Ahdistuksen aika

Joulukuiseen  ”Kirjoita masennuksesta” – pyyntöön vastasi 22 ihmistä. Jotkut kirjoittivat pitkän tarinan, toiset lyhyen kommentin. Yhteistä näissä on se, että kaikki olivat löytäneet yhden tai useita keinoja auttaa itseään. Selviytymistarinoissa kerrotaan kipeitäkin asioita, mutta niissä on paljon myös valoa.

Teen koosteen kirjoituksista maaliskuussa. Yhden tarinan, sen tekijän (Evi Excell) luvalla, julkaisen piakkoin  kokonaan.

Tietokirjoittaja Scott Stosselilta on vastikään ilmestynyt kirja My Age of Anxiety. Se kertoo monimuotoisesta ahdistuksesta, josta hän itse on kärsinyt lähes koko ikänsä. Hän on syönyt hyvin paljon lääkkeitä, käynyt psykoterapiassa koko aikuisikänsä ja etsinyt tietoa ahdistuksensa voittamiseksi. Näistä syntyi tietokirja, joka on hyvin henkilökohtainen.

Kirjan alaotsikko  Huoli, toivo, pelko ja mielen rauhan etsiminen johdattaa tukevaan, 400-sivuiseen  tietopakettiin. 38-vuotias kirjoittaja on kahlannut läpi tutkimuksia ja julkaisuja ahdistuksen lääketieteellisistä ja psykologisista syistä, oireista ja hoidoista. Faktatiedon ohella hän kuvaa yksityiskohtaisesti omia kokemuksiaan, historiaansa, traumojaan,  lääkitystään, terapiaansa ja muita tapoja selviytyä ongelmansa kanssa.

Kirja valaa lukijaan toivoa.

Teoksen lopussa kirjoittaja käy keskustelua pitkäaikaisen psykoterapeuttinsa kanssa. Kirjailija yrittää siinä vähätellä itseään ja paisutella ahdistuksensa määrää. Terapeutti muistuttaa, että Scott Stossel on oireista huolimatta selviytynyt loistavasti. Hän on elänyt perhe-elämää, kasvattanut lapsiaan ja ollut töissä aikakauslehden vastaavana toimittajana ja kirjoittanut kaksi kirjaa.

”Sinun kannattaisi arvostaa itseäsi enemmän”, terapeutti sanoo.  Lopuksi Stossel totea:

”Ehkäpä tämän kirjan kirjoittaminen ja julkaiseminen ja – no niin, häpeäni ja pelkoni näyttäminen maailmalle – vahvistavat minua ja ahdistus vähenee.  Uskon, että pääsen siitä vielä kokonaan eroon.”

Ahdistuksen tulkinnat

Kirjan johdantoluvussa kuvataan, kuinka ahdistusta on historian kuluessa ymmärretty. Onko se lääketieteellinen sairaus, kuten Hippokrates, Aristoteles ja nykyajan farmakologinen katsanto sen määrittelevät? Onko se filosofinen kysymys kuten Platon, Spinoza ja kognitiivis-käyttäytymistieteelliset terapeutit hahmottavat? Onko se psykologinen ongelma, joka juontuu lapsuuden traumoihin ja seksuaalisuuteen Freudin ja hänen seuraajiensa mukaisesti? Vai onko se spirituaalinen (henkis-hengellinen) tila, kuten Kierkegaard ja hänen eksistentialistiset seuraajansa väittävät.  Tai ehkä se on kulttuurinen kysymys eli kunkin yhteiskunnan ja aikakauden tuote kuten esimerkiksi Erich Fromm ja Albert Camus ja eräät nykykommentaattorit julistavat?

Tietokonetermejä käyttäen Stossel päättelee, että se on sekä tietokoneohjemia (software) että itse koneen rautaa (hardware). Ihminen voi käyttää väärää logiikkaa sisältäviä mielensä ohjelmia, jotka tuottavat ahdistavia ajatuksia. Kysymys voi myös olla genetiikasta.

Totuus lienee, että ahdistusoireet  ovat monen asian summa. Ne liittyvät biologiaan ja filosofiaan, mieleen ja kehoon, vaistoon ja järkeen, yksiöön ja kulttuuriin. Vaikka ahdistus koetaan spirituaalisella ja psykologisella tasolla, se on mitattavissa tieteellisesti fysiologisella, molekyylienkin tasolla. Se liittyy sekä perinnöllisyyteen että ympäristötekijöihin. Tämän Stosselin ajatuksen jakavat monet psykiatrit ja psykoterapeutit nykyään.

Scott Stosselin lapsuus oli sekavaa isän alkoholiongelmien ja äidin ylihuolehtivaisuuden ja ajoittaisen vainoharhaisuuden vuoksi. Lisäksi ylisukupolviset mielenterveysongelmat ovat saattaneet heijastua myös Scottin elämään. Sekä isän että äidin puolen suvuissa on ollut mm. ahdistuneisuutta ja riippuvuusoireita ja sairaalahoitojaksoja.

Oman taustansa ja oireidensa myöntäminen ei ollut kirjoittajalle helppoa, mutta kun hän hyväksyi tilansa, tervehtymisprosessille ilmaantui mahdollisuus. Vaikka kirjoittaja yritti kaikin keinoin varjella omia lapsiaan niiltä lapsuuden turvattomuuden kokemuksilta, joita itse oli kohdannut, hänen oma 8-vuotias tyttärensä alkoi oirehtia samalla tavoin kuin hän itse pikku poikana. Scott pohtii, onko kyse geneettisestä ilmiöstä vai kulttuurisesta, sukupolvien yli käyvästä ajatus- ja käyttäytymistottumusten siirtymisestä. Oli miten oli, oireet eivät välttämättä tarkoita, että tyttärestä tulisi ahdistunut aikuinen.

Suojaavia tekijöitä

Ahdistustutkimus on perinteisesti keskittynyt selvittämään, mitä vikaa on patologisesti ahdistuneissa ihmisissä. Nykyisin onneksi tutkitaan yhä enemmän myös syitä, jotka tekevät terveet ihmiset ahdistusoireyhtymälle vastustuskykyisiksi. On tutkittu esimerkiksi Vietnamin sodan aikana vankilassa viruneita sotilaita jotka EIVÄT kärsineet post-traumaattisista stressioireista, vaikka olivat kokeneet kovia.

Tutkijat löysivät kaksi seikkaa, jotka ehkäisevät ahdistuneisuutta: oman tilansa hyväksyminen (acceptance)  ja joustavuus (resilience) eli kyky palautua, tuntea itsensä melko nopeasti paremmaksi  epämiellyttävän tilanteen, shokin, trauman ym. jälkeen.

Joustavuuden (palautumiskyvyn)  psykologisia ominaisuuksia ovat

• optimismi
• altruisimi
• sisäiset moraaliset ohjeet tai uskomusjärjestelmä jota ei voi murentaa (kuten usko ja spirituaalisuus)
• huumori
• että ihmisellä on jokin roolimalli
• sosiaalinen tuki
• pelon kohtaaminen (eli kyky ja halu mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle)
• että ihminen kokee, että hänellä on joku elämäntehtävä tai elämän tarkoitus
• toiminta eli se, että ihminen käytännössä toimii kohdatakseen haasteita ja selviytyäkseen niistä.

Scott Stossel kertoo, että joissakin tutkimuksissa on väitetty joustavuuden liittyvän aivokemiallisen neuropeptidi Y:n runsauteen, mutta ei ole selvää, miten syysuhde toimii eli että tuottaako joustava temperamentti tätä neuropeptidiä aivoissa vai tuottaako kemiallinen aine  joustavaa persoonallisuutta vai onko se näiden yhdistelmä. Todennäköisesti se on yhdistelmää.

Ahdistunut pystyy joka tapauksessa kohentamaan tilaansa. Scott Stossel on siitä hyvä esimerkki.

Tämä kirja olisi tarpeen julkaista myös suomeksi.

Kirja

Scott Stossel. My Age of Anxiety. Fear, Hope, Dread and the Search for Peace of Mind. William Heinemann: London. 2014.