Oikeaoppisuuden kurimuksessa – Markku Myllykangas puoskarilaista

Talvi metsässä.

Talvi metsässä.

”Puoskarilaki jäi haaveeksi”. Näin surkuttelee Markku Myllykangas tänään Aamulehdessä (4.2.2014).  Jäin ihmettelemään, kuinka terveyssosiologian professori on niin tuohtunut, että läpi kirjoituksen käyttää lääkäreistä ja sairaanhoitajista kovin vähätteleviä, jopa tuomitsevia ilmauksia. Myllykankaan mukaan täydentävien hoitojen periaatteita työssään soveltavat terveysammattilaiset:

–        näyttävät keskisormea tieteelle ja lääkintäetiikalle

–        ovat iljettävämpiä otuksia kuin maallikkoparantajat eli outohoitajat

–        häärivät puoskareina ja puhuvat humbuugihoitojen puolesta

–        toimivat chakrojen värähtelijöiden ym. lahkoissa

–        tyrkyttävät outohoitoja

Onko tämä tutkijan puhetta?  Ei ole, sillä siitä puuttuu analyyttinen ote. Voihan nimittäin olla niinkin, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat havainneet tarvetta kehittää nykyisiä hoitokäytäntöjä ja juuri siksi uudistavat tavanomaisia, totutuiksi tulleita hoitorutiineja.

Myllykangas väittää myös, että

–        voodoolääkinnän suosiota selittää Sairaanhoitajaliiton kaksinaamainen suhtautuminen

–        Kätilöliitto huseeraa vastuuttomasti ja tunkee rituaaliparannusilveilyjä äitiyshuoltoon

–        Valvira ei piittaa potilasturvallisuudesta

–        kansanedustajista, ministereitä myöten, liian monet ovat hurahtaneet uskomuslääkintäuskoon

–        hoitamisen pitäisi perustua tieteelliseen näyttöön, ei magiaan ja mystiikkaan.

Kirjoitus huvittaa ja tekee surulliseksi. Sanavalinnat, kuten iljettävät otukset tyrkyttämässä outohoitoja ja häärimässä humbuugin parissa kuulostavat aika hauskoilta ja humoristisilta. Elävää kieltä!  Vähemmän huvittavaa tässä on se, että joku lataa noin täyslaidallisen halveksuntaa, jopa vihaa täydentäviä hoitoja kohtaan, joista kuitenkin suuri osa kansalaisista kokee saavansa apua.

Surullista sen sijaan on, että professorin teksti heijastelee nykyistä terveyssosiologian halvaantunutta tilaa. Terveyssosiologianhan pitäisi asiallisesti tutkia aikansa yleisiä sosiologisia ilmiöitä. Näitä ovat juuri täydentävät hoidot, niiden käyttäjien kokemukset ja niiden asema kansalaisten arjessa.

Tuoreimman selvityksen mukaan Suomessa noin 29 % aikuisväestöstä on käyttänyt täydentäviä hoitoja viimeksi kuluneen vuoden aikana (Lindeman 2011). Muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa ne ovat yleisempiä.

Terveydenhuoltohenkilöstö itsekin käyttää näitä hoitoja paljon. Suomesta ei valitettavasti ole tutkimuksia, mutta Yhdysvalloista on. Johsnonin ym (2012)  mukaan 76 prosenttia terveydenhuoltohenkilöstöstä on viimeksi kuluneen vuoden aikana käyttänyt jotakin täydentävän hoidon muotoa (muut ammattiryhmät 63 %). Kun luvusta poistetaan dieetit, vitamiinit ja  luontaislääkkeet, käyttö on edelleen yleisempää terveysalan ammattilaisten keskuudessa (41 % kyselyyn vastanneista) kuin muissa ammattiryhmissä (30% kyselyyn vastanneista).

Miksi hoitoja käytetään?

Yleisin syy oli general wellness eli yleinen hyvin vointi (68 % vastanneista)  ja kaikkein harvimmin mainittu syy oli että  tavanomaisen lääketieteellinen hoito on liian kallista (4% vastanneista). (Johson ym 2012).

Sointu (2006) toteaa, että vaikka täydentäviä hoitoja käytetään myös vakavien sairauksien yhteydessä lisähoitona, niitä ei käytetä korvaamaan tai viivästyttämään lääketieteellistä hoitoa, vaan ne toimivat inhimillisen elämän ja tajunnan eri tasolla. Ne ylittävät tavanomaisen käsityksen fysiologisesta terveydestä ja liittyvät enemmänkin yksilöllisesti arvioituun hyvinvoinnin tunteeseen.

Kysymys on biolääketieteellisen mallin ja potilaiden omien kokemusten ja havaintojen välisestä erosta. Kysymys on myös siitä, miten keho, terveys ja sairaus ymmärretään ja mitä käsitteitä niistä käytetään.

Kiinnostavaa on, että Yhdysvaltain Sairaalaliiton mukaan lähes 20 prosenttia sairaaloista tarjoaa nykyään myös täydentävien hoitojen palveluja (Johnson ym 2012).

En ota tässä kantaa Myllykankaan väitteisiin täydentävien hoitojen haitoista, vaaroista, rahastuksesta tai hoitojen uskonnollisuudesta. Näitä asioita ei ole tutkittu.  En myöskään siihen, miten paljon virallisessa terveydenhuollossamme käytetään hoitoja, jotka eivät perustu tieteelliseen näyttöön. Tästä asiastakaan ei ole kunnollisia tutkimuksia.

Totean vain, että pitäisi ensin tutkia ja sitten vasta hutkia.

On myös hyvä muistaa, että osa virallisen terveydenhuoltojärjestämän tarjoamista palveluista ei myöskään pohjaa tieteelliseen näyttöön (kaikkea ei olekaan järkevää tai mahdollista tutkia tieteellisin menetelmin), vaan käytännön pitkäaikaiseen kokemukseen. Siihen samaan, johon monien täydentävien hoitojen hyödytkin perustuvat.

Suomessa on tehty kunnollinen ja laaja täydentävien hoitojen käyttöä koskeva väestötutkimus yli kaksikymmentä vuotta sitten (Meriläinen ym. 1993). Olisikohan aika jo selvittä asiaa uudestaan? Tämä on tyypillisesti terveyssosiologian tutkimuksen alaan kuuluva asia.

Lähteet

Johnson PJ, Ward A, Knutson L, Sendelbach S.  2012. Personal Use of Complementary and Alternative Medicine (CAM) by U.S.Health Care Workers. Health Services Research. 2012 Feb;47. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/m/pubmed/22092295/?i=1&from=/22092295/related

Lindeman M  2011. Biases in intuitive reasoning and belief in complementary and alternative medicine. Psychology and Health Vol. 26, No. 3, March 2011, 371–382

Meriläinen P., Vaskilampi T., Vartiainen E., Koskela K, Viinamäki H., Mäntyranta T.1993 Suomalaisen väestön virallisten ja epävirallisten hoitomuotojen rinnakkaiskäyttö vuosina 1982 ja 1992. Teoksessa vaihtoehtolääkintä Suomessa 1982-1992, s. 79-93. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3.

Sointu E 2006. The search for wellbeing in alternative and complementary health practices. Sociology of Health & Illness Vol. 28 No. 3, 330–349

3 thoughts on “Oikeaoppisuuden kurimuksessa – Markku Myllykangas puoskarilaista

  1. Olen aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota Myllykankaan agressiivisuuteen kommenteissaan. Mielestäni nykyisessä integratiivisessa tieteessä hyväntieteellisen toiminnan lähtökohta on kunnioittavassa ja kuuntelevassa dialogissa. Avaudumme erilaisille maailmankatsomuksille, unohtamatta myöskään määrällistä tutkimusta. Itse koen elämäni huomattavan paljon levollisemmaksi transmodernissa maailmankuvassa, joka yhdistää määrällistä tutkimusta laadulliseen. Sitäpaitsi luotan yhä enemmän ihmiskunnan kokemukselliseen, kokonaisvaltaiseen viisauteen, kuin vain määrällisen tutkimuksen takana vaikuttavaan yksipuolistavaan maailmankuvaan. Toki luonnontieteellinen tutkimus ja sen määrällinen tutkimus on tärkeä näkökulma, joka kannattaa pitää monessa asiassa mielessä, mutta onko se yksin hyvän elämän ainoa lähtökohta? Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tarvitsemme kipeästi muitakin perspektiivejä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s