Pakkaamme reppuun banaaneja, pähkinöitä, voileipiä ja vettä. Levadakävely voi alkaa.
Näkymä Levada do Nortelta merelle.
Portugaliin kuuluva pieni saari Atlantin valtameressä tarjoaa tasalämpöiset olot ympäri vuoden niin matkailijoille kuin hedelmien, vihannesten ja kasvisten viljelyllekin. Koskaan ei ole kylmää, mutta ei kovin kuumaakaan. Jos lomaltaan etsii hiekkarantoja ja biletystä, kannattaa mennä johonkin muualle. Mutta jos pitää kävelylenkeistä, hyvästä ruuasta, metsästä ja maalaiselämän äänistä, Madeira on loistopaikka.
Levadat ovat kastelukanavia, joita saarella on kaikkiaan yli 2000 kilometriä. Ne syntyivät satoja vuosia sitten tarpeesta johtaa pohjoisen vuorilta vettä kuiville ja aurinkoisille etelärinteille, joita on runsaasti pengerretty maanviljelystä varten. Myöhemmin maan pinnalle kaivettujen betoniuomien viereen rakennettiin huoltokäytäviä, sillä vesikaukaloita pitää ajoittain puhdistaa ja korjata. 1970-luvulla keksittiin ottaa ne patikkaretkeilijöiden käyttöön. Levadoja on vaikeakulkuisissa vuoristometsissä, mutta niitä virtaa myös keskellä asutusta laaksojen rinteissä.
Viime sunnuntaina vaelsin Norte-levadalla, parinkymmenen kilometrin päässä Funchalista, Madeiran pääkaupungista. Virkistävä reissu, jolla sain laulaakin. Kävelykumppani P lauloi mukana.
Sateen kastelema polku levadan vieressä.
Levadan reunustielle astuessani mieli rauhoittuu. Sataa kaatamalla. Ei haittaa, sillä sade on lämmintä. Tarkoitus on nyt vain kävellä kolmisen tuntia kylään, josta pääsee takaisin Funchaliin bussilla tai taksilla. Hetken kuluttua sade lakkaa ja aurinko pilkistää esiin.
Aisteja hivelevät näkymät laaksoihin, kyliin ja merelle saattelevat askellustamme. Reitti kulkee pääasiassa asutuksen liepeillä. Jonkin aikaa käveltyämme alkaa kuulua portugalinkielistä puhetta. Se muistuttaa saarnaa ja tulee kaiuttimista. Ihmetys vain kasvaa, kun kuoro rupeaa laulamaan. Melodia on sen verran helppo, että laulan mukana, vaikka en portugalia osakaan. La-laa-laa –sanoilla pystyn veisaamaan virtuaalisesti katolilaisessa virsikuorossa.
Sunnuntain jumalanpalvelus lähetetään laaksossa kaiuttimista, koska kirkkoon on hankala lähteä taloista, jotka sijaitsevat korkealla rinteessä. Näppärää. Sain kävelevän kuorolaulajan kokemuksen ja vieläpä portugalilaisessa ryhmässä ja raikkaassa ulkoilmassa.
Koiria, kukkoja ja kissoja
Levada do Cancia kiertää vuorten rinteitä reunustaen laaksossa sijaitsevia kyliä saaren itäosassa. Kasvit viheriöivät polun varrella, vaikka on helmikuu. Asuintalojen kiviaidoissa ja portailla kukat loistavat.
Koirat haukkuvat. Ääniä kantautuu joka puolelta laaksoa. Kukot kiekuvat. Välillä kuluu lehmien ammuntaa ja lampaiden määintää.
Peltotilkkuja alarinteessä.
Kohtaamme ihmisiä peltotöissään. Pientä maaplänttiä täytetään taimilla. Taitaa olla perunaa. Hieman rähjäisiä varastohökkeleitä pulpahtelee aika ajoin vastaan.
Varasto.
Tuntuu kuin eläisin tavallista madeiralaisen maaseutuihmisen arkea, vaikka en itse töihin osallistukaan. Ihmiset tervehtyvät ystävällisesti.
Asuntoalueiden läpi tallustellessamme kohtaamme sisiliskoja, vuohia ja kissoja.
Kissat näyttävät tottuneet ihmisiin, koska hakeutuvat meidänkin seuraamme. P istahtaa levadan reunuskivelle ja kohta siinä onkin jo kaksi kissanpentua pyrkimässä syliin. Siihen ne asettuvat kuin kotipesäänsä ja alkavat kehrätä. Kuinka noin pienistä ja heiveröisistä luontokappaleista voikin päästä niin kuuluvaa hurinaa!
Kissat sylissä.
Nautin näiden päivien maalaismaisesta tunnelmasta ja levadakävelyistä. Voisi melkein sanoa, että harrastan levadoja. Tämä on toinen Madeiran matkani, eikä ehkä viimeinen.
Kukkia reitin varrella:
Sterlizia reginae. Paratiisilintu.