Marraskuun aamu.
Mutta nythän on sunnuntai! Niin on, mutta aamu on harmaa ja siitä tuli mieleen Mikis Theodorakisin laulu, jonka Arja Saijonmaa on levyttänyt vuonna 1979:
Jokainen harmaa arkiaamu varastaa meiltä sydämemme,
niin yhdessä kun työtä teemme, nielemme myöskin kyyneleemme.
Ken voisi koota kärsimykset nuo
ken itkullaan voi niitä huojentaa
Ken Jumalalle tiedon vie
ken jaksaa kirjoittaa niin monta tarinaa.
Tämä on sorretun kansan laulu. Se kuvaa kreikkalaisten elämää 1940-50-luvulla, jolloin mm. Mikis Theodorakis osallistui tasavaltalaisliikkeeseen ja vastusti kuniningaskuntaa (joka sitten sortuikin).
Nyt Kreikassa menee taas huonosti, mutta eri syistä kuin yli puoli vuosisataa sitten. Maailmaa muuttuu kaikkialla.
Kansan Uutisten verkkolehdessä on julkaistu rukous ilman oppeja, normeja tai psalmeja. Se on rukous uhanalaisesta maailmasta, ihmisestä. Rukous uudesta mahdollisuudesta, uudesta ajasta, uudesta syntymästä tähtisumujen takana.
Tässä otteita näyttelijä Sari Tirkkosen rukouksesta:
”Rukous niiden puolesta, jotka harhailevat osattomina ja jotka eivät ole löytäneet paikkaansa. Niiden, jotka elävät verkostojen ulkopuolella, eivätkä ilveile facebookeissa tai juokse seminaareissa.
Vanhanaikaisten sielujen puolesta, jotka viihtyvät pullakahvin ääressä ilman suurempaa tarkoitusta, jotka rassaavat autotallissa, kykkivät pelloilla, nauttivat hiljaisuudesta ja sumuisista aamuista. Sillä he ovat syyllisiä kriiseihin ja ovat jarruna kehitykselle, koska he unohtivat juosta talouskasvun mukana kohti modernin maailman romahdusta. He pyörivät vain jaloissa, elävät ilman tarkoitusta, ilman innovaatioita. Tai niiden puolesta, joilla kaikkea on liikaa, mutta rakkautta ei ollenkaan….
Rukous niiden puolesta, jotka rypevät syyllisyydessä, eivätkä uskalla puhua suoraan vapautuakseen syyllisyydestään tai ajatuksistaan, jotka valehtelevat jopa itselleen pysyäkseen jo tutussa vankilassaan. Haaveilijoiden, jotka haaveilevat paremmasta, suuremmasta elämästä, suuresta elämäntarkoituksesta, tehtävästä, joka pikkuhiljaa lipuu ohi vuosien mukana muistojen hautuumaille…
Kuuleeko kukaan, kun elämä rymisee ohi ja kun toivo on mennyt tai jäänyt jonnekin tuhlattujen vuosien alle. Kuuleeko kukaan, kuuleeko isä tai äiti tai ne kaikki jumalat, joista kerrotaan!”
Rukouksessa on tärkeitä asioita, mutta ottaisin siihen mukaan vielä kiitollisuuden. En halua vähätellä inhimillistä kärsimystä, tuskaa ja tyytymätttömyyttä, mutta tunnen, että on syytä olla monesta asiasta kiitollinen.
Näen paljon hyviä asioita ympärilläni, jos suuntaan huomioni niihin, jos haluan nähdä ne. Maailma kun ei ole joko hyvä tai paha, vaan siinä, kuten jokaikisessä ihmisolennossa on nämä kaksi puolta samanaikaisesti.
Kiitollisuus auttaa minua viljelemään itsessäni hyvää. Samalla tulen levittäneeksi sitä myös ympärilleni. Eikä kyyneleitäkään tarvitse nieleskellä. Niiden voi antaa virrata valtoimenaan. Ne eivät haavoita ketään, mutta puhdistavat omaa sisintäni ja antavat tilaa uudelle, kuten myötätunnolle (myös itseä kohtaan), ilolle ja tarmokkuudelle.
Ajattelen niin, että Sari Tirkkosen rukouksessaan mainitsemaa toivoa ja rakkauttakin riittää kaikille. Niiden vastaanottaminen voi tosin olla joskus vaikeaa, mutta jokaiselle mahdollista.
Toivo ja rakkaus ovat ehtymätön luonnonvara. Ne ovat sydämessäni, kun vain annan niiden astella sisääni. Kun toivo ja rakkaus ovat tehneet pesän sieluuni, sieltä voin jakaa niitä muillekin, niille jotka tarvitsevat ja ovat vastaanottavaisia.
On miljoona tapaa toivoa ja rakastaa. Jokaisella on omasa. Hyvä niin.
Linkkejä
Näyttelijä Sari Tirkkosen rukous ilman uskonoppeja Kansan Uutisissa.
Mikis Theodorakisin sivut http://www.mikis-theodorakis.net/index.php
Arja Saijonmaa ja Jokainen harmaa arkiaamu http://www.youtube.com/watch?v=n7WoXOMa8bg