Särkynyt lautanen. Andreas Alarieston rikkinäinen Matkamies. Lars Levi Laestadius (1800-1861) oli saamelainen, mutta suhde Lapin alkuperäiskansaan oli kaksijakoinen. Yhtäältä hän oli lappalaisten puolella ja todisteli vallanpitäjille esimerkiksi tutkimuksessaan Lappalaisen mytologian katkelmia, että kansa oli hyvää. Se oli suureksi osaksi luopunut pakanuudesta ja kääntynyt kristilliseksi. Toisaalta hän vastusti heidän…
Avainsana: noitarumpu
Lapin noitarumpu lestadiolaisittain
Siperialainen shamaani rummuttaa. Olisin valinnut Lapin noidan rumpuineen, mutta en löytänyt kuvaa. Tämä kuva on Krasnojarskin museosta Etelä-Siperiassa. Lars Levi Laestadius, Suomen suurimman herätysliikkeen perustaja, oli uskonnon filosofi ja etnografi. Hän tutki saamelaisten muinaisuskoa eli Lapin shamanismia eli noitalaitosta. Ranskan kuninkaan tutkimusryhmän paikallisena jäsenenä hän selvitti noitarummun olemusta. Lappalaisen mytologian katkelmia –teoksessa, jonka hän…