Tag Archive | CAM-hoidot

Luuloja ja tosiasioita

Kukkia ikkunalla (2)

Täydentävistä hoidoista liikkuu runsaasti harhaluuloja ja väärää tietoa. Niitä käytetään sekä hoitojen puolustamiseen että vastustamiseen. Tässä kirjoituksessa kerron julkisuudessa esitetyistä luuloista ja uskomuksista.

Tiivistän yleiset harhaluulot taulukkoon, jonka olen rakentanut Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) artikkelin ja muun, mm. Suomea koskevan tutkimus- ja faktatiedon pohjalta. Taulukossa alla on myös pari  mielipidettäni, jotka koskevat täydentäviä hoitoja puolustavien vääristyneitä  käsityksiä. Esitän ne  sarakkeessa ”Tosiasia” numerot 1 ja 3.

Jos jostakin hoitomuodosta ei ole saatavilla ollenkaan tutkimustietoa, sen vaikutuksista ei voi sanoa mitään. Mediassa kylläkin sanotaan. Jopa laatujournalismia edustavissa lehdissä sekä TV- ja radio-ohjelmissa väitetään  asioita, jotka eivät nojaa faktoihin.

Väittäjä on useimmiten jonkun muun kuin täydentävien hoitojen tutkimuksen asiantuntija tai muista syistä auktoriteetiksi valittu henkilö. Jälkimmäinen voi olla  vaikutusvaltaisen ammattiliiton edustaja, jolla jo asemansa puolesta on valmiiksi negatiivinen ennakkoasenne näitä hoitomuotoja kohtaan. On luonnollista, että jokainen ammattikunta  puolustaa oman ryhmänsä erityisyyttä. Ammattiyhdistystoimintaa ei mielestäni kuitenkaan pidä verrata tutkimukseen tai tutkimustuloksiin.  Näyttää siltä että terveys- ja hyvinvointipalveluista (Mikä on hyvää hoitoa ja terveyden edistämistä ja kuka sen määrittää?)  käydään jatkuvaa julkisuuskamppailua. Tässä ”sodassa” faktat tuntuvat usein unohtuvan.

Vastustajien tutkimustietoon nojaamattomia väitteitä julkaisee valtamedia, ja puolustajien tuulesta temmatut ”tutkimustiedot” saavat julkisuutta somessa ja tuote- ja palvelumainoksissa. Journalismi käsittelee yllättävän vähän täydentäviä hoitoja, joiden hyödyistä on olemassa kiistatonta tutkimusnäyttöä ja joita ihmiset eniten käyttävät. Tämäkin lienee tuon tiedotuskamppailun tulosta.

Suomalaisista vähintään noin kolmannes käyttää tai on kokeillut näitä hoitoja – yleensä tavanomaisen lääketieteellisen hoidon tukena tai terveyden edistämiseksi. Lukuisista a) luontaistuotteista ja -lääkkeistä, b) kehomielihoidoista ja c) kokonaisista hoitojärjestelmistä on olemassa tutkimustietoa ainakin yleisimmin käytettyjen hoitomuotojen osalta.

Suomessa suosituimpia ovat luontaistuotteet ja ravintolisät, kiropraktiikka, akupunktio, vyöhyketerapia ja kansanparannus (tiedot ovat vuodelta 2008 Taloustutkimuksen selvityksestä, ks. tarkemmin Aarva 2015) Saattaa olla, että mindfulness ja joogaa, jotka kumpikin ovat täydentäviä hoitoja mm. USA:n kansanterveysinstituutin luokituksen mukaan, kuuluisivat nykyisin suosituimpien joukkoon. En ole löytänyt tutkimuksia näiden käytön yleisyydestä Suomessa.

Hoendersin ja tutkijaryhmän (2011) termin CAM (Complementary and Alternative Medicine) olen muuttanut  täydentäviksi hoidoiksi, koska tämä termi kuvaa parhaiten näiden  hoitojen asemaa osana terveyspalvelujen käyttöä Suomessa. Sama pätee useimpiin muihinkin läntisiin teollisuusmaihin. Erilaisia termejä olen avannut edellisessä kirjoituksessani Uskomushoito – mitä sen on?

Taulukko. Luuloja, joita käytetään täydentävien hoitojen vastustamiseen tai  puolustamiseen ja luuloja vastaavat tosiasiat. 

Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja vastustetaan Tosiasia
1. Vain harvat käyttävät täydentäviä hoitoja. 1. Noin 30 prosenttia aikuisväestöstä käyttää täydentäviä hoitoja Suomessa.
2. ”Minun potilaani eivät käytä täydentäviä hoitoja, koska he eivät ole maininneet siitä.” 2. Suuri osa potilaista ei kerro lääkärille täydentävien hoitojen käytöstä.
3. Täydentävien hoitojen käyttäjät ovat heikosti koulutettuja ja helposti manipuloitavia. 3. Käyttäjät ovat enemmän koulutusta saaneita kuin väestö keskimäärin.
4. Täydentäviä hoitoja käytetään korvaamaan tavanomainen lääketieteellinen hoito. 4. Täydentäviä hoitoja ei yleensä käytetä korvaamaan tavanomaista hoitoa vaan joko sen lisänä tai terveyden edistämiseksi.
5. Täydentäviä hoitoja käytetään negatiivisin perustein: vastustamaan tavanomaista lääketiedettä. 5. Täydentäviä hoitoja käytetään parantumiseksi ja terveyden edistämiseksi sekä hyvän asiakas-hoitajasuhteen vuoksi. Lääketieteellisen hoidon haitat ja pettymys hoitotuloksiin voivat myös olla käytön syy.
6. Hoitovaikutus on pelkkää plaseboa. 6. Useiden täydentävien hoitomuotojen vaikutukset tutkitusti ylittävät plasebotason.
7. Täydentävät hoidot ja näyttöön perustuva lääketiede ovat yhteen sovittamattomat. 7. Täydentäviä hoitoja voidaan käyttää näyttöön perustuvan lääketieteen periaatteita noudattaen ja tavanomaista hoitoa tukien.
8. Arvovaltaiset instituutiot eivät kannata täydentäviä hoitoja. 8. WHO ja EU kannustavat integroimaan tehokkaita perinteisiä ja täydentäviä hoitomuotoja viralliseen terveydenhuoltoon. Yhdysvaltain hallitus rahoittaa kansallista tutkimuskeskusta  NCCIH:ta. Sveitsissä tietyistä hoidoista saa sairausvakuutuskorvausta. Monissa maissa niitä on sairaaloiden hoitovalikoimassa. (ks. Uskomushoito – mitä se on?)
9. Täydentävät hoitajat ovat tiedevastaisia. 9. Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että hoitajat olisivat muuta väestöä enemmän tieteenvastaisia tai tiedemyönteisiä.
10. Hoitajien joukossa on paljon huijareita, jotka toimivat vain omaksi taloudelliseksi edukseen. 10. Ei ole näyttöä siitä, että hoitajien joukossa olisi enemmän huijareita kuin muissa ammattiryhmissä.
Luulo, jonka perusteella täydentäviä hoitoja puolustetaan Tosiasia
1. ”Täydentävien hoitojen vaikutuksia ei tarvitse tutkia, koska tiedän, että hoito toimii käytännössä.” 1. Tutkimusta tarvitaan, jotta ymmärretään, miksi hoidot koetaan hyödyllisiksi ja mitkä ovat niiden vaikuttavia tekijöitä. On pyrittävä ymmärtämään plasebovaikutus ja hoitosuhteen positiivinen/negatiivinen merkitys. (Mielipiteeni)
2. Täydentävät hoidot eivät sovellu tutkimuksen kohteeksi, koska ne poikkeavat lääketieteen teorioista ja esioletuksista. 2. Tieteellisiä metodeja voidaan soveltaa kaikenlaisten ilmiöiden tutkimiseen. Olennaista on valita sopiva tutkimusote ja -metodit.
3. Hoitaja ei tarvitse terveydenhuollon koulutusta, koska ei hoida lääketieteellisesti. 3. Mitä tahansa hoitotyötä tekevän on tunnettava oman hoito-osaamisensa lisäksi anatomian, fysiologian, psykologian ja terveydenhuoltojärjestelmän toiminnan perusteet. (Mielipiteeni)
4. Hoitajan kyky parantaa on lahja, eikä ulkopuolista valvontaa tarvita. 4. Kaikki hoitajat ovat inhimillisiä. Eettiset ohjeet ja valvonta ovat välttämättömiä asiakkaiden oikeuksien varmistamiseksi.

Kirjallisuutta

Hoenders HJR, Appelo MT, van den Brink EH, Hartogs BMA, de Jong, JTVM (2011) The Dutch Complementary and Alternative Medicine (CAM) Protocol: To Ensure the Safe and Effective Use of Complementary and Alternative Medicine Within Dutch Mental Health Care. The Journal of Alternative and Compementary Medicine, 17(12):1197–1201.

Maailman terveysjärjestön (WHO) strategiadokumentti, jossa tehdään perinteistä lääketiedettä ja täydentäviä hoitoja koskevia suosituksia jäsenmaille vuosiksi 2014–2023.  WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023  http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf (Katsottu 28.8.2017)

EU:n CAM (Complementary and Alternative Medicine) -politiikka  EU policy on CAM http://www.efcam.eu/cam-regulation/eu-policy-on-cam/ (Katsottu 28.8.2017)

Aarva P. (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki.

Päivitetty 29.8.2017. Kirjoituksen toista ja neljättä kappaletta on täsmennetty.

 

 

 

Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu

Sveitsi on hyväksynyt täydentäviä hoitoja korvattavaksi pakollisesta sairausvakuutuksesta. Potilas saa 1.8.2017 alkaen virallisesti perussairausvakuutuksesta korvausta lääkärin antamista hoidoista seuraavilla aloilla:

  • antroposofinen lääketiede
  • klassisen homeopatia
  • perinteinen kiinalaisen lääketiede
  • yrttilääkintä (Herbal Medicine)

Hoitavalta lääkäriltä edellytetään pätevyyttä yhdellä näistä Sveitsin lääketieteellisen yhdistyksen hyväksymistä neljästä oppialasta.

Poliittinen päätös asiasta syntyi, kun Sveitsin parlamentti hyväksi 16.6.2017 hallituksen esityksen antaa näille neljälle hoitomuodolle sairausvakuutuslaissa sama asema kuin tavanomaisille lääketieteellisille hoidoille.

Sveitsiläiset äänestivät kahdeksan vuotta sitten, 17. toukokuuta vuonna 2009, perustuslakia koskevassa kansanäänestyksessä valittujen täydentävien hoitomuotojen ottamisesta mukaan pakollisesta sairausvakuutuksesta jaettaviin hoitokorvauksiin. Kaksi kolmesta sveitsiläisestä kannatti täydentävien hoitojen korvattavuutta. Kokeiluluontoisesti, väliaikaisen asetuksen perusteella äänestystä koskevia terapiamuotoja on korvattu perussairausvakuutuksesta jo vuodesta 2012.

Lain mukaan vain ne palvelut, jotka ovat tehokkaita, asianmukaisia ​​ja kustannustehokkaita (liittovaltion sairausvakuutuslain 32 §:n vaatimukset) voidaan kattaa sairausvakuutuksesta. Uuden lakipykälän (perustuslain artikla 118 a) keskeinen vaatimus on, että pakollisella sairausvakuutuksella (perusvakuutuksella) on katettava myös täydentävän lääketieteen erityispalvelut. Täydentävät hoidot rinnastetaan siis tehon, turvallisuuden ja taloudellisuuden suhteen erityispalveluihin.

Sveitsin liittoneuvosto on nyt todennut, että korvattavaksi hyväksytyt täydentävät hoitomuodot täyttävät tehokkuutta koskevat lakisääteiset määräykset, jotka takaavat hoidon laadun ja turvallisuuden.

Tuore päätös on tärkeä niille kansalaisille, joilla ei ole yksityistä vakuutusta sekä niille, joille tavanomaisen lääketieteen tarjoamat keinot saattavat aiheuttaa suuremman terveysriskin kuin täydentävät hoidot.

Suoran demokratian tulos

Sveitsin poliittinen järjestelmä perustuu ns. suoraan demokratiaan, jossa pääasiallisia vallankäyttäjiä ovat kansalaiset periaatteena se, että kaikilla kansalaisilla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

Suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta tämä poikkeaa sikäli, että kansalaiset voivat suoraan osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomalaisessa hallintojärjestelmässä kansanedustajat on valtuutettu päättämään laeista.  Sveitsissä sen sijaan parlamentin lisäksi päätöksenteon mekanismeja ovat muun muassa kansalaisaloite ja kansanäänestys, jossa äänestyksen kohteena on aina kulloinkin päätettävä asia, tässä tapauksessa täydentävien hoitojen korvattavuus pakollisesta sairausvakuutuksesta. Kansanäänestyksen tulos on hallitusta sitova.

Vuoden 2009 kansanäänestyksessä selvitettiin, mitä mieltä kansalaiset ovat siitä, että joukko täydentäviä ja vaihtoehtoista terapiamuotoja  sisällytettäisiin korvattavaksi sairausvakuutuksesta. Kansalaisten selvä enemmistö äänesti näiden hoitomuotojen korvattavuuden puolesta. Akupunktio on ollut korvattava jo aikaisemmin.

Tietoa Sveitsin suorasta demokratiasta:

Büchi Rolf, Braun Nadja, Kaufmann Bruno, Kyllönen Irina.  Opas suoraan demokratiaan. Into. Helsinki. 2008

Lähteet

Bundesamt für Gesundheit BAG 2017. Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilungen 16.6.2017.  https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html

Eurocam  Complementary medicine in Switzerland now a mandatory health insurance service  http://www.cam-europe.eu/news2.php?id=161967201459

CAM, täydentävät hoidot, uskomushoidot – sanoilla monta merkitystä

porttiCAM – Complementary and Alternative Medicine on kansainvälisesti yleisimmin käytetty termi terveydenhuoltojärjestelmien ulkopuolelle sijoittuvista hoitomuodoista.

Suomessa käytetään termejä täydentävät hoidot, vaihtoehtohoidot, täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot tai luontaishoidot. Lisäksi muutama suomalainen tutkija suosii Duodecim-seuran termityöryhmän äänestyspäätöksellä 1990-luvulla käyttöön ottamaa termiä  ”uskomushoito”, jota kansainvälisissä tieteellisissä artikkeleissa ei käytetä.

Tutkijaryhmä Ng, Boon, Thompson & Whitehead (2016) tutkivat millaisia termejä tavanomaisten lääketieteellisten hoitojen (conventional medicine) ulkopuolisista hoitomuodoista käytettiin vertaisarvioiduissa lääketieteellisissä tutkimusjulkaisuissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa  ajanjaksolla vuodesta 1970 vuoteen 2013.  CAM osoittautui yleisimmäksi.

Ne kirjoittajat, jotka suhtautuivat täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin pääosin kielteisesti, pyrkivät määrittelemään hoitomuodot negaation kautta eli kuvailemalla, mitä nämä hoidot eivät ole.  He myös pyrkivät eri tavoin perustelemaan, miksi ne eivät voi kuulua vallitsevaan terveysjärjestelmään. Nämä kirjoittajat käyttivät useimmiten termejä ”complementary and alternative”, “complementary”, “alternative”, or “unconventional” (”täydentävä ja vaihtoehtoinen”, ”täydentävä”, ”vaihtoehtoinen” tai ei-tavanomainen”)

Yhdistävät hoitonäkemykset

Myönteisesti suhtautuvat puolestaan  pyrkivät määrittelemään hoitomuodot positiivisen kautta eli kuvailemalla, mitä nämä hoidot ovat ja perustelemaan, mitä ne voisivat tuoda vallitsevaan systeemiin lisää. Nämä kirjoittajat käyttivät termiä  “integrated/integrative” medicine (integroitu/integroiva/yhdistävä lääketiede) kuvaamalla sitä mm. uudeksi terveydenhuollon malliksi, joka yhdistää tavanomaiset ja ei-tavanomaiset hoitomuodot ja ottaa huomioon potilaan koko persoonan. Lisäksi se painottaa  sairauksien ehkäisyä ja terveyden ylläpitämistä.

Artikkeli valaisee hienosti, kuinka retoriikkaa käytetään argumentoinnissa ja näkökantojen puolustamisessa.

Erilainen sanojen ja termien käyttö kuitenkin vaikeuttaa keskinäisen ymmärryksen syntymistä, mikäli sanankäyttäjät/puhujat eivät edes halua ymmärtää toistensa kieltä.

Termien käyttö on myös vallankäyttöä. Se, joka saa paremmin tilaa omille sanoilleen julkisuudessa, voittaa ”sanasodassa” ja näin ohjaa (näkyvästi ja kätketysti) sitä yleistä mielipidettä, mikä esitetään valtavirtajulkisuudessa.

Retorista sanasotaa eli voimakkaasti arvolatautunutta kielenkäyttöä on nähtävissä suomalaisessa median CAM-keskustelussakin. On aika hämmästyttävää, että julkisuudessa käytetään paikoin vieläkin termiä uskomushoito, jota tiedejulkaisut eivät yleensä käytä Suomessakaan (mutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Termi ei perustu tosiasioihin, eikä se pysty erottelemaan hoitomuotoja, joiden se viittaa nojaavan vain  uskomuksiin niistä hoitomuodoista, joiden katsotaan perustuvan tieteelliseen näyttöön uskomusten sijaan.

Kaikkiin hoitomuotoihin nimittäin kuuluu enemmän tai vähemmän uskomuksia, ja kaikessa paranemisessa tarvitaan enemmän tai vähemmän uskoa, luottamusta ja toivoa. Nämä  kuuluvat inhimilliseen hoitamisen ja paranemisen prosessiin. Sitä paitsi ne ovat plasebon tärkeitä kulmakiviä. Tunnettua on, että plasebo on hyvä ”parantaja” niin terveydenhuollon sisällä kuin sen ulkopuolellakin, esimerkiksi kotona.

Lisäksi, jos uskomushoidoilla viitataan täydentäviin hoitoihin (eli niihin terveydenhuollon ulkopuolella toimiviin hoitomuotoihin, joita ihmiset laajasti käyttävät tavanomaisen lääkärinhoidon lisänä ja tukena), niin monien tällaisten hoitomuotojen hyödyistä käyttäjille on olemassa tutkimusnäyttöä. Tästä olen kirjoittanut useasti aikaisemminkin ja kirjassani (Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books 2015) on paljon tietoa asiasta.

Alla olevassa kuviossa näkyy, kuinka termien käyttö on muuttunut vuosien saatossa Yhdysvaltain ja Kanadan tutkimusjulkaisuissa. Lyhenteiden selitykset: CAM=Complementary and Alternative Medicine, CM=Complementary medicine, AM=Alternative Medicine.IM=Integrative Medicine, UM=Unconventional Medicine.

Tutkimusjulkaisujen määrä, joissa on ei-konventionaalisesta lääketieteestä käytettyjä termejä. Otsikoita per vuosi vuosina 1975-2013. (Ng, Boon,Thompson & Whitehead 2016)

Tutkimusjulkaisujen määrä, joissa on ei-konventionaalisesta lääketieteestä käytettyjä termejä. Otsikoita per vuosi vuosina 1975-2013. (Ng, Boon,Thompson & Whitehead 2016)

 Lähde

Jeremy Y. Ng, Heather S. Boon, Alison K. Thompson and Cynthia R. Whitehead. Making sense of “alternative”, “complementary”, “unconventional” and “integrative” medicine: exploring the terms and meanings through a textual analysis. BMC Complementary and Alternative Medicine 201616:134. DOI: 10.1186/s12906-016-1111-3.

Uskomushoito voi parantaa

Mielen vaikutus kehoon on tieteellisesti todistettu fakta. Uskon ja kokemuksen vaikutukset on ymmärretty jo vuosisatoja. Nyt niiden tehosta on biolääketieteellistäkin näyttöä. National Geographyn (NG) joulukuun (13/2016) jutussa  Henki voittaa aineen haastatellaan useita tutkijoita  (mm. Ted Kaptcukia, josta kerroin Lumoava plasebo -kirjoituksessani) sekä kansanparantajia ja potilaita.

usko-voi-parantaaUskomushoidon elementtejä on kaikissa hoitomuodoissa, joilla autetaan elävää, tietoista ihmistä. Uskomushoito-termi kattaa siis käytännössä kaikki virallisessa järjestelmässä ja sen ulkopuolella olevat hoitomuodot, paitsi kun hoidetaan tajuttomia potilaita.

Oikeanlainen usko ja oikeanlainen kokemus tukevat toisiaan”, sanoo yksi haastateltu, Tor Wager, joka toimii nykyisin Coloradon yliopiston professorina ja Boulderin kampuksen aivotutkimuslaboratoion johtajana. ”Siinä se resepti on” (NG 13/2016, 48).

Plaseboa ja kokemusta koskevan tutkimusnäytön perusteella on selvää, että uskomushoidot voivat parantaa monia kipu- ja sairaustiloja. NG:n haastattelema parkinsonpotilas Mike Pauletichin arkiliikkumista rajoittavat oireet helpottuivat merkittävästi, vaikka hän oli tutkimusohjelmassa saanut vain lumehoitoa. ”Minulle on aivan sama, saako tämän aikaan plasebo vai jokin lääke”, Pauletich sanoo (NG 13/2016, 35)

Uskon, odotusten, kokemuksen tai kosketuksen elementtejä on leikkauksissa, lääkehoidoissa ja  CAM-hoidoissa.  Ne ovat juuri sitä, mitä ennen kutsuttiin plaseboksi. CAM=Complementary and Alternative Medicine=Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot.

NG 13/2016 selvittää hyvän journalismin tapaan ymmärrettävästi ja havainnollisesi, mistä fysiologisesti uskossa, luottamuksessa ja kannustavassa hoitosuhteessa oikein on kysymys. Juttu kertoo myös, kuinka perinnehoidoissa tätä piirrettä on jo muinoin osattu käyttää sairaiden auttamisessa ja kuinka moderni länsimainen lääketiede on vasta 2000-luvulla havahtunut huomaamaan, että naturalistinen biolääketieteellinen tutkimus ei enää riitä hoitotutkimuksissa. Plaseboa ei enää voi pitää vain jonakin, joka häiritsee tutkimusta ja jonka vaikutus pitäisi minimoida tutkimusasetelmissa.

Mieli on marssinut peruuttamattomasti näyttämölle.

Kiinnostavaa tässä on se, että vasta sitten, kun pystyttiin aivokuvantamisen avulla osoittamaan fysiologisesti, että plaseboksi määritellyt asiat (esim. odotukset, kannustava hoitosuhde ja rituaalit) näkyvät konkreettisina aivotilojen muutoksina, alettiin myöntää, että hoitotilanteella, kontekstilla ja mielialatekijöillä on todellista ja suurta merkitystä. Sillä on merkitystä sekä paranemiseen että ihmisen selviytymiseen ja toimeentulemiseen sairauksiensa ja vaivojensa kanssa.

Vieläkään tämä ei näy käytännössä siellä, missä sen erityisesti pitäisi näkyä eli perusterveydenhuollon palveluissa.  Kroonikot, mielenterveysongelmaiset,  epämääräisistä ja vaikeasti diagnosoitavista vaivoista kärsivät, moniongelmaiset ja kaikki, joita on vaikeaa tai mahdotonta auttaa nykylääketieteen näyttöön perustuvin keinoin, kärsivät tästä. Perusterveydenhuollossa on tarjolla erittäin niukasti kehomieliajatteluun ja asiakkaan aitoon ja ajan kanssa tapahtuvaan kohtaamiseen nojaavia hoitomuotoja.

Ääriesimerkki liian teknistyvästä hoitamisesta on vanhusten kotihoito. Lääkäri saattaa olla vanhukselle tavoitettavissa videoneuvottelun kautta (vaikka asiakas ei edes osaisi käyttää tietokonetta)! Kotihoidossa  hoitajalla voi olla kaksikymmentäkin vanhusasiakasta päivässä, jotka tarvitsevat mm. apua peseytymisessä ja lääkkeiden ottamisessa. (Näin kertoi eräs tuntemani hoitaja, joka uupui tuossa työssä sekä fyysisesti että erityisesti henkisesti). Ei siinä ehdi olla toiselle läsnä ja tarjota hyvää tekevää plaseboa!

Viisaus palaa takaisin – konemetafora ei riitä

Nyt muinainen viisaus on palannut takaisin – laboratorioiden kautta. Vanhoissa lääketieteen linjoissa (esim. kiinalainen ja ayurvedinen) ja perinnehoidoissa tunteiden, rituaalinen ja hoitotilanteen merkitys on tiedetty jo hyvin kauan. Siitä on kertynyt runsaasti kokemusnäyttöä jo silloin, kun laboratorioita ei vielä ollut edes olemassa.

Parisataavuotinen moderni länsimainen teknistynyt lääketiede kulkee edelleen ansaittua voittokulkuaan, mutta se ammentaa parantamisviisautta myös konemetaforan (korjataan ihmislaite teknisesti ja sitten se taas toimii…) ulkopuolelta –  sieltä missä on henki, mieli, tunteet ja usko.

On upeaa, että uudet biolääketieteelliset tutkimukset vihdoin todistavat, että plasebovaikutus on kovaa faktaa, todellista ja potilasta parantavaa.

Enää ei tarvitse kinata, kumpi on tärkeämpää: biologia vai psykologia, keho vai mieli. Nehän ovat teoreettisesti ja käytännöllisestikin samaa asiaa eli kehomieltä. Kumpikin ihmisyyden osa vaikuttaa toiseensa kokonaisessa henkilössä.

Pitkälle kehitettyä mediteknologiaa ja lääkäreiden huippuosaamista ja näiden tutkimusta tarvitaan ehdottomasti, mutta niin tarvitaan myös sellaisia hoitomuotoja ja niiden tutkimusta, jotka nojaavat ihmisen mielen ja kehomielen ”ihmeitä” tekevään voimaan. Nämä eivät ole vastakkaisia ja toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan täydentäviä – ihmisen parhaaksi.

Moni biolääketieteeseen vihkiytynyt toteaa ehkä tässä yhteydessä, että kyllä meille on jo lääkärikoulutuksessa opetettu plasebovaikutus ja se kyllä tunnetaan hyvin. Näin varmaan on, mutta pulma onkin siinä, että tätä tietoa ei ole vielä positiivisella tavalla sovellettu terveyspalvelujen kehittämisessä. Tietoa ei ole implementoitu käytäntöön. Mistähän se johtuu?  Osittain  varmaan siitä, että plasebo on ollut lääkäreiden työssä melko vaiettu, mutta kuitenkin julkinen salaisuus. Plasebotutkimusten myötä tilanne tulee muuttumaan. Näin arvelen.

Suomessa plaseboa ei myöskään empiirisesti tutkita. Vai tietääkö joku jonkun, joka tekee kliinistä plasebotutkimusta Suomessa? Tarkoitan itsensä plasebon tutkimista, en sen käyttöä tutkimuksen apuna.  Tekeekö joku kliinistä CAM-tutkimusta Suomessa?  (Jos tiedät, voit lähettää yksityisviestiäkin  pauliina.aarva@uta.fi. Kiitos.)

Lääketieteellisen (ja myös psykologian) tutkimuksen vahvasta naturalistisesta dominanssista yhteiskunnassamme kertoo se, että edes omien  suomalaisten perinnehoitojemme merkitystä parantumisessa ja laajemmin kansalaisten terveyden edistämisessä ei myöskään tutkita. Miksi ei?

Mielen ja kehon välinen liitto on silti pysyvä, vahva ja tieteellisesti todistettu, mikä nähdäkseni jossakin vaiheessa tulee vaikuttamaan koko terveystieteiden teorioihin ja tutkimuskäytöntöihin. Sitä myötä se (kehomieli-ajattelu) voi vähitellen alkaa näkyä hoitokäytännöissäkin. Tästä antaa viitteitä erilaisten meditaation muotojen siirtyminen terveydenhuollon valtavirtaan Kati Sarvela mediaatiosta.

Yleinen nykykäsitys jonkun hoitomuodon tehottomuudesta (”vaikutus ei ylitä plasebovaikutuksen tasoa”) muuttuu, koska nykytiedon mukaan on aina otettava huomioon plasebon osuus, ei vain tutkimuksissa vertailuryhmänä, vaan elävässä elämässä todellisena parantavana hoidon osana.

Paradigman muutos tulossa?

Tämä muuttanee vallitsevaa ajattelutapaa, paradigmaa, niin tutkimuksessa kuin käytännössäkin. Näkökulmaani selventääkseni lainaan tutkija Asta RaamiaVäitöstutkimuksensa pohjalta hän on kirjoittanut erinomaisen kirjan Älykäs intuitio (Kustantamo S&S 2016). Alla oleva kuvio, jossa havainnollistuu se, mitä tarkoitan vallitsevan paradigman muutoksella, on otettu Asta Raamin kirjasta. Hän on osannut kuvata asian hyvin piirroksen avulla.

paradigma

Kuviossa alavasemmalla näkyvä sykkyrä symboloi ratkaisua kaipaava ongelmaa (esim. kroonikkojen oireiden lievitys, vaikeasti diagnosoitavat vaivat jne.). Jos vallitseva ajattelu- ja toimintatapa ei tarjoa hyviä ratkaisuja, niitä on haettava rohkeasti kuvan mustan pallukan ulkopuolelta. (Asta Raami 2016, Älykäs intuitio, s. 56, kuvateksti minun.)

Ongelmiin eli tässä tapauksessa vaivoihin, joihin moderniin länsimaiseen lääketieteeseen nojaavat hoitomuodot eivät ole riittäviä, on ryhdyttävä etsimään muita näkökulmia. Niitä löytyy, kun ruvetaan rohkeasti rikkomaan ajatustottumusten kahleita ja rajoja. Mitään pelättävää ei ole.

Erityistieteiden rajoja voidaan ylittää turvallisesti ja yhteistyössä, kunhan on riittävästi tahtoa ja halukkuutta. Vastakkainasettelu voi olla hidaste, mutta este se ei toki ole. Kaikki on muuttuvaista. Hyväksi koettu entinen ja toimiva nykyinen säilyvät, mutta saavat ajattelussa ja käytännössä uusia asioita rinnalleen.

Skeptikkoliike voi mainiosti edistää ja uudistaa terveystutkimusta ja terveydenhuollon käytäntöjä ryhtymällä tieteellisen skeptisismin periaatteita noudattaen pohtimaan nykyisen vallitsevan terveystiedeparadigman perusteita.

Ollaan vaan rohkeasti rajalla!

ilotulitusta-7

Suuret kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille kuluneesta vuodesta.

Toivotan HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2017!

Lääketieteen opiskelijat täydentävistä hoidoista – tutkimustuloksia

punaoksiaTäydentäviin hoitoihin suhtautuvat Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Irlannissa lääkäreiksi opiskelevat myönteisemmin kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. Tämä käy ilmi tutkimusraportista, jonka julkaisi Lääkärilehti. Kirjoitus tarjoaa arvokasta tietoa suomalaislääkäreiden ja alan opiskelijoiden asenteista täydentäviä hoitoja kohtaan.

Puutteistaan huolimatta – esimerkiksi perustelematon käsitteiden käyttö ja heikko perehtyneisyys kansainväliseen tutkimukseen – kirjoitus on tärkeä avaus. Se on tervetullut merkki tarpeesta kohottaa suomalaisen täydentäviä hoitoja koskevan tutkimuksen laatua. Artikkelissa raportoidaan selvitystä Itä-Suomen yliopiston lääketieteen opiskelijoiden suhtautumisesta virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolisiin, täydentäviin hoitoihin (Seppänen ym. 2016).

Lainaan siitä suoran sitaatin (”kursivoitu”) alla. Huomautan, että sitaatissa heijastuu kirjoittajien kömmähdys käyttää tieteellisesti perustelematonta käsitettä uskomushoito, jota on sovellettu epäasiallisesti myös englanninkielisen lähdeaineiston kääntämiseen. Yllättävää on, että Lääkärilehden vertaisarvioijat eivät ole tähän puuttuneet, vaikka kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa käytetty termi Complementary and Alternative Medicine, CAM, on suomeksi täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot/lääketiede. Lyhyempi muoto täydentävät hoidot kuvaa tutkimusraportissa mainittuja hoitomuotoja parhaiten, sillä  kiistämätön tutkimusfakta on, että k.o. hoitomuotoja käytetään valtaosin lisänä ja täydennyksenä tavanomaiselle terveydenhuollon tarjoamalle hoidolle, ei vaihtoehtona.

Tässä kirjoituksessa en selosta yksityiskohtaisesti artikkelin puutteita, koska olen kirjoittanut CAM-alan käsitteistä ja tietellisestä tutkimuksesta muualla (tässä blogissa sekä kirjassa Aarva 2015), vaan keskityn julkaisun positiivisiin puoliin.

Alla olevassa sitaatissa käytetyt lähteet sekä taulukot ovat nähtävissä Lääkärilehden alkuperäisessä kirjoituksessa Seppänen ym. 2016. Lihavoinnit ovat minun tekemiäni:

”Yhdysvalloissa  Georgetownin  yliopiston  1. ja 2. vuosikurssin lääketieteen opiskelijoista 18 % naisista ja 31 % miehistä ja Turkissa 48 % Egen yliopiston lääketieteen opiskelijoista katsoi uskomushoitojen tehon johtuvan lumevaikutuksesta. Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla lumevaikutus oli paljon suositumpi uskomushoitojen tehon selitysmalli (85 %).

Irlannissa Royal College of Surgeons -yliopiston lääketieteen opiskelijoista 71 % ajatteli uskomushoitojen harjoittajilla olevan sellaisia tietoja ja taitoja, joita lääketieteen edustajilla ei ole. Itä-Suomen yliopiston vastaajista tätä mieltä oli vain 7 %. 

Britanniassa kahdessa yliopistossa lääketieteen 1. ja 3. vuosikurssille toteutetussa tutkimuksessa 77 % vastaajista katsoi uskomushoitojen olevan ”kokonaisvaltaisempia” kuin  tavanomaisten hoitojen. Osuus on erittäin paljon suurempi kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla (12 %).

Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Irlannissa tehdyissä tutkimuksissa lääketieteen opiskelijat ovat suhtautuneet erilaisten uskomushoitojen tehoon yleensä myönteisemmin kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. Poikkeuksena olivat manipulaatiohoidot ja akupunktio, joihin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat suhtautuivat samansuuntaisesti kuin opiskelijat ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa.

Irlannissa homeopatiaan suhtautui  myönteisesti 21 % opiskelijoista, ja Britanniassa 50 % opiskelijoista piti homeopatiaa tehokkaana. Yhdysvaltalaisista Georgetownin yliopiston opiskelijoista noin 50 % aikoi suositella homeopatiaa potilaille. Yhdysvaltalaisen David Geffen School of Medicine -yliopiston 3. vuosikurssin lääketieteen opiskelijoista 14 % aikoi suositella homeopatiaa potilaille. Itä-Suomen yliopistossa homeopatiaa piti tehokkaana keskimäärin 4 % opiskelijoista.

Britanniassa vyöhyketerapiaa piti tehokkaana 42 % opiskelijoista, kun taas Itä-Suomen yliopistossa näin ajatteli 14  %  ensimmäisen ja   6 % viidennen vuosikurssin opiskelijoista.

Irlannissa kiropraktiikkaan suhtautui myönteisesti 38 % opiskelijoista, ja Britanniassa 67 % opiskelijoista piti kiropraktiikkaa tehokkaana. Noin 70 % Georgetownin yliopiston opiskelijoista aikoi suositella kiropraktiikkaa potilaalle. Itä-Suomen yliopistossa kiropraktiikkaa piti tehokkaana keskimäärin 43 % opiskelijoista.

Irlannissa akupunktioon suhtautui myönteisesti 60 % opiskelijoista ja Britanniassa 80 % opiskelijoista. Georgetownin yliopiston opiskelijoista noin 80 % aikoi suositella akupunktiota potilaalle. Itä-Suomen yliopistossa akupunktiota piti tehokkaana 37 % ensimmäisen ja 73 % viidennen vuosikurssin opiskelijoista.

Suomalaisten viidennen vuosikurssin opiskelijoiden mielipiteet olivat samansuuntaisia kuin suomalaisten lääkärien.” (Lainaus loppuu).

Muualla suhtaudutaan myönteisemmin 

Tutkimustulokset herättävät useita kysymyksiä. Muualla maailmassa täydentäviin hoitoihin suhtaudutaan paljon myönteisemmin, ymmärtävämmin ja suvaitsevammin kuin Suomessa. Kansainvälisen yhteistyön kannalta havainto on merkittävä. Kirjoittajat eivät artikkelissaan pohdi tätä olennaisen tärkeää kysymystä, mutta toteavat kuitenkin, että lääkäreiden olisi hyvä ottaa työssään paremmin kantaa ainakin suosituimpiin täydentäviin hoitomuotoihin. Kirjoittajat eivät mainitse, mitä ne ovat.

Lääketietokeskuksen, Lääkäriliiton, ja Apteekkariliiton vuonna 2008 Taloustutkimuksella teettämän väestökyselyn mukaan ne ovat kiropraktiikka, akupunktio ja vyöhyketerapia.  Jos mukaan lasketaan syötävät valmisteet, näitä on itse tai joku perheenjäsen käyttänyt tai kokeillut seuraavasti: luontaistuotteet 62% ja ravintolisävalmiusteet 47 %  kyselyyn vastanneista (n=1005). Vastaavat prosenttisuudet suosituimpien kehomielihoitojen osalta olivat: kiropraktiikka 27%, akupunktio 25% ja vyöhyketerapia 21%.  (Taloustutkimus 2008).

Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että olisi ryhdyttävä selvittämään syitä sille, miksi Suomessa täydentävien hoitojen käyttäjien ja lääketieteen opiskelijoiden (ja myös lääkäreiden) mielipiteet ja kokemukset näistä hoitomuodoista ovat niin kaukana toisistaan. Useiden tutkimusten mukaan  käyttäjät kokevat saavansa hyötyä ei-lääketieteellisistä täydentävistä hoitomuodoista. (Esim. Taloustutkimus 2008, Salmenperä ym. 2001, Salmenperä 2002, Reid et al 2016, Caway et al 2014).

Hyödyistä on näyttöä – integraatio yleistyy

Toisin kuin Lääkärilehden artikkeli antaa ymmärtää, täydentävien hoitojen hyödyistä on kansainvälistä tutkimusnäyttöä. Lääketieteen kultaista standardia, sokkoistettua koeasetelmaa (RCT, Randomized Controlled Trials) soveltaneita tutkimuksia on kuitenkin  julkaistu vielä niin vähän, että meta-analyyseista ja systemaattisista katsauksista on vaikea tehdä luotettavia päätelmiä tehosta. Tämä ei ole osoitus näytön puutteesta, vaan RCT-tutkimusten määrällisestä vähäisyydestä. Näyttöä saadaan muualtakin kuin RCT-tutkimuksista.

Kaiken kaikkiaan tutkimus on parinkymmenen viime vuoden aikana lisääntynyt samaan aikaan kuin hoitojen käyttökin on yleistynyt kaikkialla länsimaissa. Kliinistä tehoa on siis tutkittu jonkin verran. Hoitojen suosiota, niiden hyötyjä potilaille, potilaiden kokemuksia  sekä käytön syitä ja yleisyyttä on tutkittu paljon. Tässä ei ole mahdollista käydä läpi laajaa kansainvälistä tutkimusta. Tietoa löytyy muualta (Aarva 2015).

Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että täydentävien hoitojen integroiminen terveydenhuoltoon yleistyy. Esimerkiksi Norjassa hoitoja oli vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan tarjolla noin joka toisessa ja Tanskassa noin joka kolmannessa sairaalassa. Yleisin hoitomuoto oli akupunktio, muita olivat  muun muassa hypnoosi, kuppaus, refleksologia, yrttilääkintä, taideterapia, homeopatia, aromaterapia, jooga ja pilates. Kaikki sairaaloissa toimivat hoitajat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta olivat lääkäreitä tai muita terveydenhuollon ammattilaisia. (Salomonsen L J et al. 2011). Jacobsenin ym (2015) tutkimuksen mukaan täydentäviä hoitoja tarjoavien sairaaloiden osuus Norjassa lisääntyi viiden vuoden aikana 50  prosentista (vuosi 2008) 64 prosenttiin (vuosi 2013).

Yhdysvalloissa vuonna 2012 sairaaloista noin 40 prosenttia tarjosi potilailleen näitä hoitomuotoja, esimerkiksi akupunktiota, hierontaa, terapeuttista kosketusta ja ohjattua mielikuvaharjoittelua. Integratiivisen lääketieteen koulutusta annetaan kymmenissä lääketieteen ja terveydenhuollon ammattioppilaitoksissa Yhdysvalloissa. (Sierpina & Dalen 2013) Yli puolella lääketieteellisistä oppilaitoksista Yhdysvalloissa ja Kanadassa on  integratiivisen lääketieteen ohjelma.

Integratiivisen lääketieteen käsitteestä katso Uudistuva terveydenhoito verkoston sivut ja blogi ja facebook-sivut.

Myös Suomen integratiivisen lääketieteen ja terveydenhuollon tutkimuksen foorumilta saa tietoa SILF.

Opiskelijoille lisää CAM-tietoa ja ymmärrystä

Merkittävää  ja myönteistä on, että Lääkärilehden artikkelin kirjoittajat päättelevät, että heidän selvityksensä tulokset  kertonevat lääketieteen opiskelijoiden koulutuksen puutteesta. Näin varmaan onkin. Tämä puute on korjattavissa lisäämällä alan koulutusta lääketieteen opintoihin.

Opiskelijoiden, tulevien lääkäreiden, olisi hyvä tuntea kansainvälistä ja naapurimaidemme kehitystä. Vastaavasti yliopistojen tutkijoiden ja opettajien Suomessa olisi tarpeen seurata vilkastuvaa täydentävän ja integratiivisen terveyden tutkimusta. Useissa maissa on alan tutkimuskeskuksia (muun muassa pohjoismaissa). Yhdysvalloissa toimii valtion rahoittama, Kansallinen täydentävän ja integroivan terveyden keskus, National Center for Complementary and Integrative Health NCCIH. Se tutkii täydentäviä hoitomuotoja ja rahoittaa ulkopuolista alan akateemista tutkimusta.

Lääketieteen opiskelijoiden olisi myös hyödyllistä valmistautua tulevassa työssään kohtaamaan potilaita, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet täydentäviä hoitomuotoja. Eittämättä he tällaisia henkilöitä kohtaavat, koska suomalaisista aikuisista noin kolmannes on tutkimusten mukaan ilmoittanut käyttäneensä jotakin täydentävää hoitomuotoa viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana. (Wahlström ym. 2008, Lindeman 2011 )

Terveydenhuollossa on lisäksi hyvä pohtia kysymystä potilaan näkemyksistä ja kokemuksista. Heitä vartenhan systeemi on olemassa.  Mikä on potilaan oman kokemuksen merkitys ja miten hoitohenkilökunnan pitäisi ottaa asiakkaan tarpeet huomioon?  Miten terveysammattilainen reagoi, kun asiakas ilmoittaa käyttävänsä lääketieteellisen hoidon lisänä vaikkapa akupunktiota, naprapatiaa, erilaisia meditaatioita tai kalevalaista jäsenkorjausta ja kertoo saaneensa niistä apua vaivoihinsa? Ammattilaisen tulisi tuntea potilaan hyödyllisiksi kokemien  hoitotapojen tausta-ajattelua sekä niistä tehtyä tutkimusta. Muutoin hän ei ole tasavertainen keskustelukumppani asiakkaansa kanssa.

Krooniset sairaudet ovat merkittävä kansanterveysongelmamme. Tutkimusten mukaan kroonisia kansansairauksia (kuten sydän- ja verisuonisairaudet ja diabetes) potevat käyttävät muita väestöryhmiä enemmän täydentäviä hoitoja ja he kokevat saavansa niistä terveyshyötyä. Enemmistö tutkituista kroonikkopotilaista (Canaway et al 2014)  koki hoitojen lievittäneen heidän oireitaan, parantaneen yleistä hyvinvointia ja lisänneen tietoa, ymmärrystä ja luottamusta kroonisten oireiden kanssa selviytymisessä.  Tulevien lääkäreiden olisi hyvä ottaa tämäkin seikka huomioon  työelämään siirtyessään.

Muita syitä hoitojen käyttöön olivat stressin vähentäminen ja rentoutuminen. Vain 4 prosenttia tutkituista diabeetikoista ja sydänsairaista oli sitä mieltä, että täydentävillä hoidoilla ei ollut mitään vaikutusta. (Reid et al. 2016, Canaway et al 2014) Näin on mahdollisesti Suomessakin (tutkimusta tästä ei vielä ole tehty).

Asiakaskeskeisyys: ”Sekä että” korvaa ”joko tain”

Nämä kroonisesti sairaat ihmiset (kuten muutkin väestöryhmät) käyttävät SEKÄ tavanomaisia terveyspalveluja ETTÄ täydentäviä hoitoja rinnakkain. He käyttävät niitä sulassa sovussa virallisen terveydenhuollon palvelujen kanssa. He eivät koe mitään ristiriitaa tässä asiassa, mikäli joku ei sitä nimenomaisesti ryhdy lietsomaan. Tämäkin seikka olisi hyvä ottaa huomioon uusia lääkäreitä koulutettaessa.

Asiakaskeskeisyys terveydenhuollossa tarkoittaa sitä, että erilaisia hyödyllisiksi osoitettuja hoitoja, mukaan lukien täydentäviä , integroidaan asiakaslähtöisesti hoitokokonaisuudeksi ja erilaiset hoitajat voivat toimia yhteistyössä asiakkaan hyväksi, edellyttäen että potilas itse niin tahtoo ja että se on hänen kannaltaan edullista. Näin toimii eettisesti hieno terveydenhuolto.

Näistä asioista kannattaisi kertoa lääketieteen opiskelijoille, jotta nykyinen kuilu yliopistossa opitun ja käytännön elämän välillä täydentävien hoitojen suhteen pienenisi. Tästä hyötyy ennen muuta tavallinen ihminen, asiakas, potilas.

Keskustelua työpajassa

Kokemuksellisuudesta ja asiakaslähtöisyydestä hoidossa ja terveyden edistämisessä keskustellaan Biomedicumissa Helsingissä 12.11.2016 Rohkeasti rajalla -työpajassa. Tilaisuus on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisille. Lääketieteen ja muiden terveysalojen opiskelijat ovat myös tervetulleita tähän maksuttomaan yhdessä oppimisen tilaisuuteen.

Lähteitä

Aarva P 2015. Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Adlibris.

Canaway et al. 2014. Perceptions of Benefit of Complementary Therapy Use among People with Diabetes and Cardiovascular Disease. Forsch Komplementmed, 21:25–33.

Jacobsen R, Fønnebø CM, Foss N, Kristoffersen AE. Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine 2015;15:275.

Lindeman M 2011. Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health 26 (3): 371-382.

Reid R et al. 2016.  Complementary medicine use by the Australian population: a critical mixed studies systematic review of utilisation, perceptions and factors associated with use. BMC Complementary and Alternative Medicine (2016) 16:176

Salmenperä Liisa, Suominen Tarja, Lauri Sirkka, Puukka Pauli. 2001. Attitudes of Patients With Breast and Prostate Cancer Toward Complementary Therapies in Finland. Cancer Nursing, Vol. 24, No. 4, 2001

Salmenperä L. 2002The use of complementary therapies among breast and prostate cancer patients in Finland. 2002 European Journal of Cancer Care 11, 44–50

Salomonsen L J et al. 2011. Use of Complementary and alternative medicine at Norwegian and Danish hospitals. BMC Complemetary & Alternative Medicine, 11:4.

Seppänen J, Kamaja M, Myllykangas M, Tuomainen Tomi-Pekka 2016. Lääketieteen opiskelijoiden suhtautuminen uskomushoitoihin. Suomen Lääkärilehti 71 (34): 2051-2057.

Sierpina, V. S. & Dalen, J. E. (2013) The Future of Integrative Medicine. The American Journal of Medicine, 126(8):661–662.

Taloustutkimus (2008) Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

Wahlström M, Sihvo S, Haukkala, A ym.  2008. Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand 2008;118(1):73–8e

Pyynikkikävely.JPG

 

Kiitos arvokkaista kertomuksista!

Pelto ja pisaraoitaSuuret kiitokset kaikille, jotka vastasitte tutkimushaasteeseen. Kiitos, että kirjoititte kokemuksistanne täydentävien hoitojen käyttäjinä, kuten edellisessä postauksessani vielä muistutin. Noin 300 kirjoittajaa reagoi eri foorumeilla esitettyyn pyyntöön ja kertoi kiinnostavista hoito- ja tervehtymiskokemuksistaan. Kuten minitiimimme (väitöskirjatutkimustaan aloitteleva terveydenhuollon ammattilainen ja minä) alun perin odottikin, lähes kaikki vastanneet kuvasivat myönteisiä kokemuksia ja hoitotuloksia.

Kielteisten tekstien puute ei ole tutkimuksen luotettavuuden kannalta ongelma. Tarkoitus on tutkia kvalitatiivisen tekstianalyysin avulla ihmisten itse, vapaamuotoisesti kuvaamia kokemuksia täydentävistä hoidoista. Lähtöoletuksena aineistonkeruutavan vuoksi oli se, että todennäköisesti ne, joilla on myönteisiä kokemuksia tarttuvat kynään.

Kielteisistä kokemuksista on kerättävä tietoa erikseen, esimerkiksi skeptikkojen yhdistyksen verkostojen avulla tai siten, että terveydenhuollossa esiin tulleet täydentävistä hoidoista aiheutuneet vaaratilanteet rekisteröidään kunnolla ja tutkitaan huolella tai siten, että kerätään kertomuksia kansalaisilta painottaen että ollaan kiinnostuneita nimen omaan ikävistä kokemuksista. Niitäkin varmasti on ja ne ansaitsevat tulla  tutkituiksi.

Tähänkin kyselyyn tuli tosin myös kriittisiä arvioita ja kielteisiä kokemuskuvauksia, mutta vain häviävän pieni osa myönteisiin verrattuna.

Edetään rauhallisesti

Ne, joille tutkimuksen teko ja sen eri vaiheet ovat vähemmän tuttuja, saattavat ehkä odottaa, että piankin on  jotakin raportoitavaa. Näin ei ole.  Ison aineiston kuvaaminen yleisellä tasolla ja erityisesti laajan tekstimassan yksityiskohtainen tutkiminen ja  analysointi on hidasta. Erityisen hidasta se on, koska työtä tehdään oman päivätyön ohella. Yliopiston tarjoamaa tai muuta ulkopuolista rahoitustuksea tutkimukseen ei valitettavasti ainakaan vielä ole käytettävissä.

Aiomme kyllä hakea rahoitusta eri lähteistä, ja toivon, että väitöskirjatutkija voisi jossakin työnsä vaiheessa keskittyä tähän hankkeeseen täysipäiväisesti. Rahoituksen puutteen huomioon ottaen tulosten raportointia voi odottaa aikaisintaan ensi vuoden loppupuolella.

Siispä: Rahoittajat, hoi! Täällä olisi nyt hyvä kohde tukea taloudellisesti ”suoraan demokratiaan”, kansalaisnäkökulmaan ja asiakaskeskeisyyteen nojaava terveystutkimusta!

Tutkimusaineisto on erittäin monipuolinen. Se valaisee syitä, jotka ohjaavat kansalaisia täydentävien hoitojen pariin ja kertoo, mitä piirteitä on hoitomuodoissa ja hoitajissa, jotka koetaan parantaviksi, kannustaviksi ja auttavaksi.

Vastaajien avoimuus ja yhteistyöhalukkuus yllätti iloisesti. Suurin osa tekstinsä joko sähköpostiin, yliopiston kyselyjärjestelmään tai kirjeellä lähettäneistä vastasi omalla nimellään. Näistä suurin osa antoi lisäksi puhelinnumeronsa sekä luvan, että heihin voidaan olla yhteydessä tarkemman ja syvemmän henkilökohtaisen haastattelun merkeissä. Vastaajien henkilötiedot eivät tule missään muodossa julki tuloksia raportoitaessa. Ne jäävät vain tutkijatiimin tietoon.

Miksi tämä tutkimus on tarpeellinen?

Terveydenhuollon asiakaskeskeisyyden kehittämisessä kokemusasiantuntijuus on välttämätöntä. Tavallisten ihmisten, palvelujen käyttäjien ja potilaiden kertomukset kuvaavat, miten todellisessa, oikeassa arkielämässä virallisen terveydenhuollon ulkopuolelle jääviä hoitamisen ja terveyden edistämisen tapoja käytetään ja miksi niihin turvaudutaan. Käyttäjiä on aikaisempien tutkimusten mukaan aika paljon, lähes kolmannes suomalaisista aikuisista.

Kansalaisten hoitokokemusten tutkimus on tarpeellista sekä terveydenhuollon asiakaskeskeisyyden että palvelurakenteen parantamisen kannalta. Täydentävien hoitojen osalta tällainen  tutkimus puuttuu Suomesta. Syyt ovat taloudellisia, terveyspoliittisia, asenteellisia ja maailmankuvaan liittyviä.

CAM (complementary and alternative medicine=täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot) –tutkimus kehittyy,  lisääntyy ja monipuolistuu maailmalla. Kansallisia tutkimuskeskuksia on kymmenissä maissa. Tunnen lievää huonovointisuutta suomalaisen terveystutkimuksen puolesta. Meillä eletään kuin sumussa. Aivan kuin terveystutkimuksen viralliset äänitorvet pää pensaassa vakuuttelisivat toisilleen ja valtavirtajulkisuuden kautta kansalaisille, että kaikki täydentävät hoidot tyyppiin ja yleisyyteen katsomatta – oli niitä tutkittu tai ei – ovat tehottomia, huijausta ja samalla vielä vaarallisiakin. Ja siksi niitä ei muka pidäkään tutkia yhteiskunnan varoilla.  Erittelevä ja analysoiva asenne puuttuu. Asialliselle tieteelliselle keskustelulle tila on vasta avautumassa.

Yleinen hokema ”täydentävien hoitojen tutkimusta ei tarvita, koska hoitomuotojen vaikutusmekanismeja ei lääketieteen teorian perusteella osata selittää” unohtaa kärsivän ja apua tarvitsevan ihmisen. Hokema asettaa biokemiallisen vaikutusmekanismin ihmisen kokemuksen edelle, tärkeämmäksi asiaksi.  Kehkeytyy vino, yksipuolinen ja jähmeä kuva, että puhtaasti luonnontieteeseen nojaava länsilääketieteellinen hoitoideologia ja terveystutkimus olisivat riittäviä ja että tiede olisi yhtä kuin biokemialliset ja fysiologiset selitykset.

Tällaisesta katsannosta on Suomessa ikävästi tullut dogmi, jota harva rohkenee edes akateemisessa maailmassa asettaa kyseenalaiseksi. Kaikissa yhden totuuden yhteiskunnissa ja jäykissä yhteisöissä dogmien kyseenalaistajat pyritään niiden ylläpitäjien taholta stigmatisoimaan eli mustamaalaamaan tai vaientamaan. Sillä tavoin tahdotaan ajaa marginaaliin, sivuraiteille ei-toivottuja tosiasioita esittäviä ihmisiä ja ryhmiä. Tieteessä tämä tarkoittaa sitä, että tutkijayhteisö alkaa hyljeksiä marginalisoituja aiheita. Itsesensuuri toimii, sillä monella tutkijalla jokapäiväinen leipä riippuu siitä, rahoitetaanko hanketta. Tutkija hakeutuu välttämättömyyden pakosta rahan luo.

Vapaus on ihana asia

Suomi on kuitenkin siinä suhteessa ihanan vapaa, että kukaan ei rajoita, jos omalla ajallaan ja omilla varoillaan tutkii – tutkimuksen eettisiä sääntöjä noudattaen – tärkeinä pitämiään asioita. Tästä olen kotimaalleni kiitollinen. Lisäksi olen kiitollinen Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikölle, joka tuulisilla säilläkin on pitänyt tiukasti kiinni tieteellisyyden purjeesta täydentävien hoitojen tutkimuksesta keskusteltaessa.

Kiitän myös kaikkia – tuttuja ja tuntemattomia – tutkimusaineiston keräämisessä auttaneita. Tämä on ollut yhteistyötä monella tavalla ja monella tasolla. Ja työ jatkuu.

Vaikka itse olen saanut apua monista täydentävistä hoitomuodoista, en ole – enkä tutkijana voikaan olla – ajamassa minkään erityisen hoitomuodon asiaa enkä varsinkaan virallistamista. Siitä huolehtivat alan järjestöt ja poliitikot. Tarkoitukseni on tukea nuorempaa tutkijasukupolvea tuottamaan tutkittua tietoa arasta aihepiiristä: täydentävien hoitojen käyttäjistä ja heidän kokemuksistaan.

Ehkäpä jossain vaiheessa on mahdollisuus vielä tehdä laajempikin, ulkopuolista rahoitusta edellyttävä väestötutkimus. Se olisi suomalaista aikuisväestöä edustavaan satunnaisotokseen perustuva strukturoitu haastattelututkimus täydentävien hoitojen käytön yleisyydestä ja kansalaisasenteista  maassamme. Tuoretta tutkimustotoa tarvitaan niin päättäjien, terveydenhuoltohenkilökunnan kuin väestönkin käyttöön.  Aika näyttää, milloin tämä toteutuu.

Kiitos kaikille!