Tag Archive | vaihtoehtohoidot

Uskomushoito – mitä se on?

”Uskomushoidot” ja ”vaihtoehtohoidot” ja niiden haitat (todelliset ja arveluihin perustuvat) ovat olleet viime aikoina näkyvästi esille mediassa. HS väitti uutisessaan 14.8.2017 että vaihtoehtohoitoihin turvautuminen syövän hoidossa voi olla kohtalokasta ja että  kuolleisuus olisi moninkertainen. Tätä kommentoin edellisessä  Olkinukke-kirjoituksessa. 

Yle haastatteli 17.8.2017 Lääkäriliiton pian eläköityvää toiminnanjohtajaa,  Heikki Pälveä vaihtoehtohoidoista taustanaan Padma Vuorenmaan kertomus burn outista selviytymisestä ja lopulta psykoterapiaan ohjautumisesta. https://yle.fi/uutiset/3-9777013. Turun Sanomien professori-blogisti Juhani Knuuti  kertoi 20.8. 2017 käsityksensä yllä mainitusta HS:n uutisoimasta syöpätutkimuksesta ja lopuksi mielipiteensä ”uskomushoidoista” http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/uskomushoidettu-syopa-tappaa-useammin/.

Näissä jutuissa on yksi yhteinen piirre. Ne lähtevät perusolettamuksesta, että kaikki muut kuin virallisessa terveydenhuollossa Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat hoitamisen tavat, ovat pääasiassa tehottomia, jopa haitallisia ja vaarallisia. Näissä kirjoituksissa tuodaan julki käsitys, että VAIN lääketieteelliset hoidot ovat päteviä, tehokkaita ja ylipäätään mahdollisia eli terveydenhuoltomme pitäisi tukeutua ainoastaan lääketieteellisin tutkimuksin tehokkaiksi osoitettuihin hoitomuotoihin.

Mistä tässä on kysymys?

Varmaankaan ei yhdestä ainoasta asiasta, vaan monesta. Terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa on paljon liikkuvia osia, jotka vaikuttavat koko ajan toinen toisiinsa. On erilaisia näkemyksiä

–         tieteellisen näytön vaatimuksista eli siitä, millainen tutkimustieto katsotaan luotettavaksi

–         potilaiden kokemusten merkityksestä hoidossa

–         ihmiskäsityksistä

–         hoitomuotojen tausta-ajattelun luonteesta ja hyväksyttävyydestä

–         professionaalisista eli ammatteihin liittyvistä eduista ja oikeuksista.

Kysymys voi olla siitäkin, että ei tunneta peruskäsitteitä eikä ylipäätään koko CAM (complementary and alternative medicine) – ilmiötä. Siksi syntyy tiukkoja puolesta- ja vastaan-asenteita, joita toisaalta saatetaan ihan tieten tahtoen lietsoakin.

Viime aikojen yksipuoliset mielipiteenilmaukset ja ristiriitaiset näkemykset julkisuudessa viittaavat siihen, että nyt tarvitaan peruspaketti faktatietoa. Sitä tässä kirjoituksessa tarjoan. Valaisen terminologian moninaisuutta ja selvitän, millaisia käsitteitä laajasta CAM-hoitamisen kokonaisuudesta on tutkimuskirjallisuudessa käytetty. Tavoitteeni on tarjota työkaluja löytää yhteistä kieltä keskusteluun ilmiöstä, joka synnyttää hyvin erilaisia, voimakkaitakin mielipiteitä ja joka koskettaa noin 30-50 prosenttia suomalaisväestöstä. (Käytön yleisyydestä Suomessa ja muualla ks. Aarva 2015).

Avaan aluksi käsitteitä, joita kirjallisuudessa ja merkittävimmissä kansainvälisissä instituutioissa on käytetty kuvamaan sellaisia epävirallisiksi luonnehdittuja hoitomuotoja, joita on tarjolla pääasiassa terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella, mutta jonkin verran myös terveydenhuollossa.

Sen jälkeen analysoin suomalaisen erikoisuuden, ”uskomushoito”-termin taustaa ja käyttöä.

Käsitteet kuvaavat ilmiötä ja muokkaavat ajattelua

”Vaihtoehtohoitoa” käytetään kuvaamaan tavanomaisesta lääketieteellisestä hoitoajattelusta poikkeavaa tapaa hoitaa vaivoja ja edistää terveyttä. Kuitenkin tavanomaisenkin hoitamisen viitekehyksessä on lähes aina useita vaihtoehtoja, joten termi on epätarkka. Toisaalta hoitomuotoa pidetään vaihtoehtoisena, jos sillä korvataan tavanomainen, virallisesti hyväksytty hoito (usein lääke tai leikkaus).

Vakavien sairauksien hoidossa korvaaminen on äärimmäisen harvinaista. Kroonisten vaivojen ja sairauksien oireiden lievityksessä muitakin kuin tavanomaisia terveydenhuollon tarjoamia hoitoja käytetään kaikkialla maailmassa hyvin paljon, nimen omaan  hoitamisen lisänä ja tukena sekä terveyden edistämiseksi.

Kansainvälisissä tieteellisissä ja ammattijulkaisuissa alan yleisin termi on  täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede (Complementary and Alternative Medicine (CAM), joka suomentuu myös muotoon täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. Tämä termi on yleinen EU:ssa. Kirjallisuudessa yleistyy niin ikään täydentävä lääketiede/ täydentävät hoidot (complementary medicine CM). (NCCIH 2017, Dubois et al 2017)

Maailman terveysjärjestö puhuu perinteisestä ja täydentävästä lääketieteestä. (WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023)

Yhdysvaltain kansallinen täydentävän ja yhdistävän terveyden keskus – National Center for Complementary and Integrative Health (NCCIH)  https://nccih.nih.gov/ toimii osana kansallista terveysinstituuttia (NIH), joka vastaa Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL). Aikaisemmin NCCIH puhui täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista (CAM) ja sen nimikin oli sen mukainen. Nimi ja termipolitiikkaa muuttuivat, kun havaittiin, että näitä pitkälti virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella toimivia hoitomuotoja käytetään lähes aina täydennyksenä ja lisänä tavanomaiselle hoidolle, ei sen vaihtoehtona.

Integroivalla terveydenhuollolla (integrative health care) tarkoitetaan yhdistelmää, jossa sovelletaan biolääketieteellisten hoitomuotojen, kuten lääkkeiden ja leikkausten, ohella myös täydentäviä hoitamisen ja terveyden edistämisen lähestymistapoja. (Andermo 2017, Lim et al 2017)

Mielestäni suomenkielinen termi täydentävät hoidot kuvaa parhaiten sitä, miten näitä hoitomuotoja käytetään arkielämässä: kansalaiset hyödyntävät niitä muun hoidon täydennyksenä sekä terveytensä edistämisessä. Tätä tukee vahva tutkimusnäyttö. Samaan suuntaan terminologia on kehittymässä myös kansainvälisesti.

Terveydenhuoltojärjestelmien tasolla monimuotoisen hoitamisen arvoja ja käytäntöjä noudattava järjestelmä on mielestäni  integroivaa eli yhdistävää terveydenhuoltoa.

NCCIH jakaa hoidot, joita se nykyisin nimittää täydentäviksi ja yhdistäviksi (integroiviksi) terveysnäkemyksiksi (Complemenyary and Integrative Health Approaches)  kahteen pääryhmään: luontaistuotteisiin ja kehomieliterapioihin. https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types

Täydentävien hoitojen asema kansallisissa terveysjärjestelmissä vaihtelee eri maissa (Ks. edellinen blogikirjoitukseni  https://liinanblogi.com/2017/08/15/olkinukke-hyvaa-ja-huonoa-tutkimusta/).  Nämä osittain terveydenhuoltojärjestelmien sisällä ja osittain ulkopuolella toimivat hoitomuodot voidaan edellä esitettyyn perustuen jakaa kolmeen kokonaisuuteen:

1)  Erilaiset luontaistuotteet, kuten rohdokset, yrtit, vitamiinit, mineraalit, probiootit. Niitä myydään usein ravintolisinä.

2) Kehomielihoidot, kuten akupunktio, jooga, kalevalainen jäsenkorjaus, naprapatia, osteopatia,  kiropraktiikka, vyöhyketerapia, aromaterapia, erilaiset hieronnat, rentoutustekniikat, meditaatio, hypnoosi, luonto-  ja taideterapiat, parantava kosketus, tai chi, qi gong, Alexander-tekniikka, pilates, Trager ym.

3) Kokonaiset hoitojärjestelmät, kuten perinteinen kiinalainen ja intialainen (Ayerveda) lääketiede, antroposofinen lääketiede, homeopatia ja jotkut perinneparannusjärjestelmät. Ne poikkeavat modernista biolääketieteestä teorioiltaan ja hoitotavoiltaan ja pyrkivät tasapainottamaan kehoa ja mieltä erilaisin kehomieli-menetelmin sekä yrttien, valmisteiden ja ruokavalion avulla.

Käsitteiden määrittelyn hankaluus, tutkimus ja media

Käsitteiden määrittely on tärkeää, jotta asioista voidaan keskustella. Tutkimuksessa käsitteiden mahdollisimman selkeä ja täsmällinen käyttö on välttämätöntä, jotta tutkimuksia ylipäänsä voidaan vertaisarvioida ja niistä voidaan vaihtaa näkemyksiä.

Hyvä ja selkeä käsite on sellainen, joka a) rajaa ilmiön niin että voidaan ymmärtää, mikä kuuluu käsitteen (esimerkiksi CAM) ulkopuolelle ja mikä sen sisäpuolelle. Esimerkiksi virallisuus (eli kuuluminen terveydenhuoltojärjestelmään) versus epävirallisuus eivät muodosta selkeää rajaa, koska täydentäviä hoitoja tarjotaan myös osana monien maiden virallista terveydenhuoltoa (esim. Sveitsi, Saksa, USA, Australia ja Suomi). Tutkimuksin osoitettu näyttö tehosta versus sen puute eivät myöskään rajaa, koska sekä täydentävien hoitojen alalla että virallisissa terveydenhuoltojärjestelmissä käytetään sekä näyttöön perustuvia että näyttöön perustumattomia hoitoja.

Toinen hyvän käsitteen piirre on, että se b) selittää asiaa eli auttaa ymmärtämään missä, kuinka, miksi ja miten ilmiö esiintyy eli tässä tapauksessa missä, kuinka, miksi ja miten täydentäviä hoitoja käytetään.

Kolmas hyvä ominaisuus on c) käsitteen ”kyky” ohjata tutkimusta potentiaalisesti järkevään ja merkittävään suuntaan eli tässä tapauksessa sinne, mistä voidaan löytää uutta ja ihmisten hoitamisen kannalta hyödyllistä tutkimustietoa. Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan esittää järkeviä ja oletettavasti käytännön kannalta hyödyllisiä tutkimuskysymyksiä.  Voidaan esimerkiksi kysyä, mitä hyötyjä täydentävien hoitojen käyttö voisi tuoda terveydenhuollon säästötalkoissa?  Miten jooga, mindfulness tai muut täydentävät kehomielihoidot edistävät suomalaisten terveyttä 2010-luvun lopulla?  Kuinka paljon ja millaista haittaa joidenkin erityisten hoitomuotojen tai  täydentävien hoitomuotojen käytöstä ylipäänsä kansalaisille on?

Tutkimuksen kohteena täydentäville hoidoille (kuten kaikelle muullekin hoitamiselle) on rakennettava esikäsitys ja pohdittava millaiset tutkimuskysymykset ovat järkeviä, jotta tutkimuksessa olisi jotakin tolkkua. Kaikkea tietysti voi ja pitääkin voida tutkia, mutta yhteiskuntien terveys- ja tutkimuspolitiikka määrittää sen, mitä pidetään järkevänä. Erikseen ovat sitten kaupallisten rahoittajien, kuten lääketeollisuuden kustantama tutkimus, mikä toki heijastuu ja vaikuttaa myös verovaroin tehtävään terveystutkimukseen.

Terveystutkimuksen kohteena täydentävät hoidot ovat ehkä vieläkin hankalampi kysymys kuin ravitsemus, jonka ympärille tiivistynyt keskustelu velloo milloin minkin yksittäisen ruoka-aineen ympärillä. Suurista linjoista ollaan yksimielisiä: kannattaa syödä vähemmän lihottavia ruokia, siis välttää paljon rasvaa ja sokeria sisältävien ruokien ja juomien liiallista nauttimista ja suosia enemmän ravinteikkaita vihanneksia, eikä kannata syödä enemmän kuin kuluttaa.  Eri ruoka-aineita koskevista tutkimuksista ja niiden tuloksista käydään kiistaa.

Täydentävien hoitomuotojen osalta edes tällaista suurten linjojen konsensusta ei ole. Julkisessa keskustelussa toinen ääripää katsoo, että ”luonnonmukaiset vaihtoehtohoidot” parantavat kaikki sairaudet ”myrkyllisten” lääketiellisten hoitojen sijaan ja toinen ääripää pitää niitä vaarallisena ”huijauksena ja noituutena”. Tiedeyhteisössä jakolinja ei ole näin jyrkkä. Tutkimustietoa on sekä hoitojen hyödyistä, mutta myös haitoista.

Täydentävien hoitojen todellisuus tutkimustiedon valossa ei siis ole niin mustavalkoinen kuin lehtiä lukiessa tai televisiota katsellessa vaikuttaa. Mediassa esitetään  aika paljon luuloja ja arveluja, siis tutkimuksiin perustumatonta informaatiota. Tämä johtunee siitä, että alan tutkijoita on Suomessa vain kourallinen ja toimittajat tukeutuvat tiedonhankinnassaan lähinnä sellaisiin lääketieteilijöihin tai ammattinharjoittajiin, joilla on jo valmis ja vahva negatiivinen ennakkoasenne näitä hoitomuotoja kohtaan. Toisessa ääripäässä on se media, joka julkaisee pääasiassa kokemustarinoita, joissa näkökulma on päinvastainen kuin tämän jutun alussa linkkaamassani Padma Vuorenmaan ja Heikki Pälven tarinoinnissa.

Yksityiset hoito- ja parantumiskokemukset ovat jokaiselle kokijalle totta. Tieteen kannalta ne muuttuvat tutkituiksi faktoiksi sitten, kun näitä kokemuksia on koottu paljon ja niistä on tehty pätevään teoriaan nojaten tieteelliset kriteerit täyttävä tutkimus. Itse asiassa kokemustietoa pitäisikin hyödyntää paljon nykyistä enemmän hoidon ja parantamisen tutkimuksessa.

Mitä on uskomushoito?

Riippumattomat terveystutkijat eivät käytä pienen suomalaislääkäriryhmän vuonna 1995 valitsemaa uskomushoito-termiä. Lääkäriseura Duodecim päätti tuolloin  äänestyksen tuloksena, että complementary and alternative medicine CAM on suomeksi uskomushoito. Perusteluksi valinnalle esitettiin, että nämä hoitomuodot eivät nojaa tieteelliseen näyttöön vaan ainoastaan uskomuksiin, kun sen sijaan lääketieteellisessä hoitamisessa käytetään vain näyttöön perustuvia metodeja.

Uskomushoito määrittyi siten hoitomuodoksi, jonka vaikutuksia ja tehoa ei ole tieteellisesti tutkittu. Julkilausumaton oletus tässä on, että terveydenhuollossa (mikä usein aiheettomasti samastetaan lääketieteeseen) virallisesti käytettävät hoidot muka olisivat kaikki tieteellisesti tutkittuja ja näin ne siis erottuisivat selkeästi vain uskomuksiin nojaavista, tehottomista hoidoista. Tällainen oletus on tietysti mahdollinen, mutta tutkimusnäyttö ja käytäntö eivät sitä tue.

Uskomushoito on epäsopiva kuvaamaan täydentäviä hoitomuotoja ja termin perustelut ovat virheellisiä kolmella tavalla:

a) Ensiksikin, termi ei pysty rajaamaan uskomushoito-ilmiötä ja erottelemaan sellaisia hoitomuotoja, jotka perustuvat vain uskomuksiin niistä, jotka nojaavat tieteelliseen evidenssiin. Täydentävissä hoidoissa on paljon tutkittuja ja hyödyllisiksi osoitettuja ja vastaavasti suuri osa tavanomaisessa terveydenhuollossamme käytettävistä hoitomuodoista ei perustu lääketieteen kultaisen standardin RCT:n mukaiseen näyttöön. Sekä epävirallisella että virallisella puolella on uskomuksiin nojaavia hoitomuotoja. Tieteellistä kiistaa käydään siitä, millainen näyttö/evidenssi on oikeaa, sopivaa ja riittävää. (Katso tarkemmin kirjasta Aarva 2015)

b) Toiseksi, se ei pysty selittämään uskomushoito-ilmiötä, vaan pitäytyy evidenssi versus ei-evidenssi -rajauksessa. Termi ei auta ymmärtämään missä, kuinka, miten ja miksi ihmiset käyttävät tällaisia hoitomuotoa.

c) Kolmanneksi, uskomushoito määriteltynä tieteellisen näytön vastaiseksi ei ohjaa tutkimusta mihinkään, koska termi itsessään sisältää alkuoletuksen, että mitään uutta ja ihmisille hyödyllistä ei ole mahdollista löytää hoitomuodoista, jotka nojaavat uskomuksiin.

Näin ollen on ymmärrettävää, että uskomushoito-termiä ei käytetä tieteellisessä kirjallisuudessa. Sitä käytetään vain Suomessa ja etenkin silloin, kun arvostellaan tai halvennetaan jotakin nimityksen piiriin luettavaa hoitoa, sen tuottajia tai sen käyttäjiä.

Uskomushoito-sanan käyttö rajoittuu siis pääasiassa tarkoitushakuisiin mielipidekirjoituksiin ja toimittajien tekemiin haastatteluihin, joissa termiä viljelevät puhuvat ikään kuin se olisi yleisesti tiedeyhteisössä hyväksytty ja määritelty asia.  Näinhän ei ole. Termi ei ole yli kahdenkymmen vuoden jälkeenkään saanut myöskään kansan, eikä terveydenhuoltohenkilöstön varauksetonta tukea.

Lääkäri ja tutkija Heikki Hemmilä (2007) esitti jo kymmenen vuotta sitten, että Suomen Lääkäriliitto ja Duodecim-seura sanoutuisivat järjestöinä irti uskomuslääkintä-termin käytöstä. Hän perusteli esitystään sillä, että termi on sopimaton terveydenhuollon ammattilaisten sanavarastoon, koska siihen sisältyy tuo olettamus kaikkien muiden kuin virallisesti hyväksyttyjen hoitojen tehottomuudesta.

Hemmilän mielestä uskomushoidoista puhuvat halveksivat ja aliarvioivat yhtä keskeisintä kaikissa hoidoissa vaikuttavaa tekijää, plaseboefektiä.  Hän kysyi kollegoiltaan: ”Onko meillä lääkäreillä varaa heittää näin valtava positiivinen voimavara pelkästään »kilpailijoiden» käyttöön?”

-Tärkeä tieteellinen periaate: »proof of no effectiveness» (näyttö tehottomuudesta) on eri asia kuin »no proof of effectiveness» (ei näyttöä tehosta). Se, että monilta vaihtoehtohoidoilta puuttuu kaksoissokkokokeisiin perustuva osoitus tehosta, ei vielä tee niistä tehottomia. Tällä logiikalla jouduttaisiin hylkäämään mm. lähes kaikki kirurgiset toimenpiteet, vaikeavammaisten terapiat ja psykiatria, lääkehoitoa lukuun ottamatta. Järjestelmiä, joissa hyväksytään vain yksi totuus, kuvataan historiassa sanalla pysähtyneisyys, Hemmilä kirjoitti.

”Kaiken muun kuin tieteellisesti tehokkaaksi osoitetun – ja sen lisäksi lääkärikunnan hyväksymän – hoidon nimeäminen uskomuslääkinnäksi ei ole omiaan parantamaan muutenkin herkkää lääkäri-potilassuhdetta. Jos lääkäri näin leimaa uskomuslääkintään turvautuneen potilaansa arvostelukyvyttömäksi höppänäksi, tämä todennäköisesti turvautuu vastakin mieluummin hoitajaan, joka kunnioittaa hänen itsemääräämisoikeuttaan”, Hemmilä sanoi.

Myös  tutkija, dosentti Harri Hemilä (2016) on esittänyt viime vuonna vahvaa kritiikkiä uskomushoito-termin käytöstä. Hänen mukaansa se on halventava ja antaa harhaanjohtavan kuvan asiasta.

Blogeissa ja mielipidekirjoituksissa voidaan ja niissä yleisesti käytetäänkin värikästä, provosoivaa ja manipulatiivistakin kieltä. Silloin termejä ei tarvitse määritellä, eikä tarvitse tutustua kansainväliseen alan tutkimukseen. Riittää kun saa lukijassa aikaan jonkinlaisen omalle sanomalle myönteisen tunnetilan. Uskomushoito on juuri tällainen manipulatiivinen sana. Mutkikkaatkin hoitamiseen, sen psykologiaan ja etiikkaan liittyvät asiat tulevat siinä suoraviivaistetuksi.

Tieteessä asia on toisin. Koska tutkimuksen aiheet voivat olla monivivahteisia ja monitulkintaisia, tieteellisessä kielessä on pyrittävä mahdollisimman suureen täsmällisyyteen ja selkeyteen. Siksi siellä ei puhuta uskomushoidoista.

Seuraavaksi julkaisen kirjoitukset:

Luuloja ja tosiasioita (täydentäviä hoitoja koskevia uskomuksia ja faktoja tiivistetysti)

Onko olemassa vain yksi lääketiede? (pohdintaa tieteestä ja parantamisesta)

Kirjoitusta on päivitetty 23.8.2017: lisätty antroposofinen lääketiede kokonaisiin hoitojärjestelmiin jaksossa Käsitteet kuvaavat ilmiötä ja muokkaavat ajattelua. 

Kirjallisuutta

Aarva P. 2015. Parantavat energiat. Tutkittua ja myyttistä tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki.

Andermo S. 2017. Meaning-making in integrative health care: Studies on patients´and practitioners´experiences. Thesis for doctoral degree. Karolinska Institutet. Stockholm.

Dubois J, Scala E, Faouzi M, Decosterd I, Burnand B, Rodondi PY. 2017. Chronic low back pain patients’ use of, level of knowledge of and perceived benefits of complementary medicine: a cross-sectional study at an academic pain center. BMC Complementary and Alternative Medicine 17:193.

Hemilä H. 2016.Uskomuslääkintä on harhaanjohtava termi. ”Kieleni rajat ovat maailmani rajat” (Wittgenstein). Duodecim 2016;132(15):1389-90. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/166317/Duodecim_Uskomuslaakinta.pdf?sequence=5

Hemmilä, H.  2007. Luopukaamme termin uskomuslääkintä käytöstä. Duodecim 2007;123(19):2352.

Lim EJ, Vardy JL, Oh BS, Dhillon HM. 2017. A Scoping Review on Models of Integrative Medicine: What Is Known from the Existing Literature? The Journal of Alternative and Complementary Medicine Volume 23, Number 1, 2017, pp. 8–17

NCCIH 2017. National Center for Complementary and Integrative Health: Complementary, Alternative, or Integrative Health: What’s In a Name? https://nccih.nih.gov/health/integrative-health#types.

WHO Traditional Medicine Strategy 2014-2023.  http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/

Olkinukke? Hyvää ja huonoa tutkimusta

20170429_135442

Yle kertoi sunnuntain 13.8.2017 pääuutislähetyksessään, että kansa ja päättäjät luottavat liian vähän tieteeseen.  Skepsis ry:n varapuheenjohtaja Tiina Raevaaran analyysin mukaan kyse on siitä, että ei ymmärretä tutkimusta tai sitten tutkimus, johon uskotaan on laadultaan huonoa. Epätieteellisyys on erityisen haitallista hänen mukaansa terveyden markkinoilla. Mediallakin on tässä oma osuuteensa.

Näinhän se on. Kului alle vuorokausi, kun valtakunnan suurin päivälehti julkaisi nettisivujensa Tiede-osastolla jutun Tutkimus: Vaihtoehtohoitoihin turvautuminen syövän hoidossa voi olla kohtalokasta – kuolleisuus  moninkertainen Linkki

Otsikko antaa ymmärtää, että tappavan vaaralliset vaihtoehtohoidot lisäävät syöpäpotilaiden kuolleisuutta. Jos näin yhteiskunnassamme todella on, on syytä huoleen. Otsikko rakentuu HS:n raportoimaan tutkimukseen, jossa väitetään, että vaihtoehtohoidot voivat olla vaarallisia, koska syöpää sairastavien vaihtoehtohoitoja käyttävien kuolleisuus oli USA:ssa äskettäin tehdyn tutkimuksen mukaan suurempi kuin tavanomaista hoitoa saaneiden.

Mistä tässä jutussa on kysymys? Entä millainen on alkuperäistutkimus, johon juttu viittaa?

Mitä nämä pahat vaihtoehtohoidot ovat? HS:n jutusta tämä ei käy ilmi. Siitä tarttuu vain hämärä pelko ja epämääräinen mielikuva, että vaihtoehtohoidot ovat tosi vaarallisia.

Yritin etsiä tekstistä, millaisista hoitomuodoista tässä puhutaan, mutta toimittaja ei sitä kerro. Kaivoin alkuperäisartikkelin esiin (1).

Siinä mainitaan tavanomaisiksi hoidoiksi kemoterapia, leikkaukset ja hormonihoidot. Vaihtoehtoisten ryhmään kuuluivat “other-unproven: cancer treatments administered by nonmedical personnel” eli “muut todistamattomat: syöpähoidot joita antaa ei-lääketieteellinen henkilöstö”.

Ei siis ole tietoa, mitä hoitoja oikeastaan tutkittiin eli oliko kyseessä joku syötävä tai juotava luontaistuote,  hoitiko potilaita joku perheenjäsen, muu terveydenhuollon henkilö kuin lääkäri, muu henkilö kuin hoitohenkilökuntaan kuuluva ja miten ja miksi potilaat näitä other-unproven -hoitoja käyttivät. Oliko käytön syynä syöpäkipujen tai muiden oireiden lievittäminen vai pyrkimys parantaa sairaus,  käyttivätkö potilaat jotakin kehomielihoitoa, mindfulnessia, joogaa tms. Nämä kaikki jäävät alkuperäistutkimuksessa epäselviksi.

Puuttuvia tietoja

Kirjoittajajoukko myöntääkin tutkimuksen rajoituksia pohtiessaan, että ” we lack information regarding the type of alternative therapies delivered” eli “meiltä puuttuu tieto siitä, millaisia vaihtoehtoterapioita käytettiin”. Tutkittiin siis sitä, että potilas ei käyttänyt tavanomaista hoitoa, mutta ei tutkittu,mitä tavanomaisesta poikkeavaa potilaat käyttivät ja  miksi he niitä käyttivät. Eikö ehkä ollut USA:n valikoivassa sairausvakuutussyteemissä varaa kalliisiin syöpähoitoihin?

Tutkimusasetelma  ei siis voi antaa tietoa vaihtoehtohoitojen vaarallisuudesta, koska tutkimuksessa ei edes tiedetä, mitä ”muut todistamattomat” hoidot olivat. Se kylläkin kertoo, että lääketieteellisestä hoidosta oli apua verrattuna siihen, että sitä ei käytetty.

Alkuperäinen artikkeli ei edes ollut varsinainen tutkimus, vaan ”Brief communication” eli eräänlainen lyhyt tiedonanto. Kirjoituksessa kylläkin esiteltiin kunnioitettava joukko tilastotieteellisiä laskelmia Chin  neliötesteineen,  luottamusväleineen ja p-arvoineen.  Metodi ja laskelmat eivät kuitenkaan auta, jos koko tutkimusasetelma ja kerätty aineisto eivät tieteellisesti kanna.

Alkuperäisessä Journal of National Cancer Institute  (JNCI)-julkaisussa on monia muitakin perustavanlaatuisia puutteita, jotka jokainen tiedetoimittaja varmasti pystyy havaitsemaan, jos niin  haluaa. Esimerkiksi siinä ei kerrota, miten observaatiotutkimuksen havaintoaineisto koottiin. Myöskään tuloksia mahdollisesti sekoittavia tekijöitä ei ole selvitetty juuri ollenkaan.

Tutkimuksessa ei lopulta tiedetty, mitä hoitoja potilaat olivat sairauteensa saaneet ennen kuin he tulivat hoitolaitokseen, jossa artikkelissa analysoidut tiedot kerättiin. Niitä ei siis kysytty potilailta. Näin ollen koko tutkimusasetelma vaikuttaa sekavalta ja epämääräiseltä.

Sitten vielä JNCI:n kirjoittajat toteavat, että tutkitut ”vaihtoehtohoidot” eivät ole sama asia kuin täydentävät ja integroivat hoidot: ”It is important to note that complementary and integrative medicine are not the same as AM (alternative medicine) as defined in our study. Whereas complementary and integrative medicine incorporate a wide range of therapies that complement conventional medicine, AM is an unproven therapy that was given in place of conventional treatment.” Kirjoituksessa ei selvitetä, miten “unproven” on osoitettu.

Niinpä tämän HS:n uutisen ja tutkimusraportin arvo jäävät kyseenalaisiksi. On myös kysyttävä, kenen etua kirjoitus ajaa. Minun on vaikea hahmottaa, miten se ajaisi syöpäpotilaan etua.

Tutkimustietokannoissa on runsaasti julkaistuja raportteja, joissa täydentävistä hoidoista, joilla tarkoitetaan  juuri tuota yllä mainittu Complementary and Integrative Medicine (täydentävä ja yhdistävä terveydenhoito),  todetaan olevan hyötyä esimerkiksi rintasyöpäpotilaille. Muun muassa joogan ja mindfulnessin hyödyt ovat kiistattomat elämänlaadun parantamisessa, vaikka ne eivät itse syöpää parannakaan.

Eettisesti vastuullista

Eettisesti vastuullinen journalismi valottaa aina kohteitaan monipuolisesti. Monipuolisuus ja puolueettomuus on erityisen tärkeä kiistanalaisissa kysymyksissä, joissa tutkijoilla ja muilla asiantuntijoilla on toisistaan vahvastikin poikkeavia näkemyksiä ja perusteluja. Tällaisissa tilanteissa, kuten täydentävien hoitojen tapauksessa,  ammattitaitoinen toimittaja tuo avoimesti julki eri näkökantoja esittävät tietolähteensä.

Raja biolääketieteellisten hoitojen (eli useimmiten lääkkeiden ja kirurgian) ja ei-lääkkeellisten (kehomielihoidot, keskusteluhoidot, taideterapiat, perinnehoidot ym.) hoitojen välillä näyttää selkeältä. Sen sijan virallisen ja täydentävän hoitamisen välillä raja onkin muuttuva ja liukuva. Se vaihtelee eri maissa. Hieronta kuuluu joissakin maissa täydentävien ja vaihtoehtoisten ryhmän. Suomessa koulutettu hieroja, naprapaatti, osteopaatti, kiropraktikko ovat virallisesti hyväksyttyjä ammattinimikkeitä (2), vaikka kela-korvausta hoidoista ei saakaan. Akupunktiokin on virallista, kun hoitajana on lääkäri. Kiinalainen ja ylipäänsä ”itäinen” lääketiede on virallista monessa maassa.

Sveitsissä lääkäriltä saatu yrttilääkintä, antroposofinen, homeopaattinen ja kiinalainen lääketieteellinen hoito on korvattu 1.8.2017 alkaen pakollisesta sairausvakuutuksesta (3). Tanskassa vyöhyketerapiasta voi saada yksityisen sairausvakuutuksen korvausta(4). Norjassa täydentäviä hoitoja käytetään tukihoitoina yli puolessa maan sairaaloista (5). Yhdysvalloissa integroiva terveydenhoito yleistyy ja joitakin täydentäviä hoitomuotoja korvataan sairausvakuutuksista (6).

Olkiukko-journalismia ja -tutkimusta

Olkinukeksi tai -ukoksi nimitetään argumentointivirhettä. Wikipedian mukaan Olkinukke tai olkiukko (straw man) on yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan. Tällöin tavallaan pannaan sanoja toisen suuhun pyrkimättä ymmärtämään sitä, mitä toinen todella tarkoittaa, jotta tämä joutuisi huonoon valoon, tai esitetään toisen ajatus niin kärjistetyssä muodossa, että sillä mitätöidään toinen tai toisen ajatus.

HS:n juttu ja alkuperäinen artikkeli viittaavat siihen, että tässä on nyt  luotu olkiukko ja ”löydetty vakava uhka” biolääketieteelliselle hoidolle pyrkimättä ymmärtämään mitä täydentävät ja yhdistävät hoidot (Complemtary and Integrative Medicine) todellisuudessa ovat. On luoto karikatyyri ”vaihtoehtohoidot”, jonka luonnetta ei avata, vaan perustellaan olettamus niiden vaarallisuudesta kyseenalaisella tutkimuksella.   ”Tutkitut” vaihtoehtohoidot nimittäin jäävät hämäräksi olkiukoksi. Sellaiseksi ne jäävät myös lehtijutussa.

Tutkimusten mukaan täydentäviä hoitoja käytetään kaikkialla läntisessä maailmassa äärimmäisen harvoin vaihtoehtona tavanomaiselle hoidolle. Niitä käytetään lisänä, täydennyksenä sekä terveyden edistämiseksi. HS:n siteeraaman tutkimuksen perusjoukossakin tutkittujen ”unproven” hoitojen käyttäjiä oli 0,02% ja tavanomaisia hoitoja käyttäneitä 99,98%!

HS:n raportoiman tutkimuksen yhden kirjoittajan toimintaa on rahoittanut kolme lääketeollisuuden suurta yritystä, jotka mainitaankin alkuperäistutkimuksessa. Siinä ei sinällään ole  mitään kummallista, mutta näin vakavassa ja raflaafassa uutisoinnissa vastuullinen journalisti mainitsee aina myös tällaisen seikan lehtijutussaan. Lukija ansaitsee totuudellista tietoa.

Viitteet

  1. Johnson SB, Park HS, Gross GP, Yu JB. (2018) Use of Alternative Medicine for Cancer and Its Impact on Survival. JNCI: Journal of the National Cancer Institute, Volume 110, Issue 1, 1 January 2018. Published: 10 August 2017
  2. Asetus 1994. Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä   http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940564 Katsottu 31.7.2017.
  3. Bundesamt für Gesundheit BAG (2017). Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilingen 16.6.2017.  https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html. Katsottu 29.6.2017;  Aarva P(2017) Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu (blogikirjoitus 3.7.2017) https://liinanblogi.com/2017/07/03/sveitsissa-taydentavia-hoitoja-virallistettu/
  4. Eriksen L, Sundhedstyrelsens Råd, Alternativ Behadling, suullinen tiedonanto 4.5.2017 Berliini.
  5. Jacobsen R, Fønnebø VM, Foss N, Kristoffersen AE (2015) Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine 15:275
  6. National Center for Complementary and Integrative Health HCCIH 2017.  Paying for Complementary and Integrative Health Approaches https://nccih.nih.gov/health/financial.

 

Päivitys 24.8.2017 Tarkennettu kohta ”HS:n raportoimaa hanketta on sponsoroinut kolme lääketeollisuuden suurta yritystä,..” . Se on muutettu muotoon ”HS:n raportoiman tutkimuksen yhden kirjoittajan toimintaa on rahoittanut kolme lääketeollisuuden suurta yritystä,..”.

Itse tutkimushanketta eivät yritykset ole rahoittaneet, vaan yksi tutkija on saanut palkkioita tai muuta rahoitusta yrityksiltä.

Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu

Sveitsi on hyväksynyt täydentäviä hoitoja korvattavaksi pakollisesta sairausvakuutuksesta. Potilas saa 1.8.2017 alkaen virallisesti perussairausvakuutuksesta korvausta lääkärin antamista hoidoista seuraavilla aloilla:

  • antroposofinen lääketiede
  • klassisen homeopatia
  • perinteinen kiinalaisen lääketiede
  • yrttilääkintä (Herbal Medicine)

Hoitavalta lääkäriltä edellytetään pätevyyttä yhdellä näistä Sveitsin lääketieteellisen yhdistyksen hyväksymistä neljästä oppialasta.

Poliittinen päätös asiasta syntyi, kun Sveitsin parlamentti hyväksi 16.6.2017 hallituksen esityksen antaa näille neljälle hoitomuodolle sairausvakuutuslaissa sama asema kuin tavanomaisille lääketieteellisille hoidoille.

Sveitsiläiset äänestivät kahdeksan vuotta sitten, 17. toukokuuta vuonna 2009, perustuslakia koskevassa kansanäänestyksessä valittujen täydentävien hoitomuotojen ottamisesta mukaan pakollisesta sairausvakuutuksesta jaettaviin hoitokorvauksiin. Kaksi kolmesta sveitsiläisestä kannatti täydentävien hoitojen korvattavuutta. Kokeiluluontoisesti, väliaikaisen asetuksen perusteella äänestystä koskevia terapiamuotoja on korvattu perussairausvakuutuksesta jo vuodesta 2012.

Lain mukaan vain ne palvelut, jotka ovat tehokkaita, asianmukaisia ​​ja kustannustehokkaita (liittovaltion sairausvakuutuslain 32 §:n vaatimukset) voidaan kattaa sairausvakuutuksesta. Uuden lakipykälän (perustuslain artikla 118 a) keskeinen vaatimus on, että pakollisella sairausvakuutuksella (perusvakuutuksella) on katettava myös täydentävän lääketieteen erityispalvelut. Täydentävät hoidot rinnastetaan siis tehon, turvallisuuden ja taloudellisuuden suhteen erityispalveluihin.

Sveitsin liittoneuvosto on nyt todennut, että korvattavaksi hyväksytyt täydentävät hoitomuodot täyttävät tehokkuutta koskevat lakisääteiset määräykset, jotka takaavat hoidon laadun ja turvallisuuden.

Tuore päätös on tärkeä niille kansalaisille, joilla ei ole yksityistä vakuutusta sekä niille, joille tavanomaisen lääketieteen tarjoamat keinot saattavat aiheuttaa suuremman terveysriskin kuin täydentävät hoidot.

Suoran demokratian tulos

Sveitsin poliittinen järjestelmä perustuu ns. suoraan demokratiaan, jossa pääasiallisia vallankäyttäjiä ovat kansalaiset periaatteena se, että kaikilla kansalaisilla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

Suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta tämä poikkeaa sikäli, että kansalaiset voivat suoraan osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomalaisessa hallintojärjestelmässä kansanedustajat on valtuutettu päättämään laeista.  Sveitsissä sen sijaan parlamentin lisäksi päätöksenteon mekanismeja ovat muun muassa kansalaisaloite ja kansanäänestys, jossa äänestyksen kohteena on aina kulloinkin päätettävä asia, tässä tapauksessa täydentävien hoitojen korvattavuus pakollisesta sairausvakuutuksesta. Kansanäänestyksen tulos on hallitusta sitova.

Vuoden 2009 kansanäänestyksessä selvitettiin, mitä mieltä kansalaiset ovat siitä, että joukko täydentäviä ja vaihtoehtoista terapiamuotoja  sisällytettäisiin korvattavaksi sairausvakuutuksesta. Kansalaisten selvä enemmistö äänesti näiden hoitomuotojen korvattavuuden puolesta. Akupunktio on ollut korvattava jo aikaisemmin.

Tietoa Sveitsin suorasta demokratiasta:

Büchi Rolf, Braun Nadja, Kaufmann Bruno, Kyllönen Irina.  Opas suoraan demokratiaan. Into. Helsinki. 2008

Lähteet

Bundesamt für Gesundheit BAG 2017. Komplementärmedizin: Vergütung neu geregelt. Medienmitteilungen 16.6.2017.  https://www.bag.admin.ch/bag/de/home/aktuell/medienmitteilungen.msg-id-67050.html

Eurocam  Complementary medicine in Switzerland now a mandatory health insurance service  http://www.cam-europe.eu/news2.php?id=161967201459

Tiede, käytäntö ja vaihtoehtohoidot

ei-talvikunnossapitoa-2

Varoitus talvikelistä.

”Vaihtoehtohoidot” tuntuvat olevan kuin kivi toimittajien ja tietokirjailijoiden kengässä. Se hiertää siitä huolimatta, että kansaa on yritetty valistaa vaihtoehtohoitojen epätieteellisyydestä. Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttö näyttää lisääntyvän kaikkialla läntisessä maailmassa (Jacobsen ym. 2015).

Vaikuttaa siltä, että julkinen keskustelu tieteestä ja vaihtoehtohoitojen eli täydentävien hoitojen paikasta yhteiskunnassa sotkee toisiinsa kuulumattomia asioita. Tiede ja käytäntö tuntuvat menevän iloisesti sekaisin.

Otan esimerkin.

Tiedetoimittaja Tiina Sarja esittää tiedettä popularisoivassa kirjassaan Kuka oikein tietää. Kun mielipide haastoi tieteen (Docendo 2016) näkemyksensä tieteen harmaasta alueesta, josta hänen mielestään vaihtoehtohoitojen suhde tieteeseen on esimerkki.

Kirjoittaja käsittelee vaihtoehtohoitoja yhtenä kokonaisuutena. Samaan joukkoon kuuluvat siis mm. kiinalainen lääketiede mukaan lukien akupunktio sekä kiropraktiikka, osteopatia, naprapatia, reiki, jooga, mindfulness, ayurveda  ja integratiivinen lääketiede, joita kaikkia on julkisuudessa nimitetty vaihtoehtohoidoiksi, vaikka käytännössä, ihmisten arjessa, hoitomuotoja tutkimusten mukaan käytetään lisänä ja tukena tavanomaisille hoidoille, ei vaihtoehtoina.

Tiina Sarjan vaihtoehtohoito ja tiede -näkemyksessä, jonka nykyinen uutismediakin tuntuu laajasti jakavan, on kolme osaa, jotka esittelen.

A. Vaihtoehtohoidot ovat tieteen epämääräistä, harmaata aluetta

B. Vaihtoehtohoidot halajavat tieteen arvostusta, mutta samalla vastustavat tiedettä

C. Vaihtoehtohoitoja ei voi ottaa terveydenhuoltoon, koska terveydenhuollossa käytettävistä hoidoista on riittävää lääketietellistä näyttöä, kun taas näistä vaihtoehtoisista tällaista tutkimusta ei ole.

Käyn läpi nämä väitteet (kursiivilla lainaukset hänen kirjastaan) ja kuvaan, mitä ne mielestäni kertovat ja tarkoittavat.

Väite A. Vaihtoehtohoidot ovat tieteen epämääräistä, harmaata aluetta

Eräs näkyvä ilmentymä epätieteestä ja toisinaan tieteen ja epätieteen välisestä harmaasta alueesta, ovat erilaiset hoidot, jotka eivät kuulu lääketieteen piiriin….Yhteistä niille on, että ne eivät kuulu julkisen terveydenhuollon piiriin, koska niiden tehosta ei ole riittävää lääketieteellistä näyttöä”. (Sarja 2016, 103).

Näin tämän ymmärrän:

Kirjoittaja toteaa, että ilmentymä epätieteestä tai tieteen ja epätieteen välisestä harmaasta alueesta ovat hoidot jotka eivät kuulu lääketieteen piiriin. Tässä hän  sekoittaa joko tahallaan tai tahtomattaan (veikkaan jälkimmäistä) tieteen ja käytännön.  Mikään hoito sinällään ei kuulu minkään tieteen piiriin. Hoitomuotoja ja niiden vaikutuksia kyllä tutkitaan eri tieteissä ja uusia hoitomuotoja kehitellään tietellisten tutkimusten perusteella, mutta hoitaminen ei ole tiedettä. Se voi kyllä nojautua ja perustua tutkimustuloksiin.

Terveydenhuolto (oli julkisin varoin rahoitettua tai yksityistä ) ja lääketiede eivät ole synonyymejä eivätkä tässä mielessä rinnasteisia. Terveydenhuolto eli ihmisten hoitaminen on käytäntöä. Tiede sen sijaan on tutkimusta ja tieteen teorioiden koettelua.

Kirjoittajan logiikan mukaan terveydenhuollossa työskentelevien sairaanhoitajien, lähihoitajien, psykologien, erilaisten psyko- ja fysioterapeuttien ja muiden ammattilaisten työ kuuluisi epätieteeseen tai harmaaseen alueeseen, sillä työkäytännöt nojaavat useimmiten muuhun kuin lääketieteen tietopohjaan. Ei niitä sen tähden kuitenkaan voi luokitella epä- tai pseudotieteeksi (eivätkä ne tiedettä olekaan, vaan käytännön hoitamista eli sitä samaa jota käytännön lääkärikin tekee).

Terveystieteitä on useita. Hoitamisen tutkimusta varten olemassa hoitotiede. Myös terveyspsykologia ja -sosiologia ja monet muutkin tieteenalat tutkivat  hoitamista ja sen tuloksia. Niillä on omat teoriansa ja tutkimusmenetelmänsä.

Jos kirjoittajan perustelemattoman väitteen uskoisi, joutuisi tekemään päätelmän, että hoitotiede ja terveyspsykologia ja -sosiologia, antropologia ja kulttuurintutkimus olisivat joko pseudotiedettä tai tieteen harmaata vyöhykettä, koska eivät edusta lääketiedettä. Niin myös koko laaja kansainvälinen CAM (Complementary and Alternative Medicine) -tutkimus  menisi tähän romukoppaan. Tällaista näkemystä ei tiedeyhteisö jaa Suomessa eikä muuallakaan.

Suosittelen Tiina Sarjalle tutustumista kansainvälisiin CAM-alan kymmeniin tieteellisiin julkaisuihin sekä lääke- ja hoitotieteellisissä sekä psykologian ja sosiologian alan ja muiden alojen tiedelehdissä julkaistuihin tutkimuksiin, meta-analyyseihin ja muihin  systemaattisiin katsauksiin, joissa on selvitelty CAM-hoitojen hyötyjä ja haittoja. Suomessa tämän alan tutkimusta tunnetaan valitettavan vähän, sillä alasta kiinnostuneita tutkijoita on toistaiseksi vain muutama. Tämä on ymmärrettävää, koska alan tutkimusrahoitus, joka ohjaa tutkimustoiminnan tematiikkaa, on Suomessa olematonta.

Toinen kohdan A väite, että vaihtoehtohoidot eivät ole julkisessa terveydenhuollossa, koska niiden tehosta ei ole riittävää lääketieteellistä näyttöä, on sikäli totta, että suuri osa CAM- tutkimuksia on tehty muissa tieteissä ja muunlaisin kuin lääketieteen plasebokontrolloiduin RCT-menetelmin. Tieteellistä näyttöä monien hoitomuotojen hyödyistä kyllä on, mutta hyvin vähän lääketieteen alalla. Lääketiede ei näitä hoitoja juurikaan tutki. Tämän vuoksi voikin käydä niin, että jos tiedetoimittaja kysyy asiaa lääketieteen edustajalta, saa vastaukseksi, että CAM-hoitoja ei ole tutkittu.

Kaiken kaikkiaan CAM-alan tutkimusrahoitus on vielä vähäistä  terveystutkimuksen koko kentässä. Mutta silti tutkimusta on. Tärkeää on huomata, että koska monet CAM-hoidot (esim. jooga ja mindfulness) eivät alkujaan nojaa biolääketieteen teorioihin, niiden tutkimuksen on syytä metodologisesti avartua ja laajentua poikkitieteellisiksi.

Syy-seuraus suhteesta Tiina Sarja tekee virheellisen päätelmän toteamalla, että CAM-hoidot  eivät kuulu julkisen terveydenhuollon piiriin, koska niiden tehosta ei ole riittävää lääketieteellistä näyttöä. Terveydenhuollon palvelupaketin rahoittamisesta päättävät poliittiset päättäjät, ei tiedeyhteisö. Päätökset eivät läheskään aina nojaa tutkittuun tietoon, vaan etupiirien ja poliittisten päättäjien keskinäisiin sopimuksiin. Tiedeperustaisen syy-seuraus -väitteen esittäminen  viittaa siihen, että kirjoittaja ei tunne terveyspoliittista päätöksentekomekanismia.

Tiiviisti: Terveydenhuoltojärjestelmän palvelut ovat eri asia kuin lääketiede tai mikään muukaan tieteenala. Kaikki hoitaminen ja parantaminen ei ole eikä sen tarvitsekaan  olla lääketieteellistä. Tämä asia tuntuu olevan monille kovin epäselvä.

Väite B. Vaihtoehtohoidot halajavat tieteen arvostusta, mutta samalla vastustavat tiedettä

Vaihtoehtohoidot siis matkivat tiedettä, jotta ne saisivat tieteen arvostuksen, mutta toisaalta ne kritisoivat tiedettä ja näkevät sen vastustajana. Tämä kaksoisstrategia voi helposti jäädä huomaamatta.” (Sarja 2016, 104)

Näin tämän ymmärrän:

Tässä väitteessä on kategoriavirhe eli rinnastetaan kaksi erilaista, ei-rinnasteista ilmiötä.  Hoitomuoto nimittäin ei voi matkia tiedettä, koska ne ovat eri asioita. Joku hoitomuoto (vrt. syöpä- tai masennuslääke tai kirurginen operaatio)  ei ylipäätään voi haluta jotakin (”jotta ne saisivat”), kuten tieteen arvostusta.

Ei tabletti, kirurginveitsi kosketus tai akupunktioneula voi kritisoida tai nähdä jotakin toista hoitomuotoa vastustajana. Sen tekevät ihmiset. Puhuttakoon siis konkreettisesti siitä, kuka, missä ja mihin toimintaan haluaa saada niiden ihmisten arvostuksen, jotka edustavat tiedettä. Tärkeää olisi ymmärtää, miksi joku haluaa mitäkin? Miksi ”tieteen arvostus” olisi muka tärkeää?

Nyt sanon jotakin, joka voi kuulostaa rajulta: arvostusta halutaan monesti rahan, palkan, aseman ja vallan vuoksi. Siitä kai tässä lopulta on kysymys, kun CAM-hoitoja tarkastellaan eri ammatinharjoittajien (lääkärit, hoitajat, erilaiset terapeutit) näkökulmasta.  Tutkijoiden arvostuksen sijaan poliittisten päättäjien (=yhteisen rahapussin päällä istuvien) arvostus lienee tärkeämpää kuin tutkijayhteisön arvostus – niin lääkäreille, hoitajille kuin kaikille hoitotyötä tekeville, myös CAM-hoitajille.

Olisikin rehellistä, että Tiina Sarja mainitsisi  ne konkreettiset ihmiset tai tahot, esim. organisaatiot jotka mitäkin puolustavat, vastustavat ja kritisoivat ja miten ne sen tekevät ja millä foorumeilla. Kuka CAM-kenttää edustava on ilmoittanut näkevänsä tieteen vastustajanaan ja missä tällainen väite on esitetty? Tiedetoimittajan kuuluisi viitata tietolähteeseensä. Kun tarkastellaan puolueettomasti ja tutkimustietoon nojaten terveyttä ja hoitamista koskevan tieteen kokonaisuutta, kuva on paljon vivahteikkaampi ja näyttää kovin erilaiselta kuin Sarjan esittämä kaksoisstrategia-peli.

Minun mielestäni kaksoisstrategia on tuossa kirjoittajan sitaatissa itsessään, jossa hän kategoriavirheeseen perustuen lausuu arvoarvostelmia, joita ei perustele millään. Samalla sitaatin julkilausumattomana, kätkettynä pyrkimyksenä näyttää olevan sen osoittaminen, että CAM-hoidot ovat väärää hoitamista, joka ihmispoloilta jää helposti huomaamatta. Vääräksi hoidot tekee kirjoittajan mukaan se, että ne eivät perustu lääketieteeseen (ikään kuin kaikki terveydenhuollossa muka perustuisi lääketieteeseen ja että CAM-hoitojen muka pitäisi perustua lääketieteeseen).

Se mikä Tiina Sarjan väitteessä monelta saattaa jäädä huomaamatta, on juuri väitteen perustelemattomuus. Minusta tällainen teksti tiedetoimittajan kynästä valitettavasti vain entisestään lisää kansalaisten epävarmuutta ja potilaiden kannalta turhaa ristiriitaa.  Tutkijoille ja tutkiville journalisteille koko kuvan (eli terveyden- ja sairaanhoidon eri osapuolten erilaisten etujen ja intressien)  ja siinä ilmenevien eri intressipiirien strategioiden avaamisessa olisi paljon tehtävää.

Tiiviisti: Tietokirjailijat ja tiedetoimittajat voivat joutua ”hoitamiseen tieteellisyys” -keskustelussa huomaamattaan jonkun kaksoisstrategian kohteiksi ja välittäjiksi eli apupojan asemaan, jos eivät pidä varaansa ja tarkista riittävästi kaikkia kokonaiskuvaan liittyviä tietoja.

C. Vaihtoehtohoitoja ei voi ottaa terveydenhuoltoon, koska terveydenhuollossa käytettävistä hoidoista on riittävää lääketietellistä näyttöä, kun taas näistä vaihtoehtoisista tällaista tutkimusta ei ole.

”Pohjoismaissa julkisen terveydenhuollon sektori on vahva, ja sen piiriin kuuluvat hoidot perustuvat tieteelliseen näyttöön.” (Sarja 2016, 104)

Näin tämän ymmärrän:

Väite on epätosi, sillä suuri osa kaikesta hoitamisesta on aivan muuta kuin tieteelliseen näyttöön nojaavaa. Kokemukseen ja perinteeseen nojaavia käytäntöjä on paljon.  Lukumääräisesti vain alle puolet terveydenhuollossa käytössä olevista yksittäisistä lääketieteellisistä hoitomuodoista on todettu tehokkaiksi RCT-menetelmää, tuota lääketieteen kultaista standardia, soveltaen. Luku ei tarkoita sitä, että puolet kaikesta hoitamisesta olisi tutkimusnäyttöön perustumatonta. Prosenttiosuus on laskettu käytössä olevien hoitomuotojen määrästä. Mukana on siis hoitoja, joita käytetään vain harvoin.

Tästä olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kirjoituksia löytyy blogista hakusanalla RCT.

Sitä paitsi terveydenhuollossa käytetään myös hoitoja, joista tutkitusti ei ole juurikaan hyötyä ja jopa sellaisia, joista on haittaakin. Aiheesta kirjoitti The Lancet äskettäin (Brownlee ym 2017).

Tiiviisti:  Vahvana elää uskomus siitä, että kaikki terveydenhuollon tarjoamat palvelut nojaisivat muka tieteelliseen näyttöön. Näin asia ei ole. En väitä että tarvitsisikaan olla. Ei kaikki ihmisten elämässä – terveydenhuollossakaan –  ole eikä voi olla tieteen arvioitavissa, mutta kannatan rehellisyyttä ja faktojen paikkansapitävyyttä tiedekirjoittamisessa.

Potilaat mukaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi

Nykyään puhutaan paljon asiakaskeskeisyydestä ja avoimesta tieteestä. Olisiko mitenkään mahdollista, että otettaisiin vaihtoehtohoitoja koskevaan tiedekeskusteluun mukaan myös tavalliset ihmiset eli ne, joita asia viime kädessä koskee? Olisiko syytä tutkia, mitä hyötyä tai haittaa näiden hoitojen käyttäjät itse kokevat? Voitaisiinko siis kuulla kansan ääntä? Kansainvälisiä tutkimuksia siitä, että potilaat kokevat saavansa apua esimerkiksi akupunktiosta, refleksologiasta, joogasta, mindfulnessista ja muistakin hoitomuodoista on olemassa. Tämä tutkimus ei noudata – eikä tutkimuskysymysten vuoksi voikaan noudattaa – biolääketieteen tutkimusmetodologiaa.

Meillä ei ole tutkimustietoa esimerkiksi siitä, kuinka paljon omia suomalaisia kansanperinteestä juontuva hoitomuotoja käytetään. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi tällainen tutkimus olisi paikallaan. Kansanparannuksesta julkaisi Duodecim-lehti kiinnostavan kirjoituksen viime joulun numerossaan. Siitä kirjoitin jutussa Puoskaroinnista lääketieteeseen ja takaisin

Entä jos tutkittaisiin toisella tavalla?

Tutkimusten perusteella tiedetään, että ihmiset käyttävät täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja useimmiten rinnan tavanomaisten lääketieteeseen nojaavien hoitojen kanssa, ei niiden vaihtoehtoina. Hyvän hoitamisen ja terveyden edistämisen kannalta olisi tärkeää selvittää näiden yhteisvaikutusta, mahdollisia synergiaetuja sekä haittoja.

Tähän on olemassa monia tutkimuksellisia lähestymistapoja, joista lupaavia ja kiinnostavia ovat todellisissa hoito-ja elämäntilanteissa tehtävät  seurantatutkimukset ja kenttätutkimukset, joissa otetaan huomioon hoitaja-hoidettava -suhde, muu ihmisten välinen kanssakäyminen, asiakkaiden yksilöllisyys ja elämäntilanne ja joissa hoitojen seurauksia tarkastellaan arkielämässä, tavallisessa sosiaalisessa ympäristössä pitkähköllä aikavälillä. Tutkitaan siis parantumista ja hyvinvointia laajempana ilmiönä kuin yhden lääkkeen tai muun yhden hoitomuodon vaikutusta yhteen diagnoosinumerolliseen sairauteen.

Voitaisiin luoda nykyajan Pohjois-Karjala -projekti, jossa kansalaiset voisivat olla osana tutkimusyhteisöä. Tähän tarvitaan tahtoa,  muutama sote-keskus ja/tai terveysasema, muutama ei-lääketieteellinen hoitomuoto, jonka hyödyistä on kansainvälistä tutkimusnäyttöä sekä aikamoinen pino lupapapereita. Ja tietenkin tutkijoita ja rahoitusta.

Hanke ei ole yksinkertainen ja helppo, vaan haasteellinen. Mutta maailmalla on toteutettu mutkikkaampiakin projekteja, joten mahdollinen se on. Tällä tavalla voisimme edistää lääketieteen ja muiden terveystieteiden monenvälistä yhteistyötä – kansalaisen, potilaan parhaaksi.

Hankkeesta voisi vaikka poikia suomalainen vientituote!

Viitteet

Brownlee ym.2017. Evidence for overuse of medical services around the world. The Lancet. Published online January 8, 2017 http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)32585-5  http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(16)32585-5/fulltext

Jacobsen R, Fønnebø VM, Foss N, Kristoffersen AE Use of complementary and alternative medicine within Norwegian hospitals. BMC Complementary and Alternative Medicine (2015) 15:275

Sarja Tiina. Kuka oikein tietää. Kun mielipide haastoi tieteen. Docendo 2016.

Karnevaalit jatkuvat: Kirjeenvaihtoa Ylen kanssa

”Lääketieteen hegemoniasta käsin määräytyy todennäköisesti myös se, minkälaisen aseman CAM-hoidot julkisessa terveydenhuollossa  tulevat saamaan” (Yle Akuutti-ohjelman tuottajan kannanotto). MakaronejaMuuan tutkija päätti ottaa selvää, mitä parin viikon takaisen, erittäin yksisarvisen Akuutti-ohjelman takana on. Kyse on täydentäviä hoitoja koskevasta pätkästä 1.2.2016, josta olen kirjoittanut jo aikaisemminkin. https://liinanblogi.com/2016/02/07/enkelikiista-akuutissa/ ja https://liinanblogi.com/2016/02/01/akuutisti-akuutista/.

Sain tutkijan ja Ylen välisen kirjeenvaihdon tiedokseni, koska olin yksi tämän onnettoman ohjelman haastatelluista. Ylen antamat vastaukset tutkijalle paljastavat tärkeitä  seikkoja.

Aihe kiinnostaa kansalaisia laajasti ja Yle on verovaroin rahoitettu yhtiö. Siksi julkaisen tässä otteita kirjeenvaihdosta. Käytän vapaan blogitoimittajan oikeuttani rajata aiheen käsittelyä koskemaan yleisesti kiinnostavimpia kirjeenvaihdon kohtia. Olen jättänyt räikeimmät henkilöitä koskevat luonnehdinnat pois, koska ne eivät liity pääasiaan eli Akuutin toimituspolitiikkaan, jota terveystutkijan kritiikki ennen muuta koski.

Muutoin tekstiä ei ole editoitu. Poistettujen kohtien paikat on merkitty pisteillä  ”….. (poistettu) ….”. Olen korostanut mielestäni olennaisia asioita lihavoinnilla.

OSA 1: Tutkija XX:n kirje Ylelle 11.2.2016 – Vastakohtaisuutta luotiin sukupuoliroolien avulla.

Arvoisat Yleisradion Akuutti-ohjelmasta vastaavat henkilöt

Olen terveysalan ammattilaisena ja tutkijana huolissani Yleisradion terveysohjelma Akuutin tasosta. Julkisin varoin rahoitetun television katsojana toivon, että ohjelman sisällöstä ja toteutuksesta päättäjät jatkossa varmistavat, että Akuutin kaltaisen asiaohjelman sanoma tuo esiin tutkittua tietoa (jos sellaista on olemassa), ei pelkkiä mielipiteitä. Ikävänä esimerkkinä manipuloivasta journalismista on maanantaina Yle TV 1:n Akuutti-ohjelmassa 1.2.2016 esitetty täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja käsitellyt ohjelmapätkä Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot – huuhaata vai vaikuttavaa hoitoa?

Esitän seuraavassa perusteluni sille, miksi katson ohjelmajakson vääristäneen todellisuutta ja jopa esittäneen kyseenalaista tietoa.

Ohjelmassa toimittaja Lasse Tuorilan leikkaamista haastatteluista oli kokoonpantu kuva-pamfletti eli tarkoitushakuinen pilkkakirjoitus. Ohjelmaa katsoessa kävi heti ilmi, että otsikon kysymysmerkki ei tarkoita asiasisältöön viittaavaa oikeaa kysymystä, vaan niin sanottua retorista kysymystä johon ei odotetakaan vastausta, koska kysyjällä on jo etukäteen päätetty oman ennakkokäsityksen vahvistava vastaus. Tässä tapauksessa pyrkimys leimata täydentävät hoidot huuhaaksi.

Samaa tarkoitushakuista retoriikkaa oli ohjelman jatkokin.  Siinä rakennettiin irrationaalisen hömpän ja rationaalisen tieteellisyyden vastakohtaisuutta käyttäen tehosteena sukupuolieroja.

…. (Henkilöitä koskevat luonnehdinnat on poistettu)….

Täydentävien hoitomuotojen määrittely on monikulttuurisuuden ja institutionaalisen sääntelyn puutteen vuoksi luonnollisestikin vaikeaa. Käytännössä voidaan tehdä ainoastaan rajaus, että kaikki viralliseen terveydenhuoltoon kuulumattomat hoidot voivat periaatteessa olla vaihtoehtoisia tai täydentäviä.

Ohjelmassa ei kuultu lainkaan EU:n alueella käytetyimmistä ja tutkituimmista CAM (Complementary and Alternative Medicine) -hoidoista, joita ovat esim. akupunktio (laajemmin: perinteinen kiinalainen lääketiede), yrttilääkintä, homeopatia, antroposofisen lääketieteen lääkkeet ja terapiat, erilaiset keho-mieli-terapiat, sekä Suomessa Jäsenkorjaus.  Asiallista tutkimustietoa olisi olut luettavissa EU:n rahoittaman CAMbrella – projektin raportista (CAMbrella – A pan-European research network for Complementary and Alternative Medicine)       http/www.cordis.europa.eu/project/rcn/92501_en.html

Akuutin ohjelmassa sekoitettiin puurot ja vellit käyttämällä yhteismitattomien käsitteiden vertailua lauseessa: ”siinä missä koululääketiede viljelee tutkittuja sanoja ja oppeja, keskittyy vaihtoehtohoito muutamaan perustermiin (kokonaisvaltaisuus, luonnonmukaisuus, pehmeys), joilla katetaan koko ala”.

Kokonaisvaltaisuus ja luonnonmukaisuus ovat esimerkkejä, jotka eri tavoin terapiamuodosta riippuen luonnehtivat näiden hoitojen keskeisiä taustafilosofisia lähtökohtia, eikä niitä voida rinnastaa biolääketieteen kokeellisen tutkimuksen tuloksena syntyneisiin teoreettisiin käsitteisiin tai metodologisiin termeihin.

Tässä yhteydessä käsiteanalyyttisesti vertailukelpoinen vastakohtatermi kokonaisvaltaisuudelle olisi biolääketieteen kapea-alaisuus, eli reduktionismi. Biolääketiedekin perustuu siis tieteenfilosofisiin taustaoletuksiin, jotka eivät ole sen tutkimusmenetelmien tuloksia, vaan sen historialliseen traditioon kuuluvia käsityksiä todellisuuden luonteesta. Biolääketieteen ja CAM-hoitojen taustafilosofisten perusoletusten erot ovat varsin mielenkiintoisia ja ohjelma niistä voisikin avata sekä koululääketieteen että täydentävien hoitojen luonnetta syvällisemmin

Pauliina Aarvan, hiljan ilmestyneen kirjan runsaaseen tieteellisen asiatietoon tutustuneena, hämmennyin pahemman kerran häneen liimatusta ”enkelihörhön” roolista.  Eikö hän haastattelussa todellakaan puhunut mitään kasvavasta kansainvälisestä tutkimusnäytöstä? Tuntuu epätodennäköiseltä, sillä kirjassaan hän puhuu juuri tästä.   Onkohan toimittaja Tuorila mahdollisesti leikannut tieteellistä tietoa pois hänen haastattelustaan?  Pidän tärkeänä, että tutkittua tietoa, kuten Ylen muissakin asiaohjelmissa, tuotaisiin esille myös täydentävistä hoidoista keskusteltaessa.

….(Henkilöitä koskevia luonnehdintoja poistettu)…..

Toimittaja Tuorilan rakentama ohjelman strategia oli asenteellista ja kertoo enemmän ohjelman tekijän omista arvoista ja vaikuttimista, kuin itse ohjelman asiasta. Soisin TV1 toimituksen harkitsevan minkälaista ammattietiikkaa se edellyttää ohjelmiaan tekeviltä toimittajilta.   ….. (Poistettu Tuorilaa kohtaan esitetty rajuhko arvostelu) ….

Pyydän ystävällisesti saada vastaukset kysymyksiini.

Ystävällisin terveisin, XX, Terveystieteiden tohtori, tutkija

OSA 2: Ylen vastaus tutkija XX:lle 11.2. 2016  – Määrääkö lääketieteen hegemonia tulevaisuuden?

Viittaan 11.2.2016 päivättyyn kirjeeseen  “Arvoisat Yleisradion Akuutti-ohjelmasta vastaavat henkilöt”

Esitätte kritiikkiä Akuutti ohjelmassa 1.2.2016  esitetystä insertistä, joka käsitteli vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitoja. Katsotte ohjelman muun muassa väärentäneen todellisuutta ja esittäneen kyseenalaista tietoa.

Kritiikkinne kärki kohdistui muun muassa kuvatarinaan,  ohjelman retoriikkaan sekä siihen, että jutussa “rakennettiin irrationaalisen hömpän ja rationaalisen tieteellisyyden vastakohtaisuutta käyttäen tehosteena sukupuolieroja

Jutussa nostettiin esille koululääketieteen ja täydentävän hoitotavan syvä kuilu ja esitettiin kysymys, voisivatko nämä hoitomuodot jollakin tavalla lähestyä toisiaan, tai olisiko siihen mitään tarvetta?

….(Poistettu pitkä pätkä tekstiä, jossa monisanaisesti selostettu, mitä haastatellut ohjelmassa sanoivat)…..

Sen sijaan olen samaa mieltä siitä, että koululääketieteen ja täydentävien hoitojen keskeiset taustafilosofiset lähtökohdat ovat erilaiset. Tämä on fakta ja se oli syytä tuoda esille myös tässä jutussa. Lääketieteellinen  tulkintakehys  kun määrittää edelleen vaihtoehtohoidoista käytyä yhteiskunnallista keskustelua, halutaan sitä tai ei. Lääketieteen hegemoniasta käsin määräytyy todennäköisesti myös se, minkälaisen aseman CAM-hoidot julkisessa terveydenhuollossa  tulevat saamaan ( vrt. ns. Puoskarilaki).

Mainittakoon, että näiden kahden erilaisen taustafilosofian esille nostamisesta olemme saaneet myös  kritiikkiä. Ei ole nähty hyvänä, että “enkeliterapeutit ja luontaishoitajat nostetaan samalle tasolle lääketieteellisten asiantuntijoiden kanssa.”

Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että molempien näkökulmat tulivat jutussa esille vaikka hyvin rajallisenkin ohjelma-ajan puitteissa. Akuutissa on tämän tästä nostettu esille erilaisia vaihtoehtoisia hoitomuotoja, näistä mainittakoon esimerkiksi naurujooga, erilaiset mindfulness-terapiat, kuppaus, akupunktio,  osteopatia ja kalevalainen jäsenkorjaus. Yhdessä ohjelmassa näiden käsitteleminen on mahdotonta.

….(Poistettu pitkä jakso, jossa on käsitelty yhtä ohjelmassa esiintynyttä haastateltua sekä  enkeleitä, enkeliterapioita ja a.o. haastatellun mahdollista uskoa enkeleihin ja tähän liittyvää julkista keskustelua lehdissä ja netissä)…..

Nähtyä ja kuultua tulkitaan varsin usein omien silmälasien ja näkemyksen läpi. Niin näyttää käyneen myös tässä  asiassa. Olemme saaneet monenlaista  palautetta, niin puolesta  kuin vastaan.

…. (poistettu tekstiä, jossa on viitattu Ylen muihin ohjelmiin ja niistä käytyihin keskusteluihin) ….

Lainaan tässä yhteydessä jutussa haastateltua johtaja, LT, Juha Teperiä Tampereen yliopiston terveystieteiden yksiköstä:

”Tiedeyliopiston tehtävä on seurata yhteiskunnan kehitystä. Meillä kun puhutaan vaihtoehtoisista ja täydentävistä hoitomuodoista, puhutaan miljoonista käyttäjistä pelkästään Suomessa. Iso taloudellinen, yhteiskunnallinen ilmiö.”

Myös journalistiseen työhön kuuluu ottaa selvää merkittävistä ihmisiä koskettavista asioista  ja ilmiöistä.

Tätä kautta asia nousee julkiseen keskusteluun ja se  on journalistisen työn perustehtävä. Keskustelu täydentävistä hoidoista siis jatkukoon.

Ystävällisesti, XX, YLE Asia

OSA 3: Tutkijan vastaus Ylelle 15.2.2016 – Tarkoitus on sairaan ja kärsivän auttaminen.

Arvoisa tuottaja XX

Kiitos vastauksista osaan kysymyksistäni, jotka koskivat 1.2.2016 lähetettyä Akuutti-ohjelman vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitomuotoja koskevaa jaksoa. Vastauksistanne käykin hyvin ilmi ohjelmienne politiikka.

Olette aivan oikeassa siinä, että sukupuolierojen ei mitenkään tarvitsisi saattaa katsojaa negatiiviseen käsitykseen jonkin Tv-ohjelman sisällöstä, eikä naisen argumentointi ole tietenkään väheksyttävämpää kuin miehen. Siitä muun muassa kritiikissäni onkin kyse. Naisten ei annettu kyseisessä ohjelmassa argumentoida juuri ollenkaan. Kumpikaan haastateltava ei mainitsemastanne asiantuntijaroolistaan huolimatta saanut julkituoda mitään asiatietoa.  Asiatiedon salliminen CAM-hoitojen tutkimuksesta olisi palvellut arviointia siitä, voisivatko koululääketiede ja täydentävä hoidot lähentyä toisiaan. Se, että CAM-tutkimusta on vähän suhteessa lääketieteelliseen, lähinnä lääketeollisuuden sponsoroimaan lääketutkimukseen, ei ole riittävä syy jättää CAM-tutkimus ohjelmassa huomioimatta, pikemminkin päinvastoin!

Kirjoitatte että ”lääketieteellinen tulkintakehys kun määrittää edelleen vaihtoehtohoidoista käytyä yhteiskunnallista keskustelua, halutaan sitä tai ei” ja että ”lääketieteen hegemoniasta käsin määräytyy todennäköisesti se minkälaisen aseman CAM­hoidot julkisessa terveydenhuollossa tulevat saamaan (vrt. ns. Puoskarilaki)”.

Aivan oikein!

Täydentäviä hoitoja koskeva ohjelmanne juuri pönkitti biologiseen reduktionismiin nojaavaa lääketieteellistä ideologiaa. Se todellakin on hegemoninen terveydenhuollossamme ja myös mainitussa ohjelmassanne.   Katson, että edustamanne journalismi, sellaisena kuin se tässä toimittaja Tuorilan retoriikan mukaisiin valintoihin perustuen toteutettiin, on asettunut merkittävästi kyseistä hegemoniaa tukemaan.

Näkemykseni mukaan ei kuitenkaan ole olemassa täysin aukotonta lääketieteen hegemoniaa. Mikään hegemoniahan ei historian saatossa ole ollut aukoton eikä lopullinen. Uskon että suurin osa terveydenhoidon ammattilaisista ei pidä lääketieteen ja hoidon perimmäisenä tarkoituksena hegemonian eli valta-aseman pönkittämistä, vaan sairaan ja kärsivän ihmisen auttamista.

Puheita ns. puoskarilaista pidän puskista huuteluna (negatiivista retoriikkaa sekin). Ei ole olemassa mitään ehdotusta ”puoskarilaiksi”, eikä myöskään Ruotsissa tai Norjassa ole nykyään sen nimistä lakia. Sosiaali- ja terveysministeriön v. 2008–2009 asettaman työryhmän raportissa puhutaan vaihtoehtohoitojen ”suppeasta ja laajasta sääntelystä”.

Vaihtoehtohoitojen sääntelytarve. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:17”

TV 1 Akuutissa esitetyn ohjelman leimaava retoriikka näyttää selkeästi, että yliopistolliselle tutkimukselle on huutavaa tarvetta.  Suomessa oletettavasti yli miljoona kansalaista käyttää CAM-hoitoja jossain muodossa, eivätkä ihmiset uskalla kertoa niistä hoitavalle lääkärille vähättelyn, uhkailun tai kieltämisen pelossa. Toiveeni on, että todennäköisenä pitämänne lääketieteen hegemonia ei määräisi edelleen näiden kansalaisten kohtalosta CAM-hoitojen käyttäjinä. Kansalaisten edun mukaisesti tarvitsemme erillisen CAM-hoitajien toimintaa määrittelevän lain, josta on jo alustava ehdotus ns. ”laaja sääntelyvaihtoehto” STM:n raportissa.

Kiitos valaisevasta kirjeenvaihdosta

Ystävällisin terveisin,  TtT, XX

 

 

 

Enkelikiista Akuutissa

 

Haavoittunut enkeli. Hugo Simberg.

Haavoittunut enkeli. Hugo Simberg.

Jouduin keskelle enkelikiistaa.  Se virisi Akuutin vaihtoehtohoito-ohjelmasta, jossa olin yksi haastateltu. Ohjelma tulee TV1:ssä tänään 7.2.2016 uusintana klo 15.15.

Ohjelman tulkitsemista ja sen journalistisen kielen ymmärtämistä helpottaa väliotsikon Erimielisyyttä enkeleihin uskomisesta alla oleva selostus. Mutta ensin kerron hiukan enkeleistä. Otan poimintoja kirjastani (Aarva 2015).

Emeritusprofessori Antti Eskola muistelee, kuinka häntä lapsena syrjäisen maaseudun pitkällä ja pimeällä koulutiellä varjeli pelolta mielikuva vierellä kulkevasta suojelusenkelistä. Akateemisena ihmisenä ja sosiaalipsykologina Eskola arvostaa hoivavaikutusta, joka suojelusenkelillä oli pieneen poikaan. Mielikuva toimii menetelmällisenä keinona ja apuna, kun yrittää saada yhteyttä siihen, mitä ei voi käsittää.

Ihmiset ymmärtävät enkelit oman maailmankuvansa ja kokemustaustansa mukaan. Hyviä ihmisiä kutsutaan usein enkeleiksi. ”Enkelit lentää sun uniin ja tekee sinusta kauniin”, sanotaan Mikko Kuustosen laulussa. Positiivisen psykologian professori Barbara Fredrickson lainaa tuntematonta ajattelijaa: ”Ihmiset ajattelevat että enkelit lentävät koska heillä on siivet. Mutta enkelit lentävät koska he suhtautuvat itseensä kevyesti.”

Enkelit voivat keventää elämäämme. Niiden olemassaoloa ei voi eikä tarvitsekaan todistaa luonnontieteellisesti. Ne kuuluvat mielen maisemaan. Jos mielelle, tunteille ja intuitiivisille oivalluksille ei ole riittävästi tilaa, unohdamme elämässä keveyden. Jos meitä ohjaa vain järki eli rationaalinen mieli, me kieltäydymme luottamasta oman olemuksemme syvimpään hyvään perustaan. Ne ovat metafora jollekin sanattomalle hyvälle, pyhälle ja kauniille.

Kun tiedemieheltä ja kosmologilta kysyy, voisiko maailmankaikkeudessa olla muitakin älyllisiä olentoja kuin ihmiset pikkuruisella maapallollamme, he vastaavat ”ehkä” tai ”mitä todennäköisimmin”. En tiedä, viittaako Antti Eskola enkeleihin pohdiskellessaan asiaa: ”Ehkä he (älylliset olennot) ovat jo täällä? Me vain emme rajallisilla välineillämme havaitse heitä. Kenties ihmisaivot pystyvät hahmottamaan heidän todellisuuttaan yhtä vähän kuin mitä simpanssi tajuaa kvanttiteoriasta, lainatakseni vertauksen eräältä tähtitieteilijältä.”

Enkeli enkuli iso

Filosofisesti enkelit kuuluvat ihmisen olemismaailmaan. Filosofi Heidi Liehu puhuu jopa rakkauden voimasta kumpuavasta enkelienergiasta. Psykologisesti enkelit ovat mielemme tuotetta, joista virtaa aineetonta voimaa, joka kuitenkin aineellistuu ihmisen arkielämässä uskon, toivon, luottamuksen, turvallisuuden ja jopa onnen tunteina.

Teologisesti ne ovat uskonnollinen kysymys. Ortodokseilla esimerkiksi on rikas enkelimaailma. Raamatussa enkeli mainitaan noin 300 kertaa. Teologit ovat tutkineet ja kirjoittaneet paljon Raamatun enkeleistä, mutta koska ne kuuluvat myyttiseen todellisuuteen, väitettä enkeleiden materiaalisesta olemassaolosta ei voida todistaa oikeaksi tai vääräksi.

Sosiologisesti enkelikokemusten julkituominen kertoo yhteiskuntamme muuttumisesta. Maallistuminen ja luterilaisen uskontomme suosion väheneminen ei kuitenkaan ole vienyt enkeleitä mukanaan. Kirkosta eroajat eivät eroa enkeleistään vaan kirkon instituutiosta, joka ei heille jostain syystä sovi.

Uskominen enkeleihin ei ole totuus–valhe-akselilla arvioitava ilmiö, sillä enkelikokemukset ovat joka tapauksessa ihmisille tosia. Kokemuksina ne voivat olla henkilökohtaisesti hyvin tärkeitä ja jopa parantavia. Samat ihmiset, joilla on enkelikokemuksia, voivat ihan yhtä hyvin luottaa myös järkeensä, tieteeseen ja koviin tosiasioihin. Nämä näkemykset voivat olla olemassa samanaikaisesti.

New Age -henkisyydessä enkelit ovat metaforisesti lumoutumisen, ihastuksen, valon, toivon ja suojeluksen lähde. Uskontotieteilijä Terhi Utriainen on tutkinut ihmisten enkeliyhteyksiä ja hän liittää ne muun muassa mielikuvitukseen, unelmointiin ja taiteellisuuteen. Enkelit ovat totta niille, jotka uskaltavat ne kokea.

Luova mieli, taiteelliset ja hengelliset kokemukset mukaan lukien enkelikokemukset kuuluvatkin olennaisesti ihmisenä olemiseemme. Toisille ne ovat tärkeitä, toisille eivät, mutta joka tapauksessa ne ovat osa ihmisyyttämme ja tietoisuuttamme.

Erimielisyyttä enkeleihin uskomisesta

Viime päivinä olen käynyt mielenkiintoista kirjeenvaihtoa Akuutti-ohjelman tuottajan kanssa siitä, poistetaanko 1.2.2016 esitetyn ohjelman vaihtoehtohoito-osuudesta kommentti, jota pidän ohjelman asiayhteydessä esitettynä minua loukkaavana.

Koko vaihtoehtohoitoja käsittelevä Akuutin viisiminuuttinen jakso on valitettavasti kaikilta osiltaan surkea. Se ei anna mitään tietoa täydentävistä hoidoista, vaan on asenteellinen, vahvistaa vanhaa ja tarpeetonta vastakkainasettelua biologisen ihmiskuvan ja ihmistä kokanaisvaltaisemmin hahmottavan terveysnäkemyksen välillä. Lisäksi se kohtelee haastateltaviaan epätasa-arvoisesti. Alla perustelut.

Enkeliongelman tausta: Ohjelmalla näköjään haluttiin luoda vanhakantaista vastakkainasettelua ja turhaa ristiriitaa virallisen hoitoajattelun ja muiden hoitamiseen suhtautumistapojen välille. Tämä ei aja kansalaisten etua, koska he (noin joka kolmas suomalainen) käyttävät virallisia ja täydentäviä terveyspalveluja rinnakkain, yhtä aikaa. Tehtävään valjastettiin toimittaja Lasse Tuorila. Hän olikin tehtävään sopiva.

Tehtävä ja keinot: Ohjelman tekeminen tarjosi hänelle mahdollisuuden näyttää myös oma paikkansa kiistanalaisessa kysymyksessä ja todistaa olevansa itsekin vahvasti biologisen reduktionismin kannattaja tyyliin Minä poika arvostan rationaalista tiedettä, enkä mitään enkelihuuhata. Näillä sanoilla Tuorila ei ole ohjelmassa eikä minullekaan puhunut, mutta journalistisesta kerronnasta sen voi hyvin helposti päätellä. Journalistisin keinoin hän todistelee täydentävät hoidot ja jopa niiden tutkimuksen professorimiehen avulla huuhaaksi. Tässä yhteydessä hän käyttää ”enkelikorttia”. Huuhaan merkityksestä ei liene yleistä yksimielisyyttä, mutta sitä on luonnehdittu sanaksi, jota käytetään perättömistä, epätieteellisistä väitteistä ja uskomuksista.

Todistelu. Huuhaatodistelussa täydentävien hoitomuotojen tutkija (minä) piti saada näyttämään törpöltä. Tunnettua on, että vastakohtien luominen (sinnekin, missä niitä todellisuudessa ei ole) on klassinen retorinen keino vakuuttaa viestin vastaanottaja. Siispä seuraavat seikat oli todistettava ohjelmassa:

  1. Täydentävät hoidot = huuhaa.
  2. Biolääketiede=ainoa hyväksytty  pohja viralliselle hoitamiselle terveydenhuollossa

Kun yllä oleva osoitetaan todeksi, niin siitä seuraa loogisesti päätelmä, että jos joku hoitomuoto ei perustu selkeästi biolääketieteeseen, sen täytyy olla huuhaata. Näin täydentävät hoitomuodot eivät voi mitenkään olla ”oikeaa” hoitoa. Oikea hoito on varattu terveydenhuollolle, jonka arvoja ohjaa juuri biolääketieteellinen katsanto.

Nimen omaan tätä näkemystä Tuorila ohjelman katsojille tarjoilee fysiikan ja biologian termein Raimo Puustisen haastatteluun nojaten. Puustisen vakuuttelun tueksi toimittaja tarvitsi enkeleihin ja suklaaterapioihin hurahtaneita vastakohdaksi vakuuttavalle, miehiselle tieteen totuudelle. Niinpä hän kehitteli (tiedostamaattaan ehkä tai ihan tahallaan) ohjelmaansa roolit haastatelluille.

Prinssi, Prinsessa ja Höppänät

Puustisesta tuli Prinssi, joka tavoittelee abstraktia Prinsessaa eli tässä tarinassa mainetta ja arvostusta biolääketieteellisen ideologian jakavien keskuudessa. Hehän juuri ovat terveystieteiden eliittiä ja sitä kautta heillä on paljon valtaa määritellä, millaista on hyvä hoitaminen.

Tarinan auttajana toimivat Lähetti (Lasse Tuorila) sekä vakuuttava Isä (Juha Teperi). Tarvittiin myös Vastustajia, kuten klassisissa kansansaduissa yleensä on. Niiden roolit rakennettiin siten, että vastustajat näyttäisivät mahdollisimman heikoilta vahvan Prinssin rinnalla. Siispä ohjelmaan valittiin kaksi Höppänää:  hoitaja, jonka työtilaa kuvattiin sekä minä Pauliina, tutkija.

Kun tutkijasta tehdään höppänä, sen avulla saadaan myös itse tutkimusala näyttämään hölmöltä.

Miten höppänyys luotiin: Ohjelman alussa kerrotaan, että nyt tutkijat ovat havahtuneet selvittämään mitä täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot oikein ovat! Sitten kerrotaan sanoin ja kuvin, että lääketiede pohjaa biologiaan ja vaihtoehtohoidot käsitteisiin kokonaisvaltaisuus, pehmeys ja luonnonmukaisuus, joiden todetaan olevan tyhjiä käsitteitä. Kuvakerronta tukee tätä.

Siinäpä onkin heti alkuun lyöty lukkoon sanoma: tiede vastaan huuhaa.

Höppänyyden todistelu: Jotta katsoja varmasti ymmärtäisi, että täydentävissä hoidoissa on kyse huuhaasta, osoitetaan aihetta tutkiva ja aiheesta kirjan kirjoittanut nainen pölvästiksi. Se tehdään niin, että kuvataan henkilöä biolääketieteen tutkimusparadigman – siis sen ainoan oikean – ideologian kannalta epäedullisesti. Tähän tarkoitukseen sopii erinomaisesti, että tutkijaa kuvattaessa kerrotaan, että häntä ”on kritisoitu muun muassa enkeleihin uskomisesta”. Koska enkelit eivät kuulu rationaalisen tieteen maailmaan, tällä voidaan osoittaa että tutkija on ei-rationaalinen/ei-tieteellinen. Siis naurettava!

Sitten otetaan tutkijanaisen haastattelusta kaikkein epätieteellisimmiltä kuulostavat lauseet kuten ”siellä (tutkimusseminaarissa) oli paljon porukkaa”. Tämän jälkeen biotieteilijäksi roolitettu Puustinen toteaa, että keskeisessä roolissa vaihtoehtohoitojen käyttäjinä ovat korkeasti koulutetut naiset (eli juuri minä) ja että seminaarissa ei ollut Puustisen tietämän mukaan työväenluokkaisia miehiä! (Huomautus: Missä tutkijaseminaareissa yleensä on työväenluokkaisia miehiä?)

Kokonaisvaltaisuus, pehmeys, luonnonmukaisuus ja energia todistetaan vielä uudestaan tyhjiksi iskusanoiksi Puustisen repliikeissä siten, että vedotaan fysiikkaan ja biologiaan.

Voi pyhä yksinkertaisuus! Kysehän on siitä, miten käsitteet määritellään. Ei Puustinen tai fysiikka termien määrittelyä omista. Tieteessä, myös terveystieteissä, tavallisesti määritellään ensin termit ja sitten väitetään jotakin. Tässä mentiin nyt takaperoisesti.

Mutta mitäpä tuosta, kunhan saadaan sanoma perille. Kirjallisuuden ja kulttuurin tutkijan Vladimir Proppin kehittämästä kansansadun teoriasta oli tämän ohjelman analyysissa paljon apua. Prinssin, Prinsessan ja muut roolit olen lainannut juuri Proppilta.

Ohjelma lähenee loppua. Höppänäksi roolitetun tutkijan vertaus polkupyörästä ja lentokoneesta saa tulkinnan. Höppänä esittää, että täydentävät hoitomuodot ovat kuin polkupyörä verrattuna teknomedisiinaan, joka on kuin lentokone. Kumpikin ovat hyvä omalla sarallaan. Mutta Prinssi Puustinen tulkitsee ja argumentoi ohjelman lopuksi, että ”kuolleiden henget …lähtökohtaisesti eivät kuuluu lääketieteellisiin hoitoihin”.

Taidatko sen selkeämmin sanoa? Ovelalla tavalla pyrittiin kuvin ja sanoin latistamaan täydentävät hoidot, niiden tutkimus sekä vielä lisäksi yksityishenkilö eli minä.

Onko kritisoitu vai eikö ole?

Tämän vuoksi vaadin heti ohjelmaa seuraavana päivänä Akuuttia poistaman ja se lopulta poistikin – tosin pitkin hampain –  minusta ohjelmassa annetun määritelmän ”Pauliina Aarva,  jota on kritisoitu muun  muassa enkeleihin uskomisesta. Pilkun jälkeistä lihavoitua osaa kuvauksestani ei siis enää ole ohjelmassa. Se leikattiin pois.

Poistaminen ei ollut ihan yksinkertaista. Jouduin vaatimaan sitä kahteen kertaan ja aika  tiukkasanaisesti.

Poistoprosessin aikana Lasse Tuorila perusteli monisanaisesti  kuvaustaan vetoamalla siihen, että Markku Myllykangas on minua arvostellut muun muassa siitä, että olen puhunut enkeleiden parantavasta voimasta. En välitä, mitä Myllykangas minusta kirjoittelee, mutta en halua että koko täydentävien hoitojen ala leimataan huuhaaksi asiaohjelmassa minut leimaamalla. Tarkennan tässä vielä, että en myöskään väitä, että KAIKKI epävirallinen hoitaminen olisi hyväksyttävää. En ajattele, että kaikki käy (mikä on tavallisin biouskovaisten vastustajien virheellinen väite).

Kuten kirjoituksen alussa on osoitettu, enkeleissä ei tietenkään ole mitään kielteistä. En kuitenkaan voi hyväksyä, että sotketaan enkeliasiat tieteelliseen tutkimukseen (jos tutkimus ei itsessään koske enkeleitä) ja sen avulla yritetään luoda minusta virheellinen kuva. Pitää ainakin yrittää pysyä totuudessa. Nyt Tuorila ei edes yrittänyt.

No, sitten väännettiin kättä Akuutin toimituksen kanssa, että onko jossain osoitettu että uskomistani enkeleihin olisi jossain kritisoitu. Alkoi jo väsyttää. Minä en löytänyt tällaista kritiikkiä julkisuudesta, ja vaikka sitä olisi löytynytkin, niin se ei tietenkään ole peruste sille, että julkisuudessa esitettyä kritiikkiä on oikeutettua käyttää pilkkakirveenä tieteellisen identiteettini murskaamisessa.

Tuorila todisteli minulle ja Akuutin tuottaja Karin-Maritta Mariolalle sitä, että enkeleihin uskomistani on ihan oikeasti kritisoitu. Hän näki paljon vaivaa välittämällä meille useita linkkejä todistaakseen, että kyllä minua on arvosteltu. Kaikki viitteet olivat Markku Myllykankaan kirjoituksia!

Tässä esimerkiksi Myllykankaan juttua minusta, jonka Tuorila minulle välitti:

”Aarva on koukussa ”vaihtoehtoisiin ja täydentäviin” hoitoihin eli puoskarointiin. Kuten homeopatiaan, Rosen- ja vyöhyketerapiaan. Hän horisee myyttien, enkeleiden, kosketuksen ja rakkauden parantavista voimista. Yliopistotutkija ja ”tietokirjailija” Aarva väittää ihan pokkana, että ”enkeli- ja energiahoidoissa käymisestään kertovat julkisesti ja kahvipöydissä jo aivan normaalit ihmiset”. ” http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/2015_49/KUO_20151128_02.pdf

Lopulta saamme keskustelun päättymään siitä, millä voidaan todistaa, että joku (Myllykangas) jossain (lehtikirjoituksissa) on kritisoinut minua uskomisesta enkeleihin. Ei sieltä sellaista tekstiä löytynyt.  Sitä paitsi Myllykangas ei, eikä kukaan mukaan voi väittää mitään uskonelämästäni, koska en ole missään avannut sitä. Se on ihan oma yksityisasiani. Olen kyllä kirjoittanut näistä siivekkäistä kirjassani analyyttisesti ja pohdiskellen.

Lopulta  toimitus poisti enkeliusko-lauseen ohjelmasta.

——————————–

Onnelliseksi draaman lopuksi kirjoitin Akuutin tuottajalle 5.2.2016, kirjeen, jonka lähetin tiedoksi muutamille tahoille:

Hyvä Karin Mariola, Yle Akuutti

Lämmin kiitos, että pyynnöstäni on eilen poistettu Akuutti-ohjelman 1.2.2016 minua koskevasta osuudesta Lasse Tuorilan spiikkaama kuvaus minusta, ”jota on kritisoitu muun muassa uskomisesta enkeleihin”. Olin vaatinut luonnehdinnan poistamista, koska se on virheellinen, sillä minua ei ole kritisoitu enkeleihin uskomisesta. Sen sijaan olen saanut paljon kiitosta kirjani Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista kahdesta luvusta, joissa analysoin enkelikäsityksiä ja energian käsitettä eri tieteenalojen näkökulmasta.

Olen mielelläni jatkossakin Ylen käytettävissä ohjelmissa, joissa kerrotaan tieteelliseen tutkimukseen nojaten täydentävien hoitomuotojen vaikutuksista, hyödyistä, haitoista ja käyttötavoista sekä rajauksista (mikä on hoitoa ja mikä ei) ja sääntelyn tarpeesta. Akuutin ohjelma 1.2.2016 valitettavasti ei käsitellyt ollenkaan tutkittuja ja väestön yleisimmin käyttämiä hoitomuotoja.

Siinä mainittiin vain korvakynttilähoito, meridiaanihieronta, suklaahieronta, kuumakivihieronta, kiviterapia, enkeliterapia sekä keskustelu kuolleiden henkien kanssa, joita ei tietääkseni ole tutkittu ollenkaan, ainakaan terveyden näkökulmasta, eikä käytön laajuudesta ole mitään tietoa.  Väestön yleisimmin käyttämiä hoitomuotoja sen sijaan on tutkittu. Näin ollen ohjelman anti täydentävistä hoidoista kertovana asiaohjelmana jäi olemattomaksi.

Uusi ja totuudenmukaista tietoa jakava ohjelma olisi paikallaan.

Yhteistyöterveisin, Pauliina Aarva

———————————-

Ei Tuorilan juttu minua koskevan enkeliusko-väitteen poistosta yhtään parantunut, mutta ei se siitä huontunutkaan. Ei voinut huonontua, oli jo alun perin sellainen. Vastakkainasettelun todistelukin oli onneton.

Koko surkea ohjelma haittaa avointa ja kunnioittavaa keskustelua biomedisiinisen ja humanistisemman hoitonäkemyksen välillä. Tästä on haittaa erityisesti tavalliselle kansalaiselle ja potilaalle, joka käyttää kummankinlaisia hoitomuotoja.

Meidän kaikkien tässä keskustelussa mukana olevien olisi pystyttävä lähestymään täydentävien hoitojen tilannetta, tulevaisuutta ja paikka yhteiskunnassa juuri ihmisen, potilaan ja asiakkaan näkökulmasta.

Mitä, jos kysyttäisiin kansalaisten mielipidettä ja kuunneltaisiin heitä avoimin mielin?

Linkki ohjelmaan  http://areena.yle.fi/1-3142116?autoplay=true

Linkki nettisivuille, jossa ohjelman tekstiversio http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/01/voisivatko-koululaaketiede-ja-vaihtoehtohoidot-lahestya-toisiaan. Täällä  voi kommentoida ohjelmaa.

Entäpä, jos?

Lopuksi muutama ote (uudelleen muotoiltuna) kirjastani (Aarva 2015):  Me ihmiset olemme arvokkaita ja ansaitsemme mahdollisimman hyvää ja monipuolista hoitoa. Viisaasti käytettyinä täydentävät hoidot auttavat meitä ja ne voivat tukea lääkärin ja muiden ammattiauttajien työtä, ehkäpä vähentää terveydenhuollon kustannuksiakin. Yhteistyöstä hyötyy kansalainen, potilas.

Olisiko jo aika tarkastella todellista täydentävien hoitojen tilannetta Suomessa ilman ennakkoluuloja ja ryhtyä selvittämään, mitä ne ovat ja millaisista hoitamisen tavoista on ihmisille hyötyä?  Näin loppuisi  juupas-eipäs –vatvominen.  

Entä jos päättäjät, viranomaiset, tutkijat ja muut asianosaiset ottaisivat vastaan haasteen parantaa kansalaisten mahdollisuuksia tehdä järkeviä, itselleen sopivia valintoja? Entä jos suhtauduttaisiin vakavasti olemassa olevaan tutkimusnäyttöön, muuhunkin kuin biolääketieteelliseen? Entä jos kokemusasiantuntijoita kuunneltaisiin tarkemmin?

Lähteet

Aarva P (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. http://www.basambooks.com/kirja/978-952-260-449-1/parantavat-energiat/

Eskola, A. (2013) Vaikka en niin kuin kirkko opettaa. Kirjapaja. Tallinna.

Fredrickson, B. (2011) Positivity. Oneworld Publiations. Oxford.

Utriainen, T. (2013) Doing things with angels: agency, alterity and practices of enchantment. Teoksessa Sutcliffe, S. J. & Gilhus, I. S. (toim.) New Age Spirituality. Rethinking Religion. Acumen, Bristol. 242–262.

Ikkunaenkeli

Enkeli ikkunassa.

 

Hoito

Jessica Suni Hoito

Kaikki alkoi loistavasti.  Nuori, fiksu ja koulutettu nainen tulee keski-ikäisen sharmikkaan miehen energiahoitoon.  Nainen tuntee tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi, ja niin hoitosuhde jatkuu. Pian se muuttuu intiimiksi ja monien käänteiden jälkeen pariskunta muuttaa yhteen.

Jessica Sunin kirjan tarina on karmaiseva. Se on alaston kuvaus vakavasti narsistisesti häiriintyneen miehen manipuloinnista. Hän saa nuoren naisen menettämään itsetuntonsa ja tahtonsa.

Mies saa hienovaraisesti ja ovelasti käännetyksi kaikki tilanteet naisen viaksi, puutteeksi tai ongelmaksi. Samalla hän itse säilyy – omasta mielestään – ja melkein kirjan loppuun saakka myös naisen mielestä hyvänä ja virheettömänä.  Vasta monien pettymysten, koettelemusten, ja viimein keittiön väkivaltakohtauksen jälkeen nainen pääsee irrottautumaan. Tosin haavoittuneena ja häpäistynä.

Kirjaa lukiessa tuli todella huono ja oksettava olo. Epilogissakin kirjailija vielä kääntää puukkoa lukijan kipeässä sielussa laittamalla psykopaattihoitajan suuhun ajatuksia tämän kohdatessa uuden uhrin: ”Hierontapöydälläni istuva nuori nainen katsoi minua myötätuntoisesti… Hänen päähänsä ei mahtunut miten joku oli saattanut kohdella minua niin.” Hoitaja käänsi karmeasti päättyneen parisuhteensa vain onnettomaksi sairaan naisen tapaukseksi, josta hän ymmärtäväisesti kertoili uudelle pahaa aavistamattomalle asiakkaalleen.

Tunneskaala ei sisällä myötätuntoa

Psykopaatin tapaan miehen tunneskaalaan ei kuulunut myötätuntoa eikä kykyä tai halua tunnistaa omaa rooliaan ihmissuhteen ongelmissa.

Miksi kerron näin ikävästä kirjasta? Siksi, että kirja on lajissaan hyvä. Tämän tyyppiset tapaukset ovat mahdollisia aina, kun hoitaja on häiriintynyt ja/tai rikollinen ja kun asiakas on hyvin haavoittuvassa tilanteessa eikä pysty harkitsemaan tilannettaan järkevästi.

Vaara ei tietenkään rajoitu vain epävirallisiin hoitoihin, jota kirjan tapaus kuvasi, vaan häiriintyneitä ihmisiä voi olla kaikissa ammattiryhmissä. Tämän vuoksi terveydenhuoltohenkilöstöllä onkin ammattikriteerit ja sovitut eettiset periaatteet. Potilas voi lisäksi valittaa epäasiallisesta kohtelusta. Manipulatiivista hoitohenkilökunnan käyttäytymistä voi tosin terveydenhuollossakin olla joskus hankala tunnistaa.

Epävirallisella puolella se on vielä hankalampaa, eikä muuta valitusmenettelyä ole kuin kanteen nostaminen.  Tähän ei monikaan ryhdy, vaikka olisikin tullut kaltoin kohdelluksi.

Mitä ilmeisimmin suurin osa täydentävistä hoitajista toimii ihmisläheisesti, asiallisesti ja potilasta kunnioittaen. Näin päättelen suuresta käyttäjien määrästä sekä siitä, että tutkimusten mukaan käyttäjät ovat pääosin tyytyväisiä.   

Väärinkäytösten ja ylilyöntien välttämiseksi kansalaisille tulisi kuitenkin taata mahdollisuus kääntyä jonkin puolueettoman instanssin puoleen, mikäli he kokevat epäasiallista ja loukkaavaa kohtelua. Tämän pitäisi kuulua kansalaisen oikeuksiin, mitä ei vähennä se, että jotakin yksittäistä hoitomuotoa ei ole virallisesti hyväksytty kela-korvattavaksi hoidoksi.

Rasputin ja Karadzic

Kansalaisten oikeuksia ei myöskään voi sivuuttaa kehottamalla ihmisiä välttämään ”näitä vaarallisia huijareita ja puoskareita, ihmisten hätää hyväksi käyttäviä Rasputineja ja Karadziceja”.

Grigori Rasputin oli kuuluisia siitä, että hän hoiti Venäjän tsaari Nikolai II:n hermoheikkoa vaimoa ja  verenvuototautia sairastavaa poikaa 1900-luvun alussa. Lopulta salamurhaajat sieppasivat hänet kesken illallista Jusupovin palatsissa Pietarissa ja hukuttivat Neva-jokeen.

Radovan Karadzic taas oli Bosnian serbitasavallan kansallismielinen johtaja ja psykiatri. Kansanmurhasta syytettynä ja etsintäkuulutettuna hän piti väärällä nimellä yksityisen psykiatrin ja vaihtoehtohoitajan vastaanottoa Serbian maaseudulla 1990-luvulla, kunnes lopulta jäi kiinni ja joutui Haagin kansainväliseen oikeuteen.

New Yorkin huijarit

Sunin kirjan psykopaattihoitaja muistuttaa enemmän Tellervo Riikosen tarinasta kuin Rasputinista tai Karadzicista. Menestyvä toimittaja muutti yksinhuoltajana New Yorkiin. Uudessa kaupungissa elämä ei heti lähtenyt sujumaan, ja Tellervo tunsi itsensä yksinäiseksi ja väsyneeksi.

Kadulla tapaamansa ystävällinen nainen sanoi maagiset sanat ”Sinä hohdat hyvyyttä.” Siitä alkoi Tellervon tie huijauksen uhriksi. Kaksi naista, vanhempi ja nuorempi tekivät hänelle maksusta kaikenlaisia rukouksia ja puhdistuksia. Vähitellen naiset alkoivat hienon hienosti vihjaillen  kiristää häntä ja vaatia ”avustaan” ja ”suojelustaan” suurempia summia.

Tellervo Riikonen kirjoittaa tapauksestaan HS Kuukausiliitteessä rehellisesti ja koskettavasti. Hän puntaroi elämänhistoriastaan juontuvaa ylpeyden ja häpeän taakkaa, jotka kumpikin liittyivät siihen, että hän joutui manipuloiduksi ja taloudellisesti hyväksi käytetyksi. Hänen esimerkkinsä osoittaa, että riittävä koulutus ja hyvät asiatiedot eivät aina suojaa. Ne eivät suojaa ihmistä hänen omilta haavoiltaan.

Nyt hänen tilanteensa on muuttunut. Ylpeys on muuttunut omanarvontunnoksi. Häpeästä syntyi myötätunto ja pitkästä (häpeän vuoksi) piileskelystä nousi läpinäkyvyys, ”jolla näkee myös muiden läpi.”

Tellervo Riikonen kirjoittaa tarinansa lopuksi: ”Voisin siis ryhtyä vaikka selvänäkijäksi. Mutta jalompaa on rohkaista muitakin tulemaan ulos häpeäkaapista.

Sen minä olen nyt tehnyt.”

Niin olet, Tellervo. Kiitos siitä.

Kiitos myös Jessica Sunille kirjasta.  

Aineisto

Jessica Suni. Hoito. Tammi. Helsinki 2014.

Tellervo Riikonen. Näin menetin kaiken. HS Kuukausiliite 12/2015.