Miksi lääketiede tarvitsee tutkivaa journalismia?

Toimittaja Deborah Cohen Helsingissä 17.5.2018 esittelemässä tutkivan journalistin työtään.

Kuuntelin eilen 17.5.2018 tiedetoimittajan, tai paremminkin tutkivan toimittajan,  Deborah Cohenin värikästä kertomusta työstään. Hän piti Metsätalolla Helsingissä yleisöluennon. Tänä  aamuna hän esiintyi Tiedetoimittajat ry:n järjestämässä aamukahvitilaisuudessa.

Deborah Cohenin hengästyttävä kertomus muistutti siitä, kuinka rakenteellinen huijaaminen ja tutkimustulosten vääristäminen on mahdollista, jos taloudellisen hyödyn tavoittelu ylittää potilaan edun yrityksen toimintaa ohjavana arvona  ja jos viranomaiset, tutkijayhteisö ja media  ovat kovin sidoksissa lääketeollisuuteen ja sen bisnekseen. 

Eettisesti erittäin hankalaksi tällaisen linkittymisen tekee se, että tavallinen ihminen, terveyspalvelujen käyttäjä ja niihin luottava ei voi millään muotoa edes kuvitella tulleensa huijatuksi, koska saa samansuuntaista viestiä kaikkialta: tutkimuksesta, viranomaisilta ja mediasta.  Sama pätee tavalliseen lääkäriin, joka luottaa viranomaisten ratkaisuihin, joihin tietysti pitäisikin voida luottaa.

Totuus ei aina ole sitä miltä näyttää.  Deborah Cohenin paljastuksissa ei ole kysymys salaliitto- tai olkinukketeorioista lääketeollisuuden panettelemiseksi, vaan pelkistä faktoista, karuista tosiasioista.  Suoraselkäinen tutkiva toimittaja on  paljastanut rakenteellisia ja systemaattisia, tiettyjen lääketuottajien pyrkimyksiä julkistaa ”vaihtoehtoisia tutkimustuloksia”, jotta tuotteiden myynti sujuisi. Tutkimuksilla kun yleensä perustellaan lääkkeiden ja teknologisten laitteiden käytön tarvetta. Deborah Cohenin esimerkit ovat surullista kuultavaa ja luettavaa.  

Jos koko järjestelmä on tavalla tai toisella sen päättäjien tietämättä tai tietäen mukana tällaisessa,  yksittäisellä ihmisellä, potilaalla ja asiakkaalle ei ole muuta turvaa kuin tutkiva journalismi.

Suomessakin on  rohkeita ja auktoriteetteja pokkuroimattomia toimittajia. Heidän taloudelliset työskentelymahdollisuutensa taitavat kuitenkin olla heikommat kuin Deborah Cohenin. Suomessa piirit ovat pienemmät. 

Tiedetoimittaja Jani Kaaron  kirjoituksesta saat tietoa tamiflu-tapauksesta sekä verenohennuslääkkeitä koskevasta tutkimusjupakasta, jotka  Deborah Cohen on paljastanut.  Toivotan kaikille muillekin rohkeille ja pelottomille toimittajille menestystä! 

Helsingissä pidetään 15.-17.8.2018  Too much medicine -symposiumi, jossa keskustellaan muun muassa nykymuotoisen lääketieteen ei-niin-toivottavista sivuvaikutuksista yhteiskunnassa sekä journalismin suhteesta lääketieteeseen.  

 

 

Aitonaturalismi on tietoisen kokemuksen hyväksymistä todeksi

Tiku ja Taku tarkkailevat aamua.

Mitähän noiden parina päivänä mökkiseinustalle ilmaantuneiden oravanpoikien päässä liikkuu? Tietävätkö ne olevansa oravia? Mitä ne mahtavat kokea oravina? Ainakin emolla, joka seurailee pienokaistensa touhuja lähipuun oksalta, on tietoinen kokemus, että näitä veijareita on syytä pitää silmällä. Hyvää äitienpäivää!

Uudessa kirjassaan Things That Bother Me. Death, Freedom, the Self, Etc. filosofi Galen Strawson pohtii muun muassa kokemusta. Käsitykseni naturalistisesta maailmankuvasta täydentyi luettuani kirjan.

Galen Strawson aloittaa toteamalla, että fysiikka kertoo meille erittäin paljon todellisuudesta siis fysikaalisen todellisuuden rakenteesta. Mutta se ei kerro eikä voikaan kertoa mitään todellisuuden perimmäisestä luonteesta, sen varsinaisesta olemuksesta, koska tämä perimmäinen luonne on paljon enemmän kuin rakenne.

Muutama kuukausi sitten postiluukustani tipahti kirja Tähtitiedettä kiireisille. Joku ystävällinen ihminen oli lähettänyt astrofyysikko Neil deGrasse Tysonin kiinnostavan, maailmankaikkeuden rakenteesta kertovan kirjan kotiini. Kirjeessä ei ollut mitään viestiä. Kiitos tuntemattomalle lähettäjälle. Tutkijan kansantajuisesti kirjoittamasta teoksesta ammensin paljon tietoa gravitaatiosta, pimeästä aineesta ja energiasta, matemaattisista laskelmista koskien maailman syntyä, galakseista ja niiden liikkeistä. Kerrassaan kiehtova lyhyt tähtitieteen oppitunti.

Teoksesta kävi ilmi Galen Strawsonin mainitsema seikka eli se, että tähtitiede ei pysty sanomaan mitään maailmankaikkeuden olemuksesta, luonteesta, vaan ainoastaan rakenteesta (mikä on tietenkin tärkeää ja kiinnostavaa). Astrofyysikko ei myöskään sano mitään maailmankaikkeuden syntyä edeltävistä hetkistä, hänen on ontologisten (olevaista koskevien) lähtöoletusten vuoksi myös vaiettava siitä, mikä aiheutti alkuräjähdyksen tai aiheuttiko mikään. Ehkä kaikkeus onkin ollut ”aina”, ajattomuudessa.

Neil deGrasse Tyson toteaa, että ”yksikään fysiikan (tunnettu) laki ei kykene millään tarkkuudella kuvailemaan maailmankaikkeuden käyttäytymistä tämän jakson aikana”. Tällä jaksolla hän viittaa ”Planckin aikakauteen” eli maailmankaikkeuden aivan alkuvaiheisiin.

Ei siis ole varmuutta mistä olemme tulleet. Jää paljon avoimia kysymyksiä. Ja hyvä niin. Joka tapauksessa voin suositella kirjaa kaikille, joita tähtitiede, galaksit ja maailman fysikaalinen puoli kiinnostavat.

On innostavaa oppia uutta ja pohdiskella olevaisuuttamme, sen luonnetta, olioiden, kuten ihmisen (ja oravan) tarkoitusta ja merkitystä osana maailmankaikkeutta. Se on kiehtovaa, vaikka vastausta ei saisikaan.

Fysiikka tarkastelee ja määrittelee matemaattisia yhtälöitä, jotka edustavat materiaalisen olevaisen rakenteellisia suhteita. Strawson kommentoi, että fysiikka on matemaattista, mutta ei siksi että tietäisimme niin paljon fysikaalisesta maailmasta, vaan koska tiedämme niin vähän.

Fysiikka on hieno tiede, vaikka monet asiat jäävätkin selittämättä. Se vaikenee siitä mikä on se, joka tuo maailmaamme mukaan elämäntunnun. Fysiikka kun ei kerro mitään reaalisesta, todellisesta elämästä. Se ei kerro todellisuuden jutuista ihmisen elämismaailman kannalta, se ei sano mitään siitä, miltä todellisuus ihmisestä tuntuu. Ei se kai kuulukaan nykyfysiikan oppialaan, joten ei se voikaan siitä mitään sanoa.

Naturalismi ja aitonaturalismi

Naturalismiksi määritellään sellainen maailmankuva tai käsitys että todellista on vain fyysinen luonto ja  että kaikki ilmiöt ovat tieteellisesti (luonnontieteellisesti) selitettävissä.[

Strawson kannattaa todellista, aitoa, reaalista naturalismia (real naturalism), joka poikkeaa jonkin verran ”tavallisesta” edellä määritellystä naturalismista. Käytän jatkossa tästä Strawsonin versiosta lyhyyden vuoksi termiä ”aitonaturalismi”.

Strawsonin mukaan ensimmäinen askel aitonaturalismin hyväksymiseen on se, että hyväksymme oman fysikaalista maailmaa koskevan tietomme luonteen. Tämä tarkoittaa, että ymmärrämme myöskin oman tietämättömyytemme olemuksen. Aitonaturalismissa ajatellaan konkreettisen todellisuuden olevan kokonaan   fysikaalista. Nykyfysiikka inhimillisenä tieteellisenä toimintana ei pysty täysin kuvaamaan tämän konkreettisen todellisuuden olemusta edes periaatteessa.

Kirjoittaja käyttää sanaa fysikalistiset näkemykset kuvatakseen sellaisia katsantoja, joissa uskotaan, että fysiikka voi periaatteessa täydellisesti kuvata ja luonnehtia fysikaalista maailmassa.

Kiinnostuin Galen Strawsonin pohdinnoista kun luin, että aitonaturalismin mukaan tietoisuuskin on fysikaalista! Tästähän ovat puhuneet reduktionistiset materialistit jo kauan (esimerkiksi Daniel Dennett lukuisissa kirjoissaan) siinä merkityksessä, että tietoisuus ja sen osana kokemus on oikeastaan illuusioita. Kokemusta ei siis ole varsinaisesti olemassa, on vain hermoimpulsseja ja luonnontieteellisiä faktoja. Ihmisen kokemus on siis harhainen verrattuna fysikaaliseen todellisuuteen. Esimerkkeinä on  käytetty mm. viininmaistamiskoetta. Ihmiset kokivat saman viinin erimakuiseksi eri tilanteissa sen mukaan, kuvittelivatko viinin olevan kallista vai halpaa. Kokemus oli siis virheellinen suhteessa viiniin fyysisenä objektina.

Olen aina ihmetellyt, miten joku voi väittää kokemusta itseään (kokemusta sinänsä) oikeaksi tai harhaiseksi. Ihmisellä voi tietysti olla totuudenmukaisia tai harhaisia tai tilanteen mukaan erilaisiksi määräytyviä kokemuksia fysikaalisesta maailmasta, itsestään ja jopa omista tiedoistaan ja kyvyistään. Mutta kokemus ilmiönä on todellista riippumatta siitä vastaako se fysikaalista todellisuutta. Uni on kokemus. Musiikin kuuntelusta saa kokemuksia. Kauhuleffa synnyttää pelon kokemuksen.

Strawson perustelee väitettä, että kokemus on olemassa, että se ei ole illuusio.

Jokainen meistä tietää itsessään, että itse (minä) on olemassa. Lukiessasi tätä tiedät että se olet sinä joka tätä luet. Asian totesi jo René Descartes 1600-luvulla sanomalla ”Ajattelen, siis olen”. Strawson muistuttaa, että tämä on varmuus yksilöllisestä olemisestamme. Havaitsemme toisenkin yleisen varmuuden, josta Descartes mainitsi. Tiedämme, että meillä on tietoisuus ja tietoinen kokemus. Se on subjektiivinen, kvalitatiivinen fenomenologinen ominaisuus (kvalia).

Onko kokemus fysikaalinen fakta?

Kokemuksen olemassa olo on yleisesti tunnettu, varma ja konkreettisen todellisuuden fakta. Jokaiselle, joka kokee todellisuuden puhtaasti ja luonnollisesti, itse kokemus on varmasti tunnettu luonnollinen tosiasia. Se on jokaiselle aidolle naturalistille näin ollen tunnettu fysikaalinen fakta. Tämä on Galen Strawsonin kokemusteoretisoinnin lähtökohta. Se on, kuten hän sanoo, välttämätön, ilmeinen ja todellinen aitonaturalismin lähtökohta. Siinä on suoraa realismia koskien tietoista kokemusta.

Mutta mitä kokemusta koskeva realismi oikein on? Tässä suhteessa on paljon terminologiasta häilyvyyttä mielenfilosofiassa. Tässä kokemuksella tarkoitetaan sitä, että se on todella jonkun ihmisen reaalisesti, konkreettisesti läpielettyä tapahtumaa –  kokemusta. Kokemuksen realistisuus tarkoittaa kirjoittajalle sitä, että kyse on oikeasta realismista todellisessa elämässä.

Otetaan esimerkiksi kivun tai värin tuntemus tai joku maku. Galen Strawson kuvaa tätä todellisuutta niin, että ottaa esimerkin siitä mentaalisesta tapahtumasta joka juuri sillä hetkellä tapahtuu, kun nämä aistimukset esiintyvät suoraan – siis ennen mitään asioiden filosofointia. Esimerkiksi kun jollekin kuusivuotiaalle annetaan ruokaa, jonka mausta hän ei pidä, hän reagoi kokemukseensa jotenkin. Kirjoittaja tarkoittaa aitorealismilla kokemusta siitä, että se on suoraa, ei filosofista kokemusta. Kysymys ei ole siitä, onko kokemus objektiivisesti oikea (kuten viinimaistamisesimerkissä, jossa kallis viini todettiin kokeessa paremman makuiseksi, vaikka itse asiassa kumpikin koeryhmä sai ihan  samaa viiniä; hinnan tietäminen vaikutti tähän kokemukseen.) Aidon realismin mukaan kokemus ymmärretään siis sellaisena asiana, että kun se (kokemus) meillä on, niin me tiedämme että se meillä on. Se on siis tietoa tuntemuksen kautta.

Suoran tietämisen tila

Kokemuksessa ihminen on suoran tietämisen tilassa jostakin asiasta. Kun maistaa vaikkapa omenaa, se on riittävää ja välttämätöntä, jotta tietää, miltä omena maistuu. Kun ihmisellä on tuo maun kokemus, se on sen asian tietämistä. Vaikka kokemus olisikin jossain suhteessa väärä, esimerkiksi suhteessa siihen millaisena muut asian kokevat, niin  kuitenkin yleinen ymmärrys siitä, mitä kokemus on, on juuri sen kaltainen kuin kuusivuotiaan kokemus pahanmakuisen ruuan maistamisesta tai viinin maun kokemisesta (oli se sitten paremmaksi tai huonommaksi koettua). Toisin sanoen tiedämme mitä kokemus on.

Galen Strawson haluaa määritellä kokemuksen juuri näin, jotta vältettäisiin, nokkela väite siitä, että itseasiassa me emme tiedä, mitä se kokemus on. Se on yksinkertainen asia, mutta tämä pitää Strawsonin mielestä sanoa ääneen nykyisessä filosofisessa ilmastossa. Toisin sanoen kokemuksella hän ymmärtää elettyä kvalitatiivista kokemuksellista piirrettä, joka ymmärretään täsmälleen sellaisena kuin se tavallisessa elämässä ilmenee. Filosofin, psykologin tai kenenkään muunkaan ei pitäisi tämän selvityksen jälkeen väittää, että hän ei ole varma mitä kokemus tarkoittaa.

Näin määriteltynä kokemuksellisuutta ei voi mitenkään palauttaa/redusoida ei-kokemukselliseksi. Jos naturalistiksi itsensä mieltävä ei hyväksy tällaista kokemusta luonnonmukaiseksi asiaksi, niin Galen Strawsonin mielestä hän ei ole todellinen naturalisti, koska hän kieltää ja epäilee varmasti tiedetyn luonnollisen tosiasian olemassa olon, joka tosiasia on kaikkein varmimmin tiedetty yleinen luonnollinen fakta. Tämä on Galen Strawsonin mukaan keskeinen testi sille, onko ihminen aitonaturalisti vai ei. Tässä ei ole kysymys mistään tietämättömyydestä vaan nimen omaan tiedosta.

On tietysti mahdollista asettaa kyseenalaisiksi tällainen aito ja realistinen käsitys kokemuksesta. Voidaan esittää hypoteesi, että kokemus on itse asiassa epätodellinen ja se on illuusio. Tässä kohtaa argumentaatiota lisätään usein, että ”näyttää siltä kuin kokemus olisi aito” samalla kun väitetään, että sitä (kokemusta) ei todellisuudessa ole olemassa.

Tämä kuitenkin jättää oletetun illuusion eli sen että ”se näyttä joltakin” paikalleen eli luonnolliseksi faktaksi eli siis täysin fysikaaliseksi faktaksi. Illuusioargumentoinnissa ongelma on, että illuusio jo sinällään pitää sisällään hypoteesin mukaisesti niitä ominaisuuksia, joista esitetään hypoteesi. Kysymys on siitä, että ilmiö, jota väitetään ”kokemukselta näyttämiseksi” eli ilmiö jonka oletamme olevan illuusio, ei voi olla olemassa, jollei todellista kokemusta ole olemassa.

Galen Strawson kritisoi Daniel Dennettiä siitä, että hän yrittää pyöritellä tällaista väitettä osoittaakseen kokemuksen olemattomuuden käyttäen sanaa ”fenomenologinen” siinä merkityksessä, että sillä kuvataan tietoista kokemusta. Dennett väittää (Strawsonin mukaan), että tietoisuudessa ei ole laadullisia tiloja (kvalioita), joihin kokemus juuri viittaa. Strawson kirjoitta, että Dennettin mukaan ei ole olemassa sellaista ideaa kuin fenomenologinen (fenomenologia on oppi ilmiöistä – eli se tutkii todellisuuden ilmenemistä ihmiselle hänen kokemusmaailmassaan), vaan ainoastaan näyttää siltä, että on olemassa joku fenomenologinen (eli tietoisuudessa laadullinen tila, kvalia, tässä tapauksessa kokemus). Strawson toteaa, että se, että tietoinen kokemus näyttää olevan olemassa tarkoittaa juuri sitä mitä se sanoo: tietoinen kokemus näyttää olevan olemassa.

Mitä tulee kokemukseen et voi avata sitä kuilua joka, on ”olemisen” ja ”näyttää olevan” välillä, Galen Strawson sanoo.

”Valenaturalistit”

Ne, jotka eivät ole aitonaturalisteja, ajattelevat, että fysiikka antaa syyn ajatella, että kokemus ei voi olla fysikaalinen. He ovat Galen Stawonin mukaan väärässä, sillä he eivät ole ymmärtäneet fysiikan hiljaisuutta eli sitä osaa fysiikasta, joka ei pysty selittämään ja kuvaamaan jotakin asiaa. Aitonaturalistit ovat tämän ymmärtäneet. He tietävät, että se tieto, jonka fysiikka meille tarjoaa, ei anna perusteita ajatella, että kokemus ei voisi olla fysikaalinen, kokonaan fysikaalinen, yhtä fysikaalinen kuin on sähkövaraus.

On tietenkin totta, että kokemus näyttää ulkoisesti erilaiselta kuin pikkuinen, käsinkosketeltavan fysikaalinen esine sellaisena kuin se hahmotetaan jokapäiväisessä elämässä. Mutta tämä ei ole riittävä perustelu sille, että kokemus ei voisi olla  kokonaan fysikaalinen. On myöskin totta, että kokemus näyttää erilaiselta kuin fysikaalinen aine sellaisena kuin se tavallisesti fysiikan laboratorioissa hahmotetaan. Mutta tämäkään ei anna syytä ajatella, että kokemus ei olisi täysin fysikaalista. Mehän emme tiedä tarpeeksi fysikaalisen maailman luonteesta väittääksemme, että sillä ei voi olla kokemuksellisuutta. Näin Galen Strawson argumentoi.

Hänen mukaansa naturalisti ei voi hylätä ajatusta, että fysikaalinen on täysin mentaalista tai – todellakin – täysin kokemuksellista. Hän kuitenkin tällä hetkellä olettaa, että ei-kokemuksellinen fysikaalinen sisältyy fysikaaliseen todellisuuteen. Ei ole välttämätöntä olettaa, että sillä on kokemuksellinen luonne. Mutta voi olla, että kaikki fysikaalinen todellisuus on sellaista, että sillä on jotakin kokemuksellisia piirteitä. Mutta tämän perusteelle ei tarvitse hylätä mahdollisuutta, että panpsykismi (= ajatus, että luontokappaleissa, puissa, vesissä jne. on tietoisuutta tai henkeä) on virheellinen kaikissa muodoissaan ja että fysikaalisella todellisuudella on kokemuksellista luonnetta ainoastaan, kun se on organisoitu tietyllä tavalla. Toisin sanoen tavalla, jossa se on organisoitunut meidän aivoissamme.

Olipa miten tahansa, kaikki aitonaturalistit ovat realisteja kokemuksen suhteen yksinkertaisesti siitä syystä, että sen olemassaolo on varmasti tiedetty yleinen luonnollinen tosiasia. Aitonaturalistit arvostavat kokemuksen perusdataa eli siis kokemusta itseään, ja kieltävät villin antinaturalistisen opin, joka noin 50 viime vuoden ajan on käsitellyt tällaista perustavaa faktaa, kokemusta, ikään kuin se olisi sen suurin ongelma, ja yrittänyt käsitellä sitä asettamalla kokemuksen kyseenalaiseksi enemmän tai vähemmän näkyvästi tai ainakin kyseenalaistanut sen väitteen, että se on perimmältään hyväksyttävissä juuri sellaisena kuin se näyttää olevan.

Ei-aitonaturalisti kieltää tai ainakin näkee syyn kyseenalaistaa varmasti tiedetyn luonnollisen faktan tietoisen kokemuksen olemassaolosta sellaisena kuin todellinen realisti sen luonnehtii ja sellaisena kuin se yleensä ja oikein on ymmärretty.

Kertauksena vielä Strawsonin argumentti, että kokemuksen suhteen emme voi avata sitä kuilua joka on ”olevan” (reaalisen ilmenemisen sellaisena kuin me voimme sen sanoa olevan) ja ”näyttää olevan” (sen miltä se näyttäisi olevan) välillä siinä tapauksessa jossa sitä kokemusta ikään kuin ei ole olemassa. Tämä johtuu siitä että tuollainen ”näyttäisi olevan” kokemus on jo sinällään kokemusta.

Ei-aitonaturalismi pitää sisällään ison virheen fysiikasta. Tämän voi lyhyesti ilmaista siten, että mikään fysiikassa tai ylipäänsä tieteessä tai tavanomaisessa fysikaalisen maailman kokemuksessamme ei tue kokemuksen olemassaolon kieltämistä tai kyseenalaistamista millään tavalla. Kokemus on totta. Se on yhtä totta kuin sekin, että emme näe tai ymmärrä, kuinka fysiikan väitteet sopivat kokemusta koskevan aitonaturalismin esittämien faktojen kanssa korrektisti yhteen.

Ei ristiriitaa, vaan vaikeus integroida

Mutta kuitenkaan näiden välillä ei ole selkeää yhteentörmäystäkään, ei ole ristiriitaa fysiikkaa koskevien väitteiden ja kokemusta koskevien faktojen välillä. On ainoastaan vaikeus integroida näitä kahta kuvailevaa mallia toisiinsa.

Galen Strawsonin mukaan kokemusta ei voi järkisyin väittää olemattomaksi tai edes kyseenalaistaa sitä. Hän pohtii myös filosofista kysymystä, onko fyysinen aine perimmältään kokemuksellista luonteeltaan. Meillähän ei ole minkäänlaista evidenssiä sen kokemuksellisuudesta lukuun ottamatta erityistapausta eli aivojamme. Aivoissa tapahtuu intensiivistä neuronien välistä ja neuronien sisäistä elektrokemiallista aktiivisuutta ja hyvin monimutkaista dataasiirtymää, jota voidaan tutkia fysikaalisesti. Samalla ja yhtä aikaa se on kokemuksellista. Muustakaan kuin aivoaineesta emme voi varmasti sanoa, etteikö se myös olisi kokemuksellista.

Ei ole mitään todistetta kokemuksellisen olemassaolosta konkreettisen todellisuuden suhteen. Ei ole myöskään minkäänlaista havainnollista evidenssiä siitä, että konkreettisessa todellisuudessa ei-kokemuksellisuus olisi olemassa. Tällaista evidenssiä ei voi ollakaan. Tässä kohtaa moni ajattelee olevan teoreettisesti ja ontologisesti halvempaa, taloudellisempaa postuloida aineen epäkokemuksellisuus mieluummin kuin aineen kokemuksellisuus todellisuuden peruselementtinä, mutta ei se ole halvempaa, vaan kalliimpaa, sanoo Galen Strawson. Perustelu on se, että mehän tiedämme, että kokemuksellisuus ja kokemuksellinen todellisuus on olemassa, mutta me emme tiedä,  että on olemassa jotakin ei-kokemuksellista todellisuutta.

Tulikohan minusta nyt aitonaturalisti? Se jää nähtäväksi. Entä sinusta?

Kirjat

Galen Strawson. Things That Bother Me: Death, Freedom, the Self, Etc. New York Review Books. Kindle Edition. 2018.

Neil deGrasse Tyson. Tähtitiedettä kiireisille. Aula&Co. Helsinki 2018.

”Iso asia”- kirja jumalasta ja paljon muusta

Pitsipuu harmaaJuuri ilmestyneessä kirjassaan  Kati Reijonen pyöritellee omaa maailmankuvaansa, evoluutioteoriaa, tiedettä, huuhata, uskoa ja tiedeuskoa kepeän satiirisesti ja kutkuttavan asiallisesti.

Iso asia – Pitäisikö Jumalalle antaa mahdollisuus? (Atena 2018) on yhtä aikaa hauska ja vakava. Se sopii kaikille, jotka vierastavat jyrkkää ja keinotekoista vastakkainasettelua arkisen elämämme hyvän ja pahan, oikean ja väärän, turvallisen ja vaarallisen, virallisen ja epävirallisen, tieteen ja huuhaan tai faktojen ja uskomusten välillä. Se sopii pohtijoille, filosofoijille ja maailman ihmettelijöille, mutta ei jo valmiiksi oikeassa oleville.

Osansa kirjassa saavat nykyskeptikkous, materialismi, jäyhä uskonnollisuus, tekopyhyys,  kovin viisaaksi julistautuminen ja muu älyllinen laiskuus. Kirjoittaja ei kuitenkaan hauku tai nälvi, mutta satiirin ohuen terän viiltävyys kyllä tuntuu – myös kun hän kirjoittaa omasta ajattelustaan ja toiminnastaan.  Luovaa ravistelua!

Olen kopioinut sähköisestä kirjasta suoria lainauksia Isosta asiasta. Ne antavat häivähdyksen siitä, mitä kaikkea kirjasta löytyy. Yksittäisinä, asiayhteydestä irrotettuina kokonaisuuksina sitaatit välittävät tietysti vain pienen osan kirjan kokonaisuudesta. Mutta jos ne kolahtavat, luulen, että on syytä hankkia koko teos.

Toivottavasti kustantajalta ei tule jobinpostia, kun olen suoraan kopioinut kirjasta aika paljon. Kaikki alla oleva teksti on Kati Reijosen kirjasta. Pienet väliotsikot ovat minun.

Seuraavat sitaatit ovat luvusta ”Mitä me tiedämme Jumalasta?”

Useimmat luonnontieteilijät ovat naturalisteja. He uskovat, että maailmankaikkeutta ohjaavat vain luonnonlait, jotka ovat luonnollisia siinä mielessä, että niitä voidaan mitata ja havainnoida aistein. Naturalismi on materialismia. Sen mukaan maailmankaikkeus ja myös ihminen ovat koneita, jotka toimivat ennalta-arvattavasti, johdonmukaisesti ja luonnonlakeja noudattaen. Filosofit taas selvittävät elämän mysteeriä ajattelunsa avulla.

Tässä Reijonen on superpositiossa:

Havaitsen huolestuttavan seikan. En osaa kuvailla maailmankatsomustani. Minähän risteilen kahden magisteriumin välissä ja olen vuoroin mythoksen ja vuoroin logoksen pauloissa. Olen kuin superpositiossa oleva kvanttihiukkanen, monessa paikassa yhtä aikaa. Tämä on valitettavaa, sillä vastakkainasetteluja rakastava aikamme ei katso hyvällä ihmistä, joka ei tiedä, mihin ryhmään kuuluu.

Tiedeuskovaisuudesta ja Ainoasta Oikeasta:

Useimmat tiedemiehet kuitenkin kuuluvat ryhmään, jota kutsutaan tiedeuskovaisiksi. Tiedeusko eli skientismi on termi, jota naturalistit inhoavat eikä ihme. Puhutaan myös tiedefundalismista, joka on vielä kauheampi sana. Molemmat sanat sisältävät piikin, ja piikki osuu arkaan paikkaan. Tieteellinen maailmankatsomus nimittäin perustuu ajatukseen, ettei se ole niinkään yksi maailmankatsomus monien joukossa vaan Ainoa Oikea tulokulma maailmankaikkeuteen. Koska on vain yhdenlaista tietoa, sellaista, jota tiedeinstituutio tuottaa, on kaiken muun oltava (taika)uskoa.

Vastakkainasettelusta:

Me elämme maailmassa, jossa »tieto» ja »usko» tai »tieteellinen tieto» ja »toisenlainen tieto» asetetaan jyrkästi vastakkain. Me olemme tottuneet pitämään tätä vastakkainasettelua luonnollisena, mutta se on itse asiassa melko uusi ilmiö. Ennen toista maailmansotaa esimerkiksi eurooppalaiset fyysikot suhtautuivat rennosti »mystiikkaan». Jopa Einstein, joka tunnettiin niin rationaalisena, että kvanttifysiikankin outoudet saivat hänet raivostumaan, suhtautui hyvin lempeästi ajatukseen »ihmistä ylemmän henkiolennon» olemassaolosta. Einstein puhui myös »salaperäisyyden tajusta». Sen puuttuminen teki ihmisen sokeaksi.

Luvusta Kyllä kaikki järjestyy

Ihminen uskoo johonkin, kun hän ajattelee uskomansa asian olevan totta. Järki-ihmiset usein väittävät, etteivät usko mihinkään vaan perustavat maailmankuvansa tietoon (jota he pitävät uskon vastakohtana), mutta tämä väite on yhtä helppo kaataa kuin korttitalo. Vaikka yleisesti hyväksytty maailmankuvamme perustuu tietoon, ei uskoon, toimimme suurelta osalta uskon, ei niinkään tiedon varassa. Me kaikki uskomme lukemattomiin asioihin, joita emme voi todistaa.

Luvusta käärmeöljykauppiaat

Kun Norjan prinsessa Astrid kertoi tiedotusvälineille olevansa yhteydessä enkeleihin, syntyi skandaali. Prinsessahan on hullu, lööpit huusivat. Minua kiinnosti prinsessan enkelisuhteita enemmän se raivo, jonka ne synnyttivät. Mietin, pidetäänkö Newtonin fysiikan hallitsemaan maailmankuvaamme sopimattomia kokemuksia vain hulluina vai myös uhkaavina? Onko meneillään jonkinlainen moderni noitavaino? 1500- ja 1600-luvulla 200 000 naista murhattiin noitina, osana kirkon pyrkimystä pitää oppi puhtaana. Kolmannella vuosituhannella ei ketään enää heitetä roviolle, mutta »yliluonnollisten» kokemusten avoimesta jakamisesta ei myöskään seuraa mitään hyvää. Riski tulla määritellyksi uushenkiseksi hörhöksi on suuri siitäkin huolimatta, että maailmankuvaamme sopimattomat kokemukset ovat paljon tavallisempia kuin kukaan näköjään uskaltaa myöntää. Uskottavuus on kovaa valuuttaa nykypäivän maailmassa.

Mahdollisuus, että maailmassa on muutakin kuin minkä voimme tieteellisesti todistaa, on kieltämättä pelottava. Eipä ihme, että henkimaailma esittäytyy niin kansanperinteessämme ja nykyviihteessä »aavemaisessa» valossa. Mutta onko pelkomme vain osoitus kyvyttömyydestämme ja haluttomuudestamme hyväksyä »todellisuutemme» eri tasoja? Onko tässä taustalla se, että olemme vieraantuneet paitsi itsestämme myös luonnosta? Luonnonkansat elävät yhteydessä luontoon, ja heillä on ja heillä on siitä paljon sellaista tietoa, jota tieteellisin keinoin ei tavoiteta.

Reijonen tapasi psykiatri-shamaanin

Arizonan Sedonassa, joka tunnetaan Yhdysvaltain hörhölänä, tapasin Harvardista valmistuneen psykiatrin, joka on myös shamaani. Hän puhui luontevasti enkeleistä ja henkioppaista, joiden kanssa kommunikoi päivittäin. Aloin miettiä, että ehkä shamanismissa on kyse vain täydellisestä antautumisesta maailmankaikkeudelle. Vaikka en koskaan ole päässyt matkoille ylisiin ja alisiin maailmoihin, vaikka kuinka on rummutettu, pidän shamanismia suuressa arvossa. Se perustuu holistiseen käsitykseen ihmisestä ja luonnosta ja vaikka sana holistinen on naturalistien inhokki, se vetoaa minuun enemmän kuin sen vastakohta atomismi, jossa asiat hajotetaan osiin ja osia tutkitaan irrallaan kokonaisuudesta. Vaikka en ole shamaanimatkoille päässytkään, olen meditoidessani kyllä päässyt tilaan, jota voi kuvata non-dualistiseksi. Olen kokenut olevani pikselikenttä (joka ietysti todellisuudessa olenkin) ja sekoittuneeni kaikkeuteen.

Tietoisuuden hallinnasta:

Meillä ei ole mahdollisuutta tietää, mitä toisen ihmisen tietoisuudessa on, kun hädin tuskin hallitsemme omaammekaan. Minä siis ainakin pidän oveni avoimina arkkienkeleille ja keijuille ja metsänhengille. Jos sattuisin sellaisia tapaamaan, olisin kirjaimellisesti haltioissani. Sehän tarkoittaa sananmukaisesti sitä, että ollaan yhteydessä haltiaan. Haltiaton ihminen on suomalaisen kansanperinteen mukaan onneton ja masentunut. Kun nykysuomalaisten korkeita masennuslukuja ajattelee, tulee mieleen, ettei pieni haltioituminen ehkä olisi meille pahitteeksi.

Minä haltioiduin. Henkilökohtaiset pohdinnat ja leikillisyys yhdistettynä harkittuun  filosofiseen argumentointiin ilahduttaa. Valaa toivoa. Että näinkin voi kirjoittaa.    Kursivoidut sitaatit ovat siis Kati Reijosen kirjasta Iso asia – Pitäisikö Jumalalle antaa mahdollisuus? (Atena 2018).

 

 

 

Enkelit lentävät, koska he suhtautuvat itseensä kevyesti

IkkunanenkeliNyt tiedän, mitä luterilaisen kirkon tuleva johtaja ajattelee enkeleistä. ”Enkeli ei kutsu turvautumaan itseensä vaan suoraan Kristukseen. Enkeli on viestintuoja, media”, sanoo tuleva arkkipiispa Tapio Luoma. https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005634859.html

Silti ihmiset turvautuvat noihin siivekkäisiin, siis myös ne, jotka evät usko Kristukseen. Ihminen voikin ymmärtää viestin tuomisen ja mediana olon toisella tavoin kuin kristillinen perinne haluaisi sen ymmärrettävän. Enkeli voikin edustaa jotakin muuta hyvää, kaunista, juhlallista, kevyttä, jumalallista ja eheyttävää kuin Kristuksen viestiä.

Moniarvoisessa yhteiskunnassa on monenlaisia tutkintoja eri asioista. Enkelihän on joka tapauksessa vain tulkintaa, koska ei ole fysikaalinen, biologian mittareilla todennettava olento. Ei ole olemassa materiaalista referenssiä tulkinnalle.  Silti hän on totta henkilölle, joka enkeliin uskoo. Virallisen tulkinnan eli luterilaisen kirkon enkelikannan on tänään esittänyt tuleva arkkipiispa.

Moni jakaa sekä arkkipiispan kannan että soveltaa lisäksi omaa ”suojelusenkeliään” muillakin itselleen sopivilla tavoilla auttamaan ja keventämään arkeaan. Ehkä ei jakseta palata Kristuksen kärsimyshistoriaan, vaikka sen syvällinen tajuaminen viisastuttaisikin. Arkkienkeli Mikaelin tilalle on tullut Arkienkeli, arjen auttaja. Hän voi olla kristillinen tai ei-kristillinen.

Rajattomasti ja vapaasti

Kiista siitä, kuka saa määritellä oikean tavan uskoa enkeleihin, heijastelee yhteiskuntamme institutionaalista murrosta. Vanhojen ja erittäin vahvojen instituutioiden määrittelyvalta näyttää olevan murenemassa, kun ihmiset alkavat itse tulkita raamatun sanomaa ja enkelien merkitystä.

Tällaisessa murrosvaiheessa ilmenee kaikenlaista. Enkelimetaforaa keveyden, toivon ja paremman elämismaailman merkityksessä käytetään hyvässä tarkoituksessa auttamaan itseä tai muita kärsiviä ja apua kaipaavia, mutta sillä voidaan myös huijata. Tästä kirjoitti Hesarin kuukausiliite viime viikonloppuna.  Juttuun viitaten tuleva arkkipiispa paheksui enkelibisnestä.  Aivan samalla tavoin voidaan toki huijata  muillakin bisneksen aloilla, muun muassa vetoamalla ihmisten ahneuteen, rahan himoon, kauneuden janoon, vihaan tai muihin inhimillisiin tunteisiin. Näitäkin tuleva arkkipiispa todennäköisesti paheksuisi.

Bisnestä on monenlaista. Huijaus on aina paha asia. Tässä asian tekee erikoiseksi se, että on menty ”kirkon tontille”.

Tunteiden voima on niin suuri, että järki ei sitä pysty läheskään aina hallitsemaan. Toisaalta tunteet ovat voimavaramme ja ne voivat myös tukea meitä tehdessämme rationaalisia päätöksiä, esimerkiksi suhtautumisessamme luontoon ja ympäristöpolitiikkaan.

Yhteiskunnalliset instituutiot (kuten kirkko, poliisi, armeija, terveydenhuolto, koululaitos, yliopistot) ovat kehittyneet, jotta voisimme elää ainakin jossakin määrin järjestäytyneessä yhteisössä ja parantaa yhteistä elämäämme. Instituutiot eivät ole ikuisia, vaan kehittyvät ja muuttavat muotoaan koko ajan. Niitä lakkautetaan tai ne muulla tavoin näivettyvät olemattomiin, uusia syntyy kehkeytymällä ja kansan painostuksesta tai päättäjät päättävät rakentaa uusia (kuten maakuntahallinto).

Muutosvaiheissa syntyy aina kitkaa ja kahnauksia.  Enkelikysymys on kuvaava esimerkki institutionaalisen määrittelyvallan heikentymisestä. Vielä sata vuotta sitten ei kenellekään olisi tullut mieleenkään, että enkeleitä voi ”käyttää” joku muukin kuin kirkko tai että ne liitettäisiin johonkin muuhun kuin Kristukseen.  Nyt enkelit voivat ihmisten mielissä lentää rajattomasti ja vapaasti.

Enkeleistä tieteellisesti

Filosofisesti enkelit kuuluvat ihmisen olemismaailmaan. Psykologisesti ne ovat mielemme tuotetta, joista virtaa aineetonta voimaa, joka kuitenkin aineellistuu ihmisen arkielämässä erilaisina tunteina ja käyttäytymisenä. Enkelikokemukset ovat kokijoille tosia.

Teologisesti ne ovat uskonkysymys. Ortodokseilla esimerkiksi on hyvin rikas enkelimaailma. Raamatussa enkeli mainitaankin noin 300 kertaa. Teologit ovat tutkineet ja kirjoittaneet paljon Raamatun enkeleistä, mutta koska ne kuuluvat myyttiseen todellisuuteen, he eivät pyri todistamaan väitettä enkeleiden materiaalisesta olemassaolosta oikeaksi tai vääräksi. Vaikka enkeli voi ”ilmestyä”, hän ei silti ole fysikaalisesti materiaa.

Sosiologisesti uskominen enkeleihin ei ole totuus–valhe -akselilla arvioitava ilmiö. Kokemuksina ne voivat olla henkilökohtaisesti hyvin tärkeitä. Kokemusta ei selitä kokijan suhde tieteeseen. Samat ihmiset, joilla on enkelikokemuksia, voivat ihan yhtä hyvin luottaa myös järkeensä, tieteeseen ja koviin tosiasioihin. Nämä näkemykset voivat olla olemassa samanaikaisesti.

Professori Terhi Utriainen on tutkinut ihmisten enkeliyhteyksiä ja hän liittää ne muun muassa mielikuvitukseen, unelmointiin ja taiteellisuuteen. Professori Marja-Liisa Honkasalo ja sosiaalipsykologi Jeena Rancken ovat tutkineet ihmisten outoja, yliluonnollisiksi kuvattuja kokemuksia, jotka voivat olla myös enkelikokemuksia.

Mielikuvitus, taiteelliset ja hengelliset kokemukset mukaan lukien enkelikokemukset ovat osa ihmisenä olemista. Toisille ne ovat tärkeitä, toisille eivät. Toisille totta, toisille ei. Turha tästä on alkaa kättä vääntämään.

Enkeleistä on moneksi. Niitä voidaan käyttää myös lyömäaseena.  Enkeli-asetta on käytetty esimerkiksi yritettäessä vaientaa tieteellistä tutkimusta. Esimerkki tästä on syksyltä 2015, kun yliopistossa järjestettiin tutkimusseminaari aiheena täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen (kuten akupunktio, kiropraktiikka ja mindfulness-meditaatio yms.) tutkimus Suomessa.

Tästä tutkimusseminaarista kerrottiin  julkisuudessa halventavasti ja vähättelevästi  Ylen Akuutti-ohjelmassa viittaamalla mm. siihen, että yhden järjestelyissä mukana olleen enkeliuskoa oli toimittajan mukaan muka kritisoitu julkisuudessa! Vähän sama asia kuin sanoisi jollekin, että ”koska olen kuullut jostakin sinun olevan ortodoksi (islaminuskoinen, juutalainen, tummaihoinen, homo, ulkomaalainen tms.) ei sinun tutkimustuloksiasi voi pitää luotettavina”. Outoja perusteita väheksyä tutkimusta.

Mutta ajat ovat muuttuneet, joten tuollainen ei (ehkä) enää ole mahdollista. Tämän jutun otsikko Enkelit lentävät, koska he suhtautuvat itseensä kevyesti on lainattu Barbara Fredricksonin kirjasta Positivity.

PS. Päivitys iltapäivällä 10.4.2018: Olen saanut pari viestiä, joissa kerrotaan (tiivistäen):  ”Enkeliharrastus on pääasiassa naisten juttu. Se voimaannuttaa naisia. Silti nykyisessä patriarkaalisessa yhteiskunnassa on näköjään mahdollista pöyhkeän avoimesti sekä kirkonmiesten että muiden ”patriarkkojen” taholta vähätellä, pilkata ja halventaa enkeliharrastajia. Tieteeseen ja  oikeaan uskoon vedoten tekemällä tehdään valhekuvaa enkelihuijareista. Naiset eivät ole niin tyhmiä kuin patriarkat olettavat. Aihe kaipaisi ”me too” -kampanjan.”

Linkkejä enkeleitä käsitteleviin teksteihini (hakusanalla ”enkeli” löytyy blogista muitakin):

https://liinanblogi.com/2012/05/21/myonteinen-maanantai-ja-positiivisuuden-voima/

https://liinanblogi.com/2013/02/12/haavoittunut-enkeli-simberg/

https://liinanblogi.com/2014/05/01/enkelit-ovat-totta/

https://liinanblogi.com/2015/10/18/markku-arhamoi-jalleen/

https://liinanblogi.com/2016/02/01/akuutisti-akuutista/

https://liinanblogi.com/2016/02/25/raisasen-enkeliusko-tutkimus-ja-aamulehti/

Lähteitä

Eskola, A. (2013) Vaikka en niin kuin kirkko opettaa. Kirjapaja. Tallinna.

Fredrickson, B. (2011) Positivity. Oneworld Publiations. Oxford.

Honkasalo M-L ja  Koski K (toim.)(2017) Mielen rajoilla. Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

Rancken J (2017) Yliluonnollinen kokemus: Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino. Tampere 2017. http://vastapaino.fi/kirjat/yliluonnollinen-kokemus/

Utriainen, T. (2013) Doing things with angels: agency, alterity and practices of enchantment. Teoksessa Sutcliffe, S. J. & Gilhus, I. S. (toim.) New Age Spirituality. Rethinking Religion. Acumen, Bristol.

Kiropraktikolla käynti on yhteydessä opioidien vähempään käyttöön

Kiropraktikolla käyneet alaselkäkipupotilaat söivät vähemmän (heillä oli vähemmän reseptejä) opioidipohjaisia, keskushermostoon vaikuttavia, voimakkaita kipulääkkeitä kuin ne, jotka eivät käyneet kiropraktikolla.

Alaselkäkipu on kasvava kansanterveysongelma kaikkialla maailmassa. Aihetta käsitteli äskettäin Lancet What low back pain is and why we need to pay attention to it ja  Prevention and treatment of low back pain: evidence, challenges, and promising direction.

The Journal of Alternative and Complementary Medicine julkaisi New Hamphshiressä, Yhdysvaltain koillisosassa sijaitsevassa osavaltiossa tehdyn  tutkimuksen (retrospektiivinen kohorttitutkimus sairausvakuutusdokumenttien pohjalta), jossa verrattiin kiropraktikolla käyneiden ja ei-käyneiden alaselkäkipupotilaiden (jotka eivät sairastaneet syöpää) opioidireseptien määrää  sekä tähän liittyviä kustannuksia.

Tulosten mukaan kiropraktikolla käyneille oli määrätty 55 % vähemmän opioideja kuin niille, jotka eivät olleet käyneet. Kiropraktikolla käyneiden osalta keskimääräiset opioidikulut olivat myös pienemmät.

Tutkimus antaa viitteitä siitä, että tällainen lääkkeetön alaselkäkivun hoito voi olla sekä potilaalle hyödyllistä että taloudellisesti tehokasta.

Koska suoraa syy-seuraussuhdetta kohorttitutkimuksen perusteella ei voi tehdä kiropraktikolla käymisen vaikutuksesta potilaiden opioidien syömisen määrään (asiaan kun voivat vaikuttaa muutkin tekijät), tutkijat ehdottavat tarkempaa selvittämistä, sillä Yhdysvalloissa opioidien käytöstä kivun hoidossa on tullut epidemia.

Yli 650 000 ihmistä syö opioidipohjaisia lääkkeitä, joiden hyödyistä on kuitenkin vain vähän näyttöä kroonisen kivun hoidossa ja elämän laadun parantamisessa. Pitkäaikainen ja suuriannoksinen opioidien käyttö voi johtaa yliannostuksen, väärinkäytön ja riippuvuuden vaaraan.

Tämä on kasvava ongelma myös Suomessa.

Suomessa kiropraktikko on Valviran hyväksymä ammattinimike, mutta sairausvakuutuskorvausta hoidosta ei saa. (Vai tietääkö joku lukijoista, että voisi saada?)  Suomessa kiropraktiikan tehoa, vaikuttavuutta ja taloudellisuutta ei tietääkseni ole tutkittu.

Alaselkäkipupotilaiden määrä, joille on annettu  opioidiresepti kivun lievitykseen. Tumma palkki=kiropraktikolla käyneet ja vaaleampi palkk= ei-käyneet. 

Tutkimuksen tiivistelmä:

OBJECTIVE:

Pain relief resulting from services delivered by doctors of chiropractic may allow patients to use lower or less frequent doses of opioids, leading to reduced risk of adverse effects. The objective of this investigation was to evaluate the association between utilization of chiropractic services and the use of prescription opioid medications.

DESIGN:

The authors used a retrospective cohort design to analyze health insurance claims data.

SETTING:

The data source was the all payer claims database administered by the State of New Hampshire. The authors chose New Hampshire because health claims data were readily available for research, and in 2015, New Hampshire had the second-highest age-adjusted rate of drug overdose deaths in the United States.

SUBJECTS:

The study population comprised New Hampshire residents aged 18-99 years, enrolled in a health plan, and with at least two clinical office visits within 90 days for a primary diagnosis of low-back pain. The authors excluded subjects with a diagnosis of cancer.

OUTCOME MEASURES:

The authors measured likelihood of opioid prescription fill among recipients of services delivered by doctors of chiropractic compared with nonrecipients. They also compared the cohorts with regard to rates of prescription fills for opioids and associated charges.

RESULTS:

The adjusted likelihood of filling a prescription for an opioid analgesic was 55% lower among recipients compared with nonrecipients (odds ratio 0.45; 95% confidence interval 0.40-0.47; p < 0.0001). Average charges per person for opioid prescriptions were also significantly lower among recipients.

CONCLUSIONS:

Among New Hampshire adults with office visits for noncancer low-back pain, the likelihood of filling a prescription for an opioid analgesic was significantly lower for recipients of services delivered by doctors of chiropractic compared with nonrecipients. The underlying cause of this correlation remains unknown, indicating the need for further investigation.

Lähde

Whedon JM,  Toler AWJ, Goehl JM, Kazal LA 2018. Association Between Utilization of Chiropractic Services for Treatment of Low-Back Pain and Use of Prescription Opioids. J Altern Complement Med. 2018 Feb 22. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29470104

Eurooppalaiset lääkärit puolesta ja vastaan

Lääkäreiden mielipiteet ja asenteet täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja kohtaan vaihtelevat. Osa vastustaa, osa kannattaa ja suuri osa häilyy välimaastossa eli toisaalta vastustaa, toisaalta kannattaa.

Euroopan lääkäreiden pysyvä komitea (CPME, Comité Permanent Des Médicins Européens) vastustaa täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Saman linjan on omaksunut lääkäreiden ammattiliitto Suomessa, vaikka liitto suositteleekin jäseniään välttämään uskomushoitoja, mitä termiä CPME ei käytä CPME Position paper on complementary and alternative medicine. Kannanotossa tuodaan julki huoli potilasturvallisuudesta ja sekä puutteellisesta lainsäädännöstä.

CAM-hoitoja kannattavien lääkärijärjestöjen kannanotto  Response to CPME position paper on CAM  tuo esiin CAM (Complementary and Alternative Medicine) -hoitojen hyötyjä sekä CAM-hoitamista koskevien pätevyysvaatimusten sääntelyn tarpeen.

Alla on vapaasti suomennettuna ensin vastustava (CPME), jonka jälkeen sitä kommentoiva, CAM-hoitoja kannattava kannanotto.  Kummassakin on painavaa aisaa sekä lääkäreille että potilaille.  Dokumentit havainnollistavat vastustamisen ja kannattamisen syitä ja perusteluja. Tasapuolisen kuvan saamiseksi on hyvä lukea molemmat. Käännösvirheitä voi olla. Voit tarkistaa epäselvät kohdat linkitetyistä alkuperäsidokumenteista.

VASTUSTAA

Comité Permanent Des Médicins Européens (CPME)

Euroopan lääkäreiden pysyvä komitea (CPME) vahvisti 23.5.2015 kannanottonsa täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin.

CPME:n kannanotto täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin

Modernin lääketieteen kehitys 1900-luvulta lähtien on mahdollistanut sen, että potilaat voivat saada tehokasta näyttöön perustuvaa hoitoa, joka on tuotettu lääketieteellisin tutkimuksin käyttäen yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä menetelmiä. Tästä huolimatta monet potilaat hakevat apua perinteisistä, vaihtoehtoisista ja täydentävistä hoidoista sekä parannuskeinoista.

Mikä tahansa hoito voi hyötyä plasebovaikutuksesta; CAM-hoidot, joissa ei käytetä tehokkaita lääkkeitä tai niiden toimintatapojen vaikuttavuutta ei ole tieteellisesti todistettu, hyötyvät tästä vaikutuksesta.

Kohdatessaan potilaita, jotka käyttävät tai ovat aikeissa käyttää epätavanomaisia hoitotuotteita tai CAM-hoitoja, lääkäreiden tulisi aina kertoa heille hoitomahdollisuuksista, jotka tuottavat parhaimman kliinisen lopputuloksen sekä riskeistä, joita liittyy perinteisiin, täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitokäytäntöihin.

Samalla kun lääketieteen harjoittaminen EU:n jäsenmaissa on turvattu osittain terveydenhoitoammattilaisia, lääkkeitä, lääketieteellisiä laitteita ja terveydenhoitotuotteita koskevalla lainsäädännöllä, niin monissa EU:n jäsenmaissa suurin osa perinteisistä, täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoitokäytännöistä on sääntelemätöntä ja voi muodostaa merkittävän riskin potilaiden terveydelle ja turvallisuudelle. Vaihtoehtoiset ammatinharjoittajat ja vaihtoehtoisten tuotteiden mainostajat usein väittävät parantavansa tiettyjä sairauksia ja terveydentiloja, vaikka heillä ei ole tieteellistä tai lääketieteellistä näyttöä väitteensä tueksi. Potilaat saatetaan johdattaa valitsemaan perinteinen, vaihtoehtoinen tai täydentävä hoitokäytäntö lääketieteellisen hoidon sijaan, mikä voi mahdollisesti viivästyttää asianmukaisen lääketieteellisen diagnoosin saamista ja päästää heidän tilansa pahenemaan sekä joissakin tapauksissa johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.

Lainsäädäntötoimet ovat tarpeen, jotta estettäisiin täydentävien hoitomuotojen ja terapioiden tuottajia antamasta katteettomia lupauksia ja käyttämästä harhaanjohtavaa mainontaa. Potilaille ja kansalaisille pitäisi aktiivisesti tiedottaa mahdollisista haittavaikutuksista, joita voi aiheutua heidän lääkäriensä määräämien lääketieteellisten hoitojen keskeyttämisestä ja niiden korvaamisesta muilla menetelmillä, joita ei ole todistettu tehokkaiksi lääketieteellisessä tutkimuksessa ja käytännöissä. Lisäksi potilaiden tulisi olla selvillä siitä, että minkä tahansa lääketieteellisen hoidon viivästyminen korvaamalla se vaihtoehtoisella hoitokäytännöllä saattaa pitkällä aikavälillä johtaa pahempaan lopputulokseen.

CPME on organisaatio, joka pyrkii takaamaan lääketieteellisen toiminnan korkeimmat standardit ja edistämään lääketieteellisen hoidon korkeinta laatua ja potilasturvallisuutta. Kun käytetään täydentäviä hoitoja ja tuotteita, CPME:n mielipide on että:

  • Jokainen potilas ansaitsee parasta mahdollista tieteelliseen näyttöön perustuvaa hoitoa.
  • Kaikkien olemassa olevien hoitojen tehokkuutta ja turvallisuutta täytyy säännöllisesti arvioida uudelleen. Kaikki uudet diagnostiset ja hoidolliset menetelmät täytyy testata tieteellisten menetelmien ja eettisten periaatteiden mukaisesti (sellaisten kuin Maailman Lääkäriliiton Helsingin julistus – WMA Declaration of Helsinki).
  • Potilaille, jotka ilmoittavat lääkäreilleen etsivänsä vaihtoehtoja lääketieteelle, täytyy välittää puolueetonta tietoa tällaisten hoitojen luonteesta. Lääkäreiden tulisi olla tietoisia, että jotkut potilasryhmät, kuten potilaat, joilla on syöpä, psykiatrinen häiriö tai vakava krooninen sairaus sekä lapset, ovat erityisen alttiita vaihtoehtoisiin hoitokäytäntöihin liittyville riskeille. Kun sellaisia tilanteita ilmenee, lääkäreiden tulisi keskustella potilaidensa kanssa, milloin käyttää CAM-hoitoa heidän voimassaolevan lääketieteellisen hoitonsa rinnalla.
  • Lääkärien tulisi aina etsiä käyttämiensä hoitotapojen ja menetelmien tieteellinen perusta ja näyttö.
  • Julkiselle yleisölle pitäisi tiedottaa, että perinteiset, vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitokäytännöt eivät ole lääketieteen erityishaara, minkä vuoksi näiden alueiden sertifioitu koulutus ei vastaa lääketieteen ammattilaisen koulutusta.

CPME on vakavasti huolissaan laaja-alaisesta puuttuvasta sääntelystä, joka takaisi potilasturvallisuuden niille, jotka päättävät ensisijaisesti hakea perinteisiä, vaihtoehtoisia tai täydentäviä hoitoja. Tässä asiayhteydessä CPME:n mielipide on että:

  • EU:n tulisi vaatia yksittäisiä jäsenmaitaan luomaan tiukempia säännöksiä taatakseen potilasturvan niille, joita hoidetaan monenlaisten tarjoajien käyttämillä perinteisillä, täydentävillä tai vaihtoehtoisilla menetelmillä. Silloin kun haittaa ilmenee, kansanterveyden suojelemiseksi pitäisi olla mekanismi, joka pysäyttäisi tai merkittävästi rajoittaisi minkä tahansa täydentävän ja vaihtoehtoisen hoidon käytön.  EU:n ja kansallisten lainsäätäjien pitäisi sisäisen toimivaltansa puitteissa varmistaa, että potilaiden ja kansalaisten luottamusta ei käytetä väärin sallimalla harhaanjohtavaa tietoa konventionaalisen lääketieteen hoidon vaikutuksesta tai täydentävien tai vaihtoehtoisten hoitojen vaikutuksista.
  • Julkisissa terveydenhuollon budjeteissa pitäisi tukea ainoastaan sellaisia hoitoja, jotka on osoitettu vaikuttaviksi ja turvallisiksi.

KANNATTAA

Vastaus Euroopan lääkärien pysyvän komitean (CPME) kannanottoon täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista

CAMDOC Alliance, joka yhdistää neljä Euroopan täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja (CAM) edustavaa lääkäreiden kattojärjestöä, on huomioinut CPME:n kannanoton täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin. Me arvostamme sitä, että CPME on ottanut kantaa CAM:iin, koska CAM on kasvava yhteiskunnallinen ilmiö, mikä on johtanut siihen, että tällä hetkellä Euroopan Unionissa on arviolta 145 000 lääkäriä ja noin 160 000 muuta ammattilaista, jotka harjoittavat erilaisia CAM-hoitomuotoja[1], ja EU:n kansalaisista puolet käyttää CAM-hoitoja[2] Lääkärit, joilla on lisäpätevyys jossain erityisessä CAM-hoitomuodossa, kaikki CPME:n alaisten kansallisten lääkäriyhdistysten jäsenet, ovat toimivaltaisia ja päteviä päättämään sopivimmasta hoidosta: joko konventionaalinen tai CAM tai molemmat.

Kannanotossa on useita näkemyksiä, joihin voimme yhtyä, mutta myös sellaisia seikkoja, joista olemme eri mieltä.

Annamme mielellämme tukemme seuraaville seikoille (ja olemme lisänneet joitain selityksiä niihin kohtiin, joissa ne ovat tarpeen):
1. Lukuisissa EU: jäsenmaissa CAM-hoitojen harjoittaminen ja -tuotteet ovat sääntelemättömiä ja saattavat muodostaa riskin potilaiden terveydelle ja turvallisuudelle.
Olemme samaa mieltä tämän päätelmän kanssa ja siksi kannustamme EU:n jäsenmaita luomaan pikimmiten CAM-ammattikuntaa koskevia säännöksiä perustuen selkeästi määriteltyihin pätevyysvaatimuksiin ja toimivaltaan.
2. Jokainen potilas ansaitsee parasta mahdollista tieteelliseen näyttöön perustuvaa hoitoa.
3. Lääkärien tulisi aina etsiä käyttämiensä hoitotapojen ja menetelmien tieteellinen perusta ja näyttö.
4. Kaikkien olemassa olevien hoitojen tehokkuutta ja turvallisuutta täytyy säännöllisesti arvioida uudelleen. Kaikki uudet diagnostiset ja hoidolliset menetelmät täytyy testata tieteellisten menetelmien ja eettisten periaatteiden mukaisesti (sellaisten kuin Maailman Lääkäriliiton Helsingin julistus – WMA Declaration of Helsinki).
Olemme samaa mieltä tämän ideaalin tilanteen kanssa kuitenkin samalla todeten, että tutkijayhteisöllä on yhä edessään laaja työsarka sekä konventionaalisten että CAM-hoitojen parissa (ks. seuraava kohta).
5. Mikä tahansa hoito voi hyötyä plasebovaikutuksesta.
Tieteellinen tutkimus osoittaa, että tämä pätee sekä konventionaalisen lääketieteen hoitoihin että CAM-hoitoihin.
6. Potilaille, jotka ilmoittavat lääkäreilleen etsivänsä vaihtoehtoja konventionaalisille hoidoille, täytyy välittää puolueetonta tietoa tällaisten hoitojen luonteesta.
Olemme täysin samaa mieltä ja siksi kannustamme lääketieteellisiä tiedekuntia järjestämään tutustumiskursseja CAM-hoitoihin kaikille lääketieteen opiskelijoille ja ottamaan opetukseen mukaan CAM-ammattilaisia.
7. Etenkin vakavasti sairaiden potilaiden tapauksissa on elintärkeää, että lääkäreiden pitäisi keskustella CAM-hoitojen ja vallitsevan konventionaalisen lääketieteen hoitojen yhdistelmästä.
On selvää, että tehdäkseen tämän tosiasiallisesti ja vastuullisesti konventionaalisilla lääkäreillä täytyy olla jotain tietoa täydentävistä hoidoista.
8. EU:n ja kansallisten lainsäätäjien pitäisi sisäisen toimivaltansa puitteissa varmistaa, että potilaiden ja kansalaisten luottamusta ei käytetä väärin sallimalla harhaanjohtavaa tietoa konventionaalisen lääketieteen hoidon vaikutuksesta tai täydentävien tai vaihtoehtoisten hoitojen vaikutuksista.
9. Julkisissa terveydenhuollon budjeteissa pitäisi tukea ainoastaan sellaisia hoitoja, jotka on osoitettu vaikuttaviksi ja turvallisiksi.
On selviää, että tämä koskee sekä konventionaaliseen hoitoon että CAM-hoitoihin.

Olemme eri mieltä seuraavista seikoista:

  1. CPME:n kannanotto antaa ymmärtää, että CAM-hoidoissa ”ei käytetä tehokkaita lääkkeitä tai niiden toimintatapojen vaikuttavuutta ei ole tieteellisesti todistettu”. Olemme hämmästyneitä ja pettyneitä todetessamme, että olemassa olevaa tieteellistä näyttöä CAM-hoitojen vaikuttavuudesta ei ole tarkasteltu asianmukaisesti.

Tästä asiasta käytävää keskustelua sekoitetaan usein käyttämällä näyttöön perustuvan lääketieteen (evidence-based medicine – EBM) erilaisia määritelmiä. EBM:n oppi-isänä pidetyn David Suckettin mukaan se perustuu kolmeen tukipylvääseen, nimittäin
– ulkoinen näyttö – external evidence (tieteellinen tutkimus sisältäen satunnaistetut kontrolloidut kokeet, RCT:t)
– sisäinen näyttö – internal evidence (lääkäreiden asiantuntijuus)
– potilaiden preferenssit – patients’ preferences.
Vaikka toinen ja kolmas tukipylväs ovat yhtä tärkeitä kuin ensimmäinen, EBM on usein rajattu kapeasti ainoastaan ulkoiseksi näytöksi ja vielä erityisesti RCT:ksi.

Cochrane Collaboration on kansainvälinen ponnistus tuottaa tietoa moninaisten lääketieteellisten hoitojen näyttöön perustuvuudesta – sekä konventionaalisten hoitojen että CAM-hoitojen. Tarkastellessamme ainoastaan ulkoista näyttöä voimme todeta, että Cochrane Collaboration listaa sähköisessä kirjastossaan yli 4000 RCT:tä erilaisista CAM-hoidoista. [3] Lisäksi lukuisissa arvioinneissa, joita Cochrane Collaboration on tehnyt kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta, on tunnistettu mahdollisia CAM:in hyötyjä ja on havaittu yhteyksiä eri menettelytapojen/tuotteiden ja  lukuisten kroonisten sairaustilojen välillä.  Kun tarkasteltiin 145:ttä CAM:ista tehdyn RCT:n Cochrane-arviota käyttäen vuoden 2004 tietokantaa, kävi ilmi,  että 24,8 %:ssa arvioista pääteltiin CAM:illa olevan positiivinen vaikutus, 12,4 %:lla mahdollisesti positiivinen vaikutus, 4,8 %:lla ei mitään vaikutusta ja 0,69 %:lla vahingollinen vaikutus; 56,6 % :n kohdalla tultiin johtopäätökseen, että näyttö on puutteellista.[4]

Nuo luvut ovat samankaltaisia kuin ne, joita saatiin analysoitaessa 1016 systemaattista katsausta  RCT-tutkimuksista  käyttäen vuoden 2004 tietokantaa: 44,4 % arvioista teki päätelmän, että tutkitut intervention olivat todennäköisesti edullisia (positiivisia), 7 %:ssa pääteltiin toimenpiteiden olleen todennäköisesti haitallisia (negatiivisia) ja 47,8 %:n kohdalla raportoitiin, että näyttö ei tukenut etua eikä haittaa (ei voida tehdä johtopäätöstä).[5]  Kaksi muuta viimeaikaista esimerkkiä kertovat samankaltaista tarinaa. Poonachan & Gon tutkimuksessa “The level of scientific evidence underlying recommendations arising from the National Comprehensive Cancer Network clinical practice guidelines” (2011)[6]  tullaan päätelmään, että 10:stä suosituksesta (guidelines) löydetyistä 1023 ohjeistuksesta (recommendations) vain 6 %:lla on korkeatasoista näyttöä (high level of evidence), kuten RCT.  Tricocin & kumppaneiden tutkimuksessa “Scientific evidence underlying the ACC/AHA clinical practice guidelines” (2009)[7] tullaan päätelmään, että 2711:stä  tämänhetkisestä ohjeistuksesta ainoastaan 11 %:lla on korkeatasoista näyttöä, kuten RCT.

Edellisestä voimme päätellä, että konventionaalisen lääketieteen näyttöön perustuvuuden määrää on yleisesti yliarvioitu, kun taas CAM-hoitojen näyttöön perustuvuutta on aliarvioitu.

Kun käytetään EBM:n täyttä määritelmää sisällyttäen siihen kliinisen asiantuntijuuden ja potilaiden preferenssit, kuva muuttuu radikaalisti. Suurin osa hoitoihin liittyvistä päätöksistä on yhä kliinikoiden ja potilaiden yksilöllisen arvioinnin varassa. Vaikka täsmällisempää ulkoista näyttöä tarvitaan sekä konventionaalisissa että CAM-hoidoissa, voimme olla vain tyytyväisiä siitä, että potilaat voivat hyötyä lääkäreidensä kliinisestä asiantuntemuksesta.

  1. CPME:n  kannanotossa väitetään, että ”potilaat saatetaan johdattaa valitsemaan perinteinen, vaihtoehtoinen tai täydentävä hoitokäytäntö lääketieteellisen hoidon sijaan, mikä voi mahdollisesti viivästyttää asianmukaisen lääketieteellisen diagnoosin saamista ja päästää heidän tilansa pahenemaan sekä joissakin tapauksissa johtaa ennenaikaiseen kuolemaan”. WHO[8] ottaa asiaan sellaisen kannan, että CAM-hoidot ovat suhteellisen turvallisia, mutta ”onnettomuuksia voi joskus tapahtua esimerkiksi, kun CAM-ammatinharjoittajat eivät ole kunnolla koulutettuja, kun ammatinharjoittajat eivät noudata ammattikunnan eettistä säännöstöä tai kun hoitoa ei ole sopeutettu ja muunnettu potilaan kunnon tai terveydentilan mukaiseksi. Kaikkialta maailmasta on raportoitu haitallisia tapauksia, joita on seurannut CAM-lääkityksen käyttämisestä tai huonotasoisista ammattikäytännöistä tai epäpätevän ammatinharjoittajan CAM:in väärinkäytöstä. Lisäksi potilaille voi muodostua riski, jos he käyttävät CAM-lääkintätuotteita yhdistettynä konventionaaliseen lääkintään”.

Tämä on juuri se syy, miksi kannustamme EU:n jäsenmaita luomaan pikimmiten CAM-ammattikuntaa koskevia säännöksiä perustuen selkeästi määriteltyihin pätevyysvaatimuksiin ja toimivaltaan.

Kun tarkastellaan yllä esitettyä todellisessa elämässä, niin konventionaalisella lääketieteellä on paljon suurempi riskiprofiili. ”European Network of Centres for Pharmacoepidemiology and Pharmacovigilance ENCePP”:n mukaan arviolta 197 000 potilasta kuolee vuosittain EU:ssa konventionaalisesta lääkehoidosta johtuviin haitallisiin lääkevaikutuksiin (adverse drug reactions, ADRs),[9] 5 % kaikista sairaalaan otoista oli ADR-tapauksia, 5 % kaikista sairaalan potilaista kärsii ADR:stä, ADR on viidenneksi yleisin syy sairaalakuolemiin ja ADR:n yhteiskunnalliset kustannukset kohoavat 79 miljardiin euroon vuosittain.

Meidän näkökantamme mukaan ennen mitään hoitoa, konventionaalista tai CAM:ia, täytyy tehdä lääketieteellinen diagnoosi ja potilaalle täytyy kertoa kattavasti konventionaalisen lääketieteen hoitojen ja CAM-hoitojen mahdollisista eduista ja haitoista.

Me kiirehdimme tasapuolista ja täysipainoista lähestymistä CAM-hoitoihin siinä ongelmakontekstissa, jonka Euroopan terveydenhoito 2000-luvulla kohtaa ottaen huomioon seuraavat tekijät:

  • Monisairauksisuus (multimorbidity) ja vaikeasti määriteltävät ja monimuotoiset sairaudet (complex illness) ovat hyvin tavallisia Euroopassa. Lancetissa julkaistu laaja tutkimus osoitti, että yksi kolmasosa Skotlannin väestöstä on monisairaita. Osuus on todennäköisesti samankaltainen muissa Euroopan maissa.[10]
  • Monisairaalloisuus ja vaikeaselkoiset sairaudet liittyvät läheisesti monilääkitykseen (polypharmacy), esimerkiksi yli 50 % eurooppalaisten hoitokotien asukkaista ottaa kuutta tai enempää määrättyä lääkettä päivittäin.[11] Monilääkitys on vahvasti yhteydessä haitallisiin lääkevaikutuksiin (ADR), varsinkin vanhuksilla,[12] sekä tiloissa, joissa on kyse bakteerien vastustuskyvystä antibiooteille, jotka ovat maailmanlaajuinen ongelma.[13] Näyttö ja ohjeistukset perustuvat yleisesti yksittäiseen taudinkuvaan eivätkä ota huomioon monisairastavuutta ja vaikeaselkoisia sairauksia, mistä syystä tuollaisten ohjeistusten harkitsematon soveltaminen voi johtaa useiden lääkkeiden määräämiseen ja mahdollisiin yhteisvaikutuksiin.
  • Näyttöön perustuvaa lääketiedettä viedään usein eteenpäin lääkekokeilla, joita sponsoroivat kaupalliset tahot omaten kyseessä olevan lääkkeen intellektuaaliset omistusoikeudet. Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen intellektuaalista omistusta ei tavallisesti pystytä suojaamaan.
  • Monet potilaat ja kuluttajat valitsevat täydentävän ja vaihtoehtoisen hoidon johtuen heidän oikeutetusta huolestaan haittavaikutusten vuoksi ja heidän myös oikeutetusta käsityksestään, että täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot ovat turvallisempia.

Maailman terveysjärjestön Perinteisten ja täydentävien hoitojen strategia 2014 – 2023 (Traditional and Complementary Medicine Strategy 2014 – 2023) toteaa, että “T&CM (perinteiset ja täydentävät hoidot) on tärkeä ja usein aliarvioitu osa terveydenhuoltoa. T&CM:ä löytyy melkein maailman jokaisesta maasta ja sen palvelujen kysyntä on kasvavaa. Todistetusti laadukas, turvallinen ja vaikuttava TM tukee tavoitetta, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus saada hoitoa. Monet maat tunnistavat nyt tarpeen kehittää yhtenäinen ja yhdistävä lähestymistapa terveydenhuoltoon, joka sallii hallitusten, terveydenhuollon ammattilaisten ja, mikä tärkeintä, terveydenhoitopalveluja käyttävien kansalaisten, käyttää T&CM:iä turvallisella, kunnioittavalla, kustannustehokkaalla ja vaikuttavalla tavalla.[14]

Täydentävillä ja vaihtoehtoisilla hoidoilla, silloin kun ne ovat asianmukaisesti säännelty, integroitu ja tutkittu, on tärkeä anti eurooppalaiselle terveydenhuollolle. Me toivomme, että CPME:n ja CAMDOC Alliancen tämänhetkiset erilaiset näkemykset asettuvat aikanaan niin, että kaikki Euroopan kansalaiset voivat hyötyä siitä, mitä lääketieteellä on tarjottavana, sisältäen sekä konventionaalisen että CAM-menettelytavan.

Yhteistyöhön perustuva lähestymistapa on edennyt huomattavasti USA:ssa ja alkanut Euroopassakin. The Academic Consortium for Integrative Medicine & Health[15] on yhteenliittymä, joka painottaa yhteistyöhön perustuvaa lähestymistapaa potilashuollon erilaisten koulukuntien ammatinharjoittajien keskuudessa ja kannustaa harjoittamaan sellaista konventionaalista, täydentävää ja vaihtoehtoista terveydenhuoltoa, joka on näyttöön perustuvaa.

Yhteenliittymän jäsenenä on tällä hetkellä yli 60 arvostettua akateemista lääketieteen keskusta USA:ssa, kuten Harvardin lääketieteellinen koulu, Yalen yliopisto, Stanfordin yliopisto, Mayo-klinikka, Johns Hopkinsin yliopisto jne.

Yhteenliittymän mukaan jokaisella yksilöllä on oikeus terveydenhoitoon joka:

  • tarjotaan arvokkaasti ja asiakasta kunnioittaen
  • sisältää hoivaavan/välittävän hoitosuhteen (a caring relationship)
  • pitää arvossa koko persoonaa – mieltä, kehoa ja henkeä (spirit)
  • tiedostaa sisäisen parantamiskyvyn
  • tarjoaa valinnan mahdollisuuksia täydentävistä ja konventionaalisista hoidoista.

CAMDOC Alliance antaa täysin tukensa tälle lausunnolle ja toivoo CPME:n tekevän samoin.

ECH, ECPM, ICMART ja  IVAA ovat yhdistyneet  CAMDOC Allianssiksi
Sihteeristö:  Rue du Trône 194, 1050 Brussels, Belgium
URL: http://www.camdoc.eu
Email: info@camdoc.eu

European Committee for Homeopathy (ECH)
Noorwegenstraat 49, 9940 Evergem (Haven 8008X), Belgium
URL: www.homeopathyeurope.org

European Council of Doctors for Plurality in Medicine (ECPM)
Brombacherstrasse 5, 4057 Basel, Switzerland
URL: www.ecpm-europe.ch

International Council of Medical Acupuncture and Related Techniques (ICMART)
Rue de l’Amazone 62, 1060 Brussels, Belgium
URL: www.icmart.org

International Federation of Anthroposophic Medical Associations (IVAA)
Rue du Trône 194, 1050 Brussels, Belgium
URL: www.ivaa.info

Viitteet

[1] Von Ammon K et al (2012). Health Technology Assessment (HTA) and a map of CAM provision in the EU. Final Report of CAMbrella Work Package 5. Available at https://phaidra.univie.ac.at/detail_object/o:300096

[2] http://cordis.europa.eu/news/rcn/35388_en.html. Accessed 30/05/15

[3] http://community.cochrane.org/news/blog/topic-list-cochrane-complementary-medicine-field-relatedreviews-cochraneorg

[4] Committee on the Use of Complementary and Alternative Medicine by the American Public (2005). 5 State of Emerging Evidence on CAM: Cochrane Review Evidence for CAM. Complementary and Alternative Medicine in the United States. Washington DC: The National Academies Press. pp. 135–136. ISBN 978-0-309-09270-8.

[5] El Dib RP, Atallah AN, Andriolo RB (2007). Mapping the Cochrane evidence for decision making in health care. Journal of Evaluation in Clinical Practice, 13:689–692

[6] Poonacha TK, Go RS (2011). Level of scientific evidence underlying recommendations arising from the National Comprehensive Cancer Network clinical practice guidelines. Journal of Clinical Oncology, 29(2):186-191.

[7] Tricoci P et al (2009) Scientific evidence underlying the ACC/AHA clinical practice guidelines. Journal of the American Medical Association (JAMA), 301(8):831-41. [ACC/AHA are the American College of Cardiology and the American Heart Association resp.]

[8] 8 WHO guidelines on developing consumer information on proper use of traditional, complementary and alternative medicine (WHO, Geneva, 2004).

[9] http://www.encepp.eu/publications/documents/NewlegislationonPharmacovigilance.pdf. Accessed 27/05/2015.

[10] Barnett K et al (2012). Epidemiology of multimorbidity and implications for health care, research, and medical education: a cross-sectional study. Lancet, 380 (9836):37-43

[11] Fialova D et al (2005). Potentially inappropriate medication use among elderly home care patients in Europe. JAMA, 293:1348–58.

[12] Nobili N et al (2011). Multiple diseases and polypharmacy in the elderly: challenges for the internist of the third millennium. Journal of Comorbidity, 1(1):28–44.

[13] Llor C, Bjerrum L. (2014). Antimicrobial resistance: risk associated with antibiotic overuse and initiatives to reduce the problem. Therapeutic advances in drug safety, 5(6): 229–241.

[14]  http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/92455/1/9789241506090_eng.pdf?ua=1

[15] http://www.imconsortium.org. Accessed 27/05/2015.

Uskomushoitosuositus ja pilottitutkimus

Lääkäreiden ammattiliitto on antanut jäsenistölleen suosituksen suhtautumisesta uskomushoitoihin. Se kehottaa välttämään niitä, mutta ei kerro, mitä sellaiset hoidot ovat, joita on vältettävä. Jääkin epäselväksi, mitä uskomushoidoilla tarkoitetaan.

Vaihtoehtohoitoja emme ole, täydentäviksi emme tule, olkaamme siis uskomushoitoja!

No ei nyt sentään. Pohdin suosituksen linjoja ja uskomushoitoja Bioetiikan instituutin blogiin laatimassani kirjoituksessa Karhun nimi ja uskomushoidot.

Teema liittyy myös tuoreeseen pilottitutkimukseen, joka käynnistyi HUS:n johdolla Lohjan sairaalassa. Tutkittavana siellä on koliikkivauvaperheiden auttaminen vyöhyketerapialla.

Lääkäriliitto on listannut vyöhyketerapian vältettävien uskomushoitojen luetteloonsa, vaikka ei sitä itse suosituksessa mainitsekaan. Asia selviää muista Lääkäriliiton julkaisuista. Tarkemmin asiasta yllä mainitussa Karhu-jutussa.

Nyt siis vältettävää hoitomuotoa tutkitaan yliopistosairaalan johdolla. Vaikuttaa lupaavan ristiriitaiselta.

Ristiriidat näet voivat avata uusia, luovia ratkaisuja vanhoihin jumittuneisiin tilanteisiin  ja keinotekoisesti rakennettuihin ”joko-tai” -asetelmiin ja mielenlukkoihin.

Lainaan otteen Kuntalehden jutusta  12.3.2018  HUS ylittää raja-aitaa luonnonlääketieteeseen:

”HUSin johtajayliääkäri Markku Mäkijärvi myöntää, että tällainen kokeilu on melko harvinaista.

– Meillä ei kovin herkästi ylitetä koululääketieteen ja luontoislääketieteen rajaa. Tosin nyt puhuisin ennemminkin kokemusperäisestä lääketieteestä, sillä vyöhyketerapiasta on tiettävästi hyviä kokemuksia.

– Sen sijaan koululääketieteellä ei ole löytynyt keinoja koliikin hoitoon. Siksi tähän oli hyvä lähteä, hän sanoo.

Hänen tiedossaan ei ole, että muita vastaavia kokeiluja olisi Suomessa käynnissä.

Mäkijärvi kertoo toimineensa Saksassa, ja siellä raja-aita koululääketieteen ympärillä on monin tavoin matalampi. Varsinkin kuntoutuksessa lääkärit saattavat helpommin suositella erilaisia keinoja.”

Potilaskeskeistä tiedettä

Johtajaylilääkärillä on kunnioitettavan pragmaattinen ote: Jos lääketieteellistä keinoa ei ole, niin silloin mitä tahansa turvalliseksi arvioitua keinoa on kokeiltava ja tutkittava. Pidän tällaista asennetta tieteellisenä, potilaskeskeisenä ja eettisenä.

Tutkimuksen on avattava uusia teitä, uusia väyliä ihmisten auttamiseksi, jos vanhat ovat tukossa.

Tämä pilottihanke on käynnistynyt sen vuoksi,  että suuri joukko vanhempia on kertonut eri terveydenhuollon kontakteissa saaneensa vauvalleen ja itselleen apua vyöhyketerapeutilta. Ihmisten kokemukset on otettu tosissaan, ja lähdetty selvittämään asiaa tieteellisin menetelmin.

Markku Mäkijärvi mainitsee kokemusperäisen lääketieteen.

Siinä se nyt on. Uusi ovi.

Kun potilaiden kokemus nostetaan arvoiseensa asemaan –  kokemuksen sivuuttavan, ns. objektiivisen tutkimuksen rinnalle tasaveroiseksi tutkimusparadigmaksi, siitä ei voi seurata muuta kuin hyviä asioita..

Tänään uskon kehitykseen.