Paranemisen avain

Nousemme lentoon.Voimme nousta lentoon, aloittaa uuden elämän. Ahdistava arki kääntyy silloin keveäksi. Mieli ei ole enää juuttunut vanhoihin kaavoihin tai surkeuteen, jonka ennen koimme ympärillämme. Tuntuu kuin tapahtuisi ihmeitä.

Miia Huitti, työurallaan hienosti menestynyt kauppatieteiden maisteri ja entinen pankinjohtaja, selviytyi elämänkriisistään yksinkertaiselta vaikuttavan keskittymismenetelmän “Paranemisen avain” avulla ja soveltaa nyt tätä menetelmää valmentaessaan muita.

Miian elämä tuntui olevan poissa raitelitaan muutama vuosi sitten, kun hän stressaantui ja uupui perhehuolien keskellä. Paljon sairastelevien kolmen alle kaksivuotiaan lapsen  ja selkärankareumaan sairastuneen puolison hoitajana hän yritti pitää yllä “täydellisen” perheenäidin roolia. Sairautensa vuoksi mies ei pystynyt auttamaan, vaan oli itsekin autettava. Kaiken kukkuraksi koti osoittautui hometaloksi.

– Romahdin täysin. En jaksanut enää välittää oikein mistään. Halusin vain ulos tilanteesta. Harkitsin avioeroa ja mietin jopa  itsemurhaa, Miia kertoo.

Lääkäriltä hän sai rauhoittavia lääkkeitä, nukahtamis-, uni- ja masennuslääkkeitä, joita ei kuitenkaan syönyt, koska halusi olla skarppina lasten herätessä yöllä. Univaje oli valtava. Hän ei pystynyt nukkumaan edes niinä hetkinä, jolloin siihen olisi ollut tilaisuus. Uupumus ja masennus tuntuivat toivottomilta. Elämä oli umpikujassa.

Ystävän luona hän huomasi Kirjan “Paranemisen avain”, mutta totesi, että “ei tässä mitään kirjoja jaksa lukea, hyvä kun jaksaa hengittää”. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin hankki kirjan ja luki sen vauvoja syöttäessään, pyllyjä pyyhkiessään ja pesukonetta täyttäessään. Sitten hän päätti noudattaa kirjan ohjeita. Hän ryhtyi tekemään sen esittämiä harjoitteita.

Ensimmäinen hyvä vaikutus oli unen määrän ja laadun lisääntyminen. Hän jatkoi harjoitteiden tekoa ja pikku hiljaa elämä selkeytyi. Ilo palasi ja  itseltään liikaa vaatiminen väheni. Elämä alkoi helpottua, vaikka ulkoiset olosuhteet eivät muuttuneet. Miia muuttui itse. Elämä onnellistui.

Myös aviomies alkoi tehdä harjoituksia ja hänkin tunsi olonsa kohenevan.

Perhe-elämä tasaantui ja pikku hiljaa Miia alkoi pohtia paluuta työelämään. Hän oivalsi, että oma paikka ei olekaan pankkimaailmassa, vaan ihmisten auttamisessa. Niin hänestä tuli valmentaja  Alexander Loydin USA:ssa olevan koulutusorganisaation kouluttamana, ensimmäisenä Suomessa.

Mistä “avaimessa” on kysymys?

Amerikkalainen psykologian tohtori Alexaner Loyd kehitti “kuuden minuutin” keinon lievittää stressiä. Aika erikoista, mietin ensi kertaa asiasta kuultuani. Arvelin myös, että tällaisen keinon täytyy olla hokkuspokkuskeino tietämättömälle kansalle eli huuhaata.

Kirjan luettuani tuumasin, että  menetelmästä saattaa joku saada apua, jos uskoo siihen. Kirjan alkupuoli käsittelee yleisesti ihmisen psykofyysisitä hyvinvointia ja uskon merkitystä. Itse menetelmään päästään kirjan loppupuolella.  Idea on siinä, että ensin ihminen tunnistaa ongelmansa, johon haluaa saada parannusta. Ongelma voi olla sairaus, hankala elämäntilanne tai mikä muu vaikea asia tahansa.

Avain paranemiseen on usko ja luottamus sekä keskittyminen muutaman kerran päivässä vähintään kuudeksi minuutiksi tekemään yksinkertaista harjoitusta. Sormenpäät asetetaan tiettyihin kohtiin kasvoja, ohimoita ja leukaa ja sitten keskitytään tunnistamaan ongelma ja siihen liittyvä tunne/muisto/kuva. Sen jälkeen lausutaan paranemispyyntö/paranemisrukous, jonka tarkoituksena on kertoa keholle, että tuo muisto, jota ajattelin, on nyt se, mitä tässä hoidetaan. Sen jälkeen otetaan harjoituksen ajaksi mieleen jokin rakkaudellinen muisto, tai esimerkiksi totuuslause (affirmaation tyylinen), joka vahvistaa paranemista. Harjoituksen aikana voi myös vain keskittyä hengittämiseen ja mielen tyhjentämiseen.

Sen avulla muutetaan ongelmaan liittyviä pinttyneitä mielikuvia.  Kun ne muuttuvat, myös asenteet, reagointi ja toiminta uudistuvat, ja koko kehossa tapahtuu positiivisia muutoksia.

Harjoitteella kasvatetaan myötätuntoa ja rakkautta itseä ja maailmaa kohtaan, rauhoitetaan mieltä sekä lisätään myönteistä asennoitumista. Kuuden minuutin harjoituksia on tarkoitus tehdä monta kertaa päivässä.

En ole itse vielä kokeillut tätä mielikuvaharjoitusta, mutta Miian kokemusten perusteella uskon, että siitä voi olla apua ihmiselle, joka todella haluaa löytää sisältään ratkaisuja ratkaisemattomilta näyttäviin ongelmiinsa.

Paranemisen avain on itsehoitomenetelmä eikä se korvaa lääketieteellisiä tai psykoterapeuttisia hoitomuotoja. Sen teho perustuu rauhoittumiseen, uskoon ja ajattelun muutokseen.

Minulla oli ilo tavata valoisa ja viehättävä Miia muutama viikko sitten. Toivotan hänelle onnea ja menestystä perheenäitinä sekä uudessa työssä elämäntaitovalmentajana.

Vappupäivänä 2015 Miia esiintyi Inhimillisessä tekijässä.

Kirja

Alexander Loyd & Ben Johnson. Paranemisen avain. Basam Books 2013.