Jupakka jatkuu…”Näitä tulee aina parin kolmen vuoden välein”

 

Pian lumi sulaa.

Pian lumi sulaa.

Eilen illalla TVssä keskusteltiin masennuksesta. Toimittaja Tapio Suominen kertoi mielenterveyden sairastumis- ja selviytymistarinansa.

On hyvä asia,  että mielen järkkymisestä kerrotaan julkisuudessa avoimesti. Se vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, oudoksi leimaamista. Suominen käytti mielialalääkkeitä, toinen ohjelman kokemusasiantuntija Jenni Rotonen ei niitä käyttänyt. Kumpikin selvisi masennuksestaan. Arvostan molempia ja kaikkia muitakin, jotka tulevat ”kaapista ulos” aitoina oikeina, haavoittuvina ja tuntevina ihmisinä.

Näin se on. Me ihmiset olemme erilaisia. Meillä on yksilöllisisä ongelmia ja niihin vaihtelevia, omanlaisiamme ratkaisutapoja.

Jälleen kaksi kantaa

Huomioni kiinnittyi siihen, että masennuslääketutkimuksista myös tässä ohjelmassa esitettiin kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä:

–          masennuslääkkeistä on hyötyä potilaille

–          masennuslääkkeiden hyödyt ovat kyseenalaisia suhteessa plaseboon, ajan kanssa paranemiseen tai  muihin avun muotoihin

Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola liputti lääkkeiden puolesta ja Mehiläisestä jokunen vuosi sitten lääkekriittisten kannanottojensa vuoksi potkut saanut psykologi Aku Kopakkala niitä vastaan.

Tässä on sama asetelma kuin Erkki Isometsä masennuslääkkeiden puolesta – Peter Götzsche niitä vastaan, josta eilen kirjoitin.

Luettuani Götzschen kaksi kirjaa, Kopakkalan kirjan Masennus ja tutustuttuani tuoreisiin tutkimusartikkeleihin, mm. Lancetissa (viitteet alla) kallistun kannattamaan linjaa Götzsche, Kopakkala ja muut lääkekriitikot. En ole lääkekielteinen enkä vastusta mielialalääkkeiden käyttöä, vaan suhtaudun kriittisesti niiden turhaan, liialliseen ja haittavaikutuksia aiheuttavaan käyttöön. Aihe on sekä kansanterveyden, talouden että yksittäisen masennuspotilaan kannalta tärkeä.

Suomalaistutkijat yhteisönä samoin kuin terveydenhuoltojärjestelmä instituutiona seuraavat Pirkola-Isometsä -näkemyksiä, jotka heijastuvat myös käypä hoito -suosituksissa. Ei tämäkään katsanto tietenkään kannata liikalääkitystä, mutta se ei aseta – tai ainakaan julkisuudessa ei ole asettanut – suoraelkäisesti kyseenalaiseksi lääketeollisuuden rahoittaman tutkimustoiminnan luotettavuutta ja vääristymiä. Ei se myöskään nosta näkyvästi esiin masennuslääkkeiden haitallisuutta. Juuri nämä professori Peter Götzsche ryhmineen on vuosikymmenien sitkeän tutkimustyön tuloksena karulla tavalla avannut.

Retorinen veto

Tätä taustaa vasten Sami Pirkolan toteamus eilisessä TV-keskustelussa (suunnilleen näin hänen lausumansa meni): – Keskustelu lääkekritiikistä ei oikein johda mihinkään. Näitä kannanottoja tulee aika ajoin, parin kolmen vuoden välein  on valaiseva. Tällä yksinkertaisella retorisella keinolla hän ikään kuin osoitti, että masennuslääkekritiikissä on  muka kyse ohimenevästä ja jatkuvasti historiassa toistuvasta ilmiöstä, josta vakavan tiedemiehen ja näin myöskään tieteeseen luottavan kansalaisen ei pidä välittää. Ylen ohjelma Masennus pe 10.3.2017 on Yle Areenassa (ainakin äsken 11.3. klo 12.50 oli).

Tällainen retorinen keino on käytössä yleensä niillä, jotka edustavat valtavirtanäkemyksiä. Näin  masennuslääkekritiikki, vaikka se perustuisi kuinka vankkoihin tutkimustuloksin, saadaan näyttämään ohimenevältä sivuvierteeltä ja siten vähäpätöiseltä ilmiöltä. Masennuslääkkeiden haittavaikutuksista, kuten seksuaalisista ongelmista, tunteiden vääristymisestä ja vieroittumisen vaikeuksista kärsivien kannalta ongelma ei ole vähäpätöinen, vaan suuri.

Kysymykseni, retorinen tosin, koska en tiedä, kenelle sen osoittaisin, kuuluu: Miksi tällaista kritiikkiä ylipäänsä tulee? Minulla on käsitys, että vasta viime vuosina Suomen valtavirtajulkisuudessa on alettu nostaa esiin masennuslääkkeiden hyötyjen lisäksi myös niiden haitat. Voin tietysti olla väärässäkin. Onko minulta ehkä jäänyt julkisessa keskustelussa jotakin huomaamatta?

Ajattelen myös niin, että kritiikkiä tulee, koska kertyy uutta tutkimustietoa, kuten Peter Götzschen raportti, jonka Lääkärilehti päätti olla julkaisematta Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhan ja väkivallan riskiä kaikenikäisillä. Raportti alkaa näin: ”Lääkeviranomaiset varoittavat käyttämästä masennuslääkkeitä lapsilla ja teini-ikäisillä, koska ne lisäävät itsemurhariskiä”. Se kuvaa lyhyesti tutkimusta, jossa Götzschen ryhmä selvitti SSRI-lääkkeiden yhteyttä itsemurhan ja väkivaltaisuuden riskiin. Sitaatti raportista: ”Koska tieteellisiä väärinkäytöksiä esiintyy julkaistuissa lääketutkimuksissa laajalti, etsimme tietoa muualta, ja hankimme 64 381 sivua kliinisiä tutkimusraportteja Euroopan ja Iso-Britannian lääkeviranomaisilta. Tammikuussa 2016 osoitimme, ensimmäistä kertaa, että SSRI:t lisäävät aggressiota lapsilla ja nuorilla, ristitulosuhde (odds ratio) 2,79 (95%:n luottamusväli (LV) 1,62-4,81) (7). Tämä on tärkeä tulos huomioon ottaen monet kouluampumiset, joissa tappajilla oli SSRI-lääkitys. Lokakuussa osoitimme, että masennuslääkkeet kaksinkertaistavat terveillä vapaaehtoisilla aikuisilla itsemurhaan ja väkivaltaan mahdollisesti johtavien tapahtumien lukumäärän, ristitulosuhde 1,85 (95%:n LV 1,11-3,08) (8).” Sulkeissa olevat numerot viittaavat raportissa mainittuihin lähteisiin.

Kirjoitus loppuu näin: Meidän pitäisi tehdä kaikkemme välttääksemme masennuslääkkeiden aloittamista ja auttaaksemme niitä käyttäviä lopettamaan ne pienentämällä annoksia hitaasti ja tarkassa valvonnassa. Masennuksesta kärsivien tulisi saada psykoterapiaa ja psykososiaalista tukea, ei lääkkeitä.

Tässä  linkki koko tekstiin, jonka Lääkärilehti hylkäsi Masennuslääkkeet

Tässä vielä linkki Suomen psykiatriyhdistyksen blogiin, jossa Erkki Isometsä kertoo mielipiteensä Peter Götzschestä

Punnittua tietoa ja avointa keskustelua

Isometsän blogikirjoituksessa sanotaan ”Tarvitsemme rauhallista ja kiihkotonta, punnittuun tietoon pohjautuvaa keskustelua eri hoitomenetelmistä. Psykiatrian piirissä sitä kyllä käydään jatkuvasti.” Tämä hieno asia.

Jospa vielä samaa keskustelua masennuslääkkeiden hyötyjen ja haittojen välisestä suhteesta, masennuksen hoitosuuntauksista sekä lääketutkimusten laadusta voitaisiin käydä psykiatrian piirin ulkopuolellakin, kuten psykoterapeuttien, yleislääkärien, sairaanhoitajien ja eritysesti potilaiden keskuudessa. Näitähän masennuslääkeasia nimenomaan koskettaa. Minusta viime torstain Götzsche-luennolla käytiin juuri tällaista rauhallista, mutta ei toki samanmielistä ja samanhenkisten välistä keskustelua, vaan erilaisten näkemysten vaihtoa (kiitos siitä kuuluu erityisesti pkykiatrian professori Jesper Ekelundille, joka rohkeni tulla mukaan). Keskustelu oli sitä, mitä Isometsä peräänkuuluttaa. Harmi että hän ei ollut mukana.

Götzschen esittämä tutkimustieto näyttää erittäin punnitulta, vaikka se ei olekaan masennuslääkkeille myönteistä.

Monipuolinen, rauhallinen ja avoin keskustelu jatkukoon. Kun pidetään mielessä että potilas, asiakas, kärsivä ihminen ja hänen auttamisensa on tärkein asia, tieteelliset kiistat näyttäytyvät uudessa valossa.

Noitavainojen aika – ohi olkoon

Toivoisin, että Suomessa ei käynnisty samanlainen typerä noitavaino kuin Tanskassa vuonna 2014. Tuolloin paikallinen psykiatriyhdistys hyökkäsi Götzscheä vastaan ja vetosi muun muassa Cochrane-tutkijayhteisöön. Toimittajat saivat vettä myllyynsä ja viestit vääristyivät niin, että Götzsche itse kuvaa aikaa tanskalaisena noitavainona kirjassaan ( Götzsche 2016, 256-261). Erkki Isometsäkin vihjaa tekstissään Cochrane yhteisöön ikään kuin sekin paheksuisi tätä ”noitaa”.

Todellisuudessa Cochrane-yhteisö ei  ole ottanut kantaa puolesta eikä vastaan Götzschen tutkimustuloksistaan esittämiin päätelmiin, vaan todennut että ”Cochrane-verkostossa on tällä hetkellä lähes 34 000 jäsentä yli sadassa maassa. Jokaisella jäsenellä, myös professori Götzschellä, on oikeus ilmaista henkilökohtainen mielipiteensä ja tehdä Cochrane-verkostosta riippumatonta työtä” (Götzsche 2016, 260)

Masennuslääkejupakkaa miettiessäni tuli mieleen sanonta: ”Ensin ne vaikenevat, sitten ne hyökkäävät, viimein ne herjaavat ja lopulta myöntäen toteavat, että mehän ollaan aina oikeastaan ajateltu juuri näin.”

Viitteet

Peter C Götzsche. Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska. 2014

Peter C Götzsche. Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska. 2016

Peter Götzsche. Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhan ja väkivallan riskiä kaikenikäisillä. Suomeksi https://www.madinamerica.com/wp-content/uploads/2017/02/Gøtzsche-Masennuslääkkeet.pdf.

Jon Jureidini. Antidepressants fail, but no cause for therapeutic gloom. Lancet 388(10047): 844-845, 27 August -2 September, 2016.  http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(16)30585-2/abstract

Andrea Cipriani, Xinyu Zhou, Cinzia Del Giovane, Sarah E Hetrick, Bin Qin, Craig Whittington, David Coghill, Yuqing Zhang, Philip Hazell, Stefan Leucht, Pim Cuijpers, Juncai Pu, David Cohen, Arun V Ravindran, Yiyun Liu, Kurt D Michael, Lining Yang, Lanxiang Liu, Peng Xie.  Comparative efficacy and tolerability of antidepressants for major depressive disorder in children and  adolescents: a network meta-analysis, Lancet 388 (10047):881-891, 27 August – 2 September 2016. http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)30385-3

Aku Kopakkala Masennus.Suuri serotoniinihuijaus. Basam Books. 2015

 

5 thoughts on “Jupakka jatkuu…”Näitä tulee aina parin kolmen vuoden välein”

  1. Hämärästi muistan filosofi ja psykiatri MARTTI SIIRALAN (RIP), jolla oli näkökohtia psykiatriasta, ajankohtaisia vieläkin.

    • Mistä sinulle tulikaan Siirala mieleen? Heino psykiatri painotti potilaan/ihmisen OMAN ajattelun, OMAN kielen ja OMAN kokemisen avainmerkitystä. Vahva usko randimosoituihin sokkoistettuihin lääkekokeisiin näyttää Siiralan konkreettisen ja ihmisläheisen auttamisfilosofian rinnalla hullun puuhalta. Ehkä se sellaiseksi jossain vaiheessa osoittautuikin. No, eiväthän nämä kaksi tietenkään ole vaihtoehtoja tai vastakkaisia toisilleen. Molemmat voivat ”olla voimassa” yhtä aikaa. Siiralan henki elää monissa psykoterapioissa.

    • Niin, hän edusti näkemystä, jossa lääkehoidolla oli vain sivuosa psykiatriassa. Ne olivat aluksi apuna, jotta saatiin kontakti potilaaseen ja vähitellen voitiin jakaa tämän vaikea tilanne, kuten äiti jakaa itkevän lapsen murheet ottamalla syliin ja lohduttaen. Siirala oli kulttuurihenkilö, joka tunsi Freudin, C.G Jungin ja muita vastaavia. Yleisinhimillisyydessään ainutkertainen. Hän sovelsi skitsofreniaankin psykoterapiaa, johon nämä mainitut suuret nimet uskoneet, mutta elämiensä loppuvaiheessa kylläkin. Yrjö Uurtimo on kirjoittanut kirjan, jonka nimi oli jotain seuraavantapaista: on puhuttava siitä, mistä vaietaan.
      Minusta lääketehtailla ja kokemattomilla poliitikoilla on aivan liian iso rooli sairaan- ja terveydenhoidossa.

    • Niin ajattelen minäkin. Tuntuu, että soten potilasvirta-algoritmeissakin unohtuu pääasia eli kärsivä ja inhimillistä kohtaamisapua tarvitseva ihminen. Psykiatriassa kemiallinen hoitaminen on kovin muotia. Mutta kun se pilleri ei ihmistä rakasta eikä osoita parantavaa myötätuntoa ja ymmärrystä. Siiralaa tarvittaisiin.

    • Varmaan synteettisissä ja semisynteettisissä lääkkeissä esiintyy sama cis trans isomeria kuin esim kovetetuissa transrasvoissa.
      Tässähän sitä terveysongelmmaa voisi ollakin. Ja talousongelmaa myös, kun veroilla subventoidaa fake- ruokia ja -lääkkeitä. Tarpeellisuusasteikolla vaihteleva sijainti !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s