Noitavainoista tulevat ensimmäisenä mieleen keskiajan noitanaisten upottaminen järveen tai heidän polttamisensa roviolla. Keskiajasta nouse mielikuva valtion ja kirkon järjestelmällisestä noitajahdista. Mielikuva ei vastaa todellisuutta. Marko Nenonen, noitavainotutkija antaa kirjoissaan vivahteikkaamman kuvan muinaisesta maagisesta ajattelusta ja vainojen todellisuudesta. Missään valtiossa ei ollut systemaattista suunnitelmaa tuhota noitia. Silti kymmeniä tuhansia ihmisiä kuoli noitaoikeudenkäyntien tuloksena. Suomessa tyypillinen noituudesta…
Avainsana: Marko Nenonen
Magiasta metsän teologiaan
Kalevan kirkko. Tampere. Joulu on maagista aikaa. Raamatun myyttiset tarinat Jeesuksesta ja hänen ihmeteoistaan ohjaavat miljoonien ihmisten palvontamenoja kaikkialla maapallolla. Nyt juhlimme Jeesus-lapsen syntymää, joka tapahtui 2013 vuotta siten. Jeesuksen elämälle rakentui yksi nykyajan valtauskonnoista, kristinusko. Nykyisin se on jakaantunut lukuisiin haaroihin: katolilaisuuden, luterilaisuuden ja ortodoksisuuden eri muotoihin. Kristinusko vastustaa magiaa, noituutta ja taikuutta, koska pitää niitä pakannallisuutena ja siis syntinä.…
Yliopistojen maagikoista tuli kerettiläisiä
Maaginen huone ulkona ja sisällä. Keskiajalla tiedemiehiä vastaan säädettiin lakeja, joiden perusteella heitä voitiin syyttää kerettiläisyydestä eli vääräuskoisuudesta. Näitä noitalakeja sovellettiin tosin myös muiden ammattikuntien edustajiin ja yleensä hankaliksi luokiteltuihin ihmisiin. Marko Nenonen kertoo kirjoissaan, että lakeja ei todellakaan alun alkaen tarkoitettu noitia, vaan tiedemiehiä varten. Tutkijat nimittäin saattoivat manata henkiä ja harjoittaa sittemmin oppinneeksi magiaksi kutsuttua, aikansa luonnontutkimusta. He…
Noidat, taikurit ja puoskarit
Viuh... Noituudesta liikkuu paljon tarinoita. Mahtaakohan niissä olla perää? Kirjastossa käsiini osui noitatutkija Marko Nenosen kirja. Yhden luettuani kiinnostuin ja lainasin muitakin. Kirjoista sain uuden näkökulman noituuteen ja taikuuteen. Historian näkökulma laajentaa myös nykyisyyden ymmärtämistä. Suomen historian dosentti Tampereen yliopistossa on tutkinut noitavainoja Suomessa ja Euroopassa. Hän on äskettäin ottanut kantaa myös nykyajan…