Lääkekritiikki ei ole enää tabu – Isometsä vastaa Götzschelle

Ei siinä kauan mennyt, kun psykiatrien taholta tuli Götzschelle vastaus. Lääkärilehden verkkojulkaisu kirjoittaa “Erkki Isometsä: Götzschellä asiavirheitä psykiatriasta”. Tässä koko Lääkärilehden vastine kopioituna:

“Tanskalaisen professorin Peter Gøtzschen vierailu Suomessa on nostanut vilkkaan keskustelun psykiatriasta ja psyykenlääkkeistä. Gøtzsche kritisoi muun muassa masennuslääkkeiden vaikuttavuutta ja hyöty-haitta-suhdetta.

Professori Erkki Isometsä Helsingin yliopistosta kommentoi Gøtzschen kritiikkiä Suomen Psykiatriyhdistyksen blogissa.

– Gøtzschen kirjat sisältävät runsaasti psykiatriaa koskevia asiavirheitä, puolitotuuksia, vastakkaiset näkökohdat unohtavia väitteitä sekä anekdootteja, joiden todenperäisyyttä on mahdotonta arvioida. Gøtzschen kuvaama “psykiatria” on fiktiivinen luomus. Se ei vastaa psykiatrian ammatillista maisemaa.

Isometsän mukaan hänen on erityisen vaikeaa ymmärtää sitä, että Gøtzsche loukkaa toiminnallaan Cochrane Collaborationin edistämiä arvoja ja pyrkimyksiä. Gøtzsche kuuluu yhteisön perustajiin. Yhteisön mukaan Gøtzschen näkemykset psykofarmakoiden asemasta ovat henkilökohtaisia.

– Gøtzsche esittää kirjoissaan raskaita väitteitä lääketeollisuuden rikkomuksista ja lääkäreiden korruptiosta, mutta mikä tässä kaikessa on totta? Jotkin hänen kuvaamistaan tapahtumista pitävät paikkansa. On totta että jotkin lääkefirmat ovat toimineet epäeettisesti, ja pitää paikkansa että ei-toivottuja tuloksia tuottaneita lääketutkimuksia on jätetty julkaisematta. On itsestään selvää, että emme ammattikuntana voi tällaista toimintaa hyväksyä, Isometsä kirjoittaa.

Peter Gøtzsche on kirjailija, lääketieteen tutkija ja vaikuttavuustutkimuksen metodiasiantuntija, joka tunnetaan lukuisista yleisiin hoitomenetelmiin kohdistuvista kriittisistä arvioista. Tällä hetkellä hän työskentelee kliinisen epidemiologian professorina Kööpenhaminan ylipistossa”.

Hesarin nettilehdessä äskettäin julkaistussa Mikko Puttosen laatimassa Erkki Isometsän vastinehaastattelussa psykiatri Isometsä sanoo:

”Ikävää on se, että Gøtzsche on mukana Cochrane-verkostossa, joka nimenomaan tukee lääketieteessä sitä, että kaikkien väitteiden pitäisi perustua faktoihin ja tieteelliseen näyttöön eikä mielipiteisiin”.

Aita vai aidan seiväs?

Isometsä ei käsittääkseni ollut eilisellä luennolla. Ainakaan hän ei siellä kommentoinut mitään. Miksi? Psykiatri syyttää Götzsheä faktojen sivuttamisesta ja nojautumisesta mielipiteisiin.

Tätä väitettä on vaikea hyväksyä, jos on tutustunut Götzschen tutkimuksiin ja kirjaan Tappava psykiatria, joka on tosi tosi rankkaa luettavaa. Lukeminen avaa silmät mielialalääketodellisuudelle, eikä niitä oikein pysty sen jälkeen enää sulkemaan.

Totta on, että tanskalaisprofessori laukoo kovilla panoksilla ja kertoo voimakkain sanoin MYÖS mielipiteensä. Ehkä tästä syystä Isometsä ei halunnut tulla julkiseen keskusteluun. Ja tästä syystä tanskalaiskriitikko myös erityisen paljon ärsyttää monia. Siitä, että tutkija Götzsche esittää kriittisiä mielipiteitä, ei kuitenkaan voi päätellä että hän esittäisi VAIN mielipiteitä. Kyllä  hänellä ihan todistetusti on näytettävänä kovaa, tieteellisillä foorumeille julkaistua tutkimusfaktaa. Kirjoissaan hän esittää runsaan lähdeaineiston. Hänen väitteensä eivät siis ole tuulesta temmattuja, kuten Isometsän vastakritiikki antaa ymmärtää.

Jotenkin tuntuu siltä, että keskustelu käy nyt oudosti sivuraiteilla. Aidan seipäästä puhutaan enemmän kuin itse aidasta.  Ei vaihdeta tutkimusfaktoja itse asioista, joihin Götzschen kritiikki on kohdistunut. Ei keskustella psyykenlääketutkimuksen valheellisuuksista ja vääristymistä eli sen laadusta eikä  psyykenlääkkeiden haitallisuudesta suhteessa hyötyihin. Näistähän pitäisi keskustella – ei siitä, onko jonkun puhe- ja esitystyyli epämiellyttävä vai ei tai että jonkun kirjassa asiavirheitä.

Jos tutkija osoittaa tutkimusaineistoon nojaten, että masennuslääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, niin silloin Isometsän ja hänen ryhmänsä  Götzsche-kriitikoiden pitäisi osoittaa juuri tämä väite virheelliseksi. Sitä Isometsä ei ole tehnyt, vaan viittaa Götzschen kirjojen asiavirheisiin ja ylilyönteihin yleisellä tasolla ja puhuu lääkkeiden hyödyllisyydestä mutta ei haitoista. Eli syyllistyy samaan, mistä syyttää Götzscheä – kaksoisstandardin käytöstä.

Harmi. Näin ei synny hedelmällistä ja potilaiden, tavallisten kansalaisten kannalta hyödyllistä tieteellistä  keskustelua. Nyt ammutaan panoksia omista poteroista julkisuuteen. Se kenellä on enemmän valtaa vaikuttaa julkisuuteen, näyttää sitten “oikeammalta”. Tähän mennessä vallankäyttäjä on ollut Isometsän leiri.

Koko jupakka osoittaa, että kysymyksessä on isompi asia kuin vain yksittäisen kriitikkotutkijan voimakas kielenkäyttö. Onko kyse psykiatrian murroksesta?

Hyvää ilmassa

Masennuslääkkeiden tehottomuudesta ja varsinkin niiden haitoista julkisesti puhuminen ei ole enää tabu! Hienoa, että tutkijat ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat lopettaneet vuosia jatkuneen vaikenemisen ja itsesensuurin, joka perustui hokemaan ”teollisesti valmistettuja lääkkeitä voi käyttää turvallisesti, koska ne on tieteellisesti tutkittu”.

Tämä “tiede-korttiin” nojaava mantra ohjasi pitkään myös toimittajia, jopa suurta osaa tiedetoimittajia, uskomaan, että masennuksen hoidossa kaikki on hyvin.

Ajateltiin, että se on juuri tuo pilleri, joka auttaa ihmistä parantumaan. Uskottiin serotoniiniteoriaan ja siihen, että masennus on aivosairaus ja paranee aivojen toimintaan vaikuttavalla lääkkeellä. Tämä usko on pitkään ollut vahva. Se on ollut vahva sekä terveydenhuollossa ja “lääkevalistuksen” seurauksena myös kansalaisten keskuudessa. Jos joku rohkeni lausua epäilyn sanan, hänet voitiin tuota pikaa leimata kuuluvaksi tiedevastaisen ja epäilyttävän vaihtoehtoväen joukkoon. Muutosta on ilmassa.

On huomattu, että tiede ei osoittanutkaan, että masennuslääkkeet parantavat tai  lievittävät parhaalla tunnetulla tavalla oireita. Kun tutkimuksia alettiin Peter Götzshcen, Allen Francesin, Robert Whitakerin ja  muiden tutkijoiden sekä Suomessa Aku Kopakkalan ja muiden uuden ajan psykologien ja psykiatrien toimesta analysoida hieman tarkemmin, huomattiin, että lääkkeettömät hoidot ovat lääkehoitoja tehokkaampia varsinkin lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa. Sitä paitsi niistä ei ole haittoja kuten on masennuslääkkeistä (ei tietenkään kaikille, mutta tutkitusti monille). Huomattiin myös, että tutkimustuloksia on vääristelty. Näin ymmärrettiin, että julkaistut tutkimukset johtivat lukijoita, niin toisia tutkijoita, lääkäreitä, hoitajia kuin kansalaisiakin harhaan.

Virheellisissä tutkimusraporteissa mielialalääkkeet osoittautuivat hyviksi. Siitä lääkkeiden myynti lisääntyi huimasti. Lääketeollisuus hyötyi, lääkeitä syövät sen sijaan eivät. Eivät myöskään lääkekorvauksia valtion ja sairausvakuutusten kassasta maksavat yhteiskunnat.

Näin mentiin monta kymmentä vuotta, kunnes rohkeat ja kriittiset tutkijat alkoivat kaivaa tosiasioita esiin ja tuoda niitä julkisuuteen. Työ ei ole ollut helppoa, sillä koko tiedeyhteisö ja terveydenhuoltojärjestelmän johto on ollut jarruna.

Nyt tilanne on muuttunut. Myös toisenlaiset näkemykset pääsevät julkisuuteen. Esimerkiksi arvostettu tiedetoimittaja Jani Kaaro pohtii kiinnostavasti käsityksiä mielialalääkkeiden vaikutusmekanisteista, joista tutkijayhteisössä ei ole yksimielisyyttä. Onko serotoniini masennuksessa ymmärretty väärinpäin https://seura.fi/galileon-keskisormi/2017/02/03/onko-serotoniini-masennuksessa-ymmarretty-vaarinpain/?shared=87-2effe516-1

Myös iso joukko psykologeja, lääkäreitä ja muita terveysalan ammattilaisia suhtautuu kriittisesti liikalääkitykseen ja etsii lääkkeettömiä keinoja auttaa mielenterveysongelmaisia. Tämä on viisasta. Se on myös ihmisläheistä mielenterveyden edistämistä. Kiitos siitä.