Potkukelkat pyörätelineessä
Muistaako vielä joku, kun kuljettiin talvisin kouluun potkukelkalla eli potkurilla? Siitä on tosi kauan. Potkureita ei enää näy missään, paitsi jossain syrjäkylien mummoloiden pihassa. Vaarit voivat veivata niillä paikalliseen lähikauppaan tai kuppilaan.
Mutta Kirkenesissä (Kirkkoniemessä) niitä on.
Potkuriparkki ostarin edessä Kirkenesissä.
Kirkenesin keskustassa hotellin potkuriparkissa menopelit on lukittu vaijeireilla varkaiden varalta. Ostarin edessä koira vartioi isantänsä kulkuneuvoa. Sulassa sovussa siinä seisovat eriväriset teräsjalkaiset ajokit odottamassa osatoskassejaan kiikuttavia kaupunkilaisia.
Modernia potkurikulttuuria.
Potukelkalla matka joutuu.
Nainen veivaa korkokengillään vauhtia potkuriinsa. Aamukiire töihin, kun tuli nukutuksi pommiin. Kahdeksalta keskustassa on vielä hiljaista. Vain potkurimiehet ja – naiset pyyhältävät ohitseni.
Tässä on jotakin hämmentävää vanhan ja uuden sekoitusta. Miten on mahdollista painella potkukelkalla keskellä pikku kaupunkia?
Käsitän vastauksen, kun meinaan kaatua liukastellessani katukäytävällä. Katuja sen kummemmin kuin jakakäytäviäkään ei hiekoiteta tai suolata. Ne jätetään olemaan luonnontilassa. Siis lumisina ja jäisinä.
Se, jolla on kiire, ottaa potkurin, muut hipsuttelevat varovasti jalan. Tai ajavat nastarenkaillaan.
Koristeltu ostoskori kaunistaa potkukelkkaa.
Potkurit eivät tunnnu häiritsevän ollenkaan liikennettä. Ne ovat osa Kirkenesiä, tätä kaunista Jäämeren rantakaupunkia.
Käväisen aamukävelyllä vuonon rannalla. Ohitan hotellin terassin. Pöytiä ja tuoleja ei ole, mutta terassi näyttää pakkasellakin upealta.
Talvinen terassi.