Pirkko Kotirinta kysyy ”Mitä mieltä puu on halaajistaan?” (HS 12.6.2016)
Hän kertoo Seppo Vuokon juuri ilmestyneestä kirjasta Latva pilviä piirtää (Maahenki): ”Kirja avaa hienosti puiden olemusta. Vuokko, palkittu kasvitieteilijä, muistuttaa tieteeseen nojaten, että puu näkee, vaikka sillä ei ole silmiä, tuntee, vaikka sillä ei ole hermoja, haistaa, vaikka sillä ei ole nenää ja kuulee, vaikka sillä ei ole korvia.”
Kirjoituksen lopussa Pirkko Kotirinta pohdiskelee: ”Kun seuraavan kerran halaan puuta, mieleen saattaa putkahtaa kysymys: Mitä puu oikeastaan ajattelee rutistuksestani. Toivottavasti se tykkää.”
Kyllä se tykkää. Usko pois, Pirkko.
Puu on siinä mielessä ihmisen kaltainen, että se syntyy, kasvaa, kurkottaa valoon, on vuorovaikutuksessa kanssapuidensa kanssa, aistii ympäristöään ja osallistuu tulevien puusukupolvien synnyttämiseen ja kasvattamiseen. Se tarvitsee kasvaakseen ravintoa ja vettä kuten ihminenkin. Se osallistuu ihmiskunnan suojeluun olemalla oma itsensä eli puu puiden joukossa, yleensä metsässä. Se vaalii kaiken luomakunnan, myös ihmisen, hyvää aidolla puun luonnollaan. Se hengittää meille ihmisille happea.
Minussa ja kuusessa on paljon samaa. Joskus värisen kuin haavan lehti, levittäydyn ympäristööni tuuheaoksaisen koivun tavoin ja seison jämäkän männyn lailla tukevasti maassa, vaikka huojunkin tuulessa. Latva liikkuu vapaana taivaalla, mutta juuret työntyvät tukevasti maahan.
On hienoa tuntua puulta.
Juuri puuntunnun vuoksi ei minun, ei myöskään Pirkon, tarvitse aprikoida, tykkääkö mänty halaamisesta. Jos itse pidän rungon lempeästä kosketuksesta, voisin olettaa että rungollekaan ihmisen ystävällinen iho ei ole vierasta, vaan tuttua ja mukavaa. Mehän olemme samaa luomakuntaa ja samaa alkulähdettä. Samaa ainetta ja henkeä.
Tutkijat ovat osoittaneet, että puut kommunikoivat lajitovereidensa ja muidenkin elollisten kanssa.
Ihmisintuition tunnistamat metsän henget ovat siis todennäköisesti faktaa!
Kotirinnan juttu: http://www.hs.fi/paivanlehti/12062016/a1465617197702
