Puolikuu selällään metsässä auringon vieressä.
Ystäväni Sanna julkaisi äsken facebook-sivullaan viisaan kommentin Hesarin juttuun ”Suomen Steve Jobs onkin Timo Soini. Olemme palanneet leirinuotioille, tarinoiden aikaan, jossa tunteet sanelevat valintojamme.” Linkki
Sanna kirjoittaa: ”Tässä kolumnissa on tuttu ajatusvirhe: niputetaan tarinankerronta ja viihde. Viihdeuutiset ovat tiedonvälitystä viihdemaailman asioista samalla tavoin kuin politiikan uutiset politiikasta. Ja toisaalta politiikan uutiset kertovat tarinoita politiikan maailmasta samoin kuin viihdeuutiset viihdemaailmasta. Tiedonvälitys ja tarinankerronta yksinkertaisesti ovat inhimillisen viestinnän kaksi puolta.
Toinen yhtä yleinen ajatusvirhe on se, että tieto & järki nostetaan tärkeämmäksi ja oikeammaksi maailman tulkitsemisen välineeksi kuin tunne & tarina. Oikeasti ne ovat ihmisyydessä tasan yhtä tärkeitä. Älyllinen päättely ja tunteisiin perustuva tulkinta johtavat kumpikin harhaan, jos nojaa liikaa jompaankumpaan.
Maailman tulkitsemiseen tarvitaan molempia samassa, toki elävässä, suhteessa.”
Näin ajattelen minäkin. Jos tunteet, tarinat, myytit ja mielikuvitus jätetään vain mainonnan ja viihteen käyttöön, mutta arkielämässä niitä pidetään ei-järkevinä ja typerinä, maailmankuvamme vääristyy. Voi olla, että mielenterveysongelmien yleistymisen yksi syy hössöttävän yhteiskuntaelämämme ohella on juuri tässä. Ihminen ei kestä liian rationaalista ja kiireistä maailmaa.
Hesarin jutussa tarinankerronta esitetään jotenkin alkukantaisena ja valistuksen mukanaan tuoman “järjen valon” rinnalla vähemmän arvostettavana inhimillisyyden piirteenä. Tämä on nykyään vallitseva, mutta vino näkemys.
Tästä aiheesta (ja muistakin) kirjoittaa kiinnostavasti myös Kati Sarvela blogissaan Anna ja hänen ystävänsä. Suosittelen.
Lämmin kivisydän lumen keskellä.