Aamuruno- ja aurinko

Linnuilla tuntuu olevan kovin paljon sanottavaa tänä aamuna. Titityy. Tsitsi. Wiuwiu. On korkeaa siritystä ja hieman matalampaa visertelyä. Järveltä kantautuu tööttäilyä, pluritusta ja vaakuntaa (siellä on mm. kaksi joutsenta).  Metsä ja järvi soivat. Seison pikkuisen mökin pihamaalla avarassa lintukonsertissa.

Kauan sitten istuttamani narsissi nyökyttelee keltaista päätään, kun lausun sille Kai Niemisen runon:

”olen aina vähän jäljessä, kaikki tapahtuu juuri ennen kuin ehdin tajuta ja kun sitten alan tajuta, aika menee siihen, aurinko laskee kesken kaiken ja kun herään se on jo noussut, olen taas vähän jäljessä, ärsyttävän, mutta ratkaisevan vähän, tuntuu, että on kiire, kun pitäisi muistaa mitä juuri nyt pitäisi tehdä mieleen nouseekin mitä seuraavaksi, eikä siinä auta muu kuin koettaa keskittyä ja siinä keskittyessä alkaa hyräillä jotakin mistä ei pääse irti”

Maan kosteus haihtuu ja narsissejakin keltaisempi aurinko nousee.

Narsissit

Kirja

Kai Nieminen. Istun tässä, ihmettelen. 2012.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s