Tag Archive | kukat

Aamuruno- ja aurinko

Linnuilla tuntuu olevan kovin paljon sanottavaa tänä aamuna. Titityy. Tsitsi. Wiuwiu. On korkeaa siritystä ja hieman matalampaa visertelyä. Järveltä kantautuu tööttäilyä, pluritusta ja vaakuntaa (siellä on mm. kaksi joutsenta).  Metsä ja järvi soivat. Seison pikkuisen mökin pihamaalla avarassa lintukonsertissa.

Kauan sitten istuttamani narsissi nyökyttelee keltaista päätään, kun lausun sille Kai Niemisen runon:

”olen aina vähän jäljessä, kaikki tapahtuu juuri ennen kuin ehdin tajuta ja kun sitten alan tajuta, aika menee siihen, aurinko laskee kesken kaiken ja kun herään se on jo noussut, olen taas vähän jäljessä, ärsyttävän, mutta ratkaisevan vähän, tuntuu, että on kiire, kun pitäisi muistaa mitä juuri nyt pitäisi tehdä mieleen nouseekin mitä seuraavaksi, eikä siinä auta muu kuin koettaa keskittyä ja siinä keskittyessä alkaa hyräillä jotakin mistä ei pääse irti”

Maan kosteus haihtuu ja narsissejakin keltaisempi aurinko nousee.

Narsissit

Kirja

Kai Nieminen. Istun tässä, ihmettelen. 2012.

San Franciscon kukkaloistoa

Botanical Garden SF 1

San Franciscon Golden Gate Park, yksi maailman suurimmista ihmisen rakentamista puistoista on kaupungin ylpeys. Yli 400 hehtaarin alueelle on useiden puurahojen lisäksi mm. taidemuseo ja luonnonhistoriallinen museo. Siellä on myös monipuolisia urheilumahdollisuuksia. Kaupunkilaisten rakastaman puiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja japanilaisessa teepuutarhassa vierähtää turistiltakin helposti koko päivä.

Golden Gate Parkin maaliskuisia värejä:

Japanilainen puutarha 8

Botanical Garden 12

Botanical Garden SF 8

Botanical Garden SF 7

Japanilainen puutarha 1

Japanilainen puutarha 3

 

Lenkillä levadalla – jumalanpalveluksessa ulkosalla

Pakkaamme reppuun banaaneja, pähkinöitä, voileipiä ja vettä. Levadakävely voi alkaa.

Näkymä Levada do Nortelta merelle.

Näkymä Levada do Nortelta merelle.

Portugaliin kuuluva pieni saari Atlantin valtameressä tarjoaa tasalämpöiset olot ympäri vuoden niin matkailijoille kuin hedelmien, vihannesten ja kasvisten viljelyllekin. Koskaan ei ole kylmää, mutta ei kovin kuumaakaan. Jos lomaltaan etsii hiekkarantoja ja biletystä, kannattaa mennä johonkin muualle. Mutta jos pitää kävelylenkeistä, hyvästä ruuasta, metsästä ja maalaiselämän äänistä, Madeira on loistopaikka.

Levadat ovat kastelukanavia, joita saarella on kaikkiaan yli 2000 kilometriä. Ne syntyivät satoja vuosia sitten tarpeesta johtaa pohjoisen vuorilta vettä kuiville ja aurinkoisille etelärinteille, joita on runsaasti pengerretty maanviljelystä varten.  Myöhemmin maan pinnalle kaivettujen betoniuomien viereen rakennettiin huoltokäytäviä, sillä vesikaukaloita pitää ajoittain puhdistaa ja korjata. 1970-luvulla keksittiin ottaa ne patikkaretkeilijöiden käyttöön. Levadoja on vaikeakulkuisissa vuoristometsissä, mutta niitä virtaa myös keskellä asutusta laaksojen rinteissä.

Viime sunnuntaina vaelsin Norte-levadalla, parinkymmenen kilometrin päässä Funchalista, Madeiran pääkaupungista. Virkistävä reissu, jolla sain laulaakin. Kävelykumppani P lauloi mukana.

Sateen kastelema polku levadan vieressä.

Sateen kastelema polku levadan vieressä.

Levadan reunustielle astuessani mieli rauhoittuu. Sataa kaatamalla.  Ei haittaa, sillä sade on lämmintä. Tarkoitus on nyt vain kävellä kolmisen tuntia kylään, josta pääsee takaisin Funchaliin bussilla tai taksilla. Hetken kuluttua sade lakkaa ja aurinko pilkistää esiin.

Aisteja hivelevät näkymät laaksoihin, kyliin ja merelle saattelevat askellustamme. Reitti kulkee pääasiassa asutuksen liepeillä. Jonkin aikaa käveltyämme alkaa kuulua portugalinkielistä puhetta. Se muistuttaa saarnaa ja tulee kaiuttimista. Ihmetys vain kasvaa, kun kuoro rupeaa laulamaan. Melodia on sen verran helppo, että laulan mukana, vaikka en portugalia osakaan. La-laa-laa –sanoilla pystyn veisaamaan  virtuaalisesti katolilaisessa virsikuorossa.

Sunnuntain jumalanpalvelus lähetetään laaksossa kaiuttimista, koska kirkkoon on hankala lähteä taloista, jotka sijaitsevat korkealla rinteessä.  Näppärää. Sain kävelevän kuorolaulajan kokemuksen ja vieläpä portugalilaisessa ryhmässä ja raikkaassa ulkoilmassa.

Koiria, kukkoja ja kissoja

Levada do Cancia kiertää vuorten rinteitä reunustaen laaksossa sijaitsevia kyliä saaren itäosassa. Kasvit viheriöivät polun varrella, vaikka on helmikuu. Asuintalojen kiviaidoissa ja portailla kukat loistavat.

Koirat haukkuvat. Ääniä kantautuu joka puolelta laaksoa. Kukot kiekuvat. Välillä kuluu lehmien ammuntaa ja lampaiden määintää.

Peltotilkkuja alarinteessä.

Peltotilkkuja alarinteessä.

Kohtaamme ihmisiä peltotöissään. Pientä maaplänttiä täytetään taimilla. Taitaa olla perunaa.  Hieman rähjäisiä varastohökkeleitä pulpahtelee aika ajoin vastaan.

Varasto.

Varasto.

Tuntuu kuin eläisin tavallista madeiralaisen maaseutuihmisen arkea, vaikka en itse töihin osallistukaan. Ihmiset tervehtyvät ystävällisesti.

Asuntoalueiden läpi tallustellessamme kohtaamme sisiliskoja, vuohia ja kissoja.

Kissat näyttävät tottuneet ihmisiin, koska hakeutuvat meidänkin seuraamme. P istahtaa levadan reunuskivelle ja kohta siinä onkin jo kaksi kissanpentua pyrkimässä syliin. Siihen ne asettuvat kuin kotipesäänsä ja alkavat kehrätä. Kuinka noin pienistä ja heiveröisistä luontokappaleista voikin päästä niin kuuluvaa hurinaa!

Kissat sylissä.

Kissat sylissä.

Nautin näiden päivien maalaismaisesta tunnelmasta ja levadakävelyistä. Voisi melkein sanoa, että harrastan levadoja. Tämä on toinen Madeiran matkani, eikä ehkä viimeinen.

Kukkia reitin varrella:

Kukkia2

Sterlizia reginae. Paratiisilintu.

Sterlizia reginae. Paratiisilintu.

Helvetti piipittää hetken

Helvetin portti Helvetinjärven kansallispuistossa.

Helvetin portti Helvetinjärven kansallispuistossa.

Oletko käynyt Helvetissä? Jos olet, niin tiedät, että siellä on linnunpönttö.

Käyn sisään portista. Männyt, koivut, kuuset ja muut metsän puut reunustavat Helvetinjärven jyhkeitä kallioita. Päänähtävyys Helvetinkolu vaikuttaa kyllä vaatimattommammalta kuin odotin. Netistä tsekattuani olin näet luonut ennakkoon päässäni paljon näyttävämmän kolun  kuin tämä railo on. Runsaan metrin levyinen aukko peruskalliossa on revennyt 150-200 miljoonaa vuotta sitten maankuoren liikkeestä. En edes kuvannut kolua. Kuva löytyy täältä.

Helvetinjärvi.

Helvetinjärvi.

Kohtuuttomat odotukset saattoivat johtua Hiidenportin kansallispuistosta, jossa sotkamolaismaisema sävähdytti joka soluani viime kesänä. Korkeille rantakallioille rakennetut vaellusreitit olivat ehkä vaikeakulkuisia, mutta näkymät olivat sitäkin upeammat rotkojärvelle Hiidenportissa.

Mutta täällä on kyllä metsiä ja suomaisemia polkuineen ja pitkospuineen. Ja tietysti se linnunpönttö.

Onko ketään kotona?

Onko ketään kotona?

Paluureitin varrelle joku on rakentanut linnuille pesimispaikan. Siinä se nököttää somasti metsätien reunalla. Napsautan kuvan ja pohdiskelen mahtaako tuohon kukaan uskaltautua pesimään kun tässä kulkee ihmisiä.

Hei, täällä minä olen.

Hei, täällä minä olen.

Kyllä, sieltä kuuluu vaimeaa ääntä. Piipitystä se on. Ja kappas vaan. Ensin pikkuruinen päälaki ja sitten nokka pilkistävät esiin aukosta. Ja vielä toinenkin söpö pää.

Ja minä myös.

Ja minä myös.

Ruokaa tänne, ja äkkiä, viestii nokka.

Pikkiriikkisellä on suu ammollaan elämän janoa. Se odottaa.

Nokasta viriää sekä kärsimättömyyttä että voimaa. Hyvä. Tsemppiä. Emo on tulossa.

Pian odotus palkitaan.

Ruo--ookaa--aaa!

Ruo–ookaa–aaa!

Saan kuin saankin ikuistetuksi herttaiset hahmot kameraani!

Sanoinko ”ikuistetuksi kameraani”?

Eivät nämä ainiaan säily. Eikä pidäkään. Mikään materiaalinen muoto ei jää paikalleen, muuttumattomaksi. Kaikki virtaa.  Kaikki muuttuu alituiseen,  pysyy samana vain hetken. Se voi olla 150-200 miljoonaa vuotta tai sekunnin murto-osan.  Hetki se on silti elämän kokonaiskuvassa.

Linnun hetki kesämetsässä.

Piipittävien poikasten vuoksi tuntui, että haluan jakaa tämän, vaikka blogini onkin tauolla
elokuuhun.

Talvi valui viemäreihin

Saappaat lätäkössä
Sade litisee katuun. Ränneissä ropisee. Talven viimeinenkin lumi märkänee, valuu viemäreihin, häipyy ojiin.  Kohta kadut, puistot, metsät ja pellot nauttivat kevään lämmöstä.

Nyt seison vesilätäkössä. Tekisi mieli ottaa kumisaappaat pois ja kokeilla miltä rapakko tuntuu paljaissa jalkapohjissa. En sitä tee, koska voitaisiin luulla kummalliseksi. Ja lapselliseksi. Sitä paitsi on aika kylmä.

Jään haara-asennossa ihmettelemään lammikkoa varpaat kuivina. Pyrin olemaan kaatumatta saappaat jalassa.

Nyt on hyvä jättää taakse kaikenlainen tunkkaisuus, synkkyys, suuttumus ja alakulo. Ja avata luukut auki muutosten tuulien ja raikkaiden ilonilmojen puhallella. Valukoot kaikki surut, murheet ja masennukset talven mukana viemäreihin!

Kevät antaa siihen mahdollisuuden – luonnostaan. Tervetuloa kevät!

Nykysymbolisti metsässä

Luontosymbolisti  menee ja viettää metsässä alasti neljä päivää ilman ruokaa ja mitään välineitä (Bare necessities). Vuolee käsipelillä tukin lastuiksi vanhassa puusepän verstaassa. Upottautuu suohon ja kuvaa siinä itseään (Self-portrait on the swamp). Rakentaa itselleen saaren (It´s my island) ja seilaa sillä Thames-joka pitkin (Voyage).

Ihan käsittämätöntä. Ihailtavaa.

Sata vuotta sitten symbolismin maisema näytti todellakin erilaiselta kuin nyt. Taiteilija Antti Laitisen tekemiset, rakennelmat, lastujen vuolemiset, kuvat ja ihmeperformanssit hämmentävät, mutta  pistävät katsojan hymyilemään itselleen.

Elämä on jäässä,  kuten teoksessa  Attempt to split the sea osoitetaan. Voihan sitä ainakin yrittää halkaista meren!  Koska tekijänä on Laitinen, niin kuvaan assosioituu heti kova puurtamisen henki ja meininki. Ja samalla rupeaa naurattamaan. Että voiko tää olla totta! Kenen totta?

Moderni metsätutkielma (Forest composition) on symbolismia sekin, mutta poikkeaa tyystin Ateneumissa äskettäin olleen symbolisminäyttelyn hengestä. Laitinen on kerännyt metallikehikoiden pinnalle kaarnaa, josta törröttää metallipiikkejä. Hahmot symboloivat puita. Ihan puistattaa. Mutta silti teoksesta huokuu lämpö luontoa kohtaan. Ja syvältä viiltävä huumori.

Toukokuussa 2013 Laitinen edustaa Suomen Venetsian biennalessa, kansainvälsessä nykytiteen katselmuksessa. Hän kertoo siellä jotakin metsästä. Saapa nähdä, mitä.

Kuvia Antti Laitisen  teoksista  http://www.anttilaitinen.com/index.html.

Kelottuneita runkoja Pyynikin rinteessä.

Kelottuneita runkoja Pyynikin rinteessä.

Maisema – elämän metafora

Alphonse Osbert. Iltaruno.

Alphonse Osbert. Iltaruno.

Kohtaan elämän vertauskuvia. Näen kummallisia, satumaisia puita. Pilvet muistuttavat ihmeolentoja. Taiteilijansisäisin silmin nähty luonto on täynnä voimakkaita taianomaisia värejä.  Lumottu metsä nielaisee valon syvälle puiden taakse.  Alakulon takana hohtaa salaperäisesti kirkkaus.

Illan hämärä ja tummat, utuiset hetket muuttuvat jonkinlaiseksi rajatilaksi. Siinä katsoja tekee valintoja, tulkintoja nähdystä ja koetusta. Tältä tuntui Ateneumin näyttelyssä Symbolismin maisemat.

Käynnistä, josta kirjoitin edellisessäkin jutussa,  liimautui tajuntaan symbolistisia maailmoita, jotka pysyvät mielessä ja iholla kauan.

Alphonse Osbertin (1857-1939) Iltaruno-taulussa kolmen naishahmon ryhmä synkässä metsässä keltaisen veden ääressä ikään kuin hyräilee jotakin sävelmää. Pimeys näyttää pehmeältä.  Aikalaiskriitikko sanoikin, että teos on musiikillinen elämys, kuin taitavasti orkestroitu teema: siniset laulavat kullan sävyjen kanssa, jotka värähtelevät kuin messinkisoittimet.

Kuljen Ateneumin saleissa tohkeissani vaihtuvista fiiliksistäni.  Katselen ihastellen ja silmät ymmyrkäisinä Vincent van Goghin, Vassili Kandinskyn, Akseli Gallen-Kallelan, Ellen Thesleffin ja muiden kuuluisien taiteilijoiden näkemyksiä luonnosta.

Näyttelyn monitulkintaiset maisemat ilmaisevat erilaisia tunnetiloja ja mielialoja. Niistä tihkuu hiljainen henkisyys. Symbolismi onkin hyvin kiinnostunut mystiikasta ja mytologioista.

Euroopassa elettiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa uudistusaikaa.  Teollisuuden viriäminen, Darwinin keksinnöt ja psykologian kehittyminen tieteeksi vaikuttivat aikakauden henkiseen ilmastoon. Uskottiin vankasti tieteellis-teknisen kehityksen kaikkivoipaisuuteen.

Taiteessa symbolismia, jonka kulta-aikaa olivat vuodet 1880-1910, pidetään pikemminkin asenteena kuin tyylisuuntana. Se oli vastareaktio  materialismille. Linssi tarkennettiin arkitodellisuuden sijaan sisäisiin maailmoihin. Maisemien kautta kuvattiin rikasta, muille näkymätöntä elämää tajunnassa. Katsojan tehtävä on antaa merkityksiä tuolle näkymättömälle oman tulkintakehikkonsa, elämän historiansa ja maailmankuvansa mukaan.

Symbolismia on jokapäiväisessä leivässämmekin. Leipä on elämän lähde. Kalevalassa Kullervolle leivottiin kivinen leipä. Se kuvaa karvasta kalkkia, elämän tuskaa Kullervon, kansalliseepoksemme traagisen hahmon  taipaleella.

Akseli Gallen-Kallela. Kullervon kirous.

Symboliikkaa on siinäkin, että meissä kaikissa on myös Kullervoa, kaltoin kohdeltua ihmisraasua, mutta samassa hahmossa on myös lujaa taistelutahtoa, selviytymisvimmaa. Näyttelyssä on esillä monia muitakin Gallen-Kallelan töitä.

Ihmiset, jotka viehättyvät symbolismista taiteessa, pitävät todennäköisesti myös psykoanalyytikko ja tutkija C. G. Jungin (1875-1961) näkemyksistä. Vanhemmiten Jung erkaantui oppi-isästään Sigmund Freudista ja laajensi ihmismielen tutkimustaan Freudia sosiaalisempaan suuntaan.  Yhteisö, sen kollektiiviset kokemukset ja kommunikointitavat, kuten symbolit olivat Jungille tärkeitä.  Hän kehitti käsitteen kollektiivinen tiedostamaton. Syntyi jungilaisuuden koulukunta.

Symbolismi käsittelee sekä kollektiivista että yksilöllistä tiedostamatonta myyttien, unien ja toisenlaisten tietoisuuden tilojen kautta.

On mielenkiintoista, että Jung ja jungilaisuus eivät tunnu olevan muodissa nykyään. Onkohan niin, että Jungin ihmiskäsitys on niin laaja, että  rationalistis-tieteellinen asenne ja kognitiivinen terapiakäytäntö eivät saa siihen oikein otetta.

Ja kuitenkin ihminen on myyttinen, usein itselleenkin tuntematon olento. Eikä hänestä voida koskaan sanoa mitään tarkkaa ja ehdotonta. Hän ei ole kovin selvärajainen, vaan joustava ja aina uudelleen muotoutuva. Hän muuttuu maailman mukana, mutta myös muuttaa sitä itse.

Hienoa, että taide virittää tajuamaan syvemmin maailmaa ja ihmisen ihastuttavaa mysteeriä. Suurkiitokset symbolisteille!

Linkki    Kullervon kirous. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervon_kirous

Esite      Ateneum. 52 sielua. Symbolismin maisema 1880-1910. 16.11.2012 -17.2.2013. Näyttelyopas. Osbertin taulu on kuvattu näyttelyoppaasta, josta on otettu myös aikalaiskriitikon sitaatti.