Tag Archive | vaihtoehtohoidot

Yle yhtyi puoskarilakikuoroon. Lue ”uskomushoitolain” kiinnostavia taustoja. Määrittelykamppailua?

201801 Lue, ihmettele ja tee omat johtopäätöksesi. Valotan tässä kirjoituksessa taustoja viime aikojen keskustelulle ”uskomushoitolaista” ja ”puoskarilaista”.

Taustoitan Päivi Räsäsen näkemyksiä HS 15.1.2018, Heli Saavalaisen  juttua 15.1.2018  ja Epäeettiset toimijat pitäisi karsia lailla -mielipidekirjoitusta HS 21.1.2018  sekä omaa aiheeseen liittyvä kommenttiani HS 19.1.2018

Esitän  faktatietoa tästä paljon puhutusta ”puoskarilaista”.

Jälleen kerran myös Yle on yhtynyt puoskareilla pelottelun kuoroon 23.1.2018 nettiuutisessaan. Yle viittaa Suomen Lääkäriliiton vuoden takaiseen blogikirjoitukseen, joka liittyi vuosi sitten toteutettuun vastaavaan puoskarijahtiin. Yle väittää: ”Niin sanottua puoskarilakia on valmisteltu useamman sosiaali- ja terveysministeriön kaudella, mutta hanke ei ole edennyt.” En tiedä, millaisia lähteitä toimittaja on käyttänyt, mutta väite ei pidä paikkaansa. Selitän asian alla kohdassa ”Ministerien pöydällä”. Toimittaja on varmaan kiireessä sotkenut ministerin ja  ministeriön. Jälkimmäiset eivät vaihdu kovin tiheään  kuten edelliset.

-Vähintäänkin lailla pitäisi suojata haavoittuvia ihmisryhmiä, kuten vanhuksia ja lapsia tai henkilöitä, jotka eivät itse ole kykeneväisiä arvioimaan hoidon sisältöä, toteaa ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen Valvirasta. ”Suurin vaara on, että vaihtoehtohoidot aiheuttavat potilaalle vahinkoa tai syrjäyttävät sairauden tehokkaan hoidon.” Kirsi Liukkoselta on nyt kysyttävä, kuinka suuresta vaarasta on kyse? Miten vaara suhteutuu muihin näitä väestöryhmiä uhkaaviin vaaroihin sote-järjestelmässä? Miten laki käytännössä voi suojata potilasta? Mitä ”vaarallisia vaihtoehtohoitoja” laki koskisi?

Puoskarilla tarkoitetaan laitonta lääkärintoimen harjoittamista. Uutisessa Yle yhdistää luonnon keskellä järjestetyt hiljentymisretriitit laittomaan lääkärintoimintaan. Vaikuttaa erikoiselta. Ylen logiikan mukaan laittomaksi lääkärintoimen harjoittamiseksi olisi samalla tavoin nimettävä  myös mindfulness-meditaatiohetket ja joogatunnit. Niissä tavoitteena on retriittien tavoin kehomielen hyvinvointi, johon pyritään vaikuttamalla sekä kehoon että mieleen. Enkeli, tuo vuosituhansia vanha kulttuurinen konstruktio, jota Ylen juttu päivittelee, on mielen tuote. Enkeli ei ole materiaalinen lääke. Se ei kilpaile lääkärin kanssa.

Saat valaistusta tähän kiinnostavaan median puoskariretoriikkaan tutustumalla Jonimatti Joutsijärven tutkielmaan, joka koski vaihtoehtohoitojen sääntelyä pohtineen valtioneuvoston asettaman työryhmän työtä. Se on todella mielenkiintoinen. Suosittelen sitä kaikille puoskaritoimittajillekin. Ja muillekin.

Juuri tuon työryhmän dokumentteihin koko julkinen puoskarilakikeskustelu on jo vuosia nojannut. Se on sikäli hämmästyttävää, että keskustelussa on systemaattisesti unohdettu, ohitettu tai tietoisesti sivutettu faktoja, jotka eivät tue vallitsevaa Ylen (ja pitkälti muidenkin päämedioiden) puoskarilakiretoriikkaa. Tämä panee miettimään nykyistä terveysjournalismin tasoa ja laatua.

Mitä on puoskarilain ja uskomushoitolain taustalla?

Julkista keskustelua täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista ja niiden sääntelyn tarpeesta on käyty jo ainakin 30 vuotta, mutta lainsäädännön muutoksia ei ole tullut. Aihepiiristä on tosin kiistelty paljon aikaisemminkin, jo 1900-luvun alkupuolella, jolloin  kiistakumppaneita olivat lääkärit ja kansanparantajat.

Nykyisin kiistaa voisi nimittää terveydenhuollon virallisesti rekisteröityjen ammattilaisten (Valviran rekisterissä) ja muiden hoitajien (epävirallisten, enemmän tai vähemmän koulutettujen) väliseksi kädenväännöksi. Kuitenkaan kiistojen rajapinta ei läheskään aina määrity vain näiden kahden ryhmän mukaan. Kenttä on monimuotoisempi ja sekoittunut.

Mediakeskustelussa sekoittuvat lisäksi termit uskomushoito, tieteelliseen näyttöön perustuva hoito, täydentävä hoito, vaihtoehtohoito,  luontaishoito ja virallinen ja  epävirallinen hoito. Käytännössä, todellisessa elämässä näitä kaikkia ”hoitamisen lajeja” on sekä terveydenhuollon sisällä että sen ulkopuolella.

Ministerien pöydällä

Julkisuudessa on jo vuosien ajan aina silloin tällöin väitetty, että vaihtoehtohoitojen rajoituksia koskeva lakiesitys on  valmiina sosiaali- ja terveysministeriössä odottamassa parlamentaarista käsittelyä. (esim. Aamulehti 24.2.2017)  ja että tällainen laki pitäisi säätää (esim. Yle 23.1.2018,  HS uutinen ja Päivi Räsäsen mielipidekirjoitus 15.1.2018).

Asiaa ovat pitäneet mediassa vireillä ”uskomushoitolakia”, toiselta nimitykseltään ”puoskarilakia”, lobbaavat tahot, lähinnä lääkärikunnan edustajat.

He ovat kertoneet ”faktatietona” toimittajille ja sitä kautta kansalaisille, että sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asiantuntijatyöryhmä on jo vuonna 2009 esittänyt tällaista lakia. On päivitelty ministerien haluttomuutta viedä lakiluonnosta eteen päin ja hienovaraisesti vihjattu, että ministerit ovat vellihousuja, kun eivät uskalla lähteä ajamaan hyvää asiaa.

Tavallista kansalaista varmasti myös ihmetyttää, miksi mitään ei tapahdu, vaikka asiasta kovasti puhtaan.  Miksi mitään ei ole tapahtunut yhdeksään vuoteen? Miksi lakiluonnos makaa STM:ssä vuodesta 2009?

Erimielinen asiantuntijaraportti

Tunteita nostattava lakiluonnos, jossa ehdotetaan rajoituksia vaihtoehtohoitajien toiminnalle, todellakin sisältyy STM:n julkaisuun vuodelta 2009. Kannattaa lukea sekä julkaisu että itse lakiluonnos, jos haluaa ymmärtää jupakan taustaa.

Miksi asiaa ei siis ole viety eteenpäin? Siksi, että on jotakin, mistä sensaatiohakuisissa mediateksteissä on vaiettu. Ei ole kerrottu yhtä olennaisen tärkeää asiaa.

On unohtunut kertoa, että asiantuntijatyöryhmä oli erimielinen. Osa ryhmän jäsenistä ja osa 149 organisaatiosta, joilta oli pyydetty lausunto lakiluonnoksesta, vastustivat ryhmän enemmistön raporttiin kirjoittamaa versiota ehdotetuksi laiksi. Työryhmässä ei rakentunut yhteistä käsitystä, konsensusta tästä kiistanalaisesta asiasta eri toimijoiden välille. Lakiluonnos on luettavissa raportin sivulla 84. Raportista voi myös lukea perustelut eriäville mielipiteille.

Demokraattisessa maassa valtioneuvoston asettamissa työryhmissä, kuten STM:n ryhmässäkin oli, on aina useita eri aloja ja suuntauksia edustavia asiantuntijoita sekä eri intressiryhmien edustajia. Näin demokratia toimii.

Jos asiantuntijatyöryhmä sekä lisäksi osa lausunnon antajista ovat voimakkaasti erimielisiä, poliitikkojen on hankalaa ottaa ryhmän raporttia niin vakavasti, että he lähtevät viemään asiaa eduskunnan käsittelyyn.  Politiikka on konsensuksen hakemista, sopivien ja mahdollisimman monille hyväksyttävien ratkaisujen tekoa ja neuvottelutuloksen etsimistä. Todennäköisesti tämän takia erimielisen työryhmän lakiluonnosta ei ole otettu lain valmisteluun. Näin politiikka toimii.

Aiheesta kirjoittaneet journalistit ovat purematta nielaisseet ”uskomushoitolain” lobbareiden esittämät mielipiteet tosiasioina.  Jopa itse STM:n työryhmän kokoonpanoa on jälkikäteen karkeasanaisesti paneteltu. Yle jopa julkaisi STM:n työryhmästä tällaisen mielipiteen ”uutisessaan” noin kaksi vuotta sitten:

Työryhmän tarkoitus oli suitsia puoskarointia – ja mukana oli puoskareita, mikä on käsittämätöntä. Sama asia kuin jos puuhattaisiin lakia järjestäytyneestä rikollisuudesta ja paikalla olisi liivijengiä.”

Yle siis rinnasti yhden ihmisryhmän – eli terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella toimivat hoitajat –  järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja liivijengeihin.

Nykyisin tällaista ei onneksi enää pääse tapahtumaan. Toivon niin.  Toimittajat ovat valveutuneempia. Journalismi, joka ei edes kysy solvatun väestöryhmän kantaa, on mielestäni kyvytön vastustamaan kaikenlaista lobbausta. Lobbaus voi nimittäin  verhouta asiantuntijuuden kaapuun. Tällaisen terveysjournalismin aika on ohi niin pian kuin tietämys hoitamisen kentällä käytävistä kiistoista lisääntyy.

Tietämys lisääntyy, kun tutkijat ja tutkivat journalistit ovat töissä avoimin silmin ja mielin.

Ikkuna

Miten valtioneuvoston asettama  vaihtoehtohoitojen työryhmä toimi?

Tätä asiaa tutki Jonimatti Joutsijärvi pro gradu tutkielmassa TERVEYSKULTTUURIN MÄÄRITTELEMÄTÖN TOISEUS. Epävirallisen terveydenhoidon määrittelykamppailu suomalaisessa lakisääntelytarvekeskustelussa. (Turun yliopisto 2014).

Hän selvitti STM:n työryhmän sisäistä määrittelykamppailua. Sillä hän tarkoitti  hoitamiseen liittyvää valtataistelua, jota käydään määritelmien, termien ja sanojen avulla:  miten ja kenellä on valta määritellä epävirallisen terveydenhoidon luonne, asema ja oikeutus Suomessa. Hän kävi läpi työryhmäraportin valmistelun asiakirjoja, joita olivat ministeriölle lähetetyt eri intressiryhmien kannanotot, muistiot ja lausunnot vuosina 2008-2009 sekä itse raportti. Metodi oli diskurssianalyysi.

Määrittelykamppailun Joutsijärvi ymmärsi osaksi terveyskulttuurin muutosprosessia, joka on parhaillaan käynnissä. Kysymys oli myös maailmakuvien välisistä kiistoista.

Seuraavassa tiivistän Jonimatti Joutsijärjen kiinnostavan, taustoja valaisevan tutkielman tuloksia ja johtopäätöksiä. Tiivistäminen on aina tiivistäjän eli tässä tapauksessa minun tulkintaani ja valintaani, joten kannattaa itse lukea tutkielma  Turun yliopiston kirjaston nettisivuilla.

Kuka puhuu ja kuinka argumentoi?

Miten eri intressiryhmät puhuivat lausunnoissaan ja kannanotoissaan  vaihtoehtohoidoista?

Vastustajat argumentoivat hoitojen riskeistä ja muista haitoista tavoitteenaan hoitojen käytön ja tarjonnan rajoittaminen. Argumenteissa ei vedottu hoitojen vaaroista todistaviin tutkimuksiin, vaan yksittäistapauksiin väärinkäytöksistä.

Puolustajat todistelivat hoitojen riskittömyyttä ja hyötyjä vetoamalla hoitomuotoja ( kuten kalevalaista jäsenkorjausta, kiropraktiikka ja homeopatiaa) koskeviin tutkimuksiin. Niillä haluttiin osoittaa, että puheena oleva hoitomuoto on tieteellisen näytön nojalla virallistettavissa. Strategian logiikka oli, että näyttöön perustuvan hoitomuodon on saatava samanlainen tai samanarvoinen yhteiskunnallinen ja laillinen asema kuin nykyisillä terveydenhuollon hoidoilla on. Puolustuspuhe vetosi tällä tavoin ulkopuoliseen tieteelliseen asiantuntijuuteen ja näin pyrki määrittelemään uudelleen virallisuuden rajoja olettaen, että virallinen taho eli STM ja koko työryhmä joutuisivat  reagoimaan tieteellisiin tutkimuksiin myöntämällä niiden totuudellisuus tai kumoamalla ne.

Näin ei tapahtunut. Joutsijärven mukaan ministeriö (STM) lausuntojen vastaanottajana ja teknisenä sihteerinä  ei ottanut lähetettyjä tutkimusaineistoja huomioon loppuraportissa tai lakiehdotuksessa, eikä niitä referoitu raporttia edeltävien lausuntojen yhteenvedossa tai raporttia kommentoivien lausuntojen tiivistelmissä.

(Liina: Minusta tämä tuntuu hämmentävältä… voiko näin olla?)

Näyttöä voi vastustaa kumoamalla lähteiden todistusvoima ”vahvemmilla” tutkimuksilla tai kovakorvaisesti, kuten ministeriö teki eli vaikenemalla ja sivuuttamalla ne. Näin tieteellisen argumentaation velvoittavuus voitiin kiertää. Joutsijärvi toteaa, että muilta osin lausunnon antajien mielipiteet on työryhmän loppuraportissa otettu huomioon melko kattavasti.

Lääketieteen ja politiikan käytännöt näyttävät Joutsijärven mukaan samojenkin tahojen lausunnoissa suhtautuvan päinvastaisin tavoin näyttöön potilasturvariskeistä. Näyttöön perustuvan politiikan periaatteen mukaisesti potilasturvariskit tulisi osoittaa tutkimustiedolla. Kuitenkaan epävirallisten hoitojen potilasturvariskeistä Suomessa ei ole tieteellisiä tutkimuksia eikä siten näyttöä. Vaatimus hoitojen käytön rajoittamisesta ei siis perustukaan näyttöön.

Joutsijärvi kysyykin, onko kyse vain lääketieteen sosiaalisen aseman pönkittämisestä asenteellisella puheella, jota laajan todistusaineiston puuttuessa perustellaan yleistyksillä ja anekdooteilla?

(Liina: Ohhoh, onpa kova kysymys.)

Työryhmäraportin, siinä olevan eriävän mielipiteen ja lausuntojen  argumentaation perusteella Joutsijärvi päättelee, että ryhmä ei onnistunut nostamaan esiin koko keskustelua, joka epävirallisen terveydenhoidon roolista Suomessa oli käynnissä.

Keskustelu olisi kuitenkin tarpeellista, jotta useimpia osapuolia tyydyttävää lainsäädäntöä tai muita virallisia päätöksiä ja toimia voitaisiin tehdä.

Kuinka vakavia potilasturvaongelmat ovat?

-Potilasturvaongelmat, joita ratkomaan työryhmä perustettiin, ovat oletettavasti pysyneet samoina, koska konkreettisia ratkaisuita ongelmiin ei tähän mennessä ole tehty, pohtii Joutsijärvi vuonna 2014. Hän kysyykin, kuinka vakavia ongelmat mahtavat olla, kun niitä esiin nostaneet tahot eivät ole näkyvällä tavalla puuttuneet prosessin hidastumiseen.

(Liina: Vuonna 2018 sääntelyprosessi on edelleen kesken. Vain ”vanhan” eli vuoden 2009 ”erimielisen” lakiluonnoksen lobbarit ovat saaneet äänensä julkisuuteen. Muita ääniä ei juuri ole kuulunut. Miksi?  Miksi STM kaikkia kansalaisia edustavana terveysasioista päättävänä elimenä ei  tee  mitään konsensuksen löytämiseksi eri intressiryhmien välillä? Jos potilasturvallisuus todella huolestuttaa, ratkaisua on ryhdyttävä etsimään potilaiden turvaksi?  On mahdollista luonnostella parempi, kansalaisten ja eri intressipiirien hyväksyttävissä oleva lakiehdotus demokratian periaatteiden mukaisesti. Sitä paitsi laki ei ole ainoa keino ratkaista ongelmia. Mikähän tämän pysähtyneisyyden eli jumin taustalla on?)

Työryhmä näytti suoriutuvan tehtävästään epätyydyttävästi. Se selvitti vaihtoehtohoitojen nykytilaa puutteellisesti. Löydökset potilasturvariskeistä eivät tue lakiesityksen kaltaisen sääntelyn hyödyllisyyttä.

Entä kansalaiset-käyttäjät? Terveyttä edistävät vaikutuksetkin kaipaavat selvitystä

Potilasturvallisuusongelmat ovat tärkeä, mutta yksinään ne ovat riittämätön näkökulma epävirallisen terveydenhoidon sääntelyyn ja hyödyntämiseen nyky-yhteiskunnassa. Myös hoitomuotojen terveyttä edistävät sekä sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset tulisi selvittää. Kuluttajien/potilaiden näkökulmaa työryhmän työskentelyssä ei otettu ollenkaan huomioon.

Potilasturvaongelmien ratkaisun ei pitäisi vaikeuttaa terveydelle hyödyllistä tai neutraalia toimintaa. Tämä ei ole suotavaa myöskään ammatinharjoittamisen vapauden nimissä.

Joutsijärven päätelmien mukaan luonnontieteelliselle tutkimukselle vieraisiin maailmankuviin perustuvien ammattien harjoittaminen on useimmiten uskonnonvapauden alainen oikeus sikäli, kuin ne eivät riko lakia. Kun käyttäjien tiedetään pitävän vaihtoehtohoitoja lääketiedettä täydentävinä, Joutsijärvi kysyykin, miksei tätä oteta käyttäjien elämään vaikuttavan lainsäädännön lähtökohdaksi. Ja miksi ylipäänsä katsotaan tarpeelliseksi nähdä hoidot vaihtoehtoisina.

Käytäntö ja käyttötutkimuksetkaan eivät tue tällaista vaihtoehtoisuuden näkemystä.

Patsas muodostunut metsästä rajattu vaaka

Täydentävien hoitojen tutkimus virkistyy – väitöskirjoja tekeillä

Lehti ja pisara auton katolla 2Noin vuosi sitten kiitin kaikkia, jotka lähettivät kirjoituksensa omista täydentävien hoitojen kokemuksistaan valmisteilla olevaa tutkimusta varten. Kertomuksia kerättiin kesällä 2016 tämän blogin ja Voi hyvin -lehden välityksellä. Noin 300 kirjoittajaa vastasi kysymyksiin: ”Millaisiin vaivoihin olet hakenut apua? Mitä hoitoa käytit, miksi ja mitä hyötyä tai haittaa siitä oli?”

Kiitos vielä kerran. Tässä kerron, mitä hankkeelle kuluu.

Syksyllä 2016 hoitotieteen maisteri Tiina Väänänen haki Tampereen yliopistosta jatko-opiskeluoikeutta väitöskirjan tekemiseksi aineistonaan nämä ihmisten lähettämät kirjoitukset sekä niihin liittyvät haastattelut.

Tiinan tutkimussuunnitelma ”Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen käytön syyt ja asiakaskokemukset Suomessa” hyväksyttiin monien vaiheiden jälkeen Tampereen yliopistossa kesäkuussa 2017.

Mitä on tulossa?  

Ne, joille tutkimuksen teko ja sen eri vaiheet ovat vähemmän tuttuja, saattavat ehkä odottaa, että piankin on jotakin raportoitavaa. Tutkimustyö on kuitenkin aina hidasta. Se edellyttää äärimmäistä huolellisuutta, käsitteiden käytön yksiselitteisyyttä, alan kansainväliseen tutkimukseen perehtymistä sekä aineiston ja tutkimusmenetelmien hyvää tuntemusta. Ja tietysti suunnatonta ahkeruutta. Tällaisen ison tekstiaineiston yksityiskohtainen kvalitatiivinen analyysi  vie runsaasti aikaa, varsinkin kun työtä on tehtävä oman päivätyön ohella, vapaa-aikana.

Väitöskirjan tekeminen kestää keskimäärin neljä vuotta. Yliopiston tarjoamaa tai muuta ulkopuolista rahoitustukea tutkimukseen ei vielä ole käytettävissä, mutta toivottavasti jossain myöhemmässä vaiheessa on. Väitöskirjatutkijan on lähes välttämätöntä ainakin jonkin aikaa keskittyä tutkimustyöhön täysipäiväisesti.

Joka tapauksessa aineiston analysointi on alkanut ja etenee koko ajan.

Tutkimusaineisto on erittäin monipuolinen. Se valaisee syitä, jotka ohjaavat kansalaisia täydentävien hoitojen pariin ja kertoo, mitä sellaisia piirteitä näissä hoitomuodoissa ja hoitajissa on, jotka koetaan parantaviksi, kannustaviksi ja auttavaksi. Ja mitä sellaisia, mikä koetaan haitallisiksi.

Tiinan tutkimus ei ole – eikä tutkimuksen puolueettomuuden ja riippumattomuuden vuoksi voikaan olla – ajamassa tai vastustamassa täydentävien hoitojen asiaa  tai mitään yksittäisiä hoitomuotoja. Tarkoitus on tuottaa tutkittua tietoa  täydentävien hoitojen käyttäjistä ja heidän kokemuksistaan.

Tähdennän vielä, että kirjoittajien antamat henkilötiedot (tai muut tiedot, joista voisi päätellä kuka jokin  yksittäinen kirjoittaja on) eivät tule missään muodossa julki tutkimusprosessin aikana eikä tuloksia raportoitaessa. Ne jäävät vain väitöskirjatutkijan tietoon ja ainoastaan tutkimuskäyttöön. Olen luovuttanut kaikki kirjoitukset Tiina Väänäsen yksinomaiseen käyttöön hänen tutkimustaan varten.  Toimin jatkossa tässä hankkeessa väitöskirjatyön ohjausryhmän jäsenenä.

Välitän Tiina Väänäsen kiitokset kaikille kokemuksistaan kirjoittaneille: ”Lähetetyt tarinat ovat upeita ja olen todella kiitollinen kaikille tarinansa lähettäneille. Ne ovat rikkaita ja monipuolisia kertomuksia ainutlaatuisesta elämästä.”Tiina Väänänen 2Tiinan sähköpostiosoite on tiina.a.vaananen@gmail.com

Sairaanhoitajien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten tutkimus

Terveystieteiden maisteri Hanna Westerberg on myös saanut jatko-opiskeluoikeuden tohtoripintoja varten Tampereen yliopistossa. Hänen valmisteilla olevan väitöskirjansa otsikko on ”Sairaanhoitajien  kokemukset ja suhtautuminen vaihtoehtoisiin ja täydentäviin hoitomuotoihin Suomessa”.

Lääkäriliitto on selvittänyt monena vuotena lääkäreiden käsityksiä ja mielipiteitä täydentävistä hoidoista. Sen sijaan sairaanhoitajien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten kokemuksista ja suhtautumisesta ei juurikaan ole tutkimustietoa Suomessa. Aiheesta on julkaistu yksi väitöskirja yli kymmenen vuotta sitten (Salmenperä 2005).

Monissa maissa, esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa yli puolet sairaaloista tarjoaa potilailleen täydentäviä hoitoja muun hoidon lisänä (Jacobsen ym. 2015). Suomessa ei edes tiedetä, miten hoitohenkilökunta (lääkäreitä lukuun ottamatta) suhtautuu näihin hoitoihin, saatikka että tiedettäisiin, kuinka paljon lääkärit tai hoitajat soveltavat omassa työssään täydentäviä terveysnäkemyksiä.

Hanna Westerberg 2Hannan sähköpostiosoite on Westerberg.Hanna.P@student.uta.fi

Tärkeä tutkimusaihe

Täydentävät hoidot tutkimusaiheena saattaa vaikuttaa suuressa sote-kuvassa marginaaliselta. Kuitenkin sote-uudistuksen päättäjien on hyvä tietää, voisivatko viralliselta kannalta katsottuna ”uudenlaiset”, ”erilaiset” tai ”täydentävät”  hoitamisen ja terveyden edistämisen tavat auttaa terveydenhuollon kehittämisessä ja miten ne mahdollisesti voisivat parantaa kansanterveyttä.

Kansalaisten ja sairaanhoitajien näkemysten ja kokemusten tutkimus voi auttaa selventämään myös syitä nykyiseen aika jyrkkään ristiriitaan ja julkisuudessa näkyvään vastakkainasetteluun virallisen ja epävirallisen hoitamisen välillä.

Ilman tutkimusta ja faktatietoja keskustelu velloo vain vahvojen mielipiteiden varassa, jolloin näyttöön perustuvaa terveyspolitiikkaa on hankala toteuttaa.

Toivotan Tiinalle ja Hannalle menestystä väitökirjatutkimuksissa.

Viitteitä

Jacobsen, R., Fonnebo, V.M., Foss, N. & Kristoffersen, E. (2015) Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary & Alternative Medicine, 15:275.

Salmenperä, L. (2005) Täydentävä ja vaihtoehtoinen lääkintä: syöpäpotilaiden, hoitajien ja lääkäreiden asenteet sekä syöpäpotilaiden täydentävän ja vaihtoehtoisen lääkinnän käyttö. Turun yliopisto, Annales Universitatis Turkuensis D 663,  Painosalama Oy.

Taloustutkimus (2008) Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

Täydentävät hoidot, turhia vai hyödyllisiä

Symbolipalloja. Kuva P. Aarva

Tämä kirjoitus on Allergia ja astma -lehden nettisivuilta, josta sen voivat lukea lehden tilaajat. Toimituksen luvalla julkaisen sen tässä samanlaisena kuin se on julkaistu 15.9.2017 lehden sivuilla (ilman kirjoitusta elävöittäviä symboli- ja luontokuvia). Kiitän Allergia ja astma -lehteä julkaisuluvasta.

Noin kolmannes suomalaisista käyttää täydentäviä hoitoja, joita kutsutaan myös luontais- tai vaihtoehtohoidoiksi.

Ne ovat kirjava joukko luontaistuotteita ja -lääkkeitä, kehomieli-hoitoja ja kokonaisia lääkintäjärjestelmiä, kuten kiinalainen lääketiede. Luontaistuotteita on kokeillut yli puolet väestöstä.[1]

Tässä kirjoituksessa pyrin osoittamaan, että täydentävien hoitojen todellisuus ei ole mustavalkoinen, vaan vivahteikas. Hoidoista voi olla hyötyä, mutta myös haittaa. Tutkimusten mukaan ne eivät näytä asettuvan vastakohdaksi viralliselle hoitamiselle, vaan sen rinnalle. Hoitomuodot nojaavat monesti kansanperinteeseen tai muutoin modernista biolääketieteellisestä ajattelusta poikkeavaan hoitofilosofiaan.

Yksi näkee ne yleislääkkeenä kaikkiin mahdollisiin vaivoihin, toinen pitää niitä hyödyttömänä, tieteenvastaisena taikauskona.

Eri hoito- ja lääkintäjärjestelmien välillä on kautta historian ollut kahnausta. Keskiajalla kirkko määritteli, mikä on hyvää hoitamista, nyt sen määrittelee pitkälti biolääketieteellinen yhteisö. Silti määrittelyvalta ei ole totaalista. Ihmiset valitsevat eri hoitofilosofioista kumpuvia avun muotoja, ja käyttävät niitä rinnakkain ja samanaikaisesti. Potilaille tämä ei ole ollut ongelmallista. Historian linssin läpi katsottuna kiistely ”oikeasta” tiestä terveyteen on ollut ennen muuta eri lääkintäjärjestelmiä edustavien parantajien ja auktoriteettien murhe.[2]

Täydentäviä hoitoja valitaan yleensä tavanomaisen lääketieteellisen hoidon tueksi ja lisäksi, ei vaihtoehdoksi. Niitä käytetään eniten lisähoitoina kroonisten vaivojen, vaikeasti määriteltävien sairauksien ja kiputilojen lievittämiseen sekä terveyden edistämiseksi.[3]

Astmasta ja allergioista kärsivätkin kokeilevat erilaisia hoitoja.

Joku saa avun, toinen ei. Alustavia viitteitä on saatu mm. suolahuoneen[4] ja koivunsiitepölyhunajan[5] myönteisistä vaikutuksista oireiden lievittymiseen. Samoin Cvitamiinista[6] on jonkin verran näyttöä. Probiooteilla[7] arvellaan voitavan ehkäistä ja hoitaa allergiaoireita. Rannikkomännyn kuoresta eristetyllä Pycnogenolilla on mahdollisesti koivuallergian oireita lievittävää vaikutusta, ja siitä voi olla apua astmaoireiden lievityksessä käytettäessä astmalääkityksen lisänä.[8] Heinätabletteja käytetään siedätyshoidossa, ja ne ovat nykyisin virallisesti hyväksytty sairausvakuutuksesta korvattava biologinen lääkehoito.[9]

Jooga, luonnossa liikkuminen ja muut kehoa ja mieltä rentouttavat keinot saattavat jonkin verran parantaa astmaa ja muitakin kroonisia tauteja potevien elämänlaatua, vaikka ne eivät itse sairautta parannakaan.[10] Hengitysharjoituksista, hieronnasta, kaloreiden ja suolan vähentämisestä sekä kalaöljyn ja seleenin lisäämisestä ruokavalioon on mahdollisesti hyötyä astmaatikoille.[11] Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta ennen kuin pitäviä johtopäätöksiä voidaan tehdä.

Mielen ja kehon hyvinvointia edistävät ja tasapainottavat kehomieli-hoidot, kuten hengitysharjoitukset, mindfulness-meditaatio ja jooga, ovat yleensä terveydelle haitattomia. Luontaisvalmisteiden ja lääkkeiden yhteisvaikutukset sen sijaan voivat olla haitallisia. Siksi on tärkeää, että hoitojen käytöstä keskustellaan oman lääkärin kanssa. Epäsuoraa, terveyteen liittymätöntä haittaa voi olla turha rahan meno, jos epäpätevästä hoidosta ei ole mitään hyötyä.[12]

Valvonnan puutteen vuoksi Suomessa toimii koulutukseltaan hyvin eritasoisia terapeutteja, joten asiakkaan on oltava tarkkana hoitajaa valitessaan. Muodollisen pätevyyden voi tarkistaa esimerkiksi Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL:n terapeuttirekisteristä, jossa kuitenkin on vain murto-osa hoitajista, tai Julkiterhikki-rekisteristä, josta löytyvät hoitajat, joilla on virallinen ammattitutkinto.[13] Terveydenhuoltokin tarjoaa nykyisin vähäisessä määrin täydentäviä hoitoja.[14] Tutkimus on lisääntynyt viime vuosikymmeninä samaan aikaan kuin hoitojen käyttö länsimaissa on yleistynyt.

Kolmenlaista hoitamista

Täydentäviä hoitoja on tarjolla pääasiassa terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella, mutta jonkin verran myös terveydenhuollossa. Niiden asema kansallisissa terveysjärjestelmissä vaihtelee eri maissa. Kansainvälisesti näitä hoitomuotoja kutsutaan täydentäviksi ja vaihtoehtoisiksi hoidoiksi, englanniksi Complementary and Alternative Medicine (CAM).[15]

Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot 

1) Kehomielihoidot, kuten länsimainen akupunktio, jooga, kalevalainen jäsenkorjaus, naprapatia, osteopatia, kiropraktiikka, vyöhyketerapia, aromaterapia, erilaiset hieronnat, rentoutustekniikat, meditaatio, hypnoosi, luonto- ja taideterapiat.

2) Erilaiset valmisteet, kuten luontaistuotteet, rohdokset, yrtit, vitamiinit ja mineraalit.

3) Kokonaiset hoitojärjestelmät, kuten kiinalainen akupunktio, perinteinen kiinalainen ja intialainen (Ayurveda) lääketiede ja homeopatia. Ne poikkeavat modernista biolääketieteestä teorioiltaan ja hoitotavoiltaan ja pyrkivät tasapainottamaan kehoa ja mieltä erilaisin menetelmin sekä yrttien, valmisteiden ja ruokavalion avulla.

Tutkimuskirjallisuudessa yleistyy myös termi täydentävät terveysnäkemykset (complementary health approaches) ja täydentävät hoidot (complementary medicine)[16]. Perustelu näille nimityksille on, että ihmiset yleensä valitsevat hoitoja lääkärin tai muun tavanomaisen hoidon tueksi ja täydennykseksi, ei korvaamaan näitä.[17] Integroivalla terveydenhuollolla (integrative health care) tarkoitetaan yhdistelmää, jossa sovelletaan biolääketieteellisten hoitomuotojen, kuten lääkkeiden ja leikkausten, ohella myös täydentäviä hoitamisen ja terveyden edistämisen lähestymistapoja.[18] Yhdysvaltain Kansallinen terveysinstituutti käyttää termiä täydentävä ja integroiva terveys ja Maailman terveysjärjestö perinteinen ja täydentävä lääketiede. [19]

Raja virallisen ja täydentävän hoitamisen välillä on liukuva. Esimerkiksi hieronta luetaan joissakin maissa täydentäväksi. Suomessa koulutettu hieroja, naprapaatti, osteopaatti ja kiropraktikko ovat virallisesti hyväksyttyjä ammattinimikkeitä[20], vaikka kela-korvausta hoidoista ei saakaan. Akupunktiokin on virallista, kun sitä antaa lääkäri. Sveitsissä lääkärin antama yrttilääkintä, antroposofinen, homeopaattinen ja kiinalainen lääketieteellinen hoito on korvattu 1.8.2017 alkaen pakollisesta sairausvakuutuksesta.[21] Tanskassa vyöhyketerapiasta voi saada yksityisen sairausvakuutuksen korvausta.[22] Norjassa täydentäviä hoitoja käytetään tukihoitoina yli puolessa maan sairaaloista.[23] Yhdysvalloissa integroiva terveydenhoito yleistyy ja joitakin täydentäviä hoitomuotoja korvataan sairausvakuutuksista.[24]

Kuka käyttää ja miksi?

Täydentäviä hoitoja käytetään kaikissa ikä- ja sosiaaliryhmissä, naiset käyttävät miehiä enemmän. Suosituimpia ne ovat keski-ikäisten, melko hyvin koulutettujen, työssä käyvien, keskimääräistä paremmassa taloudellisessa asemassa olevien ja sellaisten perheellisten naisten joukossa, joilla on kroonisia terveysongelmia. Omatoimiset hoitomuodot ovat yleisempiä kuin hoitajan luona käyminen.[25]

Tuki- ja liikuntaelinten vaivat ovat länsimaissa yleisin terveysongelma, jonka vuoksi hakeudutaan täydentävään hoitoon. Käytön syiksi on tutkimuksissa mainittu tyytymättömyys tavanomaisiin terveydenhuollon palveluihin, haluttomuus käyttää lääkkeitä niiden sivuvaikutuksien ja joskus tehottomuuden vuoksi, luonnonmukaisen hoidon arvostus ja parempi terapeuttinen suhde hoitajaan. Lisäksi terveyden edistäminen, immuunijärjestelmän vahvistaminen, kivun lievitys, stressin hallinta ja yleinen hyvinvointi on mainittu syiksi.[26]

Kroonisten sairauksien lisääntyminen, terveysinformaation tarjonta sekä terveyden ymmärtäminen entistä kokonaisvaltaisemmaksi heijastuvat täydentävien hoitojen suosion kasvussa.[27] Ihmiset myös yhdistävät itsehoitona käyttämiään keinoja arkirutiineihinsa lievittääkseen ja ehkäistäkseen kroonisia terveysongelmia. Vain osa potilaista kertoo lääkärille hoitojen käytöstään.[28]

Suomessa syödään paljon luontaistuotteita ja ravintolisiä. Akupunktiota tai kiropraktiikkaa on joskus käyttänyt tai kokeillut joka neljäs aikuinen tai hänen perheenjäsenensä, vyöhyketerapiaa joka viides. Suurin osa on kokenut saaneensa niistä apua.[29] Lääkäreistä valtaosa hyväksyy nämä hoidot, jos potilas kokee saavansa niistä apua. Kuitenkin vyöhyketerapiaa lääkärikunta vierastaa, samoin homeopatiaa.[30]

Tutkimus vilkastuu

Ihmiset käyttävät paljon erilaisia avun muotoja, joista läheskään kaikki, mahdollisesti ei edes suurin osa, nojaa biolääketieteen tietoperustaan. Täydentävien hoitojen tutkimus onkin monitieteistä, se soveltaa mm. lääketieteen, hoitotieteen, psykologian, sosiologian, antropologian ja kasvatustieteen tutkimuskäytäntöjä. Tutkimusten ja alan tutkijoiden määrä on tosin vain murto-osa biolääketieteen vastaavista määristä. Tässä suhteessa täydentävien hoitojen tutkimus sijoittuu terveystutkimuksen marginaaliin.

Alan kansainvälinen julkaisutoiminta on kuitenkin lisääntynyt 1990-luvulta lähtien sekä lääketieteellisissä lehdissä että täydentävien hoitojen omissa tieteellisissä lehdissä.[31] Tutkimuskeskuksia toimii ympäri maailmaa.[32] Lähimmät ovat Tukholmassa ja Tromssassa.[33] Kliinisissä vertailevissa tutkimuksissa muun muassa akupunktion, hypnoosin, kiropraktiikan, osteopatian, meditaation ja joogan on osoitettu hyödyttävän potilaita, erityisesti kivun lievityksessä. Tutkimusten määrä on kuitenkaan vielä aika pieni.[34] Tästä syystä laajoja systemaattisia useiden tutkimusten tuloksia arvioivia katsauksia on tehty vain vähän.

Sosiologisissa ja kvalitatiivisissa tutkimuksissa on osoitettu, että vaikka täydentäviä kehomieli-hoitoja käytetään myös vakavien sairauksien yhteydessä lisähoitona, niitä ei valita korvaamaan lääketieteellistä hoitoa. Ne toimivat inhimillisen elämän ja tajunnan eri tasolla kuin millä fyysinen keho toimii, ja ne liittyvät pikemminkin laajempiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin kehonkuviin. Potilaat saattavat hakea hoitotoimenpiteen sijaan hoivatuksi tulemista ja fyysisen kehon ylittävää paranemiskokemusta (healing experience).[35]

Tutkimustuloksia tiivistäen, kehomielihoitojen käyttäjät ovat kokeneet kipujen ja oireiden lievitystä. Monet hoidot rauhoittavat, laskevat verenpainetta ja kortisolitasoja, nostavat oksitosiinin ja muiden rauhoittumishormonien tasoja vaikuttamalla parasympaattiseen hermostoon. Tätä kautta ne voivat vaikuttaa kehon immuunijärjestelmään ja voivat tukea tavanomaista hoitoa ja parantumista.[36]

Tutkimustietoa täydentävien hoitojen vaikutuksista silloin, kun hoitoja käytetään integratiivisesti eli laajemman hoitokokonaisuuden osana, on rajallisesti. Tällaisessa tutkimuksessa otetaan huomioon koko hoitotilanne- ja prosessi, mahdollisesti myös ihmisen arki ja todelliset elämänolot.

Vaikutusmekanismit

Monien hoitomuotojen taustateoria hoidon vaikutusmekanismeista poikkeaa modernin biolääketieteen vastaavasta teoriasta. Erilaisten termien ja käsitteiden käyttäminen voi heijastua väärinkäsityksinä ja pahimmillaan ristiriitoina eri koulukuntien välillä.[37]

Kuvaava esimerkki käsitteiden erilaisuudesta on ymmärrys akupunktion vaikutuksista. Modernin lääketieteen mukaan se toimii neurofysiologisesti ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan se selittyy Qi-energian virtauksella meridiaaneissa. Moderni selitys vaikutusmekanismista nojaa tunnettuun biologiaan ja kiinalainen taas enemmän kiinalaiseen filosofiseen näkemykseen ihmisestä. Meridiaaneja ei ole pystytty lääketieteellisesti paikantamaan elimistöstä, eikä länsimainen lääketiede tunne Qi´tä. Potilaan kannalta oletetun vaikutusmekanismin luonteella ei ole juurikaan merkitystä, mikäli hoito toimii eli hän saa vaivaansa apua.

Joskus erilaiset näkemykset jaetaan reduktiiviseen eli ihmisen pienempiin biologisiin osiin jakavaan ja holistiseen eli ihmistä kokonaisuutena, biologisen kehon ja mielen liittona tarkastelevaan teoriaan. Tässä katsannossa biolääketiede edustaa reduktiivista ja kehomieli-hoidot holististista ajattelua.

Käytännössä kuitenkaan näin jyrkkää jakoa ei ole. Näkemykset sekoittuvat ja terveydenhuolto toimii hybridimäisesti ja limittäin, välillä reduktiivisesti, välillä holistisesti – samoin kuin yksittäinen ihminenkin toimii erillisinä kudoksina ja soluina, jalkoina ja käsinä, mutta samaan aikaan kokonaisvaltaisena biopsyko-sosiaalisena ympäristöönsä ankkuroituneena olentona.

Lääketutkimuksen kultaisen standardin, satunnaistetun kaksoissokkokokeen käyttöä on vaadittu myös täydentävien hoitojen hyötyjen osoittamiseksi. Tämä onkin erinomainen menetelmä luonnonlääkkeiden tutkimukseen, mutta sopii huonosti sellaisten kehomielihoitojen, esimerkiksi kosketushoitojen, tutkimukseen, jossa itse hoiva- ja tilannetekijöillä on olennainen merkitys potilaan kokemalle olonsa kohenemiselle. On arvioitu, että kyse voisi olla plasebovaikutuksen voimistumisesta.[38]

Plasebovaikutus ja mielen voima

Lääketutkimuksissa plasebovalmisteita, jotka eivät sisällä mitään vaikuttavaa lääkeainetta, käytetään varmistamaan, että tutkittavan lääkkeen vaikutus on todellista eikä vain uskomusten ja tunnetekijöiden aikaansaamaa. Tiedetään, että plasebo- eli lumeilmiö on mukana kaikessa hoitamisessa. Tavallisesti sen vaikutusta on hankala eristää hoitoprossista edes tutkimuksissa. Parhaiten se onnistuu juuri lääkekokeissa, joissa tutkittavan lääkkeen kanssa saman näköinen, mutta tehoton valmiste, jossa ei ole vaikuttavaa ainetta, on helppo tehdä. Sen sijaan esimerkiksi plasebokosketusta on mahdoton luoda. Silti kaikkea hoitamista voidaan tutkia tieteellisesti ja vertailevin asetelmin, vaikka plasebomenetelmää ei voitaisikaan käyttää.

Tutkimuksissa plasebon on osoitettu hyödyttävän oireiden lievityksessä. Itse sairautta sen ei ole todettu parantavan, mutta kuitenkin kokemusvaikutukset ovat näkyneet aivokuvissa mm. Parkinson-potilailla. Astmapotilailla tehdyssä kokeessa hengityskapasiteetti ei muuttunut, mutta oireet lievenivät huomattavasti. Myös selkäkivut lievittyivät plasebolääkkeillä.

Plasebon teho on siis todellista ja mitattavaa. Se ei vaikuta yksinään, vaan sen tehoon yhdistyy koko hoitokokonaisuus – mukaan lukien uskomukset, odotukset, hoitorituaalit, hoitosuhteet, viestintä ja potilaan hoidolleen antamat merkitykset.[39] On väitetty, että luottamus, usko, toivo, levollisuus ja muut myönteiset tunnetilat vaikuttaisivat kehollisesti. Psykoneuroimmunologiset tutkimukset osoittavatkin, että mielentilojen muutokset voivat näkyä kehollisina muutoksina. Vaikutus toimii myös toisin päin – kehosta mieleen.

Plasebon fysiologista vaikutustapaa tutkitaan, mutta peruskysymys ”vaikutusmekanismi” on edelleen epäselvä. Plasebotutkijoiden mukaan ei olekaan vain yhtä plasebomekanismia, vaan useita.[40]

Samaan tapaan akupunktion ja monien muidenkin kehomieli-hoitojen mekanismit ovat vielä tuntemattomia. Tiedetään että myönteisiä vaikutuksia on, mutta ei tiedetä miksi näin on. Vaikutus saattaa selittyä plasebolla tai jollakin vielä tuntemattomalla kehon, mielen ja ympäristön keskinäisellä suhteella hoitotilanteessa. Tutkimuksella on haastetta selvittää näitä tuntemattomia ilmiöitä.

Se, että täydentävien hoitojen teho saattaa olla osittain tai kokonaan plasebovaikutusta, ei tarkoita, että niiden hyötyjä tämän vuoksi pitäisi väheksyä. Plasebon hyvät vaikutuksethan ovat todellista ja niitä voidaan mitata. Jokainen voi auttaa ja hoivata myötätuntoisesti kanssaihmistään ja näin tukea sairaan tai kärsivän oloa ja terveyden kohentumista.

Ammattimaisen hoitamisen sen sijaan pitäisi olla säänneltyä.

Plasebon kiistattomat hyödyt eivät siis oikeuta ketä tahansa hoitamaan ihmisiä miten tahansa.

Haittoja

Suomessa ei ole tilasto- tai tutkimustietoa täydentävien hoitojen suorista, terveyteen vaikuttavista tai epäsuorista, kuten taloudellisista haitoista. Haitoista on raportoitu hyvin vähän. Kansainvälisesti tiedetään, että kun hoitojen viranomaisvalvonta on järjestetty, haitoista raportoidaan enemmän.[41]

Sääntelyn puutteen vuoksi hoitajien ammattitaidon vaihtelevuus voi olla riski. Kun ammatit ovat sääntelemättömiä, koulutuskin voi vaihdella muutamasta viikonlopusta vuosiin. Jos alan sisäinen valvonta ei toimi eikä virallisia koulutuksen vähimmäisstandardeja ei ole, laadun varmistus ontuu.

Tämä voi johtaa siihen, että asiallisten hoitajien joukkoon ilmestyy epäeettisin motiivein toimivia tai heitä, jotka kuvittelevat itsestään liikoja eli luulevat osaavansa enemmän kuin osaavat. Asiakkaalle tällainen tietoisen tai tiedostamattoman huijauksen riski on todellinen. Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL:n rekisteröimillä hoitajilla on oman hoitosuuntauksensa osaamisen lisäksi perustiedot lääketieteestä sekä sitoumus eettisten hoitoperiaatteiden noudattamisesta. Valviran ylläpitämästä Julkiterhikki-rekisteristä löytyvät mm. kiropraktikot, osteopaatit ja naprapaatit sekä muut hoitajat, joilla on joku terveysalan tutkinto. Hoitajilla on lisäksi omia yhdistyksiä omine koulutus-ja pätevyyskriteereineen. Virallinen rekisteröinti ja valvonta sellaisten koulutettujen hoitajien osalta, jotka antavat jotakin tutkitusti hyödylliseksi osoitettua hoitoa, parantaisi asiakkaiden mahdollisuuksia tehdä turvallisia valintoja.

Haitallista on myös, jos täydentävä hoitaja ei kerro selkeästi ja ymmärrettävästi tarjoamansa hoidon laadusta. Australialaistutkijoiden mukaan näyttää olevan yleistä, että asiakasta ei informoida riittävästi. Asiakkaan kuuluu tietää, että jos häntä hoidetaan aromaterapialla, se ei ole rinnastettavissa lääketieteelliseen hoitoon ja sen mekanismeihin. Tiedon puutteen takia asiakas saattaa jäädä väärään luuloon hoidon luonteesta varsinkin, jos hän tulee hoidettavaksi ensimmäistä kertaa.

Puoskaroinnista eli laittoman lääkärintoimen harjoittamisesta on kyse, jos hoitaja ilman lääkärinkoulutusta tekee lääketieteellisiä diagnooseja ja antaa asiakkaille ohjeita, joiden antamiseen hänellä ei ole pätevyyttä. Toisaalta potilaalle on haitallista myös se, jos virallisen terveydenhuollon edustaja antaa hänelle väärää tietoa täydentävistä hoidoista. On haitallista esimerkiksi pelotella potilasta hoitojen vaaroista, jos näistä ei ole tutkimusnäyttöä.[42] Tämä voi johtaa siihen, että potilaat eivät uskalla kertoa lääkärilleen.[43]

Hoitamisen haitat eivät liity vain täydentäviin hoitoihin. Taloudellinen hyväksikäyttö, väärät diagnoosit, hoidon viivästyminen, valelääkäri ja -hoitajailmiöt sekä muut väärinkäytökset koskevat koko terveydenhuoltoa. Ero on siinä, että virallisen järjestelmän valvonta ja ohjaus auttavat vähentämään haittoja. Täydentävien hoitojen valvontaa ei vielä ole eikä käyttäjillä ole mahdollisuutta valittaa valvontaviranomaiselle huonosta hoidosta tai kohtelusta.

Tutkimus, koulutus sekä tutkimustiedon välittäminen päättäjille ja kansalaisille ovat avainasemassa asiakkaan valinnan vapauden, oikeuksien ja potilasturvallisuuden lisäämisessä.

Pyrkimys hyvään

Tässä kirjoituksessa olen pyrkinyt osoittamaan, että täydentävät hoidot eivät ole mustavalkoisia, joko hyviä tai pahoja. Niissä on vivahteita. Hoidoista voi olla hyötyä, mutta niistä voi olla myös haittaa. Tutkimusten mukaan ne eivät kuitenkaan näytä asettuvan vastakohdaksi viralliselle hoitamiselle, vaan sen rinnalle.

Siksi vastakkain asettelun ja ristiriitojen lietsomisen sijaan olisi viisasta rakentaa yhteistyötä asiallisen tiedon pohjalle – potilaiden parhaaksi.

Silmäys parantamisen menneisyyteen osoittaa, että käsitys ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta on aina ollut sidottu historiaansa. Tutkimustietoa karttuu, tieteen taustaoletukset muuttuvat, uusia hoitomuotoja syntyy ja vanhoja häviää. Silti parantamisen perusta, sen humanistinen ydin, johon on viitattu jo Hippokrateen ohjeissa hyvään pyrkimisestä ja vahingon välttämisestä, pysyy edelleen samana. Periaate koskee niin virallista kuin epävirallistakin hoitamista.

Aikanaan nykyisille hoitomenetelmillemme saatetaan hymyillä samaan tapaan kuin nykyään hymähdellään muinaisille menetelmille. Arkkiatri Risto Pelkosen viisain sanoin: Kaikki me olemme oman aikamme lapsia – ja aina vähän likinäköisiä.[44]

Pauliina Aarva

Pauliina Aarva on tutkija ja terveyden edistämisen dosentti. Aarva työskentelee mm. CAM-tutkijoiden ryhmän kanssa Tampereen yliopistossa. 

Pauliina Aarva. Kuva: Jonne Renvall.

Päivitys 26.9.2017:  Lauseeseen ”Heinätabletteja käytetään siedätyshoidossa” on lisätty ” ja ne ovat nykyisin virallisesti hyväksytty sairausvakuutuksesta korvattava biologinen lääkehoito”.

Viitteet 

[1] Aarva P (2015) Potilaasta parantujaksi Tutkimustietoa täydentävien hoitojen käyttäjistä ja käytön syistä. Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot Tieteellinen tutkimus ja sen haasteet Suomessa Tutkimusseminaari 13.11.2015 Tampereen yliopisto. Abstraktit. http://www.uta.fi/hes/oikopolut/tapahtumat/CAM-seminaari%20131115%20abstraktit.pdf. Katsottu 31.7.2017.

Wahlström, M, Sihvo, S, Haukkala, A, Kiviruusu, O, Pirkola, S & Isometsä, E (2008) Use of mental health services and complementary and alternative medicine in persons with common mental disorders. Acta Psychiat Scand, 118(1):73–80. (Jotakin täydentävää hoitomuotoa viimeksi kuluneen vuoden aikana käyttäneitä oli 35,4 % aikuisista)

Lindeman, M (2011) Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health, 26(3):371–382. (Viimeksi kuluneen vuoden aikana käyttäneitä 29 % kyselyyn osallistuneista).

Taloustutkimus (2008) Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008. (Luontaistuotteita oli käyttänyt joskus itse tai joku perheen jäsen 62 % kyselyyn osallistuneista ja ravintolisiä 47 %).

[2] Hokkanen M, Kananoja K (toim.) (2017) Kiistellyt tiet terveyteen. Parantamisen monimuotoisuus globaalihistoriassa. SKS Historiallisia tutkimuksia 237. Helsinki 2017

Meriläinen P, ym.(1993) Suomalaisen väestön virallisten ja epävirallisten hoitomuotojen rinnakkaiskäyttö vuosina 1982 ja 1992. Kirjassa: Koskela K ym. (toim.) Vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3; 1993, 79-96.

[3] Falci L, Shi Z, Greenlee H (2016) Multiple Chronic Conditions and Use of Complementary and Alternative Medicine Among US Adults: Results From the 2012 National Health Interview Survey. Preventing Chronic Disease Public Health Research, Practice, And Policy  Vol 13, E61, May 2016.

MacArtney JI & Wahlberg, A (2014) The Problem of Complementary and Alternative Medicine Use Today: Eyes Half Closed? Qualitative Health Research, 24(1):114–123.

Canaway, R, Manderson, L, Oldenburg B (2014) Perceptions of Benefit of Complementary Therapy Use among People with Diabetes and Cardiovascular Disease. Forsch Komplementmed, 21:25–33.

[4] Hedman J, Hugg T, Sandell J, Haahtela T (2006). The effect of salt chamber treatment on bronchial hyperresponsiveness in asthmatics. Allergy: European Journal of Allergy and Clinical Immunology 2006;61(5):605-610.

[5] Saarinen K, Jantunen J, Haahtela T (2011). Birch pollen honey for birch pollen allergy – A randomized controlled pilot study. Int Arch Allergy Immunol 2011;155(2):160-166.

[6] Hemilä H (2013) Vitamin C and common cold-induced asthma: a systematic review and statistical analysis. Allergy, Asthma Clin Immunol 2013;9:46

[7] Laiho K, Ouwehand A, Salminen S, Isolauri E (2002) Inventing probiotic functional foods for patients with allergic disease. Annals of Allergy, Asthma and Immunology 2002;89(6 SUPPL. 1):75-82.

[8] National Institute of Health. US Library of Medicine. Pycnogenol. 2017.   https://medlineplus.gov/druginfo/natural/1019.html. Katsottu 31.7.2017.   

[9] Di Bona D, Plaia A, Leto-Barone MS, La Piana S, Di Lorenzo G (2015). Efficacy of Grass Pollen Allergen Sublingual Immunotherapy Tablets for Seasonal Allergic Rhinoconjunctivitis: A Systematic Review and Meta-analysis. JAMA Intern Med. 2015 Aug;175(8):1301-9. 

[10] Cochrane (2017). Yoga as an additional treatment option for people with asthma. http://www.cochrane.org/CD010346/AIRWAYS_yoga-additional-treatment-option-people-asthma. Katsottu 31.7.2017

Allergia- ja astmaliiton kannanotto (2017). https://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/WWF-ja-Allergia–ja-astmaliitto–Luonnon-monimuotoisuuden-turvaaminen-sote-uudistuksen-puuttuva-pala-3142.a

[11] Cochrane Complementary Medicine (2017). Asthma.  http://cam.cochrane.org/asthma. Katsottu 31.7.2017.

[12] Wardle, JL, Adams J (2014) Indirect and non-health risks associated with complementary and alternative medicine use: An integrative review. European Journal of Integrative Medicine, 6(4):409–422.

[13] Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL Terapeuttirekisteri http://www.lkl.fi/jasenasiat/terapeuttirekisteri ; Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteri Julkiterhikki https://julkiterhikki.valvira.fi/   Katsottu 31.7.2017  

[14] Suomi A, Juusola M (2016). Vihreä hoiva ja voima. Hoida mieltä Green care -menetelmin. Tallinna 2016.

[15] Ng JY, Boon HS, Thompson AK, Whitehead CR (2016) Making sense of “alternative”, “complementary”, “unconventional” and “integrative” medicine: exploring the terms and meanings through a textual analysis. BMC Complementary and Alternative Medicine 2016; 16:134. DOI: 10.1186/s12906-016-1111-3. Katsottu 31.7.2017

[16] NCCIH (2017) National Center for Complementary and Integrative Health: Complementary, Alternative, or Integrative Health: What’s In a Name? https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types. Katsottu 31.7.2017

Dubois J, Scala E, Faouzi M, Decosterd I, Burnand B, Rodondi PY (2017). Chronic low back pain patients’ use of, level of knowledge of and perceived benefits of complementary medicine: a cross-sectional study at an academic pain center. BMC Complementary and Alternative Medicine 17:193.

[17] Vartiainen E ym.  Vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttö Suomessa 1992. Kirjassa: Koskela K ym. (toim.) Vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3; 1993, 13-36.

[18] Andermo S (2017). Meaning-making in integrative health care: Studies on patients´and practitioners´experiences. Thesis for doctoral degree. Karolinska Institutet. Stockholm.

[19] National Center for Comlementary  and Integrative Health https://nccih.nih.gov/ Katsottu 29.6.2017.

    WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023.  http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/ Katsottu 29.6.2017.

[20] Asetus 1994. Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä   http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940564 Katsottu 31.7.2017.

[21] Bundesamt für Gesundheit BAG (2017). Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilingen 16.6.2017.  https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html. Katsottu 29.6.2017.

Aarva P(2017) Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu (blogikirjoitus 3.7.2017) https://liinanblogi.com/2017/07/03/sveitsissa-taydentavia-hoitoja-virallistettu/

 

[22] Eriksen L, Sundhedstyrelsens Råd, Alternativ Behadling, suullinen tiedonanto 4.5.2017 Berliini.

[23] Jacobsen R, Fønnebø VM, Foss N, Kristoffersen AE (2015) Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine 15:275

[24]  National Center for Complementary and Integrative Health HCCIH 2017.  Paying for Complementary and Integrative Health Approaches https://nccih.nih.gov/health/financial. Katsottu 26.6.2017

[25] Wahlström ym 2008, ks. viite 1.

Kristoffersen AE, Stub T, Salamonsen A, Musial F, Hamberg K (2014). Gender differences in prevalence and associations for use of CAM in a large population study. BMC Complementary and Alternative Medicine 14:463 http://www.biomedcentral.com/1472-6882/14/463 Katsottu 31.7.2017.

[26] Dubois J, Scala E, Faouzi M, Decosterd I, Burnand B, Rodondi PY (2017). Chronic low back pain patients’ use of, level of knowledge of and perceived benefits of complementary medicine: a cross-sectional study at an academic pain center. BMC Complementary and Alternative Medicine 17:193

Danell J-A (2015). From disappointment to holistic ideals: a qualitative study on motives and experiences of using complementary and alternative medicine in Sweden. Journal of Public Health Research 4:538;125-132.

Eardley S, Bishop F L, Prescott P et al (2012) A Systematic Literature Review of Complementary and Alternative Medicine Prevalence in EU. Forsch Komplementmed, 19(2):18–28.

Canaway, R., Manderson, L , Oldenburg, B (2014) Perceptions of Benefit of Complementary Therapy Use among People with Diabetes and Cardiovascular Disease. Forsch Komplementmed, 21:25–33.

MacArtney J , Wahlberg, A (2014) The Problem of Complementary and Alternative Medicine Use Today: Eyes Half Closed? Qualitative Health Research, 24(1):114–123.

Salmenperä L (2005)Complementary and alternative medicine; Attitudes of Cancer Patients, Nurses and Physicians, the Use of Complementary and Alternative Medicine by Cancer Patients. Series D, Medica-Odontologica 663. Turku: Turun yliopisto.

[27] Leach, MJ (2013) Profile of the complementary and alternative medicine workforce across Australia, New Zealand, Canada, United States and United Kingdom. Complementary Therapies in Medicine, 21:364–378.

[28] Thomson, P, Jones, J, Evans, J M, Leslie S . (2012) Factors influencing the use of complementary and alternative medicine and whether patients inform their primary care physician. Complementary Therapies in Medicine, 20:45–53

Thomson, P, Jones, J, Browne, Leslie, SJ (2014) Psychosocial factors that predict why people use complementary and alternative medicine and continue with its use: A population based study. Complementary Therapies in Clinical Practice, 20:302–310.

[29] Taloustutkimus (2008) ks. viite 1. 

[30] Ruskoaho J, Vuorenkoski L (2016) Lääkärit suhtautuvat kriittisetsi uskomushoitoihin. Lääkärilehti 71: 2446-2448. 

[31] Moral-Muñoz  A, Cobo MJ, Pei E et al (2014) Analyzing the research in Integrative & Complementary Medicine by means of science mapping. Complementary Therapies in Medicine, 22:409–418. 

[32] WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023.  http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/ Katsottu 31.7.2017.

[33]Ruotsi: Research group Integrative Care Karolinska Institutet. http://ki.se/en/nvs/research-group-integrative-care. Katsottu 33.7.2017.

Ruotsi: Osher Center for Integrative Medicine, Sverige. http://ki.se/en/research/osher-center-for-integrative-medicine. Katsottu 31.7.2017.

 Norja: Nasjonalt forskningssenter innen komplementær og alternativ medisin, Norge – NAFKAM https://uit.no/om/enhet/forsiden?p_dimension_id=88112. Katsottu 31.7.2017.

[34] Cochrane 2015. The Cochrane Collaboration: http://www.cochrane.org/ . Katsottu 3.12.2015.

[35] Sointu E 2013. Complementary and alternative medicines, embodied subjectivity and experiences of healing. Health 17(5) 530 –545.

[36]  Hulett JM, Armer JM (2016). A Systematic Review of Spiritually Based Interventions and Psychoneuroimmunological Outcomes in Breast Cancer Survivorship. Integrative Cancer Therapies 15(4) 405–423.

Ekholm V (2015) Huuhaata vai vaikuttavaa hoitoa? Tiedetoimittaja 4/2015. http://www.tiedetoimittajat.fi/tiedetoimittaja/huuhaata-vai-vaikuttavaa-hoitoa/ Katsottu 29.6.2017

Aarva, P (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Ks. myös https://liinanblogi.com/2015/12/07/miten-cam-hoitoja-tulisi-tutkia/  

[37] Hu XY, Lorenc A, Kemper K et al  (2015). Defining integrative medicine in narrative and systematic reviews: A suggested checklist for reporting. European Journal of Integrative Medicine, 7:76–84.

Lim EJ, Vardy JL, Oh BS, Dhillon HM. (2017). A Scoping Review on Models of Integrative Medicine: What Is Known from the Existing Literature? The Journal of Alternative and Complementary Medicine Volume 23, Number 1, 2017, Pp. 8–17.  

[38] Dossett ML, Mu L, Davis RB et al (2015) Patient-Provider Interactions Affect Symptoms in Gastroesophageal Reflux Disease: A Pilot Randomized, Double-Blind, Placebo-Controlled Trial. Plos One September 30, 2015. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0136855  Katsottu 31.7.2017.  

[39] Benedetti F. (2014) Placebo Effects. Oxford University Press, Oxford 2014, s.42-43.

Kaptchuk TJ, Miller FG (2015). Placebo Effects in Medicine. The New England Journal of Medicine. 373;1 July 2, 2015 http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMp1504023#t=article Katsottu 31.7.2017.

Wechsler ME, Kelley JM, Boyd IOE, et al. (2011) Active albuterol or placebo, sham acupuncture, or no intervention in asthma. N Engl J Med 2011;365:119-126.

Louhiala P, Kalso E (2014). Plasebon monet kasvot. Lääkärilehti  45 vsk 69, s. 2979 – 2982.

Carvalho C, Caetano JM, Cunha L et al (2016) Open-label placebo treatment in chronic low back pain: a randomized controlled trial. Pain 2016;157:2766-2772.

[40] Benedetti (2014), ks. viite 39. 

[41] Wardle, JL & Adams, J (2014) Indirect and non-health risks associated with complementary and alternative medicine use: An integrative review. European Journal of Integrative Medicine, 6(4):409–422.

[42] Wardle, JL & Adams, J 2014 ks. viite 41.

[43] Salmenperä L, Suominen T, Lauri S et al (2001) Attitudes of patients with breast and prostate cancer toward complementary therapies in Finland. Cancer Nursing 24:328-334.

[44] Pelkonen, R (2004) Hippokrateen perintö. Teoksessa Larsen, A (toim.) Antiikin lääketieteen perintö. Yliopistopaino. Helsinki.

 

 

Uskomushoito – mitä se on?

”Uskomushoidot” ja ”vaihtoehtohoidot” ja niiden haitat (todelliset ja arveluihin perustuvat) ovat olleet viime aikoina näkyvästi esille mediassa. HS väitti uutisessaan 14.8.2017 että vaihtoehtohoitoihin turvautuminen syövän hoidossa voi olla kohtalokasta ja että  kuolleisuus olisi moninkertainen. Tätä kommentoin edellisessä  Olkinukke-kirjoituksessa. 

Yle haastatteli 17.8.2017 Lääkäriliiton pian eläköityvää toiminnanjohtajaa,  Heikki Pälveä vaihtoehtohoidoista taustanaan Padma Vuorenmaan kertomus burn outista selviytymisestä ja lopulta psykoterapiaan ohjautumisesta. https://yle.fi/uutiset/3-9777013. Turun Sanomien professori-blogisti Juhani Knuuti  kertoi 20.8. 2017 käsityksensä yllä mainitusta HS:n uutisoimasta syöpätutkimuksesta ja lopuksi mielipiteensä ”uskomushoidoista” http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/uskomushoidettu-syopa-tappaa-useammin/.

Näissä jutuissa on yksi yhteinen piirre. Ne lähtevät perusolettamuksesta, että kaikki muut kuin virallisessa terveydenhuollossa Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat hoitamisen tavat, ovat pääasiassa tehottomia, jopa haitallisia ja vaarallisia. Näissä kirjoituksissa tuodaan julki käsitys, että VAIN lääketieteelliset hoidot ovat päteviä, tehokkaita ja ylipäätään mahdollisia eli terveydenhuoltomme pitäisi tukeutua ainoastaan lääketieteellisin tutkimuksin tehokkaiksi osoitettuihin hoitomuotoihin.

Mistä tässä on kysymys?

Varmaankaan ei yhdestä ainoasta asiasta, vaan monesta. Terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa on paljon liikkuvia osia, jotka vaikuttavat koko ajan toinen toisiinsa. On erilaisia näkemyksiä

–         tieteellisen näytön vaatimuksista eli siitä, millainen tutkimustieto katsotaan luotettavaksi

–         potilaiden kokemusten merkityksestä hoidossa

–         ihmiskäsityksistä

–         hoitomuotojen tausta-ajattelun luonteesta ja hyväksyttävyydestä

–         professionaalisista eli ammatteihin liittyvistä eduista ja oikeuksista.

Kysymys voi olla siitäkin, että ei tunneta peruskäsitteitä eikä ylipäätään koko CAM (complementary and alternative medicine) – ilmiötä. Siksi syntyy tiukkoja puolesta- ja vastaan-asenteita, joita toisaalta saatetaan ihan tieten tahtoen lietsoakin.

Viime aikojen yksipuoliset mielipiteenilmaukset ja ristiriitaiset näkemykset julkisuudessa viittaavat siihen, että nyt tarvitaan peruspaketti faktatietoa. Sitä tässä kirjoituksessa tarjoan. Valaisen terminologian moninaisuutta ja selvitän, millaisia käsitteitä laajasta CAM-hoitamisen kokonaisuudesta on tutkimuskirjallisuudessa käytetty. Tavoitteeni on tarjota työkaluja löytää yhteistä kieltä keskusteluun ilmiöstä, joka synnyttää hyvin erilaisia, voimakkaitakin mielipiteitä ja joka koskettaa noin 30-50 prosenttia suomalaisväestöstä. (Käytön yleisyydestä Suomessa ja muualla ks. Aarva 2015).

Avaan aluksi käsitteitä, joita kirjallisuudessa ja merkittävimmissä kansainvälisissä instituutioissa on käytetty kuvamaan sellaisia epävirallisiksi luonnehdittuja hoitomuotoja, joita on tarjolla pääasiassa terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella, mutta jonkin verran myös terveydenhuollossa.

Sen jälkeen analysoin suomalaisen erikoisuuden, ”uskomushoito”-termin taustaa ja käyttöä.

Käsitteet kuvaavat ilmiötä ja muokkaavat ajattelua

”Vaihtoehtohoitoa” käytetään kuvaamaan tavanomaisesta lääketieteellisestä hoitoajattelusta poikkeavaa tapaa hoitaa vaivoja ja edistää terveyttä. Kuitenkin tavanomaisenkin hoitamisen viitekehyksessä on lähes aina useita vaihtoehtoja, joten termi on epätarkka. Toisaalta hoitomuotoa pidetään vaihtoehtoisena, jos sillä korvataan tavanomainen, virallisesti hyväksytty hoito (usein lääke tai leikkaus).

Vakavien sairauksien hoidossa korvaaminen on äärimmäisen harvinaista. Kroonisten vaivojen ja sairauksien oireiden lievityksessä muitakin kuin tavanomaisia terveydenhuollon tarjoamia hoitoja käytetään kaikkialla maailmassa hyvin paljon, nimen omaan  hoitamisen lisänä ja tukena sekä terveyden edistämiseksi.

Kansainvälisissä tieteellisissä ja ammattijulkaisuissa alan yleisin termi on  täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede (Complementary and Alternative Medicine (CAM), joka suomentuu myös muotoon täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. Tämä termi on yleinen EU:ssa. Kirjallisuudessa yleistyy niin ikään täydentävä lääketiede/ täydentävät hoidot (complementary medicine CM). (NCCIH 2017, Dubois et al 2017)

Maailman terveysjärjestö puhuu perinteisestä ja täydentävästä lääketieteestä. (WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023)

Yhdysvaltain kansallinen täydentävän ja yhdistävän terveyden keskus – National Center for Complementary and Integrative Health (NCCIH)  https://nccih.nih.gov/ toimii osana kansallista terveysinstituuttia (NIH), joka vastaa Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL). Aikaisemmin NCCIH puhui täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista (CAM) ja sen nimikin oli sen mukainen. Nimi ja termipolitiikkaa muuttuivat, kun havaittiin, että näitä pitkälti virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella toimivia hoitomuotoja käytetään lähes aina täydennyksenä ja lisänä tavanomaiselle hoidolle, ei sen vaihtoehtona.

Integroivalla terveydenhuollolla (integrative health care) tarkoitetaan yhdistelmää, jossa sovelletaan biolääketieteellisten hoitomuotojen, kuten lääkkeiden ja leikkausten, ohella myös täydentäviä hoitamisen ja terveyden edistämisen lähestymistapoja. (Andermo 2017, Lim et al 2017)

Mielestäni suomenkielinen termi täydentävät hoidot kuvaa parhaiten sitä, miten näitä hoitomuotoja käytetään arkielämässä: kansalaiset hyödyntävät niitä muun hoidon täydennyksenä sekä terveytensä edistämisessä. Tätä tukee vahva tutkimusnäyttö. Samaan suuntaan terminologia on kehittymässä myös kansainvälisesti.

Terveydenhuoltojärjestelmien tasolla monimuotoisen hoitamisen arvoja ja käytäntöjä noudattava järjestelmä on mielestäni  integroivaa eli yhdistävää terveydenhuoltoa.

NCCIH jakaa hoidot, joita se nykyisin nimittää täydentäviksi ja yhdistäviksi (integroiviksi) terveysnäkemyksiksi (Complemenyary and Integrative Health Approaches)  kahteen pääryhmään: luontaistuotteisiin ja kehomieliterapioihin. https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types

Täydentävien hoitojen asema kansallisissa terveysjärjestelmissä vaihtelee eri maissa (Ks. edellinen blogikirjoitukseni  https://liinanblogi.com/2017/08/15/olkinukke-hyvaa-ja-huonoa-tutkimusta/).  Nämä osittain terveydenhuoltojärjestelmien sisällä ja osittain ulkopuolella toimivat hoitomuodot voidaan edellä esitettyyn perustuen jakaa kolmeen kokonaisuuteen:

1)  Erilaiset luontaistuotteet, kuten rohdokset, yrtit, vitamiinit, mineraalit, probiootit. Niitä myydään usein ravintolisinä.

2) Kehomielihoidot, kuten akupunktio, jooga, kalevalainen jäsenkorjaus, naprapatia, osteopatia,  kiropraktiikka, vyöhyketerapia, aromaterapia, erilaiset hieronnat, rentoutustekniikat, meditaatio, hypnoosi, luonto-  ja taideterapiat, parantava kosketus, tai chi, qi gong, Alexander-tekniikka, pilates, Trager ym.

3) Kokonaiset hoitojärjestelmät, kuten perinteinen kiinalainen ja intialainen (Ayerveda) lääketiede, antroposofinen lääketiede, homeopatia ja jotkut perinneparannusjärjestelmät. Ne poikkeavat modernista biolääketieteestä teorioiltaan ja hoitotavoiltaan ja pyrkivät tasapainottamaan kehoa ja mieltä erilaisin kehomieli-menetelmin sekä yrttien, valmisteiden ja ruokavalion avulla.

Käsitteiden määrittelyn hankaluus, tutkimus ja media

Käsitteiden määrittely on tärkeää, jotta asioista voidaan keskustella. Tutkimuksessa käsitteiden mahdollisimman selkeä ja täsmällinen käyttö on välttämätöntä, jotta tutkimuksia ylipäänsä voidaan vertaisarvioida ja niistä voidaan vaihtaa näkemyksiä.

Hyvä ja selkeä käsite on sellainen, joka a) rajaa ilmiön niin että voidaan ymmärtää, mikä kuuluu käsitteen (esimerkiksi CAM) ulkopuolelle ja mikä sen sisäpuolelle. Esimerkiksi virallisuus (eli kuuluminen terveydenhuoltojärjestelmään) versus epävirallisuus eivät muodosta selkeää rajaa, koska täydentäviä hoitoja tarjotaan myös osana monien maiden virallista terveydenhuoltoa (esim. Sveitsi, Saksa, USA, Australia ja Suomi). Tutkimuksin osoitettu näyttö tehosta versus sen puute eivät myöskään rajaa, koska sekä täydentävien hoitojen alalla että virallisissa terveydenhuoltojärjestelmissä käytetään sekä näyttöön perustuvia että näyttöön perustumattomia hoitoja.

Toinen hyvän käsitteen piirre on, että se b) selittää asiaa eli auttaa ymmärtämään missä, kuinka, miksi ja miten ilmiö esiintyy eli tässä tapauksessa missä, kuinka, miksi ja miten täydentäviä hoitoja käytetään.

Kolmas hyvä ominaisuus on c) käsitteen ”kyky” ohjata tutkimusta potentiaalisesti järkevään ja merkittävään suuntaan eli tässä tapauksessa sinne, mistä voidaan löytää uutta ja ihmisten hoitamisen kannalta hyödyllistä tutkimustietoa. Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan esittää järkeviä ja oletettavasti käytännön kannalta hyödyllisiä tutkimuskysymyksiä.  Voidaan esimerkiksi kysyä, mitä hyötyjä täydentävien hoitojen käyttö voisi tuoda terveydenhuollon säästötalkoissa?  Miten jooga, mindfulness tai muut täydentävät kehomielihoidot edistävät suomalaisten terveyttä 2010-luvun lopulla?  Kuinka paljon ja millaista haittaa joidenkin erityisten hoitomuotojen tai  täydentävien hoitomuotojen käytöstä ylipäänsä kansalaisille on?

Tutkimuksen kohteena täydentäville hoidoille (kuten kaikelle muullekin hoitamiselle) on rakennettava esikäsitys ja pohdittava millaiset tutkimuskysymykset ovat järkeviä, jotta tutkimuksessa olisi jotakin tolkkua. Kaikkea tietysti voi ja pitääkin voida tutkia, mutta yhteiskuntien terveys- ja tutkimuspolitiikka määrittää sen, mitä pidetään järkevänä. Erikseen ovat sitten kaupallisten rahoittajien, kuten lääketeollisuuden kustantama tutkimus, mikä toki heijastuu ja vaikuttaa myös verovaroin tehtävään terveystutkimukseen.

Terveystutkimuksen kohteena täydentävät hoidot ovat ehkä vieläkin hankalampi kysymys kuin ravitsemus, jonka ympärille tiivistynyt keskustelu velloo milloin minkin yksittäisen ruoka-aineen ympärillä. Suurista linjoista ollaan yksimielisiä: kannattaa syödä vähemmän lihottavia ruokia, siis välttää paljon rasvaa ja sokeria sisältävien ruokien ja juomien liiallista nauttimista ja suosia enemmän ravinteikkaita vihanneksia, eikä kannata syödä enemmän kuin kuluttaa.  Eri ruoka-aineita koskevista tutkimuksista ja niiden tuloksista käydään kiistaa.

Täydentävien hoitomuotojen osalta edes tällaista suurten linjojen konsensusta ei ole. Julkisessa keskustelussa toinen ääripää katsoo, että ”luonnonmukaiset vaihtoehtohoidot” parantavat kaikki sairaudet ”myrkyllisten” lääketiellisten hoitojen sijaan ja toinen ääripää pitää niitä vaarallisena ”huijauksena ja noituutena”. Tiedeyhteisössä jakolinja ei ole näin jyrkkä. Tutkimustietoa on sekä hoitojen hyödyistä, mutta myös haitoista.

Täydentävien hoitojen todellisuus tutkimustiedon valossa ei siis ole niin mustavalkoinen kuin lehtiä lukiessa tai televisiota katsellessa vaikuttaa. Mediassa esitetään  aika paljon luuloja ja arveluja, siis tutkimuksiin perustumatonta informaatiota. Tämä johtunee siitä, että alan tutkijoita on Suomessa vain kourallinen ja toimittajat tukeutuvat tiedonhankinnassaan lähinnä sellaisiin lääketieteilijöihin tai ammattinharjoittajiin, joilla on jo valmis ja vahva negatiivinen ennakkoasenne näitä hoitomuotoja kohtaan. Toisessa ääripäässä on se media, joka julkaisee pääasiassa kokemustarinoita, joissa näkökulma on päinvastainen kuin tämän jutun alussa linkkaamassani Padma Vuorenmaan ja Heikki Pälven tarinoinnissa.

Yksityiset hoito- ja parantumiskokemukset ovat jokaiselle kokijalle totta. Tieteen kannalta ne muuttuvat tutkituiksi faktoiksi sitten, kun näitä kokemuksia on koottu paljon ja niistä on tehty pätevään teoriaan nojaten tieteelliset kriteerit täyttävä tutkimus. Itse asiassa kokemustietoa pitäisikin hyödyntää paljon nykyistä enemmän hoidon ja parantamisen tutkimuksessa.

Mitä on uskomushoito?

Riippumattomat terveystutkijat eivät käytä pienen suomalaislääkäriryhmän vuonna 1995 valitsemaa uskomushoito-termiä. Lääkäriseura Duodecim päätti tuolloin  äänestyksen tuloksena, että complementary and alternative medicine CAM on suomeksi uskomushoito. Perusteluksi valinnalle esitettiin, että nämä hoitomuodot eivät nojaa tieteelliseen näyttöön vaan ainoastaan uskomuksiin, kun sen sijaan lääketieteellisessä hoitamisessa käytetään vain näyttöön perustuvia metodeja.

Uskomushoito määrittyi siten hoitomuodoksi, jonka vaikutuksia ja tehoa ei ole tieteellisesti tutkittu. Julkilausumaton oletus tässä on, että terveydenhuollossa (mikä usein aiheettomasti samastetaan lääketieteeseen) virallisesti käytettävät hoidot muka olisivat kaikki tieteellisesti tutkittuja ja näin ne siis erottuisivat selkeästi vain uskomuksiin nojaavista, tehottomista hoidoista. Tällainen oletus on tietysti mahdollinen, mutta tutkimusnäyttö ja käytäntö eivät sitä tue.

Uskomushoito on epäsopiva kuvaamaan täydentäviä hoitomuotoja ja termin perustelut ovat virheellisiä kolmella tavalla:

a) Ensiksikin, termi ei pysty rajaamaan uskomushoito-ilmiötä ja erottelemaan sellaisia hoitomuotoja, jotka perustuvat vain uskomuksiin niistä, jotka nojaavat tieteelliseen evidenssiin. Täydentävissä hoidoissa on paljon tutkittuja ja hyödyllisiksi osoitettuja ja vastaavasti suuri osa tavanomaisessa terveydenhuollossamme käytettävistä hoitomuodoista ei perustu lääketieteen kultaisen standardin RCT:n mukaiseen näyttöön. Sekä epävirallisella että virallisella puolella on uskomuksiin nojaavia hoitomuotoja. Tieteellistä kiistaa käydään siitä, millainen näyttö/evidenssi on oikeaa, sopivaa ja riittävää. (Katso tarkemmin kirjasta Aarva 2015)

b) Toiseksi, se ei pysty selittämään uskomushoito-ilmiötä, vaan pitäytyy evidenssi versus ei-evidenssi -rajauksessa. Termi ei auta ymmärtämään missä, kuinka, miten ja miksi ihmiset käyttävät tällaisia hoitomuotoa.

c) Kolmanneksi, uskomushoito määriteltynä tieteellisen näytön vastaiseksi ei ohjaa tutkimusta mihinkään, koska termi itsessään sisältää alkuoletuksen, että mitään uutta ja ihmisille hyödyllistä ei ole mahdollista löytää hoitomuodoista, jotka nojaavat uskomuksiin.

Näin ollen on ymmärrettävää, että uskomushoito-termiä ei käytetä tieteellisessä kirjallisuudessa. Sitä käytetään vain Suomessa ja etenkin silloin, kun arvostellaan tai halvennetaan jotakin nimityksen piiriin luettavaa hoitoa, sen tuottajia tai sen käyttäjiä.

Uskomushoito-sanan käyttö rajoittuu siis pääasiassa tarkoitushakuisiin mielipidekirjoituksiin ja toimittajien tekemiin haastatteluihin, joissa termiä viljelevät puhuvat ikään kuin se olisi yleisesti tiedeyhteisössä hyväksytty ja määritelty asia.  Näinhän ei ole. Termi ei ole yli kahdenkymmen vuoden jälkeenkään saanut myöskään kansan, eikä terveydenhuoltohenkilöstön varauksetonta tukea.

Lääkäri ja tutkija Heikki Hemmilä (2007) esitti jo kymmenen vuotta sitten, että Suomen Lääkäriliitto ja Duodecim-seura sanoutuisivat järjestöinä irti uskomuslääkintä-termin käytöstä. Hän perusteli esitystään sillä, että termi on sopimaton terveydenhuollon ammattilaisten sanavarastoon, koska siihen sisältyy tuo olettamus kaikkien muiden kuin virallisesti hyväksyttyjen hoitojen tehottomuudesta.

Hemmilän mielestä uskomushoidoista puhuvat halveksivat ja aliarvioivat yhtä keskeisintä kaikissa hoidoissa vaikuttavaa tekijää, plaseboefektiä.  Hän kysyi kollegoiltaan: ”Onko meillä lääkäreillä varaa heittää näin valtava positiivinen voimavara pelkästään »kilpailijoiden» käyttöön?”

-Tärkeä tieteellinen periaate: »proof of no effectiveness» (näyttö tehottomuudesta) on eri asia kuin »no proof of effectiveness» (ei näyttöä tehosta). Se, että monilta vaihtoehtohoidoilta puuttuu kaksoissokkokokeisiin perustuva osoitus tehosta, ei vielä tee niistä tehottomia. Tällä logiikalla jouduttaisiin hylkäämään mm. lähes kaikki kirurgiset toimenpiteet, vaikeavammaisten terapiat ja psykiatria, lääkehoitoa lukuun ottamatta. Järjestelmiä, joissa hyväksytään vain yksi totuus, kuvataan historiassa sanalla pysähtyneisyys, Hemmilä kirjoitti.

”Kaiken muun kuin tieteellisesti tehokkaaksi osoitetun – ja sen lisäksi lääkärikunnan hyväksymän – hoidon nimeäminen uskomuslääkinnäksi ei ole omiaan parantamaan muutenkin herkkää lääkäri-potilassuhdetta. Jos lääkäri näin leimaa uskomuslääkintään turvautuneen potilaansa arvostelukyvyttömäksi höppänäksi, tämä todennäköisesti turvautuu vastakin mieluummin hoitajaan, joka kunnioittaa hänen itsemääräämisoikeuttaan”, Hemmilä sanoi.

Myös  tutkija, dosentti Harri Hemilä (2016) on esittänyt viime vuonna vahvaa kritiikkiä uskomushoito-termin käytöstä. Hänen mukaansa se on halventava ja antaa harhaanjohtavan kuvan asiasta.

Blogeissa ja mielipidekirjoituksissa voidaan ja niissä yleisesti käytetäänkin värikästä, provosoivaa ja manipulatiivistakin kieltä. Silloin termejä ei tarvitse määritellä, eikä tarvitse tutustua kansainväliseen alan tutkimukseen. Riittää kun saa lukijassa aikaan jonkinlaisen omalle sanomalle myönteisen tunnetilan. Uskomushoito on juuri tällainen manipulatiivinen sana. Mutkikkaatkin hoitamiseen, sen psykologiaan ja etiikkaan liittyvät asiat tulevat siinä suoraviivaistetuksi.

Tieteessä asia on toisin. Koska tutkimuksen aiheet voivat olla monivivahteisia ja monitulkintaisia, tieteellisessä kielessä on pyrittävä mahdollisimman suureen täsmällisyyteen ja selkeyteen. Siksi siellä ei puhuta uskomushoidoista.

Seuraavaksi julkaisen kirjoitukset:

Luuloja ja tosiasioita (täydentäviä hoitoja koskevia uskomuksia ja faktoja tiivistetysti)

Onko olemassa vain yksi lääketiede? (pohdintaa tieteestä ja parantamisesta)

Kirjoitusta on päivitetty 23.8.2017: lisätty antroposofinen lääketiede kokonaisiin hoitojärjestelmiin jaksossa Käsitteet kuvaavat ilmiötä ja muokkaavat ajattelua. 

Kirjallisuutta

Aarva P. 2015. Parantavat energiat. Tutkittua ja myyttistä tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki.

Andermo S. 2017. Meaning-making in integrative health care: Studies on patients´and practitioners´experiences. Thesis for doctoral degree. Karolinska Institutet. Stockholm.

Dubois J, Scala E, Faouzi M, Decosterd I, Burnand B, Rodondi PY. 2017. Chronic low back pain patients’ use of, level of knowledge of and perceived benefits of complementary medicine: a cross-sectional study at an academic pain center. BMC Complementary and Alternative Medicine 17:193.

Hemilä H. 2016.Uskomuslääkintä on harhaanjohtava termi. ”Kieleni rajat ovat maailmani rajat” (Wittgenstein). Duodecim 2016;132(15):1389-90. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/166317/Duodecim_Uskomuslaakinta.pdf?sequence=5

Hemmilä, H.  2007. Luopukaamme termin uskomuslääkintä käytöstä. Duodecim 2007;123(19):2352.

Lim EJ, Vardy JL, Oh BS, Dhillon HM. 2017. A Scoping Review on Models of Integrative Medicine: What Is Known from the Existing Literature? The Journal of Alternative and Complementary Medicine Volume 23, Number 1, 2017, pp. 8–17

NCCIH 2017. National Center for Complementary and Integrative Health: Complementary, Alternative, or Integrative Health: What’s In a Name? https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types.

WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023.  http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/

Olkinukke? Hyvää ja huonoa tutkimusta

20170429_135442

Yle kertoi sunnuntain 13.8.2017 pääuutislähetyksessään, että kansa ja päättäjät luottavat liian vähän tieteeseen.  Skepsis ry:n varapuheenjohtaja Tiina Raevaaran analyysin mukaan kyse on siitä, että ei ymmärretä tutkimusta tai sitten tutkimus, johon uskotaan on laadultaan huonoa. Epätieteellisyys on erityisen haitallista hänen mukaansa terveyden markkinoilla. Mediallakin on tässä oma osuuteensa.

Näinhän se on. Kului alle vuorokausi, kun valtakunnan suurin päivälehti julkaisi nettisivujensa Tiede-osastolla jutun Tutkimus: Vaihtoehtohoitoihin turvautuminen syövän hoidossa voi olla kohtalokasta – kuolleisuus  moninkertainen Linkki

Otsikko antaa ymmärtää, että tappavan vaaralliset vaihtoehtohoidot lisäävät syöpäpotilaiden kuolleisuutta. Jos näin yhteiskunnassamme todella on, on syytä huoleen. Otsikko rakentuu HS:n raportoimaan tutkimukseen, jossa väitetään, että vaihtoehtohoidot voivat olla vaarallisia, koska syöpää sairastavien vaihtoehtohoitoja käyttävien kuolleisuus oli USA:ssa äskettäin tehdyn tutkimuksen mukaan suurempi kuin tavanomaista hoitoa saaneiden.

Mistä tässä jutussa on kysymys? Entä millainen on alkuperäistutkimus, johon juttu viittaa?

Mitä nämä pahat vaihtoehtohoidot ovat? HS:n jutusta tämä ei käy ilmi. Siitä tarttuu vain hämärä pelko ja epämääräinen mielikuva, että vaihtoehtohoidot ovat tosi vaarallisia.

Yritin etsiä tekstistä, millaisista hoitomuodoista tässä puhutaan, mutta toimittaja ei sitä kerro. Kaivoin alkuperäisartikkelin esiin (1).

Siinä mainitaan tavanomaisiksi hoidoiksi kemoterapia, leikkaukset ja hormonihoidot. Vaihtoehtoisten ryhmään kuuluivat “other-unproven: cancer treatments administered by nonmedical personnel” eli “muut todistamattomat: syöpähoidot joita antaa ei-lääketieteellinen henkilöstö”.

Ei siis ole tietoa, mitä hoitoja oikeastaan tutkittiin eli oliko kyseessä joku syötävä tai juotava luontaistuote,  hoitiko potilaita joku perheenjäsen, muu terveydenhuollon henkilö kuin lääkäri, muu henkilö kuin hoitohenkilökuntaan kuuluva ja miten ja miksi potilaat näitä other-unproven -hoitoja käyttivät. Oliko käytön syynä syöpäkipujen tai muiden oireiden lievittäminen vai pyrkimys parantaa sairaus,  käyttivätkö potilaat jotakin kehomielihoitoa, mindfulnessia, joogaa tms. Nämä kaikki jäävät alkuperäistutkimuksessa epäselviksi.

Puuttuvia tietoja

Kirjoittajajoukko myöntääkin tutkimuksen rajoituksia pohtiessaan, että ” we lack information regarding the type of alternative therapies delivered” eli “meiltä puuttuu tieto siitä, millaisia vaihtoehtoterapioita käytettiin”. Tutkittiin siis sitä, että potilas ei käyttänyt tavanomaista hoitoa, mutta ei tutkittu,mitä tavanomaisesta poikkeavaa potilaat käyttivät ja  miksi he niitä käyttivät. Eikö ehkä ollut USA:n valikoivassa sairausvakuutussyteemissä varaa kalliisiin syöpähoitoihin?

Tutkimusasetelma  ei siis voi antaa tietoa vaihtoehtohoitojen vaarallisuudesta, koska tutkimuksessa ei edes tiedetä, mitä ”muut todistamattomat” hoidot olivat. Se kylläkin kertoo, että lääketieteellisestä hoidosta oli apua verrattuna siihen, että sitä ei käytetty.

Alkuperäinen artikkeli ei edes ollut varsinainen tutkimus, vaan ”Brief communication” eli eräänlainen lyhyt tiedonanto. Kirjoituksessa kylläkin esiteltiin kunnioitettava joukko tilastotieteellisiä laskelmia Chin  neliötesteineen,  luottamusväleineen ja p-arvoineen.  Metodi ja laskelmat eivät kuitenkaan auta, jos koko tutkimusasetelma ja kerätty aineisto eivät tieteellisesti kanna.

Alkuperäisessä Journal of National Cancer Institute  (JNCI)-julkaisussa on monia muitakin perustavanlaatuisia puutteita, jotka jokainen tiedetoimittaja varmasti pystyy havaitsemaan, jos niin  haluaa. Esimerkiksi siinä ei kerrota, miten observaatiotutkimuksen havaintoaineisto koottiin. Myöskään tuloksia mahdollisesti sekoittavia tekijöitä ei ole selvitetty juuri ollenkaan.

Tutkimuksessa ei lopulta tiedetty, mitä hoitoja potilaat olivat sairauteensa saaneet ennen kuin he tulivat hoitolaitokseen, jossa artikkelissa analysoidut tiedot kerättiin. Niitä ei siis kysytty potilailta. Näin ollen koko tutkimusasetelma vaikuttaa sekavalta ja epämääräiseltä.

Sitten vielä JNCI:n kirjoittajat toteavat, että tutkitut ”vaihtoehtohoidot” eivät ole sama asia kuin täydentävät ja integroivat hoidot: ”It is important to note that complementary and integrative medicine are not the same as AM (alternative medicine) as defined in our study. Whereas complementary and integrative medicine incorporate a wide range of therapies that complement conventional medicine, AM is an unproven therapy that was given in place of conventional treatment.” Kirjoituksessa ei selvitetä, miten “unproven” on osoitettu.

Niinpä tämän HS:n uutisen ja tutkimusraportin arvo jäävät kyseenalaisiksi. On myös kysyttävä, kenen etua kirjoitus ajaa. Minun on vaikea hahmottaa, miten se ajaisi syöpäpotilaan etua.

Tutkimustietokannoissa on runsaasti julkaistuja raportteja, joissa täydentävistä hoidoista, joilla tarkoitetaan  juuri tuota yllä mainittu Complementary and Integrative Medicine (täydentävä ja yhdistävä terveydenhoito),  todetaan olevan hyötyä esimerkiksi rintasyöpäpotilaille. Muun muassa joogan ja mindfulnessin hyödyt ovat kiistattomat elämänlaadun parantamisessa, vaikka ne eivät itse syöpää parannakaan.

Eettisesti vastuullista

Eettisesti vastuullinen journalismi valottaa aina kohteitaan monipuolisesti. Monipuolisuus ja puolueettomuus on erityisen tärkeä kiistanalaisissa kysymyksissä, joissa tutkijoilla ja muilla asiantuntijoilla on toisistaan vahvastikin poikkeavia näkemyksiä ja perusteluja. Tällaisissa tilanteissa, kuten täydentävien hoitojen tapauksessa,  ammattitaitoinen toimittaja tuo avoimesti julki eri näkökantoja esittävät tietolähteensä.

Raja biolääketieteellisten hoitojen (eli useimmiten lääkkeiden ja kirurgian) ja ei-lääkkeellisten (kehomielihoidot, keskusteluhoidot, taideterapiat, perinnehoidot ym.) hoitojen välillä näyttää selkeältä. Sen sijan virallisen ja täydentävän hoitamisen välillä raja onkin muuttuva ja liukuva. Se vaihtelee eri maissa. Hieronta kuuluu joissakin maissa täydentävien ja vaihtoehtoisten ryhmän. Suomessa koulutettu hieroja, naprapaatti, osteopaatti, kiropraktikko ovat virallisesti hyväksyttyjä ammattinimikkeitä (2), vaikka kela-korvausta hoidoista ei saakaan. Akupunktiokin on virallista, kun hoitajana on lääkäri. Kiinalainen ja ylipäänsä ”itäinen” lääketiede on virallista monessa maassa.

Sveitsissä lääkäriltä saatu yrttilääkintä, antroposofinen, homeopaattinen ja kiinalainen lääketieteellinen hoito on korvattu 1.8.2017 alkaen pakollisesta sairausvakuutuksesta (3). Tanskassa vyöhyketerapiasta voi saada yksityisen sairausvakuutuksen korvausta(4). Norjassa täydentäviä hoitoja käytetään tukihoitoina yli puolessa maan sairaaloista (5). Yhdysvalloissa integroiva terveydenhoito yleistyy ja joitakin täydentäviä hoitomuotoja korvataan sairausvakuutuksista (6).

Olkiukko-journalismia ja -tutkimusta

Olkinukeksi tai -ukoksi nimitetään argumentointivirhettä. Wikipedian mukaan Olkinukke tai olkiukko (straw man) on yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan. Tällöin tavallaan pannaan sanoja toisen suuhun pyrkimättä ymmärtämään sitä, mitä toinen todella tarkoittaa, jotta tämä joutuisi huonoon valoon, tai esitetään toisen ajatus niin kärjistetyssä muodossa, että sillä mitätöidään toinen tai toisen ajatus.

HS:n juttu ja alkuperäinen artikkeli viittaavat siihen, että tässä on nyt  luotu olkiukko ja ”löydetty vakava uhka” biolääketieteelliselle hoidolle pyrkimättä ymmärtämään mitä täydentävät ja yhdistävät hoidot (Complemtary and Integrative Medicine) todellisuudessa ovat. On luoto karikatyyri ”vaihtoehtohoidot”, jonka luonnetta ei avata, vaan perustellaan olettamus niiden vaarallisuudesta kyseenalaisella tutkimuksella.   ”Tutkitut” vaihtoehtohoidot nimittäin jäävät hämäräksi olkiukoksi. Sellaiseksi ne jäävät myös lehtijutussa.

Tutkimusten mukaan täydentäviä hoitoja käytetään kaikkialla läntisessä maailmassa äärimmäisen harvoin vaihtoehtona tavanomaiselle hoidolle. Niitä käytetään lisänä, täydennyksenä sekä terveyden edistämiseksi. HS:n siteeraaman tutkimuksen perusjoukossakin tutkittujen ”unproven” hoitojen käyttäjiä oli 0,02% ja tavanomaisia hoitoja käyttäneitä 99,98%!

HS:n raportoiman tutkimuksen yhden kirjoittajan toimintaa on rahoittanut kolme lääketeollisuuden suurta yritystä, jotka mainitaankin alkuperäistutkimuksessa. Siinä ei sinällään ole  mitään kummallista, mutta näin vakavassa ja raflaafassa uutisoinnissa vastuullinen journalisti mainitsee aina myös tällaisen seikan lehtijutussaan. Lukija ansaitsee totuudellista tietoa.

Viitteet

  1. Johnson SB, Park HS, Gross GP, Yu JB. (2018) Use of Alternative Medicine for Cancer and Its Impact on Survival. JNCI: Journal of the National Cancer Institute, Volume 110, Issue 1, 1 January 2018. Published: 10 August 2017
  2. Asetus 1994. Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä   http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940564 Katsottu 31.7.2017.
  3. Bundesamt für Gesundheit BAG (2017). Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilingen 16.6.2017.  https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html. Katsottu 29.6.2017;  Aarva P(2017) Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu (blogikirjoitus 3.7.2017) https://liinanblogi.com/2017/07/03/sveitsissa-taydentavia-hoitoja-virallistettu/
  4. Eriksen L, Sundhedstyrelsens Råd, Alternativ Behadling, suullinen tiedonanto 4.5.2017 Berliini.
  5. Jacobsen R, Fønnebø VM, Foss N, Kristoffersen AE (2015) Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine 15:275
  6. National Center for Complementary and Integrative Health HCCIH 2017.  Paying for Complementary and Integrative Health Approaches https://nccih.nih.gov/health/financial.

 

Päivitys 24.8.2017 Tarkennettu kohta ”HS:n raportoimaa hanketta on sponsoroinut kolme lääketeollisuuden suurta yritystä,..” . Se on muutettu muotoon ”HS:n raportoiman tutkimuksen yhden kirjoittajan toimintaa on rahoittanut kolme lääketeollisuuden suurta yritystä,..”.

Itse tutkimushanketta eivät yritykset ole rahoittaneet, vaan yksi tutkija on saanut palkkioita tai muuta rahoitusta yrityksiltä.

Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu

Sveitsi on hyväksynyt täydentäviä hoitoja korvattavaksi pakollisesta sairausvakuutuksesta. Potilas saa 1.8.2017 alkaen virallisesti perussairausvakuutuksesta korvausta lääkärin antamista hoidoista seuraavilla aloilla:

  • antroposofinen lääketiede
  • klassisen homeopatia
  • perinteinen kiinalaisen lääketiede
  • yrttilääkintä (Herbal Medicine)

Hoitavalta lääkäriltä edellytetään pätevyyttä yhdellä näistä Sveitsin lääketieteellisen yhdistyksen hyväksymistä neljästä oppialasta.

Poliittinen päätös asiasta syntyi, kun Sveitsin parlamentti hyväksi 16.6.2017 hallituksen esityksen antaa näille neljälle hoitomuodolle sairausvakuutuslaissa sama asema kuin tavanomaisille lääketieteellisille hoidoille.

Sveitsiläiset äänestivät kahdeksan vuotta sitten, 17. toukokuuta vuonna 2009, perustuslakia koskevassa kansanäänestyksessä valittujen täydentävien hoitomuotojen ottamisesta mukaan pakollisesta sairausvakuutuksesta jaettaviin hoitokorvauksiin. Kaksi kolmesta sveitsiläisestä kannatti täydentävien hoitojen korvattavuutta. Kokeiluluontoisesti, väliaikaisen asetuksen perusteella äänestystä koskevia terapiamuotoja on korvattu perussairausvakuutuksesta jo vuodesta 2012.

Lain mukaan vain ne palvelut, jotka ovat tehokkaita, asianmukaisia ​​ja kustannustehokkaita (liittovaltion sairausvakuutuslain 32 §:n vaatimukset) voidaan kattaa sairausvakuutuksesta. Uuden lakipykälän (perustuslain artikla 118 a) keskeinen vaatimus on, että pakollisella sairausvakuutuksella (perusvakuutuksella) on katettava myös täydentävän lääketieteen erityispalvelut. Täydentävät hoidot rinnastetaan siis tehon, turvallisuuden ja taloudellisuuden suhteen erityispalveluihin.

Sveitsin liittoneuvoston päätöksen mukaan korvattavaksi hyväksytyt täydentävät hoitomuodot täyttävät tehokkuutta koskevat lakisääteiset määräykset, jotka takaavat hoidon laadun ja turvallisuuden.

Tuore päätös on tärkeä niille kansalaisille, joilla ei ole yksityistä vakuutusta sekä niille, joille tavanomaisen lääketieteen tarjoamat keinot saattavat aiheuttaa suuremman terveysriskin kuin täydentävät hoidot.

Suoran demokratian tulos

Sveitsin poliittinen järjestelmä perustuu ns. suoraan demokratiaan, jossa pääasiallisia vallankäyttäjiä ovat kansalaiset periaatteena se, että kaikilla kansalaisilla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

Suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta tämä poikkeaa sikäli, että kansalaiset voivat suoraan osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomalaisessa hallintojärjestelmässä kansanedustajat on valtuutettu päättämään laeista.  Sveitsissä sen sijaan parlamentin lisäksi päätöksenteon mekanismeja ovat muun muassa kansalaisaloite ja kansanäänestys, jossa äänestyksen kohteena on aina kulloinkin päätettävä asia, tässä tapauksessa täydentävien hoitojen korvattavuus pakollisesta sairausvakuutuksesta. Kansanäänestyksen tulos on hallitusta sitova.

Vuoden 2009 kansanäänestyksessä selvitettiin, mitä mieltä kansalaiset ovat siitä, että joukko täydentäviä ja vaihtoehtoista terapiamuotoja  sisällytettäisiin korvattavaksi sairausvakuutuksesta. Kansalaisten selvä enemmistö äänesti näiden hoitomuotojen korvattavuuden puolesta. Akupunktio on ollut korvattava jo aikaisemmin.

Tietoa Sveitsin suorasta demokratiasta:

Büchi Rolf, Braun Nadja, Kaufmann Bruno, Kyllönen Irina.  Opas suoraan demokratiaan. Into. Helsinki. 2008

Lähteet

Bundesamt für Gesundheit BAG 2017. Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilungen 16.6.2017.  https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html

Eurocam  Complementary medicine in Switzerland now a mandatory health insurance service  http://www.cam-europe.eu/news2.php?id=161967201459

Tiede, käytäntö ja vaihtoehtohoidot

ei-talvikunnossapitoa-2

Varoitus talvikelistä.

”Vaihtoehtohoidot” tuntuvat olevan kuin kivi toimittajien ja tietokirjailijoiden kengässä. Se hiertää siitä huolimatta, että kansaa on yritetty valistaa vaihtoehtohoitojen epätieteellisyydestä. Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttö näyttää lisääntyvän kaikkialla läntisessä maailmassa (Jacobsen ym. 2015).

Vaikuttaa siltä, että julkinen keskustelu tieteestä ja vaihtoehtohoitojen eli täydentävien hoitojen paikasta yhteiskunnassa sotkee toisiinsa kuulumattomia asioita. Tiede ja käytäntö tuntuvat menevän iloisesti sekaisin.

Otan esimerkin.

Tiedetoimittaja Tiina Sarja esittää tiedettä popularisoivassa kirjassaan Kuka oikein tietää. Kun mielipide haastoi tieteen (Docendo 2016) näkemyksensä tieteen harmaasta alueesta, josta hänen mielestään vaihtoehtohoitojen suhde tieteeseen on esimerkki.

Kirjoittaja käsittelee vaihtoehtohoitoja yhtenä kokonaisuutena. Samaan joukkoon kuuluvat siis mm. kiinalainen lääketiede mukaan lukien akupunktio sekä kiropraktiikka, osteopatia, naprapatia, reiki, jooga, mindfulness, ayurveda  ja integratiivinen lääketiede, joita kaikkia on julkisuudessa nimitetty vaihtoehtohoidoiksi, vaikka käytännössä, ihmisten arjessa, hoitomuotoja tutkimusten mukaan käytetään lisänä ja tukena tavanomaisille hoidoille, ei vaihtoehtoina.

Tiina Sarjan vaihtoehtohoito ja tiede -näkemyksessä, jonka nykyinen uutismediakin tuntuu laajasti jakavan, on kolme osaa, jotka esittelen.

A. Vaihtoehtohoidot ovat tieteen epämääräistä, harmaata aluetta

B. Vaihtoehtohoidot halajavat tieteen arvostusta, mutta samalla vastustavat tiedettä

C. Vaihtoehtohoitoja ei voi ottaa terveydenhuoltoon, koska terveydenhuollossa käytettävistä hoidoista on riittävää lääketietellistä näyttöä, kun taas näistä vaihtoehtoisista tällaista tutkimusta ei ole.

Käyn läpi nämä väitteet (kursiivilla lainaukset hänen kirjastaan) ja kuvaan, mitä ne mielestäni kertovat ja tarkoittavat.

Väite A. Vaihtoehtohoidot ovat tieteen epämääräistä, harmaata aluetta

Eräs näkyvä ilmentymä epätieteestä ja toisinaan tieteen ja epätieteen välisestä harmaasta alueesta, ovat erilaiset hoidot, jotka eivät kuulu lääketieteen piiriin….Yhteistä niille on, että ne eivät kuulu julkisen terveydenhuollon piiriin, koska niiden tehosta ei ole riittävää lääketieteellistä näyttöä”. (Sarja 2016, 103).

Näin tämän ymmärrän:

Kirjoittaja toteaa, että ilmentymä epätieteestä tai tieteen ja epätieteen välisestä harmaasta alueesta ovat hoidot jotka eivät kuulu lääketieteen piiriin. Tässä hän  sekoittaa joko tahallaan tai tahtomattaan (veikkaan jälkimmäistä) tieteen ja käytännön.  Mikään hoito sinällään ei kuulu minkään tieteen piiriin. Hoitomuotoja ja niiden vaikutuksia kyllä tutkitaan eri tieteissä ja uusia hoitomuotoja kehitellään tietellisten tutkimusten perusteella, mutta hoitaminen ei ole tiedettä. Se voi kyllä nojautua ja perustua tutkimustuloksiin.

Terveydenhuolto (oli julkisin varoin rahoitettua tai yksityistä ) ja lääketiede eivät ole synonyymejä eivätkä tässä mielessä rinnasteisia. Terveydenhuolto eli ihmisten hoitaminen on käytäntöä. Tiede sen sijaan on tutkimusta ja tieteen teorioiden koettelua.

Kirjoittajan logiikan mukaan terveydenhuollossa työskentelevien sairaanhoitajien, lähihoitajien, psykologien, erilaisten psyko- ja fysioterapeuttien ja muiden ammattilaisten työ kuuluisi epätieteeseen tai harmaaseen alueeseen, sillä työkäytännöt nojaavat useimmiten muuhun kuin lääketieteen tietopohjaan. Ei niitä sen tähden kuitenkaan voi luokitella epä- tai pseudotieteeksi (eivätkä ne tiedettä olekaan, vaan käytännön hoitamista eli sitä samaa jota käytännön lääkärikin tekee).

Terveystieteitä on useita. Hoitamisen tutkimusta varten olemassa hoitotiede. Myös terveyspsykologia ja -sosiologia ja monet muutkin tieteenalat tutkivat  hoitamista ja sen tuloksia. Niillä on omat teoriansa ja tutkimusmenetelmänsä.

Jos kirjoittajan perustelemattoman väitteen uskoisi, joutuisi tekemään päätelmän, että hoitotiede ja terveyspsykologia ja -sosiologia, antropologia ja kulttuurintutkimus olisivat joko pseudotiedettä tai tieteen harmaata vyöhykettä, koska eivät edusta lääketiedettä. Niin myös koko laaja kansainvälinen CAM (Complementary and Alternative Medicine) -tutkimus  menisi tähän romukoppaan. Tällaista näkemystä ei tiedeyhteisö jaa Suomessa eikä muuallakaan.

Suosittelen Tiina Sarjalle tutustumista kansainvälisiin CAM-alan kymmeniin tieteellisiin julkaisuihin sekä lääke- ja hoitotieteellisissä sekä psykologian ja sosiologian alan ja muiden alojen tiedelehdissä julkaistuihin tutkimuksiin, meta-analyyseihin ja muihin  systemaattisiin katsauksiin, joissa on selvitelty CAM-hoitojen hyötyjä ja haittoja. Suomessa tämän alan tutkimusta tunnetaan valitettavan vähän, sillä alasta kiinnostuneita tutkijoita on toistaiseksi vain muutama. Tämä on ymmärrettävää, koska alan tutkimusrahoitus, joka ohjaa tutkimustoiminnan tematiikkaa, on Suomessa olematonta.

Toinen kohdan A väite, että vaihtoehtohoidot eivät ole julkisessa terveydenhuollossa, koska niiden tehosta ei ole riittävää lääketieteellistä näyttöä, on sikäli totta, että suuri osa CAM- tutkimuksia on tehty muissa tieteissä ja muunlaisin kuin lääketieteen plasebokontrolloiduin RCT-menetelmin. Tieteellistä näyttöä monien hoitomuotojen hyödyistä kyllä on, mutta hyvin vähän lääketieteen alalla. Lääketiede ei näitä hoitoja juurikaan tutki. Tämän vuoksi voikin käydä niin, että jos tiedetoimittaja kysyy asiaa lääketieteen edustajalta, saa vastaukseksi, että CAM-hoitoja ei ole tutkittu.

Kaiken kaikkiaan CAM-alan tutkimusrahoitus on vielä vähäistä  terveystutkimuksen koko kentässä. Mutta silti tutkimusta on. Tärkeää on huomata, että koska monet CAM-hoidot (esim. jooga ja mindfulness) eivät alkujaan nojaa biolääketieteen teorioihin, niiden tutkimuksen on syytä metodologisesti avartua ja laajentua poikkitieteellisiksi.

Syy-seuraus suhteesta Tiina Sarja tekee virheellisen päätelmän toteamalla, että CAM-hoidot  eivät kuulu julkisen terveydenhuollon piiriin, koska niiden tehosta ei ole riittävää lääketieteellistä näyttöä. Terveydenhuollon palvelupaketin rahoittamisesta päättävät poliittiset päättäjät, ei tiedeyhteisö. Päätökset eivät läheskään aina nojaa tutkittuun tietoon, vaan etupiirien ja poliittisten päättäjien keskinäisiin sopimuksiin. Tiedeperustaisen syy-seuraus -väitteen esittäminen  viittaa siihen, että kirjoittaja ei tunne terveyspoliittista päätöksentekomekanismia.

Tiiviisti: Terveydenhuoltojärjestelmän palvelut ovat eri asia kuin lääketiede tai mikään muukaan tieteenala. Kaikki hoitaminen ja parantaminen ei ole eikä sen tarvitsekaan  olla lääketieteellistä. Tämä asia tuntuu olevan monille kovin epäselvä.

Väite B. Vaihtoehtohoidot halajavat tieteen arvostusta, mutta samalla vastustavat tiedettä

Vaihtoehtohoidot siis matkivat tiedettä, jotta ne saisivat tieteen arvostuksen, mutta toisaalta ne kritisoivat tiedettä ja näkevät sen vastustajana. Tämä kaksoisstrategia voi helposti jäädä huomaamatta.” (Sarja 2016, 104)

Näin tämän ymmärrän:

Tässä väitteessä on kategoriavirhe eli rinnastetaan kaksi erilaista, ei-rinnasteista ilmiötä.  Hoitomuoto nimittäin ei voi matkia tiedettä, koska ne ovat eri asioita. Joku hoitomuoto (vrt. syöpä- tai masennuslääke tai kirurginen operaatio)  ei ylipäätään voi haluta jotakin (”jotta ne saisivat”), kuten tieteen arvostusta.

Ei tabletti, kirurginveitsi kosketus tai akupunktioneula voi kritisoida tai nähdä jotakin toista hoitomuotoa vastustajana. Sen tekevät ihmiset. Puhuttakoon siis konkreettisesti siitä, kuka, missä ja mihin toimintaan haluaa saada niiden ihmisten arvostuksen, jotka edustavat tiedettä. Tärkeää olisi ymmärtää, miksi joku haluaa mitäkin? Miksi ”tieteen arvostus” olisi muka tärkeää?

Nyt sanon jotakin, joka voi kuulostaa rajulta: arvostusta halutaan monesti rahan, palkan, aseman ja vallan vuoksi. Siitä kai tässä lopulta on kysymys, kun CAM-hoitoja tarkastellaan eri ammatinharjoittajien (lääkärit, hoitajat, erilaiset terapeutit) näkökulmasta.  Tutkijoiden arvostuksen sijaan poliittisten päättäjien (=yhteisen rahapussin päällä istuvien) arvostus lienee tärkeämpää kuin tutkijayhteisön arvostus – niin lääkäreille, hoitajille kuin kaikille hoitotyötä tekeville, myös CAM-hoitajille.

Olisikin rehellistä, että Tiina Sarja mainitsisi  ne konkreettiset ihmiset tai tahot, esim. organisaatiot jotka mitäkin puolustavat, vastustavat ja kritisoivat ja miten ne sen tekevät ja millä foorumeilla. Kuka CAM-kenttää edustava on ilmoittanut näkevänsä tieteen vastustajanaan ja missä tällainen väite on esitetty? Tiedetoimittajan kuuluisi viitata tietolähteeseensä. Kun tarkastellaan puolueettomasti ja tutkimustietoon nojaten terveyttä ja hoitamista koskevan tieteen kokonaisuutta, kuva on paljon vivahteikkaampi ja näyttää kovin erilaiselta kuin Sarjan esittämä kaksoisstrategia-peli.

Minun mielestäni kaksoisstrategia on tuossa kirjoittajan sitaatissa itsessään, jossa hän kategoriavirheeseen perustuen lausuu arvoarvostelmia, joita ei perustele millään. Samalla sitaatin julkilausumattomana, kätkettynä pyrkimyksenä näyttää olevan sen osoittaminen, että CAM-hoidot ovat väärää hoitamista, joka ihmispoloilta jää helposti huomaamatta. Vääräksi hoidot tekee kirjoittajan mukaan se, että ne eivät perustu lääketieteeseen (ikään kuin kaikki terveydenhuollossa muka perustuisi lääketieteeseen ja että CAM-hoitojen muka pitäisi perustua lääketieteeseen).

Se mikä Tiina Sarjan väitteessä monelta saattaa jäädä huomaamatta, on juuri väitteen perustelemattomuus. Minusta tällainen teksti tiedetoimittajan kynästä valitettavasti vain entisestään lisää kansalaisten epävarmuutta ja potilaiden kannalta turhaa ristiriitaa.  Tutkijoille ja tutkiville journalisteille koko kuvan (eli terveyden- ja sairaanhoidon eri osapuolten erilaisten etujen ja intressien)  ja siinä ilmenevien eri intressipiirien strategioiden avaamisessa olisi paljon tehtävää.

Tiiviisti: Tietokirjailijat ja tiedetoimittajat voivat joutua ”hoitamiseen tieteellisyys” -keskustelussa huomaamattaan jonkun kaksoisstrategian kohteiksi ja välittäjiksi eli apupojan asemaan, jos eivät pidä varaansa ja tarkista riittävästi kaikkia kokonaiskuvaan liittyviä tietoja.

C. Vaihtoehtohoitoja ei voi ottaa terveydenhuoltoon, koska terveydenhuollossa käytettävistä hoidoista on riittävää lääketietellistä näyttöä, kun taas näistä vaihtoehtoisista tällaista tutkimusta ei ole.

”Pohjoismaissa julkisen terveydenhuollon sektori on vahva, ja sen piiriin kuuluvat hoidot perustuvat tieteelliseen näyttöön.” (Sarja 2016, 104)

Näin tämän ymmärrän:

Väite on epätosi, sillä suuri osa kaikesta hoitamisesta on aivan muuta kuin tieteelliseen näyttöön nojaavaa. Kokemukseen ja perinteeseen nojaavia käytäntöjä on paljon.  Lukumääräisesti vain alle puolet terveydenhuollossa käytössä olevista yksittäisistä lääketieteellisistä hoitomuodoista on todettu tehokkaiksi RCT-menetelmää, tuota lääketieteen kultaista standardia, soveltaen. Luku ei tarkoita sitä, että puolet kaikesta hoitamisesta olisi tutkimusnäyttöön perustumatonta. Prosenttiosuus on laskettu käytössä olevien hoitomuotojen määrästä. Mukana on siis hoitoja, joita käytetään vain harvoin.

Tästä olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kirjoituksia löytyy blogista hakusanalla RCT.

Sitä paitsi terveydenhuollossa käytetään myös hoitoja, joista tutkitusti ei ole juurikaan hyötyä ja jopa sellaisia, joista on haittaakin. Aiheesta kirjoitti The Lancet äskettäin (Brownlee ym 2017).

Tiiviisti:  Vahvana elää uskomus siitä, että kaikki terveydenhuollon tarjoamat palvelut nojaisivat muka tieteelliseen näyttöön. Näin asia ei ole. En väitä että tarvitsisikaan olla. Ei kaikki ihmisten elämässä – terveydenhuollossakaan –  ole eikä voi olla tieteen arvioitavissa, mutta kannatan rehellisyyttä ja faktojen paikkansapitävyyttä tiedekirjoittamisessa.

Potilaat mukaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi

Nykyään puhutaan paljon asiakaskeskeisyydestä ja avoimesta tieteestä. Olisiko mitenkään mahdollista, että otettaisiin vaihtoehtohoitoja koskevaan tiedekeskusteluun mukaan myös tavalliset ihmiset eli ne, joita asia viime kädessä koskee? Olisiko syytä tutkia, mitä hyötyä tai haittaa näiden hoitojen käyttäjät itse kokevat? Voitaisiinko siis kuulla kansan ääntä? Kansainvälisiä tutkimuksia siitä, että potilaat kokevat saavansa apua esimerkiksi akupunktiosta, refleksologiasta, joogasta, mindfulnessista ja muistakin hoitomuodoista on olemassa. Tämä tutkimus ei noudata – eikä tutkimuskysymysten vuoksi voikaan noudattaa – biolääketieteen tutkimusmetodologiaa.

Meillä ei ole tutkimustietoa esimerkiksi siitä, kuinka paljon omia suomalaisia kansanperinteestä juontuva hoitomuotoja käytetään. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi tällainen tutkimus olisi paikallaan. Kansanparannuksesta julkaisi Duodecim-lehti kiinnostavan kirjoituksen viime joulun numerossaan. Siitä kirjoitin jutussa Puoskaroinnista lääketieteeseen ja takaisin

Entä jos tutkittaisiin toisella tavalla?

Tutkimusten perusteella tiedetään, että ihmiset käyttävät täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja useimmiten rinnan tavanomaisten lääketieteeseen nojaavien hoitojen kanssa, ei niiden vaihtoehtoina. Hyvän hoitamisen ja terveyden edistämisen kannalta olisi tärkeää selvittää näiden yhteisvaikutusta, mahdollisia synergiaetuja sekä haittoja.

Tähän on olemassa monia tutkimuksellisia lähestymistapoja, joista lupaavia ja kiinnostavia ovat todellisissa hoito-ja elämäntilanteissa tehtävät  seurantatutkimukset ja kenttätutkimukset, joissa otetaan huomioon hoitaja-hoidettava -suhde, muu ihmisten välinen kanssakäyminen, asiakkaiden yksilöllisyys ja elämäntilanne ja joissa hoitojen seurauksia tarkastellaan arkielämässä, tavallisessa sosiaalisessa ympäristössä pitkähköllä aikavälillä. Tutkitaan siis parantumista ja hyvinvointia laajempana ilmiönä kuin yhden lääkkeen tai muun yhden hoitomuodon vaikutusta yhteen diagnoosinumerolliseen sairauteen.

Voitaisiin luoda nykyajan Pohjois-Karjala -projekti, jossa kansalaiset voisivat olla osana tutkimusyhteisöä. Tähän tarvitaan tahtoa,  muutama sote-keskus ja/tai terveysasema, muutama ei-lääketieteellinen hoitomuoto, jonka hyödyistä on kansainvälistä tutkimusnäyttöä sekä aikamoinen pino lupapapereita. Ja tietenkin tutkijoita ja rahoitusta.

Hanke ei ole yksinkertainen ja helppo, vaan haasteellinen. Mutta maailmalla on toteutettu mutkikkaampiakin projekteja, joten mahdollinen se on. Tällä tavalla voisimme edistää lääketieteen ja muiden terveystieteiden monenvälistä yhteistyötä – kansalaisen, potilaan parhaaksi.

Hankkeesta voisi vaikka poikia suomalainen vientituote!

Viitteet

Brownlee ym.2017. Evidence for overuse of medical services around the world. The Lancet. Published online January 8, 2017 http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)32585-5  http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(16)32585-5/fulltext

Jacobsen R, Fønnebø VM, Foss N, Kristoffersen AE Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine (2015) 15:275

Sarja Tiina. Kuka oikein tietää. Kun mielipide haastoi tieteen. Docendo 2016.