Maalin ja Maria terveyttä edistämässä – ja syytettyinä

Maalin Bergstöm toimi terveysneuvojana noin sata vuotta ennen Maria Nordinia. Kahta naista yhdistää se, että kumpaakin on syytetty vääränlaisesta auttamisesta. Peilaan Marian toimintaa Maalinin työhön 1900-luvun alkupuolella.

Maalin Bergströmiä syytettiin laittoman lääkärintoimen harjoittamisesta. Maria Nordinin verkkokurssista ”Eroon oireista” liikkuu mediassa kummallisia huhuja. Huhutaan, että  kurssi saattaa olla jollekin hengenvaarallinen, koska  joku voi saada kurssista sellaisen käsityksen (eli että tämä joku mahdollisesti tulkitsisi kurssin sanoman siten), että vakava sairaus parantuisi mielikuvaharjoitteilla ja tämän vuoksi tämä joku ei ehkä menisi lääkäriin vaikka tarvitsisi lääkärinhoitoa. (Viitteet löytyvät edellisessä kirjoituksessa).

Ymmärrän, että kaikesta terveyteen ja sairauteen liittyvästä viestinnästä (reseptien lukemisesta, lääkärin antamista ohjeista, valistusmateriaalista, lehtikirjoituksista, terveyskasvatuksesta,  terveysmainonnasta ym.) on mahdollista tuottaa monenlaisia, yksilöllisiäkin tulkintoja. Olen katsonut ”Eroon oireista” -kurssin videoaineiston ja verkossa olevan tekstimateriaalin. En yrittämälläkään saa niistä sellaista tulkintaa, että kurssi kehottaisi olemaan menemättä lääkäriin tai toimimaan jollakin tavalla omalle tai perheen terveydelle vaarallisesti.

Viestinnän vastaanotto  on yksilöiden tai ryhmien aktii­vista, merkitystä tuotta­vaa viestien (sanojen, kuvien, liikkeen ja äänten) tulkintaa. Tulkinta puolestaan on aina tietois­ta, jollakin tavoin rajat­tua vies­tin seli­tystä. Jokainen tulkitsija (tässä tapauksessa Eroon oireista -kurssin osallistuja tai sitä arvioiva henkilö) ”uloskoodaa” eli tuottaa viesteille merkityksiä  omaan tilanteeseensa, taustaansa  ja maailmankuvaansa suhteutettuna.

Julkisuudessa esitetyt näkemykset  ”Eroon oireista” -kurssin vaarallisuudesta perustuvat kahteen oletukseen:

1) Maria Nordin väittää kurssiviestinnässään (puheella, kuvilla ja teksteillä) mielikuva- ja kehoharjoituksilla parannettavan sairauksia ja

2) jotkut osallistujat tulkitsevat tai saattavat tulkita, ”uloskoodata” eli ymmärtää kurssin sanoman (viestin) yllä esitetyllä tavalla (lupauksena sairauksien paranemisesta).  

Vaarallisuusnäkemyksen 1) oikeaksi osoittamiseksi pitää katsoa kurssivideot ja lukea nettisivuilla oleva aineisto ja sen perusteella osoittaa, missä kohtaa mikäkin oletettu väite on ja miten tämä todistaa väitteen 1) eli sen että mielikuvaharjoituksilla parannetaan sairauksia, oikeaksi. Toiseksi, jos aineistossa on jotakin epäsuorasti vaarallisuuteen ”vihjaavaa”, tämä (vihje ja sen muoto) on myös tuotava selkeästi esiin. Esimerkiksi ”tulee vaikutelma” tai ”kurssi antaa ymmärtää” ovat riittämättömiä perusteluja osoittamaan kurssin  vaarallisuus jollekin ihmisryhmälle (ks. väite  2).   

Väitteen 2) oikeaksi osoittamiseksi on tutkittava, miten kurssilaiset reaalielämässä kurssin viestin ”uloskoodaavat”. Kukaan ulkopuolinen ”tuomari” tätä ei voi tehdä, koska tällaisella ”tuomarilla” on aina ikioma ”uloskoodausalustansa”, joka ohjaa tulkintaa. Jokaisella kurssilaisella on oma tapansa tulkita. Sen voi saada selville riippumatonta tutkimusmenetelmää käyttäen kysymällä kurssilaisilta ja mahdollisesti lisäksi vielä  ”vertailuryhmältä” tavallisia kansalaisia, miten he kurssin viestin ymmärtävät.  

Vasta tämän  jälkeen viranomaisen tai muun riippumattoman arvioijan on mahdollista puolueettomasti ja asiallisesti päätellä, onko kurssi hyödyllinen, miksi ja kenelle tai/ja haitallinen, miksi ja kenelle. Se, että kurssista ja sen metodista ei ole tehty tutkimuksia (hyvin harvoista valmennuksista on tehty tutkimuksia), ei tee siitä vaarallista tai huonoa.

Maria Nordinin kurssin turvallisuusarvointi on parhaillaan käynnissä.  Hyödyllisyysarvioinnista minulla ei ole tietoa, mutta olen sitä mieltä, että sellainen pitäisi tehdä, jotta ymmärrettäisiin paremmin, mistä oikeastaan on kyse ”Eroon oireista” -kurssin filosofisessa taustassa, teoriassa ja käytännössä.

Jotain samaa tapahtui sata vuotta sitten

Tutkija Suvi Rytty käsittelee Kiistellyt tiet terveyteen -kirjassa julkaistussa artikkelissaan 1900-luvun alun suomalaisen luonnonparannusliikkeen johtohahmoihin kuuluneen Maalin Bergströmin (s 1870-k.1936) toimintaa parantajana Karjalassa muun muassa Kirvun luonnonparantolassa. Maalin  Bergströmin toiminta kulminoitui konfliktiin paikallisen lääkärikunnan kanssa. Häntä syytettiin useaan otteeseen käräjillä, mutta siitä huolimatta Bergström  oli  suosittu kansan keskuudessa

Tapaus osoittaa lääkärikunnan määrittelyvallan rajallisuuden tapauksessa, jossa lääkintää koskeva lain kirjain jätti tulkitsemisen varaa. Minulla ei ole tietoa, kuka, asiakas vai jonkin alan ammattilainen on tehnyt selvityspyynnon viranomaisille Eroon oireista -kurssista. Tiedän, että sellainen on tehty ja että selvitystyö on meneillään.

Suvi Rytty analysoi sadan vuoden takaisia oikeudenkäyntien asiakirjoja.  Ne kuvaavat tuon ajan biolääketieteellisen ja luonnonhoitamisen välistä näkemyseroa, joka heijastaa jo 1800-luvulla länsimaissa kärjistynyttä laajempaa konfliktia koululääketieteen ja siitä poikkeavien lääkintäjärjestelmien välillä. Ilmiö liittyi nykyisen, luonnontieteeseen perustuvan biolääketieteen läpimurtoon ja lääkärikunnan aseman vahvistumiseen länsimaisissa yhteiskunnissa.

Alla oleva teksti koostuu lähes kokonaan Suvi Rytyn artikkelista otetuista suorista lainauksista. En ole lisännyt lainausmerkkejä erikseen.

Monet 1900-luvun alun luonnonparantajat olivat päätyneet alalle oman sairauden tai kansan keskuudessa näkemänsä hädän ja kurjuuden kautta. Useimmille parantajaksi ryhtyminen ei ollut taloudellisen pakon sanelemaa, he olivat lähinnä koulutettua keskiluokkaa tai sivistyneistöä.

Maalin Bergström nautti kansan suosiota

Maalin Bergströmiä, joka nautti laajaa kansan suosiota Karjalassa (Kirvussa ja Parikkalassa), syytettiin laittoman lääkärintoimen harjoittamisesta. Hän puolusti oikeuden istunnoissa itseään toteamalla, että hän ei harjoita lääkärintointa, koska ei anna potilaille lääkkeitä, vaan elämätapaohjeita. Neuvonnasta ja keskustelusta potilaat maksoivat hänelle pienen korvauksen. Syytteen parantajaa vastaan nostivat paikkakunnan lääkärit, joiden mielestä naisen toiminta oli vaarallista kansalaisille.

Parantaja tuomittiinkin maksamaan eri suuruisia sakkoja vuosina 1909 – 1912. Tuomiot eivät perustuneet vaarallisuuteen, vaan rahan vastaanottamiseen. Asiakkaat tosin eivät välittäneet tuomioista, vaan kävivät edelleen hänen luonaan.

Useista oikeudenkäynneistä huolimatta Maalin Bergström jatkoi parantajana kuolemaansa, vuoteen 1936 saakka. Periaatteessa lääkäreidenkään näkökulmasta haitallisia eivät kuitenkaan olleet itse luonnonparannuskeinot, sillä niitä käytettiin myös 1900-luvun alun lääketieteessä muun lääketieteellisen hoidon rinnalla. Lisäksi luonnonparannuskeinoilla oli keskeinen rooli erityisesti sairauksien ennaltaehkäisyyn keskittyneessä lääketieteen haarassa, hygieniassa.

Kirvussa ja sen lähistöllä toimivat lääkärit olivat joko kuulleet huhuja tai väittivät itse nähneensä Bergströmin neuvoista potilaille aiheutuneita haittoja, mutta oikeudenkäynneissä yksikään edes syyttäjän todistajista ei väittänyt Bergströmin neuvomia hoitoja haitallisiksi.

Bergström itse ihmetteli, miksi lääkärit jatkuvasti vainosivat häntä, vaikkei hänen hoitonsa ollut koskaan todistettavasti aiheuttanut kenellekään haittaa, mutta antoivat vaarallisia lääkkeitä käyttävien kansanparantajien – jotka Bergströmin mielestä olivat todellisia puoskareita – vapaasti harjoittaa parannustoimintaansa.

Hän kielsi koskaan harjoittaneensa lääkärin ammattia, sillä se perustui lääketieteeseen, joka oli aivan toisenlainen lääkintäjärjestelmä kuin Bergströmin harjoittama luonnonparannustapa. Luonnonparantajat  harjoittivat omasta mielestään vaarattomiin vesi-, ilma-, valo- ja ruokavaliohoitoihin perustuvaa luonnonparannusta, jolla ei ollut mitään tekemistä lääketieteen kanssa.

Sen sijaan hän kyllä tunnusti antaneensa terveydenhoidollisia neuvoja, joiden avulla ihmiset sitten itse olivat hoitaneet itseään. Lääkärit kuitenkin katsoivat myös terveydenhoidollisten neuvojen antamisen lääkärintoimen harjoittamiseksi, mikäli niiden antamista edelsi sairauden diagnosoiminen ja sen perusteella hoidon määrääminen, koska tällöin luonnonparantaja toimi kuin lääkäri.  Lääkärit näkivät asian niin, että heillä tuli olla monopoli kaiken maassa harjoitetun parantamisen – myös luonnonparannuskeinoilla tapahtuvan – suhteen, koska vain heillä oli siihen pitkän koulutuksen kautta saavutettu tarpeellinen ammattitaito.

Lääkärit halusivat suojella keinottelijoilta

Yksinoikeuttaan parannustoimen harjoittamiseen lääkärit perustelivat ensisijaisesti pyrkimyksellä suojella kansalaisia ja heidän terveyttään ”joutumasta oppimattomien puoskareiden ja sydämettömien keinottelijoiden hoitoon”.

Se mikä oli lain mukaan oikein, ei kuitenkaan kansan silmissä ollut välttämättä moraalisesti oikein. Tästä hyvä esimerkki oli Suvi Rytyn mukaan Maalin Bergströmin kolmas oikeudenkäynti Kirvun välikäräjillä kesäkuussa 1911, jolloin paikalliset lautamiehet yksimielisesti äänestivät kihlakunnan oikeuden puheenjohtajaa vastaan ja hylkäsivät Maalin Bergströmiä vastaan nostetun syytteen laittomasta lääkärintoimen harjoittamisesta.

Virallisina perusteluina esitettiin, että Bergströmin ei voitu katsoa harjoittaneen lääkärinammattia, koska hän ei ollut määrännyt neuvottavilleen minkäänlaisia lääkkeitä. Todennäköisesti todellinen syy oli kuitenkin se, että kotipitäjässään Kirvussa Bergströmin parannustoimintaa arvostettiin ja hänen parannusneuvojensa koettiin saaneen paljon hyvää aikaan.

Suvi Rytty mainitsee, että kuten lääketieteen monopolisointiprosessia Ruotsissa tutkinut Eva Palmblad huomauttaa, pyrkimys taistella ”puoskarointia” vastaan on aina ollut ensisijaisesti lääkärikunnan huoli ja tarve, kun taas poliittisten tahojen asennoituminen siihen on ollut suhdanneherkempää, mihin on vaikuttanut esimerkiksi yleinen mielipide.  Myös Kirvun kunnallis- ja terveydenhoitolautakunnan, vaivaishoitohallituksen ja kuntakokouksen esimiehet hyväksyivät Bergströmin toiminnan ja jopa todistivat hänen puolestaan oikeudessa.

Ihmiset eivät välittäneet tuomioista, koska saivat apua

Vaikka Bergströmin parannustoiminta oikeudenkäynneissä yhtä lukuun ottamatta tuomittiin laittomaksi eli toisin sanoen rikolliseksi, kansa hakeutui edelleen hänen hoidettavakseen ja ainakin ensimmäistä oikeudenkäyntiä seurannut julkisuus toimi jopa mainoksena, joka toi Bergströmille vain lisää potilaita. Kansalle ei siis näyttänyt olevan väliä sillä, pitivätkö lääkärit ja lääkintöhallitus luonnonparantajien toimintaa vääräoppisena tai laittomana, vaan tärkeintä oli se, nähtiinkö sen auttavan ihmisten vaivoihin ja sairauksiin, joiden parantumisesta millään hoidolla, edes lääketieteellisellä, ei vielä tuona aikana ollut takeita.

Oikeudenkäynnit loppuivat vuonna 1912, kun paikalliset viranomaiset eivät enää halunneet käydä häntä vastaan oikeutta osittain parantajan kansansuosion vuoksi ja osittain ehkä siksi, että syytteitä nostanut lääkärikunta sovelsi itsekin naisen suosittelemia ravitsemus- ja hygienianeuvoja.

Tässä kirjoituksessa lähes koko teksti, joka koskee Maalin Bergstömiä on suoraa lainausta vaikkakin  ilman lainausmerkkejä Suvi Rytyn tutkimusartikkelista (ks. viite) .

Artikkelikuva on Kati Sarvelan tekemä. Se on symbolikuva, eikä esitä Maalin Bergstömiä.

Lähteet

”Eroon oireista” – verkkokurssi. Katsottu 17.-18.10.2019.

Suvi Rytty. ’Puoskarointia vai puhdasta auttamisen halua? Luonnonparantaja Maalin Bergsröm ja laittoman lääkärintoimen harjoitus 1900-luvun alun Suomessa’. Teoksessa Hokkanen M. & Kananoja, K. (toimi.) Kiistellyt tiet terveyteen. Parantamisen monimuotoisuus globaalihistoriassa, 130-164. SKS Historiallisia tutkimuksia 237. Helsinki 2017.