Ihmiset uskovat terveytensä kohentuvan täydentävien hoitojen avulla huolimatta virallisen terveydenhuollon nuivasta suhtautumisesta, kaksoissokkokokeisiin vannovan tieteen varoitteluista ja skeptikkojen räyskytyksestä. Usko tälläisiin ei-lääketieteellisiin hoitoihin selitty belgialaistutkimuksen mukaan parhaiten uskomisella paranormaaleihin ilmiöihin. (Van den Bulck & Custers 2009)
Tutkimuksessa ihmisille esitettiin hyväksyttäväksi tai hylättäväksi väittämiä, jotka oli USA:ssa kehitetty mittamaan asennoitumista täydentäviin hoitoihin (ks. kirjoitus Epäselvästi paranormaalia).
Tulosten mukaan 79 % vastaajista hyväksyi väittämän Potilaan odotukset, uskomukset ja arvot pitäisi integroida hoitoprosessiin. Väittämän Keholla on kyky hoitaa itse itseään ja terveydenhuollon tehtävä on avustaa tässä prosessissa hyväksyi 66 % ja Energia ja elämänvoima ylläpitävät kehon ja mielen terveyttä 58 % vastaajista.
Muut väittämät olivat (prosentit kuvaavat hyväksyneiden osuutta):
– 57 % Potilaan oireet pitäisi ymmärtää koko kehoon vaikuttaviksi yleisen epätasapaino ja toimintahäiriön ilmentymiksi
– 54 % Useimmat täydentävät hoidot stimuloivat kehon luonnollisia terapeuttisia voimia
– 52 % Täydentävät hoidot sisältävät ideoita ja metodeja, joista perinteinen lääketiede voisi hyötyä
– 50 % Terveys ja sairaus ovat heijastumia positiivisten, elämää kannattavien ja negatiivisten, tuhoavien voimien välisestä tasapainosta
– 47 % Sellaisiin hoitoihin, joita ei ole testattu tieteellisesti hyväksytyllä tavalla, ei pitäisi rohkaista
– 32 % Täydentävien hoitojen vaikutukset ovat tavallisesti plasebovaikutuksen tulosta
– 10 % Täydentävät hoidot ovat uhka kansanterveydelle
Paranormaaleihin ilmiöihin uskomista mitattiin amerikkalaisten viestintätutkijoiden kehittämällä asteikolla, jossa olivat mukana mm. uskominen yliasitillisiin havaintoihin (ESP extrasensory perception), ylipsyykkisiin (psychic) kykyihin, lentäviin lautasiin ym. (Sparks & Miller 2001). Mittarissa oli mukana myös väittämä ”Uskon, että joillakin ihmisillä on kyky hoitaa toisia ihmisiä pelkän kosketuksen avulla”, mikä seilittää ainakin osittain vahvan yhteyden, sillä suuri osa täydentävistä hoidoistahan on juuri kosketuhoitoja.
Ikä, sukupuoli, koulutus tai luottamus tieteeseen eivät selittäneet, miksi joku uskoo niihin ja toinen ei.
Mitä tuloksista voi päätellä?
Tutkijat päättelivät, että koska monet lääkärit puhuvat potilaille täydentävistä hoidoista, jotkut potilaat saattavat käyttää näitä hoitoja tajuamatta kuinka suuri haaste ne ovat perinteisen lääketieteen tieteelliselle maailmankuvalle. (Because many conventional physicians, either in family practice or in the hospital setting, talk to patients about complements of and alternatives to conventional treatments, some patients may use CAM without realizing the extent to which CAM challenges the scientific world view of conventional medicine). (Van den Bulck & Custers 2009).
Jäin miettimään, mitähän tällä oikein tarkoitetaan. Eikö lääkäreiden siis pitäisi puhua ollenkaan täydentävistä hoidoista potilaiden kanssa? Vai pitäisikö heidän varoittaa potilasta, jos tämä käyttää jotakin joka ei ole “conventional medicinen” mukaista? Vai mitä tarkoittaaa “some patients may use … without realizing…?” Vai tarkoitentaanko tässä sitä, että he käyttävät täydentäviä hoitoja (CAM), KOSKA tajuavat sen tarjoamat haasteet konventionaalisille hoidoille?
Jos päätelmä viittaa tieteelliseen tutkimukseen, niin on syytä muistaa, että hyvin suurta osaa ihmisen hoitamisen tavoista ei ole tutkittu. Tutkimattomatkin hoidot voivat olla hyviä. Niistä on käytännön kokemusta. Edellisen kirjoituksen omatekoista pihkasalvaakaan ei ole tutkittu, mutta Jarmo Mäkistä se auttaa. Tarjolla olisi tieteellisesti tehokkaaksi todettu, apteekissa myytävä voidekin, mutta Mäkinen katsoo parhaimmaksi turvautua omatekoiseen. Hänellä on siihen kansalaisoikeus.
Minusta belgialaisten ehkä tärkein tulos oli (he tosin itse eivät sitä näin tulkitse), että valtaosa (79 %) vastanneista katsoi, että potilaan odotukset, uskomukset ja arvot pitäisi integroida hoitoprosessiin. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että terveydenhuoltojärjestelmän pitäisi ottaa asiakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia täydentävistä hoidoista enemmän huomioon. Potilastahan on tarkoitus hoitaa eikä konventionaalisen medisiinan tieteellistä maailmankuvaa.
Toinenkin päätelmä hiukan ihmetyttää. Tutkijat suosittelevat, että lääkärien pitäisi olla tietoisia siitä, että sairauden oireiden ymmärtäminen kehon epätasapainon merkeiksi (57 % vastanneista) ja uskominen energian ja elämänvoimien tärkeyteen terveyden ylläpitämisessä (58 % vastanneista) eivät ole ennakoitavissa sukupuolen tai koulutuksen mukaan, vaan sen mukaan uskovatko potilaat myös yliaistillisiin havaintoihin, astrologiaan, aaveisiin tai jopa lentäviin lautasiin!
Tutkijat näyttävät siis vihjaavan, että vastaajien ymmärryksessä voisi olla jotakin vikaa. Jäin kaipaamaan perusteita. Mitä kummallista on siinä, että ihminen pitää sairauden oireita merkkinä kehon epätasapainosta? Millä tavalla se muka vaikeuttaa lääkärin työtä?
Tutkimus ei myöskään osoittanut, että jos ymmärtää sairauden oireet merkkinä kehon epätasapainosta, niin uskoo lentäviin lautasiin (tätä yksittäistä asiaahan ei edes tutkittu, se kuului isoon kysymyspatteristoon).
Ja jos joku uskoo astrologiaan, lentäviin lautasiin, Jumalaan tai luonnonhenkiin, sen ei mitenkään pitäisi olla esteenä lääkärin tarjoamalle avulle. Yleensä ei tietääkseni olekaan. Sitä paitsi potilas voi uskoa yhtä aikaa sekä lääkäriin, täydentäviin hoitoihin ja lentäviin lautasiin.
Tuloksista voi mielestäni päätellä, että konventionaalisen medisiinan ja asiakkaiden terveys- ja sairauskäsitysten välillä saattaaa olla valtava ero. Terveydenhuollossa ei riitä että hoitohenkilökunta on pelkästään tietoinen asiakkaan maailmankuvasta. Asiakasta on myös yritettävä ymmärtää. Ja häntä on kunnioitettava.
Jos lääkäreiden terveyskäsitys perustuu oletukseen että ”ihminen on kone, jonka osasia korjataan ainoastaan tutkituilla lääkkeillä tai kirurgisesti”, niin lääkärikoulutuksessa pitäisi pyrkiä laajentamaan terveyskäsitystä, jotta kommunikointi potilaan kanssa onnistuu. Ei konemallista tarvitse luopua, mutta voihan sitä laajentaa holistisempaan suuntaan. Silloin voi ottaa rinnalle toisenlaisenkin tavan katsoa ihmistä ja hänen vaivojaan.
Konemalli on arvokas ja hyödyllinen, kun murtunutta sääriluuta tai muuta selkeää sairautta tai vammaa hoidetaan. Tai kun kehitetään biolääketieteen uutuuksia.
Kuitenkin suuri osa ongelmista, joihin ihmiset hakevat lääkäriltä apua, on epämääräisiä, epäspesifisiä ja epäselviä, jopa asiakkaalle itselleen. Lääkärikään ei aina pysty niitä määrittämään, saatikka tarjoamaan tehokasta hoitoa. Tällaisia “jokapaikasta kipeitä” MUPS-potilaita (medically unexplained physical symptoms=lääketietellisesti selittämättömät fyysiset oireet) on eräiden arvioiden mukaan 10-24 % perusterveydenhuollon asiakkaista ja väestöstä (Hoedeman et al 2009). Näissä tapauksissa konemalli on puutteellinen.
Tarvitaan laajempaa näkemystä ihmisestä ja hänen sairauksistaan. Joskus täydentävistä hoidoista voi olla apua epämääräisissä vaivoissa. Siitäkin huolimatta, että useimpia niistä ei ole tutkittu.
Artikkelit
Van den Bulck J, Custers C 2009. Belief in complementary and alternative medicine is related to age and paranormal beliefs in adults. European Journal of Public Health 20 (2): 227-230.
Glenn G. Sparks GS, Miller W 2001. Investigating the Relationship Between Exposure to Television Programs that Depict Paranormal Phenomena and Beliefs in the Paranormal. Communication Monographs, 68 (1):98-113.
Hoedeman R, Krol B, Blankenstein N, Koopmans PC, Groothoff JW 2009. Severe MUPS in a sick-listed population: a cross-sectional study on prevalence, recognition, psychiatric co-morbidity and impairment. BMC Public Health 2009, 9:440doi:10.1186/1471-2458-9-440
