Tag Archive | tutkimus

Psykiatrian tutkimus koetuksella

Masennuksen viralliset hoitokäytännöt kaipaavat uudistamista. Ne eivät vastaa tieteellisen tutkimuksen tuottamaa tietoa hoidon tuloksellisuudesta. Tämä todettiin Åbo Akademin järjestämässä tilaisuudessa eilen (15.8. 2014 ) Turussa.

Meille on toistamistaan toistettu, että masennus on vakava sairaus, joka vaatii lääkityksen ja että tuo lääke on SSRI eli serotoniinin takaisin oton estäjälääke tai muu vastaava. Sen on määrä tasapainottaa aivokemiaa. Näin on syntynyt käsitys, että kun syö lääkettä, aivosairaus-masennus paranee. Tämä on kuitenkin urbaani legenda, sillä masennusta, ei myöskään ADHD:tä ole pystytty osoittamaan aivosairaudeksi.

Masennuksen hoidossa suomalaiset käypä hoito -suositukset ohjaavat edelleen lääkkeiden käyttöön leivissäkin tapauksissa. Mielialalääkkeiden käyttö lisääntyy kaikkialla länsimaissa samaan aikaan kun eläköityminen mielenterveyssyistä lisääntyy.

Mira Karrasch

Mira Karrasch

Neuropsykologian erikoispsykologi, dosentti Mira Karrasch totesi, että on hyvin tärkeä ymmärtää, mitä massamme on tapahtumassa kansanterveydelle, kun masennuslääkkeiden käyttö lisääntyy.

Näyttäisi ilmeiseltä, että käyttö lisääntyy, koska masennuskin lisääntyy. Mutta tässä on kyseessä mutkikkaampi ongelma. Juuri tästä Turussa keskusteltiin.

Lääketieteen isäksi nimetty Hippokrates noin 2500 vuotta sitten sanoi, että lääkärin pitää pyrkiä välttämään haitan tuottamista potilaalle. Nyt näyttää siltä, että masennus- ja ADHD –lääkkeet aiheuttavatkin potilaalle haittoja.

Onko masennus oikeastaan sairaus? Riippuu siitä, kuka ja minä aikana se määritellään. Sata vuotta sitten ei ollut masennusta, mutta oli melankoliaa. Nykyisin tunne-elämän pulmia luokitellaan aiempaa helpommin masennukseksi. Siitä on sekä hyötyä että haittaa. Hyöty on siinä, että vaikeita tiloja voidaan helpommin ottaa hoidettaviksi. Voi olla, että myös yksilön, vanhempien tai puolison stigmatisoiminen vähenee, kun vaivalla on lääketieteellinen nimi.

Mutta tässä on myös riskinsä, kuten:

  1. Ylidiagnosointi: nykyisin lääkäri voi 15-20 minuutissa päätellä, että potilaalla on masennus ja että hän tarvitsee lääkitystä. Ihminen saa nykyisin masennusdiagnoosin paljon herkemmin kuin ennen. Mira Karrasch ihmetteli, kuinka on mahdollista diagnosoida masennus varttitunnissa.
  2. Kun lääkitään lieviä ongelmia, voi olla, että pitkäaikaisella lääkityksellä sitten tuotetaan haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia, kuten tunteiden latistumista, aloitekyvyttömyyttä, välinpitämättömyyttä, seksuaalisen halun heikkenemistä, lihomista ja muita oireita.
  3. Hoidettaessa ihmistä lääkkeillä huomio kiintyy yksilöön, vaikka ongelma voi ollakin muualla: yhteisössä (elämäntilanne, työttömyys, työpaikan ongelmat, perhe- ja ihmissuhdeongelmat, muut sairaudet)

Tiedetoimittaja Robert Whitaker esitteli kirjansa Anatomy of an Epidemic taustoja sen työstämisprosessia.

Robert Whitaker

Robert Whitaker

– Ajattelin aikaisemmin, että tiede ohjaa lääkärien toimintaa. Uskoin, että mielialalääkkeet vaikuttavat kuin diabeteslääkkeet. En halua sanoa, että lääkkeet ovat pahoja, mutta haluan nostaa keskusteltavaksi räjähdysmäisen lääkkeiden syönnin lisääntymisen ja sen mahdolliset vaarat, Whitaker sanoi.

– USA:ssa 10 % lapsista syö mielialalääkkeitä. Lasten ADHD-diagnoosit lisääntyvät. Minua alkoi huolestuttaa, mitähän tämä vaikuttaa näiden ihmisten elämään aikuisena eli miten psykiatrinen lääkitys vaikuttaa mielenterveysongelmiin pitkällä aikavälillä?

– Eikö ole aika outoa, että nykyisin 85 % amerikkalaista ”tietää”, että masennus johtuu serotoniinin vajeesta aivoissa. USA:n kansallinen terveysinstituutti NIHM on kuitenkin jo vuonna 1984 todennut, että serotoniinivaje ei ole masennuksessa ongelma. Lääkkeet eivät siis korjaa serotoniinitasoa. Irvin Kirschin analyysi vuonna 2008 osoitti, että SSRI-lääkkeet eivät olleet parempia kuin plasebo lievissä ja keskivaikeissa masennustapauksissa.

Lisäksi Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin The Star*D –hanke on osoittanut masennuslääkkeiden hyödyt kyseenalaisiksi.

Whitakerin kirja julkaistiin Yhdysvalloissa vuona 2010 ja Ruotsissa vastikään nimellä Pillerparadoxen. Kirjassaan hän raportoi seikkaperäisesti tieteellisissä lehdissä julkaistuja mielialalääketutkimuksia ja niistä tehtyjä laajoja meta-analyyseja ja katsauksia. Hänen päätelmänsä on, että tieteellinen tutkimus kyllä osoittaa varsin selvästi sen, että masennuksen hoidossa lääkkeet eivät ole ylivoimaisen paras vaihtoehto, mutta tätä tietoa ei ole Yhdysvalloissa sovellettu potilaiden hoitoon. No, ei ole Suomessakaan.

Luonnollisissa olosuhteissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että lievästi ja keskivaikeasti masentuneet, joita ei lääkitä, pärjäävät elämässään paremmin. Tutkijat myös ounastelevat, että pitkäaikainen lääkitys saattaa aiheuttaa biologisia muutoksia elimistössä. Ne taas voivat johtaa uusiin sairauksiin.

Psykologi Aku Kopakkala kertoi, että masennus ei ole aivosairaus. Se on monien tekijöiden summa.

Psykologi Aku Kopakkala kertoi, että masennus ei ole aivosairaus. Se on monien tekijöiden summa.

Psykologi Aku Kopakkala, joka irtisanottiin kesällä Mehiläisen lääkärikeskuksen kuntoutusjohtajan tehtävästä kriittisten masennuslääkekannanottojensa vuoksi, esitteli keskeisimpiä kansainvälisiä masennuslääketutkimuksia. Lääkkeet yksin käytettynä vaikuttavat suunnilleen yhtä tehokkaasti kuin psykoterapiat tai vaihtoehtoiset hoidot, kuten akupunktio, rentoutushoidot ja liikunta.

masennushoito journal.pone.0041778.g002 png

 

Kuviossa on esitetty laajan PLOS one  –analyysin tulokset. Siinä vertailtiin masennuksen hoitoa lääkkeillä ja lääkkeettömillä menetelmillä. Lopputulos oli, että sunnilleen puolet hoitoa saaneista kokee saaneensa jollakin yksittäisellä hoitomuodolla kuudessa kuukaudessa apua masennukseen. Saman verran auttaa lumehoito. Kun erilaisia hoitoja yhdistetään tulokset paranevat. Kuviosta voisi päätellä Kopakkalaa siteeraten, että ei se niin nokon nuukaa ole, mikä hoitomenetelmä on. Jos on hyvää tahtoa, niin mikä menetelmä tahansa toimii.

Pitemmän ajan kuluessa masennus parantuu usein luonnostaan. Tuki kärsivälle on tietysti aina tarpeen.

Psykiatristen sairauksien hoidossa tarvitaankin paljon nykyistä enemmän potilaiden, ammattiauttajien, työyhteisön ja läheisten välistä keskustelua ja kokemusten vaihtoa. Vähemmän lääkkeitä, enemmän ihmisiä!

Kopakkala tiivisti kansankielelle, sen miten eri tutkimuksissa on saatu erilaisia tuloksia: ”Masennuksen hoidon tehokkuutta mittaavissa tutkimuksissa terapia voittaa, kun tutkimus tehdään Euroopassa ja kun tutkimuksen ajanjakso on pitkä (16 viikkoa ja enemmän). Lääkkeet voittaa USA:ssa ja lyhyen aikaa kestävissä tutkimuksissa.

Miksi kritisoidaan?

Masennuksen ylilääkityksen kritisoinnin en toivoisi ahdistavan ketään lääkkeiden syöjää. Niitä kannattaa ottaa, jos niistä kokee saavansa enemmän hyötyä kuin haittaa. Masennuslääkekritiikki ei ole kohdistettu yksittäisiin ihmisiin, jotka lääkkeitä syövät eikä yksittäisiin lääkäreihin, jotka niitä määräävät,  vaan terveyspolitiikkaan eli vallitsevaan tapaan hoitaa masennusta. Yhden totuuden hoitoideologia kun on aina haitallista.

Moni syö masennuslääkkeitä vuosikausia, koska psykiatri on ehkä sanonut, että niitä on syötävä mahdollisesti koko lopun ikää. Näin on, vaikka tieteelliset näytöt pillereiden todellisista pitkäaikaisista hyödyistä puuttuvat.

Todellisessa elämässä tavalliset ihmiset, läheiset ja ystävät ovat olennaisen tärkeä apu sairaalle. Kaikki potilaat eivät halua tai pääse pitkiin psykoterapioihin, mutta he voivat, ainakin lievissä masennustapauksissa,  osallistua itseään auttaakseen erilaisiin lyhytkursseihin ja –terapioihin, vertaisryhmiin, harrastusryhmiin, keskustelupiireihin, hyvinvointikursseihin, retriitteihin jne. Tiedetään myös, että elämäntapojen muutos, erityisesti liikunta auttavat. Myös aika parantaa.

Nämä asiat ovat kummallisella tavalla päässeet unohtumaan, kun mielenterveysalan johtavat asiantuntijat ovat laajasti omaksuneet lääkehoitoideologian. On helpompaa kirjoittaa lääkeresepti kuin ottaa potilaan ongelmat tosissaan, kuulla niitä sydämellään ja ryhtyä auttamaan konkreettisissa elämän tai maailmankuvan ongelmissa. Sama koskee perusterveydenhuollon lääkäreitäkin, jos nämä kirjoittelevat masennuslääkkeitä itkuiselle nuorelle naiselle, joka saapuu vastaanotolle onnettomana, kun poikaystävä on jättänyt. Ongelma on siinä, että totuttuaan lääkitykseen, nainen saattaa tulla siitä riippuvaiseksi, ja irti pääseminen on todella hankalaa. Tämä on todellinen esimerkki, jonka yksi seminaariin osallistunut kertoi.

Yhteiskunnassamme on päässyt käymään niin, että lääketieteellistä tutkimustietoa masennuksen lääkehoidon todellisista hyödyistä sovelletaan vajavaisesti käytännössä. Jos tutkimustieto otettaisiin kunnolla huomioon, nykyinen masennuksen virallisesti suositeltu hoito olisi paljon nykyistä monipuolisempaa ja ihmis- ja toimintakeskeisempää kuin se nyt on. Onneksi on myös paljon lääkäreitä, jotka ymmärtävät mielialalääkkeiden liiallisen käytön ongelmat ja pyrkivät kirjoittamaan niitä potilailleen vain kun muita vaihtoehtoja ei ole.

Voimistunut arkielämän medikalisoituminen (eli että yhä enemmän elämän ongelmia tarkastellaan lääkinnän ja sairauksien näkökulmasta, esim. että surukin nähdään lääkittävänä oireena) on johtanut maagiseen uskoon lääkkeen mahtavuudesta. Aku Kopakkala nimitti ilmiötä sanamagiaksi ja ehdotti, että ”mielialalääke” -sana korvattaisiin sanalla ”psykoaktiivinen aine”, joka kuvaa sen vaikutusta ihmiseen paremmin kuin myönteiseksi mielletty ”lääke”.

Kiintoisaa on, että seminaarissa ei ollut yhtään psykiatripuhujaa. Mira Karrasch kertoi, että heitä oli kyllä pyydetty mukaan, mutta halukkaita ei ilmaantunut.

On hyvä, että asiasta nyt keskustellaan. Professori Peter C. Götzsche saapuu syyskuun alussa Suomeen kertomaan, kuinka lääketiede ohjaa kansainvälistä mielialalääkkeiden tutkimusta.

Kiitos Turun seminaarin järjestäjille avoimuuden aikakauden aloittamisesta akateemisessa masennustutkimuksessa!

”Kansalaisemme voisivat paljon paremmin, jos kaikki mielialalääkkeet poistettaisiin markkinoilta, koska lääkärit ovat kykenemättömiä käsittelemään niitä. Lääkkeiden helppo saatavuus tuo enemmän haittaa kuin hyötyä” (Peter C. Götzsche).

Artikkeli

Arif Khan, James Faucett, Pesach Lichtenberg, Irving Kirsch, Walter A. Brown A Systematic Review of Comparative Efficacy of Treatments and Controls for Depression Published July 30, 2012. Linkki.

Krishnamurti, myötätunnon lähettiläs & Dawkins, evoluutiobiologi

Marjat 2012-08-12 13.24.26

Kaikki, mikä koskee minua psykologisesti, koskee kaikkia maailmassa, väittää Intiassa syntynyt  Jiddu Krishnamurti (1895-1986). Hänestä piti tulla uskonnollinen johtaja, mutta tulikin henkinen opettaja, joka ei halunnut sitoutua mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen liikkeeseen.

Maailmassa on paljon kurjuutta ja inhimillistä kärsimystä.  Krishnamurtin mukaan tarvitaan ”kumousta psyykessä”, koska ihmiset kaikkialla ovat samojen harhojen vallassa. On harhaa nähdä itsensä erillisenä muusta ihmiskunnasta ja toisista ihmisistä sen perusteella, että heillä on erilaiset uskonnolliset tai poliittiset aatteet, perinteet ja kulttuuritausta.

”Me olemme ihmisiä emmekä nimilappuja”, hän toteaa.

Sen tajuaminen, että olemme yhtä kaikkien ihmisten, kaikkien olioiden ja koko maailman kanssa, voi johtaa siihen, että kohtelemme muita kuten itseämme. Tulemme myötätuntoisiksi. Tällainen henkinen muutos on tarpeen inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi. Kun ihminen tuntee ja kokee  – ei pelkästään ymmärrä älyllisesti – olevansa samaa maata kaikkien kanssa, hän alkaa toimia myötätuntoisesti kaikkialla.

Vaikuttaa selkeältä ja periaatteessa yksinkertaiselta.

Mutta miten tunnetaan ja koetaan yhteyttä? Tähän Krishnamurti ei anna suoraa vastausta, eikä pyri esiintymään auktoriteettina (vaikka on pitänyt satoja opetustilaisuuksia ei puolilla maailmaa ja opetuksista on julkaistu kymmeniä kirjoja). Hän korostaa jokaisen henkilökohtaista ajattelua ilman ideologioita, uskontoja, historiaa tai filosofioita.

Vain sinä olet, sinun suhtautumisesi, yhteytesi toisiin ja maailmaan. Mitään muuta ei ole. Tämän havaitseminen joko aiheuttaa suurta toivottomuutta, mikä edelleen synnyttää kyynisyyttä ja katkeruutta, tai se hävittää kaiken itsesäälin, koska näet silmästä silmään tuon tosiasian, että vain sinä, eikä kukaan muu, olet vastuussa maailmasta ja itsestäsi ja siitä, mitä ajattelet, mitä tunnet ja miten toimit. Tavallisesti syyttelemme menestyksellisesti toisia, mikä on eräänlaista itsesääliä.” (Kirshnamurti 2013)

On nähtävä kokonaisuus. Pitää katsoa itseään ja muita niin, että näkee kaiken: kauneuden, hyvyyden, raakuuden, väkivaltaisuuden ja valehtelun.

Mutta kuka siihen pystyy, mietin. Mehän pilkomme ongelmat, jotta hallitsisimme niitä. Paloittelemme ja teoretisoimme, että ymmärtäisimme paremmin maailmaa.

Krishnamurtin mielestä tieteellä tai uskonnolla ei ole mitään tekemistä ihmisen itseymmärryksen kanssa. Se tulee suorasta, välittömästä suhteesta todellisuuteen, toisiin ihmisiin, maailmaan. Elämän todellisuudesta.

Henkinen opettaja ei halunnut kerätä ympärilleen opetuslapsia, vaan kehotti ihmisiä kohtaamaan elämän itse ja löytämään omat vastaukset. Hänen tekstinsä ovat sekoitus filosofiaa, uskonnollis-yhteiskunnallista ajattelua, psykologiaa ja runoutta. Niitä kannattaa lukea tunnevirityksellä mieluummin kuin analyyttistä järkeä käyttäen. Teksti kun ei noudata tavanomaista rationaalisuuden kaavaa. Ja silti se avartaa lukijaa.

Krishnamurti vastustaa kaikkia auktoriteetteja, niin uskonnollisia guruja, poliittisia päällepäsmäreitä kuin tieteen johtajiakin, muistuttamalla meitä itsestämme, esimerkiksi näin:

”Sisäisen sekasortoisuudeen pohjimmaisena syynä on toisten lupaaman todellisuuden tavoittelu” (Krishnamurti 2013)

Yksi facebook-kaverini laittoi linkin evoluutiobiologi Richard Dawkinsin meneillään olevaan television tiedesarjaan. Siinä Dawkins perustelee uskontojen turhuutta tieteellisillä faktoilla. Hän toteaa, että elämän tarkoituksen löytämiseksi ei tarvita uskoa olemattomaan, taikuutta tai mysteereitä. Ei tarvita ihmeitä, kun reaalitodellisuus ja tieteen keksinnöt ovat niin fantastisia, että Dawkinskin jaksaa joka aamu nousta vuoteestaan. ”On lottovoitto elää maailmassa”, Dawkins sanoo.

Tiede yrittää ottaa selvää todellisuuden luonteesta. Se on löytänyt yhtäläisyyksiä ihmisistä ja kasveista, joiden geenistöstä 50 % on samoja. Kasvit ovat ihmisen serkkuja, kumpikin ovat alkuräjähdyksen tuotetta, Dawkins sanoo ohjelmassaan.

Krishnamurtia soveltaen kasvit ovat yhtä ihmisen kanssa. Samaa maailmankaikkeutta. Ehkäpä sisaruksia. Tai jotakin vielä tiiviimpää.

Dawkins ja Krishnamurti lähestyvät samaa asiaa: olevaisuuden ykseyttä. Dawkins alkuräjähdyksen kautta (siitä kaikki on lähtenyt sikiämään) ja Krishnamusrti psykologian kautta (tuntemalla henkistä ja fyysistä yhteyttä toisiimme, voimme vähentää kärsimystä).

Samassa veneessä ovat.  Kuten me kaikki.

Uskonnollinen vai uskova

Dawkins painottaa televisiosarjassaan kuten myös kirjassaan Jumaharha (The God Delusion) uskontojen haittoja ja niiden tukahduttavuutta. Hän vetoaa rationaalisiin perusteisiin, ennen kaikkea tieteeseen. Mitä pidemmälle tiede kehittyy, sitä vähemmäksi jää ”uskomaton, käsittämätön”.

Luonnontiede auttaa ihmiskuntaa löytämään uudenlaisen näkökulman maailmaan. Se laajentaa   kapeaa ikkunaa, jonka läpi olemme tottuneet katsomaan mahdollisuuksien spektriä.  ”Laskelmat ja järki vapauttavat meidät käymään mahdollisuuksien alueella, jotka aikoinaan tuntuivat meiltä kielletyiltä ja joita lohikäärmeet asuttivat”, Dawkins kirjottaa.

Krishnamurti vetoaa sisäisiin perusteisiin vastustaessaan järjestäytyneitä uskontoja ja kaikenlaisia ideologioita. Osansa krititiikistä saa tieteen dogmatisoituminenkin, vaikka hän ei tutkimusta vastustakaan.

Hän katsoo, että ihminen on kaikkina aikoina etsinyt jotakin, mikä on hänen itsensä ulkopuolella, jotakin mitä nimitämme totuudeksi, Jumalaksi tai todellisuudeksi. Se on ajatonta tilaa, mitä eivät olosuhteet ja ajattelu saa järkkymään. Hänen näkökulmansa ihmiseen kiinnittyy sisäisyyteen ja suhteisiin.

”Uskonnollinen mielenlaatu on aivan erilainen kuin uskova mielenlaatu. Et voi olla uskonnollinen ja silti hindulainen, muslimi, kristitty, buddhalainen.”

”Uskonnollinen mielenlaatu merkitsee sellaista mielentilaa, jossa ei ole pelkoa eikä siis myöskään minkäänlaista uskoa, vaan ainoastaan se mikä on – mikä tosiasiallisesti on.”

Krishnamurtin käsitys uskonnollisuudesta on siis lähellä tieteen ihannetta – todellisuuden aidompaa tajuamista. Tätä varten hänen mielestään on olemassa uskonnollisuus, mikä ei kuitenkaan ole ajattelun tuotetta, vaan seurausta hiljaisuudesta ja tiedostamisesta ja sellaisesta mietiskelystä, jossa tarkkaavainen mietiskelijä ikään kuin sulautuu ympäristöönsä. Tarkkailija ja tarkkailtava ovat silloin sama asia. Ne ovat yhtä maailmassa. Syntyy ykseyden kokemus sisäisessä hiljaisuudessa.

”Tämä hiljaisuus on sellaista energiaa, jossa ei ole minkäänlaista ristiriitaa”. Krishnamurtin mielestä vain silloin ihminen voi olla vapaa, kun ei ole ristiriitaa, kitkaa ja vastustusta, vaan vapaata energian virtaa. Kaikki toiminta on energiaa. Tunteminen ja ajattelu ovat energiaa. Koko elämä on energiaa.

Dawkinsin kiinnostavasti esittämä tieteellinen maailmankuva on asiallinen ja järkevä, mutta se ei tunnu riittävän ihmiskunnan enemmistölle.

Krishnamurtilainen uskonnollisuus täydentää elämää. Tällainen uskonnollisuus ei ole ristiriidassa tietellisen maailmankuvan kanssa,  koska uskonnollinen mielenlaatu merkitsee kaikkeuden sisältymistä itseen. Silloin ei ole ristiriitaa, pelkoa eikä pakkoja.

Kaunista ajattelua.

 

Kirjat ja ohjelma

Dawkins R. Jumalharha. Terra Cognita. Hakapaino. Helsinki 2007.

Krishnamurti. Ajattelun tuolle puolen. Basam books. 2013.

Tiededokumentti Dawkinsin maailma. Yle 2013.

Lentävät lautaset ja terveysuskomukset

Kuusen oksa

Ihmiset uskovat terveytensä kohentuvan täydentävien hoitojen avulla huolimatta virallisen terveydenhuollon nuivasta suhtautumisesta, kaksoissokkokokeisiin vannovan  tieteen varoitteluista ja skeptikkojen räyskytyksestä. Usko tälläisiin ei-lääketieteellisiin hoitoihin selitty belgialaistutkimuksen mukaan parhaiten uskomisella paranormaaleihin ilmiöihin. (Van den Bulck & Custers 2009)

Tutkimuksessa ihmisille esitettiin hyväksyttäväksi tai hylättäväksi väittämiä, jotka oli USA:ssa kehitetty mittamaan asennoitumista täydentäviin hoitoihin (ks. kirjoitus Epäselvästi paranormaalia).

Tulosten mukaan 79 % vastaajista hyväksyi väittämän Potilaan odotukset, uskomukset ja arvot pitäisi integroida hoitoprosessiin. Väittämän Keholla on kyky hoitaa itse itseään ja terveydenhuollon tehtävä on avustaa tässä prosessissa hyväksyi 66 %  ja Energia ja elämänvoima ylläpitävät kehon ja mielen terveyttä  58 % vastaajista.

Muut väittämät olivat (prosentit kuvaavat hyväksyneiden osuutta):

–        57 %  Potilaan oireet pitäisi ymmärtää koko kehoon vaikuttaviksi yleisen epätasapaino ja toimintahäiriön ilmentymiksi

–        54 %  Useimmat täydentävät hoidot stimuloivat kehon luonnollisia terapeuttisia voimia

–        52 %  Täydentävät hoidot sisältävät ideoita ja metodeja, joista perinteinen lääketiede voisi hyötyä

–        50 %  Terveys ja sairaus ovat heijastumia positiivisten, elämää kannattavien ja negatiivisten, tuhoavien voimien välisestä tasapainosta

–        47 %  Sellaisiin hoitoihin, joita ei ole testattu tieteellisesti hyväksytyllä tavalla, ei pitäisi rohkaista

–        32 %  Täydentävien hoitojen vaikutukset ovat tavallisesti plasebovaikutuksen tulosta

–        10 %  Täydentävät hoidot ovat uhka kansanterveydelle

Paranormaaleihin ilmiöihin uskomista mitattiin amerikkalaisten viestintätutkijoiden kehittämällä asteikolla, jossa olivat mukana mm. uskominen yliasitillisiin havaintoihin (ESP extrasensory perception), ylipsyykkisiin (psychic) kykyihin, lentäviin lautasiin ym.  (Sparks & Miller 2001). Mittarissa oli mukana myös väittämä ”Uskon, että joillakin ihmisillä on kyky hoitaa toisia ihmisiä pelkän kosketuksen avulla”, mikä seilittää ainakin osittain vahvan yhteyden, sillä suuri osa täydentävistä hoidoistahan on juuri kosketuhoitoja.

Ikä, sukupuoli, koulutus tai luottamus tieteeseen eivät selittäneet, miksi joku uskoo niihin ja toinen ei.

Mitä tuloksista voi päätellä?

Tutkijat päättelivät, että koska monet lääkärit puhuvat potilaille täydentävistä hoidoista, jotkut potilaat saattavat käyttää näitä hoitoja tajuamatta kuinka suuri haaste ne ovat perinteisen lääketieteen tieteelliselle maailmankuvalle. (Because many conventional physicians, either in family practice or in the hospital setting, talk to patients about complements of and alternatives to conventional treatments, some patients may use CAM without realizing the extent to which CAM challenges the scientific world view of conventional medicine). (Van den Bulck & Custers 2009).

Jäin miettimään, mitähän tällä oikein tarkoitetaan. Eikö lääkäreiden siis pitäisi puhua ollenkaan täydentävistä hoidoista potilaiden kanssa? Vai pitäisikö heidän varoittaa potilasta,  jos tämä käyttää jotakin joka ei ole ”conventional medicinen” mukaista? Vai mitä tarkoittaaa ”some patients may use … without realizing…?” Vai tarkoitentaanko tässä sitä, että he käyttävät täydentäviä hoitoja (CAM), KOSKA tajuavat sen tarjoamat haasteet konventionaalisille hoidoille?

Jos päätelmä viittaa  tieteelliseen tutkimukseen, niin on syytä muistaa, että hyvin suurta osaa ihmisen hoitamisen tavoista ei ole tutkittu. Tutkimattomatkin hoidot voivat olla hyviä.  Niistä on käytännön kokemusta. Edellisen kirjoituksen omatekoista pihkasalvaakaan ei ole tutkittu, mutta Jarmo Mäkistä se auttaa. Tarjolla olisi tieteellisesti tehokkaaksi todettu, apteekissa myytävä voidekin, mutta Mäkinen katsoo parhaimmaksi turvautua omatekoiseen. Hänellä on siihen kansalaisoikeus.

Minusta belgialaisten ehkä tärkein tulos oli (he tosin itse eivät sitä näin tulkitse), että valtaosa  (79 %) vastanneista katsoi, että potilaan odotukset, uskomukset ja arvot pitäisi integroida hoitoprosessiin. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että terveydenhuoltojärjestelmän pitäisi ottaa asiakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia täydentävistä hoidoista enemmän huomioon.  Potilastahan on tarkoitus hoitaa eikä konventionaalisen medisiinan tieteellistä maailmankuvaa.

Toinenkin  päätelmä hiukan ihmetyttää. Tutkijat suosittelevat, että lääkärien pitäisi olla tietoisia siitä, että  sairauden oireiden ymmärtäminen kehon epätasapainon merkeiksi (57 % vastanneista) ja  uskominen energian ja elämänvoimien tärkeyteen terveyden ylläpitämisessä  (58 % vastanneista) eivät ole ennakoitavissa sukupuolen tai koulutuksen mukaan, vaan sen mukaan uskovatko potilaat myös yliaistillisiin havaintoihin, astrologiaan, aaveisiin tai jopa lentäviin lautasiin!

Tutkijat näyttävät siis vihjaavan, että  vastaajien ymmärryksessä voisi olla jotakin vikaa. Jäin kaipaamaan perusteita. Mitä kummallista on siinä, että ihminen pitää sairauden oireita merkkinä kehon epätasapainosta?  Millä tavalla se  muka vaikeuttaa lääkärin työtä?

Tutkimus ei myöskään osoittanut, että jos ymmärtää sairauden oireet merkkinä kehon epätasapainosta, niin uskoo lentäviin lautasiin (tätä yksittäistä asiaahan ei edes tutkittu, se kuului isoon kysymyspatteristoon).

Ja jos joku uskoo astrologiaan, lentäviin lautasiin, Jumalaan tai luonnonhenkiin, sen ei mitenkään pitäisi olla esteenä lääkärin tarjoamalle avulle. Yleensä ei tietääkseni olekaan.  Sitä paitsi potilas voi uskoa yhtä aikaa sekä lääkäriin, täydentäviin hoitoihin ja lentäviin lautasiin.

Tuloksista voi mielestäni päätellä, että konventionaalisen medisiinan ja asiakkaiden  terveys- ja sairauskäsitysten välillä saattaaa olla  valtava ero. Terveydenhuollossa ei riitä että hoitohenkilökunta on pelkästään tietoinen asiakkaan maailmankuvasta. Asiakasta on myös yritettävä ymmärtää. Ja häntä on kunnioitettava.

Jos lääkäreiden terveyskäsitys perustuu oletukseen että ”ihminen on kone, jonka osasia korjataan ainoastaan tutkituilla lääkkeillä tai  kirurgisesti”, niin lääkärikoulutuksessa pitäisi pyrkiä laajentamaan terveyskäsitystä, jotta kommunikointi potilaan kanssa onnistuu. Ei konemallista tarvitse luopua, mutta voihan sitä  laajentaa holistisempaan suuntaan.  Silloin  voi ottaa rinnalle toisenlaisenkin tavan katsoa ihmistä ja hänen vaivojaan.

Konemalli on arvokas ja hyödyllinen,  kun murtunutta sääriluuta tai muuta selkeää sairautta tai vammaa hoidetaan.  Tai kun kehitetään biolääketieteen uutuuksia.

Kuitenkin suuri osa ongelmista, joihin ihmiset hakevat lääkäriltä apua, on epämääräisiä, epäspesifisiä ja epäselviä, jopa asiakkaalle itselleen. Lääkärikään ei aina pysty niitä määrittämään, saatikka tarjoamaan tehokasta hoitoa. Tällaisia ”jokapaikasta kipeitä” MUPS-potilaita (medically unexplained physical symptoms=lääketietellisesti selittämättömät fyysiset oireet) on eräiden arvioiden mukaan 10-24 % perusterveydenhuollon asiakkaista ja väestöstä (Hoedeman et al 2009). Näissä tapauksissa konemalli on puutteellinen.

Tarvitaan laajempaa näkemystä ihmisestä ja hänen sairauksistaan.  Joskus täydentävistä hoidoista voi olla apua epämääräisissä vaivoissa. Siitäkin huolimatta, että  useimpia niistä ei ole tutkittu.

Artikkelit

Van den Bulck J, Custers C 2009. Belief in complementary and alternative medicine is related to age and paranormal beliefs in adults. European Journal of Public Health 20 (2): 227-230.

Glenn G. Sparks  GS, Miller W 2001. Investigating the Relationship Between Exposure to Television Programs that Depict Paranormal Phenomena and Beliefs in the Paranormal. Communication Monographs, 68 (1):98-113.

Hoedeman R, Krol B, Blankenstein N, Koopmans PC, Groothoff JW 2009.  Severe MUPS in a sick-listed population: a cross-sectional study on prevalence, recognition, psychiatric co-morbidity and impairment. BMC Public Health 2009, 9:440doi:10.1186/1471-2458-9-440

Puu rannalla

Epäselvästi paranormaalia

Vene järven rannassa

Mitä mieltä olet väittämästä ”Uskon, että joillakin ihmisillä on kyky hoitaa toisia ihmisiä pelkän kosketuksen avulla”? Paranormaaleja uskomuksia on tutkittu kysymyspatteristolla, johon väittämä kuuluu. Yli kymmenen vuotta sitten amerikkalaistutkimuksessa noin joka neljäs vastaaja uskoi tältä osin paranormaaliuteen. (Sparks & Miller 2001).

Minäkin uskon, omaan kokemuukseeni sekä tutkimustietoon nojaten. Jokainen tietää, että kun lapsi loukkaa polvensa ja äiti puhaltaa ja silittää, kipu häviää. Kun olen sairas tai uupunut ja rakkaimpani koskettaa minua, tulen hoidetuksi. Kosketuksen voima on myös todettu lukuisissa tutkimuksissa (esim. Uvnäs Moberg 2007). Suomessakin on tehty ainakin yksi väitöskirja kosketuksen voimasta (Svennevig 2003).

Entä mitä mieltä olet väittämästä ”Keholla on kyky hoitaa itse itseään ja terveydenhuollon tehtävä on avustaa tässä prosessissa”?

Väittämä on osa kysymysvalikoimaa, jota on käytetty mittaamaan väestön suhtautumista täydentäviin hoitoihin. Jos vastaat myönteisesti, se kuvaa uskomistasi täydentäviin hoitoihin. Kyselylomakkeessa The Complementary and Alternative Medicine Health Belief Questionnaire (CHBQ) on yhdeksän muutakin kysymystä (niistä kirjoitan myöhemmin). Amerikkalaisia terveysalan opiskelijoita (lääkärit, hoitajat, psykologit jne) koskeva tutkimus osoitti, että opiskelijoiden asenteet täydentäviin hoitoihin olivat hyvin myönteisiä ja enemmistö (74 %) raportoi käyttäneensä ainakin yhtä ja puolet (54 %) vähintään kahta hoitomuotoa. Meditaatio (40 %), hieronta (43 %) ja spirituaalisuus (35 %) mainittiin useimmin. (Lie & Boker 2004)

Belgialaistutkimuksessa 66 % satunnaisesti valituista vastaajista Flanderin alueelle oli samaa mieltä väittämästä (Van den Bulck & Custers 2009).

Munuaiskirurgi uskoo myös…

Katsoin eilen illalla televisiosta kiinnostavan dokumentin Minä, ihminen, jossa kuvattiin uusimpia lääketieteen keksintöjä ihmiskehon korjaamiseksi. Tekokäsi liikkuu käsivarren tyngän lihasten avulla. Keinoiho toimii kasvualustana ja hajoaa kun uusi iho on kasvanut. Robottileikkauksilla voidaan poistaa syöpäkasvainta munuaisesta tuhoamatta koko elintä. Nämä ovat upeita lääketieteen saavutuksia, jotka tulevaisuudessa auttavat lukuisia ihmisiä.

Munuaiskirurgi kertoi, että uudella robottitekniikalla syöpäinen osa munuaisesta poistetaan ja terve osa vastaa sitten lopusta paranemisesta. Haastattelun päätteeksi hän ihastelikin ihmiskehon viisautta: ”Keholla on ihmeellinen kyky parantaa itse itseään.” Uskooko hänkin siis täydentäviin hoitoihin?

Aina ei onneksi tarvita kirurgiaa kehon omien parantavien voiminen vahvistamiseksi. Joskus jopa kosketus riittää. Tämä voi tuntua epäselvästi paranormaalilta, mutta se on kyllä tutkimuksin todistettu.

Lähteet

Sparks  GS, Miller W 2001. Investigating the Relationship Between Exposure to Television Programs that Depict Paranormal Phenomena and Beliefs in the Paranormal. Communication Monographs, 68 (1):98-113.

Lie D, Boker J 2004. Development and validation of the CAM Health Belief Questionnaire (CHBQ) and CAM use and attitudes amongst medical students. BMC Medical Education 2004, 4:2 doi:10.1186/1472-6920-4-2

Van den Bulck, Custers C 2009. Belief in cmplementary and alternative medicine is related to age and paranormal beliefs in adults. European Journal of Public Health 20 (2): 227-230.

Svennevig H.(2003). Hyvän olon hoidot. Kosketukseen perustuvien hoitojen käyttö hyvinvoinnin ja itseymmärryksen lisäämisen välineenä. Akateeminen väitöskirja. Acta Univesitatis Tamperensis 949. Tampereen yliopisto. Tampere.

Uvnäs Moberg K. (2007). Rauhoittava kosketus. Oksitosiinin parantava vaikutus kehossa. Edita Prima Oy. Helsinki.

Yle Prisman dokumentti Minä, ihminen.

Lilahtava kukka

Sipposesta tulee pihkatohtori

Arto Nyberg haastatteli äsken Ylessä Arno Sipposta, joka väittelee piakkoin pihkan terveysvaikutuksista. Sipposen pihkasalvakehittelystä kirjoitin jutussa Kuusen pihka muuttui uskomushoidosta tieteelliseksi linkki.

Onnittelut, Arno Sipponen, väitöskirjan valmistumisesta! Ja menestystä väitöstilaisuuteen, joka on toukokuussa!

Koivu kuusten joukossa.

Koivu kuusten joukossa.

Turhaa vastakkain asettelua

Valkoinen pilvi tummalla taivaalla.

Valkoinen pilvi tummalla taivaalla.

Joukko lääkäreitä ja tutkijoita taistelee ”puhtaan lääketieteen” puolesta ”pahoja pseudotieteellisiä” vaihtoehtohoitoja eli täydentäviä hoitoja vastaan. Mutta on paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet apua näistä hoidoista.

Tämä kirjoitus on julkaistu tiivistettynä Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla 23.4.2013 Täydentävien hoitojen käyttäjiä on kuultava.

Lääkäri Toni Viinikainen (HS Mielipide 22.4.) on Hannu Lauerman (HS Mielipide 16.4.) tavoin asettunut vastustuslinjalle ja vetoaa siihen, että täydentävien hoitojen lääketieteellisestä tehosta ei ole tutkimusnäyttöä. Riitta Wahlström (HS Mielipide 21.4.) taas katsoo täydentävien hoitojen edistävän terveyttä.

Vastakkain asettelu on turhaa. Käyttäjien kannnalta lääkäripalvelujen ja täydentävien hoitojen välillä ei tarvitse olla ristiriitaa. Hoitofilosofiat, taustateoriat ja lähestymistavat voivat olla erilaisia, mutta eettiset periaateet eli ihmisen loukkamattomuus ja hänen arvojensa kunnioittaminen sekä pyrkimys hyvän tekemiseen ja vahingon välttämiseen ovat yhteistä. Viisaasti sovellettuna täydentävät hoidot voivat erinomaisesti tukea lääkärin ja muiden auttajien työtä.

Tätä puoltavat tutkimuksiin perustuvat tosiasat:

1) Tutkimusten mukaan ihmiset käyttävät täydentäviä hoitoja yleensä lääkäripalvelujen lisänä, ei niille vaihtoehtoina, tai niitä käytetään terveyden edistämiseksi, kehon ja mielen rentouttamiseksi ja vahvistamiseksi.

2) Monet hoitomuodot, kuten akupunktuuri, joita lääkärikunta on aluksi vastustanut, ovat nykyään hyväksyttyjä.

3) Käyttö on yleistä. Tuoretta tutkimustietoa käytön laajuudesta Suomessa ei ole. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa 30-50 % aikuisväestöstä käyttää niitä. Euroopan maissa 10-20 % väestöstä on käynyt CAM (Complementary and Alternative Medicine = täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot) –lääkärin tai –hoitajan luona viimeksi kuluneen vuoden aikana.  Tanskassa vuonna 2005 käyttäjäprosentti oli 45 ja joka viides oli turvautunut niihin viimeksi kuluneen vuoden aikana. Amerikan Sairaalayhdistyksen tutkimuksen mukaan noin 20 % sairaaloista on ottanut CAM-terapioita palveuihinsa.

4) Kansainvälisen tutkimuksen mukaan käyttäjät ovat yleensä tyytyväisiä. Hoitojen on koettu edistävän terveyttä.

5) Lääkäriliiton tuoreen selvityksen mukaan lääkärit suhtautuvat hyväksyvästi täydentäviin hoitoihin. Kaikkiaan 56-60 % kyselyyn vastanneista oli kaikkien (henkiparannusta lukuun ottamatta) tutkittujen hoitomuotojen suhteen sitä mieltä, että ”käytettäköön, jos joku siitä saa apua”.

6) Täydentävien hoitojen vaaroilla pelottelu ei perustu tutkimusnäyttöön, sillä haittoja ei ole tutkittu. Sen sijaan joidenkin hoitomuotojen, kuten akupunktion, joogan ja meditaation hyödyistä on kansainvälistä tutkimusnäyttöä. Muista hoitomuodoista kertyy tutkimustietoa sitä mukaa kun niitä tutkitaan. Suomessa tällaista tutkimusta ei tietääkseni ole.

7) Suomalaisten asiaa ajetaan, kun kuunnellaan heitä ja selvitetään, miksi kansalaiset hakevat muitakin kuin lääkäripalveluja ja mitä hyötyä he niistä saavat. Tällaista tutkimustietoa ei valitettavasti Suomessa ole.

8) Vallitseva tiedeparadigma (eli tieteen pohjaksi valitut perusolettamukset, jotka hyväksytään kyseenalaistamatta, itsestään selvinä) vaikuttaa siihen, mitä pidetään tutkimuksen arvoisena, miten on tutkittava ja millaista tutkimusta rahoitetaan julkisin varoin. Täydentävät hoidot eivät ikävä kyllä ole vielä terveystutkimuksen työlistalla. On ymmärrettävää, että tutkimusnäyttöä hoitojen hyödyistä tai haitoista ei tule, jos niitä ei tutkita. Tiedeparadigma kyllä muuttuu, mutta hitaasti.

Jos kotimaista tutkimusta täydentävistä hoidoista, niiden yleisyydestä, käytön syistä, hoitofilosofiasta, koetuista hyödyistä ja haitoista olisi käytettävissä, ehkä juupas-eipäs –keskustelu julkisuudessa laantuisi ja voitaisiin keskittyä olennaiseen eli ihmisten hoitamiseen, terveyden edistämiseen ja hyvinvoinnin parantamiseen.

Jotta Suomessakin voitaisiin osallistua kansainvälisesti vilkastuvaan alan tutkimukseen,  Suomen Akatemian olisi avattava täydentävien hoitojen tutkimusohjelma. Näin tutkimus viriäisi ja keskustelu siirtyisi Hannu Lauerman ja Markku Myllykankaan (HS Mielipide 23.4.) kevyehköjä heittoja asiallisemmille linjoille.

Lähteitä

Baarts C, Pedersen IK. 2009. Derivative benefits: exploring the body through complementary and alternative medicine. Sociology of Health & Illness 31: 5:719–733.

CAM Survey 2009. CAM DoC Alliance. The regulatory status of Complementary and Alternative Medicine for medical doctors in Europe. http://camdoc.eu/Survey/Introduction.html
Haettu 22.4.2013.

Ilmanen A, Myllykangas M, Tuomainen T-P, Vertio H, Vuorenkoski L. 2013 Lääkärien suhtautuminen vaihtoehtohoitoihin vuonna 2012. Lääkärilehti 68: 13-14, 1014-1018.

Johnson PJ, Ward A, Knutson L, Sendelbach S. 2012. Personal Use of Complementary and Alternative Medicine (CAM) by U.S.Health Care Workers. Health Services Research 47:1, Part I (February 2012).

Li AW and Goldsmith C-AW 2012. The Effects of Yoga on Anxiety and Stress. Alternative Medicine Review 17 (1): 21-36.

Sharma M and Haider T 2013. Yoga as an Alternative and Complementary Therapy for Patients Suffering From Anxiety. A Systematic Review. Journal of Evidence-Based Complementary & Alternative Medicine vol. 18 (1): 15-22.

Sointu E 2006. The search for wellbeing in alternative and complementary health practices. Sociology of Health & Illness Vol. 28 No. 3, 330–349

Kuva Maija Pyykkönen.

Lääkärit täydentävistä hoidoista

Laiva lähestyy

Laiva lähestyy

Lääkärilehdessä äskettäin julkaistu raportti (Ilmanen ym. 2013) kertoo, että valtaosa kyselytutkimukseen osallistuneista lääkäreistä suhtautuu varsin myönteisesti täydentäviin hoitoihin. Kielteisesti asennoiduttiin vyöhyketerapiaan, gingsenjuureen ja henkiparannukseen.

Lääkäriliitto on toteuttanut vuosina 1988, 1995 ja 2012 kyselyn lääkärien suhtautumisesta vaihtoehtohoitoihin. Vuonna 2012 kyselyyn vastanneista 26-37 % voisi harkita akupunktion, kiropraktiikan, naprapatian ja lymfahieronnan käyttämistä praktiikassaan. Sen sijaan vastanneista 30 % piti vyöhyketerapiaa, 35 % gingsenjuurta ja 75 % henkiparannusta petoksena ja katsoi, että ne pitäisi kieltää.

Suurin osa vastanneista asennoitui kuitenkin suopeasti tutkittuihin hoitomuotoihin, lukuun ottamatta henkiparannusta. Kaikkiaan 56-60 % vastanneista oli sitä mieltä, että ”käytettäköön, jos joku siitä saa apua”. Henkiparannuksen suhteen tätä mieltä oli 18 % vastanneista.

Raportista ei käy ilmi, millä perusteella tutkittavat hoitomuodot valittiin. Esimerkiksi ”henkiparannus” on varsin epämääräinen termi eikä ole nykyisin käytössä yleiskielessäkään. Sillä saatetaan viitata kirkossa pidettäviin rukoustilaisuuksiin, sellaisiin joita esimerkiksi Niilo Ylivainio järjesti 1970-luvulla ja Pirkko Jakovaara nykyisin. Niissä rukoillaan sairauksien paranemiseksi. Ajatus on, että Jumala vaikuttaa sekä lääketieteen että esirukouksen kautta.

On yllättävää, että Lääkäriliitto näyttää edelleen suosivan termiä vaihtoehtohoidot, vaikka kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään, että virallisen lääketieteen ulkopuolisia hoitoja käytetään yleensä lisänä ja täydennyksenä, mutta ei vaihtoehtoina lääkäreiden tarjoamille palveluille. Sitä paitsi akupunktuuri on jo hyväksyttyä lääketieteellistä hoitoa ja koulutettu kiropraktikko ja naprapaatti ovat nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Uskomushoito – outo termi

Niin ikään hämmästyttää, että tutkimusraportissa puhutaan edelleenkin uskomushoidoista, vaikka termin käytöstä ei olla yksimielisiä tutkijayhteisössä eikä edes lääkäripiireissä. Jos termillä viitataan plasebovaikutukseen tai sellaiseen hoitamiseen, josta ei ole tieteellistä näyttöä, niin siinä tapauksessa merkittävä osa lääkärin työstä kuuluu uskomushoitojen piiriin, koska hoitaminen perustuu usein juuri kliiniseen kokemukseen ja hyviksi havaittuihin käytäntöihin. Monet täydentävät hoidot nojaavat myös hyviksi havaittuihin käytäntöihin.

Duodecim-seura järjesti vuonna 1995 sanakilpailun, jossa etsittiin suomalaisia vastineita eräille vieraskielisille termeille. Yhtenä kohteena oli nimitys Complementary and Alternative Medicine (CAM). Tämän kohteen osalta voittajaksi valittiin sana uskomuslääkintä. Sen käyttö on yleistynyt hiljakseen, etenkin silloin, kun on löydetty aihetta arvostella jotakin nimityksen piiriin luettavaa hoitoa, sen tuottajia tai sen käyttäjiä.

Näin totesi lääkäri ja tutkija Heikki Hemmilä kirjoituksessaan (Hemmilä 2007), jossa hän esitti, että Suomen Lääkäriliitto ja Duodecim-seura sanoutuisivat järjestöinä irti uskomuslääkintä-termin käytöstä. Hän perusteli esitystään sillä, että termi on sopimaton terveydenhuollon ammattilaisten sanavarastoon, koska siihen sisältyy olettamus kaikkien muiden kuin virallisesti hyväksyttyjen hoitojen tehottomuudesta. Tällaisesta ei nimittäin ole tieteellistä eikä käytäntöön perustuvaa näyttöä.

CAM on suomeksi täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede, josta meillä käytetään yleensä muotoa täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot. Suomeksi lyhenne voisi olla vaikkapa TVH tai TÄV.

Tutkittiin asenteita, ei tietoja

Lääkäriliiton tutkimusraportin pohdintaosassa kirjoittajat päättelevät lääkärien tietojen vaihtoehtohoidoista lisääntyneen, koska ”ei osaa ottaa kantaa” vastausten määrä oli pienentynyt jokaisen kysytyn hoitomuodon kohdalla. Päätelmä on virheellinen, sillä tutkimuksessahan ei mitattu lääkäreiden tietoja, vaan asenteita.

Se, että joku ottaa myönteisen tai kielteisen kannan ”en osaa sanoa”-mielipiteen sijaan, ei osoita tietojen lisääntymistä, vaan sitä että vastaaja kertoo, miten (myönteisesti tai kielteisesti) hän suhtautuu  kysyttyyn vaihtoehtohoitoon Tieto ja asenne ovat eri asioita.

Kirjoittajat toteavat, että ”Heidän (lääkäreiden) on syytä tietää ainakin se, milloin nämä hoidot muodostavat mahdollisen riskin potilaalle”. Näin on, mutta tästä herää väistämättä kysymys. Milloin ja missä tapauksissa ne todellisuudessa muodostavat riskin?

Koetut hyödyt olisi syytä selvittää

Täydentävien hoitojen vaaroista ei ole olemassa tutkimusnäyttöä. Muutamien hoitomuotojen, kuten akupunktion, meditaation, rauhoittavan kosketuksen, musiikin ja joogan hyödyistä sen sijaan on selkeää näyttöä. Lääkäreiden olisi tärkeä tietää myös, miten täydentävät hoidot voisivat lääketieteellisten hoitojen rinnalla auttaa potilasta parantumaan tai selviytymään sairautensa kanssa.

Virallisella terveydenhuollolla ei olisi varaa sysätä syrjään ja heittää marginaaliin sellaisia ihmisten auttamisen muotoja, joiden hyödyistä on jo olemassa tutkimusnäyttöä, vaikka Suomessa asiaa ei tutkitakaan. Tähän suuntaan näyttäisivät ajattelevan myös kyselyyn osallistuneet lääkärit, joista suurin osa oli sitä mieltä että käytettäköön, jos joku niistä saa apua.

Lääkärien asenteiden tutkiminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on ymmärtää kansalaisten asenteita ja kokemuksia. Näin saataisiin tutkimusnäyttöön pohjaavaa tietoa terveydenhuoltojärjestelmän käyttöön siitä, millaisia hyötyjä käyttäjät hoidoista saavat. Kansainvälisten tutkimuksen mukaan käyttäjät ovat olleet pääosin tyytyväisiä CAM-palveluihin.

Siksi kummastuttaa, että joukko suomalaisia tutkijoita ja lääkäreitä nousee takajaloilleen kuullessaan sanan täydentävät hoidot.

Aiheesta myös kirjoituksessa Mitä ”uskomushoito” tarkoittaa?

Artikkelit

Hemmilä, H (2007). Luopukaamme termin uskomuslääkintä käytöstä. Duodecim 2007;123(19):2352. Linkki

Ilmanen A, Myllykangas M, Tuomainen T-P, Vertio H, Vuorenkoski L (2013) Lääkärien suhtautuminen vaihtoehtohoitoihin vuonna 2012. Lääkärilehti 68: 13-14, 1014-1018.

Laiva ja väylä.

Laiva ja väylä.