Tag Archive | Peter Götzsche

Järvisen jalkapuu: Myrsky vesilasissa vai merkki hoitoilmaston muutoksesta?

Keskustelu masennuslääkkeistä on ryöpsähtänyt Lääkäriliiton sisällä professori Teppo Järvisen kritisoitua voimakassanaisesti masennuslääketutkimusta, käypä hoito -suosituksia ja suositusten tekijöiden sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen.

Nyt näköjään Lääkäriliitolle on tullut mitta täyteen ja se ryhtyi reagoimaan. Se päätti  antaa julkisen varoituksen jäsenelleen epäkollegiaalisesta käytöksestä.  Suomen Kuvalehti uutisoi Järvisen ”jalkapuusta” eli häpeärangaistuksesta 19.9.2017 https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/laakariliitolta-julkinen-hapearangaistus-professorille-surullista-etta-oma-liitto-nain-korruptoitunut/?shared=985906-026ed479-4

Suomen kuvalehden Kirjoituksessa on myös linkki  Duodecim-lehdessä aiheen tiimoilta käytyyn tuoreeseen keskusteluun  http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/pdf/1174.pdf

Hämmennystä muutoksen edellä?

Monilla yhteiskunnan aloilla näkyy nyt hämmentyneisyyttä ja epävarmuuden sävyttämää pelkoa. Suuria kulttuurin ja ajattelun muutoksia yhteiskunnassa edeltää usein häkellyttävää kriisiytymistä ja hyökkäys-puolustus -asetelmia.

Vanhempi polvi muistaa Hannu Salaman Juhannustanssit-kirjasta syntyneen oikeusprosessin, mikä kuvasi selkeää asennemurrosta 1960-luvun Suomessa.  ”Kun Suomi putos puusta”, Ismo Alangon biisiklassikko,  kiteytti Suomessa aikaisemmin tapahtuneet kulttuurin murrokset, mutta ennen muuta 1980-luvulla alkaneen suuren kansainvälistymismurroksen.

Nyt epävarmuus ja hätä ravistelevat yhteiskunnan perinteisesti vahvoja, turvallisiksi koettuja ja vankkumattomia instituutioita, kuten terveydenhuoltoa ja sen rakenteita. Sote-uudistus on oiva esimerkki. Valviran viimeaikaiset turvatoimet niskuroivia terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan (vrt. Olli Polon tapaus) on toinen.  Kolmas on lääkäriprofession sisällä jo muutama vuosi sitten alkanut kritiikki lääkärien, lääketieteellisen tutkimuksen ja lääketeollisuuden kolmiyhteisyydestä. Järvisen kommentit liittyivät jälkimmäiseen.

Valtarakenteita kaiken kaikkiaan kyseenalaistetaan entistä useammin ja se tapahtuu useimmiten sosiaalisessa mediassa. Somessa pyritään tasoittamaan vallan, myös viestintävallan hierarkioita. Toisaalta somessa on kaikenlaista puhetta, viestintää, tietoa ja argumentaatiota. Tavallisen ihmisen on joskus vaikea erottaa järkevät ”profeetat” kiihkoilevista.  Ennen se oli helpompaa, kun vaan uskoi ”TV:stä tuttuihin asiantuntijoihin” tai muihin, joiden ääni kuului muissa päämedioissa. Nyt viestinnän kenttä on laajempi ja monimuotoisempi. Nyt itse kukin joutuu pohtimaan jokaisen julkaistun tiedon lähdettä paljon tarkemmin.

Somessa on siis hyvät ja huonot puolensa.  Esimerkiksi tieto professori  Peter Götzschen kriittisistä lääketutkimuksista, kirjoista ja esitelmistä on levinnyt Suomessa juuri somen välityksellä.

Puhutaan toistensa ohi

Järvisen jalkapuu -ongelma kuvastaa pientä häkeltyneisyyttä Lääkäriliitossa. Kansainvälisesti arvostetun asiantuntijan kriittisiä kommentteja ei voi sivuuttaa olankohautuksella tai vetoamalla kritisoijan vähäiseen tietoon ja kokemukseen alasta. Mutta kollegiaalisuuteen voidaan vedota. Ja tähän Lääkäriliitto nyt vetoaa. Toista ammattiliiton jäsenetä ei saa asiattomasti nimitellä. Näin asian pitääkin tietysti olla. Minulla ei ole tietoa, miten Järvinen on psykiatrikollegaansa nimitellyt. Katso aihetta koskeva keskustelu Duodecimista (linkki alla).

Jotenkin tuntuu siltä, että keskustelu käy nyt yksittäisistä aidan seipäistä enemmän kuin itse aidasta.  Ei vaihdeta tutkimusfaktoja itse asioista, joihin Järvisen (ja Peter Götzschen, johon Järvinen muun muassa viittaa) kritiikki on kohdistunut. Ei keskustella psyykenlääketutkimuksen vinoumista ja vääristymistä eikä lääkkeiden haitallisuudesta suhteessa hyötyihin. Näistähän juuri pitäisi keskustella.

Järvisen tapauksessa näyttää Duodecimissä julkaistujen asiantuntijoiden kommenttien perusteella siltä, että puhutaan ikään kuin samasta asiasta, mutta kuitenkin toistensa ohi.  Yhteistä ymmärrystä ei voi löytyä, jos keskustelun lähtökohdista ja siitä, mikä on ongelman ydin,  ei voida sopia. Retoriikka vie venettä.  Järvisen henkilöön ja hänen koulutukseensa viittaamalla  tuodaan esiin, että hän ei ole psykiatri ja näin ei ehkä ole ”riittävän” asiantunteva. Järvisen persoona ei kuitenkaan liity siihen, mitä tutkimukset kertovat itse asiasta eli siitä,

–  ovatko masennuslääkkeet todella riittävän tehokkaita ja turvallisia laajamittaisesti käytettäväksi

–  käytetäänkö masennuslääkkeitä tutkitusti liikaa ja

–  aiheuttavatko ne käyttäjilleen riippuvuutta ja muita haittoja enemmän kuin hyötyjä.

Masennuslääkkeiden kansanterveydellisiä hyötyjä ja haittoja koskevat mielipide-erot ja käsitykset tutkimusten toteutuksesta ja tulosten tulkinnoista näköjään vaihtelevat suuresti.

Kommentoin tässä vain yhtä asiaa, joka hieman kuvaa sitä, millaisilla retorisilla aseilla nyt taistellaan.

Masennuslääkkeet ja itsemurhat

Ihmettelen, että tutkimuksen ammattilainen, psykiatrian professori esittää masennuslääkkeiden yhteydessä usein toistetun toteamuksen  ”Itsemurhien määrä on Suomessa puolittunut samaan aikaan kun masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt”. (Duodecimin keskustelu, linkki alla)

Kommentillaan professori vihjaa, mutta ei suoranaisesti väitä, että itsemurhien vähentyminen parinkymmenen viime vuoden aikana olisi seurausta masennuslääkkeiden käytön lisääntymisestä. Ei hän tietysti voikaan väittää, koska hän ymmärtää, että kaksi samanaikaisesti esiintyvää ilmiötä yhteiskunnassa eivät välttämättä ole syy-seuraus-suhteessa toisiinsa.

Aku Kopakkala totesi parin vuoden takaisessa blogikirjoituksessaan Myytti masennuslääkkeistä ja itsemurhista,  että tuon virheellisen syy-seuraus-logiikan mukaan jäätelön syönnin lisääntyminen olisi hukkumiskuolemien syy. Tiedetään, että jäätelöä syödään eniten kesällä ja hukkumisia tapahtuu eniten kesällä. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä syytä ja seurausta. http://akukopakkala.fi/myytti-masennuslaakkeista-ja-itsem

Itsemurhiin todennäköisesti vaikuttavat aika paljon taloudelliset, yhteisölliset ja kulttuuriset syyt. Suomessa itsemurhia tekevät eniten miehet, masennuslääkkeitä syövät eniten naiset.  Syytä itsemurhien vähenemiseen ei tiedetä. Masennuslääkkeet voivat olla hyödyksi monelle, mutta väestötasolla tilastollisten tutkimusten valossa niitä ei ole osoitettu  itsemurhien vähenemisen syyksi. Götzsche tutkimusryhmineen on päinvastoin lääketeollisuuden tutkimusaineistojen julkisesti raportoimattomia tietoja uudelleen analysoimalla osoittanut, että masennuslääkkeet saattaisivat lisätäkin itsemurhia.

Hyvää Järvisen jalkapuussa on se, että tärkeä, monia kansalaisia koskettava asia on nostettu lääkäriyhteisössä vakavan keskustelun aiheeksi. Lähes puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä. Joku saa niistä apua, toiselle ei ole hyötyä eikä haittaa, vaan korkeintaan rahanmenoa,  kolmas kokee hankalia sivuvaikutuksia ja neljäs kärsii lääkeriippuvuudesta. Kaikkia näitä esiintyy.

Potilaiden äänen olisi myös hyvä tulla kuuluksi tutkimuksissa –  muutoinkin kuin vain oiremittareiden välityksellä. On tärkeä muistaa,  että masennuksen hoitoon on olemassa myös tutkittuja lääkkeettömiä keinoja. Onko potilaalla riittävästi vapautta ja mahdollisuuksia valita? Saako hän terveydenhuollon tukea valitessaan useita samanaikaisesti käytettäviä keinoja?  Joka tapauksessa asiakaskeskeisyys on varmin tae hoitoilmaston myönteiselle muutokselle. Ihmisistä ja heidän kärsimyksestäänhän tässä viime kädessä on kyse.

Linkkejä

Suomen Kuvalehti uutisoi Teppo Järvisen häpeärangaistuksesta 19.9.2017 https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/laakariliitolta-julkinen-hapearangaistus-professorille-surullista-etta-oma-liitto-nain-korruptoitunut/?shared=985906-026ed479-4

Kiroituksessa on myös linkki Duodecim-lehdessä aiheen tiimoilta käytyyn keskusteluun.  http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/pdf/1174.pdf

Taustoja:

Teppo Järvinen on valittu Teollisuudesta vapaat asiantuntijat -listalle viime kesänä https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/professori-teppo-jarvinen-kansainvaliselle-industry-independent-experts-listalle

Masennuslääkekritiikin taustoista voit lukea esimerkiksi vuonna 2014 julkaistuista jutuistani https://liinanblogi.com/2014/07/11/masennuksen-hoitoa-arvioitava-uudelleen/  ja https://liinanblogi.com/2014/08/16/psykiatrian-tutkimus-koetuksella/ ja https://liinanblogi.com/2014/06/23/laaketeollisuus-paratiisissa/

Professori Peter Götzsche, joka on osaltaan ollut synnyttämässä keskustelua, on vierailut kaksi kertaa Suomessa. Jälkimmäisestä  esitelmävierailusta  kirjoitin maaliskuussa 2017 https://liinanblogi.com/2017/03/10/kriisin-tynkaa-psykiatriassa-vai-isompikin-ongelma/.

Jupakka jatkuu…”Näitä tulee aina parin kolmen vuoden välein”

 

Pian lumi sulaa.

Pian lumi sulaa.

Eilen illalla TVssä keskusteltiin masennuksesta. Toimittaja Tapio Suominen kertoi mielenterveyden sairastumis- ja selviytymistarinansa.

On hyvä asia,  että mielen järkkymisestä kerrotaan julkisuudessa avoimesti. Se vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, oudoksi leimaamista. Suominen käytti mielialalääkkeitä, toinen ohjelman kokemusasiantuntija Jenni Rotonen ei niitä käyttänyt. Kumpikin selvisi masennuksestaan. Arvostan molempia ja kaikkia muitakin, jotka tulevat ”kaapista ulos” aitoina oikeina, haavoittuvina ja tuntevina ihmisinä.

Näin se on. Me ihmiset olemme erilaisia. Meillä on yksilöllisisä ongelmia ja niihin vaihtelevia, omanlaisiamme ratkaisutapoja.

Jälleen kaksi kantaa

Huomioni kiinnittyi siihen, että masennuslääketutkimuksista myös tässä ohjelmassa esitettiin kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä:

–          masennuslääkkeistä on hyötyä potilaille

–          masennuslääkkeiden hyödyt ovat kyseenalaisia suhteessa plaseboon, ajan kanssa paranemiseen tai  muihin avun muotoihin

Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola liputti lääkkeiden puolesta ja Mehiläisestä jokunen vuosi sitten lääkekriittisten kannanottojensa vuoksi potkut saanut psykologi Aku Kopakkala niitä vastaan.

Tässä on sama asetelma kuin Erkki Isometsä masennuslääkkeiden puolesta – Peter Götzsche niitä vastaan, josta eilen kirjoitin.

Luettuani Götzschen kaksi kirjaa, Kopakkalan kirjan Masennus ja tutustuttuani tuoreisiin tutkimusartikkeleihin, mm. Lancetissa (viitteet alla) kallistun kannattamaan linjaa Götzsche, Kopakkala ja muut lääkekriitikot. En ole lääkekielteinen enkä vastusta mielialalääkkeiden käyttöä, vaan suhtaudun kriittisesti niiden turhaan, liialliseen ja haittavaikutuksia aiheuttavaan käyttöön. Aihe on sekä kansanterveyden, talouden että yksittäisen masennuspotilaan kannalta tärkeä.

Suomalaistutkijat yhteisönä samoin kuin terveydenhuoltojärjestelmä instituutiona seuraavat Pirkola-Isometsä -näkemyksiä, jotka heijastuvat myös käypä hoito -suosituksissa. Ei tämäkään katsanto tietenkään kannata liikalääkitystä, mutta se ei aseta – tai ainakaan julkisuudessa ei ole asettanut – suoraelkäisesti kyseenalaiseksi lääketeollisuuden rahoittaman tutkimustoiminnan luotettavuutta ja vääristymiä. Ei se myöskään nosta näkyvästi esiin masennuslääkkeiden haitallisuutta. Juuri nämä professori Peter Götzsche ryhmineen on vuosikymmenien sitkeän tutkimustyön tuloksena karulla tavalla avannut.

Retorinen veto

Tätä taustaa vasten Sami Pirkolan toteamus eilisessä TV-keskustelussa (suunnilleen näin hänen lausumansa meni): – Keskustelu lääkekritiikistä ei oikein johda mihinkään. Näitä kannanottoja tulee aika ajoin, parin kolmen vuoden välein  on valaiseva. Tällä yksinkertaisella retorisella keinolla hän ikään kuin osoitti, että masennuslääkekritiikissä on  muka kyse ohimenevästä ja jatkuvasti historiassa toistuvasta ilmiöstä, josta vakavan tiedemiehen ja näin myöskään tieteeseen luottavan kansalaisen ei pidä välittää. Ylen ohjelma Masennus pe 10.3.2017 on Yle Areenassa (ainakin äsken 11.3. klo 12.50 oli).

Tällainen retorinen keino on käytössä yleensä niillä, jotka edustavat valtavirtanäkemyksiä. Näin  masennuslääkekritiikki, vaikka se perustuisi kuinka vankkoihin tutkimustuloksin, saadaan näyttämään ohimenevältä sivuvierteeltä ja siten vähäpätöiseltä ilmiöltä. Masennuslääkkeiden haittavaikutuksista, kuten seksuaalisista ongelmista, tunteiden vääristymisestä ja vieroittumisen vaikeuksista kärsivien kannalta ongelma ei ole vähäpätöinen, vaan suuri.

Kysymykseni, retorinen tosin, koska en tiedä, kenelle sen osoittaisin, kuuluu: Miksi tällaista kritiikkiä ylipäänsä tulee? Minulla on käsitys, että vasta viime vuosina Suomen valtavirtajulkisuudessa on alettu nostaa esiin masennuslääkkeiden hyötyjen lisäksi myös niiden haitat. Voin tietysti olla väärässäkin. Onko minulta ehkä jäänyt julkisessa keskustelussa jotakin huomaamatta?

Ajattelen myös niin, että kritiikkiä tulee, koska kertyy uutta tutkimustietoa, kuten Peter Götzschen raportti, jonka Lääkärilehti päätti olla julkaisematta Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhan ja väkivallan riskiä kaikenikäisillä. Raportti alkaa näin: ”Lääkeviranomaiset varoittavat käyttämästä masennuslääkkeitä lapsilla ja teini-ikäisillä, koska ne lisäävät itsemurhariskiä”. Se kuvaa lyhyesti tutkimusta, jossa Götzschen ryhmä selvitti SSRI-lääkkeiden yhteyttä itsemurhan ja väkivaltaisuuden riskiin. Sitaatti raportista: ”Koska tieteellisiä väärinkäytöksiä esiintyy julkaistuissa lääketutkimuksissa laajalti, etsimme tietoa muualta, ja hankimme 64 381 sivua kliinisiä tutkimusraportteja Euroopan ja Iso-Britannian lääkeviranomaisilta. Tammikuussa 2016 osoitimme, ensimmäistä kertaa, että SSRI:t lisäävät aggressiota lapsilla ja nuorilla, ristitulosuhde (odds ratio) 2,79 (95%:n luottamusväli (LV) 1,62-4,81) (7). Tämä on tärkeä tulos huomioon ottaen monet kouluampumiset, joissa tappajilla oli SSRI-lääkitys. Lokakuussa osoitimme, että masennuslääkkeet kaksinkertaistavat terveillä vapaaehtoisilla aikuisilla itsemurhaan ja väkivaltaan mahdollisesti johtavien tapahtumien lukumäärän, ristitulosuhde 1,85 (95%:n LV 1,11-3,08) (8).” Sulkeissa olevat numerot viittaavat raportissa mainittuihin lähteisiin.

Kirjoitus loppuu näin: Meidän pitäisi tehdä kaikkemme välttääksemme masennuslääkkeiden aloittamista ja auttaaksemme niitä käyttäviä lopettamaan ne pienentämällä annoksia hitaasti ja tarkassa valvonnassa. Masennuksesta kärsivien tulisi saada psykoterapiaa ja psykososiaalista tukea, ei lääkkeitä.

Tässä  linkki koko tekstiin, jonka Lääkärilehti hylkäsi Masennuslääkkeet

Tässä vielä linkki Suomen psykiatriyhdistyksen blogiin, jossa Erkki Isometsä kertoo mielipiteensä Peter Götzschestä

Punnittua tietoa ja avointa keskustelua

Isometsän blogikirjoituksessa sanotaan ”Tarvitsemme rauhallista ja kiihkotonta, punnittuun tietoon pohjautuvaa keskustelua eri hoitomenetelmistä. Psykiatrian piirissä sitä kyllä käydään jatkuvasti.” Tämä hieno asia.

Jospa vielä samaa keskustelua masennuslääkkeiden hyötyjen ja haittojen välisestä suhteesta, masennuksen hoitosuuntauksista sekä lääketutkimusten laadusta voitaisiin käydä psykiatrian piirin ulkopuolellakin, kuten psykoterapeuttien, yleislääkärien, sairaanhoitajien ja eritysesti potilaiden keskuudessa. Näitähän masennuslääkeasia nimenomaan koskettaa. Minusta viime torstain Götzsche-luennolla käytiin juuri tällaista rauhallista, mutta ei toki samanmielistä ja samanhenkisten välistä keskustelua, vaan erilaisten näkemysten vaihtoa (kiitos siitä kuuluu erityisesti pkykiatrian professori Jesper Ekelundille, joka rohkeni tulla mukaan). Keskustelu oli sitä, mitä Isometsä peräänkuuluttaa. Harmi että hän ei ollut mukana.

Götzschen esittämä tutkimustieto näyttää erittäin punnitulta, vaikka se ei olekaan masennuslääkkeille myönteistä.

Monipuolinen, rauhallinen ja avoin keskustelu jatkukoon. Kun pidetään mielessä että potilas, asiakas, kärsivä ihminen ja hänen auttamisensa on tärkein asia, tieteelliset kiistat näyttäytyvät uudessa valossa.

Noitavainojen aika – ohi olkoon

Toivoisin, että Suomessa ei käynnisty samanlainen typerä noitavaino kuin Tanskassa vuonna 2014. Tuolloin paikallinen psykiatriyhdistys hyökkäsi Götzscheä vastaan ja vetosi muun muassa Cochrane-tutkijayhteisöön. Toimittajat saivat vettä myllyynsä ja viestit vääristyivät niin, että Götzsche itse kuvaa aikaa tanskalaisena noitavainona kirjassaan ( Götzsche 2016, 256-261). Erkki Isometsäkin vihjaa tekstissään Cochrane yhteisöön ikään kuin sekin paheksuisi tätä ”noitaa”.

Todellisuudessa Cochrane-yhteisö ei  ole ottanut kantaa puolesta eikä vastaan Götzschen tutkimustuloksistaan esittämiin päätelmiin, vaan todennut että ”Cochrane-verkostossa on tällä hetkellä lähes 34 000 jäsentä yli sadassa maassa. Jokaisella jäsenellä, myös professori Götzschellä, on oikeus ilmaista henkilökohtainen mielipiteensä ja tehdä Cochrane-verkostosta riippumatonta työtä” (Götzsche 2016, 260)

Masennuslääkejupakkaa miettiessäni tuli mieleen sanonta: ”Ensin ne vaikenevat, sitten ne hyökkäävät, viimein ne herjaavat ja lopulta myöntäen toteavat, että mehän ollaan aina oikeastaan ajateltu juuri näin.”

Viitteet

Peter C Götzsche. Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska. 2014

Peter C Götzsche. Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska. 2016

Peter Götzsche. Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhan ja väkivallan riskiä kaikenikäisillä. Suomeksi https://www.madinamerica.com/wp-content/uploads/2017/02/Gøtzsche-Masennuslääkkeet.pdf.

Jon Jureidini. Antidepressants fail, but no cause for therapeutic gloom. Lancet 388(10047): 844-845, 27 August -2 September, 2016.  http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(16)30585-2/abstract

Andrea Cipriani, Xinyu Zhou, Cinzia Del Giovane, Sarah E Hetrick, Bin Qin, Craig Whittington, David Coghill, Yuqing Zhang, Philip Hazell, Stefan Leucht, Pim Cuijpers, Juncai Pu, David Cohen, Arun V Ravindran, Yiyun Liu, Kurt D Michael, Lining Yang, Lanxiang Liu, Peng Xie.  Comparative efficacy and tolerability of antidepressants for major depressive disorder in children and  adolescents: a network meta-analysis, Lancet 388 (10047):881-891, 27 August – 2 September 2016. http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)30385-3

Aku Kopakkala Masennus.Suuri serotoniinihuijaus. Basam Books. 2015

 

Lääkekritiikki ei ole enää tabu – Isometsä vastaa Götzschelle

Talviheinää

Talviheinää.

Ei siinä kauan mennyt, kun psykiatrien taholta tuli Götzschelle vastaus. Lääkärilehden verkkojulkaisu kirjoittaa ”Erkki Isometsä: Götzschellä asiavirheitä psykiatriasta”. Tässä koko Lääkärilehden vastine kopioituna:

”Tanskalaisen professorin Peter Gøtzschen vierailu Suomessa on nostanut vilkkaan keskustelun psykiatriasta ja psyykenlääkkeistä. Gøtzsche kritisoi muun muassa masennuslääkkeiden vaikuttavuutta ja hyöty-haitta-suhdetta.

Professori Erkki Isometsä Helsingin yliopistosta kommentoi Gøtzschen kritiikkiä Suomen Psykiatriyhdistyksen blogissa.

– Gøtzschen kirjat sisältävät runsaasti psykiatriaa koskevia asiavirheitä, puolitotuuksia, vastakkaiset näkökohdat unohtavia väitteitä sekä anekdootteja, joiden todenperäisyyttä on mahdotonta arvioida. Gøtzschen kuvaama ”psykiatria” on fiktiivinen luomus. Se ei vastaa psykiatrian ammatillista maisemaa.

Isometsän mukaan hänen on erityisen vaikeaa ymmärtää sitä, että Gøtzsche loukkaa toiminnallaan Cochrane Collaborationin edistämiä arvoja ja pyrkimyksiä. Gøtzsche kuuluu yhteisön perustajiin. Yhteisön mukaan Gøtzschen näkemykset psykofarmakoiden asemasta ovat henkilökohtaisia.

– Gøtzsche esittää kirjoissaan raskaita väitteitä lääketeollisuuden rikkomuksista ja lääkäreiden korruptiosta, mutta mikä tässä kaikessa on totta? Jotkin hänen kuvaamistaan tapahtumista pitävät paikkansa. On totta että jotkin lääkefirmat ovat toimineet epäeettisesti, ja pitää paikkansa että ei-toivottuja tuloksia tuottaneita lääketutkimuksia on jätetty julkaisematta. On itsestään selvää, että emme ammattikuntana voi tällaista toimintaa hyväksyä, Isometsä kirjoittaa.

Peter Gøtzsche on kirjailija, lääketieteen tutkija ja vaikuttavuustutkimuksen metodiasiantuntija, joka tunnetaan lukuisista yleisiin hoitomenetelmiin kohdistuvista kriittisistä arvioista. Tällä hetkellä hän työskentelee kliinisen epidemiologian professorina Kööpenhaminan ylipistossa”.

Hesarin nettilehdessä äskettäin julkaistussa Mikko Puttosen laatimassa Erkki Isometsän vastinehaastattelussa psykiatri Isometsä sanoo:

”Ikävää on se, että Gøtzsche on mukana Cochrane-verkostossa, joka nimenomaan tukee lääketieteessä sitä, että kaikkien väitteiden pitäisi perustua faktoihin ja tieteelliseen näyttöön eikä mielipiteisiin”.

Aita vai aidan seiväs?

Isometsä ei käsittääkseni ollut eilisellä luennolla. Ainakaan hän ei siellä kommentoinut mitään. Miksi? Psykiatri syyttää Götzsheä faktojen sivuttamisesta ja nojautumisesta mielipiteisiin.

Tätä väitettä on vaikea hyväksyä, jos on tutustunut Götzschen tutkimuksiin ja kirjaan Tappava psykiatria, joka on tosi tosi rankkaa luettavaa. Lukeminen avaa silmät mielialalääketodellisuudelle, eikä niitä oikein pysty sen jälkeen enää sulkemaan.

Totta on, että tanskalaisprofessori laukoo kovilla panoksilla ja kertoo voimakkain sanoin MYÖS mielipiteensä. Ehkä tästä syystä Isometsä ei halunnut tulla julkiseen keskusteluun. Ja tästä syystä tanskalaiskriitikko myös erityisen paljon ärsyttää monia. Siitä, että tutkija Götzsche esittää kriittisiä mielipiteitä, ei kuitenkaan voi päätellä että hän esittäisi VAIN mielipiteitä. Kyllä  hänellä ihan todistetusti on näytettävänä kovaa, tieteellisillä foorumeille julkaistua tutkimusfaktaa. Kirjoissaan hän esittää runsaan lähdeaineiston. Hänen väitteensä eivät siis ole tuulesta temmattuja, kuten Isometsän vastakritiikki antaa ymmärtää.

Jotenkin tuntuu siltä, että keskustelu käy nyt oudosti sivuraiteilla. Aidan seipäästä puhutaan enemmän kuin itse aidasta.  Ei vaihdeta tutkimusfaktoja itse asioista, joihin Götzschen kritiikki on kohdistunut. Ei keskustella psyykenlääketutkimuksen valheellisuuksista ja vääristymistä eli sen laadusta eikä  psyykenlääkkeiden haitallisuudesta suhteessa hyötyihin. Näistähän pitäisi keskustella – ei siitä, onko jonkun puhe- ja esitystyyli epämiellyttävä vai ei tai että jonkun kirjassa asiavirheitä.

Jos tutkija osoittaa tutkimusaineistoon nojaten, että masennuslääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, niin silloin Isometsän ja hänen ryhmänsä  Götzsche-kriitikoiden pitäisi osoittaa juuri tämä väite virheelliseksi. Sitä Isometsä ei ole tehnyt, vaan viittaa Götzschen kirjojen asiavirheisiin ja ylilyönteihin yleisellä tasolla ja puhuu lääkkeiden hyödyllisyydestä mutta ei haitoista. Eli syyllistyy samaan, mistä syyttää Götzscheä – kaksoisstandardin käytöstä.

Harmi. Näin ei synny hedelmällistä ja potilaiden, tavallisten kansalaisten kannalta hyödyllistä tieteellistä  keskustelua. Nyt ammutaan panoksia omista poteroista julkisuuteen. Se kenellä on enemmän valtaa vaikuttaa julkisuuteen, näyttää sitten ”oikeammalta”. Tähän mennessä vallankäyttäjä on ollut Isometsän leiri.

Koko jupakka osoittaa, että kysymyksessä on isompi asia kuin vain yksittäisen kriitikkotutkijan voimakas kielenkäyttö. Onko kyse psykiatrian murroksesta?

Hyvää ilmassa

Masennuslääkkeiden tehottomuudesta ja varsinkin niiden haitoista julkisesti puhuminen ei ole enää tabu! Hienoa, että tutkijat ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat lopettaneet vuosia jatkuneen vaikenemisen ja itsesensuurin, joka perustui hokemaan ”teollisesti valmistettuja lääkkeitä voi käyttää turvallisesti, koska ne on tieteellisesti tutkittu”.

Tämä ”tiede-korttiin” nojaava mantra ohjasi pitkään myös toimittajia, jopa suurta osaa tiedetoimittajia, uskomaan, että masennuksen hoidossa kaikki on hyvin.

Ajateltiin, että se on juuri tuo pilleri, joka auttaa ihmistä parantumaan. Uskottiin serotoniiniteoriaan ja siihen, että masennus on aivosairaus ja paranee aivojen toimintaan vaikuttavalla lääkkeellä. Tämä usko on pitkään ollut vahva. Se on ollut vahva sekä terveydenhuollossa ja ”lääkevalistuksen” seurauksena myös kansalaisten keskuudessa. Jos joku rohkeni lausua epäilyn sanan, hänet voitiin tuota pikaa leimata kuuluvaksi tiedevastaisen ja epäilyttävän vaihtoehtoväen joukkoon. Muutosta on ilmassa.

On huomattu, että tiede ei osoittanutkaan, että masennuslääkkeet parantavat tai  lievittävät parhaalla tunnetulla tavalla oireita. Kun tutkimuksia alettiin Peter Götzshcen, Allen Francesin, Robert Whitakerin ja  muiden tutkijoiden sekä Suomessa Aku Kopakkalan ja muiden uuden ajan psykologien ja psykiatrien toimesta analysoida hieman tarkemmin, huomattiin, että lääkkeettömät hoidot ovat lääkehoitoja tehokkaampia varsinkin lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa. Sitä paitsi niistä ei ole haittoja kuten on masennuslääkkeistä (ei tietenkään kaikille, mutta tutkitusti monille). Huomattiin myös, että tutkimustuloksia on vääristelty. Näin ymmärrettiin, että julkaistut tutkimukset johtivat lukijoita, niin toisia tutkijoita, lääkäreitä, hoitajia kuin kansalaisiakin harhaan.

Virheellisissä tutkimusraporteissa mielialalääkkeet osoittautuivat hyviksi. Siitä lääkkeiden myynti lisääntyi huimasti. Lääketeollisuus hyötyi, lääkeitä syövät sen sijaan eivät. Eivät myöskään lääkekorvauksia valtion ja sairausvakuutusten kassasta maksavat yhteiskunnat.

Näin mentiin monta kymmentä vuotta, kunnes rohkeat ja kriittiset tutkijat alkoivat kaivaa tosiasioita esiin ja tuoda niitä julkisuuteen. Työ ei ole ollut helppoa, sillä koko tiedeyhteisö ja terveydenhuoltojärjestelmän johto on ollut jarruna.

Nyt tilanne on muuttunut. Myös toisenlaiset näkemykset pääsevät julkisuuteen. Esimerkiksi arvostettu tiedetoimittaja Jani Kaaro pohtii kiinnostavasti käsityksiä mielialalääkkeiden vaikutusmekanisteista, joista tutkijayhteisössä ei ole yksimielisyyttä. Onko serotoniini masennuksessa ymmärretty väärinpäin https://seura.fi/galileon-keskisormi/2017/02/03/onko-serotoniini-masennuksessa-ymmarretty-vaarinpain/?shared=87-2effe516-1

Myös iso joukko psykologeja, lääkäreitä ja muita terveysalan ammattilaisia suhtautuu kriittisesti liikalääkitykseen ja etsii lääkkeettömiä keinoja auttaa mielenterveysongelmaisia. Tämä on viisasta. Se on myös ihmisläheistä mielenterveyden edistämistä. Kiitos siitä.

tappava-psykiatria-ja-laakinnan-harha

Kriisin tynkää psykiatriassa vai isompikin ongelma?

Tästä keskusteltiin eilen Helsingin yliopiston Porthanian isossa luentosalissa. Toimittaja Mikko Puttonen oli haastatellut professori Peter Götzscheä jo aikaisemmin päivällä ja eilen 9.3.2017 illalla Hesari julkaisi nettilehdessään jutun  Arvostettu professori tyrmää psyykenlääkkeet ja vaatii niiden poistamista markkinoilta: enemmän haittaa kuin hyötyä. Tanskalaisen tutkijan mukaan masennuslääkket lisäävät itsemurhariskiä ja aiheuttavat riippuuvuutta.

Aihe on todella arka. Nettijuttuun tuli eilen illalla runsaasti kommentteja sekä puolesta että vastaan, kuten ”Oman kokemukseni perusteella väitän, että tämä artikkeli on vastuuton ja paikkansa pitämätön.” ja ”Kerrankin puhutaan asiaa, sillä ”myrkyistä” ei ole muuta kuin pelkkää harmia ja huumeiden käytön lisääntymistä.”

Porthanian suuren salin yleisöluennon ja keskustelut juonsi ortopedian professori Teppo Järvinen (vas). Luennon piti sisätautiopin professori Peter Götzsche.

Kysymys mielialalääkkeiden,  kuten monien muidenkin hoitomuotojen hyödyistä ja haitoista, ei ole yksioikoinen ”hyvä-paha” tai ”tehokas -tehoton” -vaihtoehdoin ratkaistava ongelma. Tosiasia on, että joku saa lääkkeistä apua, toinen ei.

Götzschen esittely.jpg

Peter Götzsche on erittäin ansioitunut tutkija ja sisätautiopin professori. Hänen tutkimustuloksiaan ei voi sivuuttaa vetoamalla siihen, että hän ei ole psykiatri. Tutkimuksen kuuluu olla avointa kaikille. Sama koskee tutkimustulosten esittelyä ja niiden tulkintaa. Argumentit ja niiden tutkimuksiin nojaava pätevyys on tieteellisen keskustelun perusta, eivät ammattialat, organisaatiot ja tittelit. Götzschen tutkimustuloksia ei tietääkseni kukaan ole pystynyt vielä kumoamaan.

Götzschen viesti Porthanian salintäydelle yleisölle oli, että psyykenlääkkeiden tutkimuksessa on tehty vilppiä manipuloimalla tutkimusaineistoja ennen niiden   tilastollista analyysiä, pimittämällä dataa  ja olemalla julkaisematta lääketeollisuudelle ja lääkemarkkinoinnille epämukavia tuloksia.

Lääkkeiden myyntiä lisäävistä tutkimustuloksista on sitten intensiivisesti koulutettu, ja tuloksista suurella rahalla tiedotettu (=mainostettu) lääkäreille. Nämä, tutkimukseen luottavina ammattilaisina, ovat ottaneet tulokset todesta, ja levittäneet katteettomaksi osoittautunutta lääkeuskoa potilaisiinkin.

Tämän Götzsche toi esiin luennossaan. Tästä hän puhuu myös kirjoissaan.

Peter Götzsche.

Ortopedi ja sisätautilääkäri

Mutta miksi ”luumies”, ortopedi Järvinen veti tilaisuutta eikä ”päämies” eli joku psykiatri?

En tiedä. Ehkä siksi, että kukaan suomalainen psykiatrian professori tai muu ”päämies” ei halunnut puheenjohtaa tilaisuutta, jossa psykiatrian nykyongelmista puhuu ”sisämies”, sisätautiopin professori Tanskasta.

Asetelma vaikutti jossain määrin omituiselta.

Silti istuin junassa puolitoista tuntia päästäkseni mukaan tähän tilaisuuteen. No, oli Tampereelta saakka matkustamiseen toinenkin syy. Ystäväni oli unohtanut viime vierailullaan kauniin sydänkuvioisen kaulahuivinsa meille, joten lähdin tuomaan sitä. Lisäksi ystävällä oli synttärit. Sen kunniaksi muutaman muun kaverin kanssa istuttiin luennon jälkeen hetki ravintolassa purkamassa illan akateemista antia. Ja antoisaa oli.

Matka kannatti. Oivalsin uusia asioita.

Esimerkiksi sen, että yksi syy luumies Järvisen aktiivisuuteen psykiatrian kehittämisessä saattaa liittyä siihen, että hän on itse omissa tutkimuksissaan havainnut, että leikkaaminen ei aina olekaan paras hoitotoimenpide.  Ihmiset kokevat vaivojensa lievittyvän myös plaseboleikkausten seurauksena. Järvinen vertasi SSRI-lääkkeitä sellaisiin ortopedisiin kirurgisiin toimenpiteisiin, joiden teho tutkitusti ei  ylittänyt plaseboleikkausten tehoa.

Kuvitelmat siis tavallaan parantavat.  Järvinen on julkaissut tutkimuksiaan kansainvälisillä foorumeilla ja tietää kyllä mistä plasebossa on kyse.

Siinä vaikuttavat  mieli, tunnelma ja usko.

Psykiatria on siinä mielessä(!) mielen(!)kiintoinen, että se pyrkii parantamaan juuri tuota mieltä.

Tilaisuuden pääesiintyjä oli siis sisämies Götzsche.  Hän osoitti tieteellisiin tutkimuksiin vedoten, että ”psykiatriset lääkkeet tuottavat enemmän haittaa kuin hyötyä”.  Tämä on ankara väite kansainvälisesti erittäin arvostetulta huippututkijalta, ja yhdeltä Cochrane-laatujärjestelmän luojalta.  Lääkkeitä käytetään luennoitsijan mukaan suurelta osin turhaan.

Tai suoremmin ilmaistuna hän sanoi, että masennuslääkkeet pitäisi poistaa markkinoilta kokonaan. Hänen mukaansa pahimmassa tapauksessa niistä vieroittuminen voi kestää vuosia.

Kovia panoksia seurasi lisää:

”Aivojen kemiallinen epätasapaino masennuksen syynä on suuri satu, se on yksi psykiatrian valheista.”

”Monet psykoosilääkkeet ovat myrkyllisempiä kuin syöpälääkket, joiden tarkoitus onkin tapaa soluja, nimittäin syöpäsoluja”

”Psyykenlääkkeiden vertaaminen esimerkiksi insuliiniin, jota käytetään diabeteksen hoidossa,  on vääristynyt ja valheellinen, psyykenlääkkeet aiheuttavat murhia ja itsemurhia, insuliini ei.”

”Kuinka on mahdollista, että maailmassa hoidetaan miljoonia ihmisiä antipsykoottisilla lääkkeillä, vaikka emme todellisuudessa edes tiedä, mitä lääkkeet tekevät ihmisille. Tutkimuksen mukaan ne ovat vaarallisia.”

”ADHD lääkkeet toimivat kuten amfetamiini ja kokaiini. Niiden käyttö on lasten pahoinpitelyä.”

”Lapsi voi kuolla lääkkeeseen. Tämä on erittäin harvinaista, mutta sellaista tapahtuu.”

”Yli puoli miljoona yli 65-vuotiasta kuolee vuosittain USAssa ja Euroopassa psyykenlääkkeisiin, tämä on tutkimusten perusteella tekemäni arvio”

Götzsche päivitteli, että lukuisista masennuslääkkeiden vaarallisuutta osoittavista, kiistattomista  tutkimustuloksista huolimatta useat psykiatrit tarjoavat niitä potilailleen edelleenkin. Lisäksi muutkin lääkärit kirjoittelevat masennuslääkereseptejä – ja aivan muihin vaivoihin. Tämä on  edesvastuutonta, hän täräytti.

Alkoi vääntää vatsassa

Tässä kohtaa alkoi vatsassa vääntää, kurkkua kuristaa ja kaiken kaikkiaan tuli epämukava olo. Me, tavalliset ihmiset, ollaan puputettu ja popsittu niitä lääkeitä toiveena olo paremmasta, jaksaminen ja oman elämän selkiytyminen.

Turhaako tämä kaikki on ollut? Höynäytetyksi tulemista?

Mielessä alkaa väikkyä kuva virallisesta ja hyväksytystä ihmisten harhaan johtamisesta. Surullisesta sokeudesta. Kansalainen, tavallinen lääkärissä kävijä  on aika voimaton suuren terveyssysteemin paineessa. Ei hänellä huonovointisena ole oikein valinnan vapautta. Hän syö lääkkeet, kun lääkäri ne kerran määrää.

Götzschen ryöpytys psyykenlääkkeitä vastaan oli niin voimallinen, että minunkaltaiseni  pehmorationalistin housunpuntit alkoivat tutista. Voiko tämä olla totta? Ei kai tällainen tutkimustulosten vääristely lääketeollisuuden toimesta, jota Götzsche faktoihinsa nojaten esittää,  voi olla totta?

Minulle on opetettu, että tiede korjaa itse itseään. Ja että tutkijayhteisö kontrolloi mahdollisia tieteellisiä väärinkäytöksiä. Missä se tutkijayhteisö lymyilee kun se ei paljasta, että mielialalääkkeitä (ja muitakin lääkkeitä) käytetään turhaan ja samalla liikaa? Päinvastoin, näihin päiviin saakka julkisuudessakin on demonisoitu niitä, jotka ovat rohjenneet avata suunsa lääkeuskon epäilyyn.

Jos tämän sisämiehen juttuihin on uskomista, niin on vaara menettää uskonsa tieteeseen ylipäänsä.

Onneksi Porthanian vilkkaasti keskustelevassa seurakunnassa oli kuulijana ainakin yksi päämies. Psykiatrian professori Jesper Ekelund totesi: ”Toivon, että todellakaan ei ole niin, että 300 000 suomalaista syö lääkkeitä vain avioeron tai elämänongelmien ratkaisemiseksi”. Hän nosti esiin luennoitsijan äärimmäisen provosoivan esitystyylin, joka hänen mukaansa haittaa asiallista keskustelua. Ekelund väitti myös, että kyllä ADHD on ihan oikea tauti, mitä Götzsche piti keinotekoisesti nimettynä oirekokonaisuutena.

Ärsytystä herätti myös Götzschen kaksoisstandardin soveltaminen puheessaan eli että hän vetosi tutkimustukoksiin, mutta ei sitten kuitenkaan itse puheessaan kaikilta osin nojannut kiistattomiin tutkimustuloksiin, vaan viittasi myös  yksittäistapauksiin. Ekelundin mukaan luennoitsija valikoi omiin näkemyksiinsä sopivia kielteisiä tuloksia, mutta ei maininnut lainkaan myönteisiä (koskien mielialalääkkeiden tutkimusta).

Näin olikin. Götzsche puolustautui sillä argumentilla, että nyt kyseessä oli yleisöluento eikä hän voi esittää kaikkia yksityiskohtaisia tutkimusanalyysejä ja tuloksia tällaisessa tilaisuudessa. No jaa. Ei kovin vakuuttava argumentti.

Luumies tuli sisämiehen ja päämiehen väliin. Hän ehdotti neuvotteluratkaisua. Keskustelua tulisi jatkaa. Tämä tilaisuus ei saisi jäädä vain erikoislaatuiseksi sattumukseksi, vaan psykiatristen lääkkeiden vaikutusten, hyötyjen ja haittojen tutkimusta on pohdittava ja analysoitava kunnolla lääketeollisuudesta täysin riippumattomien tutkijoiden ja muiden toimijoiden kesken. Ei ole syytä linnoitautua poteroihin puolustamaan vain omia näkemyksiä.

Toivottavasti luumiehen esitys saa tuulta siipiensä alle myös päämiesten joukossa.

Masennuslääkkeistä irti päässyt Soili Takkala kertoi napakasti ja selkeästi, että hänen mielestään masennus ei ole varsinaisesti sairaus, vaan ihmisen reaktio elämän ongelmiin.

Potilasaktivistin ääni

Soili Takkala aloitti psykiatrinsa suosituksesta 1990-luvu alussa SSRI-lääkityksen. Viisi vuotta sitten hän onnistui lopettamaan mielialalääkkeiden syömisen ja parani. Hän sanoi puheenvuorossaan, että hänen mielestään masennus ei ole sairaus, vaan reaktio menetyksiin, traumoihin ja erilaisiin elämän ongelmiin. Näitä ei voi hoitaa lääkityksellä. Soili Takkala on perustanut Helsingissä SSRI-vieroittujille tukiryhmän ja hän tekee parhaillaan aiheesta gradu-tutkielmaa.

Götzschen mielestä masennusta voidaan nimittää sairaudeksi, koska se tapahtuu myöskin elimistössä. No, jaa. Ihminen on kyllä sekä mieltä että kehoa ja oikeastaan kaikki asiat vaikuttavat molempiin. Eräiden näkemysten mukaan mieltä ja kehoa ei oikeastaan pitäisi erottaa toisistaan, vaan pitäisi puhua kehomielestä. Missä se masennussairaus silloin majailisi? Pitääpä miettiä tätä.

Joka tapauksessa masennuksen ja monen munkin sairauden ja vaivan hoidossa bio-psyko-sosiaalinen käsitys ihmisestä on muuttunut biopainotteiseksi.  Siitä sitten seuraa lääkemallin nykyinen ylivalta masennuksen hoidossa.

Keskustelussa nousi esiin myös yhteisöllisen hoitamisen ajatus eli Keroputaan malli, jolle on annettu englanninkielinen termi open dialogue -malli. Sen on tutkimuksissa todettu olevan paljon tehokkaampi ja ihmisläheisempi kuin vallitsevat lääkehoitokäytännöt.

Götzsche totesi, että ongelma nykyisin onkin lääkäreiden lääkeuskossa. Kun tavallisilta ihmisiltä kysytään, he sanovat että lääkkeet eivät ole hyväksi, mutta psykiatrien mielestä ne ovat, hän sanoi. Keroputaan käytäntö on osoittanut, että kun potilasta hoidetaan ihmiskeskeisesti ja yhteisöllisesti, lääkkeiden tarve vähenee huomattavasti. Professori Jaakko Seikkula on ollut mukana Keroputaan mallin kehittämisessä alusta asti. Kirjoitin avoimesta dialogista viime marraskuussa,

Tuntuu kummalliselta, että vaikka tutkimustietoa asiasta on paljon jo vuosienkin takaa, hoitomalli ei ole levinnyt yleiseen käyttöön koko Suomessa. Miksi?

Taloudelliselta kannalta on ymmärrettävää, että lääketeollisuus ei ole innokkaana tukemassa yhteisötutkimusta ja lääkkeettömiä hoitokokeiluja. Ei sillä ole intressiä  myöskään levittää  tällaisista tutkimuksista saatujen tulosten ilosanomaa päättäjille, lääkäreille ja kansalaisille. Se tukee lääketutkimusta – runsaasti ja avokätisesti.

Talouden ei kuitenkaan kannattaisi antaa ohjata kaikkea yhteiskunnassa, varsinkaan terveyspolitiikkaa. Götzschen mukaan psykiatria tarvitsee täysin uuden suunnan. Medikalisaatio on todellinen ongelma terveydenhuollossa ja psykiatriassa erityisesti.

Götzsche kysyi: ”Eikö ole erikoista, että nykyisin yhteiskunnan toimesta autetaan tupakka-, alkoholi- ja huumeriippuvaisia pääsemään irti aineista. Mielialalääkkeistä riippuvaisiksi tulleet ja niiden haitoille altistuneet ihmiset jätetään oman onnensa nojaan kärvistelemään.

Päästäkseen irti lääkeriippuvuudesta, jonka on aiheuttanut virallinen ja yhteiskunnan hyväksymä hoitojärjestelmä, he eivät saa systeemiltä minkäänlaista tukea. Missä viipyy psyykenlääkkeistä vieroittumisen tuki?”

Ei Soili Takkalan ryhmä kaikkia niitä tuhansia mielialalääkeriippuvaisia voi auttaa, jotka haluavat vapautua lääkeriippuvuudesta. Ei, vaikka kuinka paljon olisi tahtoa. Joka tapauksessa Takkala tekee arvokasta työtä.

On myös muistettava, että ne jotka kokevat saavansa masennuslääkkeistä apua, ansaitsevat lääkkeensä. Enää ketään ei pakkolääkitä, jos hän itse pystyy sanomaan ja haluaa ilmaista kantansa lääkitykseen. Keneltäkään ei pidä hänen tarvitsemiaan ja haluamiaan lääkkeitä myöskään kieltää.

Terveydenhuollon ammattilaisten tehtävä on auttaa ja tukea ihmistä hänen etsiessään itselleen parasta ja sopivinta tapaa selviytyä sairaudestaan tai sen kanssa ja hoitaa mielen ja kehomielen vaivojaan. Kun vastuu on ihmisellä itsellään, hän tarvitsee puolueetonta ja monipuolista tietoa. Ja vielä lisäksi paljon lämpöä, kuuntelemista ja myötätuntoa.

Olen kirjoittanut Peter Götzschen kirjoista aikaisemmin:

Lääketeollisuus paratiisissa https://liinanblogi.com/2014/06/23/laaketeollisuus-paratiisissa/

Tieteelliset uskomuslääkkeet https://liinanblogi.com/2015/05/28/tieteelliset-uskomuslaakkeet/

Masennuksen hoitokäytännöt muuttuvat hitaasti https://liinanblogi.com/2016/07/09/masennnuksen-hoitokaytannot-muuttuvat-hitaasti/

Götzsche tappava-psykiatria-ja-laakinnan-harha

 

 

Liika on liikaa -lääkemarkkinointia terveydenhuollossa

ikkuna

Lääkkeet ovat erinomainen ja välttämätön apu monessa vaivassa. Väärinkäsitysten välttämiseksi kerron, että en ole missään mielessä lääkevastainen, mutta liika on aina liikaa. Hesari Julkaisi tänään (24.2.2017) laajan artikkelin lääkebisneksen heijastumisesta terveydenhuoltoon Lääkäriselvitys.

Se herätti ajatuksia, samoin kuin Tuomo Pietiläisen  kolumni, jossa todetaan: Lääkärit määräävät Suomessa vuosittain lääkkeitä yli kahdella miljardilla eurolla, mistä yhteiskunta maksaa yli puolet. Kela maksaa reseptilääkkeiden kustannuksia vuosittain noin 1,3 miljardia euroa.” 

Me kansalaiset siis maksamme sekä suoraan omasta pussistamme että välillisesti pakollisesta sairausvakuutusmaksustammme kela-korvausten kautta suuren summan lääketeollisuudelle.

Maksamme myös uskomuslääkkeistä

Valitettavasti maksamme myös turhista, tehottomista ja huomattavia haittoja aiheuttavista lääkkeistä. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että uskomuslääkkeitä ja teollisesti valmistettuja lääkkeitä kaiken kaikkiaan käytetään tarpeettoman paljon – samalla kun osalla kipeästi jotakin kallista lääkettä tarvitsevia ei ole varaa sitä hankkia.

Professori Peter Götzsche, johon viittasin myös edellisessä kirjoituksessani, on julkaissut valaisevia tutkimustuloksia lääketieteellisissä lehdissä sekä kahdessa suomeksikin julkaistussa kirjassaan  Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus ja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha.

Götzschen  ja muidenkin medikalismiin skeptisesti suhtautuvien tutkijoiden löydökset osoittavat kiistattomasti, että on olemassa runsaasti näyttöä lääketeollisuuden rahoittaman tutkimuksen vinoumista ja vääristymistä.

Hesari kirjoitti lääkäreihin kohdistuvasta mainonta- ja vaikuttamistoiminnasta, johon kuuluvat myös lääketeollisuuden kustantama koulutus ja tutkimustoiminta.

Ehkä vielä näitäkin vakavampi asia on lääketeollisuuden rahoittaman tutkimuksen ylilyönnit, joista  Götzschen kirjoissa on esitetty runsaasti esimerkkejä. Näitä ovat  muun muassa tutkimustulosten puutteellinen raportointi (jätetään esimerkiksi osa löydöksistä raportoimatta) tai aineiston analysoinnin järjestelmällinen vinouttaminen (analysoidaan vain sitä osaa materiaalista, joka sopii ennakko-odotuksiin).

Sekä terveydenhuollon päättäjät että kansalaiset yleensä uskovat tutkimustuloksiin. Niinpä vaaditaan paljon lumekontrolloituja sokkoistettuja tutkimuksia ja laajoja meta-analyysejä, jotta jostakin hoitomuodosta voitaisiin saada tieteellistä näyttöä. Puhutaan näyttöön perustuvasta lääketieteestä (oikeastaan pitäisi puhua näyttöön perustuvasta lääkinnästä ja hoidosta, sillä terveydenhuolto ei ole lääke- eikä muutakaan tiedettä, vaan käytännön toimintaa).

Lääketutkimuksia tehdään erittäin paljon, mistä seuraa että näyttöä lääkkeiden hyödyistä tulee. Niitä tulee huomattavasti enemmän kuin lääkkeettömien hoitomuotojen hyödyistä.  Lääketutkimuksiin kun riittää rahaa, koska sitä virtaa tutkijoille lääketeollisuudesta.

Lääketeollisuuden salajuoni?

Lääketeollisuuden paljastuneet ylilyönnit ja väärinkäytökset tutkimustuloksien julkaisussa ovat vakava asia, mutta tästä ei välttämättä seuraa, että lääketeollisuuden toiminta kokonaisuutena olisi paha ja haitallinen salajuoni ihmisten sairauksilla rahastamiseksi. Ei sen tarkoitus ole huijata ihmisiä syömään massoittain turhia lääkkeitä.

Ylilyönnit osoittavat vain sen, että markkinavetoisella lääketeollisuuden tutkimuksella on hintansa. Monivuotinen lääkekehittely ja siihen välttämättä liittyvä tutkimustoiminta vaatii huomattavia resursseja. Ne on saatava takaisin lääkkeiden myynnillä. Myönteiset tutkimustulokset lääkkeen hyödyistä lisäävät myyntiä. Niinpä houkutus saattaa olla suuri ”hankkia” tai ”järjestää” myönteisiä tuloksia ja ”unohtaa” kielteiset.

Lääketutkimusten runsaus muuhun terveystutkimukseen verrattuna saattaa myös ruokkia oletusta, että juuri kemiallinen lääkintä olisi muka parasta parantamista. Tällainen käsitys juontuu siitä tosiasiasta, että tältä alalta todellisuudessa on julkaistukin runsaasti tutkimuksia – hyviä ja päteviä, mutta myös vinoutuneita.

Elämme totuuden jälkeistä aikaa, jolloin faktat kokonaisuudesta saattavat jäädä osatotuuksien varjoon.  

Kun hoitamisen vaikuttavuudesta ja sen mittaamisesta kiistellään, monesti kuulee väitettävän, että jostakin tietystä lääkkeettömästä hoidosta (esimerkiksi joku kehoterapia)  ei muka ole hyötyä, koska siitä ei ole tutkimusnäyttöä. Tällöin unohtuu, että jos jotakin hoitomuotoa (lääkkeetöntä tai lääkkeellistä) ei ole tutkittu, niin sen tehosta verrattuna esimerkiksi lääkkeen tehoon ei voi sanoa tutkimuksiin nojateen yhtään mitään.

Lääketeollisuus ei rahoita lääkkeettömien hoitojen tutkimusta, joten tutkimustietoa ei voi kertyäkään, mikäli yhteiskunta ei tutkimusta  rahoita.

Voittoa tavoittelevien yritysten rahoittama terveystutkimus ei voi olla puolueetonta ja riippumatonta. Se on aina sidoksissa bisnekseen. Tästä tosiasiasta ei voi suoraan tehdä päätelmää tutkimuksen riittävästä tai puutteellisesta eettisestä pohjasta, mutta eettisiin kysymyksiin se kyllä aina liittyy. Juuri tämän vuoksi mahdollisimman suuri avoimuus tutkijoiden ja terveydenhuoltohenkilöstönkin sidonnaisuuksissa  lääketeollisuuteen on välttämätöntä.

Sote-uudistajilla onkin paljon purtavaa ja sulateltavaa kansalaisten valinnanvapauden ja terveydenhuollon avoimuuden suhteen. Järjestelmää on uudistettava. Kansalaisia ei pidä panna verovaroista maksamaan turhista lääkkeistä. Lääketeollisuuden vaikutusyritykset lääkkeitä kirjoittaviin lääkäreihin on pidettävä kohtuullisissa rajoissa.  

 

Asiantuntijat: Lääkkeetöntä hoitoa masennukseen

gotzsche-p


Professori Peter Götzsche. Kuva täältä.

marja-vihervaara

Psykiatrian erikoislääkäri Marja Vihervaara. Kuva  täältä.

Lääke ei välttämättä ole ratkaisu stressitilaan tai masennukseen, sanoo psykiatri Marja Vihervaara. Hän ohjaa mielellään potilaita psykoterapioihin ja suosittelee kokeilemaan myös muita keinoja kuten mindfulnessia (tietoista hyväksyvää läsnäoloa) ja neuroterapiaa, jolla rauhoitetaan digitaalisen menetelmän avulla aivojen toimintaa. Tällä tavalla ihmisen suhtautuminen ympäröivään todellisuuteen voi muuttua.

Kyse on neurofeedbackistä, jolla tarkoitetaan sitä, että tietyt tunne- ja mielentilat voidaan tuoda tietoisuuteen.  Neurofeedback-terapialla saadaan suurin piirtein samanlaisia tuloksia kuin mindfulnessilla, josta on julkaistu runsaasti tutkimuksia.

Marja Vihervaara kertoo, että hänellä on psykiatrisen auttamistyönsä taustalla oma kärsimys, kuten koulukiusaaminen. Siihen hän haki apua muun muassa analyyttisestä psykoterapiasta. Koetut elämänvaikeudet johdattivat häntä tutustumaan itämaisiin filosofioihin, mindfulnessiin ja neurofeedbackiin. Hän on opiskellut myös psykoterapeutiksi.

Psykiatri kehottaa kaikkia rohkeuteen kokea omat, vaikeatkin tunteensa. Niiden blokkaaminen lääkkeillä voi akuuttivaiheessa olla tarpeen, mutta  pitkällä aikavälillä kaikenlaiset tunteet on hyvä kohdata ja työstää. Tässä prosessissa lääkkeettömät hoidot ovat hyödyllisisä. Marja Vihervaara Anja Snellmanin haastateltavana.

Lääkärilehti hyllytti 

kirjoituksen

Professori Peter Gøtzsche, joka on tunnettu psyykenlääkkeiden ja muidenkin lääkkeiden kriitikko, lähetti Suomen Lääkärilehteen suomenkielisen tiivistelmän vuonna 2016 laatimastaan masennuslääkkeiden haittoja koskevasta tutkimuskatsauksesta. Ensin lehti hyväksyi kirjoituksen julkaistavaksi, mutta myöhemmin hylkäsi sen. Professori kuvaa tätä julkaisemattomuusprosessia Mad in America -nettisivuilla, joilla on myös Lääkärilehden hylkäämä teksti lähdeviitteineen Editorial Misconduct, myös suomeksi.

Peter Gøtzschen mukaan ”Meidän pitäisi tehdä kaikkemme välttääksemme masennuslääkkeiden aloittamista ja auttaaksemme niitä käyttäviä lopettamaan ne pienentämällä annoksia hitaasti ja tarkassa valvonnassa. Masennuksesta kärsivien tulisi saada psykoterapiaa ja psykososiaalista tukea, ei lääkkeitä.”

”Enää ei voi epäillä, etteivätkö masennuslääkkeet olisi vaarallisia tai voisi aiheuttaa itsemurhia ja murhia kaikenikäisillä. Masennuslääkkeillä on monia muitakin merkittäviä haittoja, ja niiden hoidollinen hyöty on kyseenalainen. Sen vuoksi johtopäätökseni on, että niitä ei pitäisi käyttää lainkaan”, Peter Gøtzsche mainitsee kirjoituksessaan.

Uskomuslääkkeet, masennus ja viisaus

peura-holkkaa-vastaanTerveydenhuollossa on pitkään uskottu masennuslääkkeisiin kuin pukki suuriin sarviin. Minäkin uskon edelleen, että moni vakavasti masentunut saa lääkkeistä avun. Vaikka psykologista auttamista aletaankin jo pitää tärkeämpänä kuin lääkehoitoa, silti sadat tuhannet edelleen syövät masennuslääkeitä. Todennäköisesti turhaan.

Viisaan lääkärin, psykologin, terapeutin, muun hoitajan sekä ystävien, tuttavien ja työyhteisöjen tuen ohella pillereistä voi tietenkin olla apua kuten kävelykepistä on hyötyä kipsijalkaiselle. Kävelykeppimetaforalla ihmisille lääkkeitä määrätäänkin. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että hyöty on kyseenalainen.

Sitä osoittaa muun muassa Lancetissa äskettäin julkaistu meta-analyysi, jonka mukaan masennuslääkeiden  parantava vaikutus nuorten masennukseen on kyseenalainen. Lisäksi eräs masennuslääkkeenä käytetty valmiste (venlafaxine) lisäsi analyysin mukaan nuorten itsemurhariskiä. Samassa analyysissä vain yhden masennuslääkkeen (fluoxetine) todettiin olevan selkeästi plaseboa tehokkaampi. Tutkijat totesivat analysoiduissa tutkimusraporteissa olleen puutteita, joten niiden informaatioon ei kaiken kaikkiaan voi täysin luottaa. (Chipriani et al 2016).

Muutaman kymmenen vuoden päästä varmaan ihmetellään nykyistä lääkeintoa samaan tapaan kuin nyt kauhistellaan hullujen sitomista kiinni seinään, lobotomiaa ja muita psykiatrian muinaisia konsteja. Saatetaan puhua jopa kemiallisesta pahoinpitelystä.

Lääkkeille epäedullisia tutkimusfaktoja on tuotu julkisuudessakin esiin jo muutaman vuoden ajan. Silti tieto tuntuu vaikuttavan hoitokäytäntöihin aika hitaasti. Ihmettelen myös, että skeptikot, jotka kritisoivat ärhäkkäästi hoitomuotoja, joista on niukasti tutkimusnäyttöä, eivät ole näkyvästi puuttuneet tämän lajin uskomushoitoon, jonka tehottomuudesta on jo paljon tutkimusnäyttöä. Miksi?

Hienoa on, että ei tarvitse pelätä noitana roviolla polttamista, jos näistä asioista kirjoittaa. Kuitenkin minun on myönnettävä, että ei ole mukavaa tuoda julki asiaa,  johon suuri osa päättäjistä, terveydenhuollon työntekijöistä ja kansalaisistakin edelleen uskoo. Onnekseni  demokraattisessa maassa sosiaalinen stigma epämiellyttävistä tieteellisistä faktoista kirjoittajaa kohtaan on kohtuullisen pieni.

Psykologi  Aku Kopakkala kylläkin irtisanottiin Mehiläisestä sen jälkeen, kun hän televisio-ohjelmassa keväällä 2015 kertoi masennuslääkkeistä samoja asioita, jotka  professori Peter Götzche ja muut tutkijat olivat jo aikaisemmin tuoneet julki ja joista koko ajan tulee lisää tutkimusfaktaa, kuten nyt tämä meta-analyysi  Lancetissa, yhdessä arvostetuimmista lääketieteen julkaisuista. Video Kopakkalan haastattelusta kesällä 2016

Viisaus voittaa lääkeuskon

Tämän ja muiden vastaavien tutkimusten tulokset varmastikin, näin uskon, johtavat ajan oloon siihen, että viisaus voittaa lääkeuskon. Liiallinen uskomuslääkintä on lääkkeiden sivuvaikutusten vuoksi nuorille vaarallista, kuten Lancetin artikkelissa todetaan (itsemurhariski kasvaa). Ks alla tiivistelmä Ciprianin ym tutkimuksesta.

Viisaudella tarkoitan sitä, että ei jäädä dogmaattisesti jumiin mihinkään yksittäiseen hoitomuotoon tai tutkimustietoon, vaan avaudutaan monipuoliselle, laaja-alaiselle tutkimustiedolle, joka sisältää myös potilaiden kokemuksia kartoittavan kvalitatiivisen tutkimuksen.

Mutta ennen  muuta on avauduttava masentuneen, ahdistuneen ja kärsivän ihmisen kokonaistilanteelle – viisaasti ja ajan kanssa. Siinä ei puolen tunnin konsultaatio lääkeresepti seuranaan riitä. Tarvitaan ihmisen, potilaan, asiakkaan pitkäjänteistä ja vilpitöntä kohtaamista ja kuuntelemista, ymmärtämistä ja myötätuntoista suhtautumista. Psykoterapiasta, vertaisryhmistä,  tanssi- ja liiketerapioista ja monista muista uusista kehomielihoidoista on myös apua. Lisäksi ”hoidon” ja tuen olisi ulotuttava yhteisöönkin, jossa kärsivä toimii ja elää.  Nämä eivät ole helppoja toteuttaa järjestelmässä, jossa on totuttu pilleriratkaisuihin.

Lancetissa julkaistiin edellistäkin kriittisempi kommentti nuorten masennuslääkkeistä. Kirjoittaja Jon Jureidini toteaa: ”… Only if the discounted benefit outweighs the boosted harm should the treatment be prescribed. For antidepressants in adolescents, this equation will rarely favour prescribing; in younger children, almost never.

Opposing this approach is the fact that most psychiatrists and many general practitioners (family doctors) have vast experience of prescribing antidepressants to adolescents, and many will believe that their clinical experience overrides any scepticism introduced by Cipriani and colleagues’ study. Fair enough, so long as they are honest with themselves and their patients that such prescribing is unsupported by evidence from randomised controlled trials.”

Jureidini vielä huomauttaa:  “Prescribing might help the doctor feel like he or she is doing something, or help parents feel that something is being done, but the adolescent might feel it to be dismissive of their distress.”

Lyhyesti sanottuna yllä oleva tarkoittaa, että masennuslääkkeitä ei pitäisi määrätä rutiinisti nuorille koskaan. Lääkkeen kirjoittaminen voi kyllä auttaa lääkäriä tuntemaan, että hän tekee jotakin tai vanhempia tuntemaan, että jotakin tässä nyt tehdään, mutta nuori saattaakin tuntea, että hänen tuskansa ja kärsimyksensä ohitetaan.

Nyt on lääkkeettömien, ihminen-ihmiselle -auttamisen muotojen aika!

Artikkelit

Jon Jureidini. Antidepressants fail, but no cause for therapeutic gloom. Lancet 388(10047): 844-845, 27 August -2 September, 2016.  http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(16)30585-2/abstract

Andrea Cipriani, Xinyu Zhou, Cinzia Del Giovane, Sarah E Hetrick, Bin Qin, Craig Whittington, David Coghill, Yuqing Zhang, Philip Hazell, Stefan Leucht, Pim Cuijpers, Juncai Pu, David Cohen, Arun V Ravindran, Yiyun Liu, Kurt D Michael, Lining Yang, Lanxiang Liu, Peng Xie.  Comparative efficacy and tolerability of antidepressants for major depressive disorder in children and  adolescents: a network meta-analysis, Lancet 388 (10047):881-891, 27 August – 2 September 2016. http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)30385-3

Tiivistelmä Cipriani ym. 2016 meta-analyysistä:

Research in context

Evidence before this study

Even though psychological treatments are still considered the

first-line treatment, antidepressants are widely used in the

treatment of depression in children and adolescents. We searched

PubMed for previously published meta-analyses on

antidepressants in children and adolescents, with the search

terms “depressive disorder”, “child”, and “adolescent”. Previous

pairwise meta-analyses have been inconclusive because they

could not generate clear hierarchies among available treatments,

because many antidepressants have not been directly compared.

Added value of this study

Our study provides the first comprehensive systematic review

and network meta-analysis of all available double-blind

randomised trials, comparing any antidepressant with placebo

or another active antidepressant as oral monotherapy in the

acute treatment of major depressive disorder in children and

adolescents (mean age 9–18 years). Our findings emphasise

that only fluoxetine is significantly more efficacious than

placebo and some other active drugs at reducing depressive

symptoms or the number of discontinuations due to adverse

events over 8 weeks. Furthermore, we found robust evidence to

suggest a significantly increased risk for suicidality (suicidal

behaviour or ideation) for young people given venlafaxine.

Implications of all the available evidence

Our study has several implications for clinical practice. First, our

findings suggest that fluoxetine should be considered the best

available choice when a pharmacological treatment is indicated

for moderate-to-severe depression in people younger than

18 years who do not have access to psychotherapy or have not

responded to non-pharmacological interventions. Other

antidepressants do not seem to be suitable as routine

treatment options. Second, venlafaxine was found to be

associated with an increased risk of suicidality in the young

population. Because of the absence of reliable data on

suicidality for many antidepressants, we could not

comprehensively assess the risk of suicidality for all drugs.

However, from a clinical perspective, children and adolescents

taking antidepressant drugs should be closely monitored

regardless of the treatment chosen, particularly at the

beginning of treatment. Finally, we found that the methods

used in individual studies were poor. Together with selective

reporting, these are important limitations to be considered

when interpreting the results from studies in such a population.

Without access to individual patient-level data, we cannot be

completely confident about the accuracy of information

contained in published studies or clinical study reports.