Tag Archive | puut

Metsä lääkkeenä

Syvällä metsässä, huojuvien latvusten suojassa koen uudistuvani. Tuntuu kuin puhdistuisin sisäisesti. Mistä tämä elähdyttävä kokemus voi johtua? Varmaankin siitä, että luonto tarjoaa minulle mahdollisuuden tulla lähemmäksi itseäni, sitä aitoa minää, joka tuppaa arkihumussa unohtumaan.

Metsä on myös pyhä paikka. Se on monen suomalaisen kirkko, jossa sielu kohoaa kohti jotakin korkeampaa, itsen ja egon ulkopuolelle. Sielua ei nykytiede tunnista, mutta yksityinen ihminen sen kyllä kokee ilmiönä, joka tuntuu sisäisesti, mutta samalla ulottuu myös itsen ulkopuolelle. Metsällä on sielua ja mieltä tervehdyttävä vaikutus.

Tänä vuonna on ilmestynyt monta hienoa terveysmetsäkirjaa. Ne ovat merkki siitä, että yleinen mielipide terveyden vaalimisesta ”luonnollisesti” on muuttumassa. Metsä on hyvä lääke moneen ongelmaan.

Teknologiavillityksen tuoksinassa luonnon parantava voima pääsi useiksi vuosikymmeniksi melkein unohtumaan. Uskottiin, että luonnolla ei ole juurikaan terveysvaikutuksia ja että se pääasiassa ”vain” virkistää.  Nyt ajattelutapa on radikaalisti muuttumassa.

Puun halaajia ja muita parantavaan luontoon uskovia ei enää katsota vinoon.

Puun halaaja Sisko

Luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinnille nähdään paljon laajempana kuin vain piristyksenä tai  luonnossa liikkumisen fyysistä kuntoa kehittävänä vaikutuksena. Tutkimus on osoittanut mikrobiomin yhdistävän ihmissolujen DNA:n ympäristön DNA:han. Toisin sanoen ihminen liittyy luontoon soluillaan.  Tästä kirjoitin tammikuussa 2017 luettuani Lääkäriseura Duodecimin artikkelin Luontoaskel tarttumattomien tulehdustautien torjumiseksi https://liinanblogi.com/2017/01/16/luonnon-esiinmarssi-terveydenhuollossa/

Mikrobit ja mieli

Luontoyhteys koskettaa myös mieltä. Ihmistä ei oikeastaan voi jakaa erilliseen kehoon ja siitä irrallaan olevaan mieleen. Osuvampaa on puhua kehomielestä. Mikrobit ja psyykkiset tilat voivat olla yhteydessä, kuten viime tammikuun Duodecim kirjoittaa:

Suoliston mikrobiston ja keskushermoston välillä on neuraalisia, endokriinisia ja immunologisia yhteyksiä, jotka vaikuttavat käyttäytymiseen ja aivojen toimintaan. Vaikutusta on havaittu molempiin suuntiin: stressi voi muuttaa suoliston mikrobiston koostumusta ja se puolestaan stressiherkkyyttä ja tunne-elämää ohjaavien aivoalueiden aktiivisuutta. Masennuksen yhteydet mikrobiston monimuotoisuuteen ja toimintaan ovat ajankohtainen tutkimusaihe.”

Terveysvaikutuksia

Luonnon terveysvaikutukset ovat todellisia ja niistä on myös suomalaista tutkimusta, kuten Tampereen yliopiston psykologian professori Kalevi Korpelan johtamat tutkimushakkeet osoittavat. Kansainvälistä tutkimusta on paljon. Tuoreessa Florence Williamsin  Metsän parantava voima -tietokirjassa kerrotaan seikkaperäisesti, mutta yleistajuisesti alan tutkimuksesta  Lähivuosina tutkimus vilkastunee edelleen. Tällä tulee mitä todennäköisimmin olemaan vaikutusta hoitopalvelujen ja terveyden edistämistoiminnan uudelleen suuntautumiseen. Lääkkeettömät hoitomuodot saanevat ansaitusti nykyistä enemmän tilaa terveydenhuollossa.

Tutkimusten perusteella tiedetään luonnon vaikutuksista muun muassa, että

–         ihmiset kokevat luonnossa oleskelun psykologisesti rentouttavaksi

–         verenpaine jonkin verran laskee, syke rauhoittuu, kortisolitasot pienenevät

–         unen laatu koetaan paremmaksi

–         yleiset mielialavaikutukset ovat myönteisiä

–         sairaalan viherkasvien on osoitettu vaikuttavan kivun kokemisen vähenemiseen, mikä voi olla psykologinen seikka siksi, että huomio voi helpommin siirtyä pois kivusta.

Sipoossa on toteutettu terveysmetsähanke, jonka vetäjä, Sipoon terveyskeskuksen johtava lääkäri  Anders Mickos  totesi Ylen helmikuussa 2017 lähettämässä  ohjelmassa Mikä on terveysmetsä http://areena.yle.fi/1-3955570 :

–         Tämä on sen verran uusi asia, että laajempaa keskustelua ei ole syntynyt. Jos pystytään tutkimuksella osittamaan, kenelle metsän terveysvaikutukset toimivat ja miten tällaista terveyden edistämistä käytännössä toteutetaan, niin uskon että lääkärikunta on asialle avoin.

Toimittajan kysymykseen ”Onko vaikea perustella lääkärikollegoille tällaista kokonaisvaltaista hoitoa?”  Anders Mickos vastasi:

–         Lääketieteessä on usein tapana ajatella, että kaiken hoitamisen pitäisi olla tieteellisesti todistettu juuri lääketieteen menetelmin. Metsän terveysvaikutuksista on maailmalla valtavasti tutkimuksia, mutta ei välttämättä lääketieteen metodein tehtyjä. Luonnosta on kuitenkin tutkimusten mukaan terveyshyötyjä.

–         Joillekin lääkäreille tämä voi ehkä olla kynnys, mutta on paljon myös lääkäreitä, jotka intuitiivisesti tajuavat, että tällainen juttu toimii ja jotka luottavat maailmalla saatuihin tutkimustuloksiin.

Sipoon projektissa tehtiin terveysmetsäretkiä sosiaali- ja terveysaseman potilaille. Mukana oli muun muassa kakkostyypin diabetesta sairastavia. Palautteet olivat erinomaisia ja ihmiset todella huomasivat luonnon hyvät vaikutukset.

Luonto on täydentävää hoitoa

Marko Leppänen ja Adele Pajunen kertovat ihastuttavassa Terveysmetsä-kirjassaan Sipoon projektista ja ylipäänsä luonnon terveysvaikutuksista kiinnostavasti, havainnollisesti ja asiantuntevasti. Kirjoittajien sukunimetkin tulevat hauskasti metsästä.

Heti kirjan johdannossa maantieteilijä-toimittaja Leppänen ja biologi-luontokasvattaja Pajunen muistuttavat, että terveysmetsä ei sijoitu vastakohdaksi tai vaihtoehdoksi modernin lääketieteen mukaisille hoidoille, vaan niiden rinnalle ja tueksi:  ”Hoitoa vaativista terveysongelmista kärsiviä emme missään tapauksessa rohkaise korvaamaan lääkärikäyntejä luontoon menolla. Kirjassa esitetyt vinkit eivät myöskään korvaa lääkärin tai sairaanhoitajan ohjeita tai neuvoja.”

Näin kirjoittajat varmistavat selustansa, ettei kukaan pääse syyttämään heitä puoskaroinnista eli laittomasta lääkärin toimen harjoittamisesta.  Ehkä tässä ollaan turhan varovaisia. Toisaalta, on toki mahdollista ajatella myös siten kuin muuan kaverini K ajattelee. Hänen mielestään luonto, luonnollinen parantuminen ja ylipäänsä luonnonmukaiset hoidot  ovat alkuperäistä ja tavanomaista eli sitä hoitamista ja parantumista, jota tapahtuu koko ajan arjessa. – Modernit lääkkeet ja kirurgia tulevat tälle jokapäiväiselle terveydenhuollolle täydennyksenä, K sanoo.

Oli miten oli, erityisen ilahduttavaa on lukea, että Leppänen ja Pajunen tarkoittavat ”terveydellä” kokonaisvaltaista toimintakyvyn, sopusoinnun ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Ei siis vain sairauden poissa oloa tai vamman puutetta.

Kirjasta saa yleiskäsityksen siitä, mitä Suomessa on tutkittu ja kuinka valtavasti maailmalla on tutkimustietoa luonnon terveysvaikutuksista. Myös Williamsin kirjassa on Suomea koskeva jakso. Siinä kerrotaan muun muassa Korpelan johtamista ympäristö- ja terveyspsykologian hankkeista. Korpela on jo vuosia ryhmineen tutkinut luonnon, esimerkiksi  luontopolkujen hyvinvointivaikutuksia.  Tampereen yliopistossa on parhaillaan Korpelan johdolla tekeillä useita teemaan liittyviä väitöskirjoja.

Filosofointia metsästä

Kirjassa Metsäpolun filosofiaa filosofi Jukka Mikkonen pohtii metsän kauneutta, lahopuun lumoa ja muita luontoarvoja. Ohueen kirjaan on koottu tukeva annos metsäfilosofiaa. Mikkosen haastattelun voi lukea vastikään julkaistusta Elonkehä-lehden numerosta 2/2017.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä mainitsen Sinikka Piipon teoksen Elinvoimaa puista. Kasvitieteen professori antaa kauniisti taitetussa kirjassa kuvin ja sanoin konkreettisia ohjeita metsien moninaisten antimien hyödyntämiseksi.

Hän esittelee kuinka luonnon antimia voi käyttää rohtoina, ruokina ja juomina. Piippo auttaa katsomaan puita uusin silmin, näkemän niiden monipuolisuuden. Metsissä ja puissa on terveyden avaimet.

Loppukevennyksenä esittelen suomalais-metsäistä hattumuotia muutaman vuoden takaa. Vasemmalta: (Pau)liina, David ja Sisko:Metsäistä hattumuotia

Kirjoja

Leppänen Marko ja Pajunen Adela. Terveysmetsä. Gummerus. Keuruu 2017.

Mikkonen Jukka. Metsäpolun filosofiaa. Niin&näin. Tampere 2017.

Piippo Sinikka. Elinvoimaa puista. Minerva. Helsinki 2017

Williams Florence. Metsän parantava voima. Minerva. Helsinki 2017

Artikkeli

Kyllönen Vesa. Metsätiedon muodoista (Jukka Mikkosen haastattelu) Elonkehä 2/207 s. 34-41.

 

Puu tykkää halaamisesta

Pirkko Kotirinta kysyy ”Mitä mieltä puu on halaajistaan?” (HS 12.6.2016)

Hän kertoo Seppo Vuokon juuri ilmestyneestä kirjasta Latva pilviä piirtää (Maahenki): ”Kirja avaa hienosti puiden olemusta. Vuokko, palkittu kasvitieteilijä, muistuttaa tieteeseen nojaten, että puu näkee, vaikka sillä ei ole silmiä, tuntee, vaikka sillä ei ole hermoja, haistaa, vaikka sillä ei ole nenää ja kuulee, vaikka sillä ei ole korvia.”

WP_20160607_15_18_00_Pro

Kirjoituksen lopussa Pirkko Kotirinta pohdiskelee: ”Kun seuraavan kerran halaan puuta, mieleen saattaa putkahtaa kysymys: Mitä puu oikeastaan ajattelee rutistuksestani. Toivottavasti se tykkää.”

Kyllä se tykkää. Usko pois, Pirkko.

Puu on siinä mielessä ihmisen kaltainen, että se syntyy, kasvaa, kurkottaa valoon, on vuorovaikutuksessa kanssapuidensa kanssa, aistii ympäristöään ja osallistuu tulevien puusukupolvien synnyttämiseen ja kasvattamiseen. Se tarvitsee kasvaakseen ravintoa ja vettä kuten ihminenkin. Se osallistuu ihmiskunnan suojeluun olemalla oma itsensä eli puu puiden joukossa, yleensä metsässä. Se vaalii kaiken luomakunnan, myös ihmisen, hyvää aidolla puun luonnollaan. Se hengittää meille ihmisille happea.

Minussa ja kuusessa on paljon samaa. Joskus värisen kuin haavan lehti, levittäydyn ympäristööni tuuheaoksaisen koivun tavoin ja seison jämäkän männyn lailla tukevasti maassa, vaikka huojunkin tuulessa. Latva liikkuu vapaana taivaalla, mutta juuret työntyvät tukevasti maahan.

On hienoa tuntua puulta.

Juuri puuntunnun vuoksi ei minun, ei myöskään Pirkon, tarvitse aprikoida, tykkääkö mänty halaamisesta. Jos itse pidän rungon lempeästä kosketuksesta, voisin olettaa että rungollekaan ihmisen ystävällinen iho ei ole vierasta, vaan tuttua ja mukavaa.  Mehän olemme samaa luomakuntaa ja samaa alkulähdettä. Samaa ainetta ja henkeä.

Tutkijat ovat osoittaneet, että puut kommunikoivat lajitovereidensa ja muidenkin elollisten kanssa.

Ihmisintuition tunnistamat metsän henget ovat siis todennäköisesti faktaa!

Kotirinnan juttu:  http://www.hs.fi/paivanlehti/12062016/a1465617197702

WP_20160607_14_43_19_Pro

”Kuivoo vein kaperoo” joulukuussa

Veneet kaadettu talviunille 8.12.2014

Veneet kaadettu talviunille 8.12.2014

Kävin aamulenkillä metsässä ja rannalla. Sataa tihuutti jouluista pyhää vettä. Pyhyys tulee järvestä, mutta märkyys taivaasta. Aamun siniharmaus Pyhäjärven yllä ja Pyynikin puiden lomassa tuntui yhtä hartaalta kuin muinaisten Siperian shamaanien luonnon kunnioitusseremoniat metsäkirkoissaan.

Rungon sateinen ja kuivempi puoli.

Rungon sateinen ja kuivempi puoli.

Puiden hoitavasta huomasta kotiin tallustellessani muistan itsenäisyyspäivän juhlien sankarin, 101-vuotiaan Hannes Hynösen kommentit. Ne taas nostavat mieleeni kahden savolaismiehen keskustelun.

Kaverukset seisovat vieretysten mietteissään ja katselevat tuvan ikkunasta ulos.  Sataa kaatamalla. Kaveri sanoo: ”Lähettäiskö ulos kävelylle?”. Toinen vastaa: ”Mutta siellähän sattaa vettä”, johon ystävä toteaa: ”Mitäs tuosta, kuivoo vein kaperoo (=kuivaa veden kaperoa = tosi kuivaa vettä)!

Absurdia, mutta iloista.

Huumori taitaa olla yksi pitkän iän salaisuus. Jos eläisin yhtä vanhaksi kuin mikkeliläinen Hannes on nyt, toivoisin kehittyväni yhtä hauskaksi kuin hän on.

Jos elän vanhaksi, niin tätä (itsenäisyyspäivän juhlaa Presidentin linnassa) on mukava muistella”.

Satavuotiaalta taitavasti sanottu.

No, onkos tullut kesä.. Pyynikki 8.12.2014

No, onkos tullut kesä…      Pyynikki 8.12.2014.

Altain huiput siintelee

Altain tasavallassa, Venäjän federaation eteläisessä osavaltiossa vuoret, joet, vuoripurot, laaksot, solat ja jokien suistot hallitsevat maisemaa. Nyt olen elänyt todeksi 30-luvun humpan,  jonka sanat alkavat näin:

”Nuo Altain huiput siintelee tasolla pilvien

ja  vuoripuro solisee alla vanhain pyökkinen..”

Venäjän eteläinen, runsaan 200 000 asukkaan Altain tasavalta sijaitsee Kazakstanin, Kiinan ja Mongolian rajalla. Väestöstä noin 57 %  on venäläisiä ja 30 % on altailaisia. He puhuvat altain kieltä.  Eri heimoilla on oma murteensa kuten eri puolilla Suomeakin asuvilla on.  Maassa asuu myös turkkilaisia, kazakkeja, telengiittejä, ukrainalaisia ja muita.

Altain tasavallan kartta. Numeroidut alueet ovat luonnonsuojelualueita.

Altain tasavallan kartta. Numeroidut alueet ovat luonnonsuojelualueita.

Siperialaiseen tapaan talvet ovat yleensä kylmiä ja kesät kuumia.  Kevään tulo on nopeaa ja voimakasta. Viime keväänä ja alkukesästä tulvat olivat niin rajuja, että monin paikoin teitä sortui ja siltoja huuhtoutui jokien mukana.

Vasil, opas ja tulkki.

Vasil, opas ja tulkki.

Seitsenhenkisen ryhmämme  kiersi Altaita oppaanaan 26-vuotias Vasil. Hän on syntynyt perheeseen, jossa puhutaan altain ohella venäjää.  Olemme Vasilin tämän vuoden viimeinen turistiryhmä.  Kielten opiskelu pääkaupungin, Gorno-Altaiskin (Vuoristo-Altaisk) yliopistossa vie nuoren miehen ajan talvisin. Hän  muistuttaa, että hänen nimensä ei ole venäläisittäin Vasili, vaan altailaisittain Vasil, ilman lopun i:tä.

Ajamme pitkiä matkoja hyvin huonokuntoisia ja kuoppaisia teitä. Maisemat vaihtelevat. Metsätaipaleet muistuttavat Suomen metsiä. On koivuja, kuusia, lehtikuusia ja Siperian ikiomia puita sembramäntyjä (Pinus Sibirica). Vuoria, vuoristojen välissä aukeavia laaksoja ja kapeita solia sen sijaan Suomessa ei näe. Ne ovatkin Altain ydinmaisemaa.

Kun pysähdymme vuoristojärvelle, tuntuu kuin siihen olisi hyvä jäädä. Olemaan.

Vuoristojärven takana kohoavat lumiset huiput.

Vuoristojärven takana kohoavat lumiset huiput.

Tarve jatkaa matkaa haihtuu raikkaaseen vuoristoilmaan ja jumalaiseen näkymään, jonka tarjoavat järven takaa loistat lumihuiput. On helppo hengittää ja sulautua auringon kultaamiin jäisiin rinteisiin.

Ihailemme maisemaa,  mutta jatkamme kuitenkin matkaa. Edessä on paljon nähtävää ja koettavaa.

*      *     *                                   *     *     *                                        *     *     *

Muutama tunti sitten S7 Siberian Airlines laskeutui Helsingin lentokentälle.  Altain ja Itä-Kazakstanin reissu on ohi.  Junamatka Tampereelle on tasaista. Ei ole töyssyjä ja hyppäyksiä, joissa pää kolisee kattoon, jos ei pidä varaansa. Myös kotimaisema on tasaista. Ei laaksoa ei kukkulaa.  Altailla näkee melkeinpä koko ajan vuoria, oli missä osassa maata tahansa.

Voin kuvitella, että vuoristomaassa kasvaneelle Suomi saattaisi osoittautua liian tasaiseksi, lättänäksi maaksi. Minulle se on kuitenkin hyvä, koska tämä on kotimaa. Mutta Altaikin on upea.

Siitä ja Itä-Kazakstanin kokemuksista kerron lisää ensi viikolla.

San Franciscon kukkaloistoa

Botanical Garden SF 1

San Franciscon Golden Gate Park, yksi maailman suurimmista ihmisen rakentamista puistoista on kaupungin ylpeys. Yli 400 hehtaarin alueelle on useiden puurahojen lisäksi mm. taidemuseo ja luonnonhistoriallinen museo. Siellä on myös monipuolisia urheilumahdollisuuksia. Kaupunkilaisten rakastaman puiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja japanilaisessa teepuutarhassa vierähtää turistiltakin helposti koko päivä.

Golden Gate Parkin maaliskuisia värejä:

Japanilainen puutarha 8

Botanical Garden 12

Botanical Garden SF 8

Botanical Garden SF 7

Japanilainen puutarha 1

Japanilainen puutarha 3

 

Mielessä valo

Tity-tity-tity-tity, nopeatempoinen viserrys herättelee talviunesta, horroksesta jossa olen saanut levätä yli pimeimmän ajan. Alkava kevät nostaa tunteita. Sisällä kihelmöi ja kiertää kutkuttavasti, kun luonto ilmoittelee erilaisin merkein heräämisestään.

Koivujen rungoista ymmärrän puiden olevan jo valveilla. Kosketan karhean samettista pintaa. Kädessä tuntuu lämpöä.  Mahla, elämän neste virtaa siellä jo. Tämä runko ei todellakaan enää nuku, se sykkii elämään herännyttä puunhenkeä.

Koivun runko lähikuva 2013-11-24 13.32.17

Maan tuntee tuoksusta. Valkoisia läikkiä näkyy enää harvakseltaan. Lumen liiskaamat, puoliksi mädäntyneet lehdet peittävät viimevuotista metsänheinää. Näkymää ei voi sanoa kovin värikylläiseksi, mutta kevättalvisen maan tuoksusta on pääteltävissä, että kylmin aika meni jo.

Pitkän pimeän jakson jälkeen aamuaurinko heittää yllätyssäteitään. Vaikka puiden katveessa on vielä harmaanruskeaa, taivaalta virtaa oksien välistä valoa. Superenergiaa.

Mielialani valostuu, kevenee, kirkastuu. Ajatus laajenee ja alan kuulla lintujen liverryksen kirkkaampana. Alan nähdä punaista, vihreää ja oranssia harmaudessakin. Näen ne ehkä sydämelläni, jossa on suru, ilo ja lukuisa joukko muitakin tunnelmia vierekkäin. Tai ehkä näen ihollani. Käsitän, että elämä ei ole musta-valkoista, vaan värikästä. Tajuan itsekin eläväni tätä värikkyyttä todeksi. Olen osa luontoa kuten kaikki ihmiset ovat.

Rinnassa hienovaraisina värähtelyinä keinuva kevät levittäytyy koko kehoon. Tulee hyvä mieli.

Juuri nyt hyvää mieltä täydentää Kalifornian aurinko!

Saavuin nimittäin San Franciscoon. Täällä on lämmintä ja valoa. Katselen muutaman päivän tätä kuuluisaa ja monikulttuurista kaupunkia ja sitten otan bussin pohjoisen suuntaan, Petalumaan, tapaamaan täkäläisiä shamanoijia ja tutustumaan Amerikan alkuperäiskansojen parantamistraditioihin.

 

Minua narutettiin metsässä

Narutettu puu.

Puhuttiin äskettäin ystäväni M:n kanssa puiden hienoudesta ja niiden parantavasta vaikutuksesta. Käyskentelemme kumpikin omilla paikkakunnillamme usein lähimetsiköissä hoitamassa itseämme. Samalla siinä tulee hoidetuksi luontosuhdettakin.

Metsä on kuin puoliso. Se antaa paljon, kun sitä rakastaa. Se kaipaa kunnioitusta, läsnäoloa ja läheisyyttä. Se antaa aikaa, kun sille antaa aikaa. Puiden halaaminen vahvistaa ja runkoihin voi nojata.

Metsän hengessä heijastuvat kulkijan omat fiilikset.

Tänään minua narutettiin metsässä. Tässä tunnelmat:

Hämmästyn todella kohdatessani Pyynikillä kesäteatterin lähistöllä toisiinsa sidottuja puita. Niiden ympärillä on lankoja. Narutettu alue on noin 20 neliömetrin suuruinen.

En pääse nojailemaan näihin puihin. Räplään lankoja, kokeilen, josko ne soisivat. Eivät soi. Hieman antavat periksi.

Narut ovat materiaalinen este etenemiselleni. On koukattava sivuitse ja kierrettävä sidottu puurykelmä. Mutta ensin jään ihmettelemään.

Kukahan nämä tähän on sitonut? Mittaillaanko tässä jotakin? Pilaileeko joku? Olisiko tämä ehkä taideinstallaatio kertomassa meille, että ottakaa oppia metsästä?

Puiden kuuluu olla vapaita, niitä ei saisi kahlita ja rajoittaa.

Voi ilmiön tietysti tulkita myönteisestikin. Narut ikään kuin  jäsentävät metsää. Rajaavat puiden tilaa. Langat liittävät männyt, lepät ja koivut toisiinsa. Me olemme nyt ryhmä, me pidämme yhtä. Liity, ihminenkin meihin!

Katselen naruteosta eri kulmilta. Tulee mieleen, että pitäisi tietää mikä tämä on. Mutta miksi oikeastaan pitäisi tietää? Narut ovat tässä varmaan aikaansa. Sitten ne kerätään pois tai ne katkeilevat, kuluvat ja maatuvat lopulta itsestään.

Puut elelevät sitten ilman naruja. Omina itsenään.

Naruja puissa

Lankateos Pyynikin puissa maaliskuussa 2014.