Tag Archive | mänty

Huojun honkana, havisen haapana

metsa-08102016

Meditaatiometsä.

Tuulee niin, että metsäkukkulalla humisee. Asetun selkä männynhujopin runkoa vasten. Tämä on nuori puu, ei kovin tukeva, mutta pitkä se on. Rentoudun. Uppoudun metsäiseen mielentilaan, metsämeditaatioon ja päästän irti. Vapautan kireyden ja ikävät ajatukset lentämään tuulen mukana kauas. Päästän hengityksen rytmissä rauhan ja syystaivaan valon sisääni.

mannyn-latvat-08102016

Hoitavat männyt.

Kuulen kuinka puhuri lähestyy. Whuu-uhh! Alan huojua. Ees-taas-ees-taas. Selkäni liikkuu rungon mukana. Korkea mänty edessäni keinuu myös.  Alarungossa näkyy aivan pientä, mutta havaittavaa liikettä. Sama tuntuu omassa nojapuussani. Me  vähän kuin tanssimme. Latvat viuhuvat laajemmin tuulen mukana. Nekin tanssivat! Mielenrauhan jazzia, crossover – rajat ylittävää metsämusaa.

Puut pysyvät pystyssä, koska huojuvat joustavasti. Haluan olla mänty, juuret tanakasti maassa ja latva kohti syystaivasta. Sydän siinä jossain keskellä. Se kurottuu niin alas kuin ylös, ja oksien mukana sivuillekin. Vapauttavaa. Mieli kohoaa  ja maailmankuva laajenee, syvenee ja transformoituu. Muuttuu uudenlaiseksi.

haapa-vaaka-08102016

Helisevä haapa.

Tovin kuluttua lähden laskeutumaan kukkulalta ja tulen pellon laitaan, ojan viereen. Sillä odottaa tuulessa haviseva haapa, jonka lehdistä suurin osa on keltaisia, mutta joukossa on vielä vihreitäkin. Kumpikin väri loistaa auringossa ja litteäkantaiset lehdet helisevät tuulenvireessä. Sulaudun puuntuntuun, haavan olemukseen ja tunnen sisälläni havinaa.

Värähtely tuo yllättävästi esiin sekä voimani että haavoittuvuuteni. Kuuntelen niitä. Se on samaa vastakohtien ykseyttä, jota männyn huojuntakin tarjoili. Mikä voima! Mikä valo! Ja kaikki tässä läsnä minulle, minussa. Kiitollisuus syöksyy myrskyn tavoin sydämeeni.  Vapauden  tunne.  Olen täydellinen pisara maailmankaikkeutta, joka ulottuu mittaamattoman kauas ulkopuolelleni ja käsittämättömän syvälle sisimpääni. Olen ristin keskellä, mutta en ristiriidassa. Armahdettu, vapautettu. Armahtunut, vapautunut.

Aikani siinä ihmeteltyäni, lampsin uusin pinkkikumisaappain rusehtavan sänkipellon poikki takaisin. Saunaan, toiseen suomalaiseen pyhättöön ja rauhoittumispaikkaan. Siellä minua hellii löylyn henki.

Lokakuinen peltoaukea Vesilahden Narvassa.

Lokakuinen peltoaukea Vesilahden Narvassa.

Puu tykkää halaamisesta

Pirkko Kotirinta kysyy ”Mitä mieltä puu on halaajistaan?” (HS 12.6.2016)

Hän kertoo Seppo Vuokon juuri ilmestyneestä kirjasta Latva pilviä piirtää (Maahenki): ”Kirja avaa hienosti puiden olemusta. Vuokko, palkittu kasvitieteilijä, muistuttaa tieteeseen nojaten, että puu näkee, vaikka sillä ei ole silmiä, tuntee, vaikka sillä ei ole hermoja, haistaa, vaikka sillä ei ole nenää ja kuulee, vaikka sillä ei ole korvia.”

WP_20160607_15_18_00_Pro

Kirjoituksen lopussa Pirkko Kotirinta pohdiskelee: ”Kun seuraavan kerran halaan puuta, mieleen saattaa putkahtaa kysymys: Mitä puu oikeastaan ajattelee rutistuksestani. Toivottavasti se tykkää.”

Kyllä se tykkää. Usko pois, Pirkko.

Puu on siinä mielessä ihmisen kaltainen, että se syntyy, kasvaa, kurkottaa valoon, on vuorovaikutuksessa kanssapuidensa kanssa, aistii ympäristöään ja osallistuu tulevien puusukupolvien synnyttämiseen ja kasvattamiseen. Se tarvitsee kasvaakseen ravintoa ja vettä kuten ihminenkin. Se osallistuu ihmiskunnan suojeluun olemalla oma itsensä eli puu puiden joukossa, yleensä metsässä. Se vaalii kaiken luomakunnan, myös ihmisen, hyvää aidolla puun luonnollaan. Se hengittää meille ihmisille happea.

Minussa ja kuusessa on paljon samaa. Joskus värisen kuin haavan lehti, levittäydyn ympäristööni tuuheaoksaisen koivun tavoin ja seison jämäkän männyn lailla tukevasti maassa, vaikka huojunkin tuulessa. Latva liikkuu vapaana taivaalla, mutta juuret työntyvät tukevasti maahan.

On hienoa tuntua puulta.

Juuri puuntunnun vuoksi ei minun, ei myöskään Pirkon, tarvitse aprikoida, tykkääkö mänty halaamisesta. Jos itse pidän rungon lempeästä kosketuksesta, voisin olettaa että rungollekaan ihmisen ystävällinen iho ei ole vierasta, vaan tuttua ja mukavaa.  Mehän olemme samaa luomakuntaa ja samaa alkulähdettä. Samaa ainetta ja henkeä.

Tutkijat ovat osoittaneet, että puut kommunikoivat lajitovereidensa ja muidenkin elollisten kanssa.

Ihmisintuition tunnistamat metsän henget ovat siis todennäköisesti faktaa!

Kotirinnan juttu:  http://www.hs.fi/paivanlehti/12062016/a1465617197702

WP_20160607_14_43_19_Pro

Puut – tieteellisesti terveellisiä

Heretyn metsäpolkuJokunen vuosi sitten erään illallisen jälkeen muuan professori alkoi kevyessä keskustelussa voimakkaasti ironisoida puunhalaajia. Hänen mielestään ihmiset, jotka uskovat puiden terveellisyyteen, ovat tosi hörhöjä ja typeryksiä. Miehestä paistoi syvä vastenmielisyys kaikkiin, jotka kuvittelivat vaikuttavansa terveyteensä puihin nojailemalla.

Enpä siinä saanut suutani auki ilmaistakseni toisenlaisen näkökannan. Olin joukon ainoa toisinajattelija ja vaikenin. Mutta kehityn koko ajan, enkä enää vaikene.

Sisareni S. poti äskettäin hankalan kesäflunssan ja tunsi pitkään itsensä voimattomaksi ja vetämättömäksi. Siitä seurasi alakulo. Sitten hän alkoi mennä joka päivä ainakin tunniksi metsään. Jo muutaman metsäpäivän kuluttua energiavarastot lisääntyivät, olo virkistyi ja mieli keventyi.

Joku voi tähän todeta, että olisihan S:n olo siitä itsestäänkin kohentunut. Voi olla, että olisikin, mutta olennaista on, että S. itse koki luonnossa kulkemisen, puut ja mättäät tärkeiksi ja voimaannuttaviksi.  ”Sammaleessa tallustelu tuntui sujuvan paljon helpommin kuin tasaisella asfaltilla kävely”, S. kertoi. Uskon häntä. Olen sen itsekin kokenut.

Nyt myös  tiede on osoittanut, että metsä parantaa.

Tuoreessa European Journal of Integrative Medicine -lehdessä julkaistiin tutkimus metsän vaikutuksesta syöpäpotilaiden hyvinvointiin. Pienessä 11 hengen kokeessa todettiin metsäympäristössä asumisen ja päivittäisen kahden tunnin rentouttavan kävelyn lisäävän rintasyöpäpotilaiden luonnollisten tappajasolujen määrää. Tutkijat päättelivät, että muutaman viikon metsäterapia lääketieteellisen hoidon tukena saattaisi auttaa rintasyövästä parantumista. He katsovat, että metsäterapiaa pitäisi tutkia tarkemmin ja laajemmalla tutkimusryhmällä.

Toisessa tutkimuksessa aiheena oli stressi. Suomalais-japanilainen tutkijaryhmä selvitti monitieteellisessä hankkeessa kaupunkimetsän vaikutusta stressiin. Mukana oli koehenkilöitä, jotka istuivat lepotuoleissa tai kävelivät puistoissa. Vertailukohta oli kaupunkikeskusta. Hankkeen keskeiset tulokset olivat selkeät: metsät ja puistot parantavat mielialaa sekä lisäävät terveyttä ja hyvinvointia.

Ihminen on luonnon kaveri ja samalla osa sitä

Kun käsityksemme ihmisen paikasta luonnossa alkaa hahmottua tarkemmin, tajuamme, että luonto parantaa. Alamme ymmärtää, että ihmisen ei pidä liikaa yrittää hallita luontoa. Hänen kuuluu olla sen kaveri ja kumppani. Kun tämän tajuaa, käsittää myös, että luonto tosiaan auttaa,  jos sille annetaan mahdollisuus eikä sen parannusvoimaa tukahduteta tai rajoiteta keinotekoisesti.

Mäntyä esimerkiksi on aina pidetty puuna, joka tukee, kannustaa ja antaa voimaa. Se on myös ilon tuoja. Ison puun alla alakulo ja murhemieli saavat ”lääkettä”. Kuusi puolestaan on viisas, joten sitä kannattaa kuunnella. Männyn nila ja kuusen pihka ovat hoitaneet. Ja hoitavat yhä. Suomalaislääkärin Arno Sipposen kehittämää pihkasalvaa myydään apteekeissa. Useat pienet yrittäjät markkinoivat myös itse tuottamiaan pihkavoiteita.

Puut siis hoitavat ja edistävät terveyttä. Tiedän sen kokemusperäisesti ilman tiedettäkin. Nyky-yhteiskunnassa ajatellaan yleisesti, mutta virheellisesti, että joku asia – esimerkiksi puiden terveellisyys – on totta vasta sitten, kun siitä on tutkimuksia. Maailmassa on erittäin paljon asioita, myös hoitomuotoja, joita ei ole tutkittu ja jotka kuitenkin toimivat ja ovat hyödyllisiä. Pidän silti hyvänä asiana, että luonnon terveysvaikutuksia on alettu tutkia.

Nyt tutkimusten perusteella kieleemme on ilmaantunut ”metsänhoito” – sanan rinnalle termit ”metsähoito” ja ”metsäterapia”.

Lähteet

Byungho KJ., Hyewon, J., Sujin, P., Sungjae, L. 2015. Forest adjuvant anti-cancer therapy to enhance natural cytotoxicity in urban women with breast cancer: A preliminary prospective interventional study. European Journal of Integrative Medicine http://dx.doi.org/10.1016/j.eujim.2015.06.004

Tsunetsugu, Y., Lee, J., Tyrväinen, L., Kagawa, T. & Miyazaki, Y. (2013) Physiological and psychological effects of viewing urban forest landscapes assessed by multiple measurements. Landscape and Urban Planning, 113:90–93.

Pitkäneulaisia mäntyjä 2 La Palma

Terveellinen mänty – kaunis ja pyhä

Männikkö

Männyt ovat hienoja katsella, hyväntuoksuisia ja henkeviä. Puu on myös terveellinen. Turun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa saatiin selville, että männyn sisäoksauutteesta eristetyt polyfenolit hidastivat syöpäsolujen kasvua. Havupuut ovat monella tavalla terveellisiä. Tutkija Lauri Polarin mukaan ne tuottavat valtavan määrän muitakin yhdisteitä, joita kuitenkin hyödynnetään niukasti.

Ennenkin mäntyä on arvostettu. Nälkäkausina Suomessa on syöty pettuleipää. Ensimmäiset havainnot petun käytöstä on tehty jo 1600-luvun lopulla. Sitä käytettiin suurten nälkävuosien aikana 1860-luvulla, kansalaissodan aikana 1918 ja vielä 1920-luvullakin.

Pettu on männyn kuoren alla oleva nilakerros. Se kaavittiin rungosta ja kuivatiin, jonka jälkeen siitä saatiin pettujauhoa. Rukiiseen sekoitettuna siitä tehtiin leipää, jossa oli ”puolet petäjäistä”. Pettuleipä todennäköisesti pelasti suuren joukon suomalaisia nälkäkuolemalta.

P1040013

Kuusikin on terveyspuu.

Sen pihkaa on perinteisesti käytetty ihottumien ja haavojen hoitoon. Moderni lääketiede on kehittänyt pihkavoiteenkin, josta Arno Sippinen väitteli muutama vuosi sitten. Kirjoitin aiheesta jutussa Kuusen pihka muuttui uskomushoidosta tieteelliseksi.

Koivusta saadaan virkistävää mahlaa, jota jo myydään ulkomaillekin. Mahlan terveyshyötyjä ei tietääkseni vielä ole juurikaan tutkittu. Aihetta olisi.

Kun vielä muistetaan, miten suuri merkitys metsässä liikkumisella on fyysiselle ja mielen terveydelle, voimme olla kiitollisia siitä, että meillä Suomessa on niin paljon metsiä.

Mistähän juontuvat sanonnat ”metsään meni” tai ”nyt meni päin mäntyä”, siis väärin, huonosti tai epäasiallisesti? Ehkä sanonnat tulevat urbanisoitumisen alkuajoilta, jolloin metsä edusti primitiivisyyttä ja vanhanaikaisuutta vastakohtana kaupunkien moderniudelle.

Nykyään jo onneksi ymmärretään, että metsä on ihmiselle erittäin tärkeä. Se hengittää elämää. Antaa meille lahjojaan, marjoja, sieniä ja muuta terveellisiä nautittavia. Metsä on kauneutta. Siinä voi aistia jopa pyhyyttä.

Lauri Polarin tuoreen väitöskirjatyön tiivistelmä.

Kultajärven apea ilme onkin oma tulkintani

Kultajärvi Pohjois-Karjalassa

Kultajärvi Pohjois-Karjalassa. Supisuomalainen näkymä.

Minulla on haave. Se on matka Kultajärvelle Altaille eteläiseen Siperiaan. Se ei ole vielä toteutunut. Sen sijaan kävin suomalaisella Kultajärvellä Ilomantsin maisemissa.

Pienen, kirkasvetisen ja kalaisan järven rannalle pääsemisessä meinaa usko loppua. Pikkuruista mutkaista hiekkatietä on ajettava kauan ennen kuin vettä alkaa männikön takaa häämöttää.

Männikkötie Kultajärvelle.

Männikkötie Kultajärvelle.

Rantaa, johon navigaattori ohjaa, peittää mäntymetsä. Kävelen puiden lomitse tosi pienelle ”retkeilykeskukselle”, jonka vireimmästä ajasta on kulunut ainakin pari vuosikymmentä, ehkä enemmänkin.

Elähtänyt  tunnelma.

Elähtänyt tunnelma.

Muutama mökki, huussit ja huoltorakennus näyttävät tyhjillään, roskaisina ja unohdettuina aika apeilta, jopa surullisilta. Vaimea olo.

Mieleen välähtää takauma Užhorodin (Ужгород) kaupungin lähistöltä Länsi-Ukrainassa Slovakian rajalla. Siellä oli 15 vuotta sitten juuri saman oloinen jäänne, joka oli aikanaan neuvostonuorison kesäleirikeskus, tosin kooltaan valtava, monikymmenkertainen tähän verratuna.  Neuvostoliiton hajottua ja Ukrainan itsenäistyttyä 1990-luvun alussa kaikki muuttui. Leirikeskuksella ei ollut enää huoltajia eikä käyttäjiä. Se rapistui ja sammaloitui. Unohtui.

Ilomantsin Kultajärven rannalle rakennetulla ”keskuksella” näyttää olevan sama kohtalo.

Jätän Kultajärven ja kävelen rauhallisesti kapeaa, kauan käyttämättömänä levännyttä polkua takaisin autotielle. Silmiini osuu saalista väijyvä kissa.

Katti metsästää Kultajärven metskössä.

Katti metsästää Kultajärven metskössä.

Joku voisi väittää sitä kaatuneen puun kannoksi, mutta kissa häntä pystyssä siinä ilmiselvästi näkyy!

Punaisia kiviä, isoja ja pieniä tulee vastaan mutkaisella autotiellä. Värikästä ja viehättävää.

Punakylkikivi pusikossa.

Punakylkikivi pusikossa.

Retki tuntuu vaivan arvoiselta, vaikka poistunkin Kultajärveltä miedoin elämyksin.

Tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka elämys syntyy ihmisen omassa päässä. Mieli tulkitsee ulkoisen maailman tuottamat kokemukset ja aistimukset erityisellä, yksilöllisellä tavalla. Ihmisen aiempi kokemusmaailma ja odotukset siis vaikuttavat kaikkeen, elämyksiinkin. Tämän vuoksi samasta asiasta voi olla niin erilaisia tulkintoja. Joku varmasti kokee tämän järven varsinaisena aarreaittana runsaine kalansaaliineen ja kauniine rantoineen. Minun viitekehykseni on toisenlainen.

Kaipaan edelleen Siperiaan, Altain vuoriston suurimmalle järvelle. Siitä kerrotaan uskomattomia taruja. Esimerkiksi, että järven pohjassa makaa valtava kultakimpale, jonka muuan mies muinoin kovan elämänkohtalon kokeneena sinne heitti. Perimätiedon mukaan järvi on saanut nimensä juuri tuosta kimpaleesta.

Pistän tähän muutaman nettikuvan Siperian Kultajärvestä, josta toivon voivani kertoa kokemuksiani jonakin päivänä. Järven altailainen nimi on Altyn-Köl (=Kultajärvi), venäjäksi se on Teletskoe-järvi (Телецкое озeро).

Kuvia Altain Kultajärvestä

Suomessa on muuten toinenkin Kultajärvi. Se sijaitsee Luoteis-Lapissa, Enontekiöllä.

Marraskuun kuusi- ja mäntyruno

Joulu on jo ovella…

Runoraadin uusinnassa  tänään Helena Kallio esitti runonsa Kysy kuusilta….

kysy
kuusilta
ne tietävät kaiken
syleilevät mielesi
tummiin tarhoihinsa,
pyörittelevät kysymystä
tuuheassa, humisevassa pesässään,
käsivarsilta käsivarsille,
nojaavat korkeat päänsä yhteen,
tanssivat hitaana rivinä tuulen raakaa laakaa vastaan
ja toivottavat tervetulleeksi, menneeksi kaiken, kaiken,
eivät povaa mitään, sano turhaan sanaa,
silkkaa syvää, tähdellistä kohinaa:
kysy kuusilta, ne tietävät, kätkevät kaiken.

Tuuhea ja humiseva pesä.

Yllättävästi yksi raatilaisista väitti kuusien olevan tyhmimmästä päästä puiden joukossa. ”Tomppelijoukko joka möllöttää metsässä ja on parhaimmillaan selluksi keitettynä ja paperina, jolle on painettu uutisia!” Toimittaja Saska Saarikosken kommentti on nokkela, mutta vino kuin oma naama Gogolin peilissä.

Kun oven avaa, näkyy kuusi.

Kuusihan on viisas. Jopa niin viisas että se lääkitsee ihmistä pihkallaan kuten edellisessä postauksessa kirjoitin.

Mäntykin ansaitsee suitsutusta moniulotteisuudestaan. Se kohoaa korkealle ja ulottuu leveälle. Sen runkoon on tukeva nojata ja hyvä nauttia puuhenkienergiasta. Ja samalla eheytyä ja tasapainottua. Siperiassa männynkävyssä kypsyviä siemeniä käytetään terveysruokana.

Männyn rungot odottavat halaajia ja nojaajia.

Männyt humisevat eri tavalla kuin kuuset, mutta nekin lisäävät hyvinvointia ja edistävät ainutlaatuisella tavalla terveyttä. Lisäksi tällä rakkaalla lapsella on monta kaunista ja käyttökelpoista nimeä: mänty, honka ja petäjä.

Mänty kylpee pimeän valossa.

Mäntyrunokirjaan on koottu viidenkymmenen suomalaisen runoilijan aatoksia mäntymetsästä. Lassi Nummi  (Wanderers Nachmittaglied) kirjoittaa marraskuisista tunnelmista:

Ei edes kevein henki liiku marraskuun tasavaloisessa maisemassa, roudanharmaassa.

Puhumattakaan lauluista, riemukkaista latvojen alla

Harjun liikkumattomat männyt katsovat tinanväristä järvenselkää.

Ei huippuja, mutta ehkä mäntyjen yllä on sama rauha:

pian me kaikki lepäämme kuin linnut yön syvyydessä.

Kuusen käpyjä.

Linkki

Kysy kuuselta … Runoraadin lähetys vuodelta 2010: http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/runoraati-0.

Kirjat

Hidas tanssi. Mäntyrunoja. Toimittanut Risto Rasa. Maahenki Oy.  Kariston kirjapaino 2012.

Helena Kallio. Kalarakastaja, Teos 2009.

Marraskuinen metsän reuna.

©Liina Keskimäki