Laestadiuksen vaiettu saamelaisuus

Särkynyt lautanen.

Särkynyt lautanen.

Andreas Alarieston rikkinäinen Matkaaja.

Andreas Alarieston rikkinäinen Matkamies.

Lars Levi Laestadius (1800-1861) oli saamelainen, mutta suhde Lapin alkuperäiskansaan oli kaksijakoinen. Yhtäältä  hän oli lappalaisten puolella ja todisteli vallanpitäjille esimerkiksi tutkimuksessaan Lappalaisen mytologian katkelmia, että kansa oli hyvää. Se oli suureksi osaksi luopunut pakanuudesta ja kääntynyt kristilliseksi. Toisaalta hän vastusti heidän ikiomaa maailmankuvaansa ja kaikin keinoin käännytti luontouskovaista kansaa sille uuteen ja vieraaseen kristinuskoon.

Laestadius oli itse puoliksi saamelainen ja vaikutti rakastavan maataan. Hän myös muistutti, että syntinen ”epäjumalien palvonta”, josta valtio ja kirkko nimen omaan alkuperäsiväestöä syytti,  näytti olevan suosittua myös kirkon sisällä. Varsinkin kaupungeissa sitä oli Laestadiuksen mukaan paljon. Hän nimittäin katsoi epäjumaliksi sukupuolimoraalin loukkaukset, shamaanirummut  ja juopottelun.

Laestadiuksen yksi tärkeimpiä julistuksia saamelaisille olikin oikean uskonnollisen hengen herättäminen ja raittiuden edistäminen. Hengellisen herätyksen saatuaan vuonna 1844  hän jätti muut aktiviteetit, kuten tutkimustyön ja keskittyi jumalansanan julistukseen.

Hänestä kehittyi herätysliikkeen johtaja ja omaperäinen saarnaaja, joka käytti elävää, joskus kovaakin ja tunteellista puhetta.  Se meni varmasti perille kansan syviin riveihin.  Tämä ärsytti monia virallisen kirkon johtajia ja saarnoista jopa kanneltiin ylemmille tahoille.

Uskonnolliset tunteet

Tuohon aikaan kavahdettiin kaikkea spontaania uskonnollisten tunteiden ilmaisua. Ideologia edusti  eurooppalaisen valistushengen rationalistista perintöä. Valtiolla ja kirkolla oli yhteisesti sovittu kontrollointivalta kansalaisiin nähden. Laestadiusta tämä ei tyydyttänyt. Hänelle uskonnolliset tunteet ja jumaluuden henki olivat tärkeitä. Myös saamelaisten käännytys paheellisesta juoppoudesta oli yksi hänen toistuvia puheenaiheitaan.

Lapin muinaisen, ei-kristillisen maailmankuvan vainoaminen, johon Laestadiuskin osallistui,  on ymmärrettävissä siitä näkökulmasta, että vielä 1700-luvun alussa uskonnollisuus ei ollut yksityisasia samalla tavoin kuin se nykyisin on. Puhdasoppisuuden mukaan uskonnon piti olla kollektiivista.

Papiston valta vahvistui entisestään, kun Ruotsissa säädettiin vuonna 1726 niin sanottu konventikkeliplakaatti, joka antoi ainoastaan papeille luvan saarnata.

Tällä tavoin käytännössä kiellettiin uskonnolliset kokoontumiset, kuten maallikkojen seurat kodeissa. Papit toimivat kuin virkamiehet ja kansanvalistajat julistamalla saarnatuoleistakin enemmän käytännön ohjeita maanviljelykseen kuin hengen viljelyyn. (Pentikäinen ja Pulkkinen 201, 137). Herätyksen saatuaan tämä ei riittänyt Laestadiukselle.

Laestadiuksen äiti oli saamelainen

Saarnoissaan Laestadius käytti eläviä, vahvoja kielikuvia, jotka puhuttelivat aikalaisia. Hän  sovelsi unhoon painuvan kansanuskon luonnonläheistä sanastoa. Hän tavallaan lainasi shamanistisia  noita-ajatuksia omaan julistukseensa.  Hän puhui mm. maahisista ja muista saamelaisen kansanuskon olennoista.

Suureen suosioon vaikuttivat tämän lisäksi loistavat puhujan lahjat, mutta myös se, että  Laestadius saarnasi ruotsin lisäksi myös paikallisella kielellä eli saameksi. Se oli perhesyistä  hänen tunnekielensä.  Äiti oli etelä-saamelainen.

Hän puhui samaa kieltä kuin kuulijansa.

Laestadiuksen esi-isät olivat Ruotsin Lappiin jo 1500-luvulla asettunutta sukua. Siinä oli pappeja monen sukupolven ajan ennen Lars Leviä. Suurimman osa pappisurastaan hän toimi saamelaisten keskuudessa, joiden osaksi hän todennäköisesti itsensä tunsi. Tämä ei voinut olla vaikuttamatta saarnaajaan, jolle hengellisyyden tunne oli tärkeää.

Saattaa olla, että saamelaiseksi itsensä kokemisen tunne johti psykologiseen ristiriitaan. Hänenhän piti virkansa puolesta vastustaa lappalaisten pakanallista historiaa. Toisaalta hän saattoi itse tuntea sielunsa kuuluvan juuri saamelaisuuteen, siihen myyttiseen mielenmaisemaan, johon hän herätysliikkeen saarnaajana sitten nojautuikin.

Olikohan hän vähän niin kuin särkynyt saviruukku tai rikkoontunut lautanen, jonka palaset etsivät toisiaan tullakseen taas ehyeksi astiaksi? Hyväksyiköhän Laestadius koskaan silloisessa saamelaisvastaisessa mielipideilmastossa omaa saamelaista taustaansa?

Joka tapauksessa puheillaan ja kirjoituksillaan  hän vetosi kansaan. Ja kansa kuunteli – myös muualla kuin Lapissa ja myös hänen kuolemansa jälkeen. Tänäänkin.

NykyisinLars Levin perustama herätysliike on jakaantunut moneen eri ryhmittymään, joista suurin on vanhoillislestadiolaiset. Heitä on arviolta 100 000.

Talvimetsää10

Kolmen Laestadius-kirjotukseni päätteeksi haluan kertoa, että lestadiolaisuudella on minulle ylisukupolvista merkitystä, vaikka en ole ollut enkä ole nytkään lestadiolainen.

Mukava Ida-isoäitini muistui mieleen lukiessani uutisia karmeista pedofiliatapauksista, uskonnollisesta ahdasmielisyydestä  ja  lestadiolaisliikkeen viimeaikaisista valtataisteluista.  Lapsuuden kokemukseni lestadiolaisuudesta on kuitenkin lämminhenkisen isoäidin vuoksi positiivinen. Mummo oli lempeä, ei ollenkaan tiukka moralisti, vaikka ei itse 60-luvulla katsonutkaan televisiota. Alkoholin juomista hän piti erittäin pahana asiana. Mummo asui neljän sadan kilometrin päässä, mutta vieraili ei-lestadiolaisessa lapsuudenkodissani säännöllisesti. Hän syntyi 25 vuotta Lars Levin kuoleman jälkeen.

Nykyistä maailman menoa Lars Levi varmaan ihmettelisi. Kummastelisi, että hänen perustamansa herätysliike on vajonnut kuppikuntaiseksi oikeaoppisuutta vaativaksi ryhmittymäksi. Oikeastaan en tiedä, onko näin, mutta tällaisen kuvan viimeaikaisesta lehtikirjoittelusta saa.  Lestadiolaisliikkeessä Johanna Hurtigin tutkimuksissa esiin tulleet pedofiliatapaukset ja niiden peittely-yritykset sen sijaan ovat mitä ilmeisemmin totta.

Ne eivät kuitenkaan ole pelkästään lestadiolaisten ongelma. Kaikissa suhteellisen suljetuissa ja tiiviissä aatteellisissa ryhmittymissä  tapahtuu vastaavaa. Maalliset liikkeetkään eivät ole tässä suhteessa rikkeettömiä.

Lars Levi varmaan oudoksuisi, että lestadiolaisuudesta on tullut aika samanlainen tapakristillinen laitos kuin virallinen kirkkomme on. Tätähän Laestadius itse aikoinaan arvosteli ja sen tekopyhyyttä vastaan hän taisteli.

Lähteet

Pentikäinen Juha ja Pulkkinen Risto. 2011. Lars Levi Laestadius. Yksi mies, seitsemän elämää. Kirjapaja. Helsinki.

Laestadius Lars Levi. 2011. Lappalaisen mytologian katkelmia. (suom. Risto Pulkkinen) Hakapaino. Helsinki.

One thought on “Laestadiuksen vaiettu saamelaisuus

  1. Olen juuri saanut vihdoin käsiini kirjan, jonka luin nuoruudessani : ”Alitet pakenee vuorille” ja ” Lapsia ”Lumen ja jään maasta” tekijä: Tihon Sjomuskin( Kansankulttuuri) Siinä hiukan ”Derzu Usala” tyylistä kulttuurikuvausta T: Özir Böö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s