstä ylipäänsä kansalaisille on?

Tutkimuksen kohteena täydentäville hoidoille (kuten kaikelle muullekin hoitamiselle) on rakennettava esikäsitys ja pohdittava millaiset tutkimuskysymykset ovat järkeviä, jotta tutkimuksessa olisi jotakin tolkkua. Kaikkea tietysti voi ja pitääkin voida tutkia, mutta yhteiskuntien terveys- ja tutkimuspolitiikka määrittää sen, mitä pidetään järkevänä. Erikseen ovat sitten kaupallisten rahoittajien, kuten lääketeollisuuden kustantama tutkimus, mikä toki heijastuu ja vaikuttaa myös verovaroin tehtävään terveystutkimukseen.

Terveystutkimuksen kohteena täydentävät hoidot ovat ehkä vieläkin hankalampi kysymys kuin ravitsemus, jonka ympärille tiivistynyt keskustelu velloo milloin minkin yksittäisen ruoka-aineen ympärillä. Suurista linjoista ollaan yksimielisiä: kannattaa syödä vähemmän lihottavia ruokia, siis välttää paljon rasvaa ja sokeria sisältävien ruokien ja juomien liiallista nauttimista ja suosia enemmän ravinteikkaita vihanneksia, eikä kannata syödä enemmän kuin kuluttaa.  Eri ruoka-aineita koskevista tutkimuksista ja niiden tuloksista käydään kiistaa.

Täydentävien hoitomuotojen osalta edes tällaista suurten linjojen konsensusta ei ole. Julkisessa keskustelussa toinen ääripää katsoo, että ”luonnonmukaiset vaihtoehtohoidot” parantavat kaikki sairaudet ”myrkyllisten” lääketiellisten hoitojen sijaan ja toinen ääripää pitää niitä vaarallisena ”huijauksena ja noituutena”. Tiedeyhteisössä jakolinja ei ole näin jyrkkä. Tutkimustietoa on sekä hoitojen hyödyistä, mutta myös haitoista.

Täydentävien hoitojen todellisuus tutkimustiedon valossa ei siis ole niin mustavalkoinen kuin lehtiä lukiessa tai televisiota katsellessa vaikuttaa. Mediassa esitetään  aika paljon luuloja ja arveluja, siis tutkimuksiin perustumatonta informaatiota. Tämä johtunee siitä, että alan tutkijoita on Suomessa vain kourallinen ja toimittajat tukeutuvat tiedonhankinnassaan lähinnä sellaisiin lääketieteilijöihin tai ammattinharjoittajiin, joilla on jo valmis ja vahva negatiivinen ennakkoasenne näitä hoitomuotoja kohtaan. Toisessa ääripäässä on se media, joka julkaisee pääasiassa kokemustarinoita, joissa näkökulma on päinvastainen kuin tämän jutun alussa linkkaamassani Padma Vuorenmaan ja Heikki Pälven tarinoinnissa.

Yksityiset hoito- ja parantumiskokemukset ovat jokaiselle kokijalle totta. Tieteen kannalta ne muuttuvat tutkituiksi faktoiksi sitten, kun näitä kokemuksia on koottu paljon ja niistä on tehty pätevään teoriaan nojaten tieteelliset kriteerit täyttävä tutkimus. Itse asiassa kokemustietoa pitäisikin hyödyntää paljon nykyistä enemmän hoidon ja parantamisen tutkimuksessa.

Mitä on uskomushoito?

Riippumattomat terveystutkijat eivät käytä pienen suomalaislääkäriryhmän vuonna 1995 valitsemaa uskomushoito-termiä. Lääkäriseura Duodecim päätti tuolloin  äänestyksen tuloksena, että complementary and alternative medicine CAM on suomeksi uskomushoito. Perusteluksi valinnalle esitettiin, että nämä hoitomuodot eivät nojaa tieteelliseen näyttöön vaan ainoastaan uskomuksiin, kun sen sijaan lääketieteellisessä hoitamisessa käytetään vain näyttöön perustuvia metodeja.

Uskomushoito määrittyi siten hoitomuodoksi, jonka vaikutuksia ja tehoa ei ole tieteellisesti tutkittu. Julkilausumaton oletus tässä on, että terveydenhuollossa (mikä usein aiheettomasti samastetaan lääketieteeseen) virallisesti käytettävät hoidot muka olisivat kaikki tieteellisesti tutkittuja ja näin ne siis erottuisivat selkeästi vain uskomuksiin nojaavista, tehottomista hoidoista. Tällainen oletus on tietysti mahdollinen, mutta tutkimusnäyttö ja käytäntö eivät sitä tue.

Uskomushoito on epäsopiva kuvaamaan täydentäviä hoitomuotoja ja termin perustelut ovat virheellisiä kolmella tavalla:

a) Ensiksikin, termi ei pysty rajaamaan uskomushoito-ilmiötä ja erottelemaan sellaisia hoitomuotoja, jotka perustuvat vain uskomuksiin niistä, jotka nojaavat tieteelliseen evidenssiin. Täydentävissä hoidoissa on paljon tutkittuja ja hyödyllisiksi osoitettuja ja vastaavasti suuri osa tavanomaisessa terveydenhuollossamme käytettävistä hoitomuodoista ei perustu lääketieteen kultaisen standardin RCT:n mukaiseen näyttöön. Sekä epävirallisella että virallisella puolella on uskomuksiin nojaavia hoitomuotoja. Tieteellistä kiistaa käydään siitä, millainen näyttö/evidenssi on oikeaa, sopivaa ja riittävää. (Katso tarkemmin kirjasta Aarva 2015)

b) Toiseksi, se ei pysty selittämään uskomushoito-ilmiötä, vaan pitäytyy evidenssi versus ei-evidenssi -rajauksessa. Termi ei auta ymmärtämään missä, kuinka, miten ja miksi ihmiset käyttävät tällaisia hoitomuotoa.

c) Kolmanneksi, uskomushoito määriteltynä tieteellisen näytön vastaiseksi ei ohjaa tutkimusta mihinkään, koska termi itsessään sisältää alkuoletuksen, että mitään uutta ja ihmisille hyödyllistä ei ole mahdollista löytää hoitomuodoista, jotka nojaavat uskomuksiin.

Näin ollen on ymmärrettävää, että uskomushoito-termiä ei käytetä tieteellisessä kirjallisuudessa. Sitä käytetään vain Suomessa ja etenkin silloin, kun arvostellaan tai halvennetaan jotakin nimityksen piiriin luettavaa hoitoa, sen tuottajia tai sen käyttäjiä.

Uskomushoito-sanan käyttö rajoittuu siis pääasiassa tarkoitushakuisiin mielipidekirjoituksiin ja toimittajien tekemiin haastatteluihin, joissa termiä viljelevät puhuvat ikään kuin se olisi yleisesti tiedeyhteisössä hyväksytty ja määritelty asia.  Näinhän ei ole. Termi ei ole yli kahdenkymmen vuoden jälkeenkään saanut myöskään kansan, eikä terveydenhuoltohenkilöstön varauksetonta tukea.

Lääkäri ja tutkija Heikki Hemmilä (2007) esitti jo kymmenen vuotta sitten, että Suomen Lääkäriliitto ja Duodecim-seura sanoutuisivat järjestöinä irti uskomuslääkintä-termin käytöstä. Hän perusteli esitystään sillä, että termi on sopimaton terveydenhuollon ammattilaisten sanavarastoon, koska siihen sisältyy tuo olettamus kaikkien muiden kuin virallisesti hyväksyttyjen hoitojen tehottomuudesta.

Hemmilän mielestä uskomushoidoista puhuvat halveksivat ja aliarvioivat yhtä keskeisintä kaikissa hoidoissa vaikuttavaa tekijää, plaseboefektiä.  Hän kysyi kollegoiltaan: ”Onko meillä lääkäreillä varaa heittää näin valtava positiivinen voimavara pelkästään »kilpailijoiden» käyttöön?”

-Tärkeä tieteellinen periaate: »proof of no effectiveness» (näyttö tehottomuudesta) on eri asia kuin »no proof of effectiveness» (ei näyttöä tehosta). Se, että monilta vaihtoehtohoidoilta puuttuu kaksoissokkokokeisiin perustuva osoitus tehosta, ei vielä tee niistä tehottomia. Tällä logiikalla jouduttaisiin hylkäämään mm. lähes kaikki kirurgiset toimenpiteet, vaikeavammaisten terapiat ja psykiatria, lääkehoitoa lukuun ottamatta. Järjestelmiä, joissa hyväksytään vain yksi totuus, kuvataan historiassa sanalla pysähtyneisyys, Hemmilä kirjoitti.

”Kaiken muun kuin tieteellisesti tehokkaaksi osoitetun – ja sen lisäksi lääkärikunnan hyväksymän – hoidon nimeäminen uskomuslääkinnäksi ei ole omiaan parantamaan muutenkin herkkää lääkäri-potilassuhdetta. Jos lääkäri näin leimaa uskomuslääkintään turvautuneen potilaansa arvostelukyvyttömäksi höppänäksi, tämä todennäköisesti turvautuu vastakin mieluummin hoitajaan, joka kunnioittaa hänen itsemääräämisoikeuttaan”, Hemmilä sanoi.

Myös  tutkija, dosentti Harri Hemilä (2016) on esittänyt viime vuonna vahvaa kritiikkiä uskomushoito-termin käytöstä. Hänen mukaansa se on halventava ja antaa harhaanjohtavan kuvan asiasta.

Blogeissa ja mielipidekirjoituksissa voidaan ja niissä yleisesti käytetäänkin värikästä, provosoivaa ja manipulatiivistakin kieltä. Silloin termejä ei tarvitse määritellä, eikä tarvitse tutustua kansainväliseen alan tutkimukseen. Riittää kun saa lukijassa aikaan jonkinlaisen omalle sanomalle myönteisen tunnetilan. Uskomushoito on juuri tällainen manipulatiivinen sana. Mutkikkaatkin hoitamiseen, sen psykologiaan ja etiikkaan liittyvät asiat tulevat siinä suoraviivaistetuksi.

Tieteessä asia on toisin. Koska tutkimuksen aiheet voivat olla monivivahteisia ja monitulkintaisia, tieteellisessä kielessä on pyrittävä mahdollisimman suureen täsmällisyyteen ja selkeyteen. Siksi siellä ei puhuta uskomushoidoista.

Seuraavaksi julkaisen kirjoitukset:

Luuloja ja tosiasioita (täydentäviä hoitoja koskevia uskomuksia ja faktoja tiivistetysti)

Onko olemassa vain yksi lääketiede? (pohdintaa tieteestä ja parantamisesta)

Kirjoitusta on päivitetty 23.8.2017: lisätty antroposofinen lääketiede kokonaisiin hoitojärjestelmiin jaksossa Käsitteet kuvaavat ilmiötä ja muokkaavat ajattelua. 

Kirjallisuutta

Aarva P. 2015. Parantavat energiat. Tutkittua ja myyttistä tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki.

Andermo S. 2017. Meaning-making in integrative health care: Studies on patients´and practitioners´experiences. Thesis for doctoral degree. Karolinska Institutet. Stockholm.

Dubois J, Scala E, Faouzi M, Decosterd I, Burnand B, Rodondi PY. 2017. Chronic low back pain patients’ use of, level of knowledge of and perceived benefits of complementary medicine: a cross-sectional study at an academic pain center. BMC Complementary and Alternative Medicine 17:193.

Hemilä H. 2016.Uskomuslääkintä on harhaanjohtava termi. ”Kieleni rajat ovat maailmani rajat” (Wittgenstein). Duodecim 2016;132(15):1389-90. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/166317/Duodecim_Uskomuslaakinta.pdf?sequence=5

Hemmilä, H.  2007. Luopukaamme termin uskomuslääkintä käytöstä. Duodecim 2007;123(19):2352.

Lim EJ, Vardy JL, Oh BS, Dhillon HM. 2017. A Scoping Review on Models of Integrative Medicine: What Is Known from the Existing Literature? The Journal of Alternative and Complementary Medicine Volume 23, Number 1, 2017, pp. 8–17

NCCIH 2017. National Center for Complementary and Integrative Health: Complementary, Alternative, or Integrative Health: What’s In a Name? https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types.

WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023.  http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/

Olkinukke? Hyvää ja huonoa tutkimusta

Elo15

20170429_135442

Yle kertoi sunnuntain 13.8.2017 pääuutislähetyksessään, että kansa ja päättäjät luottavat liian vähän tieteeseen.  Skepsis ry:n varapuheenjohtaja Tiina Raevaaran analyysin mukaan kyse on siitä, että ei ymmärretä tutkimusta tai sitten tutkimus, johon uskotaan on laadultaan huonoa. Epätieteellisyys on erityisen haitallista hänen mukaansa terveyden markkinoilla. Mediallakin on tässä oma osuuteensa.

Näinhän se on. Kului alle vuorokausi, kun valtakunnan suurin päivälehti julkaisi nettisivujensa Tiede-osastolla jutun Tutkimus: Vaihtoehtohoitoihin turvautuminen syövän hoidossa voi olla kohtalokasta – kuolleisuus  moninkertainen Linkki

Otsikko antaa ymmärtää, että tappavan vaaralliset vaihtoehtohoidot lisäävät syöpäpotilaiden kuolleisuutta. Jos näin yhteiskunnassamme todella on, on syytä huoleen. Otsikko rakentuu HS:n raportoimaan tutkimukseen, jossa väitetään, että vaihtoehtohoidot voivat olla vaarallisia, koska syöpää sairastavien vaihtoehtohoitoja käyttävien kuolleisuus oli USA:ssa äskettäin tehdyn tutkimuksen mukaan suurempi kuin tavanomaista hoitoa saaneiden.

Mistä tässä jutussa on kysymys? Entä millainen on alkuperäistutkimus, johon juttu viittaa?

Mitä nämä pahat vaihtoehtohoidot ovat? HS:n jutusta tämä ei käy ilmi. Siitä tarttuu vain hämärä pelko ja epämääräinen mielikuva, että vaihtoehtohoidot ovat tosi vaarallisia.

Yritin etsiä tekstistä, millaisista hoitomuodoista tässä puhutaan, mutta toimittaja ei sitä kerro. Kaivoin alkuperäisartikkelin esiin (1).

Siinä mainitaan tavanomaisiksi hoidoiksi kemoterapia, leikkaukset ja hormonihoidot. Vaihtoehtoisten ryhmään kuuluivat “other-unproven: cancer treatments administered by nonmedical personnel” eli “muut todistamattomat: syöpähoidot joita antaa ei-lääketieteellinen henkilöstö”.

Ei siis ole tietoa, mitä hoitoja oikeastaan tutkittiin eli oliko kyseessä joku syötävä tai juotava luontaistuote,  hoitiko potilaita joku perheenjäsen, muu terveydenhuollon henkilö kuin lääkäri, muu henkilö kuin hoitohenkilökuntaan kuuluva ja miten ja miksi potilaat näitä other-unproven -hoitoja käyttivät. Oliko käytön syynä syöpäkipujen tai muiden oireiden lievittäminen vai pyrkimys parantaa sairaus,  käyttivätkö potilaat jotakin kehomielihoitoa, mindfulnessia, joogaa tms. Nämä kaikki jäävät alkuperäistutkimuksessa epäselviksi.

Puuttuvia tietoja

Kirjoittajajoukko myöntääkin tutkimuksen rajoituksia pohtiessaan, että ” we lack information regarding the type of alternative therapies delivered” eli “meiltä puuttuu tieto siitä, millaisia vaihtoehtoterapioita käytettiin”. Tutkittiin siis sitä, että potilas ei käyttänyt tavanomaista hoitoa, mutta ei tutkittu,mitä tavanomaisesta poikkeavaa potilaat käyttivät ja  miksi he niitä käyttivät. Eikö ehkä ollut USA:n valikoivassa sairausvakuutussyteemissä varaa kalliisiin syöpähoitoihin?

Tutkimusasetelma  ei siis voi antaa tietoa vaihtoehtohoitojen vaarallisuudesta, koska tutkimuksessa ei edes tiedetä, mitä ”muut todistamattomat” hoidot olivat. Se kylläkin kertoo, että lääketieteellisestä hoidosta oli apua verrattuna siihen, että sitä ei käytetty.

Alkuperäinen artikkeli ei edes ollut varsinainen tutkimus, vaan ”Brief communication” eli eräänlainen lyhyt tiedonanto. Kirjoituksessa kylläkin esiteltiin kunnioitettava joukko tilastotieteellisiä laskelmia Chin  neliötesteineen,  luottamusväleineen ja p-arvoineen.  Metodi ja laskelmat eivät kuitenkaan auta, jos koko tutkimusasetelma ja kerätty aineisto eivät tieteellisesti kanna.

Alkuperäisessä Journal of National Cancer Institute  (JNCI)-julkaisussa on monia muitakin perustavanlaatuisia puutteita, jotka jokainen tiedetoimittaja varmasti pystyy havaitsemaan, jos niin  haluaa. Esimerkiksi siinä ei kerrota, miten observaatiotutkimuksen havaintoaineisto koottiin. Myöskään tuloksia mahdollisesti sekoittavia tekijöitä ei ole selvitetty juuri ollenkaan.

Tutkimuksessa ei lopulta tiedetty, mitä hoitoja potilaat olivat sairauteensa saaneet ennen kuin he tulivat hoitolaitokseen, jossa artikkelissa analysoidut tiedot kerättiin. Niitä ei siis kysytty potilailta. Näin ollen koko tutkimusasetelma vaikuttaa sekavalta ja epämääräiseltä.

Sitten vielä JNCI:n kirjoittajat toteavat, että tutkitut ”vaihtoehtohoidot” eivät ole sama asia kuin täydentävät ja integroivat hoidot: ”It is important to note that complementary and integrative medicine are not the same as AM (alternative medicine) as defined in our study. Whereas complementary and integrative medicine incorporate a wide range of therapies that complement conventional medicine, AM is an unproven therapy that was given in place of conventional treatment.” Kirjoituksessa ei selvitetä, miten “unproven” on osoitettu.

Niinpä tämän HS:n uutisen ja tutkimusraportin arvo jäävät kyseenalaisiksi. On myös kysyttävä, kenen etua kirjoitus ajaa. Minun on vaikea hahmottaa, miten se ajaisi syöpäpotilaan etua.

Tutkimustietokannoissa on runsaasti julkaistuja raportteja, joissa täydentävistä hoidoista, joilla tarkoitetaan  juuri tuota yllä mainittu Complementary and Integrative Medicine (täydentävä ja yhdistävä terveydenhoito),  todetaan olevan hyötyä esimerkiksi rintasyöpäpotilaille. Muun muassa joogan ja mindfulnessin hyödyt ovat kiistattomat elämänlaadun parantamisessa, vaikka ne eivät itse syöpää parannakaan.

Eettisesti vastuullista

Eettisesti vastuullinen journalismi valottaa aina kohteitaan monipuolisesti. Monipuolisuus ja puolueettomuus on erityisen tärkeä kiistanalaisissa kysymyksissä, joissa tutkijoilla ja muilla asiantuntijoilla on toisistaan vahvastikin poikkeavia näkemyksiä ja perusteluja. Tällaisissa tilanteissa, kuten täydentävien hoitojen tapauksessa,  ammattitaitoinen toimittaja tuo avoimesti julki eri näkökantoja esittävät tietolähteensä.

Raja biolääketieteellisten hoitojen (eli useimmiten lääkkeiden ja kirurgian) ja ei-lääkkeellisten (kehomielihoidot, keskusteluhoidot, taideterapiat, perinnehoidot ym.) hoitojen välillä näyttää selkeältä. Sen sijan virallisen ja täydentävän hoitamisen välillä raja onkin muuttuva ja liukuva. Se vaihtelee eri maissa. Hieronta kuuluu joissakin maissa täydentävien ja vaihtoehtoisten ryhmän. Suomessa koulutettu hieroja, naprapaatti, osteopaatti, kiropraktikko ovat virallisesti hyväksyttyjä ammattinimikkeitä (2), vaikka kela-korvausta hoidoista ei saakaan. Akupunktiokin on virallista, kun hoitajana on lääkäri. Kiinalainen ja ylipäänsä ”itäinen” lääketiede on virallista monessa maassa.

Sveitsissä lääkäriltä saatu yrttilääkintä, antroposofinen, homeopaattinen ja kiinalainen lääketieteellinen hoito on korvattu 1.8.2017 alkaen pakollisesta sairausvakuutuksesta (3). Tanskassa vyöhyketerapiasta voi saada yksityisen sairausvakuutuksen korvausta(4). Norjassa täydentäviä hoitoja käytetään tukihoitoina yli puolessa maan sairaaloista (5). Yhdysvalloissa integroiva terveydenhoito yleistyy ja joitakin täydentäviä hoitomuotoja korvataan sairausvakuutuksista (6).

Olkiukko-journalismia ja -tutkimusta

Olkinukeksi tai -ukoksi nimitetään argumentointivirhettä. Wikipedian mukaan Olkinukke tai olkiukko (straw man) on yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan. Tällöin tavallaan pannaan sanoja toisen suuhun pyrkimättä ymmärtämään sitä, mitä toinen todella tarkoittaa, jotta tämä joutuisi huonoon valoon, tai esitetään toisen ajatus niin kärjistetyssä muodossa, että sillä mitätöidään toinen tai toisen ajatus.

HS:n juttu ja alkuperäinen artikkeli viittaavat siihen, että tässä on nyt  luotu olkiukko ja ”löydetty vakava uhka” biolääketieteelliselle hoidolle pyrkimättä ymmärtämään mitä täydentävät ja yhdistävät hoidot (Complemtary and Integrative Medicine) todellisuudessa ovat. On luoto karikatyyri ”vaihtoehtohoidot”, jonka luonnetta ei avata, vaan perustellaan olettamus niiden vaarallisuudesta kyseenalaisella tutkimuksella.   ”Tutkitut” vaihtoehtohoidot nimittäin jäävät hämäräksi olkiukoksi. Sellaiseksi ne jäävät myös lehtijutussa.

Tutkimusten mukaan täydentäviä hoitoja käytetään kaikkialla läntisessä maailmassa äärimmäisen harvoin vaihtoehtona tavanomaiselle hoidolle. Niitä käytetään lisänä, täydennyksenä sekä terveyden edistämiseksi. HS:n siteeraaman tutkimuksen perusjoukossakin tutkittujen ”unproven” hoitojen käyttäjiä oli 0,02% ja tavanomaisia hoitoja käyttäneitä 99,98%!

HS:n raportoiman tutkimuksen yhden kirjoittajan toimintaa on rahoittanut kolme lääketeollisuuden suurta yritystä, jotka mainitaankin alkuperäistutkimuksessa. Siinä ei sinällään ole  mitään kummallista, mutta näin vakavassa ja raflaafassa uutisoinnissa vastuullinen journalisti mainitsee aina myös tällaisen seikan lehtijutussaan. Lukija ansaitsee totuudellista tietoa.

Viitteet

  1. Johnson SB, Park HS, Gross GP, Yu JB. (2018) Use of Alternative Medicine for Cancer and Its Impact on Survival. JNCI: Journal of the National Cancer Institute, Volume 110, Issue 1, 1 January 2018. Published: 10 August 2017
  2. Asetus 1994. Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä   http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940564 Katsottu 31.7.2017.
  3. Bundesamt für Gesundheit BAG (2017). Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilingen 16.6.2017.  https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html. Katsottu 29.6.2017;  Aarva P(2017) Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu (blogikirjoitus 3.7.2017) https://liinanblogi.com/2017/07/03/sveitsissa-taydentavia-hoitoja-virallistettu/
  4. Eriksen L, Sundhedstyrelsens Råd, Alternativ Behadling, suullinen tiedonanto 4.5.2017 Berliini.
  5. Jacobsen R, Fønnebø VM, Foss N, Kristoffersen AE (2015) Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine 15:275
  6. National Center for Complementary and Integrative Health HCCIH 2017.  Paying for Complementary and Integrative Health Approaches https://nccih.nih.gov/health/financial.

 

Päivitys 24.8.2017 Tarkennettu kohta ”HS:n raportoimaa hanketta on sponsoroinut kolme lääketeollisuuden suurta yritystä,..” . Se on muutettu muotoon ”HS:n raportoiman tutkimuksen yhden kirjoittajan toimintaa on rahoittanut kolme lääketeollisuuden suurta yritystä,..”.

Itse tutkimushanketta eivät yritykset ole rahoittaneet, vaan yksi tutkija on saanut palkkioita tai muuta rahoitusta yrityksiltä.

Antroposofisessa sairaalassa

touko13

Mistelipensaita Havenhöhen sairaalan pihapuissa.

Kävin antroposofisessa sairaalassa Berliinissä – vieraana, en potilaana. Mitä näin? En kovin paljon, mutta sitäkin kiinnostavampaa. Osallistuin toukokuun alussa tutkijatapaamiseen World Congress – Integrative Medicine and Health 2017 Berliinissä 3.-5.5.2017. Muutaman tunnin vierailu Havenhöhen antroposofiseen klinikkaan toteutettiin pre-conference -ohjelmana eli konferenssin esiohjelmana halukkaille.  

Antropo-sofia on suomeksi ihmis-viisaus. Mutta mitä on antroposofinen lääketiede? Ennen sairaalavierailua tutustuin hieman antroposofiseen terveysnäkemykseen.  Luin aluksi tutkija ja yliopistonopettaja, LKT Raimo Puustisen artikkelin “From physical bodies to astral bodies – theoretical problems in anthroposophic medicine” http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/fct.12094/abstract

Voi kauhistus, tämmöiseenkö olen sotkeutunut!  Kirjoituksessaan Puustinen suhtautuu hyvin kielteisesti Rudolf Steinerin aloitteesta kehitettyyn antroposofiseen lääketieteeseen ja pukee negatiivisen asenteensa suosituksen muotoon: “Politicians making decisions on spending public money on anthroposophic medicine should be fully aware of its theoretical basis,which is incompatible with contemporary scientific thinking.” Julkisen terveydenhuollon rahoituksesta päättävien poliitikkojen pitäisi siis hänen mukaansa resursseja jaellessaan olla tietoisia siitä, että antroposofisen lääketieteen teoreettinen pohja on yhteensopimaton nykyisen tieteellisen ajattelun kanssa.

Nykyinen valtavirtalääketiede nojaakin ajatteluun,  jossa fysiikasta, kemiasta ja biologiasta saatava tieto on parasta ja oikeastaan ainoaa todellista ja oikeaa. Tästä seuraa, että ihminen nähdään lähinnä biologisena koneena ja lääketieteellinen hoito koneen korjaamisena. Tämä mielessäni ja Puustisen tieteellisessä lehdessä julkaistu teksti laukussani köröttelen bussissa  puolisen tuntia  ja astun ennakko-odotuksia täynnä Havenhöhen pihamaalle.

No jopas jotakin! Ensimmäiseksi silmiini osuu mistelipensaita, jotka kasvavat puiden oksilla pallomaisina muodostelmina. Nuohan ovat juuri niitä, joista saatavaa ainetta antroposofisessa lääketieteessä käytetään. http://www.antroposofinenlaaketiede.fi/Mistelihoito/kaytto.html

Entisiä natsien rakennuksia

Jännittää. Nousemme 1930-luvulla valmistuneeseen hallintorakennukseen.  Havenhöhen laaja sairaala-alue ja sen rakennukset olivat 1930-40 -luvulla natsiarmeijan käytössä. Nyt jo hirvittää.

Sitten muistan oman maani sotahistorian pian itsenäistymisen jälkeen vuonna 1918 ja jatkosodan v. 1942-44 Neuvostoliittoa vastaan yhdessä Saksan kanssa! Tiedä vaikka täälläkin olisi marssinut suomalaisia.  Jokaisen maan ja kansan on myönnettävä oman historiansa tosiasiat, ja elettävä eteenpäin uusin periaattein, annettava anteeksi, opittava historiastaan ja muutettava toimintaansa paremmaksi.   

Puustinen antaa artikkelissaan kuvan, että antroposofinen terveysajattelu olisi nykyään täsmälleen samaa kuin sen kehittäjän Rudolf Steinerin aikoihin 1920-luvulla.  Pitäisikö minun nyt siis odottaa astuvani natsiajan sairaalaan ja vielä sitäkin varhaisemmalle ajalle, 1920-luvun steinerilaiseen maailmaan? En ajattele niin.  Jos ajattelisin, voisin  yhtä hyvin kysyä, että onko nykypsykiatria lääketieteeseen soveltumatonta sen vuoksi, että psykiatrit tekivät jokunen vuosikymmen sitten lobotomialeikkauksia potilaittensa auttamiseksi. Haluan tietää, mitä antroposofinen lääketiedenäkemys tarkoittaa käytännön elämässä nykyisin. 

En ole antroposofi, enkä tunne sen filosofiaa riittäväksi ottaakseni kantaa sen tieto-oppiin. Mutta nyt avaan silmäni ja korvani ottamaan vastaan käytännön tietoa ja kokemuksia Havenhöhen klinikan nykypäivästä.  

Professori Harald Matthes pitää sairaalan esittelyluennon. Havenhöhen antroposofinen hoitofilosofia tiivistyy siihe, että täällä  sovelletaan sekä tavanomaista biolääketietellistä hoitoa että sen lisänä ja täydennyksenä (ei siis vaihtoehtona)  antroposofiseen maailmankuvaan liittyviä hoitomuotoja. Niissä mieli, spirituaalisuus ja kokemuksellisuus nähdään tärkeiksi. Ymmärrän sen hoitosuuntaukseksi, joka käyttää koululääketieteen ulkopuolellakin olevia hoitomuotoja. Koululääketiede = tavanomainen länsimainen biolääketieteeseen nojaava hoitoajattelu, joka hallitsee lääketieteen opetusta yliopistoissa, mm. Suomessa.

Otan luentodioista kuvia, mutta ne jäävät huoneen valaistusolosuhteiden, ehkä kuvaustaitojenikin vuoksi hieman harmaiksi ja epäselviksi. Harmi.  Minulla on kyllä käytössäni kännykkäkameraa parempi,  hyvin zuumaava ja harrastajakuvaajan näkökulmasta laadukas Lumix-kamera. Kamera-katastrofista lisää kirjoituksen loppupuolella.

Antroposofisen lääketieteen ihmiskäsitys ja siinä käytettävät termit.

Antroposofian käyttämien käsitteiden selitykset eli antroposofisen lääketieteen mukainen lähestymistapa ihmisen hoitamiseen.

Kuvissa yllä esitetyt antroposofiset käsitteet voisi ehkä suomentaa näin (nämä ovat omia käännöksiäni,  antroposofit itse  saattavat tulkita ne toisin):

Physical body – fyysinen keho eli konkreettinen lihallinen ruumis; Life function – elinvoima- ja toiminnot eli kasvu ja kehon itseparanemiskyky; Soul – sielu eli psyyke, joka sisältää tietoisuuden, tuntemukset, halut, vaistot ja pyrkimykset; Spirit –  henki eli itsetietoisuus, rationaalinen ajattelu, vapaa tahto, ”minä”, itsekontrolli,  moraali, selviytyminen, merkitykset ja spirituaalisuus.

Sairaala kuuluu viralliseen terveydenhuoltojärjestelmään Saksassa ja se saa julkista, yhteiskunnan rahoitusta verovaroista sekä  pakollisesta sairausvakuutuksesta kuten muutkin maan sairaalat. Noin 15 % Saksan sairaaloista tarjoaa potilailleen täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja eli CAM-hoitoja. CAM=Complementary and Alternative Medicine.  (kuvat alla). 

Antroposofisella lääketieteellä on omat erityiset lääkkeelliset ja ei-lääkkeelliset hoitonsa tavanomaisten, virallisen nykyterveydenhuollon tarjoaminen hoitotapojen lisänä. Havenhöhen sairaalan kotisivut http://www.havelhoehe.de/startseite.html

Harald Matthes.

Harald Matthesin  luennon jälkeen esittäytyy kokki, joka vastaa siitä, että potilaille tarjotut ateria ovat ravitsevia. Ruokaa pidetään täällä yhtenä hoitomuotona. Noin puolet keittiön käyttämistä ruoka-aineista on biologisesti viljeltyjä. Lihan käyttöä on vähennetty. Nyt sitä tarjotaan noin kolme kertaa viikossa, mikä saksalaisessa ruokakulttuurissa vaikuttaa melko vähäiseltä.

Sairaalassa on useita osastoja, kuten kardiologinen (sydänsairaudet) osasto, syöpäosasto ja psykofyysisten sairauksien osasto. Me vieraat saimme valita, mihin halusimme tutustua. Valitsin jälkimmäisen.

Kävelen psykofyysiseen taloon

Kävelemme rauhallisesti kymmenisen minuuttia vehreää puistotietä useiden rakennusten ohi psykofyysisen osaston taloon. Saamme kuulla, että  siellä hoidetaan muun muassa kipupotilaita, mielenterveyspotilaita ja narkomaaneja (joita varten on oma erillinen yksikkönsä). Lapsille on myös oma yksikkönsä. Hoitohenkilökuntaan kuuluu lääkäreitä, sairaanhoitajia,  psykoterapeutteja ja muita koulutetuja terapeutteja (fysio, taide, musiikki, eurytmia =antroposofinen liike/tanssiterapian muoto).

Asiakkaat viipyvät klinikalla yleensä kahdesta viikosta kuukauteen ja heitä hoidetaan ”multimodaalisesti” eli monin menetelmin. Jotkut käyvät useammankin hoitojakson.  Kokemukselliset hoidot (esim. musiikki ryhmässä) yhdistetään tarvittaessa lääke- ja muihin tavanomaisiin hoitomuotoihin.  Potilailla on myös mahdollisuus olla eläinten kanssa. Niillä on oma aitauksensa ja tilansa sairaala-alueella. Aromaterapia erilaisin eteerisin öljyin (esim. laventeli, rosmariin) kylpyinä tai hierontoina kuuluvat myös hoitorepertuaariin, samoin kuin hengitys- ja erilaiset lihasrentoutusharjoitukset, terveyskasvatus, selkäkoulu, mindfulness-harjoitukset ym.

Ajatuksena on, että vaivoista vapautuakseen potilaan on tarpeen rauhoittaa ja tasapainottaa kehoa ja mieltään. Traumat, stressi ja hektinen elämäntapa altistavat psykosomaattiselle oireilulle.  Apu suunnitellaan asiakaslähtöisesti ja yksilöllisesti. ”Yhden koon sukkahousut” – mallia ei käytetä, koska ihmiset, asiakkaat ovat niin erilaisia – yksilöitä. Käytännössä monipuolisuus on järjestetty niin, että osastolla on viikko-ohjelma, jossa on aikataulu erilaisille  ryhmämuotoisille hoitotavoille. Lisäksi yksilöterapiat suunnitellaan erikseen.

Käymme katsomassa aromaterapia-huonetta, jossa hoidettava makaa ammeessa (nyt ei ollut potilasta), johon valutetaan tarkasti annosteltu määrä jotakin eteeristä öljyä. Hoitokokemuksesta keskusteleminen on osa hoitoprosessia. 

Tulee mieleen, että Havenhöhen klinikka on tavallisen sairaalan ja sanatorion/parantola-kylpylän luovalla tavalla toteutettu yhdistelmä.

Musiikkia mielelle

Tutustumme musiikkiterapiahuoneeseen ja terapeuttiin, Stefan Kühneen. 

Musiikkiterapeutti Stefan Kühne.

Kymmenien instrumenttien keskellä viihtyisässä musisointitilassa  musiikkiterapeutti  kertoo, kuinka asiakkaiden ajattelu- ja reagointitavassa tapahtuu terapian edetessä pikku hiljaa muutoksia.

Musiikin avulla ihminen voi löytää uusia sisäisiä puolia itsestään. Hän eheytyy ja vahvistuu ja alkaa paremmin tajuta omaa elämäänsä ympäröivän elämiskirjon joukossa. Mekin soitamme hiukan ryhmässä. Virkistävää.

Havenhöhe soittimia 3

Havenhöhe soittimia 2

Ollaan jo poistumassa rakennuksesta, kun yhtäkkiä huomaan unohtaneeni muistivihkoni musiikkihuoneeseen. Palaan hakemaan sitä, ja ajattelen reippaasti juoksemalla saavani vierailuryhmän kiinni. Mutta ulos päästyäni huomaan porukan hävinneen, enkä tiedä mihin suuntaan tästä lähetä.

Heitän mielessäni arpaa kulkusuunnasta, mutta jään haahuilemaan pihamaalle  (parempi olisi keskittyä). Hermostun (ihan turhaan). ”Ne ei varmaankaan odota, vaan bussi lähtee heti takaisin”, ajattelen (eikä lähde). ”Nyt pitää kiireesti päästä päärakennukselle” (miksi kiirehtiä?). Pysäytän eteen tupsahtaneen taksikuskin ja kysyn voisiko hän ajaa määränpäähän (ei voi, ei puhu englantia). Hermostun lisää (?). Sitten melko uusi, hieno kamerani tipahtaa katukiveykselle (turhaa hätiköintiä). Suutun itselleni (aika vaativaa! parempi vain tarkkailla tilannetta tyynesti). Raivostun kokeiltuni kameraani – se on mennyt täysin mykäksi, ei suostu edes käynnistymään (rauhallisesti, hyvä nainen). Kiukuttaa,  kun mietin etten tulevassa kongressissakaan voi ottaa kuvia (höh, onhan kännykkä). Huokaan syvään ja sanon ”Danke und Auf Wiedersehen” eli ”Kiitos ja Näkemiin” (pettymystä ilmassa). Pyörin harmissani pihalla ja ajattelen palata takaisiin psykofyysiseen taloon pyytämään apua (luovu jo itseriittoisuudesta). Silloin huomaan siinä lähellä metsikön reunassa kolme nuorta miestä (toivo herää).

Kysyn heiltä, mihin suuntaan pitää lähteä. Yksi tarjoutuu saattamaan ja toinenkin tulee sitten kaveriksi. Oikaisemme kapeaa mutkaista metsäpolkua ja siinä matkalla jaamme kokemuksiamme toisen saattajan kanssa. Hän on klinikalla alkoholiongelman vuoksi, ja kertoo saaneensa paljon apua ja jatkaa pian kotiin päästyään yksilöllistä psykoterapiaa. Kiitän saattomiehiä ja toivotan paranemista. Kuvaa en auttavaisesta kaverista voinut ottaa muistoksi, kun se hieno Lumixini oli juuri sanonut sopimuksen irti. 

Taisinpa tutustua antroposofisen sairaalaan lisäksi myös omiin reaktiohini.  Opettavaista.

Vierailu tarjosi valaisevan aloituksen kansainväliselle tutkijakongressille, jonka teema oli erilaisten, monista perinteistä ja terveydenhuoltojärjestelmistä juontuvien auttamisen muotojen yhdistelmäkäyttö ja sen vaikutukset.  Suomeksi voitaisiin puhua yhdistelmälääketieteestä tai yhdistävästä lääketieteestä. Kongressin sivut https://www.ecim-iccmr.org/2017/.

Ps. Kamera on nyt (13.5.2017) Puolassa korjattavana. Palannee sieltä entistä ehompana. Ei löytynyt Suomesta korjaajaa.

Fyysikot puhuvat ihmisestä ja parantamisesta

Maa27

 

20170320_135000

Kuusella on lumipallopää. Ylläksen metsässä maaliskuussa 2017.

Saako fyysikko puhua terveydestä, parantamisesta  ja hoitamisesta? Tietysti saa, koska elämme demokraattisessa maassa, jossa mielipiteitään voi ilmaista joltisenkin vapaasti.  Mutta onko hänellä riittävästi kompetenssia, pätevyyttä? En tiedä, mutta joka tapauksessa fyysikot puhuvat – ja vieläpä julkisesti.

Fyysikot Tarja Kallio-Tamminen ja Johanna Blomqvist tarkastelevat terveyttä ja sairautta ”uuden fysiikan ikkunasta”. Tai oikeastaan kyse ei ole uudesta, vaan newtonilaiseen fysiikkaan perustuvan terveysajattelun ylittävästä näkemyksestä hoitamiseen.  Tarja on kirjoittanut väitöskirjansa kvanttifysiikan filosofiasta ja Johanna polyestereiden atomistisista simulaatioista ja niissä käytetyn klassisen mallin luotettavuudesta.

Naisten todellisuuskäsitystä voisi filosofi Thomas Nageliin viitaten nimittää mieli-naturalistiseksi.  Termi ei olen Nagelin, vaan hänen teksteihinsä nojaava, oma tulkintani.

Tunnetuista fyysikoistamme kosmologit Kari Enqvist ja Syksy Räsänen puolestaan pitäytyvät puhtaaseen naturalismiin eli näkemykseen, että vain fyysinen luonto on todellista, joten vain sen tutkiminen antaa oikeaa tietoa. Tämän seurauksena he skeptikkoväen tapaan pitävät biolääketieteeseen perustuvaa hoitamista tieteellisenä ja leimaavat muut lähestymistavat ihmiseen ja hoitamiseen pseudotieteellisiksi. Skeptikoiden ”varmuus” jonkin hoitomuodon (yleensä he vastustavat täydentäviä hoitoja) turhuudesta näyttäisi perustuvan uskoon, että jos hoitomuodon fysikaalis-kemiallista, naturalistisesti kuvattavaa vaikutusmekanismia ei tunneta ja jos hoitomuotoa ei ole tutkittu biolääketieteellisin  menetelmin – sen täytyy olla huuhaata.

Kari ja Syksy ovat saaneet runsaasti mediatilaa näkemystensä esiin tuomiseen niin sähköisissä kuin printtiviestimissäkin. Tämä on ymmärrettävää, sillä yhteiskuntamme – koko akateemista yhteisöä  myöten – on opetettu sisäistämään naturalismi ”ainoaksi oikeaksi” todellisuuskäsitykseksi. Kannattajat nimittävät sitä jostain syystä, mielestäni virheellisesti, tieteelliseksi maailmankuvaksi. Oikea adjektiivi on naturalistinen. Se ei ole tieteellisen synonyymi.

Käsitys todellisuuden luonteesta = maailmakuva

Todellisuuskäsitys (maailmankuva) on ontologinen oletus maailman rakentumisesta ja järjestymisestä sekä tiedosta. Tätä, tieteellistä ajattelua, teorianmuodostusta ja käytäntöjä ohjaavaa maailmankuvaa itseään ei voi todistaa empiirisin menetelmin oikeaksi tai vääräksi (ainakaan tähän mennessä ei ole todistettu).

Tarja ja Johanna ovat hoitoajattelussaan mielestäni Karia ja Syksyä laajakatseisempia.  Heidän perustellut näkemyksensä ihmisestä ja hoitamisesta sopivat paremmin elävän organismin tarkasteluun kuin Karin ja Syksyn naturalistiset oletukset. Naisten ymmärryksessä henki (mieli) on yhtä tärkeää kuin aine (ruumis/keho).  Ei tässä tietenkään ole kysymys nainen-mies -vastakkainasettelusta, eikä vastakkainasettelusta ollenkaan, vaan kahdesta erilaisesta tavasta hahmottaa  todellisuutta ja ymmärtää tiede ja sen toimintatavat.

Koska Kari ja Syksy ovat saaneet näkemyksilleen paljon julkisuutta ja ne tunnetaan yleisesti, katson oikeudenmukaiseksi, että tässä annan tilaa Tarjalle ja Johannalle. He eivät ole keikkuneet televisio-ohjelmissa ja päälehtien sivuilla, mikä on ymmärrettävissä samoista syistä, joista Kari ja Syksy siellä keikkuvat. Vallitsevasta paradigmasta poikkeavat näkemykset kun jäävät aina syrjään joksikin aikaa. Niiden aika tulee kyllä. Näin uskoo Thomas Nagel ja monet muutkin, jotka pitävät naturalismia (materialismia) liian kapeana maailmankuvana.

Johannalta ilmestyi viime vuoden lopulla  kirja Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Siinä hän kuvaa prosessia, jonka aikana hänen ajattelunsa muuttui. Hän oli moneen kertaan joutunut toteamaan, miten vähän oikeasti tiedämme itsestämme ja ylipäänsä maailmasta ja miten vähän ymmärrämme ihmisen paranemismekanismeja. Hylkäämme paljon asioita suoraan, saman tien, vain sen vuoksi, että pidämme niitä mahdottomina, jos ne eivät näppärästi istu vallitsevaan, naturalistiseen  ymmärrykseen maailmankaikkeuden rakenteesta.

Skeptistä asennetta

– Mitä tahansa aihetta pitäisi kuitenkin pystyä lähestymään ”tutkijan asenteella” avoimena ja skeptisenä hakien sitä, mitä siitä voimme oppia ilman ennakko-oletuksia, Johanna toteaa.

Johannan kirja haastaa niitä ennakkokäsityksiä, joita meillä kullakin on elämästä, maailmasta ja meistä itsestämme. Hänen mielestään elämässä, myös sairauksien ja vaivojen hoidossa on paljon sellaista mitä emme vielä ymmärrä. Kirjoittaja pohtii energiahoitamista ja sen toimintamekanismeja fyysikon ja hoitajan näkökulmasta.

Ennakkoluuloton ja rohkea nainen on tarttunut aiheeseen, joka on vahvasti stigmatisoitu (häpeäleimalla leimattu) huuhaaksi  virallisessa terveydenhuollossamme. Tämä on tehty lähinnä fyysikoiden, vahvan biolääketiedeinstituution ja lääkäreiden ammattiliiton toimesta. Tukijoina ovat olleet lääketeollisuus (tutkimusrahoituksen kautta), skeptikkoliike, joka ei ole ollenkaan skeptinen hallitsevan tiedeparadigman suhteen, ja media.

Monimuotoinen energia

Ajattelen käsitteestä ”energia” ihmisen yhteydessä puhuttaessa hieman eri tavalla kuin Johanna, jolle se näyttää olevan enemmän materiaalinen asia kuin minulle, joka tulkitsen ihmiseen liittyvän energian psyko-fyysis-sosiaalisen ja spirituaalisen voiman kokonaisuudeksi, en nykyfysiikan määrittelemäksi ilmiöksi.

Pian tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen Johanna kommentoi minulle yllä esittämääni väitettä. Hän muistutti, että hän todellakin kertoo kirjassaan energiasta eri näkökulmista, ja selittää, miten nykyfysiikassa energia määritellään. Fysiikan energia-termillä kuvataan materian käyttäytymistä, mutta esim. energiahoidoissa käsitellään mielen tason energiaa, eli kyseessä ei ole samanlainen energia. Tässä yhteydessä Johanna puhuisi oikeastaan mieluummin informaatiosta kuin energiasta.

Hän siis kuitenkin ajattelee energiasta ihmisen yhteydessä hyvin samoin kuin minä. Ehkäpä olin lukenut kirjaa hieman huolettomasti ja siksi tein pikaisen ja puutteellisen tulkinnan. Kiitos Johannalle tarkennuksesta.

Kannattaa siis itse lukea Johannan kuvaus energiasta sekä hänen  mielenkiintoinen ja lukijaystävällinen katsauksensa kvanttifysiikasta, yhdestä  luonnontieteiden mystisimmistä alueista. Sitä kautta  on mahdollista ymmärtää hänen enrgiahoito-ajatteluaankin.

Jonkun mielestä kirjoittaja saattaa tehdä liian pitkälle meneviä tulkintoja energia-ilmiöstä hoitamisen yhteydessä, kuten mielen ja materian keskinäissuhteista ja etähoitamisesta. Niin tai näin, joka tapauksessa kirja on peloton tiedenaisen avaus hoitaviin energioihin. Kirjoittaja viittaa tutkimuksiin ja mainitsee selkeästi, että alan tutkimusta on vielä tehty niin vähän, että vahvoja päätelmiä eri hoitomuotojen tehosta on mahdoton tehdä. Tutkimus kuitenkin jatkuu eri puolilla maailmaa siitä huolimatta, että valtavirtaterveystutkimus ei naturalistisista lähtöoletuksistaan johtuen ole edes kiinnostunut aiheesta, joten tutkimusrahoitusta on hankala saada.

Tarja on kirjoittanut Uudistuva terveydenhoito -verkoston blogiin kaksi tärkeää artikkelia terveydenhuollosta ja todellisuuskäsityksistä. Niillä on nimittäin syvällinen vaikutus sekä tutkimukseen että terveysjärjestelmään ja ylipäänsä siihen, kuinka terveys, sairaus ja hoitaminen yhteiskunnassamme mielletään. Linkit kirjoituksiin ovat alla. UT-verkoston facebook-sivut.

Toisiaan täydentäviä

Tarjan ja Johannan jakamaa mieli-naturalistista (termi on oma luomukseni, ei kummankaan heidän käyttämä) todellisuuskäsitystä ei voi pitää biolääketieteelle vastakkaisena tai vaihtoehtoisena. Kysymys on komplementaarisuudesta. Kahteen erilaiseen todellisuuskäsitykseen perustuvat terveystutkimukset voivat toisiaan täydentämällä rikastaa ymmärrystämme elämästä, ihmisestä, terveydestä ja hoitamisesta. Näennäisesti ristiriitaisilta vaikuttavat katsannot voivat avata  uudenlaista ajattelua ja tuoda tuoreita ratkaisumalleja tutkimuskysymyksiin.

Biolääketieteellisellä tutkimuksella on ja sillä pitääkin olla tärkeä paikka terveystutkimuksessa ja terveydenhuollossa. Silti tämä hallitseva paradigma voi tarjota ei-hallitseville näkemyksille  aitoja mahdollisuuksia ylittää naturalistisen hoitotutkimuksen rajoitteet.  Terveysajattelua on avarrettava ja laajennettava siihen suuntaan, jossa aiempaa selkeämmin tarkastellaan mieltä, kokemusta ja hoitoympäristöjä osana kaikkia parannusprosesseja.

Tähän suuntaan ollaan menossa myös Suomessa. Lääkäri Anu Raevuori tutkimusryhmineen on ryhtynyt tukimaan mieltä hoitamisessa eli mindfulnessin hyötyjä erikoissairaanhoidossa.

Jos mieli ymmärrettäisiin laajemminkin  luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi, se muuttaisi vallitsevaa maailmankuvaa ja sitä myötä myös terveystutkimusta ja hoitokäytäntöjä.  Tietoisuus nähtäisiin  – kuten mieli-naturalistinen todellisuuskäsitys sen näkeekin  –  jossakin mielessä biologiseksi ja se määrittyisi maailmankuvassamme yhdeksi olemisemme perustaksi. Historian linssin läpi katsoen vaikuttaa  siltä, että muinaiset idän filosofiat ovat tulkinneet  kaikkeuden juuri tähän tapaan. Tämä on myös kvanttifysiikan yksi perusoletuksia. Ihmismäistä, eikö vain.

Mieli-naturalistinen katsanto pitää siis mieltä, kokemuksia ja tunteita luonnonjärjestyksen keskeisenä osana eikä vain fysikaalisesta todellisuudesta emergoituneena (kehkeytyneenä) sivutuotteena, jonkinlaisena ylijäämänä.

Jos olet kiinnostunut mielen ja kehon yhteydestä eli kehomieli-ajattelusta sekä todellisuuskäsityksestä, jossa tietoisuutta ei eroteta aineesta, tutustu Johannan ja Tarjan teksteihin.

Monistinen materialismi naturalismin muodossa on nykyisin vallitseva paradigma, ”tieteelliseksi” nimetty perusoletus kaikkeudesta.  Sen nojalla myös ihmistä ja hoitamista koskeva tutkimus keskittyy käyttämään  reduktiivisen (tutkittava kokonaisuus jaetaan osasiinsa) tiedekäsityksen menetelmiä.

Naturalismista on terveystieteissä, varsinkin lääketieteessä tullut niin ”pyhä” asia, että harva tutkija uskaltaa – tai taloudellisista syistä voi – lähteä tutkimaan hoitamisen todellisuutta toisenlaisista perusoletuksista.  Anu Raevuori on ottanut tien halkojan tehtävän. Se on mahdollista nykytieteen kentällä osittain siksi, että mindfulnessin vaikutukset on pystytty osoittamaan aivokuvissa aivojen tilojen muutoksina, vaikka varsinaista biologista vaikutusmekanismia ei tunnetakaan.

Mielenkiintoista tässä on, että meditaation (tässä tapauksessa mindfulness-muotoisen) hyödyt on tutkitusti, ihmisten kokemina tiedetty jo vuosikymmeniä, mutta naturalismiin nojaavassa biolääketieteelisessä ajattelussa ne on ”otettu todesta” vasta, kun jotakin näkyy aivokuvissa!

Naturalismi on nykyisin niin vahva dogmi, että muut näkemykset joutuvat monesti – ja aiheetta – huuhaan luokaan ja sitä kautta stigmatisoituvat. Tämä on harmillista. Lohdullista on,  että kaikki on muuttuvaista. Paradigmatkin.

Viitteet

Blomqvist, Johanna 2016. Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen. Viisas Elämä, 2016.

Enqvist, Kari. 2013. Ei toivoa, ei toivottomuutta. Teoksessa Pelkonen, R., Huttunen, M. O. & Saarelma, K. (toim.) Sairaus ja toivo. Kustannus Oy Duodecim. Bookwell Oy. Porvoo. 207-212

Enqvist, Kari. Simppeli mutta sumea universumi. Tiede 12/2014.

Nagel, Thomas. 2012. Mind & Cosmos. Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press. New York.

Nagel, Thomas, 2014 Mieli ja Kosmos. Miksi materialists-darwinistinen luontokästys on lähes varmasti epätosi. Basam Books. Tallinna.

Kallio-Tamminen Tarja 2017  Maailmankuvan muutos uudistaa terveysajattelua, osa 1 ja Maailmankuvan muutos uudistaa terveysajattelua, osa 2

Kallio-Tamminen, Tarja 2006. Kvanttilainen todellisuus. Fysiikka ja filosofia maailmankuvan muovaajina. Yliopistopaino. Helsinki

Raevuori Anu.2016  Mindfulnessin terveysvaikutukset – mitä lääkärin on hyvä tietää?  Duodecim 132:1890–7.

Inhimillisesti uudistuvasta terveysajattelusta

Hel9

narva-2017-helmikuu-metsan-reunaEilinen Anne Flinkkilän vetämä  Inhimillinen tekijä avasi uudella tavalla terveydenhuollon maailmankuvan vähittäistä muutosta. Lääkäri Anu Raevuori, jonka mindfulness-tutkimusta käsittelevä katsausartikkeli julkaistiin loppuvuonna 2016 Duodecim-lehdessä, puhui järkeviä.

”Miksi olen kiinnostunut mindfulness-asioista? Koen sekä henkilökohtaisesti että lääkärin näkökulmasta että on kauhean tärkeätä, että meidän lääketiede kehittyy siihen suuntaan että ihminen nähdään kokonaisvaltaisesti”, Anu Raevuori sanoi eilisessä (8.2.2017) Inhimillisessä tekijässä.

Lisäksi hän painotti positiivisen puolen tärkeyttä osana kaikkea hoitamista. Hänen mukaansa se on kyllä jotenkin tiedetty terveydenhuollossa, mutta välineitä ei ole oikein ollut soveltaa positiivisuutta konkreettisesti käytäntöön. Mindfulness-harjoitukset (sekä terveydenhuollon ammattilaisten että potilaiden) ovat tässä yksi työkalu.

Anu Raevuori on aloittamassa tutkimusta mindfulnessin vaikutuksista rintasyöpäpotilaiden hyvinvointiin. Toivotan onnea tärkeälle tutkimustyölle. Suomalaisissa kouluissa mindfulnessia jo tutkitaankin.

Terveydenhuollon ihmiskäsitys muuttuu

Ihminen aletaan nähdä muustakin kuin biologis-naturalistisesta perspektiivistä, josta seuraa, että koko hoitamisen, parantamisen ja kärsimyksen lievittämisen ajatus ja toiminta laajenevat ja monipuolistuvat. Sairaalle ja toipuvalle tarjotaan tulevaisuudessa korkealle kehittyneiden biolääketieteellisten palvelujen lisäksi ja ohella myös ihmisen kokonaisuuden (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja spirituaalinen puoli) huomioon ottavia, hyviksi ja toimiviksi osoitettuja auttamismuotoja. Näin monissa maissa jo menetelläänkin. Suomi tulee tässä asiassa jonkin verran jälkijunassa, jonka Anu Raevuorikin totesi ohjelmassa.

Mindfulnessia ja muita biolääketieteen ulkopuolelta nousevia hoitomuotoja  nimitetään nykyään täydentäviksi hoidoiksi.  Ne jakavat – mielestäni aivan turhaan – kansalaisia ja terveydenhuollon ammattilaisia ”puolesta”-  ja ”vastaan” -ryhmittymiin. Vastakkainasettelu on turhaa, koska hoitoja ei tutkimusten mukaan  käytetä ”joko tai” -ajatteluun nojaten vaihtoehtoina virallisille terveyspalveluille, vaan yleensä näiden tukena ja lisänä. Ihmiset soveltavat ”sekä että” -katsantoa.

Mindfulness-harjoituksia kuten muitakin täydentäviä hoitomuotoja käytetään erityisesti erilaisten kroonisten tai hankalasti virallisessa järjestelmässä autettavien vaivojen ja oireiden lievittämiseen (mm. selkävaivat, masennus, univaikeudet, päänsärky, migreeni, vatsa- ja suolistovaivat, stressioireet) sekä sairauksien ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen. (Danell 2015)

Anu Raevuori ja monet muut hänen kaltaisensa lääkärit tulevat olennaisesti vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan terveydenhuolto kehittyy suhteessa täydentäviin hoitomuotoihin, esimerkiksi kuinka terveydenhuoltojärjestelmämme soveltaa mindfulnessia stressin lievittämisessä, kroonisten sairauksien oireiden helpottamisessa  ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Lääkäreillä ja heidän järjestöillään on paljon vaikutusvaltaa terveysjärjestelmän kehittämisessä. Nuoren polven lääkäreiden julkinen esiintyminen itämaisen filosofian, josta mindfulnesskin juontuu, komppaajana, antaa viitteitä siitä, että ammattikunta on laajentamassa ihmiskuvaansa ja terveyskäsitystään biolääketieteessä vallitsevasta naturalistisesta (materialistisesta) kokonaisvaltaisempaan (holistisempaan) suuntaan.

Fyysikko-filosofi Tarja Kallio-Tamminen kirjoittaa kiinnostavasti maailmankuvan muutoksesta terveysajattelun uudistajana. Tässä osa 1 ja osa 2 kirjoituksesta, joka on julkaistu Uudistuva terveydenhoito -verkoston blogissa. Verkostolla on myös face book -sivut. Jos kiinnostaa, tule mukaan kirjoittamaan, kommentoimaan tai seuraamaan keskustelua.

Lopuksi esitän lämpimät kiitokset Anne Flinkkilälle ja Anu Raevuoren lisäksi Inhimillisessä tekijässä viisaita puhuneille JP:lle  ja kauniille Karitalle.

Lähteitä

Inhimillinen tekijä 8.2.2017 Yle.

Danell J-A. From disappointment to holistic ideals: a qualitative study on motives and experiences of using complementary and alternative medicine in Sweden. Journal of Public Health Research 2015; 4:538

Raevuori Anu. Mindfulnessin terveysvaikutukset – mitä lääkärin on hyvä tietää?  Duodecim 2016;132:1890–7.