Levittääkö media vääristeltyä tietoa Antti Heikkilän kirjasta?

Joulun alla Helsingin Sanomat julkaisi lääkäri Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä -kirjasta tietoa, joka tavallista tarkemmassa luennassa vaikuttaa osin vääristyneeltä.  Lehti jakoi joulukuussa 2018 julkaistun jutun Lääkäri Antti Heikkilän kirja vilisee virheitä https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005932658.html  myös 9.1.2018 liitteenä nettijutussaan Nyt tulee vastaisku huuhaalle https://www.hs.fi/paivanlehti/09012019/art-2000005959266.html.

Tänään 13.1.2018 Hesarin paperilehdessä on pikku juttu sitä, että Heikkilän sopimus työskennellä Eiran sairaalan tiloissa on lopetettu. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005963392.html

Lääkkeetön elämä -kirjan moukaroiminen mediassa jatkuu. Se on mielenkiintoinen ilmiö. Harvoin näin systemaattista nuijimista tapahtuu.

Tämän päivän Hesarin juttu näyttää kovin neutraalilta ja asialliselta. Se alkaa näin ”Runsaasti arvostelua saanut ortopedi Antti Heikkilä ei enää työskentele Eiran sairaalassa.”

Minusta näyttää siltä, että Heikkilä ei voi jatkaa pitkäaikaista sopimustaan työskentelytilasta Eiran sairaalassa juuri runsaan arvostelun vuoksi. Huomionarvoista on, että runsaan arvostelun lehdissä on aloittanut juuri Helsingin Sanomat. Ensimmäisen kriittisen juttunsa jälkeen lehti vielä julkaisi kaksi muuta kirjoitusta, joissa väitettiin moneen kertaan Antti Heikkilän kirjan olevan jopa vaarallinen ja jopa ehkä rikollinenkin.

Hesari siis uutisoi itse aiheuttamastaan ilmiöstä.  

Ymmärtäjiä harvassa

Antti Heikkilän ymmärtäjät, saatikka puolustajat ovat hyvin harvassa. Tai heitä ei ainakaan näy julkisuudessa.

Mistähän tämä mahtaa kertoa?

Nyt Heikkiä-casen tilanne on se, että toisinajattelijalääkärin  vaientamisessa ja sivuun siirtämispyrkimyksissä ollaan jo niin pitkällä, että Duodecim-seuran blogikirjoituksen kommenteissa joulukuussa ehdotettu ”työnantajan puuttuminen”  asiaan on jo toteutunut: Eiran sairaala on reagoinut poistamalla Heikkilän ”miesvahvuudestaan”, puhumalla ”kauniisti” sopimuksen päättymisestä. Asia on hoitunut melko siististi kaikilta muilta osin, paitsi Heikkilän itsensä kannalta (tai oikeastaan enhän minä tiedä, miten hän sopimuksen päättymiseen suhtautuu).

Valvira ei ole julkisuudessa asiaa kommentoinut, vaikka sitäkin lääketieteellistä tutkimusta edustavan Duodecim-seuran blogikommenteissa on ehdoteltu  joulukuussa. https://www.duodecim.fi/2018/12/21/valehoitoa-vaan-ei-valelaakari/?fbclid=IwAR1KAHOYmbOxqZQbLaNeqcoNuu3-UBBwsAzW9qFloFzuvWsixatHiaEaOH0

Tässä kirjoituksessani en ota kantaa Antti Heikkilän kirjassaan Lääkkeetön elämä esittämiin väitteisiin lääketieteellisistä kysymyksistä (eli miten lääkärin pitäisi hoitaa sairauksia tai miten niitä  ei saisi hoitaa, koska en ole lääkäri) enkä tutkimuksiin, joihin kirjassa on viitattu, vaan esitän huoleni journalismin laadusta ja totuudellisuudesta.

Journalistisia muotoiluja

On vaikea ymmärtää, miksi Lääkkeetön elämä -kirjaa lytätessään laatumediana pitämäni HS menee niin pitkälle, että alkaa käännellä faktoja sellaiseen asentoon, että tosiasiat näkyvät vinoina. Se ei siis suoraan valehtele, mutta keltaisen lehdistön tapaan kertoo vain osatotuuksia (kirsikanpoiminta), rakentaa tietoisesti vastakohtaisuuksia ja jättää ilmiselviä faktoja kertomatta. Eli tekee aivan samaa, mistä Antti Heikkilää on kirjan kriitikoiden taholta syytetty. Analysoin ja kommentoin alla syöpäkirjottelua.

Toimittaja Satu Vasantola aloitti juttunsa (Julkaistu: 16.12.2018, linkki yllä) näin:

”Syöpälääkkeet tappavat ja yksikin epäystävällinen sana voi muuttaa geenejä, väittää lääkäri Antti Heikkilän uutuuskirja.”

Kun tämän lauseen lukee ihminen, joka ei ole lukenut itse Heikkilän kirjaa (kuten suurin osa Hesarin lukijoista), hän todennäköisesti kauhistuu, vihastuu tai närkästyy. Eiväthän ne tapa, vaan parantavat! Eikä sanoilla geenejä muuteta! Heikkilän kirjan täytyy olla huuhaata! Se on vaarallinen! Näin ajattelu usein etenee.

Tästä sitten seuraa, että mielikuvissa Heikkilästä tulee syöpähoitojen kieltäjä (vaikka oikeasti ei niitä kielläkään) ja epätieteen edustaja (vaikka oikeasti nojaa tieteeseen). Eli Roisto terveysmarkkinoilla.

Mielikuvien mahtava voima

Kun mielikuva on luotu ja sitä vielä eri puolilla vahvistetaan systemaattisesti, kuten Hesari kaikkien muiden tiedotusvälineiden tavoin ja koko lääkäriyhteisön vankkumattomalla tuella teki ja saattaa tehdä edelleenkin, mielikuva alkaa muuttua kollektiivisesti jaetuksi  ”totuudeksi” siitä, että lääkäri Antti Heikkilä on vaarallinen. Esimerkiksi Iltalehti https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/23d38efc-72dc-4d60-8b1b-014f168927ba ja Ilta-Sanomat https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005963567.html jatkavat samalla tai entistä voimakkaammalla päivittelylinjalla. Tämä edelleen vahvistaa mielikuvaa.  

Näyttää siltä, kuin osa lääkäriyhteisöä ja mediaväki olisivat joutuneet kuin sopulilauman jalkoihin tai joukkopsykoosia muistuttavaan mielentilaan, jossa rikollista pseudolääkäriä iloisesti ja voitonriemuisesti ristiinnaulitaan. Tehdään ikään kuin hyviä töitä. Tunnetaan oikeuden ja tieteen voiton henkeä.

Ne, jotka vieroksuvat tällaista lynkkaushenkeä, ovat vaiti. Tai ehkäpä on niin, että useimpia ihmisiä ”ei voisi vähemmän kiinnostaa”. Tai sitten otetaan kiinnostuneena vastaan tarjottua leipää ja sirkushuveja (areenalla on nyt leijonan seuralaisena Heikkilä). Tai ajatellaan, että mikäpäs tässä, seuraillaan, miten pitkälle oikein edetään.

Kappalehden kolumni  Tietokirja vastaan epätietokirja on jo niin mahdoton, että se alkaa  naurattaa. Siinä puhutaan ulkoavaruudesta, nenän huuhtelusta huomenvirtsalla ja siitä, että tieteen nimissä ei saa puhua pötyä. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tietokirja-vastaan-epatietokirja/df764c4a-d4c1-4c3b-a78c-bb5c64e21047?fbclid=IwAR2iQ02i8T00PzHQJldQyVUN_Cqh8Kpe3lNWc6vID15dyyIgbHfTuQsMOWs

Heikkilä yhdistetään siis Heikki Haapavaaran kirjoituksessa mitä ihmeellisimpiin juttuihin. Se on sensaatiojournalismia pahimmillaan. Onkohan Haapavaara edes lukenut kirjaa?  

Hesarin ja Lääkkeetön elämä -kirjan tekstien vertailua  

Vertailen ja kommentoin seuraavassa Hesarin ja Heikkilän kirjan tekstejä. Vertaan toimittaja Satu Vasantolan 16.12.2018 jutussaan esittämiä väitteitä Lääkkeetön elämä -kirjasta siihen, mitä kirjassa todella on sanottu Hesarin kirjoittamista asioista.     

Antti Heikkilä ei väitä missään kohta kirjassaan, että syöpälääkkeet tappavat.

Hesari: Vasantola pehmentää juttunsa alussa mainintaa ”Syöpälääkkeet tappavat” kirjoituksen edetessä:  ”Kovimmat väitteensä Heikkilä esittää syövästä. Hän kirjoittaa ”brittiläisestä arviosta”, jonka mukaan sytostaattihoidot tappavat kolmanneksen niitä saavista potilaista.”

Tosiasia: Kirjassa ei sanota, että ”syöpälääkkeet tappavat” tai että ”sytostaattihoidot tappavat”, eikä sanota niiden tappavan kolmanneksen niitä saavista potilaita, vaan kirjassa todetaan, että ”Nykyisten syöpälääkkeiden teho on huono. Viime aikoina on kaiken lisäksi puhuttu paljon sytostaattien vaaroista” ja ”Brittiläisen arvion mukaan lähes kolmannes potilaista kuolee sytostaattihoitoihin ensimmäisen kuukauden aikana. Siitä huolimatta, jos potilas menehtyy, nykykäsityksen mukaan se johtuu itse sairaudesta eikä sen hoidosta.” Tämän tekstijakson lopuksi Heikkilä toteaa: Asiaa olisi syytä tutkia tarkemmin.

Kommentti: Vasantolan teksti antaa kirjan tekstistä voimakkaasti kärjistetyn ja sitä myötä vääristellyn kuvan puhumalla tappamisesta. Tällä sanalla nostetaan lukijan pelon tunnetta.  

Hesari: Sitten Vasantolan jutussa puheenvuoron saa syöpätautien professori Sirpa Leppä, joka pitää väitettä (siis syöpälääkkeiden tappavuudesta, jota kirjassa ei sellaisenaan kuitenkaan ole esitetty) outona.
Vasantolan jutussa sanotaan: ”Heikkilä puhuu syövästä kuin se olisi yksi sairaus, vaikka syöpiä on hyvin monenlaisia. On kilttejä ja hitaasti eteneviä, ja on sellaisia, joita ei voi lainkaan hoitaa. Sytostaattihoidotkin tehoavat eri potilailla eri tavoin.”

Kommentti: Heikkilä ei puhu syövästä kuin se olisi yksi sairaus, mutta hän esittää kylläkin näkemyksen, että syöpä voi olla metabolinen sairaus.

Hesari: Leppä jatkaa Vasantolan jutussa: ”Syövän tutkimus ja hoito onkin menossa koko ajan yksilöllisempään suuntaan. Siis päinvastoin kuin Heikkilä, joka suosittelee kaikille ketodieettiä ja C-vitamiinia.”

Kommentti: Tässä asetetaan vastakkain ”hyvä” asia eli se, että syövän tutkimus ja hoito on menossa yksilöllisempään suuntaan ja ”huono” asia  eli Heikkilän suositus ketodieetistä ja C-vitamiinista. Mutta nämähän ovat kaksi eri asiaa. Heikkilä näkemykseni mukaan väittää ketodieetin ja C-vitamiinin tutkimuksiin ja käytännön kokemuksiin vedoten edistävän monin tavoin terveyttä ylipäänsä. Hän ei suosittele ketodieettiä ja C-vitamiinia vaihtoehdoksi syövän lääketieteellisessä hoidossa, ei myöskään siksi, että vältettäisiin syövän yksilöllinen tutkimus ja hoito, mikä esitetään Lepän vertauksessa. Tämä on vastakkainasettelu, jota ei voi pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena.

Hesari: Sitten Vasantola jatkaa: ”Hän (siis Heikkilä) sanoo, ettei vastusta lääketieteellisiä hoitoja vaan antaa ainoastaan tukihoitoja. Toisaalta hän kuitenkin kertoo, että osa potilaista pärjää hyvin pelkällä ruokavaliohoidolla, ja väittää, että C-vitamiini tehostaa sytostaattihoidon tuloksia ja on tehokkaampaa kuin uudet syöpälääkkeet.”

Hesari: ”Tämä ei pidä paikkaansa”, sanoo Leppä ja varoittaa myös vitamiinihoidoista.

Hesari: ”Vitamiinit vaikuttavat syöpäsoluihin samalla tavalla kuin muihinkin soluihin. Kyllä syöpäsolutkin vitamiineista pitävät.”

Näin Satu Vasantola siis kirjoitti  Heikkilän kirjan syöpää koskevista asioista.

Tosiasia: Heikkilä sanoo kirjassaan: ”Maailmalla on menossa tutkimuksia C-vitamiinin ja sytostaattihoidon yhteisvaikutuksista”.  Lisäksi hän kertoo omista kokemuksistaan ja asiaan liittyvistä tutkimuksista.

Kommentti: Vasantola mitätöi ensimmäisen toteamuksensa (että Heikkilä ei vastusta lääketieteellisiä hoitoja, vaan antaa tukihoitoja) käyttämällä ilmaisua ”toisaalta”. Näin saadaan asia näyttämään siltä, että vaikka Heikkilä (muka) väittää, ettei vastusta, niin sehän voi kuitenkin (”toisaalta”)  tarkoittaa sitä, että puheet eivät vastaa käytäntöä, koska Heikkilä kertoo osan potilaista pärjäävän hyvin pelkällä ruokavaliolla ja koska hän väittää että C-vitamiini tehostaa sytostaattihoidon tuloksia ja on tehokkaampaa kuin uudet syöpälääkkeet”

Tämä on jälleen toisistaan erillisten asioiden linkittämistä vinosti yhteen. Näin saadaan itse asia sumentumaan lukijan mielessä ja lopputulokseksi syntyy mielikuva epäilyttävästä lääkäristä. Tällaisen kuvan ainakin minä sain jutun luettuani. Kun mielikuvaa sopivasti vahvistetaan, se jää elämään, se leviää ja saa uusiakin muotoja.

Juuri tällaisen mekanismin kautta mielikuvilla on paljon, monenlaisia vaikutuksia – esimerkiksi Eiran sairaalan johtoon, joka alkoi reagoida median luomien mielikuvien (ehkä myös lääkäriyhteisön) painostamana.

Kommentti: Mitätöinnin vakuudeksi Vasantola vielä sallii professorin varmistaa, että ”tämä (C-vitaminin hyödyt) ei pidä paikkaansa” ja samalla professori varoittaa vitamiinihoidoista. Lopuksi aihepiiriä vielä ”kevennetään” mainitsemalla että syöpäsolutkin pitävät vitamiineista ja että juuri siksi vitamiinit ovat vaarallisia.

Mitä kirjassa todella sanotaan?

Alla on ennen seuraavaa väliotsikkoa viisi kappaletta suoria lainauksia Heikkilän kirjan teksiosioista, joihin Vasantolan ja Lepän mainitsemat asiat liittyvät (kursivoinnit minun): 

”Nykyisten syöpälääkkeiden teho on huono. Viime aikoina on kaiken lisäksi puhuttu paljon sytostaattien vaaroista. (s. 133)

Syöpä kuitenkin valitettavasti on yhä yleisempi sairaus. Syövän hoidossa ei ole Nixonin julistaman syöpäsodan jälkeen tapahtunut mitään erityisen ratkaisevaa. Vuonna 2017 todettiin, että uuden polven syöpälääkkeetkään eivät ole tuoneet parannusta asiaan. Uudet lääkkeet lisäsivät elämää keskimäärin 2,1 kuukautta. (s. 133)

Tutkimusten mukaan sytostaattihoitojen teho on kyseenalaista, ja niistä on apua vain joissakin harvinaisissa syöpätyypeissä kuten Non-Hodgkinin lymfoomassa, kivessyövässä, akuutissa lymfoottisessa leukemiassa ja korionkarsinoomassa. Clinical Oncology -lehdessä vuonna 2004 julkaistun artikkelin mukaan Yhdysvalloissa vain 2,1 prosenttia potilaista selvisi sytostaateilla viiden vuoden seurannassa. Vastaava luku Australiassa oli 2,3 prosenttia. Sytostaattihoitoihin liittyy usein huomattavia riskejä ja komplikaatioita. Brittiläisen arvion mukaan lähes kolmannes potilaista kuolee sytostaattihoitoihin ensimmäisen kuukauden aikana. Siitä huolimatta, jos potilas menehtyy, nykykäsityksen mukaan se johtuu itse sairaudesta eikä sen hoidosta. Asiaa olisi syytä tutkia tarkemmin.”  (s.133)

”Olen tästä kokemuksestani lähtien neuvonut syöpäpotilaita ravintoasioissa. En puutu viralliseen hoitoon, annan vain tukihoitoa. Jotkut potilaat eivät ole halunneet virallisia hoitoja, ja tätä päätöstä olen kunnioittanut. Jotkut ovat pärjänneet erittäin hyvin pelkällä ruokavaliolla. Kokemukseni virallisen hoidon ja ravintohoidon yhdistelmästä ovat olleet erittäin hyviä. Hyvin moni ravintoneuvontaa saava kestää syöpähoidot aivan eri tavalla kuin ne, jotka eivät saa tukihoitoa.” (s. 135)

”Maailmalla on menossa tutkimuksia C-vitamiinin ja sytostaattihoidon yhteisvaikutuksista. Yksi tutkimus totesi samaa, mitä minäkin: potilaat kestävät lisäravinteiden ansiosta hoidot oleellisesti paremmin. Toinen tutkimus koski glioblastoomapotilaita (aivokasvain), jotka saivat suonensisäisesti C-vitamiinia yhdessä sytostaattien kanssa. Hoito pidensi näiden potilaiden elämää 4–6 kuukautta. C-vitamiini osoittautui yli kaksi kertaa tehokkaammaksi kuin uudet syöpälääkkeet ja hintakin on vain murto-osa, mitä nuo lääkkeet maksavat. Kenen etu on, ettei C-vitamiinia edes kokeilla syövän hoidossa Suomessa? Vitamiinista ei ole edes mitään haittaa.” (s. 136)

Geeneistä ja mielestä

Entäpä Satu Vasantolan juttunsa alussa esittämä
”Yksikin epäystävällinen sana voi muuttaa geenejä, väittää Heikkilä” -toteamus?

Kommentti: Väite vaikuttaa tietenkin uskomattomalta ja omituiselta, monet ajattelevat. Siltähän se vaikuttaa, kun se esitetään irrallisena. Vasantola ei avaa asiaa ollenkaan jutussaan. Koko tekstikokonaisuudessa tulkittuna lause antaa aivan toisenlaisen kuvan kuin asiayhteydestään irrotettuna. Tekstikokonaisuudessa se yhdistyy siihen, että koska sairas on aina mieleltään herkässä tilassa, hän ansaitsee tulla kohdatuksi inhimillisesti. Tämä on ymmärrettävää.

Ihmettelen, miksi toimittaja luo tälläkin tekniikalla (ei kerro asiayhteyttä) negatiivista ja pelottelevaa mielikuvaa.

Tosiasiassa Heikkilä kirjoittaa: ”Koska tiedetään mielen vaikuttavan geeneihin, asiaan kannattaa suhtautua vakavasti. Sairas ihminen on aina hyvin herkässä tilassa. Yksikin epäystävällinen sana voi aiheuttaa muutoksen potilaan geeneissä. Kyse ei ole pelkästä mielestä, vaan vaikutus tapahtuu mielessä ja ruumissa yhtä aikaa. On olemassa tutkimuksellista näyttöä siitä, että emotionaalinen trauma vaikuttaa geeneihin ja jopa trauman kokeneiden jälkeläisiin. Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin holokaustista selvinneiden ihmisten jälkeläisten elämää. Jälkikasvulla todettiin huomattavan paljon emotionaalisia häiriöitä ja alentunutta stressinsietokykyä, vaikka he itse eivät olleet kokeneet keskitysleirin kauhuja. (s. 111)

Epigeneettisesti katsottuna ainakin teoriassa trauman käsittely heti tuoreeltaan säästäisi tulevia ikäpolvia monilta sairauksilta. Tosin traumaterapian epigeneettisistä vaikutuksista ei ole vielä tutkimuksia. Ehkä vastaus löytynee amerikkalaisen biologin Bruce Liptonin kirjasta Biology of Belief (ilmestynyt myös suomeksi nimellä Ajatuksen biologia). Lipton kuvaa kirjassaan, miten mieli vaikuttaa meissä epigenettisesti. Kannattaa kiinnittää huomiota omiin tunteisiinsa. Negatiivinen asenne on vahingollista niin itselle kuin jälkeläisille.” (s.112)

Toimittajilla on paljon vastuuta

Journalistin työ on todella vastuullista. On tärkeää pitäytyä faktoissa ja välttää manipulatiivista tapaa rakentaa juttuja. Toimittajien pitäisi tarkistaa faktat.  Erityisen tärkeää on antaa sille henkilölle, joka on parjauksen kohteena, tilaa ja  mahdollisuus kertoa näkemyksensä. Heikkilän tapauksessa ei voida soveltaa teoriaa false balancesta, väärästä tasapainosta, jolla viitataan tavallisesti siihen, että asiantuntijoiden rinnalle samanarvoisiksi kommentaattoreiksi ei pidä ottaa maallikoita ja itseoppineita.

Lääkkeetön elämä -kirjassa on – painotan: huolimatta sen virheistä (jotka toivottavasti korjataan seuraavaan painokseen) – paljon sellaista asiaa ja tietoa, josta on olemassa erilaisia, toisistaan poikkeavia näkemyksiä asiantuntijoiden (lääkärien, lääke-, ravitsemus- ja muiden terveystieteen edustajien) kesken.

Kirjassa puhutaan paljon terveydenhuoltojärjestelmään ja lääketiedeinstituutioon liittyvistä pulmista. Niistä keskustelu voisi avata mahdollisuuksia kehittää sote-järjestelmää sisällöllisesti eli laadukkaammaksi, palvelultaan yksilöllisemmäksi ja asiakaslähtöisemmäksi, myös niiden ihmisten osalta, jotka eivät helposti istu käypä hoito -suositusten kaavaan.

Toimittajien olisi hyvä myös ymmärtää kokonaisuuksia eli tässä tapauksessa hahmottaa, mikä Heikkilän kirjassa on olennaisinta, mikä on se kokonaiskuva, joka kirjasta muodostuu.

Ortodoksista ja heterodoksista terveydenhuoltoa

Erinomaisessa kirjassaan Faktojen maailma kansainvälisen terveyenhuollon professori Hans Rosling yhdessä kollegoidensa kanssa toteaa, että jos lapselle antaa vasaran, hänestä kaikki alkaa näyttää naulalta. Hän muistuttaa, että lääkärit suosivat lääkehoitoa usein myös silloin kun ennaltaehkäisy olisi parempi vaihtoehto.

”Suuri tietomäärä voi vaikuttaa asiantuntijan kykyyn nähdä mikä todella toimii. Kaikki ratkaisut selvittävät erinomaisesti jonkin ongelman, mutta mikään ei ratkaise kaikkia ongelmia. On parempi tarkastella maailmaa monin eri tavoin.”  Tämän Hans Roslingin toteamuksen allekirjoitan täysin.

Oikeaoppisuuden (ortodoksisuuden) sijaan tarvitsemme monioppisuutta eli monimuotoisuutta  (heterodoksisuutta) terveydenhuoltojärjestelmäämme. Se tuo todellista valinnanvapautta kansalaisille ja parantaa pitkällä aikavälillä terveydenhuollon laatua.

Viitteet

Rosling Hans. Faktojen maailma. Otava. Helsinki 2018.

Heikkilä Antti. Lääkkeetön elämä. Otava. Helsinki 2018.