Magiasta metsän teologiaan

Risti Kalevan kirkossa

Kalevan kirkko. Tampere.

Joulu on maagista aikaa.  Raamatun myyttiset tarinat Jeesuksesta ja hänen ihmeteoistaan ohjaavat miljoonien ihmisten palvontamenoja kaikkialla maapallolla. Nyt juhlimme Jeesus-lapsen syntymää, joka tapahtui 2013 vuotta siten.

Jeesuksen elämälle rakentui yksi nykyajan valtauskonnoista, kristinusko. Nykyisin se on jakaantunut lukuisiin haaroihin: katolilaisuuden, luterilaisuuden ja ortodoksisuuden eri muotoihin.

Kristinusko vastustaa magiaa, noituutta ja taikuutta, koska pitää niitä pakannallisuutena ja siis syntinä. Tästä syystä tuhottiin esimerkiksi suomalaisten ikioma kansallinen, luontoon ja sen henkiin nojaava maailmankatsomus, joka juontui pitkästä perinteestä ja nojautui vankkaan kokemustietoon luonnosta ja sen pyhyydestä.

Keskiajalla kristinuskon ja magian välillä ei ollut sellaista eroa jonka olemme tottuneet tekemään, sanoo dosentti Marko Nenonen. Hänen mukaansa Raamattu eli Pyhä kirja ei kutenkaan syntynyt pelkästään kristillisistä vaikutteista. Siinä on monenlaista perinnettä Mesopotamiasta, nykyisen Irakin alueelta, Egyptistä ja Kreikasta. Nenonen väittää, että monet Raamatun henkilöt, kuten Jeesus, Mooses ja Salomon olivat suuria maagikoita. ”Magian ihmeet ovat kristinuskon vakiintuneita osia ilman, että pidämme niitä taikuutena.” (Nenonen 2007)

”Uskonnossa oikeat ihmeet ovat sallittuja. Mikä erottaa kristillisen kirkon ihmeet magian ihmeistä? Keskustelua tästä on käyty vuosisatoja.  Varmaa on vain se, että oikean tulkinnan tekevät ne, jotka ovat enemmistönä tai vahvimpana kirkossaan. Sen sijaan se, miten he perustelevat valtuutuksensa päättää oikeasta tulkinnasta, on aiheuttanut suuria kiistoja jokaisella vuosisadalla.  Keskiajalla oli ongelma, miten ymmärtää uskonnon ihmeet, joita saattoi tapahtua ja miten erottaa ne Pirun konsteista. Pyhimyksiä tehtiin vain ihmeiden tekijöistä. Magian konsteista uhattiin roviolla.” (Nenonen 2007, s. 80-81)

Juutalaisten perinne on ollut tärkeä Länsi -Euroopan okkultisteille (salatieteen harjoittajille), mutta juutalaisuus ohjasi myös kristinuskoa. Okkultismi ja kristinusko jakavat saman ajatusmaailman ja samat symbolit. Risti on niistä tärkein.

Yhteistä perinnettä ovat myös palvelusmenojen muoto, loitsut ja rukoukset, alttarit ja kynttilät, samoin puheet taivaista ja helveteistä.

Pakanoilla ei ollut paholaisia

Paholainen sellaisena kuin me sen tunnemme esiintyy vain kristinuskossa. Pakanoilla, joiksi luettiin keskiajan lopulta lähtien myös luontouskovaiset suomalaiset, ei ollut paholaista. Heillä oli kyllä henkiä, mutta ne voivat olla hyviä tai pahoja sen mukaan miten heidän kanssaan elettiin ja asioita hoidettiin. Yleisesti henget inhimillistettiin. He saattoivat suuttua ja leppyä kuten ihmiset. Näin heidän kanssaan oli mahdollista keskustella ja neuvotella. (Nenonen 2007).

Kristinuskon valtapyrkimysten strategia toimi niin, että kansanuskoa alettiin deminisoida. Siitä tehtiin syntistä ja vaarallista.  Esimerkiksi shamanistisia rituaaleja kuvatiin valistustarkoituksissa  pirua muistuttavien hahmojen avulla.

Kirjasta: Nevill Drury. Shamanismi. Karisto. Hämeenlinna 1993

Kirjasta: Nevill Drury. Shamanismi. Karisto. Hämeenlinna 1993

Tiukkaan juurtunut kristillinen opetus vaikuttaa minussakin juuri nyt. Mieleen hiipii epäilys. Epäilys sitä, että teenköhän nyt väärin, kun näin joulun aikaan kirjoittelen tällaisia. Vaikka raportoinkin tieteellisen historiantutkimuksen tuloksia, tajunnassani sekoittuvat luterilaisuuden oikeaoppisuutta tähdentävät normit ja tieteen vapauden periaate.

Ehkä pitäisi varmuuden vuoksi vaieta kaikenmaailman noitatutkimuksista näin jouluna, kristillisyyden suurimpana juhlana. Mutta en vaikene.

Haluan kirjoittaa asioista, myös uskonnosta, juuri niin kuin minusta tuntuu totuudelliselta ja oikealta.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään henkilökohtaista uskoa. Jokainen uskokoon siihen jumalaan ja niihin henkiin, joihin tuntee vetoa. Isä, Poika ja Pyhä Henki suojelkoon kaikkia kristittyjä. Ja kaikkia ihmisiä maapallolla. Sekä kaikkia muitakin olioita jotka täällä ovat kanssamme.

Enkelit suojelkoot meitä kaikkia.

Metsän henget auttakoot niitä, joita metsä kutsuu.

Teologian tohtori ja pappi Pauliina Kainulaiselta on tänä vuonna ilmestynyt kirja Metsän Teologia. Kirjoittaja pohtii eläytyvästi ja empaattisesti luonnon ja luontouskontojen asemaa ja suhdetta ihmisen elämässä ja kristinuskossa. Hän pitää metsän tietoa syntytietona, joka ilmentää kokonaisvaltaista maailmankatsomusta. Sen tarkoitus on korvata mekanistinen todellisuuskäsitys. Kainulainen myöntää, että ajatus kuulostaa suureelliselta, mutta se on hänen mielestään välttämätöntä, sillä menneestä viisautta kysyen, mutta tässä päivässä tukevasti seisten on mahdollista nähdä maailma toisin.

Tällä tavoin aito ja lempeä suhde luontoon voi palata ajattelun ja toiminnan keskukseen, josta se nykyisin on erkaantunut. Kainulaisen mukaan syvä, kokemuksellinen tieto luonnosta, syntytieto, voidaan suunnata palvelemaan luonnon tasapainon palauttamista. Se estää tulevaa luonnon tuhoutumista ja parantaa luonnosta vieraantumista, jonka lieveilmiöiksi hän mainitsee muun muassa sielun sairaudet oireineen.

Luontouskontoihin Kainulainen suhtautuu hyväksyen. Syntytiedon vaalijoita ja soveltajia ovat olleet muinaiset shamaanit, kuten Väinämöinen. Shamaanit pyrkivät palauttamaan yhteisössään järkkyneen tasapainon, jos joku yhteisön jäsen vaikkapa sairastui. Parantumisen edellytyksenä oli tuntea ongelman synty. Kainulainen kysyy, eikö nykyisinkin pitäisi pysähtyä ja selvittää sairauksien kulttuurisia syntymekanismeja.

Hyvin kysytty. Kyllä pitäisi.

Jaan Kainulaisen ajatuksen metsän hoitavasta roolista.  Liikuntareseptejä tiettävästi jo kirjoitellaan, mutta metsäresepteistä en ole kuullut. Ehkä pitäisi, sillä luonnossa kulkeminen on ”kokonaisvaltaista” liikuntaa, joka vaikuttaa tervehdyttävästi aistien, tunteiden ja kehon kautta.

Metsä hoitaa myös tajunnallisesti. Tästä puhuu Heikki Willamo ihastuttavassa valokuvakirjassaan Vuosi metsässä. Siinä metsän henki on koko ajan läsnä. Puut näyttävät myyttien, henkien ja tuntemattoman voiman ihmiselämässä.  Niiden herättämät mielikuvat sipaisevat jotakin, mikä on ikuisesti pysyvää ja silti kadotettua, pyhää ja kovin elävää, hiljaisuuden ympäröimää luonnon ääntä.

Me suomalaiset olemme eläneet vain vähän aikaa kaupungeissa, mutta vuosituhansia metsän keskellä ja veden ääressä. Siellä monen sielu lepääkin. Todistaahan tätä edelleenkin ihmisten suosima kesämökkikulttuuri ja matkustaminen maalle jouluna ja juhannuksena sekä  lomilla. Aika monia metsä houkuttaa.

Kirjoja

Nevill Drury. Shamanismi. Karisto. Hämeenlinna 1993.

Kainulainen Pauliina (2013) Metsän teologia. Kirjapaja. Otava. Keuruu.

Marko Nenonen 2007. Noitavainot Euroopassa. Ihmisen pahuus. Otava. Keuruu.

Heikki Willamo. Vuosi metsässä. Maahenki. Helsonki. 2012.

Talvinen metsä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s