Tag Archive | mielialääkkeet

Hajalla, mutta koottavissa

2015-07-17 pisaroita lehdissäMietin, kirjoittaisinko äskettäin suomeksi ilmestyneestä James Daviesin kirjasta Hajalla- Onneton totuus psykiatrian nykytilasta. En kirjoita, koska olen kommentoinut englanninkielistä versiota CrackedWhy psychiatry is doing more harm than good?  kirjoituksessa Vaihdetaan myyttiä marraskuussa 2013. Sen sijaan julkaisen Jalkeilla-blogistin arvion Daviesin suomennetusta kirjasta.

Blogisti toteaa: ” Mikäli lopuksi ei olisi näkynyt valoa tunnelin päässä (luku 13.), olisi totisesti jäänyt ahdistunut mieliala psykiatrian onnettomasta nykytilasta. Kai se on niin, että me yksittäiset ihmiset voimme joka tapauksessa äänestää jaloilla ja kertoa toisille mielipiteemme, suositella esim. tällaisia kriittistä psykiatriaa edustavia kirjoja luettavaksi mm. mielenterveyden ammattilaisille, potilaille ja heidän omaisille. On hyvä, joskin hieman pelottava asia tietää missä mennään.”

Niinpä. Vaikka tieto saattaa lisätä tuskaa, se myös vapauttaa.

Pilleriparadoksi – Meriläinen ja Whitaker

Monet  luulevat, että mielialalääkkeet vaikuttavat masentuneen aivoihin samaan tapaan kuin insuliini diabeteksen hoidossa veriarvoihin.  Näin uskoi myös tiedetoimittaja Robert Whitaker, mutta ei usko enää. Kirjassaan Pillerparadoxen (2014) hän totea käsityksen aivokemian tasapainottamisesta lääkkeillä olevan pääasiassa uskomusta, jolla on hyvin vähän tieteellistä pohjaa.

Lääkäreille ja potilaille kuitenkin markkinoidaan edelleen psyykenlääkkeitä aivokemiaväitteillä. Whitaker oli luottanut siihen, että psykiatrian tutkijat todella ymmärtävät, millaisilla biokemiallisilla mekanismeilla lääkkeet parantavat mielen sairauksia.  Tutkittuaan itse asiaa, hän huomasi, että eivät ymmärrä.

Rosa Meriläinen astui Helsingin Sanomissa 5.8.2014 julkisuuteen puolustamaan masennuslääkkeitä. Olihan hän itse saanut niistä apua. Meriläinen, joka vertaa masennusta olkapään nyrjäyttämiseen  uimahyppytreeneissä,  kirjoittaa:

Viimeksi osallistuessani hullujen tapaamiseen moni mielenterveyskuntoutuja kertoi, että aina on lähi- ja tuttavapiirissä joku, joka ei ymmärrä lääkkeiden käytön tärkeyttä. Ihmisiä, jotka kannustavat pääsemään eroon lääkkeistä, jotka ovat kuitenkin tie kelpoon elämään: Masentuneet pääsevät pahimman yli, puhumattakaan monista muista psyykelääkkeistä, jotka pitävät potilaan pois sairaalasta. Lääkkeistä, jotka estävät muuttumasta itsemurhahakuiseksi. Lääkkeistä, jotka estävät vaipumasta psykoosiin.

Minä en ole mikään psykiatri, mutta onneksi niitä maasta löytyy. Jos pätevä lääkäri määrää reseptin, se kannattaa vetää. On niitäkin hulluja, jotka eivät millään meinaisi nappejansa ottaa. He haluaisivat olla terveitä ja tavallisia, pärjätä ilman kemiallista apua.”

”Olen tällainen tyypillinen masentuja: asiat ovat kaikki hyvin, mutta silti ahdistaa.”

Meriläinen, joka sairastuessaan oli kansanedustaja, ei ehkä kuitenkaan ole aivan tyypillinen masennustapaus, mutta hän on lääkkeensä tarvinnut ja ansainnut. Pilleriparadoksissa ei ymmärtääkseni olekaan kyse yksittäisten ihmisten lääkehoidosta. Jokaisella, joka saa niistä apua, pitää olla oikeus syödä niitä. Kysymys on siitä, kuten Whitaker kirjassaan osoittaa, että suurelle osalle potilaista lääkkeistä on haittaa ja ne voivat myös olla yhteydessä sairauden kroonistumiseen.

”Hyvä lääke” – ”paha lääke” –vastakkainasettelun sijaan on syytä tarkastella, millaista hoitoideologiaa yhteiskunta suosii: lääke- vai ihmissuhdevetoista ja mitä seurauksia tällä on kansanterveydelle.

Rosa selitti urhoollisesti, että hänen elämässään ei ole ollut suuria traumoja ja ongelmia ja että masentumisen syy liittyi liialliseen suorittamiseen ja työntekoon. Uskon, että hän on psykoterapiassa saanut selvitetyksi itselleen, miksi hän ajautui ”suorittajaksi”. Aika usein masennukseen liittyy ongelmia suhteessa itseen ja ympäristöön. Taustalla voi olla syyllisyyttä (aiheetontakin), häpeää, ilmaisematonta surua, lapsuuden vaiettuja juttuja, rakkaudettomuutta, huonommuuden tunnetta, uhrimieltä jne. Nämä eivät tietenkään lääkityksellä mihinkään häviä, mutta lääke voi toimia aluksi kävelykeppinä johdattamaan pahimman vaiheen yli. Näinhän Rosan tapauksessa juuri kävi.

Monissa tutkimuksissa on todettu, että sairauden paranemisen kannalta masennuslääkkeen teho ei ole kovinkaan paljon suurempi kuin plasebolääkkeen. Mutta jos se auttaa, kaikkihan on OK niin kauan kuin ei ilmaannu haittavaikutuksia.

*      *      *      *

On myös hyvä muistaa, että potilas, joka on kokenut masennuslääkkeistä haitallisia vaikutuksia tai tulleensa ylilääkityksi, ei ehkä saa ääntään esiin HS:n kolumnissa kuten Meriläinen saa. Hän ei ehkä edes uskalla nousta vallitsevaa lääkehoitoideologiaa vastaan pelossa, että hänet leimattaisiin lääketiedevastaiseksi. Monikaan ei halua leimautua sellaiseksi nykyisellä tieteen kulta-ajalla. Moinen leima olisi vähän samanlainen kuin keskiajan noitien maine.

Ongelmia voi syntyä, jos masennuksen ensiavuksi tarjottu lääke jääkin potilaan ainoaksi avuksi. Se ei nimittäin ole riittävää, jos ja kun sairaudentunteen taustalla ovat muut kuin aivokemialliset syyt. Tällainen tilanne Suomessa taitaa nykyisin olla. Vain harva lähes puolesta miljoonasta mielialalääkkeiden syöjästä menee tai pääsee terapiaan, puhumattakaan muista lääkkeettömistä auttamisen muodoista.

Mielialalääkkeiden myynti on moninkertaistunut kaikkialla maailmassa 1950-luvulta lähtien. Ensin kehitettiin vuonna 1954, psykoosilääke, Thorazine,  jonka piti estää potilaiden tulemista kroonikoiksi. Sitten kehitettiin paljon muita lääkkeitä mm. depression ja ahdistuksen vähentämiseksi. Tätä seurasi tautiluokitusten muuttuminen niin, että psyykkisten sairauksien lukumäärä diagnoosikäsikirjoissa  myös moninkertaistui 2000-luvulle tultaessa.  Diagnoosimahdollisuuksia on enemmän ja lääkkeitä vastaavasti myydään enemmän. Bisnes pyörii. Vaivaan kuin vaivaan löytyy oma mielialapillerinsä.

Näin tapahtui siitä huolimatta, että missään ei ole todistettu, että masennuksen syy olisi aivokemiassa (välittäjäaineissa ym.). Tuntuu oudolta, että tämä aivokemiaTEORIA onkin muuttunut seikaksi, joka ohjaa masennuksen hoitamista –lääkkeillä.  Aivojen tilan ja tunteiden/mielialojen välillä on kylläkin yhteys, mutta tunteet/mielialat vaikuttavat todennäköisesti aivojen tilaan yhtä paljon kuin aivot mieleen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että myös kehon hyvinvointi, esimerkiksi liikunta, vaikuttaa aivoihin.

Whitaker kuvaa kirjassaan useita lääkeriippuvien potilaiden tapauksia, jotka surullisuudessaan ovat kaukana Rosa Meriläisen parantumisesta lääkkeillä.  Pillerparadoxen  pohjautuu vankkaan tutkimustietoon. Kirjoittaja mm. kertoo, kuinka hämmästeli, että skitsofreenikot paranivat WHO:n  selvitysten mukaan köyhissä maissa, kuten Intiassa ja Nigeriassa paremmin kuin rikkaissa, kuten USA:ssa.  Whitakerin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan selitys oli siinä, että köyhissä maissa skitsofreenikot saivat enemmän tukea perheeltä ja suvulta. Ihmissuhteet todettiin siis hyväksi lääkkeeksi! Whitaker ei tyytynyt tähän selitykseen, vaan tutki edelleen ja sai selville, että köyhissä maissa vain 16 prosenttia potilaista söi säännöllisesti  psykoosilääkkeitä.  Siellä, missä syötiin lääkkeitä vähemmän, parannuttiin enemmän!

*      *      *      *

Robert Whitaker on tulossa piakkoin Suomeen. Hän esiintyy Turussa Åbo Akademin järjestämässä seminaarissa ”Mental problems = brain disorders? Re-evaluating the biological basis of psychiatric diagnoses and treatments” perjantaina 15 elokuuta 2014. Åbo Akademi, ASA, Stora auditoriet, Vänrikinkatu 3 A.

Psykiatristen hoitokäytäntöjen toimivuutta on alettu viime vuosina kyseenalaistaa. Arvostetuissa kansainvälisissä tiedelehdissä on julkaistu laajoja tutkimuksia, joiden perusteella psyykenlääkkeiden lyhytaikaiset hyödyt näyttäisivät olevan melko vaatimattomat, ja pitkäaikaiseen käyttöön voi liittyä jopa vakavia haittoja ja toimintakyvyn heikkenemistä. Aiheesta on kirjoitettu myös laajemmalle yleisölle tarkoitettuja kirjoja, joista eniten kansainvälistä huomiota on saanut Robert Whitakerin Anatomy of an Epidemic (2010), joka on tänä vuonna julkaistu ruotsiksi Pillerparadoxen.

Whitaker on seminaarin pääpuhuja. Seminaarin tavoitteena on tarkastella psyykkisten ongelmien biologista selitysmallia tieteellisten tutkimusten ja empiirisen evidenssin valossa, sekä pohtia miten diagnostiikkaa ja hoitoa voisi kehittää. Esitykset pidetään Aku Kopakkalan osuutta lukuun ottamatta englanniksi. Seminaari nauhoitetaan ja sitä käytetään myöhemmin Åbo Akademin psykologian opetuksessa. Kohderyhmä on psykologit, psykiatrit, tutkijat ja muut psykiatrian alalla työskentelevät. Seminaari on maksuton, 110 osallistujaa mahtuu saliin.

Ohjelma:

•12.00 – 12.30  Mira Karrasch: Etiology matters

•12.30 – 13.15  Robert Whitaker: Depression and SSRIs

13.15 – 13.30  Tauko

•13.30 – 14.15  Robert Whitaker: ADHD and stimulants

•14.15 – 14.45  Aku Kopakkala: Masennuksen asiantuntijan sananvapaus

•14.45 – 15.30  Keskustelua

Ilmoittautuminen 12.8 mennessä netissä: https://survey.abo.fi/lomakkeet/5354/lomake.html.

Kirja

Robert Whitaker. Pillerparadoxen. Karneval Förlag. Stockholm 2014.

Linkki Onneksi on masennuslääkkeet HS 5.8.2014

Robert Whitaker on tiedetoimittaja. Hän on voittanut useita palkintoja, m.m. George Polk Award for Medical Writing ja National Association for Science Writers’ Award parhaasta lehtiartikkelista. Hän on ollut tekijänä Boston Globessa 1998 julkaistussa psykiatrian tutkimusta käsitelleessä artikkelisarjassa, joka oli Pulitzerpalkintofinalistina. Anatomy of an Epidemic sai Investigative Reporters and Editors palkinnon 2010. http://robertwhitaker.org/robertwhitaker.org/Anatomy%20of%20an%20Epidemic.html

Aaltoilevat taimirivit.

Aaltoilevat taimirivit.

Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – irti masennuksesta osa 2

Lääkkeitä 4

Suomessa noin puoli miljoona ihmistä syö masennuslääkkeitä. Tämän perusteella masennus on kansansairaus. Joillekin lääkkeistä on apua, toisille ei, ja kolmansille niistä on haittaa. Masennuslääkkeitä käytetään myös ahdistuneisuuden, pakko-oireyhtymän, syömishäiriöiden ja hermosärkyjen hoitoon (Tiede 1/2013)

Monilla lääkkeillä, myös mielialalääkkeillä, on ikäviä sivuvaikutuksia. Siksi lääkkeiden käytössä pyritäänkin siihen, että hyödyt olisivat suuremmat kuin mahdolliset haitat.

Tässä kirjoituksessa raportoin, mitä masennustaan lääkkeillä hoitaneet potilaat itse kertoivat pillereiden hyödyistä ja haitoista. Kooste perustuu 28 kirjoitukseen, jotka sain vastauksina viime joulukuussa esittämääni kirjoituspyyntöön, joka julkaistiin Vaihdetaan myyttiä -rankkaa puhetta psykiatriasta –blogijuttuni yhteydessä. En anna hoito-ohjeita enkä pyri tulkitsemaan kertojien selviytymistarinoita. Sitaatit puhukoot itse puolestaan.

Lääkkeistä tuntui olevan monelle varsinkin masennuksen alkuvaiheessa hyötyä. Ne toimivat kuin kävelykeppi kipsatun jalan kanssa kulkevalle. Kun kipsi poistetaan ja jalkaa kuntoutuu, keppiä ei enää tarvita. Samoin pahimman ahdistus- tai masennusvaiheen tasaannuttua lääkkeistä voidaan usein luopua, kun ryhdytään hoitamaan ja valaisemaan ongelman syitä pelkän oireiden lääkehoidon sijaan.

Useat kirjoittajat viittasivat mielialalääkkeiden aiheuttamiin hankaliin sivuvaikutuksiin, kuten lihomiseen, huimaukseen, pahaan oloon, sydämen tykytykseen. Vieroitusoireita pidettiin myös kiusallisina.

Otteita kirjoituksista:

”Oon syönyt useampaa eri masennuslääkettä. Kokemukset ovat pääasiassa hyviä ja suhtaudun niihin myönteisesti. Mutta siinä vaiheessa, kun sain Mirtatsapiinin niin painoni nousi kuukaudessa kahdessa noin kymmenen kiloa, silloin vihasin lääkkeitä ja lääkäriä, joka sen määräsi. Koska painoni oli jo ennestään lihavuuden puolella. Masennuin ja ahdistuin entisestään.

Myös vieroitusoireet joistakin lääkkeistä ovat olleet hirveitä, esimerkiksi Venlafaxin. Huimaus, paha olo, ahdistus, outo olo. Ei mitenkään ja missään asennossa hyvä. Onneksi sitä ei kestänyt kuin päivän tai pari muistaakseni. Mutta sitä en halua kokea uudelleen ellei ole aivan pakko.”

” En ole tuntenut saavani apua lääkkeistä masennukseen, mutta paniikkihäiriööni ovat lääkkeet auttaneet.”

”Lääkkeistä on ollut hirveän suuri apu, varsinkin alkuaikoina.”

”Eräänä aikakautena elämässäni minulle todellakin oli apua uni/rauhoittavasta psyykelääkkeestä, kun nukkumiseni pirstaloitui pitkin tannerta rajun PTSD:n (post-traumatic stress disorder eli traumaperäinen stressireaktio) seurauksena. Lopultakaan en usko olleeni sairas. Ihminen voi ja oireileekin lopulta rajusti, kun traumareaktiot pääsevät purkautumaan, mutta oireilu on terveen mielen kyky selvitä uhkaavimmista tapahtumista, kuten verenvuotoshokissakin kehon reaktio on hengenpelastusta.”

”Työläännyin avun hakemiseen psykiatrian piiristä kestettyäni kehoni kohtelua (lääkkeiden määräys puhelinsoitolla ikinä minua tapaamatta tai taustojani/kehoani kuulematta) ja pallottelua ajan ja rahan hampaissa miltei pidempään kuin minulla oikeasti oli varaa. Niin vahva oli uskoni siihen, että he tiesivät parhaiten. Onneksi sain lopulta itseni nurkasta kiinni, ja ymmärsin että olen itse itseni paras asiantuntija ja oikeutettu hoitamaan itseäni (kehon ja mielen saumatonta kokonaisuutta) siten kuten oikeasti kykenen rakentamaan tasapainon ja uudet kehykset. Nykyään tiedän, ettei rahan määrä mittaa terveyttäni, tai ettei kehittymistä voida kellottaa.”

Sivuoireita ja vaihtuvia diagnooseja

”Söin usean vuoden ajan mielialalääkkeitä masennukseen ja kärsin monenlaisista sivuoireista, joista hankalin oli hirveä päänsärky sekä mieli maassa tilanne. Välillä saman lääkkeen (Cipramil) määrää vaihdettiin, välillä lääkkeitä vaihdettiin ja lääkkeiden määrääminen tapahtui puhelimitse (en siis käynyt vastaanotolla). Muutama vuosi sitten kun soitin hänelle (lääkärille), hän totesi, että ” niin, sinullahan on se kaksisuuntainen mielialahäiriö”. Olin lähes shokissa, olin lääkinnyt masennusta, kun olisi pitänyt lääkitä kaksisuuntaista.

Ja lääkekierre jatkui… Hirvittävä päänsärky, pahoinvointi ym. sivuoireet olivat valtavat. Mikään muu ei kiinnostanut kuin sängyssä lojuminen.

Pari vuotta sitten ajattelin, ettei näin voi jatkua enää. Menin nyt psykiatri X:n vastaanotolle ja kävin hänen luonaan neljä kertaa. Viimeisellä kerralla tulimme kumpikin siihen tulokseen, että mielialalääkkeet jätetään pois. Samalla hän kertoi, että diagnoosi oli ilmeisen virheellinen ja että lääkärit saattavat kirjoittaa sairaseläkehakemuksiin sellaisen diagnoosin, että eläkkeelle pääsy/joutuminen onnistuu.”

Potilaiden puskaradio

”Yksi ystäväni sanoi, että hänen masennuksensa pohja saatiin käännettyä kohti parempaa lääkkeillä, muutoin hänen toipumisensa tehtiin vaihtoehtomenetelmillä. Hänellä oli suopea lääkäri.

Toisella ystävällä lääkäri muuttui ystävällisestä yhä dominoivammaksi ´lääkehoidon´ edetessä. Ystäväni ei onneksi syönyt niitä pillereitä, vaikkakin lunasti ne apteekista ja uskotteli lääkärille, että syö niitä kuvailemalla sivuvaikutuksia ym., joista sai tietää yhden ystävänsä kautta.”

Annokset vaihtelevat

Olen käyttänyt masennuslääkkeitä useaan otteeseen. Muistan vain täydellisen väsymyksen, heräämisvaikeudet ja pahan olon tunteen. Epäilin tuntemusten johtuvan lääkityksestä tai yhteisvaikutuksesta allergialääkkeen kanssa. Lopetin lääkkeen ottamisen. Sain psykiatrilta reseptin uuteen lääkkeeseen, mutta väsymystuntemukset jatkuivat. Niinpä kokeilin vielä uutta lääkettä. Psykiatrini ohjeistuksen mukaan aloitin puolikkaalla, sen jälkeen nostin annosta yhteen. Tarkastuskäynnin jälkeen psykiatri ohjeisti nostamaan annosta kahteen, jotta mielialani kohoaisi entisestään ja pysyisi tasaisempana.

Nostettuani lääkeannosta kahteen havaitsin suun kuivumisen, jatkuvan janon tunteen ja monta päivää kestäneen ummetuksen olevan seurausta lääkemäärän tuplaamisesta. Sivuoireiden vuoksi en ottanut tupla-annosta enää joka päivä. Huomasin myös jossain vaiheessa käyväni ylikierroksilla ja sydämeni löi nopeammin kuin normaalisti. Olin selvästi ”kiihtyneessä” tilassa, mikä oli selvästi seurausta lääkeannoksen nostamisesta. Sopivan lääkeannoksen löytäminen on minulla siis edelleen haussa. Psykiatrini ohjeistuksen mukaan voin vaihdella annosmäärää aina kun huomaan siihen tarvetta. Tämä on ollut minulle uutta, sillä aikaisemmin olen aina saanut ohjeistuksena ottaa tasaisesti saman määrän lääkettä.” 

Paniikin ja ahdistuneisuuden lääkekirjoa  

”Lääkäri oli terveyskeskuslääkäri, joka määräsi minulle rauhoittavaa lääkettä. Lääkäri selvästi pelkäsi itkuisuuttani ja henkistä tukea en saanut. Koska rauhoittavat lääkkeet pelottivat minua niin paljon ja pelkäsin jääväni niihin koukkuun, menin lääkäriin toisen kerran. Tällä kerralla lääkäri määräsi minulle Citalopramia. Lisäksi sain ajan kriisipäivystykseen, jossa kävin muutaman kerran. Siellä lääkeannostus nostettiin 10mg:n. Kuten Ssri-lääkkeitä aloitettaessa ja nopeasti nostettaessa, voi olo pahentua. Lähinnä olin maannut tämän ajan kotona, kykenemättömänä tekemään mitään, syömään mitään yms. En ollut nähnyt ystäviäni. Yksi ystäväni tulikin väkisin luokseni, koska olin puhelimessa niin itkuinen ja paniikkinen. Hän vei minut mieheni kanssa yhdessä päivystykseen, josta pääsin psykiatriseen sairaalan päivystykseen.

Tämän paikan lääkärin muistan aina, hän halasi minua vastaanoton lopuksi ja sanoi, että sinä tulet selviämään!

Lääkitys puolitettiin 5mg, olisin saanut myös jäädä osastolle. Halusin kuitenkin kotiin ja ystäväni joita reissulla oli kolme plus mieheni lupasivat pitää minusta huolen. Yhden tenoxin sain mukaan sekä minulle määrättiin lisäksi unta tuomaan ketipinor 75mg. Seuraavaksi päiväksi sain ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle, mieheni vei minut tapaamaan häntä. Kävin viikoittain aluksi tapaamassa sairaanhoitajaa. Sitten siirryin psykiatrian poliklinikalle, jossa kävin viikon ja myöhemmin kahden viikon välein. Diagnooseina oli paniikkihäiriö ja toistuva ahdistuneisuushäiriö.

Siitä se paraneminen sitten alkoi! (Kirjoittaja kävi myöhemmin vuoden verran psykoterapiassa).

Jotenkin koen nyt, että en välttämättä olisi tarvinnut masennuslääkkeitä, jos minulle olisi tarjottu aluksi vain terapiaa. Mutta näinhän se ei valitettavasti mene Suomessa. Aluksi oireet masennulääkkeistä olivat tyypillisiä, tuli pahempi olo, paniikkikohtaukset lisääntyivät, oli voimattomuutta yms. Noin kuukauden käytön jälkeen ei lääkkeistä ollut enää haittavaikutuksia… Rauhoittavat olivat kamalia, koska pelkäsin niitä ja niistä tuli kummallinen olo. Samaa teki ketipinor, olin aivan pökkerössä ja nukahtelin kesken lauseiden jne.. Rauhoittavia ja ketipinoria söin noin kuukauden päivät. Sen jälkeen en ole niitä tarvinnut.”

Lääkäri ymmärsi, lepo auttoi

”… että joku vihdoinkin aidosti välitti, ymmärsi, kuunteli ja auttoi! Melkein itkun päästin, kun hän ensimmäisen kerran kirjoitti pitkän sairasloman! Niin valtava helpotus purkautui sisältäni! Ja nyt sairaslomani kestää jo ainakin neljä kuukautta! En tarkkaan tiedä mihin asti kirjoitti, mutta sanoi, että olisi kirjoittanut enemmänkin, mutta ei usko, että Kela sitä hyväksyisi. Hän tietää, että tarvitsen nyt todella aikaa ja lepoa ja rauhaa. Mutta hän sanoi, että jos mitään muutosta ei ole kevääseen mennessä tapahtunut, hän toivoo, että lääkettä kokeillaan.”

”En ole koskaan saanut erityisen hyviä kokemuksia lääkkeistä, joita kohdallani on kokeiltu useita. Osa ei vain ole toiminut, osa taas on aiheuttanut sellaisia sivuoireita, että mieluummin olin ilman. Muutamia sivuvaikutuksia: Huimauskohtaukset, silmissä pimeneminen, tasapaino-ongelmat, voimakas en-voi-nousta-sängystä-pahoinvointi, kaikkien tunteiden katoaminen (pelottavin oire!), uneliaisuus, keskittymiskyvyttömyys… Olen kuitenkin käyttänyt pahimmassa vaiheessani lääkettä koska sillä hetkellä haitat ja hyödyt olivat kuitenkin tasapainossa. Myöhemmällä iällä olen todennut, että lääkkeistä on pahimmassakin masennuksessa ollut itselleni enemmän haittaa kuin hyötyä. En ole onneksi itsetuhoinen, muutoin tietenkin aina mieluummin lääke kuin vaara siitä, että jotain oikeasti pahaa tapahtuu.”

Maanisuutta lääkkeistä?

”Olen monesti miettinyt, onko maanisuuden puhkeamiseen ollut syynä se, että kun avioeron jälkeen hajoilin niin pahasti, sain lääkkeet paitsi paniikkiin, myös masennukseen. Olen lukenut useammastakin lähteestä, että masennuslääke voi joillakin laukaista maniaoireiston, jos siihen on taipumusta. Mutta kysymysmerkeiksihän nämä jäävät.

Yksi lääke, jota kokeiltiin sairaalassa, piristi niin, että istuin pari yötä yöhoitajien seurana ja pelasin hilpeänä pasianssia korteilla. Se kokeilu loppui lyhyeen. Sitä lausettakaan en olisi halunnut lääkärin suusta kuulla, kun pyysin masennuslääkitystä takaisin tauon jälkeen, että `mutta kun sinulle on jo kokeiltu kaikkea`. Onneksi ko. lääkärin esimies suostui yhteen hoitoneuvotteluun ja määräsi lääkityksen, joka on toiminut.”

Ei heti pillereitä

”Olen samaa mieltä monen muun kanssa siitä, ettei pillereiden pitäisi olla ensimmäinen vaihtoehto. Oikeastaan ei toinenkaan. Kaikki me potilaat tiedetään se, mutta lääkäreitä on näköjään vaikeampi saada vakuuttumaan. Lisäksi vaikuttaa siltä, että jos kertoo lääkärille, mitä edellinen lääkäri on sanonut, on vähän kuin sorkkisi hänen ammattiylpeyttään. Kun kriisi on paha, lääke voi auttaa hetken, mutta oikeita tuloksia saa ihan muilla keinoilla.”

”Olen käynyt usean eri psykiatrin vastaanotolla joista kaksi on ollut mielestäni hyviä työssään. Kuitenkin muista on jäänyt traumoja. Yksi psykiatri kysyi minulta (ollessani alaikäinen), että mitä lääkettä haluaisin(!?). Tästä tuli todella epävarma ja turvaton olo.

Eräs viimeisimpiä taas tuputti minulle lääkkeitä ja oli todella ilkeä kun sanoin, että en halua niitä, edelliset lääkkeet kun olivat vetäneet minut pariksi kuukaudeksi sivuoireiden takia lähes vuodepotilaaksi. Sanoin että en tarvitse niitä vaan koetan pärjätä terapialla ja mieluummin kärsin välillä pahasta olosta kuin, että kärsin koko ajan. Hänen mielestään olin yhteistyökyvytön ja hankala ihminen, enkä halua ottaa apua vastaan. Hän siis sanoi sen aivan suoraan todella kylmästi, ja tietty herkkänä ihmisenä aloin itkeä.”

Päätelmiä

Masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien lääkehoito on hankala juttu. Yhtä vastausta siihen, pitäisikö lääkitä vai olla lääkitsemättä, ei ole. Ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin ongelmallista, jos lääkehoitoa pidetään ensisijaisena auttamisen muotona kaikissa masennustiloissa, lievissäkin.

Ajattelen niin, että ihminen aika pitkälle itse tuntee ja tajuaa, tarvitseeko hän tilanteensa korjaamiseksi lääkettä (jos ei ole niin huonossa jamassa, että ei itse pysty asioitaan ollenkaan ymmärtämään). Lääkärin tehtävä on kuunnella, keskustella ja neuvotella potilaan kanssa. Hän voi ehdottaa hyviksi tietämiään lääkkeitä, mutta potilashan niitä lopulta syö, joten päätösvallan on säilyttävä hänellä – riippumatta siitä mitä sanovat ”käypä hoito” -suositukset, joihin lääkärit usein nojaavat. Uskoisin, että suurin osa lääkäreistä näin toimiikin.

Mielipiteitä

Masennus ja sen lääkitys herättää asiantuntijoissakin kiihkeitä tunteita.  Niitä näkyy Hannu Lauerman tuoreessa kirjassa Hyvän kääntöpuoli. Hesarissa on siitä kirja-arvio 5.3.2014.  Lauerma pyrkii pitäytymään faktoissa ja puolustaa kiivaasti nykyisenlaista tiedeinstituutiota ja ammattikuntareviirejä. Hänen näkökulmansa mielenterveysasioihin on kuitenkin aika suppea. Hän tarkastelee niitä pääasiassa vakavien mielen sairauksien näkökulmasta, mikä on ymmärrettävääkin hänen taustansa (vankimielisairaalan ylilääkäri) vuoksi.

Lauerma suomii kovin sanoin kaikkia, jotka tekevät yleistyksiä esimerkiksi yksittäisten parantumistapausten perusteella tai vääriä päätelmiä tutkimustuloksista. Siksi ihmetyttääkin, miksi hän kirjoittaa näin: ”Vaikka samanaikaisuus ei ole syysuhteen todiste, itsemurhat ovat vähentyneet Suomessa nyt jo neljäkymmentä prosenttia samaan aikaan kun masennuksen lääkehoidot ovat yleistyneet.” (Lauerma 2014, 261-262) Kuten hän itsekin toteaa,masennuslääkkeiden lisääntyneestä käytöstä ei voi päätellä, että tämä olisi itsemurhien vähenemisen syy.

Otetaanpa kaksi muutakin esimerkkiä. Eliniän odote on myös noussut samaan aikaan kuin itsemurhat ovat vähentyneet, mutta vähentymisen syy ei ole se, että ihmiset elävät pitempään. Tilastokeskuksen mukaan palkansaajien reaaliansiot kasvoivat Suomessa 25 prosenttia vuosina 2000-2011.Tästäkään ei voi päätellä, että tulojen nousu olisi itsemurhien vähenemisen syy. Se voi olla, mutta ei sitä tiedetä. Sitä paitsi masennuslääkkeiden syönnin yleistymisellä voi olla myös negatiivisia seurauksia. Siis voi olla, mutta niistäkään ei ole väestötason tietoja. Yksittäisten ihmisten kokemuksia sen sijaan on sekä hyvistä että ikävistä puolista. Niistä on esimerkkejä tässäkin kirjoituksessa.

Lauerman kirjassa on paljon muitakin tarkoitushakuisia, psyykenlääkkeiden erinomaisuutta painottavia rinnastuksia.  Tuntuu, että kirjassa ” …norsunluutornista valutetaan kaunaisen sävyistä neuvoskelua ..” (Lauerma 2014, s. 258), josta Lauerma  tosin syyttää psykologi, filosofi, professori (emeritus) Lauri Rauhalaa.

Hän uhraa monta sivua teilatakseen Rauhalan Lääkärilehdessä vuonna 2002 julkaiseman kirjoituksen, jota hän ja moni muukin oli jo 12 vuotta sitten kommentoinut Lääkärilehdessä. Ilmeisesti kirjoitus on jäänyt kaivamaan mieltä.

Minä puolestani kaivoin Rauhalan kirjoituksen esiin. Se on erinomainen analyysi ihmismielestä, sen sairauksien ja ongelmien luonteesta sekä alan tutkimuksen painotuksista Suomessa.

Kirjoitus on tieteenfilosofinen pohdiskelu, jossa aihetta käsitellään ontologisesti (eli vastataan kysymykseen, mitä mieli tutkimuksen ja hoidon kohteena on perusluonteeltaan).  Tässä kolme irrallista otetta Rauhalan tekstistä Suomen lääkärilehdessä vuodelta 2002:

”Ihmisen olemassaolon ontologisen analyysin tulos on ihmiskäsitys. Se hahmottaa ihmisen kokonaisuuden struktuurin. Siinä holistisessa ihmiskäsityksessä, jota olen kehitellyt, ihmisen olemassaolo esitetään kolmikantaisena. Nämä ihmisenä olemisen perusmuodot ovat tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus.”

….

”Kehollisia sairauksia – myös aivosairauksia – ja maailmankuvan häiriöitä voi tietenkin olla yhtaikaa samalla henkilöllä. Usein ne ovat kummallakin tasolla negatiivisuudeltaan samansuuntaisia, mutta ei aina. Kehollisesti vammautunut voi olla mitä harmonisin ja henkisesti korkeatasoinen ihminen. Aivotoimintojen tutkimustulosten selitysvoima mentaalisissa epäsuotuisissa tiloissa vaihtelee suuresti tapauksesta riippuen. Aivovaurioissa, Alzheimerin taudissa ym. dementioissa madaltuneet henkiset toiminnot selittyvät lähes kokonaan aivotoiminnoista käsin. Ne eivät kuitenkaan ole varsinaisesti se ongelmaryhmä, josta puhutaan ns. mielenterveysasiakkaina.

Viimeksi mainitussa ryhmässä vaikeammin häiriintyneen psykoottisen ääripään kohdalla lääketieteellistä tutkimusta ja fysikaalista hoitoa tarvitaan enemmän. Lievemmässä päässä neuroottisluonteisina elämäntaidollisina vaikeuksina esiintyvissä ongelmissa ei lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa tarvita enempää kuin niitä tarvitsevat ihmiset yleensä. Ongelmat niissä ovat yleensä aivan muuta kuin lääketieteelle kuuluvia.”

”Filosofilla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että lääkkeitä annetaan. Ne ovat järkevästi käytettyinä tuska-, pelko- ja ahdistustiloissa hyödyllisiä kärsimysten lievittäjiä. Siitä, että maailmankuvan tutkimukseen ehdotetaan merkitysten kannalta adekvaattia teoriaa ja selitysperusteita, ei seuraa vaatimusta, että pitäisi luopua jostakin muusta järkevästä toiminnasta. Lääkkeillä voidaan ja pitää hoitaa aivoja terveeksi, jos niissä todetaan toimintahäiriöitä.

On kuitenkin nähtävä niiden käytön ja vaikutustehon mielekkyysrajat. Mikään lopullinen ratkaisu maailmankuvien epäsuotuisuuden ja siitä seuraavien elämäntaidollisten ongelmien korjaamiseen ne eivät ole. Lääkkeiden ja sähköshokkihoitojen pitkäaikainen käyttö tuskin myöskään on niin viattoman vaaratonta kuin fysikalistinen psykiatria asiat esittää. Sen sijaan merkitysten realisointi niiden omalla tasolla, kuten psykoterapioissa, on suhteellisen vaaratonta. Todennäköisesti sen tapainen kasvatuksellinen toiminta tulee aina olemaan puheena olevissa ongelmissa varsinaisin ja tärkein auttamismuoto.”

Jos aiot lukea Lauerman kirjan, kannattaa tutustua myös Rauhalan artikkeliin ja hänen kirjoihinsa. Niistä kuuluu viisaan ääni.

Lähteet

Totuuden teillä, rahvasta kaitsien Kirja-arvio Lauerman alla mainitusta kirjasta  HS 5.3. 2014

Hannu Lauerma.  Hyvän kääntöpuoli. WSOY 2014.

Lauri Rauhala.  Filosofin näkemys mielitaudin myytistä. Suomen lääkärilehti. 3/2002 vsk 57
s. 318 – 323.  Linkki    http://helios.uta.fi:2097/cgi-cug/brs/artikkeli.cgi?docn=000015956

Muita Rauhalan kirjoja:

Ihmiskäsitys ihmistyössä, 1983

Meditaatio, 1986

Ihmisen ykseys ja moninaisuus, 1989

Humanistinen psykologia, 1990

Henkinen ihmisessä, 1992

Eksistentiaalinen fenomenologia hermeneuttisen tieteenfilosofian menetelmänä, 1993

Tajunnan itsepuolustus, 1995

Ihmisen ainutlaatuisuus, 1998, 2. p. 1999

Liinanblogin Selviytymistarinat -kirjoitussarjan osat ovat:

Lähipiiri, ystävät ja oma toiminta – irti masennuksesta osa  1 (julkaistu)

Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – irti masennuksesta osa  2 (tämä kirjoitus)

Terapiassa  – irti masennuksesta osa  3 (tulossa)

Täydentävät hoitomuodot – irti masennuksesta osa  4 (tulossa)

Auringon säde

Lähipiiri, ystävät ja oma apu – irti masennuksesta osa 1

Kaksi pisaraa.

Kaksi pisaraa.

Perheen, lähipiirin, ystävien tai yleensä toisten ihmisten tuki on ehkä kaikkein tärkeintä masennuksen syövereistä selviytymisessä. Tämä kävi ilmi blogikyselyyn ”Kirjoita masennuksesta” vastanneiden kirjoituksista.

Kertojat ja tekstit

Kaikkiaan 28 henkilöä kertoi, kuinka selvisi arkea rajoittavasta masennuksesta, ahdistuksesta tai paniikkihäiriöstä. Kaikki kirjoittajat eivät pitäneet vielä itseään kokonaan parantuneina, mutta katsoivat jo olevansa voiton puolella. Kirjoitukset olivat vastaus pyyntöön, jonka esitin joulukuussa sen jälkeen, kun Vaihdetaan myyttiä – rankkaa puhetta psykiatriasta  –juttua, jossa brittitutkija kritisoi lääketeollisuutta ja mielialalääkkeiden holtitonta käyttöä, alettiin lukea todella paljon.

Selviytymistarinat ovat hyvin erilaisia. Jokainen masennuksen, paniikin tai ahdistuksen kuvaus on omanalaisensa, jokaisella kirjoittajalla kun on ikiomat taustansa ja elämäntilanteensa. Ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa keinoa hoitaa mielenterveyden ongelmia. Useimmat ovatkin alkushokista selviydyttyään käyttäneet samanaikaisesti erilaisia keinoja itsensä parantamiseen.

Kirjoittajista suurin osa on noin 25-50 –vuotiaita naisia, muutama tätä vanhempi nainen ja viisi noin 30-70-vuotiasta miestä. Kaikki eivät kertoneet ikäänsä tai muita taustatietoja. Ryhmän  ammattitausta on vaihteleva, mm. ompelija, atk-suunnittelija, useita hoitoalan työntekijöitä, kielenkääntäjä, insinööri, toimistotyöntekijä ja ylempi virkamies. Mukana on myös työttömiä ja eläkeläisiä. Tutkimusaineistoa (jonka alun perin kirjoituksista toivoin saavani) en saanut, koska materiaali on liian suppea (liian vähän vastanneita, taustatietoja puuttuu ja osa teksteistä on vain lyhyitä kommentteja), mutta koosteen niistä kyllä voi tehdä.

Aineisto sisältää tekstiä noin 30 sivua, jotka tiivistän neljään blogijuttuun.  Niissä raportoin, kuinka kirjoittajat kuvasivat eri tekijöitä mielialaongelmista selviytymisessä. Blogijutut, jotka julkaisen tällä viikolla on ryhmitelty masennuskertomuksissa esiin tulleiden teemojen mukaisesti:

1)     Lähipiiri, ystävät ja oma toiminta – kirjoitus 1 (tämä kirjoitus)

2)     Lääkkeistä hyötyä ja haittaa – kirjoitus 2 (tulossa)

3)     Terapiassa –kirjoitus 3 (tulossa)

4)     Täydentävät hoitomuodot – kirjoitus 4 (tulossa)

Julkaisen otteita (suoria lainauksia) teksteistä, jotka kuitenkin muotoilen siten, että  kirjoittajan ikä, sukupuoli, asuinpaikka, ammatti tai muut taustatiedot, joista hänet voisi tunnistaa, ei tule esille.

Tässä ensimmäisessä raportissa kuvaan myös kirjoituksissa esiin tuotuja syitä masennukseen sekä masennuksen ilmenemismuotoja. Kirjoitussarjassa en anna hoito-ohjeita enkä pyri tulkitsemaan kertojien tekstejä. Hienot ja valaisevat selviytymistarinat puhuvat omasta puolestaan.

Toivon, että mielenterveysongelmien kanssa painiskeleva voisi tuntea, että ei ole yksin ja että hän löytäisi näistä saman kokeneiden ihmisten tarinoista uusia näkökulmia oman tilanteensa valostuttamiseksi. Samantyyppisistä vaikeuksistahan kärsii moni ihminen. Suomessa heitä on satoja tuhansia.

Kiitän kaikkia kirjoituksen lähettäneitä  tähän projektiin osallistumisesta.

Masennuksen syitä

Masennukseen ei ole yhtä ja ainoaa syytä, vaan useimmiten kyse on monen tekijän summasta. Lapsuuden traumat ja pelot (esim. perheessä vaiettuja ongelmia: alkoholismia, vammaisuutta, sairauksia, väkivaltaisuutta, itsemurhia)  vaikeat elämäntilanteet ja menetykset aikuisena, työttömyys ja yksinäisyys voivat johtaa masennukseen. Esille tuli myös fyysisiä/ elimellisiä syitä, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta ja homealtistus. Elämäntarinansa tulkitseminen epäonnistuneeksi voi myös viedä mielen maahan.

Esimerkkejä teksteistä:

Omalla kohdallani vaikeudet pohjaavat paljolti lapsuuteen. Jatkuva pelko ja stressi todella nuorella iällä on tehnyt paljon pahaa. Olen yhä todella säikky, arka, huono puolustamaan itseäni ja epäluuloinen muita kohtaan. Vaivun myös tavallista huomattavasti helpommin syvään masennukseen jos vastoinkäymisiä sattuu tielle, menen lukkoon ja jotenkin täysin off-tilaan. Nykyään onneksi pääsen siitä myös eroon ennen pitkää.”

”En tiedä johtuneeko ongelmat lapsuudesta? Isäni oli alkoholisti ja kohteli huonosti äitiäni, ei minua, mutta usein pelkäsin, pelkäsin iltaisin, jos ei isä ollut tullut kotiin ajoissa, että tulee juopuneena ja rähinä alkaa, ehkä tämä on syy miksi minun on vaikea nukahtaa? Onnekseni äitini erosi isästäni ollessani 9-vuotias, olisin  muuten varmasti aivan rikki.”

”Uskon että länsimaissa niin moni on masentunut, koska elää yksin. Eräs masennuslääkkeitä syövä ystävättäreni sanoi suoraan, että yksinäisyyteen hän niitä syö ja jos löytyisi parisuhde ja saisi perustaa perheen, hän arvelisi olevansa ihan tyytyväinen elämäänsä.”

”Luulen itse, että eniten masennukseni paranemista hidastaa työttömyys. Sillä mikään ei nosta mielialaa paremmin kuin työ ja sen mielekkyys  ja  tietenkin työn mukana korjaantuva taloustilanne.”

Kilpirauhanen, home, elämäntarina

”… Lääkkeiden käyttö on valtavaa, sivuoireita, kokeillaan seuraavaa lääkettä… ei auta. Näilläkin potilailla monilla on kilpirauhasen vajaatoimintaa mikä aiheuttaa juuri masennus-, aloitekyvyttömyysongelmia, ei jaksa hakea töitä… jne jne. Vika on siinä, että lääkärit eivät osaa hoitaa kilpparipotilaita. Jos on kovat oireet, mutta arvot ovat suomalaisissa (liian laajoissa) rajoissa, todetaan että “TSH ja T4V ovat rajoissa…”.

Minua hoitanut erikoislääkäri sanoi olleensa usein vihainen siitä, että kilpirauhasarvoon ei kiinnitetä huomiota oikein. Jos on vajaatoimintaan sopivia oireita, ja TSH vaikka VAIN 2,5 (suositus alle 4,5)– tulee kilpirauhaslääkitys aloittaa. Lisäksi terveyskeskuksemme tutkimukset ovat riittämättömät, esim. käänteinen, eli T3r-tutkimusta ei saa muualla kuin yksityisellä lääkärillä. Eräälläkin miespotilaalla oli TSH 3,8 – psykiatri totesi, että se on rajoissa. Mies oli aivan uupunut, ei jaksanut mitään, perhe oli hajoamassa jne..”

”Homesairastaminen on vaikuttanut psyykkiseen puoleeni erittäin vahvasti. Kehon ollessa myrkyttyneessä tilassa ei elämä toimi, on ahdistusta, pelkotiloja jne.”

”Monen masentuneen ongelma on kulttuurissamme epäonnistunut elämäntarina, joka ei kannatele hyvää elämää. Länsimaissa kipu ja kärsimys siirretään yksilön taakaksi, ja sitä hoidetaan lääkkeillä, joista ei ole muuta kuin tilapäistä apua, ellei jollakin lailla onnistuta muuttamaan ihmisen yhteisöllistä kokemusta ja samalla tarinaa. Liian monet ihmiset istuvat yksinäisinä kotona lääkkeittensä kanssa.”

Paha olo lamaannuttaa

Mielenterveyden järkkyminen ilmeni kirjoituksissa monin tavoin. Tyypillisiä oireita olivat väsymys, uupumus, oksetuksen tunne, ruokahalun katoaminen, ikävien asioiden laakkaamaton pyöriminen päässä, itsetunnon ja aloitekyvyn romahtaminen, eristäytyminen, apaattisuus, syyllisyyden tunteet, käsien tunnottomuus, sydämen tykytys, pelko ja ahdistuneisuus.

”Kärsin jatkuvasta väsymyksestä ja unettomuudesta tai pikemminkin en saa kovinkaan helposti unta. Näen paljon ahdistavia unia. Ruokahaluni on minimissä. Mikään ei tunnu miltään. Päätäni särkee usein ja tunnen myös pahoinvointia.”

”Valvon ja vatvon asioita. Keskittymiskykyni on heikko. Muistini on heikko. Kyky tehdä päätöksiä on heikko. Itsetunto on heikko. Vihainen tai ärsyyntynyt en ole, pikemmin neutraali tai flegmaattinen. Tiedän paljon mielenterveyteen liittyvää ja mikä saattaisi auttaa/helpottaa: ulkoilu, oikea ravitsemus, hyvä uni, jooga, ym.., mutta kun ei huvita, ei innosta….”

”Avioeron jälkeen olin henkisesti aivan lopussa, töissä istuin vain pöydän ääressä ja mitään en saanut aikaiseksi.”

”Pahimpana masennuskautena eristäydyin muista ihmisistä ja olin hyvin yksinäinen pahan oloni kanssa. Kun oloni parantui, aktivoiduin sosiaalisesti.”

”Erityisesti suhteeni äitiini on ollut vaikea. Ja todella vaikea nyt viime vuosina. Tuntuu, että äitini ei vain käsitä, että olen jo aikuinen, enkä enää se viisivuotias. Äidilläni on ollut aina totaalinen tarve kontrolloida asioita ja ihmisiä ja heidän tekemisiään. Äitini on syyllistänyt ja alistanut minua aika paljon. Hän on tehnyt hyvin selväksi, ettei hyväksy masennustani ja sitä että en ole töissä, vaan sairauslomalla.”

”Olin aina ollut herkkä ihminen, joka kantoi huolta kaikista muista paitsi itsestään. Olin jo saanut aikaisemmin matkustellessani paniikkikohtauksia/ahdistuskohtauksia, jotka olivat menneet ohi. Olin matkoilla ja jouduin ahdistuksen vuoksi lähtemään kesken reissun kotiin. Yleensä oireet olivat loppuneet heti kotiin päästyäni, mutta jostain syystä ne jäivät useammaksi päiväksi päälle eli koin paniikkioireita, käsien tunnottomuutta, sydämen muljahtelua, oksettavaa tunnetta jne”

Mikä auttoi eniten?

Toiset ihmiset eli perhe, puoliso, läheiset tai ystävät olivat kirjoittajien mukaan ylivoimaisesti tärkeimmät avun tuojat kriittisinä hetkinä. Niiden ohella ammattiauttajat, lääkkeet ja psykoterapia ovat olleet hyvä tuki unohtamatta sairastuneen omaa tahtoa ja omaa toimintaa.

Joku löysi liikunnasta avun mielensä tasapainottamiseen, toinen luki psykologista tai henkistä kirjallisuutta muuttaakseen vanhoja ajatustottumuksia ja kolmas pyrki hakeutumaan positiivisten ihmisten seuraan. Alkoholin käytön vähentäminen mainittiin yhtenä masennuksen hoitokeinona. Meditaatiota ja muita täydentäviä hoitomuotoja on niin ikään käytetty menestyksellisesti masennuksen hoidossa (tästä aiheesta enemmän kirjoistussarjan osassa 4).

Otteita selviytymistarinoista:

Läheiset, ystävät ja parisuhde

”Eniten ovat auttaneet läheiset.” ”Alkuvaiheessa, että edes pääsin hoitoon, auttoivat ystäväni ja mieheni.

”Ystävät olivat hyvin tärkeät silloin. En uupumukseeni hakenut lääkkeellistä apua. Kouluttauduin itse rosenmenetelmän kehoterapeutiksi, ja moni asia selkenikin siinä ja elämäni kuviot menivät uusiksi.”

”Kumppani on minulle tärkeä. Hän on laajentanut elämääni. Hänen kanssaan aloin mökkeillä ja pidämme aina jotakin hylättynä löytynyttä kotieläintä. Kumppanuus tuo minulle paremmat mahdollisuudet selviytyä. Siinä auttaa vastavuoroinen toisesta huolehtiminen.”

”Parisuhde antoi elämän iloa ja varmuutta ja yksinäisyys ei enää vaivannut. Kun on joku jolle kertoa pahasta olosta koska tahansa, on helpompaa hyväksyä se. Äitini on sairauden alkuvaiheesta asti yrittänyt löytää apua minulle puolestani, vaikka ei olekaan ollut aivan perillä kaikesta mitä sisälläni pidin, saati sitten siitä mistä apua kannattaisi hakea. Terapia tuli ajankohtaiseksi kun taas kerran masennus otti kovan otteen helpomman kauden jälkeen enkä jaksanut enää ilman kunnon apua.”

Lääke auttaa alkuun, terapia tukee

 ”Jos puhutaan pelkästään masennuksesta, niin lääke oli kyllä hyvä. Kun esim. sairaalajakson aikana lääkettä vaihdettiin ja jätettiin lopulta pois, se vaikutti yllättävän paljon jaksamiseen ja oloon. Muita käännekohtia ovat olleet oman auton saaminen alle, muutto vähän isompaan ja valoisampaan kämppään sekä pikku hiljaa ystävien saaminen.”

”Ilman lääkkeitä olisin varmaan kuollut. Niistä oli valtava apu Tämän ymmärsin todella vasta jälkeen päin.”

” Lääkityksestä sain varmastikin sen verran apua ja voimaa, että jaksoin alkaa ajattelemaan omaa tilannettani ja parantumistani. Mutta tärkein olen varmasti ollut minä itse, että olen jaksanut uskoa parantumiseen.”

”Terapia on ollut ja on minulle suuri voimavara, jota ilman en varmasti olisi tässä ja tässä kunnossa kuin nyt olen.”

”Terapeutin löydyttyä on tullut hiljaa mutta varmasti parempi olo, kun asioita on käsitelty huolellisesti.”

 Oma aktiivisuus, liikunta, positiivisuus

”Ja tietysti tarvittiin omaa aktiivisuuttani ja halua parantua, tehdä niitä asioita, jotka on oikeasti tärkeitä ja mieluisia. Olen huomannut, että esimerkiksi liikunnasta on ollut apua, kun siitä tulee hyvä olo fyysisesti ja henkisesti (jos on vain siinä kunnossa, että jaksaa liikkua.)

”Psykiatri  kertoi amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan liikunnan avulla on saatu myönteisiä tuloksia masennuksen hoidossa. Kun lääkekierteen aikana liikuntani oli ollut varsin epäsäännöllistä, aloitin pikku hiljaa liikunnan lisäämisen. Vointi alkoikin kohentua eikä kerta heitolla lopetetusta lääkityksestä jäänyt vieroitus- tai muita oireita. Nyt liikuntaohjelmaan kuulu 2 kertaa viikossa kevyttä kuntosaliharjoittelua ja 3 kertaa viikossa 3 – 5 km:n kävelylenkki.

 ”Suurena voimavarana mulla on ollut mukavien ja iloisten ihmisten seura, ihmisten jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen, kannustavat ja kehuvat.  Psykologisia kirjoja olen lukenut jonkin verran. Käyn kerran kuukaudessa sellaisissa seminaareissa, joissa puhuvat positiiviset ja rennot ihmiset asioista, jotka ovat oikeasti elämässä tärkeitä ja jotka tekevät oikeasti onnelliseksi. He puhuvat asioista, miten voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä.”

Tietoa, vertaistukea, kirjoittamista 

”Joitakin auttaa ryhmissä touhuaminen (sairaalan päiväosaston ainainen kortinpeluu ei ehkä ollut sitä), joitakin urheiluharrastus, joitakin maalaaminen ja muu taiteilu, ja minun tapauksessani tiedon lisääminen. Olen edelleen utelias luonne, vaikka se suuntautuukin nykyään enemmän filosofioiden  suuntaan. Vertaistuki on myös hieno juttu, mutta siellä on tietysti vaarana, että aletaan roikkua toinen toisissaan eikä kukaan jaksa sitten toipua eteen päin.”

”Henkilökohtaisesti uskon, että tulevaisuudessa tietoisuustaitojen kehittyminen tulee auttamaan monia oman mielen ohjauksessa. Tietoisuutaidoiksi en lue pelkästään meditatiivisia käytäntöjä, vaan myös luovan itsereflektion esimerkiksi kirjoittaen. Oman masennukseni hoidin terapialla ja kirjoittaen. Virallisesti minua ei koskaan ole diagnotisoitu masentuneeksi, olin vain työuupunut ja sairastuin syöpään. Oman hypnoterapeuttikoulutukseni aikana oivalsin, että oireeni sopivat keskivaikeaan masennukseen.”

Raittius tukee paranemista

”Viiteryhmän avulla olen päässyt alkoholismi-nimisestä tunne-elämän sairaudesta. Ystäväni kokemusten innoittamana menin kurkistamaan, mikä se sellainen AA – ryhmä on, jossa 12 (toipumis)askeleen pohjalta porukka kykeni elämään ilman viinaa. Kun kuuntelin muutaman kerran ihmisten kertomuksia omasta raitistumisestaan ja ennen kaikkea siitä, mitä raittius on jäin AA –koukkuun.

Minulle selvisi, että olen potenut alkoholismi-nimistä tunne-elämän sairautta nuoruudesta saakka. Edelleen minulle selvisi, että raittius on paljon laajempi asia kuin ilman viinaa oleminen, raittius on elämäntapa ja toipuminen on prosessi, joka kestää koko loppuelämän. Tämä oli yksi elämässäni tapahtuneita suurimpia ihmeitä. Tähän ihmeeseen liittyy myös vapautuminen seksiriippuvuudesta.” 

Luontokin on lääkettä

Yksi kirjoittaja kertoi, että luontodokumenttien katseleminen rauhoittaa. Lisään tähän vielä oman kokemukseni, jonka  mukaan luonnossa kuljeskelu vaikutti erittäin positiivisesti uupumuksesta toipumiseen (sen jälkeen kun jaksoi yleensä nousta sängystä ja astua ovesta ulos).

Voi olla, että meille suomalaisille luonto on jollain tavalla itsestään selvä terapiamuoto, joten sitä ei ”hoidoksi” edes hahmoteta. Esimerkiksi liikuntaa harrastetaan useimmiten luonnossa. Kun mielenterveyskuntoutuja virkistää fyysisesti kehoaan kävelemällä tai hölkkäämällä, samalla metsän humina ja  järven tai puron läike hoitavat henkisestikin.

Masennuksen hoitoon pitäisi kuulua automaattisesti myös ihmisen luontosuhteen hoitaminen, kirjoittaa Kati Sarvela kirjassaan ”Mielentilojen treenikirja”. Siinä kuvataan monipuolisesti Katin omaa toipumisprosessia (uupumuksesta ja syövästä) ja annetaan kiinnostavia näkökulmia itsensä terapoimiseen mm. sisäisen teatterin metodein.

Kirjassa on myös filosofista, erityisesti jungilaista pohdintaa ihmiseksi kehittymisestä. Lisäksi Kati tekee selkeän, mutta viiltävän analyysin monologisen eli yksiäänisen ja objektiivisuuden kaapuun verhoutuvan lääkäri-potilas -suhteen vääristyneisyydestä. Jos esimerkiksi perusterveydenhuollossa huomiota kiinnitetään enemmän yksittäisiin diagnooseihin ja sairausluokituksiin kuin kokonaiseen ihmiseen ja potilaan kokemuksiin, tarvitaan todellakin ihmiskeskeistä terveydenhuollon uudistamista.

Kirja

Kati Sarvela. Mielentilojen treenikirja. Terapoi itsesi eheäksi.WS Bookwell Oy. Jyväskylä. 2010. Kustantaja: Kuumussa Virtaa Oy

Laiva auringon nousussa.

Laiva auringon nousussa.

 

Apeus haihtuu hangen alle

Apeus imeytyy maahan lumen alle.

Apeus imeytyy maahan lumen alle.

Joskus apeus nousee mieleen ja tuntuu kehossa.  Siitä huolimatta, että tiedän syvällä sisimmässäni pulppuavan iloisen lähteen olevan totta.  Rakastan maailmaa mukaan lukien itseni. Silti alakulo ilmaantuu aika ajoin.

Tilaa voisi kuvailla sanoin mitättömyys, voimattomuus, turhuus ja oman elämän tarkoituksettomuus. Joku ehkä kutsuisi sitä masennukseksi, mutta apeudessani en koe olevani masentunut, vaikka tunnetila on kyllä pääasiassa melankolinen. Siinä on autiutta, eksistentiaalista ahdistusta ja surua.

Aikaisemmin sivuutin tällaisen hiipivän raskasmielisyyden touhuilulla.  Ja toimihan se. Aikansa. Ryhdyin tehtäviin, projekteihin ja hankkeisiin, suunnittelmiin ja toteutuksiin.  Järjestin ja osallistuin.  Ei siinä sitten ehtinyt olotilojansa tunnustella. Sitten tämä touhu-lääke lopetti vaikutuksensa, ei toiminutkaan, vaan aiheutti entistä enemmän apeutta.

Nyttemmin alakulon vihjatessa itsestään etsin toisenlaisia lääkkeitä. Pysähdyn, hiljennyn ja olen paikallani. Annan tunnetilan tulla ja seuraan mitä kehossani ja ajatuksissani tapahtuu. Jos on mahdollista, menen metsään. Siellä asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin mieleni avaruudessa.

Metsäinen tila huojuu. Tuuli huuhtelee poskiani ja jäätäviksi käyneet lumipisarat iskevät hartioihin. Liukastelen puoliksi lumen alle hautautuneilla, huurtuneilla lehdillä ja elän alakuloani kaikin aistein. Näen, kuulen, maistan ja haistan melankoliaa. Aistin  kehomielelläni eli sillä osalla itseäni, joka ei jaa kehoa ja mieltä eri ilmiöiksi. Aistin minuuttani metsässä. Koen sisäistä avaruutta, puustoa, maastoa, kivenkoloja, taivasta,  jalkapohjiani ja päälakeani samanaikasesti.

Siellä jossain se apeuskin luuraa. Esillä ja samanaikaisesti tavoittamattomissa omissa loukoissaan.

En etsi suojaa puista, vaikka ne selvästikin tarjoutuvat  turvakseni. (Kiitos siitä.)

Annan asioiden olla juuri sillä tavalla kuin ne sillä hetkellä ovat.

Surumielisyyteni muuttaa koko ajan muotoaan.  Se tuntuu rintakehässä paineena, palleassa puristuksena, lantiossa jännityksenä ja toisena hetkenä päässä epämääräisenä tärinänä ja jaloissa väsymyksenä.

Kehotuntemukset vaihtavat paikkaa ja sekoittuvat keskenään. Alan aistia surua, kipua ja menetyksen tuskaa. Ne ovat minussa täytenä metsän keskellä. Elämän historianikin häivähtää mieleen, mutta en lähde nyt pohtimaan ja analysoimaan tapahtumia, ratkaisujani tai elämän käänteitä. Nyt ei ole tarvis  juuttua menneeseen. Olen tässä ja nyt.

Metsäpolku luminen  2013-10-19 15.30.11

Jatkan kävelemistä metsäpolulla. Otan vastaan tunteita, tunnelmia ja mielikuvia. Katselen omaa matkaani kuusten, mäntyjen, lehdettömien koivujen ja haapojen lomassa.

Kävelen ja kävelen.

Vähitellen, hyvin hitaasti, pikku hiljaa alakulo liukenee hämyiseen ja kalseankylmään ilmaan. Peittyy lumeen.

Annan apeudelle mahdollisuuden levätä noiden talvisiksi muuttuneiden kuusten ja mäntyjen katveesssa.  Ehkä se haluaakin hankien peittoon, pois tästä, irti minusta. Tarkkailen synkkämielisyyttäni.  Yritän olla voivottelematta ja päivittelemättä. Ainoastaan tarkkailen.

Jatkan kulkuani. Ylämäkeä noustessani hengästyn hieman. Se on hyvä asia. Ilmavirran mukana saan sisääni metsän henkeä, pranaa, elämän voimaa. Saan aivoihini happea, lihaksiini energiaa, luihini kestävyyttä ja ennen kaikkea mielelleni kevennystä. Sielu avartuu ja mieli vapautuu.

Mäen päälle päästyäni huohotan ulos sisältäni kaikki ikävät asiat. Menninkäiset viekööt ne mennessään kivien koloihin, metsän peittoon ja hangen alle. Metsänhenget opastavat menninkäisiä. Ne tietävät miten alakulo taltutetaann.

Jokaisella sisään hengityksellä tilalle tulee valoa, iloa ja rakkautta.

Niistä rakennan tämän päivän todellisuuteni unohtamatta kuitenkaan hangen alla pian nukkuvaa apeutta.  Tarkkailen. Olen yhteydessä siihen, mutta katselen sitä ikään kuin hiukan etäältä. Tarkastelen, miltä se näyttää hiipiessään lumen alle.

Olen koko ajan yhteydessä myös läsnä olevaan metsään, tähän luontoon, maailmankaikkeuteen ja itseeni. Minuuteni arkistossa on kaikenlaisia tunteita, nykyisiä, menneitä sekä tulevia. Myös niitä, jotka ovat vasta idullaan.

Tarkkailen kaikilla aisteilla. En järjellä. En rationaalisesti.

Synkkämielisyys hiipuu, katsanto laajenee, näkökulma muuttuu. Havaitsen olemiseni koko rikkauden ja vivahteikkuuden. Vain itsestäni riippuu, mitä asioita tahdon havaita eli mille asioille annan ajattelussani etusijan. Voin valita. Voin suunnata ajatteluani, joka pikku hiljaa vaikuttaa myös mielentilaani. Tämä on itseterapointia. Metsäterapiaa – forest therapy.

Päätän olla rehellinen itselleni ja myöntää, että en voi olla aina, joka hetki onnellinen. Minussa on se tummempikin puoli, joka sisäisen puheen saattelemana yrittää kammeta kehomieltäni negatiivisuuteen. Pyydän tätä tummaa apeus-puhujaa pitämään pienempää meteliä pääni sisässä. Pyydän metsältä apua.

Meteli hiljeneekin ja niin tulee tilaa vitaalisuudelle, hilpeydelle ja voimalle. Näen selkeämmin, koen syvemmin, ymmärrän laajemmin. Vireydyn.

Joskus apeudesta vireyteen -prosessi etenee nopeasti ja vaivatta. Toisinaan pitää tosissaan ponnistella ja käyttää paljon henkistä energiaa näkökulman muuttamiseen.  Ja aina se kannattaa. Metsä on hyvä mielialalääke.

Jäätyy.

Jäätyy.

Taidetta mielialalääkkeistä

Valo pilkahtelee.

Valo pilkahtelee.

Lääke taiteena, taide lääkkeenä.

Taide ja kulttuuri voivat auttaa apeaa mieltä yhtä hyvin kuin masennuspilleri. Toisen ihmisen lämpö, myötätunto, kuunteleminen ja arvostus ovat hyviä ”lääkkeitä”.  Näitä ”hoitoja” ei vain ole tieteellisti juurikaan tutkittu.

En tiedä, miksi ei. Siksikö, että ne eivät kuulu tiukasti ottaen lääketieteen piiriin? Puuttuu ehkä rahoittajia.

Masennus on kansansairaus. Puoli miljoonaa ihmistä syö siihen lääkkeitä. Joillekin niistä on apua, toisille ei ja kolmansille vieläpä haittaa. ”Masennuslääkkeiden valtavaa menekkiä ei selitä vain niiden käyttö masennuksen hoitoon. Masennuslääkkeiden hyväksyttyihin käyttöaiheisiin kuuluvat muun muassa ahdistuneisuus, pakko-oireyhtymä, syömishäiriöt ja hermosärky” (Tiede 1/2013).

Mielialalääkkeiden haitoista puhutaan julkisuudessa hyvin vähän. Masentuneella itsellään on harvoin voimia tai halua nousta kertomaan ikävistä kokemuksistaan. Mielenterveyshoitataja, taiteilija Cia Karlsson on ottanut asian esille. Hänen taidenäyttelynsä Lux Mundi Lasipalatsissa Helsingissä kuvaa taiteen keinoin mielialalääkkeiden vaikutuksia, jotka ”..ovat nykyihmisen luomaa keinovaloa, ehkä osaksi myös lumetta, josta on silti usein apua.” Lääkkeet voivat joko valaista tai hämärtää mielen, Karlsson sanoo Hesarin haastattelussa.

Lääkkeen syöjän oma ääni

Karlsson haluaa antaa lääkkeiden käyttäjille äänen kertoa, miltä tuntuu syödä mielenlääkkeitä. Tämän aamun Hesarissa on juttu Karlssonin ja näyttelystä. Sen otsikko Lääke valaisee ja hämärtää mielen onkin nettilehdessä vaihtunut muotoon Taide tuo valoa mielen hämärään. Teksti on molemmissa sama.Minusta paperilehden otsikko on osuvampi. Se kuvaa paremmin taitelijan otetta, sillä hän ei tuo taiteella valoa itse mielen hämärään, vaan siihen, millainen merkitys mielialalääkkeillä on sairaalle. Yhdelle niistä on apua, toiselle haittaa.

Lääke antaa masentuneelle mahdollisuuden – ajattelu on yleinen terveydenhuollossa ja tutkijayhteisössä. Juuri tällä otsikolla Tiede-lehti (11/2013) vastaa kysymykseen, miksi masennuslääke ei auta kaikkia. Kirjoitus päätyy toteamukseen, että pelkotiloissa pelkän masennuslääkkeen ei ole todettu koe-eläintutkimuksissa auttavan lainkaan. Sen sijaan pelon siedätysterapia auttoi jonkin aikaa. Molempia yhdistämällä saatiin pitkäaikainen vaikutus. Siis eläimillä.

”Jos ympäristö ja elämäntilanne pysyvät samoina, lääkkeellä aikaansaatu aivojen valmius muutokseen ei vielä paranna oloa”, Tiede-lehti toteaa. Tämän voi tulkita niin, että pelkkään masennuslääkkeeseen turvautuminen, ainakin lievissä masennustapauksissa voi olla tehotonta, jopa haitallista. Lääke kun ei yksin vaikuta. Mukana pitäisi aina olla muuta auttamista. Tämä muu on työskentelyä potilaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön parantamiseksi. Suhteet muihin ihmisiin ja oman ajattelun ja asenteiden käsittely ovat välttämättömiä. Tarvitaan myös runsaasti ymmärtämystä ja myötätuntoa.

Paljon tuntematonta on vielä ihmisen mielessä ja mielen sairauksissa. Vaikka markkoinoille on tullut kasapäin uusia  lääkkeitä, monen lääkkeen teho on kyseenalainen. Jollekin tepsii, toiselle ei. Sitten kokeillaan jotakin toista pilleriä. Kokeilun kautta saattaa toki löytyä oikeakin.

Ajattelen niin, että tärkein auttamisen muoto, ainakin lievässä masennuksessa pitäisi olla elämäntilanteen kohentaminen sekä mielen ja ajattelun kokonaisvaltainen käsittely ja työstäminen erilaisin menetelmin, joista psykoterapiat ja muut lääkkeettömät auttamisen muodot tulisi ottaa käyttöön ensisijaisesti. Lääkkeet voivat toimia tarvittaessa hyvänä tukena.

Kun katselen ympärilleni, näyttää kuitenkin siltä, että lääkkeitä käytetään ensisijaisena hoitona.

Taide ja kulttuuri edistää terveyttä

Suomen Kulttuurirahasto on tutkinut suomalaisten käsityksiä taiteen ja kulttuurin merkityksestä.  Tutkimusraportti kertoo, että taidetta ja kulttuuria pitää 66 prosenttia kyselyyn vastanneista tärkeänä hyvinvoinnille ja terveydelle.

Sairauksien ja mielenterveyden ongelmien ehkäisyyn voi siis käyttää näitäkin ei-lääkkeellisiä keinoja. Terveystutkimusta tästäkin aiheesta on hyvin vähän.

Cia Karlssonin projektin verkkosivuilla voi kertoa omia ja läheistensä kokemuksia mielialalääkkeiden käytöstä.

Lähteet

Lea Karhu: Lääke valaisee ja hämärtää mielen. Cia Karlssonin taide antaa mielenlääkkeiden käyttäjien kertoa siitä, mistä asiantuntijat vaikenevat.  HS 19.11.203

Tomi Rantamäki: Lääke antaa masentuneelle mahdollisuuden. Tiede 11/2013.