Kaikki, mikä koskee minua psykologisesti, koskee kaikkia maailmassa, väittää Intiassa syntynyt Jiddu Krishnamurti (1895-1986). Hänestä piti tulla uskonnollinen johtaja, mutta tulikin henkinen opettaja, joka ei halunnut sitoutua mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen liikkeeseen.
Maailmassa on paljon kurjuutta ja inhimillistä kärsimystä. Krishnamurtin mukaan tarvitaan ”kumousta psyykessä”, koska ihmiset kaikkialla ovat samojen harhojen vallassa. On harhaa nähdä itsensä erillisenä muusta ihmiskunnasta ja toisista ihmisistä sen perusteella, että heillä on erilaiset uskonnolliset tai poliittiset aatteet, perinteet ja kulttuuritausta.
”Me olemme ihmisiä emmekä nimilappuja”, hän toteaa.
Sen tajuaminen, että olemme yhtä kaikkien ihmisten, kaikkien olioiden ja koko maailman kanssa, voi johtaa siihen, että kohtelemme muita kuten itseämme. Tulemme myötätuntoisiksi. Tällainen henkinen muutos on tarpeen inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi. Kun ihminen tuntee ja kokee – ei pelkästään ymmärrä älyllisesti – olevansa samaa maata kaikkien kanssa, hän alkaa toimia myötätuntoisesti kaikkialla.
Vaikuttaa selkeältä ja periaatteessa yksinkertaiselta.
Mutta miten tunnetaan ja koetaan yhteyttä? Tähän Krishnamurti ei anna suoraa vastausta, eikä pyri esiintymään auktoriteettina (vaikka on pitänyt satoja opetustilaisuuksia ei puolilla maailmaa ja opetuksista on julkaistu kymmeniä kirjoja). Hän korostaa jokaisen henkilökohtaista ajattelua ilman ideologioita, uskontoja, historiaa tai filosofioita.
”Vain sinä olet, sinun suhtautumisesi, yhteytesi toisiin ja maailmaan. Mitään muuta ei ole. Tämän havaitseminen joko aiheuttaa suurta toivottomuutta, mikä edelleen synnyttää kyynisyyttä ja katkeruutta, tai se hävittää kaiken itsesäälin, koska näet silmästä silmään tuon tosiasian, että vain sinä, eikä kukaan muu, olet vastuussa maailmasta ja itsestäsi ja siitä, mitä ajattelet, mitä tunnet ja miten toimit. Tavallisesti syyttelemme menestyksellisesti toisia, mikä on eräänlaista itsesääliä.” (Kirshnamurti 2013)
On nähtävä kokonaisuus. Pitää katsoa itseään ja muita niin, että näkee kaiken: kauneuden, hyvyyden, raakuuden, väkivaltaisuuden ja valehtelun.
Mutta kuka siihen pystyy, mietin. Mehän pilkomme ongelmat, jotta hallitsisimme niitä. Paloittelemme ja teoretisoimme, että ymmärtäisimme paremmin maailmaa.
Krishnamurtin mielestä tieteellä tai uskonnolla ei ole mitään tekemistä ihmisen itseymmärryksen kanssa. Se tulee suorasta, välittömästä suhteesta todellisuuteen, toisiin ihmisiin, maailmaan. Elämän todellisuudesta.
Henkinen opettaja ei halunnut kerätä ympärilleen opetuslapsia, vaan kehotti ihmisiä kohtaamaan elämän itse ja löytämään omat vastaukset. Hänen tekstinsä ovat sekoitus filosofiaa, uskonnollis-yhteiskunnallista ajattelua, psykologiaa ja runoutta. Niitä kannattaa lukea tunnevirityksellä mieluummin kuin analyyttistä järkeä käyttäen. Teksti kun ei noudata tavanomaista rationaalisuuden kaavaa. Ja silti se avartaa lukijaa.
Krishnamurti vastustaa kaikkia auktoriteetteja, niin uskonnollisia guruja, poliittisia päällepäsmäreitä kuin tieteen johtajiakin, muistuttamalla meitä itsestämme, esimerkiksi näin:
”Sisäisen sekasortoisuudeen pohjimmaisena syynä on toisten lupaaman todellisuuden tavoittelu” (Krishnamurti 2013)
Yksi facebook-kaverini laittoi linkin evoluutiobiologi Richard Dawkinsin meneillään olevaan television tiedesarjaan. Siinä Dawkins perustelee uskontojen turhuutta tieteellisillä faktoilla. Hän toteaa, että elämän tarkoituksen löytämiseksi ei tarvita uskoa olemattomaan, taikuutta tai mysteereitä. Ei tarvita ihmeitä, kun reaalitodellisuus ja tieteen keksinnöt ovat niin fantastisia, että Dawkinskin jaksaa joka aamu nousta vuoteestaan. ”On lottovoitto elää maailmassa”, Dawkins sanoo.
Tiede yrittää ottaa selvää todellisuuden luonteesta. Se on löytänyt yhtäläisyyksiä ihmisistä ja kasveista, joiden geenistöstä 50 % on samoja. Kasvit ovat ihmisen serkkuja, kumpikin ovat alkuräjähdyksen tuotetta, Dawkins sanoo ohjelmassaan.
Krishnamurtia soveltaen kasvit ovat yhtä ihmisen kanssa. Samaa maailmankaikkeutta. Ehkäpä sisaruksia. Tai jotakin vielä tiiviimpää.
Dawkins ja Krishnamurti lähestyvät samaa asiaa: olevaisuuden ykseyttä. Dawkins alkuräjähdyksen kautta (siitä kaikki on lähtenyt sikiämään) ja Krishnamusrti psykologian kautta (tuntemalla henkistä ja fyysistä yhteyttä toisiimme, voimme vähentää kärsimystä).
Samassa veneessä ovat. Kuten me kaikki.
Uskonnollinen vai uskova
Dawkins painottaa televisiosarjassaan kuten myös kirjassaan Jumaharha (The God Delusion) uskontojen haittoja ja niiden tukahduttavuutta. Hän vetoaa rationaalisiin perusteisiin, ennen kaikkea tieteeseen. Mitä pidemmälle tiede kehittyy, sitä vähemmäksi jää “uskomaton, käsittämätön”.
Luonnontiede auttaa ihmiskuntaa löytämään uudenlaisen näkökulman maailmaan. Se laajentaa kapeaa ikkunaa, jonka läpi olemme tottuneet katsomaan mahdollisuuksien spektriä. “Laskelmat ja järki vapauttavat meidät käymään mahdollisuuksien alueella, jotka aikoinaan tuntuivat meiltä kielletyiltä ja joita lohikäärmeet asuttivat”, Dawkins kirjottaa.
Krishnamurti vetoaa sisäisiin perusteisiin vastustaessaan järjestäytyneitä uskontoja ja kaikenlaisia ideologioita. Osansa krititiikistä saa tieteen dogmatisoituminenkin, vaikka hän ei tutkimusta vastustakaan.
Hän katsoo, että ihminen on kaikkina aikoina etsinyt jotakin, mikä on hänen itsensä ulkopuolella, jotakin mitä nimitämme totuudeksi, Jumalaksi tai todellisuudeksi. Se on ajatonta tilaa, mitä eivät olosuhteet ja ajattelu saa järkkymään. Hänen näkökulmansa ihmiseen kiinnittyy sisäisyyteen ja suhteisiin.
“Uskonnollinen mielenlaatu on aivan erilainen kuin uskova mielenlaatu. Et voi olla uskonnollinen ja silti hindulainen, muslimi, kristitty, buddhalainen.”
“Uskonnollinen mielenlaatu merkitsee sellaista mielentilaa, jossa ei ole pelkoa eikä siis myöskään minkäänlaista uskoa, vaan ainoastaan se mikä on – mikä tosiasiallisesti on.”
Krishnamurtin käsitys uskonnollisuudesta on siis lähellä tieteen ihannetta – todellisuuden aidompaa tajuamista. Tätä varten hänen mielestään on olemassa uskonnollisuus, mikä ei kuitenkaan ole ajattelun tuotetta, vaan seurausta hiljaisuudesta ja tiedostamisesta ja sellaisesta mietiskelystä, jossa tarkkaavainen mietiskelijä ikään kuin sulautuu ympäristöönsä. Tarkkailija ja tarkkailtava ovat silloin sama asia. Ne ovat yhtä maailmassa. Syntyy ykseyden kokemus sisäisessä hiljaisuudessa.
“Tämä hiljaisuus on sellaista energiaa, jossa ei ole minkäänlaista ristiriitaa”. Krishnamurtin mielestä vain silloin ihminen voi olla vapaa, kun ei ole ristiriitaa, kitkaa ja vastustusta, vaan vapaata energian virtaa. Kaikki toiminta on energiaa. Tunteminen ja ajattelu ovat energiaa. Koko elämä on energiaa.
Dawkinsin kiinnostavasti esittämä tieteellinen maailmankuva on asiallinen ja järkevä, mutta se ei tunnu riittävän ihmiskunnan enemmistölle.
Krishnamurtilainen uskonnollisuus täydentää elämää. Tällainen uskonnollisuus ei ole ristiriidassa tietellisen maailmankuvan kanssa, koska uskonnollinen mielenlaatu merkitsee kaikkeuden sisältymistä itseen. Silloin ei ole ristiriitaa, pelkoa eikä pakkoja.
Kaunista ajattelua.
Kirjat ja ohjelma
Dawkins R. Jumalharha. Terra Cognita. Hakapaino. Helsinki 2007.
Krishnamurti. Ajattelun tuolle puolen. Basam books. 2013.
Tiededokumentti Dawkinsin maailma. Yle 2013.