Kalevala, pyhä kirja

Suomen lippu

Maailman synty

Kalevalan luomiskertomus on esi-isiemme uskon ehkä kaikkein ehein sirpale, totesi teosofi ja lääkäri Willie Angervo 1930-luvulla. (Angervo 2006).  Kansalliseepoksemme ensimmäisessä runossa voikin löytää samaa mitä on Raamatun Genesiksessä, luomiskertomuksessa.

Kalevala on yksi maailman suurista mytologisista tarinoista, joihin tiivistyy muinainen viisaus. Angervo vertaa sitä maailman suurten uskontojen luomiskertomuksiin. Tähän viittaa myös Jari Halosen elokuva Kalevala – Uusi aika.

Kuten Raamatussa myös Kalevalassa maailmankaikkeus alkaa pimeydestä ja valkeudesta:

yksin meillä yöt tulevat,
yksin päivät valkeavat

Alussa oli vain aaltoilevaa vettä ja tyyntä ja myrskyävää ilmaa.  Ilmatar leijaili henkenä alkuelämän pyhissä tuulissa ”ilman pitkillä pihoilla”. Sitten ”impi, ilman tyttö” laskeutui veteen.  Angervo tulkitsee, että siinä henki alkoi saada aineen muotoa.

Väinämöinen, tietäjä ja suomalaisten suuri shamaani syntyy ilman ja veden liitosta. Myyttisesti ajatellen kaikkeuden hengen hedelmöittämänä Ilmatar laskeutuu hengen sfääreistä alas aineeseen, veteen. Näin yhdistyvät henkisyys ja fyysisyys, jumalallisuus ja maailmallisuus. Tuloksena on raskaus, uuden elämän luominen.

Tuuli neittä tuuitteli,
aalto impeä ajeli
ympäri selän sinisen,
lakkipäien lainehien:
tuuli tuuli kohtuiseksi,
meri paksuksi panevi.

Ilmattaren raskaus kehittyy hitaasti kuin maailman synty. Metaforisesti kyse on alkuräjähdyksen jälkeisestä tilasta. Alkuaineiden velloville vesille ilmestyy tiivistymä. Alkaa syntyä ainetta. Se saa Kalevalassa linnun muodon.

Kauan lenneltyänsä vesien päällä lintu vihdoin löytää tukevan alustan, Ilmattaren polven veden pinnan yläpuolella, johon laskea munansa. Polvella hautui seitsemän sotkan munaa, kuusi kultaista ja yksi rautainen. Niistä syntyi aineellinen maailma

Tuli sotka, suora lintu;  
lenteä lekuttelevi  
etsien pesän sijoa,  
asuinmaata arvaellen.  
Lenti iät, lenti lännet,  
lenti luotehet, etelät.  
Ei löyä tiloa tuota,  
paikkoa pahintakana,  
kuhun laatisi pesänsä,
ottaisi olosijansa. 
….
Tuo sotka, sorea lintu,
liiteleikse, laateleikse.  
Keksi polven veen emosen  
sinerväisellä selällä;
luuli heinämättähäksi,  
tuoreheksi turpeheksi.
Lentelevi, liitelevi,  
päähän polven laskeuvi.  
Siihen laativi pesänsä,  
muni kultaiset munansa:  
kuusi kultaista munoa,  
rautamunan seitsemännen.

Myytti kultaisesta munasta on ikivanha. Kosminen muna edustaa useissa maailman myyteissä kaikkeuden alkuperää, alkulähdettä, josta luominen alkaa.

Angervuo (2006) selittää, että Kalevalan kultaiset munat kuvaavat elämismaailman henkisiä tasoja ja seitsemäs, rautamuna maailmankaikkeuden karheampaa, aineellista tasoa tai olemusta. Hän arveleekin, että nykyinen aikamme vastaa tuota karkeampaa maailmakaikkeuden tilaa.

Siinä munia hautoessa Ilmattaren polvi alkaa kuumeta. Munat valmistuvat. Polvi ei enää pysy paikallaan, vaan liikahtaa. Niin munat putoavat ja särkyvät. Palasista syntyvät taivaankansi, aurinko, kuu tähdet ja pilvet.

Kuluu taas vuosimiljoonia:

Ajat eellehen menevät,  
vuoet tuota tuonnemmaksi

Vuodet voi ymmärtää pitkiksi ajanjaksoiksi maailmankaikkeudessa. Evoluution alkukodissa on hiljaista, mutta vähitellen, hyvin hitaasti aine tiivistyy elolliseksi. Kalevalan ”veen emonen” alkaa luomistyönsä:

Kussa kättä käännähytti,  
siihen niemet siivoeli;  
kussa pohjasi jalalla,  
kalahauat kaivaeli;  

Muodostuu maita ja mantereita, mutta kehkeytyminen, ”raskausaika” vain jatkuu. Maa ei ole vielä valmis vastaanottamaan ihmistä. Kalevalassa Väinämöisen ilmaantuminen onkin monivaiheinen ja tuskallinenkin tapahtuma.

Ihmiskunta kulkee vielä kauan äitinsä kohdussa, pimeässä piilossansa, asunnossa ahtahassa, vienoilla vesillä, utuisilla lainehilla.

Viimein ihminen (Väinämöinen) syntyy. Hän jää meren varaan aaltojen sekaan, mutta viimein konttaa  niemelle, puuttomalla mantereelle.

Polvin maasta ponnistihe,  
käsivarsin käännältihe.

Tietäjä, shamaani, Väinämöisestä tulee, kun hän osana aineellista maailmaa tajua ihmismielen voiman ja mahtavan yhteyden luontoon.

Nousi kuuta katsomahan,  
päiveä ihoamahan,
otavaista oppimahan,  
tähtiä tähyämähän.   
Se oli synty Väinämöisen,  
rotu rohkean runojan  
kapehesta kantajasta,  
Ilmattaresta emosta.

Raamatussa sama luomisen myytti kerrotaan hiukan eri tavoin. Siinä Jumala   sanoo luomalleen miehelle ja naiselle:  ”Olkaa   hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa  meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.” (Moos 1:28)

Kalevalassa Väinämöinen joka metaforisesti edustaa ihmiskuntaa  ymmärretään osaksi luontoa.

Raamatun ja Kalevalan luontosuhteessa on selkeä ero. Ensimmäisessä vallitsee  herruuden, toisessa osallisuuden ideologia.

Runoutta, viisautta

Kalevalaa voi lukea satuna, runoutena, tai antropologisena kuvauksena muinaisesta elämänmenosta. Monivivahteisessa teoksessa on myös uskonnollisuutta. Lönnrot koosti suomalaisten kansanrunoista tulkinnan muinaisuudestamme. Syntyi kansalliseepos – psykologinen, yhteiskunnallinen ja uskonnollinen kirja.

Jari Halosen elokuvan Kalevala – Uusi Aika viritti miettimään Kalevalan kertomuksia. Sitten luin pari teosofishenkistä tutkielmaa Kalevalasta. Alkoi tuntua, että koulutussysteemimme on huiputtanut minua.

Olen kyllä oppinut, että eepoksemme on meille kansallisesti tärkeä. Kalevalan päivää vietetään 28.2. suomalaisen kulttuurin kunnioittamiseksi. Sen sijaan Eepoksen mytologisesta puolesta en ole koulussa aikanaan saanut mitään tietoa. Arvelen, että tilanne on opinahjoissa sama nykyisinkin (en kylläkään tiedä varmasti).

Olisikohan syy siinä, että Kalevalan ajatusmaailma edustaa luonnonuskontoa, shamanistista maailmankuvaa eli perinteistä suomalaista uskonnollisuutta (Suomenusko).

Se poikkeaa valtion kirkkomme oppiuskonnosta, luterilaisuudesta.  Kristinusko on määrittänyt sen pakanuudeksi eli ”pahaksi”. Siksi tätä puolta Kalevalassa lienee ollut vaikea ottaa kouluopetuksessa esille. Sehän olisi tuonut päivän valoon ne väkivaltaiset tavat, joilla ristiretkien aikana ja niiden jälkeen kitkettiin kansan ajattelusta sen oma perinteinen uskonnollisuus. Uudeksi, ainoaksi oikeaksi uskonnoksi tuli kristinusko.

Peruskoulun ja lukion uskonnonopetuksesta käydään parhaillaan poliittista keskustelua. Faktoihin pohjaavaa historiatietoa muinaisesta luontouskovaisuudesta Suomessa on olemassa. Älyllisen ja kansallisen rehellisyyden nimissä sen jakaminen kouluissa olisi suotavaa. Näin vahvistamme kansallista identiteettiämme. Oman historiansa tunteminen on sekä yksityisen ihmisen että kansakunnan  itsetunnon kannalta tärkeää.

Kirjat

Kalevala. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 14. Gummerus. Jyväskylä 2005.

Angervo Willie. Kalevalaisten esi-isiemme usko. Teosofinen Seura. Gummerus. Vaajakoski 2006.

Vesi, maa ja ilma.

Vesi, maa ja ilma.

One thought on “Kalevala, pyhä kirja

  1. Pauliina, hieno kirjoitus Kalevalan sisimmästä olemuksesta, sen annista ja merkityksestä elämän synnyn ja kehityksen kuvaajana, eri tahojen pyhäksi kirjaksi oivaltamana! Itseni tuo oivallus on vuosien varrella johtanut moniin runoihin ja runoelmiin (runokirjoissani), ja sen verran tässä saanen…että kolmannessa (tänä keväänä ilmestyvässä) runokokoelmassa (nimeä en vielä kerro) tuo ”Kalevala pyhänä kirjana -teema” on vielä vahvemmin esillä, kun innostuin kääntämään Pekka Ervastin Kalevalan avainta runomuotoon. En ihan koko kirjaa, mutta aika lohkon kuitenkin. Minkäs mahtoi kun kirjan voima ja totuudellisuus oli jälleen kerran niin puhutteleva ja mukaansa tempaava:) Ja toivon mukaan runoasuinen versio saa yhä useamman perehtymään myös oikeaan Kalevalan avaimeen ja tietysti itse Kalevalaan. Tässä otteet kahdesta luvusta Ervastin kirjan ”käännökseni” alkumetreiltä,:

    MITÄ ON KALEVALA

    Nostipa esille Elias
    runojamme rivittäissään
    laulujamme lajittaissaan
    kansamme uskon ja ihanteet
    elämäntavat ja tavoitteet
    eepokseen vertaansa vailla
    kotona sekä ulkomailla
    tutkimuslähteeksi tuoden
    Pohjolan pienen korpikansan
    runollisuuden ja muinaisuuden
    tietäjäin tiedot ja sankaruuden.

    Jo itsessään eepos tuo Sampo oli
    herättäin kansan unestaan
    henkisen ravinnon jauhantaan
    ja maan tultua itsenäiseksi
    se omalta osaltaan muodostui
    aikuisuutemme todisteeksi.

    Ajat vaihtuivat hiipui innostus Kalevalaan
    ja vaikka onkin kirjaa kouluissa luettu
    näihin päiviin asti
    riittävän vakavasti ei olla otettu
    lähdekirjana muinaisen historian
    henkisen kulta-ajan
    perusteena yhtenä väite tai lauselma
    ei ole se eepos yhtenäinen
    vaan runokokoelma josta kuvautuu
    kansan laulaneen urotöistään ja sankareistaan
    samoin aihein ja teemoin
    monissa paikoissa useissa toisinnoissa.

    Mutta arvoa kyllä annettiin Lönnrotille
    älylleen terävälle
    tunteelleen väkevälle
    innolleen koostaa lauluja yhteen
    ollen itsekin runonlaulaja
    kalevalaisen hengen läpitunkema
    pystyessään luomaan eepoksen lähes yhtenäisen
    hajanaisista runokatkelmista
    joita tarkkaan on tutkittu
    tekemistään muistiinpanoista
    ja käsikirjoituksista.

    On tutkimuksissa paljastunut
    eivät kaikki runot Kalevalassa
    ole samalta alkujanalta
    ovat toiset pakanalliselta toiset kristilliseltä ajalta
    mikä tuki ja vahvisti – ei Kalevalasta olisi
    kaukaisen menneisyyden muistomerkiksi
    ja vaikka runoissa näkyikin piirteitä
    muinaisuskonnon elämänkatsomuksesta
    ne juontuivat väliajasta pakanuuden ja kristinuskon
    kertoen kristinuskosta runollisesti verhotusta.

    Ja niinkin on väitetty
    ei sisällys lainkaan olisi
    Suomen kansan hengestä synnytetty
    vaan lainatavaraa germaaneilta
    tuliaisina lännen kuninkailta ja sankareilta
    runoelmina heidän tietäjistään ja heistä itsestään
    niinpä Suomen kansan tietäjähaaveet
    väittämäin mukaan muualta nousivat
    kuin sen omasta tajunnastaan ja sydämestään.

    Ei kiellä Pekka Ervast oikeutusta
    tieteellisiltä eikä muiltakaan tutkimuksilta
    hän saavutuksia arvostaa
    näkemyksille tilaa antaa
    mutta tahtoo nyt painottaa –
    jos mainitut tutkimustulokset
    täysin paikkansa pitäisivät
    ne Lönnrotin työn tyhjäksi tekisivät
    kaunis muoto runollinen vain jäljelle jäisi
    henki ja merkitys kansallinen
    muinaismuistojen joukkoon häviäisi
    mihin joutuisi silloin lukuisten ihmisten
    näyt ja tuntumat Suomen kulttuurista
    ja toivonsa haaveensa tulevaisuudesta?

    Eikä myöskään tahdo hän jättää mainitsematta
    mitä totuuden etsijän silmin voi nähdä Kalevalasta
    sellaista mitä on aina aavisteltu
    ja tutkimustenkin myötä jo tunnustettu.

    On arvo sen omassa itsessään
    salatussa sisällyksessään
    joka ensinkään ei poikkea siitä
    mitä Kalevala itse uskoi Väinämöisestään……

    KALEVALA PYHÄNÄ KIRJANA

    Hän kysyy onko mahdollista
    luoda määritelmää pyhästä kirjasta?
    On vastauksensa myönteinen edellytyksin
    ei määritelmä voi olla mekaaninen.

    On kaksi katsontakantaa
    jotka erilaisuudestaan huolimatta
    toisiaan kädestä ottavat
    niin että molemmat ilmoittavat
    ihmisen tietopiirin jo liikkuvan laajassa mittakaavassa
    niin aineellisessa kuin psykologisessa maailmassa
    ja toisaalta
    molemmat rajoja ihmisen tiedolle asettavat
    kun julkistavat
    ei kykene ihminen kuoleman arvoitusta ratkaisemaan
    ei näkymätöntä maailmaa tutkimaan
    eikä Luojaa elämän antajaa
    kasvoista kasvoihin kohtaamaan.

    Ensimmäisen mukaan
    ei olisi sellainen myöskään suotavaa
    toinen taas selittää
    ei ole mitään tutkittavaa
    jolloin ensimmäinen ehdoin tahdoin
    silmänsä peittää
    toinen käteensä valtikan heittää ennen aikojaan
    ja samalla tyhjyyteen rientää
    kuolemalta kun elämän kieltää.

    Vaan jos on myönteinen ja avarakatseinen
    nöyrä ja vapaamielinen
    on helppo myöntää
    voi tieto hyvinkin kauemmas kantaa
    kuin ajatus jokapäiväinen
    ja kun vielä muistaa
    on siihen kutsu ja mandaatti
    sillä luonnostaan ihmisen henki kaikkea tutkii
    myös Jumalan syvyyden
    kirjoittaa apostoli.

    Niin kuin on tehtykin
    ovathan joka kansassa olleet runoilijansa
    profeettansa ja ajattelijansa
    jumalanpoikansa vapahtajansa
    henkiseen kasvuun tietä avaamassa
    ja jos Jeesuksesta tehtiin Jumala
    hän itse tahtoi itseään ihmisen pojaksi kutsua
    jos taas Jeesuksen olemassa oloa epäileminen
    ei Buddhan elämää ole kieltäminen
    ja Buddha myös sanoi
    seuratkaa minua
    tiedän totuuden.

    Kun on silmäimme eessä
    näiden suurten tietäjäin elämä
    kuinka voisikaan heidän tietojaan epäillä
    ja silti on lupa sanoa – ehkä he tiesivät vaan
    ja edelleen kysyä mahtoivatko he jättää
    tietämisestään todistajaa.

    Kysymys pyhien kirjojen äärelle johtaa
    Ervast muistuttaa
    ne todistuskappaleita ovat niissä viisauden tie.
    Entä miten siihen taas todisteet kerää?….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s