Tag Archive | metsä

Metsä lääkkeenä

Syvällä metsässä, huojuvien latvusten suojassa koen uudistuvani. Tuntuu kuin puhdistuisin sisäisesti. Mistä tämä elähdyttävä kokemus voi johtua? Varmaankin siitä, että luonto tarjoaa minulle mahdollisuuden tulla lähemmäksi itseäni, sitä aitoa minää, joka tuppaa arkihumussa unohtumaan.

Metsä on myös pyhä paikka. Se on monen suomalaisen kirkko, jossa sielu kohoaa kohti jotakin korkeampaa, itsen ja egon ulkopuolelle. Sielua ei nykytiede tunnista, mutta yksityinen ihminen sen kyllä kokee ilmiönä, joka tuntuu sisäisesti, mutta samalla ulottuu myös itsen ulkopuolelle. Metsällä on sielua ja mieltä tervehdyttävä vaikutus.

Tänä vuonna on ilmestynyt monta hienoa terveysmetsäkirjaa. Ne ovat merkki siitä, että yleinen mielipide terveyden vaalimisesta ”luonnollisesti” on muuttumassa. Metsä on hyvä lääke moneen ongelmaan.

Teknologiavillityksen tuoksinassa luonnon parantava voima pääsi useiksi vuosikymmeniksi melkein unohtumaan. Uskottiin, että luonnolla ei ole juurikaan terveysvaikutuksia ja että se pääasiassa ”vain” virkistää.  Nyt ajattelutapa on radikaalisti muuttumassa.

Puun halaajia ja muita parantavaan luontoon uskovia ei enää katsota vinoon.

Puun halaaja Sisko

Luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinnille nähdään paljon laajempana kuin vain piristyksenä tai  luonnossa liikkumisen fyysistä kuntoa kehittävänä vaikutuksena. Tutkimus on osoittanut mikrobiomin yhdistävän ihmissolujen DNA:n ympäristön DNA:han. Toisin sanoen ihminen liittyy luontoon soluillaan.  Tästä kirjoitin tammikuussa 2017 luettuani Lääkäriseura Duodecimin artikkelin Luontoaskel tarttumattomien tulehdustautien torjumiseksi https://liinanblogi.com/2017/01/16/luonnon-esiinmarssi-terveydenhuollossa/

Mikrobit ja mieli

Luontoyhteys koskettaa myös mieltä. Ihmistä ei oikeastaan voi jakaa erilliseen kehoon ja siitä irrallaan olevaan mieleen. Osuvampaa on puhua kehomielestä. Mikrobit ja psyykkiset tilat voivat olla yhteydessä, kuten viime tammikuun Duodecim kirjoittaa:

Suoliston mikrobiston ja keskushermoston välillä on neuraalisia, endokriinisia ja immunologisia yhteyksiä, jotka vaikuttavat käyttäytymiseen ja aivojen toimintaan. Vaikutusta on havaittu molempiin suuntiin: stressi voi muuttaa suoliston mikrobiston koostumusta ja se puolestaan stressiherkkyyttä ja tunne-elämää ohjaavien aivoalueiden aktiivisuutta. Masennuksen yhteydet mikrobiston monimuotoisuuteen ja toimintaan ovat ajankohtainen tutkimusaihe.”

Terveysvaikutuksia

Luonnon terveysvaikutukset ovat todellisia ja niistä on myös suomalaista tutkimusta, kuten Tampereen yliopiston psykologian professori Kalevi Korpelan johtamat tutkimushakkeet osoittavat. Kansainvälistä tutkimusta on paljon. Tuoreessa Florence Williamsin  Metsän parantava voima -tietokirjassa kerrotaan seikkaperäisesti, mutta yleistajuisesti alan tutkimuksesta  Lähivuosina tutkimus vilkastunee edelleen. Tällä tulee mitä todennäköisimmin olemaan vaikutusta hoitopalvelujen ja terveyden edistämistoiminnan uudelleen suuntautumiseen. Lääkkeettömät hoitomuodot saanevat ansaitusti nykyistä enemmän tilaa terveydenhuollossa.

Tutkimusten perusteella tiedetään luonnon vaikutuksista muun muassa, että

–         ihmiset kokevat luonnossa oleskelun psykologisesti rentouttavaksi

–         verenpaine jonkin verran laskee, syke rauhoittuu, kortisolitasot pienenevät

–         unen laatu koetaan paremmaksi

–         yleiset mielialavaikutukset ovat myönteisiä

–         sairaalan viherkasvien on osoitettu vaikuttavan kivun kokemisen vähenemiseen, mikä voi olla psykologinen seikka siksi, että huomio voi helpommin siirtyä pois kivusta.

Sipoossa on toteutettu terveysmetsähanke, jonka vetäjä, Sipoon terveyskeskuksen johtava lääkäri  Anders Mickos  totesi Ylen helmikuussa 2017 lähettämässä  ohjelmassa Mikä on terveysmetsä http://areena.yle.fi/1-3955570 :

–         Tämä on sen verran uusi asia, että laajempaa keskustelua ei ole syntynyt. Jos pystytään tutkimuksella osittamaan, kenelle metsän terveysvaikutukset toimivat ja miten tällaista terveyden edistämistä käytännössä toteutetaan, niin uskon että lääkärikunta on asialle avoin.

Toimittajan kysymykseen ”Onko vaikea perustella lääkärikollegoille tällaista kokonaisvaltaista hoitoa?”  Anders Mickos vastasi:

–         Lääketieteessä on usein tapana ajatella, että kaiken hoitamisen pitäisi olla tieteellisesti todistettu juuri lääketieteen menetelmin. Metsän terveysvaikutuksista on maailmalla valtavasti tutkimuksia, mutta ei välttämättä lääketieteen metodein tehtyjä. Luonnosta on kuitenkin tutkimusten mukaan terveyshyötyjä.

–         Joillekin lääkäreille tämä voi ehkä olla kynnys, mutta on paljon myös lääkäreitä, jotka intuitiivisesti tajuavat, että tällainen juttu toimii ja jotka luottavat maailmalla saatuihin tutkimustuloksiin.

Sipoon projektissa tehtiin terveysmetsäretkiä sosiaali- ja terveysaseman potilaille. Mukana oli muun muassa kakkostyypin diabetesta sairastavia. Palautteet olivat erinomaisia ja ihmiset todella huomasivat luonnon hyvät vaikutukset.

Luonto on täydentävää hoitoa

Marko Leppänen ja Adele Pajunen kertovat ihastuttavassa Terveysmetsä-kirjassaan Sipoon projektista ja ylipäänsä luonnon terveysvaikutuksista kiinnostavasti, havainnollisesti ja asiantuntevasti. Kirjoittajien sukunimetkin tulevat hauskasti metsästä.

Heti kirjan johdannossa maantieteilijä-toimittaja Leppänen ja biologi-luontokasvattaja Pajunen muistuttavat, että terveysmetsä ei sijoitu vastakohdaksi tai vaihtoehdoksi modernin lääketieteen mukaisille hoidoille, vaan niiden rinnalle ja tueksi:  ”Hoitoa vaativista terveysongelmista kärsiviä emme missään tapauksessa rohkaise korvaamaan lääkärikäyntejä luontoon menolla. Kirjassa esitetyt vinkit eivät myöskään korvaa lääkärin tai sairaanhoitajan ohjeita tai neuvoja.”

Näin kirjoittajat varmistavat selustansa, ettei kukaan pääse syyttämään heitä puoskaroinnista eli laittomasta lääkärin toimen harjoittamisesta.  Ehkä tässä ollaan turhan varovaisia. Toisaalta, on toki mahdollista ajatella myös siten kuin muuan kaverini K ajattelee. Hänen mielestään luonto, luonnollinen parantuminen ja ylipäänsä luonnonmukaiset hoidot  ovat alkuperäistä ja tavanomaista eli sitä hoitamista ja parantumista, jota tapahtuu koko ajan arjessa. – Modernit lääkkeet ja kirurgia tulevat tälle jokapäiväiselle terveydenhuollolle täydennyksenä, K sanoo.

Oli miten oli, erityisen ilahduttavaa on lukea, että Leppänen ja Pajunen tarkoittavat ”terveydellä” kokonaisvaltaista toimintakyvyn, sopusoinnun ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Ei siis vain sairauden poissa oloa tai vamman puutetta.

Kirjasta saa yleiskäsityksen siitä, mitä Suomessa on tutkittu ja kuinka valtavasti maailmalla on tutkimustietoa luonnon terveysvaikutuksista. Myös Williamsin kirjassa on Suomea koskeva jakso. Siinä kerrotaan muun muassa Korpelan johtamista ympäristö- ja terveyspsykologian hankkeista. Korpela on jo vuosia ryhmineen tutkinut luonnon, esimerkiksi  luontopolkujen hyvinvointivaikutuksia.  Tampereen yliopistossa on parhaillaan Korpelan johdolla tekeillä useita teemaan liittyviä väitöskirjoja.

Filosofointia metsästä

Kirjassa Metsäpolun filosofiaa filosofi Jukka Mikkonen pohtii metsän kauneutta, lahopuun lumoa ja muita luontoarvoja. Ohueen kirjaan on koottu tukeva annos metsäfilosofiaa. Mikkosen haastattelun voi lukea vastikään julkaistusta Elonkehä-lehden numerosta 2/2017.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä mainitsen Sinikka Piipon teoksen Elinvoimaa puista. Kasvitieteen professori antaa kauniisti taitetussa kirjassa kuvin ja sanoin konkreettisia ohjeita metsien moninaisten antimien hyödyntämiseksi.

Hän esittelee kuinka luonnon antimia voi käyttää rohtoina, ruokina ja juomina. Piippo auttaa katsomaan puita uusin silmin, näkemän niiden monipuolisuuden. Metsissä ja puissa on terveyden avaimet.

Loppukevennyksenä esittelen suomalais-metsäistä hattumuotia muutaman vuoden takaa. Vasemmalta: (Pau)liina, David ja Sisko:Metsäistä hattumuotia

Kirjoja

Leppänen Marko ja Pajunen Adela. Terveysmetsä. Gummerus. Keuruu 2017.

Mikkonen Jukka. Metsäpolun filosofiaa. Niin&näin. Tampere 2017.

Piippo Sinikka. Elinvoimaa puista. Minerva. Helsinki 2017

Williams Florence. Metsän parantava voima. Minerva. Helsinki 2017

Artikkeli

Kyllönen Vesa. Metsätiedon muodoista (Jukka Mikkosen haastattelu) Elonkehä 2/207 s. 34-41.

 

Nyt menen metsään

Vaikka minä lähden metsästä, metsä ei lähde minusta. Se pysyy vaikka kököttäisin koko viikon sisätiloissa. Se vaikuttaa mieleni kautta kehooni ja sitä myötä koko elämääni. Metsämieleni ohjaa myös arvojani ja valintojani. Astun luonto edellä uuteen päivään. Luonto ei ole vain puut, taivas, vesi, maa ja ilma, vaan se tarkoittaa myös itseäni osana luonnollista maailmaa, ekosysteemiä.

Oman eliölajini edustajat, me ihmiset, kuvittelemme hallitsevamme luontoa, mutta emme me kuitenkaan taida sitä hallita. Emmehän osaa pitää aisoissa edes omaa itseämme, ajatuksiamme, tunteitamme ja käyttäytymistämme. Hybris, kohtuuton voimantunne ja rajaton kehitysusko sokaisevat silmämme näkemästä ilmiselviä faktoja, ehkä siksi, että nuo faktat eivät aina ole kovin mukavia.

Käännämme katseemme muualle, kun emme halua nähdä itse aiheuttamaamme tuhoa. Kaivamme maasta öljyä ja mineraaleja, hakkaamme metsiä holtittomasti ja pilaamme vesistöjä, jotta saamme itsellemme kaikenlaisia tavaroita ja vekottimia. Niiden uskomme tekevän meidät onnellisiksi ja vapaiksi.

Perustelemme toimintaamme päättelyllä, että tulevaisuudessa kyllä tiede ratkaisee ympäristöongelmat, esimerkiksi ydinvoimalaitosten käytetyn polttoaineen hävittämisongelman. Nyt tuo vuosisatoja meidän jälkeemme radioaktiivisena säilyvä jäte makaa syvällä peruskalliossa eri puolilla maailmaa. Uskomme talouskasvuun ja edistykseen. Usko ei horju, vaikka vakavat tosiseikat osoittavat, että jatkuva tuotannon ja kulutuksen kasvu (joka sitä talouskasvua juuri synnyttää) ja energiankäytön lisääntyminen saastuttavat luontokotiamme ja muuttavat ilmasto-olosuhteitamme.

Ilmaston lämpeneminen onkin juuri nyt julkisuudessa esillä, kun Yhdysvallat  äsken tulleen tiedon mukaan on ilmoittanut eroavansa kansainvälisestä ilmastosopimuksesta. Se on ikävää, sillä kansainvälinen yhteistyö ja asioista sopiminen on kuitenkin ainoa mahdollisuus todella vaikuttaa maapallon luonnonoloihin. Kaikki kansat ovat viime kädessä samassa veneessä eli asuttamassa yhteistä palloamme.

Yksittäistä ihmistä voi pitää mikrokokoisena maapallona ja ihmisen omassa henkilökohtaisessa ekosysteemissä puolestaan elää kaikenlaisia mikro-organismeja, jotka ovat yhteydessä meidän ulkopuolellamme olevaan luontoon. Olemme kiinni luonnossa lukemattomin sitein. Meissä on maailmankaikkeuden kaukainen historia. Myös tulevaisuus elää meissä, kun tajuamme, että itseämme seuraavien  sukupolvien tulevaisuus riippuu luonnosta. Jos luonto tuhoutuu, tuho koituu myös ihmisen kohtaloksi.

Siksi ihmiskunnan ei kannattaisi sahata elämänpuustaan oksaa, jolla itse istuu. Näitä mietin kuunneltuani Minna Pyykön yle-ohjelman Mikä on terveysmetsä 

Metsä kutsuu

Tuuli viuhuu perjantai-illan valoisassa, mutta – kyllä, hyisessä – metsässä. Niin hyisessä, että oli pukeuduttava toppatakkiin. Ilman (mutta ei koko maapallon ilmaston) soisi nyt hiukan lämpiävän! Kävelen verkkaisesti. Pilvipeite on haihtunut taivaalta. Kello yhdeksän ilta-aurinko paistaa kirkkaana.

Ilmastonmuutos kaikkoaa mielestäni, kun katson tummanvihreää havulaaksoa. Avaan mieleni silmät, ja edessäni on kirkas ja ilmeikäs näkymä.  Jokainen oksa, tuulen taivuttama runko, maahan tipahtaneet viimevuotiset neulaset loistavat minulle.  Niillä on kerrottavaa. Korvani kuulevat ja silmäni näkevät metsän kuvakertomuksia, kun heitän arkirealismin mielestäni ja siirryn hetkeksi myyttiseen mielentilaan.

Olen kuin lapsi taikametsässä, joka näkee kivenkoloissa menninkäisiä. Näen havumetsän värikkäänä, väreilevänä ja täynnä elämää.

Joku voi nyt tuhahtaa, että tuollainen on  tarpeetonta, epärationaalista ja lapsellista puuhaa. Olkoon vaikka niin, mutta minun maailmaani se rikastuttaa. Tällä tavoin pystyn hengittämään vapaammin. Puhallan ulos tunkkaista ahdistusilmaa ja vedän sisääni raikasta metsänvoimaa.

Kun suljen silmäni, alan kuulla lintujen ääniä. Kuulen kokonaisen lintukonsertin. Pääni yläosa ikään kuin nousee viserrysmusiikin tahdissa ylöspäin kohti kosmosta. Linnut kohoavat. Tuuli suhisee. Aika kuluu. Istun rauhassa. Kaupungin häly on kaikonnut mielestäni ja vähitellen alan kohota itsekin. Aikani ”lenneltyäni” palaan takaisin istumaan kaatuneen männyn rungolle. Olo on auvoinen. Kokonainen ja hyvä.

Kiitos metsä. Uskoni luonnon parantavaan voimaan vahvistuu. Kun pidämme huolta luonnosta, samalla hoivaamme itseämme. Yksinkertaista. Tässä huolenpidossa voi olla jokainen mukana omalla yksilöllisellä tavallaan.

Luonnon esiinmarssi terveydenhuollossa

Naavametsää Kaliforniassa.JPG

Ihminen on osa luontoa, ei sen herra.  Emme voi käyttää luontoa terveyden edistämiseen ikään kuin suhtautuisimme siihen ulkopuolisina kuluttajina tai tarkkailijoina. Me itse olemme luontoa. Olemme pieni osaa laajaa ekosysteemiä, sen eliölajeja ja sen hyvin- tai pahoinvointia.

Oman eliölajini edustajat, ihmiset kuuluvat puiden, pensaiden, kivien, pienien ja isojen metsän ötököiden, tuulen, veden ja auringon joukkoon – luonnolliseen maailmaan.

Tätä ekosysteemiä vaalimalla hoidamme itseämme ja edistämme terveyttämme.

Lääketieteellinen lehti Duodecim julkaisi vuoden 2017 ensimmäisessä numerossa tutkimuksiin perustuvan katsauksen luonnon terveysvaikutuksista. Samassa numerossa on ilmoitus Mindfulness-kurssista lääkäreille. Joulunumerossa 2016 oli hieno artikkeli, jossa tunnusteltiin lääketiedeyhteisön yhteistyömahdollisuuksia toimiviksi todettujen kansanparannusmenetelmien ja kansanparantajien kanssa.

Tulkitsen nämä julkaisut merkiksi muutoksesta lääketieteellisessä ajattelussa Suomessa.

Terveyskäsitys täydentyy

Lääketiedeyhteisö ja sitä mukaa vähitellen myös lääkäreiden ammattikunta on laajentamassa ihmiskuvaansa ja terveyskäsitystään biolääketieteessä vallitsevasta naturalistisesta (materialistisesta) kokonaisvaltaisempaan (holistisempaan) suuntaan. Luontopurojen virtaaminen lääketieteen valtamereen merkitsee sitä, että terveystutkimuksessa poikkitieteellisyys ja monimetodisuus voimistuvat. Hoitamisen ja terveyden edistämisen teoriapohja laajenee ja monipuolistuu. Se on hyvä asia ja se näkyy pikkuhiljaa positiivisesti koko tulevaisuuden terveydenhuollossa moniarvoisuuden, suvaitsevaisuuden ja asiakaskeskeisyyden lisääntymisenä.

Siteeraan alla muutamia kappaleita Duodecim-lehden katsauksesta Luontoaskel tarttumattomien tulehdustautien torjumiseksi.  Hyvä, perusteltu ja kiinnostava kirjoitus kannattaa kyllä lukea kokonaankin. Tässä linkki lehden uusimpaan numeroon: http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero  Harmillista, että artikkeli ei ole avoimesti kaikkien lukijoiden saatavilla (otsikon vieressä näkyy olevan lukkosymboli). Avoimen tieteen ja terevedenhuollon kehittämisen kannatta tämä kirjoitus pitäisi olla maksuttomasti luettavissa muillekin kuin Duodecim-seuran jäsenille ja yliopistoväelle.

Kirjoitus alkaa näin (lihavoinnit minun):

Kansanterveyttä uhkaa joukko kroonisia, tarttumattomia tauteja ja häiriöitä, kuten astma ja allergia, diabetes, suolistosairaudet, metabolinen oireyhtymä, sydän- ja verisuonitaudit, syöpä, neurologiset sairaudet ja mielenterveyshäiriöt. Monien sairauksien ehkäisyä on oleellisesti parannettu vaikuttamalla tunnettuihin riskitekijöihin, jotka selittävät kuitenkin vain osan kroonisista taudeista eivätkä ole paljastaneet esimerkiksi allergian ja tyypin 1 diabeteksen yleistymisen perimmäisiä syitä.

Mainituille sairauksille on usein ominaista lievä tulehdustila ja immunologinen epätasapaino. Kaupungistuneiden väestöjen elintavat ja ympäristö ovat muuttuneet tavalla, joka on voinut yksipuolistaa ihmisen mikrobistoa (normaaliflooraa) ja vaikuttaa immuunisäätelyyn. Avaamme uutta ajattelua, pohdimme immuunisäätelyyn vaikuttavia arjen tekijöitä käyttämällä esimerkkinä allergiaa ja ehdotamme ”luontoaskelta” tilanteen parantamiseksi ja tutkimuksen kohteeksi. Terveyttä voidaan edistää tukemalla ihmisten yhteyttä luontoon

Vaikka minä lähden metsästä, metsä ei lähde minusta

Metsä pysyy minussa, vaikka kököttäisin sisätiloissakin. Se on piirtynyt kehooni ja mieleni jo lapsuuden marjareissuista ja metsäkävelyistä lähtien. Suomalaisen luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti, elonkirjo vaikuttaa kehoni ja mieleni välityksellä koko elämääni. Haistan, maistan, näen, kuulen, tunnen ja aistin intuitiivisesti tämän vihreän tilan eliöyhteisön. Minä kuten muutkin kanssaihmiseni voimme suojella itseämme suhtautumalla arvostavasti puihin, aluskasvillisuuteen, muurahaisiin, kettuihin ja muihin metsäneläviin ja tekemällä luonnon monimuotoisuutta tukevia valintoja elämässämme.

Metsä on metafora luonnolle, koko maapallolle, Äiti-Maalle.

Duodecim sanoo: ”Ihmiselämän perusta on luonnon varannoissa. Ajattelua on – hyvästä syystä – leimannut luontoympäristön aiheuttamien riskien hallinta sekä ravinnontuotannon ja talouden edellytysten turvaaminen. Luonnon terveyttä suojaavia mekanismeja on painotettu vähemmän.

Virkistyksen lisäksi metsä ja luonto kaikkineen tervehdyttävät ja ovat välttämättömiä ihmiskunnan olemassaololle. Olemme sidoksissa luontoon, koske itsekin olemme sitä.

Duodecim: ”Esittelemme uusia näkemyksiä ja tutkimuksia kroonisten sairauksien ja luontoympäristön yhteydestä ja tuon yhteyden heikkenemisen seurauksista… Nykyajan ”epidemioissa” ei aina niinkään ole kyse uusista riskitekijöistä vaan suojatekijöiden vähenemisestä.”

Ympäristö, mikrobit, immuunivaste ja tulehdus

”Ympäristön vaikutukset kytkeytyvät immuunijärjestelmään paljolti ihon, suoliston ja limakalvojen mikrobisten avulla. Kaikki mitä syömme, juomme, hengitämme ja kosketamme muokkaa mikrobejamme, eikä vain bakteereja, vaan myös sieniä, arseeneja ja viruksia. Voidaan ajatella, että biologisen evoluution aikana olemme ulkoistaneet monia toimintojamme kehon mikrobiomille (mikrobista ja sen muodostama geneettinen kokonaisuus). Sen voi nähdä jopa ´toisena genomina´, joka koulii immuniteettia koko elämän ajan, ratkaisevimmin varhaislapsuudessa.”

Kirjoitus viittaa ympäristön, immuunivasteiden ja tulehduksen välisiä suhteita valottaneisiin tutkimuksiin, jotka ovat paljastaneet, miten elimistö jatkuvasti käsittelee vieraita biohiukkasia ja valkuaisaineita. ”Tasapainoinen immuunijärjestelmä erottaa vaaralliset hiukkaset vaarattomista ja omien solujen tuotteet vieraista. Nykyisillä kaupunkiväestöillä on viitteitä lievästä, pitkäaikaisesta tulehdustilasta (low-grade inflammation), immuunijärjestelmä on epätarkoituksenmukaisen varuillaan. Ravitsemuksen muutoksilla on tässä suuri merkitys. Lähellä luontoa elävien alkuperäisväestöjen tulehdustilanne saattaa olla toisenlainen: vaarasignaali aiheuttaa voimakkaan suojaavan tulehdusvasteen, mutta muuten tulehdusarvot ovat pienet.”

duodecim-1-2017

Kuva 1. Ihmisen genomi kytkeytyy ”toisen genominsa” eli mikrobiomin avulla ympäristön metagenomiin. Genomien vuorovaikutus määrittää selviytymistä. Duodecim 1/2017.

Kuvio yllä havainnollistaa selkeästi, että ihminen mikrobiomeineen on ympäristön erottamaton osa. Ihminen hengittää maailmaa, syö luonnon antimia ja sitä kautta on yhteydessä kaikkiin muihin pallomme olioihin. Eikä siinä vielä kaikki.

Mieli ja tietoisuuskin ovat alkuperäisesti osa maailmankaikkeutta. Mikrobit ja psyykkiset tilat voivat olla yhteydessä, kuten Duodecim lehti kirjoittaa: ”Mikrobisten muutokset on yhdistetty myös aivojen toimintaan ja psyykkisiin tiloihin. Suoliston mikrobiston ja keskushermoston välillä on neuraalisia, endokriinisia ja immunologisia yhteyksiä, jotka vaikuttavat käyttäytymiseen ja aivojen toimintaan. Vaikutusta on havaittu molempiin suuntiin: stressi voi muuttaa suoliston mikrobiston koostumusta ja se puolestaan stressiherkkyyttä ja tunne-elämää ohjaavien aivoalueiden aktiivisuutta. Masennuksen yhteydet mikrobiston monimuotoisuuteen ja toimintaan ovat ajankohtainen tutkimusaihe.”

”Biodiversiteettihypoteesin mukaan kosketus monimuotoiseen luontoon rikastuttaa ihmiskehon mikrobiomia, vahvistaa immuunitasapainoa ja suojaa sairauksilta.”

Luonto voi siis suojata mielenterveysongelmilta ei ainoastaan tuottamalla mukavia fiiliksiä, vaan myös mikrobiomin kautta fysiologisestikin. Kiinnostavaa. Haastavaa. Rohkaisevaa.

Mieli ja mielen luonto

Mielen, tietoisuuden ja luonnon keskinäiset yhteydet kiinnostavat nykytutkijoita entistä enemmän. Samaa asiaa ovat miettineet myös muinaiset idän filosofit vuosituhansia sitten. Nyt tämä joogafilosofiasta juontuva ajattelu on saamassa jalansijaa myös läntisessä tieteessä – uusin lähestymistavoin ja käsittein.

Mieltä/tietoisuutta tutkitaan paljon, mutta ei ole ymmärrystä, mikä on mielen luonto eli mitä tietoisuus oikeastaan on ja mistä se tulee. Kuitenkin ihmiset yleensä kokevat olevansa tietoisia. Tietoisuuden olemassaoloa ei pystytä nykytieteen materialistisin taustaoletuksin ja menetelmin todistamaan, sillä ei ole olemassa järkevää mekanismia, joka selittäisi, kuinka tiedottomasta aineesta voi syntyä tietoisuutta. Mitään tietoisuusmolekyyliä tai DNA:ta ei ole paikannettu.

Niinpä nykytieteessä sovelletaankin vastaavuusteoriaa: mielentilojen ja aivotilojen välillä on todennettu yhteys. Erilaiset mielentilat näkyvät aivokuvissa ja aivoja tietyllä tavalla ärsyttämällä voidaan synnyttää tiettyjä tunnetiloja. Mielen ja aivojen suhde ei siis ole yksisuuntainen siten, että mieli olisi vain ilmiö, jonka aivomassa tuottaa, sillä mieli myös tutkitusti vaikuttaa aivojen tiloihin (tätä todistavat mm. lukuisat meditaatiotutkimukset).

Tietoisuuden alkuperäisyys

Tästä voikin tulla siihen päätelmään, että mieli/tietoisuus ei ole välttämättä materiasta (ihmisen kohdalla aivoista) syntynyt, vaan se voi olla maailmankaikkeudessa – teoreettisesti katsoen – yhtä alkuperäinen kuin materiakin (alkuräjähdyksestä kummunnut).

Tämä avaa mahdollisuuden ymmärtää mieli ja tietoisuus luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi eikä vain fysikaalisen maailman tuotteeksi tai sen sivuilmiöksi, kuten materialistis-naturalistinen teoria olettaa. Mieli on tietenkin evoluution tulos ja siten mentaalisen puolen omaavat organismit (kuten ihminen) ovat luonnon luonnollinen osa.  (Aiheesta enemmän ks. Nagel 2012 ja 2014)

Ehkäpä luonnonjärjestys ei olekaan yksinomaan fysikaalinen. Näin biologia ei voisi olla puhtaasti fysiikkaan ja kemiaan nojaava tiede, vaan se voisi laajentua humanistiseen ja käyttäytymistieteelliseen suuntaan. Ihmisen mieltä, kehoa ja ympäristöä (luontoa) ei pidettäisi niin erillisinä asioina kuin niitä nykyterveydenhuollossa pidetään.  Duodecimin artikkeli vihjaakin siihen, että lääketiede on laajentamassa teoria-arsenaaliaan ja yhteistyötään muiden tieteenalojen kanssa.

Kirjoituksessa tosin ei pohdita lääketieteen ontologisia oletuksia ja siinä perustavanlaatuista kysymystä kehon ja mielen suhteesta eli kehomielestä. Mutta joka tapauksessa tietoisuuden ruumiillisuus käsitteenä on jo tutkijoiden käytössä (Lehtonen 2011).

Duodecimin artikkelin kirjoittajatiimi toteaa saman, minkä WHO:n Ottawan terveyden edistämisen julistus totesi jo 1980-luvulla, että terveys ei ole irrallaan muusta yhteiskunnasta. Nyt kirjoittajat painottavat lisäksi ajankohtaista aihetta – luontoa: ”Se (terveys) kytkeytyy ilmaston lämpenemiseen, luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen, energiakumoukseen, ravinnontuotantoon ja yhdyskuntasuunnitteluun.”

Loppukaneetti

Luonnon virkistyskäyttö tukee kansanterveyttä ja kannattaa ottaa huomioon lasten ja vanhusten hoidossa, järjestettäessä terveydenhuoltoa ja suunniteltaessa yhdyskuntia. Kun monimuotoiseen luontoon perustuvat terveyshyödyt otetaan vakavasti, kustannussäästöt voivat olla suuret. Lähestymistavan tulee olla positiivinen. Miten korostaa luonnon tarjoamaa terveyttä pelkän riskien välttelyn sijasta? On tuettava sellaisia ympäristöön ja elintapoihin vaikuttavia toimenpiteitä, jotka riittävän turvallisella tavalla vahvistavat immuunitoleranssia. On luotava ennakkoluulottomia yhteistyön rakenteita tutkimukseen ja käytännön toimiin. Lääketieteen asiantuntijoilla on tässä keskeinen vaikuttamisen paikka.”

Niin on! Toivotan menestystä ennakkoluulottomien yhteistyön rakenteiden luomiseen. Samoin myös poikkitieteelliseen tutkimustoimintaan ja moniammatillisen hoitosysteemin ja terveyden edistämisen kehittämiseen sekä siihen, että myös terveyspalvelujen käyttäjät, kansalaiset otetaan mukaan.

Samassa luontoveneessä me kaikki seilaamme maailmankaikkeuden virtaa, milloin ylös, toisinaan taas alas.

Lähteet

Tari Haahtela, Ilkka Hanski, Leena von Hertzen, Pekka Jousilahti, Tiina Laatikainen, Mika Mäkelä, Pekka Puska, Kari Reijula, Kimmo Saarinen, Erkki Vartiainen, Tuula Vasankari ja Suvi Virtanen 2017. Luontoaskel tarttumattomien tulehdustautien torjumiseksi Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2017;133(1):19-26.

Lehtonen Johannes 2011. Tietoisuuden ruumiillisuus. Mieli, aivot ja olemassaolon tunne. Bookwell. Porvoo.

Nagel, Thomas, 2012. Mind & Cosmos. Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press. New York. Nagel, Thomas, 2014 Mieli ja Kosmos. Miksi materialists-darwinistinen luontokästys on lähes varmasti epätosi. Basam Books. Tallinna. Linkki.

Huojun honkana, havisen haapana

metsa-08102016

Meditaatiometsä.

Tuulee niin, että metsäkukkulalla humisee. Asetun selkä männynhujopin runkoa vasten. Tämä on nuori puu, ei kovin tukeva, mutta pitkä se on. Rentoudun. Uppoudun metsäiseen mielentilaan, metsämeditaatioon ja päästän irti. Vapautan kireyden ja ikävät ajatukset lentämään tuulen mukana kauas. Päästän hengityksen rytmissä rauhan ja syystaivaan valon sisääni.

mannyn-latvat-08102016

Hoitavat männyt.

Kuulen kuinka puhuri lähestyy. Whuu-uhh! Alan huojua. Ees-taas-ees-taas. Selkäni liikkuu rungon mukana. Korkea mänty edessäni keinuu myös.  Alarungossa näkyy aivan pientä, mutta havaittavaa liikettä. Sama tuntuu omassa nojapuussani. Me  vähän kuin tanssimme. Latvat viuhuvat laajemmin tuulen mukana. Nekin tanssivat! Mielenrauhan jazzia, crossover – rajat ylittävää metsämusaa.

Puut pysyvät pystyssä, koska huojuvat joustavasti. Haluan olla mänty, juuret tanakasti maassa ja latva kohti syystaivasta. Sydän siinä jossain keskellä. Se kurottuu niin alas kuin ylös, ja oksien mukana sivuillekin. Vapauttavaa. Mieli kohoaa  ja maailmankuva laajenee, syvenee ja transformoituu. Muuttuu uudenlaiseksi.

haapa-vaaka-08102016

Helisevä haapa.

Tovin kuluttua lähden laskeutumaan kukkulalta ja tulen pellon laitaan, ojan viereen. Sillä odottaa tuulessa haviseva haapa, jonka lehdistä suurin osa on keltaisia, mutta joukossa on vielä vihreitäkin. Kumpikin väri loistaa auringossa ja litteäkantaiset lehdet helisevät tuulenvireessä. Sulaudun puuntuntuun, haavan olemukseen ja tunnen sisälläni havinaa.

Värähtely tuo yllättävästi esiin sekä voimani että haavoittuvuuteni. Kuuntelen niitä. Se on samaa vastakohtien ykseyttä, jota männyn huojuntakin tarjoili. Mikä voima! Mikä valo! Ja kaikki tässä läsnä minulle, minussa. Kiitollisuus syöksyy myrskyn tavoin sydämeeni.  Vapauden  tunne.  Olen täydellinen pisara maailmankaikkeutta, joka ulottuu mittaamattoman kauas ulkopuolelleni ja käsittämättömän syvälle sisimpääni. Olen ristin keskellä, mutta en ristiriidassa. Armahdettu, vapautettu. Armahtunut, vapautunut.

Aikani siinä ihmeteltyäni, lampsin uusin pinkkikumisaappain rusehtavan sänkipellon poikki takaisin. Saunaan, toiseen suomalaiseen pyhättöön ja rauhoittumispaikkaan. Siellä minua hellii löylyn henki.

Lokakuinen peltoaukea Vesilahden Narvassa.

Lokakuinen peltoaukea Vesilahden Narvassa.

Melkein unohdin myyttitytön

Näkymä metsästä pellolle

Olin melkein unohtanut myyttisen puoleni eli sen pienen tytön, joka ihmetellen katselee sammalmättäältä aikuisia marjametsässä, näkee kesätaivaan kirkkaista kirkkaimpana, tuntee ihollaan metsän huminan ja kuulee puiden kuisketta.

Myyttityttöni oli kadonnut kauas omasta keskustastani, etäälle ydinminästä, tunnetason ulottumattomiin. Se tuli kuitenkin takaisin. Kiitos.

Elämäni teatterissa kaikilla sisäisillä roolihahmoillani on paikkansa. Jos joku hahmo poistuu selittämättä näyttämöltä, koko esitys kärsii. Syntyy hässäkkää.

Kun liian kauan touhuilen tarmokkaana unohtaen perusasioita, alan voida huonosti. Tulee epämukava olo. Epämääräisiä oireita ja ahdistuksen aaltoja.  Silloin pitää ottaa pari askelta taakse päin ja tarkistaa kurssia, näytelmän käsikirjoitusta.

Hei, myyttityttö mukaan vaan!

Mitä enemmän vuosia karttuu, sitä tärkeämmäksi tulee tuo sisäinen puoli minussa. Ehkä onkin niin kuten usein sanotaan, että vanhat muuttuvat lapsiksi jälleen!

Vakavasti puhuen kyse on siitä, että meissä kaikissa on yhtä aikaa useita puolia, minuuksia tai oman elämän näytelmän roolihahmoja.  Käsitys siitä, että ihminen pysyisi aina ja kaikissa elämänkäänteissä samana, on mitä todennäköisimmin virheellinen. Saattaa toki olla, että jonkinlainen ydinminä säilyy sisäisesti muuttumattomana, mutta käytännön elämässä ajattelumme, tunteemme, toimintamme ja ihmissuhteemme muuttuvat koko ajan.

Itsen ikävä ja vapaus

Kun en ole kosketuksessa omaan ytimeeni, tunnen itseni kuin kuoreksi. Astiaksi joka on tyhjillään. Tuntuu kuin ketään ei olisi kotona. Yhteyden palauttaminen on joskus haasteellista. Pitää hiljentyä kiireen keskellä ja jäädä kuuntelemaan omaa sanatonta puhettaan. Voi kesää kauankin, että jotain alkaa kuulua, että sisällä alkaa soida.

Joskus pelottaa, ahdistaakin, kun ei tiedä mikä se sielun möykky on, joka estää oman äänen kuulemisen. Ajoittain tekisi jopa mieli lopettaa kuuntelu. No, monesti lopetankin ja alan touhuilla ja toimittaa ”tärkeitä” asioita.

Olen kuin flipperi: välillä lähellä ja välillä kaukana omasta äänestäni, soinnistani ja musiikistani.

Työläskin itsensä kuunteleminen on kuitenkin aina osoittautunut antoisaksi. Tuloksena on vapautumista. Tuntuu kuin rintakehä laajenisi ja voisi hengittää helpommin. Tunteet ja ajatukset alkavat virrata. Mieli myönteistyy ja tulee vastaanottavaisemmaksi.

Tuntuma ylös

Toinen tärkeä yhteyssuhde itselleni on tuntuma transsendenssiin. Ai mihinkä, saattaa joku kysyä? Wikipedia määrittelee transsendenssin havaintokokemuksen ulkopuolelle jääviksi ilmiöiksi, joista ei voida saada järkitietoa. Hmm… olisiko kyse niin sanotusta huuhaasta, uskonnosta tai mystiikasta?

Vastaus riippuu siitä, kuinka hahmotamme ympäröivän todellisuuden ja itsemme siinä. Jos maailma on vain ja pelkästään aineeseen ja aineellisiin ilmiöihin rakentuva kokonaisuus, koko transsendenssin käsite voi tuntua pöhköltä. Tunne kohoamisesta,  tavanomaisen tietoisuuden ylittäminen, pyhän kokemus, muinaiset myytit ja symbolit näyttäytyvät turhana taikauskona ja hörhöytenä. Materialismiin nojaava tiede ja yltiörationaalinen maailmankuva kun eivät saa niistä otetta.

Ymmärrän näin tulkitsijoita ja arvostan heidän tapaansa tajuta todellisuus. Minun ei kuitenkaan tarvitse jakaa tuota maailmankuvaa. Silti voin arvostaa fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa tieteenaloina.

Sitä paitsi mekaanista materialismia ei pystytä tieteen keinoin edes osoittamaan todellisemmaksi kuin monia muitakaan ontologisia (ontologia=oppi olevaisesta) oletuksia maailman perusluonteesta. Se on vain teoria. Metafyysinen materialismi on kylläkin edelleen yleisin filosofinen näkemys todellisuudesta akateemisten filosofien ja luonnontieteilijöiden keskuudessa. Mutta se ei ole sama asia kuin totuus eikä edes sama asia kuin ”paras mahdollinen maailman selitys”.

Metafysiikka filosofiana tarkoittaa olevaisen yleisimpien piirteiden ja perusteiden systemaattista tutkimusta ja selittämistä.

Koen metafyysisesti läheisemmäksi teorian maailmankaikkeudesta orgaanisena, ei mekaanisena systeeminä. Siihen kuulumme myös me ihmiset tietoisina luontokappaleina. Tietoisuus ei ole vain meidän ”omistuksessamme”, vaan kaikki maailman entiteetit (oliot) ovat lähtökohtaisesti jollakin tavalla tietoisia (vaikka eivät samalla tavalla kuin ihminen), koska ovat osa universaalia tietoisuussysteemiä. Tämä on holistinen, panpsykistinen ja panenteistinen näkemys.  Minusta se on järkevä katsanto ja lisäksi luontovetoinen.

Ihmiskunnan syvää viisautta

Tällaiseen näkemykseen sopii myös myyttinen ajattelu. Myytithän ovat ihmiskunnan syvää viisautta, jota ei voida tieteellisellä metodilla selittää pois.  Myyttiset, vuosituhansia vanhat mielemme perusrakenteet sisältävät biologisen todellisuuden ylittäviä asioita. Niitä ei tarvitse tutkia ja tulkita materialistisen tieteen keinoin. On olemassa muitakin tieteenaloja.  Kaikki ei ole laskettavissa ja mitattavissa.

Ihmisellä on kyky luoda ajatuksia ja omaksua kokemuksia, joita kaikkia ei voi eikä tarvitse selittää järjellä ja jotka ulottuvat arkikokemuksen tuolle puolen.  Meillä on mielikuvitusta. Sekin on tosin kärsinyt tietoyhteiskunnassa arvonalennuksen. Ainoastaan lapsille ja taiteilijoille hyväksytään aito ja vapaa mielikuvituksen käytön oikeus.

Meidän muiden odotetaan hylkäävän tai sivuuttavan mielikuvitukselliset myytit epäuskottavina ja tarpeettomina. Järjellisesti ajateltuna näin onkin hyvä, mutta ei mielen ja tunteen tasolla.  Tieteen pelisäännöin järki voittaa aina tunteen, mutta todellisessa elämässä asia on juuri päinvastoin. Tunne ohjaa elämää.

Terveellä tavalla elämään sovellettuna myytit itse asiassa edistävät hyvinvointia. Ne eheyttävät rationalismin rikkomaa ihmistä ja auttavat häntä hiljentymisen ja haltioitumisen kautta pääsemään oman itsensä juurille. Näin ne tukevat ihmisen henkistä kasvua.

Kun ihminen kadottaa eikä sitten löydä ”myyttistä” ydintään, hän voi eksyä ja jäädä harhailemaan omassa elämässään. Mutta onneksi myyttitytön tai –pojan, metsänhengen tai pikku prinssin voi aina palauttaa.

IMG_3220

Vihreys tuli – ja kesä!

 

 

 

 

 

Kompastuin omiin jalkoihini

Punainen kipsin peite piristää.

Punainen kipsin peite piristää.

Tätä en ehkä uskoisi, jos en olisi itse kokenut. (Liikunta on terveellistä, mutta siinäkin on riskinsä.)

Lempipaikassani lumirunkoisten mäntyjen keskellä, tuuhean kuusen katveessa annan metsän hoitaa murtunutta, kipsattua rannettani.

Metsäterapia ei ole vaihtoehtohoitoa. Ranteeni ja kokonainen ihmisenikin jakavat ”sekä että”-ajattelun, ”joko tai” vaikuttaa liian kapealta. Otan kiitollisena vastaan sekä huipputeknisen terveydenhuollon tehokkaat palvelut että sen mitä luonto voi lahjoittaa.

Kolmisen viikkoa sitten sain erinomaista palvelua Tampereen tapaturma-asema Acutassa. Vastaanotto oli  inhimillistä, diagnoosi ja hoitaminen joustavaa ja nopeaa. Ranne tutkittiin, kuvattiin, kipsattiin ja sain selkeät jatkohoito-ohjeet. Koko prosessiin kului alle kolme tuntia. Tunnelma asemalla oli positiivinen ja rauhallinen.

Talvitie Pyynikki

Pakkanen nipistelee poskipäitä. Raikas ilma valuu keuhkoihin ja kuusen neulaset kertovat lempeitä tarinoitaan menneestä kesästä, tästä ohi kulkeneista lajitovereistani, ihmisistä ja monista metsän elävistä.

Havun oksat tietävät paljon ja osaavat olla aitoja itsejään yrittämättä mitään, pyrkimättä mihinkään, tekeytymättä joksikin toiseksi kuin ovat. Tässä suhteessa ne poikkeavat ihmisistä.

Kuusi kertoo

Kerron kuusen oksalle, miten ranteeni murtui. Kompastuin kävelylenkillä alamäessä polulla lojuneeseen puun oksaan. Mainitsen myös, että sama ranne oli kokenut saman kohtalon samaan vuodenaikaan kahdeksan vuotta sitten. Olin tuolloin Lapissa ja tarkoituksena oli lähteä hiihtolenkille. Tipahdin käteni varaan lomamökin jäiselle pihamaalle. Liikuntavammoja molemmat.

Kysyn kuuselta, mitä se tästä apeasta tilanteestani tuuma. Se on vaiti, mutta silti kuulen sen vastauksen. Puun sanaton puhe kantautuu tietoisuuteeni. Ehkä se tulee sisältäni, alitajunnastani, ehkä jostain muualta.  En tiedä, eikä sillä väliä olekaan. (Samahan se on, mistä tuutista se ”mesitzi” tulee.)

Kuusi sanoo, että hiljenny, kuuntele, ota vastaan, jaa omastasi. Olet ihan hyvä murtuneenakin. (No joo, mutta rannemurtumastahan nyt on kyse, jupisen itsekseni.)

Ensimmäinen murtuma vuosien takaa ahdisti hyvin paljon, mutta siitä myös alkoi muutos. Lievien fyysisten kipujen kautta päädyin henkiselle tuskien taipalelle. Välillä tuntui, että edessä on umpikuja. Pelotti, uuvutti, masensi, ahdisti ja itketti vuorotellen. Piti turvautu psykiatrin apuun, jota en kuitenkaan saanut (olisin kyllä saanut varttitunnin konsultaation tuloksena nipun pillereitä). Lopulta apu löytyi täydentävältä puolelta empaattisilta ihmisiltä. Tästä kirjoitin nelisen vuotta sitten:https://liinanblogi.com/2012/03/13/masennus/  https://liinanblogi.com/2012/03/13/masennus/

Mielialaongelmat, joita nyt kutsuisin eksistentiaaliseksi ahdistukseksi (elämäntuskaksi) tuntuivat  tietenkin pahalta henkilökohtaiselta kriisiltä. Lopulta se kuitenkin toi mukanaan hyvää, koska johti  sisäiseen muutokseen, sielun avartumiseen ja kaikkinaisen postiiviseen elämänkäännökseen. Vaikka ulkoisesti paljon mikään muu ei vaihtunut kuin se, että tietoisesti kiire väheni, niin sisäisesi uudistus oli valtava.

Mikä muuttui? Lyhyesti sanottuna asenne ja maailmankuva. Minusta tuli onnellinen ihminen, joka antaa itsensä kokea iloa, hurmaantumista, riemua, rakkautta ja tyyneyttä, mutta myös apeutta, murhetta, kateutta, jopa vihaa. Tunteita tulee ja menee. Opettelin hyväksymään ne kaikki niin, että en anna niiden negatiivisesti hallita toimintaani.

Märehtimisen ja murehtimisen sijasta jätän asiat, joihin en pysty mitenkään vaikuttamaan ”silleen”.  Otan transsendenssin, syvyyden ja korkeuden kokemusmaailmaani.  Yksi voi nimittää sitä pyhyyden ja mysteerin kokemukseksi, toinen jumalallisuudeksi, sisäiseksi valoksi tai henkisyydeksi. Kolmas puhuu luonto- tai taidekokemuksesta.  Minulle on yhdentekevää mikä nimi ilmiölle annetaan, pääasia on, että se on osa elämääni.

Muutoksen myötä ryhdyin tekemään asioita, joista oikeasti pidän. Havahduin todellisuuteen ainakin pikkuisen.

Uusintakompurointi

Tänään iltapäivällä lähdin taas tavanomaiselle ulkoilulenkilleni.

Kävelen rauhallisesti ylämäkeä Pyynikin rinteessä. Yhtäkkiä kompastun! Tömähdän polvilleni ja oikean käteni varaan. Vasen, se kipsattu hipaisee hiukan maata ikään kuin se yrittäisi auttaa oikean uurastusta.

Ensimmäinen reaktioni ”Ei voi olla totta!” kääntyy huoleksi kipsikädestä. Oikea ranne näyttää säästyneen kolhuilta. Huokaisen helpotuksesta. Huomaan, että kengän nauha repsottaa. Olen astunut sen päälle. Olen siis kompastunut omiin saappaisiini, kuten sanonta kuuluu.

Kohtalokas kengän nauha.

Kohtalokas kengän nauha.

Harmittaa niin, että käännyt takaisin mennäkseni kotiin. Rauhoituttuani kävelen kuitenkin metsään. Se kannattaa, sillä metsä hoitaa minua nyt kuten se on hoitanut aina ennenkin. Siellä tulee mieleeni, että jos minusta kerran on tullut näin onnellinen ihminen, niin miksi vasen ranteeni murtui taas. Ja erityisesti, miksi äsken sotkeuduin omiin kenkiini.

Onko tässä taas jokin opetus? Kyllä varmaan. Ainakin se, että kaikkea voi tapahtua ja mitä tahansa voi koska tahansa sattua. Elämiseen kuuluu ennakoimattomuutta ja epävarmuutta. Kaikkea ei voi varmistella. Ja että kannattaa aina tarkistaa kengän nauhat.

Onko joku muutos edessä? Toivottavasti. Mihin parempaan tämä nyt johtaa? En tiedä, odottelen. Joka tapauksessa otan kuusen neuvoista vaarin: hiljenny, kuuntele, ota vastaa, jaa omastasi.

P.s. Olin kirjoittamassa terveysliikunnasta, kun lähdin kohtalokkaalle iltapäiväkävelylle. Juttu julkaistaan huomenna (18.1.2016)  Täydentävät terveysnäkemykset -blogissa https://liinanblogicomblog.wordpress.com/.

 

 

 

Puut – tieteellisesti terveellisiä

Heretyn metsäpolkuJokunen vuosi sitten erään illallisen jälkeen muuan professori alkoi kevyessä keskustelussa voimakkaasti ironisoida puunhalaajia. Hänen mielestään ihmiset, jotka uskovat puiden terveellisyyteen, ovat tosi hörhöjä ja typeryksiä. Miehestä paistoi syvä vastenmielisyys kaikkiin, jotka kuvittelivat vaikuttavansa terveyteensä puihin nojailemalla.

Enpä siinä saanut suutani auki ilmaistakseni toisenlaisen näkökannan. Olin joukon ainoa toisinajattelija ja vaikenin. Mutta kehityn koko ajan, enkä enää vaikene.

Sisareni S. poti äskettäin hankalan kesäflunssan ja tunsi pitkään itsensä voimattomaksi ja vetämättömäksi. Siitä seurasi alakulo. Sitten hän alkoi mennä joka päivä ainakin tunniksi metsään. Jo muutaman metsäpäivän kuluttua energiavarastot lisääntyivät, olo virkistyi ja mieli keventyi.

Joku voi tähän todeta, että olisihan S:n olo siitä itsestäänkin kohentunut. Voi olla, että olisikin, mutta olennaista on, että S. itse koki luonnossa kulkemisen, puut ja mättäät tärkeiksi ja voimaannuttaviksi.  ”Sammaleessa tallustelu tuntui sujuvan paljon helpommin kuin tasaisella asfaltilla kävely”, S. kertoi. Uskon häntä. Olen sen itsekin kokenut.

Nyt myös  tiede on osoittanut, että metsä parantaa.

Tuoreessa European Journal of Integrative Medicine -lehdessä julkaistiin tutkimus metsän vaikutuksesta syöpäpotilaiden hyvinvointiin. Pienessä 11 hengen kokeessa todettiin metsäympäristössä asumisen ja päivittäisen kahden tunnin rentouttavan kävelyn lisäävän rintasyöpäpotilaiden luonnollisten tappajasolujen määrää. Tutkijat päättelivät, että muutaman viikon metsäterapia lääketieteellisen hoidon tukena saattaisi auttaa rintasyövästä parantumista. He katsovat, että metsäterapiaa pitäisi tutkia tarkemmin ja laajemmalla tutkimusryhmällä.

Toisessa tutkimuksessa aiheena oli stressi. Suomalais-japanilainen tutkijaryhmä selvitti monitieteellisessä hankkeessa kaupunkimetsän vaikutusta stressiin. Mukana oli koehenkilöitä, jotka istuivat lepotuoleissa tai kävelivät puistoissa. Vertailukohta oli kaupunkikeskusta. Hankkeen keskeiset tulokset olivat selkeät: metsät ja puistot parantavat mielialaa sekä lisäävät terveyttä ja hyvinvointia.

Ihminen on luonnon kaveri ja samalla osa sitä

Kun käsityksemme ihmisen paikasta luonnossa alkaa hahmottua tarkemmin, tajuamme, että luonto parantaa. Alamme ymmärtää, että ihmisen ei pidä liikaa yrittää hallita luontoa. Hänen kuuluu olla sen kaveri ja kumppani. Kun tämän tajuaa, käsittää myös, että luonto tosiaan auttaa,  jos sille annetaan mahdollisuus eikä sen parannusvoimaa tukahduteta tai rajoiteta keinotekoisesti.

Mäntyä esimerkiksi on aina pidetty puuna, joka tukee, kannustaa ja antaa voimaa. Se on myös ilon tuoja. Ison puun alla alakulo ja murhemieli saavat ”lääkettä”. Kuusi puolestaan on viisas, joten sitä kannattaa kuunnella. Männyn nila ja kuusen pihka ovat hoitaneet. Ja hoitavat yhä. Suomalaislääkärin Arno Sipposen kehittämää pihkasalvaa myydään apteekeissa. Useat pienet yrittäjät markkinoivat myös itse tuottamiaan pihkavoiteita.

Puut siis hoitavat ja edistävät terveyttä. Tiedän sen kokemusperäisesti ilman tiedettäkin. Nyky-yhteiskunnassa ajatellaan yleisesti, mutta virheellisesti, että joku asia – esimerkiksi puiden terveellisyys – on totta vasta sitten, kun siitä on tutkimuksia. Maailmassa on erittäin paljon asioita, myös hoitomuotoja, joita ei ole tutkittu ja jotka kuitenkin toimivat ja ovat hyödyllisiä. Pidän silti hyvänä asiana, että luonnon terveysvaikutuksia on alettu tutkia.

Nyt tutkimusten perusteella kieleemme on ilmaantunut ”metsänhoito” – sanan rinnalle termit ”metsähoito” ja ”metsäterapia”.

Lähteet

Byungho KJ., Hyewon, J., Sujin, P., Sungjae, L. 2015. Forest adjuvant anti-cancer therapy to enhance natural cytotoxicity in urban women with breast cancer: A preliminary prospective interventional study. European Journal of Integrative Medicine http://dx.doi.org/10.1016/j.eujim.2015.06.004

Tsunetsugu, Y., Lee, J., Tyrväinen, L., Kagawa, T. & Miyazaki, Y. (2013) Physiological and psychological effects of viewing urban forest landscapes assessed by multiple measurements. Landscape and Urban Planning, 113:90–93.

Pitkäneulaisia mäntyjä 2 La Palma