Suomessa noin puoli miljoona ihmistä syö masennuslääkkeitä. Tämän perusteella masennus on kansansairaus. Joillekin lääkkeistä on apua, toisille ei, ja kolmansille niistä on haittaa. Masennuslääkkeitä käytetään myös ahdistuneisuuden, pakko-oireyhtymän, syömishäiriöiden ja hermosärkyjen hoitoon (Tiede 1/2013)
Monilla lääkkeillä, myös mielialalääkkeillä, on ikäviä sivuvaikutuksia. Siksi lääkkeiden käytössä pyritäänkin siihen, että hyödyt olisivat suuremmat kuin mahdolliset haitat.
Tässä kirjoituksessa raportoin, mitä masennustaan lääkkeillä hoitaneet potilaat itse kertoivat pillereiden hyödyistä ja haitoista. Kooste perustuu 28 kirjoitukseen, jotka sain vastauksina viime joulukuussa esittämääni kirjoituspyyntöön, joka julkaistiin Vaihdetaan myyttiä -rankkaa puhetta psykiatriasta –blogijuttuni yhteydessä. En anna hoito-ohjeita enkä pyri tulkitsemaan kertojien selviytymistarinoita. Sitaatit puhukoot itse puolestaan.
Lääkkeistä tuntui olevan monelle varsinkin masennuksen alkuvaiheessa hyötyä. Ne toimivat kuin kävelykeppi kipsatun jalan kanssa kulkevalle. Kun kipsi poistetaan ja jalkaa kuntoutuu, keppiä ei enää tarvita. Samoin pahimman ahdistus- tai masennusvaiheen tasaannuttua lääkkeistä voidaan usein luopua, kun ryhdytään hoitamaan ja valaisemaan ongelman syitä pelkän oireiden lääkehoidon sijaan.
Useat kirjoittajat viittasivat mielialalääkkeiden aiheuttamiin hankaliin sivuvaikutuksiin, kuten lihomiseen, huimaukseen, pahaan oloon, sydämen tykytykseen. Vieroitusoireita pidettiin myös kiusallisina.
Otteita kirjoituksista:
”Oon syönyt useampaa eri masennuslääkettä. Kokemukset ovat pääasiassa hyviä ja suhtaudun niihin myönteisesti. Mutta siinä vaiheessa, kun sain Mirtatsapiinin niin painoni nousi kuukaudessa kahdessa noin kymmenen kiloa, silloin vihasin lääkkeitä ja lääkäriä, joka sen määräsi. Koska painoni oli jo ennestään lihavuuden puolella. Masennuin ja ahdistuin entisestään.
Myös vieroitusoireet joistakin lääkkeistä ovat olleet hirveitä, esimerkiksi Venlafaxin. Huimaus, paha olo, ahdistus, outo olo. Ei mitenkään ja missään asennossa hyvä. Onneksi sitä ei kestänyt kuin päivän tai pari muistaakseni. Mutta sitä en halua kokea uudelleen ellei ole aivan pakko.”
” En ole tuntenut saavani apua lääkkeistä masennukseen, mutta paniikkihäiriööni ovat lääkkeet auttaneet.”
”Lääkkeistä on ollut hirveän suuri apu, varsinkin alkuaikoina.”
”Eräänä aikakautena elämässäni minulle todellakin oli apua uni/rauhoittavasta psyykelääkkeestä, kun nukkumiseni pirstaloitui pitkin tannerta rajun PTSD:n (post-traumatic stress disorder eli traumaperäinen stressireaktio) seurauksena. Lopultakaan en usko olleeni sairas. Ihminen voi ja oireileekin lopulta rajusti, kun traumareaktiot pääsevät purkautumaan, mutta oireilu on terveen mielen kyky selvitä uhkaavimmista tapahtumista, kuten verenvuotoshokissakin kehon reaktio on hengenpelastusta.”
”Työläännyin avun hakemiseen psykiatrian piiristä kestettyäni kehoni kohtelua (lääkkeiden määräys puhelinsoitolla ikinä minua tapaamatta tai taustojani/kehoani kuulematta) ja pallottelua ajan ja rahan hampaissa miltei pidempään kuin minulla oikeasti oli varaa. Niin vahva oli uskoni siihen, että he tiesivät parhaiten. Onneksi sain lopulta itseni nurkasta kiinni, ja ymmärsin että olen itse itseni paras asiantuntija ja oikeutettu hoitamaan itseäni (kehon ja mielen saumatonta kokonaisuutta) siten kuten oikeasti kykenen rakentamaan tasapainon ja uudet kehykset. Nykyään tiedän, ettei rahan määrä mittaa terveyttäni, tai ettei kehittymistä voida kellottaa.”
Sivuoireita ja vaihtuvia diagnooseja
”Söin usean vuoden ajan mielialalääkkeitä masennukseen ja kärsin monenlaisista sivuoireista, joista hankalin oli hirveä päänsärky sekä mieli maassa tilanne. Välillä saman lääkkeen (Cipramil) määrää vaihdettiin, välillä lääkkeitä vaihdettiin ja lääkkeiden määrääminen tapahtui puhelimitse (en siis käynyt vastaanotolla). Muutama vuosi sitten kun soitin hänelle (lääkärille), hän totesi, että ” niin, sinullahan on se kaksisuuntainen mielialahäiriö”. Olin lähes shokissa, olin lääkinnyt masennusta, kun olisi pitänyt lääkitä kaksisuuntaista.
Ja lääkekierre jatkui… Hirvittävä päänsärky, pahoinvointi ym. sivuoireet olivat valtavat. Mikään muu ei kiinnostanut kuin sängyssä lojuminen.
Pari vuotta sitten ajattelin, ettei näin voi jatkua enää. Menin nyt psykiatri X:n vastaanotolle ja kävin hänen luonaan neljä kertaa. Viimeisellä kerralla tulimme kumpikin siihen tulokseen, että mielialalääkkeet jätetään pois. Samalla hän kertoi, että diagnoosi oli ilmeisen virheellinen ja että lääkärit saattavat kirjoittaa sairaseläkehakemuksiin sellaisen diagnoosin, että eläkkeelle pääsy/joutuminen onnistuu.”
Potilaiden puskaradio
”Yksi ystäväni sanoi, että hänen masennuksensa pohja saatiin käännettyä kohti parempaa lääkkeillä, muutoin hänen toipumisensa tehtiin vaihtoehtomenetelmillä. Hänellä oli suopea lääkäri.
Toisella ystävällä lääkäri muuttui ystävällisestä yhä dominoivammaksi ´lääkehoidon´ edetessä. Ystäväni ei onneksi syönyt niitä pillereitä, vaikkakin lunasti ne apteekista ja uskotteli lääkärille, että syö niitä kuvailemalla sivuvaikutuksia ym., joista sai tietää yhden ystävänsä kautta.”
Annokset vaihtelevat
”Olen käyttänyt masennuslääkkeitä useaan otteeseen. Muistan vain täydellisen väsymyksen, heräämisvaikeudet ja pahan olon tunteen. Epäilin tuntemusten johtuvan lääkityksestä tai yhteisvaikutuksesta allergialääkkeen kanssa. Lopetin lääkkeen ottamisen. Sain psykiatrilta reseptin uuteen lääkkeeseen, mutta väsymystuntemukset jatkuivat. Niinpä kokeilin vielä uutta lääkettä. Psykiatrini ohjeistuksen mukaan aloitin puolikkaalla, sen jälkeen nostin annosta yhteen. Tarkastuskäynnin jälkeen psykiatri ohjeisti nostamaan annosta kahteen, jotta mielialani kohoaisi entisestään ja pysyisi tasaisempana.
Nostettuani lääkeannosta kahteen havaitsin suun kuivumisen, jatkuvan janon tunteen ja monta päivää kestäneen ummetuksen olevan seurausta lääkemäärän tuplaamisesta. Sivuoireiden vuoksi en ottanut tupla-annosta enää joka päivä. Huomasin myös jossain vaiheessa käyväni ylikierroksilla ja sydämeni löi nopeammin kuin normaalisti. Olin selvästi ”kiihtyneessä” tilassa, mikä oli selvästi seurausta lääkeannoksen nostamisesta. Sopivan lääkeannoksen löytäminen on minulla siis edelleen haussa. Psykiatrini ohjeistuksen mukaan voin vaihdella annosmäärää aina kun huomaan siihen tarvetta. Tämä on ollut minulle uutta, sillä aikaisemmin olen aina saanut ohjeistuksena ottaa tasaisesti saman määrän lääkettä.”
Paniikin ja ahdistuneisuuden lääkekirjoa
”Lääkäri oli terveyskeskuslääkäri, joka määräsi minulle rauhoittavaa lääkettä. Lääkäri selvästi pelkäsi itkuisuuttani ja henkistä tukea en saanut. Koska rauhoittavat lääkkeet pelottivat minua niin paljon ja pelkäsin jääväni niihin koukkuun, menin lääkäriin toisen kerran. Tällä kerralla lääkäri määräsi minulle Citalopramia. Lisäksi sain ajan kriisipäivystykseen, jossa kävin muutaman kerran. Siellä lääkeannostus nostettiin 10mg:n. Kuten Ssri-lääkkeitä aloitettaessa ja nopeasti nostettaessa, voi olo pahentua. Lähinnä olin maannut tämän ajan kotona, kykenemättömänä tekemään mitään, syömään mitään yms. En ollut nähnyt ystäviäni. Yksi ystäväni tulikin väkisin luokseni, koska olin puhelimessa niin itkuinen ja paniikkinen. Hän vei minut mieheni kanssa yhdessä päivystykseen, josta pääsin psykiatriseen sairaalan päivystykseen.
Tämän paikan lääkärin muistan aina, hän halasi minua vastaanoton lopuksi ja sanoi, että sinä tulet selviämään!
Lääkitys puolitettiin 5mg, olisin saanut myös jäädä osastolle. Halusin kuitenkin kotiin ja ystäväni joita reissulla oli kolme plus mieheni lupasivat pitää minusta huolen. Yhden tenoxin sain mukaan sekä minulle määrättiin lisäksi unta tuomaan ketipinor 75mg. Seuraavaksi päiväksi sain ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle, mieheni vei minut tapaamaan häntä. Kävin viikoittain aluksi tapaamassa sairaanhoitajaa. Sitten siirryin psykiatrian poliklinikalle, jossa kävin viikon ja myöhemmin kahden viikon välein. Diagnooseina oli paniikkihäiriö ja toistuva ahdistuneisuushäiriö.
Siitä se paraneminen sitten alkoi! (Kirjoittaja kävi myöhemmin vuoden verran psykoterapiassa).
Jotenkin koen nyt, että en välttämättä olisi tarvinnut masennuslääkkeitä, jos minulle olisi tarjottu aluksi vain terapiaa. Mutta näinhän se ei valitettavasti mene Suomessa. Aluksi oireet masennulääkkeistä olivat tyypillisiä, tuli pahempi olo, paniikkikohtaukset lisääntyivät, oli voimattomuutta yms. Noin kuukauden käytön jälkeen ei lääkkeistä ollut enää haittavaikutuksia… Rauhoittavat olivat kamalia, koska pelkäsin niitä ja niistä tuli kummallinen olo. Samaa teki ketipinor, olin aivan pökkerössä ja nukahtelin kesken lauseiden jne.. Rauhoittavia ja ketipinoria söin noin kuukauden päivät. Sen jälkeen en ole niitä tarvinnut.”
Lääkäri ymmärsi, lepo auttoi
“… että joku vihdoinkin aidosti välitti, ymmärsi, kuunteli ja auttoi! Melkein itkun päästin, kun hän ensimmäisen kerran kirjoitti pitkän sairasloman! Niin valtava helpotus purkautui sisältäni! Ja nyt sairaslomani kestää jo ainakin neljä kuukautta! En tarkkaan tiedä mihin asti kirjoitti, mutta sanoi, että olisi kirjoittanut enemmänkin, mutta ei usko, että Kela sitä hyväksyisi. Hän tietää, että tarvitsen nyt todella aikaa ja lepoa ja rauhaa. Mutta hän sanoi, että jos mitään muutosta ei ole kevääseen mennessä tapahtunut, hän toivoo, että lääkettä kokeillaan.”
”En ole koskaan saanut erityisen hyviä kokemuksia lääkkeistä, joita kohdallani on kokeiltu useita. Osa ei vain ole toiminut, osa taas on aiheuttanut sellaisia sivuoireita, että mieluummin olin ilman. Muutamia sivuvaikutuksia: Huimauskohtaukset, silmissä pimeneminen, tasapaino-ongelmat, voimakas en-voi-nousta-sängystä-pahoinvointi, kaikkien tunteiden katoaminen (pelottavin oire!), uneliaisuus, keskittymiskyvyttömyys… Olen kuitenkin käyttänyt pahimmassa vaiheessani lääkettä koska sillä hetkellä haitat ja hyödyt olivat kuitenkin tasapainossa. Myöhemmällä iällä olen todennut, että lääkkeistä on pahimmassakin masennuksessa ollut itselleni enemmän haittaa kuin hyötyä. En ole onneksi itsetuhoinen, muutoin tietenkin aina mieluummin lääke kuin vaara siitä, että jotain oikeasti pahaa tapahtuu.”
Maanisuutta lääkkeistä?
”Olen monesti miettinyt, onko maanisuuden puhkeamiseen ollut syynä se, että kun avioeron jälkeen hajoilin niin pahasti, sain lääkkeet paitsi paniikkiin, myös masennukseen. Olen lukenut useammastakin lähteestä, että masennuslääke voi joillakin laukaista maniaoireiston, jos siihen on taipumusta. Mutta kysymysmerkeiksihän nämä jäävät.
Yksi lääke, jota kokeiltiin sairaalassa, piristi niin, että istuin pari yötä yöhoitajien seurana ja pelasin hilpeänä pasianssia korteilla. Se kokeilu loppui lyhyeen. Sitä lausettakaan en olisi halunnut lääkärin suusta kuulla, kun pyysin masennuslääkitystä takaisin tauon jälkeen, että `mutta kun sinulle on jo kokeiltu kaikkea`. Onneksi ko. lääkärin esimies suostui yhteen hoitoneuvotteluun ja määräsi lääkityksen, joka on toiminut.”
Ei heti pillereitä
”Olen samaa mieltä monen muun kanssa siitä, ettei pillereiden pitäisi olla ensimmäinen vaihtoehto. Oikeastaan ei toinenkaan. Kaikki me potilaat tiedetään se, mutta lääkäreitä on näköjään vaikeampi saada vakuuttumaan. Lisäksi vaikuttaa siltä, että jos kertoo lääkärille, mitä edellinen lääkäri on sanonut, on vähän kuin sorkkisi hänen ammattiylpeyttään. Kun kriisi on paha, lääke voi auttaa hetken, mutta oikeita tuloksia saa ihan muilla keinoilla.”
”Olen käynyt usean eri psykiatrin vastaanotolla joista kaksi on ollut mielestäni hyviä työssään. Kuitenkin muista on jäänyt traumoja. Yksi psykiatri kysyi minulta (ollessani alaikäinen), että mitä lääkettä haluaisin(!?). Tästä tuli todella epävarma ja turvaton olo.
Eräs viimeisimpiä taas tuputti minulle lääkkeitä ja oli todella ilkeä kun sanoin, että en halua niitä, edelliset lääkkeet kun olivat vetäneet minut pariksi kuukaudeksi sivuoireiden takia lähes vuodepotilaaksi. Sanoin että en tarvitse niitä vaan koetan pärjätä terapialla ja mieluummin kärsin välillä pahasta olosta kuin, että kärsin koko ajan. Hänen mielestään olin yhteistyökyvytön ja hankala ihminen, enkä halua ottaa apua vastaan. Hän siis sanoi sen aivan suoraan todella kylmästi, ja tietty herkkänä ihmisenä aloin itkeä.”
Päätelmiä
Masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien lääkehoito on hankala juttu. Yhtä vastausta siihen, pitäisikö lääkitä vai olla lääkitsemättä, ei ole. Ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin ongelmallista, jos lääkehoitoa pidetään ensisijaisena auttamisen muotona kaikissa masennustiloissa, lievissäkin.
Ajattelen niin, että ihminen aika pitkälle itse tuntee ja tajuaa, tarvitseeko hän tilanteensa korjaamiseksi lääkettä (jos ei ole niin huonossa jamassa, että ei itse pysty asioitaan ollenkaan ymmärtämään). Lääkärin tehtävä on kuunnella, keskustella ja neuvotella potilaan kanssa. Hän voi ehdottaa hyviksi tietämiään lääkkeitä, mutta potilashan niitä lopulta syö, joten päätösvallan on säilyttävä hänellä – riippumatta siitä mitä sanovat “käypä hoito” -suositukset, joihin lääkärit usein nojaavat. Uskoisin, että suurin osa lääkäreistä näin toimiikin.
Mielipiteitä
Masennus ja sen lääkitys herättää asiantuntijoissakin kiihkeitä tunteita. Niitä näkyy Hannu Lauerman tuoreessa kirjassa Hyvän kääntöpuoli. Hesarissa on siitä kirja-arvio 5.3.2014. Lauerma pyrkii pitäytymään faktoissa ja puolustaa kiivaasti nykyisenlaista tiedeinstituutiota ja ammattikuntareviirejä. Hänen näkökulmansa mielenterveysasioihin on kuitenkin aika suppea. Hän tarkastelee niitä pääasiassa vakavien mielen sairauksien näkökulmasta, mikä on ymmärrettävääkin hänen taustansa (vankimielisairaalan ylilääkäri) vuoksi.
Lauerma suomii kovin sanoin kaikkia, jotka tekevät yleistyksiä esimerkiksi yksittäisten parantumistapausten perusteella tai vääriä päätelmiä tutkimustuloksista. Siksi ihmetyttääkin, miksi hän kirjoittaa näin: ”Vaikka samanaikaisuus ei ole syysuhteen todiste, itsemurhat ovat vähentyneet Suomessa nyt jo neljäkymmentä prosenttia samaan aikaan kun masennuksen lääkehoidot ovat yleistyneet.” (Lauerma 2014, 261-262) Kuten hän itsekin toteaa,masennuslääkkeiden lisääntyneestä käytöstä ei voi päätellä, että tämä olisi itsemurhien vähenemisen syy.
Otetaanpa kaksi muutakin esimerkkiä. Eliniän odote on myös noussut samaan aikaan kuin itsemurhat ovat vähentyneet, mutta vähentymisen syy ei ole se, että ihmiset elävät pitempään. Tilastokeskuksen mukaan palkansaajien reaaliansiot kasvoivat Suomessa 25 prosenttia vuosina 2000-2011.Tästäkään ei voi päätellä, että tulojen nousu olisi itsemurhien vähenemisen syy. Se voi olla, mutta ei sitä tiedetä. Sitä paitsi masennuslääkkeiden syönnin yleistymisellä voi olla myös negatiivisia seurauksia. Siis voi olla, mutta niistäkään ei ole väestötason tietoja. Yksittäisten ihmisten kokemuksia sen sijaan on sekä hyvistä että ikävistä puolista. Niistä on esimerkkejä tässäkin kirjoituksessa.
Lauerman kirjassa on paljon muitakin tarkoitushakuisia, psyykenlääkkeiden erinomaisuutta painottavia rinnastuksia. Tuntuu, että kirjassa ” …norsunluutornista valutetaan kaunaisen sävyistä neuvoskelua ..” (Lauerma 2014, s. 258), josta Lauerma tosin syyttää psykologi, filosofi, professori (emeritus) Lauri Rauhalaa.
Hän uhraa monta sivua teilatakseen Rauhalan Lääkärilehdessä vuonna 2002 julkaiseman kirjoituksen, jota hän ja moni muukin oli jo 12 vuotta sitten kommentoinut Lääkärilehdessä. Ilmeisesti kirjoitus on jäänyt kaivamaan mieltä.
Minä puolestani kaivoin Rauhalan kirjoituksen esiin. Se on erinomainen analyysi ihmismielestä, sen sairauksien ja ongelmien luonteesta sekä alan tutkimuksen painotuksista Suomessa.
Kirjoitus on tieteenfilosofinen pohdiskelu, jossa aihetta käsitellään ontologisesti (eli vastataan kysymykseen, mitä mieli tutkimuksen ja hoidon kohteena on perusluonteeltaan). Tässä kolme irrallista otetta Rauhalan tekstistä Suomen lääkärilehdessä vuodelta 2002:
”Ihmisen olemassaolon ontologisen analyysin tulos on ihmiskäsitys. Se hahmottaa ihmisen kokonaisuuden struktuurin. Siinä holistisessa ihmiskäsityksessä, jota olen kehitellyt, ihmisen olemassaolo esitetään kolmikantaisena. Nämä ihmisenä olemisen perusmuodot ovat tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus.”
….
”Kehollisia sairauksia – myös aivosairauksia – ja maailmankuvan häiriöitä voi tietenkin olla yhtaikaa samalla henkilöllä. Usein ne ovat kummallakin tasolla negatiivisuudeltaan samansuuntaisia, mutta ei aina. Kehollisesti vammautunut voi olla mitä harmonisin ja henkisesti korkeatasoinen ihminen. Aivotoimintojen tutkimustulosten selitysvoima mentaalisissa epäsuotuisissa tiloissa vaihtelee suuresti tapauksesta riippuen. Aivovaurioissa, Alzheimerin taudissa ym. dementioissa madaltuneet henkiset toiminnot selittyvät lähes kokonaan aivotoiminnoista käsin. Ne eivät kuitenkaan ole varsinaisesti se ongelmaryhmä, josta puhutaan ns. mielenterveysasiakkaina.
Viimeksi mainitussa ryhmässä vaikeammin häiriintyneen psykoottisen ääripään kohdalla lääketieteellistä tutkimusta ja fysikaalista hoitoa tarvitaan enemmän. Lievemmässä päässä neuroottisluonteisina elämäntaidollisina vaikeuksina esiintyvissä ongelmissa ei lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa tarvita enempää kuin niitä tarvitsevat ihmiset yleensä. Ongelmat niissä ovat yleensä aivan muuta kuin lääketieteelle kuuluvia.”
…
”Filosofilla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että lääkkeitä annetaan. Ne ovat järkevästi käytettyinä tuska-, pelko- ja ahdistustiloissa hyödyllisiä kärsimysten lievittäjiä. Siitä, että maailmankuvan tutkimukseen ehdotetaan merkitysten kannalta adekvaattia teoriaa ja selitysperusteita, ei seuraa vaatimusta, että pitäisi luopua jostakin muusta järkevästä toiminnasta. Lääkkeillä voidaan ja pitää hoitaa aivoja terveeksi, jos niissä todetaan toimintahäiriöitä.
On kuitenkin nähtävä niiden käytön ja vaikutustehon mielekkyysrajat. Mikään lopullinen ratkaisu maailmankuvien epäsuotuisuuden ja siitä seuraavien elämäntaidollisten ongelmien korjaamiseen ne eivät ole. Lääkkeiden ja sähköshokkihoitojen pitkäaikainen käyttö tuskin myöskään on niin viattoman vaaratonta kuin fysikalistinen psykiatria asiat esittää. Sen sijaan merkitysten realisointi niiden omalla tasolla, kuten psykoterapioissa, on suhteellisen vaaratonta. Todennäköisesti sen tapainen kasvatuksellinen toiminta tulee aina olemaan puheena olevissa ongelmissa varsinaisin ja tärkein auttamismuoto.”
Jos aiot lukea Lauerman kirjan, kannattaa tutustua myös Rauhalan artikkeliin ja hänen kirjoihinsa. Niistä kuuluu viisaan ääni.
Lähteet
Totuuden teillä, rahvasta kaitsien Kirja-arvio Lauerman alla mainitusta kirjasta HS 5.3. 2014
Hannu Lauerma. Hyvän kääntöpuoli. WSOY 2014.
Lauri Rauhala. Filosofin näkemys mielitaudin myytistä. Suomen lääkärilehti. 3/2002 vsk 57
s. 318 – 323. Linkki http://helios.uta.fi:2097/cgi-cug/brs/artikkeli.cgi?docn=000015956
Muita Rauhalan kirjoja:
Ihmiskäsitys ihmistyössä, 1983
Meditaatio, 1986
Ihmisen ykseys ja moninaisuus, 1989
Humanistinen psykologia, 1990
Henkinen ihmisessä, 1992
Eksistentiaalinen fenomenologia hermeneuttisen tieteenfilosofian menetelmänä, 1993
Tajunnan itsepuolustus, 1995
Ihmisen ainutlaatuisuus, 1998, 2. p. 1999
Liinanblogin Selviytymistarinat -kirjoitussarjan osat ovat:
Lähipiiri, ystävät ja oma toiminta – irti masennuksesta osa 1 (julkaistu)
Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – irti masennuksesta osa 2 (tämä kirjoitus)
Terapiassa – irti masennuksesta osa 3 (tulossa)
Täydentävät hoitomuodot – irti masennuksesta osa 4 (tulossa)
