Tag Archive | CAM-hoidot

Paradoksista muutosagentiksi – joka kolmas käyttää täydentäviä hoitoja

Ihon alle asetettujen sirujen avulla  ehkä piankin saadaan suoraan  kännykkään ajantasaiset seurantatiedot  verenpaineesta, kolesterolista ja kehon rasvaprosentista. Terveysteknologia tarkkailee hyvinvointia puolestasi. Ihmiset syövät ilomielin tehokkaita ja turvallisia lääkkeitä. Ja arvostavat kirurgeja, lääketieteellistä huipputekniikka ja hoidon ammattilaisia.

Samaan aikaan ei-lääketieteelliset hoidot, kuten erilaiset kehomielihoidot, perinneparannusmenetelmät  ja luontaisvalmisteet lisäävät suosiotaan. Biotekniikan ja lääketieteen voittokulku ei odotuksista huolimatta olekaan vähentänyt virallisen järjestelmän ulkopuolella toimivien täydentävien hoitojen käyttöä. Kansaa on kyllä tarmokkaasti valistettu niiden epätieteellisyydestä. On kerrottu, että tällaiset  hoidot perustuvat vain plaseboon eli lumeeseen, että ne ovat vain kampaajan ja kosmetologin palveluihin verrattavia hyvinvointihoitoja,  että niistä voi olla haittaa vakavasti sairaille ja että alalla esiintyy huijausta. (esim. Pälve 2016 ja Yle-uutiset 17.8.2017 https://yle.fi/uutiset/3-9777013).

Tästä huolimatta tuoreen tutkimuksen mukaan yli kolmannes (35.3 %) suomalaisista on käyttänyt täydentäviä hoitoja eli CAM-hoitoja (Complementary and Alternative Medicine)  vähintään kerran viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana.  Laura Kemppaisen ja tutkijaryhmän raportti julkaistiin pari  viikkoa sitten  Scandinavian Journal of Public Health -lehdessä (DOI: 10.1177/1403494817733869).  Tutkimusaineisto on koottu osana kansainvälistä European Social Survey –vertailututkimusta, jossa selvitettiin sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä, myös CAM-hoitojen käyttöä 21 maassa vuonna 2014.

Tutkimuksessa kysyttiin seuraavista hoitomuodoista: akupunktio, akupainanta, kiinalainen lääketiede, kiropraktiikka, osteopatia, homeopatia, kasvi/yrttilääkintä, hypnoosi, hieronta, vyöhyketerapia ja sprituaalinen hoitaminen. Listasta puuttuvat Suomessa muiden tutkimusten mukaan vanhastaan melko  suosittu jäsenkorjaus (Meriläinen ym. 1993) ja muut perinnehoidot (Vertanen ym 2017)  sekä mm. naprapatia, aromaterapia ja energiahoidot kuten reiki. Siitä puuttuvat myös jooga sekä kaikki taideterapiat (musiikki, maalaus, kirjoittaminen, liike- ja tanssiterapiat). Myöskään vitamiinit ja luontaistuotteet terveyden edistämisessä eivät olleet tutkimuskohteena.

Jos kaikki nykyisin maassamme käytettävät epäviralliset hoitomuodot otettaisiin tutkimukseen mukaan, käyttäjämäärä nousisi  todennäköisesti paljon suuremmaksi kuin on tuo runsas kolmannes aikuisväestöstä. Perustelen arviotani sillä, että jo 25 vuotta sitten tehdyn väestötutkimuksen mukaan jotakin epävirallista hoitomuotoa oli käyttänyt viimeksi kuluneen vuoden aikana  lähes puolet (46 %) suomalalaisista. (Meriläinen ym. 1993). Kansainvälisten tutkimukset mukaan CAM-käyttö lisääntyy kaikkialla läntisessä maailmassa.

Paradoksihan se on

Miksi ihmiset käyttävät hoitomuotoja, joita virallisen lääketieteen edustajat eivät suosi, vaan jopa julkisesti kritisoivat ja vähättelevät ja näin rakentavat niiden käyttäjiin häpeäleimaa, stigmaa?  Miksi ihmiset käyttäytyvät kerettiläisesti? Miksi eivät usko virallista totuutta?

Onko kyse totuudenjälkeisen ajan ilmiöstä eli siitä, että epätotuus valtaa terveydenhoitoa? Mistä syystä suuri osa kansalaisista näyttää voimallisesta valistuksesta huolimatta turvautuvan täydentäviin hoitoihin?

Joillakin on tapana esittää täydentävät hoitomuodot vastakohtana tieteelliseen näyttöön perustuvalle (evidence based medicine=EBM) hoitamiselle. Tällaiseen kaksinapaiseen parantamismaailmaan uskoville on olemassa vain kaksi ääripäätä: totuus ja valhe, EBM-tieteellisesti hyväksi osoitettu hoitaminen eli virallisen terveydenhuollon tarjoamat palvelut ja ”ne muut” eli tutkimattomat ja siksi potentiaalisesti jopa vaaralliset hoitomuodot. Tämä on oletus, joka ei perustu tosiasioihin.

Tällainen näkemys nojaa vanhentuneisiin tieteellisyysuskomuksiin eli perusteettomiin vastakkainasetteluihin. Todellisuus on nimittäin vivahteikkaampi ja monimuotoisempi. Havainnollistan sitä taulukolla. Siinä EBM tarkoittaa näyttöön perustuvaa lääketiedettä (evidence based medicine) Tälle käsitteelle ei ole yksiselitteistä määritelmää. EBM-liikkeen yksi keskeinen vaatimus on kuitenkin se, että hoitojen tehojen arvioinnin pitäisi perustua satunnaistettuihin tutkimuksiin. (Aiheesta tarkemmin ks. Hemilä 2016)

(BMJ Clinical Evidence 2017, Ernst 2011)

Taulukosta näkyy, että sekä virallisessa terveydenhuollossa että sen ulkopuolella on tarjolla hoitomuotoja, joita on tieteellisesti tutkittu. Kummassakin ryhmässä on myös paljon hoitomuotoja joita ei ole tieteellisesti tutkittu. Lisäksi raja virallisen, epävirallisen  ja täydentävän välillä on häilyvä, muuttuva ja joskus tulkinnanvarainenkin, mikä ei taulukosta tietenkään näy. Siitä ei näy myöskään se, että molemmissa ryhmissä on käytössä hoitomuotoja, joiden hyödyistä on saatu näyttöä muilla tutkimusmenetelmillä kuin kliinisin satunnaistetuin kokein (RCT=Randomized Clinical Trial). Hoitojen vaikutusten tutkimus on nykyään monitieteistä ja monimetodista, koska näin saadaan totuudenmukaisempi ja täydellisempi kuva eri hoitomuotojen hyödyistä.

Moni luulee, että KAIKKI virallisen järjestelmän tarjoamat hoitomuodot on tutkittu satunnaistetuin kliinisin kokein ja että KAIKKI sen ulkopuolella tarjottavat, epäviralliset hoitomuodot ovat jääneet tutkimatta. Näin ei ole.

Fakta on, että terveystutkimuksessa niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa suurin taloudellinen panostus yhteiskunnan taholta ja  erityisesti lääke- ja terveysteknologiateollisuudelta  suuntautuu biolääketieteen uusiin keksintöihin. Tämä on ymmärrettävää.  Epävirallisen hoitamisen tutkimus sen sijaan vaikuttaa stigmatisoituneelta, jopa tabulta, sosiaalisesti kielletyltä asialta, kuten edellisissä postauksissani olen pohtinut. Ei ole myöskään kovin tiedeseksikästä tutkia täydentäviä hoitoja, niiden vaikutuksia tai käyttäjiä – juuri tuon stigmatisoitumisvaaran vuoksi.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa ja uusia tuulia jo puhaltelee. European Social Survey on siitä yksi esimerkki.  On havahduttu siihen, että huippuunsakaan viety terveysteknologia laitteineen ja lääkkeineen ei pysty ratkaisemaan ongelmia, jotka liittyvät kroonisten sairauksien kanssa selviytymiseen, lääkeresistenssiin (esim. antibioottiresistenssi), pitkäaikaisiin ja epämääräisiin, vaikeasti diagnosoitaviin vaivoihin, joille ei löydy lääketieteen puolelta apua. Silloin ihminen etsii apua ihan mistä tahansa. Ei hän jää odottelemaan evidenssiä, todistetta tutkimuksista.

Ihon alle laitettava siru voi teoriassa edistää terveyttä ja parantaa elämän laatua, mutta vain välillisesti. Siru ei muuta käyttäytymistä ja tottumuksia, sen tekee ihminen itse. Yksittäinen ihminen voi edistää terveyttään ennen kaikkea omalla toiminnallaan.  Terveyspolitiikan tehtävä puolestaan on tukea poliittisin päätöksin kansalaisen mahdollisuuksia vaalia ja edistää omaa terveyttään.

Onkin kysyttävä, onko täydentävissä hoidoissa (CAM-hoidoissa) tai hoitajissa jotakin sellaista, mikä resonoi käyttäjissä juuri tässä tukemiskysymyksessä? Mihin tarpeeseen nämä hoidot vastaavat?  Onko potilas-hoitaja suhteella, kohtaamisen laadulla ja muilla hoitotilanteeseen liittyvillä tekijöille joku merkitys täydentävien hoitojen suosiossa?

Pitäisikö tästä ryhtyä vakavasti keskustelemaan tiedeyhyteisössä? Pitäisikö tätä tutkia, ennen kuin suurin osa kansalaisista päättää hakea sote-uudistuksen valinnanvapauden toteuduttuakin palveluja epäviralliselta puolelta. Soten valinnanvapaus ei nimittäin koske täydentäviä hoitoja. Sote-uudistuksessakin ne näyttävät jääneen vaietuksi asiaksi, tabuksi.

Kemppaisen ym tutkimus (2017) vahvistaa aikaisempia tutkimustietoja siitä, että  CAM-hoitoja käytetään täydentämään tavanomaista hoitoa, ei vaihtoehtoina sille. Hoitoja käytetään monenlaisten oireiden ja vaivojen lievittämiseen (Kuvio).

Täydentäviä hoitoja eivät käytä ainoastaan terveet rentotutumiseen ja hyvän olon hoitoina, kuten Lääkäriliiton vastikään eläköitynyt toiminnanjohtaja totesi (Pälve 2016). Tässäkin on syvä ristiriita virallisten uskomusten ja  tutkimustiedon välillä.

”Miksi tämä on näin?”

Olisiko tutkijoiden jo aika nostaa kissa pöydälle ja kysyä, miksi tämä on näin.

Ihmiset käyttävät täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja kaikissa EU-maissa, joissakin enemmän kuin Suomessa, joissakin vähemmän. Kemppaisen ym.( 2017) analyysin mukaan pienintä käyttö on Unkarissa (9.5 %) ja suurinta Saksassa (39.5 %).

Epävirallista hoitamista  ei voida enää sivuuttaa vähäpätöisenä kysymyksenä. Pääosin virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella vaikuttava palvelujen kokonaisuus on  tärkeä yhteiskunnallinen ilmiö,  jolla on merkitystä koko palvelujärjestelmän kannalta. Sillä on heijastusvaikutuksia siihen, miten tavanomaisiin terveyspalveluihin suhtaudutaan ja miten niihin luotetaan. (Eikemo, Bamra, Huijts ym 2016).

Jos terveys- ja hyvinvointipalveluja tarkastellaan kansalaisten, käyttäjien näkökulmasta, kysymys on entistäkin tärkeämpi. Miksi viralliset terveyspalvelut eivät riitä, vaan niille on haettava ”täydennystä”?

Näkemykset keskustelevat

Jos CAM-ilmiön tulkitsee kahden vastakkaisen ja toistensa kanssa ristiriitaisen hoitonäkemyksen kamppailuksi, se jää paradoksiksi, selittämättömäksi ja järjenvastaiseksi ongelmaksi (esimerkiksi näin: ”kolmannes ihmisisä ei tajua omaa parastaan – ilmeisesti saavat jotain hyötyä, koskapa CAM-hoitoja käyttävät”)

Jos taas asia ymmärretään kahden erilaisen ja toisiaan täydentävän näkemyksen keskusteluksi, paradoksista tulee muutosagentti. Silloin järjenvastaisuus poistuu, ja jännite eri hoitonäkemysten välillä voikin ohjata uuteen ymmärrykseen ja luoviin ratkaisuihin.

Kun ollaan avoimia näkemään tosiasiat sellaisina kuin ne ovat käytännössä, todellisessa elämässä, saatetaan huomata, että ihmiset kyllä ymmärtävät mitä tekevät. He integroivat eli yhdistelevät erilaisia parannusfilosofioita ja käyttävät monenlaisia hoitomuotoja itsensä ja läheistensä terveydeksi samanaikaisesti ja rinnakkain.

Sote-uudistuksessa puhutaan paljon moniammatillisen yhteistyön tärkeydestä ja tarpeesta palvelujen yhdistämiseen, integroimiseen. Potilaan eli asiakkaan tulisi olla keskiössä. Integraatiosta tulevat hyötymään kaikki osapuolet: niin potilaat, ammattiauttajat kuin potilaan lähiyhteisökin. Virallinen integraatiopuhe koskee kuitenkin vain sellaista auttamista, joka nyt ”sijaitsee” virallisen sote-järjestelmän rajojen sisällä.

Nämä rajat ovat kuitenkin liukuvia ja muuttuvia. Kansalaiset muuttavat niitä omalla toiminnallaan. Tutkijat ja terveyspoliitikot tulevat sitten perässä.

Jos ihminen toistuvasti kokee saavansa jostakin hoitomuodosta tai joltakin hoitajalta apua ongelmiinsa, hän käyttää niitä jatkossakin riippumatta virallisen tahon varoituksista, suosituksista tai ohjeista.

Mitähän päättäjät voisivat tästä oppia?

Lähteitä

BMJ Clinical evidence 2017. What conclusions has Clinical Evidence drawn about what works, what doesn’t based on randomised controlled trial evidence? http://clinicalevidence.bmj.com/x/set/static/cms/efficacy-categorisations.html. Katsottu 17.10.2017.

Eikemo TA, Bambra C, Huijts T, Fitzgerald R. 2016. The First Pan-European Sociological Health Inequalities Survey of the General Population: The European Social Survey Rotating Module on the Social Determinants of Health.  European Sociological Review 33(1), 1-17.

Ernst, E. (2011) How Much of CAM Is Based on Research Evidence? Evidence-Based Complementary and Alternative Medicine.  Article ID 676490, http://dx.doi.org/10.1093/ecam/nep044

European Social Survey. Study documentation. file:///C:/Users/Käyttäjä/AppData/Local/Temp/Temp1_ESS1-7e01.zip/codebook.html

Hemilä H. Vaihtoehto voi joskus perustua näyttöön. Suomen Lääkärilehti  2016;71:1298-1299.

Kemppainen ym. 2017. Use of complementary and alternative medicine in Europe:  Health-related and sociodemographic determinants. Scandinavian Journal of Public Health. DOI: 10.1177/1403494817733869

Meriläinen P, Vaskilampi T, Vartiainen E, ym. Suomalaisen väestön virallisten ja epävirallisten hoitomuotojen rinnakkaiskäyttö vuosina 1982 ja 1992. Kirjassa: Koskela K, Vaskilampi T, Vartiainen E, Meriläinen P, Viinamäki H, Mäntyranta T. (toim.) Vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3; 1993, 79-96.

Pälve H. Vaihtoehtoiset hoidot eivät kuulu lääketieteeseen. Potilaan lääkärilehti 17.2.2016. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/laakarit-ottavat-kantaa/laakariliiton-palve-vaihtoehtoiset-hoidot-eivat-kuulu-laaketieteeseen/

Vertanen P, Hänninen O, Piippo S, ym. 2017. Perinnehoitojen verhottu tieto. Kalevalainen kansanparannus –säätiö; 2017.

 

 

 

Täydentävät hoidot, turhia vai hyödyllisiä

Symbolipalloja. Kuva P. Aarva

Tämä kirjoitus on Allergia ja astma -lehden nettisivuilta, josta sen voivat lukea lehden tilaajat. Toimituksen luvalla julkaisen sen tässä samanlaisena kuin se on julkaistu 15.9.2017 lehden sivuilla (ilman kirjoitusta elävöittäviä symboli- ja luontokuvia). Kiitän Allergia ja astma -lehteä julkaisuluvasta.

Noin kolmannes suomalaisista käyttää täydentäviä hoitoja, joita kutsutaan myös luontais- tai vaihtoehtohoidoiksi.

Ne ovat kirjava joukko luontaistuotteita ja -lääkkeitä, kehomieli-hoitoja ja kokonaisia lääkintäjärjestelmiä, kuten kiinalainen lääketiede. Luontaistuotteita on kokeillut yli puolet väestöstä.[1]

Tässä kirjoituksessa pyrin osoittamaan, että täydentävien hoitojen todellisuus ei ole mustavalkoinen, vaan vivahteikas. Hoidoista voi olla hyötyä, mutta myös haittaa. Tutkimusten mukaan ne eivät näytä asettuvan vastakohdaksi viralliselle hoitamiselle, vaan sen rinnalle. Hoitomuodot nojaavat monesti kansanperinteeseen tai muutoin modernista biolääketieteellisestä ajattelusta poikkeavaan hoitofilosofiaan.

Yksi näkee ne yleislääkkeenä kaikkiin mahdollisiin vaivoihin, toinen pitää niitä hyödyttömänä, tieteenvastaisena taikauskona.

Eri hoito- ja lääkintäjärjestelmien välillä on kautta historian ollut kahnausta. Keskiajalla kirkko määritteli, mikä on hyvää hoitamista, nyt sen määrittelee pitkälti biolääketieteellinen yhteisö. Silti määrittelyvalta ei ole totaalista. Ihmiset valitsevat eri hoitofilosofioista kumpuvia avun muotoja, ja käyttävät niitä rinnakkain ja samanaikaisesti. Potilaille tämä ei ole ollut ongelmallista. Historian linssin läpi katsottuna kiistely ”oikeasta” tiestä terveyteen on ollut ennen muuta eri lääkintäjärjestelmiä edustavien parantajien ja auktoriteettien murhe.[2]

Täydentäviä hoitoja valitaan yleensä tavanomaisen lääketieteellisen hoidon tueksi ja lisäksi, ei vaihtoehdoksi. Niitä käytetään eniten lisähoitoina kroonisten vaivojen, vaikeasti määriteltävien sairauksien ja kiputilojen lievittämiseen sekä terveyden edistämiseksi.[3]

Astmasta ja allergioista kärsivätkin kokeilevat erilaisia hoitoja.

Joku saa avun, toinen ei. Alustavia viitteitä on saatu mm. suolahuoneen[4] ja koivunsiitepölyhunajan[5] myönteisistä vaikutuksista oireiden lievittymiseen. Samoin Cvitamiinista[6] on jonkin verran näyttöä. Probiooteilla[7] arvellaan voitavan ehkäistä ja hoitaa allergiaoireita. Rannikkomännyn kuoresta eristetyllä Pycnogenolilla on mahdollisesti koivuallergian oireita lievittävää vaikutusta, ja siitä voi olla apua astmaoireiden lievityksessä käytettäessä astmalääkityksen lisänä.[8] Heinätabletteja käytetään siedätyshoidossa, ja ne ovat nykyisin virallisesti hyväksytty sairausvakuutuksesta korvattava biologinen lääkehoito.[9]

Jooga, luonnossa liikkuminen ja muut kehoa ja mieltä rentouttavat keinot saattavat jonkin verran parantaa astmaa ja muitakin kroonisia tauteja potevien elämänlaatua, vaikka ne eivät itse sairautta parannakaan.[10] Hengitysharjoituksista, hieronnasta, kaloreiden ja suolan vähentämisestä sekä kalaöljyn ja seleenin lisäämisestä ruokavalioon on mahdollisesti hyötyä astmaatikoille.[11] Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta ennen kuin pitäviä johtopäätöksiä voidaan tehdä.

Mielen ja kehon hyvinvointia edistävät ja tasapainottavat kehomieli-hoidot, kuten hengitysharjoitukset, mindfulness-meditaatio ja jooga, ovat yleensä terveydelle haitattomia. Luontaisvalmisteiden ja lääkkeiden yhteisvaikutukset sen sijaan voivat olla haitallisia. Siksi on tärkeää, että hoitojen käytöstä keskustellaan oman lääkärin kanssa. Epäsuoraa, terveyteen liittymätöntä haittaa voi olla turha rahan meno, jos epäpätevästä hoidosta ei ole mitään hyötyä.[12]

Valvonnan puutteen vuoksi Suomessa toimii koulutukseltaan hyvin eritasoisia terapeutteja, joten asiakkaan on oltava tarkkana hoitajaa valitessaan. Muodollisen pätevyyden voi tarkistaa esimerkiksi Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL:n terapeuttirekisteristä, jossa kuitenkin on vain murto-osa hoitajista, tai Julkiterhikki-rekisteristä, josta löytyvät hoitajat, joilla on virallinen ammattitutkinto.[13] Terveydenhuoltokin tarjoaa nykyisin vähäisessä määrin täydentäviä hoitoja.[14] Tutkimus on lisääntynyt viime vuosikymmeninä samaan aikaan kuin hoitojen käyttö länsimaissa on yleistynyt.

Kolmenlaista hoitamista

Täydentäviä hoitoja on tarjolla pääasiassa terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella, mutta jonkin verran myös terveydenhuollossa. Niiden asema kansallisissa terveysjärjestelmissä vaihtelee eri maissa. Kansainvälisesti näitä hoitomuotoja kutsutaan täydentäviksi ja vaihtoehtoisiksi hoidoiksi, englanniksi Complementary and Alternative Medicine (CAM).[15]

Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot 

1) Kehomielihoidot, kuten länsimainen akupunktio, jooga, kalevalainen jäsenkorjaus, naprapatia, osteopatia, kiropraktiikka, vyöhyketerapia, aromaterapia, erilaiset hieronnat, rentoutustekniikat, meditaatio, hypnoosi, luonto- ja taideterapiat.

2) Erilaiset valmisteet, kuten luontaistuotteet, rohdokset, yrtit, vitamiinit ja mineraalit.

3) Kokonaiset hoitojärjestelmät, kuten kiinalainen akupunktio, perinteinen kiinalainen ja intialainen (Ayurveda) lääketiede ja homeopatia. Ne poikkeavat modernista biolääketieteestä teorioiltaan ja hoitotavoiltaan ja pyrkivät tasapainottamaan kehoa ja mieltä erilaisin menetelmin sekä yrttien, valmisteiden ja ruokavalion avulla.

Tutkimuskirjallisuudessa yleistyy myös termi täydentävät terveysnäkemykset (complementary health approaches) ja täydentävät hoidot (complementary medicine)[16]. Perustelu näille nimityksille on, että ihmiset yleensä valitsevat hoitoja lääkärin tai muun tavanomaisen hoidon tueksi ja täydennykseksi, ei korvaamaan näitä.[17] Integroivalla terveydenhuollolla (integrative health care) tarkoitetaan yhdistelmää, jossa sovelletaan biolääketieteellisten hoitomuotojen, kuten lääkkeiden ja leikkausten, ohella myös täydentäviä hoitamisen ja terveyden edistämisen lähestymistapoja.[18] Yhdysvaltain Kansallinen terveysinstituutti käyttää termiä täydentävä ja integroiva terveys ja Maailman terveysjärjestö perinteinen ja täydentävä lääketiede. [19]

Raja virallisen ja täydentävän hoitamisen välillä on liukuva. Esimerkiksi hieronta luetaan joissakin maissa täydentäväksi. Suomessa koulutettu hieroja, naprapaatti, osteopaatti ja kiropraktikko ovat virallisesti hyväksyttyjä ammattinimikkeitä[20], vaikka kela-korvausta hoidoista ei saakaan. Akupunktiokin on virallista, kun sitä antaa lääkäri. Sveitsissä lääkärin antama yrttilääkintä, antroposofinen, homeopaattinen ja kiinalainen lääketieteellinen hoito on korvattu 1.8.2017 alkaen pakollisesta sairausvakuutuksesta.[21] Tanskassa vyöhyketerapiasta voi saada yksityisen sairausvakuutuksen korvausta.[22] Norjassa täydentäviä hoitoja käytetään tukihoitoina yli puolessa maan sairaaloista.[23] Yhdysvalloissa integroiva terveydenhoito yleistyy ja joitakin täydentäviä hoitomuotoja korvataan sairausvakuutuksista.[24]

Kuka käyttää ja miksi?

Täydentäviä hoitoja käytetään kaikissa ikä- ja sosiaaliryhmissä, naiset käyttävät miehiä enemmän. Suosituimpia ne ovat keski-ikäisten, melko hyvin koulutettujen, työssä käyvien, keskimääräistä paremmassa taloudellisessa asemassa olevien ja sellaisten perheellisten naisten joukossa, joilla on kroonisia terveysongelmia. Omatoimiset hoitomuodot ovat yleisempiä kuin hoitajan luona käyminen.[25]

Tuki- ja liikuntaelinten vaivat ovat länsimaissa yleisin terveysongelma, jonka vuoksi hakeudutaan täydentävään hoitoon. Käytön syiksi on tutkimuksissa mainittu tyytymättömyys tavanomaisiin terveydenhuollon palveluihin, haluttomuus käyttää lääkkeitä niiden sivuvaikutuksien ja joskus tehottomuuden vuoksi, luonnonmukaisen hoidon arvostus ja parempi terapeuttinen suhde hoitajaan. Lisäksi terveyden edistäminen, immuunijärjestelmän vahvistaminen, kivun lievitys, stressin hallinta ja yleinen hyvinvointi on mainittu syiksi.[26]

Kroonisten sairauksien lisääntyminen, terveysinformaation tarjonta sekä terveyden ymmärtäminen entistä kokonaisvaltaisemmaksi heijastuvat täydentävien hoitojen suosion kasvussa.[27] Ihmiset myös yhdistävät itsehoitona käyttämiään keinoja arkirutiineihinsa lievittääkseen ja ehkäistäkseen kroonisia terveysongelmia. Vain osa potilaista kertoo lääkärille hoitojen käytöstään.[28]

Suomessa syödään paljon luontaistuotteita ja ravintolisiä. Akupunktiota tai kiropraktiikkaa on joskus käyttänyt tai kokeillut joka neljäs aikuinen tai hänen perheenjäsenensä, vyöhyketerapiaa joka viides. Suurin osa on kokenut saaneensa niistä apua.[29] Lääkäreistä valtaosa hyväksyy nämä hoidot, jos potilas kokee saavansa niistä apua. Kuitenkin vyöhyketerapiaa lääkärikunta vierastaa, samoin homeopatiaa.[30]

Tutkimus vilkastuu

Ihmiset käyttävät paljon erilaisia avun muotoja, joista läheskään kaikki, mahdollisesti ei edes suurin osa, nojaa biolääketieteen tietoperustaan. Täydentävien hoitojen tutkimus onkin monitieteistä, se soveltaa mm. lääketieteen, hoitotieteen, psykologian, sosiologian, antropologian ja kasvatustieteen tutkimuskäytäntöjä. Tutkimusten ja alan tutkijoiden määrä on tosin vain murto-osa biolääketieteen vastaavista määristä. Tässä suhteessa täydentävien hoitojen tutkimus sijoittuu terveystutkimuksen marginaaliin.

Alan kansainvälinen julkaisutoiminta on kuitenkin lisääntynyt 1990-luvulta lähtien sekä lääketieteellisissä lehdissä että täydentävien hoitojen omissa tieteellisissä lehdissä.[31] Tutkimuskeskuksia toimii ympäri maailmaa.[32] Lähimmät ovat Tukholmassa ja Tromssassa.[33] Kliinisissä vertailevissa tutkimuksissa muun muassa akupunktion, hypnoosin, kiropraktiikan, osteopatian, meditaation ja joogan on osoitettu hyödyttävän potilaita, erityisesti kivun lievityksessä. Tutkimusten määrä on kuitenkaan vielä aika pieni.[34] Tästä syystä laajoja systemaattisia useiden tutkimusten tuloksia arvioivia katsauksia on tehty vain vähän.

Sosiologisissa ja kvalitatiivisissa tutkimuksissa on osoitettu, että vaikka täydentäviä kehomieli-hoitoja käytetään myös vakavien sairauksien yhteydessä lisähoitona, niitä ei valita korvaamaan lääketieteellistä hoitoa. Ne toimivat inhimillisen elämän ja tajunnan eri tasolla kuin millä fyysinen keho toimii, ja ne liittyvät pikemminkin laajempiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin kehonkuviin. Potilaat saattavat hakea hoitotoimenpiteen sijaan hoivatuksi tulemista ja fyysisen kehon ylittävää paranemiskokemusta (healing experience).[35]

Tutkimustuloksia tiivistäen, kehomielihoitojen käyttäjät ovat kokeneet kipujen ja oireiden lievitystä. Monet hoidot rauhoittavat, laskevat verenpainetta ja kortisolitasoja, nostavat oksitosiinin ja muiden rauhoittumishormonien tasoja vaikuttamalla parasympaattiseen hermostoon. Tätä kautta ne voivat vaikuttaa kehon immuunijärjestelmään ja voivat tukea tavanomaista hoitoa ja parantumista.[36]

Tutkimustietoa täydentävien hoitojen vaikutuksista silloin, kun hoitoja käytetään integratiivisesti eli laajemman hoitokokonaisuuden osana, on rajallisesti. Tällaisessa tutkimuksessa otetaan huomioon koko hoitotilanne- ja prosessi, mahdollisesti myös ihmisen arki ja todelliset elämänolot.

Vaikutusmekanismit

Monien hoitomuotojen taustateoria hoidon vaikutusmekanismeista poikkeaa modernin biolääketieteen vastaavasta teoriasta. Erilaisten termien ja käsitteiden käyttäminen voi heijastua väärinkäsityksinä ja pahimmillaan ristiriitoina eri koulukuntien välillä.[37]

Kuvaava esimerkki käsitteiden erilaisuudesta on ymmärrys akupunktion vaikutuksista. Modernin lääketieteen mukaan se toimii neurofysiologisesti ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan se selittyy Qi-energian virtauksella meridiaaneissa. Moderni selitys vaikutusmekanismista nojaa tunnettuun biologiaan ja kiinalainen taas enemmän kiinalaiseen filosofiseen näkemykseen ihmisestä. Meridiaaneja ei ole pystytty lääketieteellisesti paikantamaan elimistöstä, eikä länsimainen lääketiede tunne Qi´tä. Potilaan kannalta oletetun vaikutusmekanismin luonteella ei ole juurikaan merkitystä, mikäli hoito toimii eli hän saa vaivaansa apua.

Joskus erilaiset näkemykset jaetaan reduktiiviseen eli ihmisen pienempiin biologisiin osiin jakavaan ja holistiseen eli ihmistä kokonaisuutena, biologisen kehon ja mielen liittona tarkastelevaan teoriaan. Tässä katsannossa biolääketiede edustaa reduktiivista ja kehomieli-hoidot holististista ajattelua.

Käytännössä kuitenkaan näin jyrkkää jakoa ei ole. Näkemykset sekoittuvat ja terveydenhuolto toimii hybridimäisesti ja limittäin, välillä reduktiivisesti, välillä holistisesti – samoin kuin yksittäinen ihminenkin toimii erillisinä kudoksina ja soluina, jalkoina ja käsinä, mutta samaan aikaan kokonaisvaltaisena biopsyko-sosiaalisena ympäristöönsä ankkuroituneena olentona.

Lääketutkimuksen kultaisen standardin, satunnaistetun kaksoissokkokokeen käyttöä on vaadittu myös täydentävien hoitojen hyötyjen osoittamiseksi. Tämä onkin erinomainen menetelmä luonnonlääkkeiden tutkimukseen, mutta sopii huonosti sellaisten kehomielihoitojen, esimerkiksi kosketushoitojen, tutkimukseen, jossa itse hoiva- ja tilannetekijöillä on olennainen merkitys potilaan kokemalle olonsa kohenemiselle. On arvioitu, että kyse voisi olla plasebovaikutuksen voimistumisesta.[38]

Plasebovaikutus ja mielen voima

Lääketutkimuksissa plasebovalmisteita, jotka eivät sisällä mitään vaikuttavaa lääkeainetta, käytetään varmistamaan, että tutkittavan lääkkeen vaikutus on todellista eikä vain uskomusten ja tunnetekijöiden aikaansaamaa. Tiedetään, että plasebo- eli lumeilmiö on mukana kaikessa hoitamisessa. Tavallisesti sen vaikutusta on hankala eristää hoitoprossista edes tutkimuksissa. Parhaiten se onnistuu juuri lääkekokeissa, joissa tutkittavan lääkkeen kanssa saman näköinen, mutta tehoton valmiste, jossa ei ole vaikuttavaa ainetta, on helppo tehdä. Sen sijaan esimerkiksi plasebokosketusta on mahdoton luoda. Silti kaikkea hoitamista voidaan tutkia tieteellisesti ja vertailevin asetelmin, vaikka plasebomenetelmää ei voitaisikaan käyttää.

Tutkimuksissa plasebon on osoitettu hyödyttävän oireiden lievityksessä. Itse sairautta sen ei ole todettu parantavan, mutta kuitenkin kokemusvaikutukset ovat näkyneet aivokuvissa mm. Parkinson-potilailla. Astmapotilailla tehdyssä kokeessa hengityskapasiteetti ei muuttunut, mutta oireet lievenivät huomattavasti. Myös selkäkivut lievittyivät plasebolääkkeillä.

Plasebon teho on siis todellista ja mitattavaa. Se ei vaikuta yksinään, vaan sen tehoon yhdistyy koko hoitokokonaisuus – mukaan lukien uskomukset, odotukset, hoitorituaalit, hoitosuhteet, viestintä ja potilaan hoidolleen antamat merkitykset.[39] On väitetty, että luottamus, usko, toivo, levollisuus ja muut myönteiset tunnetilat vaikuttaisivat kehollisesti. Psykoneuroimmunologiset tutkimukset osoittavatkin, että mielentilojen muutokset voivat näkyä kehollisina muutoksina. Vaikutus toimii myös toisin päin – kehosta mieleen.

Plasebon fysiologista vaikutustapaa tutkitaan, mutta peruskysymys ”vaikutusmekanismi” on edelleen epäselvä. Plasebotutkijoiden mukaan ei olekaan vain yhtä plasebomekanismia, vaan useita.[40]

Samaan tapaan akupunktion ja monien muidenkin kehomieli-hoitojen mekanismit ovat vielä tuntemattomia. Tiedetään että myönteisiä vaikutuksia on, mutta ei tiedetä miksi näin on. Vaikutus saattaa selittyä plasebolla tai jollakin vielä tuntemattomalla kehon, mielen ja ympäristön keskinäisellä suhteella hoitotilanteessa. Tutkimuksella on haastetta selvittää näitä tuntemattomia ilmiöitä.

Se, että täydentävien hoitojen teho saattaa olla osittain tai kokonaan plasebovaikutusta, ei tarkoita, että niiden hyötyjä tämän vuoksi pitäisi väheksyä. Plasebon hyvät vaikutuksethan ovat todellista ja niitä voidaan mitata. Jokainen voi auttaa ja hoivata myötätuntoisesti kanssaihmistään ja näin tukea sairaan tai kärsivän oloa ja terveyden kohentumista.

Ammattimaisen hoitamisen sen sijaan pitäisi olla säänneltyä.

Plasebon kiistattomat hyödyt eivät siis oikeuta ketä tahansa hoitamaan ihmisiä miten tahansa.

Haittoja

Suomessa ei ole tilasto- tai tutkimustietoa täydentävien hoitojen suorista, terveyteen vaikuttavista tai epäsuorista, kuten taloudellisista haitoista. Haitoista on raportoitu hyvin vähän. Kansainvälisesti tiedetään, että kun hoitojen viranomaisvalvonta on järjestetty, haitoista raportoidaan enemmän.[41]

Sääntelyn puutteen vuoksi hoitajien ammattitaidon vaihtelevuus voi olla riski. Kun ammatit ovat sääntelemättömiä, koulutuskin voi vaihdella muutamasta viikonlopusta vuosiin. Jos alan sisäinen valvonta ei toimi eikä virallisia koulutuksen vähimmäisstandardeja ei ole, laadun varmistus ontuu.

Tämä voi johtaa siihen, että asiallisten hoitajien joukkoon ilmestyy epäeettisin motiivein toimivia tai heitä, jotka kuvittelevat itsestään liikoja eli luulevat osaavansa enemmän kuin osaavat. Asiakkaalle tällainen tietoisen tai tiedostamattoman huijauksen riski on todellinen. Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL:n rekisteröimillä hoitajilla on oman hoitosuuntauksensa osaamisen lisäksi perustiedot lääketieteestä sekä sitoumus eettisten hoitoperiaatteiden noudattamisesta. Valviran ylläpitämästä Julkiterhikki-rekisteristä löytyvät mm. kiropraktikot, osteopaatit ja naprapaatit sekä muut hoitajat, joilla on joku terveysalan tutkinto. Hoitajilla on lisäksi omia yhdistyksiä omine koulutus-ja pätevyyskriteereineen. Virallinen rekisteröinti ja valvonta sellaisten koulutettujen hoitajien osalta, jotka antavat jotakin tutkitusti hyödylliseksi osoitettua hoitoa, parantaisi asiakkaiden mahdollisuuksia tehdä turvallisia valintoja.

Haitallista on myös, jos täydentävä hoitaja ei kerro selkeästi ja ymmärrettävästi tarjoamansa hoidon laadusta. Australialaistutkijoiden mukaan näyttää olevan yleistä, että asiakasta ei informoida riittävästi. Asiakkaan kuuluu tietää, että jos häntä hoidetaan aromaterapialla, se ei ole rinnastettavissa lääketieteelliseen hoitoon ja sen mekanismeihin. Tiedon puutteen takia asiakas saattaa jäädä väärään luuloon hoidon luonteesta varsinkin, jos hän tulee hoidettavaksi ensimmäistä kertaa.

Puoskaroinnista eli laittoman lääkärintoimen harjoittamisesta on kyse, jos hoitaja ilman lääkärinkoulutusta tekee lääketieteellisiä diagnooseja ja antaa asiakkaille ohjeita, joiden antamiseen hänellä ei ole pätevyyttä. Toisaalta potilaalle on haitallista myös se, jos virallisen terveydenhuollon edustaja antaa hänelle väärää tietoa täydentävistä hoidoista. On haitallista esimerkiksi pelotella potilasta hoitojen vaaroista, jos näistä ei ole tutkimusnäyttöä.[42] Tämä voi johtaa siihen, että potilaat eivät uskalla kertoa lääkärilleen.[43]

Hoitamisen haitat eivät liity vain täydentäviin hoitoihin. Taloudellinen hyväksikäyttö, väärät diagnoosit, hoidon viivästyminen, valelääkäri ja -hoitajailmiöt sekä muut väärinkäytökset koskevat koko terveydenhuoltoa. Ero on siinä, että virallisen järjestelmän valvonta ja ohjaus auttavat vähentämään haittoja. Täydentävien hoitojen valvontaa ei vielä ole eikä käyttäjillä ole mahdollisuutta valittaa valvontaviranomaiselle huonosta hoidosta tai kohtelusta.

Tutkimus, koulutus sekä tutkimustiedon välittäminen päättäjille ja kansalaisille ovat avainasemassa asiakkaan valinnan vapauden, oikeuksien ja potilasturvallisuuden lisäämisessä.

Pyrkimys hyvään

Tässä kirjoituksessa olen pyrkinyt osoittamaan, että täydentävät hoidot eivät ole mustavalkoisia, joko hyviä tai pahoja. Niissä on vivahteita. Hoidoista voi olla hyötyä, mutta niistä voi olla myös haittaa. Tutkimusten mukaan ne eivät kuitenkaan näytä asettuvan vastakohdaksi viralliselle hoitamiselle, vaan sen rinnalle.

Siksi vastakkain asettelun ja ristiriitojen lietsomisen sijaan olisi viisasta rakentaa yhteistyötä asiallisen tiedon pohjalle – potilaiden parhaaksi.

Silmäys parantamisen menneisyyteen osoittaa, että käsitys ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta on aina ollut sidottu historiaansa. Tutkimustietoa karttuu, tieteen taustaoletukset muuttuvat, uusia hoitomuotoja syntyy ja vanhoja häviää. Silti parantamisen perusta, sen humanistinen ydin, johon on viitattu jo Hippokrateen ohjeissa hyvään pyrkimisestä ja vahingon välttämisestä, pysyy edelleen samana. Periaate koskee niin virallista kuin epävirallistakin hoitamista.

Aikanaan nykyisille hoitomenetelmillemme saatetaan hymyillä samaan tapaan kuin nykyään hymähdellään muinaisille menetelmille. Arkkiatri Risto Pelkosen viisain sanoin: Kaikki me olemme oman aikamme lapsia – ja aina vähän likinäköisiä.[44]

Pauliina Aarva

Pauliina Aarva on tutkija ja terveyden edistämisen dosentti. Aarva työskentelee mm. CAM-tutkijoiden ryhmän kanssa Tampereen yliopistossa. 

Pauliina Aarva. Kuva: Jonne Renvall.

Päivitys 26.9.2017:  Lauseeseen ”Heinätabletteja käytetään siedätyshoidossa” on lisätty ” ja ne ovat nykyisin virallisesti hyväksytty sairausvakuutuksesta korvattava biologinen lääkehoito”.

Viitteet 

[1] Aarva P (2015) Potilaasta parantujaksi Tutkimustietoa täydentävien hoitojen käyttäjistä ja käytön syistä. Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot Tieteellinen tutkimus ja sen haasteet Suomessa Tutkimusseminaari 13.11.2015 Tampereen yliopisto. Abstraktit. http://www.uta.fi/hes/oikopolut/tapahtumat/CAM-seminaari%20131115%20abstraktit.pdf. Katsottu 31.7.2017.

Wahlström, M, Sihvo, S, Haukkala, A, Kiviruusu, O, Pirkola, S & Isometsä, E (2008) Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand, 118(1):73–80. (Jotakin täydentävää hoitomuotoa viimeksi kuluneen vuoden aikana käyttäneitä oli 35,4 % aikuisista)

Lindeman, M (2011) Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382. (Viimeksi kuluneen vuoden aikana käyttäneitä 29 % kyselyyn osallistuneista).

Taloustutkimus (2008) Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008. (Luontaistuotteita oli käyttänyt joskus itse tai joku perheen jäsen 62 % kyselyyn osallistuneista ja ravintolisiä 47 %).

[2] Hokkanen M, Kananoja K (toim.) (2017) Kiistellyt tiet terveyteen. Parantamisen monimuotoisuus globaalihistoriassa. SKS Historiallisia tutkimuksia 237. Helsinki 2017

Meriläinen P, ym.(1993) Suomalaisen väestön virallisten ja epävirallisten hoitomuotojen rinnakkaiskäyttö vuosina 1982 ja 1992. Kirjassa: Koskela K ym. (toim.) Vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3; 1993, 79-96.

[3] Falci L, Shi Z, Greenlee H (2016) Multiple Chronic Conditions and Use of Complementary and Alternative Medicine Among US Adults: Results From the 2012 National Health Interview Survey. Preventing Chronic Disease Public Health Research, Practice, And Policy  Vol 13, E61, May 2016.

MacArtney JI & Wahlberg, A (2014) The Problem of Complementary and Alternative Medicine Use Today: Eyes Half Closed? Qualitative Health Research, 24(1):114–123.

Canaway, R, Manderson, L, Oldenburg B (2014) Perceptions of Benefit of Complementary Therapy Use among People with Diabetes and Cardiovascular Disease. Forsch Komplementmed, 21:25–33.

[4] Hedman J, Hugg T, Sandell J, Haahtela T (2006). The effect of salt chamber treatment on bronchial hyperresponsiveness in asthmatics. Allergy: European Journal of Allergy and Clinical Immunology 2006;61(5):605-610.

[5] Saarinen K, Jantunen J, Haahtela T (2011). Birch pollen honey for birch pollen allergy – A randomized controlled pilot study. Int Arch Allergy Immunol 2011;155(2):160-166.

[6] Hemilä H (2013) Vitamin C and common cold-induced asthma: a systematic review and statistical analysis. Allergy, Asthma Clin Immunol 2013;9:46

[7] Laiho K, Ouwehand A, Salminen S, Isolauri E (2002) Inventing probiotic functional foods for patients with allergic disease. Annals of Allergy, Asthma and Immunology 2002;89(6 SUPPL. 1):75-82.

[8] National Institute of Health. US Library of Medicine. Pycnogenol. 2017.   https://medlineplus.gov/druginfo/natural/1019.html. Katsottu 31.7.2017.   

[9] Di Bona D, Plaia A, Leto-Barone MS, La Piana S, Di Lorenzo G (2015). Efficacy of Grass Pollen Allergen Sublingual Immunotherapy Tablets for Seasonal Allergic Rhinoconjunctivitis: A Systematic Review and Meta-analysis. JAMA Intern Med. 2015 Aug;175(8):1301-9. 

[10] Cochrane (2017). Yoga as an additional treatment option for people with asthma. http://www.cochrane.org/CD010346/AIRWAYS_yoga-additional-treatment-option-people-asthma. Katsottu 31.7.2017

Allergia- ja astmaliiton kannanotto (2017). https://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/WWF-ja-Allergia–ja-astmaliitto–Luonnon-monimuotoisuuden-turvaaminen-sote-uudistuksen-puuttuva-pala-3142.a

[11] Cochrane Complementary Medicine (2017). Asthma.  http://cam.cochrane.org/asthma. Katsottu 31.7.2017.

[12] Wardle, JL, Adams J (2014) Indirect and non-health risks associated with complementary and alternative medicine use: An integrative review. European Journal of Integrative Medicine, 6(4):409–422.

[13] Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL Terapeuttirekisteri http://www.lkl.fi/jasenasiat/terapeuttirekisteri ; Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteri Julkiterhikki https://julkiterhikki.valvira.fi/   Katsottu 31.7.2017  

[14] Suomi A, Juusola M (2016). Vihreä hoiva ja voima. Hoida mieltä Green care -menetelmin. Tallinna 2016.

[15] Ng JY, Boon HS, Thompson AK, Whitehead CR (2016) Making sense of “alternative”, “complementary”, “unconventional” and “integrative” medicine: exploring the terms and meanings through a textual analysis. BMC Complementary and Alternative Medicine 2016; 16:134. DOI: 10.1186/s12906-016-1111-3. Katsottu 31.7.2017

[16] NCCIH (2017) National Center for Complementary and Integrative Health: Complementary, Alternative, or Integrative Health: What’s In a Name? https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types. Katsottu 31.7.2017

Dubois J, Scala E, Faouzi M, Decosterd I, Burnand B, Rodondi PY (2017). Chronic low back pain patients’ use of, level of knowledge of and perceived benefits of complementary medicine: a cross-sectional study at an academic pain center. BMC Complementary and Alternative Medicine 17:193.

[17] Vartiainen E ym.  Vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttö Suomessa 1992. Kirjassa: Koskela K ym. (toim.) Vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3; 1993, 13-36.

[18] Andermo S (2017). Meaning-making in integrative health care: Studies on patients´and practitioners´experiences. Thesis for doctoral degree. Karolinska Institutet. Stockholm.

[19] National Center for Comlementary  and Integrative Health https://nccih.nih.gov/ Katsottu 29.6.2017.

    WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023.  http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/ Katsottu 29.6.2017.

[20] Asetus 1994. Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä   http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940564 Katsottu 31.7.2017.

[21] Bundesamt für Gesundheit BAG (2017). Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilingen 16.6.2017.  https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html. Katsottu 29.6.2017.

Aarva P(2017) Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu (blogikirjoitus 3.7.2017) https://liinanblogi.com/2017/07/03/sveitsissa-taydentavia-hoitoja-virallistettu/

 

[22] Eriksen L, Sundhedstyrelsens Råd, Alternativ Behadling, suullinen tiedonanto 4.5.2017 Berliini.

[23] Jacobsen R, Fønnebø VM, Foss N, Kristoffersen AE (2015) Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine 15:275

[24]  National Center for Complementary and Integrative Health HCCIH 2017.  Paying for Complementary and Integrative Health Approaches https://nccih.nih.gov/health/financial. Katsottu 26.6.2017

[25] Wahlström ym 2008, ks. viite 1.

Kristoffersen AE, Stub T, Salamonsen A, Musial F, Hamberg K (2014). Gender differences in prevalence and associations for use of CAM in a large population study. BMC Complementary and Alternative Medicine 14:463 http://www.biomedcentral.com/1472-6882/14/463 Katsottu 31.7.2017.

[26] Dubois J, Scala E, Faouzi M, Decosterd I, Burnand B, Rodondi PY (2017). Chronic low back pain patients’ use of, level of knowledge of and perceived benefits of complementary medicine: a cross-sectional study at an academic pain center. BMC Complementary and Alternative Medicine 17:193

Danell J-A (2015). From disappointment to holistic ideals: a qualitative study on motives and experiences of using complementary and alternative medicine in Sweden. Journal of Public Health Research 4:538;125-132.

Eardley S, Bishop F L, Prescott P et al (2012) A Systematic Literature Review of Complementary and Alternative Medicine Prevalence in EU. Forsch Komplementmed, 19(2):18–28.

Canaway, R., Manderson, L , Oldenburg, B (2014) Perceptions of Benefit of Complementary Therapy Use among People with Diabetes and Cardiovascular Disease. Forsch Komplementmed, 21:25–33.

MacArtney J , Wahlberg, A (2014) The Problem of Complementary and Alternative Medicine Use Today: Eyes Half Closed? Qualitative Health Research, 24(1):114–123.

Salmenperä L (2005)Complementary and alternative medicine; Attitudes of Cancer Patients, Nurses and Physicians, the Use of Complementary and Alternative Medicine by Cancer Patients. Series D, Medica-Odontologica 663. Turku: Turun yliopisto.

[27] Leach, MJ (2013) Profile of the complementary and alternative medicine workforce across Australia, New Zealand, Canada, United States and United Kingdom. Complementary Therapies in Medicine, 21:364–378.

[28] Thomson, P, Jones, J, Evans, J M, Leslie S . (2012) Factors influencing the use of complementary and alternative medicine and whether patients inform their primary care physician. Complementary Therapies in Medicine, 20:45–53

Thomson, P, Jones, J, Browne, Leslie, SJ (2014) Psychosocial factors that predict why people use complementary and alternative medicine and continue with its use: A population based study. Complementary Therapies in Clinical Practice, 20:302–310.

[29] Taloustutkimus (2008) ks. viite 1. 

[30] Ruskoaho J, Vuorenkoski L (2016) Lääkärit suhtautuvat kriittisetsi uskomushoitoihin. Lääkärilehti 71: 2446-2448. 

[31] Moral-Muñoz  A, Cobo MJ, Pei E et al (2014) Analyzing the research in Integrative & Complementary Medicine by means of science mapping. Complementary Therapies in Medicine, 22:409–418. 

[32] WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023.  http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/ Katsottu 31.7.2017.

[33]Ruotsi: Research group Integrative Care Karolinska Institutet. http://ki.se/en/nvs/research-group-integrative-care. Katsottu 33.7.2017.

Ruotsi: Osher Center for Integrative Medicine, Sverige. http://ki.se/en/research/osher-center-for-integrative-medicine. Katsottu 31.7.2017.

 Norja: Nasjonalt forskningssenter innen komplementær og alternativ medisin, Norge – NAFKAM https://uit.no/om/enhet/forsiden?p_dimension_id=88112. Katsottu 31.7.2017.

[34] Cochrane 2015. The Cochrane Collaboration: http://www.cochrane.org/ . Katsottu 3.12.2015.

[35] Sointu E 2013. Complementary and alternative medicines, embodied subjectivity and experiences of healing. Health 17(5) 530 –545.

[36]  Hulett JM, Armer JM (2016). A Systematic Review of Spiritually Based Interventions and Psychoneuroimmunological Outcomes in Breast Cancer Survivorship. Integrative Cancer Therapies 15(4) 405–423.

Ekholm V (2015) Huuhaata vai vaikuttavaa hoitoa? Tiedetoimittaja 4/2015. http://www.tiedetoimittajat.fi/tiedetoimittaja/huuhaata-vai-vaikuttavaa-hoitoa/ Katsottu 29.6.2017

Aarva, P (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Ks. myös https://liinanblogi.com/2015/12/07/miten-cam-hoitoja-tulisi-tutkia/  

[37] Hu XY, Lorenc A, Kemper K et al  (2015). Defining integrative medicine in narrative and systematic reviews: A suggested checklist for reporting. European Journal of Integrative Medicine, 7:76–84.

Lim EJ, Vardy JL, Oh BS, Dhillon HM. (2017). A Scoping Review on Models of Integrative Medicine: What Is Known from the Existing Literature? The Journal of Alternative and Complementary Medicine Volume 23, Number 1, 2017, Pp. 8–17.  

[38] Dossett ML, Mu L, Davis RB et al (2015) Patient-Provider Interactions Affect Symptoms in Gastroesophageal Reflux Disease: A Pilot Randomized, Double-Blind, Placebo-Controlled Trial. Plos One September 30, 2015. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0136855  Katsottu 31.7.2017.  

[39] Benedetti F. (2014) Placebo Effects. Oxford University Press, Oxford 2014, s.42-43.

Kaptchuk TJ, Miller FG (2015). Placebo Effects in Medicine. The New England Journal of Medicine. 373;1 July 2, 2015 http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMp1504023#t=article Katsottu 31.7.2017.

Wechsler ME, Kelley JM, Boyd IOE, et al. (2011) Active albuterol or placebo, sham acupuncture, or no intervention in asthma. N Engl J Med 2011;365:119-126.

Louhiala P, Kalso E (2014). Plasebon monet kasvot. Lääkärilehti  45 vsk 69, s. 2979 – 2982.

Carvalho C, Caetano JM, Cunha L et al (2016) Open-label placebo treatment in chronic low back pain: a randomized controlled trial. Pain 2016;157:2766-2772.

[40] Benedetti (2014), ks. viite 39. 

[41] Wardle, JL & Adams, J (2014) Indirect and non-health risks associated with complementary and alternative medicine use: An integrative review. European Journal of Integrative Medicine, 6(4):409–422.

[42] Wardle, JL & Adams, J 2014 ks. viite 41.

[43] Salmenperä L, Suominen T, Lauri S et al (2001) Attitudes of patients with breast and prostate cancer toward complementary therapies in Finland. Cancer Nursing 24:328-334.

[44] Pelkonen, R (2004) Hippokrateen perintö. Teoksessa Larsen, A (toim.) Antiikin lääketieteen perintö. Yliopistopaino. Helsinki.

 

 

Luuloja ja tosiasioita

Kukkia ikkunalla (2)

Täydentävistä hoidoista liikkuu runsaasti harhaluuloja ja väärää tietoa. Niitä käytetään sekä hoitojen puolustamiseen että vastustamiseen. Tässä kirjoituksessa kerron julkisuudessa esitetyistä luuloista ja uskomuksista.

Tiivistän yleiset harhaluulot taulukkoon, jonka olen rakentanut Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) artikkelin ja muun, mm. Suomea koskevan tutkimus- ja faktatiedon pohjalta. Taulukossa alla on myös pari  mielipidettäni, jotka koskevat täydentäviä hoitoja puolustavien vääristyneitä  käsityksiä. Esitän ne  sarakkeessa ”Tosiasia” numerot 1 ja 3.

Jos jostakin hoitomuodosta ei ole saatavilla ollenkaan tutkimustietoa, sen vaikutuksista ei voi sanoa mitään. Mediassa kylläkin sanotaan. Jopa laatujournalismia edustavissa lehdissä sekä TV- ja radio-ohjelmissa väitetään  asioita, jotka eivät nojaa faktoihin.

Väittäjä on useimmiten jonkun muun kuin täydentävien hoitojen tutkimuksen asiantuntija tai muista syistä auktoriteetiksi valittu henkilö. Jälkimmäinen voi olla  vaikutusvaltaisen ammattiliiton edustaja, jolla jo asemansa puolesta on valmiiksi negatiivinen ennakkoasenne näitä hoitomuotoja kohtaan. On luonnollista, että jokainen ammattikunta  puolustaa oman ryhmänsä erityisyyttä. Ammattiyhdistystoimintaa ei mielestäni kuitenkaan pidä verrata tutkimukseen tai tutkimustuloksiin.  Näyttää siltä että terveys- ja hyvinvointipalveluista (Mikä on hyvää hoitoa ja terveyden edistämistä ja kuka sen määrittää?)  käydään jatkuvaa julkisuuskamppailua. Tässä ”sodassa” faktat tuntuvat usein unohtuvan.

Vastustajien tutkimustietoon nojaamattomia väitteitä julkaisee valtamedia, ja puolustajien tuulesta temmatut ”tutkimustiedot” saavat julkisuutta somessa ja tuote- ja palvelumainoksissa. Journalismi käsittelee yllättävän vähän täydentäviä hoitoja, joiden hyödyistä on olemassa kiistatonta tutkimusnäyttöä ja joita ihmiset eniten käyttävät. Tämäkin lienee tuon tiedotuskamppailun tulosta.

Suomalaisista vähintään noin kolmannes käyttää tai on kokeillut näitä hoitoja – yleensä tavanomaisen lääketieteellisen hoidon tukena tai terveyden edistämiseksi. Lukuisista a) luontaistuotteista ja -lääkkeistä, b) kehomielihoidoista ja c) kokonaisista hoitojärjestelmistä on olemassa tutkimustietoa ainakin yleisimmin käytettyjen hoitomuotojen osalta.

Suomessa suosituimpia ovat luontaistuotteet ja ravintolisät, kiropraktiikka, akupunktio, vyöhyketerapia ja kansanparannus (tiedot ovat vuodelta 2008 Taloustutkimuksen selvityksestä, ks. tarkemmin Aarva 2015) Saattaa olla, että mindfulness ja joogaa, jotka kumpikin ovat täydentäviä hoitoja mm. USA:n kansanterveysinstituutin luokituksen mukaan, kuuluisivat nykyisin suosituimpien joukkoon. En ole löytänyt tutkimuksia näiden käytön yleisyydestä Suomessa.

Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) termin CAM (Complementary and Alternative Medicine) olen muuttanut  täydentäviksi hoidoiksi, koska tämä termi kuvaa parhaiten näiden  hoitojen asemaa osana terveyspalvelujen käyttöä Suomessa. Sama pätee useimpiin muihinkin läntisiin teollisuusmaihin. Erilaisia termejä olen avannut edellisessä kirjoituksessani Uskomushoito – mitä sen on?

Taulukko. Luuloja, joita käytetään täydentävien hoitojen vastustamiseen tai  puolustamiseen ja luuloja vastaavat tosiasiat. 

Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja vastustetaan Tosiasia
1. Vain harvat käyttävät täydentäviä hoitoja. 1. Noin 30 prosenttia aikuisväestöstä käyttää täydentäviä hoitoja Suomessa.
2. ”Minun potilaani eivät käytä täydentäviä hoitoja, koska he eivät ole maininneet siitä.” 2. Suuri osa potilaista ei kerro lääkärille täydentävien hoitojen käytöstä.
3. Täydentävien hoitojen käyttäjät ovat heikosti koulutettuja ja helposti manipuloitavia. 3. Käyttäjät ovat enemmän koulutusta saaneita kuin väestö keskimäärin.
4. Täydentäviä hoitoja käytetään korvaamaan tavanomainen lääketieteellinen hoito. 4. Täydentäviä hoitoja ei yleensä käytetä korvaamaan tavanomaista hoitoa vaan joko sen lisänä tai terveyden edistämiseksi.
5. Täydentäviä hoitoja käytetään negatiivisin perustein: vastustamaan tavanomaista lääketiedettä. 5. Täydentäviä hoitoja käytetään parantumiseksi ja terveyden edistämiseksi sekä hyvän asiakas-hoitajasuhteen vuoksi. Lääketieteellisen hoidon haitat ja pettymys hoitotuloksiin voivat myös olla käytön syy.
6. Hoitovaikutus on pelkkää plaseboa. 6. Useiden täydentävien hoitomuotojen vaikutukset tutkitusti ylittävät plasebotason.
7. Täydentävät hoidot ja näyttöön perustuva lääketiede ovat yhteen sovittamattomat. 7. Täydentäviä hoitoja voidaan käyttää näyttöön perustuvan lääketieteen periaatteita noudattaen ja tavanomaista hoitoa tukien.
8. Arvovaltaiset instituutiot eivät kannata täydentäviä hoitoja. 8. WHO ja EU kannustavat integroimaan tehokkaita perinteisiä ja täydentäviä hoitomuotoja viralliseen terveydenhuoltoon. Yhdysvaltain hallitus rahoittaa kansallista tutkimuskeskusta  NCCIH:ta. Sveitsissä tietyistä hoidoista saa sairausvakuutuskorvausta. Monissa maissa niitä on sairaaloiden hoitovalikoimassa. (ks. Uskomushoito – mitä se on?)
9. Täydentävät hoitajat ovat tiedevastaisia. 9. Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että hoitajat olisivat muuta väestöä enemmän tieteenvastaisia tai tiedemyönteisiä.
10. Hoitajien joukossa on paljon huijareita, jotka toimivat vain omaksi taloudelliseksi edukseen. 10. Ei ole näyttöä siitä, että hoitajien joukossa olisi enemmän huijareita kuin muissa ammattiryhmissä.
Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja puolustetaan Tosiasia
1. ”Täydentävien hoitojen vaikutuksia ei tarvitse tutkia, koska tiedän, että hoito toimii käytännössä.” 1. Tutkimusta tarvitaan, jotta ymmärretään, miksi hoidot koetaan hyödyllisiksi ja mitkä ovat niiden vaikuttavia tekijöitä. On pyrittävä ymmärtämään plasebovaikutus ja hoitosuhteen positiivinen/negatiivinen merkitys. (Mielipiteeni)
2. Täydentävät hoidot eivät sovellu tutkimuksen kohteeksi, koska ne poikkeavat lääketieteen teorioista ja esioletuksista. 2. Tieteellisiä metodeja voidaan soveltaa kaikenlaisten ilmiöiden tutkimiseen. Olennaista on valita sopiva tutkimusote ja -metodit.
3. Hoitaja ei tarvitse terveydenhuollon koulutusta, koska ei hoida lääketieteellisesti. 3. Mitä tahansa hoitotyötä tekevän on tunnettava oman hoito-osaamisensa lisäksi anatomian, fysiologian, psykologian ja terveydenhuoltojärjestelmän toiminnan perusteet. (Mielipiteeni)
4. Hoitajan kyky parantaa on lahja, eikä ulkopuolista valvontaa tarvita. 4. Kaikki hoitajat ovat inhimillisiä. Eettiset ohjeet ja valvonta ovat välttämättömiä asiakkaiden oikeuksien varmistamiseksi.

Kirjallisuutta

Hoenders HJR, Appelo MT, van den Brink EH, Hartogs BMA, de Jong, JTVM (2011) The Dutch Complementary and Alternative Medicine (CAM) Protocol: To Ensure the Safe and Effective Use of Complementary and Alternative Medicine Within Dutch Mental Health Care. The Journal of Alternative and Compementary Medicine, 17(12):1197–1201.

Maailman terveysjärjestön (WHO) strategiadokumentti, jossa tehdään perinteistä lääketiedettä ja täydentäviä hoitoja koskevia suosituksia jäsenmaille vuosiksi 2014–2023.  WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023  http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf (Katsottu 28.8.2017)

EU:n CAM (Complementary and Alternative Medicine) -politiikka  EU policy on CAM http://www.efcam.eu/cam-regulation/eu-policy-on-cam/ (Katsottu 28.8.2017)

Aarva P. (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki.

Päivitetty 29.8.2017. Kirjoituksen toista ja neljättä kappaletta on täsmennetty.

 

 

 

Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu

Sveitsi on hyväksynyt täydentäviä hoitoja korvattavaksi pakollisesta sairausvakuutuksesta. Potilas saa 1.8.2017 alkaen virallisesti perussairausvakuutuksesta korvausta lääkärin antamista hoidoista seuraavilla aloilla:

  • antroposofinen lääketiede
  • klassisen homeopatia
  • perinteinen kiinalaisen lääketiede
  • yrttilääkintä (Herbal Medicine)

Hoitavalta lääkäriltä edellytetään pätevyyttä yhdellä näistä Sveitsin lääketieteellisen yhdistyksen hyväksymistä neljästä oppialasta.

Poliittinen päätös asiasta syntyi, kun Sveitsin parlamentti hyväksi 16.6.2017 hallituksen esityksen antaa näille neljälle hoitomuodolle sairausvakuutuslaissa sama asema kuin tavanomaisille lääketieteellisille hoidoille.

Sveitsiläiset äänestivät kahdeksan vuotta sitten, 17. toukokuuta vuonna 2009, perustuslakia koskevassa kansanäänestyksessä valittujen täydentävien hoitomuotojen ottamisesta mukaan pakollisesta sairausvakuutuksesta jaettaviin hoitokorvauksiin. Kaksi kolmesta sveitsiläisestä kannatti täydentävien hoitojen korvattavuutta. Kokeiluluontoisesti, väliaikaisen asetuksen perusteella äänestystä koskevia terapiamuotoja on korvattu perussairausvakuutuksesta jo vuodesta 2012.

Lain mukaan vain ne palvelut, jotka ovat tehokkaita, asianmukaisia ​​ja kustannustehokkaita (liittovaltion sairausvakuutuslain 32 §:n vaatimukset) voidaan kattaa sairausvakuutuksesta. Uuden lakipykälän (perustuslain artikla 118 a) keskeinen vaatimus on, että pakollisella sairausvakuutuksella (perusvakuutuksella) on katettava myös täydentävän lääketieteen erityispalvelut. Täydentävät hoidot rinnastetaan siis tehon, turvallisuuden ja taloudellisuuden suhteen erityispalveluihin.

Sveitsin liittoneuvosto on nyt todennut, että korvattavaksi hyväksytyt täydentävät hoitomuodot täyttävät tehokkuutta koskevat lakisääteiset määräykset, jotka takaavat hoidon laadun ja turvallisuuden.

Tuore päätös on tärkeä niille kansalaisille, joilla ei ole yksityistä vakuutusta sekä niille, joille tavanomaisen lääketieteen tarjoamat keinot saattavat aiheuttaa suuremman terveysriskin kuin täydentävät hoidot.

Suoran demokratian tulos

Sveitsin poliittinen järjestelmä perustuu ns. suoraan demokratiaan, jossa pääasiallisia vallankäyttäjiä ovat kansalaiset periaatteena se, että kaikilla kansalaisilla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

Suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta tämä poikkeaa sikäli, että kansalaiset voivat suoraan osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomalaisessa hallintojärjestelmässä kansanedustajat on valtuutettu päättämään laeista.  Sveitsissä sen sijaan parlamentin lisäksi päätöksenteon mekanismeja ovat muun muassa kansalaisaloite ja kansanäänestys, jossa äänestyksen kohteena on aina kulloinkin päätettävä asia, tässä tapauksessa täydentävien hoitojen korvattavuus pakollisesta sairausvakuutuksesta. Kansanäänestyksen tulos on hallitusta sitova.

Vuoden 2009 kansanäänestyksessä selvitettiin, mitä mieltä kansalaiset ovat siitä, että joukko täydentäviä ja vaihtoehtoista terapiamuotoja  sisällytettäisiin korvattavaksi sairausvakuutuksesta. Kansalaisten selvä enemmistö äänesti näiden hoitomuotojen korvattavuuden puolesta. Akupunktio on ollut korvattava jo aikaisemmin.

Tietoa Sveitsin suorasta demokratiasta:

Büchi Rolf, Braun Nadja, Kaufmann Bruno, Kyllönen Irina.  Opas suoraan demokratiaan. Into. Helsinki. 2008

Lähteet

Bundesamt für Gesundheit BAG 2017. Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilungen 16.6.2017.  https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html

Eurocam  Complementary medicine in Switzerland now a mandatory health insurance service  http://www.cam-europe.eu/news2.php?id=161967201459

CAM, täydentävät hoidot, uskomushoidot – sanoilla monta merkitystä

porttiCAM – Complementary and Alternative Medicine on kansainvälisesti yleisimmin käytetty termi terveydenhuoltojärjestelmien ulkopuolelle sijoittuvista hoitomuodoista.

Suomessa käytetään termejä täydentävät hoidot, vaihtoehtohoidot, täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot tai luontaishoidot. Lisäksi muutama suomalainen tutkija suosii Duodecim-seuran termityöryhmän äänestyspäätöksellä 1990-luvulla käyttöön ottamaa termiä  ”uskomushoito”, jota kansainvälisissä tieteellisissä artikkeleissa ei käytetä.

Tutkijaryhmä Ng, Boon, Thompson & Whitehead (2016) tutkivat millaisia termejä tavanomaisten lääketieteellisten hoitojen (conventional medicine) ulkopuolisista hoitomuodoista käytettiin vertaisarvioiduissa lääketieteellisissä tutkimusjulkaisuissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa  ajanjaksolla vuodesta 1970 vuoteen 2013.  CAM osoittautui yleisimmäksi.

Ne kirjoittajat, jotka suhtautuivat täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin pääosin kielteisesti, pyrkivät määrittelemään hoitomuodot negaation kautta eli kuvailemalla, mitä nämä hoidot eivät ole.  He myös pyrkivät eri tavoin perustelemaan, miksi ne eivät voi kuulua vallitsevaan terveysjärjestelmään. Nämä kirjoittajat käyttivät useimmiten termejä ”complementary and alternative”, “complementary”, “alternative”, or “unconventional” (”täydentävä ja vaihtoehtoinen”, ”täydentävä”, ”vaihtoehtoinen” tai ei-tavanomainen”)

Yhdistävät hoitonäkemykset

Myönteisesti suhtautuvat puolestaan  pyrkivät määrittelemään hoitomuodot positiivisen kautta eli kuvailemalla, mitä nämä hoidot ovat ja perustelemaan, mitä ne voisivat tuoda vallitsevaan systeemiin lisää. Nämä kirjoittajat käyttivät termiä  “integrated/integrative” medicine (integroitu/integroiva/yhdistävä lääketiede) kuvaamalla sitä mm. uudeksi terveydenhuollon malliksi, joka yhdistää tavanomaiset ja ei-tavanomaiset hoitomuodot ja ottaa huomioon potilaan koko persoonan. Lisäksi se painottaa  sairauksien ehkäisyä ja terveyden ylläpitämistä.

Artikkeli valaisee hienosti, kuinka retoriikkaa käytetään argumentoinnissa ja näkökantojen puolustamisessa.

Erilainen sanojen ja termien käyttö kuitenkin vaikeuttaa keskinäisen ymmärryksen syntymistä, mikäli sanankäyttäjät/puhujat eivät edes halua ymmärtää toistensa kieltä.

Termien käyttö on myös vallankäyttöä. Se, joka saa paremmin tilaa omille sanoilleen julkisuudessa, voittaa ”sanasodassa” ja näin ohjaa (näkyvästi ja kätketysti) sitä yleistä mielipidettä, mikä esitetään valtavirtajulkisuudessa.

Retorista sanasotaa eli voimakkaasti arvolatautunutta kielenkäyttöä on nähtävissä suomalaisessa median CAM-keskustelussakin. On aika hämmästyttävää, että julkisuudessa käytetään paikoin vieläkin termiä uskomushoito, jota tiedejulkaisut eivät yleensä käytä Suomessakaan (mutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Termi ei perustu tosiasioihin, eikä se pysty erottelemaan hoitomuotoja, joiden se viittaa nojaavan vain  uskomuksiin niistä hoitomuodoista, joiden katsotaan perustuvan tieteelliseen näyttöön uskomusten sijaan.

Kaikkiin hoitomuotoihin nimittäin kuuluu enemmän tai vähemmän uskomuksia, ja kaikessa paranemisessa tarvitaan enemmän tai vähemmän uskoa, luottamusta ja toivoa. Nämä  kuuluvat inhimilliseen hoitamisen ja paranemisen prosessiin. Sitä paitsi ne ovat plasebon tärkeitä kulmakiviä. Tunnettua on, että plasebo on hyvä ”parantaja” niin terveydenhuollon sisällä kuin sen ulkopuolellakin, esimerkiksi kotona.

Lisäksi, jos uskomushoidoilla viitataan täydentäviin hoitoihin (eli niihin terveydenhuollon ulkopuolella toimiviin hoitomuotoihin, joita ihmiset laajasti käyttävät tavanomaisen lääkärinhoidon lisänä ja tukena), niin monien tällaisten hoitomuotojen hyödyistä käyttäjille on olemassa tutkimusnäyttöä. Tästä olen kirjoittanut useasti aikaisemminkin ja kirjassani (Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books 2015) on paljon tietoa asiasta.

Alla olevassa kuviossa näkyy, kuinka termien käyttö on muuttunut vuosien saatossa Yhdysvaltain ja Kanadan tutkimusjulkaisuissa. Lyhenteiden selitykset: CAM=Complementary and Alternative Medicine, CM=Complementary medicine, AM=Alternative Medicine.IM=Integrative Medicine, UM=Unconventional Medicine.

Tutkimusjulkaisujen määrä, joissa on ei-konventionaalisesta lääketieteestä käytettyjä termejä. Otsikoita per vuosi vuosina 1975-2013. (Ng, Boon,Thompson & Whitehead 2016)

Tutkimusjulkaisujen määrä, joissa on ei-konventionaalisesta lääketieteestä käytettyjä termejä. Otsikoita per vuosi vuosina 1975-2013. (Ng, Boon,Thompson & Whitehead 2016)

 Lähde

Jeremy Y. Ng, Heather S. Boon, Alison K. Thompson and Cynthia R. Whitehead. Making sense of “alternative”, “complementary”, “unconventional” and “integrative” medicine: exploring the terms and meanings through a textual analysis. BMC Complementary and Alternative Medicine 201616:134. DOI: 10.1186/s12906-016-1111-3.

Uskomushoito voi parantaa

Mielen vaikutus kehoon on tieteellisesti todistettu fakta. Uskon ja kokemuksen vaikutukset on ymmärretty jo vuosisatoja. Nyt niiden tehosta on biolääketieteellistäkin näyttöä. National Geographyn (NG) joulukuun (13/2016) jutussa  Henki voittaa aineen haastatellaan useita tutkijoita  (mm. Ted Kaptcukia, josta kerroin Lumoava plasebo -kirjoituksessani) sekä kansanparantajia ja potilaita.

usko-voi-parantaaUskomushoidon elementtejä on kaikissa hoitomuodoissa, joilla autetaan elävää, tietoista ihmistä. Uskomushoito-termi kattaa siis käytännössä kaikki virallisessa järjestelmässä ja sen ulkopuolella olevat hoitomuodot, paitsi kun hoidetaan tajuttomia potilaita.

Oikeanlainen usko ja oikeanlainen kokemus tukevat toisiaan”, sanoo yksi haastateltu, Tor Wager, joka toimii nykyisin Coloradon yliopiston professorina ja Boulderin kampuksen aivotutkimuslaboratoion johtajana. ”Siinä se resepti on” (NG 13/2016, 48).

Plaseboa ja kokemusta koskevan tutkimusnäytön perusteella on selvää, että uskomushoidot voivat parantaa monia kipu- ja sairaustiloja. NG:n haastattelema parkinsonpotilas Mike Pauletichin arkiliikkumista rajoittavat oireet helpottuivat merkittävästi, vaikka hän oli tutkimusohjelmassa saanut vain lumehoitoa. ”Minulle on aivan sama, saako tämän aikaan plasebo vai jokin lääke”, Pauletich sanoo (NG 13/2016, 35)

Uskon, odotusten, kokemuksen tai kosketuksen elementtejä on leikkauksissa, lääkehoidoissa ja  CAM-hoidoissa.  Ne ovat juuri sitä, mitä ennen kutsuttiin plaseboksi. CAM=Complementary and Alternative Medicine=Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot.

NG 13/2016 selvittää hyvän journalismin tapaan ymmärrettävästi ja havainnollisesi, mistä fysiologisesti uskossa, luottamuksessa ja kannustavassa hoitosuhteessa oikein on kysymys. Juttu kertoo myös, kuinka perinnehoidoissa tätä piirrettä on jo muinoin osattu käyttää sairaiden auttamisessa ja kuinka moderni länsimainen lääketiede on vasta 2000-luvulla havahtunut huomaamaan, että naturalistinen biolääketieteellinen tutkimus ei enää riitä hoitotutkimuksissa. Plaseboa ei enää voi pitää vain jonakin, joka häiritsee tutkimusta ja jonka vaikutus pitäisi minimoida tutkimusasetelmissa.

Mieli on marssinut peruuttamattomasti näyttämölle.

Kiinnostavaa tässä on se, että vasta sitten, kun pystyttiin aivokuvantamisen avulla osoittamaan fysiologisesti, että plaseboksi määritellyt asiat (esim. odotukset, kannustava hoitosuhde ja rituaalit) näkyvät konkreettisina aivotilojen muutoksina, alettiin myöntää, että hoitotilanteella, kontekstilla ja mielialatekijöillä on todellista ja suurta merkitystä. Sillä on merkitystä sekä paranemiseen että ihmisen selviytymiseen ja toimeentulemiseen sairauksiensa ja vaivojensa kanssa.

Vieläkään tämä ei näy käytännössä siellä, missä sen erityisesti pitäisi näkyä eli perusterveydenhuollon palveluissa.  Kroonikot, mielenterveysongelmaiset,  epämääräisistä ja vaikeasti diagnosoitavista vaivoista kärsivät, moniongelmaiset ja kaikki, joita on vaikeaa tai mahdotonta auttaa nykylääketieteen näyttöön perustuvin keinoin, kärsivät tästä. Perusterveydenhuollossa on tarjolla erittäin niukasti kehomieliajatteluun ja asiakkaan aitoon ja ajan kanssa tapahtuvaan kohtaamiseen nojaavia hoitomuotoja.

Ääriesimerkki liian teknistyvästä hoitamisesta on vanhusten kotihoito. Lääkäri saattaa olla vanhukselle tavoitettavissa videoneuvottelun kautta (vaikka asiakas ei edes osaisi käyttää tietokonetta)! Kotihoidossa  hoitajalla voi olla kaksikymmentäkin vanhusasiakasta päivässä, jotka tarvitsevat mm. apua peseytymisessä ja lääkkeiden ottamisessa. (Näin kertoi eräs tuntemani hoitaja, joka uupui tuossa työssä sekä fyysisesti että erityisesti henkisesti). Ei siinä ehdi olla toiselle läsnä ja tarjota hyvää tekevää plaseboa!

Viisaus palaa takaisin – konemetafora ei riitä

Nyt muinainen viisaus on palannut takaisin – laboratorioiden kautta. Vanhoissa lääketieteen linjoissa (esim. kiinalainen ja ayurvedinen) ja perinnehoidoissa tunteiden, rituaalinen ja hoitotilanteen merkitys on tiedetty jo hyvin kauan. Siitä on kertynyt runsaasti kokemusnäyttöä jo silloin, kun laboratorioita ei vielä ollut edes olemassa.

Parisataavuotinen moderni länsimainen teknistynyt lääketiede kulkee edelleen ansaittua voittokulkuaan, mutta se ammentaa parantamisviisautta myös konemetaforan (korjataan ihmislaite teknisesti ja sitten se taas toimii…) ulkopuolelta –  sieltä missä on henki, mieli, tunteet ja usko.

On upeaa, että uudet biolääketieteelliset tutkimukset vihdoin todistavat, että plasebovaikutus on kovaa faktaa, todellista ja potilasta parantavaa.

Enää ei tarvitse kinata, kumpi on tärkeämpää: biologia vai psykologia, keho vai mieli. Nehän ovat teoreettisesti ja käytännöllisestikin samaa asiaa eli kehomieltä. Kumpikin ihmisyyden osa vaikuttaa toiseensa kokonaisessa henkilössä.

Pitkälle kehitettyä mediteknologiaa ja lääkäreiden huippuosaamista ja näiden tutkimusta tarvitaan ehdottomasti, mutta niin tarvitaan myös sellaisia hoitomuotoja ja niiden tutkimusta, jotka nojaavat ihmisen mielen ja kehomielen ”ihmeitä” tekevään voimaan. Nämä eivät ole vastakkaisia ja toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan täydentäviä – ihmisen parhaaksi.

Moni biolääketieteeseen vihkiytynyt toteaa ehkä tässä yhteydessä, että kyllä meille on jo lääkärikoulutuksessa opetettu plasebovaikutus ja se kyllä tunnetaan hyvin. Näin varmaan on, mutta pulma onkin siinä, että tätä tietoa ei ole vielä positiivisella tavalla sovellettu terveyspalvelujen kehittämisessä. Tietoa ei ole implementoitu käytäntöön. Mistähän se johtuu?  Osittain  varmaan siitä, että plasebo on ollut lääkäreiden työssä melko vaiettu, mutta kuitenkin julkinen salaisuus. Plasebotutkimusten myötä tilanne tulee muuttumaan. Näin arvelen.

Suomessa plaseboa ei myöskään empiirisesti tutkita. Vai tietääkö joku jonkun, joka tekee kliinistä plasebotutkimusta Suomessa? Tarkoitan itsensä plasebon tutkimista, en sen käyttöä tutkimuksen apuna.  Tekeekö joku kliinistä CAM-tutkimusta Suomessa?  (Jos tiedät, voit lähettää yksityisviestiäkin  pauliina.aarva@uta.fi. Kiitos.)

Lääketieteellisen (ja myös psykologian) tutkimuksen vahvasta naturalistisesta dominanssista yhteiskunnassamme kertoo se, että edes omien  suomalaisten perinnehoitojemme merkitystä parantumisessa ja laajemmin kansalaisten terveyden edistämisessä ei myöskään tutkita. Miksi ei?

Mielen ja kehon välinen liitto on silti pysyvä, vahva ja tieteellisesti todistettu, mikä nähdäkseni jossakin vaiheessa tulee vaikuttamaan koko terveystieteiden teorioihin ja tutkimuskäytöntöihin. Sitä myötä se (kehomieli-ajattelu) voi vähitellen alkaa näkyä hoitokäytännöissäkin. Tästä antaa viitteitä erilaisten meditaation muotojen siirtyminen terveydenhuollon valtavirtaan Kati Sarvela mediaatiosta.

Yleinen nykykäsitys jonkun hoitomuodon tehottomuudesta (”vaikutus ei ylitä plasebovaikutuksen tasoa”) muuttuu, koska nykytiedon mukaan on aina otettava huomioon plasebon osuus, ei vain tutkimuksissa vertailuryhmänä, vaan elävässä elämässä todellisena parantavana hoidon osana.

Paradigman muutos tulossa?

Tämä muuttanee vallitsevaa ajattelutapaa, paradigmaa, niin tutkimuksessa kuin käytännössäkin. Näkökulmaani selventääkseni lainaan tutkija Asta RaamiaVäitöstutkimuksensa pohjalta hän on kirjoittanut erinomaisen kirjan Älykäs intuitio (Kustantamo S&S 2016). Alla oleva kuvio, jossa havainnollistuu se, mitä tarkoitan vallitsevan paradigman muutoksella, on otettu Asta Raamin kirjasta. Hän on osannut kuvata asian hyvin piirroksen avulla.

paradigma

Kuviossa alavasemmalla näkyvä sykkyrä symboloi ratkaisua kaipaava ongelmaa (esim. kroonikkojen oireiden lievitys, vaikeasti diagnosoitavat vaivat jne.). Jos vallitseva ajattelu- ja toimintatapa ei tarjoa hyviä ratkaisuja, niitä on haettava rohkeasti kuvan mustan pallukan ulkopuolelta. (Asta Raami 2016, Älykäs intuitio, s. 56, kuvateksti minun.)

Ongelmiin eli tässä tapauksessa vaivoihin, joihin moderniin länsimaiseen lääketieteeseen nojaavat hoitomuodot eivät ole riittäviä, on ryhdyttävä etsimään muita näkökulmia. Niitä löytyy, kun ruvetaan rohkeasti rikkomaan ajatustottumusten kahleita ja rajoja. Mitään pelättävää ei ole.

Erityistieteiden rajoja voidaan ylittää turvallisesti ja yhteistyössä, kunhan on riittävästi tahtoa ja halukkuutta. Vastakkainasettelu voi olla hidaste, mutta este se ei toki ole. Kaikki on muuttuvaista. Hyväksi koettu entinen ja toimiva nykyinen säilyvät, mutta saavat ajattelussa ja käytännössä uusia asioita rinnalleen.

Skeptikkoliike voi mainiosti edistää ja uudistaa terveystutkimusta ja terveydenhuollon käytäntöjä ryhtymällä tieteellisen skeptisismin periaatteita noudattaen pohtimaan nykyisen vallitsevan terveystiedeparadigman perusteita.

Ollaan vaan rohkeasti rajalla!

ilotulitusta-7

Suuret kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille kuluneesta vuodesta.

Toivotan HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2017!

Lääketieteen opiskelijat täydentävistä hoidoista – tutkimustuloksia

punaoksiaTäydentäviin hoitoihin suhtautuvat Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Irlannissa lääkäreiksi opiskelevat myönteisemmin kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. Tämä käy ilmi tutkimusraportista, jonka julkaisi Lääkärilehti. Kirjoitus tarjoaa arvokasta tietoa suomalaislääkäreiden ja alan opiskelijoiden asenteista täydentäviä hoitoja kohtaan.

Puutteistaan huolimatta – esimerkiksi perustelematon käsitteiden käyttö ja heikko perehtyneisyys kansainväliseen tutkimukseen – kirjoitus on tärkeä avaus. Se on tervetullut merkki tarpeesta kohottaa suomalaisen täydentäviä hoitoja koskevan tutkimuksen laatua. Artikkelissa raportoidaan selvitystä Itä-Suomen yliopiston lääketieteen opiskelijoiden suhtautumisesta virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolisiin, täydentäviin hoitoihin (Seppänen ym. 2016).

Lainaan siitä suoran sitaatin (”kursivoitu”) alla. Huomautan, että sitaatissa heijastuu kirjoittajien kömmähdys käyttää tieteellisesti perustelematonta käsitettä uskomushoito, jota on sovellettu epäasiallisesti myös englanninkielisen lähdeaineiston kääntämiseen. Yllättävää on, että Lääkärilehden vertaisarvioijat eivät ole tähän puuttuneet, vaikka kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa käytetty termi Complementary and Alternative Medicine, CAM, on suomeksi täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot/lääketiede. Lyhyempi muoto täydentävät hoidot kuvaa tutkimusraportissa mainittuja hoitomuotoja parhaiten, sillä  kiistämätön tutkimusfakta on, että k.o. hoitomuotoja käytetään valtaosin lisänä ja täydennyksenä tavanomaiselle terveydenhuollon tarjoamalle hoidolle, ei vaihtoehtona.

Tässä kirjoituksessa en selosta yksityiskohtaisesti artikkelin puutteita, koska olen kirjoittanut CAM-alan käsitteistä ja tietellisestä tutkimuksesta muualla (tässä blogissa sekä kirjassa Aarva 2015), vaan keskityn julkaisun positiivisiin puoliin.

Alla olevassa sitaatissa käytetyt lähteet sekä taulukot ovat nähtävissä Lääkärilehden alkuperäisessä kirjoituksessa Seppänen ym. 2016. Lihavoinnit ovat minun tekemiäni:

”Yhdysvalloissa  Georgetownin  yliopiston  1. ja 2. vuosikurssin lääketieteen opiskelijoista 18 % naisista ja 31 % miehistä ja Turkissa 48 % Egen yliopiston lääketieteen opiskelijoista katsoi uskomushoitojen tehon johtuvan lumevaikutuksesta. Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla lumevaikutus oli paljon suositumpi uskomushoitojen tehon selitysmalli (85 %).

Irlannissa Royal College of Surgeons -yliopiston lääketieteen opiskelijoista 71 % ajatteli uskomushoitojen harjoittajilla olevan sellaisia tietoja ja taitoja, joita lääketieteen edustajilla ei ole. Itä-Suomen yliopiston vastaajista tätä mieltä oli vain 7 %. 

Britanniassa kahdessa yliopistossa lääketieteen 1. ja 3. vuosikurssille toteutetussa tutkimuksessa 77 % vastaajista katsoi uskomushoitojen olevan ”kokonaisvaltaisempia” kuin  tavanomaisten hoitojen. Osuus on erittäin paljon suurempi kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla (12 %).

Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Irlannissa tehdyissä tutkimuksissa lääketieteen opiskelijat ovat suhtautuneet erilaisten uskomushoitojen tehoon yleensä myönteisemmin kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. Poikkeuksena olivat manipulaatiohoidot ja akupunktio, joihin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat suhtautuivat samansuuntaisesti kuin opiskelijat ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa.

Irlannissa homeopatiaan suhtautui  myönteisesti 21 % opiskelijoista, ja Britanniassa 50 % opiskelijoista piti homeopatiaa tehokkaana. Yhdysvaltalaisista Georgetownin yliopiston opiskelijoista noin 50 % aikoi suositella homeopatiaa potilaille. Yhdysvaltalaisen David Geffen School of Medicine -yliopiston 3. vuosikurssin lääketieteen opiskelijoista 14 % aikoi suositella homeopatiaa potilaille. Itä-Suomen yliopistossa homeopatiaa piti tehokkaana keskimäärin 4 % opiskelijoista.

Britanniassa vyöhyketerapiaa piti tehokkaana 42 % opiskelijoista, kun taas Itä-Suomen yliopistossa näin ajatteli 14  %  ensimmäisen ja   6 % viidennen vuosikurssin opiskelijoista.

Irlannissa kiropraktiikkaan suhtautui myönteisesti 38 % opiskelijoista, ja Britanniassa 67 % opiskelijoista piti kiropraktiikkaa tehokkaana. Noin 70 % Georgetownin yliopiston opiskelijoista aikoi suositella kiropraktiikkaa potilaalle. Itä-Suomen yliopistossa kiropraktiikkaa piti tehokkaana keskimäärin 43 % opiskelijoista.

Irlannissa akupunktioon suhtautui myönteisesti 60 % opiskelijoista ja Britanniassa 80 % opiskelijoista. Georgetownin yliopiston opiskelijoista noin 80 % aikoi suositella akupunktiota potilaalle. Itä-Suomen yliopistossa akupunktiota piti tehokkaana 37 % ensimmäisen ja 73 % viidennen vuosikurssin opiskelijoista.

Suomalaisten viidennen vuosikurssin opiskelijoiden mielipiteet olivat samansuuntaisia kuin suomalaisten lääkärien.” (Lainaus loppuu).

Muualla suhtaudutaan myönteisemmin 

Tutkimustulokset herättävät useita kysymyksiä. Muualla maailmassa täydentäviin hoitoihin suhtaudutaan paljon myönteisemmin, ymmärtävämmin ja suvaitsevammin kuin Suomessa. Kansainvälisen yhteistyön kannalta havainto on merkittävä. Kirjoittajat eivät artikkelissaan pohdi tätä olennaisen tärkeää kysymystä, mutta toteavat kuitenkin, että lääkäreiden olisi hyvä ottaa työssään paremmin kantaa ainakin suosituimpiin täydentäviin hoitomuotoihin. Kirjoittajat eivät mainitse, mitä ne ovat.

Lääketietokeskuksen, Lääkäriliiton, ja Apteekkariliiton vuonna 2008 Taloustutkimuksella teettämän väestökyselyn mukaan ne ovat kiropraktiikka, akupunktio ja vyöhyketerapia.  Jos mukaan lasketaan syötävät valmisteet, näitä on itse tai joku perheenjäsen käyttänyt tai kokeillut seuraavasti: luontaistuotteet 62% ja ravintolisävalmiusteet 47 %  kyselyyn vastanneista (n=1005). Vastaavat prosenttisuudet suosituimpien kehomielihoitojen osalta olivat: kiropraktiikka 27%, akupunktio 25% ja vyöhyketerapia 21%.  (Taloustutkimus 2008).

Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että olisi ryhdyttävä selvittämään syitä sille, miksi Suomessa täydentävien hoitojen käyttäjien ja lääketieteen opiskelijoiden (ja myös lääkäreiden) mielipiteet ja kokemukset näistä hoitomuodoista ovat niin kaukana toisistaan. Useiden tutkimusten mukaan  käyttäjät kokevat saavansa hyötyä ei-lääketieteellisistä täydentävistä hoitomuodoista. (Esim. Taloustutkimus 2008, Salmenperä ym. 2001, Salmenperä 2002, Reid et al 2016, Caway et al 2014).

Hyödyistä on näyttöä – integraatio yleistyy

Toisin kuin Lääkärilehden artikkeli antaa ymmärtää, täydentävien hoitojen hyödyistä on kansainvälistä tutkimusnäyttöä. Lääketieteen kultaista standardia, sokkoistettua koeasetelmaa (RCT, Randomized Controlled Trials) soveltaneita tutkimuksia on kuitenkin  julkaistu vielä niin vähän, että meta-analyyseista ja systemaattisista katsauksista on vaikea tehdä luotettavia päätelmiä tehosta. Tämä ei ole osoitus näytön puutteesta, vaan RCT-tutkimusten määrällisestä vähäisyydestä. Näyttöä saadaan muualtakin kuin RCT-tutkimuksista.

Kaiken kaikkiaan tutkimus on parinkymmenen viime vuoden aikana lisääntynyt samaan aikaan kuin hoitojen käyttökin on yleistynyt kaikkialla länsimaissa. Kliinistä tehoa on siis tutkittu jonkin verran. Hoitojen suosiota, niiden hyötyjä potilaille, potilaiden kokemuksia  sekä käytön syitä ja yleisyyttä on tutkittu paljon. Tässä ei ole mahdollista käydä läpi laajaa kansainvälistä tutkimusta. Tietoa löytyy muualta (Aarva 2015).

Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että täydentävien hoitojen integroiminen terveydenhuoltoon yleistyy. Esimerkiksi Norjassa hoitoja oli vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan tarjolla noin joka toisessa ja Tanskassa noin joka kolmannessa sairaalassa. Yleisin hoitomuoto oli akupunktio, muita olivat  muun muassa hypnoosi, kuppaus, refleksologia, yrttilääkintä, taideterapia, homeopatia, aromaterapia, jooga ja pilates. Kaikki sairaaloissa toimivat hoitajat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta olivat lääkäreitä tai muita terveydenhuollon ammattilaisia. (Salomonsen L J et al. 2011). Jacobsenin ym (2015) tutkimuksen mukaan täydentäviä hoitoja tarjoavien sairaaloiden osuus Norjassa lisääntyi viiden vuoden aikana 50  prosentista (vuosi 2008) 64 prosenttiin (vuosi 2013).

Yhdysvalloissa vuonna 2012 sairaaloista noin 40 prosenttia tarjosi potilailleen näitä hoitomuotoja, esimerkiksi akupunktiota, hierontaa, terapeuttista kosketusta ja ohjattua mielikuvaharjoittelua. Integratiivisen lääketieteen koulutusta annetaan kymmenissä lääketieteen ja terveydenhuollon ammattioppilaitoksissa Yhdysvalloissa. (Sierpina & Dalen 2013) Yli puolella lääketieteellisistä oppilaitoksista Yhdysvalloissa ja Kanadassa on  integratiivisen lääketieteen ohjelma.

Integratiivisen lääketieteen käsitteestä katso Uudistuva terveydenhoito verkoston sivut ja blogi ja facebook-sivut.

Myös Suomen integratiivisen lääketieteen ja terveydenhuollon tutkimuksen foorumilta saa tietoa SILF.

Opiskelijoille lisää CAM-tietoa ja ymmärrystä

Merkittävää  ja myönteistä on, että Lääkärilehden artikkelin kirjoittajat päättelevät, että heidän selvityksensä tulokset  kertonevat lääketieteen opiskelijoiden koulutuksen puutteesta. Näin varmaan onkin. Tämä puute on korjattavissa lisäämällä alan koulutusta lääketieteen opintoihin.

Opiskelijoiden, tulevien lääkäreiden, olisi hyvä tuntea kansainvälistä ja naapurimaidemme kehitystä. Vastaavasti yliopistojen tutkijoiden ja opettajien Suomessa olisi tarpeen seurata vilkastuvaa täydentävän ja integratiivisen terveyden tutkimusta. Useissa maissa on alan tutkimuskeskuksia (muun muassa pohjoismaissa). Yhdysvalloissa toimii valtion rahoittama, Kansallinen täydentävän ja integroivan terveyden keskus, National Center for Complementary and Integrative Health NCCIH. Se tutkii täydentäviä hoitomuotoja ja rahoittaa ulkopuolista alan akateemista tutkimusta.

Lääketieteen opiskelijoiden olisi myös hyödyllistä valmistautua tulevassa työssään kohtaamaan potilaita, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet täydentäviä hoitomuotoja. Eittämättä he tällaisia henkilöitä kohtaavat, koska suomalaisista aikuisista noin kolmannes on tutkimusten mukaan ilmoittanut käyttäneensä jotakin täydentävää hoitomuotoa viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana. (Wahlström ym. 2008, Lindeman 2011 )

Terveydenhuollossa on lisäksi hyvä pohtia kysymystä potilaan näkemyksistä ja kokemuksista. Heitä vartenhan systeemi on olemassa.  Mikä on potilaan oman kokemuksen merkitys ja miten hoitohenkilökunnan pitäisi ottaa asiakkaan tarpeet huomioon?  Miten terveysammattilainen reagoi, kun asiakas ilmoittaa käyttävänsä lääketieteellisen hoidon lisänä vaikkapa akupunktiota, naprapatiaa, erilaisia meditaatioita tai kalevalaista jäsenkorjausta ja kertoo saaneensa niistä apua vaivoihinsa? Ammattilaisen tulisi tuntea potilaan hyödyllisiksi kokemien  hoitotapojen tausta-ajattelua sekä niistä tehtyä tutkimusta. Muutoin hän ei ole tasavertainen keskustelukumppani asiakkaansa kanssa.

Krooniset sairaudet ovat merkittävä kansanterveysongelmamme. Tutkimusten mukaan kroonisia kansansairauksia (kuten sydän- ja verisuonisairaudet ja diabetes) potevat käyttävät muita väestöryhmiä enemmän täydentäviä hoitoja ja he kokevat saavansa niistä terveyshyötyä. Enemmistö tutkituista kroonikkopotilaista (Canaway et al 2014)  koki hoitojen lievittäneen heidän oireitaan, parantaneen yleistä hyvinvointia ja lisänneen tietoa, ymmärrystä ja luottamusta kroonisten oireiden kanssa selviytymisessä.  Tulevien lääkäreiden olisi hyvä ottaa tämäkin seikka huomioon  työelämään siirtyessään.

Muita syitä hoitojen käyttöön olivat stressin vähentäminen ja rentoutuminen. Vain 4 prosenttia tutkituista diabeetikoista ja sydänsairaista oli sitä mieltä, että täydentävillä hoidoilla ei ollut mitään vaikutusta. (Reid et al. 2016, Canaway et al 2014) Näin on mahdollisesti Suomessakin (tutkimusta tästä ei vielä ole tehty).

Asiakaskeskeisyys: ”Sekä että” korvaa ”joko tain”

Nämä kroonisesti sairaat ihmiset (kuten muutkin väestöryhmät) käyttävät SEKÄ tavanomaisia terveyspalveluja ETTÄ täydentäviä hoitoja rinnakkain. He käyttävät niitä sulassa sovussa virallisen terveydenhuollon palvelujen kanssa. He eivät koe mitään ristiriitaa tässä asiassa, mikäli joku ei sitä nimenomaisesti ryhdy lietsomaan. Tämäkin seikka olisi hyvä ottaa huomioon uusia lääkäreitä koulutettaessa.

Asiakaskeskeisyys terveydenhuollossa tarkoittaa sitä, että erilaisia hyödyllisiksi osoitettuja hoitoja, mukaan lukien täydentäviä , integroidaan asiakaslähtöisesti hoitokokonaisuudeksi ja erilaiset hoitajat voivat toimia yhteistyössä asiakkaan hyväksi, edellyttäen että potilas itse niin tahtoo ja että se on hänen kannaltaan edullista. Näin toimii eettisesti hieno terveydenhuolto.

Näistä asioista kannattaisi kertoa lääketieteen opiskelijoille, jotta nykyinen kuilu yliopistossa opitun ja käytännön elämän välillä täydentävien hoitojen suhteen pienenisi. Tästä hyötyy ennen muuta tavallinen ihminen, asiakas, potilas.

Keskustelua työpajassa

Kokemuksellisuudesta ja asiakaslähtöisyydestä hoidossa ja terveyden edistämisessä keskustellaan Biomedicumissa Helsingissä 12.11.2016 Rohkeasti rajalla -työpajassa. Tilaisuus on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisille. Lääketieteen ja muiden terveysalojen opiskelijat ovat myös tervetulleita tähän maksuttomaan yhdessä oppimisen tilaisuuteen.

Lähteitä

Aarva P 2015. Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Adlibris.

Canaway et al. 2014. Perceptions of Benefit of Complementary Therapy Use among People with Diabetes and Cardiovascular Disease. Forsch Komplementmed, 21:25–33.

Jacobsen R, Fønnebø CM, Foss N, Kristoffersen AE. Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine 2015;15:275.

Lindeman M 2011. Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health 26 (3): 371-382.

Reid R et al. 2016.  Complementary medicine use by the Australian population: a critical mixed studies systematic review of utilisation, perceptions and factors associated with use. BMC Complementary and Alternative Medicine (2016) 16:176

Salmenperä Liisa, Suominen Tarja, Lauri Sirkka, Puukka Pauli. 2001. Attitudes of Patients With Breast and Prostate Cancer Toward Complementary Therapies in Finland. Cancer Nursing, Vol. 24, No. 4, 2001

Salmenperä L. 2002The use of complementary therapies among breast and prostate cancer patients in Finland. 2002 European Journal of Cancer Care 11, 44–50

Salomonsen L J et al. 2011. Use of Complementary and alternative medicine at Norwegian and Danish hospitals. BMC Complemetary & Alternative Medicine, 11:4.

Seppänen J, Kamaja M, Myllykangas M, Tuomainen Tomi-Pekka 2016. Lääketieteen opiskelijoiden suhtautuminen uskomushoitoihin. Suomen Lääkärilehti 71 (34): 2051-2057.

Sierpina, V. S. & Dalen, J. E. (2013) The Future of Integrative Medicine. The American Journal of Medicine, 126(8):661–662.

Taloustutkimus (2008) Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

Wahlström M, Sihvo S, Haukkala, A ym.  2008. Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand 2008;118(1):73–8e

Pyynikkikävely.JPG