Noidat, taikurit ja puoskarit

Viuh...

Viuh…

 

Noituudesta liikkuu paljon tarinoita. Mahtaakohan niissä olla perää?  Kirjastossa käsiini osui noitatutkija Marko Nenosen kirja. Yhden luettuani kiinnostuin ja lainasin muitakin. Kirjoista sain uuden näkökulman noituuteen ja taikuuteen. Historian näkökulma laajentaa myös nykyisyyden ymmärtämistä.

Suomen historian dosentti Tampereen yliopistossa on tutkinut noitavainoja Suomessa ja Euroopassa. Hän on äskettäin ottanut kantaa myös nykyajan ilmiöihin  ja tarkastellut työttömyyden hoitoa historian kannalta. Hesarissa 15.12. 2013 on julkaistu kirjoitus Lapiolinjalle ei ole paluuta.

Mutta nyt huomio noituuteen.

Taikominen ja noituminen ovat ikiaikaista perinnettä. Euroopassa suomalaiset ja erityisesti lappalaiset olivat 1600-luvulla kuuluisia noituudestaan. Tuon ajan tutkijat mainitsivat Lapin erityisenä paholaisen asuinsijana.

Lapin noidat edustivat shamanistista perinnettä rumpuineen ja loveen lankeamisineen. Esivalta yhdessä kirkon kanssa alkoi kansan käännyttämisen Lapissa 1600-luvulla.  Pakanallisuuden juuriminen tapahtui hävittämällä noitarummut ja valistamalla kansaa. Lähes kaikki Lapin rummut on poltettu. Vain muutama on vielä jäljellä Euroopan museoissa.

Ei ole tietoa, miten laajalle shamanistinen kulttuuri on ulottunut varhaisimpina aikoina Suomessa. Lapissa oli noitia eli shamaaneja ja etelämpänä tietäjiä. Kysymys oli samasta ilmiöstä.

Lapin shamaanien/noitien kanssa suomalaisilla tietäjillä, into- tai myrrysmiehillä oli yhteistä se, että jonkinlainen innoitus tai haltioituminen oli heidänkin toimissaan välttämätöntä. (Nenonen 1994, 2006)

Valkoinen ja musta magia

Noidat ja tietäjät harjoittivat magiaa. Magialle ei voi antaa yleispätevää määritelmää, koska sen tulkinta vaihtelee historiallisten ajanjaksojen ja kulttuurien välillä. Joka tapauksessa käsite viittaa ”selittämättömään”. Tämä liittyy siihen, että ihmisinä ja kulttuureina emme ainoastaan löydä tosiasioita, vaan me tehtailemme niitä. Emme vääristele, vaan kielen keinoin luokittelemme maailmaa ilmiöiksi ja annamme asioille nimiä. Luomme sellaista, mitä kutsumme tosiasioiksi. (Nenonen 2006)

Hallitsevien ryhmien totuuskäsityksestä poikkeavaa näkemystä kutsuttiin keskiajalla magiaksi. Nykyisin puhutaan esimerkiksi sairaudesta, huuhaasta (=epätieteellisyys), uhkasta tai joskus jopa rikollisuudesta.

Valkoinen ja musta magia on aina erotettu toisistaan. Musta magia luettiin rikokseksi jo Hammurabin laissa 1800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua (Nenonen 1994). Raamattukin julistaa tuomion noituudesta, mutta vain naisille: ”Noitanaisen älä anna elää” (2. Moos 22:17).

”Noituus ja taikuus edustivat kirkonvastaisessa toiminnassa pahinta lajia. Ne olivat uskonnollista toisinajattelua – ja todiste paholaisen vallasta.” (Nenonen 1994)

1600-luvulla kirkko ja valtiovalta juurruttivat uutta ajattelua ja kansantapoja suomalaisten keskuuteen varsin kovin ottein. Oli tuntikausien saarnoja kirkossa, julkirippiä, mustaa penkkiä, raippoja, sakkoja ja kuolemantuomioita. Sen mitä noituus ja taikuus olivat, määrittelivät papit. ”Kun uskonkysymyksistä oli valtiossa riitaa ja kirkonmenojakin muutettiin toistuvasti, rahvas ei voinut parhaalla tahdollaankaan aina pysyä oikean opin perässä” (Nenonen 1994).

Hyvää tarkoittava taikuus on yleensä ollut sallittua, mikä selittää sen, että vaikka kristillisen opin ulkopuolella tapahtunut ”maaginen” parantaminen esimerkiksi olikin kiellettyä, siitä harvoin sai tuomion. Näin siksi, että parantajia ei ilmiannettu tai nämä osoittivat oikeudessa saaneensa lahjansa Jumalalta. Valkoista magiaa katsottiin siis sormien välistä.

Kun aikaisemmin hyvää tarkoittava taikuus ei ollut rikos, niin uudelle ajalle tultaessa Ruotsin valtakunnan (johon Suomikin kuului)  lakien tulkinta alkoi muuttua ankarammaksi. Taustalla oli kirkon kanoninen oikeus. Säädettiin myös uusia lakeja, joissa ”saatanaan sitoutuneita” taikojen tekijöitä, arvan heittäjiä ja ennustajia uhattiin kuolemalla. (Nenonen 1994).

Noituus poistettiin rikoslaista 1700-luvun lopulla, mutta ammattitietäjän ja taikojan toimen kielto oli vielä Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan rikoslaissa vuonna 1889.

Noitien toimen kielto säilyi vuoteen 1976

Rikoslain pykälää, jonka mukaan tietäjän tointa, loihtimista tai taikomista harjoittava henkilö piti määrätä sakkoihin, ei tiettävästi käytetty kertaakaan 1900-luvulla. Nenosen mukaan sitä olisi voitu käyttää 1940-luvulla Lapualla, jossa ryhdyttiin tutkimaan Fossin noitien, Sannan ja Jaakon, toimia. Näiden kansanparantajien tapausta käsiteltiin oikeudessa laittoman lääkärintoimen harjoittamisena eli puoskarointina” (Nenonen 1994)

Suomessa ammattimaisen tietäjän ja taikojan toimen kielto säilyi vuoteen 1976, jolloin rikoslain uudistamista pohtinut komitea totesi että rikoksen keinona noituus on ”ilmeisen kelvoton”.   (Nenonen 2007)

Nykyajan puoskarius

Nyt Suomessa vaikuttaa pieni, mutta äänekäs joukko ihmisiä, jotka ajavat ns. puoskarilakia, jolla pyritään ”suojelemaan kansalaisia vaarallisilta vaihtoehtohoidoilta” eli  sellaisilta täydentäviltä hoidoilta,  jotka eivät kuulu viralliseen lääketieteen kaanoniin. Onkohan sillä jotakin yhteyttä parin vuosisadan takaisiin noitalakeihin?

Joka tapauksessa mielenkiintoisia muutoksia on tapahtunut sitten keskiajan. Noidista on tullut jotenkin suosittuja, vaikka ne ovatkin vähän pelottavia. Lapin noidat ovat säilyneet  kulttuurin muistissa. Pääsiäisnoidat lentävät luudallaan ihmisten tajuntaan ja virpovat pikkunoidat soittelevat pirteinä kerrostaloasuntojen ovikelloja. Taikureista sen sijaan on tullut suosittuja esiintyjiä sirkuksessa ja muilla estradeilla. Vain puoskarit ovat säilyttäneet pahan maineensa tähän päivään saakka.

Olisi kiinnostava tietää, keitä ne nykyajan puoskarit eli laittoman lääkärintoimen harjoittajat ovat, joilta puoskarilain ajajat haluavat kansalaisia suojella? Tätä pitäisi tutkia ja selvittää. Nyt lain valmistelijoiden käytössä on vain väittämiä,  ei faktoja.

Nenosen kirjat kiinnostavat niin paljon, että seuraavakin juttuni liittyy noitiin ja keskiaikaan.

Kirjat

Nenonen Marko, Kervinen Timo 1994. Synnin palkka on kuolema. Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1700-luvulla. Otava. Keuruu.

Nenonen Marko 2006. Noitavainot Euroopassa. Myytin synty. Otava. Keuruu

Nenonen Marko 2007. Noitavainot Euroopassa. Ihmisen pahuus. Otava. Keuruu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s