Suomalainen metsä on ekohumanistinen terapeutti. Pimeimpänä vuodeaikanakin se valaisee pelkällä olemassa olollaan. Oman eläinlajini edustajat, ihmiset, ovat pieni osaa laajaa ekosysteemiä, sen eliöiden kirjoa ja samalla koko luonnon hyvin- tai pahoinvointia.
Ekohumanistisesti ajatellen emme ole erillisiä muista luontokappaleista, vaan kuulumme puiden, kivien, pienien ja isojen metsän ötököiden, maan, ilman, tuulen, veden ja auringon joukkoon – luonnolliseen maailmaan.
Luonnonsuojelu on kaiken luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja edistämistä, myös ihmisen ja erilaisten ihmiskulttuurien. Luontoa ei voi hallita. Sen kanssa voi pyrkiä elämään sopusoinnussa. Jos kuvittelemme hallitsevamme luontoa, on hyvä muistaa, että emme oikein osaa pitää aisoissa edes omaa itseämme, mieltämme, ajatuksiamme, tunteitamme ja käyttäytymistämmekään.
Emmekä meneillään olevaa pandemiaa.
Virusten villiintyessäkin olemme kiinni luonnossa lukemattomin sitein. Henkilökohtaisessa ekosysteemissämme elää kaikenlaisia mikro-organismeja, jotka ovat yhteydessä meidän ulkopuolellamme olevaan maailmaan. Luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinnille nähdäänkin nykyisin paljon laajempana kuin vain virkistyksenä ja luonnossa liikkumisen fyysistä kuntoa kehittävänä vaikutuksena, jotka nekin ovat tietysti tärkeitä.
Tutkimus on osoittanut mikrobiomin yhdistävän ihmissolujen DNA:n ympäristön DNA:han. Toisin sanoen ihminen liittyy luontoon biologisesti, soluillaan. Tästä kirjoitti muutama vuosi sitten lääketieteellinen Duodecim-lehti katsausartikkelissa ”Luontoaskel tarttumattomien tulehdustautien torjumiseksi” (Haahtela ym. 2017)
Luonto voi jopa suojata mielenterveysongelmilta ei ainoastaan tuottamalla mukavia fiiliksiä ja kohentamalla fyysistä kuntoa, vaan myös mikrobiomin kautta. Ihminen osana luontoa ikään kuin ulottuu kehomielensä (kehonsa ja mielensä) kautta oman ihonsa ja ajattelunsa ulkopuolelle. Hän on monimutkaisilla, pitkälti vielä tuntemattomilla psykofyysisillä mekanismeilla yhteydessä luonnonympäristöön. Juuri tämän vuoksi on niin tärkeää, että huolehdimme ympäristön ja samalla myös itsemme hyvinvoinnista.
Metsän terveysvaikutuksista on julkaistu paljon kirjojakin. Muutamia esittelen Metsä lääkkeenä -blogijutussani joka tosin on jo neljän vuoden takaa. No, metsä on kuitenkin pysyvästi ajankohtainen aihe.
Puihin nojaaja terapiassa
Huojun honkana, havisen haapana. Asetun seisomaan selkä männyn runkoa vasten. Uppoudun metsämeditaatioon ja päästän irti. Vapautan kireyden ja ikävät ajatukset tuulen mukana taivaalle. Annan luonnon rauhan virrata sisääni. Selkäni aistii rungon kosketuksen ja vihreän väreilyn. Tuuli yltyy, nojapuuni latva viuhuu ja koen äänet sävelinä korvissani. Tämä on mielenrauhan jazzia, rajat ylittävää metsämusiikkia.
Puut pysyvät pystyssä, koska huojuvat joustavasti. Olen petäjä, juuret tanakasti maassa ja latva kohti äärettömyyttä. Mieli kohoaa ja avartuu, syvenee ja transformoituu, muuttuu uudenlaiseksi. Mikä voima! Mikä valo! Kiitollisuus ja vapaus vyöryvät sydämeeni. Olen täydellinen pisara maailmankaikkeutta, ulotun mittaamattoman kauas ulkopuolelleni ja käsittämättömän syvälle sisimpääni.
Aikani siinä ihmeteltyäni lähden kotiin. Mutta vaikka minä lähden metsästä, metsä ei lähde minusta heti. Se viipyilee.
Lähteet
Haahtela T., Hanski I., von Hertzen L. ym. 2017. Luontoaskel tarttumattomien tulehdustautien torjumiseksi Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2017;133(1):19–26.
Aarva P. Metsä koskettaa ja hoitaa. Teoksessa Aarva P, Kortejärvi H & Sarvela K (toim.) Inhimillisyyden vallankumous. Iloa ja toivoa terveydenhoitoon. Basam Books. Helsinki 2018, 109-121.