Siinä se lentelee vapaana.
Paria poikkeusta lukuun ottamatta masennustaan psykoterapialla hoitaneet ihmiset kertoivat olleensa tyytyväisiä saamaansa apuun.
Tässä kirjoituksessa raportoin masennuksesta, uupumuksesta tai paniikista kärsineiden terapiakokemuksia. Kooste perustuu 28 kirjoitukseen, jotka sain vastauksina viime joulukuussa esittämääni kirjoituspyyntöön, joka julkaistiin Vaihdetaan myyttiä -rankkaa puhetta psykiatriasta –blogijuttuni yhteydessä. En anna hoito-ohjeita enkä pyri tulkitsemaan kertojien tekstejä. Ne puhuvat itse puolestaan.
Seuraavassa otteita selviytymistarinoista:
Miehen kokemus: Vaikea alku, häpeää ja avuttomuutta
”Työterveyspsykologin suosituksesta hakeuduin psykoterapiaan, joka kesti 2 vuotta. Tunsin syvää häpeää terapiaistuntoihin mennessä. Jätin auton kauas terapiapaikasta, jottei kukaan vain olisi saanut tietää, että käyn terapiassa. Vähitellen odotin istuntoja, vaikka ne olivat erittäin raskaita.
Mieleeni oli kasaantunut tunnemöykkyjä, jotka terapiassa sitten avattiin. Usein tuntui, että istunnon jälkeen sydän jäi vereslihalle ja sitten jo odotti seuraavaa istuntoa, että saisi helpotusta. Minulla oli ollut terapiasta harhainen käsitys; luulin, että terapeutti kertoo, mitä minun tulee tehdä, miten elää jne. Yllätys olikin suuri, kun totesin, että joudunkin itse työstämään omat ongelmani ja niitä oli paljon.
Oma kokemukseni erilaisten psyykkisten ongelmien ”ratkaisemiseksi” tai ainakin niiden kanssa elämisestä on se, että lääkkeillä voidaan hoitaa oireita, terapioilla (yksilö- ja ryhmäterapia) päästään usein syvälle ongelmiin. Ihmisen täytyy kuitenkin ensin itse tiedostaa oma tilansa, ja sitten hakea ammattiauttajan apua. Kukaan toinen ei voi minun ongelmiani ratkaista, toinen voi olla vain tukena – mutta tarpeellisena tukena.
Varsinkin meillä miehillä on vahvoja ennakkoasenteita psykoterapioita tai vaikkapa vertaisryhmiä kohtaan. Mutta kun kynnyksen ylittää eikä odota liian nopeita vaikutuksia, lopputuloksena on taatusti itsetuntemuksen ja mielenrauhan lisääntyminen. Itse koen, että olen kuin uudestisyntynyt, joka ilmenee mm. muuttuneissa arvoissa. Nämä prosessit ovat maksaneet muutaman ystävän, jotka eivät ole ymmärtäneet minussa tapahtuneita persoonallisuuden muutoksia. Onneksi olen saanut uusia.
Terapian päätyttyä olin kuin uudestisyntynyt. Olin löytänyt ”elämisen sietämisen keveyden” ja siihen sisältyi myös elämä ilman viinaa.”
Opin olemaan jotakin mieltä
”Terapia on ollut ja on minulle suuri voimavara, jota ilman en varmasti olisi tässä ja tässä kunnossa kuin nyt olen. Olen oppinut puhumaan ja olemaan jotakin mieltä asioista. Oon myös oppinut ajattelemaan asioita positiivisesti ja miten ne vaikuttavat tulevaisuuteen.”
Taideterapiassa tunteita piirretään
”Uskon, että terapialla oli suurin vaikutus parantumiseeni. Olen myös käyttänyt masennuslääkkeitä, jotka ovat auttaneet viemään ainakin pahimman kärjen ahdistukseltani. Olen rohkaistunut puhumaan masennuksestani avoimemmin ja myöntämään tapahtuneen itselleni. Olen siis alkanut hyväksyä masennuksen osana elämääni.
Olen käynyt erimuotoisissa terapioissa lyhyt- ja pitkäkestoisesti. Sain Kelalta aikanaan päätöksen kuntoutustuesta, jonka turvin aloitin psykoterapian. Kävin ensin 2 kertaa eräällä terapeutilla, jonka työtavat lähinnä lisäsivät ahdistustani. Terapeuttini oli minun makuuni ehkä liian psykoanalyyttisesti suuntautunut, enkä osannut luottaa häneen. Terapeuttivaihdoksen jälkeen aloitin terapeutilla, joka oli myös psykodynaamisesti suuntautunut, mutta hän keskittyi enemmän nykyhetkeen ja hyödynsi myös taideterapiaa.
Pahimpina hetkinä, jolloin en pystynyt puhumaan, piirsin oloni paperille. Se tuntui minusta hienolta. Sain myös istua koko istunnon hiljaa, jos en jaksanut puhua. Luottamuksen rakentamiseen meni minulta hyvin pitkä aika, mutta terapia kannatteli minua ylöspäin. Kävin terapian aikana läpi hurjan uupumisjakson (välillä olin niin väsynyt että melkein nukahdin terapiasohvalle), työttömyyden ja työllistymisen, minkä jälkeen jälleen putosin työttömäksi. Kävin läpi myös eroni ex-miesystävästäni ja sain voimia ja luottamusta aloittaa uuden suhteen. Sain huomiota ja ymmärrystä, jota olin ollut monta vuotta paitsi.
Viimeisin psykiatrini kyseenalaisti läpikäymääni terapiaa, sillä kerroin etten ollut saanut siitä konkreettisia työkaluja, joilla voisin vaikuttaa mielialoihini. Itse taas koen niin, että luottamuksen ja vuorovaikutussuhteen rakentaminen terapeuttiini oli jo itsessään tarpeeksi suuri harjoitus minulle. Opettelin myös sanottamaan tunteita, joita minulla oli. Voikin olla, että 3 vuotta ei ollut minulle tarpeeksi pitkä aika tai että jatkossa tulen hyödyntämään jotain toista terapiaa. Loppuvaiheessa terapiaani minulle tuli jonkinlainen terapiaväsymys, joten tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen, vaikka terapiani loppui.”
Pahan olon todelliset syyt esiin
”Sain hahmoterapiaa. Terapiassa opin pysähtymään ja katsomaan silmiin pahan oloni todellisia syitä, kun aiemmin olin vain vältellyt niitä ja pyrkinyt tekemään kaikenlaista miellyttävää ja lohdullista peittääkseni miltä minusta oikeasti tuntui. Terapiassa opin myös uskomaan että saan ja voin muuttaa elämääni. Se ei parantanut masennuksesta mutta antoi puitteet siihen. Uskalsin muun muassa määrittää kotiini sellaiset säännöt kuin itse halusin ja alkaa elää sosiaalisemmin.”
Opin rakastamaan itseäni
”Olen käynyt vuoden pituisen ratkaisukeskeisen terapiajakson, kuulunee kai myös psykoterapiaan. Siitä oli hurja apu. Pystyin kokonaan muuttamaan ajatustapojani asioiden/itseni suhteen ja ilman sitä tuskin olisin näin hyvässä ja onnellisessa olotilassa. Opin rakastamaan itseäni.”
Hiljaa hyvää tulee
”Olen saanut ja saan edelleen apua terapiasta. Masentuneisuus on lähes kadonnut ja on lähinnä kausittaista, normaalia kohden siis mennään (ahdistus- ja unihäiriö saattaa jäädä pysyvästi, mutta opettelen sen kanssa elämistä). Muille psykoterapiaa harkitseville muistutus siitä, että edistys on usein todella hidasta ja ettei joillain ensimmäisen vuoden jälkeenkään ole välttämättä näkyvää hyötyä, kyllä se kuitenkin aikanaan tulee huomattavaksi.”
Ryhmän voima
”Terveydenhuollossa neuvottiin, että kaupungille oli tulossa psykoterapiakurssi, jossa uupumusta voi käsitellä. Pääsinkin sille, mutta kaupunki veti määrärahat pois, eikä kurssia tullutkaan. Kerroin sairaalateologillemme huonot kuulumiseni, jolloin hän kertoi, että eräs hänen ystävänsä aloittaisi kaksivuotisen koulutusterapian joka olisi minulle ilmaista. Sinne meikäläinen hakeutui. Myös se oli ryhmäterapiaa. Olen onnellinen, että melkein kaikki terapiani ovat olleet ryhmäterapioita. Minulla on sellainen kuva, että en olisi hyötynyt yksilöterapiasta.”
Kriittisiä ääniä
Masennuksesta selviytymisen kokemuksistaan kirjoittaneiden joukosta kuului myös sivuääniä terapioiden hyödyistä.
”Terapiasta en tuntenut saavani minkäänlaista apua. Kysymykset minkälaista lapsuus oli ym.. ei minusta ole yhtään apua.”
”Olin ollut terapiaryhmässä jo jonkin aikaa, mutta koska olin siellä masennuksen tai paniikin takia ja kaikilla muilla ryhmän jäsenillä (vain naisia) oli se tilanne, että mies petti tai oli pettänyt ja tullut avioero, en oikein ymmärtänyt, mitä siellä tein. Lisäksi toinen vetäjistä puhui meille kuin kolmivuotiaille, mikä lähinnä ärsytti minua. Toinen oli onneksi ihan asiallinen.”
”Istutaan piirissä ja vaietaan. Sitten joku sanoo jotakin ja terapeutti että mitähän te nyt ajattelette X:n kertomasta. Jokainen kertoo omaa juttuaan, mutta ei synny syvällistä keskustelua. Junnataan paikallaan, eikä mitään tunnu liikahtavan sisälläni vuoteen. Joten päätän lopettaa koko ryhmäterapian.”
”Ensimmäinen kunnon psykoterapia oli kognitiivista ja auttoi osaltaan, mutta siinä tilanteessa olin toisaalta kahden hyvän ystäväni terapeuttina ja usein kannoinkin myös heidän ongelmiaan niille käynneille. Pidän siitä, että potilaan kanssa keskustellaan ja osallistutaan kommentoimalla jotenkin. Olen sairaalan päiväosastoaikaan ollut sellaisessakin terapiaryhmässä, jossa oli ns. vapaa keskustelu, ja koska vetäjä ei sanonut mitään, kukaan muukaan ei sanonut. Istuimme sitten täydessä hiljaisuudessa 3 varttia… Tuommoista ei ymmärrä.
Viimeisin psykologi, jolla kävin, oli tosi mukava ihminen, mutta tosiaan väitti, ettei tiedä oikein mitään maanis-depressiivisyydestä. Itse kaipasin nimenomaan tietoa, kun oma persoona lillui jossakin sfääreissä. Nyt olen saanut siitä sitten kiinni omin nokin, mutta aikaa siihen meni.”
Rosen-terapia psykoterapiana
”Rosenmenetelmä on kuvattu `psykoterapiaksi kehon välityksellä` Olen päässyt syvälle moniin asioihin ja saanut havaita niitä asenteita ja tapoja joita noudatellen valitsin esim. pahasti narsistisen miehen aviomiehekseni. Tämän prosessointi, miksi hänet valitsin, on kestänyt kauan, erosta jo 10 v. Mutta myös ylisukupolviset kuviot varmaankin ovat mukana, vaikkakin isän ja äidin avioliitto oli suhteellisen onnellinen, eivätkä he ole eronneet.”
Rosenterapia luetaan täydentäviin hoitoihin eikä sitä ole hyväksytty terveydenhuollon viralliseksi, kela-korvattavaksi hoitomuodoksi. Terveydenhuollon koulutuksen saanut ammattilainen saattaa käyttää Rosen-menetelmää, mutta se ei ole vielä virallista ja hyväksyttävää. Rosenterapeuttien nettisivut.
Käytössä on joukko muitakin psykofyysisiä terapioita, joissa terapeuttinen kommunikaatio hoitajan ja potilaan välillä ei rajoitu vain kielelliseen tunteiden ja tunnelmien ilmaisuun, vaan siinä hyödynnetään muun muassa kehon, hengityksen, kosketuksen ja liikkeen voimaa. Sivustolla http://terapiat.net/ esitellään ratsastus-, tanssi- ja leikkiterapiaa ja monia muita.
Selviytymistarinat -kirjoitussarjan osat ovat:
Lähipiiri, ystävät ja oma toiminta – irti masennuksesta osa 1 (julkaistu)
Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – irti masennuksesta osa 2 (julkaistu)
Terapiassa – irti masennuksesta osa 3 (tämä kirjoitus)
Täydentävät hoitomuodot – irti masennuksesta osa 4 (tulossa)
