Tag Archive | lääkäriliitto

Tuore meta-analyysi: Manipulaatiohoidoista apua alaselkäkipuihin

siperialainen ikkunaTuoreen meta-analyysin (Coulter et al 2018) mukaan on saatu kohtuullisen hyvänlaatuista näyttöä sille, että manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot todennäköisesti vähentävät alaselkäkivuista kärsivien potilaiden kipuja ja parantavat toimintakykyä tehokkaammin kuin muut terapiat.

Coulter et al 2018 Kuvio 3. Kivun lievittyminen.

Kiropraktiikka pain 2018 muok.jpg

Manipulaatio vaikuttaisi tuottavan suurempia vaikutuksia kuin mobilisaatio. Molemmat osoittautuivat turvallisiksi. Monihoito-ohjelmat saattavat olla lupaava vaihtoehto alaselkäkipujen hoitoon.

Juttelin tästä meta-analyysista Australiassa kiripraktikoksi kouluttautuneen Juho Hynnisen kanssa.

– Kiropraktiikka on konservatiiviseen tuki- ja liikuntaelinhoitoon- ja kuntoutukseen suuntautunut tieteen ala, jossa käytetään eri tilanteissa eri työkaluja, kuten manipulaatiota, pehmytkudosterapioita, tuki- ja liikuntaelinkuntoutusta, ergonomisista neuvontaa ja kipuun liittyvää biopsykososiaalista koulutusta, Juho Hynninen sanoo.

– Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa kiropraktikon hoitoa. Kiropraktikolla on monivuotinen korkeakoulututkinto. Siinä tieteeseen perustuva peruskoulutus on sama kuin lääkäreillä. Esimerkiksi Tanskassa kolme viidestä kiropraktikon opintovuodesta opiskellaan lääketieteen linjalla. Zurichin yliopistossa neljä kuudesta vuodesta opiskellaan yhdessä lääkäreiksi valmistuvien kanssa. Kiropraktiikassa painopiste on manuaalisissa, käsillä tehtävissä lääketieteeseen nojaavissa hoitotavoissa, joihin erikoistutaan perusopintojen jälkeen, Hynninen mainitsee.

Eikö Suomessa tunneta kiropraktiikan toimintatapoja? Vai mistä mahtaa johtua, että  Lääkäriliitto edelleen sijoittaa kiropraktiikan omissa lääkärien asennetutkimuksissaan uskomushoidoksi. Koulutuksen perusteella näyttäisi siltä, että kiropraktikoilla on peruslääkäreitä paremmat tiedot tuki- ja liikuntaelimistön toiminnasta ja taidot hoitaa lääkkeettömästi näitä vaivoja.

Lääkärilehden mukaan ”Uskomushoidoilla tarkoitetaan sellaisia hoitomuotoja, joilla ei ole yleisesti tunnustettua asemaa lääketieteessä. Niitä kutsutaan myös täydentäviksi hoidoiksi ja vaihtoehtohoidoiksi vähän näkökulmasta ja hoidosta riippuen.” (Ruskoaho ym. 2016) Lääkäri Päivi Räsäsen ja Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäen mukaan uskomushoito on hoito, jonka tehosta ja turvallisuudesta ei ole tutkimusnäyttöä. (Ks. Uskomaton uskomushoitolaki).

Kiropraktiikalla on tunnustettu asema suomalaisessa terveydenhuollossa. Kiropraktikko  on Valviran hyväksymä ammattinimike (kuten ovat myös osteopaatti ja naprapaatti). Useissa kehittyneissä maissa kiropraktikot luokitellaan Primary Care Provider -tason terveydenhuoltohenkilöiksi, eli heillä on lääkäreiden tavoin diagnoosivalmius sekä läheteoikeudet eri jatkotutkimuksiin. Silti Lääkärilehti julkaisi kaksi vuotta sitten  lääkärikyselyyn liittyvän kuvion:

Kuviosta 1  näkyy, että valtaosa haastatelluista (vihreän ja oranssin palkin yhteismäärä) lääkäreistä hyväksyy kiropraktiikan tai voisi harkita itsekin sitä käyttävänsä. Sama pätee myös akupunktioon, lymfahierontaan, naprapatiaan ja osteopatiaan. Jäsenkorjauksen hyödyistä on olemassa suomalaista tutkimusnäyttöä (ei meta-analyysejä, koska tutkimuksia on niin vähän) (Vertanen ym. 2017). Suomalaistutkimuksissa osoitettiin perinteinen suomalainen jäsenkorjaus kliinisissä kokeissa (Hemmilä 2005, Zaprouduna ym. 2007) ja potilaita haastattelemalla ja havainnoimalla (Hernesniemi 1992, Hänninen ym. 2004) tehokkaaksi ja toimivaksi hoitomuodoksi kroonisten niskakipujen lievittäjänä. Silti neljännes vastanneista lääkäreistä katsoi vuonna 2016, että jäsenkorjaus ptäisi kieltää. Vyöhyketerapiaan lähes puolet vastaajista suhtautui myönteisesti. (Reiki, homeopatia ja henkiparannus -mitä se lieneekään-herättävät eniten vastustavia mielipiteitä. Joogasta ja meditaatiosta ei kysytty mitään, vaikka ne ovat melko laajasti kansalaisten käyttämiä, eikä ”niillä ole yleisesti tunnustettua asemaa lääketieteessä”.)

Herää kysymys, kuinka on mahdollista, että lääkäreiden ammattiliiton lehti pitää uskomushoitajina Valviran hyväksymiä ja rekisteröimiä ammattilaisia ja hoitomuotoja, joiden hyödyistä on tutkimusnäyttöä ? Tai kääntäen: Mitä on pääteltävä Suomen valvontaviranomaisten suhteesta terveydenhuollon ammattiyhdistyksiin?

No, ehkä tällainen ”uskomushoitotutkimus” jää viimeiseksi laatuaan; asialliset perustelut kun uskomushoito-termin käyttöön tällaisissa mielipidemittauksissa  puuttuvat.  Käsitesekaannus näyttää aika isolta. Koulutustarve on ilmeinen.

Tutkimuksia seitsemän vuoden ajalta

Alussa viittaamaani manipulaatiohoitojen systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen ja meta-analyysiin haettiin tutkimuksia sähköisistä tietokannoista vuosien 2000 (tammikuu) ja 2017 (maaliskuu) väliseltä ajalta. Tarkoituksena oli selvittää erilaisten manipulaatio- ja mobilisaatiohoitojen turvallisuus, teho ja vaikuttavuus kroonisen alaselkäkivun hoidossa.

Vertailtavat tulosmuuttujat olivat itse arvioitu kipu, toimintakyky, terveyteen liittyvä elämänlaatu ja haittavaikutukset. Tutkimuksen rahoitti Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin täydentävänä integroivan terveyden kansallinen keskus.

Alaselkäkivut ovat hyvin yleisiä. Valtaosa ihmisistä kärsii niistä joskus elämänsä aikana. Yhdysvalloissa kroonisesta alaselkäkivusta arvioidaan kärsivän noin 23 % väestöstä ja sen arvioidaan aiheuttavan toimintakyvyn vähenemistä 11-12 %:lle väestöstä.

Lääkkeettömiä hoitoja

Kivun hoitoon suhtaudutaan eri terveydenhuollon aloilla hyvin eri tavoin. Monet lääkärit luottavat tulehduskipulääkeisiin, opioideihin, muihin lääkkeisiin ja leikkaukseen tärkeimpinä hoitomenetelmiä. Koska näissä kaikissa on potentiaalisia riskejä, lääkkeettömien lähestymistapojen on ajateltu tuottavan vähemmän haittavaikutuksia, ja niitä käytetäänkin paljon.

Kipuja voidaan hoitaa esimerkiksi selkärangan manipulaatiolla, käyttäytymisterapialla, liikunnalla, transkutaanisella hermostsimulaatiolla, laserterapialla ja joogalla. Muita terapioita ovat mm. akupunktio, pinnallinen lämpöhoito esimerkiksi lämpökääreet, kuumavesipullot, kuumat pyyhkeet ja sähköiset lämpölaput. Manuaalisia terapioita tarjoavat fysioterapeutit, hierojat, kiropraktikot ja osteopaatit (Suomessa myös jäsenkorjaajat). Nämä voivat sisältää selkärangan manipulaatiota ja mobilisaatiota ja näitä käytetään usein joko yhdessä tai erikseen alaselkäkipua hoidettaessa.

Systemaattisia katsauksia on tehty: tulokset vaihdelleet

Aikaisemmat systemaattiset katsaukset eivät ole viitanneet siihen, että selkärangan manipulaatiohoidot olisivat parempia kuin tavanomainen hoito kroonisessa alaselkäkivun hoidossa. Uudemmat katsaukset ovat kuitenkin osoittavat, että manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot ovat käyttökelpoisia vaihtoehtoja kivun lievityksessä. Kuitenkin niiden teho vaihtelee sen mukaan, miten pitkään oireet ovat kestäneet, miten hoitoa on annettu, esimerkiksi onko se yhdistetty liikuntaan tai johonkin yleislääkärin hoitoon, millaisin annoksin on hoidettu, millaiset ovat seurantajaksot olleet ja mitä on käytetty vertailtavina tulosmuuttujina (eli mihin manipulaatiohoitoa on verrattu).

Vaikka nämä arvioinnin eri tekijät ja sen mukaan arviointitulokset ovat vaihdelleet eri analyyseissä suuresti, niin kokonaisuudessaan manipulaatio- ja mobilisaatiohoitojen on todettu yksittäisissä tutkimuksissa olevan tehokkaita verrattuna muihin terapiamuotoihin.

Tuoreen systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin mukaan multimodaaliset (monihoitoiset) ohjelmat osoittautuivat lupaaviksi. Tämä tarkoittaa sitä, että,  sen lisäksi että potilas käyttää jotakin manipulaatio- tai mobilisaatiohoitoa, tulokset voivat parantua kun siihen yhdistetään myös jokin muu avun muoto, esimerkiksi (yksilöllisesti kiputapauksen mukaan) liikunta potilaan kunnon mukaan ja sen mukaan minkälaista liikuntaa hän on ennestään tottunut harjoittamaan ja mitä hänen on reaalisesti mahdollista arkielämässään harjoittaa (liikunnan pitää olla suhteellisen helposti toteutettavissa).

”Puhdas” yhden hoidon vaikutus yhteen vaivaan  on ongelmallinen tutkittaessa hoitoyhdistelmiä reaalielämässä

Manipulaatiohoidot samoin kuin monet muutkin hoitokokonaisuudet, jossa on mukana monta erityyppistä (fysiologista, psykologista, terveyskäyttäytymiseen liittyvää) hoitavaa osaa/komponenttia, ovat kuvaava esimerkki siitä, kuinka ns. ”puhdas” satunnaistettu lääketieteellinen kliininen koe (RCT-tutkimus), jolla pyritään arvioimaan erilaisten hoitojen tehoa kontrolloidusti ja luonnontieteelle tyypillisin tutkimusmenetelmin poistamalla subjektiivisten asioiden kokemista ja muita väliin tulevia muuttujia, on riittämätön metodi. Kyse ei ole RCT-metodin puutteista, vaan siitä, että multimodaalisten hoitomuotojen vaikuttavuuden arviointiin puhdas RCT- tutkimusideologia on riittämätön.

Alaselkäkivun syyt esimerkiksi voivat joissakin tapauksissa olla alun perin muita kuin biologisia, jolloin näihin syihin (ympäristöön, psykologiaan, käyttäytymiseen, asennoitumiseen, palvelujen käyttöön jne.) vaikuttamalla vaikutetaan myös itse kipuongelmaan (mahdollisesti myös fysiologisen mekanismin avulla).

Alaselkäkipujen hoitotutkimukset ovat olleet hyvin heterogeenisiä ja ne ovat siis poikenneet toisistaan esimerkiksi potilasaineiston suhteen juuri siksi, että alaselkäkivut ovat niin yleisiä ja ne koskettavat hyvin erilaisia potilasryhmiä. Potilailla voi myös olla monia muita sairauksia, jotka vaikuttavat kokonaishoitoon. Mitä useampia kipuun vaikuttavia tekijöitä on, sitä enemmän niillä on vaikutusta myös valittuihin tulosmuuttujiin, vertailuryhmiin ja kaiken kaikkiaan tutkimuksen designiin.

Kontrolloidussa satunnaistetussa kliinisessä RCT-kokeessa tutkimusta sekoittavia tekijöitä (kuten subjektiivisia tunteita ja muita yksilöllisisä tekijöitä) pyritään kontrolloimaan eli rajoittamaan, että ne eivät sotkisi alkuperäistä  tutkimusasetelmaa (yleensä tutkimusta yhden  yksittäisen hoitomuodon vaikutuksesta yhteen sairauteen). Kuitenkin nämä sekoittavat tekijät ovat alaselkäkipupotilaan elämän todellisuutta. Ne ovat arkea. Tämä selittyy juuri sillä, että krooninen alaselkäkipu on todellisuudessa hyvin monitekijäinen tila, joka liittyy sekä spesifeihin että ei-spesifeihin lääketieteellisiin vaivoihin ja sairauksiin.

Epäspesifi, määrittelemätön krooninen alaselkäkipu on kenelle tahansa ammattilaiselle hankalasti ”objektiivisin”, ulkoisin mittarein arvioitava vaiva, ja kivun luonne ja sen taustalla oleva patofysiologia ymmärretään kaiken kaikkiaan melko huonosti. Sen vuoksi krooninen epäspesifi alaselkäkipu itse määritelmältään on jo heterogeeninen.

Asiallinen kivun arviointi ja potilaalle hyväksyttävien menetelmien käyttö on kuitenkin  tärkeä ennakkoehto sille, että voidaan tehdä onnistunut kivun hoitosuunnitelma ja vastaavasti myöskin hoitoa ja sen vaikuttavuutta koskeva tutkimus. Manipulaatio- ja mobilisaatiohoitojen tyyli, tekniikat, annostukset ja kestot vaihtelevat huomattavasti kunkin potilaan mukaan. Se, mikä voi toimia jollekin voi olla tehotonta jollekin toiselle. Ihmiset kun ovat yleisistä yhtäläisyyksistään huolimatta hyvin erilaisia psykofysiologiansa, elämänhistoriansa ja -tilanteensa mukaan.

Näin ollen on tärkeää tehdä myös sellaista tutkimusta, jossa kaikki potilaan vointiin vaikuttavat asiat pyritään ottamaan huomioon, ei sulkeistamaan mahdollisimman täydellisesti pois tutkimusasetelmasta.

Kyse ei tässäkään ole joko-tai -asetelmasta eli että tutkimusmenetelmäksi on valittava joko tiukka satunnaistettu plasebokontrolloitu kliininen koe tai ihmisen kokonaiselämän huomioon ottava tutkimusasetelma. Molemmat ovat tärkeitä. Kumpaakin on syytä soveltaa – tilanteen mukaan. Rinnakkain.

Kipu on kokemus

Arvelen, että joku kriittinen tarkkailija on jo esittänyt mielessään kysymyksen: ”Kuinka sitten tuollaista kokonaisvaltaista tutkimusta voi tehdä, kun mitään konkreettisesti mitattavaa ja arvioitavaa on vaikea määritellä suuren väliin tulevien muuttujien määrän vuoksi? Epärealistista?”

Vastaan tähän: ”Kysymys on tutkimuksen taustaoletusten (ihmiskuvan ja terveyskäsityksen) erilaisuudesta verrattuna puhdaslinjaisen RCT:n tärkeimpään oletukseen: ”yksi annos hoitoa vaikuttaa yhteen oireeseen/vaivaan/sairauteen”. RCT:tä sovelletaan toki laajemmissakin yhteyksissä, sehän on epidemiologiseen ja tilastotieteelliseen tutkimusajatteluun nojaava tutkimusmenetelmä.

Laajennetussa RCT- katsannossa oletetaan ihmisen ja hänen terveysongelmiensa monimuotoisuus lähtötilanteeksi. Tästä alkuoletuksesta lähtien aletaan miettimään, millä metodeilla tutkitaan potilaan kannalta tärkeintä asiaa: saako ihminen apua, mistä hän kokee sitä saavansa  ja missä määrin. Esimerkkitapauksessamme alaselkäkipuun. Tämä on siis hoitotutkimuksen toteuttamiseen liittyvä teoreettinen ja metodologinen kysymys, jonka viisas ratkaisu voi vaikuttaa olennaisesti käytäntöönkin eli potilaiden kivun lievitykseen.

Tällaisessa tutkimusotteessa mittareina voidaan käyttää potilaiden kokemusten (kivun määrän, useuden, kiputilanteiden jne) ja fysiologisten mittareiden lisäksi ja ohella esimerkiksi terveyspalvelujen käyttöä ja tarpeen muutoksia (kuten lääkäri- ja muiden hoitokäyntien, lääkkeiden käytön, leikkauksien määrän muutoksia)  sekä työpoissaolojen määrää pidemmällä aikavälillä. Muuttujat on suunniteltava tutkimuskysymyksen mukaan.

Joka tapauksessa potilaat ja heidän kokemuksensa on tärkeää ottaa entistä laajemmin mukaan tutkimustoimintaan, jotta pystytään fokusoitumaan siihen, mistä voisi olla kaikkein eniten hyötyä kivuista kärsiville. Potilaan kokemusta ei voi mitenkään sivuuttaa. Kipu on kokemus.

Yksi hoito – yksi parannus vai monihoitoinen apu?

Yleisessä RCT-tutkimuskäytännössä on haasteena se, että ”yhden kiropraktiikan” vaikutusta ei sinänsä ole olemassa. Kiropraktiikka on tieteen ala – ei tekniikka, sanoo Juho Hynninen.

– Tämä unohdetaan usein, kun lähdetään tutkimaan kiropraktiikan vaikutuksia. Yhden terapian tutkimuksissa saadaan harvoin selkeää yhden hoidon vaikutusta yhteen vaivaan, mutta terapiamuotojen yhdistäminen ja yhteistyö näyttää tuovan selkeästi suuremmat hyödyt kun mikään terapia yksinään.

-Tule-hoidoissa tämä on olennaista. Kaikki yksittäiset hoitomuodot jäävät yhdistelmähoitojen jalkoihin. RCT:t eivät näytä koko kuvaa, koska muuttujia on pakko kontrolloida. Kliiniset ”tosielämän” tutkimukset taas paljastavat suurempia hyötyjä. Mm. tutkimuksissa ei ole yleensä tarkennettu mitä manipulaatioterapialla (SMT, spinal manipulative therapy) on tarkoitettu tai minkälaista manipulaatioterapiaa koehenkilöille on annettu. Toinen tutkimusten ongelma on myös se, että ns. ”subgroup” analyysejä ei ole tehty ja kaikki selkäkipu niputetaan samaan ryhmään. Analogiana käy se, että kaikkea vatsakipua hoidettaisiin aina happosalpaajilla tai kaikkea päänsärkyä parasetamolilla tutkimatta, mikä ongelman oikeasti aiheuttaa, Hynninen sanoo.

Kirjallisuusviitteet

Ian D. Coulter, Cindy Crawford, Eric L. Hurwitz, Howard Vernon, Raheleh Khorsan, Marika Suttorp Booth, Patricia M. Herman, Manipulation and mobilization for treating chronic low back pain: a systematic review and meta-analysis, The Spine Journal (2018).

http://www.thespinejournalonline.com/article/S1529-9430(18)30016-0/fulltext Katsottu 31.1.2018

Hemmilä HM. Bone setting for prolonged neck pain: a randomized clinical trial. J Manipulative Physiol Ther 2005;28:508-15.

Hernesniemi A. Meneillään olevaa tutkimusta: jäsenkorjaaja tutkimassa ja hoitamassa potilasta. Sosiaalilääk Aikak 1992;29:181-187.

Hänninen O, Räsänen V, Zaproudina N, ym. Tuki- ja Liikuntaelinkipujen perinnehoito vanhan kirjallisuuden ja tämän päivän havaintojen valossa. Hippokrates Suomen lääketieteen historian seuran vuosikirja 2004;21:13-26.

Juho Ruskoaho VTM, tutkija, Suomen lääkäriliitto ja Lauri Vuorenkoski LT, Terveyspoliittinen asiantuntija, Suomen Lääkäriliitto. 2016. Lääkärit suhtautuvat kriittisesti uskomushoitoihin. Suomen Lääkärilehti 9/2016 vsk 71, s. 2446 – 2448.

Vertanen P, Hänninen O, Piippo S, ym. Perinnehoitojen verhottu tieto. Kalevalainen kansanparannus –säätiö; 2017.

Zaproudina N, Hänninen O, Airaksinen O. Effectiveness of traditional bone setting in chronic neck pain: Randomized clinical trial. J Manipulat Physiol Therap 2007;30:432-437.

Muut

Keskustelu kiropraktikko Juho Hynnisen kanssa 28.-31.1.2018. http://kampinkiropraktiikka.fi/kiropraktikko-fysioterapia/ Katsottu 31.1.2018

Akuutin selkäkivun hoitotutkimuksista katso World Federation of Chiropractic -sivut: http://www.wfcsuggestedreadinglist.com/acute-low-back-pain.html Katsottu 31.1.2018

 

 

Yle yhtyi puoskarilakikuoroon. Lue ”uskomushoitolain” kiinnostavia taustoja. Määrittelykamppailua?

201801 Lue, ihmettele ja tee omat johtopäätöksesi. Valotan tässä kirjoituksessa taustoja viime aikojen keskustelulle ”uskomushoitolaista” ja ”puoskarilaista”.

Taustoitan Päivi Räsäsen näkemyksiä HS 15.1.2018, Heli Saavalaisen  juttua 15.1.2018  ja Epäeettiset toimijat pitäisi karsia lailla -mielipidekirjoitusta HS 21.1.2018  sekä omaa aiheeseen liittyvä kommenttiani HS 19.1.2018

Esitän  faktatietoa tästä paljon puhutusta ”puoskarilaista”.

Jälleen kerran myös Yle on yhtynyt puoskareilla pelottelun kuoroon 23.1.2018 nettiuutisessaan. Yle viittaa Suomen Lääkäriliiton vuoden takaiseen blogikirjoitukseen, joka liittyi vuosi sitten toteutettuun vastaavaan puoskarijahtiin. Yle väittää: ”Niin sanottua puoskarilakia on valmisteltu useamman sosiaali- ja terveysministeriön kaudella, mutta hanke ei ole edennyt.” En tiedä, millaisia lähteitä toimittaja on käyttänyt, mutta väite ei pidä paikkaansa. Selitän asian alla kohdassa ”Ministerien pöydällä”. Toimittaja on varmaan kiireessä sotkenut ministerin ja  ministeriön. Jälkimmäiset eivät vaihdu kovin tiheään  kuten edelliset.

-Vähintäänkin lailla pitäisi suojata haavoittuvia ihmisryhmiä, kuten vanhuksia ja lapsia tai henkilöitä, jotka eivät itse ole kykeneväisiä arvioimaan hoidon sisältöä, toteaa ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen Valvirasta. ”Suurin vaara on, että vaihtoehtohoidot aiheuttavat potilaalle vahinkoa tai syrjäyttävät sairauden tehokkaan hoidon.” Kirsi Liukkoselta on nyt kysyttävä, kuinka suuresta vaarasta on kyse? Miten vaara suhteutuu muihin näitä väestöryhmiä uhkaaviin vaaroihin sote-järjestelmässä? Miten laki käytännössä voi suojata potilasta? Mitä ”vaarallisia vaihtoehtohoitoja” laki koskisi?

Puoskarilla tarkoitetaan laitonta lääkärintoimen harjoittamista. Uutisessa Yle yhdistää luonnon keskellä järjestetyt hiljentymisretriitit laittomaan lääkärintoimintaan. Vaikuttaa erikoiselta. Ylen logiikan mukaan laittomaksi lääkärintoimen harjoittamiseksi olisi samalla tavoin nimettävä  myös mindfulness-meditaatiohetket ja joogatunnit. Niissä tavoitteena on retriittien tavoin kehomielen hyvinvointi, johon pyritään vaikuttamalla sekä kehoon että mieleen. Enkeli, tuo vuosituhansia vanha kulttuurinen konstruktio, jota Ylen juttu päivittelee, on mielen tuote. Enkeli ei ole materiaalinen lääke. Se ei kilpaile lääkärin kanssa.

Saat valaistusta tähän kiinnostavaan median puoskariretoriikkaan tutustumalla Jonimatti Joutsijärven tutkielmaan, joka koski vaihtoehtohoitojen sääntelyä pohtineen valtioneuvoston asettaman työryhmän työtä. Se on todella mielenkiintoinen. Suosittelen sitä kaikille puoskaritoimittajillekin. Ja muillekin.

Juuri tuon työryhmän dokumentteihin koko julkinen puoskarilakikeskustelu on jo vuosia nojannut. Se on sikäli hämmästyttävää, että keskustelussa on systemaattisesti unohdettu, ohitettu tai tietoisesti sivutettu faktoja, jotka eivät tue vallitsevaa Ylen (ja pitkälti muidenkin päämedioiden) puoskarilakiretoriikkaa. Tämä panee miettimään nykyistä terveysjournalismin tasoa ja laatua.

Mitä on puoskarilain ja uskomushoitolain taustalla?

Julkista keskustelua täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista ja niiden sääntelyn tarpeesta on käyty jo ainakin 30 vuotta, mutta lainsäädännön muutoksia ei ole tullut. Aihepiiristä on tosin kiistelty paljon aikaisemminkin, jo 1900-luvun alkupuolella, jolloin  kiistakumppaneita olivat lääkärit ja kansanparantajat.

Nykyisin kiistaa voisi nimittää terveydenhuollon virallisesti rekisteröityjen ammattilaisten (Valviran rekisterissä) ja muiden hoitajien (epävirallisten, enemmän tai vähemmän koulutettujen) väliseksi kädenväännöksi. Kuitenkaan kiistojen rajapinta ei läheskään aina määrity vain näiden kahden ryhmän mukaan. Kenttä on monimuotoisempi ja sekoittunut.

Mediakeskustelussa sekoittuvat lisäksi termit uskomushoito, tieteelliseen näyttöön perustuva hoito, täydentävä hoito, vaihtoehtohoito,  luontaishoito ja virallinen ja  epävirallinen hoito. Käytännössä, todellisessa elämässä näitä kaikkia ”hoitamisen lajeja” on sekä terveydenhuollon sisällä että sen ulkopuolella.

Ministerien pöydällä

Julkisuudessa on jo vuosien ajan aina silloin tällöin väitetty, että vaihtoehtohoitojen rajoituksia koskeva lakiesitys on  valmiina sosiaali- ja terveysministeriössä odottamassa parlamentaarista käsittelyä. (esim. Aamulehti 24.2.2017)  ja että tällainen laki pitäisi säätää (esim. Yle 23.1.2018,  HS uutinen ja Päivi Räsäsen mielipidekirjoitus 15.1.2018).

Asiaa ovat pitäneet mediassa vireillä ”uskomushoitolakia”, toiselta nimitykseltään ”puoskarilakia”, lobbaavat tahot, lähinnä lääkärikunnan edustajat.

He ovat kertoneet ”faktatietona” toimittajille ja sitä kautta kansalaisille, että sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asiantuntijatyöryhmä on jo vuonna 2009 esittänyt tällaista lakia. On päivitelty ministerien haluttomuutta viedä lakiluonnosta eteen päin ja hienovaraisesti vihjattu, että ministerit ovat vellihousuja, kun eivät uskalla lähteä ajamaan hyvää asiaa.

Tavallista kansalaista varmasti myös ihmetyttää, miksi mitään ei tapahdu, vaikka asiasta kovasti puhtaan.  Miksi mitään ei ole tapahtunut yhdeksään vuoteen? Miksi lakiluonnos makaa STM:ssä vuodesta 2009?

Erimielinen asiantuntijaraportti

Tunteita nostattava lakiluonnos, jossa ehdotetaan rajoituksia vaihtoehtohoitajien toiminnalle, todellakin sisältyy STM:n julkaisuun vuodelta 2009. Kannattaa lukea sekä julkaisu että itse lakiluonnos, jos haluaa ymmärtää jupakan taustaa.

Miksi asiaa ei siis ole viety eteenpäin? Siksi, että on jotakin, mistä sensaatiohakuisissa mediateksteissä on vaiettu. Ei ole kerrottu yhtä olennaisen tärkeää asiaa.

On unohtunut kertoa, että asiantuntijatyöryhmä oli erimielinen. Osa ryhmän jäsenistä ja osa 149 organisaatiosta, joilta oli pyydetty lausunto lakiluonnoksesta, vastustivat ryhmän enemmistön raporttiin kirjoittamaa versiota ehdotetuksi laiksi. Työryhmässä ei rakentunut yhteistä käsitystä, konsensusta tästä kiistanalaisesta asiasta eri toimijoiden välille. Lakiluonnos on luettavissa raportin sivulla 84. Raportista voi myös lukea perustelut eriäville mielipiteille.

Demokraattisessa maassa valtioneuvoston asettamissa työryhmissä, kuten STM:n ryhmässäkin oli, on aina useita eri aloja ja suuntauksia edustavia asiantuntijoita sekä eri intressiryhmien edustajia. Näin demokratia toimii.

Jos asiantuntijatyöryhmä sekä lisäksi osa lausunnon antajista ovat voimakkaasti erimielisiä, poliitikkojen on hankalaa ottaa ryhmän raporttia niin vakavasti, että he lähtevät viemään asiaa eduskunnan käsittelyyn.  Politiikka on konsensuksen hakemista, sopivien ja mahdollisimman monille hyväksyttävien ratkaisujen tekoa ja neuvottelutuloksen etsimistä. Todennäköisesti tämän takia erimielisen työryhmän lakiluonnosta ei ole otettu lain valmisteluun. Näin politiikka toimii.

Aiheesta kirjoittaneet journalistit ovat purematta nielaisseet ”uskomushoitolain” lobbareiden esittämät mielipiteet tosiasioina.  Jopa itse STM:n työryhmän kokoonpanoa on jälkikäteen karkeasanaisesti paneteltu. Yle jopa julkaisi STM:n työryhmästä tällaisen mielipiteen ”uutisessaan” noin kaksi vuotta sitten:

Työryhmän tarkoitus oli suitsia puoskarointia – ja mukana oli puoskareita, mikä on käsittämätöntä. Sama asia kuin jos puuhattaisiin lakia järjestäytyneestä rikollisuudesta ja paikalla olisi liivijengiä.”

Yle siis rinnasti yhden ihmisryhmän – eli terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella toimivat hoitajat –  järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja liivijengeihin.

Nykyisin tällaista ei onneksi enää pääse tapahtumaan. Toivon niin.  Toimittajat ovat valveutuneempia. Journalismi, joka ei edes kysy solvatun väestöryhmän kantaa, on mielestäni kyvytön vastustamaan kaikenlaista lobbausta. Lobbaus voi nimittäin  verhouta asiantuntijuuden kaapuun. Tällaisen terveysjournalismin aika on ohi niin pian kuin tietämys hoitamisen kentällä käytävistä kiistoista lisääntyy.

Tietämys lisääntyy, kun tutkijat ja tutkivat journalistit ovat töissä avoimin silmin ja mielin.

Ikkuna

Miten valtioneuvoston asettama  vaihtoehtohoitojen työryhmä toimi?

Tätä asiaa tutki Jonimatti Joutsijärvi pro gradu tutkielmassa TERVEYSKULTTUURIN MÄÄRITTELEMÄTÖN TOISEUS. Epävirallisen terveydenhoidon määrittelykamppailu suomalaisessa lakisääntelytarvekeskustelussa. (Turun yliopisto 2014).

Hän selvitti STM:n työryhmän sisäistä määrittelykamppailua. Sillä hän tarkoitti  hoitamiseen liittyvää valtataistelua, jota käydään määritelmien, termien ja sanojen avulla:  miten ja kenellä on valta määritellä epävirallisen terveydenhoidon luonne, asema ja oikeutus Suomessa. Hän kävi läpi työryhmäraportin valmistelun asiakirjoja, joita olivat ministeriölle lähetetyt eri intressiryhmien kannanotot, muistiot ja lausunnot vuosina 2008-2009 sekä itse raportti. Metodi oli diskurssianalyysi.

Määrittelykamppailun Joutsijärvi ymmärsi osaksi terveyskulttuurin muutosprosessia, joka on parhaillaan käynnissä. Kysymys oli myös maailmakuvien välisistä kiistoista.

Seuraavassa tiivistän Jonimatti Joutsijärjen kiinnostavan, taustoja valaisevan tutkielman tuloksia ja johtopäätöksiä. Tiivistäminen on aina tiivistäjän eli tässä tapauksessa minun tulkintaani ja valintaani, joten kannattaa itse lukea tutkielma  Turun yliopiston kirjaston nettisivuilla.

Kuka puhuu ja kuinka argumentoi?

Miten eri intressiryhmät puhuivat lausunnoissaan ja kannanotoissaan  vaihtoehtohoidoista?

Vastustajat argumentoivat hoitojen riskeistä ja muista haitoista tavoitteenaan hoitojen käytön ja tarjonnan rajoittaminen. Argumenteissa ei vedottu hoitojen vaaroista todistaviin tutkimuksiin, vaan yksittäistapauksiin väärinkäytöksistä.

Puolustajat todistelivat hoitojen riskittömyyttä ja hyötyjä vetoamalla hoitomuotoja ( kuten kalevalaista jäsenkorjausta, kiropraktiikka ja homeopatiaa) koskeviin tutkimuksiin. Niillä haluttiin osoittaa, että puheena oleva hoitomuoto on tieteellisen näytön nojalla virallistettavissa. Strategian logiikka oli, että näyttöön perustuvan hoitomuodon on saatava samanlainen tai samanarvoinen yhteiskunnallinen ja laillinen asema kuin nykyisillä terveydenhuollon hoidoilla on. Puolustuspuhe vetosi tällä tavoin ulkopuoliseen tieteelliseen asiantuntijuuteen ja näin pyrki määrittelemään uudelleen virallisuuden rajoja olettaen, että virallinen taho eli STM ja koko työryhmä joutuisivat  reagoimaan tieteellisiin tutkimuksiin myöntämällä niiden totuudellisuus tai kumoamalla ne.

Näin ei tapahtunut. Joutsijärven mukaan ministeriö (STM) lausuntojen vastaanottajana ja teknisenä sihteerinä  ei ottanut lähetettyjä tutkimusaineistoja huomioon loppuraportissa tai lakiehdotuksessa, eikä niitä referoitu raporttia edeltävien lausuntojen yhteenvedossa tai raporttia kommentoivien lausuntojen tiivistelmissä.

(Liina: Minusta tämä tuntuu hämmentävältä… voiko näin olla?)

Näyttöä voi vastustaa kumoamalla lähteiden todistusvoima ”vahvemmilla” tutkimuksilla tai kovakorvaisesti, kuten ministeriö teki eli vaikenemalla ja sivuuttamalla ne. Näin tieteellisen argumentaation velvoittavuus voitiin kiertää. Joutsijärvi toteaa, että muilta osin lausunnon antajien mielipiteet on työryhmän loppuraportissa otettu huomioon melko kattavasti.

Lääketieteen ja politiikan käytännöt näyttävät Joutsijärven mukaan samojenkin tahojen lausunnoissa suhtautuvan päinvastaisin tavoin näyttöön potilasturvariskeistä. Näyttöön perustuvan politiikan periaatteen mukaisesti potilasturvariskit tulisi osoittaa tutkimustiedolla. Kuitenkaan epävirallisten hoitojen potilasturvariskeistä Suomessa ei ole tieteellisiä tutkimuksia eikä siten näyttöä. Vaatimus hoitojen käytön rajoittamisesta ei siis perustukaan näyttöön.

Joutsijärvi kysyykin, onko kyse vain lääketieteen sosiaalisen aseman pönkittämisestä asenteellisella puheella, jota laajan todistusaineiston puuttuessa perustellaan yleistyksillä ja anekdooteilla?

(Liina: Ohhoh, onpa kova kysymys.)

Työryhmäraportin, siinä olevan eriävän mielipiteen ja lausuntojen  argumentaation perusteella Joutsijärvi päättelee, että ryhmä ei onnistunut nostamaan esiin koko keskustelua, joka epävirallisen terveydenhoidon roolista Suomessa oli käynnissä.

Keskustelu olisi kuitenkin tarpeellista, jotta useimpia osapuolia tyydyttävää lainsäädäntöä tai muita virallisia päätöksiä ja toimia voitaisiin tehdä.

Kuinka vakavia potilasturvaongelmat ovat?

-Potilasturvaongelmat, joita ratkomaan työryhmä perustettiin, ovat oletettavasti pysyneet samoina, koska konkreettisia ratkaisuita ongelmiin ei tähän mennessä ole tehty, pohtii Joutsijärvi vuonna 2014. Hän kysyykin, kuinka vakavia ongelmat mahtavat olla, kun niitä esiin nostaneet tahot eivät ole näkyvällä tavalla puuttuneet prosessin hidastumiseen.

(Liina: Vuonna 2018 sääntelyprosessi on edelleen kesken. Vain ”vanhan” eli vuoden 2009 ”erimielisen” lakiluonnoksen lobbarit ovat saaneet äänensä julkisuuteen. Muita ääniä ei juuri ole kuulunut. Miksi?  Miksi STM kaikkia kansalaisia edustavana terveysasioista päättävänä elimenä ei  tee  mitään konsensuksen löytämiseksi eri intressiryhmien välillä? Jos potilasturvallisuus todella huolestuttaa, ratkaisua on ryhdyttävä etsimään potilaiden turvaksi?  On mahdollista luonnostella parempi, kansalaisten ja eri intressipiirien hyväksyttävissä oleva lakiehdotus demokratian periaatteiden mukaisesti. Sitä paitsi laki ei ole ainoa keino ratkaista ongelmia. Mikähän tämän pysähtyneisyyden eli jumin taustalla on?)

Työryhmä näytti suoriutuvan tehtävästään epätyydyttävästi. Se selvitti vaihtoehtohoitojen nykytilaa puutteellisesti. Löydökset potilasturvariskeistä eivät tue lakiesityksen kaltaisen sääntelyn hyödyllisyyttä.

Entä kansalaiset-käyttäjät? Terveyttä edistävät vaikutuksetkin kaipaavat selvitystä

Potilasturvallisuusongelmat ovat tärkeä, mutta yksinään ne ovat riittämätön näkökulma epävirallisen terveydenhoidon sääntelyyn ja hyödyntämiseen nyky-yhteiskunnassa. Myös hoitomuotojen terveyttä edistävät sekä sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset tulisi selvittää. Kuluttajien/potilaiden näkökulmaa työryhmän työskentelyssä ei otettu ollenkaan huomioon.

Potilasturvaongelmien ratkaisun ei pitäisi vaikeuttaa terveydelle hyödyllistä tai neutraalia toimintaa. Tämä ei ole suotavaa myöskään ammatinharjoittamisen vapauden nimissä.

Joutsijärven päätelmien mukaan luonnontieteelliselle tutkimukselle vieraisiin maailmankuviin perustuvien ammattien harjoittaminen on useimmiten uskonnonvapauden alainen oikeus sikäli, kuin ne eivät riko lakia. Kun käyttäjien tiedetään pitävän vaihtoehtohoitoja lääketiedettä täydentävinä, Joutsijärvi kysyykin, miksei tätä oteta käyttäjien elämään vaikuttavan lainsäädännön lähtökohdaksi. Ja miksi ylipäänsä katsotaan tarpeelliseksi nähdä hoidot vaihtoehtoisina.

Käytäntö ja käyttötutkimuksetkaan eivät tue tällaista vaihtoehtoisuuden näkemystä.

Patsas muodostunut metsästä rajattu vaaka

Järvisen jalkapuu: Myrsky vesilasissa vai merkki hoitoilmaston muutoksesta?

Keskustelu masennuslääkkeistä on ryöpsähtänyt Lääkäriliiton sisällä professori Teppo Järvisen kritisoitua voimakassanaisesti masennuslääketutkimusta, käypä hoito -suosituksia ja suositusten tekijöiden sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen.

Nyt näköjään Lääkäriliitolle on tullut mitta täyteen ja se ryhtyi reagoimaan. Se päätti  antaa julkisen varoituksen jäsenelleen epäkollegiaalisesta käytöksestä.  Suomen Kuvalehti uutisoi Järvisen ”jalkapuusta” eli häpeärangaistuksesta 19.9.2017 https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/laakariliitolta-julkinen-hapearangaistus-professorille-surullista-etta-oma-liitto-nain-korruptoitunut/?shared=985906-026ed479-4

Suomen kuvalehden Kirjoituksessa on myös linkki  Duodecim-lehdessä aiheen tiimoilta käytyyn tuoreeseen keskusteluun  http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/pdf/1174.pdf

Hämmennystä muutoksen edellä?

Monilla yhteiskunnan aloilla näkyy nyt hämmentyneisyyttä ja epävarmuuden sävyttämää pelkoa. Suuria kulttuurin ja ajattelun muutoksia yhteiskunnassa edeltää usein häkellyttävää kriisiytymistä ja hyökkäys-puolustus -asetelmia.

Vanhempi polvi muistaa Hannu Salaman Juhannustanssit-kirjasta syntyneen oikeusprosessin, mikä kuvasi selkeää asennemurrosta 1960-luvun Suomessa.  ”Kun Suomi putos puusta”, Ismo Alangon biisiklassikko,  kiteytti Suomessa aikaisemmin tapahtuneet kulttuurin murrokset, mutta ennen muuta 1980-luvulla alkaneen suuren kansainvälistymismurroksen.

Nyt epävarmuus ja hätä ravistelevat yhteiskunnan perinteisesti vahvoja, turvallisiksi koettuja ja vankkumattomia instituutioita, kuten terveydenhuoltoa ja sen rakenteita. Sote-uudistus on oiva esimerkki. Valviran viimeaikaiset turvatoimet niskuroivia terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan (vrt. Olli Polon tapaus) on toinen.  Kolmas on lääkäriprofession sisällä jo muutama vuosi sitten alkanut kritiikki lääkärien, lääketieteellisen tutkimuksen ja lääketeollisuuden kolmiyhteisyydestä. Järvisen kommentit liittyivät jälkimmäiseen.

Valtarakenteita kaiken kaikkiaan kyseenalaistetaan entistä useammin ja se tapahtuu useimmiten sosiaalisessa mediassa. Somessa pyritään tasoittamaan vallan, myös viestintävallan hierarkioita. Toisaalta somessa on kaikenlaista puhetta, viestintää, tietoa ja argumentaatiota. Tavallisen ihmisen on joskus vaikea erottaa järkevät ”profeetat” kiihkoilevista.  Ennen se oli helpompaa, kun vaan uskoi ”TV:stä tuttuihin asiantuntijoihin” tai muihin, joiden ääni kuului muissa päämedioissa. Nyt viestinnän kenttä on laajempi ja monimuotoisempi. Nyt itse kukin joutuu pohtimaan jokaisen julkaistun tiedon lähdettä paljon tarkemmin.

Somessa on siis hyvät ja huonot puolensa.  Esimerkiksi tieto professori  Peter Götzschen kriittisistä lääketutkimuksista, kirjoista ja esitelmistä on levinnyt Suomessa juuri somen välityksellä.

Puhutaan toistensa ohi

Järvisen jalkapuu -ongelma kuvastaa pientä häkeltyneisyyttä Lääkäriliitossa. Kansainvälisesti arvostetun asiantuntijan kriittisiä kommentteja ei voi sivuuttaa olankohautuksella tai vetoamalla kritisoijan vähäiseen tietoon ja kokemukseen alasta. Mutta kollegiaalisuuteen voidaan vedota. Ja tähän Lääkäriliitto nyt vetoaa. Toista ammattiliiton jäsenetä ei saa asiattomasti nimitellä. Näin asian pitääkin tietysti olla. Minulla ei ole tietoa, miten Järvinen on psykiatrikollegaansa nimitellyt. Katso aihetta koskeva keskustelu Duodecimista (linkki alla).

Jotenkin tuntuu siltä, että keskustelu käy nyt yksittäisistä aidan seipäistä enemmän kuin itse aidasta.  Ei vaihdeta tutkimusfaktoja itse asioista, joihin Järvisen (ja Peter Götzschen, johon Järvinen muun muassa viittaa) kritiikki on kohdistunut. Ei keskustella psyykenlääketutkimuksen vinoumista ja vääristymistä eikä lääkkeiden haitallisuudesta suhteessa hyötyihin. Näistähän juuri pitäisi keskustella.

Järvisen tapauksessa näyttää Duodecimissä julkaistujen asiantuntijoiden kommenttien perusteella siltä, että puhutaan ikään kuin samasta asiasta, mutta kuitenkin toistensa ohi.  Yhteistä ymmärrystä ei voi löytyä, jos keskustelun lähtökohdista ja siitä, mikä on ongelman ydin,  ei voida sopia. Retoriikka vie venettä.  Järvisen henkilöön ja hänen koulutukseensa viittaamalla  tuodaan esiin, että hän ei ole psykiatri ja näin ei ehkä ole ”riittävän” asiantunteva. Järvisen persoona ei kuitenkaan liity siihen, mitä tutkimukset kertovat itse asiasta eli siitä,

–  ovatko masennuslääkkeet todella riittävän tehokkaita ja turvallisia laajamittaisesti käytettäväksi

–  käytetäänkö masennuslääkkeitä tutkitusti liikaa ja

–  aiheuttavatko ne käyttäjilleen riippuvuutta ja muita haittoja enemmän kuin hyötyjä.

Masennuslääkkeiden kansanterveydellisiä hyötyjä ja haittoja koskevat mielipide-erot ja käsitykset tutkimusten toteutuksesta ja tulosten tulkinnoista näköjään vaihtelevat suuresti.

Kommentoin tässä vain yhtä asiaa, joka hieman kuvaa sitä, millaisilla retorisilla aseilla nyt taistellaan.

Masennuslääkkeet ja itsemurhat

Ihmettelen, että tutkimuksen ammattilainen, psykiatrian professori esittää masennuslääkkeiden yhteydessä usein toistetun toteamuksen  ”Itsemurhien määrä on Suomessa puolittunut samaan aikaan kun masennuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt”. (Duodecimin keskustelu, linkki alla)

Kommentillaan professori vihjaa, mutta ei suoranaisesti väitä, että itsemurhien vähentyminen parinkymmenen viime vuoden aikana olisi seurausta masennuslääkkeiden käytön lisääntymisestä. Ei hän tietysti voikaan väittää, koska hän ymmärtää, että kaksi samanaikaisesti esiintyvää ilmiötä yhteiskunnassa eivät välttämättä ole syy-seuraus-suhteessa toisiinsa.

Aku Kopakkala totesi parin vuoden takaisessa blogikirjoituksessaan Myytti masennuslääkkeistä ja itsemurhista,  että tuon virheellisen syy-seuraus-logiikan mukaan jäätelön syönnin lisääntyminen olisi hukkumiskuolemien syy. Tiedetään, että jäätelöä syödään eniten kesällä ja hukkumisia tapahtuu eniten kesällä. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä syytä ja seurausta. http://akukopakkala.fi/myytti-masennuslaakkeista-ja-itsem

Itsemurhiin todennäköisesti vaikuttavat aika paljon taloudelliset, yhteisölliset ja kulttuuriset syyt. Suomessa itsemurhia tekevät eniten miehet, masennuslääkkeitä syövät eniten naiset.  Syytä itsemurhien vähenemiseen ei tiedetä. Masennuslääkkeet voivat olla hyödyksi monelle, mutta väestötasolla tilastollisten tutkimusten valossa niitä ei ole osoitettu  itsemurhien vähenemisen syyksi. Götzsche tutkimusryhmineen on päinvastoin lääketeollisuuden tutkimusaineistojen julkisesti raportoimattomia tietoja uudelleen analysoimalla osoittanut, että masennuslääkkeet saattaisivat lisätäkin itsemurhia.

Hyvää Järvisen jalkapuussa on se, että tärkeä, monia kansalaisia koskettava asia on nostettu lääkäriyhteisössä vakavan keskustelun aiheeksi. Lähes puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä. Joku saa niistä apua, toiselle ei ole hyötyä eikä haittaa, vaan korkeintaan rahanmenoa,  kolmas kokee hankalia sivuvaikutuksia ja neljäs kärsii lääkeriippuvuudesta. Kaikkia näitä esiintyy.

Potilaiden äänen olisi myös hyvä tulla kuuluksi tutkimuksissa –  muutoinkin kuin vain oiremittareiden välityksellä. On tärkeä muistaa,  että masennuksen hoitoon on olemassa myös tutkittuja lääkkeettömiä keinoja. Onko potilaalla riittävästi vapautta ja mahdollisuuksia valita? Saako hän terveydenhuollon tukea valitessaan useita samanaikaisesti käytettäviä keinoja?  Joka tapauksessa asiakaskeskeisyys on varmin tae hoitoilmaston myönteiselle muutokselle. Ihmisistä ja heidän kärsimyksestäänhän tässä viime kädessä on kyse.

Linkkejä

Suomen Kuvalehti uutisoi Teppo Järvisen häpeärangaistuksesta 19.9.2017 https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/laakariliitolta-julkinen-hapearangaistus-professorille-surullista-etta-oma-liitto-nain-korruptoitunut/?shared=985906-026ed479-4

Kiroituksessa on myös linkki Duodecim-lehdessä aiheen tiimoilta käytyyn keskusteluun.  http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/pdf/1174.pdf

Taustoja:

Teppo Järvinen on valittu Teollisuudesta vapaat asiantuntijat -listalle viime kesänä https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/professori-teppo-jarvinen-kansainvaliselle-industry-independent-experts-listalle

Masennuslääkekritiikin taustoista voit lukea esimerkiksi vuonna 2014 julkaistuista jutuistani https://liinanblogi.com/2014/07/11/masennuksen-hoitoa-arvioitava-uudelleen/  ja https://liinanblogi.com/2014/08/16/psykiatrian-tutkimus-koetuksella/ ja https://liinanblogi.com/2014/06/23/laaketeollisuus-paratiisissa/

Professori Peter Götzsche, joka on osaltaan ollut synnyttämässä keskustelua, on vierailut kaksi kertaa Suomessa. Jälkimmäisestä  esitelmävierailusta  kirjoitin maaliskuussa 2017 https://liinanblogi.com/2017/03/10/kriisin-tynkaa-psykiatriassa-vai-isompikin-ongelma/.

Lääkärit ja kansa täydentävistä hoidoista

taloustutk-laakarilehti-syksy-2016

Lääkärit suhtautuvat myönteisesti akupunktioon, kiropraktiikkaan, lymfahierontaan, naprapatiaan ja osteopatiaan. Suomen Lääkärilehti julkaisi  30.9.2016 (39/2016 vsk 71 s. 2446 – 2448) tuloksia keväällä 2016 toteutetusta kyselystä, jossa selvitettiin lääkärien suhtautumista täydentäviin hoitomuotoihin. Lääkärilehti käyttää virheellisesti termiä uskomushoito.

Olipa termi mikä tahansa, asiahan ei siitä muutu. Kysymys on hoitomuodoista, joita suuri joukko – tutkimusten mukaan lähes kolmannes –  suomalaisista käyttää.

Lääketietokeskus, Lääkäriliitto ja Apteekkariliitto kyselivät Taloustutkimuksen tekemässä selvityksessä kansalaisilta näistä hoidoista vuonna 2008. Alla ovat kopiot kahdesta tutkimusraportin kuviosta. Niistä näkyy, että lääkäreiden ja kansalaisten käsitykset akupunktion ja kiropraktiikan hyödyllisyydestä ovat melko yhteneväiset.

Lääkäreistä noin 90 prosenttia suhtautui vuonna 2016 akupunktioon myönteisesti. Kiropraktiikkaan myönteisesti suhtautuvia oli noin 80 prosenttia (kuvio yllä). Noin puolet kansalaisista oli vuonna 2008 sitä mieltä, että akupunktion tulisi olla yleisesti hyväksytty hoitomuoto. Kiropraktiikan osalta prosenttiosuus oli 43.  Sen sijaan ne, jotka itse olivat käyttäneet k.o.  hoitomuotoja näyttivät olevan tätäkin myönteisempiä. Heistä yli 60 prosenttia katsoi, että hoitojen pitäisi olla yleisesti hyväksyttyjä. (kuviot alla)

taloustutkimus-kansalaiset-1

taloustutkimus-kansalaiset-2

Lääkäriliiton soisi toistavan myös kansalaiskyselyn samaan tapaan kuin lääkärikyselykin on  toistettu jo useita kertoja. Edellinen kysely tehtiin  vuonna 2012. Kansalaiskyselyn 2008 tutkimuksen tuloksia en ole nähnyt raportoitavan Lääkärilehdessä tai muuallakaan julkisuudessa. Kuitenkin asiakaslähtöisten terveyspalvelujen kehittämiseksi olisi tärkeää, että sekä lääkärit että kansalaiset ovat tietoisia toistensa asenteista, käsityksistä ja uskomuksista.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Lääkärilehti käyttää edelleen vanhahtavaa ja harhaanjohtajaa termiä uskomushoito, vaikka tutkijat tieteellisessä kirjallisuudessa käyttävät termiä CAM (Complementary and Alternative Medicine). Yhdysvalloissa termi on nykyisin Complamentary and Integrative Health NCCIH. Sama terminologinen lipsahdus sattui myös Lääkärilehden kirjoituksessa, jossa kerrottiin Kuopion yliopiston lääketieteen opiskelijoiden täydentäviä hoitoja koskevista käsityksistä.

Suurin osa lääkäreistä kuitenkin noudattanee kansainvälistä tutkimuskäytäntöä sekä näyttöön perustuvan terveydenhuollon periaatteita ja siksi sanoutuu irti arvoväritteisestä termistä. Lääkäri ja tutkija Harri Hemilä perustelee järkevästi uskomushoito-termin epäasiallisuutta kirjoituksessa Uskomushoito tarkoittaa eri asiaa kuin CAM. (Lääkärilehti 30.9.2016, 39/2016 vsk 71 s. 2404 – 2405). ”Voimakkaasti leimaavat nimet johtavat vääristyneeseen ajatteluun. CAM-termin neutraali suomenkielinen vastine on vaihtoehtohoito”, Hemilä kirjoittaa. Hän on pohtinut asiaa myös Duodecim-lehdessä (Duod 2016;132:1389–90.), johon lääketieteen sanastolautakunta vastasi. Ks Termikiista.  Kirjoitin muutama vuosi sitten aiheesta Mitä ”uskomushoito” tarkoittaa? Huuhaatako?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minä kannatan termiä täydentävät hoidot ja kun puhutaan järjestelmästä termi on integroiva (yhdistävä) terveydenhuolto (integrative health system). Nämä kuvaavat parhaiten lääketieteen ulkopuolisia ja muuhun kuin biolääketieteen teoriaan nojaavien hoitomuotojen luonnetta terveyden ja sairaanhoidon osana ja osana kansalaisten arkea.  Keskustelu sanoista, käsitteistä, erilaisista hoitoteorioista sekä täydentävien hoitojen kansalinvälisestä tutkimusnäytöstä ja suomalaisesta tutkimuksesta jatkukoon.

Vuoden 2008 Taloustutkimuksen selvityksessä oli 1005 vastaajaa. Siinä tutkittiin myös täydentävien hoitojen käytön yleisyyttä kysymällä, oliko haastateltu itse tai joku perheen jäsen joskus elämänsä aikana käyttänyt kyselyyn valittuja hoitomuotoja. Tulosten mukaan käyttäjiä oli (prosenttia vastanneista):

Luontaistuote                     62 %

Ravintolisävalmiste            47 %

Rukous                               45 %

Rohdosvalmiste                  36 %

Kiropraktiikka                    27 %

Akupunktio                        26 %

Vyöhyketerapia                  21 %

Kansanparannus                 18 %

Aromaterapia                      11 %

Homeopatia                        11 %

Hypnoosi                             6 %

Perinteinen kiinalainen lääketiede  5 %

Kyselyyn osallistuneet suhtautuivat hoitoihin pääosin myönteisesti. Esimerkiksi puolet kaikista haastatelluista katsoi, että vyöhyketerapialla voidaan parantaa jokin sairaus tai sairauksia. Vyöhyketerapiaa itse käyttäneistä 78 prosenttia ja akupunktiota käyttäneistä 76 prosenttia olivat tätä mieltä. Kiropraktiikkaa käyttäneistä 92 prosenttia ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen käyttäjistä 87 prosenttia oli sitä mieltä, että sillä voidaan parantaa sairauksia. Muista  hoitomuodoista homeopatian osalta vastaava osuus oli 75 prosenttia, hypnoosin 68 prosenttia ja aromaterapian 59 prosenttia. (Taloustutkimus 2008)

Raportti

Taloustutkimus 2008. Kuluttajien näkemykset/kokemukset eri sairauksien parantamiskeinoista. Suomen Apteekkariliitto, Lääketietokeskus Oy ja Suomen Lääkäriliitto. Maaliskuu 2008.

 

 

 

 

 

Ylen Puoskariprojekti ja Pojat

Tays magneettikuvauslaite kuva 4Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat viikon verran olleet yleisradion suosikkiteema. Voisi jopa ajatella, että kyseessä oli Puoskariprojekti, jolla on tavoite, resurssit, erikseen suunniteltu alku ja loppu, kuten projekteilla yleensä on.

(On valitettu, että tällä alustalla teksti näkyy joillekin lukijoille huonosti. Voit lukea saman kirjoituksen myös blogista https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/02/06/ylen-puoskariprojekti-ja-pojat/)

Puoskariprojektin suunnitteluvaihe on alkanut jo viime vuoden puolella. Hanke tuli toteutusvaiheeseen 30.1.2016. Se on edelleen meneillään. Sen tavoitteena on valistaa kansaa vaaroista, joita epävirallisista eli terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella käytettävistä täydentävistä hoitomuodoista ihmisille on. Kansanvalistuksella on kylläkin myös terveyspoliittinen tavoite, jota en tässä lähde avaamaan. Käytän tässä kirjoituksessa jatkossa täydentävästä ja vaihtoehtoisesta hoitomuodosta lyhennystä TVH tilan säästämiseksi.

TVH:n ongelmat, joista kansaa nähdään tarpeelliseksi valistaa, on Projektissa määritelty seuraavasti:

  1. Vaikuttava hoito viivästyy, jos käyttää TVH:ta, se on ongelma vakavissa sairauksissa
  2. Potilaat korvaavat lääketieteellisen hoidon TVH:lla, mikä on vaarallista
  3. TVH on huijausta, ihmiset menettävät rahansa
  4. TVH on tiedevastaisena haitallista, koska kaikki virallinen hoitaminen perustuu tieteeseen
  5. TVH:n hoitovaikutus on pelkkää plaseboa

Vaikuttaa monen mielestä tärkeältä ja kannatettavalta hankkeelta, vaikka yksikään yllä olevista kohdista ei pidä paikkaansa. Tutkimustiedot eivät tue noita väitteitä. Mutta ei se mitään, tehdään silti Projekti!

Kuvaan tässä jutussa tuon parhaillaan jatkuvan Projektin kulkua, jonka tuloksena pitäisi olla kansalaisten tietojen ja ymmärryksen lisääntyminen siitä, että TVH vaikuttaa ihmisiin haitallisesti (kohdat 1-3) ja se on epätieteellistä ja tehotonta (kohdat 4 ja 5). Tuloksia voidaan arvioida mittaamalla, ovatko kansalaisten tiedot TVH:n vaaroista ja niiden tehottomuudesta projektin tuloksena lisääntyneet.

Muistutan, että tässä on nyt kyseessä teoreettinen hahmotelma Projektin kulusta, ei tosiasioiden kuvaus.  Olen itse ollut mukana tässä hankkeessa statistina, jolle Projekti teoriani mukaan määritteli ennakkoon paikan näytelmässä. Minulla ei ole konkreettisia todisteita mistään, enkä niitä tarvitsekaan, koska esitän teorian.

Kuka on projektin omistaja?

Tämä on hankala kysymys. Sitä on vaikea yksiselitteisesti määritellä muiden kuin projektisuunnittelun ydinryhmässä olevien. Mutta voi olla, että omistaja ei ole edes konkreettinen ihminen tai organisaatio. On nimittäin vaikea kuvitella että se olisi Yle, koska eihän sen leipä riipu siitä, miten ihmiset terveyttään hoitavat. Sehän vain tiedottaa toimittajiensa avulla. Toimittajien taas kuuluu eettisten sääntöjensä mukaan toimia puolueettomasti, erityisesti kun kyseessä on kiistanalainen aihe.

Hankkeen työvälineiden (journalististen tuotteiden) perusteella voisi loogisesti päätellä, että Projektilla ei ole konkreettisesti määriteltyä johtoryhmää. ”Johtoryhmäksi” on muotoutunut Ylen sisällä vallitseva vanhahko ja hieman luutunut asenneilmasto, jossa heijastuu positiivisen mielenkiinnon puute täydentäviin terveysnäkemyksiin, jotka ovat nouseva teema kansainvälisessä keskustelussa (Esim Yhdysvaltain Kansallisessa terveysinstituutissa, aiheesta enemmän kirjassa Aarva 2015, jonka tiedot alla).

Asenneilmastoon pyrkivät vaikuttamaan erilaiset yhteiskunnalliset toimijat, kuten poliitikot, teollisuus ja yrittäjät, tutkijat, ammattilitot ja muut eturyhmät. Projektin taustalla on supervahvaa lääketiedeinstituutiota edustavan pienen ryhmän (mukana mm. Hannu Lauerma, Markku Myllykangas, Simo Räisönen) epämääräinen hätä ja ahdistus maailman ja tässä erityistapauksessa terveydenhuollon muuttumisesta hallitsemattomaksi. On sotet ja kilpailutukset. Ja kaikenlaista uudistusta ja uusia oivalluksia tieteessäkin. Ammatit muuttuvat yhteiskunnan muutosvirrassa.

Käynnistäjinä Lauerma ja Räisänen

Projekti käynnistyi 30.1.2016, jolloin Yle uutisten nettisivut julkaisee Satu Miettisen toimittamat kaksi juttua: Yle uutiset Analyysi: Miksi uskomushoitoja ei valvota – Puoskarilaki jäänyt jo neljän ministerin kaappiin ja Yle uutiset. Kaksi syöpää selättänyt tiedemies Simon Flint käy ristiretkelle homeopatiaa vastaan. 30.1.2016.

Niissä tiivistyy Projektin sanoma: TVHt ovat vaarallisia ja tehottomia, joten niiden käyttöä on rajoitettava haavoittuvilta ihmisryhmiltä.

A-Talkin viime torstain (4.2.2016) keskusteluohjelma oli osa tätä Projektia, jonka prosessimallin esitän alla. Joku voi nyt todeta, että ajatteluni on eriskummallinen. Voi olla. Tämä onkin vain teoreettinen malli, jonka totuudellisuutta voisi testata tutkimalla A-Talkiin johtanutta journalistista prosessia Ylessä ja kumppaneiden yhteisöissä ja selvittämällä mitä tapahtui ja ketkä olivat vaikuttavia toimijoita prosessin eri vaiheissa. Ehkä joku ryhtyykin tähän. Teoria ainakin on kiinnostava ja looginen. Siinä on seitsemän kohtaa.

    1. Ongelman luonti. Luontaishoidot-aiheen ympärille kehitetään ongelma, joksi tiivistyy asiantuntijoita kuulemalla ja toimitusprosessissa ”puoskarilain puute”. Tätä kautta voidaan nostaa julkisuuteen TVHn ongelmat (kohdat 1-5 tämän jutun alussa). Puhutaan edelleen uskomushoidoista, vaikka termiin ei taida enää uskoa kukaan. Luodaan julkisuutta todistamaan, että aihe on ajankohtainen.
    2. Valmistelu.  Tehdään ”analyysi” puoskarilain makaamisesta vuosia ministeriön pöydällä. Viitataan ”tappajapotilaisiin”, jotka murhaavat koska syövät yrttivalmisteita eivätkä mene hoitoon. https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/01/31/tappajapotilailla-ajetaan-puoskarilakia/
    3. Varmennus.”Analyysiä” tukemaan otetaan biolääketieteilijä Simo Räisäsen perjantaina (5.2.2016) ilmestynyt kirja “Nykyajan poppamiehet”, ja julkaistaan siitä ja Räisäsestä 30.1.2016 laaja kuvakertomus Ylen sivuilla. Siellä Räisänen puhuu yksisarvishoidoista, jotka sitten, kas kummaa, ovat mukana myös torstain A-Talkissa”! Mietin itsekseni, että mitähän tuollaiset ”hoidot” oikein ovat, en ole koskaan ennen kuullutkaan sellaisista.
    4.  Tieteellinen varmistus. Samaan aikaan, aivan kuin sattumalta Akuutissa julkaistaan ”asiaohjelma” vaihtoehtohoidoista (1.2.2016), jossa kiviterapian ja kuolleitten henkien ei mitenkään voitu katsoa lähtökohtaisestikaan kuuluvan lääketieteeseen. Yksi tutkijanainen oli jo ohjelmaa suunniteltaessa roolitettu enkelihörhön asemaan ja näin saatiin alan tutkimuskin näyttämään huuhaalta. Ohjelma esitetään uusintana sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15. Kannattaa katsoa tätä Projektisilmälasein, niin silloin ymmärtää, miksi sen asiasisältö on surkea.
    5. Luodun ongelman uudelleen löytäminen. Sitten vaan odotetaan julkista debattia lehdissä ja muualla mediassa. Harmillista, sitä ei tulekaan. No ei sen niin väliä. Onhan tässä kuitenkin ollut monta ohjelmaa uskomushoidoista, joten on tullut tarve ottaa puoskarilaki-aihe A-Talkiin. Ylen itsensä synnyttämä ongelma muuttuukin tärkeäksi yhteiskunnalliseksi aiheeksi! ”Näi se käy”, sanoisi tähän Kurt Vonnegut.
    6. Ongelmasta keskustelu. Tehdään siis A-Talk, koska ”julkisuudessa näistä uskomushoidoista on ollut niin paljon keskustelua viime aikoina”!
    7. Ratkaisuyritys. Tarina ei pääty torstain keskusteluun eikä sunnuntain Akuutti-ohjelman uusintaan, vaan sitä yritetään vatvoa vielä netissä, jonka jälkeen näyttämölle saapuu mitä todennäköisimmin Pelastaja-Sankari. Hän tai he esittävät ratkaisun TVH:n vaarallisuusongelmaan. Ongelmahan se on, koska siitä on ollut niin paljon julkisuutta! Pelastaja-Sankari on ehkä joku viranomainen tai muuten virallista pelastuslinjaa edustava ihminen tai organisaatio, joka kertoo, miten näihin hoitomuotoihin pitää suhtauta ja kuka tietää ”totuuden”. Mielenkiintoista katsoa kuka tai keitä he ovat.
Oma roolini tässä näytelmässä

Akuutti 1.2.2016. Minua pyydettiin tammikuun alkupuolella Akuutin ohjelmaan vaihtoehtohoidoista haastateltavaksi. En vielä silloin ymmärtänyt, että osallistun Projektiin tietyssä, ennalta määrätyssä roolissa. Pitkästä haastattelustani toimittaja Lasse Tuorila poimii kaikkein typerimmät palat. Mitään TVHjen tutkimukseen liittyvää haastattelustani ei tule ohjelmaan. Muut kaksi haastateltua on asetettu fiksun rooleihin ja he puhuvat tutkimuksesta. Linkki ohjelmaan: http://areena.yle.fi/1-314211.

Toinen heistä esitetään biolääketieteilijän prototyyppinä. Hän aloitta. Heti ohjelman alussa hän määrittelee, mikä ei missään nimessä voi olla lääketiedettä. No, useimmat TVHt eivät tietenkään ole lääketiedettä, joten bio-miehen argumentoiti asiasta on turhaa, mutta luomalla vastakkainasettelua TVHt voidaan jälleen kerran retorisesti osoittaa huuhaaksi. ”Näin se käy”, sanoisi taas Kurt Vonnegut.

Bio-mies siis aloittaa ohjelman ja määrittelee sen arvot. Hän myös lopettaa pätkän esimerkillä, joka vahvistaa biologisen lääketieteen mainetta ja samalla leimaa TVHt ”kuolleitten hengiksi” tai muuksi hölynpölyksi.

Näin on luotu tieteen lippulaivaa ohjaava Prinssi (bio-mies) ja enkeliterapioihin hurahtanut Roisto (naishörhö)!

Akuutti-ohjelmaa seuraavana aamuna (2.2.2016) puhelimeni soi ja minua pyydettiin A-Talkiin (4.2.2016), jossa oli tarkoitus keskustella puoskarilaista.

A-Talk. Minua pyydettiin siis asiantuntijaksi keskusteluohjelmaan. Kerroin, että en tiedä sellaista puoskarilakiluonnosta olevan olemassakaan ja että en muutenkaan tunne lainsäädäntöasioita hyvin. Olen tutkija ja olen selvittänyt, miten täydentäviä hoitoja käytetään meillä ja maailmalla ja mitä hyötyä ihmiset ovat niistä saaneet yms. Pyytäkää jotakuta muuta, sanoin.

Sovittiin, että mietitään ja palataan asiaan, jos on tarvetta. Iltapäivällä 2.2.2016 puhelin taas soi. Nyt Talkin aihe ei enää ollutkaan niin paljon lainsäädäntö, vaan ilmiö yleensä ja keskustelu näiden hoitojen käytöstä. Toimittaja Jan Andersson sai puhutuksi minut mukaan, kun antoi ymmärtää, että ohjelmassa on tarkoitus keskustella asiallisesti, mutta kriittisesti TVH:sta, niiden luonteesta ja hieman sääntelyn tarpeestakin. Mukaan oli tarkoitus tulla joku Lääkäriliitosta tai joku lääketieteilijä joka vastustaa täydentäviä hoitoja. Tai siis näin minä asian ymmärsin. Minusta se oli hyvä idea. Lääkäriliittohan on näkyvin TVH:n vastustaja. Tulisi asiallista keskustelua, ajattelin.

Tiesin kyllä, että sosiologi Markku Myllykangas on myös mukana, mutta ajattelin, että jos toinen vastustaja on terveysalan ammattilainen, joka tietää asiasta jotakin, niin ehkä voidaan keskustellakin.

Illalla minulle ilmoitettiin, että ohjelmaan tulee minun ja Markun lisäksi Jani Kokki, syöpäänsä myös lääkkeettömästi hoitanut tanssija sekä lähihoitaja Teemu Hiilinen.

Ihmettelin Anderssonille tätä seurakuntaa. Kysyin, kuka näistä tuntee täydentävien hoitojen käyttöä, yleisyyttä, vaikutuksia ja lainsäädäntöä, josta keskustella. Ei vastausta. Tiedän, että itseni lisäksi ei kukaan näistä.

Mutta ajatuspa olikin kuulemma muuttunut. Kokki ja Hiilinen olisivat ”enemmän tavallisen kokija roolissa. Ei ole tarkoitus mennä (hoitajien) pätevyysvaatimuksiin ja lainsäädäntöön niin paljon, että osallistujia pitäisi valita sen perusteella”, toimittaja kirjoitti tekstiviestissään.

Ehdotin vielä kertaalleen, että ottaisivat jonkun Lääkäriliitosta, joka tietää näistä asioista, Pohdin, että Kokin syöpäsairauden hoidosta ja Kokin kokemuksista keskustelemassa olisi hyvä olla myös lääkäri, vaikkapa Hannu Lauerma. Lauerma ei kuulemma päässyt. Lopulta ehdotukseni ei sopinut toimituksen kaavailuihin. Keskustelijoiden roolit oli näemmä määritelty jo ennakkoon. Ei sinne ollut suunniteltukaan ketään oikeasti asiasta tietävää. Idea oli kai saada aikaan pöhinää ja tunteiden paloa.

A-Talkin tarkoitus

Kun kysyin toimittajalta, mihin ohjelmalla pyritään, hän ei sanonut, että tuomaan uusia näkemyksiä siitä, mikä voisi olla  täydentävien hoitojen paikka ihmisten terveydenhoidossa tilanteessa, jossa suuri osa ihmisiä joka tapauksessa käyttää niitä, sanoi Lääkäriliitto ja sosiologi mitä tahansa. Ei, vaan toimittaja sanoi, että ohjelma pyrkii ”keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta”.  Siis keskustelemaan aiheesta, jonka Yle itse oli tehnyt ajankohtaiseksi. Ja vahvistamaan mielikuvaa TVH:n huuhaa-luonteesta. Niinkö?

Tässä tarkoituksessa Myllykangas ja Hiilinen olivatkin avainhenkilöitä, joista kumpaakaan ei mitenkään voinut korvata järkevillä asiantuntijoilla. Myllykangas ainakin on tunnettu ikävän ilmapiirin luoja loukkaavilla, tökeröillä ja toista ihmistä halveksivilla sanoillaan. Hiilinen taas pyrkii politiikkaan, joten mikä tahansa julkisuus on tärkeää.

Kun tämän ymmärsin viime tiistain kääntyessä iltaan, päätin olla menemättä mukaan ohjelmaan. Ei ole minun asiani rähjätä Myllykankaan kanssa, varsinkin kun tiedän, että hän on ainakin kolmessa sanomalehdessä (Hesari, Aamulehti ja Kuopion kaupunkilehti) haukkunut minut todella törkeästi ja valehdellen siitä, mitä ajattelen ja mitä olen kirjoittanut. Annan hänelle anteeksi, koska eihän ihminen typerälle käytökselleen mitään voi, jos ei itse halua. Hän ei ilmeisesti ymmärrä haluta.

Totta vai valetta?

Ohjelman otsikko oli  Vaihtoehtohoitoa vai valetta? Vieraina lääkäri ja homeopaatti Liisa Sulkakoski, Hunks-tanssija Jani Kokki, dosentti Markku Myllykangas ja lähihoitaja Teemu Hiilinen. Sitä mainostettiin ennakkoon teemalla ”Pitäisikö uskomushoitoja säädellä nykyistä tarkemmin?”

Valitettavaa on, että A-talkin tavoite ei alun perinkään ollut avoin, kriittinen, mutta asiallinen keskustelu, vaan pöhinän luominen. Myllykangashan ei keskustele, ei argumentoi, vaan käyttää yksinkertaisia ja karkeita retorisia keinoja toisten mustamaalaamiseen. Jos ohjelma olisi halunnut levittää TVH:sta asiatietoa, keskusteluryhmässä olisi ollut TVH:sta jotakin tietäviä räksyttävien Myllykankaan ja Hiilisen tilalla.

Mukaan ei otettu ehdotuksestani huolimatta Suomessa alan lainsäädäntöä ja sen kehittämistä parhaiten tuntevaa Irene Äyräväistä, joka on luontaishoitoalan keskusjärjestön puheenjohtaja ja parhaillaan valmistelee ryhmänsä kanssa alaa koskevaa lakiluonnosta. Mukaan suostunut Liisa Sulkakoski esiintyi hyvin ja asiallisesti sitä huolimatta, että lääketieteen lippua heiluttelevat partiopojat suorastaan halvensivat tämän ammattitaitoisen lääkärin pätevyyttä. Myös  Jani Kokki oli positiivinen esimerkki rohkeasta, itsenäisestä ja valoisasta ihmisestä.

Jan Andersson veti minusta ohjelman hyvin. Hän antoi kaikkien sanoa sanottavansa. Ei se hänen vikansa ollut, että kunnollista keskustelua ei tullut. Näillä eväillä ei voinutkaan tulla. Mutta jokainen katsoja kyllä pystyi ihan itse päättelemään, mitä kunkin osallistujan väittämistä uskoo ja mitä ei.

Samantapaisesta asiasta on kysymys myös siinä, saako ihminen itse valita hoitomuotonsa vai ei, ja kuka rajoittaa mitäkin tässä yhteiskunnassa.

Laajakatseisuutta on, mutta piilossa

Selvää lienee, että biolääketieteen elähdyttämän lääkärikunnan taholta Liisaa tullaan mollaamaan sanomistensa vuoksi. Sama kohtalo olisi ollut minulla, jos olisin ohjelmaan mennyt. Myllykangas on tosin pitänyt tästä asiasta huolen jo syksystä 2015 lähtien.

Terveydenhuoltohenkilökunnassa on paljon laajakatseisia ihmisiä, jotka eivät lokeroi lääketieteeseen nojaavia ja muita vaikuttaviksi todettuja hoitamisen tapoja sen perusteella, nojaavatko ne fysikaalis-biologiseen ihmiskäsitykseen.

He ymmärtävät mielen, tunteiden ja tietoisuuden valtavan voiman kaikessa paranemisessa. He tajuavat, että keho ja mieli ovat samaa kokonaisuutta ja hyväksyvät lääketieteen epävarmuuden (mikään tieteellinen ”totuus” ei ole aivan varmaa) ja siksi myös mahdollisuuden, että toisenlaisiin teorioihin nojaavista hoitotavoista voi potilaalle myös olla hyötyä. Mutta nämä ihmiset joutuvat nyt vaikenemaan panettelun ja ehkä jopa työpaikan menettämisen pelossa. Sen verran vahva lääkäreiden ammattiliiton ja  lääketiedeinstituution yhdistynyt valta on. Se pyrkii  määrittelemään mikä on parantamisen tiedettä ja millaiseen tutkimukseen hoitaminen maassamme saa nojata. Ajatuksen ja sanan vapaus ei tässä kohtaa ehkä ole aukoton.

Vastustaako arkkiatri täydentävää hoitamista?

Missähän ihmeen murroksessa tässä ollaan, kun A-Talkin mielenkiintoa herätettiin asettamalla klipeissä vastakkain arkkiatri Risto Pelkonen ja yksittäinen vyöhyketerapeutti? Arkkiatri, joka edustaa lääkärikunnan ylintä ja arvostetuinta kaartia ja vaarallisen outohoitajan rooliin asetettu vyöhyketerapeutti, joka edusta hoitamisen marginaaliryhmää. Jälleen turhaa ja tavallisen ihmisen kannalta haitallista vastakkainasettelua.

Pelkonen esitti haastattelussa samat asiat, joita Lauerma, ”puhtaan lääketieteen puolesta” taistelija on luetellut julkisuudessa vuodesta 2008 lähtien (jolloin STM:n TVH-sääntelyä koskeva erimielinen mietintö julkistettiin. Pelkosen avulla Projektille saatiin korkeimman tahon tuki huolimatta siitä, että yli puolet lääkärikunnastakin hyväksyy TVHt ja enemmistö kansaa ei kannata  rajoituksia.

Minä en tältä istumalta usko, että jos arkkiatri tietäisi tosiasiat yleisimmin käytetyistä TVHsta (haitattomuus, ihmisten kokemat hyödyt ja sen, että hoitoja käytetään tukihoitoina) hän lähtisi rajoituslinjalle. Ei lähtisi. Tiedon myötä hän ymmärtäisi, että joistakin hoitomuodoista saattaa olla suurta apua monille potilasryhmille  myös silloin, kun hoitoja käyttävät Pelkosen mainitsemat mielenterveyspotilaat ja diabeetikot. Tästä on olemassa tutkimuksiakin, joista muutamia on esitelty kirjassani (Aarva 2015).  (Suomessa on muuten meneillään tutkimus joogan, joka on TVH, hyödyistä diabeetikoille!).

Uskon, että arkkiatri ei tiedä kaikkia TVHta koskevia tosiasioita eikä tieteellistä tutkimusta, koska eihän niistä Suomessa kerrota julkisuudessa  – kärjistetysti sanoen muualla kuin kirjassani Parantavat energiat ja sosiaalisessa mediassa. Ei voida olettaa, että Pelkonen itse lähtisi Medline-tietokannasta tätä asiaa varta vasten tutkimaan. Kyllä hänelle vaarallisuuskäsitykset on ujutettu niiden taholta, jotka ajavat TVH:n rajoittamislakia. Valtavirtamediakin näyttää ajavan sitä, vaikka pikkuisen yrittääkin kuulla toisenlaisia näkemyksiä – noin muodon vuoksi.

Ei vastakkainasettelua, vaan kunnioittavasti yhdessä

Muistan Risto Pelkosen kymmenien vuosien takaa, jolloin hän työskenteli sisätautilääkärinä HUSissa ja tein hänestä jutun Syöpäjärjestöjen lehteen. Myöhemminkin olen ollut häneen yhteydessä. Pelkonen on mukava ja ihmisläheinen mies. Hän on sanonut, että ei lääketieteeseen nojaavassa hoitamisessa voi olla absoluuttisia totuuksia: ”Kaikki me olemme oman aikamme lapsia – ja aina vähän likinäköisiä.”

Tällä hän viittaa parantamisen historiaan. Aikanaan nykyisille virallisille ja ainoiksi oikeiksi julistetuille hoitomenetelmillemme tullaan nauramaan samaan tapaan kuin nykyään nauretaan muinaisille menetelmille. Käsitys ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta on aina ollut sidottu historiaansa. Silti parantamisen perusta, sen humanistinen ydin, johon on viitattu jo Hippokrateen ohjeissa hyvään pyrkimisestä ja vahingon välttämisestä hoitamisessa, pysyy edelleen samana. Periaate koskee niin virallista kuin epävirallistakin hoitamista.

Yhteistyötä virallisen systeemin ja TVH-alan kanssa voi syntyä vasta sitten, kun heitetään sivuun kiistely siitä, kenen hoitoideologia on oikea. Kysymyshän on kahdesta aivan eri asiasta. Akuuttiin oli otettu haastattelustani yksi ainoa järkevästi ohjelmaan leikattu kommentti. Se oli vertaus polkupyörästä ja lentokoneesta. Kumpikin ovat kulkuvälineitä, mutta ei kukaan lentokonetta käyttävä kritisoi, että polkupyörien käyttöä on rajoitettava, koska ne eivät lennä. Tai että puhuminen pyöräilyn luonnonmukaisuudesta ihmiselle on tyhjää puhetta. Että pyöräilyn vaikutusta liikenneturvallisuuteen ei ole riittävästi tutkittu, joten se pitää kieltää.

TVH on kuin pyörä ja teknomedisiina kuin lentokone.

Huomenna, sunnuntaina 7.2. 2016 klo 15.15 Akuutti-ohjelma tulee TV1:ssä uusintana ja maanantaina 8.2. 2016 klo 8.00 TV Finlandissa. Katsokaa! Käyttäkää Projektisilmälaseja! Kommentoikaa. Tässä linkki tekstiversioon http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/29/akuutissa-maanantaina-miljoonia-kayttajia-millainen-rooli-vaihtoehtohoidoille

Julkaisen huomenna ohjelman katseluohjeet, jotka avaavat journalistisen kerronnan taustaa ja retorisia keinoja, joilla toimittaja Lasse Tuorila ohjelmansa avulla yrittää lytätä täydentävät hoitomuodot ja minut. Ainoa vaikutusmahdollisuus katsojilla on esittää kannanottonsa ohjelmasta sen nettisivuilla.

Pelastaja-Sankari tuli!

Juuri, kun olin painamassa nappia tämän jutun julkaisemiseksi, huomasin, että prosessimallini Pelastaja-Sankari on ilmaantunut. Arvatkaa kuka. Se on Lääkäriliitto!

http://www.laakariliitto.fi/uutiset/blogi/vaihtoehtohoidot-ja-laakari/#.VrTAbLTXCnY.facebook

Lääkäriliiton linkin takaa löytyvää Pelastaja-Sankarin (Heikki Pälve) sanomaa tukee erinomaisesti Akuutin ohjelma, joka tulee huomenna ulos.

Nyt ymmärrän koko jutun. Ja sen, että Lääkäriliiton edustaja ei tietenkään voinut tulla A-Talkiin, koska hänelle oli varattu Pelastaja-Sankarin rooli.

Taiten suunniteltua viestintää! Kun Projektilla on kunnolla resursseja käytössä, niin tulosta tulee. Nyt vaan hankkeen pitäisi vielä saada ihmiset uskomaan. Mutta kun he eivät millään usko. Käyttävät aina vaan TVHta terveytensä edistämiseen ja oireittensa lievittämiseen.

Mitenkähän tämä draama vielä jatkuu? Ei se ainakaan Pälven kommenttiin pääty.

Projekti jatkuu…

Päivitys 8.2.2016.

Kaikki viittaisi nyt siihen, että teoriani ennakkoon, ja joidenkin Ylen ulkopuolisten henkilöiden tuella ja avustuksella, suunnitellusta Puoskariprojektista näyttäisi oikealta.

Lääkäriliitto  tuli esiin Pelastaja-Sankarina 6.2. kertomalla kantansa 4.2. A-Talk-ohjelmasta. http://www.laakariliitto.fi/uutiset/blogi/vaihtoehtohoidot-ja-laakari/#.VrTAbLTXCnY.facebookP

Toiminnanjohtajansa Pälven kirjoituksessa Lääkäriliitto pitää kollega Liisa Sulkakosken esiintymistä ohjelmassa pöyristyttävänä. Sulkakoski on lääkäri ja homeopaatti. Myllykankaan karkea, sivistymätön ja toisia halveksiva esiintyminen ei Lääkäriliittoa pöyristytä!

Liiton turvallisessa suojassa räksyttävät sosiologi Myllykangas ja lähihoitaja Hiilinen jäävät Pälven kommentissa mainitsematta.  Onko tästä pääteltävä, että Lääkäriliitto hyväksyy  sivistymättömät, hyökkäävät ja valheelliset väitteet ja raakalaismaisen puhetavan?  Näin on pääteltävä, jos liitto ei ollenkaan asiaan puutu.  Tämä on surullista ja nakertaa lääkärien ammattikunnan arvovaltaa ja saa ammattiliiton  toiminnan näyttämään rakkikoirien touhuilulta.

Kiinnostavaa on myös se, että kumpikaan räksyttäjistä ei ole itse lääkäreitä. Niin,  heitähän A-Talk-ohjelmassa ei tarvittu, koska tälle Lääkäriliitolle oli suuressa Projektissa, josta esitin teorian,  varattu juuri Pelastaja-Sankarin paikka.

Kuten arvioin aikaisemmin, Projekti jatkuu. Tänään toimittaja Sanna Ukkola julkaisi  sensaatiohakuisen tekstin Käärmeöljyllä syövän kimppuun. http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_kaarmeoljylla_syovan_kimppuun/8655279

Jutussa kehutaan toimittajatoverin Satu Miettisen tarinaa 30.1., jossa oli esillä täsmälleen samat väitteet kuin tässä Ukkolan jutussa. Henkilötkin ovat samoja!.

Ovatko yksisarviset ja käärmeöljy lääkärikunnan pahimmat viholliset? Siltä Projektia seuratessa tuntuu.

Taas Lauerman tappajapotilaat esillä

Kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran esitetty, tuulesta temmattu Lauerman väite esitetään taas kerran tässä Ukkolan jutussa: ”Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut, koska psykoosipotilaita on hoidettu yrteillä tai homeopatialla. Harhojen vallassa eräs potilas oli surmannut jopa oman äitinsä.”  Tästä kirjoitin 31.1. Linkki kirjoitukseen Tappajapotilailla ajetaan puoskarilakia on projektiteorian kohdassa 2 ylhäällä ja tässä vielä uudestaan https://liinanblogicomblog.wordpress.com/2016/01/31/tappajapotilailla-ajetaan-puoskarilakia/

Käärmeöljy-teema on todennäköisesti Poikien lukemasta kirjasta Bausell, R. B. (2007) Snake oil science. The Truth About Complementary and Alternative Medicine. Oxford University Press. New York.

Voi Pyhä Yksinkertaisuus.

Heikosti tai ei ollenkaan asiaan perehtyneenä Ukkola toistelee jutussaan samoja asioita kuin Satu Miettinen 30.1 kirjoituksessaan sekä lisää omaan tarinaansa maustetta viime torstain A-Talkin hurjimmista lausumista. Myllykankaalle hän antaa mahdollisuuden verrata täydentäviä hoitajia järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja liivijengeihin. Mitä tämä on muuta kuin VIHAPUHETTA?  Olen mykistynyt.

En tiedä, mitä sanoisin Ylen ristiriitoja lietsovasta ja kansalaisia vähättelevästä tyylistä. Miksi kukaan toimittaja ei kysy mitään ihmisiltä, jotka ovat saaneet apua täydentävistä hoidoista? Siksi, että se ei kuulu Projektiin. Sehän ei aja kansalaisten etua, vaan ammattikunnan omia etuja. Jos olisi potilaan asialla, Projekti tiedottaisi totuudellisesti, nojaisi faktoihin ja tutkimuksiin ihmisten kokemuksista ja hoitojen yleisyydestä,   hyödyistä ja haitoista.

Voihan olla, että kohtapuolin otetaan joku kansalainen, jota on kohdeltu todella kaltoin. Kyllä sellainen varmaan jostain löytyy.

Kyllä  pykälä löytyy, onhan jo ihminen, totesi Stalinin aikainen tuomari, kun kaveri ihmetteli, että kuinka Nikolai Nikolajevitshia voidaan syyttää, kun hän ei ole tehnyt mitään.”

Katsotaan nyt, miten tämä Projekti jatkuu edelleen.

Mietin tässä, miksi koko täydentävien hoitojen käyttäjäkunta ja hoitajien järjestöt ovat niin hampaattomia, että sietävät tämän? Katsovat tyynesti vierestä, kun heitä nuijitaan maan rakoon. No, ymmärrän kyllä, että valtarakenteet eivät oikein suosi täydentävien hoitajien asiallista ja ystävällistä esille tuloa.

Ehkäpä moni ajattelee, että ”kun näet tyhmän edessäsi, vaikene”. Se on usein viisas asenne. Minä en kylläkään tutkijana ja kirjoittajana pysty vaikenemaan. Kirjoitan tätä blogia, vaikka odotettavissa saattaa olla uusi hyökkäys (Akuutin lisäksi) minua vastaan. Yritän pysyä pystyssä, vaikka tuule aika kovaa.

Ehdotin Ylen Satu Miettiselle viime viikolla, että hän voisi tehdä asiallisen ja faktoihin pohjaavan jutun Suomessa yleisimmin käytetyistä hoitomuodoista, tulisin mielelläni haastateltavaksi. Olenhan kirjoittanut äskettäin aihetta käsittelevän tietokirjan. Ei kiinnostanut. Kerroin, että dosentteja tässä ollaan kuten täydentäviä terveysnäkemyksiä intohimoisesti vastustava Simo Räisänenkin, josta ja jonka kirjasta oli  30.1. laaja kuvakertomus (eli mainos) Ylen sivuilla. Miettinen vastasi, että ”Palaan asiaan, kun pöly on laskeutunut”. Ei kuitenkaan lähiviikkoina.

Näin se käy, sanoisi Kurt Vonnegut taas.

Blogin suuri lukijamäärä ja kannustavat kommentit antavat voimia.

Kiitos niistä.

Kirja:  Aarva Pauliina (2015) Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista. Basam Books. Helsinki. Tallinna.

 

Hauska juttu hoitavista iilimadoista

Peura ylittää tien.

Peura ylittää tien.

Aamulehden Morossa on hauska juttu iilimadoista. Niillä on hoidettu sairauksia jo tuhansia vuosia ja kannattajat uskovat tehoon.

Toimittaja Mikko Pulliaisen artikkeli ei ole vain hupaisa, vaan se myös valaisee mainiosti nykyistä, aika sekavaa suhtautumista muihin kuin tieteellisesti hyväksi todistettuihin hoitoihin.

Jutun luettuani tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että kysymys ns. ”uskomushoidoista” on paljon vivahteikkaampi kuin tiukat tiedeuskovaiset antavat ymmärtää.

”Uskomushoitojen tehosta kerrotaan tyypillisesti muualla kuin vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa”, mainitsee jutussa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve. Hänellä ei ole mitään iilimatohoitoja vastaan, kunhan niillä ei korvata lääketieteellisiä hoitoja. ”Iilimatohoidoista pitäisi puhua hyvinvointihoitona kuten vaikkapa kosmetologiasta”, hän heittää.

Tutkimuksia aiheesta on tehty hyvin vähän, joten vahvaa näyttöä iilimatojen hyödyistä ei ole. Kuitenkin esimerkiksi Tampereen yliopistosairaalan plastiikkakirurgian osastolla niitä käytetään mm. siirrettäessä kudosta verisuonineen.

Tieteen kehto, yliopistosairaala turvautuu siis uskomushoitoihin!

Pulliaisen juttu on selkeä esimerkki siitä, että koko uskomushoito –sana olisi syytä heittää romukoppaan. Se johtaa harhaan ja antaa sellaisen kuvan, että mukamas olisi vain kahdenlaisia hoitoja eli sellaisia joita on tutkittu (näyttöön perustuvat hoidot) ja niitä, joita ei ole tutkittu ja jotka perustuvat vain uskoon  (uskomushoidot).

Tosiasiassa kaikessa hoitamisessa on mukana uskoa, plaseboa ja luottamusta. Tämän tietävät kaikki parantamista ja hoitamista harjoittavat. Sen tietävät myös potilaat.

Iilimadot ovat täydentävää hoitoa. Ne eivät ole uskomuksellinen vaihtoehto muulle hoidolle, sillä plastiikkakirurgian ylilääkäri ei suinkaan korvaa leikkausta madoilla. Hän käyttää niitä, koska niistä on perinteeseen nojaavaa kokemusperäistä näyttöä.

Sama pätee muihinkin täydentäviin hoitoihin.

On siis syytä ryhtyä avoimesti yhteistyöhön virallisen ja täydentävän terveydenhuollon kesken. Kyllä maailmaamme mahtuu rauhanomaisesti rinnakkaiseläen monenlaisia hoitoja, minkä Pulliasen artikkelikin osoitti.

Nyt kannattaisi palata kahdenkymmenen vuoden taakse ja ottaa käyttöön silloin laaditun asiantuntijatyöryhmän suositukset, jossa ehdotettiin täydentävien hoitojen tutkimuksen lisäämistä.

Ai miksikö? No, siksi, että Pälven mainitsemaa keskustelua vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa ei tietenkään voi, olla jos aihetta ei tutkita. Tutkimusta taas ei ole, jos, mikään taho ei sitä rahoita. Lääketeollisuus, joka rahoittaa erittäin runsaasti tutkimusta,  ei ymmärrettävästi ole kovin kiinnostut hoidoista, joissa ei tarvita lääkkeitä.

Julkiset rahoituslähteet, kuten Suomen Akatemia,  eivät ole osoittaneet kiinnostusta aiheeseen. Vai puutuuko ehkä kiinnostuneita tutkijoita?

Marja-Liisa Honkasalon tutkimushanke on ainoa, joka sivuaa hiukan sitä käsitemaailmaa, johon monet täydentävät hoidot nojaavat. Mutta sekään ei tutki kansalaisten näistä hoidoista saamia hyötyjä. Tässä en tarkoita iilimatoja, vaan esimerkiksi kosketushoitoja ja manipulaatiohoitoja.  Niiden käyttäjiä on Suomessa kymmeniä tuhansia. Kysymys ei siis enää ole jostain marginaalisesta, vähäisestä käytöstä, vaan kansantaloudellisestikin merkittävästä ilmiöstä.

Olisi tarpeellista tietää, millaisia vaikutuksia – hyödyllisiä, haitallisia vai 0-vaikutuksia – erilaisilla täydentävillä hoidoilla on asiakkailleen ja mihin nämä vaiktukset/vaikutuksettomuus liittyvät. Ei myöskään tiedetä, millaisella koulutuksella ja kokemuksella täydentävät hoitajat työtään tekevät.

Miksi tämä ei kiinnosta terveydenhuoltotutkimusta? Osaisiko joku kertoa?

Kirjoitus

Mikko Pulliainen: Verta ja kolme reikää takalistossa. Aamulehti Moro 10.10.2013.

Raportti

Kansanparannus eilen ja tänään – huomisen tutkimushaaste. 1987. Toim. Osmo Hänninen, Heikki Sumuvuori, Pirkko Meriläinen, Tuula Vaskilampi. Lääkintöhallituksen julkaisuja, nro 96. Valtion painatuskeskus. Helsinki. 1987.

Tutkimushanke

Marja-Liisa Honkasalon sivut. http://users.utu.fi/lmlhon/.

Aidan reuna kellastuu.

Aidan reuna kellastuu.

Lääkärit täydentävistä hoidoista

Laiva lähestyy

Laiva lähestyy

Lääkärilehdessä äskettäin julkaistu raportti (Ilmanen ym. 2013) kertoo, että valtaosa kyselytutkimukseen osallistuneista lääkäreistä suhtautuu varsin myönteisesti täydentäviin hoitoihin. Kielteisesti asennoiduttiin vyöhyketerapiaan, gingsenjuureen ja henkiparannukseen.

Lääkäriliitto on toteuttanut vuosina 1988, 1995 ja 2012 kyselyn lääkärien suhtautumisesta vaihtoehtohoitoihin. Vuonna 2012 kyselyyn vastanneista 26-37 % voisi harkita akupunktion, kiropraktiikan, naprapatian ja lymfahieronnan käyttämistä praktiikassaan. Sen sijaan vastanneista 30 % piti vyöhyketerapiaa, 35 % gingsenjuurta ja 75 % henkiparannusta petoksena ja katsoi, että ne pitäisi kieltää.

Suurin osa vastanneista asennoitui kuitenkin suopeasti tutkittuihin hoitomuotoihin, lukuun ottamatta henkiparannusta. Kaikkiaan 56-60 % vastanneista oli sitä mieltä, että ”käytettäköön, jos joku siitä saa apua”. Henkiparannuksen suhteen tätä mieltä oli 18 % vastanneista.

Raportista ei käy ilmi, millä perusteella tutkittavat hoitomuodot valittiin. Esimerkiksi ”henkiparannus” on varsin epämääräinen termi eikä ole nykyisin käytössä yleiskielessäkään. Sillä saatetaan viitata kirkossa pidettäviin rukoustilaisuuksiin, sellaisiin joita esimerkiksi Niilo Ylivainio järjesti 1970-luvulla ja Pirkko Jakovaara nykyisin. Niissä rukoillaan sairauksien paranemiseksi. Ajatus on, että Jumala vaikuttaa sekä lääketieteen että esirukouksen kautta.

On yllättävää, että Lääkäriliitto näyttää edelleen suosivan termiä vaihtoehtohoidot, vaikka kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään, että virallisen lääketieteen ulkopuolisia hoitoja käytetään yleensä lisänä ja täydennyksenä, mutta ei vaihtoehtoina lääkäreiden tarjoamille palveluille. Sitä paitsi akupunktuuri on jo hyväksyttyä lääketieteellistä hoitoa ja koulutettu kiropraktikko ja naprapaatti ovat nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Uskomushoito – outo termi

Niin ikään hämmästyttää, että tutkimusraportissa puhutaan edelleenkin uskomushoidoista, vaikka termin käytöstä ei olla yksimielisiä tutkijayhteisössä eikä edes lääkäripiireissä. Jos termillä viitataan plasebovaikutukseen tai sellaiseen hoitamiseen, josta ei ole tieteellistä näyttöä, niin siinä tapauksessa merkittävä osa lääkärin työstä kuuluu uskomushoitojen piiriin, koska hoitaminen perustuu usein juuri kliiniseen kokemukseen ja hyviksi havaittuihin käytäntöihin. Monet täydentävät hoidot nojaavat myös hyviksi havaittuihin käytäntöihin.

Duodecim-seura järjesti vuonna 1995 sanakilpailun, jossa etsittiin suomalaisia vastineita eräille vieraskielisille termeille. Yhtenä kohteena oli nimitys Complementary and Alternative Medicine (CAM). Tämän kohteen osalta voittajaksi valittiin sana uskomuslääkintä. Sen käyttö on yleistynyt hiljakseen, etenkin silloin, kun on löydetty aihetta arvostella jotakin nimityksen piiriin luettavaa hoitoa, sen tuottajia tai sen käyttäjiä.

Näin totesi lääkäri ja tutkija Heikki Hemmilä kirjoituksessaan (Hemmilä 2007), jossa hän esitti, että Suomen Lääkäriliitto ja Duodecim-seura sanoutuisivat järjestöinä irti uskomuslääkintä-termin käytöstä. Hän perusteli esitystään sillä, että termi on sopimaton terveydenhuollon ammattilaisten sanavarastoon, koska siihen sisältyy olettamus kaikkien muiden kuin virallisesti hyväksyttyjen hoitojen tehottomuudesta. Tällaisesta ei nimittäin ole tieteellistä eikä käytäntöön perustuvaa näyttöä.

CAM on suomeksi täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede, josta meillä käytetään yleensä muotoa täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. Suomeksi lyhenne voisi olla vaikkapa TVH tai TÄV.

Tutkittiin asenteita, ei tietoja

Lääkäriliiton tutkimusraportin pohdintaosassa kirjoittajat päättelevät lääkärien tietojen vaihtoehtohoidoista lisääntyneen, koska ”ei osaa ottaa kantaa” vastausten määrä oli pienentynyt jokaisen kysytyn hoitomuodon kohdalla. Päätelmä on virheellinen, sillä tutkimuksessahan ei mitattu lääkäreiden tietoja, vaan asenteita.

Se, että joku ottaa myönteisen tai kielteisen kannan ”en osaa sanoa”-mielipiteen sijaan, ei osoita tietojen lisääntymistä, vaan sitä että vastaaja kertoo, miten (myönteisesti tai kielteisesti) hän suhtautuu  kysyttyyn vaihtoehtohoitoon Tieto ja asenne ovat eri asioita.

Kirjoittajat toteavat, että ”Heidän (lääkäreiden) on syytä tietää ainakin se, milloin nämä hoidot muodostavat mahdollisen riskin potilaalle”. Näin on, mutta tästä herää väistämättä kysymys. Milloin ja missä tapauksissa ne todellisuudessa muodostavat riskin?

Koetut hyödyt olisi syytä selvittää

Täydentävien hoitojen vaaroista ei ole olemassa tutkimusnäyttöä. Muutamien hoitomuotojen, kuten akupunktion, meditaation, rauhoittavan kosketuksen, musiikin ja joogan hyödyistä sen sijaan on selkeää näyttöä. Lääkäreiden olisi tärkeä tietää myös, miten täydentävät hoidot voisivat lääketieteellisten hoitojen rinnalla auttaa potilasta parantumaan tai selviytymään sairautensa kanssa.

Virallisella terveydenhuollolla ei olisi varaa sysätä syrjään ja heittää marginaaliin sellaisia ihmisten auttamisen muotoja, joiden hyödyistä on jo olemassa tutkimusnäyttöä, vaikka Suomessa asiaa ei tutkitakaan. Tähän suuntaan näyttäisivät ajattelevan myös kyselyyn osallistuneet lääkärit, joista suurin osa oli sitä mieltä että käytettäköön, jos joku niistä saa apua.

Lääkärien asenteiden tutkiminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on ymmärtää kansalaisten asenteita ja kokemuksia. Näin saataisiin tutkimusnäyttöön pohjaavaa tietoa terveydenhuoltojärjestelmän käyttöön siitä, millaisia hyötyjä käyttäjät hoidoista saavat. Kansainvälisten tutkimuksen mukaan käyttäjät ovat olleet pääosin tyytyväisiä CAM-palveluihin.

Siksi kummastuttaa, että joukko suomalaisia tutkijoita ja lääkäreitä nousee takajaloilleen kuullessaan sanan täydentävät hoidot.

Aiheesta myös kirjoituksessa Mitä ”uskomushoito” tarkoittaa?

Artikkelit

Hemmilä, H (2007). Luopukaamme termin uskomuslääkintä käytöstä. Duodecim 2007;123(19):2352. Linkki

Ilmanen A, Myllykangas M, Tuomainen T-P, Vertio H, Vuorenkoski L (2013) Lääkärien suhtautuminen vaihtoehtohoitoihin vuonna 2012. Lääkärilehti 68: 13-14, 1014-1018.

Laiva ja väylä.

Laiva ja väylä.