Uskomushoitojen ihmemaa

Suomen valtion hallitusohjelmassa puhutaan uskomushoidoista (Hallitusohjelma 2019, 150)

Näin on siitä huolimatta, että koko termi on epäselvä, värittynyt ja arvolatautunut.

Lääkäriyhteisökään, joka näkyvimmin tätä, monien vähätteleväksi tulkitsemaa termiä käyttää, ei ole nyt, eikä ole koskaan ollutkaan uskomushoidoista yhtä mieltä – puhumattakaan tavallisista kansalaisista,

Silti lääkäreiden ammattiliitto viljelee sitä innokkaasti.  

Eikä kukaan tiedä, mitä tuo termi pitää sisällään!  Se on vähän kuin keisari ilman vaatteita.

Uskomuslääkintä-termi on Lääkäriseura Duodecimin sanakilpailun voittaja vuodelta 1995.  

Sanakilpailulla etsittiin vieraskielisille termeille sopivaa suomenkielistä vastinetta. https://www.duodecimlehti.fi/api/pdf/duo93300  (Duodecim 2002, 2391).Uskomuslääkintä valittiin suomennokseksi termistä Complementary and Alternative Medicine (CAM), joka on  suomeksi täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot.

Tämä maagisia mittasuhteita saanut, äärimmäisen mielenkiintoinen termi on vuosien saatossa muuttunut muotoon uskomushoito.

Sanamagialla on pyritty voimallisesti lataamaan muut kuin lääketieteelliset ja virallisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella tarjottavat hoitomuodot epätieteellisyyden ja pelottavuuden merkityksillä.

Eri suuntiin (sosiaali- ja terveysministeriö, poliitikot, tutkijat, opiskelijat, toimittajat, kansalaiset) ulottuvan lobbauksen tuloksena vahva ammattiliitto median näkyvällä tuella on onnistunut siinä, että sana uskomushoito on sujahtanut hallitusohjelmaankin.

Eikä kukaan osaa selkeästi kertoa, mitä sanalla tarkoitetaan.

Uskomushoitojen tarina tutkimuskohteena

Suomalainen uskomushoitotarina tulee olemaan terveyspolitiikan tutkimuskohde, kun tiedeyhteisö havahtuu huomaamaan, miten mielenkiintoisesta ilmiöstä onkaan kyse.  Tämä tulee kuitenkin ajankohtaiseksi vasta sitten, kun syntyy kriittinen massa tutkijoita, jotka rohkenevat tarttua valtarakenteita ja  valtavirtadiskursseja (yhteiskunnassa hallitsevia puhetapoja) kyseenalaistaviin aiheisiin.

Uskomushoito-sana, luodessaan itsestään selviksi oletettuja negatiivisia merkityksiä, vertautuu neekeriin ja homoon.  Vielä 1960-luvulla neekeri ja myöhemmin homo olivat hyväksyttyjä haukkumasanoja. Uskomushoito on yritetty pukea neutraaliuden tiedekaapuun, joten leimakirveen heiluttelu on ollut suhteellisen helppoa. Moni on uskonutkin.

Lääkäri ja tutkija Antti Hernesniemi tosin kirjoitti Lääkärilehdessä jo vuonna 2002:

Tieteellisten käsitteiden olisi hyvä olla vapaita asenteellisuudesta ja niiden pitäisi olla tarkkoja. Sana uskomuslääkintä, jota viime vuosien aikana on lisääntyvästi käytetty ei-virallisten hoitojen yhteydessä myös Lääkärilehdessä, on terveyspoliittisesti asenteellinen käsite. Uskomus-sanan käyttö luonnehtimaan ei-virallista lääkintää on lisäksi epäspesifistä ja epätäsmällistä.

Kuin käärmettä pyssyyn

Silti Lääkäriliitto sitkeästi ajaa ”uskomushoitolakia” kuin käärmettä pyssyyn. https://www.laakarilehti.fi/ajassa/paakirjoitukset/ tästä hallitusohjelma-hyva-ndash-laakarit-tarkeita-toteutuksessa/.

Olen kirjoitellut uskomushoitoilmiöstä blogissani useaan otteeseen (hakusanalla ”uskomushoito” löytyy tekstejä) ja kommentoinut asiaa myös esimerkiksi Bioetiikan instituutin blogissa jutussa Karhun nimi  ja uskomushoidot https://www.bioetiikka.fi/?p=1438.

Uskomushoito-termiä alettiin 2000-luvun alussa käyttää tiedotusvälineissä, mutta se ei ole ollut viranomaisten, poliittisten päättäjien tai tutkijoiden sanastossa. Sillä  on viitattu siihen, että tällaiset hoidot eivät kuulu tieteellisen tutkimuksen piiriin. Sitä käyttävät etenkin täydentäviin hoitoihin kriittisesti suhtautuvat tahot. Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen edustajat suhtautuvat kriittisesti termin käyttöön. (STM 2009, 15-16).

Merkitys jää epämääräiseksi

Uskomushoito-termin määrittely hoidoksi, jonka tehosta ja turvallisuudesta ei ole tieteellistä näyttöä, on ongelmallista.  Ensiksi, termillä julkisessa keskustelussa viitataan yleisesti täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin erottelematta niitä hoitomuotoja, joiden tehosta ja vaikutuksista on tutkimusnäyttöä, niistä hoitoina markkinoiduista tuotteista (musta salva ja hopeavesi), joita sen kummemmin virallisten kuin täydentävien hoitajien ammattilaispiireissä ei edes pidetä ”hoitoina” ja jotka on osoitettu haitallisiksi terveydelle.

Toiseksi, termin käyttäjät eivät viittaa sanalla niihin terveydenhuoltojärjestelmän sisällä käytettäviin hoitoihin, joista ei ole lääketieteen tutkimusstandardien mukaista näyttöä. Esimerkiksi tätä termiä ei käytetä puhuttaessa vanhusten ylilääkityksestä, opioidien ja masennuslääkkeiden holtittomasta käytöstä tai eräistä polvi- ja olkapääleikkauksista, monista yskänlääkkeistä jne., joiden tehosta ja turvallisuudesta ei ole tieteellistä näyttöä. Matti Huttusen kirjoitus on poikkeus (Katso Lähteet ja esimerkiksi https://liinanblogi.com/2018/09/18/hoitouskot-uskomushoidot/).

Kolmanneksi, uskomushoito-termiä ei käytetä tieteellisessä kirjallisuudessa. Se on epäselvä ja epämääräinen, sillä se ei erottele uskomisen ja uskomusten merkitystä eri hoitomuodoissa.  Uskomushoitoa kun on sekä terveydenhuoltojärjestelmän sisällä että sen ulkopuolella.

Termi on tieteessä käyttökelvoton, sillä se ei pysty rajaamaan uskomushoitoilmiötä ja erottelemaan sellaisia hoitomuotoja, jotka perustuvat vain uskomuksiin niistä, jotka nojaavat vain tieteelliseen evidenssiin. Näitä ei nimittäin voi käytännön elämässä erottaa toisistaan. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että KAIKKEEN parantamiseen, hoitamiseen ja ylipäänsä vaikuttamiseen, liittyy olennaisesti uskomista, uskomuksia, odotuksia, asenteita, luottamusta ja erilaista kokemista.

On järkevää ajatella niin, että jos käytäntö ja ilmiselvät tosiasiat eivät anna tukea uskomushoito-oletukselle (=jos hoitomuodosta ei ole lääketieteellistä näyttöä, se määrittyy käyttökelvottomaksi), silloin oletus on hylättävä.

Täydentävissä hoidoissa on paljon tutkittuja ja hyödyllisiksi osoitettuja ja vastaavasti suuri osa tavanomaisessa, julkisessa (virallisessa) terveydenhuollossamme käytettävistä hoitomuodoista ei perustu tutkimusnäyttöön.  Sekä epävirallisella että julkisella puolella on siis uskomuksiin nojaavia hoitomuotoja.

Jääkin täysin arvailujen varaan, mitä hoitomuotoja uskomushoidoilla tarkoitetaan. Kenenkään termiä käyttäneen en ole huomannut rajaavan sitä muulla tavalla kuin tieteellisen näytön perusteella. Kuten edellä totean, tällainen rajaus on virheellinen.

Mikäli uskomushoidon käsitteeseen ei lueta kaikkia joukkoon kuuluvia hoitomuotoja, siis myös niitä kirurgisia ja lääkehoitoja, psykoterapioita tai muita virallisia hoitoja, joista ei ole tieteellistä näyttöä. käsite määriteltynä tieteellisen näytön puutteella on joko itsessään virheellinen tai sitä käytetään (tietoisesti tai tiedostaen) väärin, sillä se (käsite uskomushoito) ei kuvaa totuudenmukaisesti ja tarkasti uskomushoito-ilmiötä (=jonkin hoitomuodon tieteellisen näytön puutetta).

Epäselvyyttä lisää sekin, että uskomushoidoilla on viitattu jopa sellaisiin hoitoihin, joita edustavat ammattilaiset ovat virallisessa terveydenhuollon rekisterissä Valvirassa, kuten koulutetut kiropraktikot, osteopaatit ja naprapaatit; akupunktiokin on virallista. Lääkäreiden ammattilehti on listannut nämä uskomushoidoiksi (Ruskoaho ym. 2016). Tämä sekoittaa entisestään käsitteen merkitystä.  

Tällaista termien käyttöä ei voi perustella tieteellä, koska juuri tieteessä käsitteet on määriteltävä kunnolla, jotta tieteellistä keskustelua ylipäänsä on mahdollista käydä.  

Propagandistinen termi?

Edellä sanotun perusteella olen tullut siihen johtopäätökseen, että uskomushoito vaikuttaa lähinnä propagandistiselta termiltä. Päätelmääni tukee myös se tosiasia, että termiä ei käytetä tiedeyhteisössä. Hyvin erikoislaatuista on myös, että Lääkäriseura Duodecim määritteli  sanakilpailun avulla uskomuslääkintä-termin sopivaksi suomenkieliseksi vastineeksi termille Complementary and Alternative Medicine. Jälkimmäinen on kansainvälisessä kielenkäytössä, uskomuslääkintä tai -hoito ei, vaan se on suomalainen erikoisuus.

Tällaista johtopäätöstä tukee myös se, että täydentävien hoitojen järjestöt ovat tehneet yhteisen kannanoton, jossa todetaan, että uskomushoito-termi on epäasiallinen ja loukkaava. “Järjestöt vaativat, että yhteiskuntavaikuttamista harjoittavien tahojen, poliitikkojen ja viranomaisten on käytettävä asiallista termiä näistä hoidoista ja ammatinharjoittajista: yleisterminä täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot, lyhyemmässä muodossa täydentävät hoidot tai CAM- hoidot.  Hoidosta pitää käyttää sen omaa täsmällistä nimeä ja kyseisen hoidon tekijästä ammattinimikettä.” (CAM 2018).

Päivitys 5.7. 2019 klo 19.50: Lisäsin tämän tekstikappaleen, alla olevan kuvan Kauppalehden kolumnista. Lähdeluetteloon lisäsin sitä kommentoivan mielipidekirjoituksen, jossa täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista käytetään termiä luontaishoidot (Kauppalehti 4.7. 2019, ks. Lähteet). Tämäkään termi ei ole sävyltään neutraali, vaan enemmänkin positiivinen (assosioituu luontoon ja luonnonmukaisuuteen). Nämä kaksi julkaisua kuvaavat havainnollisesti sitä määrittelykamppailua, jota parhaillaan käydään täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen paikasta yhteiskunnassamme. Kamppailua eivät käy esisijaisesti hoitoja käyttävät kansalaiset, vaan erilaiset etu- ja aktivistiryhmät sekä ammatilliset hoitajaorganisaatiot.

Hallitusohjelmassa selvitetään

Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa on maininta Selvitetään vaihtoehto- ja uskomushoitojen eri sääntelymahdollisuudet. (Hallitusohjelma 2019, 150)Tulevassa sääntelymahdollisuuksien selvityksessä kaikkien osapuolien näkemykset on otettava huomioon. Tällaisia osapuolia ovat muun muassa eri kansalais- ja ammattiryhmät, eri tieteenalojen tutkijat (kuten lääke-, terveys-, yhteiskunta- ja taloustieteilijät yms.), poliittiset päättäjät sekä eri hallinnonalat (ei vain sosiaali- ja terveysministeriö, vaan muutkin asiaan liittyvät ministeriöt).

On lisäksi tarpeen selvittää, miten muualla maailmassa täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja säännellään ja miten niitä hyödynnetään kansanterveyden kohentamisessa. Tällä tavoin tulee kuulluksi kaikkien asiaan liittyvien tahojen ääni: niin uskomushoito-asiasta innostuneiden kuin siihen kriittisesti suhtautuvien sekä asiaa neutraalisti arvioivien näkemykset. Ennen kaikkea tieteellinen ja koetellun käytännön tuoma näyttö sekä kansalaisten mielipiteet tästä aihepiiristä olkoon päätöksenteon tärkeimmät perustelut – kansalaisiahan tämä sääntelymahdollisuuksien selvitys koskee.

Näyttöä on monta lajia

Lopuksi huomautan, että läheskään kaikki, mitä kutsutaan hoitamiseksi, parantamiseksi tai lääkitsemiseksi niin virallisella kuin epävirallisellakin terveyden ja sairauksien hoidon kentällä, ei ole tieteellisin menetelmin tehokkaaksi todistettua. 

Silti tällainenkin hoitaminen voi olla, ja usein on, hyödyllistä. Näyttöä on nimittäin muunkinlaista kuin tieteellistä. Tämän sanominen ääneen ei merkitse sitä, että olisin vähääkään tiedevastainen. Puolustan tieteen tuottamaa tietoa ja ymmärrän myös tieteellisen tiedon rajoitukset.

Painotan vielä, että tieteellistä näyttöä on monenlaista. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme vallitsevan käsityksen mukaan näyttölääketieteen vaikutustutkimus (jonka ankkurit ovat tilastotiede, epidemiologia, fysiikka, kemia ja biologia ja niiden tiedonkäsitys) näyttäytyy julkisen keskustelun perusteella ikään kuin ainoana oikeana, tai ainakin parhaana mahdollisena näytön lajina terveystutkimuksessa. Tälle käsitykselle on kuitenkin täydentäjiä (aiheesta tarkemmin ks. Aarva P. Kortejärvi H, Sarvela K 2018).

Ruotsin malli

Uskomushoitolakia ajavat ovat esittäneet Ruotsin mallin mukaisen täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja koskevan lain säätämistä Suomessa.  Mitä Ruotsissa tapahtuu? Siitä seuraavassa kirjoituksessa.

Lähteet

Aarva P, Kortejärvi H, Sarvela K. Inhimillisyyden vallankumous. Basam Books 2018.

CAM 2018. Uskomushoito-termi on epäasiallinen ja loukkaava. http://www.terveystuotekauppa.fi/blogi/uskomushoito-termi-on-epaasiallinen-ja-loukkaava

Duodecim 2002. Duodecimin kolmas sanakilpailu. Duodecim 2002;118(23):2391.

Hallitusohjelma 2019. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019. Osallistava ja osaava Suomi –sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:23. Helsinki 2019. julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161662/Osallistava_ja_osaava_Suomi_2019_WEB.pdf?sequence=1&isAllowed=y ja https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sallistava-ja-osaava-suomi-sosiaalisesti-taloudellisesti-ja-ekologisesti-kestava-yhteiskunta

Hemilä H. Uskomushoito tarkoittaa eri asiaa kuin CAM. Suomen Lääkärilehti 2016;71:2404.

Hemmilä H. Luopukaamme termin uskomuslääkintä käytöstä. Duodecim 2007;123:2352.

Hemmilä H. Uskomushoito-termi hämmentää. Suomen Lääkärilehti 2018; 73: 558 – 559.

Hernesniemi, A. Uskomuslääkinnästä täsmällisiin termeihin. Suomen Lääkärilehti 2002;57:4393.

Huttunen Matti O. Lääkärit, heidän potilaansa ja apostoliset hoitouskot.  Duodecim 2018;134:1762-3. 0

Kauppalehti 4.7.2019 Antti Pietiäinen ja Mika Rönkkö. Luontaishoitoja on käyttänyt jopa joka kolmas suomalainen. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/luontaishoitoja-on-kayttanyt-jopa-joka-kolmas-suomalainen/d753d749-28f4-417d-a080-4aafc66db5e1?fbclid=IwAR1w2ChtDHcD4QQdh6eshZrPnNevI6zSnd5vpzD-H_UglM3TSK_BgAou01M

Ruskoaho J, Vuorenkoski L. Lääkärit suhtautuvat kriittisesti uskomushoitoihin Lääkärilehti 2016; 71:  2446-2448.

STM 2009. Sosiaali- ja terveysministeriö. Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti 2009. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/112500/URN%3aNBN%3afi-fe201504225671.pdf?sequence=1 (0.2