Psykiatrian tutkimus koetuksella

Masennuksen viralliset hoitokäytännöt kaipaavat uudistamista. Ne eivät vastaa tieteellisen tutkimuksen tuottamaa tietoa hoidon tuloksellisuudesta. Tämä todettiin Åbo Akademin järjestämässä tilaisuudessa eilen (15.8. 2014 ) Turussa.

Meille on toistamistaan toistettu, että masennus on vakava sairaus, joka vaatii lääkityksen ja että tuo lääke on SSRI eli serotoniinin takaisin oton estäjälääke tai muu vastaava. Sen on määrä tasapainottaa aivokemiaa. Näin on syntynyt käsitys, että kun syö lääkettä, aivosairaus-masennus paranee. Tämä on kuitenkin urbaani legenda, sillä masennusta, ei myöskään ADHD:tä ole pystytty osoittamaan aivosairaudeksi.

Masennuksen hoidossa suomalaiset käypä hoito -suositukset ohjaavat edelleen lääkkeiden käyttöön leivissäkin tapauksissa. Mielialalääkkeiden käyttö lisääntyy kaikkialla länsimaissa samaan aikaan kun eläköityminen mielenterveyssyistä lisääntyy.

Neuropsykologian erikoispsykologi, dosentti Mira Karrasch totesi, että on hyvin tärkeä ymmärtää, mitä massamme on tapahtumassa kansanterveydelle, kun masennuslääkkeiden käyttö lisääntyy.

Näyttäisi ilmeiseltä, että käyttö lisääntyy, koska masennuskin lisääntyy. Mutta tässä on kyseessä mutkikkaampi ongelma. Juuri tästä Turussa keskusteltiin.

Lääketieteen isäksi nimetty Hippokrates noin 2500 vuotta sitten sanoi, että lääkärin pitää pyrkiä välttämään haitan tuottamista potilaalle. Nyt näyttää siltä, että masennus- ja ADHD –lääkkeet aiheuttavatkin potilaalle haittoja.

Onko masennus oikeastaan sairaus? Riippuu siitä, kuka ja minä aikana se määritellään. Sata vuotta sitten ei ollut masennusta, mutta oli melankoliaa. Nykyisin tunne-elämän pulmia luokitellaan aiempaa helpommin masennukseksi. Siitä on sekä hyötyä että haittaa. Hyöty on siinä, että vaikeita tiloja voidaan helpommin ottaa hoidettaviksi. Voi olla, että myös yksilön, vanhempien tai puolison stigmatisoiminen vähenee, kun vaivalla on lääketieteellinen nimi.

Mutta tässä on myös riskinsä, kuten:

1. Ylidiagnosointi: nykyisin lääkäri voi 15-20 minuutissa päätellä, että potilaalla on masennus ja että hän tarvitsee lääkitystä. Ihminen saa nykyisin masennusdiagnoosin paljon herkemmin kuin ennen. Mira Karrasch ihmetteli, kuinka on mahdollista diagnosoida masennus varttitunnissa.
2. Kun lääkitään lieviä ongelmia, voi olla, että pitkäaikaisella lääkityksellä sitten tuotetaan haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia, kuten tunteiden latistumista, aloitekyvyttömyyttä, välinpitämättömyyttä, seksuaalisen halun heikkenemistä, lihomista ja muita oireita.
3. Hoidettaessa ihmistä lääkkeillä huomio kiintyy yksilöön, vaikka ongelma voi ollakin muualla: yhteisössä (elämäntilanne, työttömyys, työpaikan ongelmat, perhe- ja ihmissuhdeongelmat, muut sairaudet)

Tiedetoimittaja Robert Whitaker esitteli kirjansa Anatomy of an Epidemic taustoja sen työstämisprosessia.

– Ajattelin aikaisemmin, että tiede ohjaa lääkärien toimintaa. Uskoin, että mielialalääkkeet vaikuttavat kuin diabeteslääkkeet. En halua sanoa, että lääkkeet ovat pahoja, mutta haluan nostaa keskusteltavaksi räjähdysmäisen lääkkeiden syönnin lisääntymisen ja sen mahdolliset vaarat, Whitaker sanoi.

– USA:ssa 10 % lapsista syö mielialalääkkeitä. Lasten ADHD-diagnoosit lisääntyvät. Minua alkoi huolestuttaa, mitähän tämä vaikuttaa näiden ihmisten elämään aikuisena eli miten psykiatrinen lääkitys vaikuttaa mielenterveysongelmiin pitkällä aikavälillä?

– Eikö ole aika outoa, että nykyisin 85 % amerikkalaista ”tietää”, että masennus johtuu serotoniinin vajeesta aivoissa. USA:n kansallinen terveysinstituutti NIHM on kuitenkin jo vuonna 1984 todennut, että serotoniinivaje ei ole masennuksessa ongelma. Lääkkeet eivät siis korjaa serotoniinitasoa. Irvin Kirschin analyysi vuonna 2008 osoitti, että SSRI-lääkkeet eivät olleet parempia kuin plasebo lievissä ja keskivaikeissa masennustapauksissa.

Lisäksi Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin The Star*D –hanke on osoittanut masennuslääkkeiden hyödyt kyseenalaisiksi.

Whitakerin kirja julkaistiin Yhdysvalloissa vuona 2010 ja Ruotsissa vastikään nimellä Pillerparadoxen. Kirjassaan hän raportoi seikkaperäisesti tieteellisissä lehdissä julkaistuja mielialalääketutkimuksia ja niistä tehtyjä laajoja meta-analyyseja ja katsauksia. Hänen päätelmänsä on, että tieteellinen tutkimus kyllä osoittaa varsin selvästi sen, että masennuksen hoidossa lääkkeet eivät ole ylivoimaisen paras vaihtoehto, mutta tätä tietoa ei ole Yhdysvalloissa sovellettu potilaiden hoitoon. No, ei ole Suomessakaan.

Luonnollisissa olosuhteissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että lievästi ja keskivaikeasti masentuneet, joita ei lääkitä, pärjäävät elämässään paremmin. Tutkijat myös ounastelevat, että pitkäaikainen lääkitys saattaa aiheuttaa biologisia muutoksia elimistössä. Ne taas voivat johtaa uusiin sairauksiin.

Psykologi Aku Kopakkala, joka irtisanottiin kesällä Mehiläisen lääkärikeskuksen kuntoutusjohtajan tehtävästä kriittisten masennuslääkekannanottojensa vuoksi, esitteli keskeisimpiä kansainvälisiä masennuslääketutkimuksia. Lääkkeet yksin käytettynä vaikuttavat suunnilleen yhtä tehokkaasti kuin psykoterapiat tai vaihtoehtoiset hoidot, kuten akupunktio, rentoutushoidot ja liikunta.

 

Kuviossa on esitetty laajan PLOS one  –analyysin tulokset. Siinä vertailtiin masennuksen hoitoa lääkkeillä ja lääkkeettömillä menetelmillä. Lopputulos oli, että sunnilleen puolet hoitoa saaneista kokee saaneensa jollakin yksittäisellä hoitomuodolla kuudessa kuukaudessa apua masennukseen. Saman verran auttaa lumehoito. Kun erilaisia hoitoja yhdistetään tulokset paranevat. Kuviosta voisi päätellä Kopakkalaa siteeraten, että ei se niin nokon nuukaa ole, mikä hoitomenetelmä on. Jos on hyvää tahtoa, niin mikä menetelmä tahansa toimii.

Pitemmän ajan kuluessa masennus parantuu usein luonnostaan. Tuki kärsivälle on tietysti aina tarpeen.

Psykiatristen sairauksien hoidossa tarvitaankin paljon nykyistä enemmän potilaiden, ammattiauttajien, työyhteisön ja läheisten välistä keskustelua ja kokemusten vaihtoa. Vähemmän lääkkeitä, enemmän ihmisiä!

Kopakkala tiivisti kansankielelle, sen miten eri tutkimuksissa on saatu erilaisia tuloksia: ”Masennuksen hoidon tehokkuutta mittaavissa tutkimuksissa terapia voittaa, kun tutkimus tehdään Euroopassa ja kun tutkimuksen ajanjakso on pitkä (16 viikkoa ja enemmän). Lääkkeet voittaa USA:ssa ja lyhyen aikaa kestävissä tutkimuksissa.

Miksi kritisoidaan?

Masennuksen ylilääkityksen kritisoinnin en toivoisi ahdistavan ketään lääkkeiden syöjää. Niitä kannattaa ottaa, jos niistä kokee saavansa enemmän hyötyä kuin haittaa. Masennuslääkekritiikki ei ole kohdistettu yksittäisiin ihmisiin, jotka lääkkeitä syövät eikä yksittäisiin lääkäreihin, jotka niitä määräävät,  vaan terveyspolitiikkaan eli vallitsevaan tapaan hoitaa masennusta. Yhden totuuden hoitoideologia kun on aina haitallista.

Moni syö masennuslääkkeitä vuosikausia, koska psykiatri on ehkä sanonut, että niitä on syötävä mahdollisesti koko lopun ikää. Näin on, vaikka tieteelliset näytöt pillereiden todellisista pitkäaikaisista hyödyistä puuttuvat.

Todellisessa elämässä tavalliset ihmiset, läheiset ja ystävät ovat olennaisen tärkeä apu sairaalle. Kaikki potilaat eivät halua tai pääse pitkiin psykoterapioihin, mutta he voivat, ainakin lievissä masennustapauksissa,  osallistua itseään auttaakseen erilaisiin lyhytkursseihin ja –terapioihin, vertaisryhmiin, harrastusryhmiin, keskustelupiireihin, hyvinvointikursseihin, retriitteihin jne. Tiedetään myös, että elämäntapojen muutos, erityisesti liikunta auttavat. Myös aika parantaa.

Nämä asiat ovat kummallisella tavalla päässeet unohtumaan, kun mielenterveysalan johtavat asiantuntijat ovat laajasti omaksuneet lääkehoitoideologian. On helpompaa kirjoittaa lääkeresepti kuin ottaa potilaan ongelmat tosissaan, kuulla niitä sydämellään ja ryhtyä auttamaan konkreettisissa elämän tai maailmankuvan ongelmissa. Sama koskee perusterveydenhuollon lääkäreitäkin, jos nämä kirjoittelevat masennuslääkkeitä itkuiselle nuorelle naiselle, joka saapuu vastaanotolle onnettomana, kun poikaystävä on jättänyt. Ongelma on siinä, että totuttuaan lääkitykseen, nainen saattaa tulla siitä riippuvaiseksi, ja irti pääseminen on todella hankalaa. Tämä on todellinen esimerkki, jonka yksi seminaariin osallistunut kertoi.

Yhteiskunnassamme on päässyt käymään niin, että lääketieteellistä tutkimustietoa masennuksen lääkehoidon todellisista hyödyistä sovelletaan vajavaisesti käytännössä. Jos tutkimustieto otettaisiin kunnolla huomioon, nykyinen masennuksen virallisesti suositeltu hoito olisi paljon nykyistä monipuolisempaa ja ihmis- ja toimintakeskeisempää kuin se nyt on. Onneksi on myös paljon lääkäreitä, jotka ymmärtävät mielialalääkkeiden liiallisen käytön ongelmat ja pyrkivät kirjoittamaan niitä potilailleen vain kun muita vaihtoehtoja ei ole.

Voimistunut arkielämän medikalisoituminen (eli että yhä enemmän elämän ongelmia tarkastellaan lääkinnän ja sairauksien näkökulmasta, esim. että surukin nähdään lääkittävänä oireena) on johtanut maagiseen uskoon lääkkeen mahtavuudesta. Aku Kopakkala nimitti ilmiötä sanamagiaksi ja ehdotti, että ”mielialalääke” -sana korvattaisiin sanalla ”psykoaktiivinen aine”, joka kuvaa sen vaikutusta ihmiseen paremmin kuin myönteiseksi mielletty ”lääke”.

Kiintoisaa on, että seminaarissa ei ollut yhtään psykiatripuhujaa. Mira Karrasch kertoi, että heitä oli kyllä pyydetty mukaan, mutta halukkaita ei ilmaantunut.

On hyvä, että asiasta nyt keskustellaan. Professori Peter C. Götzsche saapuu syyskuun alussa Suomeen kertomaan, kuinka lääketiede ohjaa kansainvälistä mielialalääkkeiden tutkimusta.

Kiitos Turun seminaarin järjestäjille avoimuuden aikakauden aloittamisesta akateemisessa masennustutkimuksessa!

“Kansalaisemme voisivat paljon paremmin, jos kaikki mielialalääkkeet poistettaisiin markkinoilta, koska lääkärit ovat kykenemättömiä käsittelemään niitä. Lääkkeiden helppo saatavuus tuo enemmän haittaa kuin hyötyä” (Peter C. Götzsche).

Artikkeli

Arif Khan, James Faucett, Pesach Lichtenberg, Irving Kirsch, Walter A. Brown A Systematic Review of Comparative Efficacy of Treatments and Controls for Depression Published July 30, 2012. Linkki.