Tag Archive | ahdistus

Ei välittäjäaine, vaan välittäminen

ValkokukkaMasentunut tarvitsee välittämistä enemmän kuin tietoa aivojen välittäjäaineista. Näin kuvattiin hyvää masennuksen hoitoa eilen Helsingissä, jossa keskusteltiin aiheesta ”Kenellä on valta masennuksen hoidossa – potilaalla, terveydenhuollolla vai lääketeollisuudella?

Masentunut ihminen tarvitsee sitä, että toinen ihminen kuuntelee ja on kokonaan läsnä, kun olo on huono. Lääkäriltäkin hän kaipaa enemmän kuuntelua ja myötätuntoa kuin tietoa siitä, miten lääke toimii aivoissa. Tukijoita, vieressä kulkijoita tarvitaan ammattiauttajien lisäksi. Näitä ovat perhe, ystävät, tuttavat ja vertaistukiryhmät.

Keskustelun avasi Suomen Mielenterveysseuran psykiatri Christian Wahlbeck ja totesi, että sekä terveydenhuollon, potilaiden että omaisten yhteinen huoli on, tarjotaanko masentuneille parasta mahdollista hoitoa.

Lääkehoidolla on paikkansa, varsinkin vaikeissa masennuksissa, mutta nykyään käsite ”masennus” on laajentunut merkitsemään paljon muutakin kuin vakavaa sairautta. Keskustelussa tuotiin esiin masennuslääketutkimuksen aika sekava nykytila. Lääketeollisuus maksaa valtaosan lääketutkimuksista ja ymmärrettävästi haluaa myös vaikuttaa sen sisältöön. Tämän vuoksi on selvää, että taatakseen menestyksekkään bisneksen se suosii tutkimuksia, jotka osoittavat masennuslääkkeiden hyödyllisyyden. Markkinointi ja lääkäreiden ”koulutus” varmistavat, että lääkärit saadaan lääkemyönteisiksi. Heidät saadaan lääkemyönteisiksi vakuuttamalla, että pillerit tehoavat, vaikka todellisuudessa ne eivät olisi paljonkaan plaseboa (lumetta) parempia.

Tutkimustulokset ovat hyvin ristiriitaisia ja tuoreimmat kriitikot, kuten professori Peter Götzsche, ovat tutkimusten perusteella sitä mieltä, että lääketeollisuus on itse synnyttänyt masennusepidemian, jotta voisi myydä enemmän lääkkeitä. Ostin Götzschen vastikään suomennetun kirjan ”Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus”, jossa hän kertoo masennuslääketutkimuksista, mutta myös laajemmin lääketeollisuuden vaikutuksesta terveydenhuoltoon. Kirjoitan tästä, kunhan saan 400-sivuisen teoksen luetuksi.

Lisäksi tautiluokitukset (USA:ssa DSM eli Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders ja Euroopassa ICD eli International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems) muuttuvat. Näitä lääkärit käyttävät diagnosoinnin apuvälineinä. Niihin lisätään uusia, lieviäkin mielialaoireita. Näin saadaan paljon uusia sairauksia, joihin lääketeollisuus sitten markkinoi lääkkeitä. Tällä tavoin masennus medikalisoituu. Terveydenhuolto sekä potilaat alkavat uskoa, että välittäjäainepitoisuuksia lääkkeillä säätelemällä tauti korjaantuu.

Psykologi Aku Kopakkala kritisoi tätä ilmiötä ja mainitsi, että 1970-luvun jälkeen masennuksen suhteen on tapahtunut paljon. Tuolloin masennus oli harvinaista, vain noin 1% väestöstä diagnosoitiin masennus-sairaiksi. Nyt 430 000 ihmistä syö mielialalääkkeitä. 1970-luvulla katsottiin, että sairaus paranee itsestään noin 6-8 kuukaudessa. Nyt lieviinkin masennuksiin syödään lääkkeitä.

Nykytilannetta kuvaa hyvin hänen antamansa esimerkki naisesta, joka saa masennuslääkettä ahdistukseen, kun miesystävä jätti. Siitä sitten alkaa naisen masennuslääkekierre, kun hän tottuu pillereihin ja annosta vähitellen vaan nostetaan. Kuitenkin jätetyksi tulemisen pettymys ja suru ovat elämään kuuluvia murheita, joista ihminen selviytyy ajan oloon.

Masennus on kokemus

Joku keskustelutilaisuuden osallistuja kysyi: ”Onko masennus oikeastaan sairaus?”

Aku Kopakkala painotti, että masennus on ennen muuta kokemusta. Ihminen kokee ja tuntee ahdistavia, lamaannuttavia, paniikinomaisia ja surullisia tunteita. Jokaisen ihmisen masennus on erilainen. Se on uniikki. Ei ole samanlaisia masennuksia. Siksi Kopakkalan mukaan hoitokaan ei saisi olla standardimaista, samaa kaikille. Joku voi tarvita lääkkeitä, toinen yksilöterapiaa, kolmas ryhmän tukea, neljäs taide-, luonto- tai muita ”terapioita”. Myös keho ja sen rytmitys on hyvä saada kuntoon, samoin kuin sosiaaliset suhteet. Oma elämänhistoria on hyvä ymmärtää. Hoidossa on aina tärkeää ihmismäisyys eli se, että masentuneen omat kokemukset ja näkemykset ohjaavat hoidon suunnittelua.

Masennus kehittyy eri ihmisillä eri tavoin. Siihen vaikuttavat elämän historia, kokemukset ja ihmisen henkilökohtaiset ominaisuudet.

Kopakkala tsekkasi huvikseen oman tilansa tekemällä DSMn testin rasti ruutuun menetelmällä. Tuloksena oli, että hänestä ”löytyi” neljä eri tilaa/”sairautta”, joihin olisi tarvittu lääkitystä!

– Masennusta ei saisi diagnosoida tähän tapaan eli varttitunnissa ja mekaanisesti. Hoito ei toimi niin sukkelasti kuin nykyterveydenhuolto olettaa. Tarvitaan AIKAA diagnoosiin, AIKAA hoitamiseen ja AIKAA parantumiseen, Kopakkala sanoi.

Kopakkalakin on aikanaan uskonut itsestään selvästi lääkkeisiin. Sitten hän lähti vuonna 2004 etsimään evidenssiä eli todistusvoimaa tutkimuksista, jotka osoittaisivat kiistatta masennuslääkkeiden tehon. Hän ei niitä löytänyt. Tämä on ymmärrettävää, koska sellaisia tutkimustuloksia ei ole olemassa. Tulokset ovat ristiriitaisia ja lääkkeiden todellinen teho on osoitettu suhteellisen pieneksi.

Hän mainitsi kiinnostavan esimerkin sahramista, joka on itämainen mauste. Hän luki viisi tutkimusta sahramin vaikutuksesta mielialaan. Niiden mukaan se vaikutti yhtä hyvin kuin SSRI lääkkeet. Silti on ilmeistä, että sahramia ei varmaankaan oteta terveydenhuollossamme käyttöön, koska se ei ole perinteinen lääke. Esimerkki kuvaa hyvin tilannetta, jossa masennuksen hoidon tutkimus tällä hetkellä on. Lääkkeitä tutkitaan eniten ja niitä käytetään eniten, mutta muitakin auttamisen tapoja on olemassa. Ne vaan eivät ole nyt muotia.

Psykiatri Jarkko Eskola, joka on tehnyt pitkän uran sosiaali- ja terveysministeriössä, muistutti, että vakava masennus on todella lääkehoitoa vaativa sairaus. Se, että masennusta, lieviä ja keskivaikeita, on nykyään paljon, saattaa johtua yhteiskunnan ja työelämän muuttumisesta. Kaikki eivät kestä suoritus- ja kilpailuideologian tiukkoja ja oudoilta tuntuvia vaatimuksia.

Eskola totesi, että potilaiden omat kokemukset tilastaan ja tervehtymisestään olisi otettava entistä paremmin huomioon, kun arvioidaan hoitojen tehoa. Toisin sanoen tarvitaan enemmän tutkimuksia asioista, muistakin kuin lääkkeistä, jotka parantavat. Näitä voivat olla erilaiset terapiat, asumisjärjestelyt, yhteisölliset kokeilut, vertaistuki jne.

Vertaistuki

Maj-Lis Juslin, Kirkkonummen mielenterveysyhdistysestä kertoi vuosikymmenien masennushistoriastaan. Hän on syönyt paljon lääkkeitä, käynyt terapioissa ja etsinyt kaikenlaista muutakin apua. Erityisen hyväksi hän havaitsi hormonikorvaushoidon, mitä ei perinteisesti pidetä masennuksen hoitona, vaan vaihdevuosioireiden helpottamisena. Maj-Lis sai tästä kuitenkin avun myös mielialaansa. Psyykenlääkkeiden hän kertoi latistaneen tunteita, passivoineen psyykkisesti ja salvannen oppimiskykyä. Mikään ei tuntunut miltään.

– Terapiassakin kävin muutaman kerran oikeastaan turhaan, koska lääketokkurassa en pystynyt pohdiskelemaan omaa tilannettani.

Maj-Lisin mielestä kaikkein tärkeintä on ollut vertaistuki. Vertaisryhmä kannattelee toipuvaa ja antaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja ajatuksia sellaisten ihmisten kanssa, jotka varmasti ymmärtävät. Ovathan he itse kokeneet samanlaisia juttuja.

Kiinnostavassa seminaarissa kuulin myös tällaisia kommentteja:

  • Potilasta kiinnostaa onnellisuus pitkällä aikavälillä, ei lääketutkimusten tulokset.
  • Lääkkeet voivat väliaikaisesti ”parantaa”, mutta voivat myös muuttaa sairauden krooniseksi.
  • Kun katsotaan eläköitymislukuja, niin sen jälkeen kun masennuslääkkeet tulivat laajalti markkinoille, eläköityminen mielenterveysongelmien vuoksi on lisääntynyt.
  • Toivo on hyvä lääke. Sitä sairastunut tarvitsee aina.

Keskustelutilaisuuden järjestivät entisen Lapinlahden sairaalan tiloissa Suomen Mielenterveysseura, Lapinlahden Lähde-hanke ja Mielenterveysyhdistys HELMI ry. Tilaisuuteen osallistui vajaa kaksi sataa terveysalan ammattilaista, mielenterveyskuntoutujaa ja asiasta kiinnostunutta.

Valkokukkia

Tangoterapiaa

Argentiinalaisen tangon tanssiminen on tutkimuksissa todettu hyväksi stressin, ahdistuksen ja masennuksen lievittäjäksi. Tangosta on sanottu, että jokainen joka osaa kävellä, oppii tanssimaan tangoa.

Voi olla noinkin, mutta kun olen katsonut  ”Tanssii tähtien kanssa” -veivaamista televisiossa, niin tuntuu, että en voi mitenkään taipua kaikkiin tangon manöövereihin. Toisaalta, onhan olemassa suomalainen tanssilavatango, jossa edetään verkkaisemmin mutta kuitenkin tangomaisesti. Keskitytään musiikin ohella sekä partnerin että omiin liikkeisiin ja tunnetaan partnerin keho. Joskus siinä tuntuu mielikin.

Tanssikengät.

Tanssikengät.

Terveystutkimuksista tiedetään, että musiikki – itse tuotettuna tai kuunneltuna –  auttaa masennuksen hoidossa. Myös melankolinen musiikki voi olla hyvin terapeuttista.

Tanssi taas parantaa mm. motorisia taitoja, sosiaalisia suhteita ja itsarvostusta. Sitä käytetään terapiamuotonakin (katso esim. Hyvä Terveys 5/2014).

Australialais-kanadalainen satunnaistettu, kontrolloitu koe (Pinniger ym. 2012) selvitti, onko argentiinalainen tango yhtä tehokasta stressin, ahdistuksen ja masennuksen lievittäjänä kuin mindfulness-meditaatio. Tutkimus, jossa oli kaksi, kuusi viikkoa harjoitellutta koeryhmää sekä vertailuryhmä, joka ei tanssinut eikä meditoinut, toteutettiin Sydneysssä, Australiassa.

Tulosten mukaan kummassakin koeryhmässä masennustasot alenivat, mutta stressioireet vähenivät merkittävästi enemmän tangoryhmässä. Yllättävää oli, että tanssijoiden tietoisuustaidotkin (mindfulness) lisääntyivät. Tätä mitattiin tutkimusryhmissä 15-luokkaisella Mindful Attention Awareness Scale –asteikolla, mitä käytetään mittaamaan, kuinka usein ihminen kokee ”meditatiivisia” hetkiä/tiloja arkipäivässään.

Kuinka mahtaa olla suomalaisen tangon laita? Edistääkö sekin terveyttä? Tätä ei ole tutkittu. Mutta kannattaisi, ottaen huomioon kansakuntamme masentuneen tilan.

Suomessa tango on ainakin ennen ollut hyvin suosittu tanssimuoto.  Edelleenkin valitaan vuosittain tangokuninkaalliset.  Heitä voisi luonnehtia tanssiterapeuteiksi – ainakin, mikäli ihmiset tosiaan tanssivat näiden kuninkaallisten tahdittamana.

Lähteet

Pinniger R, Brown R.F. Thorsteinsson E.B, McKinley P. 2012. Argentine tango dance compared to mindfulness meditation and a waiting-list control: A randomized trial for treating depression. Complementary Therapies in Medicine (2012) 20, 377—384

Helena Hietamies. Häpeäni kesyyntyi tanssien. Toteutin haaveeni ja aloin opiskella Tanssi-Liiketerapiaa, vihdoinkin. Hyvä Terveys 5/2014, s. 39-41.

Kuva Maija Pyykkönen.

 

Keisarin Uudet Lääkkeet

 

Lintuparvi ja purjevene

Lintuparvi ja purjevene

Ahdistuksen aikakausi, Yle Teeman eilinen tiededokumentti kuvaa amerikkalaista ahdistusta ja sen hoitoa.  Nykyarvioiden mukaan  USA:ssa puolet  aikuisista (yli 32-vuotiaista) täyttää ahdistuneisuushäiriön kriteerit. Tämä on iso luku.

Ohjelma muistutti äskeisen Kalifornian reissuni viimeisestä päivästä. Leppoisan tuttavaperheen luona oli mukavaa. Lähtöpäivänä lueskelin viihtyisässä olohuoneessa tuoretta Time-lehteä, kun vieressä M luki Suomesta hänelle tuomaani kirjaa. Lapset puuhasivat siinä omiaan. Heillä oli alkanut kevätloma.

Time-lehdessä oli kahden sivun ilmoitus lääkkeestä, jota suositeltiin käytettäväksi lisälääkkeenä (add-on-medicine), jos masennuslääke ei ole auttanut kuuteen viikkoon. Mainoksen loppuosassa listattiin tihkupetiitillä sivun verran erilaisia, aika karmeitakin sivu- ja haittaoireita. Mutta julkaisun pääajatus oli, että jos sinulla esiintyy huolestuneisuutta, ahdistuneisuutta, pelokkuutta, unettomuutta, mielialan vaihteluita, kärsimättömyyttä, keskittymiskyvyn puutetta jne., niin saatat hyötyä uudesta lääkkeestä. Tunnistan itsessäni näitä oireita. Ilmeisesti kuulun siihen joukkoon, johon ahdistuneisuushäiriön tunnusmerkit soveltuvat.

Mainitsin asiasta M:lle. Hän totesi, että USA:ssa TV esittää jatkuvasti mainoksia, joissa apaattisen ja surullisen näköinen (yleensä) nainen aluksi vaeltaa uupuneena elämän ryteikössä. Sitten hän nappaa suuhunsa mielialapillerin, ja heti hänen maailmansa muuttuu iloiseksi, sosiaaliseksi ja onnelliseksi. Mainokset uskottelevat, että onnellisuus saavutetaan pillereillä.

Tuntuu suomalaisittain ajatellen vieraalta. Ei meillä olla aivan näin lääkekeskeisiä. Onneksi. Tosin minullekin psykiatri tarjoili vuosia sitten tuhtia lääkekokonaisuutta uupumukseeni, vaikka kuinka vastustelin. Hän totesi vain, että ei psykoterapiaan pääse ennen kuin on kokeiltu tehoavatko lääkkeet. ”Tule sitten kuukauden päästä, niin katsotaan miten nämä ovat vaikuttaneet.” Hoitosuhde tämän henkilön kanssa loppui yhteen keskusteluun. Avun sain psykoterapiasta ja täydentävistä hoidoista.

Kiire ja onnistumisen pakko stressaavat

Mainosten lupaukset eivät tietenkään vastaa todellisuutta. Jos ihmisen ympäristöolosuhteet ja/tai hänen oma asenne- ja ajatusmaailmansa eivät muutu, pilleri voi tuoda vain lyhytaikaisen helpotuksen ahdistuneeseen olotilaan, jos sen aiheuttaja on esimerkiksi elämäntilanne. Lääkkeen avulla ehkä jaksaa pahimman yli, mutta elämäntilannetta se ei korjaa.

Voi olla, että ankarassa kilpailuyhteiskunnassa ei voikaan  elää mieleltään täysin terveenä ja tasapainoisena, koska jatkuvan tuottavuuden arvomaailma sotii inhimillisen onnellisuuden arvoja vastaan. Kaikki eivät jaksa, pysty tai halua vain porskuttaa. Ymmärtääkseni tämän vuoksi onkin syntynyt vastakulttuureita. Ihmiset alkavat omalla elämällään vastustaa älyttömyyksiä.

Masentuneisuutta, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriöitä on monenlaisia ja monen tasoisia. Mielenterveysalan pätevät ammattilaiset pystyvät useimmiten koulutuksensa ja kokemuksensa avulla tunnistamaan, milloin kysymys on vakavasta, patologisesta tilasta ja milloin lievemmästä tilasta.  Useimmiten he pystyvät auttamaan kärsivää asiakasta.

Ongelma Yle Teeman ohjelman mukaan onkin siinä, että mielenterveyden pulmia medikalisoidaan eli lääketieteellistetään liikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että elämisen vaikeuksia, ihmissuhdeongelmia, riippuvuuksia sekä vastoinkäymisten ja onnettomuuksien aiheuttamaa surua ja masennusta ryhdytään hoitamaan yksinomaan lääkkeillä. Lääketeollisuudelle suuntaus on tietenkin suotuisa. Näin pillereiden käyttäjiksi löydetään aina uusia ja uusia ihmisryhmiä. Ja myynti kasvaa.

Nykypsykiatrian suuntaus pilkkoa ihmisen kokema kärsimys erillisiksi, pienemmiksi osasiksi johtaa lisääntyviin tautiluokkiin. Niiden perusteella sitten syntyy ikään kuin tyhjästä uusia tauteja, kun ihmiselämään väistämättä kuuluvia ongelmia diagnosoidaan uuden tautiluokitusjärjestelmän mukaisesti.  Teeman dokumentissa esimerkkinä mainitaan juuri ahdistuneisuuden eri lajit (sosiaalinen, yleistynyt, sekamuotoinen jne.). Ohjelma viittaa amerikkalaiseen psykiatristen sairauksien tautiluokitukseen DSM (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders),  joka on vaikuttanut siihen, että ahdistuneisuus- ja masennusdiagnoosit ovat maailmanlaajuisesti lisääntyneet.

Useiden tutkimusten mukaan masennuslääkkeiden kliinisesti merkittävä teho on lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa vain hivenen parempi kuin plasebo (lumelääke). Lääkkeiden syönti voisi  olla paikallaan, ellei niillä olisi ikäviä sivuvaikutuksia. Ne saattavat viivästyttää normaaliin elämään paluun, koska synnyttävät joskus lääkeriippuvuuden, josta irti pääseminen on sitten oma ongelmansa.

Lääkärit pimennossa

Miten on tultu tilanteeseen, jossa masennus- ja ahdistuslääkkeiden käyttö kasvaa koko ajan? Suomessakin niiden käyttäjiä on paljon. Miksi haitallisista sivuvaikutuksista puhutaan niin vähän? Näihin kysymyksiin antaa vastauksen Irvin Kirsch, joka on useita vuosia tutkinut asiaa. Hän kollegoineen on julkaissut tutkimuksia tieteellisissä lehdissä sekä kirjoittanut kirjoja. Mainitsin lyhyesti Kirschin jo aikaisemmassa mielialalääkkeitä koskevassa  jutussani Rankkaa puhetta psykiatriasta.

The Emporor´s New Drugs  (Keisarin Uudet Lääkkeet) -kirjassa Kirsch selostaa seikkaperäisesti kaksi meta-analyysiä, jotka hänen tutkimusryhmänsä on tehnyt masennuslääkkeiden todellisesta tehosta. Tulos on karmaiseva. Lievissä ja keskivaikeissa tapauksissa lääkkeet ovat nippa nappa sokeripilleriä tehokkaammat kliinisesti merkittävää tehoa mitattaessa, mutta aiheuttavat verrattomasti enemmän sivuvaikutuksia kuin plasebo (sokeripillerit), joka sekin voi niitä aiheuttaa, koska mieli ja uskomukset ovat aina mukana, kun mitä tahansa lääkettä otetaan tai hoitoa saadaan.

Tässä ei ole kysymys siitä, että lääkkeet eivät auttaisi. Ne kyllä auttavat. Mutta niin auttavat plasebolääkkeetkin. Samoin auttavat muutkin tukimuodot, kuten psykoterapia, muut terapiamuodot, keskustelu empaattisten ystävien kanssa, elämäntapojen muutos, taide, henkiset harrastukset, liikunta ym. Myös aika parantaa. Näitä Kirsch ei tutkinut. Hän keskittyi masennuslääkkeisiin ja plaseboon.

Kirsch tutki Yhdysvaltain Ruoka- ja lääkehallinnon (FDA, Food and Drug Administration) lääketutkimusraporttien perusteella masennuslääkkeiden tehoa. FDA hyväksyy uudet lääkkeet juuri esitettyjen tutkimustuloksien perusteella. FDA:n luvalla hän kävi läpi lukuisan joukon tutkimuksia ja laati niistä meta-analyysin eli koosteen useista tutkimuksista.  Hätkähdyttävien tulosten perusteella Kirsch väittää, että sekä tutkimuksia rahoittaneet lääketehtaat että hallintovirkamiehet kyllä tiesivät, että lääkkeet hyväksyttiin yleiseen käyttöön aika kevyin perustein. ”The Dirty Little Secret” (pieni likainen salaisuus) peittyi sekä lääkeyhtiöiden voitontavoittelun että aivokemiaan uskovan masennushoitoajattelun alle.

Kirschin mukaan lääkäreille tutkimustuloksista ei tiedotettu totuudellisesti, koska lääkäreiden ”jatkokoulutuksesta” vastaavat pitkälti juuri lääkefirmat. Niiden etu on, että myydään mahdollisimman paljon masennuslääkkeitä. Tässä lääkärit ovat hyvä välikäsi.

Näin lääkärit hyväuskoisuudessaan ja tieteen totuudellisuuteen luottaen kirjoittelevat potilailleen masennuslääkereseptejä silloinkin, kun muut keinot saattaisivat tehota paremmin. Kirjoittavat, koska eihän heillä oikein ole muutakaan apuvälinettä. Heidäthän on kasvatettu ja koulutettu näkemään, että masennus on pääasiassa aivosairaus, johon SSRI- lääkkeiden aiheuttama aivojen serotoniinin tason nousu on tepsivä lääke. Psykoterapiaakaan kun ei ole mahdollista tarjota kaikille. Lääkäri tietysti tekee parhaansa oman käsitemaailmansa rajoissa.

– Hänet on opetettu ymmärtämään masennus aivotoiminnan häiriönä, arvioi tutkija Irvin Kirsch.

Psykiatrian ongelma on juuri siinä, että nykyisin yleisesti käytettyjen SSRI-lääkkeiden biologista vaikutusmekanismia aivoissa ei tunneta. Neurotieteellinen tutkimus kyllä satsaa miljoonia euroja siinä toivossa, että läpimurto aivojen masennusmekanismin ymmärtämiseksi löytyisi. Ei ole vielä löytynyt.

Kansalaiset tosin usein luulevat, että psykiatreilla on tietoa siitä, miten lääkkeet vaikuttavat aivoihin ja yleensä elimistöön. Tosiasiassa heillä on vain se tieto, jonka tutkimukset antavat ja ne antavat tietoa vain potilaiden kokemuksista (mikä toki on tärkeää). Näihin taas vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin itse lääke. Kokemuksissa ovat aina mukana ympäristö, plasebo, lääkärin persoona ja omat ennakkoasenteet. Lisäksi vaikutukset ovat yksilöllisiä. Joku hyötyy lääkkeistä, toinen ei. Joku ei koe mitään sivuvaikutuksia, toinen kärsii niistä todella paljon.  Syitä vaihteluun ei tiedetä. Juuri tämän vuoksi lääkettä sitten vaihdetaan ja kokeillaan uutta, jos edellinen ei ole vaikuttanut toivotulla tavalla.

On todella hienoa, että lääketeollisuus ja kehittänyt lääkkeitä auttamaan ahdistuksen ja masennuksen hoidossa. Lääkkeet eivät kuitenkaan ole vain siunaus. Niillä on aina sivuvaikutuksia. Siksi potilaille olisi hyvä ehdottaa myös lääkkeettömiä vaihtoehtoja esimerkiksi täydentävinä hoitomuotoina lääkkeiden ohella.  Varmaan moni lääkäri näin toimiikin.

Vaikka lääkäri ei niitä ehdottaisikaan, ihminen voi itse hakeutua lääkkeettömien hoitojen pariin. Tanssiterapiasta, hypnoterapiasta tai muista keho-mieli -terapioista tosin ei saa Suomessa Kela-korvauksia. Lääkkeistä saa, samoin kuin psykoterapiasta, jos se on lääkärin määräämä. Monesti psykiatri suosittelee ensin syötäväksi mielialalääkkeitä jonkin aikaa, ennen kuin ohjaa terapeutille. Muut terapiat ja täydentävät hoidot jäävät kokonaan potilaan itse maksettaviksi.

Äskettäin sain Liinan sähköpostiin tiedon, että viime vuoden marraskuussa on julkaistu kriittinen kirja masennuksen lääkityksestä. Tilasin kustantajalta teoksen Nermes, Maarit. Näyttöön perustuvaa masennuksen lumehoitoa.  Miten depressiosta tuli lääketeollisuuden huippubisnestä?   Nomerta Kustannus Oy. Turku 2013.  

En ole nähnyt missään tästä kirja-arviota. Kunhan teos tipahtaa postiluukustani, kirjoitan siitä. Vaikuttaa siltä, että kirja liittyisi tämän jutun aihepiiriin.

Jos olet lukenut sen, kerro mielipiteesi meille muillekin.

Lähteet

Yle Teema 10.4.2014 Tiededokumentti  Ahdistuksen aikakausi on katsottavissa Yle Areenassa 9.5.2014 saakka.

Irving Kirsch. The Emperor´s New Drugs. Exploding the Antidepressant Myth. Basic Books. New York. 2010.

Peurat puun alla Petalumassa, Kaliforniassa.

Peurat puun alla Petalumassa, Kaliforniassa.

Täydentävät hoidot – irti masennuksesta osa 4

Pallokukka

Täydentäviä hoitomuotoja, kuten meditaatiota, joogaa, reikiä, shiatsua, vyöhyketerapiaa, rosenterapiaa ja shamanismia käytetään kehon ja mielen hyvinvoinnin kohentamiseen.  Selviytymistarinoiden kirjoittajat kertoivat turvautuneensa näihin, kun apu psykoterapiasta ja/tai lääkkeistä ei tuntunut riittävältä.

Tässä kirjoituksessa raportoin, mitä masennustaan täydentävillä hoidolla hoitaneet ihmiset itse kertoivat kokemuksistaan. Kooste perustuu 28 kirjoitukseen, jotka sain vastauksina viime joulukuussa esittämääni kirjoituspyyntöön, joka julkaistiin Vaihdetaan myyttiä -rankkaa puhetta psykiatriasta –blogijuttuni yhteydessä. En anna hoito-ohjeita enkä pyri tulkitsemaan kertojien tekstejä. Ne puhuvat itse puolestaan.

Otteita selviytymistarinoista:

Sattumalta löysin meditaation

 ”Kaikkein pahimpana aikana, kun kaikki oli kaatunut elämässä käsiin, avasin sattumalta intialaisen meditaatio-opettajan Eknath Easwaranin kirjan, joka puhutteli minua ahdistuksessani niin että päätin kokeilla seurata herran ehdotuksia. Ne olivat seuraavanlaiset:

  • meditoi päivittäin puoli tuntia tekstejä joitten kaltaiseksi haluaisit tulla
  • valitse itsellesi mantra ja hoe sitä mielessäsi sen sijaan että ajatukset velloisivat taukoamatta
  • aseta toisten hyvä oman aikasi edelle
  • lue eri uskontojen ylevää ihmiskuvaa levittäviä kirjoja
  • pyri tekemään yksi asia kerrallaan ja pidä mielesi siinä
  • opettele nauttimaan terveellisistä huveista ja luovu epäterveellisistä
  • hidasta äläkä kaahaa päiviäsi läpi 
  • vietä aikaa toisten samanhenkisten ihmisten seurassa.”

Jälkeenpäin ajateltuna voin vain ihmetellä miten minulla riitti masentuneena tarmoa kokeilla, ja uskon sen johtuvan siitä että vastuullani oli kaksi pientä lasta. Se motivoi yrittämään mitä tahansa, koska vaihtoehto olisi ollut heidän elämänsä pilalle meno. Seuraan tätä päiväohjelmaa edelleen nyt neljä vuotta myöhemmin. En ole enää ollut masentunut vaan päinvastoin täynnä elämänhalua ja energiaa, sekä uskoa tulevaisuuteen, sillä masennuksesta jo toivuttuani elämässäni tapahtui monia entistäkin kurjempia ja rankempia tapahtumia, mutta selvisin niistä masentumatta uudelleen.

Hämmästyttävää kyllä, kun rupesin testaamaan noita yllä kuvailemiani vinkkejä, jotka vaativat mm. sen että rupesin menemään tosi aikaisin nukkumaan ja nousemaan vastaavasti tosi aikaisin aamulla ehtiäkseni meditoida ennen lasten heräämistä, toivuin parissa kuukaudessa iänikuisen masennukseni syövereistä nykyiseen normaaliin.

Yllämainitun intialaisen opettajan seuraamisen toimivuus on saanut minut ajattelemaan, että hyvä elämä on itsessään täyteläinen hoito masennukselle, ja masennus puolestaan merkki siitä, ettei elämä ole hyvää. Meidän yhteiskunnassamme monikaan ei tule edes ajatelleeksi kokeilla noita yksinkertaisia yllä luettelemiani asioita, vaan ihmiset kiiruhtavat miettimättä syntyjä syviä ja ovat kuitenkin liikaa yksin omiin ajatuksiinsa ja omiin huveihinsa uppoutuneina alkoholia sun muuta epäterveellistä ´lääkkeeksi´ vedellen.”

Kirja johdatti joogaan

”Kundaliinijoogaan tutustuin sattumalta. Vointini olleessa huonoimmillaan, lukeminen sängyssä oli ainoa asia mitä pystyin edes jotenkuten tekemään. Käsiini osui vaimon jostain hankkima kirja  ”Meditation As Medicine”. Halvan pokkarin näköinen läpyskä, pelkkää tekstiä (sekin englanniksi) ja käsin piirrettyjä kuvia.

Syvimmän vaikutuksen teki esipuheen seuraava yhteenveto: Tie paranemiseen on sinussa itsessäsi. Pidät käsissäsi avainta tämän matkan onnistumiseen. Harjoittamalla Medicin Meditaatiota aktivoit luontaisen parantamisen voiman joka sinussa on. Voiman, joka sallii kehosi, mielesi ja henkesi parantaa itse itsensä. On aika ottaa tämä voima käyttöön. Kirja antaa sinulle työkalut. Aloitetaan.

Selailin kirjaa ja huomasin, että siinähän on selkeitä harjoitteita, ei siis pelkkiä viisaita lauseita, joita olin jo lukenut ihan tarpeeksi. Oli paranemiskertomuksia vaikeistakin tapauksista, mutta ei kuitenkaan mitään nopeita ihmeparanemisia. Oli nähtävä vaivaa, tehtävä tunnollisesti ja kärsivällisesti harjoituksia. Aloin varovaisesti kiinnostua. Aloin toivoa ja sitten uskoa ja vakuuttua. Lausuin sisäisesti: minä parannan tällä itseni.   

Kirjan Meditation as Medicine kirjoittaja Dharma Singh Khalsa on amerikkalainen alun perin anestesialääkäriksi ja kivun hallintaan kouluttautunut mies. Khalsa kehitti kundaliinijoogasta oman metodinsa, Medicin Meditaation. Mennessäni sitten myöhemmin kundaliinijoogaryhmiin totesin, että kirja on kuin onkin  käytännössä kundaliinijoogan oppikirja.

Minulle Khalsan metodi oli hyvä, en ehkä olisi jaksanut lähteä joogaryhmiin mutta yksittäisiä harjoituksia kotona jaksoin tehdä. Oli hiukan huvittavaakin havaita, että jälleen kerran opin uuden asian samoin kuin aikaisemminkin elämässäni. Luonteva tapa oppia uusia asioita on opiskella asiaa ensin yksikseni kirjasta. Samalla metodilla opettelin 12-vuotiaana kitaransoiton Jokapoika-lehden kursseilta. Rintauinnin opettelin niin ikään kirjasta. Ja nyt joogalla itsensä hoitaminen, mikä ajan myötä (noin vuosi) paransikin minut. Käytin myös muita vaihtoehtohoitoja ja kävin psykoterapiassa. Alussa söin lääkkeitä, jotka turruttivat. ”    

 Henkimaailma, yrttipuhdistus

”Nyt olen ruvennut pikkuhiljaa toipumaan, kun olen lukenut paljon henkisen kasvun kirjallisuutta ja ymmärtänyt että intuitiot olivat viestejä henkimaailmasta. Kävin aluksi terapiassa jonkun verran, mutta en kokenut saavani siitä apua ja lopetin sen. Minulla on tällä hetkellä pieni lääkitys. Kaikki nämä Maya-kalenterin päättymiset ja tässä ajassa olevat henkiset muutokset ovat osaltaan auttaneet minua ymmärtämään itseäni ja olen pikkuhiljaa toipumaan päin.”

”…sieltä apuni olen hakenut! (kirjoittaja kävi Rosen-terapiassa) Homesairastaminen on vaikuttanut psyykkiseen puoleeni erittäin vahvasti. Yrttipuhdistus on auttanut, samoin kuin se että löysin tietoa lisäravinnosta. Minulla kyllä varmaan vaihdevuosioireet liittyvät myös kuvioon. Olen siis ravintolisillä ja vitamiineilla hoitanut itseäni jo joitakin vuosia ja nyt tuntuu, että elämä voittaa…”

 ”Piikkimatto, auttoi rauhoittumaan, samoin eteeriset öljyt”

”Viime kesänä löysin perhekonstellaation! Se on ollut huikea matka sukuuni ja sen erilaisiin tunnesidoksiin!”

”Shamanismi. Löysin voimaeläimet avuksi sekä tulen, savun, suitsukkeet, sulat ym.”

Reiki, shiatsu, vyöhyketerapia

”Opiskelin kerran itse reikihoitajaksi (ykkös- ja kakkoskurssit) ja kävin jonkin verran hoidoissa silloin, kun vielä olin työelämässä. Voisin jopa väittää, etten olisi pärjännyt näin hyvin, jollen olisi kokenut niitä hoitoja. Hoitaja, jolla kävin, oli minusta erittäin fiksu ihminen, kävimme paljon älynystyröitä hierovia keskusteluja.

Kävin myös kerran shiatsuhoidossa, jonka jälkeen olo oli suunnilleen samanlainen, eli voimaa tuli hirmuisesti lisää.

Vyöhyketerapiaa kokeilin myös, ja siitäkin tuli hyvä olo. Kaikissa näissä on minusta puolensa, ainoa este niiden käytölle on oikeastaan hinta. Olen itse silloin tällöin hoitanut ihmisiä reikihoidolla, mutten kehtaa ottaa siitä maksua, kun en voi taata tuloksiakaan.”

 Elämäntavat ja asenteet

”Olen ulkoillut säännöllisesti. Kävelyt ovat usein auttaneet edes hetkittäin piristämään oloani. Olen toisinaan ottanut kävelyretkilleni kameran mukaan ja kuvaaminenkin on voimauttanut minua.”

”Raittius pitäisi julistaa masennushoitomuodoksi, sillä alkoholi sekä aiheuttaa että ylläpitää masennusta minkä lisäksi se nollaa useimpien masennuslääkkeitten tehon (opin tämän lääkärikonferenssissa). Ja vielä kaiken kukkuraksi omien ongelmien käsittely jää puolitiehen jos ihminen juo ne unohtaakseen. Pitää olla selvin päin voidakseen repiä ne juurineen irti.”

”Toivoisin niin, että ihmiset heräisivät sille kaikelle humpuukille, mitä heille syötetään joka suunnasta ja huomaisivat, että kaikki se viisaus mitä jokainen tarvitsee asuu jokaisen sisällä. Kukaan muu ei voi tietää paremmin kuin sinä itse, mikä on sinulle parasta! He voivat vain ehdotella, mutta jokainen tietää itse, jos vain kuuntelee sisäistä viisauttaan.”

”Terveys on niin valtavan monitahoinen asia. Kokemuksellisesti voin sanoa, että kaikki mitä syö, juo, hengittää, urheilu…perimä, elämän kokemukset, kehollinen tulehdustila… Uskon kuitenkin, että sen, mitä tiedostamattomastamme saamme tietoiseen käsittelyyn ja josta voimme päästää irti, vapauttaa meitä tekemään parempia valintoja itseämme kohtaan. Tiedostamamme ei välttämättä myöskään periydy.”

Sairaus mahdollisuutena

Neliosaisen Selviytymistarinat –kirjoitussarjan lopetan  tiivistelmään nimimerkki Anan kommentista,  jonka hän lähetti Vaihdetaan myyttiä-kirjoitukseen blogissa 16.12.2013:

”Masennus tai mikä tahansa sairaus on mahdollisuus oppia itsestä jotain uutta, tehdä muutos parempaan, opiskella omaa itseä. Se on vihje alkaa ottaa vastuu omasta itsestä. Mikään pilleri ei tätä muutosta voi tuoda vaan oman itsensä rehellinen katsominen ja hyväksyminen, vanhoista epäterveellisistä toimintamalleista irti päästäminen ja sitä kautta muutoksen tekeminen. Masennus voi olla suurin lahja, jonka itsellesi annat, jotain niin rankkaa, että muutoksen tekeminen tulee välttämättömäksi.

Ymmärrän, että muutos on monille niin pelottavaa, että mieluummin valitsee tunteiden tasoittamisen lääkkeillä ja siten elämä jatkuu samalla turvallisella radalla. Mutta masennuksen “lähdettä” ne lääkkeet eivät poista, niin kuin ei mitkään muutkaan lääkkeet yleensä. Lääkkeet hoitavat oiretta (mikä joissain tapauksissa voi olla täysin suositeltavaa ensiavuksi), mutta sairauden ytimeen ne eivät ikinä pääse käsiksi. Siihen perimmäiseen syyhyn, mikä takia ihminen sairastui.

Me ihmiset ollaan opetettu uskomaan, että sairaus (mielen taikka kehon) on jotain ulkopuolista, joka vaanii meitä ja iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tätä sairautta sitten lääkärit lääketeollisuuden avulla lähtevät parantelemaan. Mikään sairaus ei kuitenkaan tapahdu meille “sattumalta” tai pääse meihin ilman, että me itse vaikutamme siihen. Ihminen on monimutkainen kehon, mielen ja hengen yhdistelmä, jonka tasapainoon me aivan itse vaikutamme mm. jokaisella valinnallamme, teollamme, ajatuksellamme, tunteellamme ja ravinnollamme. Kaikki vaikuttaa meihin – ympäristö jossa elämme, perhe johon synnyimme, tunteet joita emme näytä ja patoamme sisällemme, sisäiset intohimomme, joita emme toteutua, elämämme, joita usein elämme joitain toisia varten….

Toivonkin syvästi, että ihmiskunta pikkuhiljaa herää hoitamaan ihmistä kokonaisvaltaisena henkisenä olentona. Ja että alamme ottamaan vastuun omista itsestämme! Lääkkeet voivat pelastaa ihmishenkiä, mutta onnellisuutta ja tasapainoa niillä on turha hakea. Se tehtävä jää meille.”

Kiitos, Ana, Kirjoitat sykähdyttävästi. Minäkin  toivon, että jokainen masentunut, ahdistunut ja surullinen löytää ikioman tiensä voittaa vaikeutensa ja ylittää synkän virran sinne rannan valoisammalle puolelle.  Kaunista kevään odotusta kaikille.

Selviytymistarinat -kirjoitussarjan osat ovat:

Lähipiiri, ystävät ja oma toiminta – irti masennuksesta osa  1

Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – irti masennuksesta osa  2

Terapiassa –  irti masennuksesta osa  3

Täydentävät  hoitomuodot – irti masennuksesta osa  4 (tämä kirjoitus)

Voimametsä

Terapiassa – irti masennuksesta osa 3

Siinä se lentelee.

Siinä se lentelee vapaana.

Paria poikkeusta lukuun ottamatta masennustaan psykoterapialla hoitaneet ihmiset kertoivat olleensa tyytyväisiä saamaansa apuun.

Tässä kirjoituksessa raportoin masennuksesta, uupumuksesta tai paniikista kärsineiden terapiakokemuksia. Kooste perustuu 28 kirjoitukseen, jotka sain vastauksina viime joulukuussa esittämääni kirjoituspyyntöön, joka julkaistiin Vaihdetaan myyttiä -rankkaa puhetta psykiatriasta –blogijuttuni yhteydessä. En anna hoito-ohjeita enkä pyri tulkitsemaan kertojien tekstejä. Ne puhuvat itse puolestaan.

Seuraavassa otteita selviytymistarinoista:

Miehen kokemus: Vaikea alku, häpeää ja avuttomuutta

”Työterveyspsykologin suosituksesta hakeuduin psykoterapiaan, joka kesti 2 vuotta. Tunsin syvää häpeää terapiaistuntoihin mennessä. Jätin auton kauas terapiapaikasta, jottei kukaan vain olisi saanut tietää, että käyn terapiassa. Vähitellen odotin istuntoja, vaikka ne olivat erittäin raskaita.

Mieleeni oli kasaantunut tunnemöykkyjä, jotka terapiassa sitten avattiin. Usein tuntui, että istunnon jälkeen sydän jäi vereslihalle ja sitten jo odotti seuraavaa istuntoa, että saisi helpotusta. Minulla oli ollut terapiasta harhainen käsitys; luulin, että terapeutti kertoo, mitä minun tulee tehdä, miten elää jne. Yllätys olikin suuri, kun totesin, että joudunkin itse työstämään omat ongelmani ja niitä oli paljon.

Oma kokemukseni erilaisten psyykkisten ongelmien ”ratkaisemiseksi” tai ainakin niiden kanssa elämisestä on se, että lääkkeillä voidaan hoitaa oireita, terapioilla (yksilö- ja ryhmäterapia) päästään usein syvälle ongelmiin. Ihmisen täytyy kuitenkin ensin itse tiedostaa oma tilansa, ja sitten hakea ammattiauttajan apua. Kukaan toinen ei voi minun ongelmiani ratkaista, toinen voi olla vain tukena – mutta tarpeellisena tukena.

Varsinkin meillä miehillä on vahvoja ennakkoasenteita psykoterapioita tai vaikkapa vertaisryhmiä kohtaan. Mutta kun kynnyksen ylittää eikä odota liian nopeita vaikutuksia, lopputuloksena on taatusti itsetuntemuksen ja mielenrauhan lisääntyminen.  Itse koen, että olen kuin uudestisyntynyt, joka ilmenee mm. muuttuneissa arvoissa. Nämä prosessit ovat maksaneet muutaman ystävän, jotka eivät ole ymmärtäneet minussa tapahtuneita persoonallisuuden muutoksia. Onneksi olen saanut uusia.

Terapian päätyttyä olin kuin uudestisyntynyt. Olin löytänyt ”elämisen sietämisen keveyden” ja siihen sisältyi myös elämä ilman viinaa.”

Opin olemaan jotakin mieltä

”Terapia on ollut ja on minulle suuri voimavara, jota ilman en varmasti olisi tässä ja tässä kunnossa kuin nyt olen. Olen oppinut puhumaan ja olemaan jotakin mieltä asioista. Oon myös oppinut ajattelemaan asioita positiivisesti ja miten ne vaikuttavat tulevaisuuteen.”

Taideterapiassa tunteita piirretään

”Uskon, että terapialla oli suurin vaikutus parantumiseeni. Olen myös käyttänyt masennuslääkkeitä, jotka ovat auttaneet viemään ainakin pahimman kärjen ahdistukseltani. Olen rohkaistunut puhumaan masennuksestani avoimemmin ja myöntämään tapahtuneen itselleni. Olen siis alkanut hyväksyä masennuksen osana elämääni.

Olen käynyt erimuotoisissa terapioissa lyhyt- ja pitkäkestoisesti. Sain Kelalta aikanaan päätöksen kuntoutustuesta, jonka turvin aloitin psykoterapian. Kävin ensin 2 kertaa eräällä terapeutilla, jonka työtavat lähinnä lisäsivät ahdistustani. Terapeuttini oli minun makuuni ehkä liian psykoanalyyttisesti suuntautunut, enkä osannut luottaa häneen. Terapeuttivaihdoksen jälkeen aloitin terapeutilla, joka oli myös psykodynaamisesti suuntautunut, mutta hän keskittyi enemmän nykyhetkeen ja hyödynsi myös taideterapiaa.

Pahimpina hetkinä, jolloin en pystynyt puhumaan, piirsin oloni paperille. Se tuntui minusta hienolta. Sain myös istua koko istunnon hiljaa, jos en jaksanut puhua. Luottamuksen rakentamiseen meni minulta hyvin pitkä aika, mutta terapia kannatteli minua ylöspäin. Kävin terapian aikana läpi hurjan uupumisjakson (välillä olin niin väsynyt että melkein nukahdin terapiasohvalle), työttömyyden ja työllistymisen, minkä jälkeen jälleen putosin työttömäksi. Kävin läpi myös eroni ex-miesystävästäni ja sain voimia ja luottamusta aloittaa uuden suhteen. Sain huomiota ja ymmärrystä, jota olin ollut monta vuotta paitsi.

Viimeisin psykiatrini kyseenalaisti läpikäymääni terapiaa, sillä kerroin etten ollut saanut siitä konkreettisia työkaluja, joilla voisin vaikuttaa mielialoihini. Itse taas koen niin, että luottamuksen ja vuorovaikutussuhteen rakentaminen terapeuttiini oli jo itsessään tarpeeksi suuri harjoitus minulle. Opettelin myös sanottamaan tunteita, joita minulla oli. Voikin olla, että 3 vuotta ei ollut minulle tarpeeksi pitkä aika tai että jatkossa tulen hyödyntämään jotain toista terapiaa. Loppuvaiheessa terapiaani minulle tuli jonkinlainen terapiaväsymys, joten tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen, vaikka terapiani loppui.”

Pahan olon todelliset syyt esiin

”Sain hahmoterapiaa. Terapiassa opin pysähtymään ja katsomaan silmiin pahan oloni todellisia syitä, kun aiemmin olin vain vältellyt niitä ja pyrkinyt tekemään kaikenlaista miellyttävää ja lohdullista peittääkseni miltä minusta oikeasti tuntui. Terapiassa opin myös uskomaan että saan ja voin muuttaa elämääni. Se ei parantanut masennuksesta mutta antoi puitteet siihen. Uskalsin muun muassa määrittää kotiini sellaiset säännöt kuin itse halusin ja alkaa elää sosiaalisemmin.”

Opin rakastamaan itseäni

”Olen käynyt vuoden pituisen ratkaisukeskeisen terapiajakson, kuulunee kai myös psykoterapiaan. Siitä oli hurja apu. Pystyin kokonaan muuttamaan ajatustapojani asioiden/itseni suhteen ja ilman sitä tuskin olisin näin hyvässä ja onnellisessa olotilassa. Opin rakastamaan itseäni.”

Hiljaa hyvää tulee

”Olen saanut ja saan edelleen apua terapiasta. Masentuneisuus on lähes kadonnut ja on lähinnä kausittaista, normaalia kohden siis mennään (ahdistus- ja unihäiriö saattaa jäädä pysyvästi, mutta opettelen sen kanssa elämistä). Muille psykoterapiaa harkitseville muistutus siitä, että edistys on usein todella hidasta ja ettei joillain ensimmäisen vuoden jälkeenkään ole välttämättä näkyvää hyötyä, kyllä se kuitenkin aikanaan tulee huomattavaksi.”

Ryhmän voima

”Terveydenhuollossa neuvottiin, että kaupungille oli tulossa psykoterapiakurssi, jossa uupumusta voi käsitellä. Pääsinkin sille, mutta kaupunki veti määrärahat pois, eikä kurssia tullutkaan. Kerroin sairaalateologillemme huonot kuulumiseni, jolloin hän kertoi, että eräs hänen ystävänsä aloittaisi kaksivuotisen koulutusterapian joka olisi minulle ilmaista. Sinne meikäläinen hakeutui. Myös se oli ryhmäterapiaa. Olen onnellinen, että melkein kaikki terapiani ovat olleet ryhmäterapioita. Minulla on sellainen kuva, että en olisi hyötynyt yksilöterapiasta.”

Kriittisiä ääniä

Masennuksesta selviytymisen kokemuksistaan kirjoittaneiden joukosta kuului myös sivuääniä terapioiden hyödyistä.

”Terapiasta en tuntenut saavani minkäänlaista apua. Kysymykset minkälaista lapsuus oli ym.. ei minusta ole yhtään apua.”

”Olin ollut terapiaryhmässä jo jonkin aikaa, mutta koska olin siellä masennuksen tai paniikin takia ja kaikilla muilla ryhmän jäsenillä (vain naisia) oli se tilanne, että mies petti tai oli pettänyt ja tullut avioero, en oikein ymmärtänyt, mitä siellä tein. Lisäksi toinen vetäjistä puhui meille kuin kolmivuotiaille, mikä lähinnä ärsytti minua. Toinen oli onneksi ihan asiallinen.”

”Istutaan piirissä ja vaietaan.  Sitten joku sanoo jotakin ja terapeutti että mitähän te nyt ajattelette X:n kertomasta. Jokainen kertoo omaa juttuaan, mutta ei synny syvällistä keskustelua. Junnataan paikallaan, eikä mitään tunnu liikahtavan sisälläni vuoteen. Joten päätän lopettaa koko ryhmäterapian.”

”Ensimmäinen kunnon psykoterapia oli kognitiivista ja auttoi osaltaan, mutta siinä tilanteessa olin toisaalta kahden hyvän ystäväni terapeuttina ja usein kannoinkin myös heidän ongelmiaan niille käynneille. Pidän siitä, että potilaan kanssa keskustellaan ja osallistutaan kommentoimalla jotenkin. Olen sairaalan päiväosastoaikaan ollut sellaisessakin terapiaryhmässä, jossa oli ns. vapaa keskustelu, ja koska vetäjä ei sanonut mitään, kukaan muukaan ei sanonut. Istuimme sitten täydessä hiljaisuudessa 3 varttia… Tuommoista ei ymmärrä.

 Viimeisin psykologi, jolla kävin, oli tosi mukava ihminen, mutta tosiaan väitti, ettei tiedä oikein mitään maanis-depressiivisyydestä. Itse kaipasin nimenomaan tietoa, kun oma persoona lillui jossakin sfääreissä. Nyt olen saanut siitä sitten kiinni omin nokin, mutta aikaa siihen meni.”

 Rosen-terapia psykoterapiana

”Rosenmenetelmä on kuvattu `psykoterapiaksi kehon välityksellä` Olen päässyt syvälle moniin asioihin ja saanut havaita niitä asenteita ja tapoja joita noudatellen valitsin esim. pahasti narsistisen miehen aviomiehekseni. Tämän prosessointi, miksi hänet valitsin, on kestänyt kauan, erosta jo 10 v. Mutta myös ylisukupolviset kuviot varmaankin ovat mukana, vaikkakin isän ja äidin avioliitto oli suhteellisen onnellinen, eivätkä he ole eronneet.”

Rosenterapia luetaan täydentäviin hoitoihin eikä sitä ole hyväksytty terveydenhuollon viralliseksi, kela-korvattavaksi hoitomuodoksi. Terveydenhuollon koulutuksen saanut ammattilainen saattaa käyttää Rosen-menetelmää, mutta se ei ole vielä virallista ja hyväksyttävää. Rosenterapeuttien nettisivut.

Käytössä on joukko muitakin psykofyysisiä terapioita, joissa terapeuttinen kommunikaatio hoitajan ja potilaan välillä ei rajoitu vain kielelliseen tunteiden ja tunnelmien ilmaisuun,  vaan siinä hyödynnetään muun muassa kehon, hengityksen, kosketuksen ja liikkeen voimaa. Sivustolla http://terapiat.net/ esitellään ratsastus-, tanssi- ja leikkiterapiaa ja monia muita.

Selviytymistarinat -kirjoitussarjan osat ovat:

Lähipiiri, ystävät ja oma toiminta – irti masennuksesta osa  1 (julkaistu)

Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – irti masennuksesta osa  2 (julkaistu)

Terapiassa – irti masennuksesta osa  3 (tämä kirjoitus)

Täydentävät hoitomuodot – irti masennuksesta osa  4 (tulossa)

Verenpisara

Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – irti masennuksesta osa 2

Lääkkeitä 4

Suomessa noin puoli miljoona ihmistä syö masennuslääkkeitä. Tämän perusteella masennus on kansansairaus. Joillekin lääkkeistä on apua, toisille ei, ja kolmansille niistä on haittaa. Masennuslääkkeitä käytetään myös ahdistuneisuuden, pakko-oireyhtymän, syömishäiriöiden ja hermosärkyjen hoitoon (Tiede 1/2013)

Monilla lääkkeillä, myös mielialalääkkeillä, on ikäviä sivuvaikutuksia. Siksi lääkkeiden käytössä pyritäänkin siihen, että hyödyt olisivat suuremmat kuin mahdolliset haitat.

Tässä kirjoituksessa raportoin, mitä masennustaan lääkkeillä hoitaneet potilaat itse kertoivat pillereiden hyödyistä ja haitoista. Kooste perustuu 28 kirjoitukseen, jotka sain vastauksina viime joulukuussa esittämääni kirjoituspyyntöön, joka julkaistiin Vaihdetaan myyttiä -rankkaa puhetta psykiatriasta –blogijuttuni yhteydessä. En anna hoito-ohjeita enkä pyri tulkitsemaan kertojien selviytymistarinoita. Sitaatit puhukoot itse puolestaan.

Lääkkeistä tuntui olevan monelle varsinkin masennuksen alkuvaiheessa hyötyä. Ne toimivat kuin kävelykeppi kipsatun jalan kanssa kulkevalle. Kun kipsi poistetaan ja jalkaa kuntoutuu, keppiä ei enää tarvita. Samoin pahimman ahdistus- tai masennusvaiheen tasaannuttua lääkkeistä voidaan usein luopua, kun ryhdytään hoitamaan ja valaisemaan ongelman syitä pelkän oireiden lääkehoidon sijaan.

Useat kirjoittajat viittasivat mielialalääkkeiden aiheuttamiin hankaliin sivuvaikutuksiin, kuten lihomiseen, huimaukseen, pahaan oloon, sydämen tykytykseen. Vieroitusoireita pidettiin myös kiusallisina.

Otteita kirjoituksista:

”Oon syönyt useampaa eri masennuslääkettä. Kokemukset ovat pääasiassa hyviä ja suhtaudun niihin myönteisesti. Mutta siinä vaiheessa, kun sain Mirtatsapiinin niin painoni nousi kuukaudessa kahdessa noin kymmenen kiloa, silloin vihasin lääkkeitä ja lääkäriä, joka sen määräsi. Koska painoni oli jo ennestään lihavuuden puolella. Masennuin ja ahdistuin entisestään.

Myös vieroitusoireet joistakin lääkkeistä ovat olleet hirveitä, esimerkiksi Venlafaxin. Huimaus, paha olo, ahdistus, outo olo. Ei mitenkään ja missään asennossa hyvä. Onneksi sitä ei kestänyt kuin päivän tai pari muistaakseni. Mutta sitä en halua kokea uudelleen ellei ole aivan pakko.”

” En ole tuntenut saavani apua lääkkeistä masennukseen, mutta paniikkihäiriööni ovat lääkkeet auttaneet.”

”Lääkkeistä on ollut hirveän suuri apu, varsinkin alkuaikoina.”

”Eräänä aikakautena elämässäni minulle todellakin oli apua uni/rauhoittavasta psyykelääkkeestä, kun nukkumiseni pirstaloitui pitkin tannerta rajun PTSD:n (post-traumatic stress disorder eli traumaperäinen stressireaktio) seurauksena. Lopultakaan en usko olleeni sairas. Ihminen voi ja oireileekin lopulta rajusti, kun traumareaktiot pääsevät purkautumaan, mutta oireilu on terveen mielen kyky selvitä uhkaavimmista tapahtumista, kuten verenvuotoshokissakin kehon reaktio on hengenpelastusta.”

”Työläännyin avun hakemiseen psykiatrian piiristä kestettyäni kehoni kohtelua (lääkkeiden määräys puhelinsoitolla ikinä minua tapaamatta tai taustojani/kehoani kuulematta) ja pallottelua ajan ja rahan hampaissa miltei pidempään kuin minulla oikeasti oli varaa. Niin vahva oli uskoni siihen, että he tiesivät parhaiten. Onneksi sain lopulta itseni nurkasta kiinni, ja ymmärsin että olen itse itseni paras asiantuntija ja oikeutettu hoitamaan itseäni (kehon ja mielen saumatonta kokonaisuutta) siten kuten oikeasti kykenen rakentamaan tasapainon ja uudet kehykset. Nykyään tiedän, ettei rahan määrä mittaa terveyttäni, tai ettei kehittymistä voida kellottaa.”

Sivuoireita ja vaihtuvia diagnooseja

”Söin usean vuoden ajan mielialalääkkeitä masennukseen ja kärsin monenlaisista sivuoireista, joista hankalin oli hirveä päänsärky sekä mieli maassa tilanne. Välillä saman lääkkeen (Cipramil) määrää vaihdettiin, välillä lääkkeitä vaihdettiin ja lääkkeiden määrääminen tapahtui puhelimitse (en siis käynyt vastaanotolla). Muutama vuosi sitten kun soitin hänelle (lääkärille), hän totesi, että ” niin, sinullahan on se kaksisuuntainen mielialahäiriö”. Olin lähes shokissa, olin lääkinnyt masennusta, kun olisi pitänyt lääkitä kaksisuuntaista.

Ja lääkekierre jatkui… Hirvittävä päänsärky, pahoinvointi ym. sivuoireet olivat valtavat. Mikään muu ei kiinnostanut kuin sängyssä lojuminen.

Pari vuotta sitten ajattelin, ettei näin voi jatkua enää. Menin nyt psykiatri X:n vastaanotolle ja kävin hänen luonaan neljä kertaa. Viimeisellä kerralla tulimme kumpikin siihen tulokseen, että mielialalääkkeet jätetään pois. Samalla hän kertoi, että diagnoosi oli ilmeisen virheellinen ja että lääkärit saattavat kirjoittaa sairaseläkehakemuksiin sellaisen diagnoosin, että eläkkeelle pääsy/joutuminen onnistuu.”

Potilaiden puskaradio

”Yksi ystäväni sanoi, että hänen masennuksensa pohja saatiin käännettyä kohti parempaa lääkkeillä, muutoin hänen toipumisensa tehtiin vaihtoehtomenetelmillä. Hänellä oli suopea lääkäri.

Toisella ystävällä lääkäri muuttui ystävällisestä yhä dominoivammaksi ´lääkehoidon´ edetessä. Ystäväni ei onneksi syönyt niitä pillereitä, vaikkakin lunasti ne apteekista ja uskotteli lääkärille, että syö niitä kuvailemalla sivuvaikutuksia ym., joista sai tietää yhden ystävänsä kautta.”

Annokset vaihtelevat

Olen käyttänyt masennuslääkkeitä useaan otteeseen. Muistan vain täydellisen väsymyksen, heräämisvaikeudet ja pahan olon tunteen. Epäilin tuntemusten johtuvan lääkityksestä tai yhteisvaikutuksesta allergialääkkeen kanssa. Lopetin lääkkeen ottamisen. Sain psykiatrilta reseptin uuteen lääkkeeseen, mutta väsymystuntemukset jatkuivat. Niinpä kokeilin vielä uutta lääkettä. Psykiatrini ohjeistuksen mukaan aloitin puolikkaalla, sen jälkeen nostin annosta yhteen. Tarkastuskäynnin jälkeen psykiatri ohjeisti nostamaan annosta kahteen, jotta mielialani kohoaisi entisestään ja pysyisi tasaisempana.

Nostettuani lääkeannosta kahteen havaitsin suun kuivumisen, jatkuvan janon tunteen ja monta päivää kestäneen ummetuksen olevan seurausta lääkemäärän tuplaamisesta. Sivuoireiden vuoksi en ottanut tupla-annosta enää joka päivä. Huomasin myös jossain vaiheessa käyväni ylikierroksilla ja sydämeni löi nopeammin kuin normaalisti. Olin selvästi ”kiihtyneessä” tilassa, mikä oli selvästi seurausta lääkeannoksen nostamisesta. Sopivan lääkeannoksen löytäminen on minulla siis edelleen haussa. Psykiatrini ohjeistuksen mukaan voin vaihdella annosmäärää aina kun huomaan siihen tarvetta. Tämä on ollut minulle uutta, sillä aikaisemmin olen aina saanut ohjeistuksena ottaa tasaisesti saman määrän lääkettä.” 

Paniikin ja ahdistuneisuuden lääkekirjoa  

”Lääkäri oli terveyskeskuslääkäri, joka määräsi minulle rauhoittavaa lääkettä. Lääkäri selvästi pelkäsi itkuisuuttani ja henkistä tukea en saanut. Koska rauhoittavat lääkkeet pelottivat minua niin paljon ja pelkäsin jääväni niihin koukkuun, menin lääkäriin toisen kerran. Tällä kerralla lääkäri määräsi minulle Citalopramia. Lisäksi sain ajan kriisipäivystykseen, jossa kävin muutaman kerran. Siellä lääkeannostus nostettiin 10mg:n. Kuten Ssri-lääkkeitä aloitettaessa ja nopeasti nostettaessa, voi olo pahentua. Lähinnä olin maannut tämän ajan kotona, kykenemättömänä tekemään mitään, syömään mitään yms. En ollut nähnyt ystäviäni. Yksi ystäväni tulikin väkisin luokseni, koska olin puhelimessa niin itkuinen ja paniikkinen. Hän vei minut mieheni kanssa yhdessä päivystykseen, josta pääsin psykiatriseen sairaalan päivystykseen.

Tämän paikan lääkärin muistan aina, hän halasi minua vastaanoton lopuksi ja sanoi, että sinä tulet selviämään!

Lääkitys puolitettiin 5mg, olisin saanut myös jäädä osastolle. Halusin kuitenkin kotiin ja ystäväni joita reissulla oli kolme plus mieheni lupasivat pitää minusta huolen. Yhden tenoxin sain mukaan sekä minulle määrättiin lisäksi unta tuomaan ketipinor 75mg. Seuraavaksi päiväksi sain ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle, mieheni vei minut tapaamaan häntä. Kävin viikoittain aluksi tapaamassa sairaanhoitajaa. Sitten siirryin psykiatrian poliklinikalle, jossa kävin viikon ja myöhemmin kahden viikon välein. Diagnooseina oli paniikkihäiriö ja toistuva ahdistuneisuushäiriö.

Siitä se paraneminen sitten alkoi! (Kirjoittaja kävi myöhemmin vuoden verran psykoterapiassa).

Jotenkin koen nyt, että en välttämättä olisi tarvinnut masennuslääkkeitä, jos minulle olisi tarjottu aluksi vain terapiaa. Mutta näinhän se ei valitettavasti mene Suomessa. Aluksi oireet masennulääkkeistä olivat tyypillisiä, tuli pahempi olo, paniikkikohtaukset lisääntyivät, oli voimattomuutta yms. Noin kuukauden käytön jälkeen ei lääkkeistä ollut enää haittavaikutuksia… Rauhoittavat olivat kamalia, koska pelkäsin niitä ja niistä tuli kummallinen olo. Samaa teki ketipinor, olin aivan pökkerössä ja nukahtelin kesken lauseiden jne.. Rauhoittavia ja ketipinoria söin noin kuukauden päivät. Sen jälkeen en ole niitä tarvinnut.”

Lääkäri ymmärsi, lepo auttoi

”… että joku vihdoinkin aidosti välitti, ymmärsi, kuunteli ja auttoi! Melkein itkun päästin, kun hän ensimmäisen kerran kirjoitti pitkän sairasloman! Niin valtava helpotus purkautui sisältäni! Ja nyt sairaslomani kestää jo ainakin neljä kuukautta! En tarkkaan tiedä mihin asti kirjoitti, mutta sanoi, että olisi kirjoittanut enemmänkin, mutta ei usko, että Kela sitä hyväksyisi. Hän tietää, että tarvitsen nyt todella aikaa ja lepoa ja rauhaa. Mutta hän sanoi, että jos mitään muutosta ei ole kevääseen mennessä tapahtunut, hän toivoo, että lääkettä kokeillaan.”

”En ole koskaan saanut erityisen hyviä kokemuksia lääkkeistä, joita kohdallani on kokeiltu useita. Osa ei vain ole toiminut, osa taas on aiheuttanut sellaisia sivuoireita, että mieluummin olin ilman. Muutamia sivuvaikutuksia: Huimauskohtaukset, silmissä pimeneminen, tasapaino-ongelmat, voimakas en-voi-nousta-sängystä-pahoinvointi, kaikkien tunteiden katoaminen (pelottavin oire!), uneliaisuus, keskittymiskyvyttömyys… Olen kuitenkin käyttänyt pahimmassa vaiheessani lääkettä koska sillä hetkellä haitat ja hyödyt olivat kuitenkin tasapainossa. Myöhemmällä iällä olen todennut, että lääkkeistä on pahimmassakin masennuksessa ollut itselleni enemmän haittaa kuin hyötyä. En ole onneksi itsetuhoinen, muutoin tietenkin aina mieluummin lääke kuin vaara siitä, että jotain oikeasti pahaa tapahtuu.”

Maanisuutta lääkkeistä?

”Olen monesti miettinyt, onko maanisuuden puhkeamiseen ollut syynä se, että kun avioeron jälkeen hajoilin niin pahasti, sain lääkkeet paitsi paniikkiin, myös masennukseen. Olen lukenut useammastakin lähteestä, että masennuslääke voi joillakin laukaista maniaoireiston, jos siihen on taipumusta. Mutta kysymysmerkeiksihän nämä jäävät.

Yksi lääke, jota kokeiltiin sairaalassa, piristi niin, että istuin pari yötä yöhoitajien seurana ja pelasin hilpeänä pasianssia korteilla. Se kokeilu loppui lyhyeen. Sitä lausettakaan en olisi halunnut lääkärin suusta kuulla, kun pyysin masennuslääkitystä takaisin tauon jälkeen, että `mutta kun sinulle on jo kokeiltu kaikkea`. Onneksi ko. lääkärin esimies suostui yhteen hoitoneuvotteluun ja määräsi lääkityksen, joka on toiminut.”

Ei heti pillereitä

”Olen samaa mieltä monen muun kanssa siitä, ettei pillereiden pitäisi olla ensimmäinen vaihtoehto. Oikeastaan ei toinenkaan. Kaikki me potilaat tiedetään se, mutta lääkäreitä on näköjään vaikeampi saada vakuuttumaan. Lisäksi vaikuttaa siltä, että jos kertoo lääkärille, mitä edellinen lääkäri on sanonut, on vähän kuin sorkkisi hänen ammattiylpeyttään. Kun kriisi on paha, lääke voi auttaa hetken, mutta oikeita tuloksia saa ihan muilla keinoilla.”

”Olen käynyt usean eri psykiatrin vastaanotolla joista kaksi on ollut mielestäni hyviä työssään. Kuitenkin muista on jäänyt traumoja. Yksi psykiatri kysyi minulta (ollessani alaikäinen), että mitä lääkettä haluaisin(!?). Tästä tuli todella epävarma ja turvaton olo.

Eräs viimeisimpiä taas tuputti minulle lääkkeitä ja oli todella ilkeä kun sanoin, että en halua niitä, edelliset lääkkeet kun olivat vetäneet minut pariksi kuukaudeksi sivuoireiden takia lähes vuodepotilaaksi. Sanoin että en tarvitse niitä vaan koetan pärjätä terapialla ja mieluummin kärsin välillä pahasta olosta kuin, että kärsin koko ajan. Hänen mielestään olin yhteistyökyvytön ja hankala ihminen, enkä halua ottaa apua vastaan. Hän siis sanoi sen aivan suoraan todella kylmästi, ja tietty herkkänä ihmisenä aloin itkeä.”

Päätelmiä

Masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien lääkehoito on hankala juttu. Yhtä vastausta siihen, pitäisikö lääkitä vai olla lääkitsemättä, ei ole. Ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin ongelmallista, jos lääkehoitoa pidetään ensisijaisena auttamisen muotona kaikissa masennustiloissa, lievissäkin.

Ajattelen niin, että ihminen aika pitkälle itse tuntee ja tajuaa, tarvitseeko hän tilanteensa korjaamiseksi lääkettä (jos ei ole niin huonossa jamassa, että ei itse pysty asioitaan ollenkaan ymmärtämään). Lääkärin tehtävä on kuunnella, keskustella ja neuvotella potilaan kanssa. Hän voi ehdottaa hyviksi tietämiään lääkkeitä, mutta potilashan niitä lopulta syö, joten päätösvallan on säilyttävä hänellä – riippumatta siitä mitä sanovat ”käypä hoito” -suositukset, joihin lääkärit usein nojaavat. Uskoisin, että suurin osa lääkäreistä näin toimiikin.

Mielipiteitä

Masennus ja sen lääkitys herättää asiantuntijoissakin kiihkeitä tunteita.  Niitä näkyy Hannu Lauerman tuoreessa kirjassa Hyvän kääntöpuoli. Hesarissa on siitä kirja-arvio 5.3.2014.  Lauerma pyrkii pitäytymään faktoissa ja puolustaa kiivaasti nykyisenlaista tiedeinstituutiota ja ammattikuntareviirejä. Hänen näkökulmansa mielenterveysasioihin on kuitenkin aika suppea. Hän tarkastelee niitä pääasiassa vakavien mielen sairauksien näkökulmasta, mikä on ymmärrettävääkin hänen taustansa (vankimielisairaalan ylilääkäri) vuoksi.

Lauerma suomii kovin sanoin kaikkia, jotka tekevät yleistyksiä esimerkiksi yksittäisten parantumistapausten perusteella tai vääriä päätelmiä tutkimustuloksista. Siksi ihmetyttääkin, miksi hän kirjoittaa näin: ”Vaikka samanaikaisuus ei ole syysuhteen todiste, itsemurhat ovat vähentyneet Suomessa nyt jo neljäkymmentä prosenttia samaan aikaan kun masennuksen lääkehoidot ovat yleistyneet.” (Lauerma 2014, 261-262) Kuten hän itsekin toteaa,masennuslääkkeiden lisääntyneestä käytöstä ei voi päätellä, että tämä olisi itsemurhien vähenemisen syy.

Otetaanpa kaksi muutakin esimerkkiä. Eliniän odote on myös noussut samaan aikaan kuin itsemurhat ovat vähentyneet, mutta vähentymisen syy ei ole se, että ihmiset elävät pitempään. Tilastokeskuksen mukaan palkansaajien reaaliansiot kasvoivat Suomessa 25 prosenttia vuosina 2000-2011.Tästäkään ei voi päätellä, että tulojen nousu olisi itsemurhien vähenemisen syy. Se voi olla, mutta ei sitä tiedetä. Sitä paitsi masennuslääkkeiden syönnin yleistymisellä voi olla myös negatiivisia seurauksia. Siis voi olla, mutta niistäkään ei ole väestötason tietoja. Yksittäisten ihmisten kokemuksia sen sijaan on sekä hyvistä että ikävistä puolista. Niistä on esimerkkejä tässäkin kirjoituksessa.

Lauerman kirjassa on paljon muitakin tarkoitushakuisia, psyykenlääkkeiden erinomaisuutta painottavia rinnastuksia.  Tuntuu, että kirjassa ” …norsunluutornista valutetaan kaunaisen sävyistä neuvoskelua ..” (Lauerma 2014, s. 258), josta Lauerma  tosin syyttää psykologi, filosofi, professori (emeritus) Lauri Rauhalaa.

Hän uhraa monta sivua teilatakseen Rauhalan Lääkärilehdessä vuonna 2002 julkaiseman kirjoituksen, jota hän ja moni muukin oli jo 12 vuotta sitten kommentoinut Lääkärilehdessä. Ilmeisesti kirjoitus on jäänyt kaivamaan mieltä.

Minä puolestani kaivoin Rauhalan kirjoituksen esiin. Se on erinomainen analyysi ihmismielestä, sen sairauksien ja ongelmien luonteesta sekä alan tutkimuksen painotuksista Suomessa.

Kirjoitus on tieteenfilosofinen pohdiskelu, jossa aihetta käsitellään ontologisesti (eli vastataan kysymykseen, mitä mieli tutkimuksen ja hoidon kohteena on perusluonteeltaan).  Tässä kolme irrallista otetta Rauhalan tekstistä Suomen lääkärilehdessä vuodelta 2002:

”Ihmisen olemassaolon ontologisen analyysin tulos on ihmiskäsitys. Se hahmottaa ihmisen kokonaisuuden struktuurin. Siinä holistisessa ihmiskäsityksessä, jota olen kehitellyt, ihmisen olemassaolo esitetään kolmikantaisena. Nämä ihmisenä olemisen perusmuodot ovat tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus.”

….

”Kehollisia sairauksia – myös aivosairauksia – ja maailmankuvan häiriöitä voi tietenkin olla yhtaikaa samalla henkilöllä. Usein ne ovat kummallakin tasolla negatiivisuudeltaan samansuuntaisia, mutta ei aina. Kehollisesti vammautunut voi olla mitä harmonisin ja henkisesti korkeatasoinen ihminen. Aivotoimintojen tutkimustulosten selitysvoima mentaalisissa epäsuotuisissa tiloissa vaihtelee suuresti tapauksesta riippuen. Aivovaurioissa, Alzheimerin taudissa ym. dementioissa madaltuneet henkiset toiminnot selittyvät lähes kokonaan aivotoiminnoista käsin. Ne eivät kuitenkaan ole varsinaisesti se ongelmaryhmä, josta puhutaan ns. mielenterveysasiakkaina.

Viimeksi mainitussa ryhmässä vaikeammin häiriintyneen psykoottisen ääripään kohdalla lääketieteellistä tutkimusta ja fysikaalista hoitoa tarvitaan enemmän. Lievemmässä päässä neuroottisluonteisina elämäntaidollisina vaikeuksina esiintyvissä ongelmissa ei lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa tarvita enempää kuin niitä tarvitsevat ihmiset yleensä. Ongelmat niissä ovat yleensä aivan muuta kuin lääketieteelle kuuluvia.”

”Filosofilla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että lääkkeitä annetaan. Ne ovat järkevästi käytettyinä tuska-, pelko- ja ahdistustiloissa hyödyllisiä kärsimysten lievittäjiä. Siitä, että maailmankuvan tutkimukseen ehdotetaan merkitysten kannalta adekvaattia teoriaa ja selitysperusteita, ei seuraa vaatimusta, että pitäisi luopua jostakin muusta järkevästä toiminnasta. Lääkkeillä voidaan ja pitää hoitaa aivoja terveeksi, jos niissä todetaan toimintahäiriöitä.

On kuitenkin nähtävä niiden käytön ja vaikutustehon mielekkyysrajat. Mikään lopullinen ratkaisu maailmankuvien epäsuotuisuuden ja siitä seuraavien elämäntaidollisten ongelmien korjaamiseen ne eivät ole. Lääkkeiden ja sähköshokkihoitojen pitkäaikainen käyttö tuskin myöskään on niin viattoman vaaratonta kuin fysikalistinen psykiatria asiat esittää. Sen sijaan merkitysten realisointi niiden omalla tasolla, kuten psykoterapioissa, on suhteellisen vaaratonta. Todennäköisesti sen tapainen kasvatuksellinen toiminta tulee aina olemaan puheena olevissa ongelmissa varsinaisin ja tärkein auttamismuoto.”

Jos aiot lukea Lauerman kirjan, kannattaa tutustua myös Rauhalan artikkeliin ja hänen kirjoihinsa. Niistä kuuluu viisaan ääni.

Lähteet

Totuuden teillä, rahvasta kaitsien Kirja-arvio Lauerman alla mainitusta kirjasta  HS 5.3. 2014

Hannu Lauerma.  Hyvän kääntöpuoli. WSOY 2014.

Lauri Rauhala.  Filosofin näkemys mielitaudin myytistä. Suomen lääkärilehti. 3/2002 vsk 57
s. 318 – 323.  Linkki    http://helios.uta.fi:2097/cgi-cug/brs/artikkeli.cgi?docn=000015956

Muita Rauhalan kirjoja:

Ihmiskäsitys ihmistyössä, 1983

Meditaatio, 1986

Ihmisen ykseys ja moninaisuus, 1989

Humanistinen psykologia, 1990

Henkinen ihmisessä, 1992

Eksistentiaalinen fenomenologia hermeneuttisen tieteenfilosofian menetelmänä, 1993

Tajunnan itsepuolustus, 1995

Ihmisen ainutlaatuisuus, 1998, 2. p. 1999

Liinanblogin Selviytymistarinat -kirjoitussarjan osat ovat:

Lähipiiri, ystävät ja oma toiminta – irti masennuksesta osa  1 (julkaistu)

Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – irti masennuksesta osa  2 (tämä kirjoitus)

Terapiassa  – irti masennuksesta osa  3 (tulossa)

Täydentävät hoitomuodot – irti masennuksesta osa  4 (tulossa)

Auringon säde

Lähipiiri, ystävät ja oma apu – irti masennuksesta osa 1

Kaksi pisaraa.

Kaksi pisaraa.

Perheen, lähipiirin, ystävien tai yleensä toisten ihmisten tuki on ehkä kaikkein tärkeintä masennuksen syövereistä selviytymisessä. Tämä kävi ilmi blogikyselyyn ”Kirjoita masennuksesta” vastanneiden kirjoituksista.

Kertojat ja tekstit

Kaikkiaan 28 henkilöä kertoi, kuinka selvisi arkea rajoittavasta masennuksesta, ahdistuksesta tai paniikkihäiriöstä. Kaikki kirjoittajat eivät pitäneet vielä itseään kokonaan parantuneina, mutta katsoivat jo olevansa voiton puolella. Kirjoitukset olivat vastaus pyyntöön, jonka esitin joulukuussa sen jälkeen, kun Vaihdetaan myyttiä – rankkaa puhetta psykiatriasta  –juttua, jossa brittitutkija kritisoi lääketeollisuutta ja mielialalääkkeiden holtitonta käyttöä, alettiin lukea todella paljon.

Selviytymistarinat ovat hyvin erilaisia. Jokainen masennuksen, paniikin tai ahdistuksen kuvaus on omanalaisensa, jokaisella kirjoittajalla kun on ikiomat taustansa ja elämäntilanteensa. Ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa keinoa hoitaa mielenterveyden ongelmia. Useimmat ovatkin alkushokista selviydyttyään käyttäneet samanaikaisesti erilaisia keinoja itsensä parantamiseen.

Kirjoittajista suurin osa on noin 25-50 –vuotiaita naisia, muutama tätä vanhempi nainen ja viisi noin 30-70-vuotiasta miestä. Kaikki eivät kertoneet ikäänsä tai muita taustatietoja. Ryhmän  ammattitausta on vaihteleva, mm. ompelija, atk-suunnittelija, useita hoitoalan työntekijöitä, kielenkääntäjä, insinööri, toimistotyöntekijä ja ylempi virkamies. Mukana on myös työttömiä ja eläkeläisiä. Tutkimusaineistoa (jonka alun perin kirjoituksista toivoin saavani) en saanut, koska materiaali on liian suppea (liian vähän vastanneita, taustatietoja puuttuu ja osa teksteistä on vain lyhyitä kommentteja), mutta koosteen niistä kyllä voi tehdä.

Aineisto sisältää tekstiä noin 30 sivua, jotka tiivistän neljään blogijuttuun.  Niissä raportoin, kuinka kirjoittajat kuvasivat eri tekijöitä mielialaongelmista selviytymisessä. Blogijutut, jotka julkaisen tällä viikolla on ryhmitelty masennuskertomuksissa esiin tulleiden teemojen mukaisesti:

1)     Lähipiiri, ystävät ja oma toiminta – kirjoitus 1 (tämä kirjoitus)

2)     Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – kirjoitus 2 (tulossa)

3)     Terapiassa –kirjoitus 3 (tulossa)

4)     Täydentävät hoitomuodot – kirjoitus 4 (tulossa)

Julkaisen otteita (suoria lainauksia) teksteistä, jotka kuitenkin muotoilen siten, että  kirjoittajan ikä, sukupuoli, asuinpaikka, ammatti tai muut taustatiedot, joista hänet voisi tunnistaa, ei tule esille.

Tässä ensimmäisessä raportissa kuvaan myös kirjoituksissa esiin tuotuja syitä masennukseen sekä masennuksen ilmenemismuotoja. Kirjoitussarjassa en anna hoito-ohjeita enkä pyri tulkitsemaan kertojien tekstejä. Hienot ja valaisevat selviytymistarinat puhuvat omasta puolestaan.

Toivon, että mielenterveysongelmien kanssa painiskeleva voisi tuntea, että ei ole yksin ja että hän löytäisi näistä saman kokeneiden ihmisten tarinoista uusia näkökulmia oman tilanteensa valostuttamiseksi. Samantyyppisistä vaikeuksistahan kärsii moni ihminen. Suomessa heitä on satoja tuhansia.

Kiitän kaikkia kirjoituksen lähettäneitä  tähän projektiin osallistumisesta.

Masennuksen syitä

Masennukseen ei ole yhtä ja ainoaa syytä, vaan useimmiten kyse on monen tekijän summasta. Lapsuuden traumat ja pelot (esim. perheessä vaiettuja ongelmia: alkoholismia, vammaisuutta, sairauksia, väkivaltaisuutta, itsemurhia)  vaikeat elämäntilanteet ja menetykset aikuisena, työttömyys ja yksinäisyys voivat johtaa masennukseen. Esille tuli myös fyysisiä/ elimellisiä syitä, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta ja homealtistus. Elämäntarinansa tulkitseminen epäonnistuneeksi voi myös viedä mielen maahan.

Esimerkkejä teksteistä:

Omalla kohdallani vaikeudet pohjaavat paljolti lapsuuteen. Jatkuva pelko ja stressi todella nuorella iällä on tehnyt paljon pahaa. Olen yhä todella säikky, arka, huono puolustamaan itseäni ja epäluuloinen muita kohtaan. Vaivun myös tavallista huomattavasti helpommin syvään masennukseen jos vastoinkäymisiä sattuu tielle, menen lukkoon ja jotenkin täysin off-tilaan. Nykyään onneksi pääsen siitä myös eroon ennen pitkää.”

”En tiedä johtuneeko ongelmat lapsuudesta? Isäni oli alkoholisti ja kohteli huonosti äitiäni, ei minua, mutta usein pelkäsin, pelkäsin iltaisin, jos ei isä ollut tullut kotiin ajoissa, että tulee juopuneena ja rähinä alkaa, ehkä tämä on syy miksi minun on vaikea nukahtaa? Onnekseni äitini erosi isästäni ollessani 9-vuotias, olisin  muuten varmasti aivan rikki.”

”Uskon että länsimaissa niin moni on masentunut, koska elää yksin. Eräs masennuslääkkeitä syövä ystävättäreni sanoi suoraan, että yksinäisyyteen hän niitä syö ja jos löytyisi parisuhde ja saisi perustaa perheen, hän arvelisi olevansa ihan tyytyväinen elämäänsä.”

”Luulen itse, että eniten masennukseni paranemista hidastaa työttömyys. Sillä mikään ei nosta mielialaa paremmin kuin työ ja sen mielekkyys  ja  tietenkin työn mukana korjaantuva taloustilanne.”

Kilpirauhanen, home, elämäntarina

”… Lääkkeiden käyttö on valtavaa, sivuoireita, kokeillaan seuraavaa lääkettä… ei auta. Näilläkin potilailla monilla on kilpirauhasen vajaatoimintaa mikä aiheuttaa juuri masennus-, aloitekyvyttömyysongelmia, ei jaksa hakea töitä… jne jne. Vika on siinä, että lääkärit eivät osaa hoitaa kilpparipotilaita. Jos on kovat oireet, mutta arvot ovat suomalaisissa (liian laajoissa) rajoissa, todetaan että “TSH ja T4V ovat rajoissa…”.

Minua hoitanut erikoislääkäri sanoi olleensa usein vihainen siitä, että kilpirauhasarvoon ei kiinnitetä huomiota oikein. Jos on vajaatoimintaan sopivia oireita, ja TSH vaikka VAIN 2,5 (suositus alle 4,5)– tulee kilpirauhaslääkitys aloittaa. Lisäksi terveyskeskuksemme tutkimukset ovat riittämättömät, esim. käänteinen, eli T3r-tutkimusta ei saa muualla kuin yksityisellä lääkärillä. Eräälläkin miespotilaalla oli TSH 3,8 – psykiatri totesi, että se on rajoissa. Mies oli aivan uupunut, ei jaksanut mitään, perhe oli hajoamassa jne..”

”Homesairastaminen on vaikuttanut psyykkiseen puoleeni erittäin vahvasti. Kehon ollessa myrkyttyneessä tilassa ei elämä toimi, on ahdistusta, pelkotiloja jne.”

”Monen masentuneen ongelma on kulttuurissamme epäonnistunut elämäntarina, joka ei kannatele hyvää elämää. Länsimaissa kipu ja kärsimys siirretään yksilön taakaksi, ja sitä hoidetaan lääkkeillä, joista ei ole muuta kuin tilapäistä apua, ellei jollakin lailla onnistuta muuttamaan ihmisen yhteisöllistä kokemusta ja samalla tarinaa. Liian monet ihmiset istuvat yksinäisinä kotona lääkkeittensä kanssa.”

Paha olo lamaannuttaa

Mielenterveyden järkkyminen ilmeni kirjoituksissa monin tavoin. Tyypillisiä oireita olivat väsymys, uupumus, oksetuksen tunne, ruokahalun katoaminen, ikävien asioiden laakkaamaton pyöriminen päässä, itsetunnon ja aloitekyvyn romahtaminen, eristäytyminen, apaattisuus, syyllisyyden tunteet, käsien tunnottomuus, sydämen tykytys, pelko ja ahdistuneisuus.

”Kärsin jatkuvasta väsymyksestä ja unettomuudesta tai pikemminkin en saa kovinkaan helposti unta. Näen paljon ahdistavia unia. Ruokahaluni on minimissä. Mikään ei tunnu miltään. Päätäni särkee usein ja tunnen myös pahoinvointia.”

”Valvon ja vatvon asioita. Keskittymiskykyni on heikko. Muistini on heikko. Kyky tehdä päätöksiä on heikko. Itsetunto on heikko. Vihainen tai ärsyyntynyt en ole, pikemmin neutraali tai flegmaattinen. Tiedän paljon mielenterveyteen liittyvää ja mikä saattaisi auttaa/helpottaa: ulkoilu, oikea ravitsemus, hyvä uni, jooga, ym.., mutta kun ei huvita, ei innosta….”

”Avioeron jälkeen olin henkisesti aivan lopussa, töissä istuin vain pöydän ääressä ja mitään en saanut aikaiseksi.”

”Pahimpana masennuskautena eristäydyin muista ihmisistä ja olin hyvin yksinäinen pahan oloni kanssa. Kun oloni parantui, aktivoiduin sosiaalisesti.”

”Erityisesti suhteeni äitiini on ollut vaikea. Ja todella vaikea nyt viime vuosina. Tuntuu, että äitini ei vain käsitä, että olen jo aikuinen, enkä enää se viisivuotias. Äidilläni on ollut aina totaalinen tarve kontrolloida asioita ja ihmisiä ja heidän tekemisiään. Äitini on syyllistänyt ja alistanut minua aika paljon. Hän on tehnyt hyvin selväksi, ettei hyväksy masennustani ja sitä että en ole töissä, vaan sairauslomalla.”

”Olin aina ollut herkkä ihminen, joka kantoi huolta kaikista muista paitsi itsestään. Olin jo saanut aikaisemmin matkustellessani paniikkikohtauksia/ahdistuskohtauksia, jotka olivat menneet ohi. Olin matkoilla ja jouduin ahdistuksen vuoksi lähtemään kesken reissun kotiin. Yleensä oireet olivat loppuneet heti kotiin päästyäni, mutta jostain syystä ne jäivät useammaksi päiväksi päälle eli koin paniikkioireita, käsien tunnottomuutta, sydämen muljahtelua, oksettavaa tunnetta jne”

Mikä auttoi eniten?

Toiset ihmiset eli perhe, puoliso, läheiset tai ystävät olivat kirjoittajien mukaan ylivoimaisesti tärkeimmät avun tuojat kriittisinä hetkinä. Niiden ohella ammattiauttajat, lääkkeet ja psykoterapia ovat olleet hyvä tuki unohtamatta sairastuneen omaa tahtoa ja omaa toimintaa.

Joku löysi liikunnasta avun mielensä tasapainottamiseen, toinen luki psykologista tai henkistä kirjallisuutta muuttaakseen vanhoja ajatustottumuksia ja kolmas pyrki hakeutumaan positiivisten ihmisten seuraan. Alkoholin käytön vähentäminen mainittiin yhtenä masennuksen hoitokeinona. Meditaatiota ja muita täydentäviä hoitomuotoja on niin ikään käytetty menestyksellisesti masennuksen hoidossa (tästä aiheesta enemmän kirjoistussarjan osassa 4).

Otteita selviytymistarinoista:

Läheiset, ystävät ja parisuhde

”Eniten ovat auttaneet läheiset.” ”Alkuvaiheessa, että edes pääsin hoitoon, auttoivat ystäväni ja mieheni.

”Ystävät olivat hyvin tärkeät silloin. En uupumukseeni hakenut lääkkeellistä apua. Kouluttauduin itse rosenmenetelmän kehoterapeutiksi, ja moni asia selkenikin siinä ja elämäni kuviot menivät uusiksi.”

”Kumppani on minulle tärkeä. Hän on laajentanut elämääni. Hänen kanssaan aloin mökkeillä ja pidämme aina jotakin hylättynä löytynyttä kotieläintä. Kumppanuus tuo minulle paremmat mahdollisuudet selviytyä. Siinä auttaa vastavuoroinen toisesta huolehtiminen.”

”Parisuhde antoi elämän iloa ja varmuutta ja yksinäisyys ei enää vaivannut. Kun on joku jolle kertoa pahasta olosta koska tahansa, on helpompaa hyväksyä se. Äitini on sairauden alkuvaiheesta asti yrittänyt löytää apua minulle puolestani, vaikka ei olekaan ollut aivan perillä kaikesta mitä sisälläni pidin, saati sitten siitä mistä apua kannattaisi hakea. Terapia tuli ajankohtaiseksi kun taas kerran masennus otti kovan otteen helpomman kauden jälkeen enkä jaksanut enää ilman kunnon apua.”

Lääke auttaa alkuun, terapia tukee

 ”Jos puhutaan pelkästään masennuksesta, niin lääke oli kyllä hyvä. Kun esim. sairaalajakson aikana lääkettä vaihdettiin ja jätettiin lopulta pois, se vaikutti yllättävän paljon jaksamiseen ja oloon. Muita käännekohtia ovat olleet oman auton saaminen alle, muutto vähän isompaan ja valoisampaan kämppään sekä pikku hiljaa ystävien saaminen.”

”Ilman lääkkeitä olisin varmaan kuollut. Niistä oli valtava apu Tämän ymmärsin todella vasta jälkeen päin.”

” Lääkityksestä sain varmastikin sen verran apua ja voimaa, että jaksoin alkaa ajattelemaan omaa tilannettani ja parantumistani. Mutta tärkein olen varmasti ollut minä itse, että olen jaksanut uskoa parantumiseen.”

”Terapia on ollut ja on minulle suuri voimavara, jota ilman en varmasti olisi tässä ja tässä kunnossa kuin nyt olen.”

”Terapeutin löydyttyä on tullut hiljaa mutta varmasti parempi olo, kun asioita on käsitelty huolellisesti.”

 Oma aktiivisuus, liikunta, positiivisuus

”Ja tietysti tarvittiin omaa aktiivisuuttani ja halua parantua, tehdä niitä asioita, jotka on oikeasti tärkeitä ja mieluisia. Olen huomannut, että esimerkiksi liikunnasta on ollut apua, kun siitä tulee hyvä olo fyysisesti ja henkisesti (jos on vain siinä kunnossa, että jaksaa liikkua.)

”Psykiatri  kertoi amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan liikunnan avulla on saatu myönteisiä tuloksia masennuksen hoidossa. Kun lääkekierteen aikana liikuntani oli ollut varsin epäsäännöllistä, aloitin pikku hiljaa liikunnan lisäämisen. Vointi alkoikin kohentua eikä kerta heitolla lopetetusta lääkityksestä jäänyt vieroitus- tai muita oireita. Nyt liikuntaohjelmaan kuulu 2 kertaa viikossa kevyttä kuntosaliharjoittelua ja 3 kertaa viikossa 3 – 5 km:n kävelylenkki.

 ”Suurena voimavarana mulla on ollut mukavien ja iloisten ihmisten seura, ihmisten jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen, kannustavat ja kehuvat.  Psykologisia kirjoja olen lukenut jonkin verran. Käyn kerran kuukaudessa sellaisissa seminaareissa, joissa puhuvat positiiviset ja rennot ihmiset asioista, jotka ovat oikeasti elämässä tärkeitä ja jotka tekevät oikeasti onnelliseksi. He puhuvat asioista, miten voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä.”

Tietoa, vertaistukea, kirjoittamista 

”Joitakin auttaa ryhmissä touhuaminen (sairaalan päiväosaston ainainen kortinpeluu ei ehkä ollut sitä), joitakin urheiluharrastus, joitakin maalaaminen ja muu taiteilu, ja minun tapauksessani tiedon lisääminen. Olen edelleen utelias luonne, vaikka se suuntautuukin nykyään enemmän filosofioiden  suuntaan. Vertaistuki on myös hieno juttu, mutta siellä on tietysti vaarana, että aletaan roikkua toinen toisissaan eikä kukaan jaksa sitten toipua eteen päin.”

”Henkilökohtaisesti uskon, että tulevaisuudessa tietoisuustaitojen kehittyminen tulee auttamaan monia oman mielen ohjauksessa. Tietoisuutaidoiksi en lue pelkästään meditatiivisia käytäntöjä, vaan myös luovan itsereflektion esimerkiksi kirjoittaen. Oman masennukseni hoidin terapialla ja kirjoittaen. Virallisesti minua ei koskaan ole diagnotisoitu masentuneeksi, olin vain työuupunut ja sairastuin syöpään. Oman hypnoterapeuttikoulutukseni aikana oivalsin, että oireeni sopivat keskivaikeaan masennukseen.”

Raittius tukee paranemista

”Viiteryhmän avulla olen päässyt alkoholismi-nimisestä tunne-elämän sairaudesta. Ystäväni kokemusten innoittamana menin kurkistamaan, mikä se sellainen AA – ryhmä on, jossa 12 (toipumis)askeleen pohjalta porukka kykeni elämään ilman viinaa. Kun kuuntelin muutaman kerran ihmisten kertomuksia omasta raitistumisestaan ja ennen kaikkea siitä, mitä raittius on jäin AA –koukkuun.

Minulle selvisi, että olen potenut alkoholismi-nimistä tunne-elämän sairautta nuoruudesta saakka. Edelleen minulle selvisi, että raittius on paljon laajempi asia kuin ilman viinaa oleminen, raittius on elämäntapa ja toipuminen on prosessi, joka kestää koko loppuelämän. Tämä oli yksi elämässäni tapahtuneita suurimpia ihmeitä. Tähän ihmeeseen liittyy myös vapautuminen seksiriippuvuudesta.” 

Luontokin on lääkettä

Yksi kirjoittaja kertoi, että luontodokumenttien katseleminen rauhoittaa. Lisään tähän vielä oman kokemukseni, jonka  mukaan luonnossa kuljeskelu vaikutti erittäin positiivisesti uupumuksesta toipumiseen (sen jälkeen kun jaksoi yleensä nousta sängystä ja astua ovesta ulos).

Voi olla, että meille suomalaisille luonto on jollain tavalla itsestään selvä terapiamuoto, joten sitä ei ”hoidoksi” edes hahmoteta. Esimerkiksi liikuntaa harrastetaan useimmiten luonnossa. Kun mielenterveyskuntoutuja virkistää fyysisesti kehoaan kävelemällä tai hölkkäämällä, samalla metsän humina ja  järven tai puron läike hoitavat henkisestikin.

Masennuksen hoitoon pitäisi kuulua automaattisesti myös ihmisen luontosuhteen hoitaminen, kirjoittaa Kati Sarvela kirjassaan ”Mielentilojen treenikirja”. Siinä kuvataan monipuolisesti Katin omaa toipumisprosessia (uupumuksesta ja syövästä) ja annetaan kiinnostavia näkökulmia itsensä terapoimiseen mm. sisäisen teatterin metodein.

Kirjassa on myös filosofista, erityisesti jungilaista pohdintaa ihmiseksi kehittymisestä. Lisäksi Kati tekee selkeän, mutta viiltävän analyysin monologisen eli yksiäänisen ja objektiivisuuden kaapuun verhoutuvan lääkäri-potilas -suhteen vääristyneisyydestä. Jos esimerkiksi perusterveydenhuollossa huomiota kiinnitetään enemmän yksittäisiin diagnooseihin ja sairausluokituksiin kuin kokonaiseen ihmiseen ja potilaan kokemuksiin, tarvitaan todellakin ihmiskeskeistä terveydenhuollon uudistamista.

Kirja

Kati Sarvela. Mielentilojen treenikirja. Terapoi itsesi eheäksi.WS Bookwell Oy. Jyväskylä. 2010. Kustantaja: Kuumussa Virtaa Oy

Laiva auringon nousussa.

Laiva auringon nousussa.