Lääketieteellisen tutkimuksen moraalinen kriisi?

Uutinen: Peter Gøtzsche erotettu Cochranen johdosta

Millaisiin tutkimuksiin voi luottaa?  Miksi lääketieteellisen tutkimuksen toteutustavoista, taustaoletuksista ja paljastuneista ongelmista on niin vaikea keskustella julkisuudessa asiallisesti? Mihin tutkimuksen moraalinen kriisi oikein johtaa?

Näitä jäin pohtimaan luettuani, että tanskalainen professori Peter Gøtzsche, joka on toiminut vuosikymmeniä aktiivisesti lääketieteellisen tutkimuksen laadun ja luotettavuuden parantamiseksi, on nyt erotettu Cochrane Collaboration -yhteisön  hallintoneuvostosta. Tämän kansainvälisen yhteisön toiminta-ajatuksena on parantaa tutkimuksen laatua ja luotettavuutta.

Asiasta voi lukea monista nettilähteistä, esimerkiksi Nature-lehden sivuilta.

Peter  Gøtzsche itse kommentoi erottamistaan Cochrane Nordicin sivuilla. Tekstissään hän kertoo olevansa huolissan avoimen keskustelun ja demokraattisen päätöksenteon puutteesta Cochrane-organisaation nykyjohdossa.

Hän on myös voimakkaasti kritisoinut lääketeollisuuden taloudellisten intressien vaikutusta lääketieteelliseen tutkimukseen: ”As most people know, much of my work is not very favourable to the financial interests of the pharmaceutical industry. Because of this Cochrane has faced pressure, criticism and complaints. My expulsion is one of the results of these campaigns.” Erotettu professori pitää kohteluaan mieluummin merkkinä syvistä ongelmista Cochrane-organisaatiossa kuin henkilökohtaisena tappionaan.

Protestiksi arvostetun tutkijan erottamisesta neljä muuta hallintoneuvoston jäsentä itse irtisanoutui. Tämä viittaa siihen, että kyse ei ole vain yksittäisen ”hankalan” tai ”ikävästi käyttäytyvän” ja ”järjestön mainetta pilaavan” henkilön poistamisesta näyttämöltä.

Näyttää siltä, että meneillään on lääketieteen sisällä käynnissä oleva ajattelutapojen, ”paradigmojen” valtataistelu. Lääketieteen valtavirtatutkimuksen puutteita julkisesti kritisoivia asiantuntijoita leimataan oman pesän likaajaksi  (esimerkkejä on Suomestakin, ks. kirjoitukseni syksyllä 2017 ) ja tässä tuoreessa tapauksessa Cochranen hyvän maineen pilaajaksi. ”Huonon käytöksen” vuoksi kriitikot,  kuten nyt Peter Gøtzsche, pyritään syrjäänsiirtämällä tekemään ”haitattomiksi”. Sen jälkeen on helpompaa vähätellä Peter Gøtzscheä, jolla on valtava julkaisutuotanto ja kaksi kiistämättömiin faktoihin nojaavaa kirjaa Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rokollisuus ja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha.

Voi olla, että Peter Gøtzschen raflaava tyyli tuoda julki ongelmallisia faktoja ärsyttää tiedemaailman johdossa olevia tutkijoita, jotka haluaisivat kohteliasta ja hillittyä tieteellistä argumentaatiota. Samasta syystä kai Antti Heikkiläkin on jäänyt lääkärien ammattikunnassa ja sisäisessä keskustelussa marginaaliin.

Onkohan niin, että tällaiset voimahahmot ovat huomanneet, että kohtelias keskustelu ei liikauta mitään. Uudistuksia ei synny, muutosta ei tule, joten he ovat päätyneet kovaäänisempään viestintään – ja oman ammattikunnan ulkopuolelle, kansalaisten suuntaan. En tiedä. Joka tapauksessa näyttää siltä, että kun on havahduttu  huomaamaan  tutkimuksen (tässä tapauksessa erityisesti lääketutkimuksen) vinoumia sekä meneillään olevaa  käytännön lääkärintyön yhä kapenevaa itsenäisyyttä ja työn ohjeistusta ylhäältä päin, niin faktojen tarkistukseen ”herännyt” ei enää moraalisista syistä voi vaieta.

Väistämättä tulee  mieleen Martti Luther (s. 1482, k. 1546) ja hänen uskopuhdistuksen teesinsä: Ne oli suunnattu katolisen kirkon jähmeitä uskonelämää ohjaavia määräyksiä vastaan ja vahvistamaan ihmisten omaa, yksilöllistä suhdetta Jumalaan ilman pappien tulkintaa. Luther tunnetusti vastusti paavin ylivaltaa ja anekauppaa.

Toivoisin kuitenkin avointa ja asiallista dialogia erilaisten näkemysten välillä kaikessa terveyttä ja sairautta koskevassa tutkimuksessa. Rauhassa ja yhteisymmärryksessähän meidän on terveyden ja sairauksien hoitoa kehitettävä. Ei täällä kukaan ole täysin oikeassa. Tutkimustulokset ovat aina sidoksissa taustaoletuksiin, tutkimusmetelmiin ja tutkimusten käytännön toteutukseen. Ihmiset tutkimuksia tekevät. Ihmiset ovat erehtyväisiä. Tutkimuksetkaan eivät ole oikein tai väärin, vaan niissä tuotetaan tosiasioita ihmisten valitsemien teorioiden ja metodien avulla. Asiat ovat aina sidoksissa toisiinsa, ja ihmiset toisiinsa, joten paras tapa päästä eteenpäin on avoin ja toisiaan kunnioittava dialogi.

Terveyttä ja sairautta koskevassa tutkimuksessa on myös – aina kun se vain on käytännössä mahdollista –  pyrittävä kuuntelemaan, mitä kansalaisilla on sanottavaa, sillä tutkimuksen tulokset koskevat juuri tavallisia ihmisiä. Muutoin käy symbolisesti kuin keskiajan katolisessa kirkossa: tiedeyhteisön ylipapisto jakaa ”totuutta” alaspäin kansalaisille, joka sen kritiikittömästi ja kiitollisena nielaisee sellaisenaan – kunnes joku uskaltaa tarkistaa faktoja ja kertoa siitä kansalle. Seurauksena saattaa olla, että kapinahenki herää.

Kuinka ihmeessä voidaan edetä dialogisesti kansalaisten ja asiantuntijoiden välisessä keskustelussa, jos tutkijayhteisö itse ei siihen kykene? Miten minä, sinä ja muutkin pystyisimme toisiamme arvostavaan dialogiin ja eri näkökulmien avoimeen kuunteluun?

Blogikuva: Kati Sarvela