Nautin elokuun helteestä, mutta jokin aika sitten vedin puoleeni negatiivisuutta. Olo oli ankea, syyllinen ja ahdistunut. Tahmeus jumittui kehoon ja mieleen. Kuin pahaa unta olisin nähnyt.
Kuinkahan saisi mielensä kääntymään positiiviseen suuntaan?
Ymmärrän, että ihminen ei pysty aina olemaan aurinkoinen. Luonnossakin välillä sataa, ukkostaa ja jyrisee. On pimeää ja synkkääkin.
Mutta jotain piti yrittää, kun alakulo vaan painoi. Menin taidenäyttelyyn.
Taitelija Tommi Nordgrenin maalauksissa on jotakin parantavaa ja tasapainottavaa, ehkä myyttistäkin. Tumma maanläheisyys tuntui hänen Helsingin Etu-Töölössä runsas viikko sitten avatussa näyttelyssään.
Taulun mullospelto muistuttaa lähestyvästä kyntökaudesta. Lumihiutaleet kertovat, että taulussa on marraskuu, siis suomentummanruskeanharmaa multa. Tunnelma maistuu maalta. Tulee mieleen myös kaukaisia lapsuusmuistoja pellon pientareelta sekä syksyisestä perunannostosta. Kauniita, mutta myös kirpeitä.
Taulujen luontomystiikka ylittää naturalistisen käsityksen maailmasta. Kyntömies on kyntänyt pellon. Silti maa on muutakin kuin viljan kasvualustaa. Se on sitä osaa ihmisyyttä, jota on vaikea sanoiksi pukea, mutta sen kyllä tuntee. Ja siksi kai taiteilijat pukevatkin sen kuviksi rikastuttamaan meidän katsojien sisäistä maailmaamme.
Taiteentäysi päivä vahvisti entisestään käsitystäni taiteen ja myyttisyyden tärkeydestä. Ne kannattelevat ihmistä ja auttavat häntä ylittämään tavallisen elämän ajoittaista raskautta.
Samalla taidereissulla kävin myös Ateneumin Tarujen kansat – näyttelyssä. Kotimatkalla junassa lueskelin sieltä ostamaani kirjaa Mielikuvituksen voima – The Magic North, joka kertoo mielenkiintoisesti symbolismista Suomen ja Norjan taiteessa.
Näyttelymatka piristi ja auttoi. Se ohjasi huomioni pois omasta tympeydestäni. Mieli avartui, ajattelu valoistui. Olo keveni. Oli myös mukava tavata taiteilija Tommi henkilökohtaisestikin. Olemme olleet nettituttuja jonkin aikaa.
Tällainenkin taideterapia toimii! Ei tarvitse välttämättä itse osata maalata. Osaan – kuten kaikki muutkin osaavat – katsella, tuntea ja kokea.
Kuvia Tommi Nordgrenin tauluista löytyy myös täältä. Täyttely Taidegalleria Artegraficassa on auki 13.9. 2015 saakka.
Nämä ihanat suomalaismystiset Tommin taulut ovat vuodelta 2012: