Tag Archive | plasebo

Vastaus Erno Vanhalalle huuhaa-asiassa ja vähän Juha Leinivaarallekin

,

Isorättyä Pekka ja Teija Kiasma 20180106_133412 (5)

Osa Pekka ja Teija Isorättyän teoksesta ”Nature Morte”, joka on uudelleentulkinta Hugo Simbergin teoksesta Kuoleman puutarha. Kiasma tammikuu 2018.

Tässä kirjoituksessa vastaan Erno Vanhalalle. Hän on lähettänyt minulle vastineen  blogikirjoitukseeni, jossa käsittelin Helsingin Sanomissa 4.1.2018 julkaistua professori Juhani Knuutin haastattelua hänen vapaaehtoistyöstään huuhaan torjunnassa.

Erno hyvä, kiitos vastineestasi. Ilahduin siitä. On upeaa, että keskustelua voidaan käydä tarvitsematta hyökkäillä henkilöitä vastaan. Itse asiahan tässä on tärkeä eli se, että merkittävän suuri joukko suomalaisia turvautuu tavanomaisen, virallisen terveydenhuoltojärjestelmän tarjoaman hoidon ja hoivan lisäksi systeemin ulkopuolisiin palveluihin. Tutkimustuloksiin nojaten voidaan pyrkiä ymmärtämään ja selittämään, mistä tällainen ilmiö kumpuaa, miksi ihmisillä ylipäänsä on tarve vaihtoehtohoitoihin, mikä merkitys niillä on yhteiskunnassa  ja mitä hyötyä ja haittaa niistä on tai voi olla.

Olen kopioinut tekstisi tähän kokonaan ja kommentoin sitä kohta kohdalta. Selvyyden vuoksi olen kursivoinut sinun  tekstisi.

Perehdyin muutamaan LiinanBlogin kirjoitukseen. Olen muistaakseni jo aiemminkin törmännyt näihin, mutta vasta nyt tuli vähän syvällisemmin lueskeltua. Blogia pitää Tampereen yliopiston dosentti Pauliina Aarva. Hän on saanut paljon kritiikkiä osakseen tutkiessaan valtavirrasta poikkeavia “hoitoja”.

Pauliinan vastaus: Kaikenlaista hoitamista ja terveyden edistämistä, jota suomalaiset pitävät tärkeänä ja josta he saavat apua ongelmiinsa, saa ja pitääkin tutkia. Valtavirrasta poikkeavia hoitomuotoja käyttää noin kolmannes aikuisväestöstä. Aiheen tutkiminen myös Suomessa on siis erittäin tärkeää, vaikka hallitseva valtavirta määrittelisikin sen turhaksi ja  sitä vastustaisi.

Olen saanut todella paljon myönteistä palautetta kirjoituksistani, joita on pidetty asiallisina, koska ne ovat nojautuneet tutkimustuloksiin. Myös tietokirjani  Parantavat energiat – Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista (2015) on saanut ilahduttavasti myönteistä palautetta.

Uusimmassa blogauksessaan kirjoittaja käsittelee Juhani Knuutin työtä paljastaa huuhaata maailmasta. Omasta mielestäni Knuuti tekee erinomaista työtä. Tutkijan uran ohella Knuuti käyttää aikaansa kirjoittaen blogia, jossa hän purkaa terveysväitteitä auki. Toisin sanoen hän debunkkaa huuhaata. Knuutin työstä kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomat. Tähän tarttuu Aarva blogauksessaan, joka on otsikoitu “Juhani Knuuti vapaaehtoistöissä huuhaan kitkemiseksi”. Otsikkohan on hyvä, sillä se kertoo juuri siitä, mitä Knuuti tekee. Itse blogiteksti on hyvin mukavasti soljuvaa ja huomaa, että kirjoittajalla on akateeminen rauhallisuus ollut tässä tekstissä mukana.

Kuitenkin tekstin tarkoitus on jotain muuta. Aarva kysyy kirjoituksessaan: Lukijalle piirtyy kuva, että huuhaa on sama asia  kuin uskomushoito ja vaihtoehtohoito. Mutta onko näin? Ja tätä hän käsittelee sitten kirjoituksessa tarkemmin. Teksti siis fokusoituu vaihtoehtohoitoihin, mikä lienee blogin fokus muutenkin.

Pauliinan vastaus: Kuten blogitekstissäni kirjoitan, pidän Juhani Knuutin vapaahtoistyötä tärkeänä. Kirjotukseni kohde oli Helsingin Sanomien lehtijuttu ja siitä piirtyvä todellisuuskuva, ei Knuutin työ huuhaan vastaisena taistelijana. Arvelet, että tekstilläni on jokin muu tarkoitus kuin se,  minkä kerron julki. Tulkoon nyt selväksi, että muuta tarkoitusta ei ole. Pääajatus on ollut  pohtia käsitteiden käyttöä, koska nykyisellään se näyttää olevan sekavaa. Toiseksi halusin nostaa esiin tutkimuksen tarpeen Suomessa. Vain se voi lisätä tietoa kansainvälisestä alan kehityksestä ja ymmärrystä näiden, voimakkaita mielipiteitä nostattavien hoitomuotojen myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista yksilöihin ja koko kansanterveyteen.   Sinäkin pohdit käsitteitä, kuten alla näkyy.

Pohdin ensin itse, mitä nämä termit ovat. Huuhaa kuvastaa asiaa, joka ei ole totta, mutta se on pikemminkin harmitonta kuin vaarallista. Horoskoopit ovat yksinkertainen esimerkki huuhaasta. Valitettavasti joillekin ihmisille nekin näyttelevät turhan suurta roolia elämässä, joten huuhaata ei voi koskaan pitää täysin harmittomana asiana, vaikka useimmiten näin onkin. Huuhaa on ennen kaikkea epätieteellistä.

Uskomushoito on “hoito”, joka ei perustu todellisiin vaikuttimiin vaan ainoastaan uskomukseen “hoidon” toiminnasta. Tällaisia ovat esimerkiksi rukous ja homeopatia.

Pauliinan vastaus: En taida ymmärtää mitä tarkoitat ”todellisilla vaikuttimilla”, ovatko ne ehkä hoitajan syitä tarjota/ehdottaa tietynlaista hoitoa, ehkä tarkoitat hoidon vaikuttavuutta (effectiveness) tai tehoa (efficacy)?

Joka tapauksessa uskomushoito -termiä ei käytetä tieteellisessä tutkimuksessa, se on enimmäkseen sensaatiohakuisen journalismin termi. Suuri joukko lääkäreistäkään ei käytä sitä, vaikka Lääkäriseura Duodecim valitsi sen vuonna 1995, tosin äänestyspäätöksellä,  käännökseksi termistä Complementary and Alternative Medicine (CAM; tätä termiä käytän jatkossa lyhyyden vuoksi tarkoittamaan täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja). ”Uskomushoito” on huonosti erotteleva termi, koska se ei kuvaa todellisuutta realistisesti.  Kaikessa hoitamisessa on mukana enemmän tai vähemmän uskoa ja uskomuksia – niin hoitajalla kuin hoidettavallakin. Rukous on pelkkää uskoon nojaamista.  Plasebo, jota on kaikessa hoitamisessa, perustuu juuri uskoon (mutta ei uskontoon), luottamukseen, tunteisiin, aistimuksiin ja mielikuviin. Ne ovat siis osa KAIKKEA hoitamista. Katso tarkemmin kirjoituksista  Kieli muovaa käsityksiä https://liinanblogi.com/2017/09/19/kieli-muovaa-kasityksia-ja-uskomuksia/, Plasebon paradoksit väistyvät https://liinanblogi.com/2017/12/28/plasebon-paradoksit-vaistyvat/ ja Uskomushoito – mitä se on? https://liinanblogi.com/2017/08/22/uskomushoito-mita-se-on/

Sitten on vielä termi vaihtoehtohoito. Tämä on näistä kolmesta kaikkein kryptisin. Esimerkiksi eturauhassyövän hoidossa miehille annetaan joskus selkeästi kaksi vaihtoehtoista hoitotapaa: leikkaus tai sädehoito. Ensimmäinen eliminoi syövän, mutta se voi vaikuttaa sukupuolielämään, kun taas jälkimmäinen ei vie miehisiä kykyjä, mutta ei välttämättä myöskään nujerra syöpää. Tässä on siis kaksi asiaa, jotka molemmat kyllä hoitavat, mutta ne ovat kuitenkin vaihtoehtoisia tapoja (tässä tapauksessa jopa käsittääkseni toisensa poissulkevia). Kuitenkin puhuttaessa vaihtoehtohoidoista ei tarkoiteta todellisia vaihtoehtoisia hoitoja, vaan puhutaan pikemminkin “hoidoista”, joiden toiminnalle ei ole tieteellistä näyttöä. Näyttö voi puuttua yksinkertaisesti siitä syystä, ettei niitä ole vielä tutkittu tarpeeksi (menisikö mindfullness tähän kategoriaan? Käsittääkseni sen tutkimus on tuonut hiljalleen esiin hyötyjä) ja sitten on asioita, joita on tutkittu vaikka kuinka paljon, mutta hyöty ei ole plaseboa suurempi (kuten vaikkapa homeopatia tai vyöhyketerapia). Tällainen “hoito” ei oikeasti tunnu olevan vaihtoehto millekään, vaan kyseessä on uskomushoito.

Edellä mainittujen termien lisäksi löytyy vielä käsite täydentävä hoito. Jos ajatellaan, että masennukseen saa lääkitystä, jota täydentää liikunnalla ja omega-3:lla, voitaisiin olla ihan ok väylällä. Kirjoittaja mainitsee, että kolmasosa suomalaisista käyttää terveydenhuollon ulkopuolella olevia hoitoja. En tiedä tulisiko tähän suhtautua positiivisesti vai negatiivisesti, mutta tietäen, kuinka laajaa huuhaan käyttö on, en ole kovin iloinen tällaisesta luvusta. Lääkärin määräämiä hoitoja voi varmasti täydentää hyvillä tavoilla, mutta homeopatia, reiki tai akupunktio eivät ole sellaisia. Vastikään uutisoitiin tällaisten “täydentävien huuhaahoitojen” olevan riski potilaalle, kun väitöstutkimuksessa argumentoitiin luontaistuotteiden voivan olla vaarallisia yhdessä lääkkeiden kanssa.

Pauliinan vastaus:  Kansainvälinen tutkimuskirjallisuus,  jota on todella runsaasti, useimmiten jakaa CAM-hoidot kolmeen ryhmään:

1) Erilaiset luontaistuotteet, kuten rohdokset, yrtit, vitamiinit, mineraalit, probiootit. Niitä myydään usein ravintolisinä.

2) Kehomielihoidot, kuten akupunktio, jooga, kalevalainen jäsenkorjaus, naprapatia, osteopatia,  kiropraktiikka, vyöhyketerapia, aromaterapia, reiki, erilaiset hieronnat, rentoutustekniikat, meditaatio, hypnoosi, luonto-  ja taideterapiat, parantava kosketus, tai chi, qi gong, Alexander-tekniikka, pilates, Trager ym.

3) Kokonaiset hoitojärjestelmät, kuten perinteinen kiinalainen ja intialainen (Ayerveda) lääketiede, antroposofinen lääketiede, homeopatia ja jotkut perinneparannusjärjestelmät. Ne poikkeavat modernista biolääketieteestä teorioiltaan ja hoitotavoiltaan ja pyrkivät tasapainottamaan kehoa ja mieltä erilaisin kehomieli-menetelmin sekä yrttien, valmisteiden ja ruokavalion avulla.

Ryhmittelyjä on muitakin, kuten esimerkiksi Kempaisen ym. (2017) artikkelissa, jossa on tietoja CAM-hoitojen käytön yleisyydestä Euroopassa. Katso myös Yhdysvaltain tutkimuskeskuksen National Center for Complementary and Integrative Health  määrittelyt.

Uutinen, johon viittaat, on harmillinen esimerkki tutkimustiedon tahallisesta tai tahattomasta vääristymisestä uutisessa ja myös väittelijä Kaisa Salmisen  kirjoittamassa abstraktissa. Luin väitöskirjan.  En ole farmasian asiantuntija, joten biokemian osalta en voi sitä kommentoida. Aihe on tärkeä ja huomionarvoinen. Kuitenkaan koeputkiolosuhteissa tehdyn tutkimuksen päätelmiä ei minkään tutkimuslogiikan mukaan voi yleistää niin laajalle kuin Salminen tekee sekä tiivistelmässä että mediajulkisuudessa. Hän johtaa epäeettisesti ihmisiä harhaan, mikä on tutkijalta ikävästi tehty. Tiivistelmässä tuntui olevan voimakasta tarkoitushakuisuutta – ilman selkeitä perusteita. Hänhän ei tutkinut kasvilääkkeiden ja tavanomaisten (perinteisten) lääkkeiden yhteisvaikutuksia, vaan niissä ja tavanomaisissakin lääkkeissä olevia yksittäisiä aineita. Liitän tähän farmasian tohtori Yvonne Holmin kommentin
https://www.vogel.fi/kasvilaakinta/rohdos-laake.php
sekä biokemisti Timo Lehdon kommentin http://www.luontaistukut.fi/ajankohtaista.html

Kirjoittaja esittelee bloginsa Täydentävät hoidot? -sivulla useita “hoitoja”, joiden  on todettu jo aikoja sitten olevan omalla tavallaan täysin hyödyttömiä, jopa haitallisia. Tällaisia ovat muun muassa homeopatia, reiki, vyöhyketerapia ja parantava kosketus. Jokainen edellä mainittu “hoito” tuo kuitenkin plasebovaikutuksen, joka voi olla kokijalleen todella tärkeä.

Pauliinan vastaus: Oletkohan tutustunut sivustooni kunnolla tai ymmärtänyt jotakin eri tavoin kuin olen tarkoittanut?  Täydentävät hoidot? -osiossa nimittäin en esittele hoitoja enkä niiden vaikutustutkimuksia, vaan annan aivan perustietoa siitä, mitä täydentävillä hoidoilla tarkoitan ja miten  kansanvälinen tiedeyhteisö ja tutkimusorganisaatiot niitä luokittelevat.

Varsinkin Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa ja Keski-Euroopassa CAM-tutkimusta on runsaasti ja se on  monipuolista ja monitieteistä. Kaikista yllä esittämistäsi hoitomuodoista on tutkimuksia, jotka osoittavat niiden vaikutukset plaseboa suuremmiksi. Lääketieteelliseen tutkimukseen verrattuna CAM-hoitoja tietysti tutkitaan häviävän vähän,  mutta tutkimusjulkaisujen määrä lisääntyy koko ajan eri tieteenaloilla. Paljous ja vähyys riippuu siitä, mistä ja minkä tieteenalan näkökulmasta asiaa tarkastellaan.

Kiistaa käydään – erityisesti homeopatian suhteen – siitä, millainen tutkimus katsotaan päteväksi osoittamaan näyttöä hoitomuotojen hyödyistä. Tässä en voi syventyä tilan puutteen (tulisi mahdottoman pitkä teksti) ja omien aikarajoitusteni vuoksi runsaaseen alan tutkimuskirjallisuuteen ja  tutkimusmetodologisiin kysymyksiin. Ehkä metodologiaan palaan myöhemmin, se  kun  tuntuu olevan nykyisin kovin kuuma keskustelun teema myös tiedeyhteisössä. Esimerkkinä tutkimuksesta annan linkin melko tuoreeseen  Reiki-hoitoa koskevaan tutkimuskatsaukseen Reiki is Better than Plasebo,  joka on julkaistu viime syksynä  Journal of Evidence Based Complementary and Alternative Medicine -lehdessä.

Kirjassani Parantavat energiat. Myyttistä  ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista on tiivistelmänomaisesti (50 sivua) kerrottu alan tutkimuksesta, kirjassa on 434 sivua.  Tiedot ovat noin kolmen vuoden takaa. Tilanne on muuttunut, ja näyttöä on tullut entistä enemmän.

On selvää, että CAM-tutkimus ei voi millään tasolla (rahoitus, tutkijoiden ja tutkimusjulkaisujen määrä sekä aihetta tutkivien yliopistojen ja tutkimuslaitosten määrä) vertautua giganttisen laajaan lääketieteelliseen tutkimuksen, johon verrattuna CAM-tutkimus on kaikkialla maailmassa  nuori ja varsin vähävarainen tutkimusala. On tahoja, jotka toivovatkin sen jäävän marginaaliin, mutta se ei ole mahdollista, sillä uusi psykoneuroimmunologinen ja ylipäänsä kehon ja mielen yhteistoiminnan ja  ”yhteisvaikutusten” tutkimus on jo muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan hoitovaikutusten tutkimuksen teorioita ja metodeja. Muutos käy (erityisesti perusterveydenhuollon palvelujen tutkimuksessa)  siihen suuntaan, että kehoa ja mieltä ei kliinisissä tutkimuksissa enää eroteta toisistaan ja hoitojen vaikutuksia tutkitaan kokonaisuuksina. Tähän kokonaisuuteen voi kuulua muitakin kuin biolääketieteen hoitoja, esimerkiksi CAM-hoitoja.

Ihmisen kokonaisuuden huomioon ottavalla parantamisen saralla toimivat juuri  kehomielihoidot, joilla saattaa olla potentiaalia sellaisten vaivojen hoidossa, johon biolääketiede pystyy heikosti  vastaamaan (kuten kroonisista sairauksista aiheutuva kärsimys,  monisairaat ihmiset, toiminnalliset häiriöt, epämääräiset vaivat ja mielentereysongelmat). Tällä alalla tarvitaan CAM-tutkimusta.

Mielestäni kirjoittaja ei kuitenkaan käsittele näiden “hoitojen” vaaroja tarpeeksi paljon, vaan antaa pikemminkin ymmärtää, että esimerkiksi homeopatia olisi todettu toimivaksi, vaikka tilanne on päinvastoin, ja linjassaan jokainen metatutkimus on todennut homeopatian olevan plaseboon verrattavissa.

Pauliinan vastaus: Erno hyvä, ymmärrän huolesi CAM-hoitojen vaaroista ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että niistä on puhuttava –  hoitojen hyötyjen rinnalla. Juuri siksi toivonkin, että haittoihin alettaisiin tutkijayhteisössä suhtautua vakavasti ja että yleisen mediassa päivittelyn sijaan ryhdyttäisiin konkreettisesti  tutkimaan. Parhaillaan onkin mennossa yksi tähän liittyvä kahden yliopiston toteuttama tutkimusprojekti.

Sinun mielestäsi minä en käsittele blogissani tarpeeksi paljon näiden hoitojen vaaroja.  Kuinkahan paljon mahtaisi olla tarpeeksi? Olet varmaan oikeassa. Kirjassani on 10 sivun pituinen luku (s. 136-146) aiheesta. Se ei  ole paljon.  Minua todellakin kiinnostavat sekä haitat että hyödyt. Tutkittuani tätä aiheetta jo monia vuosia, on käynyt ilmi, että tutkimustietoa haitoista on erittäin vähän. Kehomielihoidot (yllä luokittelussa kohta 2), joiden väestö- ja vaikutustutkimukset ovat ydinkiinnostukseni kohteita, ovat yleensä kliinisesti haitattomia ja sivuvaikutuksettomia,  mutta haitat voivat liittyä potilaan taloudellisiin menetyksiin tai siihen, että tavanomainen hoito voi jäädä saamatta/hankkimatta. Kuitenkin tutkimusten mukaan ylivoimaisesti suurin osa CAM-hoitojen käyttäjistä käyttää hoitoja lisänä ja tukena tavanomaiselle hoidolle, jolloin vaaraa lääketieteellisen hoidon puutteesta ei ole.  Tästä on myös suomalaista tutkimustietoa. Lähdeviitteitä löytyy kirjastani.

Homeopatia on kaikkein ristiriitaisin CAM-hoitomuoto Suomessa. Myös kansainvälisesti siitä käydään kiivasta keskustelua.  Ristiriita, jopa pelko ja hätä liittyvät siihen, että homeopatian vaikutusmekanismia ei tunneta. Silti sitä käytetään Euroopassa laajasti, 5,7 % väestöstä EU:n alueella (Kemppainen ym. 2017). Saksassa osuus on lähes 12 % ja Suomessa 2% (luvut kaivoin itse European Social Survey -taulukoista Round7:sta, eivätkä luvut ole tarkistettuja, Kemppainen ym. eivät käsittele yksittäisiä maita). Kärsivälle ihmiselle konkreettisesti saatu apu omaan ongelmaan näyttää olevan tärkeämpää kuin se, tunnetaanko vaikutusmekanismi.

Meta-analyyseja on sekä puolesta että vastaan. Tässä linkki, joka kertoo näistä meta-analyyseista. Painotan, että tämä ei ole tieteellinen julkaisu, mutta siinä kerrotaan eri meta-analyyseistä: http://www.greenmedinfo.com/blog/extreme-bias-ftc-s-ruling-homeopathic-medicine. Blogissani pohdin aihetta noin vuosi sitten https://liinanblogi.com/2016/12/18/tapaus-homeopatia/

Toinen mielenkiintoinen tieto on, että Sveitsissä lääkärin antamasta homeopaattisesta hoidosta saa sairausvakuutuskorvausta pakollisesta vakuutuksesta. Tästä kirjoitin viime elokuussa  Sveitsissä täydentäviä hoitoja virallistettu https://liinanblogi.com/2017/07/03/sveitsissa-taydentavia-hoitoja-virallistettu/

Tämäkin osoittaa, että kyseessä on kiinnostava ja ristiriitainen hoitokokonaisuus. Minulta on viime vuosina useaan otteeseen tivattu, kannatanko homeopatiaa vai en. Pahimmillaan silmiini on osunut jopa julkaisuja, joissa on muka ”tiedetty”, mihin uskon ja mitä kannatan – kysymättä minulta itseltäni. Pariin sellaiseen  julkaisuun olen joutunut pyytämään oikaisua, ja ne on päätoimittajan toimesta tehty. Aikaisemmalla tutkijan taipaleellani terveyden edistämisen tutkijana (ilman CAM-tutkimuskenttää) tällaista ei tapahtunut koskaan!

Olen tutkija, eikä minun tehtäviini kuulu ottaa henkilökohtaisesti kantaa jonkin hoitomuodon kannatettavuuteen. Olen kiinnostunut yhteiskunnallisesta terveyden ja sairauden hoidon ilmiöstä nimeltään CAM sekä sen ymmärtämisestä. Homeopatia kuluu CAM-hoitoihin.  Tieteellistä kiinnostusta kummempaa agendaa minulla ei ole. Homeopatian tehosta tai tehottomuudesta ei ole käytettävissä olevan kansainvälisen tutkimustiedon valossa tiedeyhteisössä yksimielisyyttä.  Toivottavasti tämä selventää, millaisesta positiosta tarkastelen CAM-hoitoja, mukaan lukien homeopatia.

Tulisiko Täydentävät hoidot? -sivulla siis lukea pelkästään plasebo? Plasebo ja nosebon (eli negatiivinen lumevaikutus, kuten olemattomasta lääkkeestä saadut sivuvaikutukset) tutkimuksia kannattaa tietysti jatkaa edelleen ja terveydenhuollolla on paljon parannettavaa, jotta plasebohoidoista voidaan ottaa hyväksi havaitut osat (asiakkaan kuuntelu, mukana eläminen) mukaan hoitokulttuuriin. Tässä on kirjoittajan suurin vahvuus. Plasebon roolin tutkiminen ja tuominen terveydenhuoltoon voi olla oikeinkin hyvä juttu, mutta se vaatii vielä vuosia tutkimustyötä.

Pauliinan vastaus: Kiitokset plasebo-ilmiön esiin nostamisesta.  Aihe todella kaipaa lisää tutkimusta ja huomiota terveydenhuollossa.

Kuitenkin tuntuu vastuuttomalta, että blogin sivuilla puhutaan “kiinalaisesta lääketieteestä”, joka on myytti, ja koetetaan verhoilla tämä tieteen alle. Toisaalta sivustolla on aiemmin hyökätty kirjoituksissa Skepsistä vastaan, vaikka Skepsis tekee samaa työtä kuin alussa mainittu Knuuti ja pyrkii vähentämään huuhaan määrää maassamme. Mielestäni kirjoittaja ei myöskään sanoudu irti huuhaasta tarpeeksi, kuten akateemisen ihmisen tulisi tehdä (vrt. persut ja rasismi). Myöskin Skepsiksen Huuhaa-palkinnon arvostelu ja ilkkuminen kertoo, ettei kirjoittaja ole ymmärtänyt Huuhaa-palkinnon tavoitetta ja kenelle sitä myönnetään. Tällainen kirjoittajan toteuttama hyökkääminen faktapohjaista maailmaa vastaan ei palvele ketään ja antaa kyseenalaisen kuvan Tampereen yliopistosta. Itse en haluaisi nähdä työnantajani liputtavan “alternative facts”:in puolesta.

Pauliinan vastaus: Tuntuu aika rohkealta, että  rinnastat monituhatvuotista hoitamisen perinnettä eli perinteistä kiinalaista lääketiedettä myyttiin. En tiedä, millaisiin lähteisiin väitteesi nojaa, mutta sille ei löydy tukea käytännön elämästä, ei myöskään tutkimuksesta, mikäli myytillä tarkoitat jotakin, mikä on epätotta tai pelkkää utuista  kuvitelmaa (myytti voidaan toki ymmärtää toisinkin). Maailman terveysjärjestö WHO on ottanut kantaa perinteiseen lääketieteeseen (Traditional Medicine) ja laatinut strategian vuosille 2014-2023 http://www.who.int/medicines/publications/traditional/trm_strategy14_23/en/

Toivon, että olen kertonut sinulle tutkimusfaktoja tarpeeksi, jotta hahmotat, mikä ero on skeptikkojen huuhaa-palkinnon perusteluilla ja tieteellisellä näytöllä. Tehottomuus, samoin kuin teho ja muu vaikuttavuus, vaikka se omasta näkökulmasta näyttäisi kuinka todennäköiseltä tahansa, on osoitettava konkreettisin, julkaistuin tutkimuksin. Kuten kaikki tutkijat tietävät, se että jotakin hoitomuotoa ei ole tutkittu, ei tarkoita että se sen vuoksi automaattisesti olisi tehotonta.

Tuntuuko sinusta todella siltä, että en sanoudu irti huuhaasta tarpeeksi? Siis jollakin tavalla sanoudun, mutta en riittävästi sinun mielestäsi?  Itse koen niin, että jos argumenttini nojaavat tutkimustietoon, niin silloin olen jo lähtökohtaisesti sanoutunut huuhaasta irti. Kirjotuksissani olen pyrkinyt pitämään erillään omat mielipiteeni tutkituista faktoista.

En tutki yksisarvishoitoja tai korteista ennustamista, koska ne eivät kuulu tutkimusalueeseeni, joka on CAM-hoidot, joista on tehty tutkimuksia. Tiedän, että raja näyttöön perustuvien CAM-hoitojen ja huuhaan välillä voi tuntua hämärältä ja sumuiselta, jos ei ole tutustunut alan tutkimukseen.  Silloin voi olla suuri houkutus puhua huuhaana hoitomuodoista, joista kuitenkin on olemassa tutkimusnäyttöä (esimerkiksi reiki; näyttö on vielä vähäistä, mutta sitä on). Tämä tilanne, siis ”suulla suuremmalla puhuminen” korjaantuu vain tutkijoiden välisellä asiallisella keskustelulla.

Toivon, että Tampereen yliopisto tai joku muu tutkimuslaitos perustaa  Ruotsin Karoliinisen sairaalan ja Norjan Tromssan yliopiston tavoin  kansallisen CAM-tutkimuskeskuksen Suomeen. Sen tehtävänä on koota systemaattisesti kansainvälistä tutkimustietoa alan tutkimuksesta ja tehdä myös omaa tutkimusta, josta hyötyvät terveydenhuolto, mutta  ennen kaikkea kansalaiset. Hehän näitä hoitomuotoja käyttävät ja tarvitsevat tutkimustietoa hyödyistä ja haitoista. Lääkärit ja muu hoitohenkilöstökin niitä tarvitsee, jotta osaavat neuvoa ja keskustella asiakkaiden kanssa.

Kun tutkimustietoa kootaan ja jaetaan avoimesti, niin ei tarvitse enää heittää perusteettomia väitteitä käyttäen jonkun auktoriteettihahmon mielipiteitä tai  ”alternative facts”, joita monesti tunnutaan käytettävän  puhuttaessa CAM-hoidoista. Vaihtoehtoisilla faktoilla tarkoitan tässä laajasti ottaen sitä, että kun puhutaan CAM-hoidoista, käytetään joko tietoisesti tai ilman riittävää tietoa johdattelevia ja epämääräisiä käsitteitä, viitataan yleisellä tasolla uskomushoitoihin, vaikka suuresta osasta (ei kaikista) CAM-hoitoja on näyttöä niiden hyödyistä, sumeilematta ja virheellisesti niputetaan kaikki muu kuin ”virallinen”hoitaminen yhteen ja samaan laariin sekä pelotellaan ihmisiä asiattomasti (”vaihtoehtohoidot voivat tappaa”). Tämä ei mielestäni voi olla kansalaisten edun mukaista. Terveyden edistämisen tutkimus on osoittanut, että ihmisten pelottelu ja vähättely on tehotonta toimintaa ja se jos mikä, on ihmisille haitallista.

Alan tutkimuksen toteuttaminen ja jo pelkkä laajan kansainvälisen tutkimuksen seuraaminen edellyttää kunnollista monihenkistä tutkimusryhmää. Kukaan ei pysty yksin tai kaksin perkaamaan monitieteistä CAM-tutkimusta (hoitotiede, psykologia, lääketiede, sosiologia, antropologia, terveystaloustiede jne.) . Uskon, että Suomessakin on pian aika tarkastella CAM-tutkimusta rationaalisesti ilman emotionaalista painolastia siitä, että kaikkien hoitomuotojen vaikutusmekanismia ei tunneta (no, ei kaikkien lääketieteellistenkään hoitojen vastaavia mekanismeja tunneta). WHO:n mukaan  eri maissa on yhteensä  yli 70 alan tutkimuskeskusta ja WHO:n  CAM-tutkimuksen yhteistyökeskuksiakin eri puolilla maailmaa parikymmentä.

Tutkimustietoa siis on saatavilla,  vieläpä runsaasi, mutta ei tietenkään kaikista hoitomuodoista eikä läheskään riittävästi.  Mutta Suomessa sitä tunnetaan järkyttävän vähän.

Toivoisin, että niin tutkijat kuin mediaväki ja blogikirjoittajat pysyisivät  totuudellisuudessa esittäessään väitteitä ilmiöstä, joka on tunteita kuohuttava ja joka liittyy myös ammatillisiin etuihin. Vastustajilla ja puolustajilla on ajettavanaan etuja, joita myös olisi syytä luodata tutkimuslinssin läpi.  Kansalaisethan eivät erityisesti vastusta tai puolusta, he joko käyttävät tai eivät käytä – sen mukaan kokevatko saavansa apua vai ei.

Avaan tähän loppuun vielä skeptisyyden ja vastakkainasettelun eroa. Aarva kirjoittaa blogissaan seuraavaa: Juhani Knuuti mainitsee kiinnostavasti inkiväärin, jonka suhteen hän kertoo muuttaneensa mielensä. Onko inkivääri siis ollut hänen käsitteistössään epäilyttävää huuhaata ja nyt se on – mitä? En tietenkään tiedä, mitä Knuuti on asiasta ajatellut, mutta voisin kuvitella, että hän on suhtautunut skeptisesti inkiväärin käyttöön nivelrikon hoidossa, sillä ajatus kuulostaa aika korkealentoiselta ensimmäisen kerran luettuna. Knuuti on kuitenkin tiedemies, joten hän lienee selvittänyt onko asiasta tutkimusta ja muodostanut mielipiteensä vasta tämän jälkeen. Mitä inkivääri nyt sitten on? Buranaan verrattavissa oleva tulehduskipulääke, kuten jo artikkelissa mainitaan. Tällä tavalla toimii analyyttinen ja skeptinen ihminen. Ei tästä kannata lähteä hakemaan huuhaan ja tieteen vastakkainasettelua inkiväärin kautta.

Pauliinan vastaus: Kyllä Juhani Knuuti ammattitutkijana on tietenkin  selvittänyt inkivääritutkimukset.  Kysymykselläni  ”ja nyt -mitä?” viittasin käsitteiden käyttöön, en itse inkiväärin hyötyihin tai Juhani Knuutiin. Kysymykseen voisi vastata vaikkapa näin: tutkimusten perusteella inkivääriä voi joissakin tapauksissa käyttää  luonnonmukaisena  tulehduskipulääkkeenä tai täydentävänä tai rinnakkaisena hoitona Buranan kanssa. Näinhän muitakin CAM-hoitoja yleensä käytetään.

Lisäksi kehomielihoitoja, joiden tutkimusta parhaiten koko CAM-kentästä tunnen, käytetään runsaasti terveyden edistämiseksi (kuten jooga, mindfulness, reiki, vyöhyketerapia,luonto-  ja taideterapiat, parantava kosketus, tai chi, qi gong). Niiden vaikutusmekanismi on yleensä ”kehomielellinen” . Laitan sulut, koska termi ei ole vielä yleisessä käytössä.Vaikutusta siis tuottavat samanaikaisesti  niin keho kuin mielikin,  (esim. joogassa)ja se ilmenee kehollisena ja mielellisenä kokemuksena.  Vaikutusta tulee sekä fysiologisten rauhoittumismekanismien kautta  (parasympaattisen, ”rauhoittumus”hermoston aktivoituminen) että samanaikaisesti ja niin ikään ainakin osittain myös fysiologisesti mielen välityksellä (tunteet, tunnelmat, hoidetuksi ja hoivatuksi tulemisen kokemus, kohdatuksi ja kuulluksi tulemisen kokemus).

Summa summarum, tuntuu siltä, että sivusto taiteilee huuhaan ja tieteen rajamailla ja yrittää verhoilla uskomushoitoja kuulostamaan tieteellisesti todistetuilta, vaikka tutkimustulokset puhuvat aivan toista.

Pauliinan vastaus: Yritän kovasti ymmärtää, mikä saa sinut, Erno,  luulemaan,  että taiteilen (blogini taiteilee) huuhaan ja tieteen rajamailla.  En mitenkään saa kiinni ajatuksenjuoksustasi. Mutta kuten sanot, tutkimustulokset puhukoot puolestaan. Niitä olen tässä esitellyt muutamia. Blogistani ja kirjastani löytyy lisää.  Medline ja muut tietokannat ovat niitä pullollaan satoina ja taas satoina tutkimusartikkeleina.

Tarkoitus meillä kummallakin, Erno,  lienee sama: vaikuttaa siihen, että tutkimus auttaa turvaamaan  kansalaisille haitattomia, vaikuttavia, luontoa säästäviä ja taloudellisesti tehokkaita  hoitomuotoja erilaisiin vaivoihin. Hoitamisen maailma on monivivahteinen. Se ei oikein istu kaksijakoiseen ”huuhaa – tiede”, ”hyvä  – paha”, ”virallisuus – epävirallisuus” -dikotomioihin.  Näitä kaikkia piirteitä nimittäin  on sekä terveydenhuollossa tarjottavien että CAM-hoitojen joukossa. Kaikenlainen huuhaa – ymmärrettynä toiminnaksi, joka ei millään kriteereillä arvioituna voi mitenkään olla ihmisen auttamista hänen terveyden ja sairauden hoidossaan tai joka voi olla haitallista enemmän kuin hyödyllistä – on ikävää niin sote-järjestelmän  sisällä kuin sen ulkopuolellakin, ja sitä pitääkin vastustaa.

  1. Suomessa alkoholin mainonta on hyvin rajoitettua.
  2. Kannattaa myös lukaista Juha Leinivaaran kirjoitus samasta aiheesta.

Pauliina:  Kiitos Leinivaaran blogilinkistä. Lähetän tämän kirjoituksen linkin myös hänen blogiinsa. Juha Leinivaarakin tuntuu suhtautuvan hiukan  tunneperäisesti toimintaani CAM-tutkijana. Ihmetyttää, kuinka tämä tutkimusaihe voi olla joillekin ihmisille niin  hankala, ikään kuin tabu, josta ei oikein ole soveliasta puhua asiallisesti ja faktoihin nojaten joutumatta CAM-liputtajan rooliin tai huuhaasyytösten kohteeksi (Juha Leinivaara ei ole syyttänyt minua mistään. Kiitos siitä.)

Kun tutkitusti myönteiset CAM-hoitojen vaikutukset eivät vastaa odotusarvoja, ne hämmentävät. Aiheen tutkimuskin kääntyy epätoivottavaksi, vaaralliseksi, jopa kielletyn sävyiseksi. Mutta enhän minä tutkimustuloksia CAM-hoitojen hyödyistä itse keksi! Ne on julkaistu kansainvälisisssä vertaisarvioiduissa tieteellisissä lehdissä.

Tunneasioista puheen ollen on myönnettävä, että joskus tuntuu vähän kuin olisin vertauskuvallisesti ilmaistuna CAM-vastustajien akateemisessa valtakulttuurissa ”yksinäinen, terroristiksi syytetty maahanmuuttaja” tai ”halveksittava noita”, vaikka olen vain ihan tavallinen tutkija, jolla on Suomen oloissa epätavallinen tutkimusintressi ilman mitään sidoksia minnekään. Ja kun sitten saan homeopaatilta kitkeränsävyisen viestin, jossa kauhistellaan, kuinka vastustan homeopatiaa ja luontaishoitoja, niin tuntuuhan se  erikoiselta.

Tämäkin on nyt tunneasiaa, josta minun on itse asiassa hyvin vaikea puhua, mutta puhun silti. Ilahduin todella, kun ilmoitit minulle kirjoituksestasi ja siten sain mahdollisuuden vastata. Anteeksi, Erno, samalla kuitenkin tulin surulliseksi lukiessani vihjaustasi (sitaattisi kohta, jossa mainitset Tampereen yliopiston) yhteisen yliopistomme mahdollisesta liputtamisesta ”vaihtoehtoisten  faktojen” puolesta. Yhdistät minun faktatietoihin nojaavan skeptisyyteni skeptikkojen toimintaa kohtaan (jonka olen blogitesteissäni hyvin perustellut) siihen, että Tampereen yliopisto muka saattaisi suosia vaihtoehtoisia faktoja, koska minä olen yliopiston dosentti!  Voisin tämän ottaa kiusaamisena, kunnianloukkauksena ja ajojahtina, mutta en ota, tulin vain surulliseksi. Tajuan, että jos ei ole tarpeeksi tietoa CAM-hoitojen tutkimuksesta, niin nykyinen tutkimus- ja  terveyskulttuurimme ”yhden totuuden” ilmasto johtaa väistämättä yksipuolisiin näkökantoihin. Niissä ei ole tilaa muulle kuin ns. viralliselle totuudelle, vaikka tuo muu perustuisi tutkimustietoon. Toivoisin silti tällaisen vihjailevan viestinnän totuudellisuuden nimissä jo hälvenevän. Olisiko mahdollista nousta astetta korkeammalle keskustelun tasolle niin metodologisissa kuin teoreettisissakin CAM-tutkimuksen kysymyksissä? Jos haluat, niin voidaan tavata ja jutella näistä asioista nokakkainkin.

Apeuteni johtuu siitä, että vihjailut eivät tunnu loppuvan. Niitä ja suoranaisia vääristelyjä on esiintynyt muuallakin sen jälkeen  kun Tampereen yliopistossa järjestettiin marraskuussa 2015  seminaari, jossa käsiteltiin täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen TUTKIMUSTA SUOMESSA . Tämä seminaari on ”vaihtoehtoisten faktojen julkisuudessa” nimetty uudestaan ”uskomushoitotapahtumaksi” (Simo Räisänen) ja ”taikauskon levittämiseksi” (Markku Myllykangas). Olen kirjoittanut näistä blogissani. Tällainen muistuttaa keskiajan inkvisitiota. Se tulkitsi, häpäisi ja tutkimatta tuomitsi itselleen epäsopivia, vääriksi ja taikauskoisiksi leimaamiaan näkemyksiä ja ihmisiä.

No, ymmärrän kyllä, että CAM-aihe on hankala, mutta ajattelen, että juuri siksi sitä pitääkin tutkia. Ei mikään aihe saa olla tabu tutkijayhteisössä.

Luotan siihen, että ajan kanssa järki ja hoitojärjestelmän ihmiskeskeisyys lopulta tulevat arvoonsa ja tutkimusta aletaan meilläkin tehdä niistä asioista, joita ihmiset itse  terveytensä eteen tekevät, vaikka tuo tekeminen ei olisikaan ”virallisen ja oikean” ajattelutavan mukaisia.

Uskon kehitykseen.

Mukavaa kevään odotusta, Erno, ja kiitos vielä kerran vastineestasi. Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja kiinnostavia hetkiä blogikirjoittelun ja keskustelun parissa.

Kirjoitusta on päivitetty 11.1.2018.

Kirjoitusta on päivitetty 13.1.2018, lisätty kappale kirjoituksen loppuosaan:

Lisäksi kehomielihoitoja, joiden tutkimusta parhaiten koko CAM-kentästä tunnen, käytetään runsaasti terveyden edistämiseksi (kuten jooga, mindfulness, reiki, vyöhyketerapia, luonto-  ja taideterapiat, parantava kosketus, tai chi, qi gong). Niiden vaikutusmekanismi on yleensä ”kehomielellinen”. Laitan sulut, koska termi ei ole vielä yleisessä käytössä.  Vaikutusta siis tuottavat samanaikaisesti  niin keho kuin mielikin,  (esim. joogassa) ja se ilmenee kehollisena ja mielellisenä kokemuksena.  Vaikutusta tulee sekä fysiologisten rauhoittumismekanismien kautta  (parasympaattisen, ”rauhoittumus”hermoston aktivoituminen) että samanaikaisesti ja niin ikään ainakin osittain myös fysiologisesti mielen välityksellä (tunteet, tunnelmat, hoidetuksi ja hoivatuksi tulemisen kokemus, kohdatuksi ja kuulluksi tulemisen kokemus).

Tiede 4/2016.

Usko ja Toivo taiteessa ja terveydenhoidossa

Metsosta Tulenkantajien kautta Koppeloon: kävelen Tampereen pääkirjastosta  Teos-Tulenkantajat -kirjakauppaan, josta ostan Jani Kaaron uuden kirjan Kauniimpi maailma.

Sieltä lähden kulkemaan Kauppakatua ylös. Galleria Koppelon ikkunasta sisään kuikistellessani silmiini osuu erikoislaatuisia rautalangasta väänneltyjä hahmoja. Hämmennyn. Menisinkö sisään?  Yhdellä näkyy olevan  kellot silminä. Toisella on päässään pullonavaaja.

Tuntuu sen verran hulvattomalta, että astun sisään.

Koppelossa on taiteilija Jyrki Nisonen näyttely.

Ulko-ovesta oikealle näkyy mustissa kehyksissä rautalankahahmoja. Taulun yläpuolelle taiteilija on laatinut siihen sopivan tekstin:Usko ja Toivo

Ilahdun, kun itse taitelija sattuu olemaan paikalla ja suostuu jopa valokuvattavaksi.

Jyrki Nisonen taiteilija 18.4.2017

Taitelija Jyrki Nisonen sekä uskoa ja toivoa käsittelevä taulu.  

Katselen teoksia lievän epäuskon vallassa. Sisäinen ääneni esittää kysymyksen: ”Mitä tämä oikein on?  Jatkan ihmettelyä. Keskustelen taiteilijan kanssa ja kerron, että eniten pidän tuosta  Uskosta ja Toivosta.  Sitä en kerro, että taulu muistuttaa  muutaman viikon takaisesta plasebotutkijoiden kongressista Hollannissa. Siellä puhuttiin myös uskosta ja toivosta eli kehon paranemista edistävistä mielialatekijöistä ja muista seikoista, joita tiede ei vielä oikein ymmärrä.

Plasebosta, tuosta parantavasta paradoksista kirjoitin Plasebo – mysteerimies? Uudistuva terveydenhoito -verkoston blogiin äskettäin.

Nisosen  teoksissa on jotakin ”plasebomaista”. Ne paljastavat paradokseja ja herättävät positiivisella tavalla ristiriitaisia ajatuksia ja mielikuvia. Olkoon esimerkkinä teos, joka  julistaa: ”Kaikkien maiden jumalat liittykää yhteen!” 

Jyrki Nisonen sanoo näyttelyn esittelytekstissään: ”Kirjoitettuna ja kuvaan kytkettynä sanat voivat syöpyä syvemmälle tajuntaan.”

Niinpä. Sanan ja kuvan liitossa on todellakin paljon samaa kuin kehon ja mielen liitossa.

Taulun otsikko ”Toisinaan tulee mieleeni, olenko sittenkään niin hyvä ihminen” osuu kohdalleen juuri tänään.

Illalla lähden Teos-Tulenkantajien kirjakauppaan kuuntelemaan, mitä tiedetoimittaja Jani Kaarolla on sanottavaa tuoreesta Kauniimpi maailma -kirjastaan, joka myös herätti paljon ajatuksia. Ehkä kijoitankin Kauniista maailmasta lähaiakoina.

Kelpo miehiä Jyrki ja Jani. Menestystä molemmille!

Uskomushoito voi parantaa

Mielen vaikutus kehoon on tieteellisesti todistettu fakta. Uskon ja kokemuksen vaikutukset on ymmärretty jo vuosisatoja. Nyt niiden tehosta on biolääketieteellistäkin näyttöä. National Geographyn (NG) joulukuun (13/2016) jutussa  Henki voittaa aineen haastatellaan useita tutkijoita  (mm. Ted Kaptcukia, josta kerroin Lumoava plasebo -kirjoituksessani) sekä kansanparantajia ja potilaita.

usko-voi-parantaaUskomushoidon elementtejä on kaikissa hoitomuodoissa, joilla autetaan elävää, tietoista ihmistä. Uskomushoito-termi kattaa siis käytännössä kaikki virallisessa järjestelmässä ja sen ulkopuolella olevat hoitomuodot, paitsi kun hoidetaan tajuttomia potilaita.

Oikeanlainen usko ja oikeanlainen kokemus tukevat toisiaan”, sanoo yksi haastateltu, Tor Wager, joka toimii nykyisin Coloradon yliopiston professorina ja Boulderin kampuksen aivotutkimuslaboratoion johtajana. ”Siinä se resepti on” (NG 13/2016, 48).

Plaseboa ja kokemusta koskevan tutkimusnäytön perusteella on selvää, että uskomushoidot voivat parantaa monia kipu- ja sairaustiloja. NG:n haastattelema parkinsonpotilas Mike Pauletichin arkiliikkumista rajoittavat oireet helpottuivat merkittävästi, vaikka hän oli tutkimusohjelmassa saanut vain lumehoitoa. ”Minulle on aivan sama, saako tämän aikaan plasebo vai jokin lääke”, Pauletich sanoo (NG 13/2016, 35)

Uskon, odotusten, kokemuksen tai kosketuksen elementtejä on leikkauksissa, lääkehoidoissa ja  CAM-hoidoissa.  Ne ovat juuri sitä, mitä ennen kutsuttiin plaseboksi. CAM=Complementary and Alternative Medicine=Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot.

NG 13/2016 selvittää hyvän journalismin tapaan ymmärrettävästi ja havainnollisesi, mistä fysiologisesti uskossa, luottamuksessa ja kannustavassa hoitosuhteessa oikein on kysymys. Juttu kertoo myös, kuinka perinnehoidoissa tätä piirrettä on jo muinoin osattu käyttää sairaiden auttamisessa ja kuinka moderni länsimainen lääketiede on vasta 2000-luvulla havahtunut huomaamaan, että naturalistinen biolääketieteellinen tutkimus ei enää riitä hoitotutkimuksissa. Plaseboa ei enää voi pitää vain jonakin, joka häiritsee tutkimusta ja jonka vaikutus pitäisi minimoida tutkimusasetelmissa.

Mieli on marssinut peruuttamattomasti näyttämölle.

Kiinnostavaa tässä on se, että vasta sitten, kun pystyttiin aivokuvantamisen avulla osoittamaan fysiologisesti, että plaseboksi määritellyt asiat (esim. odotukset, kannustava hoitosuhde ja rituaalit) näkyvät konkreettisina aivotilojen muutoksina, alettiin myöntää, että hoitotilanteella, kontekstilla ja mielialatekijöillä on todellista ja suurta merkitystä. Sillä on merkitystä sekä paranemiseen että ihmisen selviytymiseen ja toimeentulemiseen sairauksiensa ja vaivojensa kanssa.

Vieläkään tämä ei näy käytännössä siellä, missä sen erityisesti pitäisi näkyä eli perusterveydenhuollon palveluissa.  Kroonikot, mielenterveysongelmaiset,  epämääräisistä ja vaikeasti diagnosoitavista vaivoista kärsivät, moniongelmaiset ja kaikki, joita on vaikeaa tai mahdotonta auttaa nykylääketieteen näyttöön perustuvin keinoin, kärsivät tästä. Perusterveydenhuollossa on tarjolla erittäin niukasti kehomieliajatteluun ja asiakkaan aitoon ja ajan kanssa tapahtuvaan kohtaamiseen nojaavia hoitomuotoja.

Ääriesimerkki liian teknistyvästä hoitamisesta on vanhusten kotihoito. Lääkäri saattaa olla vanhukselle tavoitettavissa videoneuvottelun kautta (vaikka asiakas ei edes osaisi käyttää tietokonetta)! Kotihoidossa  hoitajalla voi olla kaksikymmentäkin vanhusasiakasta päivässä, jotka tarvitsevat mm. apua peseytymisessä ja lääkkeiden ottamisessa. (Näin kertoi eräs tuntemani hoitaja, joka uupui tuossa työssä sekä fyysisesti että erityisesti henkisesti). Ei siinä ehdi olla toiselle läsnä ja tarjota hyvää tekevää plaseboa!

Viisaus palaa takaisin – konemetafora ei riitä

Nyt muinainen viisaus on palannut takaisin – laboratorioiden kautta. Vanhoissa lääketieteen linjoissa (esim. kiinalainen ja ayurvedinen) ja perinnehoidoissa tunteiden, rituaalinen ja hoitotilanteen merkitys on tiedetty jo hyvin kauan. Siitä on kertynyt runsaasti kokemusnäyttöä jo silloin, kun laboratorioita ei vielä ollut edes olemassa.

Parisataavuotinen moderni länsimainen teknistynyt lääketiede kulkee edelleen ansaittua voittokulkuaan, mutta se ammentaa parantamisviisautta myös konemetaforan (korjataan ihmislaite teknisesti ja sitten se taas toimii…) ulkopuolelta –  sieltä missä on henki, mieli, tunteet ja usko.

On upeaa, että uudet biolääketieteelliset tutkimukset vihdoin todistavat, että plasebovaikutus on kovaa faktaa, todellista ja potilasta parantavaa.

Enää ei tarvitse kinata, kumpi on tärkeämpää: biologia vai psykologia, keho vai mieli. Nehän ovat teoreettisesti ja käytännöllisestikin samaa asiaa eli kehomieltä. Kumpikin ihmisyyden osa vaikuttaa toiseensa kokonaisessa henkilössä.

Pitkälle kehitettyä mediteknologiaa ja lääkäreiden huippuosaamista ja näiden tutkimusta tarvitaan ehdottomasti, mutta niin tarvitaan myös sellaisia hoitomuotoja ja niiden tutkimusta, jotka nojaavat ihmisen mielen ja kehomielen ”ihmeitä” tekevään voimaan. Nämä eivät ole vastakkaisia ja toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan täydentäviä – ihmisen parhaaksi.

Moni biolääketieteeseen vihkiytynyt toteaa ehkä tässä yhteydessä, että kyllä meille on jo lääkärikoulutuksessa opetettu plasebovaikutus ja se kyllä tunnetaan hyvin. Näin varmaan on, mutta pulma onkin siinä, että tätä tietoa ei ole vielä positiivisella tavalla sovellettu terveyspalvelujen kehittämisessä. Tietoa ei ole implementoitu käytäntöön. Mistähän se johtuu?  Osittain  varmaan siitä, että plasebo on ollut lääkäreiden työssä melko vaiettu, mutta kuitenkin julkinen salaisuus. Plasebotutkimusten myötä tilanne tulee muuttumaan. Näin arvelen.

Suomessa plaseboa ei myöskään empiirisesti tutkita. Vai tietääkö joku jonkun, joka tekee kliinistä plasebotutkimusta Suomessa? Tarkoitan itsensä plasebon tutkimista, en sen käyttöä tutkimuksen apuna.  Tekeekö joku kliinistä CAM-tutkimusta Suomessa?  (Jos tiedät, voit lähettää yksityisviestiäkin  pauliina.aarva@uta.fi. Kiitos.)

Lääketieteellisen (ja myös psykologian) tutkimuksen vahvasta naturalistisesta dominanssista yhteiskunnassamme kertoo se, että edes omien  suomalaisten perinnehoitojemme merkitystä parantumisessa ja laajemmin kansalaisten terveyden edistämisessä ei myöskään tutkita. Miksi ei?

Mielen ja kehon välinen liitto on silti pysyvä, vahva ja tieteellisesti todistettu, mikä nähdäkseni jossakin vaiheessa tulee vaikuttamaan koko terveystieteiden teorioihin ja tutkimuskäytöntöihin. Sitä myötä se (kehomieli-ajattelu) voi vähitellen alkaa näkyä hoitokäytännöissäkin. Tästä antaa viitteitä erilaisten meditaation muotojen siirtyminen terveydenhuollon valtavirtaan Kati Sarvela mediaatiosta.

Yleinen nykykäsitys jonkun hoitomuodon tehottomuudesta (”vaikutus ei ylitä plasebovaikutuksen tasoa”) muuttuu, koska nykytiedon mukaan on aina otettava huomioon plasebon osuus, ei vain tutkimuksissa vertailuryhmänä, vaan elävässä elämässä todellisena parantavana hoidon osana.

Paradigman muutos tulossa?

Tämä muuttanee vallitsevaa ajattelutapaa, paradigmaa, niin tutkimuksessa kuin käytännössäkin. Näkökulmaani selventääkseni lainaan tutkija Asta RaamiaVäitöstutkimuksensa pohjalta hän on kirjoittanut erinomaisen kirjan Älykäs intuitio (Kustantamo S&S 2016). Alla oleva kuvio, jossa havainnollistuu se, mitä tarkoitan vallitsevan paradigman muutoksella, on otettu Asta Raamin kirjasta. Hän on osannut kuvata asian hyvin piirroksen avulla.

paradigma

Kuviossa alavasemmalla näkyvä sykkyrä symboloi ratkaisua kaipaava ongelmaa (esim. kroonikkojen oireiden lievitys, vaikeasti diagnosoitavat vaivat jne.). Jos vallitseva ajattelu- ja toimintatapa ei tarjoa hyviä ratkaisuja, niitä on haettava rohkeasti kuvan mustan pallukan ulkopuolelta. (Asta Raami 2016, Älykäs intuitio, s. 56, kuvateksti minun.)

Ongelmiin eli tässä tapauksessa vaivoihin, joihin moderniin länsimaiseen lääketieteeseen nojaavat hoitomuodot eivät ole riittäviä, on ryhdyttävä etsimään muita näkökulmia. Niitä löytyy, kun ruvetaan rohkeasti rikkomaan ajatustottumusten kahleita ja rajoja. Mitään pelättävää ei ole.

Erityistieteiden rajoja voidaan ylittää turvallisesti ja yhteistyössä, kunhan on riittävästi tahtoa ja halukkuutta. Vastakkainasettelu voi olla hidaste, mutta este se ei toki ole. Kaikki on muuttuvaista. Hyväksi koettu entinen ja toimiva nykyinen säilyvät, mutta saavat ajattelussa ja käytännössä uusia asioita rinnalleen.

Skeptikkoliike voi mainiosti edistää ja uudistaa terveystutkimusta ja terveydenhuollon käytäntöjä ryhtymällä tieteellisen skeptisismin periaatteita noudattaen pohtimaan nykyisen vallitsevan terveystiedeparadigman perusteita.

Ollaan vaan rohkeasti rajalla!

ilotulitusta-7

Suuret kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille kuluneesta vuodesta.

Toivotan HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2017!

Lumoava plasebo: hyödyistä on tutkimusnäyttöä

Plasebohoito voi olla joskus parempaa kuin tavanomainen hoito. Lumeen vaikutuksia on paljon ja monenlaisia ja niitä on kaikessa hoitamisessa. Laajoja meta-analyyseja plasebon hyödyistä ei ole tehty, koska sen eri muotojen tutkiminen on vasta alussa. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että plasebo olisi tehotonta, vain ”plaseboa”.

talvimarja

On hyvin tiedossa, että potilaan parantumista auttavat anatomiaan, fysiologiaan ja molekyylibiologiaan nojaavat lääketieteen keinot. Lisäksi potilaan mieli, tunteet ja uskomukset myös vaikuttavat keskeisesti kaikessa hoitamisessa, kuten on osoitettu useissa biolääketieteellisissä tutkimuksissa, esimerkiksi psykosomatiikan ja psykoneuroimmunologian alalla (Benedetti 2014).

Plasebo eli lume tarkoittaa tavallisesti vaikuttamatonta lääkettä tai hoitotoimenpidettä. Käsite on jo lähtökohtaisesti ristiriitainen, sillä on vaikea kuvitella, kuinka vaikuttamaton periaatteessakaan voisi vaikuttaa?

Lume tieteellisen tutkimuksen apuvälineenä ja käytännön elämässä ovatkin kaksi eri asiaa. Pekka Louhiala ja Eija Kalso pitävät termiä osittain harhaanjohtavana. Sen taustalla kun on silmänlume, joka viittaa hämäykseen tai petokseen. Siitähän ei hoitamisessa yleensä ole kysymys, koska itse hoitotapahtumaan, potilaan ja lääkärin tai hoitajan kohtaamiseen liittyvä, toivottu tai ei-toivottu vaikutus on todellinen ilmiö eikä silmänlumetta.

Plaseboon liittyy kielteisiä ja väheksyviä sävyjä, jotka ovat siirtyneet myös plasebovaikutuksen käsitteeseen. Esimerkiksi ilmaisu ”vain plasebovaikutus” on tavallinen, kun viitataan jonkin hoitomenetelmän myönteiseen vaikutukseen silloin, kun puhuja ei pidä sitä teoreettisesti uskottavana. (Louhiala ja Kalso 2014) CAM-hoitojen kritiikissä tämä on yleistä.

Ristiriitaa on pyritty ratkaisemaan erottamalla plasebo ja plasebovaikutus (placebo effect). Aiheesta on kirjoitettu satoja tieteellisiä ja ammatillisia julkaisuja, joista tunnettuja ovat ainakin Fabrizio Benedettin, Daniel Moermanin, Ted Kaptchukin ja Irving Kirschin tutkimukset ja kirjoitukset. Suomessa aihetta ovat pohtineet erityisesti Pekka Louhiala, Raimo Puustinen ja Eija Kalso. Näiden teksteihin tämä kirjoitus pääasiassa nojaa. Kirjoitus ei ole kattava katsaus plasebotutkimuksen, vaan yksi näkökulma.

Plasebokirurgiasta tuloksia

Kuten Moerman (2011) toteaa, monissa tutkimuksissa on osoitettu, että tehottomaksi oletettu hoito onkin aiheuttanut samanlaisia vaikutuksia kuin vaikuttavaksi oletettu ”aktiivihoito”. Esimerkkejä on muun muassa kirurgian, psykiatrian ja kivun hoidon alalta. Plasebolla on myös alennettu verenpainetta ja kolesterolitasoja, vaikutettu hormonitasapainoon sekä lievitetty masennusta ja ahdistusta.

Subjektiivisiin ja toiminnallisiin vaivoihin Moermanin (2011) mukaan potilaskeskeinen lähestymistapa on hyödyllinen. Näitä ovat esimerkiksi migreeni, skitsofrenia, selkäkipu, masennus, astma, post-traumaattinen stressihäiriö, neurologiset häiriöt, kuten Parkinsonin tauti, tulehduksellinen suolistosairaus ja monet muut autoimmuunisairaudet ja mitkä tahansa ilman tunnettua syytä alkaneet vaivat. Potilaskeskeisyys edellyttää, että potilaan kokema hoitotulos on merkittävämpi kuin lääkärin arvio.

Edellä mainituissa tilanteissa ”vaikuttamaton” pilleri voi siis olla yhtä hyödyllinen kuin ”oikea”. Moerman toteaa, että plasebokontrolloiduissa hoitotutkimuksissa yleensä pyritään vakuuttamaan lääkärit, vaikka tämä tieteellinen vakuuttelu olisi potilaille oikeastaan merkityksetön.  Usein oletus siitä, että olisi olemassa oikeanlainen plasebokontrollointi, on virheellinen. Tällä väitteellään Moerman (2011) viittaa artikkelissaan mainitsemaansa Morrisin huomioon, että useimpien käytännössä lääkärintyötä tekevien mielestä tällaisessa oletuksessa on yhtä paljon järkeä kuin siinä, että bensasäiliöön tankataan Earl Gray teetä.

Merkitysvaikutus

Moermanin (2011, 2013) mukaan plasebovaikutus on merkitysvaikutus (meaning effect). Jokainen lääketieteellinen toimenpide (aktiivinen ja ”vaikuttamaton”/inert) sisältää merkityksiä potilaalle. Tämä merkitys nimenomaan on vaikutusta. ”Lääkärin pukeutuminen univormuun eli valkoiseen takkiin luo merkityksiä voimasta ja vallasta. Käytetään kalliita koneita, joilla voidaan katsoa sydämeen ja aivoihin. Kaikki tämä sekä komea sairaalarakennus, sen sisustus, leikkaussalin valot, tietokoneet, maaginen respetinkirjoitusalusta sekä hoivaava sairaanhoitaja lisäävät tehokkuuden tuntua ja merkitystä aivan riippumatta siitä, mitä lääkeitä tai laitteita käytetään.”(Moerman 2011)

Nämä merkitykset luovat odotuksia, jotka voivat dramaattisesti muuttaa hoidon oletettua tehokkuutta. Odotukset heijastuvat mm. opioidien vaikutuksissa sekä potilaan odotuksiin yhteydessä olevissa aivotilojen muutoksissa, jotka näkyvät toiminnallisissa  magneettikuvauksissa (fMRI). Moerman kysyy retorisesti: ”Tarkoittaako tämä sitä, että voisimme kaksinkertaistaa yhdellä tankilla ennen ajamamme mailimäärään pelkästään haluamalla tarpeeksi voimakkaasti? No ei. Mutta ihmiset eivät ole koneita, ja meidän ei pitäisi kohdella heitä sellaisina. Tarvitseeko meidän kontrolloida kaikkia hoitoja osoittaaksemme, että ne ovat spesifisti vaikuttavia. Ehkä riittäisi yksinkertaisesti sen osoittaminen, että hoito tuo merkittävää parannusta potilaan elämään kohtuullisin kustannuksin ja että hoidosta ei ole lyhyellä tai pitkällä aikavälillä kielteisiä vaikutuksia.  Tämä on lopultakin lääketieteen ensimmäinen periaate: ”Älä vahingoita!” (Moerman 2011)

Moerman (2013):  ”People don’t respond to placebos. They respond to what placebos, drugs, clinicians, and others mean and when there are no placebos in the study, they respond to the person who brings it to them. People respond to what we know, think, and feel. . . People respond to what we are told, believe and know. . . People respond to their various cultural backgrounds. . . They respond to language, to caring, to culture, to community, to history. In a word, they respond to meaningful phenomena.”

Plasebon käsite onkin muuttumassa tai oikeastaan on jo muuttunut. Nyt kirjallisuudessa erotetaan selkeästi itse plasebo (ns. vaikuttamaton hoito) ja plasebovaikutus, josta Moerman käyttää tuota nimitystä merkitysvaikutus.

Hoivavaikutus

Pekka Louhiala ja Raimo Puustinen (2014) ehdottavat käytettäväksi termiä hoivavaikutus. Tähän he päätyivät analysoituaan plasebon eri merkityksiä. He kuvaavat eri tapoja ymmärtää plasebo. Vanhin lienee harhautus, huijaus tai petos, joksi se edelleenkin joskus tulkitaan. Ajattelu nojaa siihen perusolettamuksen, että joku todella tietää totuuden jonkin hoitomuodon hyödyttömyydestä ja kun hän silti käyttää tai suosittelee sitä potilaalle, hän huijaa tahallisesti. Toinen tapa soveltaa lumetta hoidossa on, että potilaalle kerrotaan avoimesti, että tämä lääke on tehoton, mutta että voi se silti ehkä auttaa. 

Kolmanneksi, plaseboa voi olla hyvä usko. Sekä hoitajat että hoidettavat uskovat yhdessä johonkin. Esimerkiksi yskänlääkkeiden tehottomuudesta on vahvaa kliinistä näyttöä, mutta niitä myydään silti paljon. Sama alkaa pikkuhiljaa paljastua masennuslääkkeistä. Niiden kliininen näyttö on osoittautunut vaatimattomaksi, mutta niitä myydään paljon. (Gøtzsche 2014)

Neljäs tapa käyttää lumetta on jo historiaa, mutta RCT-kokeiden alkuvuosikymmeninä tutkimukseen osallistuville potilaille valehdeltiin, että he saavat vaikuttavaa lääkettä, vaikka todellisuudessa heille annettiin tutkimustarkoituksessa vaikuttamatonta ainetta. Nykyisin tutkimuksiin osallistuville potilaille kerrotaan, että he saattavat joutua kumpaan tahansa tutkimusryhmään joko oikeaa lääkettä saavaan tai lumeryhmään.  Tämä, tietoon perustuvan suostumuksen merkitys plasebolla on nykyään tutkimuksissa.

Plasebovaikutusta on siis monenlaista.  Lääketieteellisessä kirjallisuudessa puhutaan myös hoitotilanteen vaikutuksesta (conditioning). Eräät tutkijat ovat käyttäneet termiä muistettu hyvinvointi, koska plasebovaikutus johtuu keskushermoston tilasta, joka on tulosta aikaisemmista hyvinvoinnin tuntemuksista.

Plasebo-käsitteen käyttötapojen analyysinsä perusteella Louhiala ja Puustinen ehdottavatkin, että plasebo jätettäisiin puhtaasti tutkimuksen käyttöön ja hoidon yhteydessä puhuttaisiin hoivavaikutuksesta (care effect). Se sisältää ne ilmiöt, jotka hoitotilanteessa osoittautuvat hyödyllisiksi, vaikka itse hoidolla ei ole suoraa todettua syy-yhteyttä paranemiseen. Toisin sanoen, hoivavaikutus on varsinaisen lääketieteellisen tai muun erityisen hoitotoimenpiteen ohella, vieressä tai ulkopuolella tapahtuvaa vaikutusta.

Ehdotus vaikuttaa järkevältä ensiksikin, koska plasebovaikutus on ristiriitainen termi.

Toiseksi, kaikessa hoidossa on hoivavaikutusta, ellei potilas ole tajuton. Tajuttomana hän ei tietenkään tunne eikä tunnista hoivaa eikä muutakaan ympärillään. Hoivavaikutus koskee kaikkea hoitamista, niin lääkäreiden, sairaanhoitajien, terapeuttien, täydentävien hoitajien, sosiaalityöntekijöiden kuin sukulaisten, ystävien ja läheistenkin hoitotoimintaa.

Kolmanneksi, plasebo-termiä käytetään mielivaltaisesti ja manipulatiivisesti esimerkiksi juuri täydentävien hoitojen yhteydessä silloin, kun puhuja ei pidä jotakin hoitoa teoreettisesti vakuuttavan tuntuisena. ”Sehän perustuu plasebovaikutukseen” kuulostaa aivan erilaiselta kuin ”Sehän perustuu hoivavaikutukseen”.

Vaihdetaan sana – vaihtuu merkitys

Kun vaihdetaan sana, vaihtuu merkityskin. Louhiala ja Puustinen arvelevat, että hoiva on neutraalimpi kuin plasebo, koska ei sisällä yllä esitettyjä ristiriitaisia merkityksiä ja kaiken kaikkiaan on vapaa konnotaatioista, sivumerkityksistä. Minun mielestäni sillä on positiivinen konnotaatio. Hoiva tuntuu hyvältä, plasebo ikävältä.

Hoivavaikutus (tai miksi tuota ei-spesifiä hoidon osuutta halutaankaan kutsua) voi olla suuri, pieni tai negatiivinen (nosebovaikutus, pahentava vaikutus) sen mukaan, millainen on hoitotilanne, hoitohistoria, hoitosuhde, millainen hoitajan asenne ja intentio eli tahdonsuunta, mutta sitä ei voi poistaa hoitosuhteesta.

Sitä on kliinisissä kokeissakin, mutta siellä plasebokontrolloiduissa kokeissa, se nähdään häiriötekijäksi päinvastoin kuin käytännön elämän hoitotilanteissa, jossa se on nähtävä auttajaksi.

Kokemusvaikutus

Ehdottaisin pohdittavaksi myös kokemusvaikutus-termin käyttöön ottoa, sillä se kattaa sekä hoitotilanteen, odotukset, hoivakokemukset että muut tunnelmavaikutukset. Tosin termiä on hankala kääntää englanniksi. Ei se kai oikein voi olla experience effect?

Tutkimuksen tehtävä on selvittää, millaista ja minkä asteista ”plasebovaikutus” ja sen tulokset ovat erilaisissa hoitamisen tavoissa: a) virallisissa ja epävirallisissa, b) yhtä erillistä sairautta tai koko ihmistä hoidettaessa ja c) yksilöä tai ryhmää tai yhteisöä hoidettaessa. Jos tutkimuksissa osoittautuu, että se (hoiva) on myös lääkkeettömien hoitojen (esimerkiksi CAM-hoitojen) yhteydessä hyödyllistä, olisi loogista ja inhimillistä käyttää hoivaa nykyistä tehokkaammin ”lääkkeenä” terveydenhuollossa ja sen ulkopuolella aina kun se suinkin on mahdollista.

Irving Kirsch (2013) kehottaakin terveydenhuoltoa tehostamaan plasebovaikutuksen soveltamista käytännön hoitamisessa.

Plasebon vaikutusmekanismit

Plasebon koko vaikutuskirjoa ei tunneta, mutta tiedetään että mekanismeja on useita. Runsas tutkimuskirjallisuus osoittaa, että plasebovaikutus on psykobiologinen tapahtuma. Se on siis kehomielellinen ilmiö. Lumeen mekanismeiksi on esitetty psykologisia mekanismeja kuten a) potilaan odotukset, b) tilannetekijät, c) aikaisemmat kokemukset, oppiminen, sosiaalinen havainnointi sekä neurobiologisia mekanismeja, kuten erilaisten välittäjäaineiden ja neuromodulaattoreiden vapautuminen.(Finniss ym. 2010)

Avoin plasebo

Plasebon on todettu vaikuttavan alaselkäkipua parantavasti myös silloin kun tutkimuksessa potilaille on kerrottu, että he saavat tavanomaisen hoidon lisäksi lumepillereitä.  Carvalhon ja hänen ryhmänsä työ (2016) on ensimmäinen RCT-tutkimus joka osoittaa avoimen plasebon mahdolliset kliinisesti merkittävät hyödyt alaselkäkipujen hoidossa.  Kiinnostavaa oli, että kun tavanomaisen hoidon ryhmä tutkimuksen loppuvaiheessa siirtyi avoimen plasebon hoitoa saavaksi, niin tässä ryhmässä sekä kivut vähenivät että koettu toimintakyky parantui.

Tutkimuksen tulkinnan rajoituksia ovat pieni tutkittavien ryhmä. Subjektiivisten arviointimittarien käyttöä voidaan myös biolääketieteen näkökulmasta pitää rajoittavana tekijänä. Tutkijat perustelevat valintaa kuitenkin näin: Furthermore, despite not having objective markers of changes in any pathophysiology, our results are supported by more than 40 neuroimaging studies of pain conditions that suggests that placebo analgesia is, in fact, correlated with objective changes in quantifiable and specific areas of the brain and relevant neurotransmitters. (Carvalho et al 2016)

Rajoituksistaan huolimatta tutkimus on uudenlainen avaus kehon ja mielen yhteisvaikutusten tutkimukseen. On jo kauan – aina Beecherin kipututkimuksista lähtien tiedetty, että mielellä yhdistettynä  tilannetekijöihin on hoitavaa vaikutusta. Tässä se on osoitettu RCT-kokeessa, jossa on verrattu tavanomaista hoitoa ja avointa plaseboa.

Mitä mieltä kansa on?

Meille kansalaisille on annettu terveysinstituutioiden kautta plasebosta kuva että se on jotakin pahaa ja kielteistä, koska se ei ole oikeaa hoitamista, vaan valetta. Tämä juontaa aikaan jolloin plasebohoitoa pidetiin puoskarointina.

Anne Harrington on tutkinut plasebon historiaa. Hän mainitsee professori Richard Cabotin, joka Harringtonin tavoin toimi aikanaan Harvardin yliopistossa ja kirjoitti, että kaikki plasebo on valhetta ja että pitkällä aikavälillä valhe paljastuu. Harrington toteaa, että Cabotille plasebo on saattanut olla puoskarointia, mutta useimmat lääkärit pitävät sitä yhä edelleen liian hyödyllisenä sivuutettavaksi.  (Harrington 2008) https://liinanblogi.com/2014/11/05/plasebo-flipperissa-nakyy-kaksoissidos/

Hyvä niin, sillä potilaatkaan eivät pelkää plaseboa.

Potilaat eivät vastusta plasebohoitojen käyttöä BMJ:ssä julkaistun kyselytutkimuksen tulosten mukaan.  Kaksi kolmesta kyselyyn osallistuneesta olisi valmis ottamaan vastaan plasebohoitoa kohtalaiseen vatsakipuun, jos tietäisi, että lääkäri sitä suosittelee. (Hull et al 2013) Plasebo näyttää siis olevan kansan keskuudessa varsin hyväksytty asia. Kyselyn mukaan valtaosa vastaajista kyllä tiesi, mitä plasebo tarkoittaa (tätä kysyttiin heiltä erikseen, joten he eivät kuvitelleet plaseboa joksikin vaikuttavaksi lääkkeeksi).

Olisiko ehkä niin, että ihmiset hahmottavat hoitamisen paljon muuksikin kuin tieteellisen näytön tarvitsevaksi lääkkeeksi tai toimenpiteeksi.

Kaksoissokkoistus

Plasebovaikutuksen vuoksi plasebokontrolloiduissa lääketutkimuksissa potilas ei tiedä, mitä lääkettä (oikeaa vai lumetta) hän saa. Kaksoissokkoistuksella myös lääkärin ja hoitajan vaikutusta kontrolloidaan eli pyritään erottamaan se oletetusta, lääkkeen omasta, itsenäisestä vaikutuksesta. Malli perustuu siihen, että lääkeaineella ajatellaan olevat erillinen mieliala- ja tilannetekijöistä irrallinen ja erikseen mitattava vaikutus ihmiskehossa. Tässä ajattelussa kaksoissokkokoe sopii hyvin juuri lääketutkimuksiin, mutta ei ole sielläkään aivan ongelmaton.

Psykoterapioiden ja kehomielihoitojen tutkimukseen tällainen ajattelu sopii harvoin, koska hoidettavan kokemuksia ja tunnetekijöitä sekä mielensisäisiä asioita, kuten mielen avulla hoitamista, pidetään niissä yleensä tärkeinä. Niissä vertailun kohteena ovat yleensä jokin toinen hoito tai hoitamattomuus ei jonotuslistalla olevien potilaiden kokemukset ja niiden muutokset tietyllä aikajaksolla.

Sokkoistusta (eli että potilas ei tiedä mitä hoitoa saa) on joskus hankala tehdä. Esimerkiksi ihminen ei voi meditoida tietämättä meditoiko vai ei. On vaikea myös kuvitella, mitä olisi lumemeditaatio. Joissakin täydentävissä kehomielihoidoissa myös hoitoon olennaisesti liittyvien rituaalien, hoitotilan ja hoitosuhteen sokkoistaminen on mahdotonta.

Lääkärit ja plasebo

”Lääkärintyössä plasebovaikutukset liittyvät paljolti luottamukselliseen potilas-lääkärisuhteeseen. Sen toteutuminen vaatii lääkäriltä ammattitaitoa (tietää antamiensa hoitojen olevan tehokkaita), potilaan ymmärtämistä (empaattisuutta) ja hyvää kommunikaatiotaitoa. Terveydenhuollon järjestelmän tulisi mahdollistaa tämän tärkeän lääkärin työvälineen käyttö.” (Louhiala ja Kalso 2014)

CAM ja plasebo

CAM-tutkimus on osoittanut, että monista hoitomuodoista on hyötyä: oireet lievittyvät ja olotila kohentuu. Joissakin tutkimuksissa on osoitettu hoitojen plasebotasoinen vaikutus, toisissa sen ylittävä. Laajoja meta-analyysejä on vähän samasta syystä kuin plasebotutkimuksessakin: tutkimuksia ylipäänsä on tehty paljon vähemmän kuin lääketieteen alalla. Tästä, meta-analyysien vähäisyydestä huolimatta ei voida päätellä, että CAM yleensä olisi tehotonta, ”vain plaseboa”.

Finniss ym (2010) ovat pohtineet mahdollisuutta, että CAM voisi olla vaikuttavaa juuri plasebovaikutuksen vuoksi , koska moniin hoitoihin liittyy rituaaleja, tietynlainen hoitoympäristö, erityinen hoitosuhde ja yleensä pitkähkö vastaanottoaika verrattuna esimerkiksi lääkärissä käyntiin.  Uskon, toivon ja luottamuksen ilmapiiri voi myös saada aikaan vaikutuksia.

Tutkijat mainitsevat laajan RCT-tutkimusten sarjan, jossa vertailtiin akupunktion, valeakupunktion, hoitamattomuuden ja tavanomaisen hoidon välisiä eroja erilaisten kiputilojen hoidossa. Näissä kokeissa oikeaa akupunktiota saaneiden ja valeakupunktiota saaneiden  tulosmuuttujat eivät juuri poikenneet toisistaan. Se sijaan kummassakin  ryhmässä hoitotulos oli parempi kuin hoitamattomien ja tavanomaista hoitoa saaneiden ryhmässä. Tulosten perusteella tutkijat  (Linde ym, lähde Finniss ym. 2010 artikkelissa) päättelivät, että potilaiden odotukset kivun lievityksestä olivat kaikkein selkein vaikutuksen ennustaja riippumatta siitä kummassa ryhmässä (oikeassa vai valeakupunktioryhmässä) henkilö oli. Positiivisen odotuksen vaikutus kesti yhden vuoden.

Tästä heräsi kysymys, voidaanko plasebohoitoa suositella terveydenhuollossa ilman että huijataan ja kuitenkaan vähättelemättä sen mahdollista terapeuttista vaikutusta. Edellä kuvattuun akupunktioesimerkkiin viitaten lääkäri voisi vastata:

Suosittelen sinua kokeilemaan akupunktiota. Useta laajat tutkimukset ovat osoittaneet että perinteinen akupunktio ei ole tehokkaampaa kuin valeakupunktio, mutta molemmat näistä ovat tuottaneet alaselkäkipuun parempia tuloksia kivun lievityksessä kuin hoidotta jääminen tai tavanomainen hoito. Vaikka erityinen neulojen käyttö ei näyttäisi olevan merkittävää oireiden lievityksessä, niin on mahdollista että akupunktio toimii psykologisella mekanismilla, joka edistää itseparantumista, mikä tunnetaan plasebovaikutuksena. Tällainen selostus vaikuttaisi rehelliseltä. (Finniss ym 2010)

Kaptchukin ja Millerin (2015) näkökulma-artikkelin mukaan näyttää siltä, että plasebo voi merkittävästi lievittää oireita ja tuoda helpotusta potilaan elämään, mutta se ei paranna spesifiä sairautta. Se on kirjoittajien mielestä tärkeä hoidon osa ja tähän mennessä toteutettuja tutkimuksia pitäisi laajentaa, jotta ymmärrettäisiin paremmin plasebovaikutuksen mekanismeja. Kirjoitus päättyy toteamukseen että plasebo on tärkeä osa parantamista/healing:

In other words  research on placebo effects can help explain mechanistically how clinicians can be therapeutic agents in the ways they relate to their patients in connection with, and separate from, providing effective treatment interventions. Of course, placebo effects are modest as compared with the impressive results achieved by lifesaving surgery and powerful, well-targeted medications. Yet we believe such effects are at the core of what makes medicine a healing profession.”

CAM on suosittua useimmissa länsimaissa. Onko CAM ollut vastaus tähän healing-haasteeseen?

Lähteet

Benedetti, Fabrizio. 2014. Placebo Effects (Kindle Locations 69-70). OUP Oxford. Kindle Edition.)

Finniss, Damien G,  Kaptchuk, Ted J, Miller, Franklin, Benedetti, Fabrizio. 2010. Biological, clinical, and ethical advances of placebo effects. Lancet 2010; 375: 686–95.http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(09)61706-2/abstract

Gøtzsche, P. C. (2014) Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon. Sitruunakustannus. Norhaven Tanska.

Harrington A. 2008. The Cure Within. A History of Mind-Body Medicine. WW.Norton & Company. New York.

Kaptchuk  Ted J and Miller Franklin G 2015.  Placebo Effects in Medicine. The New England Journal of Medicine. 373;1 July 2, 2015 http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMp1504023#t=article

Louhiala, P., Puustinen, R. (2008) Rethinking the placebo effect. J Med Ethics;Medical Humanities, 34:107–109.

Louhiala Pekka, Kalso Eija.2014. Plasebon monet kasvot. Lääkärilehti 45/2014 vsk 69, s. 2979 – 2982.

Hull SC ym. 2013. Patients’attitudes about the use of placebo treatments: telephone survey. BMJ 2013;347:f3757 . http://www.bmj.com/content/347/bmj.f3757

Carvalho C, Caetano JM, Cunha L, Rebouta P, Kaptchuk TJ, Kirsch I. 2016.Open-label placebo treatment in chronic low back pain: a randomized controlled trial Pain 2016;157(12):2766-2772 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27755279

Kirsch Irving 2013. The placebo effect revisited: Lessons learned to date. Complementary Therapies in Medicine (2013) 21, 102—104.

Moerman, Daniel E. 2011. Meaningful Placebos — Controlling the Uncontrollable. The New England Journal of Medicine 365;2

Moerman, Daniel E. 2013 Against the ‘‘placebo effect’’: A personal point of view. Complementary Therapies in Medicine (2013) 21, 125—130

 

 

 

Jälkimaterialistinen tiede

lepokodin-kukkia-2

Muistuma kesästä. Kangasalan lepokodin kuisti.

Tiede muuttuu hitaasti, mutta varmasti kuten yhteiskunnatkin muuttuvat. Hallitseva ajattelutapa ja sen mukaiset vahvat instituutiot pyrkivät aina säilyttämään entisen – hyväksi koetun vanhan. ”Vanhalla” viittaan nykytieteen paradigmaan, mikä tarkoittaa tutkimuksessa sovellettavia kyseenalaistamattomia taustaoletuksia eli itsestäänselvinä pidettyjä asioita, joiden totuudellisuutta ei pohdita.

Tämän päivän tiedeparadigmaa luonnehtii reduktionistinen materialismi, mikä tarkoittaa taustaoletusta, että kaikki olevainen on tai se palautuu (redusoituu) materiaan. Näin ollen todellisuus on tämän katsannon mukaan vain ja ainoastaan materiaa. Mieli ja tunteetkin nähdään aineen tuotteina.

Läheskään kaikki tutkijat eivät jaa tätä näkemystä. Filosofi Thomas Nagel: Kulttuurissamme melkein kaikki akateemisessa maailmassa toimivat on peloteltu pitämään materialismiin nojaavaa reduktiivista (kokonaisuus jaetaan osasiinsa) tutkimusohjelmaa pyhänä sillä perusteella, että mikään muu ei ole tiedettä.

Ryhmä kansainvälisesti tunnettuja eri alojen (biologia, neurotiede, psykologia, lääketiede, fysiatria) tutkijoita on laatinut  Jälkimaterialistisen tieteen julistuksen – Manifesto for a Post-Materialist Science http://opensciences.org/about/manifesto-for-a-post-materialist-science

Tutkijat haluavat julistuksessaan nostaa keskusteluun vallitsevan materialistisen ideologian vaikutuksen tieteeseen ja pohtia jälkimaterialistisen paradigman syntymistä ja muotoutumista tieteen, henkisyyden ja koko yhteiskunnan kannalta.

Taustaa

Tiede on kehittyvää ja muuttuvaa. Yhteiskunnallisena ilmiönä se on myös poliittista ja siihen  liittyy vallankäyttöä.  Tieteen historia osoittaa, että eri aikoina erilaiset taustafilosofiat ja -oletukset ovat ohjanneet tieteellistä tutkimusta ja tutkijoiden konkreettista työtä.

Modernin länsimaisen tieteen hallitseva taustafilosofia on reduktionistinen materialismi. Sen mukaan maailmankaikkeus sen suurimmasta pienimpään yksikköön on ainetta tai aineen tuottamaa. Kaikki ilmiöt voidaan redusoida eli palauttaa pienempiin aineellisiin yksiköihin. Tämä oletus – usko – on niin laajalle levinnyt ja vahva, että vain harva edes akateemisissa yhteisöissä rohkenee esittää toisenlaisia näkemyksiä. Useimmiten asiaa ei edes aseteta kyseenalaiseksi, vaan sitä pidetään itsestään selvänä.

Itsestään selvinä pidettyjen taustaoletusten kokonaisuutta kutsutaan paradigmaksi. Kunakin ajankohtana vallitsevaa paradigmaa edustaa normaalitiede. Tämä muokkaa tieteellistä maailmankuvaa eli sitä millaisena maailma perimmältään nähdään ja miten sitä katsotaan voitavan parhaiten tutkia.

Tutkimustiedon lisääntyminen muuttaa pikku hiljaa sekä tiedettä itseään että sen sovelluksia esimerkiksi maatalouden, tuotannon, koulutuksen ja terveydenhuollon käytännöissä. Paradigman muutoksesta on kyse silloin, kun muutos on suuri ja ulottuu todellisuutta koskevien ennakko-oletusten muutoksiin. Tällainen käänne tapahtui luonnontieteiden kehittymisen ja valistuksen (1600-luvun lopulta alkaen) myötä, jolloin materialismi alkoi kukoistaa. Sen tuloksena kehittyivät nykyisin käytössämme olevat upeat teknologiat yhteiskunnan eri aloilla (teollisuus, terveydenhuolto, kauppa, viestintä jne.). Siihen nojaavasta tutkimuksesta tuli normaalitiedettä.

Monet tiedemiehet katsovat, että seuraava suuri käänne (paradigman muutos)  on tulossa. Sitä tarvitaan, se on oikeastaan jo meneillään. Kvanttifysiikan teoria, joka  1900-luvun alussa muutti klassisen fysiikan oletusta siitä, että ainetta voidaan mitata objektiivisesti havainnoijasta rippumatta, vaikutti ratkaisevasti käsitykseen maailmasta ja materiasta ja sen tutkimisesta. Kvanttiteoriassa karkeasti ottaen tutkijan havainto on osa tutkimustulosta.  Kvanteista olen kirjoittanut aikaisemmin, muutama vuosi sitten.

Toisin sanoen maailmaa ei voi enää pitää mekaanis-materialistisena ilmiönä, jota tutkimus tarkastelee pelkästään tutkijan tulkinnoista riippumattomasti, ulkoapäin. Tällä tosiasialla on laajat seuraukset tieteeseen, erityisesti siihen, mitä pidetään tieteenä ja millaisia tutkimusmenetelmiä pidetään asianmukaisina.

Materialismi (materialistiset tausta-oletukset maailmasta), joka on hallinnut länsimaista  tiedettä kolme-neljä sataa vuotta, ei pysty selittämään tietoisuuden ja henkisyyden ilmiöitä koskevia empiirisiä havaintoja (esimerkiksi tietoisuuden eri tasot, mielen vaikutus kehoon, plasebo yms.).  Ja kuitenkin tieteen – ollakseen tiedettä – on otettava huomioon kaikki havainnot, ei vain valikoituja, vallitsevaan teoriaan soveltuvia. Se ei saa pistää päätä pensaaseen.

Uutta ajattelua edustavien tutkijoiden mukaan nykytieteen laaja-alaista kehitystä pidättelevät kovettuneiksi uskonkappaleiksi muuttuneet, materialismiin nojaavat ennakko-oletukset maailmasta ja tieteellisyydestä.

Jälkimaterialistisen tieteen manifesti 

Tutkijaryhmä Mario Beauregard (FT), Arizonan yliopisto, Gary E. Schwartz, (FT, Arizonan yliopisto), ja Lisa Miller (FT), Columbian yliopisto yhteistyössä Larry Dosseyn (LT) kanssa, Alexander Moreira-Almeida (LT, FT), Marilyn Schlitz (FT), Rupert Sheldrake (FT), ja Charles Tart (FT) on tullut  seuraaviin johtopäätöksiin:

  1. Nykyaikainen tiede perustuu valtaosin olettamuksiin, jotka ovat läheisesti yhteydessä klassiseen fysiikkaan. Materialismi – ajatus, että aine on ainoa todellisuus – on yksi näistä olettamuksista. Siihen liittyvä olettamus on reduktionismi, käsitys, että monimutkaiset asiat voidaan ymmärtää palauttamalla ne osiensa vuorovaikutuksiin tai yksinkertaisempiin tai perustavanlaatuisempiin asioihin kuten hyvin pienet aineelliset hiukkaset.
  2. Nämä olettamukset kapenivat 1800-luvulla, muuttuivat dogmeiksi ja kasautuivat ideologiseksi uskomusjärjestelmäksi, joka opittiin tuntemaan ”tieteellisenä materialismina”. Tämä uskomusjärjestelmä antaa ymmärtää, että mieli ei ole mitään muuta kuin aivojen fyysistä toimintaa, ja että ajatuksillamme ei ole mitään vaikutusta aivoihimme, kehoihimme, tekoihimme eikä fyysiseen maailmaan.
  3. Tieteellisen materialismin ideologia tuli vallitsevaksi akateemisissa piireissä 1900-luvulla. Se tuli niin vallitsevaksi, että enemmistö tieteenharjoittajista alkoi uskoa, että se perustui aukottomaan empiiriseen näyttöön ja edusti ainoaa järkeenkäypää maailmankuvaa.
  4. Materialistiseen filosofiaan perustuvat tieteelliset menetelmät ovat erittäin menestyksellisesti sekä lisänneet ymmärrystämme luonnosta että myös teknologisen kehityksen myötä antaneet suuremman mahdollisuuden sekä kontrolliin ja vapauteen.
  5. Materialismin lähes täydellinen hallinta akateemisessa maailmassa on kuitenkin vakavasti surkastuttanut tiedettä ja kahlinnut mielen sekä henkisyyden tieteellistä tutkimusta. Usko tähän ideologiaan yksinomaisena todellisuutta selittävänä viitekehyksenä on painostanut tieteenharjoittajia laiminlyömään inhimillisen kokemuksen subjektiivisen ulottuvuuden. Tämä on johtanut hyvin vääristyneeseen ja puutteelliseen ymmärrykseen itsestämme ja paikastamme luonnossa.
  6. Tiede on ennen kaikkea ei-dogmaattinen, avaramielinen menetelmä, jolla hankitaan tietoa luonnosta havainnoinnin, kokeellisen tutkimuksen ja ilmiön teoreettisen selittämisen avulla. Sen menetelmäoppi (metodologia) ei ole materialismin synonyymi eikä sitä pitäisi sitoa mihinkään erityiseen uskomukseen, dogmiin tai ideologiaan.
  7. Fyysikot löysivät 1800-luvun lopussa empiirisiä ilmiöitä, joita klassinen fysiikka ei voinut selittää. Tämä johti 1920-luvun kuluessa ja 1930-luvun alussa uuden mullistavan fysiikan haaran, kvanttimekaniikan, kehittymiseen. Kvanttimekaniikka on kyseenalaistanut maailman materiaalisen perustan osoittamalla, että atomit ja atomia pienemmät hiukkaset eivät varsinaisesti ole kiinteitä kappaleita – niillä ei ole varmuudella määriteltävissä olevaa tilallista ja ajallista sijaintia. Ja mikä tärkeintä, kvanttimekaniikka eksplisiittisesti otti mielen yhdeksi perustavanlaatuiseksi osaksi käsitejärjestelmäänsä. Saatiin nimittäin selville, että havainnoitavana olevat hiukkaset ja havainnoija – fyysikko sekä havainnointiin käytetty menetelmä – ovat yhteydessä toisiinsa. Kvanttimekaniikan yhden tulkinnan mukaan tämä ilmiö pitää sisällään ajatuksen, että tarkkailijan tietoisuudella on olennainen merkitys tarkkailtavina olevien fysikaalisten tapahtumien olemassa ololle ja että mielelliset tapahtumat voivat vaikuttaa fyysiseen maailmaan. Tuoreet tutkimustulokset tukevat tätä tulkintaa. Näiden tulosten perusteella voidaan olettaa, että fyysinen maailma ei ole enää ensisijainen tai ainoa todellisuuden rakenneosa ja että sitä ei voida täysin ymmärtää viittaamatta mieleen.
  8. Psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että tietoinen mielellinen toiminta voi kausaalisesti vaikuttaa käyttäytymiseen ja että vaikuttavien tekijöiden (esim. uskomukset, tavoitteet, toiveet ja odotukset) selittävä ja ennustearvo on erittäin korkea. Lisäksi psykoneuroimmunologinen tutkimus osoittaa, että ajatuksemme ja tunteemme voivat selvästikin vaikuttaa aivoihin yhteydessä olevien fysiologisten järjestelmien (esim. immuuni-, sisäeritys- sekä sydän- ja verisuonijärjestelmien) toimintaan. Myös tunteiden hallinnan, psykoterapian ja lumevaikutuksen neurologiset kuvantamistutkimukset näyttävät toteen, että mentaaliset tapahtumat vaikuttavat merkittävästi aivojen toimintaan.
  9. Niin sanottuun psi-ilmiöön perehtymisestä saatu tieto viittaa siihen, että voimme toisinaan vastaanottaa merkityksellistä informaatiota käyttämättä tavallisia aistejamme ja tehdä sen sellaisilla tavoilla, jotka ylittävät tavanomaiset tila- ja aikarajoitukset. Lisäksi psi-tutkimus havainnollistaa, että voimme mielellisesti vaikuttaa – etäisyyksien päästä – fyysisiin laitteisiin ja eläviin organismeihin (mukaan lukien toiset ihmiset). Se myös osoittaa, että toisistaan etäisyyksien päässä olevat mielet voivat käyttäytyä tavoilla, jotka eivät ole paikasta riippuvaisia eli riippuvuussuhteet etäisyyksien päässä toisistaan olevien mielten välillä vaikuttavat esiintyvän ilman ulkoista välittäjää (mielet eivät ole yhteydessä mihinkään tunnettuun energeettiseen signaaliin), ne eivät heikkene eli niiden taso ei alene etäisyyden kasvaessa ja ne ovat välittömiä eli näyttävät ilmenevän samanaikaisesti. Nämä tapahtumat ovat niin tavallisia, että niitä ei voida nähdä epänormaaliutena tai luonnon lakien poikkeustapauksina, vaan osoituksena tarpeesta aiempaa laajemmalle selittävälle viitekehykselle, jota ei voida perustaa pelkästään materialismiin.
  10. Tietoista mielellistä toimintaa voidaan kokea kliinisessä kuolemassa sydämen pysähdyksen aikana (tätä kutsutaan kuolemanrajakokemukseksi). Jotkut kuoleman rajalla käyneet ovat kertoneet sydämen pysähdyksen aikana ilmenneistä todellisista ruumiista irtaantumisen havainnoistaan (ts. havainnoista, jotka voidaan todistaa niiden yhteensattumilla tosiasioiden kanssa). On huomionarvoista, että aivojen sähköinen toiminta lakkaa muutaman sekunnin kuluessa sydämen pysähdyksestä.
  11. Kontrolloitujen laboratoriokokeiden perusteella on dokumentoitu, että harjaantuneet tutkimukseen osallistuneet meediot (henkilöt, jotka väittävät pystyvänsä kommunikoimaan fyysisesti kuolleiden ihmisten mielten kanssa) voivat toisinaan hankkia hyvin täsmällistä tietoa kuolleista. Tämä myös tukee sitä johtopäätöstä, että mieli voi sijaita erillään aivoista.
  12. Jotkut materialismiin taipuvaiset tutkijat ja filosofit kieltäytyvät tunnustamasta näitä ilmiöitä, koska ne eivät ole yhteensopivia sen tarkkaan rajatun käsityksen kanssa, mikä heillä on maailmasta. Postmaterialistisen luonnontutkimuksen torjuminen tai kieltäytyminen julkaisemasta postmaterialistista viitekehystä vahvasti tukevia tieteellisiä löydöksiä on vastoin sitä tieteellisen tutkimuksen todellista henkeä, jonka mukaan empiiristä havaintoaineistoa (data) täytyy aina käsitellä pätevästi ja asianmukaisesti. Suosittuihin teorioihin tai uskomuksiin sopimatonta tietoainesta ei voida hylätä suoraan, ennalta (a priori). Tuonkaltainen poissulkeminen kuuluu ideologian, ei tieteen piiriin.
  13. On tärkeää ymmärtää, että psi-ilmiö, kuolemanrajakokemukset sydämenpysähdyksessä ja uskottavilta tutkimus-meedioilta (research mediums) saatu vastaava evidenssi näyttäytyvät epätavallisuuksina ainoastaan silloin, kun niitä katsotaan materialismin näkökulmasta.
  14. Lisäksi materialistiset teoriat epäonnistuvat sen havainnollistamisessa, kuinka aivot voivat tuottaa mielen, ja ne ovat kykenemättömiä huomioimaan sitä empiiristä näyttöä, johon tässä manifestissa viitataan. Tämä viestittää meille, että on tullut aika vapauttaa itsemme vanhan materialistisen ideologian kahleista ja silmälapuista laajentaaksemme käsitystämme luonnollisesta maailmasta ja siirtyäksemme postmaterialistiseen paradigmaan.
  15. Postmaterialistisen paradigman (jälkimaterialistisen ajatusmallin) mukaan:
    • a) Mieli edustaa todellisuuden osaa, joka on yhtä alkuperäinen/perustavanlaatuinen kuin fyysinen maailma. Mieli on universumin alkeisosa, ts. sitä ei voida johtaa aineesta tai palauttaa mihinkään alkeellisempaan osaan.
    • b) Mielen ja fyysisen maailman välillä on syvä keskinäinen yhteys.
    • c) Mieli (tahto/intentio) voi vaikuttaa fyysisen maailman tilaan ja toimia paikasta riippumattomasti (tai laajentuneesti), ts. se ei rajoitu joihinkin tilaulottuvuuden erityisiin kohtiin, kuten aivoihin ja kehoon eikä myöskään erityisiin kohtiin ajassa, kuten esim. nykyhetkeen. Koska mieli voi paikasta riippumattomasti (nonlocally) vaikuttaa fyysiseen maailmaan, tutkijan intentioita, tunteita ja haluja ei pitäisi täysin sulkea pois tutkimustuloksista, ei myöskään kontrolloiduissa kokeissa tai sokkokokeissa.
    • d) Mielet ovat selvästikin rajoittumattomia ja voivat yhdistyä yhdeksi kollektiiviseksi mieleksi/ kaikenkattavaksi mieleksi (One Mind), joka pitää sisällään kaikki persoonalliset yksittäiset mielet.
    • e) Sydämen pysähdyksen aikana ilmenneiden kuolemanrajakokemusten perusteella voidaan päätellä, että aivot ovat mielellisen toiminnan lähetin-vastaanotin, ts. mieli voi toimia aivojen kautta, mutta se ei ole niiden tuotos. Kyseisten kuolemanrajakokemusten ja niitä tukevien meedioilta (research mediums) saatujen todisteiden perusteella voidaan lisäksi olettaa, että tietoisuus jatkaa olemassa oloaan kehon kuolemasta huolimatta ja että on olemassa myös muunlaisia kuin fyysisiä todellisuuden tasoja.
    • f) Tieteentekijöiden ei pitäisi pelätä tai kainostella henkisyyden ja henkisten kokemusten tutkimista, sillä ne ovat keskeinen osa ihmisyyttä.
  16. Postmaterialistinen tiede ei teilaa empiirisiä päätelmiä eikä vähättele tähän mennessä toteutuneiden tieteellisten saavutusten suurta arvoa. Se pyrkii laajentamaan ihmisen kapasiteettia ymmärtää paremmin luonnon ihmeitä, ja siinä samalla se pyrkii löytämään uudelleen mielen ja hengen tärkeyden osana maailmankaikkeuden ydinrakennetta. Postmaterialismiin kuuluu myös aine/materia, jota pidetään universumin perusrakenneosana.
  17. Postmaterialistisella paradigmalla on kauaskantoisia seurauksia. Se muuttaa olennaisesti näkemystä, joka meillä on itsestämme palauttaen meille arvokkuutemme ja vallan sekä ihmisinä että tieteenharjoittajina. Se vaalii sellaisia positiivisia arvoja kuin myötätunto, kunnioitus ja rauha. Postmaterialistinen paradigma myös edistää ympäristötietoisuutta ja biosfäärin (elonkehän) säilymistä korostamalla meidän ja luonnon välistä syvää yhteyttä kokonaisuutena. Kaiken lisäksi transmateriaalinen ymmärrys voi olla terveyden ja hyvinvoinnin kulmakivi, jollaisena sitä on säilytetty ja varjeltu muinaisissa kehon, mielen ja hengen yhdistävissä harjoituksissa (mind-body-spirit practices), uskonnollisissa traditioissa ja erilaisissa mietiskelevissä lähestymistavoissa. Asia ei ole siis uusi, vaan se on ollut vain unohduksissa 400 vuotta.
  18.  Siirtyminen materialistisesta tieteestä postmaterialistiseen tieteeseen voi olla olennaisen tärkeä inhimillisen sivilisaation kehityskululle (evolution). Se voi olla jopa käänteentekevämpi kuin siirtyminen maakeskisestä aurinkokeskiseen maailmankuvaan.

Julistuksen kirjoittajat kutsuvat allekirjoittamaan netissä tämän manifestin: ”We invite you, scientists of the world, to read the Manifesto for a Post-Materialist Science and sign it, if you wish to show your support.”

http://opensciences.org/about/manifesto-for-a-post-materialist-science

Käännös: T. Hoisko  ja M. Kyöstilä

  • suom. huom. spirit/spiritual/spirituality käännetty henki/henkinen/henkisyys; mental käännetty mielellinen

Luettavaa

Manifesti on julkaistu myös EXPLORE-lehdessä vuonna 2014. Vol 10, No 5, 272-274.

Sheldrake, Rupert 2014. Tiede vapaaksi materialismista. Elonkehä, syväekologinen kulttuurilehti  3/2014,  30-42. Englanninkielinen alkuteksti Setting Science Free from Materialism,   EXPLORE  2013, Vol 9, No 4, 211-218.

Nagel, Thomas, 2012. Mind & Cosmos. Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False. Oxford University Press. New York.

Nagel, Thomas, 2014 Mieli ja Kosmos. Miksi materialists-darwinistinen luontokästys on lähes varmasti epätosi. Basam Books. Tallinna. Linkki.

 

 

 

Tervetuloa, tehokas plasebo

img_1188Plasebo eli lume on oikein käytettynä hyvä lääke. On jo kauan ollut tiedossa, että lume vaikuttaa kaikessa, aivan kaikessa hoitamisessa.  Siksi lausahdus ”Se on vain plaseboa!” on jo aikansa elänyt ja muuttunut muotoon ”Se onkin tehokasta plaseboa!”.

Hesari julkaisi tänään (18.10.2016) tiedeuutisen ”Lumelääke helpotti kipua ilman huijausta”. Siinä kerrottiin, että tutkimusryhmässä olleiden potilaiden selkäsärky helpottui lumelääkkeillä, vaikka heille kerrottiin purkin sisältävän pelkkiä leikkipillereitä. Uutinen on peräisin Pain-lehden artikkelista Cavalho et al 2016 Open-label placebo treatment in chronic low back pain: a randomized controlled trial. 

Äskettäin on ilmestynyt toinenkin merkittävä plaseboa koskeva tiedartikkeli Dieppe et al 2016 The power and value of placebo and nocebo in painful  osteoarthritis Osteoarthritis  and  Cartilage  24  (2016) 1850-1857. Dieppe ja tutkimusryhmä toteavat, että ihmisellä on kyky palautta niin fyysinen kuin psyykkinen terveytensä. He väittävät, että se mitä on nimetty plasebovasteeksi onkin inhimillisen kanssakäymisen eli hoitosuhteen sekä tilannetekijöiden aktivoimaa itseparannuksen kykyä.

Jos sekä hoitava henkilö että asiakas tuntevat olonsa turvalliseksi, rauhalliseksi ja ahdistuksesta vapaaksi, se saattaa lisätä tätä itseparanemisprosessia. ”This is about caring and love, and is, perhaps the  art of medicine (Tässä on kyse hoivasta ja rakkaudesta ja se ehkä on hoitamisen taidetta)”.

Koska plasebovaikutus ulottuu koko terveydenhuoltoon ja sen ulkopuolellakin tapahtuvaan hoitamiseen, paranemisen tutkimus tarvitsee tieteiden rajat ylittävää lähestymistapaa, jossa biolääketieteen positivistinen paradigma on unohdettava ja otettava käyttökelpoisempia, muun muassa psykologian teorioita ja metodeja mukaan tutkimukseen. Dieppe ja ryhmä kirjoittavat uudenlaisesta tutkimusotteesta.

Plasebo on siis hyödyllistä, koska se edistää paranemista. Siitä tulee ongelma vain, jos sitä käytetään väärin. Mutta mikä on väärinkäyttöä? Kuka lääkkeetöntä plaseboa saa käyttää?

Entisaikojen plasebo

Anne Harrington, Harvardin yliopiston tieteenhistorian professori, on tutkinut plasebon historiaa. Hän mainitsee professori Richard Cabotin Harvardista kirjoittaneen vuonna 1903:

Kaikki plasebo on valhetta, ja pitkällä aikavälillä valhe paljastuu. Me annamme plaseboa tarkoittamalla yhtä; potilas saa sitä ymmärtämällä jotakin muuta. Me tarkoitamme hänen olettavan, että lääke vaikuttaa suoraan hänen kehoonsa, ei hänen mielensä kautta… Jos potilas huomaa mitä olemme tekemässä, hän nauraa sille tai on oikeutetusti vihainen meille. … Plasebon antaminen on puoskarointia.

Harrington toteaa, että Cabotille plasebo on saattanut olla puoskarointia, mutta useimmat lääkärit pitävät sitä yhä edelleen liian hyödyllisenä kokonaan sivuutettavaksi.

Lääketieteen sanakirjoissa plasebo alkoi esiintyä 1700-luvun lopussa. Seuraavan vuosisadan loppuun saakka se määriteltiin hoitometodiksi tai lääkkeeksi, jonka oli tarkoitus vaikuttaa hetken aikaa mutta johon liittyi halveksuttavia, epäammatillisia piirteitä.

Myönteiset ennakko-odotukset ja muut mieleen liittyvät tekijät ovat plasebon vaikuttavaa ainetta. Vaikutus saattaa kestää aikansa ja se voi kadota lyhyen tai pitkän ajan kuluttua. Se voi aiheuttaa myös haitallisiksi koettuja sivu- tai muita vaikutuksia, jolloin puhutaan nosebosta. Suomeksi tämä voisi olla vaikkapa miinuslume tai pahennevaikutus. Se on itseään toteuttava sairastumisen ennustus, joka voi liittyä ikävien asioiden odotukseen, jolloin esimerkiksi pelko saa aikaan pelätyn reaktion. Se voi liittyä myös huonoon hoitosuhteeseen, jolloin hoito ei auta vaan sillä onkin pahennevaikutus.

Historioitsija Maarit Nurmisen mukaan aikoinaan noidutuksi tulleiden menehtymistä on selitetty vahvalla, pitkäkestoisella emotionaalisella paineella, joka rasittaa sympaattista hermostoa jatkuvalla ylivirittyneisyydellä. Odotukset, toivon ja pelon tunteet sekä luottamuksen ja turvallisuuden kokemukset eivät ole ainoastaan ”ajatuksia” tulevista tapahtumista. Ne kytkeytyvät hermostoomme ja immuunijärjestelmäämme ja vaikuttavat koko kehomme toimintaan.

Tieto plasebon vaikuttavuudesta on ollut lääketieteelle muistutus siitä, että subjektiivisuus, epävarmuus ja monimerkityksisyys kuluvat kliinisen työhön. Toisin sanoen sairauksien ja vaivojen määrittäminen ja hoito ei voi tapahtua erillään siitä, miten kansalaiset ne ymmärtävät.  Terveyttä ja sairautta katsotaan aina kunkin kulttuurin arvojärjestelmän linssien läpi. Koska kulttuurit muuttuvat koko ajan, myös sairauksia kuten kaikkia elämän ilmiöitä tulkitaan, hallitaan ja läpieletään eri tavoin.

Vaikka plasebo on aina ollut lääkärin työkalupakissa (joskin  aika pitkään vaiettuna salaisuutena tai haittatekijänä), kukaan ei osannut aavistaa, mikä vaikutus sen esiin marssilla julkisuuteen oli, kun Harvardin anestesiologi Henri K. Beecher  (1904–1976) julkaisi vuonna 1955 kuuluisan yli 1 000 potilaan tutkimuksen, jossa hän osoitti, että 35 prosenttia kipupotilaista – jopa vaikeista leikkauksen jälkeisistä kivuista kärsivistä potilaista – sai apua plasebolääkkeestä. Beecher vihjasi myös siihen, että sanallinen vahvistaminen, visualisaatio, suggestio, rentoutuminen ja positiivinen ajattelu voivat toimia lääkkeinä.  Näin plasebo alkoi uhata niitä ajattelun peruspilareita, joilla biologiaan nojaava lääketiede oli levännyt.

Myöhemmissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että plasebolla voidaan muun muassa alentaa verenpainetta ja kolesterolitasoja, vaikuttaa hormonitasapainoon ja lievittää masennusta ja ahdistusta. Myös plasebokirurgialla on vaikutuksia.

Plaebo ja nosebo eivät kuitenkaan tarkoita vain lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilökunnan vaikutusta potilaaseen. Hänen paranemistaan tukevat  (tai hankaloittavat) monet muutkin tahot: perhe, täydentävät hoitajat, ystävät, työyhteisö ja muut auttajat sekä omat elämäntapavalinnat. Mikä mahtaa olla näiden kokonaisplasebo/nosebovaikutus? Entä  kuinka eri hoitajien välinen yhteistyö voisi lisätä asiakkaan itseparantumiskykyä?

Terveyspoliitikkojen puolestaan olisi hyvä sote-selvityksissään  arvioida, millä tavoin aikaisemmin tehottomaksi luultua tehokasta lääkkeetöntä hoitoa eli plasebomenetelmiä (ja plaseboksi väitettyjä terveyssysteemin ulkopuolelle nykyisin jääviä hoitomuotoja) – voitaisiin paremmin hyödyntää rahansäästötalkoissa. Tässä olisi tärkeä tutkimusaihe myös terveystaloustieteelle.

Jos haluat lukea enemmän plasebosta, plasebotutkimuksista tai ylipäänsä mielen ja uskon vaikutuksesta terveyteen, tietoa saat muun muassa kirjasta Pauliina Aarva Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books 2015. Adlibris tai Suomalainen.

Myös tässä blogissa olen aikaisemmin kirjoittanut plasebosta. Tekstejä löytyy hakusanoilla lume, plasebo ja placebo.

plasebo

Magneettiaisti ja parantava mieli

Lunta.

Lunta.

Lumisessa metsässä ei kuulu lintuorkesterin moniäänistä konserttia. Linnut ovat lentäneet etelään.

Miten ne oikein osaavat joka kevät tulla tänne pohjoiseen pesimään ja sitten syksyn kylmien ilmojen lähestyessä matkata taas lämpimiin maihin? Niillä on magneettiaisti. Se on erityinen kyky, joka on tutkijoille vielä suuri mysteeri. Se muistuttaa ihmisen kuudetta aistia, intuitiota, aavistuskykyä, mielen varmuutta jostakin asiasta.

Kirjekyyhkynen osaa lentää sinne minne sen pitääkin lentää. Joillakin nisäkäilläkin on tällainen vaisto. Se tunnistaa maan magneettikentän. Linnuilla on ehkä päässään tai jossain kehossaan jonkinlainen magneettikartta. Sen avulla ne löytävät oikean reitin pitkienkin matkojen päähän. Niiden arvellaan tunnistavan sähkömagneettista säteilyä. On väitetty, että eläimet voisivat jopa kirjaimellisesti nähdä magneettikentän.

Ei kuitenkaan tiedetä, missä tällainen aisti voisi sijaita. Sähkömagneettinen säteily kulkee kaikkien elävien kudosten läpi vapaasti, joten aisti voi olla missä linnun kehon osassa tahansa tai vaikkapa kaikkialla kehossa, kaikissa soluissa.

Eläintieteen professori Hynek Burda Duisburg-Essenin yliopistosta kertoo Hesarin jutussa, että alustavien tutkimusten mukaan jopa ihmisillä olisi tiedostamaton magneettiaisti. (HS 10.12. 2014). Jutussa todetaan, että koska näitä Burdan tutkimuksia ei ole toistettu, tuloksiin on suhtauduttava tervein varauksin.

On arvokasta, että professori on valinnut tuoreen tavan tarkastella eläinten ja ihmisten aisteja. Lintujen uskomaton kyky suunnistaa on tiedetty jo kauan, mutta sen toimintamekanismia ei tunneta. Jos ihmisen magneettiaisti osoittautuu todeksi, se muuttaa radikaalisti nykyistä tieteen ihmiskäsitystä. Sehän pitää todellisina vain viittä aistia, näköä, kuuloa, hajua, makua ja tuntoa.

Ihmistieteissäkin  kuudennen aistin soisi herättävän tukijoiden kiinnostusta. Myös parantava mieli, ajatukset ja tunteet terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa ansaitsevat huomiota. Jonkin verran näitä tutkitaankin.

Tiedetään, että mielentilat, esimerkiksi usko ja luottamus hoitajaan tai hoitotapaan sekä positiiviset odotukset vaikuttavat paranemisprosessiin. Hyvä hoitosuhde, joka perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja kommunikaatioon edistää, ja huono vaikeuttaa paranemista. Plasebon osuuden on arvioitu vaihtelevan kolmasosan ja kolmen neljäsosan välillä eri hoitojen kokonaisvaikutuksesta.

Täydentävien eli epävirallisten hoitojen on arveltu perustuvan juuri plasebovaikutukseen. Sen mekanismeja kannattaisikin tutkia tarkemmin. Se saattaisi nimittäin osoittautua kansanterveydelle hyödylliseksi. Vaikuttaa ehkä huikentelevalta, mutta voisin kuvitella, että plasebosta ja sen muunnelmista saataisiin kustannustehokas tapa auttaa sairaita ja näin voitaisiin vähentää suureksi paisuneita lääkekuluja, varsinkin  perusterveydenhuollossa. Lääkkeiden hankalat sivuvaikutuksetkin vähentyisivät.

Tosin tällaista ehdotusta tiedeyhteisössä kavahdetaan ja aletaan kovaan ääneen varoitella ”huuhaasta”. Tämä johtuu siitä, että tieteessä mielen vaikutus kehoon (vaikka näin käytännössä tapahtuukin) on hiukan ongelmallinen asia. Ei tiedetä, miten vaikutusmekanismia olisi tutkittava. Nykyinen parantajatieteiden (lääketiede ja hoitotiede) paradigma (=toimintaa ohjaava perustava ajattelutapa) nojaa reduktionistisen materialismin maailmankuvaan. Materialismi tarkoittaa sitä, että todellisuuden (maailmankaikkeus ihmiset mukaan lukien) katsotaan koostuvan aineellisista (fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista) toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevista osasista (kuten, hiukkaset, atomit, DNA, solut). Ne ovat miljardien vuosien evoluution kuluessa tuottaneet maapallon eliöt, muun muassa monimuotoisen ihmisen. Hänen henkinen puolensa nähdään jonkinlaisena aineellisen todellisuuden lisätuotteena tai ulottuvuutena. Tai sitä ei pidetä merkittävänä asiana selitettäessä maailmankaikkeutta.

Reduktionistinen tarkoittaa, että todellisuus sen selittämiseksi jaetaan tai palautetaan pienempiin aineellisiin yksiköihin. Ihminen redusoidaan elimiksi (sydän, keuhkot, maksa jne.), luiksi, lihaksiksi, hormoneiksi, kolesteroliksi, hemoglobiiniksi, soluiksi, DNA:ksi jne. Esimerkiksi lääketutkimuksessa johtava ajatus on, että ensin tutkitaan, miten joku aine vaikuttaa pienempiin elimistön yksiköihin, usein ihmisen ulkopuolella soluviljelmissä tai eläimillä. Sitten ainetta kokeillaan kaksoissokkokokeen avulla ihmiseen. Jos vaikutus ylittää plasebovaikutuksen, aine todetaan hyödylliseksi.

CAM and clinical trials

Kuva osoittaa havainnollisesti tavan, jolla lääkeaineiden vaikutuksia tutkitaan.  Malliin sopii huonosti se, että tutkittaisiin jonkin muun asian (kuten ajattelun, intuition, tunteiden tai inhimillisen kosketuksen) kuin kemiallisesti määritellyn aineen vaikutuksia paranemiseen. Tunteita kun ei oikein voi laittaa soluviljelmään.  Kuitenkin tiedetään, että ne sekä hoitosuhteen laatu vaikuttavat. Selvin osoitus on juuri plasebovaikutus, vaikka sen tarkkaa fysiologista mekanismia ei tunneta. Plasebohan ei mahdu petrimaljaan.

Siksi molekyylilääketieteellisten tutkimusten ohella ja lisänä tarvitaan toisenlaista otetta.

Mielen, tunteiden, kommunikaatiosuhteen, myötätunnon ja kosketuksen vaikutuksia pitäisi tutkia paljon nykyistä enemmän, mutta eri menetelmin kuin lääkkeitä. Kuvan osoittamassa mallissa plasebovaikutus on tutkimuksen ”välttämätön paha”, johon todellista lääkeaineen vaikutusta verrataan. Todellisessa elämässä plasebovaikutus – sitä on kutsuttu myös tunnelmaefektiksi – on oikeastaan lahja. Monet vaivat voivat parantua ilman erityistä hoitotoimenpidettä tai siitä huolimatta.

Plasebon lisäksi on monia muitakin hyviä hoitoja, joiden vaikutusmekanismeja ei tunneta, koska niitä ei ole tutkittu. Tällaisia on sekä virallisten että epävirallisten hoitojen joukossa. Jos ne eivät kuulu virallisen terveydenhuollon piiriin, niitä pidetään materialistisen lääketieteen näkökulmasta huuhaana.

Tosiasiassa terveydenhuollossa on nykyisinkin käytössä satoja hoitomenetelmiä tai lääkkeitä, joista ei tiedetä, kuinka ne biologisesti, esimerkiksi solutasolla, vaikuttavat. Niitä käytetään siitä yksinkertaisesta syystä, että ne toimivat käytännössä.

Lintujen magneettiaistin tutkiminen voi olla positiivinen merkki siitä, että myös ihmistutkimuksen paradigma on muuttumassa.  Kun lintujen suuntavaiston mekanismia on ryhdytty tutkimaan, miksi ei siis tutkittaisi  ihmisen parantavan mielen vaikutusmekanismeja?

Biolääketieteellisiä ja ihmisen mieltä ja henkeä hyödyntäviä hoitomuotoja ei tarvitse nähdä vastakkaisina. Kumpikin ovat tärkeitä. Jokotain voi vaihtaa sekäettäksi.

Lähteitä

Lehtonen Matias. HS 10.12.2014 Magneettiaisti on yhä eläinkunnan suuri mysteeri.Linkki.

Gorski DH, Novella SP 2014. Clinical trials of integrative medicine: testing whethe magic works? Trends in Molecular Medicine. September 2014, Vol 20, No. 9.