Fyysikot puhuvat ihmisestä ja parantamisesta

 

20170320_135000

Kuusella on lumipallopää. Ylläksen metsässä maaliskuussa 2017.

Saako fyysikko puhua terveydestä, parantamisesta  ja hoitamisesta? Tietysti saa, koska elämme demokraattisessa maassa, jossa mielipiteitään voi ilmaista joltisenkin vapaasti.  Mutta onko hänellä riittävästi kompetenssia, pätevyyttä? En tiedä, mutta joka tapauksessa fyysikot puhuvat – ja vieläpä julkisesti.

Fyysikot Tarja Kallio-Tamminen ja Johanna Blomqvist tarkastelevat terveyttä ja sairautta ”uuden fysiikan ikkunasta”. Tai oikeastaan kyse ei ole uudesta, vaan newtonilaiseen fysiikkaan perustuvan terveysajattelun ylittävästä näkemyksestä hoitamiseen.  Tarja on kirjoittanut väitöskirjansa kvanttifysiikan filosofiasta ja Johanna polyestereiden atomistisista simulaatioista ja niissä käytetyn klassisen mallin luotettavuudesta.

Naisten todellisuuskäsitystä voisi filosofi Thomas Nageliin viitaten nimittää mieli-naturalistiseksi.  Termi ei olen Nagelin, vaan hänen teksteihinsä nojaava, oma tulkintani.

Tunnetuista fyysikoistamme kosmologit Kari Enqvist ja Syksy Räsänen puolestaan pitäytyvät puhtaaseen naturalismiin eli näkemykseen, että vain fyysinen luonto on todellista, joten vain sen tutkiminen antaa oikeaa tietoa. Tämän seurauksena he skeptikkoväen tapaan pitävät biolääketieteeseen perustuvaa hoitamista tieteellisenä ja leimaavat muut lähestymistavat ihmiseen ja hoitamiseen pseudotieteellisiksi. Skeptikoiden ”varmuus” jonkin hoitomuodon (yleensä he vastustavat täydentäviä hoitoja) turhuudesta näyttäisi perustuvan uskoon, että jos hoitomuodon fysikaalis-kemiallista, naturalistisesti kuvattavaa vaikutusmekanismia ei tunneta ja jos hoitomuotoa ei ole tutkittu biolääketieteellisin  menetelmin – sen täytyy olla huuhaata.

Kari ja Syksy ovat saaneet runsaasti mediatilaa näkemystensä esiin tuomiseen niin sähköisissä kuin printtiviestimissäkin. Tämä on ymmärrettävää, sillä yhteiskuntamme – koko akateemista yhteisöä  myöten – on opetettu sisäistämään naturalismi ”ainoaksi oikeaksi” todellisuuskäsitykseksi. Kannattajat nimittävät sitä jostain syystä, mielestäni virheellisesti, tieteelliseksi maailmankuvaksi. Oikea adjektiivi on naturalistinen. Se ei ole tieteellisen synonyymi.

Käsitys todellisuuden luonteesta = maailmakuva

Todellisuuskäsitys (maailmankuva) on ontologinen oletus maailman rakentumisesta ja järjestymisestä sekä tiedosta. Tätä, tieteellistä ajattelua, teorianmuodostusta ja käytäntöjä ohjaavaa maailmankuvaa itseään ei voi todistaa empiirisin menetelmin oikeaksi tai vääräksi (ainakaan tähän mennessä ei ole todistettu).

Tarja ja Johanna ovat hoitoajattelussaan mielestäni Karia ja Syksyä laajakatseisempia.  Heidän perustellut näkemyksensä ihmisestä ja hoitamisesta sopivat paremmin elävän organismin tarkasteluun kuin Karin ja Syksyn naturalistiset oletukset. Naisten ymmärryksessä henki (mieli) on yhtä tärkeää kuin aine (ruumis/keho).  Ei tässä tietenkään ole kysymys nainen-mies -vastakkainasettelusta, eikä vastakkainasettelusta ollenkaan, vaan kahdesta erilaisesta tavasta hahmottaa  todellisuutta ja ymmärtää tiede ja sen toimintatavat.

Koska Kari ja Syksy ovat saaneet näkemyksilleen paljon julkisuutta ja ne tunnetaan yleisesti, katson oikeudenmukaiseksi, että tässä annan tilaa Tarjalle ja Johannalle. He eivät ole keikkuneet televisio-ohjelmissa ja päälehtien sivuilla, mikä on ymmärrettävissä samoista syistä, joista Kari ja Syksy siellä keikkuvat. Vallitsevasta paradigmasta poikkeavat näkemykset kun jäävät aina syrjään joksikin aikaa. Niiden aika tulee kyllä. Näin uskoo Thomas Nagel ja monet muutkin, jotka pitävät naturalismia (materialismia) liian kapeana maailmankuvana.

Johannalta ilmestyi viime vuoden lopulla  kirja Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Siinä hän kuvaa prosessia, jonka aikana hänen ajattelunsa muuttui. Hän oli moneen kertaan joutunut toteamaan, miten vähän oikeasti tiedämme itsestämme ja ylipäänsä maailmasta ja miten vähän ymmärrämme ihmisen paranemismekanismeja. Hylkäämme paljon asioita suoraan, saman tien, vain sen vuoksi, että pidämme niitä mahdottomina, jos ne eivät näppärästi istu vallitsevaan, naturalistiseen  ymmärrykseen maailmankaikkeuden rakenteesta.

Skeptistä asennetta

– Mitä tahansa aihetta pitäisi kuitenkin pystyä lähestymään ”tutkijan asenteella” avoimena ja skeptisenä hakien sitä, mitä siitä voimme oppia ilman ennakko-oletuksia, Johanna toteaa.

Johannan kirja haastaa niitä ennakkokäsityksiä, joita meillä kullakin on elämästä, maailmasta ja meistä itsestämme. Hänen mielestään elämässä, myös sairauksien ja vaivojen hoidossa on paljon sellaista mitä emme vielä ymmärrä. Kirjoittaja pohtii energiahoitamista ja sen toimintamekanismeja fyysikon ja hoitajan näkökulmasta.

Ennakkoluuloton ja rohkea nainen on tarttunut aiheeseen, joka on vahvasti stigmatisoitu (häpeäleimalla leimattu) huuhaaksi  virallisessa terveydenhuollossamme. Tämä on tehty lähinnä fyysikoiden, vahvan biolääketiedeinstituution ja lääkäreiden ammattiliiton toimesta. Tukijoina ovat olleet lääketeollisuus (tutkimusrahoituksen kautta), skeptikkoliike, joka ei ole ollenkaan skeptinen hallitsevan tiedeparadigman suhteen, ja media.

Monimuotoinen energia

Ajattelen käsitteestä ”energia” ihmisen yhteydessä puhuttaessa hieman eri tavalla kuin Johanna, jolle se näyttää olevan enemmän materiaalinen asia kuin minulle, joka tulkitsen ihmiseen liittyvän energian psyko-fyysis-sosiaalisen ja spirituaalisen voiman kokonaisuudeksi, en nykyfysiikan määrittelemäksi ilmiöksi.

Pian tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen Johanna kommentoi minulle yllä esittämääni väitettä. Hän muistutti, että hän todellakin kertoo kirjassaan energiasta eri näkökulmista, ja selittää, miten nykyfysiikassa energia määritellään. Fysiikan energia-termillä kuvataan materian käyttäytymistä, mutta esim. energiahoidoissa käsitellään mielen tason energiaa, eli kyseessä ei ole samanlainen energia. Tässä yhteydessä Johanna puhuisi oikeastaan mieluummin informaatiosta kuin energiasta.

Hän siis kuitenkin ajattelee energiasta ihmisen yhteydessä hyvin samoin kuin minä. Ehkäpä olin lukenut kirjaa hieman huolettomasti ja siksi tein pikaisen ja puutteellisen tulkinnan. Kiitos Johannalle tarkennuksesta.

Kannattaa siis itse lukea Johannan kuvaus energiasta sekä hänen  mielenkiintoinen ja lukijaystävällinen katsauksensa kvanttifysiikasta, yhdestä  luonnontieteiden mystisimmistä alueista. Sitä kautta  on mahdollista ymmärtää hänen enrgiahoito-ajatteluaankin.

Jonkun mielestä kirjoittaja saattaa tehdä liian pitkälle meneviä tulkintoja energia-ilmiöstä hoitamisen yhteydessä, kuten mielen ja materian keskinäissuhteista ja etähoitamisesta. Niin tai näin, joka tapauksessa kirja on peloton tiedenaisen avaus hoitaviin energioihin. Kirjoittaja viittaa tutkimuksiin ja mainitsee selkeästi, että alan tutkimusta on vielä tehty niin vähän, että vahvoja päätelmiä eri hoitomuotojen tehosta on mahdoton tehdä. Tutkimus kuitenkin jatkuu eri puolilla maailmaa siitä huolimatta, että valtavirtaterveystutkimus ei naturalistisista lähtöoletuksistaan johtuen ole edes kiinnostunut aiheesta, joten tutkimusrahoitusta on hankala saada.

Tarja on kirjoittanut Uudistuva terveydenhoito -verkoston blogiin kaksi tärkeää artikkelia terveydenhuollosta ja todellisuuskäsityksistä. Niillä on nimittäin syvällinen vaikutus sekä tutkimukseen että terveysjärjestelmään ja ylipäänsä siihen, kuinka terveys, sairaus ja hoitaminen yhteiskunnassamme mielletään. Linkit kirjoituksiin ovat alla. UT-verkoston facebook-sivut.

Toisiaan täydentäviä

Tarjan ja Johannan jakamaa mieli-naturalistista (termi on oma luomukseni, ei kummankaan heidän käyttämä) todellisuuskäsitystä ei voi pitää biolääketieteelle vastakkaisena tai vaihtoehtoisena. Kysymys on komplementaarisuudesta. Kahteen erilaiseen todellisuuskäsitykseen perustuvat terveystutkimukset voivat toisiaan täydentämällä rikastaa ymmärrystämme elämästä, ihmisestä, terveydestä ja hoitamisesta. Näennäisesti ristiriitaisilta vaikuttavat katsannot voivat avata  uudenlaista ajattelua ja tuoda tuoreita ratkaisumalleja tutkimuskysymyksiin.

Biolääketieteellisellä tutkimuksella on ja sillä pitääkin olla tärkeä paikka terveystutkimuksessa ja terveydenhuollossa. Silti tämä hallitseva paradigma voi tarjota ei-hallitseville näkemyksille  aitoja mahdollisuuksia ylittää naturalistisen hoitotutkimuksen rajoitteet.  Terveysajattelua on avarrettava ja laajennettava siihen suuntaan, jossa aiempaa selkeämmin tarkastellaan mieltä, kokemusta ja hoitoympäristöjä osana kaikkia parannusprosesseja.

Tähän suuntaan ollaan menossa myös Suomessa. Lääkäri Anu Raevuori tutkimusryhmineen on ryhtynyt tukimaan mieltä hoitamisessa eli mindfulnessin hyötyjä erikoissairaanhoidossa.

Jos mieli ymmärrettäisiin laajemminkin  luonnonjärjestyksen keskeiseksi osaksi, se muuttaisi vallitsevaa maailmankuvaa ja sitä myötä myös terveystutkimusta ja hoitokäytäntöjä.  Tietoisuus nähtäisiin  – kuten mieli-naturalistinen todellisuuskäsitys sen näkeekin  –  jossakin mielessä biologiseksi ja se määrittyisi maailmankuvassamme yhdeksi olemisemme perustaksi. Historian linssin läpi katsoen vaikuttaa  siltä, että muinaiset idän filosofiat ovat tulkinneet  kaikkeuden juuri tähän tapaan. Tämä on myös kvanttifysiikan yksi perusoletuksia. Ihmismäistä, eikö vain.

Mieli-naturalistinen katsanto pitää siis mieltä, kokemuksia ja tunteita luonnonjärjestyksen keskeisenä osana eikä vain fysikaalisesta todellisuudesta emergoituneena (kehkeytyneenä) sivutuotteena, jonkinlaisena ylijäämänä.

Jos olet kiinnostunut mielen ja kehon yhteydestä eli kehomieli-ajattelusta sekä todellisuuskäsityksestä, jossa tietoisuutta ei eroteta aineesta, tutustu Johannan ja Tarjan teksteihin.

Monistinen materialismi naturalismin muodossa on nykyisin vallitseva paradigma, ”tieteelliseksi” nimetty perusoletus kaikkeudesta.  Sen nojalla myös ihmistä ja hoitamista koskeva tutkimus keskittyy käyttämään  reduktiivisen (tutkittava kokonaisuus jaetaan osasiinsa) tiedekäsityksen menetelmiä.

Naturalismista on terveystieteissä, varsinkin lääketieteessä tullut niin ”pyhä” asia, että harva tutkija uskaltaa – tai taloudellisista syistä voi – lähteä tutkimaan hoitamisen todellisuutta toisenlaisista perusoletuksista.  Anu Raevuori on ottanut tien halkojan tehtävän. Se on mahdollista nykytieteen kentällä osittain siksi, että mindfulnessin vaikutukset on pystytty osoittamaan aivokuvissa aivojen tilojen muutoksina, vaikka varsinaista biologista vaikutusmekanismia ei tunnetakaan.

Mielenkiintoista tässä on, että meditaation (tässä tapauksessa mindfulness-muotoisen) hyödyt on tutkitusti, ihmisten kokemina tiedetty jo vuosikymmeniä, mutta naturalismiin nojaavassa biolääketieteelisessä ajattelussa ne on ”otettu todesta” vasta, kun jotakin näkyy aivokuvissa!

Naturalismi on nykyisin niin vahva dogmi, että muut näkemykset joutuvat monesti – ja aiheetta – huuhaan luokaan ja sitä kautta stigmatisoituvat. Tämä on harmillista. Lohdullista on,  että kaikki on muuttuvaista. Paradigmatkin.

Viitteet

Blomqvist, Johanna 2016. Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen. Viisas Elämä, 2016.

Enqvist, Kari. 2013. Ei toivoa, ei toivottomuutta. Teoksessa Pelkonen, R., Huttunen, M. O. & Saarelma, K. (toim.) Sairaus ja toivo. Kustannus Oy Duodecim. Bookwell Oy. Porvoo. 207-212

Enqvist, Kari. Simppeli mutta sumea universumi. Tiede 12/2014.

Nagel, Thomas. 2012. Mind & Cosmos. Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press. New York.

Nagel, Thomas, 2014 Mieli ja Kosmos. Miksi materialists-darwinistinen luontokästys on lähes varmasti epätosi. Basam Books. Tallinna.

Kallio-Tamminen Tarja 2017  Maailmankuvan muutos uudistaa terveysajattelua, osa 1 ja Maailmankuvan muutos uudistaa terveysajattelua, osa 2

Kallio-Tamminen, Tarja 2006. Kvanttilainen todellisuus. Fysiikka ja filosofia maailmankuvan muovaajina. Yliopistopaino. Helsinki

Raevuori Anu.2016  Mindfulnessin terveysvaikutukset – mitä lääkärin on hyvä tietää?  Duodecim 132:1890–7.

Psyykenlääkkeiden haitat Hesarissa. Tekstianalyysi kiistasta.

Vino talo ja vinot ikkunat

Vino talo vinoine ikkunoineen.

Psyykenlääkkeiden haitat on tunnustettava. Lääkkeettömistä hoidoista pitäisi keskustella avoimesti, vaikka psyykenlääkkeistä ei luultavasti koskaan luovuta kokonaan. Tätä toivoi psykiatri Ben Furman 19.3.2017 HS:n. vieraskynä-kirjoituksessaan.

Furmanin julkisesti esittämä psyykenlääkekritiikki  sai  valtavirtapsykiatrian edustajan tarttumaan kynään. Nimimerkillä  Maksumies kirjoittaja ojensi kommentissaan vieraskynä-kirjoittajaa. Hän pyrki osoittamaan lukijoille, että nykymeno psyykenlääkkeiden käytössä on Furmanin kirjoituksen vastaisesti nimenomaan oikeaa. Lisäksi nykyinen lääkekäytäntö perustuu Maksumiehen mukaan parhaaseen mahdolliseen psykiatriseen asiantuntemukseen ja tutkimukseen.

Minua ihmetyttää, miksi Maksumies ei puhu kritiikissään  itse asiasta eli psyykenlääkkeiden tutkituista ja potilaiden konkreettisesti kokemista haitoista. Juuri se oli Furmanin kirjoituksen nimenomainen aihe. Onko aihe edelleen niin arka, että on puhuttava asian vierestä eli Ben Furmanista.

Kritiikin kritiikki on minusta sen verran kiinnostava, että tein siitä argumentaatioanalyysin.

Teksianalyysi

Tekstianalyysini tarkoitus on paljastaa Maksumiehen kirjoituksen tarkoituksia. Tätä selvitän tarkkalukemalla argumentaation kätkettyjä, vihjailevasti ja metaforisesti  esitettyjä merkityksiä. Niiden tehtävä on suostutella lukija hyväksymään Maksumiehen näkökanta.

Kirjoitus noudattaa sodankäynnin argumentointikaavaa, joka nojaa vastustajan panetteluun ja pilkkaamiseen. Se ei esitä avoimia kysymyksiä kirjoittajalle,  vaan puhuu tästä kohteena, kolmannessa persoonassa ja vähätellen.  Kritiikki siis  kohdistuu Ben Furmaniin.

Maksumies ei esiinny omalla nimellään. Tämän voi tulkita kahdella tavalla. Taustalla voi olla pelko. Jos kirjoittaa omalla nimellään, joutuu kohtaamaan omana itsenään mahdolliset vasta-argumentit. Tuntuu turvallisemmalta laukoa mielipiteitä nimimerkin takaa. On myös mahdollista, että  kirjoittaja katsoo edustavansa sellaista establishmenttia eli, vakiintunutta ja arvovaltaista instituutiota, jonka edustajan kirjoittaja ei katso soveliaaksi ryhtyä kommentoimaan yksittäistä lehtijuttuja. Se olisi jotenkin vähäpätöistä ja lisäksi pitäisi esittää todellista tutkimusfaktaa argumenttien tueksi. Nimimerkki antaa hyvän suojan.

Kursiivilla kirjoitettu on Maksumiehen tekstiä, muu osa on analyysitulkintaani.

Ben Furman hakee julkisuutta antamalla ymmärtää, että psyykenlääkkeiden haittoja ei muka olisi jo tunnustettu.

Julkisuudenkipeäksi nimittäminen vihjaa siihen, että Furman ei olisi varteenotettava asiantuntija, vaan pelkästään itsekeskeinen narsisti. Näin myöskään Furmanin esiin tuoma asia ei voisi olla merkittävä tai ”oikea”.

Termi ”antaa ymmärtää” viittaa siihen, että Furman ei  puhu suoraan, vaan väittää vihjaillen siitä, että psyykelääkkeiden haittoja ei ole tunnustettu. Tässä sekoitetaan nokkelasti ja tahallaan käsitteet  ”tunnustaminen”, ”tietämien” ja ”tiedon jakaminen” Näin Furman kirjoitti: ”Lääkärien velvollisuus on välittää kansalaisille tietoa psyykenlääkkeiden haitoista ja ammattikunnan sisällä käytävästä kriittisestä keskustelusta”.  Furmanin mielestä siis  nykyisin kansalaisille ei välitetä riittävästi tietoa lääkkeiden haitoista ja psykiatrian sisällä käytävästä kriittisestä keskustelusta. Hän ei puhunut mitään lääkehaittojen tunnustamisesta, vaan nimenomaan sanoi ”Masennuslääkkeiden haittavaikutukset ovat olleet pitkään tiedossa.” Tulkitsen tämän niin, että ongelma on Furmanin mukaan se, että tiedosta huolimatta haitoista ei juuri puhuta ja julkisuudessa psykiatrian kiistat eivät ole esillä.

Maksumies vihjaa siihen, että haitat on tunnustettu,  mutta Furman ei tätä asiaa joko tunne tai halua kertoa lukijoille. Mutta Furman puhui juuri  siitä, että tiedosta HUOLIMATTA psyykenlääkkeiden haittoja ei oteta tarpeeksi huomioon psykiatrisissa  hoitokäytännöissä ja potilaille tiedottamisessa.

Tekstissä ei ole varsinaista uutta, vaan kyseessä on kokoelma entuudestaan tiedossa olevia sivuvaikutuksia, joita kirjoittaja on ryhmitellyt ja osin paisutellut oman mielensä mukaan. Kaikki kirjoituksessa luetellut psyykenlääkkeiden sivuvaikutukset ovat tunnettuja ja ne läpikäydään lääkärikoulutuksessa, joten lääkärilukijalle ne ovat entuudestaan tuttuja. Lääkehoidon hyödyt ja tehon kirjoitus ohittaa.

Toteamus, että tekstissä ei ole lääkäreille mitään uutta ja että lääkkeiden sivuvaikutukset läpikäydään lääkärikoulutuksessa toimii argumenttina vihjaukselle, että Fuhrman ei ehkä ole ”oikea lääkärikään”, koska tuollaisia asioista kirjoittaa, ja vieläpä ryhmittelee ja paisuttelee haittoja oman mielensä mukaan. Tässä vihjataan, että Furmanin ei tule oman mielensä mukaan kirjoitella, vaan että  hänen olisi nojauduttava  metaforisesti ”jonkun muun mieleen” eli auktorisoituihin asiantuntijoihin.

Kommentti hyötyjen ohittamisesta täydentää kuvaa Furmanin yksipuolisuudesta. Todellisuudessa Furmanin kirjoituksen aihe oli haitat, koska niistä julkisuudessa ei puhuta. Väite yksipuolisuudesta ei siten perustu tosiasioihin. Hyödyistä on Hesarikin kirjoittanut vuosien mittaan hyvin paljon. Näin ollen argumentin tarkoitus on pelkästään propagandistinen.

Seuraava kappale on niin huvittava, että purskahdin nauruun sitä lukiessani.

Kirjoittajalla ei ole psykofarmakologiassa sellaista tieteellistä pätevyyttä, jonka perusteella hän olisi laatimassa psykiatrian Käypä hoito -suosituksia. Nämä riippumattomat, tutkimusnäyttöön perustuvat kansalliset hoitosuositukset käsittelevät sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä hoitopäätösten pohjaksi. Suosituksia laatii Suomalainen Lääkäriseura Duodecim yhdessä erikoislääkäriyhdistysten kanssa. Suositusten tuottamisesta vastaavat asiantuntijatyöryhmä ja Käypä hoito -toimitus julkisella rahoituksella.

Tässä ilmoitetaan hyvin muodollista, hiukan mahtipontistakin  kieltä käyttäen ja sanoilla ” riippumaton, tutkimusnäyttö, kansallinen, asiantuntijaryhmä” höystäen, että on olemassa totuuden tietävä auktoriteetti. Jos ihmisellä, esimerkiksi Fuhrman,  ei ole psykofarmakologiassa sellaista pätevyyttä, että hänet nimettäisiin Käypä hoito -suosituksia laativien ryhmään, hänen lausumillaan ei ole arvoa. Niitä ei pidä ottaa vakavasti. Pitää kuunnella vain näitä suosituksen laatijoita, koska he laativat suosituksia lääkäriseuran ja  erikoislääkäriyhdistyksen kanssa ja julkisella rahoituksella! Mikä argumentti! Tämä viittaa siihen, että Maksumies väittää  kaikkien muiden sanomiset – perustuivat ne kuinka pätevään kansainväliseen tutkimusnäyttöön tahansa  – aiheettomiksi ja epäpäteviksi Suomessa.  Ihan vaan vertailun vuoksi totean, että  keskiajalla inkvisitiolla oli paavin ohella suurin valta tulkita jumalansanaa.

Sitä paitsi käypä hoito -suosituksista ollaan asiantuntijapiireissä kovin eri mieltä. Ne myös muuttuvat koko ajan. Nykyisetkin.

Ja vielä ihmeellisempää seuraa:

Yksipuolisesti haittoja korostava ulostulo maallikkoyleisölle suunnatussa sanomalehdessä on eettisesti ongelmallinen sikäli, että aiheeseen perehtymätön lukija voi luulla erikoislääkärin laatimaa hoitosuosituksista poikkeavaa tekstiä tieteelliseen pätevyyteen ja hoitokokemukseen perustuvaksi, vaikka kirjoittajan pääasiallinen kliininen kokemus rajoittuukin yksipuolisesti lieviin mielenterveyden häiriöihin.

Jälleen toistuu sama argumentti Furmanin yksipuolisuudesta (vaikka siis kirjoituksen aihe oli juuri haitat, ei psykiatrinen hoito yleensä). Sen tarkoitus on vihjata kirjoituksen virheellisyyteen.  Tällainen haittoja korostava ”ulostulo” (ennen haitat pidettiin piilossa)  todetaan ongelmalliseksi maallikoiden eli tavallisten psyykenlääkkeitä syövien kannalta. Heitä käypä hoito – asiantuntijoiden korkea etiikka Maksumiehen mukaan suojelee, mutta Furmanin etiikka näyttäytyy  tässä kyseenalaisena.

Typerä kansa?

Lisäksi Maksumiehen argumentaatiossa  ennakoidaan osaamattoman lukijaparan tulkintoja tekstistä: Lukija voi luulla Furmanin juttuja tieteellisesti todistetuiksi ja yleisen psykiatrisen linjan mukaisiksi, joita ne eivät ole. Furmanin työkokemuskin  psykiatrina asetetaan kyseenalaiseksi, koska se on Maksumiehen mielestä riittämätön: hänen kokemuksensa ”rajoittuu yksipuolisesti” lieviin mielenterveyden häiriöihin. Onko Maksumies selvittänyt Furmanin koko työhistorian? Millä kompetenssilla hän puhuu yksipuolisesta kokemuksesta, kun kysymys on psyykenlääkkeiden haittoja koskevasta tutkimusnäytöstä ja psykiatrian sisällä käytävästä kriittisestä keskustelusta?  Tässä on jälleen yksi niitti asiallisiin sanoihin puetun rankan henkilöön kohdistuvan panettelun pakettiin toiselta henkilöltä, joka ei itse paljasta omaa kokemustaan alasta. Onko se ehkä yksipuolinen?  Tosin kirjoituksen tyylistä moni voi päätellä, kuka Maksumies on.

Mielialalääkkeitä syövistä melkein  400 000 suomalaisesta suuri osa kärsii lievistä tai keskivaikeista  vaivoista. Terveyskeskuslääkäritkin kirjoittelevat heille masennuslääkereseptejä.  Tämä toiminta on käypä hoito – suositusten suojaamaa, vaikka lääkeriippuvuutta tiedetään syntyvän. Se puolestaan on todellinen ongelma, joka koskettaa kansalaisia. Furmanin pääasiallisen työkokemuksen mahdollisella yksipuolisuudella ei ole tämän, todellisen ongelman kanssa mitään tekemistä. Todellisesta ongelmasta Maksumies ei puhu mitään, vaan siirtää propagandistisesti lukijan huomion Furmanin puutteisiin jotka Maksumies on itse keksinyt.

Jotkut psykiatrit ovat varoittaneet, että tämän seurauksena moni lääkettä käyttävä potilas voi yhtäkkiä ­lopettaa lääkityksensä ikävin seurauksin” – eivätkä vain ”jotkut”, vaan käytännössä kaikki, jotka ovat hoitovastuussa vakavien psykoottisten häiriöiden hoidosta, jossa säännöllinen ja asiaankuuluva lääkehoito on onnistumisen kulmakivi. Pohjan vieminen hoitomotivaatiolta julkisuudessa ei palvele potilaiden etua –– tieteelliset keskustelut kuuluvat ammatillisille foorumeille, joille Ben Furmankin on tottakai tervetullut.

Maksumiehen kommentti päättyy yhtä propagandistisesti kuin alkoikin. Hän argumentoi, että käytännössä KAIKKI psykiatrit,  ”jotka ovat hoitovastuussa vakavien psykoottisten häiriöiden hoidosta, jossa säännöllinen ja asiaankuuluva lääkehoito on onnistumisen kulmakivi”, ovat varoittaneet lääkkeiden äkillisestä lopettamisesta. Argumentti on vino, koska Furman ei puhunut vain vakavien psykoottisten häiriöiden hoidosta lääkkeillä. Hän mainitsi myös Keroputaan sairaalassa kehitetyn avoimen dialogin menetelmän, jossa lääkkeitä käytetään hyvin säästäväisesti.  Hän puhui myös masennuslääkkeistä ja niihin liittyvästä riippuvuusongelmasta. Silti Maksumies vetosi vakaviin psykoottisiin häiriöihin. Ja yhdisti tähän vielä etiikan ja potilaiden suojelun.

Furman totesi kirjoituksessaan, että vaikka psyykenlääkkeiden haitoista  julkisesti keskustelemisessa on riskinsä, haitat ovat niin vakava asia, että niistä on voitava puhua avoimesti. Tämän osan Furmanin kirjoitusta  Maksumies ohitti, joten on pääteltävä, että Maksumies haluaa rajoittaa avointa keskustelua psykiatriasta. Vetoamalla potilaiden suojeluun hän pystyi jatkamaan vihjailuaan, että se on juuri tuo paha Furman joka vie pohjan hoitomotivaatiolta (siis vakavista psykoottisista häiriöistä kärsivien). Joten Furman ei näin ajaisikaan  potilaan asiaa. Tämä on kerta kaikkiaan outo väite, sillä ensiksikin  hoitomotivaatio syntyy potilaan henkilökohtaisista  kokemuksista ja luottamuksesta hoitavaan lääkäriin – ei Furmanin kirjoituksista. Toiseksi Furmanin vieraskynä-kirjoitus kohdistui nimen omaan potilaiden edun ajamiseen ja monen mielenterveyspotilaan toteen näytettyyn liikalääkityksen ongelmaan ja tästä keskustekemiseen.

Viimeinen veto, isällinen tervetulotoivotus Furmanile tulla  keskustelemaan tiedettä tuntevien ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa niittaa Furmanin epäasialliseksi huutelijaksi vakavien, eettisten ja tieteen alttareilla kannuksensa hankkineiden asiantuntijoiden joukossa. Ikään kuin Furman ei keskustelisi ammatillisilla foorumeilla! Tällainen argumentointi itsessään on epäeettistä, koska se ei nojaa faktoihin. Furman esimerkiksi kirjoittaa Hesarin nettisivuilla vastauksessaan Maksumiehelle, että hän on jo keskustelemassa sekä suomalaisten psykiatrien yhteisössä  että lisäksi  ulkomaalaisten kriittisten psykiatrien kanssa. Tämä lienee ollut psykiatri Maksumiehen tiedossa jo ennen kuin hän kirjoitti kommenttinsa.

Vakavaa Maksumiehen kirjoituksessa on, että siitä saa käsityksen, että psykiatriasta saisivat keskustella vain psykiatrit ja alan tutkijat. Huhhuh.

Potilaita koskeva argumentointi puolestaan  antaa myös ymmärtää, että kansalaisilla ei ole mitään asiaa keskustelemaan heitä itseään koskevista hoitosuosituksista. Ei myöskään tieteestä, josta keskustelu kuuluu Maksumiehen mukaan ammatillisille foorumeille. Voi hyvänen aika. Tieteenhän kuuluu olla vapaata ja avointa kaikille. Kyllä jokaisella iästä, sukupuolesta, koulutuksesta ja ammatista riippumatta pitää olla oikeus keskustella tieteestä ja tutkimuksesta. Tutkimustulokset ja niihin nojaavat argumentit ovat tärkeitä, ei ammatti- tai arvoasema.

Näyttää siltä, että Maksumiehen byrokraattissävyinen tekstipurkaus on kuin viimeinen taisto vanhan-kunnon-lääkepsykiatrian puolesta. Se kuitenkin taitaa olla pian aikansa elänyttä ja saa rinnalleen vahvan lääkkeettömien hoitojen linjan.  Toivotan uuden linjan tervetulleeksi. Se on ekologisempi, ihmisläheisempi, tehokkaampi ja vähemmän haitallisia sivuvaikutuksia  aiheuttava kuin suomalaisessa nykypsykiatriassa vallitseva lääkeusko, joka ulottuu jopa lievien masennustapausten hoitoonkin.

Hyviä uutisia kantautui äskettäin korviini. Kuulin, että Kela olisi  rahoittamassa  lähitulevaisuudessa alkavaa  tutkimushanketta, jossa tutkitaan tanssi- ja liiketerapian mahdollisuuksia masennuksen hoidossa. Lääkkeettömien hoitojen tutkimukselle on hankalampi saada rahoitusta kuin lääkkeiden tutkimukselle, sillä viime mainittua  lääketeollisuus tukee avokätisesti.

Jokaisella ihmisellä on sananvapauteen perustuva oikeus kertoa kokemuksistaan ja käsityksistään mielenterveyden hoidosta. Kíitos Hesarille, että se julkaisi Furmanin kirjoituksen, vaikka se poikkeaa psykiatrian tutkimuksen ja käytännön suomalaisesta valtavirrasta. Kansainvälistä tutkimusnäyttöä kirjoituksen taustalla on.

Tässä pari esimerkkiä tutkimuksista:

Jon Jureidini. Antidepressants fail, but no cause for therapeutic gloom. Lancet 388(10047): 844-845, 27 August -2 September, 2016.  http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(16)30585-2/abstract

Andrea Cipriani, Xinyu Zhou, Cinzia Del Giovane, Sarah E Hetrick, Bin Qin, Craig Whittington, David Coghill, Yuqing Zhang, Philip Hazell, Stefan Leucht, Pim Cuijpers, Juncai Pu, David Cohen, Arun V Ravindran, Yiyun Liu, Kurt D Michael, Lining Yang, Lanxiang Liu, Peng Xie.  Comparative efficacy and tolerability of antidepressants for major depressive disorder in children and  adolescents: a network meta-analysis, Lancet 388 (10047):881-891, 27 August – 2 September 2016. http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)30385-3

Masennuslääkekritiikkiä Peter Götzcshen tutkimuksiin perustuen 2016.

Hyvä Suomi! Avoimen dialogin malli maailmalla

Suomessa on tehty jo vuosikymmeniä arvokasta mielenterveyshoidon tutkimus- ja kehitystyötä. Yksi esimerkki on Torniossa kehitetty Avoimen dialogin -hoitomalli.

En ole ottanut selvää,  miten mallia sovelletaan nykyisin Torniossa, ja kuinka se on levinnyt muualle Suomeen, mutta maailmalla se jo tunnetaan.

Mad in America -yhteisö on alkanut järjestää nettikoulutusta Avoimen dialogin mallista. Koulutusmateriaaleissa mainitaan Tornio ja professori Jaakko Seikkulan arvokas työ. Hyvä Suomi!

Mad in America -yhteisö ajaa monipuolisen ja monimetodisen auttamisen yleistymistä psyykkisten ongelmien hoidossa. Tutkimustietoon nojaten se pitää tärkeänä lääkehoidon pitämistä niin vähäisenä kuin mahdollista.

Äskettäin se järjesti aiheesta netissä koulutuswebinaarin.  8.3.2017 pidetyn webinaarin esittelysivuun tutustumien  on maksutonta http://education.madinamerica.com/p/collaborative-pathway.

Maksoin kurssivideosta 20  USD+alv. Kopioin aineistosta yhden kurssidian, joka esittelee tiivistetysti Avoimen dialogin idean mielenterveyspotilaan hoidossa

Tällaisen mallin käyttöön ottaminen Suomessa laajemmin edellyttää radikaaleja muutoksia koko terveysajattelussa eli käsityksissä siitä, mikä on mielen sairaus, mistä kaikista asioista se johtuu, ja miten ihminen nähdään sairauden ”kohteena” tai ”kantajana” ja mitä asioita hoidetaan ja miten. Muutoksia tarvitaan myös terveyspolitiikassa ja rahoitusjärjestelmässä, kuten sairausvakuutuksen korvausmekanismeissa.

Kuten diasta näkyy mallissa ihminen otetaan hoidon piiriin mahdollisimman nopeasti ja jos mahdollista omassa elinympäristössään. Yhdessä potilaan, hoitotiimin ja perheen kanssa katsotaan,  miten auttamisessa olisi parasta edetä. Asiantuntijoiden laatimat käypä hoito -suositukset eivät ohjaa hoitoa, vaan avainasemassa on potilas itse ja hänen läheisensä. Mielialalääkkeitä käytetään, mutta niin vähän kuin  vain mahdollista.

Eikö ole hienoa, että tällainen hoitomalli meillä Suomessa on kehitetty.

On täällä upeita ammattilaisia ja tutkijoita. Kiitokset heille.

 

Jupakka jatkuu…”Näitä tulee aina parin kolmen vuoden välein”

 

Pian lumi sulaa.

Pian lumi sulaa.

Eilen illalla TVssä keskusteltiin masennuksesta. Toimittaja Tapio Suominen kertoi mielenterveyden sairastumis- ja selviytymistarinansa.

On hyvä asia,  että mielen järkkymisestä kerrotaan julkisuudessa avoimesti. Se vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, oudoksi leimaamista. Suominen käytti mielialalääkkeitä, toinen ohjelman kokemusasiantuntija Jenni Rotonen ei niitä käyttänyt. Kumpikin selvisi masennuksestaan. Arvostan molempia ja kaikkia muitakin, jotka tulevat ”kaapista ulos” aitoina oikeina, haavoittuvina ja tuntevina ihmisinä.

Näin se on. Me ihmiset olemme erilaisia. Meillä on yksilöllisisä ongelmia ja niihin vaihtelevia, omanlaisiamme ratkaisutapoja.

Jälleen kaksi kantaa

Huomioni kiinnittyi siihen, että masennuslääketutkimuksista myös tässä ohjelmassa esitettiin kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä:

–          masennuslääkkeistä on hyötyä potilaille

–          masennuslääkkeiden hyödyt ovat kyseenalaisia suhteessa plaseboon, ajan kanssa paranemiseen tai  muihin avun muotoihin

Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola liputti lääkkeiden puolesta ja Mehiläisestä jokunen vuosi sitten lääkekriittisten kannanottojensa vuoksi potkut saanut psykologi Aku Kopakkala niitä vastaan.

Tässä on sama asetelma kuin Erkki Isometsä masennuslääkkeiden puolesta – Peter Götzsche niitä vastaan, josta eilen kirjoitin.

Luettuani Götzschen kaksi kirjaa, Kopakkalan kirjan Masennus ja tutustuttuani tuoreisiin tutkimusartikkeleihin, mm. Lancetissa (viitteet alla) kallistun kannattamaan linjaa Götzsche, Kopakkala ja muut lääkekriitikot. En ole lääkekielteinen enkä vastusta mielialalääkkeiden käyttöä, vaan suhtaudun kriittisesti niiden turhaan, liialliseen ja haittavaikutuksia aiheuttavaan käyttöön. Aihe on sekä kansanterveyden, talouden että yksittäisen masennuspotilaan kannalta tärkeä.

Suomalaistutkijat yhteisönä samoin kuin terveydenhuoltojärjestelmä instituutiona seuraavat Pirkola-Isometsä -näkemyksiä, jotka heijastuvat myös käypä hoito -suosituksissa. Ei tämäkään katsanto tietenkään kannata liikalääkitystä, mutta se ei aseta – tai ainakaan julkisuudessa ei ole asettanut – suoraelkäisesti kyseenalaiseksi lääketeollisuuden rahoittaman tutkimustoiminnan luotettavuutta ja vääristymiä. Ei se myöskään nosta näkyvästi esiin masennuslääkkeiden haitallisuutta. Juuri nämä professori Peter Götzsche ryhmineen on vuosikymmenien sitkeän tutkimustyön tuloksena karulla tavalla avannut.

Retorinen veto

Tätä taustaa vasten Sami Pirkolan toteamus eilisessä TV-keskustelussa (suunnilleen näin hänen lausumansa meni): – Keskustelu lääkekritiikistä ei oikein johda mihinkään. Näitä kannanottoja tulee aika ajoin, parin kolmen vuoden välein  on valaiseva. Tällä yksinkertaisella retorisella keinolla hän ikään kuin osoitti, että masennuslääkekritiikissä on  muka kyse ohimenevästä ja jatkuvasti historiassa toistuvasta ilmiöstä, josta vakavan tiedemiehen ja näin myöskään tieteeseen luottavan kansalaisen ei pidä välittää. Ylen ohjelma Masennus pe 10.3.2017 on Yle Areenassa (ainakin äsken 11.3. klo 12.50 oli).

Tällainen retorinen keino on käytössä yleensä niillä, jotka edustavat valtavirtanäkemyksiä. Näin  masennuslääkekritiikki, vaikka se perustuisi kuinka vankkoihin tutkimustuloksin, saadaan näyttämään ohimenevältä sivuvierteeltä ja siten vähäpätöiseltä ilmiöltä. Masennuslääkkeiden haittavaikutuksista, kuten seksuaalisista ongelmista, tunteiden vääristymisestä ja vieroittumisen vaikeuksista kärsivien kannalta ongelma ei ole vähäpätöinen, vaan suuri.

Kysymykseni, retorinen tosin, koska en tiedä, kenelle sen osoittaisin, kuuluu: Miksi tällaista kritiikkiä ylipäänsä tulee? Minulla on käsitys, että vasta viime vuosina Suomen valtavirtajulkisuudessa on alettu nostaa esiin masennuslääkkeiden hyötyjen lisäksi myös niiden haitat. Voin tietysti olla väärässäkin. Onko minulta ehkä jäänyt julkisessa keskustelussa jotakin huomaamatta?

Ajattelen myös niin, että kritiikkiä tulee, koska kertyy uutta tutkimustietoa, kuten Peter Götzschen raportti, jonka Lääkärilehti päätti olla julkaisematta Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhan ja väkivallan riskiä kaikenikäisillä. Raportti alkaa näin: ”Lääkeviranomaiset varoittavat käyttämästä masennuslääkkeitä lapsilla ja teini-ikäisillä, koska ne lisäävät itsemurhariskiä”. Se kuvaa lyhyesti tutkimusta, jossa Götzschen ryhmä selvitti SSRI-lääkkeiden yhteyttä itsemurhan ja väkivaltaisuuden riskiin. Sitaatti raportista: ”Koska tieteellisiä väärinkäytöksiä esiintyy julkaistuissa lääketutkimuksissa laajalti, etsimme tietoa muualta, ja hankimme 64 381 sivua kliinisiä tutkimusraportteja Euroopan ja Iso-Britannian lääkeviranomaisilta. Tammikuussa 2016 osoitimme, ensimmäistä kertaa, että SSRI:t lisäävät aggressiota lapsilla ja nuorilla, ristitulosuhde (odds ratio) 2,79 (95%:n luottamusväli (LV) 1,62-4,81) (7). Tämä on tärkeä tulos huomioon ottaen monet kouluampumiset, joissa tappajilla oli SSRI-lääkitys. Lokakuussa osoitimme, että masennuslääkkeet kaksinkertaistavat terveillä vapaaehtoisilla aikuisilla itsemurhaan ja väkivaltaan mahdollisesti johtavien tapahtumien lukumäärän, ristitulosuhde 1,85 (95%:n LV 1,11-3,08) (8).” Sulkeissa olevat numerot viittaavat raportissa mainittuihin lähteisiin.

Kirjoitus loppuu näin: Meidän pitäisi tehdä kaikkemme välttääksemme masennuslääkkeiden aloittamista ja auttaaksemme niitä käyttäviä lopettamaan ne pienentämällä annoksia hitaasti ja tarkassa valvonnassa. Masennuksesta kärsivien tulisi saada psykoterapiaa ja psykososiaalista tukea, ei lääkkeitä.

Tässä  linkki koko tekstiin, jonka Lääkärilehti hylkäsi Masennuslääkkeet

Tässä vielä linkki Suomen psykiatriyhdistyksen blogiin, jossa Erkki Isometsä kertoo mielipiteensä Peter Götzschestä

Punnittua tietoa ja avointa keskustelua

Isometsän blogikirjoituksessa sanotaan ”Tarvitsemme rauhallista ja kiihkotonta, punnittuun tietoon pohjautuvaa keskustelua eri hoitomenetelmistä. Psykiatrian piirissä sitä kyllä käydään jatkuvasti.” Tämä hieno asia.

Jospa vielä samaa keskustelua masennuslääkkeiden hyötyjen ja haittojen välisestä suhteesta, masennuksen hoitosuuntauksista sekä lääketutkimusten laadusta voitaisiin käydä psykiatrian piirin ulkopuolellakin, kuten psykoterapeuttien, yleislääkärien, sairaanhoitajien ja eritysesti potilaiden keskuudessa. Näitähän masennuslääkeasia nimenomaan koskettaa. Minusta viime torstain Götzsche-luennolla käytiin juuri tällaista rauhallista, mutta ei toki samanmielistä ja samanhenkisten välistä keskustelua, vaan erilaisten näkemysten vaihtoa (kiitos siitä kuuluu erityisesti pkykiatrian professori Jesper Ekelundille, joka rohkeni tulla mukaan). Keskustelu oli sitä, mitä Isometsä peräänkuuluttaa. Harmi että hän ei ollut mukana.

Götzschen esittämä tutkimustieto näyttää erittäin punnitulta, vaikka se ei olekaan masennuslääkkeille myönteistä.

Monipuolinen, rauhallinen ja avoin keskustelu jatkukoon. Kun pidetään mielessä että potilas, asiakas, kärsivä ihminen ja hänen auttamisensa on tärkein asia, tieteelliset kiistat näyttäytyvät uudessa valossa.

Noitavainojen aika – ohi olkoon

Toivoisin, että Suomessa ei käynnisty samanlainen typerä noitavaino kuin Tanskassa vuonna 2014. Tuolloin paikallinen psykiatriyhdistys hyökkäsi Götzscheä vastaan ja vetosi muun muassa Cochrane-tutkijayhteisöön. Toimittajat saivat vettä myllyynsä ja viestit vääristyivät niin, että Götzsche itse kuvaa aikaa tanskalaisena noitavainona kirjassaan ( Götzsche 2016, 256-261). Erkki Isometsäkin vihjaa tekstissään Cochrane yhteisöön ikään kuin sekin paheksuisi tätä ”noitaa”.

Todellisuudessa Cochrane-yhteisö ei  ole ottanut kantaa puolesta eikä vastaan Götzschen tutkimustuloksistaan esittämiin päätelmiin, vaan todennut että ”Cochrane-verkostossa on tällä hetkellä lähes 34 000 jäsentä yli sadassa maassa. Jokaisella jäsenellä, myös professori Götzschellä, on oikeus ilmaista henkilökohtainen mielipiteensä ja tehdä Cochrane-verkostosta riippumatonta työtä” (Götzsche 2016, 260)

Masennuslääkejupakkaa miettiessäni tuli mieleen sanonta: ”Ensin ne vaikenevat, sitten ne hyökkäävät, viimein ne herjaavat ja lopulta myöntäen toteavat, että mehän ollaan aina oikeastaan ajateltu juuri näin.”

Viitteet

Peter C Götzsche. Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska. 2014

Peter C Götzsche. Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska. 2016

Peter Götzsche. Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhan ja väkivallan riskiä kaikenikäisillä. Suomeksi https://www.madinamerica.com/wp-content/uploads/2017/02/Gøtzsche-Masennuslääkkeet.pdf.

Jon Jureidini. Antidepressants fail, but no cause for therapeutic gloom. Lancet 388(10047): 844-845, 27 August -2 September, 2016.  http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(16)30585-2/abstract

Andrea Cipriani, Xinyu Zhou, Cinzia Del Giovane, Sarah E Hetrick, Bin Qin, Craig Whittington, David Coghill, Yuqing Zhang, Philip Hazell, Stefan Leucht, Pim Cuijpers, Juncai Pu, David Cohen, Arun V Ravindran, Yiyun Liu, Kurt D Michael, Lining Yang, Lanxiang Liu, Peng Xie.  Comparative efficacy and tolerability of antidepressants for major depressive disorder in children and  adolescents: a network meta-analysis, Lancet 388 (10047):881-891, 27 August – 2 September 2016. http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)30385-3

Aku Kopakkala Masennus.Suuri serotoniinihuijaus. Basam Books. 2015

 

Lääkekritiikki ei ole enää tabu – Isometsä vastaa Götzschelle

Talviheinää

Talviheinää.

Ei siinä kauan mennyt, kun psykiatrien taholta tuli Götzschelle vastaus. Lääkärilehden verkkojulkaisu kirjoittaa ”Erkki Isometsä: Götzschellä asiavirheitä psykiatriasta”. Tässä koko Lääkärilehden vastine kopioituna:

”Tanskalaisen professorin Peter Gøtzschen vierailu Suomessa on nostanut vilkkaan keskustelun psykiatriasta ja psyykenlääkkeistä. Gøtzsche kritisoi muun muassa masennuslääkkeiden vaikuttavuutta ja hyöty-haitta-suhdetta.

Professori Erkki Isometsä Helsingin yliopistosta kommentoi Gøtzschen kritiikkiä Suomen Psykiatriyhdistyksen blogissa.

– Gøtzschen kirjat sisältävät runsaasti psykiatriaa koskevia asiavirheitä, puolitotuuksia, vastakkaiset näkökohdat unohtavia väitteitä sekä anekdootteja, joiden todenperäisyyttä on mahdotonta arvioida. Gøtzschen kuvaama ”psykiatria” on fiktiivinen luomus. Se ei vastaa psykiatrian ammatillista maisemaa.

Isometsän mukaan hänen on erityisen vaikeaa ymmärtää sitä, että Gøtzsche loukkaa toiminnallaan Cochrane Collaborationin edistämiä arvoja ja pyrkimyksiä. Gøtzsche kuuluu yhteisön perustajiin. Yhteisön mukaan Gøtzschen näkemykset psykofarmakoiden asemasta ovat henkilökohtaisia.

– Gøtzsche esittää kirjoissaan raskaita väitteitä lääketeollisuuden rikkomuksista ja lääkäreiden korruptiosta, mutta mikä tässä kaikessa on totta? Jotkin hänen kuvaamistaan tapahtumista pitävät paikkansa. On totta että jotkin lääkefirmat ovat toimineet epäeettisesti, ja pitää paikkansa että ei-toivottuja tuloksia tuottaneita lääketutkimuksia on jätetty julkaisematta. On itsestään selvää, että emme ammattikuntana voi tällaista toimintaa hyväksyä, Isometsä kirjoittaa.

Peter Gøtzsche on kirjailija, lääketieteen tutkija ja vaikuttavuustutkimuksen metodiasiantuntija, joka tunnetaan lukuisista yleisiin hoitomenetelmiin kohdistuvista kriittisistä arvioista. Tällä hetkellä hän työskentelee kliinisen epidemiologian professorina Kööpenhaminan ylipistossa”.

Hesarin nettilehdessä äskettäin julkaistussa Mikko Puttosen laatimassa Erkki Isometsän vastinehaastattelussa psykiatri Isometsä sanoo:

”Ikävää on se, että Gøtzsche on mukana Cochrane-verkostossa, joka nimenomaan tukee lääketieteessä sitä, että kaikkien väitteiden pitäisi perustua faktoihin ja tieteelliseen näyttöön eikä mielipiteisiin”.

Aita vai aidan seiväs?

Isometsä ei käsittääkseni ollut eilisellä luennolla. Ainakaan hän ei siellä kommentoinut mitään. Miksi? Psykiatri syyttää Götzsheä faktojen sivuttamisesta ja nojautumisesta mielipiteisiin.

Tätä väitettä on vaikea hyväksyä, jos on tutustunut Götzschen tutkimuksiin ja kirjaan Tappava psykiatria, joka on tosi tosi rankkaa luettavaa. Lukeminen avaa silmät mielialalääketodellisuudelle, eikä niitä oikein pysty sen jälkeen enää sulkemaan.

Totta on, että tanskalaisprofessori laukoo kovilla panoksilla ja kertoo voimakkain sanoin MYÖS mielipiteensä. Ehkä tästä syystä Isometsä ei halunnut tulla julkiseen keskusteluun. Ja tästä syystä tanskalaiskriitikko myös erityisen paljon ärsyttää monia. Siitä, että tutkija Götzsche esittää kriittisiä mielipiteitä, ei kuitenkaan voi päätellä että hän esittäisi VAIN mielipiteitä. Kyllä  hänellä ihan todistetusti on näytettävänä kovaa, tieteellisillä foorumeille julkaistua tutkimusfaktaa. Kirjoissaan hän esittää runsaan lähdeaineiston. Hänen väitteensä eivät siis ole tuulesta temmattuja, kuten Isometsän vastakritiikki antaa ymmärtää.

Jotenkin tuntuu siltä, että keskustelu käy nyt oudosti sivuraiteilla. Aidan seipäästä puhutaan enemmän kuin itse aidasta.  Ei vaihdeta tutkimusfaktoja itse asioista, joihin Götzschen kritiikki on kohdistunut. Ei keskustella psyykenlääketutkimuksen valheellisuuksista ja vääristymistä eli sen laadusta eikä  psyykenlääkkeiden haitallisuudesta suhteessa hyötyihin. Näistähän pitäisi keskustella – ei siitä, onko jonkun puhe- ja esitystyyli epämiellyttävä vai ei tai että jonkun kirjassa asiavirheitä.

Jos tutkija osoittaa tutkimusaineistoon nojaten, että masennuslääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, niin silloin Isometsän ja hänen ryhmänsä  Götzsche-kriitikoiden pitäisi osoittaa juuri tämä väite virheelliseksi. Sitä Isometsä ei ole tehnyt, vaan viittaa Götzschen kirjojen asiavirheisiin ja ylilyönteihin yleisellä tasolla ja puhuu lääkkeiden hyödyllisyydestä mutta ei haitoista. Eli syyllistyy samaan, mistä syyttää Götzscheä – kaksoisstandardin käytöstä.

Harmi. Näin ei synny hedelmällistä ja potilaiden, tavallisten kansalaisten kannalta hyödyllistä tieteellistä  keskustelua. Nyt ammutaan panoksia omista poteroista julkisuuteen. Se kenellä on enemmän valtaa vaikuttaa julkisuuteen, näyttää sitten ”oikeammalta”. Tähän mennessä vallankäyttäjä on ollut Isometsän leiri.

Koko jupakka osoittaa, että kysymyksessä on isompi asia kuin vain yksittäisen kriitikkotutkijan voimakas kielenkäyttö. Onko kyse psykiatrian murroksesta?

Hyvää ilmassa

Masennuslääkkeiden tehottomuudesta ja varsinkin niiden haitoista julkisesti puhuminen ei ole enää tabu! Hienoa, että tutkijat ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat lopettaneet vuosia jatkuneen vaikenemisen ja itsesensuurin, joka perustui hokemaan ”teollisesti valmistettuja lääkkeitä voi käyttää turvallisesti, koska ne on tieteellisesti tutkittu”.

Tämä ”tiede-korttiin” nojaava mantra ohjasi pitkään myös toimittajia, jopa suurta osaa tiedetoimittajia, uskomaan, että masennuksen hoidossa kaikki on hyvin.

Ajateltiin, että se on juuri tuo pilleri, joka auttaa ihmistä parantumaan. Uskottiin serotoniiniteoriaan ja siihen, että masennus on aivosairaus ja paranee aivojen toimintaan vaikuttavalla lääkkeellä. Tämä usko on pitkään ollut vahva. Se on ollut vahva sekä terveydenhuollossa ja ”lääkevalistuksen” seurauksena myös kansalaisten keskuudessa. Jos joku rohkeni lausua epäilyn sanan, hänet voitiin tuota pikaa leimata kuuluvaksi tiedevastaisen ja epäilyttävän vaihtoehtoväen joukkoon. Muutosta on ilmassa.

On huomattu, että tiede ei osoittanutkaan, että masennuslääkkeet parantavat tai  lievittävät parhaalla tunnetulla tavalla oireita. Kun tutkimuksia alettiin Peter Götzshcen, Allen Francesin, Robert Whitakerin ja  muiden tutkijoiden sekä Suomessa Aku Kopakkalan ja muiden uuden ajan psykologien ja psykiatrien toimesta analysoida hieman tarkemmin, huomattiin, että lääkkeettömät hoidot ovat lääkehoitoja tehokkaampia varsinkin lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa. Sitä paitsi niistä ei ole haittoja kuten on masennuslääkkeistä (ei tietenkään kaikille, mutta tutkitusti monille). Huomattiin myös, että tutkimustuloksia on vääristelty. Näin ymmärrettiin, että julkaistut tutkimukset johtivat lukijoita, niin toisia tutkijoita, lääkäreitä, hoitajia kuin kansalaisiakin harhaan.

Virheellisissä tutkimusraporteissa mielialalääkkeet osoittautuivat hyviksi. Siitä lääkkeiden myynti lisääntyi huimasti. Lääketeollisuus hyötyi, lääkeitä syövät sen sijaan eivät. Eivät myöskään lääkekorvauksia valtion ja sairausvakuutusten kassasta maksavat yhteiskunnat.

Näin mentiin monta kymmentä vuotta, kunnes rohkeat ja kriittiset tutkijat alkoivat kaivaa tosiasioita esiin ja tuoda niitä julkisuuteen. Työ ei ole ollut helppoa, sillä koko tiedeyhteisö ja terveydenhuoltojärjestelmän johto on ollut jarruna.

Nyt tilanne on muuttunut. Myös toisenlaiset näkemykset pääsevät julkisuuteen. Esimerkiksi arvostettu tiedetoimittaja Jani Kaaro pohtii kiinnostavasti käsityksiä mielialalääkkeiden vaikutusmekanisteista, joista tutkijayhteisössä ei ole yksimielisyyttä. Onko serotoniini masennuksessa ymmärretty väärinpäin https://seura.fi/galileon-keskisormi/2017/02/03/onko-serotoniini-masennuksessa-ymmarretty-vaarinpain/?shared=87-2effe516-1

Myös iso joukko psykologeja, lääkäreitä ja muita terveysalan ammattilaisia suhtautuu kriittisesti liikalääkitykseen ja etsii lääkkeettömiä keinoja auttaa mielenterveysongelmaisia. Tämä on viisasta. Se on myös ihmisläheistä mielenterveyden edistämistä. Kiitos siitä.

tappava-psykiatria-ja-laakinnan-harha

Kriisin tynkää psykiatriassa vai isompikin ongelma?

Tästä keskusteltiin eilen Helsingin yliopiston Porthanian isossa luentosalissa. Toimittaja Mikko Puttonen oli haastatellut professori Peter Götzscheä jo aikaisemmin päivällä ja eilen 9.3.2017 illalla Hesari julkaisi nettilehdessään jutun  Arvostettu professori tyrmää psyykenlääkkeet ja vaatii niiden poistamista markkinoilta: enemmän haittaa kuin hyötyä. Tanskalaisen tutkijan mukaan masennuslääkket lisäävät itsemurhariskiä ja aiheuttavat riippuuvuutta.

Aihe on todella arka. Nettijuttuun tuli eilen illalla runsaasti kommentteja sekä puolesta että vastaan, kuten ”Oman kokemukseni perusteella väitän, että tämä artikkeli on vastuuton ja paikkansa pitämätön.” ja ”Kerrankin puhutaan asiaa, sillä ”myrkyistä” ei ole muuta kuin pelkkää harmia ja huumeiden käytön lisääntymistä.”

Porthanian suuren salin yleisöluennon ja keskustelut juonsi ortopedian professori Teppo Järvinen (vas). Luennon piti sisätautiopin professori Peter Götzsche.

Kysymys mielialalääkkeiden,  kuten monien muidenkin hoitomuotojen hyödyistä ja haitoista, ei ole yksioikoinen ”hyvä-paha” tai ”tehokas -tehoton” -vaihtoehdoin ratkaistava ongelma. Tosiasia on, että joku saa lääkkeistä apua, toinen ei.

Götzschen esittely.jpg

Peter Götzsche on erittäin ansioitunut tutkija ja sisätautiopin professori. Hänen tutkimustuloksiaan ei voi sivuuttaa vetoamalla siihen, että hän ei ole psykiatri. Tutkimuksen kuuluu olla avointa kaikille. Sama koskee tutkimustulosten esittelyä ja niiden tulkintaa. Argumentit ja niiden tutkimuksiin nojaava pätevyys on tieteellisen keskustelun perusta, eivät ammattialat, organisaatiot ja tittelit. Götzschen tutkimustuloksia ei tietääkseni kukaan ole pystynyt vielä kumoamaan.

Götzschen viesti Porthanian salintäydelle yleisölle oli, että psyykenlääkkeiden tutkimuksessa on tehty vilppiä manipuloimalla tutkimusaineistoja ennen niiden   tilastollista analyysiä, pimittämällä dataa  ja olemalla julkaisematta lääketeollisuudelle ja lääkemarkkinoinnille epämukavia tuloksia.

Lääkkeiden myyntiä lisäävistä tutkimustuloksista on sitten intensiivisesti koulutettu, ja tuloksista suurella rahalla tiedotettu (=mainostettu) lääkäreille. Nämä, tutkimukseen luottavina ammattilaisina, ovat ottaneet tulokset todesta, ja levittäneet katteettomaksi osoittautunutta lääkeuskoa potilaisiinkin.

Tämän Götzsche toi esiin luennossaan. Tästä hän puhuu myös kirjoissaan.

Peter Götzsche.

Ortopedi ja sisätautilääkäri

Mutta miksi ”luumies”, ortopedi Järvinen veti tilaisuutta eikä ”päämies” eli joku psykiatri?

En tiedä. Ehkä siksi, että kukaan suomalainen psykiatrian professori tai muu ”päämies” ei halunnut puheenjohtaa tilaisuutta, jossa psykiatrian nykyongelmista puhuu ”sisämies”, sisätautiopin professori Tanskasta.

Asetelma vaikutti jossain määrin omituiselta.

Silti istuin junassa puolitoista tuntia päästäkseni mukaan tähän tilaisuuteen. No, oli Tampereelta saakka matkustamiseen toinenkin syy. Ystäväni oli unohtanut viime vierailullaan kauniin sydänkuvioisen kaulahuivinsa meille, joten lähdin tuomaan sitä. Lisäksi ystävällä oli synttärit. Sen kunniaksi muutaman muun kaverin kanssa istuttiin luennon jälkeen hetki ravintolassa purkamassa illan akateemista antia. Ja antoisaa oli.

Matka kannatti. Oivalsin uusia asioita.

Esimerkiksi sen, että yksi syy luumies Järvisen aktiivisuuteen psykiatrian kehittämisessä saattaa liittyä siihen, että hän on itse omissa tutkimuksissaan havainnut, että leikkaaminen ei aina olekaan paras hoitotoimenpide.  Ihmiset kokevat vaivojensa lievittyvän myös plaseboleikkausten seurauksena. Järvinen vertasi SSRI-lääkkeitä sellaisiin ortopedisiin kirurgisiin toimenpiteisiin, joiden teho tutkitusti ei  ylittänyt plaseboleikkausten tehoa.

Kuvitelmat siis tavallaan parantavat.  Järvinen on julkaissut tutkimuksiaan kansainvälisillä foorumeilla ja tietää kyllä mistä plasebossa on kyse.

Siinä vaikuttavat  mieli, tunnelma ja usko.

Psykiatria on siinä mielessä(!) mielen(!)kiintoinen, että se pyrkii parantamaan juuri tuota mieltä.

Tilaisuuden pääesiintyjä oli siis sisämies Götzsche.  Hän osoitti tieteellisiin tutkimuksiin vedoten, että ”psykiatriset lääkkeet tuottavat enemmän haittaa kuin hyötyä”.  Tämä on ankara väite kansainvälisesti erittäin arvostetulta huippututkijalta, ja yhdeltä Cochrane-laatujärjestelmän luojalta.  Lääkkeitä käytetään luennoitsijan mukaan suurelta osin turhaan.

Tai suoremmin ilmaistuna hän sanoi, että masennuslääkkeet pitäisi poistaa markkinoilta kokonaan. Hänen mukaansa pahimmassa tapauksessa niistä vieroittuminen voi kestää vuosia.

Kovia panoksia seurasi lisää:

”Aivojen kemiallinen epätasapaino masennuksen syynä on suuri satu, se on yksi psykiatrian valheista.”

”Monet psykoosilääkkeet ovat myrkyllisempiä kuin syöpälääkket, joiden tarkoitus onkin tapaa soluja, nimittäin syöpäsoluja”

”Psyykenlääkkeiden vertaaminen esimerkiksi insuliiniin, jota käytetään diabeteksen hoidossa,  on vääristynyt ja valheellinen, psyykenlääkkeet aiheuttavat murhia ja itsemurhia, insuliini ei.”

”Kuinka on mahdollista, että maailmassa hoidetaan miljoonia ihmisiä antipsykoottisilla lääkkeillä, vaikka emme todellisuudessa edes tiedä, mitä lääkkeet tekevät ihmisille. Tutkimuksen mukaan ne ovat vaarallisia.”

”ADHD lääkkeet toimivat kuten amfetamiini ja kokaiini. Niiden käyttö on lasten pahoinpitelyä.”

”Lapsi voi kuolla lääkkeeseen. Tämä on erittäin harvinaista, mutta sellaista tapahtuu.”

”Yli puoli miljoona yli 65-vuotiasta kuolee vuosittain USAssa ja Euroopassa psyykenlääkkeisiin, tämä on tutkimusten perusteella tekemäni arvio”

Götzsche päivitteli, että lukuisista masennuslääkkeiden vaarallisuutta osoittavista, kiistattomista  tutkimustuloksista huolimatta useat psykiatrit tarjoavat niitä potilailleen edelleenkin. Lisäksi muutkin lääkärit kirjoittelevat masennuslääkereseptejä – ja aivan muihin vaivoihin. Tämä on  edesvastuutonta, hän täräytti.

Alkoi vääntää vatsassa

Tässä kohtaa alkoi vatsassa vääntää, kurkkua kuristaa ja kaiken kaikkiaan tuli epämukava olo. Me, tavalliset ihmiset, ollaan puputettu ja popsittu niitä lääkeitä toiveena olo paremmasta, jaksaminen ja oman elämän selkiytyminen.

Turhaako tämä kaikki on ollut? Höynäytetyksi tulemista?

Mielessä alkaa väikkyä kuva virallisesta ja hyväksytystä ihmisten harhaan johtamisesta. Surullisesta sokeudesta. Kansalainen, tavallinen lääkärissä kävijä  on aika voimaton suuren terveyssysteemin paineessa. Ei hänellä huonovointisena ole oikein valinnan vapautta. Hän syö lääkkeet, kun lääkäri ne kerran määrää.

Götzschen ryöpytys psyykenlääkkeitä vastaan oli niin voimallinen, että minunkaltaiseni  pehmorationalistin housunpuntit alkoivat tutista. Voiko tämä olla totta? Ei kai tällainen tutkimustulosten vääristely lääketeollisuuden toimesta, jota Götzsche faktoihinsa nojaten esittää,  voi olla totta?

Minulle on opetettu, että tiede korjaa itse itseään. Ja että tutkijayhteisö kontrolloi mahdollisia tieteellisiä väärinkäytöksiä. Missä se tutkijayhteisö lymyilee kun se ei paljasta, että mielialalääkkeitä (ja muitakin lääkkeitä) käytetään turhaan ja samalla liikaa? Päinvastoin, näihin päiviin saakka julkisuudessakin on demonisoitu niitä, jotka ovat rohjenneet avata suunsa lääkeuskon epäilyyn.

Jos tämän sisämiehen juttuihin on uskomista, niin on vaara menettää uskonsa tieteeseen ylipäänsä.

Onneksi Porthanian vilkkaasti keskustelevassa seurakunnassa oli kuulijana ainakin yksi päämies. Psykiatrian professori Jesper Ekelund totesi: ”Toivon, että todellakaan ei ole niin, että 300 000 suomalaista syö lääkkeitä vain avioeron tai elämänongelmien ratkaisemiseksi”. Hän nosti esiin luennoitsijan äärimmäisen provosoivan esitystyylin, joka hänen mukaansa haittaa asiallista keskustelua. Ekelund väitti myös, että kyllä ADHD on ihan oikea tauti, mitä Götzsche piti keinotekoisesti nimettynä oirekokonaisuutena.

Ärsytystä herätti myös Götzschen kaksoisstandardin soveltaminen puheessaan eli että hän vetosi tutkimustukoksiin, mutta ei sitten kuitenkaan itse puheessaan kaikilta osin nojannut kiistattomiin tutkimustuloksiin, vaan viittasi myös  yksittäistapauksiin. Ekelundin mukaan luennoitsija valikoi omiin näkemyksiinsä sopivia kielteisiä tuloksia, mutta ei maininnut lainkaan myönteisiä (koskien mielialalääkkeiden tutkimusta).

Näin olikin. Götzsche puolustautui sillä argumentilla, että nyt kyseessä oli yleisöluento eikä hän voi esittää kaikkia yksityiskohtaisia tutkimusanalyysejä ja tuloksia tällaisessa tilaisuudessa. No jaa. Ei kovin vakuuttava argumentti.

Luumies tuli sisämiehen ja päämiehen väliin. Hän ehdotti neuvotteluratkaisua. Keskustelua tulisi jatkaa. Tämä tilaisuus ei saisi jäädä vain erikoislaatuiseksi sattumukseksi, vaan psykiatristen lääkkeiden vaikutusten, hyötyjen ja haittojen tutkimusta on pohdittava ja analysoitava kunnolla lääketeollisuudesta täysin riippumattomien tutkijoiden ja muiden toimijoiden kesken. Ei ole syytä linnoitautua poteroihin puolustamaan vain omia näkemyksiä.

Toivottavasti luumiehen esitys saa tuulta siipiensä alle myös päämiesten joukossa.

Masennuslääkkeistä irti päässyt Soili Takkala kertoi napakasti ja selkeästi, että hänen mielestään masennus ei ole varsinaisesti sairaus, vaan ihmisen reaktio elämän ongelmiin.

Potilasaktivistin ääni

Soili Takkala aloitti psykiatrinsa suosituksesta 1990-luvu alussa SSRI-lääkityksen. Viisi vuotta sitten hän onnistui lopettamaan mielialalääkkeiden syömisen ja parani. Hän sanoi puheenvuorossaan, että hänen mielestään masennus ei ole sairaus, vaan reaktio menetyksiin, traumoihin ja erilaisiin elämän ongelmiin. Näitä ei voi hoitaa lääkityksellä. Soili Takkala on perustanut Helsingissä SSRI-vieroittujille tukiryhmän ja hän tekee parhaillaan aiheesta gradu-tutkielmaa.

Götzschen mielestä masennusta voidaan nimittää sairaudeksi, koska se tapahtuu myöskin elimistössä. No, jaa. Ihminen on kyllä sekä mieltä että kehoa ja oikeastaan kaikki asiat vaikuttavat molempiin. Eräiden näkemysten mukaan mieltä ja kehoa ei oikeastaan pitäisi erottaa toisistaan, vaan pitäisi puhua kehomielestä. Missä se masennussairaus silloin majailisi? Pitääpä miettiä tätä.

Joka tapauksessa masennuksen ja monen munkin sairauden ja vaivan hoidossa bio-psyko-sosiaalinen käsitys ihmisestä on muuttunut biopainotteiseksi.  Siitä sitten seuraa lääkemallin nykyinen ylivalta masennuksen hoidossa.

Keskustelussa nousi esiin myös yhteisöllisen hoitamisen ajatus eli Keroputaan malli, jolle on annettu englanninkielinen termi open dialogue -malli. Sen on tutkimuksissa todettu olevan paljon tehokkaampi ja ihmisläheisempi kuin vallitsevat lääkehoitokäytännöt.

Götzsche totesi, että ongelma nykyisin onkin lääkäreiden lääkeuskossa. Kun tavallisilta ihmisiltä kysytään, he sanovat että lääkkeet eivät ole hyväksi, mutta psykiatrien mielestä ne ovat, hän sanoi. Keroputaan käytäntö on osoittanut, että kun potilasta hoidetaan ihmiskeskeisesti ja yhteisöllisesti, lääkkeiden tarve vähenee huomattavasti. Professori Jaakko Seikkula on ollut mukana Keroputaan mallin kehittämisessä alusta asti. Kirjoitin avoimesta dialogista viime marraskuussa,

Tuntuu kummalliselta, että vaikka tutkimustietoa asiasta on paljon jo vuosienkin takaa, hoitomalli ei ole levinnyt yleiseen käyttöön koko Suomessa. Miksi?

Taloudelliselta kannalta on ymmärrettävää, että lääketeollisuus ei ole innokkaana tukemassa yhteisötutkimusta ja lääkkeettömiä hoitokokeiluja. Ei sillä ole intressiä  myöskään levittää  tällaisista tutkimuksista saatujen tulosten ilosanomaa päättäjille, lääkäreille ja kansalaisille. Se tukee lääketutkimusta – runsaasti ja avokätisesti.

Talouden ei kuitenkaan kannattaisi antaa ohjata kaikkea yhteiskunnassa, varsinkaan terveyspolitiikkaa. Götzschen mukaan psykiatria tarvitsee täysin uuden suunnan. Medikalisaatio on todellinen ongelma terveydenhuollossa ja psykiatriassa erityisesti.

Götzsche kysyi: ”Eikö ole erikoista, että nykyisin yhteiskunnan toimesta autetaan tupakka-, alkoholi- ja huumeriippuvaisia pääsemään irti aineista. Mielialalääkkeistä riippuvaisiksi tulleet ja niiden haitoille altistuneet ihmiset jätetään oman onnensa nojaan kärvistelemään.

Päästäkseen irti lääkeriippuvuudesta, jonka on aiheuttanut virallinen ja yhteiskunnan hyväksymä hoitojärjestelmä, he eivät saa systeemiltä minkäänlaista tukea. Missä viipyy psyykenlääkkeistä vieroittumisen tuki?”

Ei Soili Takkalan ryhmä kaikkia niitä tuhansia mielialalääkeriippuvaisia voi auttaa, jotka haluavat vapautua lääkeriippuvuudesta. Ei, vaikka kuinka paljon olisi tahtoa. Joka tapauksessa Takkala tekee arvokasta työtä.

On myös muistettava, että ne jotka kokevat saavansa masennuslääkkeistä apua, ansaitsevat lääkkeensä. Enää ketään ei pakkolääkitä, jos hän itse pystyy sanomaan ja haluaa ilmaista kantansa lääkitykseen. Keneltäkään ei pidä hänen tarvitsemiaan ja haluamiaan lääkkeitä myöskään kieltää.

Terveydenhuollon ammattilaisten tehtävä on auttaa ja tukea ihmistä hänen etsiessään itselleen parasta ja sopivinta tapaa selviytyä sairaudestaan tai sen kanssa ja hoitaa mielen ja kehomielen vaivojaan. Kun vastuu on ihmisellä itsellään, hän tarvitsee puolueetonta ja monipuolista tietoa. Ja vielä lisäksi paljon lämpöä, kuuntelemista ja myötätuntoa.

Olen kirjoittanut Peter Götzschen kirjoista aikaisemmin:

Lääketeollisuus paratiisissa https://liinanblogi.com/2014/06/23/laaketeollisuus-paratiisissa/

Tieteelliset uskomuslääkkeet https://liinanblogi.com/2015/05/28/tieteelliset-uskomuslaakkeet/

Masennuksen hoitokäytännöt muuttuvat hitaasti https://liinanblogi.com/2016/07/09/masennnuksen-hoitokaytannot-muuttuvat-hitaasti/

Götzsche tappava-psykiatria-ja-laakinnan-harha

 

 

Gøtzsche Suomeen kertomaan lääketutkimuksesta

talvimetsaa13-pyynikki

Lääkeusko länsimaiden terveydenhuollossa on mennyt liiallisuuksiin. Jopa niin, että lääkehaitat alkavat olla vakava terveysongelma. Tämän käsitti kansainvälisesti tunnettu lääketieteen tutkija, professori Peter Gøtzsche  jo vuosia sitten. Hän on työskennellyt niin lääketeollisuudessa, julkisessa terveydenhuollossa kuin tutkijanakin.

Nyt hän tulee Suomeen  ja pitää kaikille avoimen luennon Helsingissä. Psychiatric drugs do more harm than good  torstai 9.3.2017 klo 18.00. Paikka: Helsingin yliopisto, Porthania, Yliopistonkatu 3, luentosali PII. Tilaisuus on maksuton.

Luennon tarjoaa Suomen näyttöön perustuvan ortopedian yhdistys  Finnish Centre for Evidence-Based Orthopedics 

Gøtzsche, joka on tunnettu psyykenlääkkeiden ja muunkin liikalääkityksen kriitikko, lähetti marraskuussa 2016 Suomen Lääkärilehteen suomenkielisen tiivistelmän vuonna 2016 laatimastaan masennuslääkkeiden haittoja koskevasta tutkimuskatsauksesta. Lääkärilehti kieltäytyi julkaisemasta tutkimusnäyttöön perustuvaa kirjoitusta Masennuslääkkeet lisäävät itsmurhan ja väkivallan riskiä kaikenikäisillä.

Ammattiliiton lehden sensuurista huolimatta lääkäreillä, muilla terveysalan ammattilaisilla ja kaikilla kiinnostuneilla on nyt mahdollisuus tulla kuulemaan tästä tutkimuskatsauksesta Gøtzschen itsensä kertomana.

Tämä arvostettu tutkija herättää voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita, koska hän on selkeästi ja julkisesti asettunut liiallisen lääkkeiden käytön kriitikoksi. Aihe on arka terveydenhuollossamme.

Ehkä nyt on jo aika ryhtyä avoimeen, asialliseen keskusteluun liiallisesta lääkkeiden käytöstä ja sen taloudellisista ja inhimillisistä haitoista. Lääkkeillä on tietysti tärkeä paikka terveydenhuollossa. Mutta   liika on liikaa.

Kysymys on terveyspolitiikasta: kansalaisten edusta, heidän turvallisesta hoitamisestaan mahdollisimman taloudellisesti ja tehokkaasti ja mahdollisimman vähin haittavaikutuksin. Juuri tästä Götzsche on jo vuosia kirjoittanut. Ja ensi viikolla puhuu meille suomalaisillekin.

talviaurinko-laskee