Lapin noitarumpu lestadiolaisittain

Lars Levi Laestadius, Suomen suurimman herätysliikkeen perustaja,  oli uskonnon filosofi ja etnografi. Hän tutki saamelaisten muinaisuskoa eli Lapin shamanismia eli noitalaitosta. Ranskan kuninkaan tutkimusryhmän paikallisena jäsenenä hän selvitti noitarummun olemusta.

Lappalaisen mytologian katkelmia –teoksessa, jonka hän kirjoitti 1840-luvulla,  hän vertaa noitarumpua antiikin Kreikan Delfoin oraakkeliin ja noitien toimintaa oraakkelien tulkintaan. Kirjassa kuvaillaan yksityiskohtaisesti, kuinka lappalaiset olivat pitäneet noitarumpua pyhänä, kuinka esimerkiksi naimaikäinen nainen ei saanut rumpuun koskea ja kuinka sitä kuljetettiin paikasta toiseen varovasti ja salaisia reittejä ja ”viimeisenä raitiossa”.

Hän ei tosin koskaan itse nähnyt rumpua. ”Olisipa hauska tietää, missä se raikaa! Olen itse syntynyt Lapissa, kasvanut Lapissa, asun nyt Lapissa ja olen myös matkustellut laajasti ympäri kaikissa Lapin seurakunnissa, mutta vielä ei minun ole onnistunut nähdä sitä merkillistä noitarumpua, vielä vähemmän saada kuulla sen raikaavan”. (Laestadius 2011, 182). Tällä Laestadius vihjasi, että pakanuus oli Lapissa jo voitettu 1800-luvun puoliväliin mennessä.

Todennäköisesti Laestadiuksen eläessä rumpuja ei enää ollutkaan, koska ne oli jo edellisvuosisadalla kristillisen lähetystyön nimissä  tuhottu.  On tosin muistettava, että Laestadius oli pappi. Vaikka rumpu vielä jossain piilossa olisi ollutkin, tuskinpa kansa sitä olisi paikalliselle papille esitellyt. Sehän olisi takavarikoitu, kuten seuraavasta sitaatista käy ilmi.

”Sen jälkeen kun lapinmaitten ensimmäiset papit pääsivät selville siitä, että rumpua kuljetettiin raition viimeisen poron kuormassa he aina olivat paikalla tarkastaakseen viimeisen ackian (´reen´), kun lappalaiset muuttomatkallaan kulkivat kirkon ohi.  Jos siellä oli noitarumpu, se takavarikoitiin. Mutta lappalaiset oppivat omalta osaltaan pitämään vaarin rummustaan.” (Laestadius 2011, 215-216).

Sitaatti osoittaa ikävällä tavalla, kuinka kirkko piti itsestään selvänä oikeutenaan ryöstää Lapin alkuperäisasukkaiden omaisuutta ja henkisen perinnön symboleita.  Laestadius näyttää arvelleen, että rumpujen katoamisen myötä myös luontouskonto, jossa kunnioitettiin ja palvottiin taivasta, maata, vettä, tähtiä, puita, eläimiä, kiviä ja luonnon paikkoja, olisi vaipunut unholaan. ”Viimeisiä pakanoita” hänen mukaansa oli “vielä parikymmentä vuotta sitten” eli siis 1820- luvulla, mutta ei enää 1840-luvulla.

Taisi olla virhearvio.

Mitähän Lars Levi tuumaisi kuulleessaan, että shamanismi on nykyään Suomessa elpymässä ja että Suomenusko-facebook-sivustolla on lähes 7000 tykkääjää. Suomenusko.

Kirja

Laestadius Lars Levi. 2011. Lappalaisen mytologian katkelmia. (suom. Risto Pulkkinen) Hakapaino. Helsinki.