Kaurapellon pientareella Pyörylän kylässä Jaalassa elokuun viimeisenä päivänä vuonna 2013.
…pyydä minut aamuteelle
anna vettä kuihtuneelle
nyt on elokuu ja minä olen viljaa…
Juice Leskisen sanoin “En ilosta itse, en surusta itse, jos itken, niin itken muuten vaan“. Elokusssa aloin kaihota hupenevaa kesää. Ja samalla sydän auki leyhähtelen syksyä kohti kellantäyteiseen luontoon, joka pursua energiaa.
Kyyneleillä kerron monta tositarinaa itselleni. Kuin Tammerkoski kastelisi poskeni.
Joku kaunis hetki menneisyydestä virkoaa, kun haistan kaurapellon tuoksun, kuulen metsän musiikkia ja näen järven pinnan. Niissä soittaa hiljaisuus. Se kaikuu riemun huutona sisälläni.
Ja tulee sitten kyyneleinä ulos.
Syy on jossain syvällä, sanojen ulottumattomissa. Annan sille paremman putteessa nimeksi “muuten vaan”. Hyvä itku se on. Vapauttaa, armahtaa, elähdyttää. Tuo takaisin sumentuneen nykyisyyden. Kirkastaa. Valaisee.
Nyt sataa.
Lisää puhdistavaa itkua!